Kouvolan tienvarsisurmasta elinkautiset hovissa

Ruumis löytyy

Torstaina 20. elokuuta 2015 varhain aamulla löytyi Kouvolan Harjusta, Saarennonväylän varrelta miehen ruumis. Kuolemansa oli ollut väkivaltainen – nuorehko mies oli surmattu ampumalla. KRP otti jutun hoitaakseen ja tapausta ryhdyttiin tutkimaan murhana heti alusta asti teon raakuuden vuoksi.
– Mies oli surmattu 19.-20. elokuuta välisenä yönä.

Ruumis löytyi tienpientareelta. Löytökohta osoitettu nuolella. Kuva Iltalehti.

Kävi ilmi, että mies oli noudettu Kouvolan keskustasta, Salpausselänkadun varrella sijaitsevasta kerrostaloasunnosta, viety autoon, surmattu, sekä viety edelleen paikkaan mistä hänet myöhemmin löydettiin. Uhria oli ammuttu käsiaseella kolme kertaa selkään lähietäisyydeltä.

– Jo asunnossa miestä oli ammuttu olkapäähän. Valvontakameran kuvissa näkyi miten uhri kävelee huterasti talosta autoon kahden miehen kanssa ja hänen vasemman kätensä olkapäässä on iso tumma läiskä.

Uhri haettiin tapettavaksi tästä kerrostalosta sijaitsevasta asunnosta. Kuva Alibi 7/2016.

Tutkintaa, vangitsemisia, vähän Hollantia ja hiukan Saksaa

Poliisi pääsi melko nopeasti epäiltyjen jäljille. Molemmat päätekijöiksi epäillyt vangittiin. Toinen heistä poissaolevana. Hänen tiedettiin luikkineen karkuun ulkomaille “bisneksiä hoitamaan”. Hänet etsintäkuulutettiin. Poliisi pyysi virka-apua Hollannin poliisilta, sillä miehen epäiltiin olevan Hollannissa.

Surman motiiviksi paljastui kosto; uhri oli kuuleman mukaan piikittänyt toisen tekijän tyttöystävään aikoinaan suonensisäistä huumetta, tämän ollessa 17-vuotias. Tästä oli jäänyt kaunaa ja sitä oli Kouvolan elokuisessa yössä selvitelty. Tumma Audi, jolla uhria oli kuljettu, löytyi poltettuna.

Heti surmatyön jälkeen nyt etsintäkuulutetuksi julistettu mies oli lähtenyt autollaan kohti pohjoista. Parin päivän kuluttua hän poikkesi Sukevan vankilassa tapaamassa kaveriaan.

Joroisten Nesteen valvontakamera tallensi Ville Tohkan tankkaamassa autoaan 22.8.2015 klo 13:32.

Pariin otteeseen autoa vaihtaen mies lopulta päätyi Hollantiin, josta hänet tavoitettiin 17. syyskuuta. Kiinnijäämistään edelsi takaa-ajo. Epäilty pakeni pakettiautolla yhdessä kolmen muun suomalaismiehen kanssa, mutta he jäivät kiinni ylitettyään Saksan rajan. Mies palautettiin Suomeen joulukuussa 2015.

Poliisi suoritti jos jonkinlaista tutkintaa tapauksen yhteydessä; televalvontatiedot, DNA-näytteet, asetutkimus, kuidut… Tutkimuksissa oltiin myös yhteydessä Yhdysvaltoihin, josta pyydettiin tietoja osallisten Facebook-tilien sisällöstä.

Käräjille

Kumpikin epäillyistä kiisti murhan. Toinen myönsi hätävarjeluksessa tehdyn tapon ja toinen taasen lievän väkivallan käytön; hätävarjeluksesssa tehdyn nyrkillä lyönnin. Syyttäjä oli vahvasti eri mieltä. Hänen mielestään teko oli murha ja kumpainenkin miehistä on yhtälailla syyllinen tekoon.

Kymenlaakson käräjäoikeus otti asian hoitaakseen toukokuussa 2016. Tuomio annosteltiin 26.5. Käräjäoikeuden mielestä kyseessä oli tappo ja sen tekijäksi todettu Esa Antero Pajuvesi sai 11 vuoden tuomion. Mukana häärännyt Ville Juhani Tohka sen sijaan tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä 3 vuoden 6 kuukauden vankeuteen.

Syyttäjä valitti heti – vaatien edelleen elinkautista murhasta molemmille.  Niin teki myös Tohka, joka katsoi edelleen, että hän oli toiminut hädässä ja vain kerran lyönyt. Käsityksensä syyttäjän kanssa teosta ja tekijästä olivat niin kovin erilaiset.

Hoviin ja päätökseen

Itä-Suomen hovioikeus käsitteli asian maaliskuun puolivälissä. Pohti kuukauden verran ja antoi tuomion ns kansliapäätöksenä tänään perjantaina 28.4. Kumpikin tekijä tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Tohkan alioikeudessa saama runsas kolme vuotta, joka alennuksineen olis tehnyt reilut kaksi vuotta, ja johon hän odotti saavansa edelleen alennusta, muuttui vähintään 12 vuoden suorittamiseksi.

Esa Pajuveden saama 11 vuoden tuomio taposta koheni hovissa elinkautiseksi. Kuva Alibi 7/2016

 

Käräjäoikeudessa runsaan kolmen vuoden tuomion saanut Ville Juhani Tohka tuomittiin hovioikeudessa murhasta elinkautiseen vankeuteen. Kuva Alibi 7/2016.

Tohka on pitkän linjan väkivaltarikollinen. Hänen kontollaan on mm. lokakuussa 2008 Kouvolassa tehtyyn tappoon suoritettu avunanto. Siitä Tohka oli saanut kolmen vuoden tuomion.

Hyvää vappua!

Keskustelua aiheesta

 

MURHA.INFO TÄNÄÄN 10 VUOTTA!

10 vuotta sitten, 26.3.2007 aloitti toimintansa pääasiassa rikosaiheinen portaali www.murha.info. Jo ensimmäisenä päivänä oli muutama rikosaiheista kiinnostunut rekisteröitynyt palstalle.

“Tätä oli odotettu!” “Jo oli aikakin!” 10 vuotta on osoittanut, että tälläiselle palstalle oli tarve; selkeä tilaus.

s24

s24.fi

10 vuoden jälkeen on aika katsoa taaksepäin, mutta myös tehdä tilastoa ja kurkistaa mitä meistä on muualla joskus kirjoitettu:

Ainoat henkirikokset, joista on kokonaan oma osastonsa ovat Espoon Bodom-järvellä helluntaina 5.6.1960 tapahtunut kolmoismurha, sekä Ulvilan Tähtisentiellä 1.12.2006 tehty henkirikos.
Ketjuja kummastakin on useita. Bodomista on 26.3.2017 klo 17:00 56076 viestiä ja 226 ketjua, joista suosituimmat ovat Gustafssonin vammat, Kuka murhien takana? ja Lintupojat.

Ulvilasta on 111468 viestiä 225 ketjussa. Ulvila eroaa siinä suhteessa Bodomista, että alussa kaikki keskustelu Ulvilan henkirikoksesta käytiin yhdessä ketjussa; Ulvilan tapaus. Yksityiskohtaisemmin ne eroteltiin muistaakseni vuonna 2009. Suosituin on odotetusti se ”perusketju” Ulvilan tapaus.

Ulvilan tapauksesta käyty keskustelu murha.infossa herätti poliisin selvittelemään onko Anneli Auer itse yksi keskustelijoista nimimerkin takana:

isfi

-Sekä Bodomissa että Ulvilassa on – mielipiteistä ja syyllisyysolettamuksista riippumatta – erittäin pitkälle meneviä analyysejä mallinnuksineen ja äänitallenteineen. Kirjoittajat ovat selvästikin perehtyneet käsittelemäänsä aiheeseen.

Henkirikokset kotimaa – osastolla on tällä hetkellä (26.3) yhteensä peräti 1528 ketjua ja niissä yhteensä 92925 viestiä. Yli 100 000 kertaa luettuja ketjuja on yli 50. Eniten luettu ketju on odotetusti Seinäjoen teinisurma, 1 466 000 lukukertaa. Muita runsaasti keskusteluja herättäneitä ketjuja ovat Kokemäellä surmatun lenkkeilijätytön tapaus 617900, Vilja-Eerikan tapaus, 571250, Kauhajoen kouluammuskelu 481 000, Oulussa 5 lasta surmanneen äidin tarina 457600 lukukertaa, Jyväskylän laukkusurma 361150, Ylistarossa tehty 18-vuotiaan murha 348600, Joutsenossa murhatun 16-vuotiaan tytön kohtalo 336000, Kuopiossa 2 lasta surmanneen äidin tapaus 328800, Hyrylässä surmattu perheenäiti 322000 sekä Jokelan kouluammuskelu 312500. Nämä 11 tapausta ovat saaneet siis yli 300000 lukukertaa. Mediaseksikkäitä jos mitkä.

Luvut siis lukukertoja ja lukemat ovat noin arvoja, sillä tilanne elää ja rintama liikkuu kaiken aikaa.
– Tilastoa toki vääristää se, että ketjujen aloituksia on 10 vuoden ajalta ja yksikään ketju/tapaus ei lähtökohtaisesti ole ”samalla viivalla”. Onhan selvää, että jos vuonna 1983 tehtyä ns bunkkerisurmaa vastaava tapahtuisi nyt, ketju saavuttaisi aivan erilaiset viestimäärät ja mittasuhteet kuin mitä tuo aikansa uutispommi nyt on saanut.

yle

yle.fi

Selvittämättömissä kotimaan henkirikoksissa on 151 ketjua ja 22629 viestiä. Ylivoimaisesti eniten on luettu tamperelaisen Petri Salosen tapauksesta, 855270. Seuraavina Järvenpään sarjamurhaajan ketju 360650, Tulilahti 299000, Kyllikki Saari 274000, Susanne Lindholm 259400 ja Kirkkonummen kolmoissurma 210350 lukukertaa. Muita yli 100000 lukukertaa keränneitä on 8 tapausta.

Henkirikokset ulkomaat-osastolla on 1724 aihetta ja lukijoita ovat kiinnostaneet eniten Jenna Lepomäen surma Espanjassa 341700, Lisa Holmin tapaus Ruotsissa 331350, Eric Harris & Dylan Klebold 280 680. Juha Valjakkalan tekemisistä kertova ketju on seuraavana, mutta jäänyt jo näistä selvästi 122950 lukukerrallaan. Viimeisenä sadantuhannen lukukerran ylittävien listalle pääsi Zodiac killer, 104000.
-Monet ulkomailla tehdyt henkirikokset eivät ole Suomessa uutiskynnystä ylittäneet, mutta kiitos ahkerien rikosharrastajien, murha.infon kautta he ovat tuoneet tietoomme useita mielenkiintoisia ja keskustelua herättäviä tapauksia eri katsanto- ja pohdintokantoineen. Erityismaininnan ansaitsee Eric Harris & Dylan Klebold -ketju, jossa tietoja sekä taustoja on etsitty ja tuotu julki pieteetillä.

Kadonneet – osastolla on luettavissa 459 ketjua. Suosituimpana ovat Raisa Räisänen 906570, Madeleinen tapaus 755860, Piia Ristikankare 374800 ja neljäntenä Birgitta Silanderin mystinen katoaminen 346520 lukukerralla.
-Jälkimmäinen osoittaa, että kadonneen ei tarvitse olla nuori, että ketju saavuttaisi huomiota ja lukijoita.

ess

ess.fi

Kadonneet – löydetyt-osastolla on 1349 aihetta ja eniten on luettu Nela Saglenovan ketjua, 1 658910, lukukertaa. Toiseksi eniten on luettu Karoliina Kestin tapausta, 1 028350 lukukertaa!
-Karoliina -ketju aiheutti aikoinaan murha.infon serverin ”kaatumisen”, ja tapauksen saama huomio murha.infossa ylitti mm. mtv:n uutiskynnyksen:

Karoliina

Muut rikokset-osastolla suosituin ketju on Huumausaineet ja huumausainerikollisuus, lukukertoja 189640. Sinne on yhdistetty jo kymmeniä eri tapauksia. Toiseksi eniten huomiota on kerännyt Helsingin asema-aukiolla syyskuussa 2016 tapahtunut pahoinpitely. Tämä mielipiteitä voimakkaastikin polarisoinut teko on kerännyt 158450 lukukertaa.
-Tässä jonkinlaisena ”tilastovääristymänä” se, että osa Muut rikokset -osastoon kuuluvista on vielä Ajankohtaista Juuri Nyt! osastolla ”odottamassa pääsyä terminaalivaiheeseen”.

Muut rikokset -osaston huumausainerikollisuus-ketjusta on yksi ketju siirretty osastolle Järjestäytynyt rikollisuus, ja se on – kuten odottaa saattaa – vuonna 1987 Vuoden Poliisiksi valitun Jari Aarnion “kootut työtapaturmat”. Ne ovat saavuttaneet lukijoiden jakamattoman suosion, 1 216250 lukukertaa.
-Poliisin työnkuva siis kiinnostaa…

Järjestäytynyt rikollisuus on aihe joka puhuttaa; suosituimmaksi ketjuksi on vuosien saatossa osoittautunut Cannonball MC ketju, jolla yli 1 800000 lukukertaa. Sen jälkeen tulevat ketjut Hells Angels, 1 213000 ja Mongols MC 1 095000, United Brotherhood 989400 ja Bandidos 960 650 lukukertaa.

Seksuaalirikoksissa on 1221 aihetta ja yli 29500 viestiä. Eniten edustettuina ovat Aino-yhtyeen Rami Aallon törkeydet, 296060 lukukertaa ja mediapersoona Axl Smithin sänkykamarikuvaukset 162510 lukukertaa saaneena. Muita huomiota saaneita ovat Muuramen tapaus (johon mainittu Rami Aalto liittyy), 139930 sekä Helsingin Tapanilan aseman joukkoraiskaus 112330 lukukertaa.

Kaikissa tilastoa vääristää siis se, että jokainen on eri aloitusaikoineen eri lähtökohdissa suosituimmuuteensa nähden.

Alussa murha.infossa ei ollut etusivua, vaan sivut avautuivat suoraan foorumille. Etusivu otettiin käyttöön syksyllä 2007 ja ensimmäinen aihe siellä oli Imatralla 1958 tehty laajennettu mustasukkaisuustragedia, jossa kuoli 5 ihmistä.

Päivitetty Nelan tapauksen osalta 26.3. klo 23:04

Päivitetty Muut rikokset -osaston tilastointia 27.3. 02:40

YKSINÄISEN ELÄMÄN KARMEA LOPPU

Uutinen Patolan ruumislöydöstä. Iltalehti 11.6.1984.

Uutinen Patolan ruumislöydöstä. Iltalehti 11.6.1984.

Helsingin Patolassa, Tuusulantien ja Kivipadontien välisellä ulkoilualueella oli kolme naista ulkoiluttamassa koiriaan lauantaina 9.6.1984 puoli kuuden jälkeen iltapäivällä. Kello 17:50 labradorinnoutajat Epeli ja Lari vainusivat pusikossa jotain, ja se jotain oli kammottavalla tavalla surmatun naisen ruumis.

Suurpiirteinen kartta alueesta ja ruumiin löytöpaikka.

Suurpiirteinen kartta alueesta ja ruumiin löytöpaikka.

Julma verityö
Verinen, ruhjottu ja alaston ruumis löytyi noin 150 metriä Kivipadontieltä pohjoisen suuntaan lähtevän ulkoilupolun varrelta, pajupensaiden takaa ruohikolta. Surmatyön arveltiin tehdyn edellisenä yönä ja kuolemastaan löytymiseen oli vähintään 12 tuntia. Uhrille kuuluvia vaatteita löytyi noin sadan metrin päästä polun varrelta. Vaatteissa oli uhrin verta. Surmatyö oli tehty kuristamalla sekä tylpällä esineellä, mahdollisesti kivellä, hakkaamalla.

Uhri tunnistettiin nopeasti. Hän oli 31-vuotias, Posiolta kotoisin oleva ja joitakin vuosia sitten Helsingin seudulle muuttanut Ulla-Maija Poussu. Hänen tiedettiin olleen vailla vakituista asuntoa. Tuntomerkeistä julkisuuteen kerrottiin pituus 165 cm ja vartaloltaan pyöreähkö, hiukset tummat ja pitkät. Tiilenpunainen villatakki, jossa leveitä tummanpunaisia poikkiraitoja, punainen paita, tummanharmaat samettifarkut, mustat puolikengät ja päässään vaalea huivi.

Kuva on otettu useita vuosia ennen väkivaltaista kuolemaansa ja elämänsä viimeisinä vuosina Poussu ei enää prikulleen ollut ”kuvansa näköinen”, vaan sairaus ja välinpitämättömyys itseensä oli lyönyt leimansa ulkoiseen habitukseensa.

Kuva on otettu useita vuosia ennen väkivaltaista kuolemaansa. Elämänsä viimeisinä vuosina Poussu ei enää prikulleen ollut ”kuvansa näköinen”, vaan sairaus ja välinpitämättömyys itseensä oli lyönyt leimansa ulkoiseen habitukseensa.

”Tuolta se tuli ja tuonne se meni”

Poussun meno- ja tuloarvioita ryhdyttiin selvittämään. Hänet oli nähty perjantaiaamuna 8.6. kello 8 jälkeen Mäkitorpantien Primulan kahvilassa. Sieltä hän oli lähtenyt kävelemään edestakaisin ”omaa reittiään” Mäkitorpantien, Yhdyskunnantien ja Siltavuodintien kulmille.

Poussu oli tuttu näky noilla tienoilla ja olemuksensa jäi monelle mieleen; hän kulki verkkaisesti ja selkävikansa vuoksi hieman takakenossa. Hän viihtyi yksinään, mutta silloin tällöin hänet oli havaittu joidenkin miesten seurassa Oulunkylän Kesoil-huoltoaseman baarissa.

Oulunkylän Kesoil. Sen baarissa Poussun tiedettiin viettäneen aikaansa. Puolitoistavuotta aimmein samaisen huoltoaseman luona olevalla pysäkillä jäi kyydistä poisnainen, joka hetkeä myöhemmin surmattiin raa´asti. Kuva Seura 1984.

Oulunkylän Kesoil. Sen baarissa Poussun tiedettiin viettäneen aikaansa. Puolitoistavuotta aiemmin samaisen huoltoaseman luona olevalla pysäkillä jäi kyydistä pois nainen, joka hetkeä myöhemmin surmattiin raa´asti. Kuva Seura 1984.

Tiedettiin, että Poussulla oli työpaikka koneapulaisena, mutta jostain syystä hän ei enää käynyt töissä. Syynä saattoi olla liikkumistaan rajoittava selkävikansa ja siitä johtuva yhä kasvava eristäytyneisyytensä.

Posiosta saadut tiedot eivät tuoneet valaistusta asiaan. Poussu piti yhteyttä sukulaisiinsa enää harvoin, jos ollenkaan.

Poliisi arvioi jo heti alkuvaiheilla, että selvitystyöstä tulee vaikea, sillä uhrilla ei ollut vakituista osoitetta, ei tiedossa olevia ystäviä ja hänestä tiedettiin ylipäätään sangen vähän, sekä liikkumisensa oli epämääräistä, joskin hänellä oli se jo mainittu ”oma reittinsä”. Hänen taustansa tarkistettiin Helsinkiin saapumisestaan lähtien, sekä pohdittiin miksi hän ylipäätään oli Patolassa ja Oulunkylässä; hänellä ei ollut siellä tuttavia, eikä tiedetty kenen luona hän majaili – jos kenenkään. Mutta ehkä joku olisi hänet nähnyt. Poliisi haastatteli lähes jokaista täysi-ikäistä alueella, uhrin kuvia jaettiin jokaiseen talouteen, lähistön kaksi baaria ja ravintolaa sekä kioskit ja kaupat käytiin läpi. Onko näkynyt, onko käynyt ja jos niin yksin vai ei?

surmapaikkapolku tekstillä pieni

Saatiin tieto, että hänet oli nähty kulkevan perjantain ja lauantain välisenä yönä n klo 01:40 Kivipadontien ja Käskynhaltijantien kulmauksessa. Poliisin suorittamat kuulustelut metsien miesten keskuudessa eivät tuottaneet tulosta. Osa asukeista oli häipynyt saman tien kuultuaan surmasta ja poliisien kiinnostuksesta uhrin mahdollisiin tuttaviin. Poliisi oli myös erittäin kiinnostunut miehistä, joiden seurassa uhri oli nähty lauantaina aamuyöllä Oulunkylän ja Itä-Pakilan alueella. Silminnäkijähavaintojen mukaan miehet olivat olemukseltaan rinnastettavissa irtolaisiin.

Sama tekijä kuin puolitoistavuotta aiemmin?

Hyvässä muistissa oli 1.1.1983 lähistöllä tehty henkirikos. Tuolloin, noin kilometrin päässä Poussun surmapaikalta olevan Oulunkylän tekojääradan luota löytyi kuoliaaksi pahoinpidellyn 57-vuotiaan Elsa Argillanderin ruumis. Tekijää ei teolle ollut löytynyt ja se saikin aikaan mediassa hurjat huhut; onko liikkeellä sadistinen sarjamurhaaja!? Kuka on seuraava uhri!?

collage-2017-02-26 pieni

Surmien silloinen päätutkija, komisario Martti Latikka mainitsikin, että surmilla on niin paljon yhtäläisyyksiä; yksinäinen nainen, raaka pahoinpitely, teon ajankohta, että tekijä on mahdollisesti yksi ja sama henkilö. Tästä linjasta oli sittemmin kuitenkin luovuttu, sillä vuonna 2001 mainittiin, että ”tapauksilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa, tekijän ja uhrin uskotaan kohdanneen sattumalta”.

Lisätietoa astalosta

Mielenkiintoista lisävalaistusta surmatyössä käytettyyn astaloon toi Helsingin väkivaltarikostutkijoiden Murharyhmä-lehden numero 1/2012. Siinä kerrotaan, että ”vainajan päässä ja vartalolla oli useita ruhjehaavoja ja ihon pinta kauttaaltaan verinen”. Aikoinaan annettiin tietoa, että astalo oli tylppä, mahdollisesti kivi, mutta ruhjevammat viittaavat kyllä mahdollisesti johonkin muuhunkin astaloon kuin tylppään.

Samaisessa lehdessä esitetään epäilyjä, että tekijä on saattanut asua alueella tai ainakin siinä suunnassa mistä vaatteita löytyi. Entä miksi tekijä olisi kantanut vaatteita muassaan? Tuskin hän uhria on ulkoilupolulla ryhtynyt väkisin riisumaan ja sitten veivannut pöheikköön, jossa henkirikos on tehty.

Toinen henkirikos samaisena viikonloppuna
Samana viikonloppuna kun Poussu murhattiin raa´asti, tehtiin Helsingissä toinenkin henkirikos; Töölönlahdesta, vanhan sokeritehtaan rannasta, nykyisen oopperatalon kohdalta löytyi 48-vuotiaan miehen ruumis. Tästä tekijästä poliisi sai hyvät tuntomerkit ja tekoon syylliseksi sittemmin todettu parikymppinen mies tavoitettiinkin muutaman päivän kuluttua. Hänellä ei ollut osuutta Ulla-Maija Poussuun kohdistuneeseen henkirikokseen.

Pohdiskelua tekijästä

Ratkaisematon henkirikos synnyttää aina arvuutteluja tekijästä. Jo aiemmin mainittu yhtäläisyys Argillanderin surmaan lienee nyt alasammuttu, mutta on varmasti jäänyt ainakin pieneksi mahdollisuudeksi – tosin se tie ei johda mihinkään, koska Argillanderin surmaaja on tavoittamatta. Keski-Uudellamaalla vaikuttanutta – tosin olemassaolonsa ei ole mitenkään aukottomasti todistettua – ns Järvenpään sarjamurhaajaa on soviteltu tekijäksi myös Poussun surmaan. Motiiveiksi on veikattu vihaa tummatukkaisia ja alkoholisoituneita naisia kohtaan.

Vahvimmat veikkaukset tekijästä ovat alueella yksin asunut noin 3-kymppinen mies, joka on purkanut vihaansa ja kieroutunutta seksuaalisuuttaan uhriin tai ns irtolaisporukassa mukana ollut mies – ei välttämättä kuin hetken tuon alueen porukoissa mukana viihtynyt henkilö.
– Mikään ns randomryöstäjä tekijä ei ole, sillä Poussu oli jo olemukseltaan luokiteltavissa vähävaraiseksi laitapuolen kulkijaksi, jolla ei ole mitään ryöstettävää.

Yhä pimeänä

Ulla-Maija Poussun surmasta saatiin runsaasti yleisövihjeitä ja vaikka henkirikosta tutkittiin pitkään aktiivisesti, niin tekijää ei ole tähän päivään mennessä löytynyt.

Tapaus numero R/8922/84 odottaa yhä ratkaisuaan. On odottanut kohta jo 33 vuotta.

Keskustelua aiheesta

Murha.info täyttää 10 vuotta!

Murha.info toimii edelleen anonyyminä keskustelupalstana, jossa keskustellaan oikeisiin rikoksiin liittyvistä aiheista.
Murha.info kunnioittaa käyttäjiensä yksityisyyttä ja anonymiteettiä, eikä tietoja kolmansille osapuolille anneta.

 

Bodomista ja Ulvilasta kaikki kuitenkin alkoi!

 

 
10-vuotistaipaleen kunniaksi, tulemme julkaisemaan sarjan artikkeleita joissa valoitetaan tapauksia, jotka ovat palstalla eniten
huomioita saaneet!

Mukana myös paljastuksia!

Palstan tekevät minfolaiset:

Joten onnea Murha.info ja minfoilijat!

Keskustelua aiheesta

PARTURIN SURMA LAHDESSA

Lahden Paavolassa, osoitteessa Kyminkatu 1, sijaitsevan liikekiinteistön parturiliikkeen tiloista löydettiin perjantaina 24.7.1981 surmattuna 33-vuotias parturi Eila Kaarina Kanervikko. Hänen todettiin olleen kuolleena jo pidemmän aikaa; ruumis oli pitkälle ehtineessä mätänemistilassa.
postimage
Ruumis löytyy

Uhri löytyi, kun parturiliikkeen naapurissa pukuvuokraamoa pitänyt rouva meni kertomaan kiinteistön talonmiehelle naapuritiloista tulevasta pahasta hajusta ja runsaasta kärpästen määrästä liikkeen ovella sekä ikkunalla. Talonmies meni liikkeeseen, havaitsi takahuoneessa ruumiin ja soitti poliisille.
Liikkeen oven ikkunalla oli lappu ”Olen lomalla, tulen 31.7.”. Uhrin viereen lattialle oli punaisella kynällä kirjoitettu toteamus ”Huorille käy aina näin”. Vahvistaakseen sanomaansa oli tekijä alleviivannut aina-sanan. Lisäksi liikkeen pöydällä oli lappu, jossa myös kirjoitus ”huorasta”.

Uhri oli löydettäessä lattialla kasvot alaspäin. Hänen yllään oli siniset farmarihousut ja punainen puuvillapaita. Pää oli pahoin ruhjottu ja huoneisto yltä päältä veriroiskeissa. Päähän tulleesta tulitikkuaskin kokoisesta reiästä olivat madot ja toukat löytäneet tiensä uhrin aivoihin.

Teksti ja kuva Ratto 10/1981.

Siitä Ratto-lehti saikin mojovan, aikansa klikkiotsikon: ”Madot ja toukat söivät surmatun kampaajan aivot”.

Tutkintaa

Uhrin elämää ryhdyttiin kartoittamaan. Hän oli kotoisin Keski-Suomesta, kahdesti eronnut, asui yksin Lahden keskustassa, eikä hänellä ollut työntekijöitä. Kanervikko tiedettiin innokkaana lottoajana, huoneistosta löytyi mm. kierroksen 28 palauttamaton lottokuponki.

Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että Kanervikolla oli veressään alkoholia 0,58 promillea. Selvyyttä siihen, kuinka kauan alkoholi ihmisen veressä säilyy kuoleman jälkeen, ei saatu.
Lisäksi saatiin tieto, että tuo lomailu-ilmoitus olisi todennäköisesti hämäystä, sillä liikkeen ovella oli 9.7. käynyt ajan tilanneita asiakkaita, mutta heidän yllätyksekseen liike oli suljettu ja tuo jo mainittu ”Lomalla”-lappu ikkunalla.

Lahden poliisi oli jo muutenkin ylikuormitettu; seksuaalirikoksia, pahoinpitelyitä ja muuta häiriökäyttäytymistä oli enemmän kuin tarpeeksi. ”Parturisurmassa tekijä on saanut parin viikon etumatkan, mutta kyllä me tämän rikoksen selvitämme”, sanoi ylikomisario toiveikkaana. Lahdessa oli viimeksi ollut selvittämätön henkirikos 1960-luvulla.

Saatiin tieto, että Kanervikko oli ollut 7.7. Vääksyssä erään Jussi – nimisen miehen seurassa. Tätä Jussia pyydettiin ilmoittautumaan poliisille. Kuolinuutisesta tyrmistynyt Jussi saapuikin kertomaan tuosta illasta ja hänet voitiin todeta syyttömäksi Eila Kanervikon surmaan.

Vihjeitä alkoi suorastaan tulvia poliisille. Kanervikon tiedettiin pörränneen ahkerasti Lahden yöelämässä, mutta keskiviikon 8.7. jälkeen hänestä ei enää ollut havaintoja. Viimeinen varma havainto oli 8.7. klo 15. Tuolloin liikkeessä oli asioinut henkilö ja hänet tavoitettiin myöhemmin. Taustansa olivat puhtaat ja alibi varmistettiin.

Teksti ja kuva Ratto 10/1981.

Lisäksi tiedettiin, että Kanervikko oli saanut uhkauksia ja että hänellä oli luvallinen kaasusumutin mahdollisten ikävyyksien varalle.

Vääriä vihjeitä ja oikea päätelmä

Kuuma vihje oli eräältä parturin asiakkaalta saatu tieto, että Kanervikko oli nähty liikkeensä lähistöllä 8.7. klo 23 aikoihin erään tukevan keski-ikäisen miehen seurassa. Ajankohtaa silminnäkijä piti varmana, sillä samoihin aikoihin oli loppunut tv-ohjelma Mummoni ja Mannerheim. Parturiliikkeen lähistöllä oli elokuvateatteri ja ravintoloita, joten melua ja liikkujia oli runsaasti, eikä meteliin sen erikoisemmin kiinnitetty huomiota.
Saatiin myös vihje, että Eila Kanervikon entisellä aviomiehellä saattaisi olla jotain tekemistä surmatyön kanssa. Hänet haettiin kuulusteluihin, mutta osallisuutensa veritekoon oli poissuljettu. Tämän vihjeen antaja paljastui myöhemmin surmaajaksi
Poliisia työllisti turhaan myös ”oranssi iso auto”, joka oli kiivaasti kiihdyttänyt parturiliikkeen edustalta illalla 8.7. Sikäläinen sanomalehti kertoi myös, että ”Kymintien surmasta epäillään porukkaa”.

ESS 1.8.1981. Oranssin auton omistajaksi paljastui lopulta uhrin entinen aviomies, jolla ei ollut osuutta surmaan.

Kaikkiaan erilaisia vihjeitä saatiin yli 200. Jostain syystä osa vihjeistä, mm. ”Kanervikko nähty 8.7 klo 23” oli täyttä soopaa. Tuolloin hän jo lojui surmattuna liikkeensä takahuoneessa.

Poliisi päätyi tutkimuksissaan lopulta siihen, että Kanervikko ei ole poistunut liikkeestään 8.7. klo 17 jälkeen. Yksi olettamuksista oli se, että tuolloin lottokupongin palautuspäivä oli keskiviikko ja täytetty kuponki oli edelleen pöydällä, ja että liike oli siivoamatta, mm. asiakkaiden hiuksia oli vielä lattialla.

Surmaajan jäljille

Lattialla, lähellä Kanervikon ruumista oli ollut pankin ilmoitus vekselin erääntymisestä. Ilmoitus oli osoitettu Yngve Aimo Sippola -nimiselle henkilölle. Hänet haettiin kuulusteluihin. Hän kertoi käyneensä Kanervikon parturoitavana 8.7 päiväsaikaan, koska hänellä oli 30-vuotispäivät parin päivän kuluttua. Lappu oli pudonnut, kun otti taskustaan parturimaksun. Selitys tuntui tuolloin uskottavalta.

Sippolalle tuli kuitenkin kutsu uudelleen kuultavaksi. Hän oli huoleton mies ja oletti selviävänsä kuulusteluista nopeasti, jättäen autonsa max 30 minuutin pysäköintiruutuun. Kuulusteluissa Sippola sekosi puheissaan ja tekemisissään oli puolen tunnin mittainen aukko. Sippola kertoi taloudellisista ongelmistaan ja että Kanervikko oli häntä silloin tällöin auttanut pienillä summilla. Sippolan suhde Kanervikkoon rajoittui pelkkään ystävyyteen ja toisinaan he kävivät yhdessä ”drinksuilla”.

Lopulta Sippola murtui ja kertoi surmanneensa Kanervikon. Kuulusteluissa hän kertoi, että oli aikeissa ryöstää Salpausselän Säästöpankin pääkonttorin. Aseeksi hän oli valinnut ison, 30-senttisen jakoavaimen ja että sillä uhkailemalla, tai jopa lyömällä, olisi rahaa saanut. Sippola uskaltautui pankin asiakastiloihin saakka, mutta ryöstö jäi aikeeksi. Hänet pidätettiin 12.8.

Mikä mies ?

Surman aikoihin Mukkulassa, Kevätkatu 1:ssä asunut 30-vuotias Aimo Sippola oli lahtelaisen liikemiehen poika, joka ei saanut otetta työelämästä. Kaikki hänelle annetut työtehtävät epäonnistuivat. Rahat hän kyllä otti etukäteen. Ensimmäinen avioliitto epäonnistui, mutta toinen liitto, varakkaasta kodista lähtöisin olevan Anjan kanssa sujui paremmin. Keväällä 1980 perheeseen oli syntynyt jo toinen lapsi. Aimo sai myös työpaikan ravintola Duunarista ja monen mielestä Aimo oli Lahden paras viinuri.

Kun Duunari vähensi väkeä, niin Aimo joutui lähtemään. Hänelle tosin jäi vielä tiskijukan työ ja sen lisäksi hän perusti ilmaisjakelulehtien jakeluyrityksen, hankkien vuokrapuhelimen sekä tummanpunaisen Peugeot-farmariauton. Hankinnat Sippola rahoitti vekselillä ja kun eräpäivä koitti, niin tuota 14000 markan summaa ei ollutkaan. Tulossa olevat 30-vuotispäivät vaatisivat nekin rahaa.

Syntyi ajatus ryöstöstä.

Verityön jälkeen huvielämän pyörteisiin

Pankin jälkeen Sippola suunnisti Kanervikon luokse, sai hiustenleikkuun, jonka lupasi maksaa myöhemmin. Sippolalle jäi kuitenkin paha mieli, kun Kanervikko oli tokaissut, että ”oletko sinä samanlainen pukki kuin isäsikin”. Lähdettyään parturista hän jätti sinne markiisikassinsa, jossa oli iso jakoavain…

Sippola meni ravintola Hoijakkaan muutamalle vodkapaukulle, palaten parturiliikkeeseen sen sulkemisajan kynnyksellä, n klo 16:30, tarkoituksenaan viedä Kanervikko syntymäpäiväkonjakille Hoijakkaan. Kanervikko suhtautui Sippolan tarjoukseen kuitenkin kylmäkiskoisesti. Sippola kiivastui, huitaisi kädellä Kanervikkoa kasvoihin. Tämän alkaessa huutamaan, Sippola otti kassista jakoavaimen, lyöden sillä Kanervikkoa voimalla päähän. Sippolan kertoman mukaan Kanervikko yritti pakoon ja että hän löi ainakin kuusi kertaa.

Surmatyön jälkeen hän juoksi pihan poikki isänsä turkisliikkeen tyhjään verstaaseen. Puolisen tuntia teosta hän palasi rikospaikalle. Pyyhki sormenjäljet, vetäisi verhot ikkunoiden eteen, otti rahat ja kirjoitti laput sekä viestit. Lukitsi liikkeen oven ja poistui rahan jo polttaessa taskussa. Surmassa käytetyn jakoavaimen hän pudotti roskalaatikkoon ja liikkeen avaimet heitti auton ikkunasta tienvarteen.

Nyt Pikku-Amiksi kutsutulla oli rahaa. Ne 400 markkaa hän käytti juhlimiseen 50 kilometrin päässä Lahdesta sijaitsevan ravintola Nelosmutkan diskossa. Siellä hän söi, joi ja tanssitti tyttöjä sekä tarjosi heille. Surmaamansa parturin rahat hupenivat yhdessä illassa.

Oikeuteen

Uutinen Sippolan pidätyksestä johti epäuskoon; ”ei, ei se voi olla meidän pikku-Ami”. Kolmen tiskijukan ryhmä yritti saada Sippolan vapaaksi poliisivankilasta.

“Aimon vapautusliikkeen” puuhahenkilöt. Kuva Alibi 11/1981.

He olivat täysin varmoja työtoverinsa syyttömyydestä. Oikeudenkäynnin aikana Sippolan kohtaloa surkuteltiin ja eräs hänen ihailijoistaan ehti kapsahtaa kaulaansa, ennen kuin vartijat saivat ihailijan aloilleen. Pikku-Amissa oli ”sitä jotakin”.

“Pikku-Ami”. Aimo Sippola. Kuva Alibi 11/1981.

Parturisurmaa tutkittiin murhana. Samoin syyttäjä haki tuomiota murhasta. Sippola joutui mielentilatutkimukseen. Hänellä todettiin olevan narsistinen persoonallisuushäiriö ja että surma on ollut itsemurhan tai sen yrityksen vaihtoehto!

17.6.1982 Lahden raastuvanoikeus pääsi antamaan tuomion: Sippola tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana taposta 9 vuodeksi vankeuteen ja hänet passitettiin Hämeenlinnan vankilaan rangaistustaan suorittamaan.

Uutinen ESS 18.6.1982.

Sippola valitti Kouvolan hovioikeuteen, joka 21.9.1982 antamallaan päätöksellä alensi tuomion 8 vuoteen 4 kuukauteen vankeutta. Alentunut syyntakeisuus oli tuohon aikaan pikemminkin maan tapa, joten Sippola selvisi raa´asta teostaan vain runsaan 4 vuoden lusimisella.

Parturiliikkeen tiloissa toimi muutama vuosi sitten taidegalleria.

Aimo Sippola elää edelleen. Huhutaan, että vuonna 1986 hän poltti Lahden Okeroistentiellä olleen ravintolan.

Rikospoliisit sanovat, että ”paennut aika on paennut totuus”. Kanervikon surmaa tutkinut komisario Aimo Ojanen sanoi oikeudenkäynnin jälkeen, että ”Tässä tapauksessa suurimpana vaikeutena oli se, että tapaus paljastui vasta niin myöhään. Silti, yhdessäkään vaiheessa ei tullut tunnetta, että tapaus ei edisty. Ainekset eivät loppuneet”.

Kanervikon surman ajankohdan ja tutkimuksen aikoihin surmattiin ainakin kaksi muuta naispuolista henkilöä; Helena Mäntylä Helsingissä ja Riitta Väkevä Anjalankoskella.

Keskustelua aiheesta

SARJAHUKUTTAJA PEKKA SEPPÄNEN

Päivitetty 21.1. klo 12:57 

Otsikko sanomalehti Karjalaisen sivuilta.

Taloudellista hyväksikäyttöä, seksuaalista väkivaltaa, pelottelua, kostonhimoa, uhkailua, painostusta, parittamista, hukuttamisyrityksiä ja hukuttamisia. Niistä oli sarjahukutustragedia tehty.

Pekka Tapani Seppänen.

Kontiolahdella asuva Pekka Tapani Seppänen (s.1965) tuomittiin tiistaina 17.1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta, törkeästä kuolemantuottamuksesta, alkoholirikoksesta, parituksesta ja pahoinpitelystä 14 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Sijoituspaikaksi määrättiin Pyhäselän vankila. Kaksi syytettä taposta hylättiin näytön puutteessa. Korvauksia hänen tulee maksaa noin 62000 euroa.

Seppänen vastasi vapaalta, mikä on melko harvinaista, kun kyseessä sentään oli syyte useammasta henkirikoksesta. Vapaalta vastaamisen mahdollisti Itä-Suomen hovioikeuden päätös, jonka mukaan Seppäsen vaarallisuus ei ollut ilmeistä. Mutta mikäli oikeudella olisi tuolloin ollut käytössä se tieto mikä poliisilla ja syyttäjällä oli myöhemmin, niin Seppänen olisi vangittu. Hän oli tutkintavankeudessa vuodenvaihteessa 2015-2016, mutta valitti hovioikeuteen, joka katsoi, että tutkintavankeuteen ei ollut riittävästi näyttöä.

Yleisesti ottaen henkirikoksesta syytetty odottaa tuomiotaan tutkintavankeudessa.

Seppänen ei ollut oikeussalissa kun tuomio julistettiin, joten häntä lähdettiin poliisipartion toimesta noutamaan kotiosoitteestaan Jaamankankaantieltä Kontiolahdelta. Pitäisihän mies saada rangaistustaan suorittamaan.

Jaamankankaantielle, Lehmon suuntaan. Kuva googlemaps.

Mutta kuinka ollakaan; ovikellon rimpautteluun, lukuisiin koputuksiin, saati ilmoitettuihin pyyntöihin tulla ulos, ei vastattu. Seppäsen auto oli pihassa, eikä hänellä pitäisi olla passia.
Pekka Seppänen etsintäkuulutettiin ja hänestä julkaistiin valokuva. Tähänastiset julkiset kuvat olivat oikeussalissa otetut ja näyttivät vain visusti karvalakkiin päänsä peittäneen miehen.

Päivitys: Seppänen jäi kiinni lauantaina 21.1. aamupäivällä Joensuussa. Hänet tavoitettiin toisen henkilön kuljettamasta autosta. Etsintäkuulutetun Seppäsen kiinniotto sujui rauhallisesti. Seppänen toimitetaan välittömästi Pyhäselän vankilaan.

Suurin osa ikävyyksistä tapahtui Seppäsen mökillä Polvijärvellä, Viinijärven itäisimmässä kolkassa, ns. Myhkyränselällä ja sen rannalla.

Suuri-Myhkyrän saari oli usein näiden “elämysmatkojen” kohteena. Kuva googlemaps.

Seppäsen uhrit olivat alkoholisoituneita ja/tai muutoin vajavaisia toiminnoiltaan.

”Mökille ei jää sitten kukaan”

Seppänen tunnettiin miehenä, jota oli syytä totella ja vieraansa olivat häneen nähden alisteisessa asemassa. Kun tuli pyyntö lähteä veneilemään läheiseen Suuri-Myhkyrän saareen, niin silloin lähdettiin. Ilman vastaväitteitä.

Seppänen tiedettiin erittäin hyvänä uimarina, mutta useimmat hänen ”ystävistään” omasivat sangen puutteelliset uimataidot. Seppänen oli näistä puutteista hyvin tietoinen.

“Uimatodistus”.

Näillä ”elämysmatkoilla” on sitten Seppäsen toimesta vene kaadettu ja kukin sai selvitä parhaansa mukaan. Seppänen on suhtautunut muiden hätään välinpitämättömästi, joko uinut rantaan tai katsellut vierestä muiden selviämistä. Parissa tapauksessa veneen kaatuminen on nähty rannalta ja apuun on lähdetty sekä ehditty.

Tahallisuutta.

Välinpitämättömyyttä.

Eräällä reissulla vahvassa humalatilassa ollut henkilö oli kuitenkin sen verran hyvä uimari, että selvisi rantaan, mutta siellä odotti Seppänen ja hukutti hänet noin puolenmetrin syvyiseen rantaveteen. Mainittakoon, että kun muilla seurueessa oli jopa 3 – 4 promillen humalatila, niin Seppäsellä sen todettiin olleen ainakin kahdesti vain 0,01 promillea.

Häpäisyä, painostusta ja raiskaamista

Tiedottomaan tilaan saattamansa naisen Seppänen häpäisi törkeästi:

Tapahtumainkuvausta.

Seppänen piti uhreja otteessaan; hän takavarikoi puhelimet ja vastasi niihin itse. Erään uhriksi valikoidun piti tehdä salakieli, jota hän käytti siskonsa kanssa. Yhteydenpitoa mm. rajoitettiin ja uhri kertoi, että hän on Seppäsen maatilalla, mutta ei pääse pois ja pelkää.
– Uhri teki sittemmin rikosilmoituksen kahdesta raiskauksesta. Hän oli kertomansa mukaan herännyt siihen, kun Seppäsen sukuelin oli hänen peräsuolessaan. Pyynnöstä huolimatta Seppänen ei ollut lopettanut, vaan oli nauraen jatkanut penetroimista.

Rikosilmoitusten takia Seppänen uhkasi uhrin henkeä. Uhri piiloutui Seppäseltä mennen jopa hänelle tuntemattoman ihmisen kotiin ja paeten sängyn alle. Seppänen oli käynyt monissa taloissa kyselemässä, onko kukaan nähnyt kyseistä miestä. Seppänen oli omien sanojensa mukaan saanut ”parantumattoman virustautinsa” juuri tältä, sittemmin hukuttamaltaan uhrilta.

Yksi uhreista oli apukoulun käynyt, heikkolahjainen mies, jota Seppänen piti seurustelukumppaninaan. Tämä uhri kuoli syyskuussa 2012. Hän asui yhdessä Seppäsen parittaman naisen kanssa Seppäsen omistamassa talossa Tohmajärvellä.

Seppänen otti myös joidenkin uhriensa pankkikortit itselleen, nostaen tileiltä rahaa itselleen. Alkoholin myynti tapahtui pääosin Seppäsen Tohmajärvellä omistamastaan talosta. Tileiltä Seppänen on nostanut 9500 euroa.

Parittaminen suoritettiin Seppäsen mökillä. Ilmoitukset julkaistiin mm. mtv:n senssisivuilla, mahdollistaen laajan asiakaskunnan. Saadut rahat Seppänen piti itsellään ”velanlyhennyksenä”.

Yksi uhreista hukutettiin 4.6.2011.

Ikävän miehen maineessa

Alueella liikkunut postinkantaja ja entinen postinkantaja ovat kertoneet, että naispostinkantajia oli kielletty menemästä Seppäsen talolle. Postipaketteja viedessä piti soittaa miehelle etukäteen, jotta hän tulee talolta vastaan. Seppäsen käytös on ollut öykkärimäistä ja kostonhimonsa laajalti tunnettua. Oikeudessa todistajat esiintyivät sermin takaa. Useimmat miehen tuntevat kertovat ympärillään vallinneesta pelon ilmapiiristä.

Tuomion täytäntöönpanon välttelyä

Tähän mennessä (18.1. klo 15) Seppästä ei ole saatu kiinni. Mihin hän on mennyt? Siitä keskustellaan niin somessa kuin turuilla ja toreillakin. Arvellaan hänen tehneen itsemurhan, paenneen Venäjälle tai jopa Etelä-Eurooppaan. Mahdollisuuksia on monia; edelleen Suomessa, mm. piilopirtissä tai kaverinsa luona. Yhtä kaikki; pakeneminen vaatii rahaa sekä ystäviä.

Poliisi ei ole Seppäsen etsintää varten rakentanut mitään erityistä, vaan häntä etsitään normaalin valvonnan puitteissa. “Tuoreille jäljille pitäisi päästä ja kuumia vihjeitä kaivataan”.

Päivitys: Seppänen jäi kiinni 21.1. Joensuussa.

Seppäsen asianajaja Jukka Ketonen aikoo ilmoittaa tyytymättömyyden Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden langettamaan vankeustuomioon, vaikka hänen päämiestään ei saataisi kiinni määräaikaan mennessä.

Entä mikä Pekka Seppäsestä, maanviljelijästä, teki öykkärimäisen hukuttajan?

Keskustelu sarjahukuttajasta täällä

ÄITI JA PIKKULAPSI SURMATTIIN RAA´ASTI

Kertomus siitä, miten kahden ihmisen sattumanvarainen kohtaaminen voi johtaa kammottavaan tragediaan.

Huostaanotosta itsenäistymiseen

Harri Antero Hyttinen, s.1971, oli murrosikäisenä otettu huostaan äitinsä sairauden vuoksi. Aika sijaiskodissa ei suinkaan ollut huoletonta, vaan apua tarvittiin; taannoin edesmennyt lastenpsykiatri Terttu Arajärvi oli aikoinaan analysoinut Harri Hyttisen, ja todennut tämän olevan kuin ”isossa rukkasessa oleva pieni ihminen, joka eksyy rukkasen peukaloon”.

Kontaktit biologiseen äitiin olivat huostaanoton jälkeen jääneet vähäisiksi ja vasta armeija-ajan jälkeen, itsenäistyttyään, Harri alkoi pitää yhteyttä äitiinsä.

Harri Hyttinen suoritti ajoneuvoyhdistelmänkuljettajan ammattitutkinnon Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksessa ja hän asui osoitteessa Keskustie 15 A 6.

Harri Hyttinen. Kuva Alibi 1/1996.

Nivalaan

Vuosi 1995 oli kääntynyt jo reilusti syksyn puolelle. Keskiviikkona 4. lokakuuta 23-vuotias jalasjärveläinen Harri Hyttinen nousi Seinäjoelta Oulun suuntaan menevän junan kyytiin. Hänen tarkoituksenaan oli mennä yllätysvierailulle äitinsä luokse Nivalaan. Äiti oli muuttanut sinne Haapavedeltä keväällä 1995. Lokakuinen reissu oli ensimmäinen, jolloin Harri ei ilmoittanut äidille etukäteen saapumisestaan.

Harri Hyttinen jäi pois junasta Ylivieskassa ja suuntasi Asemakadulla sijaitsevaan ravintola Jokeriin. Siellä hän tilasi tuopillisen keskiolutta. Noin puolisen tuntia saapumisena jälkeen hän tapasi 28-vuotiaan, työkyvyttömyyseläkkeellä olevan kahden lapsen yh-äidin, Anne Hintsalan (os. Sikala). Kun tuli puhe Hyttisen matkasta äidin luo Nivalaan, niin Hintsala sanoi, että mennään yhdessä, sillä hänkin asuu Nivalassa. Ennen poistumistaan ravintolasta Hyttinen ehti nauttia 10 tuoppia keskiolutta. Mutta ei Hintsalakaan kuivin suin istunut.

He matkustivat linja-autolla Nivalaan ja toiveikkaalla Hyttisellä lie tässä vaiheessa pimpsan kaipuu jo ohittanut äidin kaipuun. Niinpä Hyttinen oikopäätä suostui Hintsalan linjurissa tekemään ehdotukseen tämän asunnolle menemisestä.

Saavuttuaan Nivalaan he kävelivät vajaan kilometrin matkan Anne Hintsalan asunnolle osoitteeseen Niittykuja 3-4. Se on Nivalan kaupungin omistama rivitalo. Anne Hintsala asui kolmen huoneen ja keittiön sekä saunan käsittävässä asunnossa, yhdessä 1- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa.

Niittykujan viihtyisää asuinaluetta. Kuva googlemaps.

Asunnolle saavuttuaan Hintsala lähti noutamaan lapsiaan päivähoidosta Hyttisen jäädessä siivoamaan.

Illanviettoa

Anne Hintsala saapui kotiinsa viimeisen kerran noin kello 18:30. Hyttinen odotti illalta paljon. Alkuunsa ilta sujuikin mukavasti vodkasta paukkuja tehden ja televisiosta ohjelmia katsellen. Anne Hintsala laittoi lapset nukkumaan noin kello 21 aikoihin. 5-vuotias poika nukkui omassa huoneessaan ja 1-vuotias tyttö äitinsä makuuhuoneessa omassa pinnasängyssään.
Hintsalan ja Hyttisen riita alkoi saunanlämmityksen tarpeellisuudesta ja lopulta sanaharkka kääntyi toisten henkilökohtaisten ominaisuuksien arvosteluun. Tästä huolimatta he lähestyivät toisiaan ja Hyttisen mukaan seksuaalinen kanssakäyminen oli ”hyväilyasteella”. Sen pidemmälle Hintsala ei halunnut. Tultuaan kolmasti kielletyksi Hyttinen äkämystyi. Hän otti Hintsalan otteeseensa ja puristi tätä kyynärtaipeellaan kurkusta puolisen minuuttia. Otteen löystyessä Hintsala oli tokaissut, että ”miksi sä teet…” Lause jäi kesken Hyttisen kuristaessa uudelleen ja pian Hintsala valahti veltoksi. Hyttinen oli tätä ihmetellyt ja omien sanojensa mukaan miettinyt, että ”kävikö tämä näin nopeasti”. Todettuaan Anne Hintsalan kuolleen hän otti tältä housut pois ja päätti katsoa kiellettyä hedelmää. Mutta sen enempiä hän ei naiseen kajonnut.

Makuuhuoneessa nukkunut tyttö oli herännyt. Hyttiselle tuli mieleen, että hän ei voi antaa tytön elää ilman äitiä ja kuristi tyttöä ehkä noin 15-20 sekuntia. Kuristamisen jälkeen tyttö oli korahdellut. Tämän jälkeen Hyttinen otti lasta jaloista kiinni ja löi hänet pää edellä pinnasängyn yläpuolella olevaan seinään.

Sitten hän laski lapsen sängylle ja lähti keittiöön etsimään syötävää. Nautittuaan pari voileipää Hyttinen havahtui tytön korinaan. Hyttinen otti mukaansa veitsen ja meni uudelleen makuuhuoneeseen. Hän löi tyttöä kahdesti rintalastan yläpuolelle. Tämän jälkeen hän otti tyttöä taas jaloista kiinni, lyöden tämän päätä lattiaan takaraivo edellä. Lapsen välitön kuolinsyy oli kallonmurtuma ja aivoruhjeet.

Pieni tyttö surmattiin julmasti. Kuva poliisi.

Hyttinen iski tytön pään seinään nuolen osoittamassa kohdassa. Kuva poliisi.

Tekonsa jälkeen Hyttinen asetti surmaamansa lapsen takaisin sängylle, soitti kaverilleen pyytäen tätä hakemaan hänet linja-autoasemalta, keräsi tavaransa ja lähti pois. Asuntoon jäi kahden ihmisen ruumiit. 5-vuotias poika jatkoi untaan.

Pidätys

Ruumiit löysi asuntoon seuraavana päivänä mennyt henkilö. Poliisi tiedotti asiasta perjantaina 6. lokakuuta.

HS 7.10.1995

KRP:n Oulun aluetoimisto otti tapauksen hoitaakseen ja mahdollisesta tekijästä saatiinkin jonkin verran tuntomerkkejä. ”Jonkun miehen” oli nähnyt muun muassa Hintsalan lasten hoitaja, näiden kävellessä linjuriasemalta Niittykujalle.

Tekijäehdokkaalle löytyi nimi; Harri Hyttinen. Hänet jäljitettiin Jalasjärvelle, mutta ennen pidättämistään poliisit mm. keskustelivat Hyttisen äidin kanssa ja tämä antoi ohjeita siitä, miten Harri-pojan kanssa tulisi menetellä, ettei tulisi lisää ruumiita.

Hyttinen noudettiin kotoaan, pidätettiin, kuulusteltiin ja vangittiin kahdesta murhasta epäiltynä.

Täällä Harri Hyttinen asui vuonna 1995. Kuva googlemaps.

Hyttinen myönsi tekonsa, mutta piti Anne Hintsalaan kohdistamaansa väkivaltaa tunnekuohussa tehtynä surmana. Lapsen osalta hän myönsi tapon.

Oikeuteen

Ensimmäinen oikeuskäsittely pidettiin Haapajärven käräjäoikeudessa jo kolmen viikon kuluttua surmatöistä. Hyttinen sai asianajajakseen Haapajärven entisen kaupunginjohtajan, sittemmin Hiihtoliiton puheenjohtajankin tunnetun varatuomari Paavo M Petäjän. Hyttinen lähettiin mielentilatutkimukseen. Hänen todettiin ymmärtäneen tekonsa.

Harri Hyttinen kirjoitti oikeudelle selonteon.

Otteita selonteosta.

Pääkäsittely oli 1.4.1996. Harri Hyttinen tuomittiin taposta sekä murhasta elinkautiseen vankeuteen. Anne Hintsalan osalta kyseessä oli tappo, mutta lapsen kohdistunut väkivalta oli julmaa sekä raakaa ja sen katsottiin olleen murha.

Hyttinen passitettiin Oulun lääninvankilaan suorittamaan rangaistustaan. Hän valitti Vaasan hovioikeuteen.
Elokuussa 1996 hovioikeus katsoi, että mitään syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota ei ole, joten elinkautinen jäi voimaan.

Hyttisen kovastikin odottama päätös vuosituomiosta koki pahan kolauksen.

Lopullinen ratkaisu

Jostain syystä Hyttinen siirrettiin Konnunsuon vankilaan. Mahdollisesti hän koki edessään olevat vankilavuodet – tai ehkä jopa tekemänsä teot – niin raskaiksi, että hän teki itsemurhan sellissään heinäkuussa 1998.

Kahden ihmisen satunnainen kohtaaminen toi surua ja murhetta moneen kotiin. Orvoksi jäänyt poika adoptoitiin.

Äidin tuska

Harri Hyttisen vielä eläessä, hänen äitinsä tilitti tuntemuksiaan joulukuussa 1996 ilmestyneessä Nivala-lehdessä:

Artikkelin otsikko Nivala-lehdessä.

Keskustelua aiheesta

NUORI NAINEN SURMATTIIN KOTIMATKALLAAN

Päivitetty 2.1. klo 13:47

Helena Irmeli Mäntylä 1963 – 1981.

Viimeinen kotimatka

18-vuotias helsinkiläinen Helena Irmeli Mäntylä oli lähdössä ystävänsä luota Helsingin keskustasta kotiinsa Haagaan maanantai-iltana 6. heinäkuuta 1981. Araksi ja säikyksi kuvailtu Helena olisi päässyt lähes kotiovelleen bussilla nro 45, mutta Simonkentän pysäkillä olleiden räyhäävien nuorten takia hän ei uskaltanut odottaa kauempaa, vaan lähti bussilla nro 32, jonka lähtöaika oli klo 23:10.

Helena jäi pois bussista pois klo 23:38 Riistavuoren vanhainkodin luona ja lähti kävellen kohti kotiaan pimeää metsäpolkua pitkin. Kun Helena jäi pois bussista, hänellä oli elinaikaa jäljellä enää noin viisitoista minuuttia. Pysäkiltä on muutaman sadan metrin matka rautatien alittavaan tunneliin.

Juuri ennen tunnelia Helenan pysäytti mustaviiksinen lyhyenläntä mies, jonka aikeet eivät jääneet epäselviksi. Hän löi Helenaa voimalla kasvoihin, sillä seurauksella, että Helenan leukaluu murtui kahdesta kohtaa. Tämän jälkeen mies raahasi Helenan läheiseen pensaikkoon ja raiskasi hänet.
Helenan yrittäessä huutaa apua, mies ryhtyi kuristamaan häntä voimakkaasti. Helenan kurkunpään rusto ja kieliluu murtuivat, minkä johdosta Helena Mäntylä sai surmansa.

Mies poistui polkupyörineen yön pimeyteen.

”Kuka tämän on tehnyt?”

Helenan vanhemmat olivat huolissaan, kun tyttöä ei kuulunut kotiin. Saatuaan tietää, että hän ei ollut jäänyt ystävänsä luo yöksi, he ryhtyivät etsimään Helenaa tämän mahdollisen kotimatkan varrelta. Läheltä alikulkutunnelia löytyi Helenalla ollut makuupussi. Sen enempää vanhemmat eivät pystyneet etsimään, vaan he soittivat poliisille.
Poliisi löysi Helenan riisutun ja osittain peitellyn ruumiin läheltä makuupussin löytöpaikkaa maasyvennyksestä parisen tuntia ilmoituksen jälkeen.

Surmapaikka. Taustalla Vihdintie. Kuva kirjasta Poliisi kertoo 1984.

Ruumiin löytöpaikalta saatiin toki arvokasta tietoa, mutta mitään suoraan tekijään viittaavaa ei löytynyt. Poliisi oli ihmeissään. Voisiko teolla olla yhteyksiä Helsingissä tehtyihin selvittämättömiin kellarimurhiin joulukuulta -80 ja tammikuulta -81? Tai jopa liki viiden vuoden takaiseen, niin ikään selvittämättömään kellarimurhaan Sofianlehdossa. Pian kuitenkin suljettiin pois yhteydet muihin henkirikoksiin.

Ilta-Sanomat 9.8.1981.

Iltasanomat 10.8.1981.

Tutkinta kävi kuumana. Lehdistö haastatteli alueen asukkaita; ”pelkäättekö, oletteko itse joutuneet ahdistelun kohteeksi?” Kuin sattumalta eräs haastateltu kertoi mielenkiintoisen seikan – joka tosin ei johtanut kiinniottoon, vaan sopi hyvin sittemmin surmaajaksi todettuun henkilöön; ”hoikka, tummaviiksinen mies ahdisteli sisartani parisen viikkoa sitten samalla alueella”.
Heinäkuu 1981 oli synkkää aikaa; kolme naista surmattiin. Helsinki, Lahti, Myllykoski. Jäisikö Helsingin tapaus pimeäksi? Kymmeniä miehiä kuulusteltiin – heidän joukossaan myös surmaaja, mutta hänen kohdallaan ei tuolloin ollut aihetta enempään.

Rikospoliisin onnistui irrottaa lähes 30 poliisia haravoimaan surmapaikkaa. Alueelta löytyi useita jälkiä, jotka viittaavat surmaan. Teksti ja kuva Iltasanomat 9.8.1981.

Alaikäinen raiskataan

Perjantaina 15. tammikuuta 1982, 13-vuotias tyttö odotti bussia Vihdintien varrella. Pysäkille kurvasi Volkswagen, UMM-334. Autosta tuli mies ja kaappasi tytön mukaansa. Mies ajoi Volkkarinsa Vihtijärvelle, syrjäisen metsätien varteen, jossa raiskasi tytön. Väkisinmakaamisen jälkeen, ehkä tyttöä lepyttääkseen, mies ehdotti hänelle treffejä seuraavaksi päiväksi…
Tyttö pääsi kouluun ja kertoi kaiken opettajilleen. Nämä kertoivat tiedot poliisille.
Hieman epäuskoisena poliisi sitten meni miehen tytölle ehdottamaan paikkaan. Mutta kas kummaa; elämänsä treffeille saapui toivorikkaana lyhyenläntä, mustaviiksinen mies!

Hän oli Jalo Eetu Seppänen.

Jalo Eetu Seppänen.

Seppänen pidätettiin kuulusteluja varten. Vihdin nimismiehelle nousi mieleen heinäkuussa Helsingissä tehty ja edelleen pimeänä oleva raiskaus sekä henkirikos. Voisiko tekijä olla sama kuin 13-vuotiaan raiskaajana pidätetty…?
Parin päivän kuluttua Seppänen tunnusti syyllisyytensä Helena Mäntylän surmaan. Hän kertoi ”muuten vaan” ajelleensa 12-vaihteisella polkupyörällään noilla seuduilla ja sattumalta kohdanneensa Helenan.

Seppänen tuomittiin Helsingin raastuvanoikeudessa 29.12.1982 täyttä ymmärrystä vailla olevana murhasta, yhteensä 13 vuodeksi vankeuteen. Murhan osuus oli 11 vuotta. Hänet passitettiin Helsingin keskusvankilaan. Kaikki osapuolet valittivat Helsingin hovioikeuteen. Sen päätös tuli 16.6.1983. Helena Mäntylän surmaaminen oli tappo. Kaikki rangaistukset yhdistettynä tuomioksi tuli 13 vuotta 5 kuukautta vankeutta. Tapon osuus oli edelleen tuo 11 vuotta.

Helena Mäntylä on haudattu Honkanummen hautausmaalle.

Kainuun poika maailmalla

Jalo Eetu Seppänen syntyi Suomussalmella 28. elokuuta 1944 11-lapsiseen pienviljelijäperheeseen. Asevelvollisuuden suoritettuaan hän muutti Nurmijärven Perttulaan ja edelleen vuonna 1980 Torpparintielle, Espoon Mankkaalle. Seppänen ajoi työkseen sekä kuorma- että linja-autoa. Vuonna 1971 hän meni naimisiin, mutta tuo avioliitto kariutui jo vuonna 1974.

Elokuussa 1980 Seppänen raiskasi 21-vuotiaan kotkalaisneitosen Juupajoella. Tapaus oli esillä Oriveden kihlakunnanoikeudessa jo syyskuussa saman vuonna. Seppänen sai ehdollista vankeutta. Asian käsittely meni aikoinaan jopa korkeimpaan oikeuteen saakka. Käsittely pidettiin joulukuussa 1982 Seppäsen ollessa tutkintavankeudessa Mäntylän taposta ja 13-vuotiaan raiskauksesta. KKO antoi vankeustuomion ehdottomana.

Vuonna 1985 Seppänen antoi lehdistölle haastattelun, jossa kertoi tulleensa uskoon ja katuvansa syvästi pahoja tekojaan. Myöhemmin antamassaan haastattelussa hän kertoi kärsineensä tarpeeksi ja pyysi, että ”antakaa minulle jo anteeksi”.

Seppänen vapautui 1980-luvun lopulla ja muutti takaisin synnyinseuduilleen Suomussalmen Piispajärvelle. Vuonna 1996 hänet tuomittiin sukulaislapseen vuosina 1992 – 1995 kohdistuneesta haureudesta viideksi vuodeksi vankeuteen.

Vapauduttuaan Seppänen asettui asumaan Kontiomäelle.

Hänen osuuttaan pääkaupunkiseudulla ja muuallakin Suomessa, jopa Lappia myöten tapahtuneisiin selvittämättömiin, naisiin kohdistuneisiin henkirikoksiin, katoamisiin ja raiskauksiin on pohdittu useasti. Tammikuussa Helsingin Itä-Pasilassa surmatun Onerva Ketolan tapauksessa julkaistiin mustaviiksisen epäillyn kuva. Entä kuka oli autolla liikkeellä aamulla varhain, kun Rovaniemellä katosi jäljettömiin 17-vuotias Merja Vaara?

Itä-Pasilan kellarisurmaajasta tehty piirros.

Täältä ikuisuuteen

Ja tuli ehtoo ja tuli aamu. Jo 70 vuoden ikään ehtinyt Jalo Seppänen oli 17. elokuuta 2015 lähtenyt kotoaan Kontiomäeltä matkaan yön tunteina. Hän ajoi valkoisella Ford Transit pakettiautolla viitostietä etelän suuntaan. Noin puoli viiden aikaan aamulla Lapinlahden Alapitkällä, reilua ylinopeutta kaahannut, 24-vuotiaan kuopiolaismiehen ohjaama Ford Fusion ajautui vastaantulevien kaistalle. Autot törmäsivät rajusti ja sekä Seppänen että kuopiolaismies saivat surmansa välittömästi. He olivat olleet autoissaan yksin.

Jalo Eetu Seppänen kuoli autokolarissa Lapinlahdella 17.8.2015. Kuva poliisi.

Keskustelua aiheesta

POLIISI SURMATTIIN SAVONLINNASSA 1977

päivitetty 29.12. klo 09:10

Murto rautakauppaan

Oli elokuun 4. päivä 1977, keskiviikon ja torstain välinen yö. Kello oli 00:30 kun Savonlinnan poliisilaitokselle tuli tieto murrosta Kauppatorin ja Satamakadun kulmassa sijaitsevaan Kaurosen rautakauppaan.

Kaurosen rautakauppa. Kuva vuodelta 1983.

Silminnäkijä kertoi nähneensä kun kaksi miestä tuli Seurahuoneen suunnasta ja rikkoivat rautakaupan oven lasin ja menivät sisälle liikkeeseen.

Poliisi lähti kohteeseen kolmen miehen voimin. Yksi heistä oli 30-vuotias vanhempi konstaapeli Matti Pesu. Kaksi poliiseista meni kaupan sisäpihalle, kolmannen jäädessä kadulle sataman puolelle.
– Poliiseilla ei tietenkään ollut tietoa keitä murtautujat olivat, mutta tiedossa oli, että Oulun lääninvankilasta on muutamaa päivää aiemmin karannut Toivo Juhani Aittokallio, ja jos murtokohteessa olisi sama mies, niin he osaisivat varautua hänen taholtaan mihin tahansa.

Havaittuaan poliisit, murtautujat yrittivät livistää kadun puoleisesta ikkunasta, mutta sielläkin oli vastassa poliisi. Miehet ryntäsivät takahuoneeseen, mutta sitäkään kautta ei ollut enää ulospääsyä. Tämän jälkeen miehet palasivat kadun puolelle rakennusta, mutta saivat vastaansa sisään tulleen Matti Pesun, joka saikin toisen miehistä otteeseensa. Alkoi ammuskelu, jossa Pesuun osui viisi luotia.

Poliisin kuolemaan johtanut ammuskelu tapahtui tässä. 

Hän kuoli saamiinsa vammoihin Savonlinnan keskussairaalassa kello 02:20. Hänestä löytyi kahta eri kaliiberia olevia luoteja.

Vanhempi konstaapeli Matti Pesu. 1947 – 1977.

Matti Pesu oli syntynyt 23.1.1947 ja hän oli perheellinen. Hän aloitti poliisin uransa Lappeenrannasta 1971 ja siirtyi vuoden kuluttua Savonlinnaan saaden vanhemman konstaapelin vakanssin vuonna 1975. Pesu oli palvellut myös YK-joukoissa Suezilla joukkueenjohtajana, palaten takaisin poliisin työhön vuoden 1977 tammikuussa.

Pakoon – ja kiinni

Ampumavälikohtauksen jälkeen murtautujat säntäsivät ulos rautakaupasta aseitaan käyttäen. Alkoi hurja takaa-ajo. Toinen murtomiehistä, Kerimäeltä kotoisin oleva, sittemmin helsinkiläistynyt 26-vuotias Rauno Tapio Silvennoinen, jäi kiinni pienen juoksun jälkeen Kauppatorilta. Hänen aseensa todettiin tyhjäksi. Toinen murtomiehistä livisti karkuun.

Alkoi laajamittainen etsintäoperaatio ja apuun hälytettiin Juvalta poliisikoirapartio. Pari tuntia myöhemmin karkulainen tavoitettiin. Hän löytyi poliisikoiran avulla kaupungin vesilaitoksen luota Vääräsaaresta, noin kilometri rautakaupasta. Pidätys sujui ilman vastarintaa. Mies tunnistettiin saman tien; karkuri Aittokallio.
– Karkumatkansa vankilasta oli päättynyt, ja häntä sekä kaveriaan epäiltiin muiden rötösten lisäksi nyt myös poliisin murhasta. Pidätettäessä Aittokallion aseessa oli edelleen panoksia

Silvennoisen tunnistamiseen meni enemmän aikaa, mutta lopulta miehelle nimi löytyi.

Aittokallio oli nuoresta 20 vuoden iästään huolimatta jo kokemusta ja mainetta hankkinut vanha tekijä. Hänellä oli mittava rikosrekisteri ja Savonlinnassa hän oli aiemminkin rötöstellyt, saaden jopa yhden tuomioistaan sikäläisessä raastuvanoikeudessa.
– Aittokallio oli ennen Oulun vankilasta karkaamistaan onnistunut livistämään myös Vaasan lääninvankilasta.

Murtomiesten – ja nyt siis myös murhasta epäiltyjen käyttämä Datsun – merkkinen auto löytyi Kasinosaaresta torstaina. Auto oli varastettu 31.7. Vaajakoskelta. Siinä oli Raumalta varastetut rekisterikilvet. Autossa oli runsaasti erilaista tavaraa, mm. vaatteita, nauhureita, aseita ja sadoittain niihin sopivia ammuksia.

Murtomiesten käyttämä Datsun 180 B SSS löytyi Kasinosaaresta. Auto oli täynnä varastettua omaisuutta.

Aittokallio ja Silvennoinen tuomittiin kumpikin murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Elinkautinen – ja armo

Aittokallio suoritti poliisimurhasta elinkautistaan 12 vuotta. Presidentti Mauno Koivisto armahti hänet ja vapaus koitti vuonna 1989. Vapauden myötä myös nimi vaihtui; Hän oli nyt Jari Juhani Jarra. (Useissa uutisissa etunimensä on vaihtunut muotoon Jani).

Jari Juhani Jarra.

Kauaa ei Jarra kaidalla polulla pysynyt, vaan hänet tuomittiin erilaisista ja eriasteisista rötöksistä, mm. pankkiryöstöistä jälleen vankilaan marraskuussa 1991. Puolentoistavuoden kuluttua, helmikuussa 1993 Jarran suorittaessa tuomioitaan Helsingin lääninvankilassa; Sörkassa, hän päätti paeta. Mukaansa karkumatkalle hän sai kolme omaisuus- ja väkivaltarikoksista tuomittua miestä.
– Miehet pääsivät omatekoisilla avaimillaan asuin- ja ruokailutilojen väliseen käytävään, jossa ei ollut tuolloin kameravalvontaa. Käytävän katosta he irrottivat kaapelihyllyt, tehden niistä kätevät tikkaat. Muurin ylitys tehtiin ns itämuurilta kilpiverstaan takaa. Valvomo sai hälytyksen saman tien.
– Päivä oli helmikuun viimeinen ja talvisen sunnuntain rauha rikkoontui kello 11:35, kun muurin luona odottavasta Talbot Horizon – merkkisestä autosta ammuttiin kohden perään ryntääviä vartijoita.

Kohtalona Keimolan Kesoil

Vaaralliseksi tiedettyä Jarraa ryhdyttiin kuumeisesti jäljittämään. Mihin ihmeeseen mies mahtoi mennä? Tiedettiin, että hänellä on naisystävä. Hänet laitettiin seurantaan.

Seuranta alkoi tuottaa tulosta. Naisystävällä oli selvästikin ”jotain meneillään”. Jotain, joka kiinnosti poliisia aivan erityisesti.

Maanantaina 22. maaliskuuta alkoi sitten tapahtua. Jarra jäljitettiin Vantaalle. Keimolan itäiselle Kesoil huoltoasemalle. Hän oli aseistautunut, mutta kello 22:50 tehty pidätys sujui ilman dramatiikkaa.

Hänet toimitettiin kuulustelujen jälkeen takaisin Sörkkaan. Vapaudenkaiho oli tietysti voimakas ja lokakuussa 1994 hän yritti paeta vankilan alapuolella olevia kaukolämpökäytäviä pitkin. Tunnelit oli kuitenkin muurattu umpeen.

Kylmäkoskelle

Seurasi siirto Kylmäkosken vankilaan. Siellä Jarra kertoi tulleensa uskoon ja tunnusti poliisille yli 60 pimeänä olevaa rikosta, pääosin murtoja. Helsingin käräjäoikeus mätkäisi näistä 30. marraskuuta 1995 antamassaan tuomiossa sen verran lisää, että lusittavaa tuli yhteensä 22 vuotta. Mutta saalistakin oli tullut; yhteensä n 1,5 miljoonaa markkaa

Runsas viikko viimeisimmän tuomionluvun jälkeen Jarra päätti paeta. Yöllä, 10. joulukuuta hän oli yrittänyt irrottaa sellinsä ikkunakehystä. Sen pidemmälle yritys ei kantanut.

Jarraa pidettiin huippuälykkäänä, joskin mieleltään ailahtelevana rikollisena. Hänen poikkeuksellinen rikollisuransa ja epätoivoiset pakoyritykset vankilasta vahvistivat Oulun vankilalääkärin aikoinaan antaman lausunnon; sen mukaan Jarra ei pysty elämään järjestäytyneen yhteiskunnan sääntöjen mukaan, mutta ei toisaalta myöskään sopeudu vankilayhteisön sääntöihin.

Viimeisinä vuosinaan Jarra alkoi opiskella ja nimensä yhteydessä mainitaan kirja ”Johdatus rikolliseen toimintaan”.

Jarra kuoli 23. tammikuuta 2000. Hän oli tuolloin 42-vuotias. Hautakivessään on nimi Toivo Juhani Aittokallio.

Poliisisurmat Suomessa

 

KIOSKIYRITTÄJÄN KUOLEMA

30 vuotta sitten, vuonna 1986, tehtiin Raumalla kohua herättänyt kioskimurha.

Uutinen Iltasanomissa 21.8.1986

Keskiviikkona 20. elokuuta, oli eläkkeelle siirtymistään noin vuoden kuluttua suunnitelleen 64-vuotiaan kioskiyrittäjän, Aune Hellin Orvokki Lehtosen elämän viimeinen päivä.
– Hän oli pitänyt kioskiaan Lahdenkadulla, rauhallisena tiedetyn Syvärauman alueella jo yli kymmenen vuotta.

Lehtonen tunnettiin hiljaisena ja vaatimattomana, sekä auttavaisena ihmisenä, jonka tiedettiin joskus jopa vipanneen rahaa tilapäisesti rahattomana oleville miehille.

Lehtonen piti kioskia yksin ja siellä myytiin mm. makeisia, virvokkeita ja grillituotteita. Ennen Syvärauman kioskinpitoa Lehtonen harjoitti vastaavaa toimintaa Rauman keskustassa.

Illalla kello 20:30 kioskiin tuli asiakkaaksi 19-vuotias Kimmo Veikko Kuokkanen. Hän asioi kioskin luukulla tilaten hampurilaisen. Kuokkanen oli hieman päihtynyt, nautittuaan työtoverinsa kanssa aiemmin päivällä jonkin verran väkevää alkoholia.

Kun Lehtonen oli valmistamassa Kuokkasen tilausta, tämä meni kioskin ovelle, ja sai avattua oven avoinna olleen tuuletusräppänän kautta.

Sisälle päästyään Kuokkanen otti veitsen ja ryhtyi sillä lyömään Lehtosta silmittömän raivon vallassa. Jotakin Kuokkasen raivosta kertoo se, että Lehtosen jo kaaduttua kioskin lattialle tämä oli jatkanut puukottamista edelleen. Lehtonen ehti huutaa apua ennen tajuttomuuttaan.

Kuva Iltasanomat 21.8.1996

Vastapäisestä kerrostalosta oli havaittu jotain outoa olevan kioskissa tekeillä ja paikalle tullut henkilö tapasi kioskissa sisällä olevan henkilön, joka sanoi, että ”mitäs sulle”. Kuokkanen oli tyynesti asettunut myyjän rooliin.

Asiakas kuitenkin näki Lehtosen jalat ja että tämä on lattialla makuuasennossa.

”Ämmä sai sydänkohtauksen, soita ambulanssi”, kuittasi Kuokkanen asiakkaan kummeksuntaan. Samalla Kuokkanen poistui kioskista kassan kera ja lähti karkuun.

Paikalle hälytetyn ambulanssin miehistö totesi Lehtosen kuolleeksi. Tämä oli menehtynyt lukuisista puukoniskuista saamaansa verenvuotoon.

Poliisi järjesti välittömästi suuretsinnän. Porista saatiin lainaksi poliisikoira. Silminnäkijöitä paolle löytyi muutama.
– Kaksi tyttöä kertoivat miehen juosseen rannan suuntaan metsikköön, ja eräs henkilö kertoi nuoren, noin 20-vuotiaan hoikan miehen juosseen Merirauman suuntaan noin kello 21 aikaan.

Kuokkasen pakomatka oli kuitenkin lyhyt. Hän jäi kiinni – ensin tosin onnistui harhauttamaan etsijöitä – noin kahden tunnin kuluttua teosta.

Kuokkanen löytyi Syväraumanlahden venesatamasta, alle kilometri kioskilta. Hän oli piiloutunut rannassa kiinni olevan veneen suojapeitteen alle. Kuokkanen ei tehnyt kiinniotettaessa vastarintaa.
– Hän oli poliisin vanha tuttu, joskin syyllistynyt aiemmin lähinnä näpertelytason rikoksiin.

Kuulusteluissa Kuokkanen aluksi kiisti syyllistyneensä henkirikokseen. Hän myönsi joskus asioineensa kioskilla, mutta kiisti olleensa siellä surmailtana. Hän muisti tapahtumia ylipäätään sangen huonosti. Kolmen päivän kuluttua Kuokkanen tunnusti tekonsa.

Iltasanomat 23.8.1986

Motiivia vain ei tuntunut olevan. Ei minkäänlaista. Poliisi epäili olisiko mahdollinen motiivi saattanut liittyä rahanlainaamiseen, jota Lehtonen oli hyvää hyvyyttään satunnaisesti tehnyt.

Rahaa Kuokkanen oli ottanut kioskista 405 markkaa.

Oikeutta istuttiin pitkään ja hartaasti. Kuokkanen passitettiin mielentilatutkimukseen, jossa hänen todettiin toimineen täydessä ymmärryksessä.

Rauman raastuvanoikeus tuomitsi Kimmo Kuokkasen murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Turun hovioikeus ei päätöstä muuttanut ja KKO ei ottanut tapausta käsittelyyn.

Kimmo Kuokkanen vapautui vankilasta maaliskuussa 2001, jolloin hän tuli suorittaneeksi tuomiostaan 14 vuotta 6 kuukautta. Hän oli ensimmäinen elinkautisvanki, jonka presidentti Tarja Halonen virkakaudellaan armahti.

Kuokkanen elää edelleen.

Kioskimurha aiheutti ymmärrettävästi ahdistusta kioskiyrittäjien piirissä ja puhuttiin jopa itsepuolustusvälineiden hankinnasta.
– Yhtenä heikkoutena turvallisuudessa todettiin kylmälaitteiden aiheuttama lämpö, jonka johdosta kesäkuumalla on pidettävä tuuletusta auki joka suuntaan ja liiaksi avonainen tuuletusluukku on riskitekijä.
– Kuten oli tässä Rauman kioskimurhassakin.

Kioskin paikalla oli vielä muutama vuosi sitten Osuuspankin konttoritiloja.

Keskustelua aiheesta:

``