Seksuaalirikollisten tuomitsemisesta

[Arthur Nebe]

Keskustelu seksuaalirikollisten asianmukaisesta tuomitsemisesta nousee yhtenään pinnalle tällaisten rikostapausten uutisoinnin yhteydessä. Luonnollisesti tuomioiden riittämättömyys on aina herättänyt yleistä närkästystä mutta erityisen kärjistynyttä tämä on ollut viimeiset n. 10 vuotta. Näkisin tässä selkeän paralleelin oikeuslaitoksen uudistuneeseen missioon välttää ehdottomia vankeustuomioita sekä taloudellisista että vankeinhoidollisista(*) syistä.

Hyvällä syyllä voidaan kuitenkin henkirikoksien ohella puhua kaikkein kuohuttavimmista rikoslajikkeesta. Tällaisten rikosten tuomitsemisessa olisi ensiarvoisen tärkeää että oikeuslaitoksen langettamat tuomiot edes riittävässä määrin vastaisivat kansan käsitystä teon riittävästä sovittamisesta.

Miten konkreettisesti sitten voitaisiin muuttaa tuomiokäytäntöä niin että oikeuslaitoksen uskottavuus ja yhteiskunnan turvallisuus taattaisiin nykyistä paremmin?

1) Vakavien seksuaalirikosten erityisluonne on tunnustettava. Tekijä on aktiivisella toiminnallaan tehnyt selväksi täydellisen piittaamattomuutensa kanssaihmisen koskemattomuuteen, usein varsin nöyryyttävällä tavalla ja valitettavan usein toistuvasti. Tällainen kielii haluttomuudesta ja kyvyttömyydestä sopeutua järjestäytyneeseen yhteiskuntaan sen pelisääntöjä noudattavana yksilönä. Seksuaalirikollista ei tule verrata esimerkiksi hetkellistä taloudellista hyötyä tavoittelevaan "opportunistirikolliseen" - olkoonkin että yhdistävänä tekijänä voidaan pitää narsistista piittaamattomuutta teon seurauksista kanssaihmisille.

Mielestäni pääasiassa jokainen seksuaalirikos tulee nähdä tekijänsä mielenlaadun ja arvomaailman manifestoitumisena eikä yksittäisenä, olosuhteiden ja satunnaistekijöiden aikaansaannoksena. Toisin sanoen ei pitäisi puhua rikokseen syyllistyneistä perinteisessä mielessä, vaan oireilevasta ja perushäiriötään rikoksillaan ilmituovasta seksuaalikriminaalista. Nimenomaan tässä on se ajattelumuutoksen ydin joka on välttämätöntä sisäistää päättävillä tahoilla ennen kuin asianmukaisia muutoksia tuomiokäytäntöön voidaan odottaa.

2) Seksuaalirikollinen tulee nähdä lähtökohtaisesti parantumaan ja muuttumaan kykenemättömänä. Tätä pessimististä lähtökohtaa tukevat valitettavasti kymmenet kotimaiset ja ulkomaiset tutkimukset (joihin en yksittäisinä nyt ala viittamaan ja toki tunnustan, että myös päinvastaisia löydöksiä on tehty). Mielenkiintoinen seikka on kuitenkin huomattavasti inhorealistisempi suhtautuminen tällaisten rikosten tekijöihin aina 1980-luvulle saakka Suomessakin, verrattuna nykyisin käytettyihin ilmaisuihin ja suoranaiseen optimismiin jota sekä oikeuspsykiatrisessa että kriminologisessa kirjallisuudessa viljellään.

Suomessa inhorealistisen linjan tunnetuin kannattaja taitaa olla Niuvanniemen sairaalan pitkäaikainen ylilääkäri ja varmasti maan laajimman ruohonjuuritason otannan tällaisista kriminaaleista kohdannut oikeuspsykiatrian emeritusprofessori Panu Hakola.

Mikäli seksuaalirikollisen reaalinen ja pääasiassa krooninen luonnevinouma tunnustetaan lähtökohdaksi tuomiokäytännössä ja mahdollisen pakkohoidon suunnittelussa (mm. sisällön ja keston osalta), saavutetaan yhteiskunnan turvallisuuden kannalta huomattavasti kestävämpiä lopputuloksia.

Näiden lopputulosten hinta on kuitenkin juuri se keskeisin kysymys joka toimii pysyvänä jarruna päätöksenteon muutoksille. Olemmeko valmiita luopumaan joidenkin kymmenien, kenties muutamien satojen toistuvasti ympäristölleen vaarallisten seksuaalisten tapakriminaalien perustuslaillisista oikeuksista suuremman kokonaisedun saavuttamiseksi?

Tai käänteisesti: onko seksuaalirikollisten nykymuotoisesta kohtelusta (jokaisen rikoksen käsittely lähtökohtaisesti yksittäisenä ja tuomitseminen sen mukaisesti) saatava, armeliaan yleisasenteen myötä lähinnä tekijän elämänlaatuun kohdistuva hyöty niin suuri vaalittava oikeushyvä että siitä on pidettävä jääräpäisesti kiinni uhrien oikeusturvan, hengen ja terveyden kustannuksilla?

--

Toivon että keskustelu aiheesta pitäytyisi nimenomaan seksuaalirikollisten kohtelussa eikä lähtisi yleistymään poliittisluonteiseksi väittelyksi tai ihmisarvon absoluuttisuuden julistamiseksi jolla jyrätään kaikenlaiset vaihtoehtoiset näkökulmat ja keskustelunavaukset. Tämä viesti ei pyri olemaan provokaatio tai tahallinen nostatus, vaan vastaavanlaisten aiemmin avattujen ja mielenkiintoisia pointteja poikineiden keskustelujen kaltainen, ajankohtaista tilannetta kaiveleva kommentaari.

[Marsalkka]

//SPEKULAATIO ALKAA// Olen itsekin pohtinut syitä alhaisiin tuomioihin seksuaalirikosten osalta. Erityisesti olen ihmetellyt melko suurta ehdollisten tuomioiden määrää kun kyseessä on pakottaminen sukupuoliyhteyteen tai raiskaus. Törkeiden raiskausten kyseessä ollessa ehdolliset tuomiot ovat harvinaisempia. Olen miettinyt, olisiko lievempien tuomioiden syynä se, että raiskaukset/pakottamiset sukupuoliyhteyteen ovat rikoksia, jotka on usein vaikea todistaa tapahtuneen. Oikeuskäsittelyssä on usein sana sanaa vastaan, eikä sataprosenttista varmuutta syyllisyydestä ole. "Tuomitsijoille" voisi tuottaa kiusallisia tuntemuksia antaa pitkä ehdoton tuomio syytetylle, jolla ei vaikkapa ole entuudestaan minkäänlaista rikostaustaa ja jonka kohdalla näyttö syyllisyydestä perustuu enimmäkseen toisen osapuolen sanaan. //SPEKULAATIO LOPPUU//

[Tampereen Tyttö]

Olisiko tämä mahtunut saman otsikon alle kuin "Yleistä keskustelua seksuaalirikoksista"?