Re: Niko Niemi
Oon pitkään miettinyt, että miten tuo poika näyttää niin tutulta. Samasta kaupungista tietenkin ollaan, eikä nyt ikäkään ihan hirveesti heitä, mutta vieläkään ei tule mieleen, että missä olisin Nikon muka nähnyt. Isoveli tosin kertoi, että poika oli Tampereen Pyrinnön joukkueessa ainakin joskus.
Noi vesialueet on aika lailla tarkastettu, tänään lähti uus joukko vapaaehtosia tutkimaan. Mustalahti on keskusta-aluetta. Siinä ihan Särkänniemen vieressä.
Ihan Onkiniemen tuntumassa (missä Niko siis kuulemma asuu) ei ole sen suurempia vesistöjä; olettaen siis, että Niko on kävellyt Mustalahdenkatua Onkiniemeen, niinkuin valvontakameroissa näkyy. Sahasta Mustalahdenkadulle voi aivan hyvin viedä 20min, itselläni menisi kunnon humalassa varmasti reippaasti enemmänkin. Valvontakameroista ei ainakaan näy, että Nikoa olisi seurannut kukaan, joten en nyt lähtisi taas mihinkään sieppaustarinoihin heti ensimmäisenä. Amurista on tullut paljon vihjeitä, että olisivat kenties Nikon nähneet siinä kolmen pintaan aamuyöllä. Mustalahdenkatua jos kävelee tarpeeksi pitkään, päätyy Mustaanlahteen, ja siinä onkin sitten ensimmäinen vesistö reitin varrella. Tammerkoskeen Niko ei kameroiden perusteella ole päätynyt.
Omasta mielestäni Nikon kavereilta pitäisi kysyä, että viettivätkö he ihan koko ajan mitä olivat Sahassa Nikon kanssa, vai kävikö Niko jossain, jossa joku olisi voinut esim. tarjota/Niko olisi itse ostanut juotavaa? Tyrmäystipat eivät mielestäni ole mahdoton ajatus, mutta kyllä tarpeeksi tequilaakin riittää siihen, että alkaa muutama kymmenen minuuttia myöhemmin horjahdella enemmänkin... Ainakin jos tarpeeksi vetelee. Mahd. tyrmäystipat ovat voineet olla tarkoitettu jollekin toiselle, mutta Niko on saattanut vain ottaa lasin ja juoda tietämättä kenen se on? Nikoa ei ole ilmeisesti ainakaan ryöstetty, jos korttia ei ole käytetty katoamisen jälkeen.
Toivottavasti tämäkin juttu selviää pian, ja saadaan Niko ehjänä kotiin... :/
edit// Laitan vielä linkin Sahan sivuille: http://www.soittoruokalasaha.fi/index.php Kuten ehkä kuvasta näkyy niin mikään paikallinen teinien räkälä ei siis ole kyseessä. Eniron mukaan Sahasta Mustalahdenkadulle on n.2km matkaa.