Isku ranskalaislehden toimitukseen

Aiheet terrorismista ja terroriryhmistä tänne.
hannu hanhi
Axel Foley
Viestit: 2207
Liittynyt: Ma Kesä 14, 2010 6:01 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja hannu hanhi »

PaxCow kirjoitti:
hannu hanhi kirjoitti:Tätä voi jo pitää uutisena. Tuomioja on perinteisesti suhtautunut palestiinalaisten asemaan niin myönteisesti, että se on herättänyt närää Israelissa.
Miten palestiinalaisten asiaan myönteisesti suhtautuminen liittyy tähän terrori-iskuun?
Se kertoo sen, että Tuomioja perinteisesti on suhtautunut myönteisemmin Lähi-Idän kiistoissa muslimeihin kuin juutalaisiin. Tuomioja edustaa SDP:n vasenta laitaa, jolla arvot ovat vihervasemmistoa lähellä esimerkiksi maahanmuuttoasioissa.

Nuoren Tuomiojan länsivastaisuudesta on ihan kameralla otettuja todisteita (linkki alla). Persian shaahin vieraillessa Suomessa 1970 mielenosoitukseen osallistunut Tuomioja kannettiin vaakatasossa maijaan. Shaahi aiheutti Tuomiojassa ja hänen tovereissaan pahaa verta olemalla läheinen liittolainen Yhdysvaltojen kanssa ja johtajana liian yksinvaltainen. Tuomiojan arvomaailma ilmeisesti sai voiton 1979, jolloin shaahi syöstiin vallasta ja tilalle tuli fundamentalistinen islam ja maan korkeimmaksi johtajaksi uskonnollinen johtaja Ajatollah.

Jos Tuomioja ymmärtää Suomeen palanneiden ISIS-taistelijoiden tuoman uhan, se on siis hyvä merkki oikeaan suuntaan. On uutisoitu, että ISIS on tappanut länsimaista tulleita taistelijoita, jotka ovat halunneetkin palata takaisin kotimaahansa. Sen sijaan Suomeen on tullut ISIS:n taistelijoita hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, mukana ripaus taitoa käyttää aseita ja tappaa. Miksi näitä ISIS ei ole murhannut? Todennäköisesti siksi, että näillä Suomeen palanneilla on jokin ISIS:n antama missio. Mission päätavoite on tappaa meitä pakanoita.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/s ... edia=12903
Mman
Agentti Scully
Viestit: 691
Liittynyt: Su Elo 21, 2011 7:55 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Mman »

hannu hanhi kirjoitti: On uutisoitu, että ISIS on tappanut länsimaista tulleita taistelijoita, jotka ovat halunneetkin palata takaisin kotimaahansa. Sen sijaan Suomeen on tullut ISIS:n taistelijoita hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, mukana ripaus taitoa käyttää aseita ja tappaa. Miksi näitä ISIS ei ole murhannut? Todennäköisesti siksi, että näillä Suomeen palanneilla on jokin ISIS:n antama missio. Mission päätavoite on tappaa meitä pakanoita.
Tässä voikin olla totuuden siemen.. hyvin pähkäilty
Tattoo
Hetty Wainthropp
Viestit: 478
Liittynyt: To Heinä 05, 2007 2:28 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Tattoo »

Ulkomaat
Venäjän muslimijohtajat: Pilapiirtäjät provosoivat terrori-iskuja
Juha-Pekka Tikka
5 minuuttia sitten

Venäjän muftien neuvosto sanoo terrorismia anteeksiantamattomaksi. Mutta.

LKS 20150108 -11; A combination of file photos made on January 7, 2015 shows (from L up) French satirical weekly Charlie Hebdo's deputy chief editor Bernard Maris and cartoonists Georges Wolinski, Jean Cabut, aka Cabu, Charb, Tignous and Honore (Philippe Honore). At least 12 people were killed, including cartoonists Charb, WolinsKi, Cabu and Tignous and deputy chief editor Bernard Maris when gunmen armed with Kalashnikovs and a rocket-launcher opened fire in the Paris offices of French satirical weekly Charlie Hebdo on January 7, 2015. LEHTIKUVA / AFP PHOTO / GUILLAUME BAPTISTE / BERTRAND GUAY / FRANCOIS GUILLOT / FRANCOIS GUILLOT

Terrori-iskussa menehtyneitä. Vasemmalta ylhäältä: apulaispäätoimittaja Bernard Maris ja pilapiirtäjät Georges Wolinski, Jean Cabut (Cabu), Charb, Tignous ja Honore (Philippe Honore).
(AFP/Lehtikuva/Francois Guillot)

Venäjän merkittävin muslimiorganisaatio on maan muftien neuvosto. The Moscow Timesin mukaan se tuomitsi kannanotossaan Charlie Hebdo -lehteen Pariisissa tehdyn terrori-iskun.

Muftit kuitenkin puhuvat kannanotossaan "provokaation synnistä". Heidän mukaansa hyökkäyksiä ei voida välttää, elleivät pilapiirtäjät lopeta uskovien provosoimista piirroksillaan.

"Kenties ei synnin provokaatio maailmassamme ole vähemmän vaarallista rauhan ylläpitämiselle kuin on niiden synti jotka antavat periksi tuolle provokaatiolle", neuvosto totesi.

"Uskovien tunteiden loukkaaminen on anteeksiantamatonta, kuten ovat ääri-ilmaisutkin, rauhanomaisten ihmisten elämän rikkominen".

Vähän tuollaista kyllä "paheksutaan" mutta ei sitä voi välttää, eikä me kauheasti ihan oikeastikkaan sitä vastaankaan olla. Tällä ei tietystikkään ole mitään tekemistä sen OIKEAN islamin kanssa.
Erikoislääkäri ja terapeutti Pirkko Brusila: "Muslimeilla seksuaalisuuden käsite on kantasuomalaisia laajempi."
Avatar
Marokon Kauhu
Perry Mason
Viestit: 3749
Liittynyt: Ma Maalis 26, 2007 9:06 pm
Paikkakunta: Rio Grande

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Marokon Kauhu »

Tattoo kirjoitti:"Kenties ei synnin provokaatio maailmassamme ole vähemmän vaarallista rauhan ylläpitämiselle kuin on niiden synti jotka antavat periksi tuolle provokaatiolle", neuvosto totesi.

"Uskovien tunteiden loukkaaminen on anteeksiantamatonta, kuten ovat ääri-ilmaisutkin, rauhanomaisten ihmisten elämän rikkominen".

Vähän tuollaista kyllä "paheksutaan" mutta ei sitä voi välttää, eikä me kauheasti ihan oikeastikkaan sitä vastaankaan olla. Tällä ei tietystikkään ole mitään tekemistä sen OIKEAN islamin kanssa.
No niin, jokohan se nyt alkaisi mennä perille?
Islam ei sovi Eurooppaan.

Länsimaisen vapaan,ja demokraattisen oikeusvaltion periaatteisiin kuuluuu sananvapaus, jossa uskontojakin (varsinkin noinkin hullua kuin Islam) on oikeus arvostella, eikä muiden tunteiden loukkaaminen ole kuolemalla rangaistava rikos.

Ensin meitä meni demokratia (äänestä ketä vaan kunhan äänestät oikein, tai muuten olet natsi) ja nyt meni sitten se sananvapauskin.

Mutta kai se on niin kuin DL sanoi, että suvakkien silmät ei aukea.,..
Netti on pullollaan ymmärrystä ja sen hokemista kuinka tällä ei muka ole mitään tekemistä Islamin kanssa.

Mutta toisaalta on myos pullollaan muslimijohtajien yllä olevan kaltaisia lausuntoja missä selkeästi annetaan ymmärtää että kuolema tulee jos "loukkaat" islamia.

Alkaa ihan todella kyllästyttää koko sana, "loukkaantua".
- Kilo kokaiinia, kolme yhden hinnalla
- Kilo kokaiinia, en oo joutumassa linnaan
- Sösssön sössön
- Äbälä wäbälä
Milan Jaff - jolle annettiin näin ensi alkuun 10 vuotta linnaa
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Hesari kertoo epäiltyjen taustoista:
Pariisin iskusta epäillyistä nuorempi radikalisoitui vuosia sitten

Pariisin keskiviikkoisen terrori-iskun pääepäillyt ja karkuteillä olevat veljekset Saïd ja Chérif Kouachi ovat viranomaisten mukaan “aseistautuneita ja vaarallisia”. Heidän apunaan on todennäköisesti ollut jonkinlainen avustajaverkosto. Ranskan poliisin pelkona on, että he voivat tehdä vielä uuden verisen iskun.

Veljeksistä nuoremman historiasta tiedetään enemmän kuin vanhemman.

Chérif Kouachi, joka tunnetaan myös nimellä Abu Issen, on 32-vuotias. Vuonna 2003 hän työskenteli pizzalähettinä. Irakin sota alkoi kuitenkin muuttaa ennen aivan tavallista nuorta, joka unelmoi rap-tähteydestä ja poltti tupakkaa.

Kouachin sukulainen kertoi oikeudenkäynnissä vuonna 2008, että Chérif vaikuttui suuresti Irakin sodan televisiolähetyksistä vuonna 2003 ja sen jälkeisistä kuvista, jotka paljastivat amerikkalaisten väärinkäytökset Abu Ghraib -vankilassa Irakissa vuonna 2003 ja 2004.

Kouachi radikalisoitui mitä ilmeisimmin pariisilaisessa moskeijassa tapaamansa Farid Benyettoun opissa. Hänen johdollaan Kouachi kiinnostui ensimmäistä kertaa kunnolla islamista. Beneyettoun tiedetään harjoittaneen tiukkaa salafismia. Salafismin äärimmäisten muotojen tiedetään olevan suosittuja jihadistipiireissä.

Beneyttoun tuttavapiirin kautta tuntemiensa ihmisten avulla Kouachi myös oppi käyttämään Kalašnikov-rynnäkkökivääriä – tosin todennäköisesti vain suuntaa-antavien mallien avulla.

Kouachi suunnitteli lähtevänsä taistelemaan Irakiin, mutta vuonna 2005 hänet pidätettiin. Tuolloin hänen asianajajansa kuvasi Kouachia "pikkutekijäksi".

Kouachi pidätettiin osallisuudesta niin sanottuun ”Buttes-Chaumont” -verkostoon, joka lähetti jihadisteiksi pyrkiviä Irakiin Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian vuonna 2003 tekemän hyökkäyksen jälkeen. Farid Benyettou oli tämän verkoston johtaja. Yhteensä verkosto ehti lähettää noin tusinan verran alle 25-vuotiaita nuoria Irakiin.

Chérif Kouachi tunsi osan verkoston jäsenistä jo koulussa. Koulussa häntä pidettiin kaveriporukan kaikkein väkivaltaisimpana ja impulsiivisimpana. Hänestä tuli nopeasti pikkurikollinen: varkauksia, huumeita ja ehkä myös juutalaisten kauppojen ilkivaltaa. Vuonna 2008 hän myönsi kaverilleen baarissa, että hän on rikollinen.

Fleury-Mérogisin vankilassa vietettynä aikana hän kuitenkin tapasi Djamel Beghalin. Beghal istui 10 vuoden tuomiota Yhdysvaltain Pariisin-suurlähetystöön suunnittelemastaan iskusta vuonna 2001.

Kouachin tiedetään pitäneen yhteyttä Beghaliin vapautumisensa jälkeen. Sen lisäksi Kouachi tapasi säännöllisesti myös muita terrorismista tuomittuja.

Toukokuussa 2008 Kouachi sai ”Buttes-Chaumont” -verkostoon kuulumisesta kolmen vuoden vankeustuomion, josta puolitoista vuotta oli ehdollista. Tämä tuomio viimeistään muutti Kouachin, sanoo hänen entinen asianajajansa Vincent Ollivier.

Ollivierin mukaan tätä ennen Kouachi vaikutti vain kuuluvan porukkaan nuoria, jotka näyttivät olevan eksyksissä ja ymmällään, eivät fanaatikkoja sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kun Kouachi pidätettiin "Buttes-Chaumont” -verkostoon kuulumisesta, hänen Irakiin-lähtönsä oli hyvin lähellä. Oikeudelle kertomansa mukaan mitä lähemmäs lähtöpäivä tuli, sitä enemmän hänestä tuntui, että lähtö ei kannata. Hän ei kuitenkaan halunnut perua, sillä silloin hän olisi näyttänyt pelkurilta.

Vuosien 2005 ja 2008 vankeustuomioiden välissä Kouachi oli töissä ainakin kalakaupassa.

Viimeksi Kouachi oli pidätettynä rikoksista epäiltynä toukokuusta lokakuuhun vuonna 2010.

Sekä Chérif että Saïd Kouachi ovat syntyneet Pariisissa ja he ovat Ranskan kansalaisia. Suku on algerialainen. Veljesten vanhemmat kuolivat, kun pojat olivat vielä lapsia. Ainakin Chérif Kouachi kasvoi orpokodissa Länsi-Ranskan Rennesissä.

Algeria on Ranskan entinen siirtomaa. Ranska soti vuosina 1954–62 Algerian itsenäisyysliikettä vastaan. Sodan päätteeksi Algeria itsenäistyi ja maan ranskalaisväestö pakeni lähes kokonaisuudessaan Ranskaan. Ranskaan muutti suuri joukko myös Ranskaa tukeneita algerialaisia.

Lähteet: Le Monde, Reuters
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

HS kertoo uhreista näin:
He kuolivat Pariisin terrori-iskussa: Toimittajia, piirtäjiä, kolumnisteja, poliiseja ja huoltomies

Raa'assa hyökkäyksessä tapettiin Charlie Hebdon tärkeimmät tekijät, lehden avustajia, paikalla vieraillut entinen toimittaja, kaksi poliisia ja huoltomies.

Pariisin keskiviikkoisessa terrori-iskussa tapettiin yhteensä 12 ihmistä. Raa'assa iskussa tapettiin lehden tunnetuimmat tekijät, lehteä avustaneita piirtäjiä, henkivartijana työskennellyt poliisi Franck Brinsolaro, 49, ja sattumalta paikalle osunut poliisi, Ahmed Merabet, 42.

Merabet työskenteli polkupyöräpoliisina Pariisin 11. kaupunginosassa, jossa isku tehtiin. Hän oli partioimassa, kun hyökkääjät avasivat tulen. Merabet oli tiettävästi muslimi.

Hyökkääjät tappoivat hänet kylmäverisesti lähietäisyydeltä toimitusrakennuksen edessä olevalle jalkakäytävälle.

Brinsolaro taas oli Charlie Hebdon päätoimittajan, Stéphane Charbonnierin, henkivartijana. Charbonnierille määrättiin poliisivartio sen jälkeen kun lehteä vastaan oli hyökätty vuonna 2011.

Muut tapetut olivat lehden piirtäjiä ja sen avustajia sekä lehden toimituskokouksessa vieraillut entinen toimittaja.

Alla lyhyt kuvaus lehdessä tapetuista:

Jean "Cabu" Cabut (Cabu) piirtäjä, 75.

Ranskan tunnetuimpiin kuuluva sarjakuvapiirtäjä työskenteli pitkän uransa aikana useissa tunnetuissa satiirisissa lehdissä, Charlie Hebdon ja sen edeltäjän Hara-Kirin lisäksi Le Canard Enchaînessa.

Georges Wolinski, piirtäjä, 80.

Wolinski työskenteli pitkään Charlie Hebdossa ja toimi myös lehden päätoimittajana vuosina 1970–1981. Tunisiassa syntynyt Wolinski oli Ranskan satiirisen perinteen grand old man.

Stéphane "Charb" Charbonnier, piirtäjä ja lehden päätoimittaja, 47.

Charbonnier johti Charlie Hebdoa vuodesta 2009, ja hän oli eturintamassa rusikoimassa profeetta Muhammedin esittämistä kuvaavaa tabua. Vuonna 2012 hän sanoi Tel Quel –lehdelle seuraavasti: "En pelkää kostoa. Minulla ei ole vaimoa eikä lapsia, minulla ei ole autoa, ei velkaa. – – tämä voi kuulostaa suureelliselta, mutta kuolen mieluummin pystypäin kuin elän polvistuneena."

Bernard Maris, ekonomisti ja kolumnisti

Bernard "Tignous" Verlhac, piirtäjä, 58. Teki säännöllisesti yhteistyötä Charlie Hebdon kanssa ja julkaisi myös ranskalaisissa lehdissä ja ranskalais-belgialaisessa sarjakuvalehdessä.

Philippe "Honoré" Honoré, piirtäjä, 73.

Teki säännöllisesti yhteistyötä Charlie Hebdon kanssa. Charlie Hebdon viimeisenä julkaistu piirros jihadistijärjestö Isisin perustajasta, Abu Bakr al-Bagdadista, oli Honorén käsialaa. Honoré piirsi useisiin Ranskan tunnetuimpiin lehtiin, mukaan lukien Le Mondeen ja Libérationiin.

Mustapha Ourrad, oikolukija, algerialaissyntyinen Ourrad saapui Ranskaan 20-vuotiaana ystäviensä avustuksella. Itseoppinut Ourrad teki teki töitä kustantamossa ja useissa lehdissä. Hän teki ystäviinsä vaikutuksen kulttuurintuntemuksellaan.

Elsa Cayat, ainoa iskussa tapettu nainen oli psykoanalyytikko ja kolumnisti. Kahdesti kuussa lehdessä ilmestynyt kolumni kulki nimellä "Divan" (sohva tai divaani).

Michel Renaud, entinen toimittaja ja Clermont-Ferrandissa toimivan kulttuurifestivaalin perustaja. Hän oli käymässä Charlie Hebdon toimituksessa tavatakseen piirtäjä Cabua.

Frédéric Boisseau, huoltomies, 42.

Boisseau oli hyökkäyksen aikana rakennuksessa, jossa hyökkäys tehtiin.

Lähteet: Le Monde, The Guardian
Tuo lainaus Charbilta on kaunis...:

"En pelkää kostoa. Minulla ei ole vaimoa eikä lapsia, minulla ei ole autoa, ei velkaa. – – tämä voi kuulostaa suureelliselta, mutta kuolen mieluummin pystypäin kuin elän polvistuneena."

Kuva

Nostan hattua.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Belker
Javier Pena
Viestit: 1706
Liittynyt: Ma Loka 05, 2009 11:51 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Belker »

Charlie Hebdon kaltainen satiirijulkaisu - voisiko sellainen olla Suomessa?

Ei. Tekijät olisivat vankilassa. Ks. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76348-s ... rikollista
”Suomessa Charlie Hebdon toiminta olisi rikollista”



Kotimaa
|


Charlie Hebdo



Vapaa-ajattelijain liitto vaati jumalanpilkan kriminalisoivan lain kumoamista. Järjestö huomauttaa, että nykylain ollessa voimassa näyttää siltä, että ranskalaisen Charlie Hebdo -satiirilehden toiminta olisi rikollista Suomessa ja lehden pilapiirtäjiä ja toimittajia vastaan voitaisiin nostaa syytteet.
---
Rikoslain pykälässä uskonrauhan rikkomisesta todetaan, että ”joka julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”
---
Liikkelle meillä lähdettäisiin sakoista. Kun toiminta jatkuu, tulevat ehdolliset vankeusrangaistukset. Lopulta toimitus saisi kiinteää kakkua.

Välillä lehti olisi takavarikoitu ja laitteet otettu valtiolle "rikoksentekovälineinä". Lehti olisi poistettu kaikista rekistereistä, siksi toimitusporukan olisi pakko perustaa koko ajan uusia lehtiä. Joista tulisi uusia rangaistuksia.

Alexander Stubb ei tällaista mahdollisuutta ole estämässä. Hän on pm, muttei tee mitään sananvapauden parantamiseksi Suomessa.

Sipiläkään ei sen koommin. Eikä Rinne tai Soini. Räsänenkään ei tee mitään, nauttii ehkä eniten pykälistä. Ehkä viherkommareissa on ollut uskonrauhan rikkomislakia kumoavia ajatuksia. Kerrankin siellä on oltu edistyksellisiä. RKP Haglundeineen jne. tuskin perinteitä on rikkomassa.

Kuten näemme, eduskuntamme on pullollaan tekopyhiä, jotka antaisivat satiirikkojen lopulta joutua vankilaan ja konkurssiin Suomessa. Toki he hakevat some-hyväksyntää paheksumalla terrorismia. Mutta suomalaiset charliehebdonistit - LINNAAN JA VARARIKKOON VAAN!
MelkoNormi
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ke Helmi 06, 2013 1:01 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja MelkoNormi »

Mman kirjoitti:
hannu hanhi kirjoitti: On uutisoitu, että ISIS on tappanut länsimaista tulleita taistelijoita, jotka ovat halunneetkin palata takaisin kotimaahansa. Sen sijaan Suomeen on tullut ISIS:n taistelijoita hyvissä sielun ja ruumiin voimissa, mukana ripaus taitoa käyttää aseita ja tappaa. Miksi näitä ISIS ei ole murhannut? Todennäköisesti siksi, että näillä Suomeen palanneilla on jokin ISIS:n antama missio. Mission päätavoite on tappaa meitä pakanoita.
Tässä voikin olla totuuden siemen.. hyvin pähkäilty
Jos tahtoisi olla oikein pikkuviisas, niin sanoisin että ei sitä tarvitse mennä edes minnekään ISISen riveihin jos tahtoo taitoa ja tahtoa tappaa. Menee inttiin, saa paremman koulutuksen mitä saa ISISen riveissä. Jos inttiin ei pääse, pääsisi asiaa harrastamaan ihan normaaleilla maanpuolustushenkisillä kursseilla tai vaikka sitten airsoft harrastuksen parissa.

Vaikka länsimainen lehdistö on vapaa ja aina oikeassa (katso esimerkiksi joulun palvelunestohyökkäykset joista syytettiin heti pohjois-koreaa vaikka kaikki asiaan vihkiytyneet tiesivät asialla olevan Lizard Squad), voidaan silti olettaa että osa asiaa koskevista uutisista eivät välttämättä ole niin totta kuin olla voisivat. Jos tuollainen juttu että: "ISIS teloittaa vapaaehtoisia jotka tahtovat pois" käsketään tai vahvasti kehotetaan julkaisemaan vaikka turvallisuusviranomaisten puolesta, niin kyllä ne länsimaiset lehdet sen julkaisee. Viime vuoden aikana aika paljon on nostanut vapaassa lehdistössä päätään kaikenlainen propaganda sekä virheelliset olettamukset ja väittämät jotka julkaistaan, koska, no, klikkijournalismi.

Mutta vaikka asia oikeasti olisi niin, ei se sulje että ISISin riveistä ei pääsisi pakenemaan hengissä jos tilaisuus koittaa. Nuo väitetyt teloitukset koskivat käsittääkseni joukkopakoa suunnitelleita joten ISISen puolelta aivan ymmärrettävää. Kyllä sitä sotien aikana Suomessakin osattiin aivan samat kikat.
MelkoNormi
Armas Tammelin
Viestit: 89
Liittynyt: Ke Helmi 06, 2013 1:01 am

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja MelkoNormi »

Belker kirjoitti:Charlie Hebdon kaltainen satiirijulkaisu - voisiko sellainen olla Suomessa?

Ei. Tekijät olisivat vankilassa. Ks. http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/76348-s ... rikollista
Tätä minäkin ihmettelin. Minusta tuntuu että suomalaiset liikaa mantraavat omia hokemiaan ja sitten aikansa hoettuaan "pisa", "vapaus", "nokia", "kilpailukyky", huomataan että vaikka tosiasiat puhuvat aivan toisin kuin hokemat, niin silti hoetaan samoja mantroja. Mantroja hoetaan siihen saakka kunnes joku ulkopuolinen tulee, ottaa kädestä kiinni ja sanoo: "Hei, nyt ihan oikeasti, lopeta".

Suomessa ei ole olemassa sellaista kuin sananvapaus tai lehdistönvapaus koska tosiaan, näistä asioista voidaan heittää linnaan. Suomessa on käsite "vastuullinen sananvapaus" joka tarkoittaa, että sanoa saa mutta siitä voi sitten joutua vastuuseen jos joku ei tykkää. No, sen takana seison että varsinaiseen rikokseen ei saa yllyttää sanomalla, "tapa se" tai "hakkaa se" tai "polta sen auto" mutta muuten en ymmärrä miten voi joutua linnaan sanomalla, että "taivaassa asuva satuolento sitä tai tätä tai sen seuraajat tuota".

Ymmärtäisin jos kiihottaa rikoksiin mutta esimerkiksi kärkäs arvostelu ei ole sallittua. Esimerkiksi yhdysvalloissa tällainen ei olisi mahdollista eikä pitäisi olla missään länsimaisessa maassa. Muutaman jenkkiliberaalin kanssa kun olen netissä heitellyt kommenttia, niin heillä oli alunperin sellainen käsitys että suomessa kaikki oli paremmin. Sitten kun otti esiin pakkas-niityn tuomiot ja käsitteen "viha-puhe", niin totesivat että "eihän tuo voi olla totta".
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Nyt siellä ollaan kai aika lähellä kiinniottoa/tilanteen ratkeamista.
Ranskan terroristiepäillyt linnoittautuivat painotaloon

Etsityt ovat linnoittautuneet Charles Hedbo -lehden painotaloon lähellä Pariisia. Viranomaiset ovat kiistäneet tiedon yhden ihmisen kuolemasta.

Suuroperaatio Pariisin terrori-iskusta epäiltyjen kahden miehen kiinnisaamiseksi on keskittynyt Dammartin-en-Goëlen pikkukaupunkiin noin 40 kilometrin päähän Pariisista. Kaupunki on eristetty.

Viranomaiset ovat vahvistaneet, että etsityt ovat painotalossa, jossa painetaan myös satiirilehti Charles Hebdoa. Keskiviikkoisessa iskussa lehden toimitukseen kuoli 12 ihmistä.

Ennen kuin epäillyt piiritettiin teollisuusalueella sijaitsevaan painotaloon, poliisi ajoi heitä takaa moottoritiellä. Miehet olivat kaapanneet auton varhain aamulla Montagny-Sainte-Félicitén kaupungissa.

Ranskalaisten tiedotusvälineiden mukaan yksi ihminen kuoli ja useita haavoittui, kun takaa-ajetut ottivat panttivankeja. Heidän määrästään ei ole selvyyttä. Viranomaiset ovat kiistäneet kuolonuhrin.

Operaatioon etsittyjen veljesten pidättämiseksi osallistuu tuhansia poliiseja ja sotilaita. Tukenaan heillä on myös helikoptereita.
http://yle.fi/uutiset/ranskan_terrorist ... on/7727206

Tuolta Ylen sivuilta voi seurata suoraa lähetystä.

Ovatkohan nämä terroristit menneet painotaloon estämään ensi viikon lehden julkaisemisen vai mikähän tässä on takana...?
__________________________________________________________________
Pikamuokkaus:
Ylen Pariisin-kirjeenvaihtaja kertoo Twitterissa Ranskan sisäministerin varmistaneen, että terroristeilla on panttivankeja: https://twitter.com/annastiina_h
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Twitteristä bongasin tiedon, jonka mukaan kyseessä ei olisikaan Charlie Hebdoa painanut painotalo. Tieto ilmeisesti Le Mondelta. Terroristit ovat siis ilmeisesti linnoittautuneet ihan satunnaiseen rakennukseen.
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Charity
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Su Marras 25, 2012 5:11 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Charity »

Kuinkahan tässäkin piirityksessä käy?
Vahvasti sellainen tunne, että vaikka nämä (oletettavasti) veljekset kuolisivat,
ei asia suinkaan jää tähän.
Ihan yhtä lailla kuin tavalliset sukankuluttajat ympäri maailman seuraavat Ranskan tapahtumia, myös nämä yksin tai pienryhmissä radikalisoituneet jihadistit (osa jopa Syyriassa jo "taistelleita") ympäri länsimaiden seuraavat tapahtumien kulkua, ja saavat vaan ilmaa siipiensä alle tästä(kin).

Ja suomalaiset kukkahattupolitiikot miettii kuinka näitä "taistelijoita" voidaan tukea yhteiskunnan taholta. Twiitit paukkuu ja sädekehät kiiltää..
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Charity kirjoitti:Ja suomalaiset kukkahattupolitiikot miettii kuinka näitä "taistelijoita" voidaan tukea yhteiskunnan taholta. Twiitit paukkuu ja sädekehät kiiltää..
Laita ihmeessä linkkejä näihin. Itse en ole törmännyt yhteenkään tällaiseen twiittiin.
_______________________________________________________________

Twitterissä leviää tieto, että terroristit olisivat ilmoittaneet olevansa valmiita kuolemaan marttyyreina:
The Paris correspondent for The Guardian Angelique Chrisafis tweets: Yves Albarello, UMP MP for Seine-et-Marne has told @itele: "the two fugitives declared they wanted to die as martyrs."
http://www.bbc.com/news/live/world-europe-30722098
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Charity
Armas Tammelin
Viestit: 70
Liittynyt: Su Marras 25, 2012 5:11 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja Charity »

Viittasin lähinnä nyt siihen, että terrorismista ylipäänsä tulee suomalaispolitiikkojen taholta näitä "voi voi, tuomitsemme jyrkästi"-päivityksiä sosiaalisessa mediassa.
Mitään ei kuitenkaan konkreettisesti tehdä esim. sen eteen, että lakeja muutettaisiin tai että edes terrorismin uhka nostettaisiin oikeasti pöydälle.
Tuntuu, että Suomessa ollaan silmät ummessa ja halutaan miellyttää joka suuntaan.

Ja tosiaan esim. demareitten Haataista on huolettanut näiden Suomeen palaavien "sotureiden" kohtalo niin, että piti siitä ihan kirjallinen kysymyskin laatia eduskunnalle:

http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp ... 13_p.shtml

Itse aiheeseen..
Onkohan tällä parivaljakolla takataskussa useampikin iskusuunnitelma, koska ovat paenneet eikä jääneet Allahin poimittavaksi?
Avatar
PaxCow
Adrian Monk
Viestit: 2520
Liittynyt: To Tammi 17, 2013 3:45 pm

Re: Isku ranskalaislehden toimitukseen

Viesti Kirjoittaja PaxCow »

Ilmeisesti sillä eilisellä poliisin ampuneella miehellä on sittenkin yhteys terroristiveljeksiin?
French police say there is a "connection" between a suspect identified in a fatal policewoman shooting south of Paris on Thursday and the two brothers suspected of attacking Charlie Hebdo magazine, according to the AFP news agency.
http://www.bbc.com/news/live/world-europe-30722098
"I do not fear death. I had been dead for billions and billions of years before I was born, and had not suffered the slightest inconvenience from it." - Mark Twain
Vastaa Viestiin