Helena Mäntylä 1981

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Helena Mäntylä 1981

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Heinäkuun 6. päivä 1981 lähti 18-vuotias Helena Mäntylä kotoaan Pitäjänmäeltä tapaamaan ystäväänsä Helsingin keskustaan. Hän ei ollut saapunut kotiin puoleen yöhön mennessä, jolloin Helenan äiti meni nukkumaan. Koska Helenalla ei ollut tapana jäädä ystäviensä luo ilmoittamatta, oli äiti hieman huolissaan, mutta myöhäisen ajankohdan vuoksi ei ottanut yhteyttä Helenan ystävään, jonka luokse arveli tytön jääneen.
Huoli kasvoi seuraavana päivänä, kun ilmeni, ettei Helena ollut saapunut työpaikalleen. Soitto ystävättärelle paljasti, että Helena oli lähtenyt kyläpaikasta edellisenä iltana klo 22.30. Iltapäivällä, Helenan isän saavuttua kotiin, vahemmat lähtivät tekemään tyttärestään katoamisilmoitusta.
Samana iltana vanhemmat sekä perheen nuorempi poika lähtivät etsimään Helenaa tälle tutun kotimatkareitin varrelta.
Jonkun matkan päässä Helenan käyttämästä kävelypolusta löytyi makuupussi, jonka tiedettiin olleen Helenan ystävällä lainassa. Löytö järkytti perhettä niin, että he palasivat kotiin sekavassa mielentilassa. He eivät pystyneet edes kertomaan löydöstä poliisille, vaan pyysivät naapuria tekemään ilmoituksen löydöstä.
Pian poliisi löysi läheiseltä kumpareelta Helenan raa´asti pahoinpideltynä ja surmattuna. Vainaja makasi selällään, ja hänen alaruumiinsa oli riisuttu (peittona farmarit). Hänen suustaan ja nenästään oli valunut verta. Kaulalla oli ulkoisen väkivallan merkkejä.
Tapahtumapaikan ympäristö tutkittiin tarkkaan, ja pian löytyi Helenan olkalaukku, josta lompakko oli kateissa. Bussilippu siitä kuitenkin löydettiin. Sen mukaan sillä oli ajettu 6.7.1981 klo 23.10 bussilla numero 32. Helenan matkareitti rekonstruoitiin ja todettin hänen todennäköisesti saapuneen surmapaikalle klo 23.38.
Helenan löytöpaikalta ei löydetty näyttöä, joka siinä vaiheessa olisi edistänyt rikoksen selviämistä. Onneksi kuitenkin saatiin todistusaineistoa, jota voitaisiin hyödyntää mahdollisen tekijän löydyttyä.
Helenan kuolema pysyi arvoituksena seuraavaan tammikuuhun saakka, vaikka tekijä joutuikin poliisin jututtamaksi aiemman seksuaalirikostaustansa vuoksi. Näyttö kuitenkin puuttui.
Seuraavan vuoden tammikuussa raiskattiin Vihdissä 13-vuotias koulutyttö. Röyhkeästi tekijä ehdotti teon jälkeen tytölle treffejä, joille mennessään tapasi sovitulta paikalta poliisin.
Paikallinen nimismies osasi epäillä epäillyn osuutta Helena Mäntylän surmaan. Muutaman päivän ajan epäilty kiisti tekonsa, mutta murtui lopulta itkien ja tunnusti tekonsa.
Jalo Eetu Seppänen tuomittiin raastuvanoikeudessa useammasta rikoksesta (murha, väkisinmakaaminenx2, varkaus, rattijuopumus, jatkettu pahoinpitely, laiton vangitseminenx2, , törkeä lapseen kohdistuva haureus) yhteensä 13 vuoden vankeusrangaisukseen. (tuomion pituudesta esiintyy joissakin lähteissä tästä eriävä tieto 15 vuotta). Koska raastuvanoikeus katsoi hänet täyttä ymmärrystä vailla olevaksi, sai hän murhasta määräaikaisen tuomion.
Muutosta haki hovioikeudesta niin syyttäjä, Helenan omaiset kuin Jalo itsekin.
Hovioikeus katsoi, ettei Helenan surma osoittanut erityistä raakuutta ja julmuutta ja tuomitsi Jalon taposta ja väkisinmakuusta. Tuomion kokonaispituus nousi kuitenkin 13 vuodeksi viideksi kuukaudeksi.

Tapahtumakuvaus
tekopäivän iltana Jalo oli ollut pelaamassa minigolfia Patolassa n. klo 23 asti. Ajellessaan polkupyörällään länteen päin hän naukkaili mukanaan olevasta Koskenkorvapullosta. Helenan hän tapasi kertomansa mukaan sattumalta. Hän ajeli Helenan perässä lähellä surmapaikkaa olevalle alikulkutunnelille saakka. Tuolloin hän heitti pyöränsä sivuun käyden Helenan kimppuun. Lyötyään Helenan tajuttomaksi hän raahasi tämän pensaikkoon ja ryhtyi tekemään tytölle seksuaalista väkivaltaa. Jossain vaiheessa Helena oli herännyt tajuttomuudestaan ja pyytänyt Jaloa säästämään henkensä. Helena oli myös yrittänyt huutaa apua läheltä kulkeneelta lenkkeilijältä, mutta Jalo esti tämän kuristamalla Helenaa. Sen lopetettuaan Helena oli vaikuttanut elottomalta.
Jalo väitti koettaneensa virvoitella Helenaa, mutta huomattuaan sen turhaksi peitteli tämän maalla, ruohoilla ja oksilla.Lompakon hän otti mukaansa viskaten muut tavarat pois.

Tapahtuneesta kulunut aika ei ole vähentänyt teon järkyttävyyttä. Jalo Eetun nimi on usein yhdistetty selvittämättömiin seksuaalirikoksiin, mutta näyttöä syyllisyydestä ei ole saatu. Osanottoni Helenan omaisille.


Lähteet: PPK 1984, apu 6/1982.
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Ai siinä Seppäsen kiinnisaamisessa meni noinkin kauan, miten olin muistanut, että max kuukausi. Muistelen, että eräs kolmaskin nimimerkki (itseni lisäksi) kertoi täällä, että Seppäsen osuus moniin selvittämättömiin henkirikoksiin tulisi tutkia. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista saada selville pääkaupunkiseudulla 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa tehdyt raiskaukset ja pahoinpitelyt :arrow: Seppäsen mahdollinen osuus.

Pimeät henkirikokset ovat täällä jo kuta kuinkin tiedossa ja jollain niistä on kyllä yksi ja sama tekijä...

Tuo Helenan surma oli kyllä niin onnettomien yhteensattumien summa kun vaan voi olla. Elämänsä kevääseen ehtinyt nuori nainen kuoli kohdattuaan Jalo Seppäsen.

Miten minusta tulee tästä Jalosta mieleen Häkä-Enska... Hän vaikutti samoilla seuduilla 10 vuotta aikaisemmin, kun taas 10 vuotta Jalon jälkeen vaikutti joku muu joka teki näitä yhä selvittämättömiä surmia... Joku muukin tietää kuin surmaaja itse.

Kait se on tehtävä vaikka joku "raiskausraportti" pk-seudun (hieman laajentaen) 90-luvun tekosista, jotta löytäisi sen mahdollisen punaisen langan mikä näitä juttuja yhdistäisi.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... 4k%E4enska

Mielenkiintoista.

Häkä-Enska oli syytön kaikkeen (kuten Jalokin), hyvänen aika: syyhän oli muissa! Sattumaa varmaankin, mutta Häkä-Enskan uhrin nimi on muutettu PPK:ssa Helenaksi. Kaksi muuta tyttöä olivat lähteneet Pitäjänmäeltä...

Häkä-Enska olisi ollut 90-luvulla 60+ -vuotias. Ko. ikä ei mielestäni automaattisesti riitä perusteeksi syyttömyysepäilyille. Tietääkö kukaan miehen nykyvoinnista -tai oikeammin voinnista, asuinpaikasta jne. 90-luvulla?
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Jalo täyttää tänä vuonna tasavuosia. Ilahtuisikohan hän yllätysvierailusta ja -lahjoista?
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Mielentilatutkimus... "Lääkintöhallituksen mukaan Seppänen on kypsymättömyyden ja paranoidisen asennoitumisen heikentämästä todellisuudentajusta huolimatta ollut teot tehdessään täydessä ymmärryksessä".

Mihin olisi ehtinytkään ilman Vihdin valpasta nimismiestä...?

EDIT: Seppäsen Orivedellä tekemä kotkalaistytön raiskaus oli ehdollisen tuomion arvoinen niin Oriveden kihlakunnanoikeudessa kuin Turun hovioikeudessakin. Vasta KKO ymmärsi antaa ehdotonta. Ehkä siihen vaikutti samaan aikaan menossa ollut surmaoikeudenkäynti. KKO:n päätös tuli silloin kun Helsingin raastuvanoikeus käsitteli Mäntylän surmaa.

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

http://www.murha.info/index.php?id=42


Minfon kondiittoriryhmä kiillottaa vispilöitään tulevaa synttärikakkua varten 8)
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Nokkonen
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 12:53 pm

Viesti Kirjoittaja Nokkonen »

Kylli kirjoitti:http://www.murha.info/index.php?id=42


Minfon kondiittoriryhmä kiillottaa vispilöitään tulevaa synttärikakkua varten 8)
Hei kaikille, liityimme (Nokkosia on siis kaksi, mieheni ja minä) foorumille saadaksemme lisätietoa mm. Jalo-Eetusta. Vuosien varrella olen kuullut hänestä huhuja suomussalmelaisilta ja täällä olen tutustunut esim. Helena Mäntylän ja Susanne Lindholmin tapauksiin.

Itseään herrasmieheksi tituleeraava harmaahiuksinen ja viiksensä ajellut käytökseltään lipevä J-E muutti suomussalmelle (josta on kotoisin) 90-luvulla vankilasta vapauduttuaan.

Vanhemmat ja jopa paikkakunnan poliisi olivat tällöin kovin huolissaan ja varoittelivat miehestä, joka seurailee nuoria ja kyselee mm. auringonottoharrastuksista.

Aivan 90-luvun lopussa hänen veljentyttärensä, (oli tuolloin 12-13 -vuotias), joutui mielenterveyden pettäessä suljettuun laitoshoitoon, jossa synnytti J-E:lle lapsen. Oliko tyttö muuttanut setänsä luo päästäkseen pois lastenkodista?

Kärsikö J-E tästä tuomion, vai onko veljentytön tarina vain huhua? Kellään tietoa?

J-E Ilmestyi taas maisemiin n. vuonna 2002, jolloin oli mennyt naimisiin kielitaidottoman venäläisen naisen kanssa, jolla oli tuolloin kaksi pientä lasta. Asuvatko nykyään Kostamuksessa?

Kiitos kaikille, jotka tiedottavat tällaisten rikollisten myöhemmistäkin vaiheista.

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17026
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

^ Kiitos itsellenne lisätiedoista ja noista huhuista. Tervetuloa mukaan keskusteluun. Joissakin tiedoissa on mainittu tämä Kontiolahti Seppäsen asuinpaikkana heti vankilan jälkeen. Pitäneekö tieto paikkansa?

Ikävää jos Seppänen saanut puijattua itselleen vaimon, jolla siis kaksi pientä lasta :shock: Millaisen tarinan elämästään sitten lienee nuorikolleen sepittänyt.

Onko tiedossa kuinka vahvasti Seppäsen uskoontulo on kestänyt, ts. onko hän vielä Kristuksen Morsian?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Nokkonen
Alokas
Viestit: 6
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 12:53 pm

Viesti Kirjoittaja Nokkonen »

Kontiolahden ajasta en ole mitään kuullut, tuskinpa suomussalmelaiset tuttuni miehestä paljoa tiesivät ennen vuotta 97, jolloin paikkakunnalle saapui.

Kertomusten mukaan ei ole kovin uskonnolliselta ja hartaalta vaikuttanut, saanut mm. raivokohtauksen silmälasiliikkeessä asioidessaan ja käyttänyt sellaista kieltä, jota tuskin Kristuksen morsiamelle sallitaan.

Vaimonsa lapsia kutsuu tytöikseen tai kissoikseen. Perhettä ei ole näkynyt kuulema aikoihin enää julkisilla paikoilla, mistä lähtenyt liikkeelle huhu Kostamukseen muutosta.

Kaikin puolin kammottava mies!

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Nokkonen kirjoitti:Aivan 90-luvun lopussa hänen veljentyttärensä, (oli tuolloin 12-13 -vuotias), joutui mielenterveyden pettäessä suljettuun laitoshoitoon, jossa synnytti J-E:lle lapsen.

:shock:


Mites se menikään... "Naisen kanssa mennään sänkyyn vain yhteisestä sopimuksesta..."

Kylliä oksettaa.

Ehkä Jalo meinasikin nimenomaan naista tuossa em., tytön kanssa voikin sitten tehdä mitä huvittaa.

P.S. Mainittakoon, etten ole kuullut moisesta (vaikken toisaalta Jalon kohdalla huhusta yllätykään), mitähän kautta asian voisi tarkistaa? Toisaalta jään kyllä miettimään myös että annettaisiinko alaikäisen muuttaa virallisesti Jalon kaltaisen sedän luo?

Tässä vielä linkki Jalosta tekemääni yhteenvetoon:

http://www.murha.info/index.php?id=42
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

Kylli
Perry Mason
Viestit: 3546
Liittynyt: Ti Maalis 27, 2007 10:28 pm
Paikkakunta: Helsinki

Viesti Kirjoittaja Kylli »

Nokkonen kirjoitti:Vaimonsa lapsia kutsuu tytöikseen tai kissoikseen.

:shock: :shock: :shock:


Missä on oksennus-hymiö???
Yö ja aamu jokainen, jollekin on viimeinen. Joka ilta, joka yö, jonkun sydän riemuin lyö. Jonkun sydän riemuin lyö, jonkun osa ikiyö...

karvakorvat
Jack Taylor
Viestit: 17
Liittynyt: Su Joulu 28, 2008 8:23 am

Pakko kirjoittaa

Viesti Kirjoittaja karvakorvat »

Tuttavani tietojen mukaan asuu Suomussalmella edelleenkin.Aivan 5-tien läheisyydessä.
Itse "jouduin" JE:hen törmäämään 70-luvun loppupuolella kun asuin Espoossa Mankkaalla kyseisen "ällötyksen" naapurissa.

:twisted:

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Tästä Helena Mäntylän/Jalo Seppäsen tapauksesta on kertomus myös Rikosvuosi 1982-kirjassa. Tässä hieman kokoamaani selvitystä kirjan tekstiin perustuen:

Seppäsen tekemä raiskaus Orivedellä hiekkamontulla 9.8.1980 sai alkunsa, kun Anna (nimi muutettu) oli liftannut Vantaan ja H:gin rajalla Tampereen valtatien varrella päästäkseen tervehtimään Hyytiälän metsäopistolla Orivedellä opiskelevaa ystävätärtään.
Valitettavasti hän sai kyydin vain Hyvinkään kohdalle, jonka jälkeen paikalle pysähtyi Jalo Seppänen sinisellä Volkswagenillaan. Anna tunsi jo matkalla, että miehessä oli jotain epämiellyttävää, mies mm. puhui liikaa kirjakielimäisesti. Mies selitti syntyneensä Suomussalmella, mutta oli päätynyt etelään töihin. Hän oli myös kertonut tyttöystävästään, jonka kanssa oli seurustellut vuoden, mutta aamulla tyttö oli äksyillyt hänelle.
Mies oli hanakasti ehdotellut Annalle uimaan menoa sekä seurustelun jatkamista. Anna oli tyrmistynyt.
Mies tarjoutui viemään Annan perille asti Hyytiälään. Mies käänsikin autonsa Korkeakoskelle lähestyttäessä hiekkamontun suuntaan. Hän valitteli pissahätäänsä, mutta Anna aavisteli jo pahaa. Anna yritti karata auton pysähtyessä, mutta mies sai tämän otteeseensa, kuristi ja hakkasi nyrkillä avutonta tyttöä. Anna yritti vedota myös siihen, ettei ollut ollut miehen kanssa sukupuoliyhteydessä, mutta miestä se ei haitannut.
Hän raiskasi tytön ja purskahti sitten itkuun. Hän vaati, ettei tyttö saa kertoa asiasta kenellekään, muuten hän tulisi kostamaan. Seppänen myös ilmoitti, että halusi jatkaa seurustelua Annan kanssa. Anna antoi miehelle väärät henkilötiedot ja puhelinnumeron päästäkseen kiipelistä.
Anna ei tehnyt miehestä rikosilmoitusta ennen kuin viikon kuluttua kävi lääkärintarkastuksessa. Silloin mustelmat olivat jo hävinneet.

6.7.1981 sattui sitten Helena Mäntylän tapaus, jonka Kylli jo kertoikin. Tammikuussa -82 rikospoliisi tiedotti, että Mäntylän surma on selviämässä. Tekijä oli tunnustanut osuutensa kuolemaan, muttu kiisti surmanneensa tarkoituksella. Jutun selviämiseen auttoi paljon neuvokas koulutyttö, joka teki "treffit" raiskaajansa kanssa kovista kokemuksistaan huolimatta. Treffipaikalle menivät poliisit.

Tutkinnassa selvisi myös 10.11.1981 Vantaalla tapahtunut teko, jossa Seppänen oli heittänyt hupun kotiinsa palaamassa olleen naisen ylle ja raahasi tämän autoonsa. Neljä tuntia hän ajeli 20-vuotias toimistovirkailija autossaan, kunnes ajoi tämän kotiin. Tällä kertaa hän ei ollut ehdottanut sukupuoliyhteyttä, ei ainakaan puolipökerryksissä olleen naisen kertoman mukaan.

Seppänen tunnusti myös tapauksen Hyvinkäältä, josta hän pääsi kun maksoi ravintola- ja pahoinpitelyillan jälkeen naiselle 50 mk korvaukseksi.

Avatar
Kokki
Agentti Scully
Viestit: 693
Liittynyt: Ke Huhti 18, 2007 4:16 pm
Paikkakunta: Stadi

Viesti Kirjoittaja Kokki »

On kenelläkään tarkempaa tietoa Helena Mäntylän surmapaikasta?

Hän oli matkustanut kotiin bussilla 32. Tätä linjaa ei ole enää, mutta muistaakseni sillä pääsi Etelä-Haagaan (korjatkaa jos olen väärässä). Eli tapahtuiko surma esim. Vihdintien alikulkutunnelin liepeillä Haagan ja Pitskun rajamailla?

Kiitokset tietäville.
A man's got to do what a man's got to do.

Ailar
Jessica Fletcher
Viestit: 3284
Liittynyt: Ti Kesä 26, 2007 3:25 pm

Viesti Kirjoittaja Ailar »

Kirjassa, josta tapauksen kirjoitin mainitaan:
Helenan isä löysi makuupussin (Helenan ystävältä lainaaman) Vihdintien varrelta metsiköstä. Etsintäpartio löysi tytön 150 metrin päästä makuupussin löytöpaikasta riisuttuna.
Että minulla ei ainakaan tämän tarkempaa tietoa.

Vastaa Viestiin