Archive for the ‘2. Uutiset’ Category

Oriveden ammuskelut: tämäkö miehen motiivi?

oriveden_ammuskelu

Tänään aamulla Orivedellä tapahtui kaksi ammuskelua. Ensimmäinen tapahtui paikallisessa toimistossa, jolloin hän osui miestä käteen. Tämän jälkeen hän meni ammuskelemaan Oriveden yhteiskouluun. Orivedellä katosi 16-vuotias tyttö, joka on ammuskelijan ex-tyttöystävä. Tällöin poliisi etsi miestä. Tyttö löytyi kuitenkin vahingoittumattomana Posiolta. Tytön vanhemmat olivat hakeneet miehelle lähestymiskieltoa.

Orivedellä ammuttiin toimistossa sekä koululla

Hätäkeskus sai tänään 30.3 aamulla puoli 10 aikaan ilmoituksen, jonka mukaan toimistossa, joka sijaitsee Oriveden Ahteentiellä, olisi ammuttu miestä käteen.  Mies on syntynyt vuonna 1962. Tämän jälkeen tuli ilmoitus Oriveden yhteiskoulusta, että siellä olisi ammuttu monia laukauksia.

6-vuotias poika siepattiin isältään

mika_hanninen

6-vuotiaan lapsen äidin epäillään siepanneen pojan ulkomaille, seuranaan uusi aviomies. Isä Mika Hänninen on levittänyt Facebookissa kuvaa pojastaan. Tämän avulla hän toivoo saavansa vihjeitä poikansa olinpaikasta.

Jenna Lepomäen isä kertoo: haudataan Suomessa

jenna_lepomaki222

18-vuotias Jenna joutui henkirikoksen uhriksi Espanjassa kesä-heinäkuun välisenä aikana. Jenna löydettiin kuolleena lokakuussa. Teosta syytetään kahta tamperelaista nuorta miestä. Jenna pystytään sittenkin hautaamaan Suomessa, josta isä iloitsi. ”Karmea ajatus, että Jenna olisi haudattu Espanjaan” Jennan isä Kim Pellinen kertoi MTV3 Uutisille.

Rovaniemellä etsitään kahta raiskaajaa

Eilen Rovaniemellä valoisaan aikaan (17–18 välillä) kaksi miestä raiskasi törkeästi naispyöräilijän. Nainen ajoi pyörällään Juurakkotien ja Sahanperäntien välissä kulkevaa kevyenliikenteenväylää. Nainen oli ohittamassa kahta miestä, jotka seisoivat tiellä heidän käydessään tämän kimppuun.

Ranskan ammuskeluista epäilty mies on kuollut

mohamed

7 ihmistä tappanutta miestä oli piiritetty monia tunteja. Piiritys päättyi kuitenkin miehen kuolemaan. Mohamed Merah yritti paeta talon ikkunasta, johon oli linnoittautunut. Siitä ilmestyi ennennäkemätön ammuskelu poliisien ja Mohmedin välillä. Laukauksia ammuttiin yhteensä 300 ammusta.

Viranomaiset piirittävät Ranskan ampumisista epäiltyä henkilöä

ranskan_epäillyt

Tänään on piiritetty jo tunteja Toulousessa seitsemän ihmisen ampumisesta epäiltyä 24-vuotiasta miestä. Mies on luvannut antautua iltapäivällä, asiasta kertoi sisäministeri Claude Gueant BFM-televisiolle. Paikan päältä on kuulunut aika ajoin tulitusta. Ministerin mukaan epäilty halutaan elävältä kiinni ja tuoda hänet oikeuden eteen.

Anneli Auerin juttuihin neljän syyttäjän ryhmä

annelnaueri

Aueria koskeviin kahteen rikosasiaan on nimitetty neljän syyttäjän ryhmä. Aiemmin syyttäjiä oli kaksi. Ryhmä muodostettiin johtavan kihlakunnansyyttäjä Kalle Kyhän johdosta, koska rikosjutuilla on yhteyttä toisiinsa.

Ranskan koulu- ja sotilasammuskelun yhteys?

sotilaat

Ranskassa on tapahtunut 10 päivän sisällä kolme ammuskelua. Ensimmäinen kuollut sotilas Imad oli myymässä moottoripyöräänsä. Ostajahalukas soitti hänelle vähän ennen kuin, ampuminen tapahtui. Imadilla oli yllään siviilivaatetus kohtauksen tapahtuessa. Epäillään siis ampujan tienneen uhrinsa.

Ranskan kouluammuskelu: Onko kyseessä sarjamurhaaja?

ranska_kouluammuskelu

Ranskan ammuskelussa on kuollut 2 poikaa, toinen heistä oli 3-vuotias ja toinen 6-vuotias. Yksi 8-10 – vuotta vanha lapsi on myös kuollut. Surman saanut aikuinen, oli uskonnonopettaja. Ja kaksi kuolleista lapsista oli kuolleen opettajan lapsia. Yksi 17-vuotias on vakavasti loukkaantunut.

``