Oulun raveissa 9.1.2017 eläinsuojelurikos?

Sana on vapaa jos netiketti on hallussa.

Valvoja: Moderaattorit

Nippu
Nikke Knakkertton
Viestit: 190
Liittynyt: Ma Syys 30, 2013 4:07 pm

Re: Oulun raveissa 9.1.2017 eläinsuojelurikos?

Viesti Kirjoittaja Nippu »

En ole nähnyt sellaista kuvaa, enkä myöskään muista enää, millaisista kärryistä hevosta ajettiin tuossa startissa. Lyhyissä kärryissä hevonperse on alle puolen metrin päässä kuskin nenästä, siinä ei kyllä näe takajalkoja ollenkaan ja etujalat nähdäkseen pitää kurkotella kovasti. Nykyisin sellaisia entisajan pitkiä kärryjä ei enää edes käytetä, joten pitkistäkin näkyvyys voi olla rajallinen varsinkin kovassa vauhdissa ja ruuhkassa.

Myönnän, että viimeisimmästä ajamastani startista on kohta 20 vuotta ja viimeisimmästä kilpakärryillä ajetusta hiitistäkin melkein saman verran, joten sitä en mene vannomaan, olisiko verenvuoto pitänyt nähdä vai ei, mutta sen muistan kyllä edelleen, ettei sitä ontumista ajaessa katsota jaloista, vaan takapuolen, selän ja pään liikkeistä, joista viimemainitutkin on aika rajoitettuja sekin vuoksi. Sieltä suunnasta käsin ontumisen voi myös sekoittaa siihen könkkäämiseen, joskin ammattiohjastajalla pitäisi näkemys olla selkeämpi, kuin tällaisella amatöörillä. Sen verran siis siitä juoksun keskivaiheilta näkyy, että on aivan mahdollista, että kuski luuli, että kyseessä on vain ep. Kilpailusääntöjen mukaan (jos ei ole muuttuneet) keskeyttävällä valjakolla ei saa ajaa kilpailevia vastaan, joten lähdön jälkeen olisi pitänyt huomata keskeyttämisen tarve viimeistään ihan pian talliportin jälkeen, jotta olisi ehtinyt ulos ennen, kuin lähtöä johtava tulee toisella kierroksella vastaan. Seuraava mahdollisuus oli vasta seuraavalla kierroksella PAITSI siinä tapauksessa tietenkin, että hevonen on täysin kolmijalkainen, mitä tuo taas ei siinä juoksun keskivaiheilla ollut... Kun ontuminen paheni uudelleen, oltiin jo niin pitkällä, että oli ehkä parempi ajaa loppuun saakka, joskin vauhti olisi pitänyt ottaa pois ja antaa hevosen tulla maaliin vaikka kävellen, mikä taas tuskin olisi tässä enää lopputulokseen vaikuttanut.

En nykyään seuraa raveja niin paljoa, että tunnistaisin kuskeja tai ajotyylejä, mutta uskon Sinua, jos kerran sanot, että tämä ohjastaja ei niitä hevosystävällisimpiä ole.

Odotellaan ja katsellaan.

Edit. Sori, sulla olikin linkitettynä se kuva tuossa tekstissäsi. Olen samaa mieltä, että noista kärryistä noin vaalean hevosen etujalassa olisi tuossakin valaistuksessa pitänyt veri huomata, jos olisi katsonut. MUTTA siinä lähtötohinassa ei sitä niinvain tule katsottua, kun pitää keskittyä saamaan laukka alas ja hakemaan mahdollisimman hyvää paikkaa parijonosta ja muutenkin seuraamaan lähdön kulkua. Todennäköisesti kuski olisi jossain vaiheessa ehtinyt jalat tarkistaa, jos olisi tajunnut, joten jonkinlainen laiminlyönti tietysti sekin. Tuossa kuvassa kai ollaan tulossa jo maaliin häntäpäässä, joten on aikaa sinne kinttuihin katsella?
Madeline_Poel
Harjunpää
Viestit: 296
Liittynyt: Su Maalis 15, 2015 6:13 pm

Re: Oulun raveissa 9.1.2017 eläinsuojelurikos?

Viesti Kirjoittaja Madeline_Poel »

Kuskista tai sen ajotyylistä en osaa sanoa mitään, mutta ekana tuli mieleen että jupot(suomenhevoset), osaa mennä sitä ep:tä hyvin usein ja siihenhän kuski ei voi mitenkään vaikuttaa, ei ainakaan jos vieras kopu on kyseessä.
Mutta joo, olisi ehkä kannattanut keskeyttää, jos tilanne oli noinkin paha.
Kukaan ei ymmärrä minua, en edes minä itse
apollo
Christopher Lorenzo
Viestit: 1585
Liittynyt: La Heinä 14, 2007 4:09 am

Re: Oulun raveissa 9.1.2017 eläinsuojelurikos?

Viesti Kirjoittaja apollo »

http://tototv.icareus.com/web/guest/archive

Kaivakaa tuolta se lähtö. Kirjoittakaa radaksi Oulu ja hevoseksi Katajan Kunnari ja sitten tuo tammikuun 9. päivän lähtö. Hevonen ottaa alussa kaksi laukkaa, mutta sen jälkeen pysyy ravilla ihan hyvin ja porukan mukana. Noin 500 metriä ennen maalia vauhti kuitenkin pysähtyy täysin. Siinä vaiheessa Iikka käytti kerran vitsaa, mutta hevonen ei reagoinut siihen mitenkään. Sen jälkeen tuli kävellen maaliin noin 150 metriä muiden perässä.

Ei tuosta voi ainakaan kuskia syyttää. Iikka ei varmasti olisi käyttänyt piiskaa jos olisi tiennyt hevosen loukkaantuneeksi. Ja tämän jälkeen antoi tosiaan kävellä maaliin. Ei sitä hevosta siihenkään olisi voinut jättää. En tiedä loukkaantuiko tuossa eka laukassa, aika lähellä oli ettei osunut toiseen laukkaavaan hevoseen. Oireili kuitenkin vasta lopussa ja siinä vaiheessa ei olisi enää voinut keskeyttää.

En lähtisi tuosta ketään sytyttämään. En ainakaan kuskia, häntä ei ole edes asetettu ajokieltoon. Mutta ainahan sitä saa epäillä ja toisaalta hyvä että tutkitaan. Mutta naurettavaa tuo ohjastalle haettava ikuinen ajokielto.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Oulun raveissa 9.1.2017 eläinsuojelurikos?

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Lisään tähän kirjoitustamme eläinsuojelurikoksia -ketjusta, sivu 69.
On Anoi Kaa kirjoitti:Mitä ihmettä tässä on oikein mietitty, oikeastiko ohjastaja kuvitellut että ravuria kannattaa vielä juoksuttaa tämän jälkeen? Eikö tuollaista muka huomannut?
- Elinikäinen kilpailukielto voisi olla ohjastajalle ihan paikallaan, onhan sellainen voimassa vaikkapa virallisella hiihtosuomen syntipukilla K-P Kyröllä ihan toisesta lajista, vaikka ei ketään satuttanut tahi kuolemaa aiheuttanut toimillaan.

Toki tuo kuski vaikuttaa sen verran ammattitaidottomalle, että joskopa joko hän(tuskin kuitenkaan tajuaa lopettaa itse hommia) tai niiden hevosten omistajat vetäisivät omat johtopäätökset ihan ilman kieltojakin?
(HU-lehden juttuun linkki lainaukseni loppupuolella, en sitä tänne kopsinut.)
Oulun ravien jälkeen lopetettiin ravuri - poliisilla käynnissä esitutkinta
Hevoset 18:00 Kaijaleena Runsten
Ravien ajotapahtumat eivät ole aiemmin johtaneet eläinsuojelulliseen rikosselvitykseen. Suomen Hippos odottaa poliisin selvityksen tuloksia.

Kuva
Suomen Hippoksen vuosittain hyväksymät ravikilpailusäännöt nojaavat eläinsuojelulakiin. Lähtöjä ja eläinten yleistä kohtelua raveissa valvovat tuomaristo ja kilpailueläinlääkäri.

Oulun poliisi tekee esiselvitystä siitä, onko Oulun raveissa 9. tammikuuta syyllistytty eläinsuojelurikkomukseen.

Vasta 6-vuotias ravuri Katajan Kunnari lopetettiin Hevosurheilu-lehden (HU 18.1.) mukaan, koska sen vasemman etujalan koukistajajänne oli mennyt lähdön tapahtumissa lähes poikki.

Hevosen omistaja haluaa HU:n mukaan selvyyden siihen, ovatko hevosen ohjastaja Iikka Nurmonen ja tuomaristo rikkoneet eläinsuojelulakia, kun ohjastaja ei keskeyttänyt hevosen juoksua. Omistajan mukaan tuomariston olisi jopa kuulunut keskeyttää koko lähtö.

"Meille on kirjattu tapahtumasta tutkintapyyntö. Tässä vaiheessa menossa on esiselvitys - varsinaista rikosilmoitusta ei ole kirjattu", täsmentää aiempia tietoja rikosylikomisario Markus Kiiskinen Oulun poliisilaitokselta MT:lle.

Kiiskinen johtaa tutkintaa, jota hän pitää hyvin poikkeuksellisena. Ainakaan hänen tiedossaan aiempaa tutkintaa eläinsuojeluongelmasta ravilähdössä ei ole, mistä syystä asia vaatii erityistä perehtymistä myös poliisilta.

Esiselvitys tarkoittaa, että poliisi tutkii, onko syytä epäillä rikosta tapahtuneen. Vasta tämän jälkeen voidaan aloittaa varsinainen rikostutkinta, joka voi aikanaan johtaa todisteiden löytyessä syytteeseen eläinsuojelurikoksesta.

Kiiskinen arvioi, että esitutkinta saadaan päätökseen kahden viikon sisällä.

Suomen Hippoksessa asiaa seurataan tarkasti. Hevosurheilu-lehden haastattelema pitkäaikainen kilpailutoimenjohtaja Matti Lakkisto ei Kiiskisen tavoin tiedä vastaavaa tapahtuneen.

Oikeustapauksia raveista on toki ollut, mutta ne ovat liittyneet esimerkiksi raviradan kuntoon. Sen sijaan ohjastajan ja tuomariston toimintaan ajotilanteissa ei ole kohdistunut rikosoikeudellisia selvityksiä.

Johtava eläinlääkäri Katja Hautala kertoo MT:lle, että Suomen Hippoksen sääntövaliokunta käsittelee asiaa todennäköisesti helmikuun ensimmäisellä kokonaisella viikolla. Valiokunta arvioi, onko tapauksen hoidossa noudatettu ravikilpailusääntöjä ja voi tarvittaessa määrätä rangaistuksia.

Oulun ravien tuomaristo langetti tapahtumista sakkoja vain Jukka-Pekka Kauhaselle, jonka ohjastama hevonen häiritsi Katajan Kunnaria.

"Olen katsonut lähdön videon enkä sen perusteella pysty varmuudella sanomaan, missä kohtaa kilpailua hevosen vakava loukkaantuminen on tapahtunut", Hautala kommentoi.

Hän oli heti tapahtumien jälkeen yhteydessä Oulun alueen valvontaeläinlääkäriin ja läänineläinlääkäriin, joiden mukaan tapausta tutkii Oulun poliisi.

"Me odotamme Hippoksessa viranomaisen päätöstä siitä, onko tapauksen yhteydessä rikottu eläinsuojelulakia. Jos eläinsuojelulain rikkomus todetaan ja viranomaistuomio siitä annetaan, se johtaa ilman muuta jatkotoimenpiteisiin ja rangaistuseuraamuksiin myös lajin sisällä", Hautala toteaa.

Hevosurheilu uutisoi Katajan Kunnarin lopettamisesta.

Lähde: http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/hevo ... a-1.177453
Lisäys:
Ohjastaja näyttää nuoresta iästään(n. 25v) huolimatta ajanut jo kauan. Onkohan voitontahto mennyt kaiken muun edelle eikä tajunnut realiteetteja? Kyllä ajoi ainakin tämän nuoren hevosen kivuliaasti ihan loppuun asti, kirjaimellisesti. Kuollut ruuna Katajan Kunnari ohjastajineen törmäsi lähtösuoralla laukkaavaan hevoseen ja loukkasi siinä jalkansa.

Tietäneekö joku muuten, miten tuollaisen vamman kanssa yleensä? Siis saadaanko kuntoon eli leikataanko? Tuleeko vielä ravuri tällaisesta nuorehkosta ruunasta vai pitääkö vetää pois lajista. Miten lie taloudelliset vastuut näissä, kun omistaja ja ohjastaja ovat eri mieltä?
Vakuutusyhtiö ei varmasti ihan hyppyjalkaa ole rahahanoja avaamassa tässä tapauksessa, jos sellainen on hevosella ollut, kun vaikuttaa ohjastajan laiminlyönti olevan syy vammaa seuranneeseen lopetukseen.

Kuopion raviradan sivuilla sairasta hevosta ohjastaneesta miehestä tarinaa.
Nippu kirjoitti:Ohjastaja on kuulemani mukaan puolustatutunut mm. sanomalla, että "ainahan nuoret hevoset könkkää". Olen katsonut videon, jossa hevonen sekä startissa, että loppusuoralla ontuu selvästi, mutta lähdön keskivaiheilla menee "vain" epäpuhdasta ravia, joka todellakin on nuorilla suomenhevosilla melko yleistä, eikä yleensä johdu kivusta. En tunne hevosta, enkä ole nähnyt sen aiempia suorituksia, joten en osaa arvioida, olisiko kuskin pitänyt tajuta keskeyttää vai ei. Eli jos hevonen on aiemminkin könkännyt kovassa vauhdissa, ei ero tämän startin alun ja lopun ontumiseen ole niin suuri, että loppuun saakka ajamista voitaisiin pitää eläinsuojelurikoksena. Jos taas hevonen on aiemmin yleensä ravannut puhtaasti, on osa ammattitaitoa havaita, että tilanne on sen kohdalla täysin poikkeuksellinen ja ohjastajan olisi ehdottomasti pitänyt keskeyttää. Mielenkiintoista nähdä, miten asiaa tulkitaan.

Hevoset paranevat usein melko hyvin aika vakavistakin jännevaurioista, mutta jos koukistajajänne on todella ollut lähes poikki, voi kilpailukuntoon kuntoutuminen olla käytännössä mahdotonta. Eli jänne voidaan saada toimivaksi ja kivuttomaksi, mutta koska arpikudos ei jousta kuten terve, se todennäköisesti ei enää tulisi toimimaan kilpailuvauhtien edellyttämällä tavalla. Ratsuja usein hoidetaan viimeiseen saakka ja pidetään lopulta vaikka pihan koristeena, jos eivät kestä käyttöä, ravurin kohdalla harvalla edes on sellaista mahdollisuutta taloudellisesti. Lopetuspäätös oli siksi mielestäni oikea.
Pahoin loukkaantunut ravihevonen jouduttiin lopettamaan kisan jälkeen – ei syytteitä
KOTIMAA JULKAISTU 07.09.2018 15:46

Viisivuotias suomenhevonen loukkasi jalkansa pahoin kisassa viime vuoden tammikuussa. Hevonen jouduttiin lopettamaan heti kisan jälkeen.

Poliisi epäili hevosen ammattiohjastajaa eläinsuojelurikoksesta, koska poliisin mukaan hänen olisi pitänyt ammattitaidollaan ja kokemuksellaan havaita hevosen tila ja keskeyttää kisa. Kilpailueläinlääkäriä sekä kahta tuomariston jäsentä epäiltiin eläinsuojelurikkomuksesta.

Syyttäjä jätti syytteet nostamatta. Syyttäjän mukaan ohjastajan ja tuomariston jäsenien oli mahdotonta havaita hevosen vamman vakavuutta kisan aikana. Evira tutki kilpailueläinlääkärin toiminnan eikä löytänyt siitä huomautettavaa.

Syyttäjä teki ratkaisunsa asiassa kesällä.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.cgoKLtU
Go raviurheilijat, go - ei rikosta, ei edes syytettä!
Tässä valossa vesuri olisi mielestäni hyvä ravikilvanajotuote; vanhemmilta luuskilta voisi epäonnistuneen suorituksen jälkeen kolauttaa vaikka jalan poikki tai kannustaa kisassa hieman rajumminkin, koska kituvaa eläintä saa juoksuttaa. Sen on nyt ainakin tämä oikeus todistanut, pitää vaan muistaa sanoa "etten mä hokannut ku kisajänistys päällä ja kaikkee".

Vesuri olisi muutenkin hyvä ravikilvanjuoksutuote, koska soveltuu myös paskan (rahaa tuottamattoman) eläimen lopettamiseen joko ruoto katkaisemalla tai musulmaanityylisellä kaulavaltimoiden viiltoratkaisulla. Mustalaiset voisivat kehittää omantyylisen vesurin teroittamalla keulakoukun tikarimalliseksi, jolloin soveltuisi myös hevosen "rassaamiseen" - näin voisivat toteuttaa kulttuuriaan laajennettuna ja rassata myös vastustajien kovakulkuisia hevoisia.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Vastaa Viestiin