|
|
|
|
|
|
|
|
(K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaValvojat: Raid, Moderaattorit Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaTunsin aikanaan ihmisen, jonka kaikki lemmikit, rotista kissoihin ja koiriin, tuntuivat kärsivän ennenaikaisen kuoleman; milloin muuten vain, milloin "joku" oli ampunut, milloin "kolarissa" jne. Epäilin jo silloin, kun tämä tyttö muutenkaan ei ollut niitä kellotornin normaaleimpia lepakoita, ettei voi olla enää oikein mahdollista, että liian hurjaa sattumaa...
Myöhemmin samainen likka avioitui ja sai lapsen. Vauva kuoli kätkytkuoleman mielestäni aika myöhäisessä vaiheessa, eli ns. liian vanhana kätkytkuolemiseen. Mitään todisteita ei toki ole, mutta hieman jäi mietityttämään se sitten... Jokseenkin helposti olen taipuvainen ajattelemaan, että tämä koirantappaja on samanlainen ihminen kuin tuo aiemmin tuntemani tyttö; kova valehtelemaan, esittää jotain muuta mitä ei ole ja siinä mielessä fiksu, että pystyy peittämään joitain tekemiänsä rikoksia niin, etteivät omaiset välttämättä ymmärrä ruveta epäilemään, vaan tarvitaan ulkopuolinen, joka pystyy sanomaan, ettei kaikki ole tässä tapauksessa ihan kunnossa. Niin kuin tässäkin tapauksessa. And if you come, when all the flowers are dying,
And I am dead, as dead I well may be. You'll come and find the place where I am lying, And kneel and say an "Ave" there for me.
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaEläintenpitokielto oli tässä tapauksessa imo kyllä ehdottomasti paikallaan (ja olisi saanut olla kyllä tuota viittä vuotta pidempikin, mutta liekö tässä tapauksessa asiaa siloiteltu hieman "nää on näitä nuoruuden juttuja"-heitolla, joka tuntuu olevan moneen asiaan käyttökelpoinen), sillä vaikka joku tarvitsisi hoitoa kuinka paljon, ei häntä voi väkisin hoitoon saattaa. Ei etenkään siinä tapauksessa, jos hän ei ole selvästi vaarallinen itselleen tai muille, kun samaan aikaan hoitoon yrittää tunkea joukko sellaisia ihmisiä, jotka sinne aidosti haluaisivat päästä.
Niin kauan, kun hän on alaikäinen, voisi hänen vanhempansa käsittääkseni lykätä hänet hoidettavaksi, mutta täysi-ikäisyyden saavutettuaan (ellei joutuisi tahdosta riippumattomaan hoitoon) hän voisi jättää hoitonsa kesken, eikä häntä kukaan tulisi kotoa väkisin raahaamaan psykiatrille. Etenkin, jos hän itse kokee, ettei mikään ole vialla. Ja vaikka hänet hoitoon toimitettaisiinkin, ei ole olemassa mitään varmoja takeita siitä, että hoito tehoaa tai henkilö ylipäätänsä paranisi (lääkäri saisi olla aika fakiiri, jos saisi esimerkiksi narsistisen persoonallisuushäiriöisen muuttumaan tavalliseksi talliaiseksi). Jotain vialla selvästi on ja huomionhakuisuudesta jne. tuli mieleeni jonkinlainen persoonallisuushäiriö, mahdollisesti ehdotettu välillinen Münchhausenin oireyhtymä tai joku muu, sillä normaaliuden piiriin menevää huomionhakua tuo ei ole. Olisikin mielenkiintoista tietää onko tyttö itse ladellut teoilleen jotain selitystä? Jotain muutakin siis kuin " no kun tuntui siltä".
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaOutoa tässä on se, että hän on kuitenkin käyttänyt koiriaan näyttelyissä! Näyttelykoira vaatii hyvää kuntoa ja luottoa ihmisiin! Ja jos tämä tyttö on itse esittänyt koiransa niin myös luottoa itseensä. Koira käyttäytyy niin kuin toisessa päässä hihnaa on "toimittu".
Onko tekoihin johtanut koiran käytös ? Jos hakeutuu alalle niin täytyy ymmärtää eläimen käytöstä olisi se sitten millainen tahansa. Flatit (=lyhenne koirarodusta) käsitykseni mukaan ovat erittäin miellyttämisen haluisia ja lempeitä!
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansa
Itse asiassa kyllä voidaan mutta ikävä kyllä se vaatii enemmän kuin koirien myrkyttämisen
Mie olin lukevinani rivien välistä että tyttö ei ole noita tekojaan tunnustanut.
Vähintä tosiaan mutta kuten moni, niinkuin sinäkin, on tuumannut että hoitoa tuollainen vaatisi. Niinkuin jo sanoin, eläintenpitokiellossa olevaa ihmistä ei oikeastaan valvota joten voi omistaa ihan rauhassa eläimiä.Rekisteröidä niitä ei kyllä välttämättä kannata, ellei sitä tee vaikka äidin tai isän nimille. -Humanius est deridere vitam quam deplorare.-
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansa^^^Hän on vaarallinen eläimille.
Mutta totta. Jos kyse on psykopaatista, niin hoito ei auta ja siinäkin tapauksessa ettei ole, niin sairaudentunne saattaa puuttua jolloin terapia ei paljon auta. Mutta toisaalta jos kysymys välillisestä Münchausenin oireyhtymästä, niin ehkäpä siitä voi parantua. Ja parannuttuaan hän voi ehkä olla ihan kykenevä hoitamaan eläimiä. Tuo elinikäinen eläintenpitokielto kuulostaa niin turhalta. Sehän on vähän sama jos vaikka skitsofreenikko harhoissaan pahoinpitelee jonkun muttei enää hoidon jälkeen, ollessaan taas ihan normaali, saisi tavata ketään ihmisiä. Paras tietysti olisi jos oikeus voisi määrätä hänet eläintenpitokieltoon toistaiseksi. Siis siihen asti kunnes joku psykiatri toteaa hänet parantuneeksi. VoDKa, mitä nykyään kuuluu tuolle naiselle? Onko hänellä lapsia?
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansatunnen kans erään samankaltaisen tyypin ku mistä vodka mainitsi: lapsesta saakka kyseinen tyttö oli valehteleva, huomionkipeä ja muita (etenkin aikuisia) manipuloiva. oli lapsena meillä joskus koulun jälkeen kylässä ja pudotti marsunpoikasen tuolin päällä seisten lattialle. en itse nähnyt tapahtumaa ja tyttö väitti että oli säikähtänyt ja vahingossa pudottanut eläimen, mutta puhui kuitenkin myöhemmin jollekin halunneensa pelkästään nähdä, kuinka poikaselle käy.
moni aikuinen laittaa tällaisen käytöksen lapsen uteliaisuuden piikkiin, vaikka minun mielestäni esim. empatiakyvyttömän psykopaatin piirteet ovat joissakin lapsissa näkyvissä jo alusta alkaen. "If there`s one thing you can say About Mankind
There`s nothing kind about man"
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaKuinka monen mielestä seuraava kirjoitus on pahaenteinen.
Kirjoitettu 24.11.2007 Myrkyttäjä testannut raakojen luiden ja turvotettujen nappuloden yhdistelmää, koska on kuullut niiden olevan jollain tapaa koiralle vaarallista ? Voi voi, ei tullut Iitulle mitään oireita. "Eli tuli täälainen ksymys mieleen, että onko siitä haittaa jos syöttä koiralle ei turvotettuja napuloita ja raakoja luita? Kun miulle on jostain jääny sellanen mieleen, että siitä olis jotain haittaa... En nyt vaan muista tähän hätään, että mitä... Meillä kyllä Iitu söi rustoja ja nappuloita, muttei mitään vaivoja ollut. Ja sitten luista yleensä: onko kellään ollut huonoja kokemuksia luista? Meillä tuttavan koirat oli aina saaneet luita ja yhtäkkiä vanhin koira ei pystynyt ulostamaan normaalisti. Vietiin Ell joka totesi suolen arpeutuneen. Eli luut raapineet suolen seinämät rikki. Koira selvisi tästä likkauksella." http://www.koirauutiset.com/forums/inde ... opic=25398
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaEi tuossa minusta puhuttu mitään yhdistelmästä.
Hauska tuo tosin oli, kirjoitustaito ainakin likalla hallussa.
Kuulostaa lähinnä joltain koiria "ei niin tuntevan" kyselyltä. -Humanius est deridere vitam quam deplorare.-
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansa
ja koirauutiset foorumin lainaus:
-Humanius est deridere vitam quam deplorare.-
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaups, piti kirjoittaa ei turvotettujen
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaEn näe mitään "pahaenteistä" tuossa Kinsey Malonen lainauksessa. Ei siitä minusta käy ilmi että kirjoittaja olisi ruokkinut koiraansa tuolla tavalla, koska on kuullut sen aiheuttavan oireita, vaan toisin päin. Halusi siis tiedustella pitääkö tuo tieto mahdollisista oireista paikkansa, koska tapasi ruokkia koiraansa mainituilla sapuskoilla. Tällaiset kyselyt ovat koirakeskusteluissa hyvin tavallisia, koirien oikeaoppisesta ruokinnasta kun on suurin piirtein yhtä monta käsitystä kuin on omistajia, mikä kokemattomia koiraihmisiä ymmärrettävästi hämmentää kun kutakin ruokavaliota pitää joku parhaana mahdollisena ja joku toinen hengenvaarallisena.
Ja kyse tosiaan taisi olla siitä että koiraa ruokittiin pääasiassa turvottamattomilla raksuilla ja luilla, siis pidempiaikaisesta toiminnasta eikä mistään kertaluontoisesta kokeilusta.
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansa"Ja kyse tosiaan taisi olla siitä että koiraa ruokittiin pääasiassa turvottamattomilla raksuilla ja luilla, siis pidempiaikaisesta toiminnasta eikä mistään kertaluontoisesta kokeilusta."
miksiköhän jos on tietänyt sen olevan vaarallista no aivan sama , lähtihän se henki koirailta jokapatauksessa, tavalla tai toisella kun aikansa kokeilee, suklaasta xsylitoliin ja viemärinaukaisuaineisiin , niin johan tehoaa, jos ei raakojen luitten ja turvottamattomien raksujen yhdistelmä itselle nyt vaan tuli sellainen käsitys että pidempiaikaista ollut koirien kidutus milloin milläkin mikä vaan vahinkoa saa aikaan
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansa"Tällaiset kyselyt ovat koirakeskusteluissa hyvin tavallisia, koirien oikeaoppisesta ruokinnasta kun on suurin piirtein yhtä monta käsitystä kuin on omistajia, mikä kokemattomia koiraihmisiä ymmärrettävästi hämmentää kun kutakin ruokavaliota pitää joku parhaana mahdollisena ja joku toinen hengenvaarallisena."
moinen huolenpito ei jotenkin mielestäni sovi tuon myrkyttäjän profiiliin huolehtii koiransa ruokavaliosta niinkuin kunnon koiranomistaja ikään ja toisella kädellä sulloo koiran kurkkuun viemärinaukaisuainetta niin varmaan hyvä kuitenkin että edes joku ymmärtää tytön olleen vaan valveutunut huolestunut koiran omistaja joka haluaa lemmikilleen vaan parasta niin varmaan
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaMielenkiintoisen hyökkäävä tapa keskustella. Minä sanoin etten näe tuossa lainatussa tekstissä mitään arveluttavaa, olen törmännyt samansisältöiseen viestiin vähän eri tavalla muotoiltuna lukemattomia kertoja ja luulisin että aika harvassa niistä on motiivina ollut etsiä mahdollisimman tehokasta tapaa kiduttaa koiraansa. En käsittääkseni ottanut mitään kantaa siihen kuka viestin on kirjoittanut, kun kysyttiin pitääkö joku muu tuota tekstiä jotenkin epäilyttävänä niin ajattelin siihen sitten vastata. Jos nyt sitten ajatellaan näitä kirjoittajan myöhempiä aikaansaannoksia, niin toki tuon ruokintapohdinnankin voi tulkita eri tavalla kuin minä tuossa tein. En kuitenkaan pidä sitä ainoana mahdollisuutena niin kuin Kinsey Malone ilmeisesti tekee, eikä se tarkoita että millään muotoa sympatiseeraisin tätä koiransa myrkyttänyttä. Se että joku on moisia hirveyksiä tehnyt ei mielestäni oikeuta suoraan päättelemään, ettei tämä koskaan ikinä olisi ajatellut eläimen parasta missään yhteydessä. Ugh.
Minun koirani muuten syövät kuivia nappuloita ja luita, enkä ole eläinrääkkääjä vaikka tiedänkin tämän joidenkin tahojen mielestä olevan väärä ruokintatapa
Re: (K) 17-vuotias tyttö myrkytti 2 koiraansaJossain palstalla oli kysellyt ja kertonut vakuutuksista. Olisiko raha voinut olla motiivina näihin järjettömiin tekoihin?
There are no crimes behind enemy lines
PaikallaolijatKäyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Larkko81 ja 7 vierailijaa | |