MURHA.INFO
Varaa mainospaikkasi tästä!




ETUSIVU KESKUSTELU BLOGIT KADONNEET BODOM ARKISTO CHAT

Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja John Doe päivämäärä Ke Helmi 10, 2010 12:41 pm

Pakettiautosta löytyi ruumis:
Jo kuusi epäiltyä
Keskiviikko 10.2.2010 klo 10.51

Poliisi aikoo esittää joitakin epäiltyjä vangittavaksi.
Kuva
Palavasta pakettiautosta maanantaina Vantaalla löytyneen kuolleen miehen henkilöllisyys ei ole vieläkään varmistunut. Uhrille tehtiin eilen ruumiinavaus, ja tarkempia tietoja voi olla luvassa tänään.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juha Juurinen kertoo, että poliisilla on asiasta hyviä arvauksia. Rikosta tutkitaan murhana.

Poliisin huostaan on päätynyt jo viisi henkilöä, joista neljä on pidätetty ja yksi kiinniotettu. Yhtä miestä etsitään parhaillaan.

- Kaikki eivät ole tekijöitä, mutta epäilyjä on aika moneen suuntaan, Juurinen sanoo.

Poliisi uskoo, että uhri murhattiin korsolaisessa yksityisasunnossa.

- Se on sellainen asunto, että siellä on käynyt paljon ihmisiä, Juurinen selventää.

Kaikki epäillyt ovat syntyneet 1970-luvulla. He ovat suomalaisia ja poliisille tuttuja. Tapahtumien kulusta viranomaisilla on jo hyvä käsitys.

- Se vain on täysin auki, kuka on tehnyt mitäkin. Puheet menevät niin ristiin, että se vaatii teknistä näyttöä rinnalle. Sillä saadaan varmuus, mikä kohta tarinasta pitää paikkansa ja mikä on väärää muistia.

Tapausta tutkitaan murhana tekotavan raakuuden vuoksi. Sen tarkemmin Juurinen ei halua tekotapaa kommentoida. Motiivi on raottunut joiltakin osin, mutta lisäkuulustelut ovat tarpeen.

Poliisi aikoo jättää vangitsemisvaatimuksia mahdollisesti jo tänään. Niitä tulee olemaan useita, mutta tarkkaa lukumäärää Juurinen ei osaa toistaiseksi sanoa.

Varastettu ja tuleen sytytetty pakettiauto löytyi maanantaina Korsontien ja Saviontien risteyksestä. Takakontissa oli pahoin palanut uhri. Hänet oli surmattu todennäköisesti jo aiemmin. Poliisi otti saman päivän aikana kiinni kaksi miestä

TUUKKA MATILAINEN
tuukka.matilainen@iltalehti.fi
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010021 ... 7_uu.shtml

Mitähän tästä nyt pitäis ajatella?? Olisko sittenkin jonkinlainen "jengijuttu" joka on vähän karannu käsistä. Kas kun kuolleet ei velkojaan maksa, joten jos velanperinnästä oli kysymys, ni yritys hyvä 10 mut tulos 0egee. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Käyttäjän avatar
John Doe
Miss Marplen perikuntaa
 
Viestit: 1552
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja qos1 päivämäärä To Helmi 11, 2010 8:43 pm

Tämmöstä lisätietoa tullut asiaan, eikä varmaan kenellekkään yllätys että murha liittyy mahdollisesti huumeisiin.


Pakettiautosurma saattoi liittyä huumeisiin
Torstai 11.2.2010 klo 19.03

Vantaan Korsossa maanantaina paljastuneen henkirikoksen motiivi saattoi poliisin mukaan liittyä huumeisiin.
Poliisi hinasi palaneen pakettiauton pois löytöpaikalta.


Uhrin henkilöllisyys on varmistunut. Hän oli parikymppinen mies Turusta.

Käräjäoikeus vangitsi torstaina jo toisen miehen murhasta epäiltynä. Vangittuina ovat nyt 33- ja 34-vuotiaat miehet. Perjantaina esitettään vangittavaksi vielä kolmatta henkilöä.

Tutkinnanjohtaja Juha Juurisen mukaan poliisin suojissa on kaikkiaan kuusi epäiltyä.

Poliisi sai ilmoituksen palavasta pakettiautosta maanantaina aamupäivällä, ja anastetun ajokin tavaratilasta löytyi miehen ruumis. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen aiemmin asunnossa Korsossa.

Asunto sijaitsee kahden kilometrin päässä ruumiin löytöpaikasta ja kuuluu yhdelle epäillyistä. Rikoksentekoajasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta se ajoittuu perjantai-illan ja maanantaiaamun välille.

Tapausta tutkitaan murhana teon raakuuden ja julmuuden takia. Poliisi ei kerro tekotapaa.

STT
Käyttäjän avatar
qos1
Vähänniinkuharrastaja
 
Viestit: 196
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 3:57 pm

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja Shanee päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 12:49 am

Kellään tietoo missä päin Korsoo tää yksityisasunto sijaitsee? Itekin siis Korsos asustelen. Mitään huhuja tjn...? Exä pyörii just tollasis piireis enkä oo vähään aikaan yhteyttä saanu... :roll: Hope for d best scare for d worst...
*** Only GOD can judge me***
Käyttäjän avatar
Shanee
Alokas
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 12:40 am
Paikkakunta: Korso

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja John Doe päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 1:03 am

Toi pari kilsaa auton löytöpaikasta, vois hyvin viitata esim. Mikkolaan ja kaikki Korsoa tuntevat tietää kyllä paikan ja sen "maineen". Ruumiita syntyy tasaiseen tahtiin, syystä tai viidennestä. 8)
Kuka,mikä ja missä olen...tiedätkö sinä?
Käyttäjän avatar
John Doe
Miss Marplen perikuntaa
 
Viestit: 1552
Liittynyt: Su Helmi 22, 2009 4:28 pm
Paikkakunta: Desert Island

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja Mike Manner päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 1:48 am

John Doe kirjoitti:Ruumiita syntyy tasaiseen tahtiin, syystä tai viidennestä. 8)
- Autolla, tai ilman.
Ensi kevään autoseseongin myyntilause...
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Käyttäjän avatar
Mike Manner
Sherlock Holmes
 
Viestit: 3515
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja Shanee päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 2:54 am

No kiva kiva just Mikkolaa aattelinkin.... :|
*** Only GOD can judge me***
Käyttäjän avatar
Shanee
Alokas
 
Viestit: 5
Liittynyt: Ti Helmi 09, 2010 12:40 am
Paikkakunta: Korso

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja katupoika päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 5:17 am

Ei kyl taida olla Mikkolassa. Sinne on sitä paitsi tosta mestasta joku 4 kilsaa.
Käyttäjän avatar
katupoika
Philip Marlowe
 
Viestit: 1239
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja viikate päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 11:27 am

Ihraponnari kirjoitti:Ja pulkka varastettu ensin koulun tai lastentarhan pihalta ?

:D :D
Ruumista kuljetettiin päiväkodista anastetulla pulkalla
12.02. - 10:00 (Luotu: 09:51)

Poliisi löysi maanantaina parikymppisen turkulaismiehen ruumiin palaneesta pakettiautolla Vantaalla. Henkirikoksen epäillään tapahtuneen aiemmin asunnossa Korsossa.

Tapausta tutkitaan murhana teon raakuuden ja julmuuden takia. Poliisi ei kerro tekotapaa.

Auto, josta uhri löytyi oli varastettu vähän aiemmin.

Lisäksi veritekoon syyllistyneiden epäillään perjantain Iltalehden mukaan anastaneen tapausta varten kaksi pulkkaa. Pulkat oli viety surmapaikkaa lähellä sijaitsevan päiväkodin pihalta.

Poliisin mukaan epäillyt ovat käyttäneet ainakin toista pulkista ruumiin kuljettamiseen. Pulkalla ruumis on kuljetettu ilmeisesti autoon. Poliisi on ottanut pulkat talteen tutkimuksia varten.

Käräjäoikeus vangitsi torstaina jo toisen miehen murhasta epäiltynä. Perjantaina esitettään vangittavaksi vielä kolmatta henkilöä. Poliisin suojissa on kaikkiaan kuusi epäiltyä.

Aamulehti, STT
Käyttäjän avatar
viikate
Sammakkoprofessori
 
Viestit: 477
Liittynyt: Su Kesä 17, 2007 9:22 pm

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja Mike Manner päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 11:32 am

viikate kirjoitti:
Ihraponnari kirjoitti:Ja pulkka varastettu ensin koulun tai lastentarhan pihalta ?

:D :D
Ruumista kuljetettiin päiväkodista anastetulla pulkalla
12.02. - 10:00 (Luotu: 09:51)...
:lol: :!:
Tekijät on ammattimiehiä isolla A:lla! :D
"Mä olen sitä mieltä, et jos 5 senttiä on liikaa OMASTA viestistä Minfoon, kannattaa harkita poistumista kokonaan. Perusteena se, että "harrastuneisuus" palstalle, ei ole likimainkaan riittävä!" -John Doe
Käyttäjän avatar
Mike Manner
Sherlock Holmes
 
Viestit: 3515
Liittynyt: Ke Touko 28, 2008 10:37 am

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja ionized päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 12:38 pm

Sääli, että tästä farssista syntyi yksi ruumis. Muutenhan touhu on kuin suoraan Kummelista. Jos tämä tapaus liittyy johonkin mc kerhoon, niin kuin täällä on spekuloitu, niin ko kerhon maine on mennyt loppuiäksi. Surkuhupaisaa toiminta.
ionized
Alibin satunnaislukija
 
Viestit: 149
Liittynyt: To Tammi 31, 2008 9:16 pm

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja katupoika päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 4:42 pm

Hyvä, että porukka löytää huumoria tällasistakin tapauksista...

En oikein ymmärrä, että miten toi pulkan syyhkiminen on nyt niin ihmeellistä. Vai oisko noilla pitänyt olla omat pulkat messissä? En oo vielä kuullut pitikö ton turkulaisen delata vai ei, mutta jos ei, niin eipä tota ruumiin siirtämistä ja siitä eroon hankkiutumista oo paljoa ennalta päästy kelaamaan. Otettu pulkka siirtoon ja auto kuljetukseen mahdollisimman läheltä ja tuikattu sit koko paska tuleen. Veri täynnä vireeniä, jne....

Hölmöintähän tossa on ollut se, että jengi on polttanut ton auton arkena, keskellä päivää ihan kohtuu vilkkaan tien varteen (vaikka legendaariset Rutikan hiekkakuopat ois ollut ihan lähellä). Mut onhan sitä ammuttu täällä jengiä kadullekin keskellä päivää pikkuasioiden takia, että aina porukka ei vaan kelaa juttuja... Sillonkin muuten puhuttiin "yhteyksistä" erääseen kerhoon. Jos rupee tsiigaa korsolaisia alan miehiä tai alotteleviakin alan miehiä, niin kyllä kai nyt jokaisella on "yhteyksiä" johonkin kerhoon - eikä siinä oo mitään ihmeellistä.
Käyttäjän avatar
katupoika
Philip Marlowe
 
Viestit: 1239
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja anneli1 päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 5:29 pm

Katupojan mielestä ihan normitoimintaa Korsossa, huumoria ei vaan saa tästä repiä, hoh hoijaa!

Mikä mua täsäkin keisissä riepoo on se, ett kyllä on nuori ihmiselämä vähän turhan halpaa tavaraa (uhri vasta jotain 20 v), mutta mitäs läksit, vai?

Korson ohi ajaneena voin hyvin kuvitella että siellä väkivalta kukkii, kuka siellä viittii edes asua?? Hörhöt tappaa toisiaan, pitäiskö olla huolissaan.
anneli1
Scooby Doo
 
Viestit: 632
Liittynyt: Ke Joulu 05, 2007 12:30 pm

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja Tukulti-Ninurta I päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 6:55 pm

No onhan tää nyt hippasen Kummelia muistuttavaa toimintaa noilta surmaajilta..pöllitään pulkat, kuljetellaan nis ruumista, pyydetään koululaisilta ja opettajalta apua, kun ei auto käynnisty ja poltetaan se päivällä valoisaan aikaa ja eipähän kuolleelta ainakaan peritä velkoja. Jos nyt järjellä ajatellaan, ni tossahan on kaikki elementit kiinnijäämiseen..vai onkohan se ollutkin tarkoitus? :lol:
Saattaa olla että kaikki Muumit ei ole ollut laaksossa tai ne on liuotettu kemikaaleilla siihen kuntoon, että ei ole ajateltu asiaa tarkemmin, mutta eikös se niin mene, että joukossa tyhmyys tiivistyy ja mopedi lähtee lapasesta. Onkos kellään tekijöistä tai uhrista tietoa? Karua meininkiä etten sanois!
Ruumiin polttamisessakin en näe järkeä, sillä eiköhän nykyään saada selville aika tarkkaan palaneestakin ruumiista henkilöllisyys selville, no säästettiinpä näin ironisesti polttohautauskuluja vai mitäs ne nyt olikaan?!
" Silmä silmästä, Hammaskeiju hampaasta! "
Tukulti-Ninurta I
Alokas
 
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Touko 23, 2008 12:26 pm

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja katupoika päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 9:33 pm

anneli1 kirjoitti:Katupojan mielestä ihan normitoimintaa Korsossa, huumoria ei vaan saa tästä repiä, hoh hoijaa!

Mikä mua täsäkin keisissä riepoo on se, ett kyllä on nuori ihmiselämä vähän turhan halpaa tavaraa (uhri vasta jotain 20 v), mutta mitäs läksit, vai?


No mutta sehän tästä vasta erityisen hauskaa tekeekin, että uhri oli 2kybänen tyyppi. Eikö? Sama kai se on kuinka fiksusti nää jannut tän hoiti, kun lopputuloksena on ruumis. Se, että pitikö joku laittaa kylmäksi vai ei, on eri juttu jo... Kyllähän tästä on kaikenlaista juttua liikenteessä, mutta turha niitä on täällä purkaa. Poliiseille maksetaan liksaa siitä, että ne tutkii. Ja myöhemmin kertovat sit sen mitä kertovat. Mutta ihan skarpeimmillaan tätä juttua ei oo tehty, sen kai jokainen voi arvata itekin.

Enkä sanonut, että tää on ihan normitoimintaa Korsossa. Pointtina oli lähinnä se, että on täällä ennenkin tapettu porukkaa tosi vähäpätösistä syistä ja jääty sen jälkeen nopeesti kiinni. Jengi on niin vitun kujalla, ettei ne aina kelaa yhtään mitään, ja osalla on pää niin täynnä kaikenmaailman kunnia-kelaa, että jälki on sit jotain tän suuntasta. Mut onko se sit hauskaa, niin mun mielestä ei, jos lopputuloksena on ruumis. Eiköhän tollakin jätkällä oo mutsi jossain. Tai muita läheisiä ainakin.

Ja ne jotka tulee tänne kirjottamaan jotain juttuja tekijöiden yhteyksistä johonkin kerhoihin, vois mun puolesta pitää päänsä kiinni. Tollaset jutut ymmärretään niin nopeesti väärin. Jos sä et oo täysjäsen, niin vittuako pätemään jollain "yhteyksillä" - ei ne merkkaa yhtään mitään. Kaikilla on jotain "yhteyksiä" jonnekin.
Käyttäjän avatar
katupoika
Philip Marlowe
 
Viestit: 1239
Liittynyt: Ma Kesä 11, 2007 6:05 pm
Paikkakunta: päihdehelvetti

Re: Palaneen auton tavaratilasta löytyi ruumis Vantaalla

ViestiKirjoittaja MTee päivämäärä Pe Helmi 12, 2010 10:04 pm

Samaa mieltä Katupojan kanssa, en usko , että täysjäsenet täällä huutelee kerhojen asioita, ja muiden jutuilla (kerhoista) ei paljon arvoa . On se vaan ihan vaihtelua nää pulkka ym. jutut , skoudeiltakin taidettiin TAAS lainata autoa.Skoudet vois pistää autovuokraamon, kun jengi haluu niiden autoilla skujaa :lol:
Käyttäjän avatar
MTee
Parranpäristäjä
 
Viestit: 94
Liittynyt: Ke Marras 04, 2009 12:17 pm
Paikkakunta: Isänmaa

EdellinenSeuraava

Paluu Ajankohtaista - Juuri Nyt

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: mikodeus, Yahoo [Bot] ja 10 vierailijaa