Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
kalifi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 1:56 am

Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja kalifi »

Isä hakkasi teinipojan päätä hiuksista seinään - taustalla vuosien riidat
Perjantai 20.1.2017 klo 20.05

Rovaniemeläinen yrittäjä myönsi hovioikeudessa teon lievänä pahoinpitelynä. Hän oli mielestään vain ottanut poikaansa kaulasta kiinni ja painanut vasten kaapin ovea.

Hovioikeus katsoi, että syytetyn olisi pitänyt ymmärtää lyövänsä poikansa päätä seinään
Pojan kaulaan syntyi lääkärin mukaan kuristusjälkiä. Otsasta löytyi nirhauma ja eri puolilta päätä mustelmia
Hovioikeus vahvisti käräjäoikeuden 41-vuotiaalle yrittäjälle antaman ehdollisen vankeustuomion
Rikos sattui toissa vuoden toukokuussa syytetyn asunnossa. Syytetyn 15-vuotias poika asui hänen luonaan vuoroviikoin.

Sekä isä että poika kertoivat suhteensa olleen riitaisa jo vuosien ajan. Mistään maailmaa järkyttävistä erimielisyyksistä ei ollut kyse, vaan arkisista pikkuriidoista, jotka kasaantuivat ja kärjistyivät.

Isän mukaan poika oli ollut aina vaikea lapsi kasvattaa.

Poika kertoi, että ennen välikohtausta heillä oli takanaan vaikeita päiviä. Pojan mukaan riitojen syynä oli se, että hän oli tyhjentänyt kaappeja ja syönyt kaikkea.

Poika jatkaa, että tapahtumailtana isä oli havainnut mansikkahillopurkin olevan tyhjä. Isä oli suutahtanut ja nakannut poikaa purkilla.

Poika sai pelkotilan
Pojan kertoman mukaan hän väisti purkin. Isä ei kuitenkaan lopettanut raivoaan vaan kävi pojan kimppuun.

Mies otti kodinhoitohuoneen ovella seisovaa poikaa kaulasta kiinni ja työnsi edellään muutaman metrin. Liike lakkasi pojan törmättyä huoneen takaseinään.

Pää ja selkä iskeytyivät seinään.

Poika kertoo, että isä otti häntä seuraavaksi hiuksista ja hakkasi hänen päätään seinään useamman kerran.

Tilanne päättyi siihen.

Poika kuitenkin pelästyi pahan kerran. Osapuolet katsoivat vielä samana iltana matsia televisiosta, vaikka poika pelkäsi isäänsä.

"Voimavarat eivät riittäneet"
Isän kertomus on osin erilainen.

Syytetyn mukaan hän oli ottanut poikaansa vasemmalla kädellä kaulasta kiinni ja painaneensa seinää vasten. Pojalle tuli jäljet kaulalle, mutta poika ei todellisuudessa ollut minkäänlaisessa vaarassa.

Pään hakkaamisen seinään syytetty kiistää.

Taustaksi syytetty mainitsi, että hänen poikansa on ollut vaikea lapsi jo esikouluiästä. Hänen oli ollut vaikea kasvattaa poikaa. Hänen voimavaransa eivät riittäneet.

Syytetyn mukaan pojalla oli niin ikään taipumusta valehdella.

"Potentiaalisesti vaarallinen"
Poika myönsi oikeudelle valehdelleensa joskus, mutta vain tilanteissa, joissa itse oli pyrkinyt välttämään virheidensä itselleen aiheuttamat seuraukset.

Hovioikeus katsoi, ettei poika valehtele tässä asiassa. Hänen kertomuksensa tapahtumien kulusta on uskottava.

Syytetyn kertomus on vähemmän uskottava. Se vaikuttaa enemmän hänen omansa etunsa mukaiselta.

Hovioikeus vahvisti alioikeuden tuomion. 41-vuotias mies on syyllistynyt pahoinpitelyyn.

Hovioikeus katsoi, että teko oli ollut vakava ja se oli ollut potentiaalisesti vaarallinen. Teko on tapahtunut uhrin kodissa. Syytetty oli uhrin huoltaja.

Oikeus tuomitsi 41-vuotiaan kolmen kuukauden vankeusrangaistukseen, joka on ehdollinen.

Pojalleen miehen tulee maksaa kivusta korvausta 900 euroa.

kalifi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 1:56 am

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja kalifi »

Julkaisisiko vajakkien blogisivusto lapsen hakkaajan nimen?

peja
Nikke Knakkertton
Viestit: 167
Liittynyt: Ke Maalis 11, 2015 4:10 pm

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja peja »

kalifi kirjoitti:Julkaisisiko vajakkien blogisivusto lapsen hakkaajan nimen?
Jaa, sua kiinnostaa sittenkin rikollisten ( tässätapauksessa lapsenhakkaajan ) nimet, kunhan niitä ei julkaista oikeassa , "vastuullisessa mediassa ".

Tähän semmonen nauruhymiö.

Smirre
Jack Bauer
Viestit: 929
Liittynyt: Su Syys 25, 2011 11:16 pm

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja Smirre »

Niin että poika ollu hankala jo pienestä asti kasvattaa !!??? Haloo herra kurimus;jos itte menisit kasvatuslaitokseen,jos ei sen verti hermo riitä,että ku hillopurkki on tyhjä,niin so what!.Piti yrittää poikaa heittää sillä.Jos äijä on noin hermo,niin totta se laps pienestä asti yrittää sujutella sen mielialojen välis,ja on opittava vähä "luovimaan".Jostai kumman syystä tiiän....Lapsella on vaan kumma ikävä vanhempaansa useimmiten,mutta monasti myös se vanhempi,jonka luona laps asuupi,on sitä mieltä,että pittäähän sun isälles/äiteelle mennä,ku on se tapaamisviikko/viikonloppu-muista ny olla kunnolla,ettei sen tartte taas hermostua....

kalifi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 1:56 am

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja kalifi »

peja kirjoitti:
kalifi kirjoitti:Julkaisisiko vajakkien blogisivusto lapsen hakkaajan nimen?
Jaa, sua kiinnostaa sittenkin rikollisten ( tässätapauksessa lapsenhakkaajan ) nimet, kunhan niitä ei julkaista oikeassa , "vastuullisessa mediassa ".

Tähän semmonen nauruhymiö.
No eipä oikeastaan, sillä samalla paljastuisi lapsen nimi, ajattelin vain, että kai lapsen hengenvaarallinen pahoinpitely herättää sen verran pahennusta apukoululaisissa, jos kerran nukkuvan nussiminenkin. Onhan tämä paljon vakavampi keissi ihmisen hengen ja terveyden kannalta. Mutta ehkä tekijä on joku apukoululaisista ja sen vuoksi ei nimeä julkaista?

Ai niin, Suomi24 palstalla, eikä ylilaudalla ei ole tainnut olla tekijän nimeä, sieltähän venäläinen valheblogi kerää noita nimiä. :roll:

Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

Ehdonalainen on käytäntö pahoinpitelyistä Suomessa ja siten normaali tuomio yleisessä mittapuussa tarkasteltuna. Mikä tässä on niin ihmeellistä, että piti oma ketjunsa tälle aloittaa?
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace

kalifi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 1:56 am

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja kalifi »

Totuuden Puolesta kirjoitti:Ehdonalainen on käytäntö pahoinpitelyistä Suomessa ja siten normaali tuomio yleisessä mittapuussa tarkasteltuna. Mikä tässä on niin ihmeellistä, että piti oma ketjunsa tälle aloittaa?
Erikoinen oikeustaju sinulla, lapseen kohdistunutta pahoinpitelyä et pidä vakavana asiana, mutta sen sijaan naisen nilkoille kuseminen on aivan järkyttävän raaka rikos. Minun mielestäni lapseen kohdistuvat väkivaltarikoksesta ovat pahimpia ja halveksittavampia rikoksia.

Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

kalifi kirjoitti:Erikoinen oikeustaju sinulla, lapseen kohdistunutta pahoinpitelyä et pidä vakavana asiana, mutta sen sijaan naisen nilkoille kuseminen on aivan järkyttävän raaka rikos. Minun mielestäni lapseen kohdistuvat väkivaltarikoksesta ovat pahimpia ja halveksittavampia rikoksia.
Jos olit tarkkana huomasit, että puhuin Suomen oikeuslaitoksen yleisestä käytännöstä. Suomen oikeuslaitos ei pidä mm. pahoinpitelyä tai raiskausta vakavina rikoksina, koska niistä tuomitaan poikkeuksetta ehdonalaista vankeutta. Tuomarit noudattavat "yleistä käytäntöä" antaessaan tuomioita.

Itse kannatan kaikista pahoinpitelyistä, raiskauksista ja lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä vähimmäisrangaistuksena 2 vuotta ehdotonta vankeutta. Törkeistä enemmän. Mutta Suomen oikeuslaitos on mitä on.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace

teppo
Perry Mason
Viestit: 3959
Liittynyt: La Heinä 21, 2007 5:38 pm

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja teppo »

Totuuden Puolesta kirjoitti:Suomen oikeuslaitos ei pidä mm. pahoinpitelyä tai raiskausta vakavina rikoksina, koska niistä tuomitaan poikkeuksetta ehdonalaista vankeutta.
No ei nyt ihan poikkeuksetta. Kyllä myös raiskaajia ja pahoinpitelijöitä tuomitaan toisinaan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Yleensä se edellyttää, että tekijällä on useampia aiempia tuomioita.

Se on muuten 'ehdollinen'. Ehdonalaisesta puhutaan, kun ehdottoman vankeusrangaistuksen saanut henkilö päästetään ennen tuomion päättymistä ehdonalaiseen vapauteen "suorittamaan tuomiotaan".

Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Isä pahoinpiteli poikaansa - sai ehdollista vankeutta

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

teppo kirjoitti:No ei nyt ihan poikkeuksetta. Kyllä myös raiskaajia ja pahoinpitelijöitä tuomitaan toisinaan ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. Yleensä se edellyttää, että tekijällä on useampia aiempia tuomioita.
Jos aiempia tuomioita löytyy, se on tavallaan vain jatkumoa niihin ja jota käytetään raskauttavana seikkana. Tällöin puhutaan ns. taparikollisesta. Itse tarkoitin ensikertalaisen saamia tuomioita jotka ovat raiskauksesta ja pahoipitelystä valitettavasti ehdollisia Suomessa. Jostain syystä tuomareiden mieliin on pesiytynyt myös ajatus, että lähes kaikki alle kahden vuoden tuomiot pitää määrätä ehdollisena, vaikka alle kahden vuoden ehdottomat tuomiotkin ovat mahdollisia.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace

Vastaa Viestiin