Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartnerinsa

Ulkomailla tapahtuneet selvitetyt tai vielä selvittämättömät henkirikokset
vempele
Martin Riggs
Viestit: 645
Liittynyt: To Marras 24, 2011 7:21 pm

Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartnerinsa

Viesti Kirjoittaja vempele »

Saksalaisnaista syytetään miesystävänsä surmaamisesta sirkkelisahalla. Vuonna 2008 sattunut tapaus tuli ilmi vasta viime vuonna.
32-vuotias saksalaisnainen on saanut Münchenissä syytteet miesystävänsä murhaamisesta sirkkeliä käyttäen. Tapauksen oikeuskäsittely alkoi maanantaina.

Silmät sidottuna ollut 28-vuotias miesystävä oli tekohetkellä raajoistaan sidottuna kiinni sänkyyn seksileikkien vuoksi.

Nainen on myöntänyt tappaneensa miesystävänsä. Hänen puolustusasianajajansa ovat kuitenkin vedonneet siihen, että teko oli harkitsematon ja tehty epätoivon hetkellä. Asianajajien mukaan nainen oli tullut epätoivoiseksi, kun miesystävä oli pakottanut tämän osallistumaan nöyryyttäviin seksileikkeihin.

Teko sattui jo vuonna 2008, eli nainen oli tekohetkellä ainoastaan 23-vuotias. Karmea tapaus tuli kuitenkin ilmi vasta vuosi sitten helmikuussa, kun miehen ruumis löydettiin haudattuna pariskunnan yhteisen kodin puutarhasta Münchenistä.

Pariskunta tapasi, kun nainen oli vasta 16-vuotias ja hän teki suhteen aikana kaksi aborttia. He muuttivat yhteen kaksi vuotta myöhemmin, mutta suhde oli hyvin myrskyisä. Nainen on kuvaillut, että miehellä oli kaksi hyvin erilaista puolta.

Tapauksesta uutisoi muun muassa Telegraph, jonka mukaan nainen on kertonut myös pitäneensä päiväkirjaa, johon on kirjannut ne nöyryyttävät seksileikit, joihin mies oli hänet suhteen aikana pakottanut osallistumaan.

Joulukuussa 2008 nainen oli heittänyt rajun riidan jälkeen miehen ulos pariskunnan kodista. Hän kuitenkin päästi miehen myöhemmin takaisin kotiin, jolloin hän syyttäjien mukaan oli jo päättänyt aikovansa tappaa miesystävänsä.

Naisen mukaan miesystävä oli pyytänyt häntä sitomaan itsensä sänkyyn kohtalokkaana iltana. Mies sai surmansa, kun nainen piti käynnissä olevaa sirkkeliä hänen rintakehänsä kohdalla. Kun mies oli kuollut, sahasi naisystävä sirkkelillä myös hänen päänsä irti.

Tämän jälkeen nainen kääri miesystävänsä ruumiin lakanoihin ja jätti sen koskemattomana huoneeseen puoleksi vuodeksi.

Puolustuksen mukaan sirkkeli oli seksileikin aikana huoneessa, koska pariskunnan kotia remontoitiin. Saksalaisen T-Onlinen mukaan nainen oli käyttänyt liikaa alkoholia ja marihuanaa, mutta hänellä ei ollut aiempaa rikostaustaa tai kokemusta aggressiivisesta käytöksestä.

Nainen toi myöhemmin taloon uuden miesystävänsä. Sen sijaan, että tämä olisi ilmoittanut ruumiista poliisille, auttoi hän naista hautaamaan ex-miesystävän ruumiin puutarhaan.

Ex-miesystävän adoptiovanhemmat olivat ihmetelleet tämän katoamista. Heille väitettiin, että mies oli muuttanut Romaniaan uuden naisystävänsä kanssa ja halusi katkaista välit.
ei löytyny haulla?

otsikkoa muokattu
t:mode
oon sisältä kuollu ja risti mun naamassa merkkaa sitä
mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Ei kyllä vaikuta ihan terveeltä daamilta, eikä miltään reppanauhrilta joka on hätäpäissään joutunut tappamaan. Ei mieskään varmasti mikään enkeli ole ollut, jos niitä persoonallisuuden puoliakin on ollut kaksin kappalein, mutta en minä kyllä kenenkään pään irti sirkkelöimistä itsensä varjeluna ymmärrä :shock: Ettei nyt olisi niin että naisella on "valtiattaren" rooli karannut lapasesta... Olihan meillä kotimaassakin jokunen aika sitten juttua miehestä, joka joutui lääkärin pakeille kun nainen oli seksin aikana pistellytkin puukolla häntä liian syvälle; puukko oli seksissä mukana kuitenkin ihan molempien toiveesta (tapahtui Lahdessa). Tähän voin jo minäkin sanoa että helvetin sairasta, vaikka monia maailman asioita ymmärränkin!
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Mies oli sidottuna x-asentoon sängyllä ja hän ei myöskään nähnyt mitään, koska hänellä oli päässä mustatut uimalasit tms. Nainen nosti sirkkelin poikittain miehen rinnalle ja upotti sen rintakehään. Miehen kuolinsyyksi kerrottiin verenvuoto rintakehän alueelta ja pää katsottiin leikatun vasta kuoleman jälkeen.
Melkoisen morsiamen joku itselleen rengastanut -
Melkoisen morsiamen joku itselleen rengastanut -
Gabriele P ja sormus.jpg (18.72 KiB) Katsottu 5742 kertaa
- Olisi mielenkiintoista tietää sirkkelöikö tämä nainen läpi molempien keuhkojen, koska tuo kuolinsyy verenhukka tietää siis sitä ettei mies kuollut hapenpuutteeseen.
- Minä kun kuvittelin, että keuhkojen sirkkelöinti aiheuttaisi kuoleman hapenpuutteeseen, mutta tässä keuhkoja ei tuhottu kokonaan. Vaatii jonkun verran päättäväisyyttä, että viitsi puskea kylkiluiden läpi. Kylkiluut ovat lujaa materiaalia, esim. jotkut käyttävät oksasaksia niiden katkomiseen.

Haluan uskoa, että harva ihminen tekisi näin kenellekään, saati puolisolleen. Tässä tapauksessa nainen selitti tekoaan sillä, että mies oli laittanut naisen ikäviin seksileikkeihin.
- No mikä siinä taas oli ettei voinut lähtee suhteesta jo kauan sitten? Pakko oli itseään kiusata ja myöhemmin vähän sitten miestänsä. Ei taida käydä kaikilla sylintereillä muutenkaan, koska:
vempele kirjoitti:Tämän jälkeen nainen kääri miesystävänsä ruumiin lakanoihin ja jätti sen koskemattomana huoneeseen puoleksi vuodeksi.
Ulkomaisissa lehdissä kerrotaan, että lopulta nainen hautasi miehen kahden kaverinsa kanssa. Heillekin tästä jotain rapsahtaa, kun eivät kertoneet vaan päinvastoin, osallistuivat kätkemiseen. Kätkö ei ollut sitten kuitenkaan kovin hyvä, koska naisen "tuttava"(acquaintance - käytetään joskus seurustelukumppanista).

Tämä kohta on toimittajan verbaaliakrobatiaa:
vempele kirjoitti: hänellä ei ollut aiempaa rikostaustaa tai kokemusta aggressiivisesta käytöksestä.
Vaikka oli monta vuotta aggressiivisen ja häntä kohtaan väkivaltaisen miehen kanssa yksissä...


Hirvittävään raakuuteen pieni kevennys, voisikohan naiselle saada linnaan tietokoneen ja siihen ainoaksi ohjelmaksi tämä peli, missä nuori nainen jahtaa jotain tyyppiä ja kuinkas ollakaan, ainoa ase on sirkkeli:
Kova paikka vaikka harjoitellutkin vetää rintakehä elävältä poikkisuuntaisesti auki.jpg
Kova paikka vaikka harjoitellutkin vetää rintakehä elävältä poikkisuuntaisesti auki.jpg (41.06 KiB) Katsottu 5742 kertaa
Lähteet: Aloitusjuttu sekä
- Telegraph
- BDTonline (Kuvia naisesta naama peitettynä toki)


EDIT: typo
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Avatar
Tuomion Pasuuna
Jessica Fletcher
Viestit: 3484
Liittynyt: Ma Heinä 18, 2011 10:43 am

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja Tuomion Pasuuna »

On Anoi Kaa kirjoitti:Mies oli sidottuna x-asentoon sängyllä ja hän ei myöskään nähnyt mitään, koska hänellä oli päässä mustatut uimalasit tms. Nainen nosti sirkkelin poikittain miehen rinnalle ja upotti sen rintakehään.
Lienee aika harvinaista, että tällaista teonkuvausta yritetään väntää jonkinlaiseksi "itsepuolustukseksi". Tulee mieleen, että jokin lievempi keino, kuten pakeneminen tai poliisin kutsuminen olisi voinut auttaa paremmin kuin sirkkelimurhaaminen ja ruumiin paloittelu.
sikakyösti
Sofia Karppi
Viestit: 438
Liittynyt: Ma Syys 21, 2015 2:06 pm

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja sikakyösti »

Ja paikalliset derrickit uskoivat 8 vuotta satuja siitä, kuinka mies oli ottanut hatkat ja lähtenyt uuden naisen kanssa Romaniaan..
mobiililaiteukkeli
Neuvoja-Jack
Viestit: 567
Liittynyt: Ma Tammi 05, 2015 3:05 am
Paikkakunta: Tampere

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja mobiililaiteukkeli »

Ymmärtäisin sirkkelillä harkitsemattoman ja itsensä puolustamiseen viittavaan tappamisen vaikka niin, että meneillään on pitkä ja hermoja raastava remontti, joka koettelee jo yksistäänkin parisuhdetta (kuten niillä joskus tapana onkin 8) ), mutta taustalla on kuitenkin jo pidempään jotain muutakin yhteiseloa rassaavaa ollut kytemässä. Mies on vaikkapa mahdollisesti uhannut väkivallalla sairaalloisessa mustasukkaisuudessaan, tai väkivaltaa on naista kohtaan ollutkin jo. Eräänä päivänä nainen sirkkelöi lattialistoja ja tulee sanaharkkaa jostain, miehellä on myös jotain kättä pidempää ja hän käyttäytyy uhkaavasti; nainen hätäpäissään huitaisee sirkkelillä kuolettavasti (jonka jälkeen hän todennäköisesti soittaa itse hälytyskeskukseenkin). Jokin tuollainen sopisi otsikon "harkitsematon" alle. Se että uhri on ollut täydellisen puolustuskyvytön ja nainen on erikseen ottanut sirkkelin, käynnistänyt sen jne., ei ole kyllä mitään muuta kuin kylmäverinen murha.

Tyttösellä on ollut munaa laittaa ylkä jo ensin ulkoruokintaankin, mutta lopulliseen jättämiseen asti ei ole sitten epätoivoissaan pystynyt :roll: Päänkin on rakkaaltaan saanut murhan jälkeen irti, sekin varmaan irtosi vahingossa.
Oon ihan tavallinen suomalainen mies. Mä käytän harmaita housuja ja tykkään katsella kun kala syö ja syntyy renkaita.
Ärrkele
Adrian Monk
Viestit: 2593
Liittynyt: To Helmi 05, 2015 6:12 am

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja Ärrkele »

Jos tyttö on ollut vain 16-vuotias "seurustelun" alkaessa mies on ollut silloin 21-vuotias. Jonkilaista hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua on ilmeisesti tapahtunut miehen osalta. Tytöltä on ilmeisesti ns. "pinna" palanut miehen vuosia jatkuneen hyväksikäytön ja abusiivisen kohtelun seurauksena.

Ei lienee suuri menetys yhteiskunnalle kun on yksi naisenhakkaaja ja hyväksikäyttäjä vähemmän. Tulee vähän mieleen elokuvasarja "I spit on your grave".
PaxCow kirjoitti:Vaikka miten yritän, en kuule allahu akbaria.
Chefile kirjoitti:Minulla on kuule munaa lyödä pelkästään sillä munalla sinut taju kankaalle, sinä mielisairas hinaaja.
Seppo Räty: ”Suomalainen keihäänheitto on mennyt polvien nosteluksi”
Avatar
Luupää
Perry Mason
Viestit: 3851
Liittynyt: To Heinä 10, 2008 10:03 pm

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja Luupää »

Tuomion Pasuuna kirjoitti:
On Anoi Kaa kirjoitti:Mies oli sidottuna x-asentoon sängyllä ja hän ei myöskään nähnyt mitään, koska hänellä oli päässä mustatut uimalasit tms. Nainen nosti sirkkelin poikittain miehen rinnalle ja upotti sen rintakehään.
Lienee aika harvinaista, että tällaista teonkuvausta yritetään väntää jonkinlaiseksi "itsepuolustukseksi". Tulee mieleen, että jokin lievempi keino, kuten pakeneminen tai poliisin kutsuminen olisi voinut auttaa paremmin kuin sirkkelimurhaaminen ja ruumiin paloittelu.
Mistä näin päättelet?
Kun linkität niin kopioi ainakin olennaiset, tapaukseen liittyvät osat tekstistä samalla ketjuun, koska monet linkit lakkaavat ajan mittaan toimimasta ja asia katoaa bittiavaruuteen.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17095
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Paloittelusurma Saksassa - nainen sirklasi seksipartneri

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Karmean sirkkelimurhan taustat: saksalainen perijätär surmasi dj-miehensä seksileikissä – elivät erikoista elämää

Daily Beastin mukaan pari tappoi aikaa yhdessä, poltti ruohoa ja joi paljon viiniä – kunnes nainen surmasi miehen.

Saksalaisia kauhistuttaneen vuoden 2008 pyörösahasurman oikeuskäsittely alkoi viime maanantaina Münchenissä.

32-vuotiasta perijätärtä, Gabi P:tä, syytetään miesystävänsä murhaamisesta käsisirkkeliä käyttäen. Silmät sidottuna ollut 28-vuotias miesystävä, Alexander H, oli tekohetkellä raajoistaan sidottuna kiinni sänkyyn seksileikkien vuoksi.

Daily Beast -uutissivusto kertoo nyt verkkosivuillaan tapauksen taustoista. Kun Gabi oli peittänyt Alexanderin ruumiin, hän sulki oven eikä käynyt huoneessa seuraavien parin kuukauden aikana. Mädäntyneen ruumiin löysi vasta puoli vuotta myöhemmin Christian K, Gabin uusi miesystävä, joka oli saapunut ruokkimaan naisen kissaa.

Christianin ystävä paljastaa, kuinka useita vuosia myöhemmin tämä murtui kadulla kyyneliin. Christian tunnusti Gabin murhanneen entisen miesystävänsä, joka oli haudattu heidän kotitalonsa pihalle.
– Etkä sinä kysynyt häneltä lisäkysymyksiä, tuomari tiedusteli Christianin ystävältä torstaina oikeudessa.
– En, kuului vastaus.

Puolustusasianajajat ovat vedonneet siihen, että Gabin teko oli harkitsematon ja tehty epätoivon hetkellä. Asianajajien mukaan nainen oli tullut epätoivoiseksi, kun Alexander oli pakottanut hänet osallistumaan nöyryyttäviin seksileikkeihin.

Kun poliisi kaivoi Alexanderin jäänteet esiin viime vuonna, tämän vanhemmat olivat jo aikoja sitten lopettaneet adoptiopoikansa etsinnät. Oikeudenkäynnin neljäntenä päivänä Alexanderin äiti käveli poikansa epäillyn surmaajan luo ja kätteli tätä.
– En tunne mitään vihaa. Tämä on hirveätä meille kaikille, äiti totesi kyyneleitä pidättäen.

Daily Beast kertoo, että oikeudessa Gabi on puhunut hyvin hiljaisella äänellä. Hän on peittänyt kasvonsa ja ottanut katsekontaktin ainoastaan tuomaria kohtaan. Naisen punaiseksi värjättyjen hiusten juurikasvu on harmaata.

Gabi oli alkanut seurustella Alexanderin kanssa jo 16-vuotiaana. Hän oli imarreltu siitä, että vanhempi mies osoitti kiinnostusta.

Kun Gaby oli tullut täysi-ikäiseksi, pari muutti hänen perimäänsä taloon. Müncheniläislähiö Haarissa sijaitsevan talon pihalla he kasvattivat kaneja ja kanoja.

Saksalaismedia on kuvaillut paria ”hipeiksi”. Nämä tappoivat aikaa yhdessä, polttivat ruohoa ja joivat paljon viiniä – kunnes nainen surmasi miehen.

Gabi oli kuvaillut myöhemmin talossa asuneelle vuokralaiselle, että hänen ex-poikaystävänsä Alex oli ollut ”hullu psykopaatti, jolla oli tapana valmistaa räjähteitä”. Vuokralainen kertoi oikeudessa löytäneensä kellarista seksikeinun ja muita välineitä.

Joulukuussa 2008 Gabi heitti Alexanderin ulos riidan päätteeksi. Kun tämä yritti tulla takaisin tunteja myöhemmin, nainen avasi oven.

Illalla pari suuntasi ullakolla sijaitsevaan sänkyyn, jonka päällä veriteko tapahtui. Puolustusasianajajien mukaan käsisirkkeli vain sattui lojumaan lähellä ”remontointitarkoituksessa”. Kuukausia myöhemmin Christian kääri ruumiin folioon ja hautasi sen pihalle kompostin lähelle.

Christiania on kuvattu ”ihmisbulldogiksi”, ja hänen kerrotaan harjoitelleen veitsenheittoa kotitalon pihalla. Erään ystävän mukaan Gabi vetäytyi enemmän taustalle ja antoi Christianin tehdä päätökset.

Kun poliisi ilmestyi oven taakse aamukuudelta viime vuoden tammikuussa, Gabi oli jutun päätutkijan mukaan ”huomattavan vaikuttunut ja yllättynyt”. Hän oli aiemmin sepittänyt tarinan siitä, että Alexander oli halunnut katkaista välit kotiväkeen ja karannut Romaniaan uuden tyttöystävänsä kanssa.
IltaSanomat
19.2. 5:04
Huom! Otsikkoa päivitetty kello 08.38.


Sairasta sakkia seksikeinuineen ym. turhuuksineen. Alkkoholia ja irstailua, joten eipätuo lopputulos ollut mikään yllätys. Gabi P olisi syytä toimittaa hoitoon loppuiäkseen. Syytä yritetään vierittää uhrin kontolle; nainen toimi pakotettuna...
- Aivan kuin olisin joskus aiemminkin kuullut moisia väitteitä oikeudenkäyntien aikana.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Vastaa Viestiin