Mies surmasi avovaimonsa Turengissa 6/2010
-
Tiina
- Sherlock Holmes
- Viestit: 7241
- Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
- Paikkakunta: Suomessa ollaan.
Re: Nainen löytyi kuolleena Turengissa - avomies pidätetty
^Johan oli taas naurettava tuomio. Mies ei syyllistynyt tappoon, koska ei tiennyt pahoinpitelemänsä uhrin olevan vielä elossa ja pudotti vettä täynnä olevaan ojaan ???
Re: Nainen löytyi kuolleena Turengissa - avomies pidätetty
Kyllä taas herättää pienimuotoista häpeää tämä Suomen oikeuskäytäntö..Alibista luin jutun juuri,ei voi kun ihmetellä.Mies hakkaa kumppaninsa hengiltä ja selviää noin pienellä tuomiolla,huh,huh!!
Lisää omaa kiukkuani se,että viime viikkoina on kohistu nettilevityksestä saamista tuomioista.Ihminen laittaa jakoon jokusen leffan/biisin ja saa siitä useiden miljoonien eurojen korvaukset..Voi vittu,ihmishenki on pelkkää tuulen suhinaa!!Tätäkö tämä kapitalismi parhaimmillaan/pahimmillaan on...?Ei kyllä mahdu meikäläisen pieneen päähän...
Lisää omaa kiukkuani se,että viime viikkoina on kohistu nettilevityksestä saamista tuomioista.Ihminen laittaa jakoon jokusen leffan/biisin ja saa siitä useiden miljoonien eurojen korvaukset..Voi vittu,ihmishenki on pelkkää tuulen suhinaa!!Tätäkö tämä kapitalismi parhaimmillaan/pahimmillaan on...?Ei kyllä mahdu meikäläisen pieneen päähän...
Re: Nainen löytyi kuolleena Turengissa - avomies pidätetty
Oliko siinä Alibissa sen miehen haastattelu..?? 
Vaiko vaan "yleisjuttu" tapauksesta..??
Karmiva juttu anyway
Vaiko vaan "yleisjuttu" tapauksesta..??Karmiva juttu anyway
Re: Nainen löytyi kuolleena Turengissa - avomies pidätetty
Ihan perus alibi-juttu,kuulustelupöytäkirjoihin lainaten,mutta kuvat oli aika selkeet,eli mikäli tuntee vähän kulmia,niin asunto hyvinkin tunnistettavissa. Mutta kuten totesit,niin erittäin valitettava tapahtuma. Ei enään näitä...pivi84 kirjoitti:Oliko siinä Alibissa sen miehen haastattelu..??
Karmiva juttu anyway
-
Jack the Ripper
- Adrian Monk
- Viestit: 2651
- Liittynyt: To Heinä 19, 2007 2:31 am
- Paikkakunta: Helsinki
Re: Nainen löytyi kuolleena Turengissa - avomies pidätetty
Yleisen maalaisjärjen mukaan itsemurhan teko osoittaa vastuun pakoa mutta näitä selityksiä kuullaan puolustusasianajajilta. Alkaa kunnolla ärsyttää nämä selittelyt, muun muassa toisen jutun yhteydessä ollut "hukuttaminen ei ole erityisen raaka tapa surmata". No jos verrataan vaikka polttamalla tappamiseen niin ei kai sitten...Käräjäoikeudessa syytetyn puolustus vetosi muun muassa siihen, että syytetty osoitti vastuunottamista sillä, että hän väitti yrittäneensä itsemurhaa pesutiivisteen juomisella pari päivää pahoinpitelyjen jälkeen.
http://www.hameensanomat.fi/?article=143299
"Olen pessimisti. Tiedän kaiken turhaksi, mutta todennäköisesti olen taas tässäkin väärässä"
-
uutukainen
- Aloitteleva Besserwisser
- Viestit: 13
- Liittynyt: Pe Helmi 01, 2013 11:47 am
Re: Nainen löytyi kuolleena Turengissa - avomies pidätetty
No niin, hiukan tähänkin lisää tietoa.
Tämä tekijä Tuominen on suorittanut rangaistuksensa ja asustaa nykyään samassa kylässä missä tämäkin tapahtui.
Aika rentun näköinen ja oloinen näytti olevan kun hänet näin.
Tämä tekijä Tuominen on suorittanut rangaistuksensa ja asustaa nykyään samassa kylässä missä tämäkin tapahtui.
Aika rentun näköinen ja oloinen näytti olevan kun hänet näin.
-
Kalle-Ville
- Adrian Monk
- Viestit: 2599
- Liittynyt: To Tammi 17, 2008 5:48 pm
Re: Mies surmasi avovaimonsa Turengissa 6/2010
Tuore juttu tästä henkirikoksesta viikonlopun IS:ssa. Uhrilla oli edellä tässä viestiketjussa ilmenevien tietojen mukaan myös täysi-ikäinen poika, josta ei ole tuoreessa jutussa mainintaa.
Oma miesystävä pahoinpiteli äidin ja jätti ojaan kuolemaan
Milan, 25, ja Inkan, 24, äiti kuoli, kun äidin miesystävä pahoinpiteli äidin erityisen raa’alla ja julmalla tavalla perheen kotona. Sitten mies vei runnellun äidin metsätien varteen ja pudotti ojaan.
Omaisen ääni -juttusarjassa puhuvat rikosten uhrien omaiset.
VALOKUVASSA Mila ja Inka ovat muutaman vuoden ikäisiä. He pyörivät yhdessä karusellissa äidin kanssa Linnanmäellä. Toisessa kuvassa vietetään Inkan 1-vuotissyntymäpäiviä. Päivänsankari on äidin sylissä. Pöytään on katettu kakku ja pillimehuja.
Ne ovat kauniita kuvia lapsuudesta. Valokuvia on paljon. Ne kertovat äidin ja hänen kahden tyttärensä välisestä rakkaudesta.
Kukaan kuvissa ei tiedä, että aika on kortilla – ettei äiti koskaan saisi nähdä suloisten tyttäriensä kasvua aikuiseksi.
Tyttöjen lapsuus loppui, kun äidin miesystävä pahoinpiteli äidin juhannuksen aikaan 2010 Turengissa. Mies vei vielä elossa olleen, mutta syvästi tajuttoman äidin metsätien varteen ja pudotti ojaan. Äiti hengitti vettä ja kuoli vaikeisiin pään alueen vammoihin ja veden hengittämiseen.
Äiti oli menehtyessään 47-vuotias.
Inka ja Mila katsovat albumista kuvia rakkaasta äidistä, jonka he menettivät teini-ikäisenä.KUVA: ANTTI HÄMÄLÄINEN / IS
”
Minä muistan kaiken siitä hetkestä, kun sain tietää äidin kuolemasta.
– Minä muistan kaiken siitä hetkestä, kun sain tietää äidin kuolemasta. Olin silloin iskän luona Helsingissä. Ensin meille soitti poliisi. Hän oli perhetuttumme. Poliisi kysyi, milloin olen viimeksi puhunut äidin kanssa. Silloin tajusin, etten ole hetkeen puhunut. Minulle tuli paniikki. Poliisi lupasi, että he käyvät katsomassa tilanteen, kun äidistä ei ole kuulunut mitään, Inka, 24, kertoo.
Meni hetki ja ovi avautui. Inka ja Mila tiesivät, että jos isä tulee kesken työpäivän kotiin, jotain pahaa on tapahtunut.
– Iskä tuli, istui sohvalle ja sanoi, että meidän täytyy puhua tulevaisuudesta. Menin makuuhuoneeseen itkemään. Olin ihan sokissa. Me kasvoimme Milan kanssa aikuisiksi iskän luona, Inka kertoo.
LÄHEISET halusivat suojella tyttöjä teon musertavilta yksityiskohdilta.
Äidin elämä päättyi erityisen raakaan ja julmaan pahoinpitelyyn. Miesystävä pahoinpiteli äidin lyömällä nyrkillä, potkimalla päähän ja eri puolille vartaloa sekä kuristamalla. Mies mursi useita kylkiluita ja aiheutti ruhjeita ja mustelmia.
Seuraavana aamuna mies lähti töihin eikä hankkinut avopuolisolleen apua, vaikka näki tämän makaavan asunnon terassin oven edessä.
Myöhemmin mies kuljetti äidin auton tavaratilassa metsätien varteen ja pudotti ojaan.
– Minä luin lehdestä, mitä oli tapahtunut. Kukaan ei oikeastaan tarkalleen kertonut, mihin äiti oli kuollut. Jossakin vaiheessa löysin kotoa äidin kuolinsyytutkintatodistuksen. Siinä luki kaikki, Inka kertoo. Itku nousee syvältä eikä hetkeen laannu.
Ilta-Sanomat kirjoitti tapauksesta kesäkuussa 2010.
Miesystävää syytettiin ensisijaisesti taposta. Mies kiisti tapon, mutta myönsi toissijaisen syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Myönnetyistä rikoksista hänet myös tuomittiin neljän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen. Vammojen lukumäärä, niiden sijaintikohdat ja väkivallan voimakkuus ja kesto osoittivat, että teko oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja se oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Miksi raaka teko ei ollut sitten tappo?
Käräjäoikeuden mukaan tappoon syyllistyminen olisi edellyttänyt, että mies olisi tiennyt äidin olleen elossa silloin, kun hän pudotti ojaan. Mies kertoi, että hän luuli äidin kuolleen.
NÄYTTÖÄ arvioidessaan käräjäoikeus päätyi siihen, että jäi ”riittävällä varmuudella” osoittamatta, että mies olisi tarkoittanut avopuolisonsa kuoleman tai kuolema olisi hänen tiedossaan oleva varma tai varsin todennäköinen seuraus.
– Ihmisen henki on Suomessa halpaa. Olisin toivonut, että minua ja siskoani oltaisiin kuultu esitutkinnassa. Tuomio oli pohjanoteeraus. Hän istui ensikertalaisena pari vuotta, ja se oli sitten siinä, Mila, 25, sanoo surullisena.
Tytöt eivät voi käsittää, että toisen ihmisen elämän päättämisestä erityisen julmalla tavalla voi selvitä vain muutamalla vuodella. Omaisten mielestä uhrin ihmisarvoa vähäteltiin.
MITEN äiti päätyi uhriksi?
Mila ja Inka kertovat kodin painostavasta ja pelottavasta ilmapiiristä, joka alkoi pikkuhiljaa ja muuttui pahemmaksi suhteen kestäessä.
Miesystävä myönsi oikeudessa käyttäytyneensä avopuolisoaan kohtaan kerran aikaisemmin väkivaltaisesti.
Äiti aina vakuutteli, että kaikki muuttuu.
– Äiti aina vakuutteli, että kaikki muuttuu. Äiti oli harkinnut eroa miesystävästä. Hän oli etsinyt uutta asuntoa. Äiti oli lähdössä pois suhteesta, Mila kertoo.
– Minä pelkäsin, koska sattuu pahemmin. Minulle tuli paljon koulusta poissaoloja meidän perhetilanteen takia, kun en aina uskaltanut nukkua kotona. Purin myös pahaa oloani häiriköimällä muita.
Miesystävän mukaan hänen tarkoituksenaan oli surmata itsensä. Hän oli kirjoittanut kaksi jäähyväiskirjettä. Metsätien varressa hänen ”luontonsa oli loppunut kesken” ja hän oli palannut kotiin, mistä poliisipartio otti hänet kiinni.
Hovioikeus pysytti miehen tuomion voimassa, vaikka syyttäjä vaati kovempaa tuomiota. Syyttäjän mielestä rangaistus ei ollut oikeudenmukaisessa suhteessa tekoon, joka sisälsi voimakasta ja pitkäkestoista väkivaltaa ja aiheutti äidille useita vammoja eri puolille kehoa.
ÄIDIN kuolema väkivallan kautta oli erittäin raskas ja traumaattinen kokemus Milalle ja Inkalle. Siitä on nyt yli 10 vuotta.
– Minä yritin tehdä kaikkeni, mitä lapsena pystyin. Siitä on jäänyt minulle taakka, kun yritin tehdä kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Jotenkin meidän kotiolot olivat tabu. Sain perhetyöntekijän koulusta poissaolojen takia, mutta ei hänkään selvittänyt meidän perheemme tilannetta. Se oli vaiettu asia, Mila sanoo.
Inka muistaa, kuinka äiti kielsi soittamasta poliiseja.
”
Ei sen ikäinen tyttö uskalla pettää omaa äitiään tai ajattele, että olisi parempi puhua.
– Minä en tehnyt mitään, mitä äitini ei halunnut. En puhunut iskälle tai sossulle, koska äiti ei niin halunnut. Olin alaikäinen tyttö. Ei sen ikäinen tyttö uskalla pettää omaa äitiään tai ajattele, että olisi parempi puhua. Jälkikäteen tuntuu pahalta ajatella, että jos minä olisin voinut estää kaiken kertomalla aikuisille. Se ajatus piinaa minua, vaikka tietysti tiedän, että olin vasta lapsi silloin, Inka kertoo itkien.
Mila muistaa soittaneensa poliisit kotiin riitojen äityessä pahaksi.
– Toivon, että ihmisillä olisi rohkeutta hakea apua pienelläkin kynnyksellä. Se voi pelastaa hengen, Mila toivoo.
KUMMANKIN tytön elämä muuttui äidin kuoleman jälkeen radikaalisti.
– Muutimme Turengista uudelle paikkakunnalle ja asetuimme asumaan iskän kanssa. Sen kesän jälkeen minulla alkoi yläaste. Minulla on koulu mennyt aina hyvin, mutta yritin päästä pakoon tapahtunutta hölmöilemällä. Muistan, kuinka yläasteella koululääkäri kysyi, tarvitsenko psykologia. Mitä siihen vastaa teinityttö, en tarvitse, Inka kertoo.
Hän sai ensimmäisen kerran kunnolla apua 22-vuotiaana työterveyden kautta.
– Olin joutunut jäämään joka vuosi touko-kesäkuussa pois töistä. Siinä on aina äitienpäivä ja sitten äidin kuolinpäivä. Minulla alkoi olla vaikeuksia selvitä keväästä ja kesän alusta. Äiti oli minulle todella tärkeä ihminen. Ikävöin häntä yhä enemmän nyt aikuisiällä, kun nyt aikuisena käsitän paremmin, mitä äidille on tehty, Inka kertoo.
ÄITI on tyttöjen mielessä jokaisessa hetkessä.
– Olisin toivonut, että olisin voinut jakaa äitini kanssa teiniajan ensimmäiset rakastumiset. Olisin halunnut esitellä äidille poikaystäväni, Inka sanoo.
Mila olisi kaivannut myös äitinsä tukea.
– Se on paha paikka, kun äitiä ei enää ole. Isä on minulle maailman rakkain. Äiti on kuitenkin aina äiti. Pystyin puhumaan äidin kanssa ihan kaikesta, Mila sanoo.
Äiti oli muut huomioon ottava ja lämmin.
”
Se on paha paikka, kun äitiä ei enää ole. Isä on minulle maailman rakkain. Äiti on kuitenkin aina äiti.
– Äiti pisti kaikki muut itsensä edelle. Minä olen aika samanlainen luonteeltani. Olen perinyt äitini piirteet, välitän muista ja olen empaattinen. Joskus se käy itselle raskaaksi, kun kantaa muidenkin asioita harteillaan, Mila kertoo.
PARHAINTA apua Mila on saanut Huoman eli Henkirikosten uhrien läheisten yhdistyksen kautta. Se tarjoaa vertaistukea läheisille ja pyrkii parantamaan läheisten asemaa. Yhdistys on valtakunnallinen.
– Huoman vertaistukiryhmissä olen tavannut ihmisiä, jotka tietävät tasan tarkkaan, mitä olen käynyt läpi, koska he ovat itse kokeneet saman. Heillä on samoja tunteita ja heidän kanssaan on helppo puhua. Olen joutunut monelta salaamaan sen tuskan, minkä äitini väkivaltainen kuolema minulle aiheutti, mutta Huomassa saan puhua avoimesti, Mila kiittää.
Milalla kesti kauan ennen kuin hän uskalsi luottaa uusiin ihmisiin.
– Yhä katson tarkasti, minkälaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä. Mietin ihmissuhteissa, että onko tuo ihminen minulle hyväksi, hän pohtii.
Äitienpäivä tuntuu erityisen raskaalta.
– Se muistuttaa omasta äidistä ja siitä, että kaikilla muilla on ympärillään rakastava äiti. Tulee kateellisuus muita kohtaan, joilla äiti vielä on. Tuntuu epäreilulta, että oma äitini vietiin. Äitienpäivä saa ne muistot ja tunteet aina pintaan. Minun äidilläni ei ole enää edes mahdollisuutta viettää äitienpäivää. Meille jokainen päivä oli sellainen, että arvostimme aikaa äidin kanssa, Mila kertoo.
Sisarukset ovat olleet toisilleen tuki ja turva.
– Jos ei olisi Milaa ja olisin joutunut kokemaan tämän kaiken yksin, en tiedä, missä olisin nyt. Me olemme asuneet yhdessä kämppiksinäkin. Vaikka emme koskaan puhu äidin kuolemasta yhdessä, me olemme toisiamme varten. Me olemme kokeneet saman. Sisaren tuki on tärkein juttu, Inka sanoo.
Valokuva-albumi täyttyy uusista kuvista. Äitiä ei niissä enää ole.
Onko läheisesi joutunut vakavan rikoksen uhriksi? Haluaisitko kertoa tarinasi? Ota yhteyttä [email protected]
Sari Autio
Oma miesystävä pahoinpiteli äidin ja jätti ojaan kuolemaan
Milan, 25, ja Inkan, 24, äiti kuoli, kun äidin miesystävä pahoinpiteli äidin erityisen raa’alla ja julmalla tavalla perheen kotona. Sitten mies vei runnellun äidin metsätien varteen ja pudotti ojaan.
Omaisen ääni -juttusarjassa puhuvat rikosten uhrien omaiset.
VALOKUVASSA Mila ja Inka ovat muutaman vuoden ikäisiä. He pyörivät yhdessä karusellissa äidin kanssa Linnanmäellä. Toisessa kuvassa vietetään Inkan 1-vuotissyntymäpäiviä. Päivänsankari on äidin sylissä. Pöytään on katettu kakku ja pillimehuja.
Ne ovat kauniita kuvia lapsuudesta. Valokuvia on paljon. Ne kertovat äidin ja hänen kahden tyttärensä välisestä rakkaudesta.
Kukaan kuvissa ei tiedä, että aika on kortilla – ettei äiti koskaan saisi nähdä suloisten tyttäriensä kasvua aikuiseksi.
Tyttöjen lapsuus loppui, kun äidin miesystävä pahoinpiteli äidin juhannuksen aikaan 2010 Turengissa. Mies vei vielä elossa olleen, mutta syvästi tajuttoman äidin metsätien varteen ja pudotti ojaan. Äiti hengitti vettä ja kuoli vaikeisiin pään alueen vammoihin ja veden hengittämiseen.
Äiti oli menehtyessään 47-vuotias.
Inka ja Mila katsovat albumista kuvia rakkaasta äidistä, jonka he menettivät teini-ikäisenä.KUVA: ANTTI HÄMÄLÄINEN / IS
”
Minä muistan kaiken siitä hetkestä, kun sain tietää äidin kuolemasta.
– Minä muistan kaiken siitä hetkestä, kun sain tietää äidin kuolemasta. Olin silloin iskän luona Helsingissä. Ensin meille soitti poliisi. Hän oli perhetuttumme. Poliisi kysyi, milloin olen viimeksi puhunut äidin kanssa. Silloin tajusin, etten ole hetkeen puhunut. Minulle tuli paniikki. Poliisi lupasi, että he käyvät katsomassa tilanteen, kun äidistä ei ole kuulunut mitään, Inka, 24, kertoo.
Meni hetki ja ovi avautui. Inka ja Mila tiesivät, että jos isä tulee kesken työpäivän kotiin, jotain pahaa on tapahtunut.
– Iskä tuli, istui sohvalle ja sanoi, että meidän täytyy puhua tulevaisuudesta. Menin makuuhuoneeseen itkemään. Olin ihan sokissa. Me kasvoimme Milan kanssa aikuisiksi iskän luona, Inka kertoo.
LÄHEISET halusivat suojella tyttöjä teon musertavilta yksityiskohdilta.
Äidin elämä päättyi erityisen raakaan ja julmaan pahoinpitelyyn. Miesystävä pahoinpiteli äidin lyömällä nyrkillä, potkimalla päähän ja eri puolille vartaloa sekä kuristamalla. Mies mursi useita kylkiluita ja aiheutti ruhjeita ja mustelmia.
Seuraavana aamuna mies lähti töihin eikä hankkinut avopuolisolleen apua, vaikka näki tämän makaavan asunnon terassin oven edessä.
Myöhemmin mies kuljetti äidin auton tavaratilassa metsätien varteen ja pudotti ojaan.
– Minä luin lehdestä, mitä oli tapahtunut. Kukaan ei oikeastaan tarkalleen kertonut, mihin äiti oli kuollut. Jossakin vaiheessa löysin kotoa äidin kuolinsyytutkintatodistuksen. Siinä luki kaikki, Inka kertoo. Itku nousee syvältä eikä hetkeen laannu.
Ilta-Sanomat kirjoitti tapauksesta kesäkuussa 2010.
Miesystävää syytettiin ensisijaisesti taposta. Mies kiisti tapon, mutta myönsi toissijaisen syytteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta.
Myönnetyistä rikoksista hänet myös tuomittiin neljän vuoden ja kymmenen kuukauden vankeusrangaistukseen. Vammojen lukumäärä, niiden sijaintikohdat ja väkivallan voimakkuus ja kesto osoittivat, että teko oli tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla ja se oli kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Miksi raaka teko ei ollut sitten tappo?
Käräjäoikeuden mukaan tappoon syyllistyminen olisi edellyttänyt, että mies olisi tiennyt äidin olleen elossa silloin, kun hän pudotti ojaan. Mies kertoi, että hän luuli äidin kuolleen.
NÄYTTÖÄ arvioidessaan käräjäoikeus päätyi siihen, että jäi ”riittävällä varmuudella” osoittamatta, että mies olisi tarkoittanut avopuolisonsa kuoleman tai kuolema olisi hänen tiedossaan oleva varma tai varsin todennäköinen seuraus.
– Ihmisen henki on Suomessa halpaa. Olisin toivonut, että minua ja siskoani oltaisiin kuultu esitutkinnassa. Tuomio oli pohjanoteeraus. Hän istui ensikertalaisena pari vuotta, ja se oli sitten siinä, Mila, 25, sanoo surullisena.
Tytöt eivät voi käsittää, että toisen ihmisen elämän päättämisestä erityisen julmalla tavalla voi selvitä vain muutamalla vuodella. Omaisten mielestä uhrin ihmisarvoa vähäteltiin.
MITEN äiti päätyi uhriksi?
Mila ja Inka kertovat kodin painostavasta ja pelottavasta ilmapiiristä, joka alkoi pikkuhiljaa ja muuttui pahemmaksi suhteen kestäessä.
Miesystävä myönsi oikeudessa käyttäytyneensä avopuolisoaan kohtaan kerran aikaisemmin väkivaltaisesti.
Äiti aina vakuutteli, että kaikki muuttuu.
– Äiti aina vakuutteli, että kaikki muuttuu. Äiti oli harkinnut eroa miesystävästä. Hän oli etsinyt uutta asuntoa. Äiti oli lähdössä pois suhteesta, Mila kertoo.
– Minä pelkäsin, koska sattuu pahemmin. Minulle tuli paljon koulusta poissaoloja meidän perhetilanteen takia, kun en aina uskaltanut nukkua kotona. Purin myös pahaa oloani häiriköimällä muita.
Miesystävän mukaan hänen tarkoituksenaan oli surmata itsensä. Hän oli kirjoittanut kaksi jäähyväiskirjettä. Metsätien varressa hänen ”luontonsa oli loppunut kesken” ja hän oli palannut kotiin, mistä poliisipartio otti hänet kiinni.
Hovioikeus pysytti miehen tuomion voimassa, vaikka syyttäjä vaati kovempaa tuomiota. Syyttäjän mielestä rangaistus ei ollut oikeudenmukaisessa suhteessa tekoon, joka sisälsi voimakasta ja pitkäkestoista väkivaltaa ja aiheutti äidille useita vammoja eri puolille kehoa.
ÄIDIN kuolema väkivallan kautta oli erittäin raskas ja traumaattinen kokemus Milalle ja Inkalle. Siitä on nyt yli 10 vuotta.
– Minä yritin tehdä kaikkeni, mitä lapsena pystyin. Siitä on jäänyt minulle taakka, kun yritin tehdä kaikkeni, mutta se ei riittänyt. Jotenkin meidän kotiolot olivat tabu. Sain perhetyöntekijän koulusta poissaolojen takia, mutta ei hänkään selvittänyt meidän perheemme tilannetta. Se oli vaiettu asia, Mila sanoo.
Inka muistaa, kuinka äiti kielsi soittamasta poliiseja.
”
Ei sen ikäinen tyttö uskalla pettää omaa äitiään tai ajattele, että olisi parempi puhua.
– Minä en tehnyt mitään, mitä äitini ei halunnut. En puhunut iskälle tai sossulle, koska äiti ei niin halunnut. Olin alaikäinen tyttö. Ei sen ikäinen tyttö uskalla pettää omaa äitiään tai ajattele, että olisi parempi puhua. Jälkikäteen tuntuu pahalta ajatella, että jos minä olisin voinut estää kaiken kertomalla aikuisille. Se ajatus piinaa minua, vaikka tietysti tiedän, että olin vasta lapsi silloin, Inka kertoo itkien.
Mila muistaa soittaneensa poliisit kotiin riitojen äityessä pahaksi.
– Toivon, että ihmisillä olisi rohkeutta hakea apua pienelläkin kynnyksellä. Se voi pelastaa hengen, Mila toivoo.
KUMMANKIN tytön elämä muuttui äidin kuoleman jälkeen radikaalisti.
– Muutimme Turengista uudelle paikkakunnalle ja asetuimme asumaan iskän kanssa. Sen kesän jälkeen minulla alkoi yläaste. Minulla on koulu mennyt aina hyvin, mutta yritin päästä pakoon tapahtunutta hölmöilemällä. Muistan, kuinka yläasteella koululääkäri kysyi, tarvitsenko psykologia. Mitä siihen vastaa teinityttö, en tarvitse, Inka kertoo.
Hän sai ensimmäisen kerran kunnolla apua 22-vuotiaana työterveyden kautta.
– Olin joutunut jäämään joka vuosi touko-kesäkuussa pois töistä. Siinä on aina äitienpäivä ja sitten äidin kuolinpäivä. Minulla alkoi olla vaikeuksia selvitä keväästä ja kesän alusta. Äiti oli minulle todella tärkeä ihminen. Ikävöin häntä yhä enemmän nyt aikuisiällä, kun nyt aikuisena käsitän paremmin, mitä äidille on tehty, Inka kertoo.
ÄITI on tyttöjen mielessä jokaisessa hetkessä.
– Olisin toivonut, että olisin voinut jakaa äitini kanssa teiniajan ensimmäiset rakastumiset. Olisin halunnut esitellä äidille poikaystäväni, Inka sanoo.
Mila olisi kaivannut myös äitinsä tukea.
– Se on paha paikka, kun äitiä ei enää ole. Isä on minulle maailman rakkain. Äiti on kuitenkin aina äiti. Pystyin puhumaan äidin kanssa ihan kaikesta, Mila sanoo.
Äiti oli muut huomioon ottava ja lämmin.
”
Se on paha paikka, kun äitiä ei enää ole. Isä on minulle maailman rakkain. Äiti on kuitenkin aina äiti.
– Äiti pisti kaikki muut itsensä edelle. Minä olen aika samanlainen luonteeltani. Olen perinyt äitini piirteet, välitän muista ja olen empaattinen. Joskus se käy itselle raskaaksi, kun kantaa muidenkin asioita harteillaan, Mila kertoo.
PARHAINTA apua Mila on saanut Huoman eli Henkirikosten uhrien läheisten yhdistyksen kautta. Se tarjoaa vertaistukea läheisille ja pyrkii parantamaan läheisten asemaa. Yhdistys on valtakunnallinen.
– Huoman vertaistukiryhmissä olen tavannut ihmisiä, jotka tietävät tasan tarkkaan, mitä olen käynyt läpi, koska he ovat itse kokeneet saman. Heillä on samoja tunteita ja heidän kanssaan on helppo puhua. Olen joutunut monelta salaamaan sen tuskan, minkä äitini väkivaltainen kuolema minulle aiheutti, mutta Huomassa saan puhua avoimesti, Mila kiittää.
Milalla kesti kauan ennen kuin hän uskalsi luottaa uusiin ihmisiin.
– Yhä katson tarkasti, minkälaisten ihmisten kanssa olen tekemisissä. Mietin ihmissuhteissa, että onko tuo ihminen minulle hyväksi, hän pohtii.
Äitienpäivä tuntuu erityisen raskaalta.
– Se muistuttaa omasta äidistä ja siitä, että kaikilla muilla on ympärillään rakastava äiti. Tulee kateellisuus muita kohtaan, joilla äiti vielä on. Tuntuu epäreilulta, että oma äitini vietiin. Äitienpäivä saa ne muistot ja tunteet aina pintaan. Minun äidilläni ei ole enää edes mahdollisuutta viettää äitienpäivää. Meille jokainen päivä oli sellainen, että arvostimme aikaa äidin kanssa, Mila kertoo.
Sisarukset ovat olleet toisilleen tuki ja turva.
– Jos ei olisi Milaa ja olisin joutunut kokemaan tämän kaiken yksin, en tiedä, missä olisin nyt. Me olemme asuneet yhdessä kämppiksinäkin. Vaikka emme koskaan puhu äidin kuolemasta yhdessä, me olemme toisiamme varten. Me olemme kokeneet saman. Sisaren tuki on tärkein juttu, Inka sanoo.
Valokuva-albumi täyttyy uusista kuvista. Äitiä ei niissä enää ole.
Onko läheisesi joutunut vakavan rikoksen uhriksi? Haluaisitko kertoa tarinasi? Ota yhteyttä [email protected]
Sari Autio
Suomen kansalaiset ovat muka tasa-arvoisia ja yhdenvertaisia lain edessä, mutta toisilla meistä tätä tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta on jostakin syystä kuitenkin enemmän kuin muilla.