Helsingissä tapahtui järkyttävä perhesurma

Perjantai 13 päivä sai eilen synkän lopun Helsingissä Bulevardilla. Perheen isää epäillään taposta, tapahtuman jälkeen hän kuoli kolarissa.

Mies ajoi väärällä puolella kaistaa suoraan rekan alle, rekkakuski yritti väistää, mutta mies sai surmansa välittömästi. Mies ajoi rekan alle tahallisesti. Rekkakuskille ei tapahtunut mitään suurempaa vahinkoa.

Kun kolarissa kuolleen miehen henkilöllisyys saatiin selvitettyä, poliisi lähti viemään perheelle suruviestiä. Asunnosta ei kukaan avannut ovea, eikä heihin saatu yhteyttä. Poliisi meni muilla konstein asuntoon sisään, jolloin heitä kohtasi järkyttävä näky.

Perhesurmassa menehtyi 1-3 vuoden ikäiset tyttölapset sekä heidän 38-vuotias äitinsä. Poliisilla on tarkka tieto kuolinsyystä, mutta eivät kerro sitä tutkintojen vuoksi. Todennäköisesti äiti ja lapset kuolivat väkivaltaan.

Perhe asui Helsingissä Bulevardilla sijaitsevassa, 2000-luvulla valmistuneessa arvotalossa. Tapahtuman jälkeen talon pihassa on ollut hiljaista. Välillä muutamat uteliaat käyvät paikanpäällä kurkkimassa. Pihassa palaa 4 hautakynttilää.

Perheen isä oli huippujohtajana elektroniikka-alan yrityksessä, joka ei kuitenkaan ole Nokia. Poliisien mukaan isä ei ole ollut työelämässä, koska hänen pienin lapsensa oli vasta täyttänyt vuoden.

Nyt virkavallan tarkoituksena on selvittää tapahtumien kulku ja tekojen motiivi. Toistaiseksi ei ole vielä löydetty viestiä surmaajaksi epäillyltä isältä.

 

Keskustelua aiheesta —–>

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

``