Helsingin Etu-Töölössä 14. helmikuuta 1922 tapahtui itsenäisen Suomen toistaiseksi ainoa valtiollinen murha. Sisäministeri Heikki Ritavuori ammuttiin kotiovelleen Nervanderinkatu 11:n kohdalla. Ministeri kuoli kolmeen pistoolinlaukaukseen iltapäivällä klo 17:n jälkeen. Liipaisimesta painanut mies otettiin kiinni murhapaikalta. Murhaaja oli Knut Ernst Tandefelt, punikkeja syvästi vihannut aktivisti ja aatelismies.
Murhaan johtaneet selkkaukset
Heikki Ritavuori oli K.J. Ståhlbergin ohella maan vihatuin poliitikko. Ritavuori oli Kansallisen Edistyspuolueen jäsen ja molemmissa sisäasiainministeri Juho Vennolan hallituksissa, elokuusta 1919 kesään 1920 ja huhtikuusta 1921 saakka. Poliittisella toiminnallaan hän keräsi vihamiehiä. Erityisesti monarkistinen oikeisto, radikaalit suojeluskuntalaiset ja aktivistit olivat laittaneet Ritavuoren mustalle listalleen. Kohtalokkaaksi koituivat itäkarjalaisten kansannousu ja sitä seuranneet poliittiset ristiriidat talvella 1921–22. Ritavuori esti vapaaehtoisten sotilaiden, aseiden ja elintarvikkeiden pääsyn rajan ylitse, mikä sai porvariston aloittamaan kiivaan arvostelukampanjan häntä vastaan.
Murhaaja Ernst Tandefelt
Ernst Tandefelt syntyi 10. maaliskuuta 1876 Sysmässä ruotsinkieliseen aatelissukuun. 1900-luvun alkupuolella uhkapelejä harrastanut Tandefelt aktivoitui poliittisella saralla. Pian hänestä tulikin jo radikaali aktivisti. Hän jopa suunnitteli kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhaamista. Salamurhasuunnitelman paljastuttua Tandefelt joutui pakenemaan vähäksi aikaa Italiaan.
Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä Ernst Tandefelt palasi aktivistien riveihin. Muiden aktivistien apuna hän ryhtyi antamaan saksalaisille tietoja Helsingissä liikkuvista venäläislaivoista. Pian toiminta laajeni tiedustelusta ja vakoilusta sabotaaseihin ja venäläisvastaisen propagandan levittämiseen. Suunnitelmana oli räjäyttää venäläislaivoja itse valmistetuilla pommeilla. Näiden operaatioiden suunnittelemisesta santarmit pidättivät 4. lokakuuta 1916 aktivistijohtaja, maisteri Hugo Stenbergin ja Ernst Tandefeltin.
Katajanokan vankilassa venäläiset kiduttivat ja rääkkäsivät näitä suomalaisaktivisteja erittäin kovin ottein. Sternbeg ja Tandefelt kestivät raa’at kidutukset ilmiantamatta muita aktivisteja ja sabotööritovereitaan. Kuulustelut kuitenkin mursivat heidät henkisesti, ja Hugo Stenberg teki itsemurhan hirttäytymällä sellissään. Myös Tandefelt yritti itsemurhaa viiltämällä ranteensa auki. Kun tämä epäonnistui, hän heittäytyi vankilan portaikon ylätasanteelta pää edellä alas. Hengen menetyksen sijaan Tandefeltin pääkallo murtui ja solisluu katkesi. Hänet hoidettiin kuntoon venäläisessä sairaalassa ja palautettiin Katajanokan vankilaan. Santarmit kuitenkin huomasivat, että kuulustelut ja vankilakokemukset olivat murtaneet Tandefeltin henkisesti niin pahasti, ettei jatkokuulusteluista ollut hyötyä.
Tandefelt internoitiin Kivelän mielisairaalan, jossa hän oli tohtori Harry Fabritiuksen hoidossa. Tandefelt kärsi unettomuudesta, pääkivuista ja kidutuksen aiheuttamista henkisistä tuskista. Mielisairaalaan lähettäminen ei kuitenkaan ollut vain hoidollinen päätös, vaan venäläiset sulkivat muutenkin mielellään aktivisteja mielisairaaloihin. Nämä toimivat eräänlaisina puolivirallisina vankiloina.
Tandefelt pääsi vapaaksi mielisairaalasta juuri ennen sisällissodan alkua. Kokemukset olivat täyttäneet hänen mielensä katkeroituneella ryssävihalla. Tandefelt ei osallistunut sotatoimiin ja vietti sodan ajan rauhassa Helsingissä.
Salamurha
Heikki Ritavuoren salamurhaan johtaneita motiiveja ja taustahenkilöitä ei juurikaan tutkittu poliisin toimesta. Näin ollen ei voida täysin varmasti sanoa, missä vaiheessa Ernst Tandefelt teki päätöksen osallistumisestaan Ritavuoren murhaamishankkeeseen. Ajatus tuskin oli pelkkä päähänpisto, vaan pitkän ajan kypsyttämä suunnitelma. Tandefeltin kokemukset vankiajoiltaan ja sitä kautta yltynyt viha venäläisiä ja punikkeja kohtaan oli kohonnut kaikesta päätellen jopa sairaalloisiin mittoihin.
Tammikuun lopulla Tandefelt oli nostanut 40 000 markkaa (nykyrahassa 11 280 euroa) rahaa tililtään ja ilmoittanut työtoverilleen vänrikki Carl Wibergille aikovansa sijoittaa ne erääseen yritykseen. Tandefelt lähti 14. helmikuuta kotoaan Lauttasaaresta kello 12 ja saapui konttoriinsa Elda Ekströmin luo Tarkk’ampujankatu 1:een kello 13. Wiberg oli nähnyt Tandefeltilla kolme viikkoa aiemmin .32-kaliiperisen Colt M1903 -pistoolin ja kysynyt häneltä siitä. Tandefelt vastasi, että hänelle oli tarjottu asetta ostettavaksi. Edla Ekström näki Coltin tuona päivänä ensimmäisen kerran Tandefeltin takin taskussa ja ihmetteli sitä. Tandefeltin perhe ei myöskään aseesta tiennyt mitään. Kaikki kuitenkin tiesivät, että Ernst Tandefeltilla oli kuitenkin mukanaan pieni ruskeakahvainen Browning-pistooli aktivistityyliin.
Tandefelt oli pettynyt, koska oli huono kauppapäivä. Hän oli ansainnut vain 600 mk Saksan markan kaupoilla. Kello 15.45 hän poistui kiireisesti Tarkk’ampujankatu 1:stä ja meni Café Esplanadiin Pohjois-Esplanadi 25:een. Silminnäkijälausunnot hänen kahvilassaolostaan olivat ristiriitaisia. Tarjoilijatar Elina Setterin mukaan hän istui pöydässä kello 16, kahvilan omistajan Erik Holmin mukaan Tandefelt taas käveli edestakaisin kahvilassa. Kahvilaesimies Ida Barmanin mukaan hän tuli kello 16.10 ja oli yksinään, muttei juonut kahviaan ja istui hermostuneesti. Vahtimestari Walter Grönholmin mukaan Tandefelt lähti kahvilasta pian kello 16 jälkeen. Poliisi ihmetteli, miksi kahvilatapahtuma oli niin sekava, mutta kokematon poliisi piti sitä kuitenkin epäoleellisena. Ihmeellisesti myös Tandefelt ei muistanut mitään koko kahvilassa käynnistä.
Tandefelt nousi pirssinkuljettaja Herman Söderströmin kyytiin Ruotsalaisen teatterin kohdalta ja pyysi tätä ajamaan Dagmarinkadulle. Auto pysähtyi Dagmarinkadun ja Museokadun kulmaan A-portaan eteen, ja Tandefelt pyysi autoa odottamaan vielä tunnin puoli kuuteen asti. Tandefelt oli pukeutunut työläiseksi ja pyysi, että auto ajaisi mahdollisimman kovaa Hakaniemen työläisalueelle, kun hän tulisi puoli kuuteen mennessä takaisin. Jollei hän tulisi 17.45 mennessä takaisin, auto saisi mennä.
Vähän yli kello 17 ulsteriin, mustaan karvahattuun ja kalosseihin pukeutunut, ruskeaa salkkua kainalossaan kantanut ministeri Ritavuori jäi raitiovaunusta Kansallismuseon pysäkillä. Ritavuoren kotiin Nervanderinkatu 11:een oli 250 metriä. Ostrobotnian kohdalla hän tapasi tuttavansa, mutta jatkoi pian matkaansa. Museokadulla Ritavuoren perään liittyi kaksi miestä. Kaksikymmentä metriä hänen takanaan käveli työläispalttooseen pukeutunut iso ja tukeva Ernst Tandefelt, ja kaksikymmentä metriä Tandefeltin takana oli Kansallisen Kokoomuksen kansanedustaja Ernst Fredrik Nevanlinna, joka oli tulossa tapaamaan Ritavuoren naapurissa asuvaa Lauri Ingmania. Ritavuori oli mietteissään eikä huomannut seuraajaansa. Kolmikko kääntyi Nervanderinkadulle. Laukaukset osuivat Ritavuoren selkään keuhkojen ja sydämen alueelle. Kuolettavat laukaukset kaatoivat Ritavuoren selälleen viistosti porraskynnyksen eteen jalkakäytävälle. Osa luodeista oli veitsellä teroitettuja, jotta ne tappaisivat helpommin.
Paikalla olleelle todistajalle Tandefelt oli sanonut: “Se oli ministeri Ritavuori, ymmärrätte varmaan miksi.” Tandefelt vietiin Kirurgisen sairaalan kautta poliisiputkaan.
Murhapaikasta kymmenen askeleen päässä ollut Nevanlinna huusi “Ottakaa roisto kiinni!”, kun Tandefelt lähti juoksemaan Nervanderinkatua eteenpäin. Nervanderinkadun päässä Tandefelt kääntyi ja heilautti pistooliaan perässään juoksevalle Nevanlinnalle, mutta laski sen ja ilmoitti, ettei kiellä tekoaan eikä vetäydy sen seuraamuksista. Tandefelt palasi Nervanderinkatu 11:n porraskäytävään ja Nevanlinna huusi hänen peräänsä: “Mies on otettava kiinni!”. Varastomies Anders Wikström riisui Tandefeltin aseista porraskäytävässä ja sanoi: “Nyt ette juokse enää”. Tapahtumapaikalla ollut Gerda Ryti haki ampumapaikalle Tandefeltia odottamassa olleen auton, johon Ritavuori nostettiin. Ritavuori liikutti muutaman kerran kouristuksenomaisesti suutaan ja kerran silmäänsä. Paikalle kello 17.15 hälytetystä partiosta konstaapeli Fredrik Sjöholm astui pirssiauton kyytiin. Ritavuori kuljetettiin Kirurgiseen sairaalaan ja matkan varrella otettiin passipoliisi kyytiin. Mitään ei kuitenkaan ollut enää tehtävissä, sillä Ritavuori oli kuollut jo autoon nostettaessa. Hänet todettiin sairaalassa heti virallisesti kuolleeksi. Luodeista yksi oli osunut Ritavuoren sydämeen ja kaksi vasempaan keuhkoon. Nämä vammat aiheuttivat pikaiseen kuolemaan johtaneen sisäisen verenvuodon.
Tandefeltin oli alunperin tarkoitus paeta paikalta ampumisen jälkeen, mutta toisin kävi. Hän oli hermostuksissaan sormeillut ulsterinsa taskussa ollutta pistoolia, joka oli vahingossa lauennut. Luoti osui Tandefeltin reiteen. Osuma oli kivulias, ja liikkumisesta tuli vaikeaa. Lisäksi laukaus oli kiinnittänyt monien huomion ja paikalle oli tullut väkeä ihmettelemään kajausta.
Pelin hengestä, Ritavuoren vastaisesta ilmapiiristä kertoi vahvasti myös Ritavuoren taskusta löytynyt viesti, jossa luki:
“Eroa, senkin punainen suomibolshevikki. Mitä pikemmin, sen parempi. Sinulle tulee kyllä kuumat paikat, senkin kelvoton punikki. Mene ulos ja kuule mitä ihmiset sinusta sanovat. Etkö häpeä jättää isänmaata punaisten ja ryssien haltuun. Häpeä sinulle! Entinen ystäväsi Eero Pamppunen.”
Ritavuoren murhaa käsiteltiin oikeudessa kaikkiaan neljä ei kertaa. Tandefelt tuomittiin toukokuussa 1922 loppuelämäkseen vankeuteen. Hän oli ollut tekohetkellä täydessä ymmärryksessä. Hänen katsottiin toimineen täysin yksin. Tandefelt ei muuta väittänytkään, vaan vaikeni visusti muista mahdollisista osapuolista. Poliisitutkinnassa ei myöskään selvitetty muiden osallistujien mahdollisuutta, mikä tuntuu nyt ajateltuna oudolta.
Tandefelt paljastaa salaliiton
Vankilassa ollessaan Tandefelt haki lukuisia kertoja armahdusta presidentti Relanderilta. Kun armahdusta ei tullut, Tandefelt turhautui tilanteeseen ja päätti kertoa kaiken. Hän ei halunnut enää olla syntipukki. Hän lähetti kaksi kirjettä oikeuskanslerille, joissa hän kertoi, ettei ollut yksin salamurhahankkeen takana. Murhan suunnitteluun oli Tandefeltin mukaan osallistunut hänen lisäkseen kolme muuta henkilöä: helsinkiläinen apteekkari Oskar Jansson, Helsingin suojeluskunnan erotettu piiripäällikkö Paul von Gerich ja tehtailija Selim Colliander. Tandefeltin mukaan Jansson oli kehottanut häntä ampumaan Ritavuoren. Tarkoituksena oli saada aikaan sotilasvallankaappaus ja sitä kautta maalle uusi hallitus.
Tandefelt sanoi saaneensa Janssonilta aseen patruunoita ja tuhansia markkoja rahaa hanketta varrten. Murhaa oli yritetty kaksi kertaa ennen kuin se onnistui.
Tandefeltin mukaan kaikki neljä kokoontuivat Café Esplanadiin ennen murhaa. Tarjoilija oli kiinnittänyt huomiota erityisesti Tandefeltiin, joka oli ollut erittäin hermostunut. Muut miehet olivat kahvilan vakituisia asiakkaita.
Tandefelt kertoi käyneensä tapaamassa von Gerichiä pari viikkoa ennen murhaa. Hän pystyi kuvaamaan huoneiston, jossa oli ollut ja se vastasi täysin von Gerichin asuntoa. Kaikki miehet kuitenkin kiistivät tuntevansa Tandefeltiä. Miesten kertomukset olivat kuitenkin ristiriitaisia ja kaikesta paistoi läpi, että muut yrittivät leimata Tandefeltin yksi syylliseksi Ritavuoren murhaan.
Murhasta paistoi läpi selvä suunnitelmallisuus, jopa provokaatio. Tandefelt oli pukeutunut tekohetkellä työmiehen asuun ja hänen tarkoituksenaan oli paeta taksilla Eläintarhan suuntaan kohti Hakaniemeä. Tämä viittasi siihen, että teko oli tarkoitus lavastaa kommunistien tekemäksi.
Murhaa selvitettiin kolme vuotta ennen kuin tutkinta lopetettiin. Vaikka vaikuttikin todennäköiseltä, että teon taustalla oli useamman henkilön salaliitto, täyttä selvyyttä muun kolmen miehen osallisuudesta ei saatu. Loppujen lopuksi Tandefeltin syyttäminen oli kaikkien kannalta helpompi vaihtoehto.
Ernst Tandefelt pääsi ehdonalaisen vankeuteen joulukuussa 1931 istuttuaan vankilassa kahdeksan ja puoli vuotta. Hänet kuitenkin internoitiin vaarallisena henkilönä Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän kuoli 72-vuotiaana 3. toukokuuta 1948.
Viimeisissä kolmivuotisissa poliisitutkimuksissa ja myöhemmässä historiantutkimuksessa on todettu, että Tandefelt ei toiminut yksin, eikä murha ollut vähäjärkisen hetkellinen päähänpisto. Aivan varmaa on, että suunnitelman voimahenkilöt olivat ruotsinkielisten aktivistien kärkimiehet apteekkari Oskar Jansson ja kenraalimajuri Paul von Gerich. Ritavuori oli herättänyt vihaa aktivistien keskuudessa toimillaan. Paul von Gerichiä ja suojeluskuntaa ärsyttivät Ritavuoren toimet suojeluskuntien yksityisyyden lopettamiseksi. Viimeinen pisara oli se, kun hallitus ja sitä symboloinut Ritavuori rajoitti liikkumista rajan pinnassa eikä antanut selvää ja nopeaa tukea heimosotureille. Juuri Jansson ja von Gerich ehdottivat Tandefeltille Ritavuoren murhaamista. Kyseessä ei välttämättä ollut juuri Ritavuoren vastainen salaliitto, mutta luultavasti murhatehtäviin tarjoutuneelle Tandefeltille löytyi vankka tukijoukko. Kaikki tutkimuksissa ilmitulleet nimet viittasivat murhan taustalla olleisiin ruotsinkielisiin aktivistipiireihin. Tämän vahvistaa vuonna 1932 ilmitullut aktivistien rahalähetys Tandefeltin perheelle. Jos tutkimuksia olisi jatkettu, aktivisteja olisi voitu syyttää yllytyksestä ja avunannosta murhaan, muttei salaliitosta.
Lähteet:
Heikki Ritavuoresta Wikipediassa
Ernst Tandefeltista Wikipediassa
Rikostarinoita historiasta Elävässä arkistossa: Sisäministerin murha
Kirjoittaja: strangelove
Kirjoitus otettu suoraan keskustelusivuiltamme.