Murharyhmä – tosielämän Sherlockit

MurharyhmäYle TV2 torstaisin klo 21.25 alkaen 31.10.2013

Kahdeksanosainen uusi ohjelmasarja, Murharyhmä – tosielämän Sherlockit,seuraa neljää amatöörietsivää ja heidän yrityksiään löytää uutta tietoa pimeäksi jääneistä henkirikoksista.

Murharyhmän neljä jäsentä ovat Antti, Laura, Jari ja Suvi. He ovat tutustuneet toisiinsa netissä, rikosharrastajien sivustolla. Ohjelman myötä nelikko jalkautuu rikospaikoille, arkistoihin ja lähikapakoihin. “Meidän valttikortti poliisiin verrattuna on se, että meillä on aikaa kierrellä ja ihmiset uskaltaa puhua meille”, summaa Jari.

Murharyhmä on myös sarja intohimoisesta harrastamisesta. “Rikoksessa mua kiehtoo ihmismieli”, kertoo Laura. “Verellä mässäily ei kiinnosta”, jatkaa Suvi. Murharyhmäläiset haluavat tuntea tarinan rikosotsikon takana, päätellä ja puntaroida – antaa mysteerin imaista mukanaan.

“Kyllähän suurin haave on, että saisimme jotain uutta selville ja sen avulla poliisi pääsisi jäljille näissä vanhoissakin rikoksissa”, maalailee Antti. Pienikin tieto voi olla se ratkaiseva.

Murharyhmä – tosielämän Sherlockit, neljä amatöörietsivää, neljä selvittämätöntä henkirikosta, kahdeksan osaa alkaen 31.10 klo 21.25 Yle TV2

YLE

Kuvat: Laura Pohjavirta/Yle

Sarjassa esiintyvät henkilöt ovat murha.info sivuston käyttäjiä ja nimimerkkejä jotka esiintyvät sarjassa omilla nimillään. Kaikkia kirjoittajia pyydetään huomioimaan palstan säännöt.

*10 §* Nimimerkin ja hänen oikean nimensä yhdistäminen tai aiheeseen  liittyvä vihjailu sekä arvuuttelu ovat poikkeuksetta äärimmäisen  rangaistavia. Modekeskustelut kuuluvat tähän piiriin myös. 

Olemme haastatelleet jokaisen sarjan esiintyjän ja tulemme jukaisemaan kaikki esiintyjien haastattelut ennen sarjan alkamista.

RAID,  murha.info

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php?f=10&t=15486

Both comments and pings are currently closed.

Comments are closed.

``