Paitsi, että jossain lehdessä oli aiemmin julki tullut tieto, ettei pari ollut eroaikeissa. Jos muistan oikein sanottiin, ettei sellainen ollut ollut edes tapetilla.Sissi kirjoitti:Mitä jos tässä nyt onkin se yksinkertaisin vaihtoehto jota ei juurikaan ole käsitelty: ero tulossa, mies lähdössä ja naisella psyykkinen sairaus jonka takia ei luultavasti olisi huoltajuutta saanut ja tiesi sen?
Koko kauniisti rakennettu korttipakka hajoamassa ja se mitä ystävätär on kirjoittanut ja minkälaisen profiilin luo itsessään kotisivullaan niin sosiaalisesti ja taloudellisesti olisi ollut romahdus. Poliisi kertoi siitä että oli heti teot tehtyään soittanut miehelleen (tai ainakin yrittänyt) Ilmoitusasiaa: nyt ei sitten tarvi huoltajuudesta kiistellä. (kosto?)
Miettinyt asiaa useamman viikon: Kimmoke Rautavaaran tapauksesta?
Aina tällaisissa poliisi kertoo että katuu jos teon tekijä näin sanoo. Tässä tapauksessa poliisi ei lausu asiasta mitään. Ei kadu?
Vähän kylmää spekulointia mutta julman loogista. (ja ihan yhtä vähän faktatietoon perustuvaa kuin kaikki muutkin tämän ketjun arvelut)
Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Mielenterveyden järkkyessä on selvää että (perustunnollinen, normaali) ihminen kokee ettei ole enää yhtä hyvä äiti (puoliso, työntekijä jne.). Silloin henkilö saattaa päätyä itsemurhaan tai sen yritykseen koska kokee että muilla on parempi olla ilman häntä.
Silloin voisi kääntäin ajatella että lapsensa surmaamaan päätynyt on ajatellut että itsellä on parempi olla ilman lapsia? Mutta eihän kukaan voi ajatella että lasten on parempi olla kuolleena Tässäkin on tietenkin voinut olla laajennettu itsemurha aikeena, sitähän ei tiedä.
Silloin voisi kääntäin ajatella että lapsensa surmaamaan päätynyt on ajatellut että itsellä on parempi olla ilman lapsia? Mutta eihän kukaan voi ajatella että lasten on parempi olla kuolleena Tässäkin on tietenkin voinut olla laajennettu itsemurha aikeena, sitähän ei tiedä.
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Juurikin näin ja lapsivesipunktiot aiheuttavat turhia keskenmenoja terveille sikoöille eli niissä on sellaisia riskejä, joita kaikki eivät halua ottaa. Down-syndrooman selviäminen ulträäniseulonnoilla ei myöskään ole 100%. Uä:ssa voi näkyä niskapoimun paksuuntuminen ja lapsi on silti terve tai uä voi olla nomaali ja lapsella on silti Down-syndrooma. Itse osallistuin aikanaan seulontoihin, nyt vanhempana ja viisaampana en tod.näk. osallistuisi.Scilla kirjoitti:Raskauden aikaisiin seulontoihin ei ole pakko osallistua, täysin vapaaehtoisia. Seulonnoissa ei selviä kuin Down-syndrooma, jatkotutkimuksissa pari muuta. Vaikka noihin seulontoihin osallistuisi, niin se ei johda suoraan raskauden keskeytykseen, vaikka poikkeavuutta löytyisi. Osa pitää lapsensa silti. Täällä noista vähän lisää:
http://www.vaestoliitto.fi/perinnollisy ... vuuuksien/
Tämä postaus vain siksi, kun moni luulee kirjoitusten perusteella kaikki osallistuvan seulontoihin ja huonoja uutisia saavien päätyvän keskeytykseen.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
-
- Alokas
- Viestit: 7
- Liittynyt: Ti Loka 28, 2014 12:04 pm
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Otan kantaa vaikeaan raskauteen, koska ilmeisesti kyseisen termin perusteella lapsesta ollaan leipomassa vammaista? Vaikea raskaus voi olla esim.äärimmäisen kova raskausajan pahoinvointi sekä, että esim. joutuu olemaan vuodelevossa pitkiä aikoja, jos vauva meinaa syntyä liian aikaisin. Tämä ajaa myös mielen todella koville.
Toiseksi otan kantaa mielenterveyteen. Vaikka olisi mikä diagnoosi tehty, kuka sanoo, etteikö lääkäritkin tekisi virheitä? Nimittäin onko kaikissa tapauksissa dg oikea?
Toiseksi otan kantaa mielenterveyteen. Vaikka olisi mikä diagnoosi tehty, kuka sanoo, etteikö lääkäritkin tekisi virheitä? Nimittäin onko kaikissa tapauksissa dg oikea?
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Hyvä kysymys. Onko lääkärit valtuutettuja vain yhteen totuuteen.
Finlandiapalkinto tais mennä oikeaan osoitteeseen.
Finlandiapalkinto tais mennä oikeaan osoitteeseen.
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Voisitteko linkittää tähän luotettavan lähteen, jossa todetaan tekijän olleen psykoosissa, tai että hänellä olisi ollut edes tekoon vaikuttavia mielenterveysongelmia. Päinvastaisesta on kyllä näyttöä, kuten se, että murhaaja on osallistunut vangitsemisoikeunkäyntiin ja on tällä hetkellä vangittuna, ei sairaalassa.Suarez kirjoitti:Oletko itse ollut paljonkin tekemisissä psykoottisten ihmisten parissa? Psykoottinen ihminen voi näyttöä ja vaikuttaa päällisin puolin täysin normaalilta pystyä asialliseen keskusteluunkin. Ei kaikki ole "seinähulluja", jotka riehuu ja ovat täysin pihalla ympäröivästä maailmasta.ofoni kirjoitti:Katso Kyllikki hän on psykoosista huolimatta kertomaan ja jäsentelemään teon motiiveja, sekä kestämään kolme tuntisen kuulustelun. Kyllikki ei ilmeisesti ole lukenut, näkemisestä puhumattakaan psykoottista ihmistä:
"- Hän on kertonut hyvin avoimesti omasta menettelystään, mitä hän on tehnyt. Myös motiivista on ollut puhetta, mutta en voi sitä nyt sen enempää avata, Tuure totesi tiistaina illalla heti kolmetuntisten kuulustelujen jälkeen"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112 ... 7_uu.shtml
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
ninacs kirjoitti: Silloin voisi kääntäin ajatella että lapsensa surmaamaan päätynyt on ajatellut että itsellä on parempi olla ilman lapsia?
Näin olen itsekin ajatellut. Tällainen häiriintyneen mielen logiikka selittäisi sen, miksi lapset (ongelma) hoidettiin pois päiväjärjestyksestä. Saattaisi selittää myös sen, miksi kukaan ei ole kertonut naisen osoittavan katumusta.
Vauvan terveydestä muistuttaisin, että kaikki tähänastiset tiedot tukevat sitä, että vauva on ollut terve. Mihinkään muuhun ei ole tullut viitteitä.
Uskoisin myös, että nainen on ollut hoidossa sairautensa takia. Ystävä mainitsi blogissaan, että jo ensimmäisen raskauden/ synnytyksen aikana ja jälkeen oli ongelmia, joten voisin kuvitella, että tämän toisen raskauden ja synnytyksen aikaan tilanne on ollut seurannassa. Ja lääkitys päällä. Tätä tukee mielestäni myös se, että nainen jäi "äitiyslomalle" eli käytännössä sairauslomalle jo keväällä, ennen varsinaisen äitiysloman alkamista.
Vielä, näihin kahteen viimeiseen asiaan liittyen sain yksärin, jossa kerrottiin vauvan olleen terve ja naisen saaneen hoitoa/lääkitystä. En tietenkään voi vahvistaa saamani viestin todenperäisyyttä. Viestin lähettäjä ei ole kirjoittanut tähän ketjuun.
All is pretty.
- Andy Warhol
- Andy Warhol
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
En väitä, että kyseessä olisi välttämättä psykoosissa tehty teko. Kommentoin siihen, että sinä kumosit psykoosin mahdollisuuden, koska nainen on ollut vangitsemis oikeudenkäynnissään mukana ja hän on pystynyt kertomaan tekonsa motiiveista. Nuo esittämäsi väitteet kun eivät sulje pois psykoosiakaan.ofoni kirjoitti:Voisitteko linkittää tähän luotettavan lähteen, jossa todetaan tekijän olleen psykoosissa, tai että hänellä olisi ollut edes tekoon vaikuttavia mielenterveysongelmia. Päinvastaisesta on kyllä näyttöä, kuten se, että murhaaja on osallistunut vangitsemisoikeunkäyntiin ja on tällä hetkellä vangittuna, ei sairaalassa.Suarez kirjoitti:Oletko itse ollut paljonkin tekemisissä psykoottisten ihmisten parissa? Psykoottinen ihminen voi näyttöä ja vaikuttaa päällisin puolin täysin normaalilta pystyä asialliseen keskusteluunkin. Ei kaikki ole "seinähulluja", jotka riehuu ja ovat täysin pihalla ympäröivästä maailmasta.ofoni kirjoitti:Katso Kyllikki hän on psykoosista huolimatta kertomaan ja jäsentelemään teon motiiveja, sekä kestämään kolme tuntisen kuulustelun. Kyllikki ei ilmeisesti ole lukenut, näkemisestä puhumattakaan psykoottista ihmistä:
"- Hän on kertonut hyvin avoimesti omasta menettelystään, mitä hän on tehnyt. Myös motiivista on ollut puhetta, mutta en voi sitä nyt sen enempää avata, Tuure totesi tiistaina illalla heti kolmetuntisten kuulustelujen jälkeen"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112 ... 7_uu.shtml
Ei minulla kuten ei meistä kenelläkään voi olla luotettavaa lähdettä siihen mitä on teon taustalla. Tiedetään vain, että nainen tappanut 2 lastaan ja tunnustanut teon. Suunnilleen kaikki muu on vain arvailua.
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Ei ole näyttöä suuntaan tai toiseen. Ei löydy luotettavaa linkkiä myöskään siitä, ettei nainen ollut psykoosissa. Mielentilatutkimuksessa asia sitten selvitetään. Sitä ei selvitä poliisi.
Oriveden kouluamuja, sittemmin syyntakeettomaksi tuomittu, oikeuteen "raahattuna" (vangitsemisoikeudenkäynti).Hänkin tunnusti tekonsa jo esitutkintavaiheessa ja teki yhteistyötä poliisin kanssa.
http://yle.fi/uutiset/oriveden_ampujaks ... ta/5236090

Viimeksi muokannut Destiny, Pe Marras 28, 2014 9:26 pm. Yhteensä muokattu 4 kertaa.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Väärin arvailua ei ole se, että murhaaja on vangittu, hän ei ole sairaalassa hoidossa ja hän on kertonut tapahtumista varsin järkevästi kolme tuntia kestäneiden kuulusteluiden aikana.Suarez kirjoitti:
Ei minulla kuten ei meistä kenelläkään voi olla luotettavaa lähdettä siihen mitä on teon taustalla. Tiedetään vain, että nainen tappanut 2 lastaan ja tunnustanut teon. Suunnilleen kaikki muu on vain arvailua.
Kuopion lapsisurmat: Äiti kertonut avoimesti teostaan
Tiistai 25.11.2014 klo 20.16
Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi naisen epäiltynä todennäköisin syin kahdesta murhasta.
Asianajaja Harri Tuuren mukaan murhista epäilty nainen on puhunut tapahtumista avoimesti.
Asianajaja Harri Tuuren mukaan murhista epäilty nainen on puhunut tapahtumista avoimesti. (ESKO MIKKONEN)
Naisen vangitsemista käsiteltiin tiistaina iltapäivällä suljetuin ovin. Vaatimuksen käsittelyn suorittamisesta ilman yleisöä teki tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Miettinen. Epäilty tuotiin istuntosaliin vasta, kun tuomari oli pyytänyt mediaa ja muuta yleisöä poistumaan salista.
Epäillyn puolustusasianajaja Harri Tuure kertoi tavanneensa naisen ennen pakkokeinoistuntoa. Tuuren mukaan tapaaminen oli perusteellinen ja riitti vangitsemisvaatimukseen vastaamiseen. Hänen mukaansa epäilty ei vastustanut vangitsemista.
Poliisi puhutti naista alustavasti jo lauantaina, mutta virallisesti häntä päästiin kuulustelemaan vasta tiistaina illalla heti vangitsemisoikeudenkäynnin jälkeen.
Tuuren mukaan nainen kertoi alustavissa puhutteluissa sekä illalla suoritetuissa kuulusteluissa poliisille tietyn tapahtumakulun.
- Hän on kertonut hyvin avoimesti omasta menettelystään, mitä hän on tehnyt. Myös motiivista on ollut puhetta, mutta en voi sitä nyt sen enempää avata, Tuure totesi tiistaina illalla heti kolmetuntisten kuulustelujen jälkeen.
Tuure ei halunnut ottaa kantaa siihen, miten nainen itse suhtautuu tapahtuneeseen.
Miettinen kertoi poliisin kuulustelevan torstaina ainakin lasten isää. Se, missä määrin poliisi tulee esitutkinnan aikana kuulustelemaan perheen lähipiiriä, selviää Miettisen mukaan vasta myöhemmin.
Miettinen ei halunnut kommentoida epäiltyjen murhien tekotapaa.
- Oikeuslääkäri aikanaan ilmoittaa lasten kuolinsyyt, mutta niiden selvittäminen voi viedä viikkojakin, Miettinen totesi.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014112 ... 7_uu.shtml
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Kysymys kuuluukin kuinka kauan tapahtuman jälkeen oikeudenkäynti järjestettiin, ei hän oikeudessa enää ollut psykoottinen. Ei se tarkoita sitä että henkilö olisi psykoosissa enää oikeuden käynnissä, jos hän on ollut teon tehdessään psykoosissa. Herran Jumala, aivan päättömiäkö täällä jutustelee, tietenkin tuota henkilöä on hoidettu teon jälkeen, ennen oikeudenkäyntiä, ei psykoosi ole mikään iättömästi pysyvä olotila, jos sitä hoidetaan.Destiny kirjoitti:Ei ole näyttöä suuntaan tai toiseen.
[/img]
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Kuva vangitsemisoikeudenkäynnistä, joka lienee tullut samoihin aikoihin, kuin Kuopion naisella. Mielentilatutkimuksen jälkeen Oriveden kaveri joutui vielä oikeuteen ja sieltä vasta tuomittiin Niuvaan hoitoon.ofoni kirjoitti:Kysymys kuuluukin kuinka kauan tapahtuman jälkeen oikeudenkäynti järjestettiin, ei hän oikeudessa enää ollut psykoottinen. Ei se tarkoita sitä että henkilö olisi psykoosissa enää oikeuden käynnissä, jos hän on ollut teon tehdessään psykoosissa. Herran Jumala, aivan päättömiäkö täällä jutustelee, tietenkin tuota henkilöä on hoidettu teon jälkeen, ennen oikeudenkäyntiä, ei psykoosi ole mikään iättömästi pysyvä olotila, jos sitä hoidetaan.Destiny kirjoitti:Ei ole näyttöä suuntaan tai toiseen.
[/img]
Et tiedä yhtään, hoidettiinko Oriveden kaveria ennen oikeuteen raahaamista vai ei, etkä tiedä Kuopion emännänkään tilasta mitään. Etkä tunnut tietävän psykoottisista ihmisistäkään mitään (olet ehkä heitä tavannut, mutta niin on moni muukin, myös minä). Argumenttisi pohjautuvat mutuun, niin kuin muillakin. Et tiedä asian oikeaa laitaa sen enempää, kuin muutkaan palstan kirjoittajat. Mitään näyttöjä suuntaan tai toiseen ei julkisuuteen ole esitetty. Mutta pidä vaan pääsi se, mutta se, että asia on sinun mielipiteesi ei tee siitä yhtään sen oikeampaa tai vakuuttavampaa, kuin muidenkaan, joten anna muidenkin esittää mielipiteensä ja spekulaationsa, ne ovat ,tässä vaiheessa, aivan yhtä oikeita ja todistettuja, kuin sinunkin. Totuus selviä sitten myöhemmin, kun kaikki tutkinnat on tehty.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Destiny kirjoitti:
Kuva vangitsemisoikeudenkäynnistä, joka lienee tullut samoihin aikoihin
Ei riitä, pitäisi olla vähän tarkempaa kuin lienee tai musta tuntuu. Todettiinko tämän muuten olleen psykoosissa teon tehdessään?
Kehoitan tutustumaan esim. Andrea Yatesin tapaukseen, jos haluatte nähdä miten oikeasti psykoosissa oleva ihminen on käyttäytynyt ennen ja jälkeen lapsen surmien.
-
- Vähänniinkuharrastaja
- Viestit: 98
- Liittynyt: Ma Marras 18, 2013 12:02 pm
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Kattellaha ku aja kulluu ja jutut vanahenoo.
Re: Äiti surmasi kaksi lastaan, Kuopio 22.11.2014
Kyllä riittää, ihan itse katsoo milloin Oriveden räiskintä oli ja milloin pidettiin vangitsemisoikeudenkäynti, minä tiedän ja selviää sinullekin kun viitsit selvittää. Mene lukemaan ketju ihan itse, jos kiinnostaa tai pidä pääsi, ihan sama.ofoni kirjoitti:Destiny kirjoitti:
Kuva vangitsemisoikeudenkäynnistä, joka lienee tullut samoihin aikoihin
Ei riitä, pitäisi olla vähän tarkempaa kuin lienee tai musta tuntuu. Todettiinko tämän muuten olleen psykoosissa teon tehdessään?
Kehoitan tutustumaan esim. Andrea Yatesin tapaukseen, jos haluatte nähdä miten oikeasti psykoosissa oleva ihminen on käyttäytynyt ennen ja jälkeen lapsen surmien.
Sinullakaan ei ole mitään tarkempaa tietoa mistää esittää, joten samantasoinen "tieto" saa riittää sinullekin.
Yatesin tapaus on tuttu varmasti kaikille minfon nestoreille ainakin, tapaus on jenkeistä ja Yates on vankilassa. Tuskin olet itse tavannut Yatesia, joten "tietosi" perustuu siihen, mitä on julki annettu ja mutuun. Minä tiedän, miten psykoottiset ihmiset käyttäytyvät ja tietoni eivät ole mistään amerikkalaisista dokkareista tai tapauskerronnoista vaan ihan tosielämästä.
Helvetin kosto kiehuu sydämessäni- Yön kuningatar