Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Suomalainen Sini Saarela on syytteessä huliganismista Venäjällä. Britanniassa puolestaan pähkäillään, mitä tehdä suomalaistaustaiselle tietomurtajalle.


Suffolkissa Isossa-Britanniassa pidätettiin perjantaina 25.10.2013 Lauri Love -niminen mies epäiltynä Yhdysvaltoihin kohdistuneesta massiivisesta tietomurrosta. Love, 28, on jenkkiviranomaisten mukaan murtautunut rikostoverien kanssa maan armeijan, ohjuspuolustusviraston, ympäristöviraston ja Nasan tietojärjestelmiin. Murtojen kerrotaan aiheuttaneen Yhdysvaltain hallitukselle miljoonien eurojen vahingot. Tietomurroissa väitetään varastaneen yli 5 000 sotilaan sekä liittovaltion entisen ja nykyisen työntekijän henkilötiedot. Loven kolmen rikostoverin väitetään asuvan Ruotsissa ja Australiassa.

Love on tällä hetkellä vapaana takuita vastaan. Liittovaltion syyttäjä harkitsee parhaillaan, aiotaanko miestä vaatia tuomittavaksi Yhdysvaltoihin, jossa häntä saattaa odottaa jopa 10 vuoden vankeustuomio. Maiden välillä on luovutussopimus, mutta Loven luovutusta saattaa mutkistaa se seikka, että hänellä on Britannian ja Suomen kaksoiskansalaisuus. Lisäksi tuoreessa muistissa on skotlantilaisen Gary McKinnonin 10 vuotta kestänyt luovutustaistelu, joka päättyi siihen, että McKinnonia ei luovutettu Yhdysvaltoihin. Loven ja McKinnonin tapaukset muistuttavat toisiaan aika paljon - molemmissa oli kysymys tietojärjestelmiin murtautumisista.

Lauri Love on - kuten aiemmin on mainittu - kaksoiskansalainen. Hänen äitinsä on suomalainen, ja isänsä britti. Lapsuutensa Love on viettänyt Isossa-Britanniassa. Hän osaa suomea, mutta murtaen.

Suomessa Love on käynyt ainakin asevelvollisuusasiansa hoitamassa. Hän vietti armeijassa 3,5 kuukautta, mutta keskeytti terveydellisistä syistä. Vuonna 2008 hän suoritti siviilipalveluksen Tampereen yliopiston alaisessa Lääketieteellisen teknologian instituutissa. Love toimi laboratorioapulaisena, jonka tehtäviin kuului muun muassa tutkimuksissa käytettävien banaanikärpästen ruokkiminen.

Vuonna 2009 Love aloitti Skotlannissa Glasgow'n yliopistossa matematiikkan, fysiikan ja tietotekniikan opinnot. Opinnot keskeytyivät masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien vuoksi, ja hän palasi vanhempiensa luokse Britanniaan. Suurin osa tietomurroista on tehty lokakuussa 2012, eli pian kotiinpaluun jälkeen.

Love oli yliopistoaikana kansalaisaktivisti. Hän otti osaa ainakin rahavaltaa vastustavan Occupy-liikkeen mielenosoituksiin. Vuonna 2011 Love oli mukana puoli vuotta kestäneessä talonvaltauksessa, jolla vastustettiin hallituksen rankkoja säästöjä yliopistoissa. Vallattu talo oli yliopiston kampuksella sijaitseva Hetherington Research Club.

Lähteitä:

* Independent 28.10.2013: British activist Lauri Love charged with hacking US army database
* Guardian 29.10.2013: Briton Lauri Love faces hacking charges in US
* Guardian 29.10.2013: Nasa hacking case: mothers accuse US of targeting British 'geeks'
* Helsingin Sanomat 30.10.2013: Epäilty hakkeri hoiti banaanikärpäsiä Tampereella
* Helsingin Sanomat 30.10.2013: Kaksoiskansalaisuus voi mutkistaa Lauri Loven luovutusta Yhdysvaltoihin
* Helsingin Sanomat 31.10.2013: Yhdysvallat syyttää Suomen kansalaista tietomurroista

YouTubesta löytyy 26.3.2011 ladattu video, jossa Lauri Love pitää puheen: http://www.youtube.com/watch?v=jwAHwy3YfZM
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Kiitos informatiivisesta avauksesta. Asia alkoi minuakin kiinnostaa, kun uutisissa tämä Love mainittiin.

Mistä muuten tällaisessa tietomurrossa tulevat nuo miljoonien eurojen vahingot? Siitäkö, että tietojärjestelmiä joudutaan pistämään uusiksi?

Ja onko tietoa siitä, että mitä Love teki hankkimillaan tiedoilla? Oliko tässä kyse siitä, että hakkeri testaili taitojaan, ilman sen suurempia tavoitteita mm. hallituksen väärinkäytösten paljastamiseksi...?
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
kallesanteri
Harjunpää
Viestit: 295
Liittynyt: Pe Heinä 15, 2011 5:11 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja kallesanteri »

Mitähän tällaisista rikoksista seuraa tulevaisuudessa Suomelle? Kun tyypit tekevät sellaisia rikoksia joissa lienee perimmäisenä tarkoituksena kiinnittää huomiota johonkin epäkohtaan ja kun nämä rikokset saavat paljon maailmanlaajuista huomiota, saattaa Suomi olla liemessä.

Nämä rikolliset huutavat isänmaataan apuun hädän hetkellä. Samalla he haastavat Suomen valtioneuvoston (lähinnä kai ulkoministeri on asian tiimoilta julkisuudessa) ottamaan kantaa tekemiinsä rikoksiin. Varmasti Amerikassa tarkkaillaan, että kuinka Suomen valtio vastaan tähän vakoiluhaasteeseen ja samalla Venäjä seuraa sitä toista casea.

Aika juoni tapa yrittää saada valtio ottamaan kantaa "eettisiin rikoksiin". Nyt siis rikolliset haluavat kuulla millainen on Suomen moraalis-eettinen kanta (ihmisten) vakoiluun ja öljynporaukseen vaikeissa olosuhteissa. Mitähän seuraavaksi?
Joo, oikeen tuntuu joo, kyllä, hjyvää on.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Tuomioistuin linjasi, että Love voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin. Luvassa ei ole mikään pieni kakku.
MTV kirjoitti:http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... io/6076766

Tuomioistuin: Suomalaishakkeri
Lauri Love voidaan luovuttaa
Yhdysvaltoihin – edessä jopa 99
vuoden vankeustuomio


ULKOMAAT JULKAISTU 16.09.2016 17:04

Lontoolainen tuomioistuin on linjannut, että suomalaistaustainen hakkeri Lauri Love voidaan luovuttaa Britanniasta Yhdysvaltoihin vastamaan tietomurtosyytöksistä. Lopullista päätöstä miehen luovuttamisesta ei ole kuitenkaan vielä tehty.

Päätös Loven kohtalosta siirtyi perjantaina lontoolaiselta tuomioistuimelta Britannian sisäministerin käsiin, kun oikeuden tuomari linjasi, ettei Loven luovuttamiselle Yhdysvaltoihin ole esteitä.

Loven asianajaja esitti aiemmin, että oikeudenkäynti pitäisi järjestää Britanniassa Loven terveysongelmien vuoksi.

Yhdysvallat on pyytänyt Britanniaa luovuttamaan Loven, sillä miestä epäillään Yhdysvalloissa tietomurroista valtionhallinnon tietojärjestelmiin.

USA: Miljoonien vahingot

New Yorkin, New Jerseyn ja Virginian piirikunnissa Lovea vastaan nostettujen syytteiden mukaan Love on ollut osallisena vuonna 2012 ja 2013 tapahtuneissa tietomurroissa, joiden uhreiksi joutuivat muun muassa Yhdysvaltain armeija, ohjuspuolustusvirasto sekä avaruushallinto Nasa.

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan Love on aiheuttanut vahinkoja miljoonien dollareiden edestä ja vaarantanut yksittäisten valtion työntekijöiden henkilötietosuojaa.

Britannian viranomaiset pidättivät hänet tietomurtoepäilyjen takia vuonna 2013.

Mikäli Love päätetään luovuttaa Yhdysvaltoihin, häntä voi oikeudenkäynnit useissa osavaltioissa ja mahdollisesti jopa 99 vuoden vankeustuomio.
TaikaJim
Alibin satunnaislukija
Viestit: 65
Liittynyt: Ke Elo 29, 2012 4:55 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja TaikaJim »

Voi että mitä itkua Lovelta. Tyyppi asuu briteissä ja hölmöilee siellä niin nyt kun menee brittien käräjien kautta tuomiot niin sit ruvetaan anomaan suomesta apua.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Love on aiheuttanut sen luokan tuhot toiminnallaan ja vaarantanut henkilötietosuojia, että ansaitsee vankilatuomion. Voidaan kuitenkin kysyä, onko 99 vuoden tuomio millään lailla kohtuullinen? Kovalla tuomiolla yritetään kaiketi luoda pelote vastaavanlaisille hakkereille: Ei kannata yrittää.

Saattaa olla, että tässä käy loppuvaiheessa kuten ufotutkija McKinnonille: Sisäministeri laittaa luovutuksen jäihin, eikä syytteitä välttämättä käsitellä edes Britanniassa. Loven ja McKinnonin tapaukset ovat monelta osin identtisiä. Esim. McKinnon vetosi Loven tavoin aspergeriin.
Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

^Love varmaan yrittää viimeiseen saakka vedota tuohon henkiseen puoleen ja vakuuttaa itsemurhauhkailuillaan. Eipä taida kannattaa nykyisessä koventuneessa ilmapiirissä.

Sinänsä olen sitä mieltä, että ihmisen onm ymmärrettävä tekojensa seuraukset ja että vastuu on kannettava. Mutta-että SATA VUOTTA linnaa, juu ei.

Onko muuten Suomella mitään sananvaltaa luovutetaanko sen kansalainen tuollaiseen läpeen mikä Jenkkilä nykyään on? Ja toinen kysymys on, että pitäisikö Suomen yrittää puuttua asiaan? Ei meiltä irakilaisia lyhytkasvuisia tappajakaksosia luovuteta Irakiin, koska heitä voi siellä uhata ikävä oikeudenkäynti..

Jos olisi Love, ottaisin väärän passin turvin ritolat Venäjälle, paree sekin olis kun sata vuotta linnaa..
Avatar
Dortmunder
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ma Tammi 25, 2016 12:15 pm
Paikkakunta: New York

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Dortmunder »

http://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005214057.html

Eli lisää juttua Lovesta. Itsekin kyseisen elokuvan nähneenä ja koska minunkin sisälläni asuu pieni nörtti olen kyllä tässä asiassa Loven puolella. Toivottavasti miestä ei luovuteta imperialistien käsiin ja Trumpin sadistisen oikeuslaitoksen hampaisiin.

Suomen velvollisuus olisi auttaa nyt vuorostaan miestä joka suoritti varusmiespalveluksensa täällä. Ehdotankin että tarjoaisimme miehelle täältä poliittista turvapaikkaa! Kuka kannattaa?
Eikun homma vetämään ja pian...
'JOHN DORTMUNDER, a free man, not even on parole, walked into the O.J. Bar & Grill on Amsterdam Avenue that Friday night.'
rentona
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Ma Maalis 13, 2017 11:34 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja rentona »

En tiedä saisiko Love sitten lusia jenkeissä noissa alhaisen turvatason vankiloissa, joissa talousrikolliset tuomiotaan siellä päin suorittavat. Nehän ovat lähinnä lepokoteja, suomalaisia työsiirtolaversioita verrattuna normaali vankiloihin.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Voi kunpa saataisiin tämäkin tuholainen lusimaan tuomiotaan Venäjälle, siellähän nämä rötösherrat lusivat ihan kunnolla.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

Tuo 99 vuoden tuomiohan on siis rangaistusmaksimi tuosta rikosnimikkeestä. Ei välttämättä edes syyttäjän vaatimus saati tuomio.
rentona
Armas Tammelin
Viestit: 85
Liittynyt: Ma Maalis 13, 2017 11:34 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja rentona »

On Anoi Kaa kirjoitti:Voi kunpa saataisiin tämäkin tuholainen lusimaan tuomiotaan Venäjälle, siellähän nämä rötösherrat lusivat ihan kunnolla.

Lue; Putinin mafian vastustajat.
Aizerbaidzan
Angus MacGyver
Viestit: 6659
Liittynyt: Su Touko 13, 2007 12:22 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Aizerbaidzan »

Luovutetaan, ei luovutetakaan...Vielä voi USA valittaa.
Helsingin Sanomat kirjoitti:https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005553164.html

Hakkeri Lauri Lovea ei luovuteta
Yhdysvaltoihin – Love HS:lle: ”Luotin
80-prosenttisesti, että tuomio on
myönteinen. Olen helpottunut”


Lontoolainen tuomioistuin ei sallinut suomalais-brittiläisen Loven luovuttamista Yhdysvaltoihin. Päätöksen kuultuaan Love kertoi HS:lle, ettei ole erityisen huolissaan mahdollisesti edessä olevasta rikosoikeudenkäynnistä Britanniassa.

Annamari Sipilä HS Linda Laine HS
Julkaistu: 5.2. 7:48 , Päivitetty: 5.2. 15:08

LONTOOLAINEN tuomioistuin lausui maanantaina, ettei suomalais-brittiläistä hakkeria Lauri Lovea pidä luovuttaa Britanniasta Yhdysvaltoihin.

Vetoomustuomioistuin antoi päätöksensä noin kello yhdeltä iltapäivällä Suomen aikaa.

Love itse oli Lontoossa kuulemassa tuomiotaan. Hän on sanonut aiemmin, että lähtee Yhdysvaltoihin ”ruumispussissa”.

Love kommentoi tunnelmiaan HS:lle heti tuomioistuimen päätöksen jälkeen.

”Tuntuu upealta. Nyt voin viimein rentoutua ja keskittyä yliopisto-opintoihin”, Love sanoi.

”Luotin 80-prosenttisesti, että tuomio on myönteinen. Olen helpottunut.”

HS:n Lontoon-kirjeenvaihtaja Annamari Sipilä kysyi Lovelta, huolettaako mahdollinen tuleva rikosoikeudenkäynti Britanniassa.

”Ei pahasti. Yhdysvaltoihin verrattuna se on ’walk in a park’, mitä se onkaan suomeksi? Lasten leikkiä”, Love sanoi.

Lauri Loven äiti Sirkka-Liisa Love oli tuomioistuimen päätöksen kuultuaan helpottunut.

”Upea, helpottunut olo. Viimeiseen asti olin epävarma.”

Tuomiota oli Loven ja tämän äidin lisäksi kuulemassa myös isä Alexander Love ja tyttöystävä Sylvia Mann.

”On ollut stressaavaa. Saimme tietää vasta perjantaina, että tuomio tulee tänään”, Sirkka-Liisa Love kertoi ennen tuomion kuulemista HS:lle.

”Laurin sisko on samaan aikaan sairaalassa Suomessa synnyttämässä”, Sirkka-Liisa Love jatkoi.

YHDYSVALLOILLA on nyt 14 päivää aikaa yrittää saada Loven tapaus uudelleen käsittelyyn Britanniassa, kertoi Loven juristitiimiin kuuluva Kevin Kendridge tiedotustilaisuudessa maanantaina.

Kendridgen mukaan Yhdysvaltojen kuitenkin pitää osoittaa, että tapauksen käsitteleminen uudelleen on yleisen edun mukaista.

”Olen hyvin iloinen, etten joudu loppuiäkseni lukkojen taakse maassa, jossa en ole koskaan käynyt”, Love kommentoi tuomioistuimen päätöstä tiedotustilaisuudessa.

Myös hänen vankilapastorina työskentelevä Alexander-isänsä vaikutti tyytyväiseltä.

”Tämä on suuri voitto oikeudelle”, Alexander Love sanoi.

YHDYSVALLAT syyttää Lovea vakavista tietomurtorikoksista vuosina 2012 ja 2013. Lovea epäillään tietomurroista muun muassa Yhdysvaltain keskuspankkiin, avaruushallinto Nasaan, puolustusministeriöön ja muihin viranomaiskohteisiin.

Love ei ole koskaan myöntänyt syyllisyyttään, eikä Yhdysvaltojen ole tarvinnut esittää briteille todisteita luovutuspyyntönsä tueksi.

Amerikkalaisviranomaisiin kohdistuneen hakkeroinnin taustalla oli verkkokampanja, joka liittyi yhdysvaltalaisen internet-aktivistin Aaron Swartzin saamiin syytteisiin ja lopulta itsemurhaan 2013.

JOS Love olisi päätetty luovuttaa Yhdysvaltoihin, odottaisi häntä siellä kolme oikeudenkäyntiä kolmessa eri osavaltiossa. Tuomio voisi olla jopa 99 vuotta vankeutta. Britanniassa vastaavista rikoksista voi saada noin kolme vuotta vankeutta.

Loven juristit ovat sanoneet, että mahdolliset syytteet pitäisi käsitellä brittiläisessä tuomioistuimessa.

”Omat kansalaisemme pitäisi tuomita omissa tuomioistuimissamme, ja rangaistusten pitäisi perustua omiin arvoihimme”, Loven asianajaja Edward Fitzgerald sanoi oikeudenistunnossa marraskuussa 2017, kun Loven tapaus oli kaksipäiväisessä käsittelyssä.

BRITANNIASSA Loven tapaus testasi vuoden 2013 lakia, jonka tarkoitus on suojella heikossa asemassa olevia brittejä luovutustapauksissa. Nykyinen konservatiivipääministeri Theresa May esti sisäministerinä toimiessaan vuonna 2012 hakkeri Gary McKinnonin luovuttamisen Yhdysvaltoihin.

Nykyinen sisäministeri Amber Rudd sitä vastoin päätti marraskuussa 2016, että Love voidaan luovuttaa Yhdysvaltoihin. Myös Rudd on konservatiivipuolueesta.

SEKÄ Lovella että McKinnonilla on Aspergerin oireyhtymä. Love kärsii myös useista terveysongelmista kuten masennuksesta.

Brittituomari linjasi jo syksyllä 2016, että Loven itsemurhariski on todellinen. Tuomari kertoi, ettei riski kuitenkaan ole este luovutukselle.

Love ja hänen perheensä olivat toivoneet luovutuspäätöksen kumoamiseen apua myös Suomen valtiolta.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:Tuo 99 vuoden tuomiohan on siis rangaistusmaksimi tuosta rikosnimikkeestä. Ei välttämättä edes syyttäjän vaatimus saati tuomio.
Nuo ameriikan ihmemaan tsiljoonan vuoden tuomiothan on ihan huuhaata jolla on lähinnä psykologinen vaikutus niihin jotka asiaa eivät tunne.
Tässäkin tapauksessa tuo uhattu tuomio koostuu useista eri teoista ja sikäläisen käytännön mukaan ne ilmoitetaan yhteenlaskettuina. Sitten kun aletaan rangaistusta suorittamaan, kaikki tuomiot käynnistyvät samaan aikaan.
Eli jos saat vaikka 100 vuotta kakkua, 20 rikosta ja viisi vuotta jokaisesta niin varsinainen istuttava on se viisi vuotta. Ja sekin on oikeasti ehkä 1-2 vuotta jos tuomio sisältää mahdollisuuden ehdonalaiseen.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Avatar
Dortmunder
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ma Tammi 25, 2016 12:15 pm
Paikkakunta: New York

Re: Lauri Love ja massiivinen tietomurto

Viesti Kirjoittaja Dortmunder »

Wanhana vapaustaistelijana pakko olla tyytyväinen Laurin USAan luovuttamisen peruuntumiseen.
Sen kunniaksi tästä Laurin nimikkobiisi soimaan:
https://www.youtube.com/watch?v=MwWe7dm-IaI
'JOHN DORTMUNDER, a free man, not even on parole, walked into the O.J. Bar & Grill on Amsterdam Avenue that Friday night.'
Vastaa Viestiin