Albert Johnson "Mad trapper"

[Ressu>>]

Tuosta otsikon mukaisesta herrasta on tehty elokuvakin jossa näytteli mm. Lee Marvin ja muistaakseni C. Bronson. Vaikutti Alaskassa 30- luvulla. Tappoi useita. Pakeni pitkään poliiseja, jotka vihdoin viimein saivat miehen ammuttua hengiltä erämaassa. Epäiltiin syntyjään pohjoismaalaiseksi (jopa suomalaiseksi). Alibissa oli juttu herrasta ja hänen edesottamuksistaan muistaakseni joskus 80-luvulla. En ole ko. lehteä enää mistään löytänyt. Olisi mukavaa jos joku pystyisi muistiani virkistämään.

[vivy]

Kyseisestä hepusta löytyy netistä ihan kiitettävästi juttua. Voin suomennella illaksi tänne, jos kukaan muu ei ole sitä jo tekemässä?

[Ressu>>]

Se olisi mainiota. Herrasta on tosiaankin pitkä juttu netissä, mutta kun se on lontoon murteella. Oli tehty dokumenttikin näköjään. Saa nähdä milloin se tulee televisiosta.

[vivy]

Tässä tämä käännös. Luultavasti virheitä löytyy ja niitä saa (ja pitää) korjata.



Albert Johnson - Rat Riverin hullu turkismetsästäjä

Fort MacPherson on pieni kyläpahanen aivan Kanadan pohjoisosassa, jota kutsutaan nimellä luoteisterritoriot. Heinäkuun 9. päivä vuonna 1931 kylään saapui mies nimeltä Albert Johnson. Hän oli noin 35-vuotias, siisti, lihaksikas, sinisilmäinen ja ilmeisesti skandinaavisella aksentilla puhuva mies - ei mitenkään erikoinen mieheksi, joka eli turkiksia metsästämällä. Konstaapeli Edgar Miller haastatteli Johnsonia pian saapumisen jälkeen, mutta edellä mainittujen lisäksi hän ei saanut mitään muuta miehestä irti. Tuli kuitenkin hyvin pian selväksi, että pikkurahasta Johnsonilla ei ollut puutetta, sillä hän pystyi vaivattomasti ostamaan kerralla kaiken tarvitsemansa.

Pian saapumisensa jälkeen Albert Johnson rakensi pienen (2,4 x 3,0m) majan Rat Riverin rantatöyräälle paikkaan, josta kolmella sivulla olevista ikkunoista oli hyvä näkymä mökin ympärille. Paikallisten asukkaiden mielestä oli outoa, ettei Johnson vaivautunut hankkimaan lupaa ansoille, vaikka oli selvää, että maja pääasiallisella ja parhaalla metsästysalueella tarkoitti, että hän aikoi pyytää eläimiä.

Joulukuussa 1931 kun turkismetsästyskausi oli vilkkaimmillaan, yksi paikallisista metsästäjistä huomasi jonkun sekoittaneen hänen ansojaan ja valitti tästä Aklavikin (toim. huom. Aklavik on siis myös kylä) ratsupoliisille (RCMP eli Royal Canadian Mounted Police). Koska ainoa muutos edelliseen vuoteen oli Johnson, oli syyllinen selvä. Joulukuun 26. päivä kostaapeli Alfred King ja erikoiskonstaapeli Joe Bernard, molemmat paikallisiin oloihin hyvin tottuneita ja kokeneita eräkävijöitä, lähtivät Johnsonin majalle kyselemään syytöksistä ansojen häirintää kohtaan. He näkivät piipusta tulevan savun ja jatkoivat mökille puhuakseen Albert Johnsonin kanssa. Tämä kuitenkin käyttäytyi kun ei olisi miehiä huomannutkaan, ei sanonut sanaakaan ja peitti ikkunansa kun toinen poliiseistä kurkisti siitä sisään. Lopulta miehillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kun palata takaisin hakemaan etsintälupaa, sillä pakkasta oli 40 astetta eikä ratkaisua tilanteelle näkynyt.

Viisi päivää myöhemmin miehet palasivat majalle mukanaan kaksi muutakin miestä (toim. huom. toisessa lähteessä kaksi ratsupoliisia ja yksi siviili eli siis yhteensä viisi, mutta väliäkö hällä). Johnson kuitenkin kieltäytyi puhumasta poliisien kanssa, joten lopulta Alfred King ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kun tunkeutua majaan väkisin. Hän ei kuitenkaan päässyt kun alkuun ennen kuin Johnson ampui häntä varoittamatta puisen oven läpi. Lyhyen tulitaistelun jälkeen ryhmä onnistui palaamaan koiravaljakolla Aklavikiin, jossa konstaapeli King toipui myöhemmin vammoistaan täysin.

Tammikuun 4. päivä 1932 lähti 9 miestä, 42 koiraa ja 9 kiloa dynamiittia kohti Albert Johnsonin majaa tarkoituksenaan räjäyttää mies ulos mökistään. Miehet ympäröivät rakennuksen ja sulattivat dynamiitin vaatteidensa alla lopulta heittäen räjähteen majan rakenteisiin. Räjähde repi mökin katon auki ja kaatoi seinät osittain, jolloin poliisit pääsisivät viimein sisään kantaakseen Johnsonin ulos. Tämä oli kuitenkin nopeampi ja nousi ylös majan alle kaivamastaan poterosta, jossa hän oli piilotellut mukanaan kaksi asetta, jotka nyt oli kohdistettu suoraan poliiseihin. Kukaan ei loukkaantunut, mutta 40 asteen pakkanen pakotti lopulta 15 tuntia seisseet poliisit palaamaan takaisin Aklavikiin.
Tässä vaiheessa uutiset olivat levinneet radion kautta ja lukuisat ihmiset ympäri maailmaa seurasivat jännittyneenä miesjahtia, joka oli jo saanut nimen "Rat Riverin hullu turkismetsästäjä".



Kolmas partio palasi majalle tammikuun 14. päivä lukuisien lumimyrskyjen viivästyttämänä, mutta Johnson oli jo hylännyt majan. Ryhmä sai saarrettua hänet pusikkoon tammikuun 30. päivä, mutta piiritystä seuranneessa tulitaistelussa Johnson ampui konstaapeli Edgar Milleriä suoraan sydämeen tämän saaden surmansa. Partio joutui perääntymään jälleen. Se kuitenkin kasvoi kun paikallista väestöä, jotka olivat parempia liikkumaan alueella, liittyi mukaan. Johnson päätti lopulta paeta Yukoniin, mutta RCMP oli sulkenut ne ainoat kaksi tietä, jotka johtivat Richardson Mountains -vuorten yli. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt Albert Johnsonia, joka kiipesi 2100 metriselle huipulle ja katosi jällen. Tämä huomattiin vasta kun eräs paikallinen metsästäjä raportoi oudoista jäljistä vuorten toisella puolella.

Albert Johnson näytti olevan kaikkea muuta kun tavallinen turkismetsästäjä. Poliisit sanoivat hänen olevan kykenevä uskomattomiin saavutuksiin ja lisäksi hän oli viekas kuin kettu. Johnson ei voinut käyttää asettaan metsästääkseen ruokaa tai juurikaan tulta kypsentääkseen sitä, koska olisi paljastunut. Hän liikkui uskomattoman nopeasti ja lisäksi miehen oli pakko tehdä jonkinnäköisiä suojia lumesta selvitäkseen, koska varmasti hänen vaatteensa olivat jo kastuneet useaan kertaan tänä aikana. Kuinka ihmeessä hän oli pystynyt tekemään tulen (jäämättä kiinni siis) kuivattaakseen vaatteitaan, syödäkseen ja ylipäätään selvitäkseen lähes 50 asteen pakkasessa?

Miesjahti näytti toivottomalta, joten viimein epätoivoinen RCMP palkkasi kapteeni Wilfrid R. "Wop" Mayn (kuuluisa II MS:n pilotti) auttamaan takaa-ajossa ilmasta käsin. Hän saapui 5. helmikuuta ja 14. päivä hän selvitti tempun, jolla Johnson oli hämännyt takaa-ajajiaan: tämä oli kulkenut karibun (eräänlainen peura siis) jäljissä joen keskellä poiketen töyräälle vain yöksi leiriytyessään. Eläimet kulkevat keskellä jokea, koska sieltä ne huomaavat saalistajat paremmin. Tällä tavoin Johnson oli pystynyt liikkumaan nopeasti ja käyttämättä lumikenkiä. May huomasi runalle johtavat jäljet ilmasta käsin ja jo 17. päivä helmikuuta RCMP oli aivan Johnsonin kintereillä.

Etsintäpartio sai Johnsonin kiinni vielä samana päivänä, tämä yritti paeta joentöyräälle, mutta hänellä ei ollut lumikenkiä jalassaan, joten tämä ei onnistunut. Syttyi tulitaisteli, jossa haavottui vakavasti yksi poliiseista ja lopulta Albert Johnson kuoli luotiin, joka osui hänen lantioonsa vahingoittaen tärkeitä kudoksia, suolistoa sekä valtimoita (toisessa lähteessä mainittiin, että mieheen olisi osunut yhteensä 9 luotia toim. huom.). May laskeutui ja lennätti haavoittuneen poliisin hoitoon pelastaen hänen henkensä.

Kuolleen Johnsonin hallusta löytyi yli 2000 dollaria, jonkin verran kultaa, kompassi, partaveitsi, puukko, koukkuja (kalastukseen), nauloja, kuollut orava sekä lintu, suuri määrä laksatiiveja ja kullalla paikattu hammas jonka uskottiin olevan Johnsonin. Koko jahdin aikana kukaan ei ollut kuullut hänen sanovan sanaakaan, ainoastaan nauravan ampuessaan konstaapeli Edgar Millenin kuoliaaksi.

Vasta Albert Johnsonin kuoleman jälkeen poliisit ymmärsivät, että tämä oli kulkenut jalan mökiltään yli 136 kilometria alle kolmessa päivässä ja polttanut arviolta 10000 kaloria. Vuonna 2007 selvisi, että Johnsonin luustossa oli lisäksi epäsymmetrisyyttä, joka teki hänen toisesta jalastaan toista pidemmän ja näin myös liikkumisen hankalammaksi.


Kuoleman jälkeen otettu kuva Johnsonista

Albert Johnsonin oikeasta henkilöllisyydestä on ollut useita teorioita. Yhden mukaan hän olisi ollut oikeasti norjalainen Johan Jonsen, mutta tämä mahdollisuus suljettiin pois DNA-testillä. (Tästä toriasta Dick Northin kirjassa "Trackdown")
Poissuljettu on myös teoria, jonka mukaan Albert Johnston olisikin ollut Mark Fremmerlid'n kirjassa "What Became of Sigvald Anyway" tarjottu norjalainen Sigvald Pedersen Haaskjold.
Johnstonin perhe Nova Scotiasta on vakuuttunut, että Johnston olisi heidän kadonnut sukulaisensa Owen Albert Johnston. Radiohaastattelun mukaan perhe järjestäisi DNA-testejä tarkempaa selvitystä varten.

Ilmeisesti nuo kaikki mahdollisuudet on kuitenkin poissuljettu, eikä Albert Johnsonin henkilöllisyyttä ole vieläkään saatu selville. Hampaista selvisi kuitenkin sen verran, että noin 30-vuotiaana kuollut mies ei ollut kanadalainen, vaan varttui Amerikassa tai Skandinaaviassa. Tällaista uutisoitiin helmikuussa 2009 (CBC:n sivuilta, linkki lähteissä). Discovery Channel on tehnyt dokumentin aiheesta, mutten ainakaan itse löytänyt sitä netistä?

Kirjallisuutta löytyy paljon, mm. "The Mad Trapper" (Rudy Wiebe), "Trapper" (Thomas York), "The Death of Albert Johnson Mad Trapper of Rat River", "The Mad Trapper of Rat River" (Dick North), "The Mad Trapper" (Hélēna Katz), "The Man Who Didn't Fit In" (Dick North) ja "What Became of Sigvald Anyway? Was He The Mad Trapper of Rat River?" (Mark Fremmerlid).

Elokuvia ainakin Challenge to Be Free (1975) ja Death Hunt (1981) - ilmeisesti kumpikin perustuvat tositapahtumiin vain löyhästi.


Hauta jossa pääsee vierailemaan tänäkin päivänä (Alakvikissa)

Lähteet:
http://en.wikipedia.org/wiki/Albert_Johnson_(criminal)
http://www.mysteriesofcanada.com/NWT/madtrapper.htm
http://www.cbc.ca/canada/north/story/20 ... r-dna.html

[VoDKa]

Hyvä päivä Minfolla, kaksi mielenkiintoista avausta tullut!

Tästäkin kiitos, ihan uusi tapaus oli. Erityiskiitos kuvistakin, joista jonkinlaista ajatusta lähtikin. Tekstissä mainittiin, että Johnsonin hallusta löytyi mm. kultahammas - kuolinkuvaa katsellessa huomaa, että vasemmalla puolella on aika iso aukko hammasrivistössä. Oliko kultapaikkahammas kenties tuossa, ja se on kuoleman jälkeen kerätty parempaan talteen (vai oliko irti jo alunperinkin kun puhuttiin hallussaolemisesta)? Rahaahan Johnsonilta löytyi myös, joten omat hautajaisensa varmaan niillä olisi kyennyt maksamaan, elleivät nekin sitten menneet parempaan talteen hyvin nopeasti... Sillä vain ajattelin tuota, että jos se on arkunrakentaja tai haudankaivaja ottanut palkkansa sitten hampaana/hampaasta, kun kerran pelkästään paikattu oli.

Ei irtoa mitään syväluotaavampaa analyysiä juuri nyt tästä aiheesta, mutta varmaan lähipäivinä aina vapailla hetkillä tulee selailtua aiheesta lisää sivuja, joten kertoilen, jos jotain mielekästä löytyy.

Edit: Jäikin näemmä vaivaamaan heti ja onneksi kerkesin googlailla enemmän, ennen kuin menin ostamaan tuon uusimman aiheesta julkaistun kirjan. Saman voi nimittäin lukea ilmaiseksi Google booksista.

[vivy]

VoDKalle kiitos linkkivinkistä! Itsekin tässä googlailin ja huomasin ainakin pari mielenkiintoista juttua, vaikka mahdollisuutta dokumentin katsomiseen ei löytynytkään.

Discovery Channelin sivuilta löytyy mm. joitakin kuvia, keskustelua sekä muuta mielenkiintoista lukemista aiheesta.



Kuvissa miehiä, jotka olivat osallistumassa Albert Johnsonin takaa-ajoon.


Surmansa saanut Edgar Millen ja koiravaljakko.


Albert Johnsonin lumikengät.


Albert Johnson


Mökki räjäytyksen jälkeen

Kuvat täältä. Samalta sivulta löytyy myös kirjailija Dick Northin haastatteluvideoita.

[Ressu>>]

Muistaakseni siinä vanhassa Alibissa "vilautettiin" mahdollisuutta että "Allu" olisi mahdollisesti jopa suomalaissyntyinen....No mee ja tiijä, kova sissi kuitenkin. Googlen kuvahaulla löysin, ilmeisesti sen discoveryn dokumentin trailerin. Siinä sanottiin "Allulla" olleen skoljoosin. Selkäranka oli kiero. Suomennos oli hieno. Kiitos siitä.

[Norsula]

Mielenkiintoinen juttu, kiitos!

Minua kiinnostaisi ehkä vielä tyypin henkilöllisyyttä enemmän, mikä häntä riivasin kun halusi paeta noin henkeen ja vereen? Jos hän olisi ollutkin syyllinen tuohon, josta häntä epäiltiin, sanktiot olisivat tuskin olleet kummoiset. Mitä hänellä oli salattavaa?

[Ressu>>]

Spekulointia: En tiedä paljonko Allulta löytyi kultaa, enkä sitä kuinka paljon rahaa 2000$ siihen aikaan oli. Se on varmaa, ettei miehellä ollut ihan puhtaat jauhot pussissaan. Olisko halunnut elää jonkun aikaa maan alla, jos oli jotain ilkeyttä tehnyt. Esim. ryöstön? Tuo toisten ansojen raplaaminen vaikuttaa aika hataralta. Ottanut kuitenkin varmaan koko omaisuutensa mukaan pakoon lähtiessään. Paljonko sitä ovat verottaneet sitten ne, jotka ottivat hänet kiinni? Tämä saattaisi selvitä kiinniottajien myöhemmästä rahankäytöstä. Dokumentin trailerissakin ilmeni, että osuma tuli takaapäin Allun lantioon! Onko ollut tarkoituskin viedä mieheltä hänen omaisuutensa ja suunnitelma meni myttyyn, kun Allun kyvyt aliarvioitiin?

[vivy]

Tänä päivänä tuo 2000 dollaria olisi lähemmäs 30000, eli mistään ihan pikkurahoista ei ollut kyse. Haluaisin myös tietää, mitä Johnson oli tehnyt, miksi hän pakeni. Tai lähinnä miksi hän ei suostunut juttelemaan poliisien kanssa alunalkaen, pakenemisen ymmärrän toki sen jälkeen kun yksi poliisi oli kuollut. Henkilöllisyyden tietäminen auttaisi tässä - tai sitten ei. Veikkaan, että ei ihan turkisten myynnillä ollut nuo rahat tullut. Olisiko käynyt ryöstelemässä kullankaivajia, vai oliko jopa itse ollut jossain vaiheessa kuntaryntäystä onnistunut jotain löytämään.

[Ressu>>]

"Tuli kuitenkin hyvin pian selväksi, että pikkurahasta Johnsonilla ei ollut puutetta, sillä hän pystyi vaivattomasti ostamaan kerralla kaiken tarvitsemansa."

Juuri tuohon seikkaan vedoten, luulen että Johnsonia alettiin kadehtia ja hänen varallisuuttaan himoita. Ontumalla kulkevaa miestä on saatettu hyvinkin pitää helppona ryöstön kohteena. Olisko ryöstäjä kohdannut ryöstäjänsä?

[VoDKa]

^Aloin eilen tuota kirjaa lukemaan ja jo melko alkumetreillä käy ilmi, että paikalliset lehtimiehet kirjoittelivat Johnsonin "tulleen hulluksi" oltuaan niin kauan vailla ilmiskontaktia. Tämäkinhän on ihan täysin mahdollista. Vieraassa maassa ja yli puoli vuotta erakkona vaikeissa oloissa. Lisäksi kun sitä rahaa tosiaan oli, niin koko ajan noina aikoina on saanut olla silmät selässäkin, tai rahat kyllä lähtevät kävelemään ahnaampien mukaan.

Varmaan jonkinlainen paranoidisuus, erakoituminen ja silloin tällöin paikalla käyvät "vieraat" (tuohon aikaan on kirjan mukaan ollut yleistä tarjota intiaaneille [toivottavasti oikea suomennos, alkuperäinen sana oli Indians] ruokaa ja juotavaa jos sellaista tulevat mökiltä pyytämään. Näitäkin kohtaan Johnson oli kuitenkin käyttäytynyt epäkohteliaasti ja avun sijaan ajanut heidät pois. Tästä intiaanit olivat sitten ottaneet nokkiinsa ja halunneet häätää hänet pois omalta alueeltaan. Lisäksi tuo ansojen kimpussa häärääminen on Johnsonin kuoleman jälkeen todettu hölynpölyksi, sillä paikallinen tarkastaja oli todennut, että se mistä Johnsonia syytettiin, ei noiden ansojen kohdalla voinut pitää paikkaansa (sitä ei selitetty ainakaan vielä, että mikä siellä mättäsi sen syytöksen suhteen).

Eli, Johnson oli paikallisista tavoista täysin tietämätön ja on kai ymmärrettävää, että pelkäsi rahojensa puolesta, kun tuntematonta porukkaa siellä kävi. Ja sitten yhtäkkiä, paikalle pelmahtaa ensin vähemmän, sitten enemmän poliiseja ja ahdistelu jatkuu kuukauden päivät (?), kunnes nämä vierasmaalaiset poliisit ovat jo koirien ja dynamiitin kanssa räjäyttämässä koko laitosta taivaan tuuliin. Omalle kohdalle kun tuon tilanteen laittaa ja heittää mukaan himpun paranoiaa, niin kappas, yhtäkkiä sitä itsekin tosiaan saattaisi olla ampumassa "murtomiehiä" ja "varkaita", vaikka kuinka väittäisivät olevansa viranomaisia, eikä vain naamioituneita varkaita tai muita.

Esittelyviestissä on kohta:

He näkivät piipusta tulevan savun ja jatkoivat mökille puhuakseen Albert Johnsonin kanssa. Tämä kuitenkin käyttäytyi kun ei olisi miehiä huomannutkaan, ei sanonut sanaakaan ja peitti ikkunansa kun toinen poliiseistä kurkisti siitä sisään.

Tästä ei kuitenkaan ole mitään puhetta tuossa kirjassa. Siinä sanotaan vain, että Johnsoniin ei saatu yhteyttä ja että ketään ei näkynyt. Miehet odottelivat noin tunnin, mutta kun ketään ei alkanut kuulumaan (vaikka piipusta tosiaan nousi savu ja lumikengät olivat pystyssä seinää vasten ulkona), he lähtivät hakeakseen apujoukkoja.

Johnsonin ja yhden viranomaisen lisäksi tässä miesjahdissa kuoli ainakin yksi rekikoira, joka nääntyi hengiltä kuljettaessaan Alfred Kingiä yhdessä muiden rekikoirien kanssa hoitoon Aklavikiin tämän saatua osuman Johnsonin luodista. Normaalisti tuo välimatka veisi käsittääkseni reilusti yli 20 tuntia, mutta koirat piiskattiin äärirajoille ja matka hoitui 20 tunnissa.

[Ressu>>]

"Allun" jähmettyneestä ilmeestä voisi päätellä, että hän on ollut kuolleena jo jonkun aikaa ennenkuin kuva on otettu. Liekkö poliisit odotelleet laukaustensa tehoa pitemmän aikaa, ennenkuin ovat "kaadolle" menneet tutkimaan? Jotenkin tuntuu siltä että homma on esitetty liian "selväksi" poliisin taholta.

[Tampereen Tyttö]

Ihan perus Suomijätkähän tuo... Kuka nyt ei vetäsi verhoja kiinni, jos joku kurkkii ikkunasta sisään. Ja Suomessahan nyt on ihan perussettiä olla puolikin vuotta puhumatta kenellekään. Jne.jne.

[VoDKa]

"Allun" jähmettyneestä ilmeestä voisi päätellä, että hän on ollut kuolleena jo jonkun aikaa ennenkuin kuva on otettu. Liekkö poliisit odotelleet laukaustensa tehoa pitemmän aikaa, ennenkuin ovat "kaadolle" menneet tutkimaan? Jotenkin tuntuu siltä että homma on esitetty liian "selväksi" poliisin taholta.

Kirjaa lukiessa itseasiassa satun olemaan juuri tuolla paikkeilla, kun ruumiista alettiin puhumaan Johnsonin kuoltua. "Pyydystyspäivänä" pakkasta oli -45 astetta, joten ruumiitkin jäätyivät todella nopeasti maahan kaatuessaan (talvisodasta muistamme, että kovilla pakkasilla ruumiit jäävät yllättäviinkin asentoihin). Muistaakseni kirjassa mainittiin Johnsonin kaatuneen kasvoilleen maahan, joten jäätymisefekti on ollut sitä myötä nopeampi juuri kasvoilla, joissa varmasti osumasta aiheutunut irve onkin ollut päällä. Aika nopeasti metsästäjät varmistivat metsästettävän todella olevan kuollut, sillä yksi heidän joukostaan oli haavoittunut erittäin pahasti kolmannesta Johnsonin ampumasta luodista (haavoittunut itse oli ampunut häntä kohden kaksi) ja apuna ollut lentokone joutui laskeutumaan melko lähelle ruumista, sillä tilaa muualla ei ollut. Laskeutumisen kanssa oli ongelmia ja lentävä joutui tekemään monta yritystä, ennen kuin se onnistui. Haavoittuneen jatkostahan pystyikin lukemaan jo aloitusviesteistä.

Johnsonin ruumis oli myöskin ongelmallinen; paikallinen arkuntekijä ei suostunut tekemään Johnsonille arkkua, sillä tämä oli ampunut yhden pidetyistä lainvalvojista. Lopulta paikalle jouduttiin hommaamaan toinen, toistaitoinen mies arkuntekijäksi, joka arkun sitten kyhäsikin. Johnsonin ruumista säilytettiin useamman kuukauden ajan (taisi olla jopa 4 kuukautta) ruumishuoneella, sillä toivottiin tiedon hänen kuolemastaan leviävän ja omaisten saapuvan vaatimaan ruumista haudattavaksi. Tätä 49 päivää kestänyttä ajojahtia oltiin seurattu ympäri Jenkkilää ja radioiden myynti kasvoi tuona aikana rajusti, sillä ihmiset halusivat kuulla viimeisimmät käänteet tapahtumista. Näin ollen olisi voinut kuvitella, että mikäli Johnson oli oikealla nimellään liikkeellä ja omaisia löytyi samasta maasta, olisi tieto hänen kuolemastaan tullut heidänkin tietoonsa. Kukaan ei kuitenkaan tullut ja viimein Johnson päätettiin haudata. Hautaaminenkaan ei sujunut ihan ongelmitta, sillä paikalliset keräsivät adressin Johnsonia vastaan. Häntä ei haluttu samalle hautausmaalle jonne muut asukkaat haudattiin, vaan haudattavaksi jonnekin täysin toisaalle. Nimiä saatiin runsaasti listaan, mutta lopulta päädyttiin kompromissiin; Johnson haudattiin hautausmaan syrjäiseen nurkkaan, joka ei ollut käytössä. Ja ihan kuin tässä ei olisi ollut jo tarpeeksi ongelmia, mitä mies oli aiheuttanut sekä eläissään, että kuoltuaankin. Arkku, jonka tämä toistaitoinen puuseppä teki, oli heikohko esitys ja Johnsonin yhä jäässä oleva (!) ruumis monen kuukauden ruumishuoneella olon jälkeen koki kovia hautaamisen seurauksena; arkun kansi ei mennyt normaalilla tavalla kiinni, sillä ruumiin jalat olivat taipuneet polvista ylöspäin, eikä niitä jäätymisen vuoksi voitu taittaa. Niinpä ainoaksi keinoksi hautaajat näkivät arkun kannen päällä hyppimisen niin, että luut viimein antoivat periksi jalkojen kohdalta ja arkku saatettiin naulata kiinni...

Mutta todella mielenkiintoinen tuo kirjakin, paljon uutta ja mielenkiintoista tietoa, vaikka ihan alkupuolella olen itsekin kiireiden vuoksi vasta menossa.

Ihan perus Suomijätkähän tuo... Kuka nyt ei vetäsi verhoja kiinni, jos joku kurkkii ikkunasta sisään. Ja Suomessahan nyt on ihan perussettiä olla puolikin vuotta puhumatta kenellekään. Jne.jne.

Kas, mitenkä tämä onkin tutkijoilta jäänyt huomaamatta!