Kerrotaanpa oma tarina.
Asun kaksikielisellä paikkakunnalla eteläsuomessa. Kotini lähellä, n.3km matkan päässä on alueen ainoa ampumarata, harrastus on aina kiinnostanut ja ajattelin että hankin ihan luvan kanssa 9mm pistoolin jolla voisin sitten käydä vapaa-aikana silloin tällöin ampumassa tauluihin ja mikäli aikaa tulevaisuudessa riittäisi voisin kokeilla myös practicalia.
Koska mulla ei ole mitään merkintää rekisterissä, olen perheellinen, työssäkäyvä ja asiasta kiinnostunut niin ajattelin että luvan hankinta ei ole kovinkaan vaikeaa.
Selvitin netistä mitä liitteitä pitää ampuma-aselupahakemukseen liittää ja ensimmäinen niistä oli lääkärintodistus, joten soitto paikalliseen terveyskeskukseen. Vastaus oli että "me ei tehdä niitä". Soitto siis yksityiselle. Hetken selvittelyn jälkeen sain saman vastauksen: "Joo niitä kuulemma nykyään vaaditaan mutta me ei tehdä sellaisia." Kysyin sitten että voisiko ne neuvoa kenen puoleen voisin sitten kääntyä kun sellaista nykyään kuitenkin vaaditaan. Antoivat jonkyn paikallisen yksityislääkärin numeron jolla on kotonaan vastaanotto. Tämä on kuulemma tehnyt kaupungissamme ne kaikki lupahakemukseen liittyvät tarkastukset. Soitto siis sinne. Keskustelu alkoi ihan hyvin:
Minä: Hei, oliko XXXX?
Lääkäri: Kyllä, puhelimessa. Miten voin auttaa?
Minä: Olisin laittamassa ampuma-aseen hankkimislupaa ja tarvitsisin lääkärintodistuksen siihen liitteeksi. Käsittääkseni te olette näitä tehneet?
Lääkäri: Talar du svenska?
Minä: Nej, förlåt.
Lääkäri: Jag talar bara svenska, ni måste ringa någon annat. Luuri korvaan.
Soitin sitten paikalliselle viranomaiselle joka asiasta päättää. Kerroin että ei oikein nyt mistään irtoa sitä todistusta, eikä edes aikaa tarkastukselle. Kaveri naurahti ja sanoi että "joo unohda se lääkärintodistus, ei me niitä olla tähän koskaan vaadittu. Täytät sen lapun hyvin, tuot tänne ja mä haastattelen sua hetken aikaa, kyllä se saa tässä tapauksessa kelvata lääkärintodistuksesta. Muista vaan että johonkin ampumaseuraan sulla pitää sitten olla jäsenyys, siitä ei voida joustaa."
Soitto siis siinä lähistöllä olevaa ampumarataa käyttävän, kaupungin ainoan, seuran puheenjohtajalle.
Minä: XX tässä terve.
PJ: Hei
Minä: Olet ilmeisesti YY seuran PJ? Voisiko sulta tiedustella tästä jäsenyydestä?
PJ: Tottakai.
Minä: Joo tosiaan, lupahakemusta olen tekemässä ja sitä rataa olisi tarkoitus käyttää. Asun siinä ihan lähistöllä ja voisin tulla vaikka joku päivä sinne paikan päälle kun teillä on vuoro?
PJ: Kuulostaa hyvältä, seuraava vuoro on ensiviikolla. Oletko mistä ammunnasta kiinnostunut? Haulikko, kivääri?
Minä: Pistoolirata, ehkä myös aikanaan Pracitcal.
PJ: Oletko kiinnostunut metsästyksestä?
Minä: En.
PJ: Meillä on lintuseuraa ja isompiin riistoihinkin löytyy porukkaa...
Minä: Ei kun ihan pelkästään pistooli
PJ: Jaaha. Mikä sinun sähköposti on? Laitan tietoa seurastamme.
Minä:
[email protected]
PJ: Palaan asiaan.
Viikon päästä (VIIKON!) tuli postiin seuran esite, pelkästään pitkäpiippuisista aseista tietoa, ruotsiksi koko paska. Seuran sivuilla toki ilmoitetaan myös että heillä on oma pistoolijaos joka harrastaa niin tarkkuus kuin practical-ammuntaa ja jäsenmäärä on voimakkaassa kasvussa
Vastasin sähköpostiin että kiitos esitteestä, voisinko saada tietoa myös pistoolijaoksesta ja jos mahdollista niin suomenkielellä?
Illalla tuli ruotsiksi sähköposti että seuraan ei tällä hetkellä mahdu uusia jäseniä, eikä heillä ole suomenkielistä aineistoa.
Et sellasta, jonkun verran v*tuttaa että tää on näin vaikeeta nykyään.