Hirvensalmen perhesurma

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Täysi Purenta kirjoitti:Poikkeuksellisen tästä perhesurmasta tekee ensisijaisesti se, että uhrit eivät ole mitään puolustuskyvyttömiä pienokaisia, vaan täysikokoisia nuoria miehiä. Sellaisia ei enää surmata ammeeseen upottamalla tai oteta mukaan viimeiselle automatkalle turvaistuimeen kytkettynä. Tuonikäisiltä voi odottaa myös ankaraa vastarintaa surma-aikeisiin. On siis ihan odotettavaa että jälki on sen mukaista.
Kolme aikamiestä puukko- ja kirveshippasilla tuottavat varmasti hirveätä jälkeä. Mahdollista on, että kuolinsyyt ovat pelkkiä kuiviin vuotamisia jolloin voi olla työn ja vaivan takana selviytää, kuka seisoikaan pystyssä viimeisenä ja huitaisi viimeisen iskun?
No eikö se ole alusta asti ollu selvä asia että isä on tehnyt itsemurhan joten tuskin pojat on katelleet,verta vuotavina, tuolilla istuen että
"kappas,hullu-äijä hirttää ittensä,katotaampa tämä ensin loppuun,otetaan kupit kahvia ensin jatketaan me sitten loppuun kaksistaan."
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 479
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Maikkarilta:

"Hirvensalmen perhesurma: Isä yllätti poikansa lyömällä takaapäin – "Muisti katkeaa siihen, kun hän menee huoneeseen"



Poliisi ei ole kuulustellut vieläkään virallisesti perheenäitiä liittyen Hirvensalmen perhesurmaan. Perheen pojan ja isän kuolemaan johtanut tragedia tapahtui Hirvensalmella Väisälän kylällä sijaitsevassa maalaistalossa huhtikuun lopussa.

Perheen äiti oli töissä tapahtumahetkellä. Karmea teko paljastui, kun äiti palasi kotiin noin puoli kahdeksan aikaan maanantai-iltana 24. huhtikuuta. Hän soitti hätäkeskukseen.

Äiti löysi kotoa 16- ja 20-vuotiaat poikansa pahoin loukkaantuneena. Veljesten 43-vuotias isä löytyi kuolleena. Pojat kuljetettiin sairaalaan Kuopioon, mutta 20-vuotias poika kuoli seuraavana päivänä vammoihinsa.

Poliisi tutkii perhesurmaksi epäilemäänsä tragediaa tappona ja tapon yrityksenä. Jutun ainoa epäilty on perheen isä.

– Käymme tutkijoiden kanssa huomenna läpi tekniset tutkimustulokset, jolloin varsinaiset tapahtumatkin tarkentuvat. Sen jälkeen kuulemme virallisesti äitiä. Olemme puhuneet hänen kanssaan useasti, mutta varsinaista kuulustelua ei ole vielä pidetty, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Paukkunen Itä-Suomen poliisista kertoo.

Isä käytti lyömäasetta


Teossa vakavasti loukkaantunut 16-vuotias poika on toipumassa vammoistaan. Hänet siirrettiin jo kolme viikkoa sitten Kuopion yliopistollisesta sairaalasta Mikkeliin sairaalaan.


– Poika on kuntoutunut hyvin. Ainakin fyysisesti hän toipuu todennäköisesti täysin ennalleen. Hän pääsee jo pian kuntoutukseen.


Poliisi on kuulustellut poikaa jo useamman kerran, mutta toistaiseksi kuulustelut eivät ole tuoneet merkittävää lisätietoa asiaan. Poika ei muista varsinaista tekoa.


– Muisti katkeaa käytännössä siihen, kun hän menee tiettyyn huoneeseen. Siellä hänen kimppuunsa on hyökätty yllättäen selkäpuolelta, Paukkunen kertoo.

Poliisin mukaan isä käytti teossa jonkinlaista lyömäasetta. Teossa ei käytetty puukkoa tai ampuma-asetta, mutta siinä käytettiin useampia tekovälineitä.

Molemmat pojat tulivat täydellisesti yllätetyiksi.

– Pojat eivät olleet tekohetkellä keskenään samassa tilassa. Kaikki uhrit löytyivät kuitenkin talosta sisältä suhteellisen lähekkäin toisiaan.

Lääkärit kertoivat pojalle

16-vuotias poika oli teon jälkeen joitakin päiviä kriittisessä tilassa, mutta sen jälkeen hän on toipunut nopeasti.

Poliisin mukaan lääkärit kertoivat pojalle tapahtuneesta.

– Hän ei ole herätessään tiennyt, mitä on tapahtunut. Lääkärit ovat miettineet, miten asioista hänelle kerrotaan, koska se on melkoinen järkytys kuulla, että isä ja veli ovat kuolleet, Paukkunen sanoo.

Poliisi uskoo, että pojan muistinmenetykseen vaikuttaa sekä päähän kohdistunut isku että henkinen trauma.

- Odottelemme, että hänen muistinsa palautuisi. Se ei tietenkään ole varmaa. Pidän muistamattomuutta todellisena, eli siitä ei ole kyse, etteikö hän haluaisi puhua.

Perheen äiti vietiin myös teon jälkeen sairaalaan sokkitilan vuoksi.

– Hänelle on ollut luonnollisesti helpotus, että edes toinen poika on selvinnyt tästä järkyttävästä tapahtumasta, Paukkunen luonnehtii.

Pahoja talousvaikeuksia

Poliisin mukaan teon motiivi liittyy perheen isän taloudellisiin vaikeuksiin.

Miehellä oli oma autokorjaamo, josta hänelle oli kertynyt paljon velkaa ja jota hän oli myymässä pois. Kaupoista oli jo alustavasti sovittu. Teon aikaan mies oli töissä ulkopuolisen palveluksessa.

– Tutkinnassa ei ole tullut esiin muuta kuin nämä kovat taloudelliset paineet, joita isällä on ollut. Perhe on elänyt tiukkaa elämää rahallisesti. Ulkopuolisen on vaikea sanoa, miten paljon talousvaikeudet häntä painoivat, Paukkunen sanoo.

Poliisin mukaan perheen äiti tiesi talousvaikeuksista.

Mies ja nainen olivat jo virallisesti eronneet, mutta he asuivat yhä yhdessä.

– Heidän yhteiselonsa jatkui avioerosta huolimatta ja he pitivät taloutta yhdessä.

Talo edelleen tutkittavana


Poliisin mukaan miehen käytöksestä ei pystynyt ennakoimaan hänen aikeitaan. Nuoremman pojan mukaan tekopäivä oli täysin normaali.

– Kuopus oli ollut koulusta vapaalla ja vanhempi poika haki isän iltapäivällä kirkonkylältä kokouksesta. Mitään erikoista ei ole tapahtunut.

Poliisi arvelee tapon ja tapon yrityksen tapahtuneen joskus kello 16 jälkeen, noin pari kolme tuntia ennen äidin kotiin saapumista.

Perheen maalaistalo on edelleen poliisin eristämä. Vielä viime viikolla sieltä löytyi uusi verijälki, jota poliisi kävi paikan päällä tutkimassa.

– Perheenäiti pääsisi taloon, jos hänen tarvitsee hakea sieltä jotain, mutta ymmärrettävistä syistä hän ei ole sinne halunnut mennä, Paukkunen sanoo."

http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikke ... en/6461212
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1227
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Mikä perkele siinä on, että perhe(enjäseniä) pitää viedä mukanaan, miksei riitä että pistää vain itsensä kylmäksi?
Avatar
Tackleberry
Adrian Monk
Viestit: 2734
Liittynyt: La Touko 02, 2015 1:53 am

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Tackleberry »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Mikä perkele siinä on, että perhe(enjäseniä) pitää viedä mukanaan, miksei riitä että pistää vain itsensä kylmäksi?
Todennäköisesti syynä on narsistinen persoonallisuushäiriö + epäonnistuminen elämässä.

Kusipää mikä kusipää.
Onneksi epäonnistui (vielä kerran) toisen pojan kohdalla.
Avatar
UglyBetty
Neuvoja-Jack
Viestit: 586
Liittynyt: Ke Loka 29, 2014 2:03 am
Paikkakunta: Cloud Cuckoo Land

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja UglyBetty »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Mikä perkele siinä on, että perhe(enjäseniä) pitää viedä mukanaan, miksei riitä että pistää vain itsensä kylmäksi?
Juu en kykene ymmärtämään sitten alkuunkaan.
Ja vieläpä ilmeisesti raha-asioiden takia?!
Jos olisi vain itseltään hengen vienyt, niin eihän hänen velkansa esim. lapsille olisi periytynyt!
Käsittämätöntä. Miten tämä tappaminen nyt sitten ketään auttoi :roll:
Jonkunlainen kosto äidille? Tämähän ei joutunut edes yrityksen kohteeksi kun ei ollut kotona.
Tosi narsistista. Pahasti täytyy olla vinksallaan kun pystyy tuollaista omille lapsilleen tekemään.
Onneksi edes toinen poika jäi henkiin...
Kukkahattutäti
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ma Touko 08, 2017 9:14 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Kukkahattutäti »

Jospa se äiti oli kuitenkin lähdössä ja se yhdistettynä kipuihin ja taloudellisiin vaikeuksiin laukaisi tämän. Seolla lie tästäkin tietoa.
JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 479
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

IS:stä:

"Töistä kotiin palannut isä hyökkäsi poikiensa kimppuun täysin yllättäen – tämä tiedetään Hirvensalmen perhesurmasta nyt

Hirvensalmella huhtikuun lopulla tapahtuneen perhesurman tutkinta on valmistumassa kuukauden sisällä, uskoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Paukkunen Itä-Suomen poliisista.

Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio on tutkinut tapahtumapaikalta perheen kotoa otettuja näytteitä. Osaa tuloksista odotetaan yhä. Poliisi on jo useaan otteeseen kuullut perheen äitiä, mutta virallinen kuulustelu tehdään vasta kaikkien näytteiden valmistuttua.

Tapahtumien kulku maatalossa Väisälän kylällä on alkanut tutkinnan myötä hahmottua.

Maanantaina 24. huhtikuuta perheen 16-vuotias poika oli kotona vapaalla koulusta. Iltapäivällä perheen 20-vuotias esikoinen haki isänsä töistä kirkonkylältä. Äiti oli tuolloin vielä töissä.

Väkivalta alkoi poliisin arvion mukaan täysin yllättäen.

Poliisi epäilee, että isä kävi poikien kimppuun, aiheutti näille vakavat vammat jonkinlaista lyömäasetta käyttäen ja surmasi lopuksi itsensä.

Äiti palasi kotiin pari tuntia myöhemmin ja löysi 43-vuotiaan puolisonsa kuolleena ja molemmat pojat vakavasti loukkaantuneena. 20-vuotias menehtyi vammoihinsa sairaalassa seuraavana päivänä.

– Ei ole sataprosenttisen varmaa, että koskaan saadaan selville tapahtumien tarkkaa kulkua, mutta karkeasti pystymme sanomaan miten ne ovat menneet, Paukkunen sanoo.

– Tiedämme ne huoneet, joissa poikiin on kohdistettu näitä iskuja, mutta mitä tapahtui sen jälkeen, kykenivätkö he liikkumaan vielä toiseen tilaan, sitä selvitetään nyt tarkkaan.

Nuorempi poika on tutkinnanjohtajan tietojen mukaan toipumassa vammoistaan. Tapahtumien selvittämistä on vaikeuttanut se, että 16-vuotias ei muista isän tekoja.

– Muistikuvat päättyvät siihen, että hän meni tekemään tiettyjä asioita, ja sen jälkeen on mustaa. Minulla on sellainen käsitys, että muistamattomuus johtuu nimenomaan päähän kohdistuneista iskuista eikä siitä, että hän ei haluaisi kertoa, tutkinnanjohtaja Paukkunen sanoo.

Veritekoja edeltänyt päivä oli poliisin tietojen mukaan ollut niin isän kuin muunkin perheen kannalta täysin normaali.

– Ei ole mitään erityistä tapahtumaa ollut, murheellista, iloista tai muutakaan.

Minkäänlaista viestiä isä ei jättänyt jälkeensä.

– Se on tietysti aika yllättävää. Pääsääntöisesti jos ihminen suunnittelee itsemurhaa, jotain jätetään. Mutta tässä ei ole mitään, ei minkäänlaista lippua tai lappua tai kirjoitusta tietokoneelle.

Tutkinnassa ei myöskään ole tullut ilmi, että kukaan perheen läheisistä tai tutuista olisi huomannut jotain poikkeavaa isän käytöksessä.

– Ei ole mitään sellaisia viitteitä. Ymmärtääkseni hän tuli kylillä kaikkien kanssa toimeen.

Kylällä miestä pidettiin leppoisana miehenä, joka vitsaili ja puheli paljon yrityksessä asioineiden asiakkaidensa kanssa.

Ainoa esille tullut motiivi on isän taloudelliset vaikeudet. Perheellä oli rahallisesti tiukkaa. Isällä oli autokorjaamo, josta oli kertynyt runsaasti velkaa.

– Liiketoiminta pienessä kylässä ei ilmeisesti ollut sellaista kuin hän oli kuvitellut, Paukkunen sanoo.

Veloistaan isä oli puhunut avoimesti sekä vaimolleen että lapsilleen. Hän oli kuitenkin jo alustavasti sopinut yrityksen myymisestä, ja teon aikaan hän oli jo jonkin aikaa ollut töissä ulkopuolisessa firmassa.

– Näin ulkopuolisena ajatellen asiat olivat menossa parempaan suuntaan.

Perheen isä ja äiti olivat virallisesti eronneet jokunen vuosi sitten, mutta asuneet yhdessä koko ajan.

– Ei ole tullut missään esiin eikä kukaan ole siihen suuntaan edes vihjannut, että olisi jotain parisuhdeongelmia.

Isällä ei ollut aiempaa rikostaustaa. Poliisilla ei ole myöskään tiedossa että alkoholilla tai muilla päihteillä olisi osuutta tapahtumiin.

– Muistini mukaan en ole nähnyt asunnosta ensimmäistäkään valokuvaa, missä olisi jotain alkoholiin viittaavaa. Yleensähän näissä jutuissa on enemmän kaljatölkkejä kuin muita tavaroita, mutta tässä ei yhtään.

Ulkopuolinen tekijä on käytännössä suljettu pois. Tekohetkellä asunnossa olivat vain isä ja hänen kaksi poikaansa.

Poliisi tutkii tapahtumia tappona ja tapon yrityksenä. Paukkunen uskoo, että esitutkinta saadaan päätökseen kuukauden sisällä."

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005245655.html
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
CPO
Remington Steele
Viestit: 213
Liittynyt: To Maalis 18, 2010 1:23 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja CPO »

...Perheen isä ja äiti olivat virallisesti eronneet jokunen vuosi sitten, mutta asuneet yhdessä koko ajan.
– Ei ole tullut missään esiin eikä kukaan ole siihen suuntaan edes vihjannut, että olisi jotain parisuhdeongelmia...
Jossain väläyteltiin sydänsuruja osasyyksi tähän mahdottoman ikävään tapahtumaan, mutta yllä lainattu teksti jotenkin viestii, että eroon olisi olleet muut syyt. Tiedän tapauksia, joissa taloudellisten syiden (mm. valtion tuet, verotus) vuoksi on näennäisesti erottu paperilla, mutta muuten tilanne pysynyt ennallaan. No nämä pohdinnat eivät motiivia avaa lisää, ja kuten poliisikin lausui, koko totuutta ja tapahtumien kulkua ei ehkä koskaan saada aukottomasti selville.
On nämä vain surullisia tapauksia.
Paa
Jane Marple
Viestit: 1009
Liittynyt: Ti Huhti 09, 2013 8:19 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Paa »

Ehkä isä oli psykoosissa? Saako sitä enää mistään selville?
Niin kuin kasvot kuvastuvat vedessä, niin ihmisen sydän toisessa ihmisessä. (Snl.27:19)
Kukkahattutäti
Scooby-Doo
Viestit: 27
Liittynyt: Ma Touko 08, 2017 9:14 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Kukkahattutäti »

http://m.iltalehti.fi/kotimaa/201706142 ... 0_u0.shtml

En saanut tekstiä kopioitua puhelimella vaan karkasi. Nuorin poika päässyt pois sairaalasta. KRP:n raporttia odotellaan. Äitiä ei ole edelleenkään kuultu virallisesti. Murhapaikan eristys on purettu.
JackSparrow
Hetty Wainthropp
Viestit: 479
Liittynyt: Ma Tammi 23, 2012 11:47 am
Paikkakunta: Pori

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja JackSparrow »

Tässä tuo iltapulun juttu:

"Hirvensalmen perhesurmasta selviytynyt poika pääsi sairaalahoidosta

Tutkinnanjohtaja Juha Paukkunen kertoo, että poika ei ole enää välittömässä sairaalahoidossa.

- Hän on nyt kuntouttavassa hoidossa kuntoutumassa niistä vammoista, Paukkunen kertoo.

Lääkärien arvioiden mukaan parhaimmassa tapauksessa poika kuntoutuu täysin ennalleen.

- On kuitenkin mahdollista, että jotain voi jäädä, mutta se nähdään ajan kuluessa. Tietenkin kun kyse on nuoresta miehestä, ovat edellytykset hyvät, Paukkunen sanoo.

16-vuotias sai vakavia päävammoja huhtikuun lopussa Hirvensalmella tapahtuneessa perhesurmassa. Pojan 20-vuotias veli kuoli sairaalassa seuraavana päivänä tapahtuneesta.

Perheen isän epäillään hyökänneen täysin yllättäen poikiensa kimppuun lyömäaseeksi soveltuvalla esineellä.

- Tekovälineitä on vain yksi, jolla isä kohdisti teot molempiin poikin. Tällä hetkellä en kuitenkaan voi avata mikä esine on kyseessä, Paukkunen kertoo.

Myös isä löydettiin kuolleena paikalta. Hänen epäillään surmanneen itse itsensä.

- Tässä on käytetty eri tekovälinettä, mutta kyse on kuolemansyyn selvittämisestä eikä sitä voi avata julkisuuteen. Kyse ei ole rikosasiasta, Paukkunen perustelee.

Parempaan suuntaan

Muuta motiivia teolla ei ole löytynyt taloudellisen ahdingon lisäksi. Perheen isän autokorjaamo oli suurissa taloudellisissa vaikeuksissa.

Yrityksen myynnistä oli kuitenkin jo sovittu ja isä oli työsuhteessa jo uudessa työpaikassa.

- Siinä mielessä on todella yllätyksellistä ajoittaa tällainen poikkeuksellinen teko kohtaan, jossa asiat ovat menossa parempaan suuntaan. Tietysti emme pysty päättelemään mitä hän ajatteli, pitikö hän sitä epäonnistumisena vai minä, Paukkunen kertoo.

Tekopäivänä maanantaina perheen isä oli ollut normaalisti töissä. Vanhempi poika haki isän kylältä kotiin ennen tekoa.

Nuoremman pojan viimeinen muistikuva isästä ja veljestään on se, kun he tulivat kotiin kylältä.

Tämän jälkeen nuorempi poika on tehnyt asioita itsekseen, eikä ole seurannut mitä muut tekevät kotona.

Pojan muistikuvat päättyvät täysin yllättäen tapahtuneeseen hyökkäykseen. Hän ei ole pystynyt lainkaan puolustautumaan tekoa vastaan.

- Nuorempi poika ei edelleenkään muista tapahtumia ja sen varaan ei voida laskea, että hän koskaan niitä tulee muistamaankaan, Paukkunen toteaa.

Ei enää rikospaikka

Perheen vanhemmat olivat hakeneet avioeroa vuosina 2009 ja 2012. Ensimmäistä hakemusta ei viety loppuun, mutta vuonna 2013 pariskunta tuomittiin avioeroon.

Siitä huolimatta pariskunta asui yhä yhdessä surman tapahtuessa.

Perheen äidin virallinen kuulustelu on yhä tekemättä. Poliisi odottaa ensin KRP:n verijälkianalyysien valmistumista.

- Se ei ole ainakaan ollut päällimmäisenä pointtina, että motiivina olisi jotain parisuhdeongelmia, vaikka toki tästä teemasta varmasti äitiä vielä kuullaan. Pojathan ja koko perhe olivat hyvin pidettyjä kylillä, Paukkunen toteaa.

Surmat tapahtuivat perheen kotona, jota pidettiin pitkään suljettuna rikospaikkatutkimusten vuoksi. Nyt koti on kuitenkin vapautettu eristyksestä.

Paukkusen käsityksen mukaan äiti ei kuitenkaan ole osoittanut halua palata kotiin.

- Nyt hänellä on vapaa pääsy sinne, mutta oletan, ettei hän ole kauhean halukas välttämättä menemään sinne.

Paukkusen mukaan äiti on toipunut alkujärkytyksestä niin, että häntä on pystytty normaalisti tutkinnan aikana puhuttamaan.

- Hänen toipumisensa alkoi sillä sekunnilla, kun selvisi, että nuorempi pojista jää elämään, Paukkunen sanoo.

Äkkipikaistuksissa

Hirvensalmen perhesurmaa tutkitaan tappona ja tapon yrityksenä. Mitään suunnitelmallisuutta ei ole poliisin mukaan tullut esiin.

- Tämä on enemmänkin äkkipikaistuksissa tai jossain mielentilassa tehty kuin harkittu tai suunnitelmallinen teko, Paukkunen kertoo.

Tapaukseen ei liity myöskään alkoholia, mikä on poikkeuksellista suomalaisissa henkirikoksissa. Paikalta ei ole löydetty myöskään minkäänlaista viestiä isältä.

Tutkinnanjohtaja odottaa tällä hetkellä KRP:n verijälkianalyysien valmistumista ennen kuin hän lausuu tarkemmin tapahtumien kulusta.

Yksi tutkittavana olleista verijäljistä löytyi talon ulkopuolelta.

- Tiedän kyllä kenelle se kuuluu, mutta odotellaan ensin kaikki lausunnot ennen kuin lausun asiasta, Paukkunen toteaa."

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017061 ... 0_u0.shtml
Syntyminen on vain kuoleman odotusta
morbidelli
Agentti Scully
Viestit: 684
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:34 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja morbidelli »

Paa kirjoitti:Ehkä isä oli psykoosissa? Saako sitä enää mistään selville?
Joku vege-lius tässä ketjussa kertoo että kova särkylääkitys oli isällä. Jos pitää paikkansa, saattaa sun arvaus osua hyvinkin kohdalleen. Varmuutta tällaisesta tuskin on saatavilla, koska lääkkeet ovat virallisesti turvallisia ja sivuvaikutuslistassa mainittu psykoosi on vain markkinointikeino.
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10836
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Tämä on kyllä aika ihme tapaus epätavallisuudessaan. Ei oikeastaan motiivia, ei känniä, aika outoon aikaan keskellä päivää (isä haettu työpäivän päätteeksi kotiin), ei etukäteisvaroituksia tai riitaa, tappeluja/kotiväkivaltaa, ei itsemurhaviestiä tai mitään selvitystä, uhrit perhesurmatuiksi vanhoja ja asekin erikoinen (mikä astalo nyt sitten olikaan). Leppoisa pidetty mies ja perhe.
Äiti aivan varmasti uskoi jonkun massamurhaajan tappaneen koko perheen (ellei sitten isä killunut hirressä, ilmeisesti ei).

Jotenkin tuntuu, että joku psykoosi on miehelle kehittynyt ja on nähnyt aivan pikku-ukkoja. Ainakin ensimmäisen hyökkäyksen aikaan ja sitten on pitänyt toinenkin tappaa jonkun sairaan logiikan vuoksi. Kumma homma.

Tämäkin oli kumma homma:
"Molemmat pojat tulivat täydellisesti yllätetyiksi.
Pojat eivät olleet tekohetkellä keskenään samassa tilassa. Kaikki uhrit löytyivät kuitenkin talosta sisältä suhteellisen lähekkäin toisiaan.
Tiedämme ne huoneet, joissa poikiin on kohdistettu näitä iskuja, mutta mitä tapahtui sen jälkeen, kykenivätkö he liikkumaan vielä toiseen tilaan, sitä selvitetään nyt tarkkaan."

Molemmat pojat on yllätetty ERI HUONEISSA täydellisesti, ilmeisesti takaapäin päähän iskemällä, ja silti he löytyvät samasta huoneesta puolikuolleina, kuolleen isänsä kanssa, tai ainakin "suhteellisen läheltä toisiaan".
Poliisi ei ainakaan kerro, että uhrit olisi esim raahattu tähän huoneeseen, koska kai nyt jäljet näkyisi ilman ihmeempiä tutkimisiakin. Tai ehkä poliisi ei voi tätä kertoa.

Koska eihän nyt nuo täydellisesti yllätetyt pojat pysty omin päin minnekään toiseen huoneeseen enää päätymään hyökkäyksen jälkeen. Tuntuu, että isä on heidät sinne raahannut??

Ilmeisesti isä on myös käynyt ulkona, koska on löydetty verijälki. Eli hetkisen on siinä miettinyt maailmaa kuitenkin. On sitä täytynyt olla harvinaisen sekaisin. Hän on luullut poikien kuolleen, todennäköisesti. Jos uhrit on raahattu samaan huoneeseen ja tekijä sitten itsensä siinä tappanut, niin vaikuttaa kostolta äidille. Tuoda kaikki ikään kuin alleviivaavasti näytteille. Ja tämä antaisi olettaa, että kuitenkin olisi jotain, ainakin kuviteltua mustasukkaisuutta tai omistushalua tms.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Luupää »

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2017062 ... 8_u0.shtml
. . .

Hirvensalmen perhesurman tutkinta lähestyy loppuaan. Perheen äiti kuultiin virallisesti tällä viikolla.

Tutkinnanjohtaja Juha Paukkunen kertoo äidin nähneen surmasta epäillyn isän viimeisen kerran surmapäivän aamuna.

- Äiti ei pystynyt kertomaan aamusta mitään poikkeavaa. Tietysti isä oli talousongelmien takia kovin rauhaton, käveli ympyrää ja oli niistä huolestunut. Hän oli kuitenkin ollut niistä huolestunut jo useita kuukausia, joten siihen nähden siinä ei ollut mitään poikkeavaa, Paukkunen kuvailee.

Päivän aikana isä ja äiti eivät olleet yhteydessä keskenään. Äiti palasi kotiin illalla töistä päästyään.

- Hän ihmetteli ensimmäisenä sitä, että ulko-ovi oli lukossa, vaikka perhe oli kotona. Maaseudulla ei yleensä ovia pidetä lukossa. Mentyään sisälle hän huomasi pojat ja miehensä verissä päin, Paukkunen kertoo.

Äiti soitti hätäkeskukseen ja hälytti sitten muutaman kilometrin päässä asuvat naapurit apuun. Tämän jälkeen hän soitti hätäkeskukseen vielä uudelleen.

Tutkinnanjohtajan mukaan tuossa vaiheessa oli selvää, että pojat olivat hengissä. Äiti ja naapurit yrittävät välittömästi auttaa poikia.

- Siinä ei kuitenkaan paljon ehditty tehdä, ennen kuin ambulanssit tulivat paikalle, Paukkunen sanoo.

Tutkinnanjohtaja uskoo, että isä lukitsi ulko-oven tekojen jälkeen.

- Se on kaikkein todennäköisin vaihtoehto, että isä ainakin operaation lopuksi lukitsi oven. Tämä on alustava oletus.
. . .
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17100
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Hirvensalmen perhesurma

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Hirvensalmen perhesurman esitutkinta päätökseen: Isä löi poikiaan useita kertoja pajavasaralla

*Poliisi on saanut Hirvensalmen perhesurman tutkinnan päätökseen.
*Poliisin mukaan perheen isä löi kahta poikaansa pajavasaralla päähän, eikä tekoon liity muita henkilöitä.
*Perheen isä löydettiin asunnosta kuolleena. Vanhempi poika kuoli myöhemmin sairaalassa, nuorempi on toipunut vakavista vammoistaan hyvin.

Hirvensalmen perhesurma tapahtui 24.4.2017. Kuva Kari Kauppinen.
Hirvensalmen perhesurma tapahtui 24.4.2017. Kuva Kari Kauppinen.
Hsalmi1.jpg (39.04 KiB) Katsottu 4227 kertaa
Poliisin tiedotteen mukaan perheen ulkopuolisen tekijän osallisuus tapahtumiin on saatu suljettua kokonaan pois. Paikalla olivat tekohetkellä vain perheen isä ja hänen kaksi poikaansa.

Perhesurma tapahtui Hirvensalmella 24.4.2017. Perheen isä löydettiin asunnosta kuolleena. Hänen 20-vuotias poikansa menehtyi myöhemmin sairaalassa. Perheen 16-vuotias poika on poliisin mukaan toipunut saamistaan vakavista vammoista hyvin, ja hän on jo kotiutunut sairaalahoidosta.

Esitutkinnassa nuorempi pojista on poliisin tiedotteen mukaan muistanut edeltävien päivien tapahtumat loogisesti, mutta perhesurmaan liittyviä muistikuvia hänellä ei ole.

Isä yllätti pojat

Tekohetkellä nuorempi pojista oli poliisin mukaan entisessä navettarakennuksessa olevassa tilassa korjaamassa moottoripyörää, vanhempi taas sisällä asuinrakennuksessa.

Poliisin tutkinnan mukaan isä on todennäköisesti kohdistanut väkivaltaa ensin toiseen pojista ja sen jälkeen toiseen. Teot tapahtuivat parin tunnin sisällä alkuillasta, poliisi kertoo.

Poliisi uskoo isän yllättäneen molemmat pojat ja lyöneen heitä "useita kertoja pään alueelle pajavasaratyyppisellä tekovälineellä".

Molemmat pojat löydettiin asuinrakennuksen sisältä. Poliisi ei saanut selvitettyä, missä vaiheessa nuorempi on päässyt tai tuotu taloon.

Poliisin tiedotteen mukaan alkoholilla tia huumaavilla aineilla ei ollut osuutta asiaan. Teon motiivia poliisi kommentoi tiedotteessa niukasti: taloudelliset vaikeudet ovat olleet yleisesti tiedossa, mutta yksityiskohtaisia tietoja virkavalta ei kerro julkisuuteen.

Poliisi on päättänyt salata esitutkintapöytäkirjan kokonaan. Poliisin mukaan tarkoituksena suojella rikoksen kohteeksi joutuneita henkilöitä ja heidän läheisiään, mutta samalla tuoda julki tapauksen vaiheet, jotta suuri yleisö ja media "saavat realistisen käsityksen rikostapahtumasta".[/i]

Iltalehti
10.8.2017 klo 07.33 (päivitetty klo 07.52)
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin