TS: Rikollisjengit perustavat yhdistyksiä ja saavat lainaa

Sana on vapaa, jos uskaltaa...
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3741
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

TS: Rikollisjengit perustavat yhdistyksiä ja saavat lainaa

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

TS:
Suomessa on Keskusrikospoliisin (KRP) mukaan lukuisia rikollisjengien perustamia yhdistyksiä, kertoo Turun Sanomat.

Lehden mukaan yhdistyksiä on käytetty muun muassa rahanpesuun.

KRP:n tiedusteluosaston rikoskomisario Jussi Oksanen sanoo Turun Sanomille, että jotkut pankit ovat luotottaneet rikollisryhmien toimintaa. Moni jengiläinen ei pysty rikollisen historiansa vuoksi esimerkiksi avaamaan pankkitiliä.

- Sellaisia viitteitä on, että rikollisryhmiä on näissä tilanteissa neuvottu perustamaan yhdistys, Oksanen kertoo lehdessä.

Oksasen mukaan tiedossa on ainakin yksi tapaus, jossa pankinjohtaja on toiminut tietoisesti.

- Sitä, mihin asti tietoisuus ulottuu, on kuitenkin vaikea osoittaa.

Yhdistyksen perustaminen on helpompaa kuin yrityksen, ja sen rahaliikennettä ei seurata yhtä tarkasti. Oksasen näppituntuma on, että rikollisryhmien yhdistystoiminta on enemmän sääntö kuin poikkeus.

Oksasen mukaan jotkut vankilassa olevat jengiläiset ovat saaneet yhdistyksen kautta kymmeniä tuhansia euroja.
Periaatteessa mielenkiintoinen juttu, mutta kun sitä perkaa niin hiukan omituisuuksia löytyy: Onkohan toimittaja kirjoitellut mitä sattuu vai onko tämä taas KRP:n propagandaosastolta?

-Yhdistys:Suomessa on kuitenkin yhdistysvapaus ja kaikkea löytyy marttakerhoista mopon virittelijöihin... Ja suurin osa näistä mihin poliisi taas viittaa kiistävät ehdottomasti olevansa rikolliskerhoja. Suomi on yhdistysten luvattu maa, ja esim. harrastetilojen vuokraaminen ei oikein onnistu jos sitä Ry:tä ei ole....

-Rahanpesu: Varmasti sitä on tapahtunut. Rahat voi pesaista monella tavalla, tarvittaessa pankki auttaa.

-Pankkitilin avaaminen: Miten ei rikollisen historian omaava jengiläinen muka omaa tiliä saa?
Muistan -90 luvun laman aikoihin pankeille jopa annettiin määräys että kaikille on tili avattava vaikka olisi esim. maksuhäiriöitä.
Eihän se pelkkä tili ja joku maksukortti sinällänsä edes mahdollista mitään väärinkäytöksiä.
Ellei sitten nämä henkilöt ole ketkuilleet jonkun pankin kanssa ja pankki haluaa "valita asiakkaansa" tässä tapauksessa....

-Luotottaminen: Miten lienee, mutta ihan varmaan ei edes yhdistys saa lainaa ilman vakuuksia.

-Rahan siirto vankilassa olevalle jengiläiselle: Mitenkähän lienee... Yhdistyksilläkin täytyy olla kirjanpito ja joko toiminnantarkastaja tai auktorisoitu tilintarkastaja. Kaippa se on jossain yksittäistapauksissa mahdollista.
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Kivireki
Sofia Karppi
Viestit: 410
Liittynyt: Ti Loka 11, 2011 3:13 pm
Paikkakunta: Mierontie 666, Hunninko 420247

Re: TS: Rikollisjengit perustavat yhdistyksiä ja saavat lainaa

Viesti Kirjoittaja Kivireki »

marokon_kauhu kirjoitti:-Pankkitilin avaaminen: Miten ei rikollisen historian omaava jengiläinen muka omaa tiliä saa?
Muistan -90 luvun laman aikoihin pankeille jopa annettiin määräys että kaikille on tili avattava vaikka olisi esim. maksuhäiriöitä.
Eihän se pelkkä tili ja joku maksukortti sinällänsä edes mahdollista mitään väärinkäytöksiä.
mahtaako ihan asiaan liittyä mutta tuossa taannoin mun pankkikortti vanheni. Odottelin aikani uutta ja kun ei kuulunut, menin kysymään. No, mut ohjattiin keskustelemaan jonkun kanssa joka sitten tiedusteli muun muassa olenko mä tai joku läheinen koskaan toiminut ulkomaisessa aatteellisessa, poliittisessa tai uskonnollisessa järjestössä. Hiukan aikaa sai raapia päätä ku en tajunnut ton kysymyksen tarkoitusta.
bibo ergo sum
Äpärä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 103
Liittynyt: La Maalis 24, 2012 1:36 pm

Re: TS: Rikollisjengit perustavat yhdistyksiä ja saavat lainaa

Viesti Kirjoittaja Äpärä »

Eiköhän lähes jokaisen Suomessa toimivan moottoripyöräkerhonkin taustalta löydy rekisteröity yhdistys. On niin paljon helpompaa vuokrata tiloja ja pyörittää kaikki maksuliikenne sitä kautta. On supporttivaatetta, jätehuoltosopimusta, vesi- ja sähkölaskua yms. Parempi että ne on yhdistyksen kuin jonkun yksittäisen jäsenen nimissä, porukkaa kuitenkin tulee ja menee paremmissakin piireissä mutta yhdistys säilyy.

Onkohan KRP taas menny tekemään tikusta asiaa?
RealPitti
Sofia Karppi
Viestit: 432
Liittynyt: To Touko 17, 2012 9:00 pm

Re: TS: Rikollisjengit perustavat yhdistyksiä ja saavat lainaa

Viesti Kirjoittaja RealPitti »

Mulle ei avattu tiliä 4v sitten, syynä oli luottotietojen puuttuminen. Pankki saa itse valita asiakkaansa ja mä olin epätoivottu asiakas. Näin Nordeassa ja Sammossa, kesäkuun alussa Nordeasta soitti joku yritys virkailija käymään neuvottelussa jossa he tarjoaa parempia etuja kuin OP niin sanoin vaan sille että en ollut 4v sitten toivottu asiakas joten en halua rahojani teidän pankkiin.

Luottotiedot on nykyään "kunnossa" ja rahaakin saan pankista muutenkin kuin Magnumin valtakirjalla :wink:
Kaikki tämän nimimerkin kirjoittamat viestit ovat kyseisen
henkilön omia, yksityishenkilön mielipiteitä, eivätkä
minkään puolueen, yhteisön tai yrityksen mielipiteitä
tai kantoja. Oikeus perustuu PL 12§:ään.


Emailini: [email protected]
Random Nick
Remington Steele
Viestit: 222
Liittynyt: Ti Elo 30, 2011 8:51 pm

Re: TS: Rikollisjengit perustavat yhdistyksiä ja saavat lainaa

Viesti Kirjoittaja Random Nick »

Ei kai Suomessakaan edellytetä PRH:n tutkivan yhdistysten perustajien taustoja? Niitähän saa perustaa kuka vaan. Pankki sitten voi tutkia avainhenkilöiden talousjuttuja että onko luotettava lainoitettava, mutta ei pankkiirikaan kysy, että teetkö rikoksia vapaa-ajalla.

Tuntuu että taas on kyseessä vain yksi mustamaalaamisjuttu, jossa koitetaan saada aikaan yleistä paheksumista ja kauhistelua. Ja kuka kärsii? Lähinnä se 99%, joille asioiden tekeminen laillisesti on jotenkin jäänyt tavaksi.
1. Näytä harmittomalta
2. Näytä siltä, niinkuin sinun kuuluisikin olla siellä, missä olet
3. Poistu kävellen, älä juokse
Vastaa Viestiin