Yleinen huumausainekeskustelu sekä pienemmät huumausainerikokset

Huumausainerikoksille oma ketju.
Samoin yleinen huumausainekeskustelu tänne.
Chakuni
Jack Taylor
Viestit: 19
Liittynyt: Pe Heinä 20, 2012 9:42 am

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Chakuni »

On Anoi Kaa kirjoitti: Ja lakimmehan ei tunnetusti kannusta vasikointiin, kunpa vaan kaikki tajuaisivat, että siitä ei hyödy mitään. Päinvastoin.

Ihmettelen, miksei lakia muuteta. Alkaisi isoja päitäkin tippumaan niin huumausaine- kuin talousrikollisuudessakin. Kaksi rikoshaaraa, jossa isot tekijät nauraa, kun pikkutekijät kärsivät heidän puolestaan. Ai niin, talousrikoksista saadaan harvoin kiinni edes pikkukaloja ja hait vaan porskuttaa.
28 ensikertalaisia, se kertoo Paraisten tapauksesta enemmän kuin tarpeeksi. Kyseessä nuoria aikuisia, joiden elämää tämmöinen rikosmerkintä haittaa enemmän kuin on kohtuullista ja voi jopa eristää muista ihmisistä. Harmillista, että Suomen poliisi ei tätä näe. Muualla kerätään verorahoja kannabiksen laillisesta myynnistä ja vähennetään haittoja. Suomessa alkoholistit viedään hoitoon, mutta narkkarit vankilaan.

Vankilassa sitten tarpeeksi aikaa katkeroitua yhteiskuntaa kohtaan. Kyllä se oksa uudet lehdet aina kasvattaa ellei juuresta katkaise. Poliisin pitäisi keskittyä enemmän kasvattajien ja välittäjien toimiin, jos haluavat pakostakin yrittää voittaa hävittyä huumesotaa.
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Coyote »

Koulujen päättymisviikonloppuna kirjattiin 40 huumerikosta

Poliisi kirjasi koulujen päättymisviikonloppuna 40 huumausainerikosta, tiedottaa Poliisihallitus. Määrä on noussut jyrkästi, sillä aikaisempina vuosina huumausainerikoksia on tullut valvonnan yhteydessä parisenkymmentä. Huumausainerikoksista valtaosa oli käyttörikoksia.

Viime viikonlopun aikana poliisin haaviin jäi noin 2 200 litraa alkoholijuomia. Määrä vastaan noin 6000:ta tölkkiä alkoholijuomaa.

Valvonnan yhteydessä poliisi puuttui noin 850 lapsen ja nuoren alkoholin nauttimiseen ja hallussapitoon. Suurin osa alkoholirikoksiin syyllistyneistä oli 15-17-vuotiaita. Joukossa oli noin 50 alle 15-vuotiasta alkoholirikoksiin syyllistynyttä, mikä on vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Viikonlopun aikana poliisi kirjoitti alkoholijuomien luvattomasta hallussapidosta ja käytöstä yhteensä noin 730 rikosilmoitusta, rangaistusvaatimusta ja rikesakkoa. Lastensuojeluilmoituksia poliisi teki 792.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... ta/5933602
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Coyote »

Syyttäjä: Lappeenrannan seudulle tuotiin Subutexia keksipaketeissa

Syyttäjä vaatii kuudelle rangaistusta huumeiden maahantuonti- ja levitysjutussa Lappeenrannan seudulla.

Syyttäjän mukaan Subutex-tabletteja tuotiin Suomeen keksipaketeissa ja makeisrasiassa. Neljää miestä syytetään törkeästä huumausainerikoksesta ja yhtä lisäksi rahanpesusta.

Pisintä tuomiota syyttäjä vaatii miehelle, joka on syytteen mukaan tuotattanut sekä tuonut tai yrittänyt tuoda Viron kautta Suomeen myyntiä varten ainakin noin 1300 Subutex-tablettia. Syyttäjä vaatii miehelle kolmen ja puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta, jossa pantaisiin täytäntöön tämän aiemmat ehdolliset tuomiot.

Miehen silloista naisystävää sekä toista naista syytetään jutussa huumausainerikoksesta.

Juttua puitiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa tiistaina.

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... sa/5943924
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Coyote »

Haju paljasti: Kerrostaloasunnossa muhi valtava kannabiskasvusto

Poliisit iskivät helsinkiläiseen kerrostaloasuntoon viime viikon keskiviikkona.

Asunnosta löytyi iso kasvatusteltta kannabiksen kasvattamista varten. Teltassa oli yhteensä 60 eri kasvuvaiheessa olevaa kannabiskasvia.

- Kasveista olisi laskennallisesti saanut noin puolitoista kiloa marihuanaa, sanoo rikoskomisario Lasse Jortikka Helsingin poliisista.

Poliisin mukaan kasvattamo oli hyvin varusteltu.

- Kasvatuslaitteisiin oli sijoitettu tuhansia euroja, Jortikka sanoo.

Asunnossa asunutta noin 50-vuotiasta miestä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.

- Mies myönsi kuulusteluissa kasvattaneensa kannabista omaan käyttöönsä. Ketään muuta ei jutussa epäillä, Jortikka sanoo.

Poliisit pääsivät kasvattamon jäljille hajun perusteella.

- Se on tyypillistä tällaisissa tapauksissa, Jortikka sanoo.

Poliisi luonnehtii kasvattamoa poikkeuksellisen suureksi paikka huomioiden.

- Ei kerrostaloasunnoista noin suuria viljelmiä usein löydy. Sen sijaan pienempiä kasvattamoja paljastuu viikoittain sitä mukaa, kun vihjeitä ehditään tarkastaa, Jortikka sanoo.

Poliisi on saamassa lähiaikoina jutun tutkimukset valmiiksi, jonka jälkeen esitutkinta-aineisto lähetetään syyttäjälle syyteharkintaan.

Kasvatus ammattimaistunut

Poliisin mukaan yleisellä tasolla voidaan sanoa, että kannabiksen kasvatuksen lisääntymisen myötä se on muuttunut myös entistä ammattimaisemmaksi.

- Tuntuu siltä, että laitteisiin ja lamppuihin satsataan entistä enemmän, Jortikka sanoo.

Poliisi varoittaa, että kannabiksen kasvatus kotioloissa voi aiheuttaa muun muassa suuria vesivahinkoja.

- Kasvatus voi olla myös riski paloturvallisuudelle, Jortikka sanoo.

Kotikasvattamot paljastuvat usein vihjeiden perusteella, kun sivulliset ovat haistaneet rappukäytävään levinneen kannabiksen hajun. Joissakin tapauksissa kasvatus on tullut ilmi vuokranantajan alkaessa selvittää sähkönkulutuksen yhtäkkistä voimakasta kasvua.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061 ... 9_uu.shtml
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

...
Joissakin tapauksissa kasvatus on tullut ilmi vuokranantajan alkaessa selvittää sähkönkulutuksen yhtäkkistä voimakasta kasvua.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061 ... 9_uu.shtml
Käsittääkseni vuokranantajalla ei ole usein mitään tietoa vuokralaisen sähkönkulutuksesta, liekö edes oikeutta saada tätä tietoa?

Sen sijaan vinkkiä poliisille epätavallisen suurista kWh-lukemista ja nopeista muutoḱsista on kyllä lähtenyt sähkölaitoksien toimesta.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Coyote »

On Anoi Kaa kirjoitti:
...
Joissakin tapauksissa kasvatus on tullut ilmi vuokranantajan alkaessa selvittää sähkönkulutuksen yhtäkkistä voimakasta kasvua.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016061 ... 9_uu.shtml
Käsittääkseni vuokranantajalla ei ole usein mitään tietoa vuokralaisen sähkönkulutuksesta, liekö edes oikeutta saada tätä tietoa?

Sen sijaan vinkkiä poliisille epätavallisen suurista kWh-lukemista ja nopeista muutoḱsista on kyllä lähtenyt sähkölaitoksien toimesta.
Olisiko yksityiseltä tyyliin: "Kämppä vuokrattavana, 500 euroa kuussa, sähkö ja vesi kuuluu vuokraan" Sit onkin vuokraemännälle/isännälle tullut "hieman" tavanomaisesta ylöspäin pompsahtanut sähkölasku ja ihmettely alkanut.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Coyote kirjoitti:...
Poliisi varoittaa, että kannabiksen kasvatus kotioloissa voi aiheuttaa muun muassa suuria vesivahinkoja.

- Kasvatus voi olla myös riski paloturvallisuudelle, Jortikka sanoo.

Kotikasvattamot paljastuvat usein vihjeiden perusteella, kun sivulliset ovat haistaneet rappukäytävään levinneen kannabiksen hajun. Joissakin tapauksissa kasvatus on tullut ilmi vuokranantajan alkaessa selvittää sähkönkulutuksen yhtäkkistä voimakasta kasvua.
...l
On se vaan näköjään perkeleellisen vaarallista hommaa tuo kannaapiksen kasvattelu, yhtenään noita tapaturmia varmaan sattuu tai sitten poliisisetä Jortikalla vaan jortikka hieman keulii?!

Tuossahan olisi uusiutuvalle Posti oyj:lle(valtio-omisteinen pörssifirma, toistaiseksi) muuten uusi business-haara suurta suosiota niittäneen ruohonleikkauksen lisäksi, kun alkaisivat kannabiksen sniffaavia koiria käyttämään postimies patejen kavereina!

Sitten, kun koira paikan merkkaisi, niin paikalla käyntiin kovat liikeneuvottelut, että paljollako hamput lähtisivät? Jos ei kauppoja synny, sitten vaan kärytys haalarivesseleille jollain mahtavalla kannabiskärysovelluksella.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Vahtikoira
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 112
Liittynyt: Ti Kesä 07, 2016 8:44 am

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Vahtikoira »

Ollijoki kirjoitti:Huumekauppa toi vankeutta seitsemälle
Julkaistu: 27.4. 15:21

Laaja amfetamiinin ja metamfetamiinin välitys toi vankeutta seitsemälle. Espoon käräjäoikeus antoi tuomion keskiviikkona.
Käräjäoikeuden mukaan päätekijät hankkivat ja välittivät yli kymmenen kiloa amfetamiinia, yli kolme kiloa metamfetamiinia ja ainakin kolme kiloa hasista. Aineita tuotiin pääkaupunkiseudulle Jyväskylästä ja Kouvolasta.

Kim Mickael Fyrqvist, 45, ja Ronja Maarit Sirén, 48, tuomittiin kahdentoista vuoden vankeuteen. Roy Joonatan Sirén, 20, sai kymmenen vuotta vankeutta ja Nita Jasmin Rytkönen, 19, kuusi ja puoli vuotta. Lisäksi kolme muuta sai alle kahden vuoden vankeustuomion ja kaksi sakkoja.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 67404.html

Entisyyttä näyttää olevan aika reilusti molemmilla päätekijöillä?


""Maksimirangaistukset kahden tonnin hasisjutussa pysyivät."HS:27.9.2009
" Vähintään neljän vuoden rangaistuksia sai viisi miestä. Yhdeksän vuotta sai Kim Mikael Fyrqvist, 38, kahdeksan vuotta Jami-Kristian Kukkonen, 34, seitsemän ja puoli vuotta Joni Teuvo Kalevi Korpelainen, 30 ja kuusi vuotta Marko Juhani Alanen, 32."

2011
Jaalalaiset Ronja Sirén ja Niki Isberg tuomittiin tänään 5 vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeistä huumausaine- ja ampuma-aserikoksista. My
http://www.kouvolansanomat.fi/Online/20 ... 11680931/4

16.11.2000
Hovioikeus kovensi ekstaasijutun tuomioita
Yhdeksän vuoden vankeusrangaistukset saivat Ronja ja Rico Siren.
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... ta/1825258
Näyttää siltä, että Ronja Maarit Siren ei ole muuta ehtinytkään tehdä 2000-luvulla kuin pelata huimausaineitten kanssa kohtalokkain seurauksin. Näköjään saanut tähän uusimpaan "caseen" vielä poikansa mukaan. Saapa nähdä jaksaako Ronja painaa vielä tämän uusimman kakun jälkeen aineiden parissa, kuitenkin ikä alkaa painaa hänelläkin mittarissa.
Ei haukku haavaa tee. Vai mitä?
Juche
Scooby-Doo
Viestit: 26
Liittynyt: La Helmi 13, 2016 7:01 am

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Juche »

Coyote kirjoitti:Sisä-Suomen poliisi takavarikoinut huomattavan määrän huumausaineita 6.-11.2.2016

20.05.2016
Sisä-Suomi

Sisä-Suomen poliisi on takavarikoinut kiinniottojen ja kotietsintöjen yhteydessä huomattavan määrän huumausaineita Jyväskylässä 6.–11.2.2016.

Kotietsinnöissä takavarikoitiin mm. yli 9 kg metamfetamiinia, yli 1kg amfetamiinia, pieniä määriä muita huumausaineita, dopingaineita ja yli 110 000 euroa käteistä rahaa. Lisäksi takavarikoitiin useita ampuma-aseita, mm. kaksi sarjatulitoimista konepistoolia. Takavarikoitujen huumausaineiden arvo katukaupassa on vähintään 300 000 euroa.

Esitutkinnassa on vangittu neljä jyväskyläläistä miestä, joista kolme on edelleen vangittuna. Lisäksi tutkinnan yhteydessä on kuulusteltu rikoksesta epäiltynä useita henkilöitä. Esitutkinta siirtyy syyteharkintaan Sisä-Suomen syyttäjänvirastoon.

Poliisiin kiinniottotilanteessa kohdistunut aseella uhkaaminen Palokassa 11.2.2016 liittyy tutkittavaan rikokseen.

http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... anguage=fi
Tästä käräjät alkaneet, http://www.ksml.fi/kotimaa/05-miljoonan ... 09b1add4cf

0,5 miljoonan aineet löytyivät autotallista – vain kahdella miehellä oli avain talliin

Kyseessä on suurin tähän mennessä Keski-Suomessa tehty takavarikko.
Seppälänkankaalta vuokratusta autotallista löytyi lihalaatikko, jossa 16 muovipullossa oli 9243 grammaa metamfetamiinia.
Seppälänkankaalta vuokratusta autotallista löytyi lihalaatikko, jossa 16 muovipullossa oli 9243 grammaa metamfetamiinia. Kuva: Sisä-Suomen poliisilaitos

37- ja 40-vuotiaille jyväskyläläismiehille luettiin tiistaina syytteet törkeästä huumausainerikoksesta Keski-Suomen käräjäoikeudessa liittyen helmikuussa Jyväskylässä tehtyyn 9,2 kilon metamfetamiinitakavarikkoon.

Kyseessä on suurin tähän mennessä Keski-Suomessa tehty takavarikko. Pitoisuudeltaan 26-prosenttisesta erästä olisi saatu syyttäjän mukaan noin 46 000 käyttöannosta ja aineiden arvo katukaupassa olisi ollut jopa 462 000 euroa.
Molemmat kiistivät syytteen

Molemmat miehet kiistivät syytteen ja tietävänsä aineesta yhtään mitään. Poliisi pääsi aineen jäljille oman tutkintansa kautta kohdistettuaan tarkkailua kumpaankin mieheen. Tilanne konkretisoitui helmikuussa, kun miehistä vanhemman luona vierailleelta naiselta löydettiin huumeita.

Poliisi teki miehen kotiin etsinnän, jossa löytyi 514 tablettia ekstaasia ja 52,5 grammaa metamfetamiinia sekä 27 000 euroa käteistä rahaa.

Miehen hallusta löytyi myös avain, jota poliisi osasi tarkkailunsa perusteella sovittaa toisen syytetyn yrityksen nimissä Seppälänkankaalta vuokrattuun autotalliin, jossa molemmat miehet olivat viettäneet paljon aikaa. Tallin ovi aukesi avaimella ja etsinnässä sieltä löytyi muun muassa nyt syytteisiin johtanut metamfetamiinierä sekä aineen käsittelyyn viittaavaa tarpeistoa.

Talliin oli vaihdettu marraskuussa lukko, johon avaimet olivat käytännössä vain syytettyjen hallussa.

Vanhempi miehistä myönsi syytteen muiden huumekauppojensa osalta, joita kertoi tehneensä pakotettuna myös jonkun muun lukuun. Lisäksi hän myönsi ampuma-aserikossyytteen, jonka sai hallustaan takavarikoidusta kivääristä, haulikosta, muista aseiden osista ja patruunoista.

Takavarikoidusta summasta 3 000 euroa oli hänen mukaansa huumerahaa, 19 000 euroa säilytyksessä jollekulle muulle ja 5 000 euroa hänen omaa laillista rahaa.
Käsittely jatkuu huomenna

37-vuotiaalle miehelle syytteitä on luvassa lisää keskiviikkona, kun juttukokonaisuuden käsittely jatkuu autotallista takavarikoitujen doping-aineiden sekä aseiden osalta. Tallista löytyi muun muassa konepistooli.

Mies saa syytteitä myös helmikuiseen kiinniottoonsa liittyen – kuultuaan autotalliinsa tehdystä kotietsinnästä hän haki kotoaan 85 000 euroa käteistä rahaa ja yritti viedä varoja piiloon. Poliisi havaitsi yrityksen ja yritti pysäyttää auton, jossa mies oli matkustajana. Mies nousi autosta ja pääsi poliiseja käsiaseella uhkaamalla jatkamaan matkaansa.

Hänet tavoitettiin kuitenkin pian rahojen kanssa poliisikoiran avulla. Suuren käteissumman hän kertoi olevan peräisin yrityksensä liiketoimista, joita hän pyöritti osin myös ulkomailla. Tarve piilottaa laillisia varoja syntyi hänen mukaansa aiemmista kokemuksista, jolloin häneltä oli takavarikoitu rahaa väärin perustein.

Heli Paananen
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17104
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Heinien ja maitojauheen seassa tuotiin yli 50 kiloa amfetamiinia Suomeen - kolmelle vankeutta

Jutussa tuomittiin jo joulukuussa yhdeksän ihmistä, joista neljä sai kymmenen vuoden vankeustuomion.

Noin 54 kiloa amfetamiinia ja lähes viisi kiloa hasista Suomeen järjestelleet miehet on tuomittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa törkeästä huumausainerikoksesta.

Huumeet tuotiin Suomeen heinien ja maitojauheen seassa viime vuoden toukokuussa. Se oli tuolloin suurin Suomessa takavarikoitu huumelasti.

Igor Eduardovich Rogan, 51, sai kymmenen vuoden ja Hendrik Junior Wentink, 30, kolmen vuoden vankeustuomion. Kolmas mies tuomittiin vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen.

Jutussa tuomittiin jo joulukuussa yhdeksän ihmistä, joista neljä sai kymmenen vuoden vankeustuomion. Kukaan yhdeksästä ei ole Suomen kansalainen.

Iltalehti
Torstai 23.6.2016 klo 12.16

"Jutussa tuomittiin jo joulukuussa yhdeksän ihmistä, joista neljä sai kymmenen vuoden vankeustuomion. Kukaan yhdeksästä ei ole Suomen kansalainen".

Eikä taida olla näistä kahdesta nyt tuomitusta kumpainenkaan. Mutta onhan selvää, ettei Suomi pärjää ilman ulkomaalaisia, joten nämäkin henkilöt tuovat jo viidessä vuodessa maallemme positiivisen saldon. Sellaisen tekemisen meiningin, jota edes mustakaapu lastenvaunuineen ei voi bkt:n kohottamisessa voittaa...
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Coyote »

Savuava grilli paljasti kannabiskasvattamon Laajasalossa

Kerrostaloasunnosta paljastui sattumalta kannabisviljelmä lauantaina Laajasalossa, tiedottaa Helsingin poliisi.

Poliisi sai ilmoituksen kerrostalon parvekkeelta tulevasta savusta Yliskyläntiellä. Kukaan ei ollut avannut ilmoittajalle ovea, joten paikalle meni poliisipartioita ja palomiehiä. Palomiehet rikkoivat huoneiston oven ja löysivät nukkuvan miehen. Savu tuli parvekkeella olleesta grillistä.

Tulipaloa ei ollut, mutta asunnon makuuhuoneesta löytyi kannabiskasvattamo. Poliisi takavarikoi muutamia kannabiskasveja ja otti huoneistossa nukkuneen miehen kiinni epäiltynä huumausainerikoksesta.

http://www.metro.fi/uutiset/a1387818325575
aga
Adrian Monk
Viestit: 2754
Liittynyt: Pe Elo 01, 2008 11:21 am

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja aga »

Reilu peli että huumeidenkäyttäjät saavat haluamansa ainekset, oletteko jotain kommunisteja tai muita häiriintyneitä kun tällainen menettely teitä häiritsee? Huumeita kaikille jotka niitä haluavat, se on mun periaatteeni.
Avatar
Kissankello
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1401
Liittynyt: To Loka 23, 2014 8:46 pm

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Kissankello »

Keski-Uusimaa: Amfetamiinin ja ekstaasin käyttö lisääntynyt

Julkaistu: 29.6. 5:21

Huumausaineiden käytön nousu käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n jätevesianalyysista.

Amfetamiinin ja ekstaasin käyttö on lisääntynyt Suomessa selvästi, uutisoi Keski-Uusimaa. Huumausaineiden käytön nousu käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n jätevesianalyysista.

Suurimmissa kaupungeissa ekstaasin käyttö kaksinkertaistui ja amfetamiinin käyttö lisääntyi lähes 80 prosenttia vuodesta 2014 vuoteen 2015. Myös kokaiinin käyttö on hienoisessa kasvussa.

Jätevesistä mitatuista huumejäämistä laskettuna suurimmissa kaupungeissa käytettiin viime vuonna yhteensä noin 160 kiloa amfetamiinia, 90 kiloa ekstaasia ja 13 kiloa kokaiinia. Satunnaisemmin saatavilla olevaa metamfetamiinia käytettiin 5 kiloa.

Seurantatutkimuksessa selvitettiin Helsingin, Espoon, Tampereen ja Turun jätevesien huumausainepitoisuuksia.

Amfetamiinin kulutus oli viime vuonna suurinta Helsingissä. Ekstaasia kului eniten Espoossa.

STT
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 09833.html
"Before you embark on a journey of revenge, dig two graves."
- Confucius (Chinese philosopher & reformer, 551 BC - 479 BC)
Coyote
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Ti Maalis 04, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: JKL

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Coyote »

Keksipakettiin pakattu Subutex toi vankeutta

Etelä-Karjalan käräjäoikeus tuomitsi torstaina kuusi ihmistä jutussa, jossa ainakin noin 1 300 Subutex-tablettia tuotiin Viron kautta Suomeen.

Ainetta kuljetettiin muun muassa makeisrasiaan ja keksipakettiin kätkettynä.

Oikeus tuomitsi Kristjan Manderin, 30, törkeästä huumausainerikoksesta kahden vuoden ja neljän kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomion mukaan Mander toi useita eriä Subutexia Viroon, antoi tabletit toisille kuljetettaviksi Suomeen ja otti ne jälleen haltuunsa Suomessa. Rikokset tuottivat yli 30 000 euroa.

Yksi mies sai vuoden ja kaksi kuukautta ja toinen vuoden ehdotonta vankeutta törkeästä huumausainerikoksesta. Kaksi naista ja yksi mies saivat ehdollisen vankeustuomion.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016063 ... 7_uu.shtml
Koimies
Neuvoja-Jack
Viestit: 500
Liittynyt: La Syys 10, 2011 2:09 am

Re: Huumausaineet ja huumausainerikollisuus

Viesti Kirjoittaja Koimies »

erisgumma kirjoitti:Kuva
http://hppry.fi/blog/2016/01/19/riippuvuuden-todellise
Riippuvuuden todelliset syyt

Riippuvuutta on totuttu selittämään moraalisena selkärangattomuutena tai valinnanvapauden riistävänä yksilön sairautena. Johann Harin puhutteleva artikkeli haastaa katsomaan asiaa toisenlaisesta näkökulmasta ja etsimään oikeasti toimivia keinoja riippuvuuksien kohtaamiseen.

Tämän tekstin voi toivoa leviävän mahdollisimman monelle ihmiselle, jonka elämää riippuvuus joko omien tai läheisten käymien taisteluiden kautta tavalla tai toisella koskettaa.

Millaisia ajatuksia herättää?
Aiheesi ei kyllä liity suoraan huumausainerikollisuuteen. Rikoksaiheesta erityiskiitos esim. Coyotelle kentän säännöllisesä huomioimisesta. Mutta katkelma viittaamastasi testistä:

"Psychiatryn tutkimuksen mukaan viidennes Yhdysvaltain armeijan Vietnamissa palvelevista sotilaista oli palvelusaikanaan kehittänyt heroiiniriippuvuuden. Tähän reagoitiin ymmärrettävästi valtavalla järkytyksellä; ihmiset pelkäsivät, että rintamalta oli sodan loppuessa palaamassa narkomaanien hyökyaalto.

Sama tutkimus kuitenkin kertoo, että 95 prosenttia addiktoituneista sotilaista yksinkertaisesti lakkasi käyttämästä kotiin palattuaan. Vain harvat päätyivät vieroitukseen. He palasivat kammottavista häkkiolosuhteista miellyttävään elinympäristöön, eivätkä siksi enää kaivanneet ainetta.

Professori Alexander pitää huomiotaan perustavanlaatuisena haasteena niin oikeistolaiselle käsitykselle, jonka mukaan addiktiossa on kyse liiallisen hedonistisen juhlinnan aiheuttamasta moraalisesta selkärangattomuudesta, kuin myös liberaalille näkemykselle, jonka mukaan addiktio on kemiallisesti kaapattujen aivojen sairaus. Alexanderin argumentti on, että addiktiossa on kyse sopeutumisesta. Syy on vähemmän yksilössä ja enemmän tätä ympäröivässä häkissä."


Olet varmaan katsonut esim. elokuvan Platoon. Siinä kuvataan mielestäni varsin uskottavalla tavalla sotilaan arkielämää viidakkohelvetissä. Huumeet ovat toisilla rankasti mukana kuvioissa pääkopan "nollaamisen" vuoksi keskellä todella traumaattisia olosuhteita, joissa ei ole kuin huonoja valintoja (muistetaan rottakokeista yleensä, että jos olemassa on vain huonoja valintoja, esim. sähköisku valinnasta kuin valinnasta, rotta turhautuu ja masentuu). Kyllä ympäristö voi tosiaan altistaa huumeille ja ympäristön radikaali ja pysyvä muutos muuttaa myös usein suhtautumista huumeisiin (päihteisiin ylipäänsä), ja siksi käytetään mm. pitkäkestoista yhteisöhoitoa. Addiktio on aina myös ensisijaisesti sairaus, ei pahe, se muistetaan yleisesti jo AA-filosofiasta. Addiktio syntyy toisaalta myös varsin vapaista valinnoista. Esimerkkinä tästä fiktiivinen elokuvan pahiskersantti, joka ei käyttänyt huumeita (mutta jo silti viskiä). Muistaakseni hän kysyi joltain hepulta käyttääkö tämä huumeita paetakseen todellisuutta. Hänen ei tarvitse niin tehdä. "Minä olen todellisuus", kersantti vielä sanoi. Filosofi Severino taas väitti, että elämme maailmassa kuilun reunalla, ja joka tämän todella tajuaa, voi (kersantin lailla) huonosti (mutta ei välttämättä huumeista johtuen).

"Käytätkö huumeita paetaksesi todellisuutta vai rakentaaksesi huumeista todellisuuttasi?" Tämä on jokaisen todellinen valinta: Kannattaako ylipäänsä käyttää? Mies selviää myös kuilun partaalla, uskon toistaiseksi.
Miehen allekirjoitus: Kasvoista kasvoihin.
Vastaa Viestiin