Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Tänne keskustelut politiikasta siihen liittyvästä korruptiosta yms.

Valvoja: Moderaattorit

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

T-paikanhakijoiden leirejä kaavaillaan Egyptiin ja Tunisiaan

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Vihdoinkin jotain järkevää ehdotusta paapomisen ja vatvomisen sijaan.
Saksa ja Tanska haluavat lähettää laittomat maassaolijat EU:n ulkopuolelle tutkittavaksi turvapaikkatarpeesta

Toimintamallilla halutaan tehdä salakuljettajien työ mahdollisimman vaikeaksi.

29.11.2016 17:47, 4504 lukukertaa

Sekä Saksassa että Tanskassa työstetään aloitetta, jonka mukaan Välimeren ylittänyt laiton siirtolainen lähetetään välittömästi kolmannessa maailmassa sijaitsevaan vastaanottokeskukseen hakemaan turvapaikkaa.

Kuva
Muslimit polttamassa Tanskan lippua.

Jos henkilön katsotaan olevan aito pakolainen, hänet voidaan sijoittaa EU-maahan.

“Hallituksemme on sitoutunut siihen, että painetta Euroopan rajoilla tulee saada helpotettua, ja samaan aikaan ihmissalakuljettajien työtä pitää vaikeuttaa niin paljon kuin mahdollista”, kertoo Tanskan maahanmuutto- ja integraatioministeri Inger Støjberg Berlinske-julkaisulle.

Itse asiassa uuden hankkeen takana on Saksan sisäministeri Thomas de Maizière. Hanke muistuttaa Australian käyttämää mallia.

Kuva
Muslimeja Saksassa.

Australiaan pyrkivät turvapaikanhakijat sijoitetaan lähistön saarivaltioihin, mutta vaikka turvapaikka-anomus hyväksyttäisiinkin, Australia ei päästä yhtään turvapaikanhakijaa maahansa, vaan turvapaikanhakijat sijoitetaan kolmansiin maihin Australian niiden kanssa tekemien sopimusten mukaan.

MV-lehti kertoi Australian mallista 27. huhtikuuta 2015.

Toimisiko Australian malli maahanpyrkijöitä kohtaan Euroopassa? http://mvlehti.net/2015/04/27/toimisiko ... uroopassa/

Turvapaikanhakijoiden leirejä kaavaillaan Egyptiin ja Tunisiaan. Maissa tarjotaan turvapaikanhakijoille minimituki ja ankarat rangaistukset rikoksista, joten ne eivät ole esimerkiksi Irakista ja Syyriasta lähteneiden muslimien suosiossa.

“Jos Eurooppaan tulo tehdään mahdottomaksi, laittomat siirtolaiset välttävät sen korkeaa hintaa ja Välimeren ylitystä”, sanoo Saksan sisäministeriön tiedottaja.

Berlinske-julkaisun mukaan tavoite on murskata ihmissalakuljettajien ansaintamalli.

Lähde: Fria Tider http://www.friatider.se/danmark-och-tys ... -s-ka-asyl

T2/MV
[email protected]
http://mvlehti.net/2016/11/29/saksa-ja- ... tarpeesta/
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Avatar
PiikkiSika
Adrian Monk
Viestit: 2808
Liittynyt: To Tammi 14, 2016 11:52 pm

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja PiikkiSika »

Doctor Lecter kirjoitti:
Ylempää kuvaa kommentoin, notta pitääkö näillä naispuolisilla avustajilla ja tulkeilla olla kaapu yllä/huivi päässä, jotta voivat/saavat puhua/olla näkyvillä musulmaaniukon edessä? Millaisen kuvan tälläinen pelleily antaa tp-hakijalle Suomesta?
Kyllä pitää, sillä kunnioitus ja vieraat huuhaa profeetat. Lisäksi yhtenä suvaitsevaisuuden lähettiläiden ja valtaapitävien tavoitteena on mm. sanontojen ja tapojen kriminalisointi, jolloin esim. : "Maassa maan tavalla" sekä Suomalaisten marssilaulujen julkinen esittäminen katsottaisiin rasistiseksi vihailmaisuksi, jonka esittäjille napsahtaisi sakkoa ja merkintä KRP:n jr rekisterin uusnatsi osioon. :D
! ! ! Eläköön EU-direktiivit ja kansan syväkyykky ! ! !

Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Riukiu kirjoitti:Luuletko todella, että näitä noukitaan mereltä siksi, että heistä välitettäisiin? Jo on naiivia. Jos heitä ei olisi saatu lähtemään, heitä lennätettäisiin suoraan koneilla sieltä.
Heitä poimitaan siksi, että laki ja ihmisoikeudet. Media "kaikille hyvää niin kauan, että kaikilla on kohta yhtä pahaa" -agendoineen on voimakas peluri tässä. Säälittää ihan, että jopa suomalaisia tuolla noissa hommissa ja upseeri itkee mediassa "en tajunnut tilannetta bla blaa". No ei tajunnut vieläkään tai tajusi väärin.

Tässä on kyse puhtaasti euroopan houkuttelevuudesta ja lähtömaiden kestämättömästä sekasorrosta. Ja turha sanoa, etteikö heitä olisi yritetty auttaa. Ei kaikista maailman kansoista ole vaan sopeutujiksi muuttuvassa maailmassa. Siksi kokonaisia eläinlajejakin kuolee sukupuuttoon. Nyt annetaan paskakulttuureille ja paskaporukalle keinotekoisia elämän edellytyksiä. Sama koskee tätä länsimaista kulttuuria sairastuneine väestöineen. Hyi saatana mitä porukkaa täälläkin keinotekoisesti pidetään elossa. Loppuisi jo ne toimivat antibiootit, niin vältyttäisiin monelta pahalta.

Näistä vapaamatkustajista joita tunkee eurooppaan ovista ja ikkunoista:
Ei näistä ole ikinä mihinkään minimipalkkahommiin edes, ainoat tuon porukan hyödylliset eli Naiset jätetään sinne jonnekin. He olisivat se muutoksen ydin, ellei heitä niin brutaalisti hallittaisi uskontojen ja ikivanhojen tapojen keinoin.

Turhaa kuvittelua, että tälle hulluudelle löytyisi yksi motivoitunut johtoryhmä - nuo paikkaansa välillä laitoksesta toiseen vaihtavat euroopan johtajat ovat siellä omassa pienessä akvaariossaan kuin kalaparvi, jota ohjaa nykyään median esiin nostamat kohut.

Pitkäjänteinen johtaminen on mennyttä, sillä tällainen päättäjä ei ole mediaseksikäs ja idiootti kansa ei osaa tämänkaltaista arvostaa.

Ehkäpä joskus vielä ihmiskunta elää sitä aikaa, jossa vähäisiin resursseihin sopeutuminen ratkaisee yhteisösi tulevaisuuden. Nyt lapataan tänne lisää porukkaa, jotka kohta vitunmoisia paskamahoja tai tuhon jumalia. Ei menestystarinoita. Ainakin luovat väkivallan ilmapiiriä asioineen, jotka ei tänne vaan, perkelesaatanavittu, kuulu. Painukoot ... ja kuolkoot. Niin se teen minäkin.
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.

Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Heitä poimitaan mereltä koska kyseessä on raaka bisnes. Valtio eli veronmaksajat eli kansalaiset maksaa kaiken tämän lystin ja pääministeri Juha Sipilän kaltaiset bisnismiehet kuittaavat riihikuivan taskuihinsa lukemattomien bulvaaniyritystensä kautta.

Mitä enemmän "pakolaisia," sitä enemmän rahaa sisään "yritykseen."
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Pimeys, hiljaisuus ja totiset ihmiset rassasivat - Mohammedille riitti kaksi kuukautta Suomessa

Kemijärven pimeys ja hiljaisuus olivat liikaa Mohammedille, ja hän palasi Bagdadiin turvallisuusuhista huolimatta.

Iltalehti tapasi marraskuussa useita Suomesta Irakiin palanneita turvapaikanhakijoita Bagdadissa.

Yksi palaajista on Mohammed, joka edelleen tekee työtä uhkausten alla.
Sekä Mohammed että Ali ja Saba tulivat Suomeen väärien tietojen perusteella.
- Ajattele nyt tilannetta, jossa käytännössä aseenpiippu ohimolla yrität ensiavussa auttaa haavoittunutta, vilkas nuori mies selittää suhteellisen hyvällä englannilla.

Hän työskenteli ennen Suomeen lähtöä ja työskentelee jälleen yhdessä suurista sairaaloista Bagdadissa. Mohammed kertoo, että puolisotilaallisten militanttiryhmien yhteenotot keskenään ja väkivalta sivullisia kohtaan näkyvät ensiavussa päivittäin.

Kun paikalle tuodaan haavoittunut militantti, uhkailevat tämän toverit aseilla hoitajia ja lääkäreitä saadakseen hoitoa ennen muita. Mohammed sanoo, että työ on tämän vuoksi erittäin stressaavaa ja vaarallista.
- Mutta onneksi on työ. Olin onnekas, että onnistuin saamaan työni takaisin ystävien avustuksella.

Sama uhkailu ensiavussa jatkuu edelleen. Mohammed kritisoi myös sitä, ettei poliisi tee asialle mitään. Hän arvelee, että militanteilla on poliisin lupa toimia. Lisäksi Mohammedin mukaan käytännössä puolet sairaalan henkilökunnasta - myös hänen esimiehensä - kuuluu militantteihin tai heillä on yhteyksiä näihin ryhmiin.

Ehdotan ensin haastattelua Mohammedin työpaikalla, mutta hän ei uskalla. Liian riskialtista. Bagdadilaisessa kahvilassa hän puhuu avoimesti toiveistaan ja matkastaan Suomeen.

Suomi tutuksi googlettamalla

Mohammedin tarkoituksena oli lähteä Eurooppaan, pakoon Bagdadin hullua elämää.

Hän googletti. Irakissa oli viime vuonna Facebookissa aktiivinen kampanja, jossa kerrottiin Suomen erinomaisuudesta ja väitettiin virheellisesti, että käytännössä kaikki Suomeen saapuvat saavat turvapaikan.

Mohammed lähti Euroopan halki Suomeen. Syksyinen pimeys ja hiljaiset ja totiset ihmiset Kemijärvellä olivat kuitenkin liikaa vilkkaalle irakilaiselle. Hän päätti kahden kuukauden jälkeen palata takaisin Irakiin.

Hakuammunnaksi luonnehdittava matka Suomeen ei kuitenkaan kaduta Mohammedia. Suomen lisäksi hänellä on toinen suosikkimaa. Nyt 25-vuotias röntgenhoitaja suunnittelee matkaa Kanadaan. Hän suunnitteli sinne siirtymistä suoraan Suomesta, mutta ei onnistunut hoitamaan järjestelyjä.
- Etsin internetistä kaiken mahdollisen tiedon. Ja haluan lähteä töihin, en pakolaiseksi, Mohammed sanoo.

Työnsä ohessa hän opiskelee insinööriksi ja toivoo, että löytäisi Kanadasta jompaakumpaa koulutustaan vastaavaa työtä.
- En ymmärrä, miksei koulutettu työvoima kelpaisi Kanadassa ja Euroopassa, hän pohtii.

Kauhavalta Bagdadiin
Myös Alin ja Saban perhe palasi Bagdadiin. He kyllästyivät odottamaan päätöksiä Suomen viranomaisilta. Myös pettymykset seurasivat toinen toistaan.

Ali sanoo, että hän oli saanut väärää tietoa Suomen suhtautumisesta turvapaikanhakijoihin. Tietolähteenä niin Alilla kuin monella muullakin oli sosiaalinen media.

Alun perin pariskunta jätti Irakin yleisen turvallisuustilanteen vuoksi. Perhe kuuluu sunnimuslimeihin, ja Ali kertoo, että häntä vainottiin shiia-valtaisessa kaupungissa. Pariskunta näki reilun vuoden takaisen pakolaisvirran ja päätti liittyä siihen.

Suomessa tie vei Kauhavalle. Molemmat kiittelevät silloista vastaanottokeskuksen johtajaa "Iipeetä", eli Ilkka Peuraa. Mikään muu ei juuri kiitosta saa.

Tosin hyviäkin asioita tapahtui. Nyt bagdadilaisolohuoneen lattialla kököttää vajaan vuoden ikäinen Rafida-tyttö. Hän on syntynyt joulun aatonaattona Seinäjoella.
- Olemme pohtineet, voiko lapsi saada Suomen kansalaisuuden, tytön äiti Saba sanoo.

Iltalehti
10.12.2016 klo 20.28

Kuka levittää väärää tietoa, että Suomesta kaikki saavat turvapaikan? Siis pääministeri Juha Sipilän (kesk) lisäksi?

"Mikään muu ei juuri kiitosta saa".

Puuro oli paskaa, päiväraha pieni, kaupoissa myytiin sianlihaa, koiria näkyi, punaista mattoa ei eteensä levitetty, islam ei ollut valtauskonto (vielä), taloa ei annettu, hyysättiin liian vähän, sukat ja lapaset neulottu huonosta villasta (mut hei, kiitti kuitenkin).

Toivottavasti muutkin irakilaiset seuraavat Mohametin esimerkkiä.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Radiopuhelin
Theo Kojak
Viestit: 1182
Liittynyt: Pe Tammi 13, 2012 12:06 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Radiopuhelin »

Doctor Lecter kirjoitti: Kuka levittää väärää tietoa, että Suomesta kaikki saavat turvapaikan? Siis pääministeri Juha Sipilän (kesk) lisäksi?
Aika vahva ehdokas lienee siellä suunnalla mistä aurinko nousee

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Radiopuhelin kirjoitti:
Doctor Lecter kirjoitti: Kuka levittää väärää tietoa, että Suomesta kaikki saavat turvapaikan? Siis pääministeri Juha Sipilän (kesk) lisäksi?
Aika vahva ehdokas lienee siellä suunnalla mistä aurinko nousee
Kim Jong-Un?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

URSA
James Bond (David Niven)
Viestit: 11301
Liittynyt: Pe Loka 25, 2013 6:57 pm

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja URSA »

Kuinka paljon Eurooppaan saapuneiden irakilaismiesten joukossa on tällaisia Romeoita, jotka ovat ainoastaan suututtaneet Irakissa toisen suvun huonolla käytöksellään?
http://yle.fi/uutiset/3-9347430 (Osa Ylen "hyvän mielen jutusta.")
Rakkaus ajoi pakomatkalle

Sangar ei vielä tiedä, koska hänen kohtalonsa Suomessa sinetöidään. Odotus on raastavaa. Paluu kotiin tuntuu mahdottomalta. Rakkaus ajoi hänet sieltä pakomatkalle. Taustalla oli paljon asioita, mutta käytännössä hän aloitti suhteen väärän naisen kanssa. Kulttuurit törmäsivät. Kurdistanissa tämä ei ole Sangarin mukaan tavatonta.

Moni tyttö ja poika on kuollut rakkauden takia.
Sangar

– Moni tyttö ja poika on kuollut rakkauden takia. Minut uhattiin ampua. Siellä on ihmisiä, jotka tekivät selväksi, että kuolen, jos he vielä näkevät minut.

Kävi oleskeluluvan kanssa miten vain, rakkaansa luo Sangar ei voi palata. Hänen toiveensa tulevaisuuden suhteen ovat kuitenkin suuret. Hän tosin toivoo enemmän maalleen kuin itselleen.

– Kotimaani kulttuurissa on paljon ongelmia. Toivon, että niistä ongelmista päästäisiin eroon ottamalla mallia Euroopasta.
Onko tuo vainon kohteena olemista, vai pelkkää hölmöilyä vaikka tuntee oman kulttuurinsa ja tietää millaista esiaviollista käytöstä Irakissa pidetään sopivana? Mikä olisi tytön versio tapahtuneesta, oliko se romanttinen suhde vai jotakin muuta?

Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17032
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Migri: Viime vuonna turvapaikkaa haki Suomesta yli 5  600 ihmistä

Viime vuonna Suomesta haki turvapaikkaa yhteensä 5  657 ihmistä, kertoo Maahanmuuttovirasto (Migri). Turvapaikanhakijoista enemmistö, reilu viidennes, tuli Irakista. Seuraavaksi eniten turvapaikanhakijoita tuli Afganistanista, Syyriasta ja Somaliasta, Migri kertoo.

Määrä on Migrin mukaan romahtanut edellisestä vuodesta, jolloin Suomeen saapui yhteensä yli 32  000 turvapaikanhakijaa. Migrin mukaan turvapaikanhakijamäärät ovat Suomessa 2000-luvulla vaihdelleet 1  500:n ja 6  000:n välillä.

Turun Sanomat
KOTIMAA STT 18:33

Noin vähän! Miten käy Suomen tulevaisuuden? Olemme kaukana vielä siitä mitä se Bruesseliin luikkinut Mikki Hiiri, tämä asiakirjaväärentäjä ja hän, joka sanoi, ettei ole lähdössä yhtään mihinkään - ja lähti kuitenkin... Katainen! (kok), just se sama mulkku sanoi, että Suomi tarvitsee (ja ravitsee) 1,8 miljoonaa maahanmuuttajaa.

Viime vuoden vauhdilla siihen menee noin 321 vuotta. Perustuu siihen, että suurin osa ns "maahanmuuttajista" saapuu juurikin kehitysmaista. Suomea jollain tapaa hyödyttävä muutto - ei, en katso, että rumpuryhmä tai rotan lailla sikiävä mustakaapu ja jälkeläisensä olisivat Suomelle hyödyllistä väestömäärälisäystä - on vähissä.
- Toisaalta, tarvitseeko maan väkiluvun aina lisääntyä? Pitääkö Suomessa olla n vuonna 2300 75 miljoonaa ihmistä, että ihan varmasti kaikki pärjäävät ja jokainen työpaikka tulee täytetyksi?

Kun katsoo maista mistä eniten tuli saapujia; Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja Somaliasta, ei voi muuta kuin voivotella Suomen puolesta; väkivaltaisen ideologian kannattajia suurin osa, jotka loputtomiin vaativat ja valittavat; sianlihaa myydään muiden lihojen kanssa, moskeijoita tarvitaan lisää, rasismia, syrjintää, asunnot liian pieniä, keittiö on samassa huonetilassa kuin olohuone, sänkyä ei saa Mekan suuntaan...

Pelkkiä kulueriä, joiden työllistyminen _tuottavaan_ työhän on käytännössä olematontakin olemattomampi.

Mutta näinhän me olemme päättäjiemme välityksellä halunneetkin.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Avatar
Rescuer
Perry Mason
Viestit: 3642
Liittynyt: Ti Heinä 08, 2008 8:15 pm

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja Rescuer »

Oleskelulupaa haki huomattavasti useampi kuin turvapaikkaa. Turvapaikanhakijoista ei Suomen taloutta ole nostamaan, mutta nuo kiinalaiset (1762 hakijaa marraskuun loppuun mennessä), intialaiset (1592 hakijaa) tai vaikka yhdysvaltalaiset (1026 hakijaa) harvemmin tulevat tänne pelkästään kattoon räkimään ja tukia nostelemaan.
Mitä enemmän vihreitä hymiöitä, sitä heikommat argumentit.
Eräässä entisessä hallituspuolueessa oltiin erittäin kiinnostuneita uusista pilvipalveluista. Sitten joku kertoi heille, ettei pilvipalveluilla ole mitään tekemistä kannabiksen kanssa...

Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Suurin mamu-valhe: Kaikkien tulijoiden taustat tiedetään

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Terrorismintutkija tekeytyi turvapaikanhakijaksi ja oleskeli vastaanottokeskuksissa - "Ne ovat terrorismin kasvualustoja"

Maanantai 9.1.2017 klo 20.00

Toimittaja, terrorismintutkija Shams ul-Haq tekeytyi turvapaikanhakijaksi, eli kaikkiaan 35 eri vastaanottokeskuksessa Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan "Terrorin pesäpaikat".

41-vuotias Shams ul-Haq syntyi Pakistanissa ja tuli Saksaan 26 vuotta sitten yksin alaikäisenä turvapaikanhakija. Ul-Haq on sopeutunut Saksaan hyvin, ja hänellä on Saksan kansalaisuus.

Kun Saksa joutui vuonna 2015 ennenäkemättömän suuren pakolaistulvan kohteeksi, ul-Haq päätti mennä ottamaan selvää, mitä vastaanottokeskuksissa tapahtui. Terrorismintutkija ja toimittaja naamioitui turvapaikanhakijaksi.

- En ajanut partaani viiteen päivään, en nukkunut kahteen yöhön, hain kellarista vanhat housut ja näytin ihan turvapaikanhakijalta, Shams ul-Haq sanoi saksalaiselle Berliner Morgenpostille antamassaan haastattelussa.

Sitten ul-Haq meni Berliinissä Lagesoon, jossa tuhannet turvapaikanhakijat odottivat vuoronumeroaan.

- Kun lopulta minun vuoroni tuli, annoin väärän nimen, kerroin heille keksityn tarinan ja sanoin tarvitsevani turvapaikkaa.

Monta identiteettiä

Shams ul-Haqin mukaan häneltä ei kyselty paljon eikä hänen kertomaansa kyseenalaistettu. Ul-Haq toimi myöhemmin samalla tavalla muissakin kaupungeissa, esimerkiksi Potsdamissa ja Eisenhüttenstadtissa. Hän käytti aina eri nimeä.

- Yhteensä käytin kymmentä erilaista identiteettiä ja olin 35 vastaanottokeskuksessa.

Ul-Haqin mukaan hän ei paljastunut edes sormenjälkien perusteella.

- Tunnen siirtolais- ja pakolaisviraston sekä poliisin työntekijöitä, ja heidän mukaansa järjestelmä ei toimi. Kukaan ei huomannut ainakaan minun tuplarekisteröintiäni, vaikka annoin joissakin tilanteissa sormenjälkenikin.

Ul-Haq jäi Berliiniin Tempelhofin kaupunginosassa olevaan, vanhoihin lentokonehalleihin rakennettuun vastaanottokeskukseen. Se on Berliinin suurin vastaanottokeskus, ja siellä majailee 860 turvapaikanhakijaa.

- Mielestäni kenenkään ei voi odottaa elävän siellä. Siellä on uskomattoman paljon ongelmia. Aikaisemmin valot olivat päällä koko yön niin, ettei kukaan pystynyt nukkumaan.

- Nyt tilanne on toisin. Sitten vessat. Ne haisevat, ja niitä voi tuskin käyttää. Ruoka ei maistu kaikille, ja vastaanottokeskuksessa on paljon seksuaalista hyväksikäyttöä.

- Pahinta on kuitenkin se, että ihmisillä ei ole mitään tekemistä. He vain hengailevat päivät pitkät tekemättä mitään. Monet saavatkin päähänsä typeriä ajatuksia.

Terroristien kasvualustoja

- Vastaanottokeskukset ovat salafistien ja terroristien kasvualustoja. Sanotaan, että Saksa tuo maahansa terroristeja. Tosiasiassa ruokimme itse heitä.

- Sitten nämä värväyshommissa olevat salafistit. He ajavat partansa pois ja tarjoavat apuaan avustusjärjestöille.

- Huomasin sen itse. He puhuvat pakolaisille, kutsuvat heidät illalliselle ja vievät salafistien johtamiin moskeijoihin. Esimerkiksi Berliinissä Neuköllnissä olevaan Al-Nurin moskeijaan. Näin turvapaikanhakijat joutuvat vääriin käsiin.

- Puhuin Tempelhofissa syyrialaisen pakolaisen kanssa, joka näytti minulle kuvia Syyriasta. Niissä hän poseerasi aseen kanssa ja kertoi taistelleensa Syyriassa jihadistisen al-Nusran riveissä. Mutta toiset radikalisoituvat vasta täällä Saksassa.

Shams ul-Haqin mukaan turvapaikanhakijat tylsistyvät ja hermostuvat, kun turvapaikkakäsittely kestää niin pitkään.

- Sitten joku tulee ja sanoo, että kaikki saksalaiset ovat uskottomia. Se voi johtaa vaaralliseen dynamiikkaan.

Oloja on parannettava

Shams ul-Haqin mukaan Saksassa on keskuksia, joissa ihmiset ovat onnellisia eivätkä hakeudu salafistien moskeijoihin.

- Sortoa pakenevilla on oikeus hakea ja saada turvapaikka. On hyvä, että Saksa on niin lempeämielinen ja on ottanut pakolaisia vastaan. Mutta jotkut käyttävät tätä suurisydämisyyttä hyväkseen. On oikein, että ihmiset saavat tietää sitä.

- Ongelmapakolaisten määrä on hyvin pieni, mutta heidän määränsä lisääntyy, jos vastaanottokeskusten oloja ei paranneta.

Shams ul-Haqin mukaan jo pienet muutokset parantaisivat turvapaikanhakijoiden elämää. Jos uudistuksia ei tehdä, vastaanottokeskukset ovat turvallisuusuhka Saksalle ja Euroopalle.

Lähde: Berliner Morgenpost, Focus
KATRIINA MÄKELÄ
[email protected]

kalifi
Alibin satunnaislukija
Viestit: 63
Liittynyt: Pe Tammi 06, 2017 1:56 am

Re: Suurin mamu-valhe: Kaikkien tulijoiden taustat tiedetään

Viesti Kirjoittaja kalifi »

Mielenkiintoista, mutta eikö tämä kuulu maahanmuuttajat ketjuun, vai ajattelitko kaikista mamuasioista avata oman ketjun ajankohtaista osaan?

Ainakin Venäjään liittyvissä uutisissa ylläpito ihailtavan sukkelasti käy piilottamassa uutiset milloin mihinkin ketjuun.

Jukka Siintonen
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1309
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2016 6:36 pm

Re: Suurin mamu-valhe: Kaikkien tulijoiden taustat tiedetään

Viesti Kirjoittaja Jukka Siintonen »

Yhteiskunnallisesti merkittävin valhe mitä meille syötetään, ansaitsee siis aivan oman ketjunsa.

Totuuden Puolesta
Olivia Benson
Viestit: 709
Liittynyt: La Loka 22, 2016 11:54 am

Re: Suurin mamu-valhe: Kaikkien tulijoiden taustat tiedetään

Viesti Kirjoittaja Totuuden Puolesta »

Tästä on hyvä keskustella. Taustojen lisäksi myös tulijoiden ikä on yleensä vain arvailujen varassa ja useat miehet tutkitusti ja todistetusti tekeytyvät alaikäisiksi saadakseen paremmat olot ja edut. Soluttautunut täysi-ikäinen terroristi yläkoulussa lasten seassa? Totta helvetissä tästä tulee keskustella.
Pelkästään vuonna 2017 on tähän mennessä tapahtunut 1540 muslimien tekemää terrori-iskua 56 eri maassa, joissa uhreja 10661 kuollutta ja 11028 loukkaantunutta mukaan lukien lapsia.

The Religion of Peace

kanlaya
Jack Bauer
Viestit: 951
Liittynyt: Ma Tammi 28, 2013 5:05 pm

Re: Siirtolaisten vyöry Eurooppaan

Viesti Kirjoittaja kanlaya »

http://yle.fi/uutiset/3-9411291?origin=rss
Saksa kertoi keskiviikkona, että lähes 550 maahan tullutta turvapaikanhakijaa pidetään turvallisuusriskinä.

Sisäministeri Thomas de Maizière kertoi, että viranomaiset ovat huolellisissa tarkastuksissa todenneet 547 ihmisen olevan riskejä maan turvallisuudelle ja nyt mietitään, onko heidät tarpeen karkottaa maasta tai ottaa kiinni.

Saksan tiedotusvälineiden mukaan Berliinin iskun joulukuussa tehnyt tunisialainen Anis Amri oli tunnistettu uhkaksi viime helmikuussa, mutta tutkijat pitivät epätodennäköisenä, että hän tekisi iskun Saksassa.

Berliinin joulumarkkinoille tehdyssä iskussa 19. joulukuuta kuoli 12 ihmistä, kun Amri ajoi rekalla ihmisten päälle. Neljä päivää myöhemmin Italian poliisi ampui hänet Milanossa.

Saksan parlamentissa poliitikot kyselivät tiukkaan sävyyn, miksi viranomaiset lopettivat Amrin tarkkailemisen, kun syyskuussa häntä muun muassa tutkittiin petoksista, huumeiden käytöstä ja muista rikoksista.

– He leikkivät tulella, sillä jokainen väärä laskelma voi olla tappava, sanoi Burkhard Lischka parlamentissa. Lischkan mukaan viranomaiset ovat kadottaneet kolme niistä ihmisistä, jotka ovat rinnastettavissa tunisialaiseen Anis Amriin.

Sisäministeri De Maizière myönsi, että turvallisuusuhkat ovat kohonneet ja kehotti lainsäätäjiä nopeasti hyväksymään uudet toimenpiteet, joiden avulla on helpompi ottaa kiinni karkotuksen saaneita ihmisiä. Hänen mukaan on hyväksyttävä se tosiasia, että islamistitaistelijoita liikkuu vapaasti ympäri Saksaa.

Lähteet: Reuters
Onko Saksa saanut valita parhaat päältä kun suomessakin on lähes samanverran riskiluokiteltuja supo:n mukaan vai onko tässä nyt kyseessä sellainen VALEUUTINEN joista on oltu niin huolissaan :lol:

Vastaa Viestiin