Suomen presidentinvaalit 2018

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

It´s starting!

Ehdokkaita on ilmoittautunut ja onpa pari puoluetta jo ehdokkaansa valinnutkin:
Keskusta; Matti Vanhanen
Vihreät; Pekka Haavisto
Kokoomus; Ei virallista ehdokasta, mutta odotetaan nykyisen presidentin Sauli Niinistön olevan valmis myös seuraavalle kaudelle. Muut mahdolliset ehdokkaat Alexander Stubb ja Jyrki Katainen.
SDP; Jutta Urpilainen, Eero Heinäluoma, Lauri Ihalainen tyrkyllä
PS; mahdollisesti Sampo Terho
Vasemmistoliitto; halukkaaksi on jo ilmoittautunut Merja Kyllönen ja tyrkyllä lienee myös Li Andersson.

Ei hyvältä näytä.

Ns. villejä ehdokkaita on ilmoittautunut jo/vasta yksi. Hän on MV-lehden päätoimittajaksi itseään kutsuva Ilja Janitskin.

Onko kukaan valmis esittämään muuria Suomen ja Venäjän rajalle ja että venäläiset saavat maksaa sen?

Mistä me tunnetaan Matti Vanhanen? Oli pääministerinä vuosina 2003 - 2010 kunnes sai tarpeekseen ja lähti muualle töihin. Palasi uudestaan kansanedustajaksi vuonna 2015. On vaalien aikaan 62-vuotias.
- Entä jos kesken kauden tulee taas tunne, että ei tämä olekaan minun juttu ja haluaa pois? Aiheutti Suomelle miljardien tappiot ns Vanhasen ponnella, jossa ydinvoiman lisärakentaminen kiellettiin vuonna 1992, jolloin rakentaminen olisi voitu tehdä suomalaisvoimin ja se olisi ollut erittäin tarpeellinen piristysruiske pahaan lamaan joutuneelle Suomelle. Lupasi, että Suomi tienaa Kreikan lainoilla. Vanhanen on myös todennut, että "Suomi kuuluu kaikille". Haluaa lisää haittamaahanmuuttoa kehitysmaista.

Entä mikä mies on Pekka Haavisto? Vaalien aikaan hän on juuri täyttänyt 60 vuotta. Julkihomo, joka tullaan hirttämään Iranissa Cargotecin nosturilla - tulee siis välttämään valtiovierailun ainakin siihen maahan. Sai taas julkisuutta kun joku kirjoitti hänen kotipihalleen, siihen lumiukon viereen, tekstin "homot". Väitti tekstiä loukkaavaksi, vaikka se oli vain toteamus.
- Oli edellisten presvaalien kakkosena. Haluaa lisää haittamaahanmuuttoa kehitysmaista.

Merja Kyllönen on Kainuun korpikommunisti, joka haluaa tuhota Malmin lentokentän, vaikka asia ei hänelle kuulu, eikä edes asu Helsingissä, saati asiasta yhtään mitään tietäisi, Kyllönen on vaalien aikaan 41-vuotias, mutta näyttää vanhemmalta, vaikka hänellä ei ole lapsia. Haluaa lisää haittamaahanmuuttoa kehitysmaista.

Mikkihiiri Jyrki Katainen on jostain syystä edelleen suosittu varsinkin Kokoomusväen keskuudessa, vaikka hän valehteli julkisesti moneen kertaan; sanoi, ettei lähde mihinkään, mutta lähti kuitenkin kesken kauden. Turhaan ja tarpeettomaan virkaan, jossa äänestäjät eivät pääse häiritsemään. Lupasi, että ns kreikkalainoilla, että "sillä turvataan suomalaisten työpaikat". Otti Suomelle noin 50 miljardia lisää velkaa ja päästyään EU-virkaan ryhtyi sättimään suomalaisia huonosta taloudenpidosta. On vaalien aikaan 46-vuotias. Haluaa lisää haittamaahanmuuttoa kehitysmaista.

Nykyinen presidentti Sauli Niinistö on vaalien aikaan 69-vuotias. Haluaa lisää haittamaahanmuuttoa kehitysmaista. Sanoi taannoin, että "tänne ei niin vain tulla" tarkoittaessaan Suomen puolustamista. Antoi kuitenkin siunauksensa sille, että Suomeen tuli yli 30000 musulmaania ilman papereita noin vain syksyllä 2015. Joukossa sotilaita ja terroristeja.

Entäs ne muut...? katsotaan kunhan ehdokasasettelu etenee.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Vanhanen presidentinvaaleista: "Varsinainen kilpailu alkaa, kun myös kokoomus ja SDP saavat ehdokaspäätöksensä"

Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen odottaa jo kokoomuksen ja SDP:n ehdokkaita.

*Presidentiksi pyrkivä Pekka Haavisto: Trumpin nousu oli viimeinen niitti - "Olisi karkuruutta olla pois"
*Haavisto valittiin vihreiden presidenttiehdokkaaksi
*Presidenttiehdokas Haavisto ei arvaile mahdollisuuksiaan - "Maailma on muuttunut"
*Keskustan presidenttiehdokas Matti Vanhanen pitää vihreiden ehdokkaaksi valittua Pekka Haavistoa ja käytettäväksi ilmoittautunutta europarlamentaarikko Merja Kyllöstä (vas) hyvinä kilpailijoina.


Kilpailuun on tulossa heidän myötään hyviä ja kansainvälisessä toiminnassa kokemusta hankkineita ehdokkaita. Varsinainen kampanja ja kilpailu alkavat sitten, kun myös kokoomus ja SDP saavat ehdokaspäätöksensä tehtyä, Vanhanen kommentoi Iltalehdelle.

Kuten Haavisto sanoi lauantaina Iltalehden haastattelussa, myös Vanhasen mielestä maailma on muuttunut.
- Maailma ympärillämme on muuttunut levottomaksi. Ollaan palaamassa suurvaltojen ja voimapolitiikan suuntaan monikansallisen yhteistyön ja yhteisten sääntöjen heikentyessä, Vanhanen sanoo.
- Tällaisessa tilanteessa suomalaisten turvallisuutta, kaupallisia etuja ja tulevien sukupolvien etuja ajetaan perinteisellä realismilla, arvojemme puolustamisella ja laajalla eurooppalaisella yhteistyöllä, jonka vaikutusten tulee ulottua ilmastopolitiikkaan ja Afrikkaan asti, Vanhanen linjaa.

Uusi presidentti valitaan vuonna 2018.

Iltalehti
12.2.2017 klo 15.50
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Sauli Niinistö lähtee ehdolle – vaan ei kokoomuksen ehdokkaana

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kertoi maanantaina hakevansa jatkokautta presidenttinä. Niinistö, 69, on ollut kokoomuksen ehdokkaana aiemmin kaksi kertaa. Vuonna 2006 hän hävisi toisella kierroksella Tarja Haloselle (sd). Vuonna 2012 hän voitti toisella kierroksella Pekka Haaviston (vihr) ja tuli valituksi presidentiksi. Nyt hän pyrkii asettumaan ehdolle "valitsijayhdistyksen" ehdokkaana.

"Presidentti alkaa olla yhä enemmän etäällä puoluepolitiikasta, joten miltä tuntuisi, jos presidenttiehdokkaan takana olisi valitsijayhdistys", Niinistö pohti tiedotustilaisuudessa.

Tammikuussa 2018 järjestettäviin presidentinvaaleihin ovat jo aiemmin vahvistaneet ehdokkuutensa keskustan Matti Vanhanen, vihreiden Pekka Haavisto ja vasemmistoliiton Merja Kyllönen.

"Minua hivenen kiehtoo nähdä, kuinka laaja-alaisesti suomalaiset olisivat tukenani", Niinistö sanoi.

"Kokoomuksella on täysi valtuus nimetä kenet tahansa viralliseksi presidenttiehdokkaakseen. Pidän siitä kiinni, että jos valitsijayhdistystä en saa kasaan niin mitäpä minä niissä vaaleissa tekemään", Niinistö sanoi.

Niinistön mukaan se, ketä valitsijayhdistykseen kuuluu, julkistetaan myöhemmin.

"Mies on terve. Kaikennäköistä pikkuvaivaa löytyy kyllä", Niinistö letkautti kysymykseen hänen iästään.

Niinistö korosti tiedotustilaisuudessa, että presidentin valtaoikeuksia on supistettu etenkin sisäpolitiikassa. "Presidentin tehtävät keskittyvät ulkopolitiikan hoitamiseen yhdessä hallituksen kanssa. Kuluneen viiden vuoden aikana sillä sektorilla paljon on muuttanut", Niinistö sanoi.

Pirkanmaalainen kokoomusvaikuttaja Heikki A. Ollila ilmoitti maanantai-iltana Twitterissä ryhtyvänsä Niinistön valitsijayhdistyksen asiamieheksi.


Talouselämä
29.5. 14:29 päivitetty 29.5. 20:57
------------------------------------------------

Demarivaikuttaja Paavo Lipposelle tämä ei tietenkään ollut mieleen, (mikäpä olisi) sillä hän vetosi paluusta Kekkosen aikaan ja oli myös käärmeissään (koskapa ei olisi):

Paavo Lipposelta tyly kuitti Sauli Niinistön ilmoituksesta: "Ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on kuin Kekkosen aikaan"

Entinen pääministeri Paavo Lipponen latasi tiukan kuitin tasavallan presidentti Sauli Niinistön lähdöstä presidentinvaaleihin.

Niinistö ilmoitti maanantaina lähtevänsä ehdokkaaksi toiselle presidenttikaudella - mutta vasta, jos tarvittava määrä äänestäjiä ilmoittautuu Niinistön taakse valitsijayhdistykseen.
- Olemmeko siirtymässä kolmanteen tasavaltaan? Lipponen aloitti sivalluksensa.

Hän kertoi viitanneensa tällä vuoteen 1978, kun moni puolue asettui presidenttiehdokas Urho Kekkosen taakse.

Lipposen mukaan Niinistön päätös valitsijayhdistyksestä johtaa presidentin vallan kasvuun, ja mahdollisesti monen puolueen yhteinen ehdokas voi antaa presidentille kasvavaa valtaa.
- Niinistön ilmoituksesta minun ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on kuin Kekkosen aikaan.

25 vuotta Suomea hallinnut Kekkonen ilmoitti vuonna 1973, että hän lähtee presidentiksi vain, jos se onnistuu ilman presidentinvaaleja. Sen jälkeen Kekkosen presidenttiyden vuoksi säädettiin poikkeuslaki, jonka turvin vältettiin presidentinvaalit.

Lipposen mukaan on hyvä muistaa Koiviston esimerkki eli se, mitä Koivisto teki tultuaan presidentiksi. Koiviston presidenttikauden jälkeen presidentin valtaoikeuksia vähennettiin, ja nimenomaan valtaoikeuksien supistaminen lähti Koiviston esimerkistä.

Tilaisuuden jälkeen Lipponen sanoi, ettei rupea nimittämään itsensä mielestä hyvää ehdokasta eikä tiedä puolueen mietteistä.
- Oma ehdokas tulee jos puolue niin tahtoo, en lähde siitä kiistelemään.
- Presidentin valistijamiesyhdistys tekee muiden ehdokkaiden aseman vaikeaksi. Ymmärrän sen, että pitää löytää sekä itselle ja muille hyvä perustelu, miksi rupeaa ehdokkaaksi. Ei ole helppoa.

Iltalehti
31.5.2017 klo 16.16 (päivitetty klo 18.34)

"Lipposen mukaan on hyvä muistaa Koiviston esimerkki eli se, mitä Koivisto teki tultuaan presidentiksi. Koiviston presidenttikauden jälkeen presidentin valtaoikeuksia vähennettiin, ja nimenomaan valtaoikeuksien supistaminen lähti Koiviston esimerkistä".

Lipponen kuitenkin unohtaa sen asian, että Koivisto fundeerasi (mitäpä muutakaan) eläkkeellä ollessaan: "Presidentti Mauno Koiviston mielestä tasavallan presidentin valtaa on karsittu liikaa. Koivisto itse kannatti vallan siirtämistä presidentiltä eduskunnalle ja hallitukselle, mutta katuu vallan karsimista Ylen Suureen vaalikeskusteluun lähettämässään kannanotossa".

Ei ole pelkästään eikä yksinomaan hyvä asia, että niitä ko. oikeuksia ylipäätään karsittiin ja presidentin tehtävästä muodostui sen jälkeen lähinnä edustuksellinen rooli, mm. maatalousnäyttelyiden avaajana.
- Katkeroitunut Lipponen antaa sen kuvan, että kun hän ei päässyt presidentiksi*, niin kukaan muukaan ei saa enää päästä presidentiksi.

* Lipponen sai vuoden 2012 pres. vaaleissa vain 6,7 prosentin kannatuksen. Hän sai kanntusta lähinnä demareilta ja heiistäkin noin 40 prosenttia katsoi Lipposen olevan sopiva presidentiksi. Ei sen puoleen; pääministerinä ollessaan hän oli kyllä jämäkkä hahmo.
---------------------------------------------------

Tarja Halonen sovitteli Lipposen jyrähdystä: Presidenttiä ei voi lukita Mäntyniemeen

Presidentti Tarja Halonen sovitteli Paavo Lipposen jyrähdystä Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjan avauksesta.

Presidentti Tarja Halosen oli ymmärtäväinen Sauli Niinistön ratkaisulle.

Muistelutilaisuuden ykkösuutiseksi nousi tosin entisen pääministerin Paavo Lipposen jyrähdys.

Lipposen mukaan tasavallan presidentti Sauli Niinistön maanantainen ilmoitus presidenttikisaan lähtemisestä toi mieleen ajan, jolloin Suomea piti hyppysissään muuan Urho Kekkonen.
- Niinistön ilmoituksesta minun ensimmäinen ajatukseni oli, että tämä on kuin Kekkosen aikaa, Lipponen kertoi puheessaan.

Toinen demarilegenda, presidentti Tarja Halonen, oli kuitenkin puheessaan ymmärtäväisempi seuraajaansa Niinistöä kohtaan.

Halosen mukaan Mauno Koiviston esimerkki ja halu presidentin valtaoikeuksien supistamiseen vuoden 2000 perustuslakiin oli hyvä asia.

Mutta täytyy muistaa, että jos presidentti työnnetään kaappiin ja otetaan ulos vain silloin kun häntä kaivataan, se ei työtapana ole toimiva, Halonen sanoi.

Halosen mukaan sellaisen presidentin, joka asuu yksin tai puolisonsa kassa Mäntyniemessä, on vaikea tulla yhtäkkiä hallituksen luo.
- Presidentti täytyy pitää mukana jokapäiväisessä vaivaamisessa, Halonen sanoi.

Tilaisuuden jälkeen Lipponen kommentoi Halosen puheenvuoroa medialle.
- Joka sinne menee, hänen täytyy tietää, että se on yksinäinen homma. Mutta Halosenkin aikana yhteistyö toimi uuden perustuslain hengessä.

Lipponen ei halunnut spekuloida, oliko Halosen kommentti kritiikkiä Niinistön tavalle olla presidenttinä.


Iltalehti
31.5.2017 klo 18.01 (päivitetty klo 21.37)
--------------------------------------------

Rinne HS:lle: Nimitämme oman presidenttiehdokkaan

Sdp haluaa odotetusti oman presidenttiehdokkaansa, eikä aio lähteä tukemaan kansaliikettä taakseen keräävän Sauli Niinistön uudelleen valintaa.

Presidentti Sauli Niinistö ilmoitti tänään maanantaina lähtevänsä ehdolle jatkokauteen, mutta ei kokoomuksen vaan valitsijayhdistyksen presidenttiehdokkaana. Sdp aikoo asettaa oman ehdokkaansa.
– Sdp puolueena asettaa oman ehdokkaansa presidentinvaaleihin. Nimitämme oman ehdokkaamme, kun on sen aika, Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoi Helsingin Sanomille.

Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Eero Heinäluoma sanoi Twitterissä presidentinvaaliasetelman selkiintyneen, kun presidentti Niinistö ilmoitti ehdokkuudestaan. Hän lupaa kertoa ratkaisustaan viikon sisällä.

Perussuomalaisten nykyjohdon näkemyksen mukaan myös se asettaa oman presidenttiehdokkaan.
...

IltaSanomat
29.5. 17:48

Kuka demareista lähtee kisaan, jonka voi vain hävitä? Hävitä toki Niinistölle, mutta myös muille ehdokkaille. Kenellä demareista olisi sellaiseen varaa tai ylipäätään uskottavuutta?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Lupaan ääneni sille ehdokkaalle, joka vaaliteemassaan lupaa tehdä kaikkensa presidenttieyden lopettamiseksi. Moinen kumileima nimitys, jonka tehtävät voitais aivan hyvin jyvittää hallituksen ministereille. Ois muuten tosi ekologinen ja ns. ajassa oleva teko... vai onko kuitenkin aikaansa edellä :D
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

SDP:n piiripomot haluavat edelleen oman presidenttiehdokkaan

SDP:llä pitää olla oma ehdokas ensi tammikuun presidentinvaaleissa. Näin sanovat lähes kaikki SDP:n piiripuheenjohtajat.

Uutissuomalainen tavoitti maanantaina kaikki SDP:n 13 piiripuheenjohtajaa. Heistä 12 haluaa puolueelle yhä oman ehdokkaan. Yksi, Rolf Nyholm Keski-Suomesta, vilauttaa ajatusta asettua jatkokautta tavoittelevan kokoomustaustaisen Sauli Niinistön taakse.

SDP:n presidentinvaalitilanne mutkistui maanantaina entisestään, kun kansanedustaja ja puolueen entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma kieltäytyi ehdokkuudesta jälleen. Puolueella on ollut isoja vaikeuksia löytää ehdokasta. Varteenotettavimmista esimerkiksi kansanedustaja, ex-puoluejohtaja Jutta Urpilainen kieltäytyi helmikuussa.

Kyseessä puolueen uskottavuus

Omaa ehdokasta kannattavat perustelevat kantaansa käytännössä puolueen uskottavuudella.
– SDP on niin merkittävä puolue, että meillä pitää olla laittaa sinne oma ehdokas. Muuten olemme keskusteluissa paitsiossa emmekä saa omaa linjaamme esiin, sanoo esimerkiksi Miia Nahkuri Hämeestä.
– SDP:n pitää olla mukana vaalissa, jossa Suomessa keskustellaan julkisesti maan ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, näkee Viktor Kock ruotsinkielisestä piiristä.
– SDP on niin vahva instituutio, ja meillä on ollut merkittäviä presidenttejä ennen Niinistön aikaa. Demarit on iso kansanliike, sanoo Harri Lehtonen Satakunnasta.
– Kansanliikkeellä on oltava oma ehdokas, ja puolue on saatava yhtenäisenä oman ehdokkaan taakse, linjaa Roope Lehto Pirkanmaalta.

Sen sijaan Rolf Nyholm Keski-Suomesta "ei ehdota suoraan" mutta kehottaa demareita miettimään, olisiko viisainta lähteä Niinistön taakse.
– Syitä on kaksi. Niinistö ilmoitti perustavansa kansanliikkeen ja lähtevänsä siltä pohjalta. Tässä aikamääreessä ei ole mahdollista laittaa enää omaa varteenotettavaa ehdokasta, Nyholm perustelee.

Nyholmin ajatuskululle löytyy heti vasta-argumentteja.
– Niinistön valitsijayhdistys ei tee hänestä sen puolueettomampaa kuin se, että hän olisi kokoomuksen ehdokas, sanoo esimerkiksi Matias Mäkynen Pohjanmaalta.

"Erittäin hankala ja haastava tilanne"

Kuka olisi SDP:lle paras ehdokas? Jotkut piirijohtajista luettelevat yksittäisiä nimiä: puolueen puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustajat Tuula Haatainen, Timo Harakka, Sanna Marin, Erkki Tuomioja ja Tytti Tuppurainen sekä mepit Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri. Sekin mainitaan, että katse pitäisi kääntää puolueen ulkopuolelle henkilöihin, joilla on SDP:n jäsenille sopiva arvomaailma.

Toiset eivät osaa tai halua nimetä ketään.
– Nostan kädet pystyyn. Meillä ei ole nyt sellaista nimeä, joka pystyisi aidosti haastamaan Niinistöä. Erittäin hankala ja haastava tilanne. Oma varteenotettava ehdokas pitää olla ennen kuin koulut alkavat, jos halutaan, että joku on mukana, sanoo Harri Lehtonen Satakunnasta.

Moni luottaa siihen, että puoluejohto ratkaisee tilanteen.
– Luotan siihen, että puoluejohto käy kaikki mahdolliset ehdokkaat läpi ja päätyy tekemään kykenevästä ehdokkaasta esityksen puoluevaltuustolle, sanoo Roope Lehto Pirkanmaalta.


Keskisuomalainen
06.06.2017 07:30

Erikoinen tilanne sikälikin, että yleensä (aina) demareilla on ollut joku selkeä suosikki/suosikit. Vuoden 1994 vaaleihin ehdolle asettautuivat lopulta Kalevi Sorsa ja Martti Ahtisaari. Sorsa oli itseoikeutettu ehdokas, mutta sitten Lasse Lehtinen ikään kuin löysi inhoamansa Sorsan tilalle henkilön politiikan ulkopuolelta.
- Ehkä pelättiin, että Sorsalla on sen verran vastusta muissa puolueissa, että hän ei pärjää toisella kierroksella.

Vuoden 2000 vaaleihin - kun Ahtisaari saatiin pelattua ulos koska ei kunnon demari - niin saatiin kolme ehdokasta esivaaleihin. Tai siis käytännössä homma oli pedattu Haloselle koska nainen, mutta näytösluonteisesti järjestettiin esivaalit, jossa olivat mukana Jacob Söderman ja Pertti Paasio.

Vuoden 2012 vaalien huono menestys on tehnyt demarit varovaisiksi. He kummastelevat kun kansalle ei enää automaattisesti kelpaa demari.

Näiden uutisessa jo nimettyjen lisäksi mukaan voisivat lähteä piispa Irja Askola ja emeritus presidentti Tarja Halonen. Kummallakin on suuri huoli kaukaisten maiden asioista ja Suomen islamisointi on heidän sydämen asiansa. Molemmat myös halveksivat suomalaisia.

Mutta kyllä demareilta ehdokas tulee. Siitäkin huolimatta, että Niinistö on kansanliike-temppunsa vuoksi liikkeellä ns yhden kierroksen taktiikalla. Veikkaan, että demarien ehdokas saa vaaleista nostetta uralleen ja seuraavien eduskuntavaalein jälkeen saa ministerinsalkun.
- Joku palkkio siitä pitää saada, että uhrautuu.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Palvelukseen halutaan: Presidenttiehdokas. Vaatimukset: mieluummin nainen tai munaton mies, maailmaa syleilevä, Kaukaiset maat ensin - Suomi sitten - asenteen omaksunut yrittäjävihamielinen, islamiin ja mustalaiskulttuuriin myönteisesti suhtautuva henkilö. Eduksi luetaan suomalaisvihamielisyys ja kyky syyllistää suomalaisia kaikesta mahdollisesta.

Sdp laittaa päälle tehohaun presidenttikisaan – Tuula Haatainen ja Maarit Feldt-Ranta harkitsevat

Sdp:n puoluejohtaja Antti Rinne sanoo, että Sdp nimeää oman presidenttiehdokkaansa viimeistään syyskuun alussa. Rinne sanoo HS:lle, että ”presidenttikisan ehdokasasettelu suorastaan huutaa naista”.

SOSIALIDEMOKRAATIT nimeävät oman presidenttiehdokkaan, päätti Sdp:n puoluehallitus torstaina. Ehdokas on määrä nimetä viimeistään syyskuun alussa, puoluevaltuuston kokouksessa.

Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi torstaina, että ehdokasasettelu käynnistyy ensi maanantaina 12.6 ja päättyy heti juhannuksen jälkeen 26.6.2017.

Jos ehdokkaita tulee useampia, järjestetään elokuussa jäsenäänestys ja puoluevaltuusto päättää ehdokkaasta syyskuun alussa. Jos tulee vain yksi ehdokas, päätös voidaan tehdä jo heti juhannuksen jälkeen.

”Puolue nimeää oman ehdokkaansa, ilman muuta. Ja mielestäni ehdokasasettelu suorastaan huutaa naista”, Rinne sanoo.

”Nyt meillä on ”all male”-ehdokaslista poislukien Merja Kyllönen (vas). Isolta puolueelta olisi hyvä naisehdokas löytyä.”

VARTEENOTETTAVIMMAT naisnimet ovat jo lähtökuopissa.

Kokenut kansanedustaja Tuula Haatainen (sd) sanoo harkitsevansa ehdokkuutta.

”Ihmiset ovat jo aiemmin kysyneet ja nyt on uusi tilanne. Harkitsen asiaa, ja tietysti sen mukaan, kuinka kentältä kysytään.”

Haatainen ei demariehdokkaan mahdollisuuksia Sauli Niinistöä vastaan halua kuitenkin arvioida.

”Mutta jokaisen arvovaltansa tuntevan puolueen pitää lähteä vaaleihin hakemaan parasta mahdollista tulosta.”

Haatainen on toiminut muun muassa kahdesti ministerinä ja ollut myös Kuntaliiton varatoimitusjohtaja.

Toinen vahva naisnimi demareilla on niin ikään kokenut kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta.

”Kyllä nyt ryhdyn asiaa vakavasti miettimään. Kuuntelen tietysti, mitä ihmiset sanovat ja katselen myös peiliin, että näkyykö sieltä ehdokas. Teen ensi viikolla ratkaisuni”, Feldt-Ranta sanoo.

Feldt-Ranta on toiminut muun muassa Sdp:n puoluesihteerinä. Hänellä on myös useita Pohjoismaihin liittyviä luottamustehtäviä.

RINNE sanoo, että oma ehdokas on tärkeä muun muassa keskusteluteemojen vuoksi.

”On tärkeä, että sillä, joka asettuu ehdolle on jonkinlaista näyttöä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta esimerkiksi kansainvälisten järjestöjen tai ministeritehtävien kautta. Mutta on tärkeää, että ehdokas nostaa myös maapallon tulevaisuuteen liittyvät isot kysymykset esille”, Rinne määrittelee.

”Puoluehallitus kävi hyvän keskustelun siitä, kuka muu kuin juuri Sdp nostaisi esille ilmastomuutoksen, ihmisoikeudet, juurisyyt terrorismille ja pakolaisuudelle, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden solidaarisuuden.”

PUOLUEELLA on ollut vaikeuksia löytää omaa ehdokasta. Rinne on toiveikas, että puolueosastoista nimiä tulee.

”Meillä ollut kaksi hyvää ehdokasnimeä Jutta Urpilainen ja Eero Heinäluoma. He eivät ole ymmärtääkseni käytettävissä. Mutta uskon, että tulee vielä kisa siitä kuka on Sdp:n ehdokas.”

”Meillä on paljon hyvää potentiaalia. Saan myös jatkuvasti tekstiviestejä uusista nimistä. Puolueosastot esittävät nyt ehdokkaita. Voi tulla vielä mitä tahansa nimiä mukaan”, Rinne ennakoi.

RINNE myös uskoo, että Sdp:n kannattajat ryhmittyvät lopulta vahvasti oman ehdokkaansa taakse.

Rinne ei suoraan sano, harmittaako häntä Erkki Tuomiojan (sd) ilmoittautuminen jo istuvan presidentin Sauli Niinistön taakse.

”Kun puolueen ehdokas lopulta asetetaan, olemme yhtenä joukkona viemässä häntä eteenpäin. Sitä paitsi Erkkihän esitti harkittavaksi Niinistön taakse asettumista; ei hän esittänyt, että puolue suoraan menisi”, Rinne muistuttaa.

DEMAREILLA on ollut vaikeuksia löytää ehdokas. Nimekkäät demarivaikuttajat ovat toinen toistensa jälkeen kieltäytyneet tehtävästä. Viimeksi kieltäytyi kansanedustaja Eero Heinäluoma.

VIIMEINEN nyrkki Sdp ehdokaslistalla voisi olla tietysti Rinne itse.

”Minua ei saa sanomaan, että asetun ehdokkaaksi. Toivon, että löydämme ehdokkaan, joka pystyy täysipainoisesti hoitamaan kampanjan. Ja tavoitteena on voitto.”

”Minun puoluejohtajana on oltava täysillä käytettävissä maakuntavaaleja varten, jos ne ovat tulossa presidenttivaalien kanssa samaan aikaan. Mutta tietysti viime kädessä puolueen puheenjohtaja kantaa vastuun, että puolue menestyy”, Rinne sanoo.

YLEN uusinta gallup-lukemaa Rinne luonnehtii huonoksi. Demarien kannatus oli pudonnut toukokuusta lähes prosenttiyksikön 17,7 prosenttiin.

”En voi olla tyytyväinen, enkä selittele.”

”Vihreiden ja perussuomalaisten puheenjohtajavalinnat ovat hallinneet nyt ilmatilaa. Ja arvuuttelu, jatkaako hallitus, on vienyt meiltä näkyvyyttä”, Rinne toteaa.


Helsingin Sanomat
8.6. 11:04 , Päivitetty: 8.6. 18:01

”Puoluehallitus kävi hyvän keskustelun siitä, kuka muu kuin juuri Sdp nostaisi esille ilmastomuutoksen, ihmisoikeudet, juurisyyt terrorismille ja pakolaisuudelle, tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden solidaarisuuden.”

Pyh! Mutta mihin ovat unohtuneet äänestäjät? Heidän asiansa. Vai kuinka kybällä duunarit (he, joiden kuvitellaan yhä äänestävän demareita) ovat pakolaisten oikeuksiin ja kaukaisten maiden ongelmiin?

Demarien naisehdokkaat ovat suvakkeja pahimmasta päästä. Jakkukalkkunoita, jotka paskat nakkaavat suomalaisista ja suomalaisuudesta. Pääasia näille pöhköille on veronmaksajain rahojen lähettäminen kaukaisiin maihin sekä haittamaahanmuuton hallitsematon lisääminen. Sitten kuvitellaan että hyvä tästä tulee.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Li Andersson haluaa Sauli Niinistön vaihtoon - pitkä lista syitä

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vieraili IL-TV:n Sensuroimaton Päivärinta -ohjelmassa.

Li Andersson kertoo, miksi istuvaa presidenttiä pitäisi vaihtaa ja mitä vikaa Sauli Niinistön linjassa on.

Erikoistoimittaja Susanne Päivärinta puhui haastattelun päätteeksi Anderssonin kanssa ensi vuoden presidentinvaaleista. Vasemmistoliiton ehdokas vaaleissa on Merja Kyllönen, jonka Andersson haluaisi Sauli Niinistön tilalle.
- Miksi on aika vaihtaa? Totta kai haluamme, että meillä olisi presidenttinä sellainen, joka edustaisi sellaista arvomaailmaa, jossa painotetaan suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta ja merkitystä. Joka on valmis ottamaan linjakkaammin kantaa rauhanvälityksen ja tasa-arvon puolesta, ja joka puolustaa Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta, Andersson luetteli.

Andersson kritisoi Niinistöä muutenkin, kuten oheisesta videoklipistä selviää.

Siinä missä vasemmistoliitolla oma ehdokas Niinistön haastajaksi on, demareilta sellainen vielä puuttuu. Konkaridemari Erkki Tuomioja on jopa väläytellyt, että SDP voisi mennä Niinistön valitsijamiesyhdistyksen taakse.
- Ihmettelin sitä. Antaisin demareille sellaisen esityksen, että hehän voisivat asettua Merja Kyllösen taakse. Miksi sosiaalidemokraatit asettuisivat mieluummin Sauli Niinistön kuin Merja Kyllösen taakse, kun tällainen selkeä vasemmistolainen, sotilaallista liittoutumattomuutta, rauhanvälitystä, ilmastonmuutoksen torjuntaa painottava ehdokaskin kaartista löytyy? En ymmärrä, mikseivät ole pohtineet sitä. Heittäisin tähän ehdotuksen mukaan keskusteluun, Andersson totesi.


Iltalehti
8.6.2017 klo 10.40

"...ilmastonmuutoksen torjuntaa painottava..."

Kyllösen ajatukset ja teot tuntien siten, että Suomi maksaisi entistä enemmän ja että kaikki mahdollinen teollisuus ajettaisiin muualle. Autoilu kiellettäisiin, mutta massamaahanmuutto kehitysmaista sallittaisiin.

"...joka edustaisi sellaista arvomaailmaa, jossa painotetaan suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta ja merkitystä".

...ja että sellainen hyvinvointivaltio, jonka rahoittaa 1/3 väestöstä ja johon kuka tahansa voisi tulla "turvapaikkaa" hakemaan ja josta ketään ei saisi palauttaa yhtään mihinkään. Koska ihmisoikeudet.
- Arvoitus on vaan se, että millä tämä kaikki rahoitetaan ja millainen maa Suomi sen jälkeen olisi.

Tiedä sitten miksi Andersson katsoo, että nykyinen presidentti Sauli Niinistö ei edusta tuota arvomaailmaa.

Poliitikoosta ehkä parhaiten tuosta tehtävästä suoriutuisi Jussi Halla-aho (ps).
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Rkp valitsi Nils Torvaldsin presidenttiehdokkaaksi

Muita ehdokkaita tehtävään ei ollut.

RUOTSALAINEN kansanpuolue valitsi sunnuntaina presidenttiehdokkaakseen europarlamentaarikko Nils Torvaldsin, 71. Valinta tehtiin puoluepäivillä Helsingissä. Muita ehdokkaita tehtävään ei ollut.

Torvalds on perustellut ehdokkuuttaan sillä, että hänellä on käytännön kokemusta ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, Euroopan, Yhdysvaltain ja Venäjän rooleista sekä ympäristökysymyksistä.

Torvaldsin ehdokkuus jakoi puolueväkeä ennen valintaa voimakkaasti. Muun muassa Hufvudstadsbladetin mielipidesivulla hänen ehdokkuuttaan epäiltiin siksi, että Torvalds on entinen kommunistisen puolueen jäsen. Torvalds oli mukana opiskelijapolitiikassa 1960-luvulla ja Suomen kommunistisessa puolueessa 1960-1980-luvuilla.

Ennen poliitikon uraansa Torvalds työskenteli journalistina. Hän on toiminut muun muassa Ylen kirjeenvaihtajana Venäjällä ja Yhdysvalloissa.

Hän lähti ehdolle eurovaaleihin sen jälkeen, kun oli jäänyt eläkkeelle Ylestä. Hän oli ehdokkaana vuoden 2009 eurovaaleissa, mutta jäi varasijalle. Torvalds nousi varasijalta europarlamenttiin, kun Carl Haglund nousi Rkp:n puheenjohtajaksi 2012. Vuoden 2014 eurovaaleissa hän sai lähes 30 000 ääntä ja tuli suoraan valituksi.


Helsingin Sanomat
11.6. 10:42

Tätä hemmoa ei koko puolue tue - ei sitten millään. Mutta kun muita ehdokkaita ei ole, niin jopa entinen kommunisti kelpaa.

Entä miksi rasismia ja liikaa suomalaisia joka paikassa näkevä Eva Biaudet ei lähtenyt mukaan. Siis hän, joka valittiin epäpätevänä, poliittisen mandaatin perusteella vähemmistövaltuutetuksi. marisemaan kaikesta mitä suomalaiset tekevät ja sanovat.

Se kenestä ehokasta haluttiin, Carl Haglund, jätti politiikan kun ei päässyt Sipilän hallitukseen. Yhtäkkiä politiikka lakkasikin kiinnostamasta.

Mutta että Thorvalds. Mies joka uskalsi koskea pyhään kieliasiaan:

Pakkoruotsi repii jo RKP:täkin
Pakollinen ruotsinkielen opetus jakaa jo ruotsalaista kansanpuoluettakin. Puolueen varapuheenjohtaja Nils Torvalds olisi valmis luopumaan pakkoruotsista. RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos tyrmävät Torvaldsin ajatukset.

YLE
22.12.2010 klo 12:50 päivitetty 23.12.2010 klo 07:43
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3848
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Luupää »

'
Heinäluoma saattaa pitää Salea liian kovana vastuksena ja odottelee Niinistön toisen virkakauden päättymistä. On käytettävissä ehkä silloin.

Niinistöhän se jatkoon nimittäin mennee. Sitä voi pitää aika varmana, kun tuota vastaehdokaskaartia silmäilee.

Istuva pressa on yleensä muutenkin vaikea voitettava, jos on mukana kisassa.
Kun linkität niin kopioi teksti samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tuula Haatainen pyrkii demarien presidenttiehdokkaaksi – arvioi Sauli Niinistön olleen vaisu arvojohtaja

Sdp:n Tuula Haatainen: "Arvojohtajuus ja Tarja Halosen kaltainen aktiivisuus kansainvälisessä politiikassa erottaisivat minut presidenttinä Sauli Niinistöstä."

Tuula Haatainen oli 21-vuotias, kun Mauno Koivisto voitti presidentinvaalin tammikuussa 1982.
–Koiviston nousu oli juuri aikuistuneelle ihmiselle järisyttävä kokemus. Olin elänyt koko elämäni Kekkosen Suomessa, jota leimasivat presidentin valinta poikkeuslailla ja pysähtyneisyys. Yhtäkkiä kaikki oli mahdollista politiikassa, Haatainen muistelee.

Koiviston innoittamana Haatainen tempautui opiskelijapolitiikkaan.

Vapautumisen ilmapiirissä varttunutta kansanedustajaa selvästi harmittaa tilanne, jossa monet poliitikot välttelevät presidentti Sauli Niinistön linjan haastamista.
–Pitää olla aidot vaalit ja kunnollinen ehdokasasettelu, eikä hyssyttelyä. Itsensä pitää laittaa likoon, sillä maailma ei muutu kuin toimimalla, hän sanoo Lännen Medialle.

Haatainen pyrkii Sdp:n presidenttiehdokkaaksi ja Niinistön haastajaksi presidentinvaalissa.

Presidenttinä Haatainen veisi Suomen linjaa lähemmäs edellisen demaripresidentin Tarja Halosen kausien (2000–2012) ulkopolitiikkaa.
–Maailmantilanne huutaa arvojohtajuutta ja sitä, että presidentti ottaa kantaa. Halonen painotti vahvasti kestävää kehitystä, ympäristökysymyksiä, globaalin eriarvoisuuden ja köyhyyden vähentämistä ja sitä, että Suomi ei eristäytyisi vaan olisi aktiivinen kansainvälisillä foorumeilla. Kun vertaan Niinistön ja Halosen linjoja toisiinsa, kallistun kyllä Halosen linjalle, Haatainen kertoo.

Pitkäaikaisena kansanedustajana ja entisenä ministerinä Haatainen on vahvoilla sdp:n presidenttiehdokkaaksi, vaikka hän saisi puolueestaan haastajia ja sdp järjestäisi esivaalin.
–Niinistö on onnistunut turvallisuuspolitiikassa noudattamalla edeltäjiensä Koiviston ja Halosen linjoja. Siinä ei ole huomautettavaa, mutta arvojohtajuus ja Halosen kaltainen aktiivisuus kansainvälisessä politiikassa erottaisivat minut presidenttinä Niinistöstä, Haatainen painottaa.

Presidenttinä Haatainen pyrkisi lisäämään Suomen aktiivisuutta YK:ssa ja sen alaisissa järjestöissä. Kuopion yhteiskoulun lukiossa varsinkin kieliä opiskellut Haatainen korostaa osallistuneensa YK-vaikuttamiseen 1990-luvulta lähtien.
–Olin Suomen valtuuskunnan jäsen suuressa Pekingin konferenssissa, jossa vuonna 1995 hyväksyttiin YK:n naisten ja tyttöjen oikeuksien toimintaohjelma. Siihen kirjattiin seksuaalioikeudet. Kun ihmisille turvataan hyvinvointi ja vapaus, se vähentää ääriajattelua ja lisää turvallisuutta, Haatainen kuvailee ulkopoliittista ajatteluaan.

Turvallisuuspolitiikassa Haatainen syventäisi EU-maiden välistä puolustusyhteistyötä. Hän antaisi ulkopolitiikan johtajana paljon arvoa EU:n Lissabonin sopimuksen turvalausekkeelle.
–Suomella pitää olla oma uskottava puolustus, mutta viime vuosien kehitys vahvistaa käsitystäni eurooppalaisen yhteistyön vahvistamisen tärkeydestä. EU:n turvalausekkeen merkitystä vähäteltiin tarpeettomasti, kunnes Ranskan terrori-iskujen jälkeen havahduttiin siihen, että apua pitää olla valmis antamaan, Haatainen huomauttaa.

Soisalon saaressa Vehmersalmella lapsuutensa viettänyt Haatainen muutti 15-vuotiaana yksin lukioon Kuopioon. Savolaistytön mieli paloi maailmalle avustustyöhön, mistä syttyi kipinä sairaanhoitajaksi. Vuoden sairaalatyöskentelyn jälkeen Haatainen halusi Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan sosiaalipolitiikkaa lukemaan.
–Anestesialääkäriltä loksahti suu auki, kun kerroin lukevani pääsykokeisiin ja irtisanoutuvani työstäni. En olisi uskonut olevani jonain päivänä sosiaali- ja terveysministeri. Halusin vain muuttaa maailmaa. Kirjoitin paljon kannanottoja ja yleisönosastokirjoituksia, Haatainen naurahtaa.

Opetusministerinä hän työskenteli vuosina 2003–2005 ja sosiaali- ja terveysministerinä 2005–2007. YK-liiton varapuheenjohtaja hän oli 1997–2003.
–Yliopistossa luin myös poliittista historiaa. Olen siitä lähtien ollut kiinnostunut ulkopolitiikasta, Haatainen toteaa.

Niinistöltä hän olisi toivonut enemmän arvojohtajuutta.
–Kansalaiset odottavat presidentiltä enemmän kannanottoja ja arvojohtajuutta, Haatainen uskoo.

Satakunna Kansa
21.06. 05.00

"Suomella pitää olla oma uskottava puolustus"

Vaan eipä Tuula-täti moittinut Tarja Halosta maanmiinojen poistosta! Se romutti omalta osaltaan Suomen uskottavan puolustuksen. Toisaalta, mitä helvettiä me tehdään 10 miljardin hävittäjillä, kun Suomeen voi saapua läntisten maarajojen kautta kuka tahansa.
- Vaikka nimettömänä nimettömissä.

Maanpuolustuksen tehtävänä on turvata myös maan sisäinen turvallisuus - ei pelkästään ulkorajojen koskemattomuutta. Mutta mitä tekevät mm. demarit; hyysäävät islamisteja, vastustavat näiden palautuksia koska ihmisoikeudet, antavat heidän jatkaa laitonta oleiluaan Helsingin keskustassa kuukausitolkulla.

Haataisen ehdokaskampanjassa on ristiriitaisuuksia heti alkumetreillä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Feldt-Ranta tavoittelee SDP:n presidenttiehdokkuutta

Maarit Feldt-Ranta on kolmannen kauden kansanedustaja ja SDP:n entinen puoluesihteeri.

Hän toimi puoluesihteerinä Eero Heinäluoman ollessa puheenjohtajana. SDP:n sisäisissä väännöissä Feldt-Ranta on ollutkin tapana lukea "heinäluomalaisiin".
SDP:n puoluekokouksessa tänä vuonna Feldt-Ranta valittiin puolueen toiseksi varapuheenjohtajaksi.

Feldt-Rannalla todettiin vatsasyöpä vuonna 2009. Syöpä uusiutui marraskuussa 2013, jolloin hän jäi sairauslomalle eduskuntatyöstään. Hän palasi kansanedustajan tehtäviinsä elokuussa 2014.

Iltalehti
21.6.2017 klo 10.03 (päivitetty klo 10.16)

Jo kaksi naisehdokasta. Tasa-arvopuolueena demarit tarvitsevat myös kaksi miestä mukaan - vai onko näissä naiskiintiö suurempi? Toisaalta, mistäpä löytyisi yksikin mies, jolla on SDP:n jäsenkirja. Feministejä kun ovat ja ns munattomia lampaita.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Täällä ei ole vielä mainittu, että Laura Huhtasaari on perussuomalaisten ehdokas Suomen presidentiksi.

Tieteen saavutuksiin hyvin positiivisesti suhtautuvana ihmisenä minua ihmetyttää Huhtasaaren evoluutiokanta. Hän ei - ilmeisesti oman jyrkän uskonnollisuutensa vuoksi - hyväksy evoluutiota tosiasiaksi.

Olkoon Huhtasaaresta mitä mieltä tahansa muuten, tämän seikan pitäisi asettaa hänet monen silmissä kyseenalaiseen valoon: miten ihminen, joka kiistää tiedeyhteisön työn uskonnollisen vanhoillisuutensa vuoksi, voisi olla modernin, länsimaisen yhteiskunnan johtohahmo? Se olisi imagollisesti surullista.

No, tuskinpa Huhtasaaresta pressaa tulee, mutta tällaisen henkilön asettaminen puolueen kasvoiksi vaaleissa kertoo, että PS mielellään profiloituu puolueeksi, jossa jyrkätkin uskonnolliset mielipiteet saavat näkyä. Jännä, että kovasti islam-kriittisen Halla-ahon johtaman puolueen presidenttiehdokas edustaa sellaista tiedevastaisuutta, joka on länsimaita enemmän vallitsevana joissakin tiukan linjan muslimimaissa... :roll:

Kuva
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain

dmm
Neuvoja-Jack
Viestit: 542
Liittynyt: La Helmi 14, 2009 6:19 pm

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja dmm »

PaxCow kirjoitti:Täällä ei ole vielä mainittu, että Laura Huhtasaari on perussuomalaisten ehdokas Suomen presidentiksi.

Tieteen saavutuksiin hyvin positiivisesti suhtautuvana ihmisenä minua ihmetyttää Huhtasaaren evoluutiokanta. Hän ei - ilmeisesti oman jyrkän uskonnollisuutensa vuoksi - hyväksy evoluutiota tosiasiaksi.

Olkoon Huhtasaaresta mitä mieltä tahansa muuten, tämän seikan pitäisi asettaa hänet monen silmissä kyseenalaiseen valoon: miten ihminen, joka kiistää tiedeyhteisön työn uskonnollisen vanhoillisuutensa vuoksi, voisi olla modernin, länsimaisen yhteiskunnan johtohahmo? Se olisi imagollisesti surullista.

No, tuskinpa Huhtasaaresta pressaa tulee, mutta tällaisen henkilön asettaminen puolueen kasvoiksi vaaleissa kertoo, että PS mielellään profiloituu puolueeksi, jossa jyrkätkin uskonnolliset mielipiteet saavat näkyä. Jännä, että kovasti islam-kriittisen Halla-ahon johtaman puolueen presidenttiehdokas edustaa sellaista tiedevastaisuutta, joka on länsimaita enemmän vallitsevana joissakin tiukan linjan muslimimaissa... :roll:

Kuva
Ei ole vielä virallisesti ehdokas.

Minusta uskonnon ja politiikan ei pitäisi kulkea käsi kädessä mutta minkäs teet. Minusta on mielenkiintoista, että esimerkiksi Suomessa taitaa noin 70 prosenttia kansasta kuulua evenkelis-luterilaiseen kirkkoon, jonka yhtenä perusoppina on luomisteoria mutta silti juuri Huhtasaaren usko on joillekin kuin punainen vaate. Tyypillistä "rusinat pullasta, ja kaikkea muuta kivaa" -mentaliteettiä.

Sinänsä PaxCow:n teksti on ihan asiaa mutta minulla on asioihin ihan yleisellä tasolla sellainen näkemys, että pyrin aina ymmärtämään toistenkin kantoja olivat ne sitten aivan mitä tahansa. En todellakaan ole aina samaa mieltä tai hyväksy kaikkea mutta jos puhutaan uskosta, on aika turhaa vähätellä toisen uskoa vain koska ei itse usko (sikäli kun johonkin edes uskoo) samalla tavalla.

Perussuomalaisten kannalta Laura Huhtasaaren "tuleva ehdokkuus" on varma valinta medianäkyvyyden kannalta vai onko joku muu ehdokas saanut yhtä paljon julkisuutta viime aikoina? Nyt kun vielä saataisiin kunnon väittelyt aikaan ihan ehdokkaiden kesken vaikka sitten luomisteoriasta niin saattaisin jopa pari "matsia" katsella ihan mielenkiinnosta.
"Kyllä me muuten oltaisiin tultu osoittamaan mieltä ja näyttämään kaapin paikka mutta kun satoi ja oli kylmä, ja äidin leipomat pullat oli juuri uunissa"

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Ihan sama kenestä tulee pressa, kunhan se hullujenhuone vaan muuttuu takas pressanlinnaksi - jonka saavuttamiseksi varteenotettavin vaihtoehto taitaa olla kaivaa Kekkonen haudasta!
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
Dortmunder
Hetty Wainthropp
Viestit: 456
Liittynyt: Ma Tammi 25, 2016 12:15 pm
Paikkakunta: New York

Re: Suomen presidentinvaalit 2018

Viesti Kirjoittaja Dortmunder »

Yksi ääni Kekkoselle täältäkin. Nykyajan poliitikot ovat mauttomia, hajuttomia ja näköjään aivottomiakin (HUHhuh huhtasaari). Nyt on kyllä lähellä että jätän ekan kerran äänestämättä tai sitten äänestän Donald ...Duckia.

Toista se oli Kekkosslovakian aikana - kun Urkki löi nyrkkinsä Tamminiemen pöytään niin Kiinalaiset kaatui persiilleen riisipelloillaan...
'JOHN DORTMUNDER, a free man, not even on parole, walked into the O.J. Bar & Grill on Amsterdam Avenue that Friday night.'

Vastaa Viestiin