Tulilahti 1959 (ketju 2)

[skavaböle]

Surmaajia/surmaajaa en tiedä, mutta kirjoitan tähän oman teoriani tapahtumien kulusta ja surmatekojen motiivista.

Tytöt ovat surmailtana valmistautuneet nukkumaan menoon. Eine on mennyt jo telttaan ja Riitta on lähtenyt käymään vielä puuceessä. Tytön mennessä tarpeilleen on hän huomannut tirkistelijän (tai 2 tirkistelijää), joka on ollut hänelle tuttu. Tirkistelijä on paikkakuntalainen ja aiemmin ollut tyttöjen kanssa tekemisissä. Tyttö ryntää puuceestä ulos. Tirkistelijä huomasi, että hän on paljastunut ja tietää että tyttö tunnistaa hänet ja voisi kertoa kyläläisille hänen tuntomerkkinsä/tietoja hänestä (kiinni jääminen varmaa), niinpä hän tirkistelijäksi paljastumisen pelossa tarttuu lähellä olevaan kiveen/halkoon ja lyö sillä tyttöä kuolettavasti. Todennäköisesti tekijä on ollut tämän jälkeen shokissa. Mutta joko ensimmäisen surmatyöntekijä tai sitten hänen kaverinsa on käynyt murhaamassa toisen tytön telttaan ja vain siksi, että ensimmäinen surmatyö ei paljastuisi.

Jos tirkistelijä (tirkistelijät) olisi ollut ulkopaikkakuntalainen, niin hänellä ei olisi ollut mitään pelkoa paljastumisesta vaikka tyttö olisi hänet puuceessä huomannut. Tirkistelijä ei olisi ollut tunnettu paikkakunnalla. Hän olisi vain voinut kävellä/pyöräillä tai mopoilla tiehensä ilman surmatyön tekemistä. Häntä ei olisi koskaan löydetty tirkistelystään. Jos surmatöiden tekijä(t) olisi ulkopaikkakuntalainen, niin hän ei myöskään olisi jäänyt upottamaan polkupyöriä, piilottelemaan tavaroita eikä hakemaan lapiota. Jokainen rikospaikalla vietetty sekunti ja minuutti olisivat mahdollistaneet paljastumisen ja kiinnijäämisen.

Miksi paikkakuntalainen (paikkakuntalaiset) alkaa piilottamaan surmattujen tavaroita? Siksi, että hänet on nähty leirintäalueella surmatyön tekopäivänä. On silminnäkijä/silminnäkijöitä, jotka voisivat hänet/heidät tunnistaa leirintäalueella olleiksi. Tavarat ja ruumiit piilotettuaan surmaaja/surmaajat sai lisäaikaa. Eikä paikkakuntalaisen liikkuminen leirintäalueella herätä juuri minkäänlaista huomiota vaikka siellä viettäisi pidemmänkin aikaa tavaroita piilottelemassa. Voi vain kuvitella, että jos paikkakuntalainen ei olisi ruumiita ja tavaroita piilottanut, niin surmatyön jäljet olisi löydetty todennäköisesti jo seuraavana päivänä. Silminnäkijöillä olisi ollut tuoreessa muistissa, että ketkä ovat leirintäalueella liikkuneet. Paikkakuntalaisten tekijöiden kiinni jääminen olisi ollut varmaa.

[LAWoman]

Todella hyviä pointteja mielestäni. Jotenkin en tosiaan itse usko tuota niin helposti tekijän asemaan laitettua Runaria tekijäksi. Asia olisi toinen jos oltaisiin oltu Runarin kotikentällä, mutta ei, kyseessä oli tällä outo paikka. Kummallista miten vähäiseksi on jätetty tuokkospoikien tutkinta?

[dazu]

Tosiaan tuo lapion noutaminen sieltä talon pihasta on myös aika erikoinen piirre tässä. Tekijät olivat siis käyneet hakemassa lapion kilometrin päässä sijaineen talon pihasta ja palanneet sen jälkeen vielä takaisin tekopaikalle. Ei hyvää päivää sanon minä. Ovat kyllä olleet jotenkin todella varmoja siitä, etteivät tule nähdyksi kesken kaiken. Ja väitän, että tekijät ovat tienneet, mistä lapion hakea.
Kun aiemmin arvioin, että tekijät ovat viettäneet tekopaikalla reilun tunnin, niin tuohon lapion hakuunhan olisi varmasti palanut aikaa sellainen 25min. Voi olla, että kokonaisuudessaan teon peittelemiseen on kulunut jopa puolitoista tuntia aikaa, ehkä noin 1h 40min. Tekijällä ei ollut siis kiire paeta tekopaikalta.

Kun miettii tätä asiaa, että Eine oli riisuttu alastomaksi repimällä vaatteet päältä ennen puukottamista, niin aika vahvat merkit on tarjolla sen puolesta, että toinen tekijöistä oli yrittänyt raiskata Einen ja kohdattuaan vastarintaa ja pari kipakkaa sanaa, oli tulistunut niin, että oli syyllistynyt Tulilahden kaksoismurhaan.
Kun miettii Pelkosen ja Ruuskasen käyttäytymistä tyttöjen seurassa, niin jotenkin tällainen vaatteiden repiminen päältä sopisi hyvinkin tämän tarinan jatkoksi. Siis ensin lainataan hattua, sitten heittäydytään telttaan makoilemaan ja lopulta revitään vaatteita päältä.

[tejokajo]

Kesällä 28.- 30.7.2017 Dekkarit Festivaalin yhteydessä olisi mahdollisuus päästä vääntämään peistä aiheesta ihan livenä Heinäveden naapurikaupungissa. Paikalle toivotaan mahdollisimman montaa erillaista näkemystä edustavia keskutelijoita. Josko nyt viimein saataisiin tämä ratkaistuksi.

http://brott.fi/index.html



Jos haluat viimein panna jutulle pisteen ja tulla paljastamaan syyllisen sinulla on nyt mahdollisuus tehdä se tapauksen "vuosipäivänä" järjestettävässä paneelikeskustelussa dekkarit - festivaalien yhteydessä. Voit ilmoittautua mukaan joko sähköpostin välityksellä tai dekkarit - festivaalien facebooksivun pikaviestitoiminnon avulla.

Myös tapahtumapaikalla käynti on mahdollista mikäli on tarpeeksi halukkaita lähtijöitä. Festivaalien järjestäjillä on myös lukuisia vanhoja lehtileikkeitä tapauksesta hallussaan, joihin saataisi olla päivän aikana mahdollisuus pästä tutustumaan.

[email protected]

https://www.facebook.com/Dekkarit/

[Laasti]

Kesällä 28.- 30.7.2017 Dekkarit Festivaalin yhteydessä olisi mahdollisuus päästä vääntämään peistä aiheesta ihan livenä Heinäveden naapurikaupungissa. Paikalle toivotaan mahdollisimman montaa erillaista näkemystä edustavia keskutelijoita. Josko nyt viimein saataisiin tämä ratkaistuksi.

http://brott.fi/index.html



Jos haluat viimein panna jutulle pisteen ja tulla paljastamaan syyllisen sinulla on nyt mahdollisuus tehdä se tapauksen "vuosipäivänä" järjestettävässä paneelikeskustelussa dekkarit - festivaalien yhteydessä. Voit ilmoittautua mukaan joko sähköpostin välityksellä tai dekkarit - festivaalien facebooksivun pikaviestitoiminnon avulla.

Myös tapahtumapaikalla käynti on mahdollista mikäli on tarpeeksi halukkaita lähtijöitä. Festivaalien järjestäjillä on myös lukuisia vanhoja lehtileikkeitä tapauksesta hallussaan, joihin saataisi olla päivän aikana mahdollisuus pästä tutustumaan.

[email protected]

https://www.facebook.com/Dekkarit/

Käynti tapahtumapaikalla kyllä kiinnostaisi. Edellinen käynti oli viisi vuotta sitten keskellä yötä ja itikat kävi kimppuun siihen malliin, että paikalta tuli poistuttua nopeasti oikeastaan pelkästään niiden takia.

[paccasucco]

Jos Sinulla Laasti heinäkuu sattuu olemaan kesälomakuukausi, niin ei muuta kuin paikkaa tutkimaan.Itse kävin Tulilahdella joskus 1980- luvun alkuvuosina.Kameraa en silloin omistanut.

Itikoilta voi yrittää suojautua.Oletko noita kokeillut: https://eralehti.fi/suojaudu-hyttysilta/

Jotta saisin valettua Sinuun uutta intoa, niin skannasin Suomen Kuvalehdestä n:o 33. 1959 muutamia kuvia.Voivat olla entuudestaan tuttujakin.





Vuosi 1959 oli aivan uskomaton , mitä mystisiin katoamistapauksiin tulee: Marja-Terttu Saarainen/ Leo Soukka, Esko Väisänen ja monet muut.Tulilahti oli niistä merkityksellisin- tosin kadonneet löydettiin myöhemmin.

No sitten vastapainoksi löytyy niitäkin ihmisiä, joiden mielestä Birgitta Silanderin katoamistapaus on Suomen ihmeellisin, kuten myös niitä, jotka auliisti ilmoittelevat jokaisesta kadonneesta muistisairaasta.

[Laasti]

^
Joo kyllä nyt on vakaa aikomus lähtee tuonne. Lomat pyörii ja kotona kerkesin jo mainostaa tätä tapahtumaa. Pitää ottaa tarpeeks hyvät karkottimet messiin. Vierailu murhapaikalla ja Jarmo Mäkisen vetämä keskustelu kiinnostaa eniten.

Ymmärsinkö nyt oikein tuosta paccasucon ansiokkaasta matskusta, että Käsämän lossivahti ei nähnyt muita ihmisiä lautalla kuin Nyyssösen ja Pakkasen. Missäs mopedimies (RH) sitten oli jos hän kerta seurasi neitosia koko päivän?

[Doctor Lecter]

Tuore tutkimus: Tulilahden sensaatiomurhat kiristivät poliisin ja lehdistön välejä

Poliisiammattikorkeakoululle tehty opinnäytetyö kertoo kuinka suuren huomion saanut tutkinta kiristi poliisin ja median välejä.

Nuorten naisten polkupyöriä etsittiin Tulilahden syvyyksistä. (IL-ARKISTO)

Tulilahti.jpg (40.76 KiB) Katsottu 6639 kertaa

Sairaanhoitajaoppilas Eine Nyyssösen ja toimistoapulainen Riitta Pakkasen nimet olivat koko kansan huulilla vuonna 1959. Pyöräretkellä olleet naiset murhattiin ja heidän ruumiinsa kätkettiin suohautaan heinäkuussa 1959 Heinäveden Tulilahden leirintäalueella, eikä tekijää pystytty koskaan aukottomasti selvittämään. Tapaus raukesi, kun murhista syytetty Runar Holmström teki toukokuussa 1961 itsemurhan sellissään.

Tulilahden kaksoismurhan selvittely sai päätään sodan jäljiltä nostavassa suomalaisessa mediassa ennenkuulumattoman kovan julkisuuden. Heinävedellä pyöri työtään tekevien poliisien ohella kymmeniä lehtimiehiä ja satoja muita uteliaita. Poliisiksi opiskelevan Sami Huringin tänä vuonna Poliisiammattikorkeakoululle tekemä opinnäytetyö nostaa poliisin ja lehdistön väliset suhteet tutkinnan edetessä uudelleen pinnalle. Lopputulema on, että paremminkin olisi voinut mennä.

Hurinki on käyttänyt tutkimuksensa lähteenä kolmen lehden eli aikansa kahden suurimman päivittäin ilmestyneen sanomalehden eli Helsingin Sanomien ja Uuden Suomen sekä poliisien oman ammattilehden eli Suomen Poliisilehden kirjoituksia. Poliisilehdessä toimittajien työhön puututtiin jopa otsikolla ”Ne vietävän sanomalehtimiehet”, joka on myös Huringin opinnäytetyön nimi.

Asenne muuttui

Lehdet alkoivat seurata kadonneiden nuorten naisten kohtaloa aktiivisesti elokuun alkupuolella 1959. Uutisointi oli Sami Huringin mukaan alussa tiedottavaa ja poliisin tiedontarvetta tukevaa. Uutiset todennäköisesti myös vaikuttivat lukijakuntaan ja aihetta seurattiin tiiviisti.

Asenne poliisin työtä kohtaan oli alussa hyvinkin positiivinen, mihin lienee vaikuttanut se, että toimittajat päästettiin aivan etsintöjen ytimeen ja heille ilmeisesti myös kerrottiin avoimesti hyvinkin yksityiskohtaisia asioita. Toimittajilla oli pääsy myös rikoksen selvittämistä varten perustettuun tutkimuskeskukseen.

Lehdistön suhtautuminen poliisiin muuttui radikaalisti, kun tutkimusten johto siirtyi syyskuun alussa Keskusrikospoliisille. Niukka uutisointi pistettiin poliisin syyksi ja lukijoille annettiin jopa kuva, jonka mukaan poliisi olisi toiminut jotenkin epäeettisellä tavalla sekä poliisi että suurta yleisöä kohtaan. Uusi Suomi julkaisi jopa väitteen, jonka mukaan poliisi olisi salakuunnellut toimittajien puheluita.

Sami Hurinki tulee siihen tulokseen, että negatiivinen julkisuus herätti vastaavasti poliisikunnan sisällä negatiivia tunteita sanomalehdistöä kohtaan. Samalla tiedottaminen kuitenkin myös tehostui, kun siitä vastuun ottanut tutkinnanjohtaja Arvi Vainio pyrki esitutkinnan viimeisien kuukausien aikana antamaan toimittajille myös näiden kaipaamia yksityiskohtia. Välejä pyrittiin korjaamaan myös kutsumalla toimittajia poliisien tilaisuuksiin, muun muassa opinto- ja neuvottelupäiville.

Kuvassa ruumiiden kätköpaikka. (IL-ARKISTO)

Tulilahti1.jpg (81.05 KiB) Katsottu 6639 kertaa

Haittasi tutkimuksia

Lehdistön poliisia kohtaan esittämä arvostelu väheni samalla, kun yleisön kiinnostus tapausta kohtaan alkoi vähentyä. Median ja viranomaisten välisiä suhteita voi kuitenkin kuvata edelleen arkaluontoisiksi. Poliisin omassa ammattilehdessä annettiin ymmärtää hyvinkin suoraan, että toimittajien läsnäolo kaksoismurhan tutkimuspaikalla myös häiritsi tutkimusten etenemistä, kun rikostutkinnan kannalta tärkeät asiat pistettiin harkitsemattomasti heti julkisuuteen.

Arvostelua poliisin osalta sai myös toimittajien hyökkäävä käytös uhrien omaisia ja myös epäiltyjä kohtaan. Nykyisin epäiltyjen nimiä ei anneta julkisuuteen kuin poikkeustapauksissa, mutta Tulilahden tapauksen yhteydessä lehdistö kaivoi nimet itse esiin ja myös julkaisi ne, mitä osa poliiseista ja oikeusoppineista piti hyvinkin arveluttavana. Yksityiskohtaisesti kerrottiin myös uhrien perheistä, jopa pikkusisarusten nimet ja näiden luokkatasot olivat julkista omaisuutta.

Hyötyäkin

Kokonaisuutta ajatellen suurin hyöty median ja poliisien välien hetkellisestä heikkenemisestä Tulilahden murhatutkinnan yhteydessä lienee se, että tapaus nosti ensimmäistä kertaa maassamme esiin erityisen poliisin tiedotusupseerin toimen perustamista. Asian nosti esille nimimerkki Laicus Poliisilehdessä vuoden 1959 lopulla. Laicuksen kirjoituksesta huokuu myös se näkemys, että ainakin osasyy median ja poliisin suhteiden heikkenemiselle oli poliisin omassa tiedotuskyvyssä ja ja kulttuurissa.

Sami Huringin mukaan poliisikunnassa oli 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa muutenkin meneillään murros, jossa poliisi oli astumassa jalustaltaan lähemmäksi kansalaisten arkea. Vanhan liiton poliisimiehiä muutos ei miellyttänyt, vaan Poliisilehdessä kirjoitettiin suoraan, tosin nimimerkin suojassa ettei poliisi voinut olla ala-arvoisten yksilöiden palvelija. Kirjoituksesta nousi esiin säätyajattelu, jossa poliisi oli peruskansalaista korkeammalla tasolla.[/i]
Iltalehti
3.7.2017 klo 08.09

Vuosi 1959 oli aivan uskomaton , mitä mystisiin katoamistapauksiin tulee: Marja-Terttu Saarainen/ Leo Soukka, Esko Väisänen ja monet muut.Tulilahti oli niistä merkityksellisin- tosin kadonneet löydettiin myöhemmin.

No sitten vastapainoksi löytyy niitäkin ihmisiä, joiden mielestä Birgitta Silanderin katoamistapaus on Suomen ihmeellisin, kuten myös niitä, jotka auliisti ilmoittelevat jokaisesta kadonneesta muistisairaasta.

Hieman aihetta sivuten; mielenkiintoisia (lue; mystisiä) katoamisia on aina tapahtunut. On vaikea nimetä mikä niistä olisi se "paras". Ketä kiinnostaa mikäkin tapaus, mutta jos lukijakunta on kovin nuorta (so. 1980 ja 1990-luvulla syntyneitä), niin onhan selvää, että joku "ikivanha" tapaus ei saa sellaista kiinnostusta somesukupolvelta kun baari-illan jälkeen kadonneen henkilön tapaus. Saarainen/Soukka kyllä, Väisänen? Mutta myös Silander ja Sarin sekä Ojala ovat "aina ajankohtaisia".
- Kunhan vaan saisi sen Suomen ainoa rikoslehden kertaamaan myös näitä unohdettuja tapauksia. Vuodesta toiseen esillä ovat lähes tulkoot aina ne samat henkilöt.

[Laasti]

Hyvä artikkeli ja hienoa että poliisiammattikorkeakoulussa paneudutaan median ja viranomaisten väliseen yhteistyöhön. Ei lienee yhtään pahitteeksi, kun näitä rasismikohuja + viime viikonlopun tapahtumia miettii.

Lehtikirjoittelu muuttui jännällä tavalla kesän 1959 jälkeen. Aluksi poliisi ja lehdistö teki aktiivistakin yhteistyötä, kun murhatutkimukset jatkuivat Heinävedellä hautalöydön jälkeen. Sanomalehdet seurasivat aktiivisesti poliisin tutkimuksia ja viranomaiset vaihtoivat mielellään tietoja lehdistön edustajien kanssa. Syyskuussa pyörien löytymisen jälkeen uutisointi muuttui. Tietoja löytyi enää niukasti ja juttu "heräsi" eloon vasta, kun Runar Holmström tuli mukaan tutkimuksiin.

[poepporoo]

Hmmm...anteeksi mutta miten lahden pohjukkaa edes osattiin naarata? Antoiko joku vinkin tms.? Ja jos antoi niin miksi? Omatuntoko soimasi?? Jos tekijä olisi jaksanut viedä pyörät vähän ulapammalle, ehkei koko "Tulilahtea" olisi haravoitu niin tiheällä kammalla..

[Laasti]

Hmmm...anteeksi mutta miten lahden pohjukkaa edes osattiin naarata? Antoiko joku vinkin tms.? Ja jos antoi niin miksi? Omatuntoko soimasi?? Jos tekijä olisi jaksanut viedä pyörät vähän ulapammalle, ehkei koko "Tulilahtea" olisi haravoitu niin tiheällä kammalla..

Muistaakseni mitään ilmiantoa ei annettu vaan pyöriä etsittiin ihan rutiininomaisesti Tulilahdesta. Tosin Heinäveden nimismies Ilmari Rauteva totesi, että pyöriä on turha hakea järvestä sen jälkeen, kun ensimmäinen naaraus ei tuottanut tulosta. Voihan olla että pyörät upotettiin Tulilahteen vasta myöhemmin. Pyöriä etsittiin muualtakin ja ilmiantojen perusteella, joku oli kaupitellut kahta naisten pyörää muistaakseni Polvijärvellä tapahtumien aikaan. Väite osoittautui myöhemmin perättömäksi.

[Laasti]

Keräsin "pienimuotoisen" yhteenvedon tästä tapauksesta. Pyydän etukäteen asiavirheitä mikäli niitä löytyy. Nimien kohdalla käytän lyhenteitä, mutta jokainen varmaan arvaa kenestä on kyse. Joitakin juttuja olen jättänyt pois ja kaikkea en ole edes muistanut merkitä ylös. Nämä merkinnät on muutenkin tehty aikalailla muistin varaan laskien, joten siitäkin syystä kirjoitus voi olla epätarkka.

- Tuohipoikien vierailu leirintäalueella murhien jälkeisenä päivänä. Pojat muuttivat myöhemmin lausuntoaan. Lähellä asuvien L:n veljesten mukaan pojat olivat käyneet kesän aikana kymmeniä kertoja leirintäalueella "kuin työnään."
- Lähellä asuvat rouvan todistus, jonka mukaan tytöt poistuivat leirintäalueelta. Rouva muutti myöhemmin todistajalausuntoaan.
- Leirintäalueelta löytyi Jallu-lehti ja kivirakennelmia, joiden takaa joku pervertti olisi lehdistön tietojen mukaan tirkistellyt naisuimareita.
- RH ei seurannut Pakkasta ja Nyyssöstä koko matkan ajan Kolila Heinävedelle. Käsämän lossin vahdin todistuksen mukaan hän ei tavannut RH:ta (eikä ketään muutakaan mopedimiestä) murhailtana.
- Epämääräiset todistajalausunnot mopedimiehestä. Kukaan silminnäkijä ei ollut varma oliko RH Tulilahden leirintäalueella havaittu tuntematon mopedimies.
- Eräiden huomioiden mukaan viranomaiset olisivat taivoittaneet "oikean" mopedimiehen, jonka ajopelistä olivat ketjut epäkunnossa. Hänellä ei ollut tapauksen kanssa mitään tekemistä. Hänen tuntomerkkinsä eivät myöskään vastanneet Tulilahden leirintäalueella havaittua tuntematonta mopedimiestä.
- Nyyssönen ja Pakkanen eivät missään vaiheessa kertoneet pelkäävänsä heitä seuraavaa mopomiestä. Heillä olisi ollut siihen tilaisuus matkan varrella.
- RH puhui äidinkielenään pääosin ruotsia, vaikka osasi puhua hyvin suomea. Kuitenkin on kummallista, että hän olisi liikuskellut Itä-Suomessa murhan aikoihin.
-RH:ta ei ollut aikaisemmin syytteessä väkivalta- tai seksuaalirikoksista. Hän oli syyllistynyt lähinnä murtoihin ja virkavallan vastustamiseen.
-Suohaudan kätkemiseen käytettyjen taimien katkaisijan todettiin olleen vasenkätinen, kun taas RH oli oikeakätinen.
- RH oli lyhyempi kuin se mopedimies, jonka todistajat kertoivat seuranneen tyttöjä heinäkuussa 1959.
-Helsinkiläisen naisen elokuussa 1959 tekemä ilmoitus poliisille Tulilahden leirintäalueella liikkuneesta kahdesta miehestä. Miehet olivat havainneet naisen ja hänen aviomiehensä teltan hiipiessään leirintäalueen rinnettä.
-Tekijä on lähtenyt hakemaan lapiota keskellä yötä. Se olisi ollut umpimähkäistä sellaiselta, joka ei tunne seutua entuudestaan.
-Pakkasen ja Nyyssönen tavaroita löytyi myöhemmin mopedimiehen ajoreiten varrelta. Viranomaisten mukaan tavarat olisi tuotu paikalle vasta murhia seuraavana keväänä. Tuolloin RH ei voinut olla asialla, koska hän oli vangittuna talvella 1960.

-RH oli ainoa epäilty, joka joutui syytteeseen Tulilahden kaksoismurhasta. Paikallisista tekijöistä ainoastaan FK, joutui aikanaan epäilyksenalaiseksi. Hänellä ei ollut mitään osallisuutta veritekoon. Poliisi käski hänen tosin pitää jatkossa suunsa kiinni asiasta.
-RH vaihtoi kertomustaan jatkuvasti. Hän ei alussa muistanut mistä oli saanut haltuunsa puukon, jonka vuolujälki muistutti tyttöjen suohaudan peittelemiseen käytettyjen taimien vuolujälkeä. Häneltä löytyi myös hallusta mopedin osia, joiden alkuperää hän ei muistanut.
-Viranomaisten mukaan RH tunnusti syyllisyytensä Tulilahden kaksoismurhaan tunnistusmatkalla Heinävedellä talvella 1960. RH perui myöhemmin tunnustuksensa ja hän perusteli sanomisiaan sillä, että halusi vain tietää onko häntä vastaan riittävästi todisteita.
-RH kertoi tunnustuksessaan sellaisia asioita, jotka paljastivat hänen todella olleen Heinäveden Tulilahdella murhan aikoihin. Näistä yksityiskohdista ei tosin ole annettu tarkempaa tietoa julkisuuteen.
-Todistajana olleet mopokorjaajat tunnistivat RH:n käyneen korjauttamassa mopedin etuhaarukkaa Varkaudessa murha aikoihin. Varmoja korjaajan työntekijät eivät tosin olleet. Todistuksen mukaan mies muistutti RH:a.

[Kunto Kalpa]

Eikös Runar nimenomaan kiistänyt tunnustuksen, väitettiinkö edes selöaista, mutta kertoi tosiaan nähneensä poikien kisailevan tyttöjen kanssa. Asia, jonka kuka hyvänsä pystyi arvaamaan.

Mopon osat, mitähän ne voisivat todistaa? Tuollaisilla kylävarkaillahan voi olla vaikka mitä. Skogmannin teorian suurimpia heikkouksia oöi, ettei löytynyt sen paremmin mopon myyjää kuin ostajaakaan. Aika surkea esitys, kun ajattelee paikkakunnan pienuutta ja sen aikaista tavaran vähyyttä.

[Kunto Kalpa]

Tuo mopon korjauskeikka murhien jälkeisenä päivänä on yksi Runar-teorian suurimpia heikkouksia. Jos se pitäisi vähääkään paikkaansa, oltaisiin alusta pitäen etsitty valtakunnallisella etsintäkuulutuksella lyhyttä suomenruotsalaista miestä. Runar kun erottui varmasti tavallisista savolaisista mopon korjauttajista. Toinen tämän mopomiesteorian suurista heikkouksista on se lossivahdin todistus, joka yksiselitteisesti kertoi, ettei kukaan ollut tyttöjen kintereillä.

[Doctor Lecter]

Tulilahden kaksoismurha ei selvinnyt – Pääepäilty hirttäytyi vankisellissään

Tulilahden leirintäalueella murhattiin raa’asti kaksi nuorta naista heinäkuussa 1959. Ketään ei koskaan varmuudella voitu todistaa murhien tekijäksi.

Runar.jpg (55.64 KiB) Katsottu 4782 kertaa

Musta poliisiauto pysähtyy Hasumäen kansakoulun eteen Heinäveden kirkonkylässä. Aitovierelle kasaantunut ihmisjoukko kiirehtii kujaksi koulun ulko-ovelle.

Poliisiautosta astuu ulos vanginpuvussa oleva mies, jolla on raskaalla ketjulla lukitut jalkaraudat. Ketju kilahtelee, kun hän etenee lyhyin laahaavin askelin.

Hasumäen kansakoulun juhlasalissa on alkamassa murhaoikeudenkäynti. Kahlittu mies on kahden nuoren naisen murhasta syytetty Runar Holmström. Kello on 12.15 kesäkuun 8. päivänä vuonna 1960.

Suuretsinnät ja suohauta

Riitta Pakkanen ja Eine Nyyssönen ovat lähteneet pyöräretkelle 18. heinäkuuta 1959. Tavoitteena on Koli ja paluu Varkauden kautta takaisin kotiin Jyväskylään.

Pakkanen ei ilmesty työpaikalleen 3. elokuuta. Omaiset tekevät katoamisilmoituksen ja painostavat poliisia etsintöihin.

Varmuudella naiset on nähty Tulilahden leirintäalueella Heinävedellä heinäkuun 27. päivän iltana. Radiossa luetaan tyttöjen etsintäkuulutus useaan kertaan – tuloksetta. Tytöt ovat kadonneet.

Etsinnät aloitetaan Varkaudessa, mutta ne eivät tuota tulosta. Vasta elokuun puolivälissä tutkimukset siirtyvät Tulilahdelle, missä alkaa 21. elokuuta suuretsintä. Mukana on yli 300 poliisia ja varusmiestä.

Noin kello 8.30 sotamies Mauno Kiviaho kompastuu jonkinlaiseen rankakasaan, jonka alla on turpeilla ja puuntaimilla peitetty matala suohauta. Puuntaimet ovat irtonaisia, ja niiden päät tuoreen valkoiset. Taimet on siis vasta äskettäin katkaistu, ilmeisesti puukolla.

Suohaudassa ovat tyttöjen puolialastomat ruumiit. Toista on isketty kivellä päähän, toista puukotettu. Kumpaakaan ei ole raiskattu.

Poukkoilevia selityksiä

Tulilahdelle alkoi 21. elokuuta suuretsintä. Mukana on yli 300 poliisia ja varusmiestä.

etsintää.jpg (115.03 KiB) Katsottu 4782 kertaa

Poliisi tekee pidätyksiä eri puolilla Suomea. Ne eivät johda tulokseen.

Viranomaiset ilmoittavat etsivänsä Heinäveden tienoilla heinäkuun lopulla sinisellä, mahdollisesti Solifer-mopedilla ajanutta päivettynyttä, keskikokoista, noin 30–40-vuotiasta miestä.

Useat henkilöt ovat tehneet havaintoja mopedimiehestä. Hän on seurannut pyöräileviä tyttöjä jo monta kilometriä ennen Heinäveden kirkonkylää. Hänestä kertovat myös 27. heinäkuuta Pakkasen ja Nyyssösen kanssa nuotiolla istuneet ja heille marjatuokkosia veistelleet kaksi paikallista nuorukaista.

Radiossa kehotetaan mopedimiestä ottamaan yhteyttä poliisiin. Siniset Soliferit ja Husqvarnat joutuvat erityiseen syyniin. Moni pistää ajokkinsa kaiken varalta piiloon, ettei joudu epäillyksi.

Marraskuussa ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Munsalassa pidätetään kulkumies Runar Holmström. Häntä epäillään useista Vaasan seudulla tehdyistä murroista.

Holmström on taparikollinen. Kuulusteluissa ilmenee, että hänellä on ollut kesällä sininen mopedi ja että hänen tuntomerkkinsä sopivat Tulilahden mopomieheen. Hänellä on myös mora-puukko, jonka terä sopii männyntaimissa olleisiin vuolujälkiin.

Holmström vangitaan ja häntä kuulustellaan. Yhdessä vaiheessa hän myöntää liikkuneensa Heinävedellä, sitten hän pyörtää sanansa. Selitykset poukkoilevat sinne tänne. Murhamies hän ei myönnä olevansa.

Joku paikkakuntalainen?

Oikeutta käytiin Hasumäen kansakoulun käräjätalossa Heinävedellä.

oikeutta1.jpg (66.79 KiB) Katsottu 4782 kertaa

Hasumäen kansakoulun juhlasalin peräseinällä istuu oikeuden puheenjohtaja edessään pöydällä Raamattu. Häntä vastapäätä on Runar Holmström avustajansa ja syyttäjänsä välissä. Arvovaltaisesti harmaantuneet lautamiehet istuvat sivummalla.

Holmströmin katse ei löydä kiintopistettä, se kiertää kattoa ja seiniä. Syyttäjän kysymyksiin hän antaa toisinaan outoja vastauksia. Hänen äidinkielensä on ruotsi, eikä hän ei aina ymmärrä kovin tarkkaan, mitä häneltä kysytään.

Puolustusasianajaja Holger Strömberg pistää syyttäjän tiukalle.

Murhattujen tyttöjen pyörät on löydetty vuoden 1959 syyskuussa upotettuina runsaat sata metriä leirintäalueen rannasta. Strömberg ihmettelee, miten seutua tuntematon Holmström on osannut löytää Kermajärven syvimmän kohdan ja miten hän on kuljettanut pyörät upotuspaikalle?

Suohaudan kaivamiseen tarvittu lapio on haettu 200 metrin päässä olevasta talosta, mutta talon ärhäkkä vahtikoira ei ole haukkunut koko yönä. Onko siis lapion hakija ollut koiralle tuttu – ehkä joku paikkakuntalainen?

Myös sitä ihmetellään, miten Holmström on ehtinyt lyhyen yön valoisana aikana upottaa pyörät, kaivaa suohaudan, haudata naiset ja kätkeä vielä heidän tavaransa lähimaastoon?

Ei riittäviä todisteita

Oikeutta käydään pitkin vuoden 1960 loppupuolta. Tutkimuksissa varmistuu, että tappajan on täytynyt tuntea murhapaikka ja leirintäalueen maasto.

Syyttäjän yksi valttikortti haihtuu savuna ilmaan, kun ilmenee, että Holmström on vasenkätinen, mutta männyntaimien vuolemajäljet ovat oikeakätisen tekemiä. Siitä huolimatta poliisi pitää Runar Holmströmiä syyllisenä ja jättää muut tutkintalinjat avaamatta.

Runar Holmströmin syyllisyydestä ei ole riittäviä todisteita. Murhasyyte raukeaa. Hän joutuu kuitenkin odottamaan mielentilatutkimukseen pääsyä. 8. toukokuuta 1961 hän hirttäytyy vankilan sellissä lakanoista tekemäänsä köyteen ja vie salaisuuden mukanaan hautaan.

Myöhemmin sekä oikeuden puheenjohtaja että syyttäjä kertovat, etteivät he ole uskoneet Runar Holmströmin syyllistyneen Tulilahden murhiin.

Lähteet: Alibi 7/2005; Apu 39/1959; Viikkosanomat 36/1959 ja 29/1960; Savon Sanomat, heinä-elo-syyskuu 1959. Hannes Markkula: Suomalainen murha 1953-1990 (kirja).[/i]
Seura.fi
29.7.2017 11:00