Sannan surma - Mikkeli 2009

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Bloodhound
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: To Maalis 19, 2009 3:09 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Bloodhound »

-KKK- kirjoitti:
Toinen vaihtoehto on mielestäni tuo että taksikuski on heitteille jättänyt plikan tai plikka on karannut taksista humalassa. Jotenkin en vaan usko siihen että kuski olisi ehdoin tahdoin surmannut tuon tytön.

Eräs tuttu taksikuski kertoi että oikeastaan joka viikonloppuna saa kuulla humalaisilta naisilta ehdotuksia kyydin maksamiseen luonnossa (joukossa ihan pantavan näköisiäkin) ja että ei niistä edes jaksa töissä ollessa välittää. Itse viihteellä ollessa voisi kiinnostaakin, mutta silloin ei kukaan ehdottele mitään. Jotenkin uskoisin että tuo Mikkelinkin taksikuski olisi tullut immuuniksi noille.
Olisko Sanna sammunu lämpimän taksin kyytiin, eikä kuski saanu osoitetta häneltä ja kuski ajatteli ajella syrjemmälle virvoittelemaan häntä ja ajan/työvuoron kuluessa olis yrittäny hermostuksissaan ravistella Sannaa hereille vähän reippaammalla otteella ja naps hentoisen tytön niska entinen? No joo, tuskin se on niin heikkoa tekoa, mutta jotain vastaavaa? Ehkä niiden siinä tapauksessa täytyiskin miettiä onko kyseessä tappo vai kuolemantuottamus, etenkin jos kuski on tosissaan menettäny hermonsa.. Toisaalta ei kuitenkaan niin paljon että olis ruumiillisen väkivallan merkkejä... Ääääh, tulis jo se uus raportti..

Nii tää taksikuskihan oli vastikään saanu ajoluvan, joten tuskin kerinny tulla immuuniksi "luontoaiheisille" maksuehdotuksille..
Koljo
Remington Steele
Viestit: 224
Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:54 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Koljo »

Tuli vaan mieleen tässä, että asiahan voi olla hyvinkin yksinkertainen.
Sanna ei ole jostain syystä suostunut poistumaan taksista ja kuski riuhtaissut hänet humalassa pihalle -> seurauksena pää osunut katuun/kiveen kohtalokkain seurauksin. Kuski panikoitunut ja lähtenyt karkuun.
Siksi saatetaan heilua tuon tapon ja kuolemantuottamuksen välillä.

Ei siis välttämättä tarvitse olla mitään seksuaalisviritteistä motiivia tai kostoa ollenkaan.
Vian ei tarvitse olla iso, jos se on päässä.
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 910
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

-KKK- kirjoitti: Eräs tuttu taksikuski kertoi että oikeastaan joka viikonloppuna saa kuulla humalaisilta naisilta ehdotuksia kyydin maksamiseen luonnossa (joukossa ihan pantavan näköisiäkin) ja että ei niistä edes jaksa töissä ollessa välittää. Itse viihteellä ollessa voisi kiinnostaakin, mutta silloin ei kukaan ehdottele mitään. Jotenkin uskoisin että tuo Mikkelinkin taksikuski olisi tullut immuuniksi noille.
Nuo ehdottelijat eivät taida kovin hintatietoisia olla. Taksimatkan hinta Suomessa lähtee kympistä ja seksipalvelun satasesta. Tai ehkä nuo puheet voi jättää omaan arvoon. :D
Mat-Lock
Jack Bauer
Viestit: 910
Liittynyt: La Syys 20, 2008 11:15 am

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Mat-Lock »

Koljo kirjoitti:Tuli vaan mieleen tässä, että asiahan voi olla hyvinkin yksinkertainen.
Sanna ei ole jostain syystä suostunut poistumaan taksista ja kuski riuhtaissut hänet humalassa pihalle -> seurauksena pää osunut katuun/kiveen kohtalokkain seurauksin. Kuski panikoitunut ja lähtenyt karkuun.
Siksi saatetaan heilua tuon tapon ja kuolemantuottamuksen välillä.

Ei siis välttämättä tarvitse olla mitään seksuaalisviritteistä motiivia tai kostoa ollenkaan.
Nimenomaan. Yksinkertaisin selitys on usein paras.
Alice Cullen
Roger Murtaugh
Viestit: 884
Liittynyt: Ma Kesä 29, 2009 5:40 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Alice Cullen »

Koljo kirjoitti:Tuli vaan mieleen tässä, että asiahan voi olla hyvinkin yksinkertainen.
Sanna ei ole jostain syystä suostunut poistumaan taksista ja kuski riuhtaissut hänet humalassa pihalle -> seurauksena pää osunut katuun/kiveen kohtalokkain seurauksin. Kuski panikoitunut ja lähtenyt karkuun.
Siksi saatetaan heilua tuon tapon ja kuolemantuottamuksen välillä.

Ei siis välttämättä tarvitse olla mitään seksuaalisviritteistä motiivia tai kostoa ollenkaan.
Mä olen tavallaan ajatellut asian samanlailla, tai oikeastaan niin että tyttö on sammunut taksiin, sanonut ehkä väärän osoitteen vahingossa/kuski kuullut väärin ja kun kuski on koittanut varmistaa, ei hän olekkaan saanut tyttöä hereille jonka seurauksena jossain vaiheessa laittanut tytön pihalle autosta koska keikkaa pukkaa muutenkin koko ajan, eikä aikaa ole kuskailla sammunutta neitosta ympäri Mikkeliä.
Tyttö on lyönyt ehkä päänsä, ehkä saanut tyrmäystippoja, ehkä vaan jonkun kohtauksen ja kuollut siihen paikkaan.
Solmu
Adrian Monk
Viestit: 2521
Liittynyt: Ti Heinä 22, 2008 2:19 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Solmu »

Lisätiedote 28.9.2009 Mikkelistä kuolleenä löydetyn naisen tutkinnasta
15.10.2009

Mikkelissä 27.09.2009 kadonneeksi ilmoitetun ja 28.09.2009 kuolleena löydetyn naishenkilön tapauksen tutkintaa on jatkettu etelä-savon poliisissa. Poliisi on suorittanut tapaukseen liittyen noin kaksikymmentä kuulustelua ja useita kymmeniä puhutteluja. Tämän lisäksi poliisi on tehnyt erilaisia tarkistuksia, tiedusteluita yms.
Taposta todennäköisin syin vangittu mieshenkilö pyysi vangitsemisasian uudelleenkäsittelyä, ja asia oli käsittelyssä 15.10.2009 Mikkelin käräjäoikeudessa. Mikkelin käräjäoikeuden päätöksen mukaan epäiltyä on edelleen syytä todennäköisin syin epäillä em. rikoksesta.
Poliisin toistaiseksi suorittaman esitutkinnan ja alustavan oikeuslääketieteellisen tutkimuksen perusteella poliisi on lisännyt tutkinnan toiseksi rikosnimikkeeksi raiskaus.
Rikoksesta epäilty on kertonut suoritetuissa kuulusteluissa tapahtumaan liittyviä yksityiskohtia varsin tarkoin. Poliisi ei kumminkaan pysty näitä yksityiskohtia tämän tarkemmin yksilöimään tutkinnallisista syistä. Teon motiivia ei ole ainakaan toistaiseksi pystytty vakuuttavsti selvittämään.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa edelleen ja oletuksen voidaan arvioida että tutkinta tulee jatkumaan vielä useamman viikon ajan. Tästä tapauksesta tiedotetaan ainoastaan tutkinnanjohtajan kautta ja seuraava tiedote tulee viikolla 44.
Poliisin tietoon ei ole tullut mitään sellaista, jonka mukaan tapaukseen lliittyisi jotain kosto - yhteyksiä, joista on kirjoitettu varsin paljon erilaisilla keskustelupalstoilla. Edelleen poliisi ei halua ottaa mitään kantaa kuolleena löytyneen naishenkilön avopuolison ammattiin, sillä se ei millään tavalla liity tutkittavana olevaan rikokseen.
http://www.poliisi.fi/poliisi/etela-sav ... 5000390B3F
"Yöperho on koteloitunut"
HerloCCi Solmunen
Theo Kojak
Viestit: 1137
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 12:37 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja HerloCCi Solmunen »

Eräs tuttu taksikuski kertoi että oikeastaan joka viikonloppuna saa kuulla humalaisilta naisilta ehdotuksia kyydin maksamiseen luonnossa (joukossa ihan pantavan näköisiäkin) ja että ei niistä edes jaksa töissä ollessa välittää. Itse viihteellä ollessa voisi kiinnostaakin, mutta silloin ei kukaan ehdottele mitään. Jotenkin uskoisin että tuo Mikkelinkin taksikuski olisi tullut immuuniksi noille.
Nuo ehdottelijat eivät taida kovin hintatietoisia olla. Taksimatkan hinta Suomessa lähtee kympistä ja seksipalvelun satasesta. Tai ehkä nuo puheet voi jättää omaan arvoon. :D
[/quote]

Jaa-a. Jospa kuitenkin oli tarjottu sitä kymppiä maksuksi.
Harkintakyky saattanut olla hieman alakantissa.
Kuitenkin kieltäydytty ja kuski päättänyt ottaa "rahat" tai hengen. Meni vahinkosa molemmat :shock:
Olemme kaikki syyllistyneet suureen rikokseen-suureen rikokseen olla elämättä elämää täydesti. (H. Miller)
Chopper
Perry Mason
Viestit: 3544
Liittynyt: Ke Loka 31, 2007 10:05 am

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Chopper »

Toinen rikosnimike siis raiskaus ja taksikuljettaja pysyy edelleen vangittuna...
Eivät vieläkään kertoneet virallista kuolinsyytä.
Sinulla on pää, mutta niin on nuppineulallakin !
Bloodhound
Lauri Hanhivaara
Viestit: 132
Liittynyt: To Maalis 19, 2009 3:09 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Bloodhound »

Miksiköhän tää tyyppi haluaa vangitsemisasian uudelleenkäsittelyn?
Olisko noin että kiistää tapon, mutta myöntää raiskauksen?
Dna-testithän on varmasti otettu ja kun on raiskannu niin eiköhän tuo tiedä jäävänsä siitä kiinni joka tapauksessa.
Sanna huutanu apua ja tää tukahduttanu huudon kädellään ja tukehduttanu uhrin?
Yrittää poliisille vakuuttaa ettei tienny tukehduttaneensa kuoliaaksi eli kiistää tapon.
Mutta koska poliisi ei ole ensin epäilly henkirikosta, on tekijän täytynyt pukea vaatteet takaisin uhrin päälle ennen poistumistaan paikalta ja siksi poliisi ei usko selittelyjä..

Ja kuski vaan jatkanu työvuoroa.. Voi ********* mitä ihmisiä tää maa päällään kantaa!

Nii se kuolinsyy olis ollu kyllä kova juttu, mutta kaikki kai aikanaan..
mineraalimies
Lauri Hanhivaara
Viestit: 137
Liittynyt: Su Syys 07, 2008 8:41 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja mineraalimies »

No niin pitihän siinä niin käydä että pahin mahdollinen on tehty eli raiskattu ja tapettu. Tosi surullista :(
Tiridoll
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Loka 01, 2009 10:05 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Tiridoll »

Todellakin kurja juttu että raiskattukin vielä. :cry:
aniko
Agentti Scully
Viestit: 651
Liittynyt: To Kesä 18, 2009 10:52 pm
Paikkakunta: Gamla Motown

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja aniko »

Kyllä tämä taisi sulkea pois muut syyllisehdokkaat kuin tämän taksikuskin. Kuolemantuottamukseksi voisi vielä mennä jos raiskaus + dumppaus -teoria pitää paikkansa. Ja sitten vain tyynesti duuni jatkuu?? Olisko kuitenkin mahdollinen se vaihtoehto, että luonnossa on maksettu ja sitten Sanna on sekavassa tilassa halunnut ulos taksista ihan väärässä paikassa? Motiivia kun kerran ei ole tappoon löytynyt, ja kuski itse vielä ilmoittautui poliisille.
NiskaLenkki
Nikke Knakkertton
Viestit: 188
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:50 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja NiskaLenkki »

Bloodhound kirjoitti:Miksiköhän tää tyyppi haluaa vangitsemisasian uudelleenkäsittelyn?
Olisko noin että kiistää tapon, mutta myöntää raiskauksen?
Dna-testithän on varmasti otettu ja kun on raiskannu niin eiköhän tuo tiedä jäävänsä siitä kiinni joka tapauksessa.
Sanna huutanu apua ja tää tukahduttanu huudon kädellään ja tukehduttanu uhrin?
Yrittää poliisille vakuuttaa ettei tienny tukehduttaneensa kuoliaaksi eli kiistää tapon.
Mutta koska poliisi ei ole ensin epäilly henkirikosta, on tekijän täytynyt pukea vaatteet takaisin uhrin päälle ennen poistumistaan paikalta ja siksi poliisi ei usko selittelyjä..

Ja kuski vaan jatkanu työvuoroa.. Voi ********* mitä ihmisiä tää maa päällään kantaa!

Nii se kuolinsyy olis ollu kyllä kova juttu, mutta kaikki kai aikanaan..
Tai sitten yrittää väittää, että seksiä oli täydessä yhteisymmärryksessä ja muusta ei tiedä mitään. Vastenmielinen tapaus. Mikäli tämä epäilty osoittautuu syylliseksi (kuten uskon käyvän), hän jatkoi vuoronsa loppuun ja ilmeisesti ilmottautui poliisille todistajan ominaisuudessa. Kylmää.
NiskaLenkki
Nikke Knakkertton
Viestit: 188
Liittynyt: To Loka 01, 2009 1:50 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja NiskaLenkki »

aniko kirjoitti:Kyllä tämä taisi sulkea pois muut syyllisehdokkaat kuin tämän taksikuskin. Kuolemantuottamukseksi voisi vielä mennä jos raiskaus + dumppaus -teoria pitää paikkansa. Ja sitten vain tyynesti duuni jatkuu?? Olisko kuitenkin mahdollinen se vaihtoehto, että luonnossa on maksettu ja sitten Sanna on sekavassa tilassa halunnut ulos taksista ihan väärässä paikassa? Motiivia kun kerran ei ole tappoon löytynyt, ja kuski itse vielä ilmoittautui poliisille.
No mun järkeen ei mene, että mikä motiivi tavallisella, työssä käyvällä ja avoliitossa elävällä naisella olisi maksaa luonnossa taksikyytinsä. Sehän oli vielä porukalla otettu, joten Sannan osuus oli varmaan aika pieni. Miksi uhria pitää aina mustamaalata?
Tiridoll
Alibin satunnaislukija
Viestit: 54
Liittynyt: To Loka 01, 2009 10:05 pm

Re: Sannan surma - Mikkeli

Viesti Kirjoittaja Tiridoll »

En usko, että uhri olisi halunnut maksaa luonnossa!!! :evil: Nyt tuntuu, että tämä spekulointi varmasti loukkaa tytön lähipiiriä. Jos kuvittelen asiaa omalle kohdalleni, että minun läheinen olisi kuollut ja joku sanoisi noin, niin tulisi todella paha mieli! Pidetään tällaiset ajatukset omassa mielessä. :(
Todellakin, jos epäilty on tekoon syyllinen, niin onpa aika kylmää käytöstä!
Vastaa Viestiin