Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Martti Kyttä
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä »

Kesälomalla on muka paremmin aikaa tehdä asioita kuin muulloin. Niinpä selailin entisessä pihasaunassa, nykysessä työkaluvaja/verstaassa olevia vanhoja, talon remontin yhteydessä säästämiäni Keski-Pohjanmaa -lehtiä.

Ajattelin säästäessäni, että luen ne tarkemmin läpi, kun on aikaa. Nyt oli aikaa.

Yhdessä niistä oli allaoleva, minulle täysin uusi henkirikoksesta kertova lyhyt uutinen

Keski-Pohjanmaa -lehdessä 7.3.1972

Ei uutta Simpeleen jutussa

Mitään uutta ei ole ilmennyt ns Simpeleen jutussa, kertoi komisario Viljo Laute eilen Kymen läänin keskurikospoliisista. Edelleen ovat karkuteillä pietarsaarelainen v. 1946 syntynyt Kauko Antero Ruuska, rovaniemeläinen v. 1950 syntynyt Jouni Kurt Jaakkola ja helsinkiläinen v. 1949 syntynyt Lars Erik Winter. Ainoana pidätettynä on edelleen v. 1941 syntynyt Matti Kustaa Toppari, jonka poliisi pidätti erään muun jutun tutkimusten yhteydessä Kokkolassa.

Kyseinen murtokopla tunkeutui pari viikkoa sitten Simpeleellä Piilin Kulta- ja Kellosepänliikkeeseen ja veivät mennessään arviolta 50 000 mk:n arvosta omaisuutta. Unkarilainen muusikko Guyla Horvarth yllätti ilmeisesti murtokoplan ja tämä pahoinpiteli muusikkoa niin pahoin, että tämä kuoli sittemmin Lappeenrannan keskussairaalassa.

Komisario Laute kertoi, että on paljon mahdollista, että karkuteillä olevat ovat paenneet Ruotsiin. Ruotsin poliisilta on pyydetty virka-apua, mutta ainakaan eiliseen mennessä ei Kymen läänin keskusrikospoliisi ollut saanut vastausta.

Kuva

Uutisessa oli paljon asiaa, mutta moni kysymys jäi vaivaamaan mieltä.

Mikä sai kolmesta eri ilmansuunnasta kotoisin olevaa 4 nuorta miestä lähtemään ryöstöretkelle neljänteen ilmansuuntaan, ja nimenomaan Simpeleelle?

Kuka heistä lopuksi pahoinpiteli Guyla Horvarthin kuoliaaksi?

Saatiinko kaikki ryöstäjät lopulta kiinni?

Saatiinko ryöstösaalis takaisin?

Kuka oli Guyla Horvarth?

Mikä sai hänet osumaan murtopaikalle väärällä hetkellä?

Ja ennenkaikkea:

Miten hän päätyi kaikista maailman paikoista ankeimpaan, 1970-luvun alun talviseen Suomeen, kuolemaan henkirikoksen uhrina?
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche
Inhorealisti

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja Inhorealisti »

Hieno alustus Martti :!:

Mutta eikö tämän olisi pitänyt mennä Selvittämättömiin, kun kerran ei ole tarkkaa tietoa tekijästä tai tuomionluvusta?

Minulla ei ole juuri nyt mitään annettavaa tapauksen pähkäilyyn, mutta halusin nyt edes kehua sinua - mielenkiintoinen keissi!
finnbar87
Sofia Karppi
Viestit: 425
Liittynyt: Su Huhti 27, 2014 9:29 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja finnbar87 »

Ainut asia, joka vahvasti viittaisi noihin nimiin ja jonka pikaisella googlettelulla löysin, oli hra Winterin taloustietoja ruotsalaiselta merinfo.se -sivustolta. Asuisi tuon mukaan Etelä-Ruotsissa. Kaksikin samannimistä löytyy ja toisella heistä täsmäisi koko nimen lisäksi myös syntymävuosi. Rupeaako joku sivulle kirjoittanutta paremmin tuota toista kotimaista osaava ottamaan yhteyttä? :mrgreen:

Erikoinen juttu tosiaan... suomenruotsalainen (?), helsinkiläinen, lappalainen ja ilmeisesti suomenkielinen pohjanmaalainen tekemässä ryöstöä pikkukylässä Kaakkois-Suomessa ja tappavat samalla kertaa unkarilaisen muusikon. Tulee jo mieleen jonkun Ö-luokan komedian alustus, kuinka selittää miten kaikki ovat joutuneet tuommoiseen paikkaan samaan aikaan. :roll:

Miulla on tuolla seudulla tuolloin asuneita lähisukulaisia vielä elossa. Täytyypä (yrittää muistaa) kysyä heidän mahdollisia muistikuviaan ensi kerralla nähdessä.
Martti Kyttä
Remington Steele
Viestit: 216
Liittynyt: La Helmi 22, 2014 1:07 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja Martti Kyttä »

Inhorealisti kirjoitti:Hieno alustus Martti :!:

Mutta eikö tämän olisi pitänyt mennä Selvittämättömiin, kun kerran ei ole tarkkaa tietoa tekijästä tai tuomionluvusta?

Minulla ei ole juuri nyt mitään annettavaa tapauksen pähkäilyyn, mutta halusin nyt edes kehua sinua - mielenkiintoinen keissi!
Kiitos kehuista, Inhorealisti :)

En ollut tosiaan törmännyt tähän tapaukseen aiemmin missään, enkä varsinkaan ensimmäisessäkään selvittämättömien listauksissa, joita olen seurannut jo 70-luvulta lähtien.
Oletin ilman muuta, että tästä on nuijittu tuomiot pöytään.

Viestisi jälkeen tulin ajatelleeksi, että voihan asia olla toisinkin.

Syyttäjä on varmaan lähtenyt hakemaan tuomiota taposta tai ehkä olosuhteista riippuen jopa kuolemantuottamuksesta, jos oikeuteen asti on päästy. Jos näyttö ei ole riittänyt tai langettavaa tuomiota ei ole jostain muusta syystä annettu, tapaus on tänä päivänä rikosoikeudellisesti vanhentunut.

Ja finnbar87, samoille jäljille pääsin itsekin Winterin suhteen, ja siinä kaikki.

Jahas. Ja näyttääpä että Gyula Horvarthin etunimi on kaiken lukemisen ja tavaamisen jälkeen kuitenkin väärin kirjoitettu otsikkoa myöten. Ainakin, jos Keskipohjanmaan uutisessa oleva kirjoitusasu on oikein, ja mikseipä olisi.
Ei ole olemassa totuutta, on vain tulkintoja totuudesta
-Friedrich Nietzsche
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Martilta todellakin hieno löytö ja alustus!Täysin tuntematon rikostapaus itselleni, vaikka melkein naapurikunnassa olen joskus asunutkin.

Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
aumari
Vic Mackey
Viestit: 1995
Liittynyt: Ke Touko 22, 2013 1:46 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja aumari »

Luultavasti nää kaverit, tai jotkut heistä, tutustuivat Ruotsissa. En tiedä oliko sama kokoonpano kun kävivät Ruotsin rekkareissa olevalla autolla Rovaniemellä muistaakseni v. -70. Luultavasti olivat tuolloinkin jollain keikkarundilla. Rovaniemeläiskaverin tunsin lapsesta asti, myöhemmistä vaiheistaan tiedän sen verran, että hän poistui keskuudestamme viitisen vuotta sitten.

70-luku oli ulkomaalaisten ravintolaorkestereiden kulta-aikaa, yhtyeitä tuli mm. Puolasta, entisen Jugoslavian alueelta ja Unkarista. He soittivat aina 1 kuukauden samassa ravintolassa kunnes siirtyivät seuraavaan. Olikohan tämä Gyula juuri tällaisen kuukausiyhtyeen jäsen?
Avatar
paccasucco
Axel Foley
Viestit: 2111
Liittynyt: Ti Syys 02, 2014 9:28 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja paccasucco »

Surmatun unkarilaismuusikon juttua käsiteltiin varsin laajasti silloisissa paikallislehdissä.Valtakunnallisella tasolla se jäi varsin vähälle huomiolle.

Muutamia kuvia/ leikkeitä Etelä- Saimaa lehdessä 1972:

Kuva
Kuva
Kuva
Maksalaatikko on helpompi käsittää, kuin rakkaus- Seppo Räty
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

12.10.1973 Gyula Horvath.jpg
12.10.1973 Gyula Horvath.jpg (172.6 KiB) Katsottu 4859 kertaa
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
joona.linna
Poliisikoira Rex
Viestit: 263
Liittynyt: Ti Kesä 11, 2013 6:53 pm

Re: Guyla Horvarthin surma Simpeleellä 1972

Viesti Kirjoittaja joona.linna »

Heti alkuun kiitokset Martille aloituksesta ja L murhalle sekä "Pakkasukolle" lisä tiedoista !

Tuttuni, koko elämänsä laivoilla ollut mies oli yllättynyt Kaukon tekemästä rikoksesta, toki tiesi että Ruuska ei ollut pysynyt kaidalla tiellä , mutta henkirikos tuli täysin puskista, kun asiasta kyselin .Ainakin 1970 Ruuska oli vielä merillä,Meri -sivustolta löysi tuon laivankin mustavalkokuvineen ,jonka jätän nyt kuitenkin mainitsematta. Merigubbe kertoi, että tuolloin piti tehdä töitä, toki kun vapaata oli niin, juotiin viinaa ja satamaan päästyä "pilluhan se oli mielessä" nuorilla merimiehillä niin kuin mäkikotka sen ilmaisi.

No enyway mielenkiintoinen tapahtumaketju vuosikymmenten takaa.
Vainajat eivät vaikene
Vastaa Viestiin