Kävin lueskelemassa vanhohja hesareita ja sieltä löytyi uutisointia Runarta oikeudenkäynnin kulusta kesällä 1960 (Bodomin murhat olivat paljastuneet samaan aikaan. Seuraavilla vapailla voin taas käydä kattelemassa lisää uutisia.
Koko jutun voitte lukea täältä:
https://nytonmurhaajienaika.wordpress.com/2017/03/
-----
Puolustus kiitti tutkimuksia
Mutta kiisti syytteet
Heinävesi keskiviikkona 10.6.1960 (Mikko Saukkonen)
Pitkän poliisikuulustelupöytäkirjan lukemisen jälkeen loi oikeuden puheenjohtaja katseen syytettyyn. Käräjäsalissa olevat herkistivät kuuloaan, sillä nyt tuli syytetyn puheenvuoro esiintyä. Tuomari Grahnfeld pitkitti hiljaisuutta, kunnes esitti Runar Holmströmille ensimmäisen kysymyksen.
-Myönnättekö syytteen oikeaksi?
Raskaissa jalkaraudoissa ollut Holmström kohottautui seisomaan ja näytti yhtä rauhalliselta kuin puheenjohtajakin.
-En. Kuului syytetyn suusta. Hänen katseensa oli koko istunnon ajan kiertänyt pitkän käräjäsalin seiniä ja käväisi nyt hetkeksi huoneen katossa. Holmström piti itsekin kysymystä liian lyhyenä ja suomen kielellä, jossa oli vain pienoinen ruotsalainen korostus, vielä lisäsi: -Minulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Ennen kuin puheenjohtaja ehti käyttää puheenvuoroaan, syyttäjä astui tuomarin pöydän eteen ja asetti sille punaisen Mora-puukon, sinisen mopedin osia ja mopedin huoltokirjat. ”Kysytään. Tunnustaako syytetty nämä omikseen?”
…
Kihlakunnantuomari jatkoi keskusteluaan Holmströmin kanssa.
-Oletteko ennen ollut Heinävedellä?
-En ollut. En ole ennen käynyt Heinävedellä.
-Ettekö olleet täällä, tarkoitan nyt erikoisesti 27. päivää heinäkuuta 1959? Tämän kysymyksen teki oikeuden puheenjohtaja ruotsiksi.
-Nej. Kuului vastaus.
-Missä sitten olitte tuona päivänä?
-Jossain. Vissiin kotona. Kotinurkilla, mutta piilossa kylläkin.
-Mutta tehdä olette helmikuussa kertonut Vaasassa, että olette heinäkuussa ollut matkalla Heinävedelle ja sanoitte levänneenne erään lammen rannalla ja nähneenne pyöräilevät jyväskyläläistytöt, näin olette kertonut, totesi puheenjohtaja.
-Se ei ollut.. aloittaa Holmström… Minä tahdoin vain tietää, voivatko todistajat tosiaan sanoa minun olleen täällä. Kyllä kerroin niin poliisille, olen lehdestä lukenut.
Holmströmin selitys annettiin hiljaisella äänellä, lauseet olivat lyhyitä ja puolinaisia. Hän näytti taistelevan myös Suomen kielen vaikeuksia vastaan. Hän vielä selvensi esitystään: ”Jotain sellaista puhuin, jotta kuulis, olisiko todistajia.”
-Te kerroitte tällaista saadaksenne tietää, oliko olemassa todistajia, selvensi puheenjohtaja syytetyn esitystä.
-Joo.
Holmström halusi tämän jälkeen oma-aloitteisesti puhua myös tuomarin kädessään pitelemistä mopedin osista.
-Olin löytänyt ne vaijerit. Löysin ne syys-lokakuussa.
-Koska löysitte puukon?
-Syys-lokakuussa. En muista mistä. Olen ilmoittanut poliisille kolme murtoa, jotta tietäisin tarkasti anastuspaikan ja ajan.
-Olette siis tunnustaneet kolme murtoa todistaaksenne, että puukko oli teillä vasta syyskuussa, toisti kihlakunnantuomari.
-Joo. Se on tullut minulle aivan sattumalta.
-Missä teitte nämä murrot?
-Konalassa ja Vaasan läänissä.
…
-Milloin olitte täällä?
Holmström muuttui ihmetteleväksi eikä vastannut mitään.
-Niin tarkoitan, koska olitte Konalassa, selventää oikeuden puheenjohtaja.
-Kyllä minä… syyskuun aikana.
-Hän siis toteaa, ettei ole ollut täällä Heinävedellä (oikeuden puheenjohtaja ilmoitti lehdistölle).
-Onko syyttäjällä nyt mitään asiaa? Tiedusteli tuomari Grahnfeld.
Poliisitarkastaja Laaksonen nousi ylös ja kysyi syytetyltä myöntääkö tämä kysyneensä poliisilta Heinäveden seudulla suoritetun tunnistamiskierroksen jälkeen: Oliko saatu näyttöä Tulilahden jutussa?
-Kysyin vain, voivatko todistajat väittää, että juuri minä olen Heinäveden mopedimies. Tarkoitin siis niitä, jotka ovat nähneet minut.
-Muistatteko mitä poliisit vastasivat?
-En muista yhtään mitään. Ei ne poliisit juuri minulle puhuneet.
-Juuri tämänkö vuoksi te aloitte puhua poliisille Heinäveden matkasta?
-Joo.
-Kysyitte siis sitä, mitä olette lehdestä lukeneet?
-Joo. Ja sitten minä keksin omasta omasta päästä. (Ruuskasen) Pussailemisesta en ole mitään puhunut.
-Te siis kiistätte nyt tämänkin.
-Joo.
Sitten minulla ei ole muuta, ilmoitti virallinen syyttäjä kumartaen.
Puolustuksen puheenvuoro
Puheenvuoron sai tämän jälkeen Runar Holmströmin puolustusasianajaja Holger Strömberg. Kaksi liuskaa pitkä vastine kuului:
“Jo tämän jutun alkuvaiheessa pyydän saada esittää seuraavat näkökohdat. Tutkimukset asiassa on toimitettu kiitettävällä tarmolla ja lopullinen tutkintapöytäkirja on esimerkillisen selvä supistelma tutkimuksissa todetuista tai oletetuista seikoista, mutta tämä yhteenveto onkin vain supistelma tutkimuksissa syntyneestä materiaalista eli 170 sivua 3000 sivua käsittävästä aineistosta. Tämän vuoksi se ei voi antaa objektiivista kuvaa tutkimusten eri vaiheista ja siitä on täytynyt poimia pois sellaista, joka on ristiriidassa sen tuloksen kanssa, johon tutkijat ovat nyt päätyneet. “
“Niinpä ei nyt käy selville, että päämieheni on kahdeksas tai yhdeksäs syylliseksi epäilty eivätkä myöskään todistajien mahdollisesti aikaisemmin toisenlaiset tunnistamiset. Mm. on löytynyt erään verissä olevan mopedin omistaja, joka kuitenkin nähtävästi on pystynyt tyydyttävästi selittämään alibinsa. On muistettava, että tällaisia raakoja veritekoja on tapahtunut ennenkin, jotka toistaiseksi ovat jääneet selvittämättä.”
“Sitten eräs toinen toteamus. On kysymys kahden nuoren naisen kammottavasta kohtalosta eikä siis yksinään suojattoman naisen surmaamisesta. Tämä minusta viittaa selvästi siihen, että tekijöitä on täytynyt olla kaksi tai mahdollisesti useampia, ja tulee vielä seuraava johtopäätös: Ei ole uskottavaa, että yksi mies voi surmata kaksi nuorta naista niin samassa silmänräpäyksessä, ettei toinen vankka ja fyysillisesti erittäin hyvässä kunnossa oleva toveri pääsisi kirkaisemaan - leirin ollessa lahden rannalla, olisi tämä kirkaisu kantautunut pitkällekin - vielä, että tämä yksi mies niin lyhyessä ajassa ehtisi huolella kätkeä ruumiit, upottaa pyörät lahden syvimpään kohtaan ja piilottaa surmattujen tavarat yön pimeydessä ympäri leirintäaluetta. Lisäksi hän on noutanut lapion lähimmästä talosta ärhäkän vahtikoiran mitenkään reagoimatta k.o. asiaan. Kuitenkin tutkintapöytäkirjan mukaan ainoastaan päämieheni on ollut epäiltynä tähän kauheaan rikokseen.”
Seuraavaksi puolustusasianaja Holger Strömberg huomauttaa oikeudenistuntoja seikoista, jotka tukevat hänen päämiehensä syyttömyyttä.
- Poliisin pöytäkirjasta ilmenee, että sinimopedimies oli keskikokoinen. Useimmat todistajat olivat arvioineet miehen pituudeksi 175 cm. Minun päämieheni pituus on 164 cm.
-Mopedimiehen vaatetuksesta ovat todistajat antaneet erilaisia tietoja, mm. päähineeksi on mainittu lippalakki, moottoripyöräilijän hattu ja musta baskeri.
-Mitä tiedetään päämieheni väkivaltaisesta luonteesta, melkein kaikki siitä on syytetyn veljen kertomaa. Rikosrekisterissä on vain ryöstön yritys ja poliisin vastustaminen.
-Holmströmiä ei ole koskaan syytettykkään seksuaalirikoksesta.
-Ei tarvitse ihmetellä päämieheni alibia. Hän oli ennen pidätystään ollut kolme vuotta karkumatkalla etsintäkuulutettuna. On vaikea näyttää alibia, kun karttaa ei ainoastaan poliisia vaan muitakin ihmisiä.
-Tulilahden hauta oli tehty taitavasti turpeiden leikkaamisineen. Holmström ei ainakaan ole saanut pioneerikoulutusta. Hän oli sotaväessä vain kaksi kuukautta joutuen kesken palvelustaan mielisairaalaan.
Puolustus kiisti lopuksi syytteen ja korvaukset. Vaadittuja korvaussummia pidettiin heidän tahollaan kohtuullisina. Puolustusasianajaja Holger Strömbergin otti syyttäjä vielä puheenvuoron:
-Eräät todistajat ovat todella arvioineet näkemänsä mopedimiehen pituudeksi 176 cm, mutta kuten te kaikki huomaatte Holmströmin yläruumis on pitkä ja roteva, hänellä on vain lyhyet jalat. Todistajat tekivät huomionsa, kun Holmström istui mopedinsa selässä.
Syytekirjelmässä kiinnitettiin huomiota tutkimuspöytäkirjan kohtiin:
-Väkivallanteon laatu.
-Matkan vaiheet.
-Seurannut mopedimies (tässä tapauksessa aivan varmasti Holmström) ei ole ilmoittautunut.
-Tunnistettaessa hermostunut Holmström joutui käpälälautaan.
-Holmström tunnisti ensin ja sitten kielsi. Erikoisesti on huomattava, että hän on kertonut asioita, joita vain Tulilahden alueella murhayönä ollut silminnäkijä voi kertoa.
-Arne-veljen raskauttava todistus.
-Haudalle työnnettyjen taimien poikkileikkauspinnan kanssa identtiset vuolujäljet.
-Holmströmin rikollinen menneisyys ja hänen monin seikoin ilmikäynyt väkivaltainen luonteensa.
-Surmaamistapa edellisen kohdan huomioon ottaen.
-Kadonnut omaisuus, joka osittain löytyi Holmströmin hallusta.
Jutun lopussa syyttäjä käy läpi todistajalausuntoja, jonka mukaan syytetty Runar Holmström oli todella nähty Heinävedellä heinäkuussa 1959 murhien aikoihin sekä myöhemmin saman vuoden elokuussa. Todistajalausuntoja ei rueta erittelemään enempää tässä kirjoituksessa. Yhteenvetona voin todeta, että melkein kaikki todistajat kertoivat mopedimiehen ainoastaan muistuttavan syytettyä Runar Holmströmiä. Kukaan ei vielä kesäkuussa 1960 ollut täysin varma asiastaan. Todistajat eivät kyenneet kuvailemaan yhteneväisesti mopedimiehen vaatetusta ja mopedin väriä. Tämä seikalla oli painoarvoa jatkossakin...
Hän on paljastanut vain yhden kerran nimensä alkuperän...
