Teko on todellakin poikkeuksellinen luonteeltaan. Sen tajuaa tuijottaessaan kuvaa pressukääröstä.
Siksi tuon kuvan laitoin.
Tuijotan sitä ja yritän ymmärtää, mutta ymmärtää ei voi.
Mutta tuijottaessani kääröä, olen siinä vakaassa uskossa, että hovioikeus ei tuomioita muuta.
Eerika on kääritty lakanaan.
Isä katsellut, kun Laamanen lyö nyrkillä 3 kertaa vatsaan. Sitten Laamanen on lyönyt ympäri vartaloa sähköjohdolla ja ainakin kolme kertaa jalkapohjiin.
Isä on katsellut tätä.
Isä ei ole purkanut tyttöään lakanasta ja katsonut minkälaisia vammoja tuli, isä ei ole edes miettinyt lapsen lääkäriin viemistä.
Isä on antanut Laamasen teipata tytön vartalon tiukasti. Ilmeisesti isä on auttanut siinä.
Isä on laittanut tytölle jonkun rätin päähän, että tyttö olisi hiljaa, kun on peloissaan ja tuskisaan "mölynnyt".
Koko ajan on lisätty pakettia ja teippiä ja köyttä.
Aina kun tyttö on elämöinyt, taas on tullut uutta tavaraa.
Tähän tilaan tyttö jätetty, katsottu televisiota, menty nukkumaan.
Kun herätty, vähän ravisteltu tyttöä, mutta kuitenkin ensin menty parvekkeelle tupakalle ja vata sitten tutkittu tarkemmin.
Tavarat piilotettu ennen ambulanssin tuloa eli tiedetty, että ei ihan hyväksyttävä kasvatuksellinen metodi ole ollut käytössä.
Ei tule tuomio muuttumaan.