Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Selvinneet tapaukset ja tuntemattomat löydetyt.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Lueskelin pitkästä aikaa Lyle Stevikistä ketjua ja päädyin selaamaan nettiä sen tiimoilta sitten muutenkin. Jossain Stevikiä koskevassa ketjussa jenkkisivustolla mainittiin Annandalen Jane Doe, mistä en äkkiseltään muistanut kuulleeni mitään. Minfollakaan ei ketjua näkynyt olevan, joten päätin lueskella aikani kuluksi sitten tuosta Jane Doesta, että millainen tapaus tässä on taustalla. Kun tapauksen pääpiirteet selvisivät, ymmärsin hyvin miksi hänet oli mainittu juuri Stevikin yhteydessä...

Tunnistamaton nainen teki itsemurhan joulukuun 18. päivä 1996. Hän jätti jälkeensä kaksi 50 dollarin seteliä, yhden hautaustoimistolle ja yhden hautausmaalle tarkoitetun, sekä käsinkirjoitetun viestin: "Menehtynyt oman käden kautta.... En halua ruumiinavausta. Tilatkaa tuhkaus oheisilla varoilla. Kiitos, Jane Doe."

Kuva

Nainen löytyi Pleasant Valley Memorial Parkista, pieneltä hautausmaalta Annandalesta, Virginiasta. Maassa oli läpinäkyvä muovipussi. Muovipussin vieressä oli kahdeksantuumainen joulukuusi, koristeltuna kultaisilla palloilla ja punaisilla nauhoilla.
Nainen oli juonut brandyä ja syönyt Valiumia (hänen verensä alkoholipitoisuus oli 0.14). Ruumiin viereltä löytyi kaksi tyhjää mehupulloa ja uusi rulla maalarinteippiä hänen repustaan. Hänellä ei ollut taskuissaan kuitteja, joten poliisi ei voinut selvittää hänen liikkeitään. Repussa oli myös Jeff Foxworthyn "You might be a redneck"-kasetti, sekä Monthy Python and the Holy Grail-nauha. Hänellä oli mukanaan kasettisoitin, kuulokkeiden ollessa hänen korvillaan. Nainen oli kuunnellut nauhoitetta Mel Brooksin ja Carl Reinerin esityksestä "2000 year olf man". Hänellä oli päässään muovipussi, minkä hän oli teipannut kiinni, aiheuttaen viralliseksi kuolemansyyksi yhdessä viinan ja lääkkeiden kanssa tukehtumisen. Paikka jonka hän oli valinnut, Pleasant Valley, ei olisi todennäköisesti kulkurin/kuljeksijan tiedossa. Hän makasi lähellä sitä osaa hautausmaasta jonne pikkulapset haudattiin, mutta ei erityisesti minkään tietyn haudan lähellä. Lisäksi lähimmät hautakivet olivat melko uusia.

Hänen päällään olevat vaatteet olivat lähes kaikki Classiques Entierin valmistamia, mikä puolestaan on/oli kalliimpi merkki jota myytiin Nordstromsilla ja Saksilla 5th Avenuella. Iäksi naiselle arvioitiin noin 60 vuotta (myöhemmin tätä lukua on tosin vaihdeltu 50-70 välillä). Hän oli noin 152cm pitkä ja painoi 71 kiloa. Hiukset olivat kiharaiset ja punaiset, lähes kuparin väriset ja leikattu lyhyiksi. Hänen kyntensä oli maalattu punaisiksi. Vatsassaan naisella oli leikkausarpi, jonka arveltiin olevan peräisin keisarinleikkauksesta.

Päällään hänellä oli jokasään Eddie Bauer-hupputakki (koko M), laivastonsiniset Classiques Entierin pusero (koko L), toinen punainen Classiques Entierin pusero (koko XL), punainen Classiques Entierin hihaton silkkipaita (koko pieni L), laivastonsiniset Classiques Entierin neulotut housut (koko L), polveen asti yltävät sukat, valkoiset tukiliivit, valkoiset Fruit of the Loomin alushousut (koko 6) ja mustat nauhattomat kengät (koko 7M). Vaatteet ovat mahdollisesti ostettu edellä mainitusta kaupasta (Saks 5th Avenuella).

Koruina naiselta löytyi kaksi nipsulla kiinnitettävää korvakorua (90-luvulla suosittuja ns. reiättömien korvien koruja), pieni kultainen naisten Guessin kello, 14 karaatin kultasormus missä oli neljä jade-kiveä, metallinen helmiketju missä sairaanhoidolle lääketieto "no code, DNR, No Penicillin".

Lisäksi naiselta löytyi kaksiteholasit jossa läpinäkyvät kehykset. Vihreä reppu jossa aiemmin mainitut kasetit, kaksi tyhjää mehupulloa ja rulla maalarinteippiä.

Näiden lisäksi muutamassa paikassa on mainittu kirjoituskoneella kirjoitettu runonpätkä, joka on myös löytynyt löytöpaikalta ja joka on jonkinlainen muunnelma vanhasta lasten iltarukouksesta "Now I lay me down to sleep" (suomeksi "Levolle lasken luojani"):

"Now I lay me down to sleep
Soon to drift to the
eternal deep
And though I die and shal
not wake
Sleep sweeter will be than
this life I forsake."


Ainakaan googlen haulla ei löydy muita osumia tuolle kyseiselle runolle muuta kuin juuri tähän tapaukseen liittyen, joten on mahdollista että nainen on kirjoittanut sen itse.

Joka tapauksessa, 20 vuotta myöhemmin tapaus on edelleen ymmärtääkseni selvittämättä. Sen verran on tehty tutkimusta tämän eteen että osa kadonneista naisista on ainakin pystytty rajaamaan pois vuosien saatossa, mutta nimeä tai henkilöllisyyttä ei tälle mystiselle hautausmaan Jane Doelle ole vielä keksitty.

Lähteet:

The Doe Network (Myös kuvia tapaukseen liittyen.)
Websleuths (Sivun viimeisessä viestissä on poliisilta saatu vastaus kuvista koskien tapausta, sekä lisäkuvia tapauksesta, muutaman kuvan ollessa myös seuraavan sivun ensimmäisessä viestissä.)

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 10:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja mielikki »

Minä olen joskus törmännyt tähän tapaukseen.
Hassua kun häntä ei kukaan ole tunnistanut omaisekseen.Eikö edes naapurit tai työkaverit?
Olen huomannut joissain poliisi-tv sarjoissa, kun esim. on poliisitoimisto kohtaus,jossa on
taustalla näitten oikeasti tunnistamattomien tai kadonneitten kuvia.
Onko joku pannut saman merkille?(Selitinkö tarpeeksi selkeästi asian,mitä ajan takaa.)



Muoks.piti sanoa että tämän naisen kuva oli eräässä tv-sarjassa myös.

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

mielikki kirjoitti:Minä olen joskus törmännyt tähän tapaukseen.
Hassua kun häntä ei kukaan ole tunnistanut omaisekseen.Eikö edes naapurit tai työkaverit?
Aina on tietenkin mahdollisuus että kukaan ei halua tunnistaa. Ehkä on ollut jotain sukuriitoja niin kovalla kädellä, että kaikki yhteydet on katkottu ja vaikka olisi myöhemmin törmätty tietoon että itsensähän tuo nyt tappoi, ei silti oteta yhteyttä. Ehkä siksikin, että pelätään joutuvan hautajaisten maksumieheksi, vaikka kyseistä henkilöä vihataankin.

Tuli tässä illan mittaan sekin vaihtoehto, että olisi riitaantunut )aikuisen) lapsensa kanssa, tai jostain syystä on kokenut että lapsi on hävinnyt hänen elämästään: Muuttanut pois kotoa ja äiti on jäänyt yksin asumaan, kokien niin hirvittävää yksinäisyyttä että on päätynyt sitten itsensä tappamaan. Tai ehkä tuo lapsi on kuollut oikeastikin. Ei välttämättä edes juuri viime aikoina, mutta vuosien kärsimys on sitten kulminoitunt lopulta viimeiseen päätökseen kun ei ole jaksettu enää edes yrittää.

Lueskelin jostain että tuo kyseinen hautausmaa olisi perustettu alunpitäen ainoastaan mustille, minkä perusteella epäiltiin ettei tuolla naisella olisi siellä ainakaan sukua. Hautausmaa ei ole kovin vanha, se on avattu 1968 ja sinne on sittemmin haudattu mm. läheisen mustien orjien hautausmaalta jäänteitä mitä on vastaan tullut tienlaajennuksen yhteydessä. Rikoshistoriallisesti hautausmaa on kiinnostava muuten lähinnä siksi, että sinne on haudattu muutamia Virginia Techin kouluammuskelussa surmansa saaneita. Tämä toki tapahtui hieman yli 10 vuotta tämän tapauksemme jälkeen, joten sillä tuskin on mitään tekemistä tämän naisen kanssa.

Joka tapauksessa, olen tässä lueskellut erilaisia keskusteluja aiheeseen liittyen. Poliisilta on tullut vastausta tähän kyselyyn sen verran, että naiselle ei ole tehty ruumiinavausta aikanaan uhrin omasta toiveesta ja että poliisit ovat varmoja että kyseessä on itsemurha, ei lavastettu itsemurha joka onkin oikeasti murha. Poliisi ei myöskään usko että nainen on viime aikoina asunut alueella, koska häntä ei ole aikanaan tunnistettu laajasta ilmoittelusta huolimatta, vaan epäilevät pikemminkin että hänellä on aiemmin ehkä ollut joku linkki kyseiseen paikkaan (on asunut siellä vaikka nuoruudessaan) ja siksi tunsi esimerkiksi tuon hautausmaan.

Nainen tuhkattiin ja hänen mukanaan tuhkattiin tuo koru missä oli nuo sairaalahenkilökunnalle tehdyt merkinnät mahdollisen sairaskohtauksen tai lääketieteellisen hoitotarpeen varalta. On mahdollista, että koru ei ollut naisen itsensä, vaan esimerkiksi jonkun omaisen tai hänelle tärkeän ihmisen (kuten vaikka tuon aiemmin pohtimani mahdollisen lapsen). Se miksi tuputan tuota lapsiajatusta on tuo arpi vatsassa, vaikkakin kuvan siitä nähtyäni epäilen onko kyseessä kuitenkaan keisarileikkausarpi.

Kuva

Keisarinleikkauksessa arpi kai yleensä on pitkittäissuunnassa, ei pystysuunnassa? Lisäksi tuo jälki on minusta jotenkin epätasainen ja kummallinen noin muutenkin, enemmänkin ehkä onnettomuuden seurauksena tullut (jokseenkin siististi jollain terävällä leikkaantunut) kuin lääkärin tekemä jälki. Tai sitten kyseessä on hätäleikkauksen jälki missä ei ole paljon keretty suunnittelemaan, esimerkiksi vatsassa on ollut verenvuotoa ja on jouduttu leikkaamaan niin paljon auki kuin mahdollista että saadaan korjattua vuoto ja mahdolliset muut vammaantuneet sisäelimet. Olisiko nainen voinut olla esimerkiksi kolarissa vuosia sitten ja menettänyt sen seurauksena perheensä?

Toisaalta, jos palataan tuohon koruun vielä. Siinä oli tosiaan nuo tekstit !no code, DNR, No Penicillin", mistä kaksi ensimmäistä tarkoittaa sitä että jos korun pitäjä on lakannut hengittämästä tai hänen sydämensä on pysähtynyt, ei elvyttämistä tule tehdä, vaan potilaan on annettava kuolla. Tuntuisi erikoiselta että lapsella olisi tuollainen koru, mutta sen sijaan lähes loogiselta jos se olisi esimerkiksi henkilöllä joka on vakavasti sairas... Tai suunnittelee itsemurhaa. Kumpikin on tässä tapauksessa ihan mahdollinen skenaario. Nainen kuitenkin teki itsemurhan melko vakaasti (yleensä lääkkeillä itsemurhaa yrittävät lähinnä onnistuvat saamaan itsensä todella kipeiksi), pussi on vielä ikään kuin viimeistellyt homman. Valium ja viina ovat rauhoittaneet ja pussi hoitanut itsemurhan loppuun.

Tästä tapauksesta löytyy paljon keskustelua vuosien ajalta Websleuthsista, missä on myös esitetty monia veikkauksia kadonneista henkilöistä jotka voisivat olla tämä nainen. Valitettavasti linkit ovat vuosien saatossa käyneet vanhoiksi ja useimmat sivut eivät edes löydy, tai koko sivusto on lopettanut olemassaolonsa. Sääli sinällänsä. Hyvää pohdintaa tuolta kuitenkin löytyy, suosittelen englanninkielentaitoisille jos tapaus kiinnostaa:

Websleuths - Annandale Jane Doe

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


lihamestari
Alibin satunnaislukija
Viestit: 53
Liittynyt: Pe Elo 02, 2013 10:49 pm
Paikkakunta: Syrjäisillä kujilla

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja lihamestari »

Hätäsektiossa leikkaus tehdään juuri pystysuunnassa.

jayroot
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 8:01 pm

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja jayroot »

Kiitos Vodkalle avauksesta! En ole tästä aiemmin lukenutkaan. On aina mielenkiintoista, miksi ihminen haluaa kuollessaan noin kiihkeästi salata henkilöllisyytensä. (Esim Suomessa keissi metsätyttö jossa tosin henkilöllisyys vuosien jälkeen selvisi). On myös outoa ettei ihmisestä tule mitään tiedusteluita keltään - luulisi että aina löytyy joku kuka tunnistaisi tai tietäisi edes jotain henkilöstä? Täytyypä perehtyä tähän itsekkin tarkemmin. Surulliselta ihmiskohtalolta vaikuttaa.

mielikki
Martin Beck
Viestit: 760
Liittynyt: To Helmi 07, 2013 10:55 pm
Paikkakunta: mars

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja mielikki »

VoDKa kirjoitti:Aina on tietenkin mahdollisuus että kukaan ei halua tunnistaa. Ehkä on ollut jotain sukuriitoja niin kovalla kädellä, että kaikki yhteydet on katkottu ja vaikka olisi myöhemmin törmätty tietoon että itsensähän tuo nyt tappoi, ei silti oteta yhteyttä.

Tähän en ihan heti usko!
Ei tuo nainen nyt miltään Jack the Ripperiltä näytä.Myöskään ei mikään riita lihavakaan saa omaisia ihan noin jyrkästi hylkäämään.

Epäilen naisen tulleen tuonne kokonaan toisesta osavaltiosta.Usa.n osavaltioitten välillä tunnetusti tiedonkulku takkuaa.
On kauankin kuolleenna olleen henkilöllisyys selvinnyt vuosien/kymmeniä myöhemmin,kun vainaja on toisesta osavaltiosta ja tullut kuolemaan toisaalle.

CAN
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: Pe Touko 08, 2015 3:29 pm

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja CAN »

Kovin korkealle menee tuo viilto, jos sektiohaava on. Epäilen myös, että olisi jokin tapaturmassa tai väkivallan seurauksena syntynyt.
-a girl from yesterday-

jayroot
Remington Steele
Viestit: 234
Liittynyt: Pe Huhti 08, 2016 8:01 pm

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja jayroot »

Hätäsektiossa viilto tehdään tosiaan pystysuoraan, mutta yleensä vain napaan asti. Tuossa kuvassa näkyvä arpi on vähän turhan pitkä, sekä myös oudon mutkikas, että vaikea uskoa sitä sektioarveksi, mutta paha mennä sitä kieltämäänkään.

Tampereen Tyttö
Alibin Kestotilaaja
Viestit: 5172
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 8:18 pm

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja Tampereen Tyttö »

Ruumiinavauksessa on varmaankin pystytty toteamaan onko myös kohdussa leikkausarpi, joka viittaisi sektioon. Tuon navan ohittavan arven voisi muuten arvella syntyneen esimerkiksi suolitukosleikkauksesta. Ruumiinavauksessa arven synty on luultavasti selvitetty.
-Takuulla, sano Tampereenlikka!

Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Tampereen Tyttö kirjoitti:Ruumiinavauksessa on varmaankin pystytty toteamaan onko myös kohdussa leikkausarpi, joka viittaisi sektioon. Tuon navan ohittavan arven voisi muuten arvella syntyneen esimerkiksi suolitukosleikkauksesta. Ruumiinavauksessa arven synty on luultavasti selvitetty.
Ongelma on siinä, että vainajan itsensä pyynnöstä (!) ruumiinavausta ei koskaan suoritettu. Siksi ei tiedetä esimerkiksi sitäkään onko naisella ollut jokin sairaus, minkä vuoksi on päättänyt päättää päivänsä ennenaikaisesti. Ruumiinavaushan olisi todellakin voinut selittää koko tapauksen, mutta nyt sitä ei sitten tosiaan oltu suoritettu sen paperilapussa olleen pyynnön vuoksi. Voi olla että nykyisin pyyntö ohitettaisiin lähinnä olankohautuksella ja ruumiinavaus suoritettaisiin silti, mutta tässä tapauksessa on toivomusta kunnioitettu.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4911
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Innostuin nyt lueskelemaan tästä lisää taas illan mittaan.

Tapausta koskevassa keskustelussa joku tuo esille henkilön nimeltä Johanna Atalia Gersina De Haas, kotoisin Hollannista. 80-luvulla hänen aikuinen tyttärensä yritti löytää äitinsä (Johanna oli antanut lapsensa adoptioon tämän synnyttyä 1957 vietettyään ensin kuusi viikkoa tyttärensä kanssa) ja tytär käytti apunaan jopa televisio-ohjelmaa joka yhdisti aikanaan samaan tapaan hukkaan joutuneita sukulaisia kuin tänä päivänä ohjelma Kadonneen jäljillä. Johannan jäljet tuntuivat johtavan Kanadaan tai Yhdysvaltoihin ja joku osasi vuosia myöhemmin laskea yhteen mahdollisuuden sille, että Johanna voisikin olla tuo Annandalen Jane Doe. Yksi hänet Johannaan yhdistävä tekijä olivat vainajan silmälasit, jotka olivat hollantilaisvalmisteiset, kuin myös mehu jota hän oli nauttinut: Sekin oli valmistettu Hollannissa, vaikkakin sitä myytiin muutamissa paikoissa Yhdysvalloissakin. Johannan kuvaa verrattiin kuolleena löydettyyn naiseen ja yhdennäköisyyttä löytyi - toki oli muistettava, että Johannan kuva oli otettu 60-luvulla ja että 30 vuoden aikana ihmisen ulkonäkö muuttuu jonkin verran kuitenkin. Johannan tytärtä, Roosea (Roos, englanniksi Rose), haastateltiin aiheesta ja hän kertoi naisen muistuttavan äitiään niin paljon, että uskoi sen jopa olevan äitinsä. Hän lisäsi kuitenkin senkin, että toivoi ettei kyseessä olisi hän (lähinnä kuolinsyyn vuoksi). Hän toivoi voivansa antaa kuolleelle naiselle nimen hautakiveen kaiverrettavaksi mikäli kyseessä todella olisi hänen äitinsä.

Kaikki vaikuttikin kovin lupaavalta, kunnes selvisi ettei kyseessä ole Johanna. (En löytänyt syytä minkä vuoksi tähän päädyttiin, mutta jossain väitettiin ainakin jotain DNA-testejä tehdyn.) Vuoden 2016 alkupuolella tapausta tutkittiin jälleen ja Johanna voitiin jäljittää melkoisella varmuudella Kanadaan: Vuonna 2010 74-vuotias Zwarte Jopiena tunnettu nainen oli kuollut luonnollisesti, kertomatta ilmeisesti koskaan kenellekään menneisyydestään. Johannan, tai Jopien, ensimmäinen aviomies eli yhä, mutta toinen oli jo kuollut. Oli siis selvää, ettei Jane Doe voinut olla Johanna.

Aika suositun teorian mukaan moni epäilee, että Jane Doe olisi itseasiassa hoitaja. Tähän heidän mukaansa viittaavat tuo elvytyskieltokoru ja toivomus siitä, ettei hänelle suoritettaisi ruumiinavausta. Moni hoitaja on koulutusjaksonsa aikana joutunut todistamaan ruumiinavauksen ja koska he päivittäin näkevät työssään millaista elvyttäminen on, moni toivoo ettei heitä elvytettäisi lainkaan. Jossain videossa tapauksesta on ilmeisesti näkynyt myös naisella ollut kello ja muutamat ovat olleet siinä näkevinään ns. tuplaviisarit, mitkä viittaisivat hoitajan kelloon (pystyy laskemaan potilaan pulssin). En löytänyt tuota videota, mutta ilmeisesti materiaali on joka tapauksessa niin huonoa, ettei tuota pysty varmuudeksi kellosta sanomaan. Jotkut perustelevat myös asiaa sillä, että hoitaja olisi tiennyt kuinka paljon ottaa Valiumia ja brandyä ilman että liika-annostus saa oksentamaan. (Itseasiassa JD oli oksentanut, mutta tämä ei ollut keskustelijoiden tiedossa. Oksennus oli verenpunaista. )

Nettietsivät ovat ehdottaneet Jane Doen henkilöllisyydeksi myös Judith A. Geurinia, joka on jopa hämmästyttävän saman näköinen joiltakin piirteiltään Jane Doen kanssa:

Kuva

Judith katosi vuonna 1991 New Yorkista, ollessaan 45-vuotias. Hän eli suhteessa jossa mies oli väkivaltainen (mies tuomittiin sittemmin huonetoverinsa pahoinpitelystä). Judithin aiempi mies oli kuollut 1988 sairaskohtaukseen, aiheuttaen Judithin alkoholinhuuruisen elämäntavan alkamisen. Judithin kolme nuorinta lasta määrättiin hänen vanhimman lapsensa huostaan, mikä olisi voinut olla syy miksi hän olisi päätynyt tekemään itsemurhan lasten hautojen lähelle. Sittemmin on selvitetty ettei Judith voi olla Annandalen Jane Doe ja hänet on virallisesti poistettu mahdollisten henkilöllisyyksien listalta. Judithin tytär uskoo äitinsä joutuneen miesystävänsä murhaamaksi.

Tuo Annandalen alue on paikallisten mukaan ilmeisesti sellaista aluetta, että siellä asuu paljon ihmisiä kerrostaloissa (joita on PALJON), mutta naapuria ei läheskään aina tunneta. Eli on mahdollista etä Jane Doe on alueen asukas, mutta kukaan ei vain tunne häntä - ei edes naapurit. Siellä ilmeisesti asuu myös porukkaa vähän ympäri maailmaa, eli sekään ei ole poissuljettua etteikö hän voisi olla vaikkapa Euroopasta kotoisin ja siksi kukaan ei osaa yhdistää häntä mahdolliseen kadonneeseen tuttavaansa.

Hautausmaa itsessään on paikalla käyneiden mukaan yksinäisen oloinen paikka. Siellä ei ole ollut ainakaan muutama vuosi sitten valaistusta, joten tuskin niitä on ollut vuonna -96 myöskään. Ainoa rakennus paikalla on toimiston ja talonmiehen asunnon yhdistetty rakennus (talonmies on asunut kellarissa). Vuonna 1996 talonmiehenä toiminut mies on ilmeisesti ollut hieman kummallinen mies, jolla on ollut jonkinasteisia mielenterveysongelmia ja joka ei ole juurikaan tervehtinyt jos häntä on tervehtinyt.

Tämän verran irtosi tälle iltaa nyt juttuja tuolta kommenttien puolelta. Vielä on itselläkin montakymmentä sivua luettavana, joten naputtelen tähän lisää tietoa heti kun sitä tuolta kerkeän itsekin lukemaan.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.


Täysi Purenta
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1481
Liittynyt: Pe Huhti 16, 2010 11:05 am

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja Täysi Purenta »

Tosiaan, jos joku täällä ihmettelee niin elvyttäminen on rumaa touhua jossa kylkiluita voi katkeilla ja puhkoa keuhkojakin. Usein esim. vanhuksille joudutaan läkärin tai omaisten toimesta antamaan tuo elvytyskielto koska potilas ei luultavimmin selviäisi elvytysvammoista vaikka sydän käyntiin saataisiinkin. Myös vakavasta perussairaudesta kärsivät saattavat päätyä samaan. DNR on elvytyskiellon kansainvälinen tunnus. Sitä käytetään ylipäätään hyvin harvoin kohtuuterveillä ihmisillä ja elvytyskielto liittyy lähinnä elämän ihan viimeiseen loppuvaiheeseen jossa luultavasti rajoitetaan myös muita hoitoja. Mielestäni sitä ei edes saa itse määrätä itselleen ilman selvää syytä kuten korkeata ikää ja sairauksia. Tähän verraten tämän Jane Doen voisi olettaa olleen vakavasti sairas. Hänen rannekkeessaanhan oli myös penisiliinikielto.

Kuulostaisi ihan mahdolliselta että Jane Doe on ollut hoitoalan ammattilainen joka on tiennyt, millainen loppu häntä sairautensa loppuvaiheessa odottaisi. Ei ole tavatonta ettei hoitoammattilainen tahdo sairastaa loppuun asti tietäessään liian hyvin mitä loppuvaiheessa seuraisi. Hoitoalan ihmiseen viittaisi myös tarkat maksut niille, joille hän on tiennyt asiasta kuluja koituvan.
Mutta jännittävää on, miten hyvin tämä henkilö on saanut jäädä tunnistamattomaksi. On tietty mahdollista että se on vain sattumaa. Jos hän on varsin tuore asukas kerrostalolähiössä, ei hänen katoamistaan ole osattu kaivata. Semminkin jos asunto ei ole ollut hänen nimissään vaan hän on bunkannut alivuokralaisena tai jonkun vähemmän hyvän tuttavan nurkissa. Aikana ennen kännykkää tiehenä kälppivän tuttavan perään oli melko hankalaa huudella. Eikä sitä tavattu tehdä ihan pienin perustein.

Sydntäsärkevää joka tapauksessa on ajatella minijoulukuusta ja lasten puolta hautausmaasta. Monia lasten haudat luonnollisesti liikuttavat ja jo pelkästään se on voinut olla syynä juuri sinne hakeutumiselle. Ehkä itsemurhaa suunnitellut on kokenut tuntemattomat kuolleet lapset pieniksi enkeleiksi jotka ovat olleet hänen seuranaan viimeiset hetket. Semminkin kun on syystä tai toisesta joutunut erkaantumaan omasta lapsestaan.

Jutussa ei käy ilmi mutta onko tietoa, oliko vainajan tukka luonnostaan kihara ja punainen? Vai oliko se värjätty ja permanentattu? Mietin vain olisiko tunnistamisen esteenä voinut olla se, että Jane Doe oli elämänsä viime hetkinä muuttanut ulkonäköään? Leikkuuttanut tukkansa ja hankkinut uudet, eri tyyliset vaatteet liikkeestä joka olisi ollut liian kallis hänen normaalisti käyttää. Annandalen kerrostalolähiö ei oikein istu yhteen Saksilta hankitun garderobin kanssa. Silmälasitkin ovat voineet olla lavastusta. Kuvan lasit ovat nimittäin malliltaan enemmän 70-lukulaiset kuin 90-luvulta ja kaksiteholaseja ei yleensä käytetä vuosikymmeniä vaan muutetaan kun ikänäkö etenee. Toki osa ihmisistä käyttää laseja niin kauan kuin niillä läpi näkee.
Mutta erilaisilla hiuksilla, vähemmän porvarillisissa arkisissa vaatteissa ja moderneimmilla laseilla tuo on voinut olla hyvin eri näköinen ihminen. Eteenkin naisen kohdalla aika helpoillakin "lavastuksilla" on mahdollisuus muuttaa ulkomuotoaan isosti. Jos naapurusto on tottunut näkemään harmaatukkaisen homssun jolla on letti selässä, kirpparihaalarit ja pienet kulmikkaat rillit, harvalla riittää mielikuvitus yhdistämään sitä naista kiharatukkaiseen punapäähän jolla on ikkunapokat menneeltä vuosikymmeneltä ja pursiseuralle sopivat vaatteet.
On kyllä harmi että vainajan tahtoa on tuhkaamisen kohdalla kunnioitettu.

skoone
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4648
Liittynyt: Su Huhti 01, 2007 9:59 pm

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja skoone »

VoDKa kirjoitti:...
Nainen löytyi Pleasant Valley Memorial Parkista, pieneltä hautausmaalta Annandalesta, Virginiasta. Maassa oli läpinäkyvä muovipussi. Muovipussin vieressä oli kahdeksantuumainen joulukuusi, koristeltuna kultaisilla palloilla ja punaisilla nauhoilla.
Nainen oli juonut brandyä ja syönyt Valiumia (hänen verensä alkoholipitoisuus oli 0.14). Ruumiin viereltä löytyi kaksi tyhjää mehupulloa ja uusi rulla maalarinteippiä hänen repustaan. Hänellä ei ollut taskuissaan kuitteja, joten poliisi ei voinut selvittää hänen liikkeitään. Repussa oli myös Jeff Foxworthyn "You might be a redneck"-kasetti, sekä Monthy Python and the Holy Grail-nauha. Hänellä oli mukanaan kasettisoitin, kuulokkeiden ollessa hänen korvillaan. Nainen oli kuunnellut nauhoitetta Mel Brooksin ja Carl Reinerin esityksestä "2000 year olf man". Hänellä oli päässään muovipussi, minkä hän oli teipannut kiinni, aiheuttaen viralliseksi kuolemansyyksi yhdessä viinan ja lääkkeiden kanssa tukehtumisen. Paikka jonka hän oli valinnut, Pleasant Valley, ei olisi todennäköisesti kulkurin/kuljeksijan tiedossa. Hän makasi lähellä sitä osaa hautausmaasta jonne pikkulapset haudattiin, mutta ei erityisesti minkään tietyn haudan lähellä. Lisäksi lähimmät hautakivet olivat melko uusia.

Hänen päällään olevat vaatteet olivat lähes kaikki Classiques Entierin valmistamia, mikä puolestaan on/oli kalliimpi merkki jota myytiin Nordstromsilla ja Saksilla 5th Avenuella. Iäksi naiselle arvioitiin noin 60 vuotta (myöhemmin tätä lukua on tosin vaihdeltu 50-70 välillä). Hän oli noin 152cm pitkä ja painoi 71 kiloa. Hiukset olivat kiharaiset ja punaiset, lähes kuparin väriset ja leikattu lyhyiksi. Hänen kyntensä oli maalattu punaisiksi. Vatsassaan naisella oli leikkausarpi, jonka arveltiin olevan peräisin keisarinleikkauksesta.

Päällään hänellä oli jokasään Eddie Bauer-hupputakki (koko M), laivastonsiniset Classiques Entierin pusero (koko L), toinen punainen Classiques Entierin pusero (koko XL), punainen Classiques Entierin hihaton silkkipaita (koko pieni L), laivastonsiniset Classiques Entierin neulotut housut (koko L), polveen asti yltävät sukat, valkoiset tukiliivit, valkoiset Fruit of the Loomin alushousut (koko 6) ja mustat nauhattomat kengät (koko 7M). Vaatteet ovat mahdollisesti ostettu edellä mainitusta kaupasta (Saks 5th Avenuella).

Koruina naiselta löytyi kaksi nipsulla kiinnitettävää korvakorua (90-luvulla suosittuja ns. reiättömien korvien koruja), pieni kultainen naisten Guessin kello, 14 karaatin kultasormus missä oli neljä jade-kiveä, metallinen helmiketju missä sairaanhoidolle lääketieto "no code, DNR, No Penicillin".

Lisäksi naiselta löytyi kaksiteholasit jossa läpinäkyvät kehykset. Vihreä reppu jossa aiemmin mainitut kasetit, kaksi tyhjää mehupulloa ja rulla maalarinteippiä.

Näiden lisäksi muutamassa paikassa on mainittu kirjoituskoneella kirjoitettu runonpätkä, joka on myös löytynyt löytöpaikalta ja joka on jonkinlainen muunnelma vanhasta lasten iltarukouksesta "Now I lay me down to sleep" (suomeksi "Levolle lasken luojani"):

"Now I lay me down to sleep
Soon to drift to the
eternal deep
And though I die and shal
not wake
Sleep sweeter will be than
this life I forsake."


...
Kiitos erinomaisen mielenkiintoisesta alustuksesta!

Äkkiseltään minun mieleeni tuli seuraavaa.
1. Nainen oli hyvin yksinäinen. Varsinkin kun oli tulossa joulu.
2. Hänen lapsensa oli haudattu ko hautausmaalle. Ehkä oli lapsen kuolinpäivä. Olisiko mahdoton asia, että ko lapsi olisi otettu ulos hätäsektiolla, mutta lapsi olisi menehtynyt.
3. Ehkä viillon oli tehnyt joku sellaiseen operaatioon epäpätevähenkilö?
4. Naisen vatsa on turvonneen oloinen (oliko jo ennen kuolemaa?) Ehkä hänellä oli syöpä?
5. Nainen saattoi todellakin olla sairaanhoitaja/ lääkäri. Tiesi elvytyksen haitat..ja valiumia käyttöönsä..
6. Nainen oli ehkä joskus asunut tuolla lähellä, mutta muuttanut muualle, mutta tullut takaisin tekemään henk.kohtaisen ratkaisunsa. (vrt yllä)
7. Nainen oli halunnut jättää ns "siistin" muiston itsestään. Korut, kalliit vaatteet jne.

Jotenkin naisen kuolema oli arvokas, hän ei halunnut olla kenellekään rasitukseksi. Ilmoitti miten asiat olivat.
Muista lähdekritiikki!

Naskali
Armas Tammelin
Viestit: 81
Liittynyt: Ti Maalis 29, 2016 11:02 am

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja Naskali »

Dona Lee Thompson, kadonnut nainen, ja tämä Jane doe muistuttavat toisiaan, mutta kun en osaa kieliä niin jää multa tutkimatta onko heidän yhteytensä tutkittu ja tämä mahdollisuus poissuljettu.
Miten muuten tuo Janen kuva on tehty eli kuinka totuudenmukainen se on? Ei ainakaan näytä että tuossa kuvassa itse patologian laitoksella makaisi eikä varmaan taskustaankaan ole kuvia löytynyt.
Musta on outoa että vainajan mukana ollutta nimetöntä toivetta toteutettiin eli ettei ruumiinavausta suoritettu. Mistä sen tietää kuka sen on kirjoittanut ja mitä lie olisikaan avauksessa selvinnyt. Todennäköisesti joku jossain miettii missähän äiti tai vanha ystävä onkaan, ja uskoo että jos olisi kuolleena löytynyt, olisi varmaan tieto tullut. Ja toinen on tunnistamattomana tuhkana ollut kymmeniä vuosia.

Kaustinen
Sabrina Duncan
Viestit: 356
Liittynyt: To Touko 09, 2013 8:23 pm

Re: Annandalen Jane Doe (Jane Doe 245UFVA)

Viesti Kirjoittaja Kaustinen »

Onpa todella paljon samaa näköä tuon Judith A. Geurinin kanssa :shock: . Ainakin se mitä nyt pystyy katsomaan; silmien malli, nenä tuosta kulmasta ja korvat siltä osin kuin näkyvät. Olisi hauska tietää millä perusteella ovat aina pystyneet satavarmasti sulkemaan pois ehdolla olleet henkilöllisyydet.Ihmettelen myös tuota vainajan toiveen noudattamista ruumiinavauskiellon osalta. Ilmeisesti on siitäkin oltu satavarmoja, että on itsemurha. Mietin vaan, että miten sen niin varmaksi on pystynyt toteamaan. Teipissä vain vainaja sormenjälkiä ym.? Toisaalta en epäile etteikö olisi itsemurha; mietityttää vaan aina tällaisissa, miksi jollekin on niin tärkeää kuolla tunnistamattomana. Onko kyseessä ihminen, joka on aikanaan vapaaehtoisesti jättänyt perheensä/sukunsa eikä halua enää aiheuttaa uutta surua?

Vastaa Viestiin