KUN LAPSI TAPPAA! – alaikäisten tekemiä henkirikoksia Suomessa

Aloituskollaasirev5

”Vuosina 1980-2008 henkirikoksiin syyllistyneistä nuorista 44 prosenttia diagnosoitiin mt-tutkimuksessa alkoholiriippuvaiseksi”.

Alaikäisenä käsitellään kaikki ne, jotka ovat teon tehdessään olleet alle 18-vuotiaita. Tekijän nimi mainitaan, jos se on ollut aiemmin esillä mediassa. Korostettakoot, että tässä eivät suinkaan ole mukana kaikki alaikäisten tekemät henkirötökset Suomessa, vaan ne mitkä pikaisen haun perusteella tulivat esille. Tapaukset kerrotaan lyhyesti ja joistakin niistä on jo oma artikkelinsa murha.infossa.

14.9.1953 Rovaniemi. 14-vuotias Tauno Nordman ampui 37-vuotiaan naispuolisen taksinkuljettajan Patokoskella. Kauniaisista kotoisin ollut Nordman oli karannut kotoaan tarkoituksenaan siirtyä Ruotsiin ja hänellä oli aikomus ryöstää kuljettaja ja saada auto haltuunsa. Tekijä on kuollut vuonna 2004.

12/1960 Teuva. Äystönkylässä asuneen perheen 12-vuotias poika surmasi isänsä. Lapset olivat perinpohjin kyllästyneet isänsä juopottelun ja rähisemiseen. Poika löi isää suutarinlestillä päähän useita kertoja. Isä sai kuolettavat vammat ja kuoli sairaalassa.

4.10.1962 Helsinki. 13-vuotias Rolf Stenberg ampui isänsä aamunkoitteessa pienoiskiväärillä osoitteessa Kalevankatu 57. Poika pakeni ampumisen jälkeen yhdessä kaverinsa kanssa Kuhmoisiin, jossa he jäivät kiinni. Motiiviksi poika ilmoitti riidan, joka taasen johtui siitä, että isä ei olisi päästänyt poikaa leirille.

24.10.1962  Jurva. 13-vuotias Eino Koivisto ampui 38-vuotiaan isänsä heidän yhteisen kotinsa pihamaalle. Surma-aseena oli haulikko. Alle 15-vuotiaana tekijä jäi rangaistusta vaille.

1963 Lappi tl. 16-vuotias Matti Salminen ampui isäpuolensa. Motiivina oli kyllästyminen isäpuolen runsaaseen alkkoholin käyttöön, joka oli ajan myötä tehnyt perhe-elämästä sietämättömän oloista. Pojan saama tuomio ei tiedossa.

8.12.1964 Kuopio. Nailonsukkamurha, osa 1. 26-vuotias nainen surmattiin nailonsukalla kuristaen osoitteessa Puistokatu 4.

3.1.1965  Kuopio. Nailonsukkamurhamurha, osa 2. 16-vuotias tyttö surmattiin niin ikään nailonsukalla kuristaen osoitteessa Haapalähteenkatu 7.

Näiden kummankin hengenriiston tekijäksi paljastui 17-vuotias parturioppilas Ilkka Kivioja. Hänet tuomittiin kahdesta murhasta, kummastakin 9 vuodeksi kuritushuoneeseen, tuomiot yhteenlaskettuina kestoksi tuli 15 vuotta vankeutta. Kivioja suoritti rangaistuksesta puolet, vapautuen keväällä 1972. Hän muutti sittemmin pääkaupunkiseudulle, vaihtoi nimensä ja on nyt 68-vuotias, leppoisia eläkepäiviä viettävä mies. Kivioja täytti 18 vuotta vain pari viikkoa toisen surmatyönsä jälkeen.

27.5.1965 Saari. 53-vuotias pienviljelijä löytyi surmattuna asunnostaan. Surmatyön tekijä tavoitettiin muutama päivä myöhemmin. Hän oli 15-vuotias romanipoika. Hän oli nauttinut alkkoholia yhdessä 53-vuotiaan kanssa ja juomingeissa tuli riitaa. 15-vuotias haki halkovajasta kirveen ja löi sillä pienviljelijän kuoliaaksi. Verityön jälkeen tekijä otti luvatta käyttöön uhrin hevosen ja karautti sillä Parikkalaan saakka. Saamastaan henkirikostuomiosta ei tietoa.

5.8.1966 Helsingin maalaiskunta. Nykyinen Vantaa. 16-vuotias tyttö surmasi leipäveitsellä vailla vakituista asuntoa olevan, muusikon ammattinimikettä käyttävän miehen Jokivarren kylässä. Tuomio ei tiedossa.

7.1.1969 Hattula. 15-vuotias koulukotikarkuri Risto Vahteriskoski surmasi 18-vuotiaan neitosen kuristamalla Nihattulan kylässä, silloisen kolmostien varrella. Vahteriskoski kertoi kimpaantuneensa, kun neitonen oli vähätellyt tämän seksuaalisia kykyjä. Tuomionsa oli 6 vuotta vankeutta. Vahteriskoski muutti myöhemmin nimensä muutamaan kertaan, kehui olleensa poliisin vasikka ja vuoden 1996 tammikuussa, hän surmasi avovaimonsa kirveellä Hauhon Sappeella. Tuomio oli 9 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Nimensä oli tuolloin Risto Raivio.

17.5.1970 Helsinki. 16-vuotias poika surmasi pahoinpitelemällä 19-vuotiaan nuorukaisen Linnanmäen huvipuistossa. Kuolemaan johtanut potkiminen, lyöminen ja pään hakkaaminen asfalttiin sai alkunsa, kun uhri ei antanut rahaa 16-vuotiaalle. Helsingin raastuvanoikeus tuomitsi pojan 6 vuoden 4 kuukauden vankeuteen, mutta hovioikeus katsoi, että 19-vuotiaan henki oli kuitenkin vaan 4 vuoden 10 kuukauden arvoinen.

12.9.1970 Orimattila. Alaikäinen poika surmasi isänsä ampumalla Kuivannon kylässä. Perheriidasta alkanut vihanpito huipentui illalla isän mentyä saunaan. Poika ampui kuolettavan luodin saunan ikkunan läpi. 54-vuotias isä kuoli matkalla sairaalaan. Poika sai muutaman vuoden vankeustuomion.

13.4.1971 Tampere. 16-vuotias poika surmasi astaloilla lyöden 75-vuotiaan naisen. Poika oli mennyt jo ennestään jonkin verran tuntemansa naisen asuntoon aikomuksenaan pyytää tältä rahaa. Kieltävän vastauksen saatuaan poika surmasi naisen. Veriteon jälkeen poika myi uhrilta viemäänsä omaisuutta ja jäi kiinni pari päivää tekonsa jälkeen. Tuomio oli 6 vuotta kuritushuonetta. Tekijän nuoren iän lisäksi tuomiota loivensi alentunut syyntakeisuus. Tapauksesta on artikkeli “Kallis laina” vuoden 1975 Pohjolan poliisi kertoo –kirjassa.

31.7.1971 Eurajoki. 15-vuotias Paavo Kalevi Suojasto surmasi kirveellä 70-vuotiaan myllärin. Surman jälkeen hän anasti uhrin varoja 600 markan edestä. Mylläri oli ollut Suojastoa ja tämän veljeä kohtaan avulias; antoi töitä ja toisinaan taskurahaakin, mutta kiitos siitä oli kirves päähän. Tuomioksi tuli 3 vuotta 3 kuukautta, mistä Suojasto istui 1 vuoden 3 kuukautta ja 29 päivää, päästen ehdonalaiseen 30.11.1972. Suojasto syyllistyi toiseen henkirikoksen Raumalla 1979, vapautuen 10 vuoden tuomiostaan jo vuonna 1986 ja sen jälkeen vauhti ei suinkaan laantunut, vaan hän syyllistyi myöhemmin tapon yritykseen ja lukuisiin muihin väkivallantekoihin. ”Kirves-Kale” Suojasto on kuollut 1990-luvulla.

10.8.1972 Helsinki. Alle 18-vuotias poika surmasi nuorukaisen leipäveitsellä. Tilanne sai alkunsa kun seurueessa eräs nuorukainen arvosteli loukkaavaan sävyyn alle 18-vuotiaan tyttöystävää. Alle 18-vuotias pahoinpiteli mielipiteensä julkituoneen. Tappeluun sekaantunut kolmas nuorukainen sai yhden iskun leipäveitsestä rintaansa. Se riitti. Isku osui suoraan sydämeen ja nuorukainen kuoli heti. Raastuvassa alle 18-vuotias sai hätävarjeluksen liioittelusta 1 vuoden 6 kuukauden ehdottoman vankeustuomion. Helsingin hovioikeus korotti tuomion 3 vuoteen vankeutta.

13.11.1972 Kotka. 15-vuotias Ari Sandberg surmasi täysi-ikäisen ryyppykaverinsa kanssa miehen. Pahoinpitelyn päätteeksi uhri hukutettiin Sapokanlahden rantaveteen. Sandberg sai 8 vuotta 6 kuukautta kuritushuonetta. Hän on kuollut Kotkassa joitakin vuosia sitten.

4.7.1973 Helsinki. Alaikäinen lapsi puukotti 20-vuotiaan varastomiehen Maunulan ostoskeskuksen lähettyvillä. Seuraamus ei tiedossa.

28.7.1973 Vantaa. Keimolan moottoriradalla järjestetyn rock-konsertin yhteydessä 17-vuotias poika oli osallisena 18-vuotiaan nuorukaisen kuolemaan johtaneessa pahoinpitelyssä. 17-vuotias tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta 4 vuodeksi 3 kuukaudeksi kuritushuoneeseen.

6.2.1975 Oulu. 17-vuotias poika pahoinpiteli 16-vuotiaan pojan kuoliaaksi. Pojan ruumis löytyi Syväsataman jäältä, kuolinsyynä oli aivoverenvuoto. Tuomiosta ei tietoa.

9/1975 Helsinki. 17-vuotias poika surmasi isänsä 35-vuotiaan naisystävän. Tilanne eskaloitui, kun isän poistuttua poika ja nainen olivat sukupuoliyhteydessä. Naisen kieltäydyttyä toisesta kerrasta ja annettuaan eleillään ymmärtää, ettei pojasta ole mieheksi, sai poika alemmuuskompleksin ja myöhemmin illalla ollessaan saattamassa naista Viikintien maaston tienoilla, hän menetti malttinsa ja löi naista veitsellä useampaan kertaan. Hovioikeudessa poika tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana murhasta 8 vuodeksi vankeuteen.

26.5.1976 Tuusula. 15-vuotias tyttö surmasi ikätoverinsa kirveellä uhrin kotona Tuusulan Ruotsinkylässä. Syynä oli tiettävästi rakkaus samaan poikaan. Tekijä tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana 5 vuodeksi vankeuteen.

5/1977  Tampere. 17-vuotias poika surmasi 16-vuotiaan pojan. Episodi liittyy tupakanpyytämiseen ja siitä kimmastumiseen. Tuomio ja tarkemmat tiedot puuttuvat.

9.8.1977 Kemijärvi. 17-vuotias poika ampui kuoliaaksi 28-vuotiaan taksinkuljettajan lähellä Rovajärveä. Teon jälkeen poika jätti uhrinsa tienpenkalle ja pakeni uhrin taksiautolla. Läheisellä ampumaleirillä olleet varusmiehet kuulivat laukaukset ja uhri löytyi, mutta hänen hyväkseen ei voitu tehdä enää mitään. Tekijä ajoi Misin suuntaan ja lähellä asemaa kolaroi auton kovassa vauhdissa, lentäen itse autosta ulos. Tämän jälkeen hän kertoi auttajille ampuneensa taksinkuljettajan. Pojan tarkoitus oli paeta teon jälkeen Ruotsiin. Tuomiosta ei tietoa.

1.9.1977 Espoo. 15-vuotias poika hakkasi aidanseipäällä kuoliaaksi 79-vuotiaan miehen. Muut pojat, iältään 14- ja 16-vuotiaat kannustivat vieressä ”hyvä”-huudoin. Tilanne sai alkunsa, kun pojat olivat yksissä tuumin rikkomassa lahdenpoukamassa ollutta asuntovenettä. Kävelylenkillään ollut mies meni poikia tästä torumaan ja sai maksaa siitä hengellään. Pojat anastivat miehen rahat ja ostivat niillä makeisia sekä sarjakuvalehtiä. 15-vuotias tuomittiin 9 vuoden 4 kuukauden vankeusrangaistukseen, mikä ei suinkaan tarkoita 9 vuotta 4 kuukautta, vaan kolmea vuotta ja puoltatoista kuukautta.  ”Mä oon kovis ja on näytettävä, miten kovis elää”, kuittasi poika poliisille jäätyään kiinni.

25.11.1978 Pulkkila. 16-vuotias poika ampui haulikolla 88-vuotiaan naisen ja haavoitti vaikeasti tämän 54-vuotiasta tytärtä. Poika tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana taposta 4 vuodeksi ja tapon yrityksestä 3 vuodeksi ja tuomiot yhdistettyinä lainlaatijan erikoisen laskuopin mukaan 5 vuodeksi vankeuteen ja maksamaan erinäisiä korvauksia 40 000 markkaa. Poika asui uhriensa naapurissa.

30.4.1979 Helsinki. 16-vuotias poika surmasi teräaseella 15-vuotiaan pojan Linnanmäellä. Heille oli tullut riitaa vapputorvesta. Tekijä tuomittiin 4 vuodeksi 1 kuukaudeksi vankeuteen.

16.6.1980 Vantaa. 17-vuotias poika hakkasi yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa tajuttomaksi eläkeläismiehen. Kun mies makasi maassa, tekijät potkivat häntä päähän lukuisia kertoja. Mies kuoli saamiinsa vammoihin parin päivän kuluttua. Toinen tekijöiden uhreista koki vastaavan kohtelun, jääden pysyvästi aivovammaiseksi. Motiiveiksi paljastui huvittelunhalu; ensin ryöstetään, sitten hakataan. Tuomiot eivät tiedossa

20.7.1980 Helsinki. 16-vuotias poika pahoinpiteli yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa kuoliaaksi 25-vuotiaan miehen. Mies oli kävelemässä kotiinsa, kun hän epäonnekseen tapasi tulevat surmaajansa. Pahoinpitely kesti jopa puolitoista tuntia ja lopulta toinen tekijöistä hyppi miehen kasvojen päällä, ”emme vain voineet lopettaa” sanoi nuorempi tekijä. 16-vuotias tuomittiin 7 vuodeksi vankeuteen. Täysi-ikäinen kaverinsa sai ankaramman tuomion. Huhujen mukaan nuorempi tekijöistä on kuollut muutama vuosi sitten.  Tapaus tunnetaan nimellä “Oulunkylän rituaalimurha”.

27.9.1980 Nurmijärvi. 15-vuotias tyttö puukotti 18-vuotiaan nuorukaisen kotihipoissa Rajamäellä. Heille oli tullut riitaa omakotitalon pihamaalla. 15-vuotias haki sisältä fileerausveitsen ja iski sillä 18-vuotiasta, tämän saadessa surmansa välittömästi. Tuomio ei tiedossa.

18.10.1980 Helsinki. 13- ja 15-vuotiaat pojat surmasivat 30-vuotiaan miehen. Surmatyö tehtiin nyttemmin jo valitettavasti puretulla satamaraiteella, Arkadiankadun alittavassa rautatietunnelissa. Pojat olivat nähneet tunnelissa nukkuvan alkkoholistin ja surmasivat tämän pulloilla ja kivillä hakaten. Osan kivistä pojat noutivat jopa 50-metrin päästä ”koska lähempänä ei ollut tarpeeksi painavia”. 13-vuotias tekijä välttyi tuomiolta ja 15-vuotiaalle annosteltiin 7 vuotta vankeutta.

25.10.1980 Kemi. 16-vuotias helsinkiläispoika surmasi 52-vuotiaan ahtaajan tämän asunnossa. Poika jäi kiinni seuraavana päivänä Helsingissä. Hän oli ollut Kemissä tapaamassa tyttöystäväänsä. Surmaajan nimi, tekoväline, motiivi ja tuomio eivät ole tiedossa.

19.4.1981 Mikkeli. 15- ja 16-vuotiaat tytöt pahoinpitelivät astalolla koulukodin työntekijänä toimineen naisen. Tämä kuoli vammoihinsa parin päivän kuluttua. Tyttöjen tuomiot eivät ole tiedossa.

4.11.1981 Virrat. 17-vuotias Ilkka Liettyä ampui tekemänsä pankkiryöstön jälkeen syntyneessä takaa-ajon tiimellyksessä poliisimiehen. Tuomio oli 8 vuotta vankeutta.

7/1982 Joutseno. 17-vuotias Kari Parkko puukotti nuorukaisen Pulpin koulun pihamaalle riidan päätteeksi. Tekijä tuomittiin taposta 6 vuoden 1 kuukauden mittaiseen vankeusrangaistukseen. Mainittakoot vielä, että Karin isä rehvasteli, että ”tuli meidänkin pojasta aikuinen, kun miehen tappoi”, ”Oli se vaan miehen teko”. Isä tuomittiin myöhemmin itsekin henkirikoksesta.

16.9.1982 Kokemäki. 14-vuotias poika surmasi teräaseella 16-vuotiaan siskonsa kotonaan Erkkilän kaupunginosassa. Teon jälkeen poika pakeni ensin Kankaanpäähän – josta perhe oli kaksi kuukautta aiemmin muuttanut Kokemäelle – ja lopulta Poriin, josta hänet tavoitettiin linja-autoasemalta istuskelemasta. Tekijä luovutettiin lastensuojeluviranomaisten huostaan ja tapaus ei johtanut oikeudenkäyntiin, koska tekijä oli alle 15-vuotias.

18.9.1982 Helsinki. 15- ja 16-vuotiaat, Itä-Helsingistä kotoisin olevat veljekset surmasivat Lauttasaaressa 22-vuotiaan miehen potkimalla, ja viimeistelivät teon pudottamalla uhrin pään päälle 20-kiloisen kiven. Humalassa olleet tekijät tavoitettiin samana päivänä. Tuomiot eivät ole tiedossa. Surmatyö tehtiin Veneentekijäntien ja Vattuniementien välisellä puistoalueella.

14.8.1983 Tornio. 17-vuotias, Ruotsin Haaparannassa asuva Jukka Mörsäri oli suorittamassa pankkiryöstöä ja ampui kesken ryöstön sattumalta paikalle tulleen siviiliasuisen 46-vuotiaan poliisimiehen Osuuspankin tuulikaappiin. Mielentilatutkimuksen jälkeen tekijä tuomittiin Tornion raastuvanoikeudessa 12 vuodeksi vankeuteen.

5.3.1984 Helsinki. 12-vuotias poika surmasi teräaseella samanikäisen pojan Kannelmäessä. Tekijä ei osannut selittää tekoaan, mutta epäiltiin että poikien kesken oli tullut riitaa yhteisesti hankituista rummuista. Tapaus tunnetaan laajalti nimellä “Kannelmäen bunkkerisurma” ja on yksi tunnetuimmista alaikäisen tekemistä surmatöistä Suomessa.

12/1984 Kuusankoski. 15-vuotias poika puukotti naisopettajan maantiedon oppitunnilla. Motiivina oli kosto. Tuomio ei tiedossa.

1985 Kiuruvesi. 17-vuotias Rauli Sillanpää surmasi kasvattiäitinsä Rytkyn kylässä. Surma-aseena oli vasara, jolla kiljusta päihtynyt Sillanpää löi uhria kuusi kertaa päähän. Surman jälkeen tekijä piilotti uhrin navetan taakse lumihankeen. Kolmen päivän kuluttua ruumis löytyi. Tekijä sai varttihulluna tehdystä murhasta runsaan 7 vuoden tuomion. Motiivi oli jatkuvaan riitelyyn kyllästyminen

2.4.1986 Helsinki. 17-vuotias poika surmasi teräaseella yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa 18-vuotiaan nuorukaisen Laajasalossa, Gunillantie 6:n pyöräkellarissa. Uhri houkuteltiin kellariin, jossa hänet puukotettiin julmasti. Uhrissa oli 107 iskua. Motiiviksi riitti se, että henkirikoksen tehtyään he vahvistaisivat mainettaan ”kovanaamoina”. 18-vuotias valikoitui uhriksi sattumalta, kulkien juuri ohitse, kun toinen tekijöistä oli ulkona kusella. 17-vuotias Mika ”Sakke” Salminen sai 7 vuoden 2 kuukauden tuomion. Salminen (tuolloin Pirra) ammuttiin Lahden pizzeriamurhissa tammikuussa 2000.

30.4.1986 Vantaa. 12-vuotias poika surmasi ampumalla 10-vuotiaan pojan Vantaan Länsimäessä. 10-vuotias oli lähtenyt kotoaan Vantaan Rajakylästä polkupyörällä. Kun hän ei säällisen ajan kuluessa palannut kotiinsa, poliisi aloitti etsinnät ja niitä jatkettiin läpi yön. Pojan ruumis löytyi metsiköstä vapunpäivänä klo 11:15. Tutkimuksissa selvisi sangen pian, että ampuja oli 12-vuotias poika. Huhujen mukaan ampujan isä oli juristi ja huomattavassa luottamustehtävässä.

17.10.1986 Kajaani. 15-vuotias poika surmasi 74:llä teräaseen iskulla 9-vuotiaan siskonsa Kajaanin Laajakankaalla. Teon jälkeen poika pakeni mopolla ja kirjoittautui hotelliin, jääden kuitenkin kiinni seuraavana päivänä. Surman motiivina oli kosto vanhemmille. Poliisiputkasta tekijä lähetti asianajajalleen viestin; ”viihdyn täällä erittäin hyvin, kun vain välillä pääsisi tappamaan”. Oikeudessa pojalle vaadittiin rangaistusta nuorena henkilönä tehdystä murhasta. Poika passitettiin mielentilatutkimukseen. Vahvana vellovan huhun mukaan tekijä tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon ja on siellä edelleen.

17.7.1987 Nurmes. 16- ja 17-vuotiaat lohjalaispojat surmasivat 86-vuotiaan yksinasuvan naisen. Uhri oli toisen pojan isomummo. Pojat pyysivät naiselta rahaa, mutta tämä kieltäytyi. Laittaessaan pojille aamupalaa, toinen pojista löi asunnosta löytämällään puntarilla vanhusta takaapäin ja sen jälkeen pojat alkoivat yhdessä ko. astalolla hakkaamisen, kunnes uhri menehtyi. Surman tehtyään pojat mylläsivät asunnon ja poistuivat paikalta. He jäivät kiinni parin päivän kuluttua teostaan. Kuulusteluissa toinen pojista on muistanut tuosta ensimmäisestä lyönnistä sen, että ”vanhuksen silmät olivat vain muljahdelleet, jonka jälkeen purskahdin hillittömään nauruun, johon myös kaverini yhtyi”. Tuomiot eivät ole tiedossa.

7.9.1987 Lahti. Alaikäinen poika surmasi 47-vuotiaan isänsä teräaseella. Motiivi ja seuraamus eivät ole tiedossa.

22.10.1988 Tampere. 17-vuotias tyttö puukotti 39-vuotiaan miehen tämän asunnossa Näsinlinnankadulla. Asuntoon oli kutsuttu useita alaikäisiä ja mies oli seksihommissa 17-vuotiaan kanssa ja tytön kertoman mukaan vastoin tämän tahtoa. Tyttö olikin sanonut asunnossa oleville pojille, että ”tapan tuon sian”. Miehen kumartuessa levyhyllyn ääreen, tyttö iski veitsellä ja mies kuoli heti. Syyttäjä vaati rangaistusta taposta, puolustus taasen hätävarjeluksen liioittelusta. Tyttö tuomittiin taposta 3 vuodeksi vankeuteen.

25.1.1989 Rauma. 14-vuotias poika ampui aamulla koululuokassa 14-vuotiaan ja 15-vuotiaan pojan sekä yritti surmata kolmannen pojan, mutta ei onnistunut. Toinen uhreista kuoli parin tunnin kuluttua ja toinen saman päivän iltana. Tekijä pakeni ampumisen jälkeen ja hänet tavoitettiin samana iltana Eurajoelta. Alle 15-vuotiaana hän ei ollut rikosoikeudellisessa vastuussa ja jäi näin ollen tuomitsematta. Motiivina oli joutuminen koulukiusatuksi. Aseen hän oli ottanut kotoaan luvatta käyttöön.

1.2.1989 Helsinki. Kaksi 17-vuotiasta, Kimmo Järvinen ja Juhani Saastamoinen sekä heidän täysi-ikäinen – vaan ei täysipäinen – kaverinsa menivät väkisin Pajupillintie 3:ssa olevaan asuntoon Helsingin Kannelmäessä, käyden heti asunnon haltijan, keski-ikäisen miehen kimppuun. 17-vuotiaat löivät ja potkivat miestä. Löydettyään asunnosta puukon he ryhtyivät viiltelemään ja lyömään sillä raivon vallassa. Uhrissa oli 147 puukoniskua ja lisäksi hänen sukuelimet oli leikattu irti. Lääkärin mukaan mies oli ollut elossa puukotuksien aikana ainakin muutamia minuutteja. Järvinen tuomittiin murhasta 10 vuodeksi vankeuteen ja varttihulluksi todettu Saastamoinen sai 7 vuoden 6 kuukauden tuomion. Suomen oikeusjärjestelmän kiveen hakattu kukkanen varttihullun saamista merkillisistä alennuksista vailla hoitoa oli jälleen todistettavissa, mutta ei perusteltavissa.

3.3.1989 Joensuu. 15-vuotias poika surmasi yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa pahoinpitelemällä 20-vuotiaan nuorukaisen. Teko suoritettiin torin tienoilla ja maahan tappelun tuoksinassa kaatunutta uhria potkittiin silmittömän raivon vallassa. 15-vuotias sai 1 vuoden 6 kuukauden ehdollisen vankeustuomion pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Käytännössä ei siis yhtään mitään!

4.-5.7.1989 Vihti. 17-vuotias tyttö surmasi yhdessä täysi-ikäisen miespuolisen kaverinsa kanssa nelikymppisen miehen Nummelan ”murharinteessä”. Uhri surmattiin potkimalla, kuristamalla, saksilla lyömällä ja ties millä mikä vaan käteen tarttui. Hengenriiston syynä oli uhrin muulta porukalta pöllimät oluet! Ruumis raijattiin roskalaatikkoon. Lohjan kihlakunnanoikeus katsoi, että nuoret olivat yhdessä surmanneet uhrinsa erityisen raa´alla tavalla. 17-vuotias Mira Akujärvi todettiin syyntakeettomaksi ja passitettiin tahdonvastaiseen hoitoon

22.7.1989 Pori. 14-vuotias poika puukotti 18-vuotiaan nuorukaisen Liisankatu 13:n kohdalla. Tekijä jäi kiinni saman tien. Alle 15-vuotiaana hän jäi rangaistusta paitsi. Tekijä on kuollut puukotuksen uhrina 5.6.2003.

10/1989 Kouvola. 17-vuotias asuntomurtojen parissa askarrellut kuusankoskelaispoika ampui Lehtomäessä entuudestaan tuntemansa miehen tämän kotiovelle. Tekijä tuomittiin taposta ja muista rötöksistä 10 vuodeksi 20 päiväksi vankeuteen.

10.4.1990 Hämeenlinna. 17-vuotias Henry Timitri (sukunimeä ei mainittu) ja täysi-ikäinen kaverinsa pahoinpitelivät astaloin, nyrkein, potkuin ja teräasein 33-vuotiaan miehen osoitteessa Aulangonkatu 53. Tekijät tunkeutuivat uhrin asuntoon ja raahasivat hänet sieltä ulos. Pihamaalla 33-vuotias piestiin ja pistettiin 40 teräaseen iskulla henkihieveriin. Hän kuoli 4 päivää myöhemmin sairaalassa. Tapaus tuli esille Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa toukokuussa 1990, jolloin syyttäjä vaati 17-vuotiaalle syytettä taposta. Kaverinsa sai murhasyytteen. Tuomio ei tiedossa. Motiiviksi paljastui kosto. Uhri oli tekijöiden mielestä kohdellut kaltoin 17-vuotiaan 12-vuotiasta tyttöystävää.

11.8.1990 Pyhäjärvi. 16-vuotias romanipoika surmasi teräaseella 25-vuotiaan miehen Pyhäjärven keskustassa.  Tilanne eskaloitui kun 25-vuotias meni rauhoittelemaan romanien ja erään toisen miehen välistä tappelua. Uhri sai surmansa heti. Tuomio ei tiedossa.

12/1990 Kotka. 16-vuotias poika surmasi yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa 36-vuotiaan miehen Ruonalan kaupunginosassa. Tekijöiden ja uhrin välille oli tullut riitaa paikallisessa ravitsemusliikkeessä ja uhri pahoinpideltiin kuoliaaksi. Teon jälkeen uhrilta anastettiin viinipullo ja 60 markkaa rahaa. Tuomio ei tiedossa.

11.1.1991 Helsinki. 16-vuotias poika ampui 19-vuotiaan nuorukaisen linja-autossa Kontulassa, Kontulankaari 4:n kohdalla. Surma-ase, 38 cal Rossi-merkkinen revolveri oli pojan isän ja poika oli ottanut sen kotoaan luvatta käyttöönsä. Tarkoitus oli esitellä tykkiä kavereilleen, mutta varomattomuus yhdistettynä huolimattomuuteen oli kohtalokasta. Uhri on haudattu Malmin hautausmaalle.

20.9.1991 Vehkalahti. 15-vuotias Jani Erfving pahoinpiteli kuoliaaksi yhdessä kahden täysi-ikäisen nuorukaisen kanssa 51-vuotiaan yksinasuvan eläkeläismiehen tämän kodissaan. Tekijät olivat monesti aiemmin käyneet kiusaamassa miestä, mutta tuona syyskuisena päivänä he hakivat teoilleen täyttymystä. Miestä hakattiin nyrkein ja erilaisin astaloin eikä potkujakaan säästelty. Naureskellen ja ylimielisesti oikeudessa esiintynyt Erfving sai hovissa 6 vuoden 6 kuukauden tuomion, josta – lapsi kun vielä oli – suoritti 2 vuotta 2 kuukautta.

9/1991 Espoo. 17-vuotias poika surmasi 86-vuotiaan yksin asuneen naisen asuntomurtokeikan yhteydessä Iirislahdessa. Surma tehtiin putkella hakkaamalla. Tekijä jäi kiinni lähes tulkoot heti teon jälkeen. Hänet tuomittiin 7 vuodeksi vankeuteen ja oli teon tehdessään täydessä ymmärryksessä.

5.10.1991 Tampere. 15-vuotias skinipoika pahoinpiteli ja puukotti 17-vuotiaan pojan Aleksis Kivenkatu 24:n kohdalla tämän tönäistyä häntä vahingossa. Uhri kuoli parin tunnin kuluttua sairaalassa. Mukana pahoinpitelyssä hääri myös 14-vuotias poika, mutta hänen osuutensa tappoon jäi epäselväksi. Tekijä tuomittiin taposta, mutta tuomion pituus ei ole tiedossa.

1.3.1992 Jyväskylä. Alaikäinen poika surmasi 43-vuotiaan äitinsä heidän kodissaan rivitaloasunnossa. Poika löydettiin asunnon ulkopuolelta itsemurhan tehneenä. Motiivi ei tiedossa.

6.6.1992 Kouvola. 17-vuotias Jukka Ahlgren ampui Tokarev -merkkisellä pistoolilla Kauppalankatu 4-6:n kohdalla 23-vuotiaan miehen. Motiivina oli kosto, sillä uhri oli pahoinpidellyt Ahlgrenin aiemmin kyseisenä vuonna. Ahlgren passitettiin mielentilatutkimukseen. Tuomioksi tuli 5 vuotta vankeutta.

7/1992 Tampere. Kaksi 16-vuotiasta poikaa surmasivat yksissä tuumin 67-vuotiaan naisen tämän kotona Pispalassa. Pikkuramboiksi nimetyt pojat olivat olleet naisen luona ryyppäämässä ja riitaantuivat kanssaan. Pojat hakkasivat naisen kuoliaaksi ja toinen heistä yritti myös raiskata hänet. Myös asunnon irtaimisto rikottiin perusteellisesti. Tekoa luonnehdittiin aikoinaan “Tampereen rikoshistorian törkeimmäksi”. Maaliskuussa 1993 Tampereen raastuvanoikeus antoi pojille eväät elämään; toinen sai 8 vuotta, ja toinen 6 vuotta vankeutta.

4.9.1992 Oulu. 15-vuotias poika surmasi 18-vuotiaan nuorukaisen teräaseella Kaukovainion nuorisotalon pihalla. Uhri oli illan diskon vetäjä. Tekijälle annosteltiin 4 vuoden vankeustuomio.

9.6.1993 Pori. 17-vuotias poika puukotti 59-vuotiaan miehen. Käräjäoikeus tuomitsi pojan 5 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeuteen. Tekijän katsottiin toimineen täydessä ymmärryksessä.

11.6.1993 Kouvola. 17-vuotias Teemu Perttunen surmasi 14-vuotiaan sydämensä valitun Tolkkilankatu 3:ssa sijaitsevassa asunnossa Eskolanmäessä. Riitaisa suhde sai ennustetun lopun, kun kihlajaisjuhlassa äkkipikaisuudestaan ja mustasukkaisuudestaan tunnettu sekä päihteiden ahkera käyttäjänä tiedetty 17-vuotias iski mielitiettyään teräaseella. Uhrista löytyi seitsemäntoista iskua ja hän oli kuollut jo sairaalaan tuotaessa. Mainittakoot, että Perttusen ammatti oli päiväkotiapulainen! Perttunen tuomittiin  taposta 6 vuodeksi vankeuteen, josta hän sai nuorisoalennuksen, lapsi kun vielä oli, ja edelleen vangitsemisajanvähennyksen, joten taposta Perttunen istui 1 vuoden 7 kuukautta!

8/1993 Helsinki. 15-vuotias poika pahoinpiteli kuoliaaksi 60-vuotiaan eläkeläismiehen Hietalahden torilla. Tekoonsa poika ei osannut mainita minkäänlaista syytä. Tuomio ei tiedossa.

11.7.1994 Helsinki. 17-vuotias poika puukotti 15-vuotiaan tytön Helsingin Suutarilassa. Uhri oli valittu täysin sattumanvaraisesti. Poika oli riehaantunut kotonaan, koska hänen viinipullonsa oli kätketty. Hurjistumisen seurauksena oven ikkuna rikkoontui ja poika loukkasi kätensä. Paikalle hälytetyn ambulanssin miehistö joutui pojan puukkohyökkäyksen kohteeksi, mutta he pääsivät pakoon. Poika meni Penttilän aukiolle ja puukotti siellä olleen tytön kuoliaaksi. Psykiatrit selittivät pojan ajautuneen veritekoon koulukiusaamisen vuoksi. Oikeudessa poika todettiin syyntakeettomaksi ja passitettiin pakkohoitoon toistaiseksi

15.12 1994 Tohmajärvi. 14- ja 16-vuotiaat pojat surmasivat yksinasuvan 79-vuotiaan naisen.  Pojat olivat menneet vanhuksen asunnolle astalon kanssa. Vanhuksen avattua oven, pojat menivät väkisin sisälle ja kumpainenkin hakkasi astalolla uhria useamman kymmenen kertaa ja tämä kuoli saamiinsa vammoihin. Uhri löydettiin kotoaan kolmen päivän kuluttua surmasta ja pojat pidätettiin pian sen jälkeen. 16-vuotias outokumpulaispoika passitettiin mielentilatutkimukseen ja hän sai murhasyytteen. 14-vuotiaan kohdalla voitiin vain todeta, ettemme voi sinulle mitään koska olet vielä enemmän lapsi kuin kaverisi, vaikka tiesitkin mitä teit. 16-vuotiaan tuomiosta liikkuu huhuja, että 9 vuotta tuli, mutta sen todenperäisyyttä en ole varmistanut.

25.12.1994 Pudasjärvi. 17-vuotias poika ampui isänsä haulikolla perheen kodissa. Ampumista edelsi alkkoholin nauttiminen kummankin toimesta ja riitaantuminen. Tapaus oli esillä vuoden -95 aikana Oulun käräjäoikeudessa, mutta tuomio ei ole tiedossa.

3.2.1995 Kemi. 17-vuotias poika surmasi ampumalla 14-vuotiaan pojan Kemin Sauvosaaressa. Poikajoukkio oli nauttimassa kiljua kerrostalon kellarissa ja heillä oli muassaan kivääreitä. Aseiden käsittelyn tiimellyksessä yksi kivääri laukesi ja 14-vuotias kuoli tapahtumapaikalle. Oikeudessa 17-vuotias tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta 2 vuodeksi ehdolliseen vankeuteen.

8.3.1995 Oulu. 16-vuotias poika iski ns. Rambo-veitsellä 13-vuotiasta poikaa nuorisotalo Nukussa. 13-vuotias kuoli vammoihinsa muutama päivä myöhemmin. Puukotusta edelsi 16-vuotiaan alkkoholin käyttö ja veitsen esittely nuorisotalon pihalla. Muut nuoret yrittivät saada puukon pois ja syntyneessä kahakassa 13-vuotias sai osuman. Alemmissa oikeusasteissa 16-vuotias sai 5 vuoden 3 kuukauden tuomion, mutta KKO:ssa tuomio aleni 4 vuoteen.

6.-7.5.1995 Iisalmi. 17-vuotias poika surmasi puukolla 20-vuotiaan nuorukaisen. Tilannetta edelsi autoajelu Iisalmen Peltosalmella, jossa kuljettajana ollut 17-vuotias löi yhtäkkiä vieressään istunutta 20-vuotiasta veitsellä rintaan. Uhri pääsi poistumaan autosta, puukottaja sai hänet kiinni ja iski tätä veitsellä parikymmentä kertaa. Tämän jälkeen sekä kuljettaja että autossa mukana ollut ikätoverinsa sulloivat ruumiin jätesäkkiin ja laittoivat auton tavaratilaan. Itikansalmen sillan luona he heittivät uhrin järveen. Seuraavana päivänä ruumis löytyi ja pojat pidätettiin. Tapausta tutkittiin murhana. Tuomio ei tiedossa.

6/1995 Kajaani. 17-vuotias poika oli osallisena, kun hän ja kaksi täysi-ikäistä pahoinpitelivät miestä, joka päästyään heitä pakoon juoksi jokeen ja hukkui. Hovioikeudessa 17-vuotias tuomittiin 1 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen törkeästä kuolemantuottamuksesta.

9.-10.9.1995 Tohmajärvi. 16-vuotias poika ja 13-vuotias tyttö sekä kanssaan ollut 24-vuotias mies surmasivat 78-vuotiaan miehen. Ryöstöä suunnitellut kolmikko tunkeutui naamioituneena Kirkkotie 23:ssa sijainneeseen vanhuksen asuntoon. Tämä kuitenkin tunnisti tytön, jolloin vanhus päätettiin tappaa. Tyttö löi uhria veitsellä 18 kertaa rintaan muiden pitäessä uhria kiinni. Surmaamisen varmistamiseksi uhria potkaistiin rintaan, jolloin häneltä murtui neljä kylkiluuta. Oikeus katsoi kolmikon tehneen surmatyön yhdessä ja 16-vuotias tuomittiin 6 vuodeksi vankeuteen. 13-vuotias oli jo ennestään sosiaaliviranomaisten päänsärky ja hänet tuomittiin jatkamaan elämäänsä koulukodissa.

10/1995  Lahti. 17-vuotias poika surmasi veitsellä miehen tämän kotinurkilla Anttilanmäellä. Surmaaja ja uhri tapasivat toisensa sattumalta uhriksi valikoituneen ollessa palaamassa kotiin ravintolasta. Poika tunnusti surmanneensa miehen. Tuomio ei ole tiedossa. Lahden Anttilanmäki on lähellä rautatieasemaa sijaitseva 1930-luvulla rakennettu puutaloalue, joka on nykyisin yksi arvostetuimmista ja halutuimmista asuinpaikoista Lahdessa.

30.3.1996 Vammala. 15-vuotias poika oli puhdistamassa 9-millistä pistooliaan, kun ase laukesi vahingossa ja vastapäätä aseen puhdistajaa istunut 18-vuotias sai laukauksen päähänsä ja kuoli heti. Karkussa sattunut tapaus luokiteltiin vahingonlaukaukseksi ja teko tehtiin luvallisella aseella. On toki outoa, että 15-vuotiaalla oli lupa järeään käsiaseeseen, mutta käytäntö oli silloin toista kuin nyt.

2.3.1998 Nurmes. 17-vuotias poika surmasi 42-vuotiaan isäpuolensa. Tuomio ei tiedossa.

6/1998 Heinola. 16-vuotias poika pahoinpiteli miehen kuoliaaksi Heinolan Rantapuistossa. Tuomio ei tiedossa.

9/1998 Haukipudas. 15- ja 16-vuotiaat pojat pahoinpitelivät 56-vuotiaan miehen kuoliaaksi Haukiputaan Martinniemessä. Pojat olivat menneet miehen kotiin ja piesseet tätä niin kauan, kunnes uhri sai sydäninfarktin. Tuomioiksi törkeästä pahoinpitelystä, kuolemantuottamuksesta ja vahingonteosta tuli kumpaisellekin 1 vuosi 6 kuukautta vankeutta. Käytännössä ei siis mitään.

7.9.1998 Kotka. 17-vuotias poika surmasi täysi-ikäisen kaverinsa kanssa 14-vuotiaan pojan Kotkan Karhulassa. Uhri oli tulossa polkupyörällä koulun diskosta, kun hänet pysäytettiin ja järjetön väkivalta alkoi. Tekijät naureskelivat pojan avun- ja armonpyynneille ja jatkoivat pahoinpitelyä niin kauan, kunnes uhri kuoli. Poikaa oli lyöty puukolla 122 kertaa ja lisäksi hänen päänsä murskattiin 13 kilon painoisella kivellä. Surman tekoaikaan 17-vuotias Veli-Tuomas Matviala tuomittiin oikeudessa 11 vuodeksi 5 kuukaudeksi vankeuteen.

21.11.1998 Hyvinkää. 17-vuotias tyttö osallistui 23-vuotiaan miehen ns. paloittelumurhaan. Uhria kidutettiin teräaseella ja lopulta hänet tukehdutettiin. Ruumiin kanssa tehtiin saatananpalvontaan viittaavia riittejä. Surmaamisen jälkeen uhri pilkottiin osiin ja pusseihin pakatut ruumiinosat vietiin roskiin, josta ne kulkeutuivat kaatopaikalle. Terhi Tervashonka tuomittiin käräjäoikeudessa varttihulluna tehdystä murhasta 8 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Vuoden 2000 alussa hän kertoi tulleensa uskoon ja olevansa Kristuksen morsian. Tervashonka vapautui vankilasta vuonna 2003 ja oli vaihtanut sukunimensä. Vuonna 2007 Terhi Tukio surmasi vesurilla 47-vuotiaan miehen Vaajakoskella. Hänet tuomittiin taposta 10 vuodeksi vankeuteen. Tällöin hän oli taas ottanut käyttöön entisen sukunimensä. -Jos Tervashonka olisi tehnyt vastaavan teon Yhdysvalloissa, hänet olisi tuomittu elinikäiseen vankeuteen vailla mahdollisuutta armahdukseen, sanoi amerikkalainen nuoriso-oikeuden tuomari.

21.11.1998 Loimaa. 16-vuotias poika surmasi teräaseella 24-vuotiaan miehen ja haavoitti tämän naisystävää Loimaan Hirvikoskella erään teollisuushallin päädyssä olevassa asunnossa. Poika oli ollut kyläilemässä pariskunnan luona ja varhain aamulla löi isokokoisella puukolla nukkumassa olleen miehen kuoliaaksi. Sen jälkeen poika herätti talon yläkerrassa nukkumassa olleen naisen ja löi tätä puukolla kasvoihin. Mentyään talon alakertaan poika puukotti sinne vastikään saapunutta naista. Tämän onnistui juosta autoonsa ja paeta pihapiiristä. Poika ei suinkaan lannistunut, vaan käveli läheiselle huoltoasemalle ja saatuaan kyydin uhkaili talosta anastamallaan pistoolilla auton kuljettajaa. Tämän onnistui kuitenkin saada ase haltuunsa, soittaen sen jälkeen poliisille. Poika tuomittiin mm. murhasta ja törkeästä pahoinpitelystä 11 vuoden 6 kuukauden vankeuteen.

9.1.1999 Paltamo. 14-vuotias poika ampui pienoiskiväärillä nukkumassa olleen isänsä. Poika kertoi harkinneensa tekoaan jo pitkään ja kertoi ettei kadu tekoaan. Pienoiskiväärin hän kertoi panostaneensa ja laittaneensa valmiiksi odottamaan sopivaa hetkeä. Poika kertoi vuosien saatossa katkeroituneensa isälleen tämän väkivaltaisuudesta ja ylettömästä alkkoholin käytöstä.  Koska poika ei ollut rikosoikeudellisesti vastuussa teostaan, häntä ei myöskään rangaistu, mutta sosiaalitoimi otti pojan asiat hoitaakseen. Osa perheen naapureista kertoi, että hekin pelkäsivät miestä ja tunsivat myötätuntoa poikaa kohtaan.

30.4.1999 Turku. 16-vuotias poika puukotti 18-vuotiasta nuorukaista Aurakatu 5:n kohdalla. Kevään abiturientti taisteli puukotuksen jälkeen elämästään viikon verran, kunnes kuoli. Puukotus oli osa väkivaltaista riehumista Turun keskusta-alueella, jossa useita henkilöitä haavoittui. ”Lähdettiin kaupungille pahoinpitelemään ihmisiä”. Poika kuului lapsijengiin, joka huvitteli haastamalla riitaa, hakkaamalla nyrkein ja potkimalla sekä sohimalla teräaseilla seurauksista välittämättä. Oli suoranainen ihme, ettei useampia kuolonuhreja tullut. ”Ei siihen mitään syytä ollut. Se oli sellainen vappuraivo, meni vähän överiks”, sanoi porukkaa tuntenut hörhö. Raisiolainen poika tuomittiin 9 vuoden vankeuteen ja 750 000 markan korvauksiin. Puukotuksissa oli osallisena myös 15-vuotias turkulaispoika, jonka valitsema uhri jäi henkiin kuin ihmeen kaupalla. Tästä puukotuksesta tekijä selvisi sillä, että nojaa haravaan jossakin puistossa muutaman päivän. Sitä myös yhdyskuntapalveluksi sanotaan. Tapaukset tunnetaan nimellä “Turun vappupuukotukset”.

6.6.1999 Koski Tl. 17-vuotias poika ilmoittautui 55-vuotiaan miehen surmaajaksi. Paikkakunnalla yksin asuva mies löytyi verissään kirkon läheltä aamulla ja kuoli päivällä sairaalassa. Poika oli yksi pääepäillyistä jo aamulla ja tunnustamisen jälkeen näytti poliiseille paikan mistä surmaamiseen käytetty väline löytyi. Tapauksen oikeuskäsittelyn eteneminen saati tuomio eivät ole tiedossa.

13.6.1999 Jalasjärvi. 17-vuotias poika surmasi Mantilan kylässä 41-vuotiaan äitinsä ja tämän hieman vanhemman miesystävänsä. Asiaa käsiteltiin suljetuin ovin, sillä käsittelyn yhteydessä tuli esille perheen sisäisiä arkaluonteisia asioita. Tapauksen käsittely eteni hovioikeuteen, joka piti alioikeuden tuomion ennallaan; 4 vuotta 6 kuukautta oli kahden kuolemantuottamuksen hinta. Oikeus piti lieventävinä seikkoina sitä, että humalainen äiti oli provosoinut poikaansa ja oli hetkeä aiemmin itse ollut puukko kädessä.

16.12.1999 Kuopio. 15-vuotias poika surmasi 10-vuotiaan veljensä Kuopion Riistavedellä. Teon jälkeen poika pakeni metsään. Hänet löydettiin 20 kilometrin päässä kotoaan kolmen ja puolen tunnin etsinnän jälkeen. Murhana tutkitun tapauksen silminnäkijöinä olivat pikkusiskot. Kuopion käräjäoikeus katsoi pojan olleen syyntakeeton ja hänet passitettiin Niuvanniemen mielisairaalaan.

23.6.2000 Kouvola. Midnight Party Planet -juhannusjuhlilla Tykkimäessä 15-vuotias poika puukotti perhosveitsellä 30-vuotiaan kouvolalaismiehen. Uhri löytyi seuraavana päivänä. Poliisi vangitsi kaksi 15-vuotiasta poikaa teosta epäiltynä. Kouvolan käräjäoikeudessa tuomittiin toinen pojista murhasta 7 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen.

7/2000 Turku. 14- ja 16-vuotiaat pojat surmasivat 51-vuotiaan miehen Aurajoen rannassa. 14-vuotias selvisi rangaistuksetta, kun taas 16-vuotias sai ”kovan tuomion”, joka käytännössä tarkoittaa parin vuoden tuomiota. Uhri kuoli pahoinpitelyyn ja hänen päällään oli naureskellen hypitty.

25.-26.8.2000 Siilinjärvi. 17-vuotias poika surmasi 17-vuotiaan tytön teräaseella. Päihtyneenä tehdyn teon motiivina oli mustasukkaisuus ja seurustelusuhteen päättyminen. Nilsiän käräjäoikeudessa tuomittiin Toni Sylvester Mikkonen nuorena henkilönä tehdystä taposta 6 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Uhrin vanhemmat olivat vaatineet rangaistusta murhasta, koska heidän mukaansa Mikkonen oli suunnitellut tekoa jo pitkään.

19.10.2000 Taalintehdas. 16-vuotias poika puukotti ravintoloitsijan tämän pub-tyyppisessä ravitsemusliikkeessa. Tilanne sai alkunsa kun 16-vuotias meni 54-vuotiaan eläkeläisisänsä kanssa keskustelemaan ravintoloitsijan heiltä parisen viikkoa aiemmin ostamansa auton kunnosta ja vaatimuksestaan alentaa auton hintaa. Yhteisymmärrystä ei tullut ja 16-vuotias katsoi tilanteen sellaiseksi, että päätti puukottaa. Jupakassa sai vakavia vammoja myös pubin tarjoilija. Tekijä tuomittiin Paraisten käräjäoikeudessa taposta ja törkeästä pahoinpitelystä 4 vuodeksi vankeuteen. Tuo 4 vuotta oli oikeasti kuitenkin vain 16 kuukautta, koska tekijä oli vielä lapsi.

14.11.2000 Imatra. 15-vuotias poika surmasi pahoinpitelemällä ja lopulta hukuttamalla 14-vuotiaan tytön. Tyttö oli pyöräilemässä kotiinsa, kun poika pysäytti hänet aloittaen saman tien silmittömän ja järjettömän väkivallan. Lopulta poika raahasi tytön ojaan ja painoi tämän päätä veden alle ja tyttö kuoli hukkumalla. Teko oli pimeänä runsaan vuoden, satoja ihmisiä kuulusteltiin ja yli 200 dna-näytettä otettiin. Tammikuussa 2002 poliisi soitti 16-vuotiaalle pojalle, että ”tulehan käymään, sinun on täytynyt nähdä jotakin, jotakin mitä et ole kertonut”. Matkalla poliisiasemalle poika tunnusti teon vanhemmilleen. Kuulusteluissa poika kertoi, että halusi hakata tytön, koska tämä oli pojan mielestä käyttäytynyt huonosti hänen kaveriaan kohtaan. Tilanne kuitenkin riistäytyi käsistä ja seuraukset olivat pahimmat mahdolliset. Uhrin löysi hänen isänsä ja tytön perhe joutui käymään läpi äärimmäisen raskaita aikoja rakkaan omaisen menettämisestä aina pitkään oikeusprosessiin ja jopa syylliseksi epäiltynä olemiseen. Tapaus kävi läpi kaikki oikeusasteet sekä syytteet ja tuomiot taposta murhaan. Lopulta KKO päätti, että teko oli ”vain” tappo ja Otto Aleksi Martikainen tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä 7 vuodeksi vankeuteen.

2.-3.6.2001 Kerava. 14- ja 17-vuotiaat pojat surmasivat 57- ja 64-vuotiaat miehet sekä pahoinpitelivät henkihieveriin 75-vuotiaan naisen. Koulun päättäjäisiä omalaatuisella tavalla juhlineet lapset ryöstivät ja pahoinpitelivät ensin 57-vuotiaan ja sen jälkeen hakkasivat huvikseen kuoliaaksi kalastamassa olleen 64-vuotiaan miehen. Sekään ei heille riittänyt, vaan seuraavaksi he kohdistivat julmaa väkivaltaa iäkkääseen naiseen, joka tekijöiden suureksi harmiksi ei kuollutkaan. Porukassa vaikutti 3 tyttöä, iältään 14-15 vuotta. Heidät vapautettiin kuulustelujen jälkeen. Tappotöihin osallistunut 14-vuotias poika toimitettiin sosiaaliviranomaisten huomaan. Hänet oli tekoja tehdessään kuukautta vaille 15 vuotta, joten läheltä piti… Oikeudessa tuomittiin sulkavalainen opiskelija Tero Juhani Penna murhasta, taposta, ryöstöstä yms. 12 vuodeksi vankeuteen. Saamiemme tietojen mukaan Penna asuu nykyisin Imatralla.

24.8.2001 Loppi. 16-vuotias ja kaksi 17-vuotiasta poikaa surmasivat yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa 36-vuotiaan naisen ja 49-vuotiaan miehen kesämökin pihapiirissä Lopen Läyliäisissä. Uhrit houkuteltiin ansaan pyytämällä heidät illanviettoon. Perillä odottikin kuolema. Mies ammuttiin ensin ja hätäkeskukseen soittaa ehtinyt nainen sitten – hän ehti anella armoa. Turhaan. Surmien jälkeen uhrit sullottiin isoihin kasseihin, kuljetettiin merelle ja upotettiin. Tekijät pidätettiin muutama päivä surmien jälkeen. Ruumiit nostettiin ylös ja pariskunta siunattiin haudan lepoon Turun ylösnousemuksen kappelissa 5.10.2001. Ampuja, 16-vuotias Saku Pyry Salo sai 13 vuoden tuomion, 17-vuotiaat Jani Petteri Pesola ja Sampsa Valtteri Mäntylä saivat kumpikin 12 vuoden tuomion. Täysi-ikäiselle annosteltiin elinkautinen tuomio. Salo, Pesola ja Mäntylä vapautuivat lokakuussa 2006. Tragedia tunnetaan nimellä “Heinojen murhat”.

2/2002 Espoo. 17-vuotias poika surmasi veljensä. Tilanne sai alkunsa kun uhkaavasti käyttäytynyt veli löi 17-vuotiasta ja tämä puolustautui lyömällä leipäveitsellä kuolettavasti. 17-vuotias tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa hätävarjeluksen liioittelusta 2 vuoden 2 kuukauden vankeuteen. Helsingin hovioikeus vapautti pojan syytteistä. Mainittakoot, että Espoon sosiaalilautakunta oli mukana rustaamassa valitusta hoviin.

2.-3.3.2002 Helsinki. 13-vuotias tyttö ja 15-vuotias poika puukottivat kuoliaaksi 65-vuotiaan miehen Malmin Pikkalankadun bussipysäkillä. 13 puukoniskua saanut uhri virui tuntikausia pysäkillä, ennen kuin hänen tilansa huomattiin. Tekijät tavoitettiin muutaman päivän kuluttua. Teon motiiveiksi lapset eivät osanneet sanoa oikein mitään ja tyttö ei edes katunut tekoaan. 13-vuotias sijoitettiin perhekotiin ja 15-vuotias Tenho Allan Isberg tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä taposta ja ryöstöstä 7 vuodeksi vankeuteen.

7.4.2002 Helsinki. 17-vuotias poika surmasi teräaseella 15-vuotiaan pojan kotibileissä Pasilassa Palkkatilankadulla. Uhrin löysi tämän isä; kotiin tullessa oli valot päällä ja radio soi, poika oli verilammikossa kuolleena. Pidätettyinä oli ensin kolme 16-17-vuotiasta poikaa, mutta pian epäillyksi jäin vain yksi 17-vuotias. Hän myönsi viiltäneensä kurkun auki nukkuvalta uhriltaan. Tapausta ryhdyttiin tutkimaan murhana. Mtt:n mukaan tekijä oli teon tehdessään täydessä ymmärryksessä ja Teemu Mikael Hedeman tuomittiin taposta 8 vuodeksi vankeuteen. Tapaus tunnetaan nimellä “Pasilan kotibilesurma”.

19.8.2002 Pulkkila. 17-vuotias poika surmasi astalolla lyöden ja erittäin voimakasta väkivaltaa käyttäen Ojantakasen perhekodin 36-vuotiaan miespuolisen työntekijän. Teon jälkeen poika pakeni kavereineen perhekodin autolla, mutta he jäivät kiinni jo parin vuorokauden kuluttua Oulussa. Motiivina oli vapauden kaipuu, halu paeta perhekodista hinnalla millä hyvänsä. Samalla pojalla oli vuotta aiemmin ollut väkivaltaista kahnausta samaisessa perhekodissa. Jämsän seudulta kotoisin oleva Mika Petri Ahonen tuomittiin taposta ja muista rötöksistä 8 vuodeksi vankeuteen.

9/2002 Imatra. 15-vuotias poika ajoi autolla humalassa kolarin. Vastapuolen autossa olleista toinen kuoli ja toinen vammautui vaikeasti. Poika tuomittiin törkeästä kuolemantuottamuksesta kahden vuoden ehdolliseen vankeuteen sekä 40 tunniksi yhdyskuntapalveluun. Käytännössä hän sai siis leikkivankilaa ja tekemällä tehtyä oleilua jossakin missä kukaan muukaan ei tee yhtään mitään.

29.11.2003 Evijärvi. 16-vuotias poika surmasi pahoinpitelemällä 16-vuotiaan tytön Evijärven nuorisoseuratalon pihapiirissä. Tekijä ja uhri olivat aiemmin seurustelleet ja surmailtana heille oli tullut riitaa, joka päättyi elämänsä kevääseen ehtineen tytön kuolemaan. Tekijä, pietarsaarelainen poika määrättiin mielentilatutkimukseen, jossa todettiin, että hänellä on epävakautta aiheuttava persoonallisuushäiriö, mutta teon tehdessään hän oli täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Hannu Suvanto tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä taposta 7 vuoden 6 kuukauden mittaiseen vankeuteen. Suvanto pääsi ehdonalaiseen jo vuoden 2006 lopulla, mutta uhkailtuaan tuon surmajutun todistajaa, hänet passitettiin uudelleen vankilaan. Tällä kertaa tuomio oli 1 vuosi 2 kuukautta.

8/2004 Tampere. 17-vuotias poika tappoi lyömällä ja potkimalla 54-vuotiaan miehen Härmälässä. Tapahtumat saivat alkunsa, kun 17-vuotias pyysi kaverinsa kanssa uhriksi valikoituneelta tupakkaa. Tekijä löi ja potki raskailla maihinnousukengillä uhria useita kertoja päähän ja ylävartaloon. Uhri kuoli joko verenhukkaan tai vereen tukehtumiseen. Surmatyö oli pimeänä muutaman kuukauden, kunnes tammikuussa poliisi sai dna-testien tulokset. Taposta tuomittiin Jouni Juhani Jaakkola 8 vuodeksi vankeuteen.

9/2004 Laitila. 17-vuotias poika surmasi 51-vuotiaan naisen Koulutie 5:ssä sijaitsevassa talossa. Mukana verityössä hääri kaksi täysi-ikäistä miestä. Uhri surmattiin lyömällä perhosveitsellä useita kertoja sekä potkimalla ja kuristamalla. Uhrin kasvot ja pää olivat niin veriset, ettei kaikkia vammoja paikan päällä pystytty erittelemään. Nainen kuoli lopulta verenvuotoon. Teon motiivi oli se, että naisen aviomies oli käynyt valittamassa yläkerran asunnosta kuuluvasta metelistä. Tekijät saivat idean, että ”tapetaan ne”. Kolmikko tunkeutui alakerran asuntoon, mies onnistui pakenemaan. Vakka-Suomen käräjäoikeudessa tuomittiin Jesse Juhani Aittakari 9 vuodeksi vankeuteen. Myös muut osalliset saivat ansionsa mukaan.

1.1.2005 Helsinki. 17-vuotias romanipoika surmasi teräaseella 37-vuotiaan miehen Jakomäentie 6:n edustalla. Tapahtumat saivat alkunsa kun poika oli kuullut, että hänen vanhempiaan oli pahoinpidelty ja hän lähti ulos kostaakseen. Kohde valikoitui sattumalta ja uhrilla ei ollut mitään tekemistä pahoinpitelyn kanssa. Tuomio oli 6 vuotta vankeutta.

1.10.2005 Helsinki. 17-vuotias poika puukotti 38-vuotiaan miehen Pohjois-Haagassa, Ida Aalbergintie 9:n kohdalla. Suomalaisista ja somalialaisista koostunut nuorisojoukko nautti aikansa kuluksi päihteitä ja uhittelivat voimansa tunnossa ohikulkijoille. 38-vuotias istui päihtyneenä nurmikolla ja nuoret menivät kysymään tämän vointia. Mies kertoi vointinsa olevan hänen oma asiansa. Tyly vastaus kimmastutti nuoret ja sekä 17-vuotias suomalaispoika ja täysi-ikäinen somali ottivat esiin teräaseet. 38-vuotias sai osuman olkavaltimoonsa. Nuoret pelästyivät verisuihkua ja pakenivat paikalta. 38-vuotias kiidätettiin Meilahden sairaalaan, jossa hänet todettiin kuolleeksi. 17-vuotias sai ensikertalaisena ja nuorena rikoksentekijänä 5 vuotta vankeutta. Täysi-ikäinen somalikaverinsa sai 5 kuukautta ehdollista vankeutta.

17.1.2006 Kurikka. 13-vuotias poika tappoi astalolla lyöden 9-vuotiaan siskopuolensa Kurikan Panttilassa. Poika oli ollut tuona keskiviikkona poissa koulusta vatsakipuihin vedoten. Hän oli surmannut 9-vuotiaan iltapäivän aikana, jolloin äiti oli vielä töissä. Isäpuolensa oli tuolloin työmatkalla Ruotsissa. Illalla klo 20:30 aikoihin kun tyttöä ei edelleenkään näkynyt, äiti soitti poliisille ja puolen tunnin kuluttua hälytyksestä poliisi löysi tytön ruumiin hylätystä maakellarista, noin sadan metrin päässä tytön kotoa. Poikaa kuultaessa kävi ilmi, että kyseessä oli raivonpuuskassa sattunut vahinko. Tarkoitus ei ollut tappaa, mutta niin vain kävi. Tytön kuolema oli ollut varsin väkivaltainen ja nopea.

1.4.2006 Orivesi. 17-vuotias poika tappoi ikätoverinsa teräaseella Hirsilän kaupunginosassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa. Päissään ollessaan kiivaana pölvästinä tiedetty ”Henkka” oli jo vuosia sitten otettu huostaan ja oli asunut lukuisissa perhekodeissa. Nyt ”Henkka” oli karkuteillä tarkoituksenaan asua täysi-ikäisen kaverinsa luona, kunnes täyttää maagiset 18-vuotta ja ”saa tehdä mitä huvittaa”. Asunnossa oli pidetty – taas kerran – juhlat ja hereillä aamuyön tunteina olivat enää ”Henkka” ja kaverinsa. Torailu äityi käsirysyksi ja ”Henkka” otti asunnon haltijan aikoinaan Australiasta tuoman 30 senttiä pitkän taisteluveitsen ja tuikkasi sen kaverinsa sisuksiin. Oikeudenkäynnissä paikalla oli myös tv:n kuvausryhmä. Tiedä sitten, miten kävi aiotun dokumentin. Tuomio ei ole tiedossa.

21.8.2007 Tampere. 17-vuotias poika tunkeutui kolmen täysi-ikäisen kaverinsa kanssa 33- ja 58-vuotiaiden miesten asuttamaan huoneistoon Nekalassa. Nelikko pahoinpiteli nyrkein hakaten, potkien sekä erilaisilla astaloilla lyöden miehet – isän ja poikansa – kuoliaiksi. Pahoinpitely kesti noin puolitoistatuntia. Verityön jälkeen he sytyttivät asunnon palamaan. Surmien jälkeen nelikko meni ensin ostamaan hampurilaiset ja sen jälkeen sitten nukkumaan. Tekijät jäivät kiinni neljän viikon kuluttua teosta. Motiiviksi paljastui halu pahoinpidellä ihmisiä. Tekoja tutkittiin murhina ja sellaisina ne lähtivät poliisilta syyttäjälle. Kaikki osalliset tuomittiin ja porukan poika, Teemu Petteri Lappalainen sai nuorena henkilönä tehdystä taposta, törkeästä pahoinpitelystä ja ryöstöstä 7 vuoden 6 kuukauden vankeusrangaistuksen. Hovioikeus korotti tuomion 9 vuoteen.

23.4.2009 Suomussalmi. 16- ja 17-vuotiaat pojat surmasivat 19-vuotiaan nuorukaisen Pitämän asuntoalueella sijaitsevassa rivitalohuoneistossa. Asunto oli uhrin koti. Pojat tunkeutuivat asuntoon väkivalloin. Tarkoituksena oli anastaa 19-vuotiaan rahat ja muuta omaisuutta. Tekijät olivat aikaisemminkin käyneet asunnolla ja kiusanneet nuorukaista tämän lievän kehitysvamman takia. 19-vuotias oli täysin avuton pahoinpitelykiimassa olevien poikien edessä. Uhrin kaulalle kiedottiin tietokoneen johto ja yhdessä pojat ryhtyivät kuristamaan tätä. Johdon katkettua he hakivat sakset, jotka iskettiin lattialla makaavan uhrin kylkeen. Pahoinpitelyn raakuutta kuvaa tekijän kertomus; ”leikkasin saksilla kaulan auki kaksi kertaa… Kun olin leikannut, alkoivat uhrin silmät pullistua kauheasti. Tökkäsin nopeasti saksilla hänen molempiin silmiinsä”. 16-vuotias otti syyt niskoilleen; Veli Kemppainen tuomittiin 9 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankilaan. Parin vuoden kuluttua tapaus otettiin uudelleen esille paikkakunnalla velloneiden huhujen takia ja myös toinen osallinen tuomittiin; Saku Hänninen sai teostaan 9 vuoden 10 kuukauden tuomion.

13.8.2009 Kotka. 15-vuotias poika puukotti 17-vuotiaan pojan Kotkan keskustassa sijaitsevassa Isopuistossa. Puukotusta edelsi keskinäinen riita. 15-vuotias haki kotoaan keittiöveitsen, palasi puistoon ja teki verityön. Mahdollinen motiivi oli mustasukkaisuus tekijän taholta; hänen tyttöystävä oli kait kiinnostunut 17-vuotiaasta. Syyttäjä vaati tuomiota murhasta, mutta käräjäoikeus tuomitsi taposta. Jani Oswald Kasila sai 7 vuoden kakun.

25.9.2010 Pieksämäki. 17-vuotias jyväskyläläinen poika ajoi luvatta käyttöön ottamallaan henkilöautolla tahallaan suojatiellä kävelevien päälle. 21-vuotias mies kuoli ja 19-vuotias loukkaantui. Tiellä oli 40 km/h nopeusrajoitus, autolla oli vauhtia 85-100 km/h, ja kuljettaja oli 1,5 promillen humalassa. Kuljettaja sai syytteen taposta. Syyttäjä vaati 7 vuoden tuomiota, mutta oikeus oli armollisempi ja päätyi siihen, että 3 vuoden 3 kuukauden tuomio on kohtuullisempi.

20.10.2010 Juva. 13-vuotias kehitysrajoitteinen poika surmasi teräaseella 65-vuotiaan isoäitinsä tämän kotona Juvan Koikkalassa. Tapahtuma-aikaan aamuyöstä paikalla ei ollut muita henkilöitä ja poika tunnusti tekonsa. Tapauksen käsittelyn vastuu siirtyi poliisilta sosiaaliviranomaisille.

10.3.2011 Heinola. Kaksi 16-vuotiasta poikaa surmasivat 17-vuotiaan pojan Heinolan raviradan maastossa. Uhri surmattiin teräaseella, mutta häneen oli kohdistettu myös lyöntejä ja potkuja. Tekijät saatiin kiinni muutaman päivän kuluttua ja tapausta tutkittiin lopulta murhana. Teolle ei löytynyt mitään selkeää motiivia, sekä uhri että tekijät kuitenkin tunsivat toisensa. Molemmat tekijät passitettiin mielentilatutkimukseen. Sekä käräjä- että hovioikeudessa toinen pojista sai syytteen avunannosta murhaan ja hänelle tuomioksi 4 vuotta vankeutta. Päätekijä, puukottaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon.

17.2.2012 Espoo. 17-vuotias poika surmasi hänelle ennestään tuntemattoman ikätoverinsa omakotitalon alakerrassa Leppävaarassa. Uhri oli yösijan tarpeessa ja poika majoitti hänet kotiinsa. Jossakin vaiheessa heille tuli riitaa mm. uskonnosta ja tilanne eskaloitui, jolloin poika löi toista painonnostotangolla useita kertoja. Tekijä tuomittiin varttihulluna tehdystä taposta 6 vuodeksi vankeuteen.

2.6.2013 Alavus. 17-vuotias poika surmasi yhdessä täysi-ikäisen kaverinsa kanssa 57-vuotiaan miehen. Mies valikoitui uhriksi puolustuskyvyttömyytensä vuoksi ja riita saatiin aikaiseksi polkupyörän omistussuhteista. Surmaaminen tapahtui lyömällä ja potkimalla sekä käyttämällä astaloa. Pahoinpitely loppui hetkeksi ja tekijät poistuivat paikalta, mutta palasivat pian takaisin ja huomattuaan, että uhri ei kuollut, jatkoivat pahoinpitelyä, kunnes mies kuoli. Käräjäoikeuden mielestä teko oli tappo ja molemmat tekijät tuomittiin. 17-vuotias Konsta Oskari Nahkala sai 8 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Oikeasti kuitenkin vain alle puolet siitä.

27.10.2014 Vaasa. 16-vuotias poika puukotti 60-vuotiasta miestä Vaasan keskustassa kauppakeskus HS-Centerin kohdalla. Uhri kuoli seuraavana päivänä ja hän valikoitui uhriksi sattumalta ja suomalaisuutensa takia. Poika oli suunnitellut jonkun valtaväestöön kuuluvan surmaamista jo jonkin aikaa. Hän oli sosiaalisessa mediassa uhonnut puukko kädessä vihaavansa suomalaisia ja halunnut, että paikallisessa sanomalehdessä olisi uutinen, jossa nuori mies viilsi toiselta kurkun auki. Tekijä oli puukotusta aiemmin syyllistynyt lukuisiin häiriökäyttäytymisiin. Hänet passitettiin mtt:hen. Syyttäjä piti tekoa murhana ja viharikoksena. Tekijän todettiin toimineen täydessä ymmärryksessä ja Rainer Koivisto tuomittiin Pohjanmaan käräjäoikeudessa 12 vuodeksi vankeuteen. Vaasan hovioikeus puolestaan katsoi, että kyseessä oli tappo vailla viharikoselementtejä ja tuomitsi Koiviston 9 vuodeksi vankeuteen.

28.4.2015 Seinäjoki. 15-vuotias tyttö surmasi ikätoverinsa teräaseella Joupin kaupunginosassa sijaitsevassa omakotitalossa. Surmaaja oli pyytänyt tytön luokseen, juottanut ensin pesuaineella terästettyä mehua ja lopulta lyönyt häntä veitsellä useampaan kertaan. Teko kesti niin kauan, että siitä on todennäköisesti aiheutunut uhrille suurta tuskaa. Motiiviksi paljastui ihastuminen samaan poikaan. Tekijä oli suunnitellut tytön saattamista pois päiviltä jo pidemmän aikaa ja hänet todettiin mtt:ssa alentuneesti syyntakeiseksi. Syyttäjä vaati tytölle murhasta vähintään 10 vuoden vankeustuomiota. Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi tytön 9 vuodeksi vankeuteen. Tuomio ei muuttunut Vaasan hovioikeudessa. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa.

25.7.2015 Muhos. Kaksi 17-vuotiasta poikaa surmasivat astaloilla sekä lyömällä ja potkimalla 57-vuotiaan perhekodin yövalvojan. Suunnitellun teon takana oli halu paeta ahdistavaksi kokemastaan perhekodista. Tekijät pakenivat perhekodin pakettiautolla, mutta jäivät pian kiinni Kuopiossa. Kesäkuun lopulla Oulun käräjäoikeudessa tuomittiin Lasse Haapea murhasta 12 vuodeksi vankeuteen ja Kristian Dostinov taposta 8 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen. Haapea perui valituksensa hovioikeuteen, joten hänen osaltaan tuomio sai lainvoiman. Syyttäjä valitti hoviin Dostinovin osalta ja maaliskuussa 2017 Rovaniemen hovioikeus tuomitsi Dostinovin murhasta 12 vuodeksi vankeuteen.

5.11.2016 Sastamala. 17-vuotias poika puukotti 28-vuotiaan miehen Vammalassa, osoitteessa Sastamalankatu 5. Pojalle luettiin syyte taposta Pirkanmaan käräjäoikeudessa 9.3. ja hänelle vaaditaan 8 vuoden rangaistusta.

108 tapausta, kun lasketaan ”nailonsuikkamurhat” samaksi tapaukseksi. 114 uhria.

On helppo havaita, että suurin osa tekijöistä on 17-vuotiaita ja onkin olemassa yksinkertainen keino, millä alaikäisten tekemiä surmia voitaisiin vähentää; säädetään täysi-ikäisyyden rajaksi 17-vuotta! Lakimuutoksen jälkeen voitaisiin tyytyväisenä myhäillä, että alaikäisten tekemät henkirikokset ovat vähentyneet rajusti.

Jos tilastoon otettaisiin mukaan alle 18-vuotiaiden tekemät tapon ja murhan yritykset, niin lista olisi loputon ja sitä pitäisi päivittää joka viikko.

Mutta otetaan myös mukaan kolme sellaista tapausta, joissa alle 18-vuotias oli epäiltynä ja syytettynä taposta tai murhasta ja tapaus eteni oikeuskäsittelyyn, mutta en tiedä kuinka lopulta kävi:

9.11.1970 Rymättylä. 16-vuotias tyttö oli osallisena 45-vuotiaan miehen surmaamiseen. Ensin tapauksesta epäiltiin vain tyttöä, mutta myöhemmin myös täysi-ikäistä nuorukaista. Helsingistä kotoisin oleva tyttö vuoroin myönsi ja vuoroin kielsi osallisuutensa. Murhana käsitelty tapaus oli esillä Raision kihlakunnanoikeudessa helmikuussa 1971, vaan kuinkas sitten kävikään…?

17.6.1977 Helsinki. 15-vuotias poika osallistui isänsä kanssa miehen surmaamiseen. Ruumista oli yritetty hävittää Kaivotalon jätemyllyssä. Syyttäjä vaati rangaistusta taposta myös pojalle. Tuomio ei tiedossa.

31.12.1999 Turku. 12-vuotias poika löi isänsä käskystä 23-vuotiasta naista veitsellä selkään ja piti naista kiinni isän viiltäessä tätä. Pojan isä tuomittiin kahdesta murhasta tahdonvastaiseen hoitoon, mutta katsottiinko pojan syyllistyneen mihinkään?

Alla olevista tilastoista käy ilmi, että tapauksia on jonkin verran enemmän kuin mitä koosteessa on mainittu.

Taulukko 5 Selvitettyihin tappoihin, murhiin ja surmiin syylliseksi epäiltyjä iän mukaan vuosina 1980–2004

Epäiltyjä Suhdeluvut
Vuosittain Viisivuotiskausittain 100 000 samanikäistä kohden
-14 15-17 18- -14 15-17 18- 10-14 15-17 18-
1980 1 5 115
1981 1 4 100
1982 1 4 105
1983 0 3 114
1984 2 1 107 5 17 541 0,3 1,5 3,0
1985 0 1 118
1986 1 3 142
1987 0 3 117
1988 0 2 135
1989 4 6 143 5 15 655 0,3 1,6 3,4
1990 0 2 142
1991 2 3 155
1992 0 5 158
1993 0 4 134
1994 0 2 149 2 16 738 0,1 1,7 3,8
1995 1 4 150
1996 0 6 149
1997 0 0 141
1998 0 5 116
1999 1 10 137 2 25 693 0,1 2,5 3,5
2000 2 5 148
2001 3 6 157
2002 2 11 154
2003 0 0 122
2004 0 2 150 7 24 731 0,4 2,5 3,6

Laskettu Tilastokeskuksen luvuista. Luvut ovat bruttolukuja eli sama henkilö voi sisältyä lukuun useasti.

Martti Lehti & Janne Kivivuori  Kuolemaan johtanut väkivalta
15–17-vuotiaiden tekemien rikosten määrä pysyi vakaana 1980-luvulta 1990- luvun loppuun, mutta sekin lisääntyi 1990-luvun lopulla. Ikäryhmän kokoon suhteutettu rikollisuustaso kaksinkertaistui taulukon 5 kuvaamalla jaksolla. Kasvu perustuu valtaosin vuosien 1999 ja 2002 poikkeuksellisen korkeisiin syyllisten määriin.

Alle 18-vuotiaiden henkirikokset: tekoja ja tekijöitä, absoluuttiset luvut 1996–2004.

1996 1997 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004
Tekoja 6 0 5 11 7 9 13 0 2
Tekijöitä 5 0 4 5 2 7 9 0 2

Lähde: Tilastokeskus. Netto- eli tekijätilasto saatavissa vuodesta 1996 alkaen.

Lähde: Rikollisuustilanne 2013_2014. Huom! Tilastoissa on usein nuorten tekemissä henkirikoksissa laskettu mukaan myös 18-20 vuotiaat.

”Vuosina 1980-2008 henkirikoksista syytetyistä nuorista joka kymmenennellä oli henkirikoksista tuomittu isä, äiti, eno, veli tai setä. Varsin monella oli myös henkirikoksen uhriksi joutuneita lähiomaisia”.

”Tilastokeskuksen tietojen perusteella vuosien 1980-2013 välillä alle 15-vuotias on ollut henkirikoksesta epäiltynä parikymmentä kertaa”.

 Keskustelua aiheesta: http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=20134

 

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

``