Ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten tekemiä henkirikoksia Suomessa 1973 – 2016

 

Tässä artikkelissa käsitellään ulkomaalaisten, sekä ulkomaalaistaustaisten, tekemiä henkirikoksia Suomessa vuosina 1973 – 2016. Tilastoon on päässyt a) tekemällä yhden tai useampia henkirikoksia b) olemalla ulkomaalainen c) olemalla taustaltaan ulkomaalainen. Kohta c herättää tietysti kysymyksiä, että miten taustaisuus määritellään? Visainen ajatelma, joka varmasti herättää monia mielipiteitä, mutta olen käyttänyt rajana ”toisen polven maahanmuuttajuutta” ja/tai etnisyyttä. Olisi toki helppoa toimia kuten media tänä päivänä, että jokainen Suomessa asuva, on sitten kyse viikosta tai koko eliniästä on ”suomalainen” ja karsia sillä periaatteella suurin osa tekijöistä pois. Ulkomaalaistaustaustaiseksi olen myös määritellyt henkilön, jonka vanhemmista toinen on suomalainen, henkilö on Suomen kansalainen, mutta syntynyt ulkomailla tai muuttanut ulkomaille ja oli sieltä Suomeen tuleva kuolemalla rankaisemaan. Luettelo on vajavainen ja olisikin ensiarvoisen tärkeää, että siihen saataisiin niitä tapauksia joita ei ole mainittu, sekä täsmennyksiä jo listalla oleviin. Tiedän itse yhden, joka puuttuu, mutta en vaan löytänyt siitä aineistoa, joten jätin sen toistaiseksi kokonaan pois.

Artikkeli on siinä mielessä antirasistinen ja reilu, että listalle pääsemiseksi ei ole tarvinnut surmata suomalaista, vaan riittää kun on saattanut hengestään kenet tahansa, mutta Suomessa. Keskusteluosiossa on taulukko, josta ilmenee ikä- ja sukupuolijakaumat, niin tekijöiden kuin uhrienkin suhteen. Kuten myös tuomiot ja tekopaikkakunnat.

Hankalaksi tilastoinnin tekee media – kuten jo mainitsin – joka jostain syystä yhä useammin määrittelee suomalaiseksi henkilön, joka on tullut laittomasti maahan vaikkapa noin pari viikkoa sitten. Mehän kaikki muistamme median tavan uutisoida ”espoolaismiehestä, joka oli ehta suomalainen”, vaikka kyseessä oli paria vuotta aiemmin Suomeen muuttanut afrikkalainen. Kuitenkin, samainen media puhuu yhä ja edelleen Hans Assmanista saksalaismiehenä, vaikka hän oli asunut Suomessa jo kymmeniä vuosia, puhui selvää suomea ja oli tavoiltaan ja kulttuuriperimältään lähempänä suomalaista kuin moni muu mediassa väkisin ja tulenpalavalla kiireellä suomalaiseksi leivottu maahanmuuttaja.

1970-luku: 


1.jawahaara

  • Kesäkuu 1974 Turku.  USA:n kansalainen Clarence McCutcheon surmasi teräaseella karhulalaisen Pekka Blomqvistin Ruissalon leirintäalueella. Tekijä vangittiin ja luovutettiin sittemmin Yhdysvaltain viranomaisten haltuun. McCutcheon selvisi Suomessa rangaistuksetta, mutta vuonna 1982 hänet ammuttiin Kaliforniassa poliisien toimesta erään henkirikosjupakan yhteydessä.
  • Helmikuu 1975 Oulu. Mauritiukselta kotoisin oleva intialaistaustainen Jawaheer Lall Dookun, 42, surmasi teräaseella suomalaisen 36-vuotiaan vaimonsa nakkikioskin edustalla. Tuomioksi tuli mitätön 6 vuotta vankeutta. Tekijän katsottiin olevan osittain mieltä sekä järkeä vailla. Hän suoritti tuomionsa Suomessa.
  • 23.8.1977 Hamina. Alanda -nimisellä laivalla työskennellyt 22-vuotias länsi-saksalainen merimies Peter Fischer surmasi kuristamalla 18-vuotiaan kotkalaisneitosen. Surma tapahtui laivan ollessa satamassa. Ruumis löytyi laivan ollessa Kirkonmaan edustalla, jolloin tekijä hyppäsi mereen. Hänet saatiin ylös ja toimitettiin aikanaan oikeuden eteen. Tuomioksi tuli 7 vuotta vankeutta.

1980-luku:

  • 2/1983 Helsinki. Vuosaaressa asunut, Neuvostoliitosta Suomeen muuttanut pariskunta riitaantui ja mies räjäytti metsätien varressa vaimonsa ja itsensä omistamassaan Lada-henkilöautossa. Pariskunnalta jäi pieni tyttö. Hänet haettiin sittemmin sukulaisten toimesta Neuvostoliittoon. Tapauksesta on artikkeli jossain PPK-kirjassa.
  • 14.7.1983 Tornio. Ruotsin Haaparannassa asunut 17-vuotias Jukka Mörsäri surmasi ampumalla pankkiryöstön yhteydessä siviiliasuisen 47-vuotiaan poliisimiehen. Tuomioksi tuli 12 vuotta vankeutta

1990-luku:

2.WP_20160403_005_edited 3.WP_20160403_012_edited4.WP_20160403_016_edited5.WP_20160403_013_edited6.WP_20160403_015_edited7.WP_20160403_007_edited

  • 21.4.1990 Siuntio. Japanilainen Yoshio Tani, 44, surmasi ampumalla suomalaismiehet Turkka Elovirran, 46 ja Juhani Komulaisen, 48. Tani tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui kesäkuussa 2006 ja muutti Japaniin. Tapaus tunnetaan nimellä Kultamurhat.
  • 18.10.1990 Pertteli. Tanskasta kotoisin oleva 43-vuotias Hans-Peder Jensen surmasi ampumalla 14- ja 16-vuotiaat lapsena sekä itsensä.
  • Huhtikuu 1991 Jyväskylän maalaiskunta. 36-vuotias neuvostoliittolainen nainen surmasi 12-vuotiaan poikansa Vaajakoskella. Teon jälkeen nainen hukuttautui Leppäveteen. He olivat asuneet Vaajakoskella kesästä 1990 lähtien.
  • 25.10.1991 Tornio. Kolme ruotsalaismiestä kokoontui hörhöilemään matkakoti Hetaan. Tilanne eskaloitui ja 25-vuotias Jan-Peter Hurtig surmasi teräaseella ikätoverinsa Christer Rosengrenin. Tekijä passitettiin mielentilatutkimukseen. Tuomiosta ei tietoa. Tapaus tunnetaan nimellä Tornion rituaalimurhat.
  • 12.1.1992 Porvoo. Somaliasta kotoisin olevat henkilöt riitaantuivat Ölstenin pakolaiskeskuksessa ja 19-vuotias Muhsin Aydarus Yusuf surmasi teräaseella 21-vuotiaan Abdullah Mohamudin. Tuomioksi tuli 8 vuotta 6 kuukautta vankeutta. Vastaanottokeskus tunnettiin tuolloin nimellä pakolaiskeskus.
  • 9.6.1992 Rauma. Algerialainen Faudil Merchil surmasi ampumalla 38-vuotiaan suomalaisen vaimonsa Seija Merchilin. 47-vuotias tekijä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Hän oli tullut Suomeen avioliiton kautta vuonna 1974.
  • 23.8.1992 Pälkäne. Tilanhoitoharjoittelijaksi Suomeen tullut 23-vuotias virolaismies Märt Krischka surmasi teräaseella 55-vuotiaan evp-majuri Kari Tiittasen tämän kesämökillä Aratjärvellä. Tuomiosta ei tietoa.
  • 23.3.1993 Rovaniemi. 27-vuotias vietnamilainen Van Quang Dang surmasi teräaseella vaimonsa vastaanottokeskuksessa. Surma tehtiin kesken avioeroneuvotteluiden. Tekijä todettiin alentuneesti syyntakeiseksi ja sai 7 vuoden tuomion. Sekä tekijä että uhri olivat otetut Suomeen pakolaisina lokakuun lopulla 1990.
  • 25.5.1993 Karkkila. Virolainen Inga Kruus, 22, surmasi ampumalla 39-vuotiaan Unto Olavi Johannes Briskin tämän kotona Alikylässä. Kruus väitti, että hänet lavastettiin syylliseksi. Tekijä tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui vuonna 2005.
  • 10.11.1993 Maarianhamina. Pakistanilainen Mohammed Afzal Choudry surmasi hedelmäveitsellä 21-vuotiaan suomalaisen vaimonsa. Surma tehtiin Viking Linen MS Calypso-laivalla. 32-vuotiaan tekijän mukaan kulttuurikäsitykset olivat niin kovin erilaiset. Hän sai teostaan 9 vuotta vankeutta.
  • Maaliskuu 1994 Tampere. Algerialaiset ystävykset riitaantuivat ja katkeruus muuttui lihaksi. 46-vuotias Tahar Chabbi surmasi teräaseella 36-vuotiaan viinurina toimineen Zino Boumarafin. Hän oli muuttanut vuonna 1983 ja saanut Suomen kansalaisuuden 1988. Uhri haudattiin isiensä maille Algeriaan. Surmaaja taasen oli tullut Suomeen avioliiton kautta 1984. Saamansa tuomio ei tiedossa.
  • 14.1.1995 Helsinki. Kukkakauppaa Hämeenkadulla pitäneen 29-vuotiaan Aino Meriläisen elämä päättyi turkkilaisen Kemal Sengülin suorittamaan raakaan puukotukseen. Tekijä tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, josta hän vapautui vuonna 2007. Hän oli tullut Suomeen avioliiton kautta 1990.
  • 9.2.1995 Tampere. Ulkomaalaiset ja samasta maasta kotoisin olevat henkilöt riitaantuivat Aleksanterinpuistossa. 28-vuotias uhri kuoli teräaseen aiheuttamiin vammoihin seuraavana päivänä. Tuomio sekä tekijän nimi että osallisten kansalaisuudet eivät tiedossa.
  • 9.3.1995 Helsinki. Suomeen kiintiöpakolaisena tullut 25-vuotias iranilaismies surmasi teräaseella 21-vuotiaan suomalaismiehen Kannelmäen Klaneettitiellä sijaitsevan asunnon edustalla. Tekijän todettiin sairastavan paranoidista skitsofreniaa ja hänet tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon.
  • 13.3.1995 Vihti. 32-vuotias ranskalaismies Laurent Lemarchand surmasi teräasella 4-vuotiaan tyttärensä Nummelan Hakataloissa sijaitsevassa asunnossa. Hänet todettiin varttihulluksi ja passitettiin 11 vuodeksi telkien taakse.
  • 10.11.1995 Tampere. Somaliasta turvapaikanhakijana tullut 21-vuotias Abdigarir Osman Hussein surmasi teräaseella 15-vuotiaan Tuuli Ikosen. Tekijä oli vuonna -93 syyllistynyt raiskaukseen ja toistamiseen vankilomalla ollessaan kesäkuussa 2005. Hussein vapautuu syksyllä 2016.
  • 16.7.1996 Savonlinna. Venäjältä Suomeen muuttaneiden inkerinsuomalaisten illanvietto osoitteessa Joukahaisenkatu 5, päättyi kun Eduard Kirianen surmasi astalolla 28-vuotiaan Albert Huonosen. Surman jälkeen ruumista oli yritetty polttaa nuotiossa. Tuomio ei ole tiedossa.
  • Maaliskuu 1997 Kouvola. 26-vuotias venäläismies Ilja Ermilov surmasi suomalaisen naisystävänsä Mirella Jokelan Kuusihaankadulla Eskolanmäen kaupunginosassa. Tuomioksi tuli 11 vuotta vankeutta – oikeasti kuitenkin vain 5 vuotta 6 kuukautta.
  • 17.5.1997 Hanko. Häiriköivään asiakkaaseen tuskastunut 56-vuotias kioskiyrittäjä Kurt Holmström surmasi 31-vuotiaan miehen ampumalla. Ruumis kätkettiin suohon. Ruotsista Suomeen muuttanut Holmström sai alioikeudessa elinkautisen, mutta hovissa tuli 10 vuoden tuomio. Vapauduttuaan hän muutti takaisin Ruotsiin. Tapaus tunnetaan nimellä Hangon suosurma.
  • 22.10.1997 Helsinki. Tanskalainen vankikarkuri, 33-vuotias Steen Victor Christensen surmasi ampumalla kaksi poliisia Ullanlinnassa. Tekijä tavoitettiin parin päivän kuluttua Hämeenlinnasta. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, jota suorittaa Tanskassa.
  • 29.4.1998 Helsinki. Virolaismiehet Marko Mehik ja Alvin Lind surmasivat pahoinpitelemällä maanmiehensä, 28-vuotiaan Kaido Kiikin. Surman (tai uhrin ollessa tajuton) jälkeen hänet sidottiin ja upotettiin Kymijokeen Anjalankoskella. Ruumis löytyi ja 22-sekä 23-vuotiaat tekijät saivat elinkautisen. Toinen heistä vapautui vuonna 2010.
  • Heinäkuu 1999 Lahti. Suomeen vuonna 1993 muuttaneiden virolaisten avioelämä ei ottanut onnistuakseen. 58-vuotias Aleksei Raudve kuristi 66-vuotiaan vaimonsa. Siitä sai 9 vuoden tuomion.
  • 5.-6.9.1999 Espoo. Viha ja katkeruus olivat syynä kun 23-vuotias kiinalaismies Quindon G surmasi isänsä Jim Kang G:n. Uhri paloiteltiin surman jälkeen ja oli asunnossa viikon, kunnes haju paljasti tapahtuneen. Tuomioksi tuli 6 vuotta vankeutta sekä 300 000 markan vaatimukset seremoniahautajaisista Kiinassa.
  • Lokakuu 1999 Helsinki. Turvapaikanhakijana Suomeen tullut 26-vuotias nigerialainen Paul Obi Memeh surmasi teräaseella 24-vuotiaan suomalaisen vaimonsa viihtyisässä Meri-Rastilassa. Memeh sai 11 vuoden tuomion. Hänen oleskelulupansa oli avioliitosta huolimatta toistuvasti hylätty. Nyt hän sai lisäaikaa Suomessa oloon.
  • 9.12.1999 Imatra. 27-vuotias, pakolaisena Suomeen saapunut Syyrian kurdi surmasi teräaseella 33-vuotiaan suomalaisen vaimonsa Vuoksenniskalla. Veriteon jälkeen tekijä surmasi itsensä. Miehen aiempi oleskelulupahakemus oli hylätty ja hän oli avioiduttuaan jättänyt uuden hakemuksen.

2000-luku: 

8.WP_20160402_008_edited9.WP_20160403_001_edited10.WP_20160403_003_edited11.WP_20160403_004_edited12.Siekkinen_edited13.WP_20160403_009_edited

  • Tammikuu 2000 Tammela. Virolainen teurastaja Alvar Oraver surmasi lihaveitsellä 33-vuotiaan suomalaisnaisen meijerin kiinteistössä. Tekijä oli aiemmin asunut naisen ja tämän miesystävänsä kanssa samassa talossa, mutta nainen ei tästä tykännyt ja mies muutti muualle, mutta katkeroitui. Teon ajankohta epämääräinen.
  • 2.9.2000 Turku. Suomeen vuonna 1992 saapunut 36-vuotias irakilainen Mohammed Ali Khalaf Hasan surmasi teräaseella raskaana olevan 21-vuotiaan vaimonsa. Tekijä, entinen sotilas, tuomittiin murhasta, mutta varttihulluna, siitä sai vain 12 vuotta vankeutta. Uhri oli Venäjältä Suomeen muuttanut inkeriläinen.
  • 16.2.2001 Tuusula. Huumausaineista ja niistä saatavista rahoista riitaantuneet selvittelivät välejään hiekkakuopalla. Lähilaukaus päähän lopetti 31-vuotiaan latvialaisen Valerij Malunchevin rikollisen elämän. Muutaman kuukauden pakoillut 38-vuotias virolainen Sulev Allmere sai 12 vuoden 10 kuukauden tuomion.
  • 28.7.2001 Orivesi. Virolaissyntyinen 34-vuotias Marco Ahonen surmasi suomalaisen kaverinsa kanssa kaksi miestä. Toinen uhreista löytyi palavasta autosta ja toinen muutamaa päivää myöhemmin eräältä hakkuuaukiolta noin 10 kilometriä Orivedeltä. Surmien motiiveina olivat huumausaineista syntynyt velkasuhde ja vasikointiepäily. Sekä Ahonen että suomalaismies tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin.
  • 6.10.2001 Leivonmäki. Alle 30-vuotias venäläinen mies nukahti varastamansa auton rattiin ja aiheutti kolarin, jossa kuoli vastaan tullutta autoa ajanut 58-vuotias eteläsuomalainen mies. Muun muassa kuolemantuottamuksesta 2 vuoden 4 kuukauden tuomion saanut Andrei Paly oli osallisena kolarin myötä paljastuneessa kansainvälisessä, kalliisiin autoihin keskittyneessä autovarasliigassa.
  • 17.11.2001 Uusikaupunki. Norjalainen Kent-Aarne Tapani Hansen surmasi teräaseella 40-vuotiaan naisystävänsä Tuija Makkosen tämän kotona Uudessakaupungissa. Komeroon piilotettu ruumis löytyi vasta kolmannella etsimiskerralla. 33-vuotias Hansen palasi itse Norjasta tuomiolle, joka oli 9 vuotta vankeutta. Tekijä ja uhri suunnittelivat naimisiin menoa, koska heillä oli paljon yhteistä; molemmat olivat eläkeläisiä ja käyttivät samoja psyykelääkkeitä.
  • Tammikuu 2002 Vaasa. Elämäntehtäväkseen turvapaikkashoppailun ottanut albanialainen Perperim Emin surmasi 38-vuotiaan venäläismiehen. Emin saattoi uhrinsa tiedottomaan tilaan ja heitti hänet mereen. Uhri kuoli hukkumalla. Emin poistui Suomesta, mutta jäi kiinni Serbian rajalla 2004. Hänet tuomittiin 10 vuodeksi vankeuteen. Emin oli hakenut turvapaikkaa mm. Saksasta, Ruotsista ja Suomesta.
  • 19.1.2002 Turku. Halisten kaupunginosassa ammuttiin haulikolla kuoliaaksi 30-vuotias suomalaismies. Teon taustalla oli jo vihaksi leimahtanutta riitaa sekä epäselviä velkoja. Taposta tuomittiin Suomessa jo jonkin aikaa asunut 31-vuotias egyptiläinen Abdel-Moteleg Bahralla 11 vuodeksi vankeuteen.
  • 3.7.2002 Kemi. Osoitteessa Leppäkatu 5 tehtiin henkirikos teräaseella. Tekijä oli Ruotsin Haaparannassa asuva 24-vuotias Karl Niklas Koivisto. Uhri oli 67-vuotias suomalaismies. Koivisto oli surmannut uhrinsa samantien saavuttuaan uhrin asunnolle. Tuomioksi tuli elinkausi vankeutta, jota tekijä suorittaa Ruotsissa.
  • 18.5.2003 Helsinki. Parinkymmenen hengen vietnamilaisjoukkio oli illanvietossa hotelli Hesperian tienoilla kun joukkiosta kaksi henkilöä riitaantui. 22-vuotias mies kuoli teräaseen aiheuttamiin vammoihin. 43-vuotias tekijä sai 10 vuotta 6 kuukautta vankeutta.
  • 5.6.2003 Helsinki. Kaksi ulkomaalaistaustaista miestä pahoinpiteli 27-vuotiaan suomalaismiehen taksijonossa rautatieaseman edustalla 30.5. aamuyöllä. Uhri kaatui, löi päänsä ja toimitettiin sairaalaan, jossa hän vajaan viikon kuluttua menehtyi saamaansa vammaan tajuihinsa tulematta. Törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta tuomittiin 23- ja 24-vuotiaat miehet ehdolliseen vankeusranagistukseen – käytännössä he eivät saaneet siis minkäänlaista tuomiota. Teon motiivina oli taksijonossa etuilemisesta tullut riita.
  • 16.10.2003 Helsinki. 26-vuotias Ruotsissa asuva turkkilainen Volkan Ünsal surmattiin todennäköisesti pahoinpitelemällä ja kuristamalla Vuosaaren Kallvikintiellä sijaitsevassa asunnossa. Ruumista ei koskaan löydetty. Tuomioiksi tuli neljä elinkautista, joista kaksi Ruotsissa asuville suomalaisille; Raimo Andersson, 48 ja Jan Raninen, 27. Yksi tuomituista oli teon aikaan Ruotsissa ja yksi oli suomalainen henkilö.
  • 8.11.2003 Viiala. 90-luvun alussa Suomeen Venäjältä muuttanut Viktor Niskounen, 53, surmasi ampumalla häntä vuosikausia ahdistelleen 33-vuotiaan ukrainalaisen Valeri Merkouchevin. Surman jälkeen tekijä upotti uhrin Tarpianjokeen, josta se löytyi kesäkuussa 2004. Tuomioksi tuli 8 vuotta 10 kuukautta vankeutta.
  • 27.11.2003 Helsinki. Virolaispariskunnan riitely äityi tappeluksi. 39-vuotias Olga Kello surmasi miehensä Viktor Kellon teräaseella. Surma tehtiin Vartioharjussa, osoitteessa Rekitie 4. Kuuden vuoden tuomio tuli hätävarjeluksen liioittelusta.
  • 8.12.2003 Helsinki. 57-vuotias suomalaisnainen vei kotiinsa Myllypuroon, Myllymatkantie 6, illalla ravintolassa tapaamansa ja jo puoli vuotta aiemmin tutuksi tulleen 31-vuotiaan somalialaismiehen. Illanvietossa jokin meni vikaan ja mies kuristi naisen. Oikeudessa tuomittiin Ali Ahmad Jamal 10 vuodeksi vankeuteen.
  • 14.12.2003 Helsinki. Isänsä puolelta yhdysvaltalainen, Suomen kansalainen Aliroy Richard Syrjä, 28, surmasi kaverinsa kanssa hakkaamalla ja teräaseella 45-vuotiaan miehen tämän kotona Vesalassa. Motiivina oli tappaa homo; ”onpahan yksi fägäri vähemmän”, oli Syrjä todennut. Tuomio oli 10 vuotta.
  • 1.1.2004 Raisio. Suomeen vuonna 2003 töihin tullut 37-vuotias virolainen Valdo Vörel surmasi pahoinpitelemällä 36-vuotiaan Juha Alangon. Tekijä piilotti ruumiin Paimioon, josta se löytyi seuraavana päivänä. Neuvostoliiton armeijassa lähitaistelukoulutusta saanut Vörel sai 9 vuoden tuomion.
  • 3.11.2004 Helsinki. 28-vuotias Bangladeshista kotoisin ollut nainen löydettiin kurkku auki viillettynä Herttoniemenrannasta, osoitteesta Laivalahdenkatu 10. Helsingin käräjäoikeudessa tuomittiin murhasta elinkautiseen 52-vuotias bangladeshilainen Heru Miah. Helsingin hovioikeus vahvisti tuomion joulukuussa 2005. Tekijä oli uhrin aviomiehen veli ja motiivina raha.
  • 18.11.2004 Vaasa. 23-vuotias Jesus Fernando Mononen on äitinsä puolelta argentiinalainen. Hän ryösti pankin ja puukotti sen jälkeen taksinkuljettajaa, joka kuoli kolme päivää teon jälkeen. Tekijä sai 11 vuotta vankeutta, josta suoritti puolet.
  • 19.3.2005 Helsinki. Irakilaismiehen ja -naisen välille kehkeytyi sanaharkka, jonka seurauksena 31-vuotias mies puukotti 45-vuotiaan naisen kuoliaaksi. Julma verityö suoritettiin Kallion kaupunginosassa, osoitteessa Viides linja 12.  Tekijä todettiin syyntakeettomaksi ja passitettiin tahdonvastaiseen hoitoon. Poliisin mukaan kyse ei ollut kunniamurhasta. Nainen oli tullut Suomeen turvapaikanhakijana 2003.
  • 31.3.2005 Turku. 23-vuotias Muajad Abdul Nabi Aziz Al-Khali surmasi teräaseella osoitteessa Linnankatu 27 sijaitsevassa ravitsemusliikkeessä työskennelleen 38-vuotiaan Esa Rosenqvistin. Viikon verran poliisia pakoilleen ”turkulaisen” Irakin kurdin tuomioksi tuli 10 vuotta 8 kuukautta vankeutta. Tapaus tunnetaan nimellä Turun rokkibaarisurma.
  • 3.8.2005 Helsinki. Haagan torilla näyteltiin erään ihmiselämän finaali, kun 40-vuotias turkkilainen Abdulhalim Görg surmasi 34-vuotiaan turkkilaisen vaimonsa 28 teräaseen iskulla. Vaimo oli asunut turvakodissa paossa väkivaltaista miestään. Teko oli murha, mutta alioikeus katsoi, että Görg oli persoonallisuushäiriönsä vuoksi alentuneesti syyntakeinen ja tuomitsi hänet 13 vuodeksi vankeuteen. Hovioikeus katsoi kuitenkin, että Görkin sairaudella ei ole syyntakeisuutta alentavaa vaikutusta ja tuomitsi hänet elinkautiseen vankeuteen.
  • 4.8.2005 Tampere. Oulun VOK:sta jo kesäkuusta lähtien karkuteillä ollut algerialaiseksi luultu 21-vuotias marokkolainen turvapaikanhakija Abderrahim Abdoussi surmasi teräaseella 29-vuotiaan irakilaismiehen Kyttälänkadun ja Rautatienkadun risteyksen vaiheilla. Suomessa oloon tuli nyt kivasti lisäaikaa 9 vuoden tuomiolla.
  • 16.10.2005 Vantaa. Venäjältä Suomeen lokakuussa 2000 muuttanut inkerinsuomalainen Toivo Kiuru, 44, surmasi teräaseella venäläissyntyisen, vuonna 2003 Suomeen muuttaneen 40-vuotiaan vaimonsa. Surma tapahtui pariskunnan kotona Metsolantiellä. Kiuru tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen.
  • 7.-8.2.2006 Helsinki. Turvapaikanhakijaksi toukokuussa 2005 ilmoittautunut 27-vuotias Hossain Mridha surmasi teräaseella Laajasalossa 26-vuotiaan suomalaisnaisen. Surma tehtiin uhrin kotona, jonne Mridha oli muutama kuukausi aiemmin muuttanut. Bangladeshin kotimaakseen kertonut Mridha todettiin alentuneesti syyntakeiseksi ja näin ollen tuomio oli vain 7 vuotta vankeutta.
  • 4.3.2006 Vantaa. Turvapaikanhakijana Suomeen vuonna 2005 tullut 25-vuotias azerbaidzanilainen Roman Nasirov surmasi teräaseella 31-vuotiaan Natalia Sidorovan tämän kotona Varistossa. Myllypuron uimahallissa siivoojana työskennellyt Sidorova oli muuttanut Venäjältä Suomeen vuonna 2001. Nasirov sai vankilasta 10 vuotta täysihoitoa veronmaksajain varoilla.
  • 8.3.2006 Helsinki. Turvapaikanhakijana Britanniassa ollut 32-vuotias somalimies Hashi Ahmed Hamad meni naimisiin Suomeen pakolaisena saapuneen, samaan klaaniin kuuluvan henkilön kanssa. Töyrynummentiellä mies puukotti 27-vuotiasta vaimoaan 17 kertaa. Syyte tuli murhasta. Oikeudessa mies määrättiin tahdonvastaiseen hoitoon.
  • 9.3.2006 Kuopio. Myanmarista kotoisin olevien henkilöiden väittely eskaloitui siinä määrin, että 41-vuotias Min Lwin Shin ajoi autolla kanssaan eri mieltä olleen 37-vuotiaan miehen yli. Teko tehtiin Rypysuon kaupunginosassa. Tuomio tuli taposta ja sen suorittamista varten tekijän kalenteri on täynnä 9 vuodeksi.
  • 19.4.2006 Helsinki. 46-vuotias venäläinen Alexander Zahharov surmasi astaloa ja teräasetta määrätietoisesti käyttäen, Suomeen vuonna 1996 Venäjältä muuttaneen 62-vuotiaan Anatolin. Tuomio taposta oli 8 vuotta 4 kuukautta vankeutta.
  • 24.5.2006 Helsinki. Seksuaalivähemmistöjen suosimassa ravintolassa kohtasivat 61-vuotias professori Kari S Tikka ja kaksi nuorta miestä. Jatkoille lähdettiin professorin asunnolle. Siellä 19-vuotias venäläistaustainen Alexander Ionin ja 23-vuotias virolainen Mika-Martti Zukov pahoinpitelivät uhrin kuoliaaksi. Kummatkin tuomittiin 11 vuodeksi vankeuteen. Ionin istui tuomiostaan vain runsaat 3 vuotta ja oli vapaa! Koska laki sanoo niin.
  • Kesäkuu 2006 Helsinki. Inkerinsuomalaisen statuksella Venäjältä muuttanut Andrei Junolainen surmasi kuristamalla 44-vuotiaan venäläistaustaisen Dmitri Solovievin. 49-vuotias Junolainen sai 9 vuoden tuomion. Vuonna 2011 hän oli jo vapaa ja syyllistyi huumausainerikoksiin sekä vuonna 2015 raiskaukseen.
  • 16.9.2006 Turku. Suomeen vuonna 1995 Venäjältä muuttanut Olga Huhtanen, 47, surmasi 48-vuotiaan aviomiehensä teräaseella. Tekijä sai siitä rangaistuksen, jonka kestoksi oikeus määritteli 8 vuotta 6 kuukautta.
  • 23.4.2007 Imatra. Suomessa vuodesta 1996 saakka ollut sekä useilla nimillä turvapaikkaa hakenut 44-vuotias bosnia-hertsegovinalainen mies surmasi ampumalla 42-vuotiaan itävaltalaismiehen. Surma tehtiin Sienimäessä, osoitteessa Rouskunkatu 11. Teon jälkeen tekijä pakeni autolla ja ampui myöhemmin itsensä.
  • 3.6.2007 Pori. Suomeen vuonna 1990 Venäjältä muuttanut 19-vuotias inkerinsuomalainen Alexander Siekkinen surmasi jalkajousella 22- ja 26-vuotiaat suomalaisnaiset Tiilimäentiellä sijaitsevassa palvelutalo Esikossa. Siekkinen tuomittiin elinkautiseen vankeuteen
  • Mäntsälä 23.6.2007. Tanssipaikkana kautta maan tunnetulla Mäntsälän Suurlavalla ratkottiin romanisukujen vuosikymmenenien takaa johtuvia sukuriitoja. Helsinkiläinen 18-vuotias mies ammuttiin tanssipaikan sisäänkäynnin edessä. Epäiltynä oli kolme Ruotsissa asuvaa henkilöä. Lopulta yksi heistä tuomittiin. Syyttäjä vaati tuomiota murhasta, mutta Tuusulan käräjäoikeudessa tuomittiin taposta 21-vuotias Mertzi Mikael Valentino Lindgren 10 vuodeksi vankeuteen.
  • 11.7.2007 Helsinki. Suomeen vuonna 1978 Kreikasta muuttanut 56-vuotias muusikko Jannis Lakopoulos surmasi vasaralla päähän hakkaamalla 29-vuotiaan suomalais-jugoslavialaisen vaimonsa Anna Baricin. Pari oli eroamassa, vaimo muuttamassa pois. Tekijä sai elinkautisen. Tapaus tunnetaan nimellä Puotinharjun kellarisurma
  • 6.8.2007 Espoo. 40-vuotias taiwanilainen Yu-Hsiu Fu surmasi kolme lastaan; kaksivuotiaan sekä kahdeksan vuotiaat kaksoset Joupinmäenkulma 3 A:ssa sijaisevassa asunnossa Suvelassa. Hän yritti ensin myrkyttää lapset, mutta sen epäonnistuttua hän kuristi heidät. Tuomioksi tuli elinkautinen vankeustuomio.
  • 3.12.2007 Rauma. Kaksi keski-ikäistä miestä, samasta maasta Suomeen tulleita, riitaantuivat ja toinen heistä kuoli. Surma tehtiin Lonsin kaupunginosassa. Tuomiosta, kansallisuudesta eikä nimistä ole tietoa.
  • 21.5.2009 Lahti. Suomessa asuva venäläismies Alexandro Pavlenko pahoinpiteli kuoliaaksi 63-vuotiaan suomalaismiehen kerrostalohuoneistossa Liipolan kaupunginosassa. Motiivina oli vanha velka, jota uhri ei tekijän mukaan ollut maksanut. Pavlenko sai standardituomion; 8 vuotta 6 kuukautta.
  • 19.11.2009 Lappeenranta. Suomeen vuonna 2005 muuttanut 35-vuotias pakistanilainen Javed Igbal koki suunnatonta häpeää avioeronsa vuoksi, joten hän päätti tappaa 34-vuotiaan ex-vaimonsa. Igbal surmasi naisen veitsellä rituaaliteurastuksen tavoin. Tekijä tavoitettiin lentokentältä ollessaan poistumassa maasta. Tuomioksi tuli elinkausi vankeutta. Tapaus otettiin uudestaan esille, sillä kävikin ilmi, että uhrin mies oli tilannut vaimonsa murhan. Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa tuomittiin 13.5.2016 Mohammed Riaz elinkautiseen vankeuteen yllytyksestä murhaan.
  • 7.12.2009 Helsinki. Glo-hotellin huumejupakan yhteydessä kuoli myrkytykseen 27-vuotias suomalaismies. Kokaiinin sijasta hän nautti huonoa heroiinia, josta myyjä oli hyvin tietoinen. Taposta sai 9 vuoden tuomion 37-vuotias nigerialainen Samuel Eze Ugum.
  • 31.12.2009 Espoo. Pakolaisena -90 luvun alussa Suomeen tullut Ibrahim Shkupolli surmasi viisi ihmistä. Ensin entisen naisystävänsä Minna Pulkkisen teräaseella ja sen jälkeen neljä tämän työtoveria; 27-, 34- ja 40-vuotiaat miehet sekä 45-vuotiaan naisen ampumalla Sellon kauppakeskuksen Prismassa. Ampumisten jälkeen tekijä meni kotiinsa Suvelaan ja ampui itsensä. Hän ei ollut saanut Suomen kansalaisuutta aiempien rötöstensä takia, mutta viranomaiset olivat silti haluttomia karkottamaan hänet.

2010-luku: 

14.WP_20160403_014_edited15.Cherif216.elvidon_edited17.Syrj_karin_tappaja_edited

  • Helmikuu 2010 Tampere. Kosovosta Suomeen vuonna -99 muuttanut ja edelleen suomen kieltä osaamaton 54-vuotias Zahir Ademi surmasi Kalevassa vaimonsa yli 30 puukoniskulla. Ademi tuomittiin elinkautiseen ja hän piti Suomea siksi epäoikeudenmukaisena maana. Korkein oikeus ei myöntänyt valituslupaa. Elinkautinen jäi voimaan.
  • 20.10.2010 Rovaniemi. Vuonna 2007 Suomeen kiintiöpakolaisena tullut 23-vuotias myanmarilainen Soe Reh Khu kuristi narulla 25-vuotiaan myanmarilaisen naisystävänsä ja poltti sen jälkeen tämän asunnon. Tekijä sai 10 vuoden 6 kuukauden tuomion.
  • 23.10.2010 Helsinki. 28-vuotias intialainen kotiavustaja surmasi teräaseella 68-vuotiaan mytologi Ior Bockin tämän asunnossa Munkkiniemessä. Oikeudessa tekijän katsottiin joutuneen hetkellisen mielenhäiriön valtaan, mutta olemalla muutoin järjissään, joten hän selvisi teostaan ilman vankilatuomiota ja ilman hoitoa.
  • 22.11.2010 Tampere. Hämeenkatu 10:ssa sijainnut pizzeria räjäytettiin vakuutusrahojen toivossa. Syntyneessä tulipalossa kuoli kolme samassa rakennuksessa asunutta suomalaista; 25-vuotias nainen ja 26- sekä 27-vuotiaat miehet. Tuhotyöstä ja törkeistä kuolemantuottamuksista tuomittiin neljä irakilaista; Suomeen turvapaikanhakijana tullut 19-vuotias Zakhariya Hassan sai 10 vuotta, 22-vuotias Aram Bibani 11 vuotta, 26-vuotias Abbas Karim Muhammad 9 vuotta 3 kuukautta ja 29-vuotias Araz Bibani 10 vuotta vankeutta.
  • 20.1.2011 Tampere. 19-vuotias irakilainen Mohamed Al-Zubeidi surmasi pahoinpitelemällä ja astalolla lyöden 17-vuotiaan suomalaisen tyttöystävänsä Laura Joki-Erkkilän tämän kotona Annalankadulla. Verityön jälkeen Al-Zubeidi surmasi itsensä. Facebookissa irakilaiset surivat; ”our angel muhis”. Uhria ei muistellut yksikään irakilainen.
  • 6.3.2011 Muhos. Romaniasta aikoinaan adoptoitu 20-vuotias Pavel Harjunpää surmasi kuristamalla 19-vuotiaan suomalaisen tyttöystävänsä Sini Länkisen heidän yhteisessä asunnossaan. Surman jälkeen tekijä piilotti ruumiin ja viattomasti aivan, oli mukana tämän etsinnässä. Tuomio taposta oli 7 vuotta 5 kuukautta. Käytännössä tappaja oli vankilassa runsaat kaksi vuotta!
  • 9.7.2011 Kouvola. 37-vuotias virolainen Oleg Kasutin surmasi ampumalla 64-vuotiaan suomalaismiehen Korian Hakatiellä sijaitsevassa asunnossa. Tekijä tuomittiin 12 vuodeksi vankeuteen.
  • 14.8.2011 Jyväskylä. Häirikkönä tunnettu 18-vuotias Kosovon albaani Elvidon Dogani surmasi teräaseella 27-vuotiaan suomalaismiehen. Surma tehtiin Yliopistonkadun ja Väinönkadun kulmassa. Mediassa ”jyväskyläläismieheksi” sanottu Dogani sai 9 vuoden 6 kuukauden tuomion.
  • 14.8.2011 Rovaniemi. 56-vuotias mies surmasi 55-vuotiaan naisen. Sekä tekijä että uhri olivat ulkomaalaisia ja maanmiehiä keskenään. Syyttäjä vaati 9 vuoden tuomiota taposta ja epäilty passitettiin mtt:hen, jossa hänet todettiin varttihulluksi. Lapin käräjäoikeudessa tuomittiin Van Giau Le vankeuteen 8 vuodeksi. Motiivi tapolle oli mustasukkaisuus.
  • 3.10.2011 Helsinki. Somalialainen nainen surmasi vauvansa tyynyllä tukahduttamalla Kontulassa osoitteessa Kontulankuja 5. Ennen surmaa nainen olisi halunnut mielenterveysapua, mutta suku pakotti hänet sen sijasta lukemaan koraania. Tekijä tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon.
  • Toukokuu 2012 Kauhajoki. 51-vuotias saksalainen Stephen Hoffman surmasi teräaseella 44-vuotiaan entisen vaimonsa tämän kotona Veteraanipolulla sijaitsevassa omakotitalossa. Tekijä oli asunut Suomessa jo useita vuosia. Motiivina surmaan oli avioero. Hoffman tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen.
  • 22.6.2012 Nurmijärvi. 27-vuotias virolainen Karmen Kivilo surmasi kaksi lastaan heti näiden syntymän jälkeen ja piilotti ruumiit, jotka löytyivät asuntoon ja alueelle tehdyn kotietsinnän jälkeen. Alioikeus tuomitsi tekijän elinkautiseen, mutta hovissa tuli 4 vuoden tuomio. Surmat tehtiin Klaukkalassa.
  • 23.8.2012 Helsinki. Veräjälaaksossa, osoitteessa E.J.Nyströminpolku 3, tuli 32-vuotiaalle venäläisnaiselle ja 71-vuotiaalle suomalaismiehelle seksin jälkeistä riitaa. Naisen mukaan mies löi häntä, ja hän puolustautui lyöden miehen teräaseella kuoliaaksi. Alentuneesti syyntakeisena siitä sai 6 vuoden tuomion.
  • 7.1.2013 Askola. Pakolaisena aikoinaan Suomeen saapunut 47-vuotias vietnamilainen Minh Tai Nguyen surmasi kuristamalla 42-vuotiaan Keravalla asuneen vietnamilaisen ex-vaimonsa. Teon jälkeen hän jätti uhrinsa tienvarteen Askolassa. Tekijä tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen.
  • 23.2.2013 Oulu. Ravintolamogulina tunnettu 39-vuotias iranilainen Ramin Mansouri (ent Bobby Dashti) toimi pääsuunnittelijana kilpakosijansa murhassa. 34-vuotias suomalaismies surmattiin teräaseella Rajakylässä. Mansouri tuomittiin yllytyksestä murhaan elinkaudeksi vankeuteen. Myös suoritusporras tuomittiin elinkautiseen.
  • 25.9.2013 Seinäjoki. Ylistaron Hietikosta, Könnintien läheltä löydettiin surmattuna 19-vuotias nuorukainen. Teon motiivina oli pitkään jatkunut mutkikas parisuhdedraama uhrin lähipiirissä. Tekijöistä toinen, 20-vuotias Daniel Angermann on syntynyt Saksassa, mutta asunut jo pitkään Suomessa omaten kaksoiskansalaisuuden. Hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen, kuin myös toinen surmaajista. Hovioikeus vahvisti tuomiot ja KKO ei myöntänyt valituslupaa.
  • 5.10.2013 Turku. Neljän miehen joukko vietti iltaa ilmeikkäässä Varissuon kaupunginosassa. Tuli sanomista. 31-vuotias moldovalainen Alexander Fischer surmasi teräaseella 38-vuotiaan virolaismiehen. Tuomioksi tuli 8 vuotta 6 kuukautta vankeutta.
  • 17.11.2013 Kotka. Riita samasta neitokaisesta koitui 18-vuotiaan Ville Syrjäkarin kohtaloksi. 19-vuotias, kahdeksan vuotta Suomessa asunut valkovenäläinen Dzmitry Tsiakuchau surmasi kaverinsa teräaseella ja kätki ruumiin, sekä osallistui tämän etsintöihin. Ruumiin löydyttyä tekijä tunnusti teon. Hovioikeus tuomitsi tekijän elinkautiseen vankeuteen.
  • 25.2.2014 Muonio. Ruotsalaismies pahoinpiteli potkimalla ja puukolla lyöden kuoliaaksi suomalaismiehen tämän kotona. Lapin käräjäoikeus lähetti epäillyn mtt:hen, jossa todettiin että järjissään on. Oikeudessa hengenriisto todettiin murhaksi ja siitä sai elinkautisen Lars Anders Mikael Pavval, 26. Rovaniemen hovioikeus vahvisti ek-tuomion kesäkuussa 2015.
  • 21.5.2014 Helsinki. 29-vuotias turkkilaismies löi ja kuristi 50-vuotiaan maanmiehensä kuoliaaksi Latokartanossa. Salaiseksi määritelty teko oli surma ja siitä tekijä sai 4 vuoden tuomion.
  • 25.5.2014 Helsinki. Maailma kylässä – hörhöilyn jälkimainingeissa, osoitteessa Sunilatie 9, Pukinmäki, 29-vuotias perulainen Harold Espinoza surmasi teräaseella 36-vuotiaan maanmiehensä. Siitä annosteltiin oikeuslaitoksen standardituomio 8 vuotta 6 kuukautta vankeutta.
  • 29.6.2014 Helsinki. Vuosaaren Kastellinpolulla asuneen virolaisperheen 58-vuotias mies surmasi 49-vuotiaan vaimonsa kuristamalla. Teon katsottiin olleen tappo ja siitä tuomittiin Jaan Türner yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen. Motiivina oli vaimon halu erota miehestään ja mies ei tätä hyväksynyt.
  • 11.8.2014 Helsinki. Kauppakartanonkujalla Itäkeskuksessa asuvat 39-vuotias senegalilainen Cherif Abdoul Sy ja suomalainen vaimonsa, 24-vuotias Tiia-Mari Sy olivat eroamassa. Teräaseella tehty tappo toi aviomiehelle 10 vuoden 6 kuukauden tuomion. Tekijä oli muuttanut Suomeen vuonna 2012.
  • Syyskuu 2014 Salo. Kattarina Oy – nimistä hoiva-alan palveluyritystä pitänyt 54-vuotias virolainen Lembit Kapanen myrkytti lääkkeillä 84-vuotiaan häneen asiakassuhteessa olevan suomalaisnaisen. Motiivina oli saada naisen perintö itselleen. Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi toukokuussa 2015 tekijän elinkautiseen vankeuteen. Turun hovioikeus vahvisti tuomion ja KKO ei myöntänyt valituslupaa.
  • 14.1.2015 Oulu. 35-vuotias somalialainen mies surmasi kirveellä kaksi suomalaismiestä Tuirassa sijaitsevassa anniskeluravintolassa. Uhrit olivat 45-vuotias ravintolan työntekijä ja 74-vuotias asiakas. Tekojen jälkeen somalimies meni kotiinsa ja sai surmansa poliisien tekemän rynnäkön yhteydessä.
  • 31.1.2015 Kokemäki. Oleskelulupaa vimmalla halunnut 24-vuotias afganistalainen Ramin Azimi poltti elävältä 17-vuotiaan suomalaisneidon. Neito olisi halunnut lopettaa seurustelusuhteen afgaanin kanssa. Puolustus loivensi tekoja kulttuuritaustalla ja tekijän heikkolahjaisuudella. Alioikeus tuomitsi tekijän elinkautiseen. Vaasan hovioikeus säilytti alioikeuden tuomion. Vastaaja on hakenut valituslupaa KKO:sta.
  • 1.3.2015 Laukaa. 36-vuotias turkkilainen mies surmasi astalolla kolme henkilöä pizzeriassa. Surmansa saivat yrityksen omistanut pariskunta; 50-vuotias Aziz Sekersöz ja hänen 42-vuotias vaimonsa Asiye Sekersöz sekä 46-vuotias työntekijä. Sekä tekijä että uhrit olivat kurdeja. Tekijä tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon ja uhrit haudattiin Turkkiin.
  • 29.4.2015 Helsinki. 38-vuotias egyptiläinen Sherif Ahmed El Husseini Ghazi surmasi teräaseella kanssaan asunnottomien yömajassa Hietaniemenkadulla asuneen egyptiläisen miehen. Tuomioksi tuli 12 vuotta vankeutta. Teon katsottiin olleen erityisen törkeä, sillä uhri oli rukoilemassa kun hänet surmattin ja veitsi jätettiin selkään.
  • Toukokuu 2015 Suonenjoki. Vahingonlaukaus oli syynä, kun 27-vuotias virolainen Erik Bekker surmasi 25-vuotiaan veljensä. Tekijä sai 2 vuoden tuomion, jota suorittaa Virossa.
  • 28.5.2015 Espoo. Norsunluurannikolta kotoisin oleva aviopari riitaantui kodissaan Mankkaalla. 40-vuotias tohtoriopiskelija Ben El Zoko vangittiin. Hän surmasi teräaseella 35-vuotiaan vaimonsa. Tekijä passitettiin mielentilatutkimukseen. Espoon käräjäoikeus tuomitsi täydessä ymmärryksessä toimineen El Zokon murhasta elinkaudeksi vankeuteen. Vastaaja valitti Helsingin hovioikeuteen ja asian käsittely on toukokuussa 2017.
  • 25.7.2015 Muhos. Venäjältä ja Thaimaasta aikoinaan adoptoitujen 17-vuotiaiden pojat surmasivat 58-vuotiaan perhekodin työntekijän. Tekijät passitettiin mielentilatutkimukseen tammikuussa 2016. Mtt:n mukaan molemmat olivat syyntakeisia. Kesäkuun lopulla Oulun käräjäoikeudessa tuomittiin Lasse Haapea murhasta 12 vuodeksi vankeuteen ja Kristian Dostinov taposta 8 vuodeksi 4 kuukaudeksi vankeuteen. Tapauksen käsittely oli Dostinovin osalta helmikuussa 2017 Rovaniemen hovioikeudessa ja tuomio tulee helmikuun loppuun mennessä. Haapea oli perunut valituksensa hoviin.
  • 22.11.2015 Helsinki. Virolaismiesten äänekäs juopottelu Suurmetsän Kalteentiellä äityi riidaksi ja johti puukotukseen. Tekijä sai 9 vuoden tuomion.
  • 14.1.2016 Turku. Läntisen Pitkäkadun varrella sijaitsevan aikuisviihdekeskuksen työntekijä, 20-vuotias Natalja Kostina surmasi teräaseella 30-vuotiaan strippausesitystä häirinneen venäläismiehen. Kostina tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa taposta vankilaan. Tuomion pituudeksi oikeus määritteli 8 vuotta 6 kuukautta. Hovioikeus ei joulukuisella päätöksellään muuttanut tuomiota
  • 1.2.2016 Vaasa. 48-vuotias sudanilaismies puukotti 42-vuotiasta, niin ikään sudanilaista, entistä puolisoaan Teeriniemessä. Uhri kuoli saamiinsa vammoihin muutama päivä myöhemmin. Uskonnon osuutta teossa korostanut tekijä passitettiin mielentilatutkimukseen, jossa todettiin hänen toimineen täydessä ymmärryksessä. Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi 29.12. Osama Basheirin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Sekä tekijä että uhri olivat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina vuonna 2003.
  • 31.7.2016 Helsinki. 25-vuotias irakilaissyntyinen Al-Montathar Mahdi Basita Al-Mehsen surmasi teräaseella 86-vuotiaan suomalaismiehen Puotilan kappelin edustalla. He eivät tunteneet toisiaan. Tekijä toimitettiin sairaalahoitoon ja uhri ruumiinavaukseen. Tapaus oli oikeudessa marraskuussa. Tekijä passitettiin mielentilatutkimukseen. Hän esiintyi väkivallan vastaisella musiikkivideolla vain pari kuukautta ennen tekemäänsä verityötä.
  • 10.9.2016 Kajaani. 52-vuotias suomalaismies surmattiin Otanmäen Vuorimiehenkadulla. Taposta ja ryöstöistä vangittiin kaksi irakilaismiestä; Qasim Hammood Beni Zaid Ali ja Ali Ahmed Hussein. He olivat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina syksyllä 2015. Oikeudenkäynti oli 22.11.2016. Beni Zaid tuomittiin 10 vuoden 10 kuukauden vankeuteen ja Hussein sai 6 vuoden tuomion.
  • 7.11.2016 Pieksämäki. 27-vuotiaan ulkomaalaissyntyisen miehen epäillään surmanneen kuristamalla 28-vuotiaan avovaimonsa Virtasalmen taajamassa. Tapauksen oikeuskäsittely alkanee huhtikuussa 2017.
  • 3.12.2016 Enontekiö. Kuttasessa kausityöläisenä oleva 36-vuotias tsekkiläinen mies surmasi 26-vuotiaan brittinaisen. Teon jälkeen mies pakeni kairaan, mutta löytyi kylmettyneenä maastosta. Hänet toimitettiin sairaalan kautta poliisivankilaan. Tutkinta on vielä alkuvaiheessa.

Epämääräiset, ts. vähillä tiedoilla olevat tapaukset:

  • 18.9.1992. Tornio. Lähi-idästä kotoisin oleva, Ruotsin Kalixissa asunut 25-vuotias mies ajoi Saab 900-henkilöautolla jalankulkijoiden päälle E4-tiellä, noin 8 kilometriä Torniosta Kemin suuntaan. Surmansa saivat suomalaiset 24-vuotias mies ja 44-vuotias nainen. Seurueen kolmas henkilö loukkaantui. Yliajaja pakeni pysähtymättä, mutta ilmoittautui poliisille seuraavalla viikolla. Tapauksesta lisätiedot mahd. pik. tlk nimim tiedonjanoinen
  • Heinäkuu 1999. Espoo. Somalinuorukainen surmasi suomalaismiehen Kivenlahdessa. Törkeänä kuolemantuottamuksena tuomittu hengenriisto toi 3 vuoden 6 kuukauden tuomion.  Kaipaukseni lisätiedoista huomioitiin ja nyt tiedämme sen verran lisää, että uhri ei ollut ravintolan ovimies, vaan vapaa-aikaansa viettänyt “Pave”, joka ajautui somalien kanssa riitaan Kivenlahdenkadun tienoilla sijaitsevan Nanan grillin edustalla. Somalit ahdistelivat “Pavea” bussipysäkille saakka, jossa hänet sitten puukotettiin kuoliaaksi.

Tuomitsematta jäänyt, oikeuslaitoksemme kukkanen:

Moni varmasti kummastelee miksi tapaus Sari Sinisalo ei ole listalla! Teosta ei ole ketään tuomittu ja ilman tuomiota tekijäksi epäilty ei ole sen enempää tappaja kuin kukaan muukaan syytön. Todennäköinen syyllinen hän kyllä on. Tapaus on surullinen esimerkki suomalaisen oikeuslaitoksen sinisilmäisyydestä. Vastuunkantajaa sille, miksi oikeus päästi todennäköisen tekijän vapaaksi ei ole löytynyt. Toivottavasti osasivat edes hävetä ja tapauksesta opittiin jotain.

25.10.1992 Hämeenlinna. 29-vuotiaan marokkolaisen Ayoub El-Yaakoubin epäillään surmanneen 20-vuotiaan avovaimonsa heidän yhteisessä asunnossaan osoitteessa Haratie 6 B. Naisen ruumis löytyi uudenvuodenaattona -92 Padasjoen Nyystölästä. Rikospoliisi ei ole koskaan kertonut miten uhri surmattiin. Tiedetään kuitenkin, että ruumis oli ollut isossa matkalaukussa ennen päätymistään jätesäkkiin. Hämeenlinnan raastuvanoikeus ei suostunut vangitsemaan epäiltyä. El-Yaakoubi matkusti marraskuussa Ruotsin kautta Egyptiin ja sieltä edelleen Marokkoon. Jäljet päättyvät Casablancan kaupunkiin. Marokko ei luovuta epäiltyä Suomeen, joten tapaus jää ratkaisematta. Sari Sinisalo oli kotoisin Lahdesta, mutta asui opintojensa vuoksi Hämeenlinnassa. Työtön kokki El-Yaakoubi puolestaan oli tullut rakkauden perässä Marokosta Kouvolaan, josta rakkauden yllättäen loputtua Lahteen ja tavannut siellä Sinisalon.

Kun Heidi Hautala (vihr) oli kehitysministerinä 2011-2013, hän kävi Marokossa maaliskuussa 2013 ja teemana olivat naisten oikeudet. Otin tapaus Sinisalon kanssaan sähköpostitse esille, että eikö nyt olisi oikea hetki kysyä milloin Sari Sinisalo ja omaisensa saavat oikeutta, mutta vastausta en koskaan saanut. Ilmeisesti Hautalaa eivät kiinnosta suomalaisten naisten oikeudet, tai sitten hän ei uskaltanut ottaa asiaa esille. Rahaa Marokkoon varmasti tuollakin käynnillä annettiin saavikaupalla, mutta eikö noiden rahojen saanniksi olisi voinut laittaa tiettyä ehtoa…

Epäilyksen polttopisteessä:

1.9.2005. Porvoo. 17-vuotias Jessica Peedu löytyi kuolleena Emäsalosta. Tapausta pidettiin alkuun henkirikoksena ja siitä pidätettiin 24-vuotias ruotsalaismies. Tutkinnan edetessä todettiin, että Peedu kuoli myrkytykseen oman käden kautta. Porvoon käräjäoikeus vapautti epäillyn.

19.9.2013 Kouvola. 41-vuotiaan Suomessa asuvan venäläisnaisen Julia Seredenkon epäillään joutuneen henkirikoksen uhriksi. Hän katosi mystisesti ja poliisi vangitsi kaksi venäläismiestä, mutta todisteita ei saatu ja miehet vapautettiin. Seredenko on edelleen kateissa.

Wannabe-ulkomaalainen:

Toukokuu 2012 Helsinki. Omasta mielestään ulkomaalainen Sirpa Laamanen surmasi miesystävänsä kanssa tämän 8-vuotiaan tytön tukahduttamalla. Laamanen oli kertonut olevansa ranskalais-marokkolainen lääkäri, Nadja Berough ja vieläpä aivokirurgi. Miesystävä ei edes osannut epäillä ”huonoa suomea” puhuvaa Laamasta. Molemmat tuomittiin elinkautiseen vankeuteen.

Keitä he olivat:

Oliko Sysmän kaksoissurmaaja ulkomaalainen? Torstaina 9.3.2006 löydettiin Sysmän haja-asutusalueelta kolme henkilöä surmattuna. Tekijä oli soittanut hätäkeskukseen ja kertonut tehneensä kauheita. Poliisien mentyä talolle, myös tekijä oli päässyt maallisista murheistaan. Kaksi uhreista oli ulkomaista syntyperää, mutta tekijästä ei tietoja julkisuuteen kerrottu.

Henkirikoskatsauksen mukaan…

…Vuonna 2012 maahanmuuttajat tekivät henkirikoksia suhteessa väestöön hivenen enemmän kuin kantaväestö.

…Vuonna 2013 maahanmuuttajat ja kantasuomalaiset syyllistyivät yhtä usein henkirikoksiin, kun tekijät suhteutetaan väestömääriin.

…ulkomaalaisten ja maahanmuuttajataustaisten henkirikokset olivat kohdistuneet pääosin kantaväestöön. Rikoksista 58 prosentista uhri oli kantaväestöstä, 32 prosentissa tekijän etnisestä ryhmästä ja 10 prosentissa muusta ulkomaalais/maahanmuuttajaryhmästä.

Helsingin Sanomat uutisoi 10.5.2014, että…

…Hen­ki­ri­kok­seen Hel­sin­gis­sä vuo­si­na 2003–2012 syyl­lis­ty­neis­tä 83 pro­sent­tia on et­ni­sel­tä taus­tal­taan suo­ma­lai­sia, kuu­si aa­sia­lai­sia, kol­me ve­nä­läi­siä ja kol­me so­ma­lia­lai­sia.

Keskustelua aiheesta: http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=2&t=20755

 

 

 

 

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

``