Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
TooToo
Sofia Karppi
Viestit: 441
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Stadi

Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja TooToo »

Äskettäin Imatralla joku laittoi aseen laulamaan ja ilmeisesti kolme kuolluta keskustan baarissa. Sen enempää ei tässä vaiheessa tietoa, mutta onhan saatana kohtuullisen synkkä lauantai :cry:

Rottencreep
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: To Huhti 24, 2008 10:49 pm

Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Rottencreep »

Imatralla on sattunut ammuskelu, jossa on kuollut kolme ihmistä. Tapahtumat ovat paikalla olevan Ylen toimittajan mukaan sattuneet puolenyön aikaan. Poliisi on vahvistanut tiedon klo yhden jälkeen lähettämässään tiedotteessa.

Poliisin mukaan epäilty tekijä on poliisin hallussa ja alue on eristetty. Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta seuraavan kerran sunnuntaina klo 10.

– Jengi on silminnähden järkyttyneitä täällä. Ihmiset seuraavat tilannetta hiljaisena, kertoo paikalla oleva Ylen tuottaja Vesa Winberg.

– Alue on eristetty. Kuulin, kun joku sanoi, että ampuja olisi saatu kiinni, Winberg sanoo.

Yle seuraa tilannetta.


http://yle.fi/uutiset/3-9333628
:!:

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja loyder »

Neljää ammuttu, ilmeisesti näistä 2 naista ja 1 mies kuollu välittömästi, Ampuja kiinni! IHAN KAMALAA!

noin lukee suomi24 palstalla ja tekijän nimi mahdollisesti Jori Lasonen -93

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja loyder »

JUURI NYT
Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut
Julkaistu: 4.12. 1:15
Kolme ihmistä on Ylen tietojen mukaan saanut surmansa lauantai-iltana Imatralla sattuneessa
Paikalla olevan Ylen toimittajan mukaan tapahtumat ovat sattuneet puolenyön aikaan.

Poliisi tiedotti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä lauantai-iltana Imatran kaupungissa sattuneesta ampumavälikohtauksesta. Poliisin mukaan epäilty tekijä on poliisin hallussa ja alue on eristetty.

Ilta-Sanomiin yhteydessä ollut henkilö kertoo olleensa ravintola Vuoksenvahdin lähistöllä ja kuulleensa voimakkaita pamahduksia. Hänen mukaansa ravintolan edustalla on liikkunut auto.

Asiasta lisää hetken kuluttua.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... ml?ref=rss

hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2370
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016120 ... 0_uu.shtml

Imatran keskustassa ammuskeltu - jopa kolme kuollut

Sunnuntai 4.12.2016 klo 01.17

Kolmen ihmisen kerrotaan saaneen surmansa ammuskelussa Imatralla.

Imatralla Koskenpartaalla on tapahtunut puolenyön aikaan ampumavälikohtaus.

Poliisin mukaan tekijä on otettu kiinni ja alue on eristetty.

Paikalla olleiden, Iltalehteen yhteydessä olleiden silminnäkijöiden mukaan ainakin kolme ihmistä on kuollut ammuskelussa. Silminnäkijöiden mukaan ammuskelu tapahtui ravintola Vuoksenvahdissa tai sen edustalla. Myös Yle uutisoi yhdeltä aamuyöllä kolmen ihmisen kuolleen.

Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta aikaisintaan aamulla kello 10.

Iltalehti seuraa tilannetta.

HENRI KOPONEN
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja loyder »

löysin kuvan ylidausta muttan en tiedä että onkohan ihan ok sitä tänne laittaa?

johnny rebel

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja johnny rebel »

loyder kirjoitti:löysin kuvan ylidausta muttan en tiedä että onkohan ihan ok sitä tänne laittaa?
Jos yllaudas ni anna tulla

loyder
Poliisikoira Rex
Viestit: 276
Liittynyt: Su Loka 25, 2015 5:14 pm

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja loyder »

Kuva
Kuva

Avatar
Blues
Rico Tubbs
Viestit: 1223
Liittynyt: Ti Heinä 17, 2007 3:11 pm
Paikkakunta: Aurinkoinen Etelä

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja Blues »

No huhhuh, mielenkiinnolla jäämme odottelemaan lisäinformaatiota aiheesta.
Onkohan taas jokin mustasukkaisuusdraama, vaiko ihan vaan muu järjenlähtö kyseessä?
Mä voin tehdä mitä vaan, mitä haluan mä saan, mitä haluan mä voin.

AlPacino
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ti Marras 03, 2015 5:30 pm

Re: IMATRALLA rytisee..kuolleita muutama

Viesti Kirjoittaja AlPacino »

Huhujen mukaan tekijä olisi yllämainittu Jori, ja huhu perustuu auton rekisteritietoihin (joka on uhrien välittömässä läheisyydessä jossain kuvassa)

Toisen huhun mukaan tekijä olisi ajanut kävelykadulle, noussut autosta ja ampunut kolmea naista ja yhtä miestä, joista yksi nainen olisi jäänyt henkiin.
Tämän jälkeen olisi kuulemma polvistunut odottamaan poliiseja.

Painotan sanoja "huhu" ja "kuulemma".
”Silmä silmästä sokeuttaa koko maailman.”

TooToo
Sofia Karppi
Viestit: 441
Liittynyt: Ti Tammi 08, 2008 1:28 am
Paikkakunta: Stadi

Re: Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja TooToo »

Sen verran tuttuja sieltäpäin, että huhuja paljonkin liikkeellä, mutta kyseessä ilmeisesti 1993 syntynyt paikkakuntalainen..Sama henkilö puukotti pari vuotta sitten erästä henkilöä, mutta pitäähän kaikkien saada uusi mahdollisuus, eikun???

johnny rebel

Re: Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja johnny rebel »

---

Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

TooToo kirjoitti:Sen verran tuttuja sieltäpäin, että huhuja paljonkin liikkeellä, mutta kyseessä ilmeisesti 1993 syntynyt paikkakuntalainen..Sama henkilö puukotti pari vuotta sitten erästä henkilöä, mutta pitäähän kaikkien saada uusi mahdollisuus, eikun???
Voi voi, mikähän nyt meni pieleen kun tälleen uudelleen meni mokaamaan?
Kyllähän ihminen muuttuu aina yleensä hyväksi kun vaan ymmärtää kauhean tekonsa..
Vankilasta kotiutuu enimmäkseen katuneita ja parannuksen tehneitä hienoja ihmisiä.

No! Eikö kellään mitään tietoa mitä oikeasti tapahtunut?
Totuus

AlPacino
Scooby-Doo
Viestit: 29
Liittynyt: Ti Marras 03, 2015 5:30 pm

Re: Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja AlPacino »

Juuri sain puhelun paikanpäällä olleelta. Kyllä, sama henkilö puukotti toista mieshenkilöä yksityisasunnossa 2013.
”Silmä silmästä sokeuttaa koko maailman.”

Kyllikki S
Adrian Monk
Viestit: 2652
Liittynyt: Pe Heinä 13, 2007 1:30 am

Re: Imatran Vuoksenvahdin kolmoissurma 4.12.2016

Viesti Kirjoittaja Kyllikki S »

Suolessa väitettiin, että uhrit olivat satunnaisesti valikoituneita?
Totuus

Vastaa Viestiin