http://www.is.fi/suomi100/art-2000005170672.html
Otsikko vaihdettuPartisaani-iskussa Seitajärven kylään naisille ja lapsille tehtiin kammottavia asioita – 92-vuotias veteraani kuvaa näkyä ”raakalaisnäytökseksi”
Julkaistu: 16.4. 8:30
Partisaanien isku Seitajärven kylään Savukoskella kesällä 1944 on yksi koko sodan hirveimpiä iskuja suomalaisia siviilejä vastaan. Paavo Saviaro, 92, saapui savuaville raunoille, joilta naiset ja lapset oli viety murhattaviksi.
Tuho syrjäisessä Seitajärven kylässä Savukoskella oli totaalinen aamulla 7.7.1944. Neuvostoliiton partisaaniosasto oli tehnyt iskun satojen kilometrien päähän rintamalinjasta. Siviilien asuttama kylä, jota suojasi vain muutama sotilas, oli yllätetty täydellisesti valoisassa kesäyössä.
Partisaaneja oli useita kymmeniä ja he olivat suunnistaneet kairojen läpi päiväkausia. Isku oli huolellisesti valmisteltu, eikä se ollut suinkaan ensimmäinen partisaani-isku siviilikyliin. Pitkin Pohjois-Suomea oli sama pelko: korvessa oltiin käytännössä täysin oman onnen nojassa.
Vain muutama ihminen pääsi pakoon, jotka juoksivat kilometrikaupalla lähimpään taloon, jossa oli puhelin. Helvetti oli irti. Apua oli saatava pian paikalle. Suomalaisten desantti- ja partisaanijahtiin erikoistuneen Erillisosasto Saun miehet saivat käskyn mennä paikalle pikavauhtia kuorma-autokuljetuksilla ja jatkaa takaa-ajoon. Osastoa johti itse Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi.
Suomalaiset löysivät muutaman kilometrin päästä kylästä kymmenen kyläläistä, jotka oli otettu vangiksi, naisia ja lapsia. Heitä oli ammuttu takaapäin ja pistetty pistimillä. Lapsia oli lyöty kiväärinperillä. Naisilta oli vedetty alushameet ylös.
Seitajärvelle lähetetyn osaston radistina oli 19-vuotias Paavo Saviaro. Joensuussa asuva 92-vuotias veteraani kuvaa tilannetta yhdellä sanalla: raakalaisnäytös.
– Radistina jouduin niin nopeasti pystyttämään radioasemaa, että minun ei tarvinnut katsoa niin paljon niitä pahoja näkyjä, Saviaro kertoo ISTV:n 100 tarinaa sodasta -sarjan haastattelussa.
– Yksi vääpeli siellä oli haavoittuneena. Jatkoimme heti takaa-ajoa.
Suomalaisosastoa takaa-ajossa johti Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi. Kuva on Alakulpin toiselta partioretkeltä. Seitajärven takaa-ajotilanteesta ei ole kuvia.
Suomalaisosastoa takaa-ajossa johti Mannerheim-ristin ritari Olavi Alakulppi. Kuva on Alakulpin toiselta partioretkeltä. Seitajärven takaa-ajotilanteesta ei ole kuvia. (KUVA: H. Harrivirta)
Suomalaiset painoivat pitkin kairoja pikavauhtia. Noin vuorokauden kiivaan takaa-ajon jälkeen saatiin taistelukosketus osaan partisaaneista. Se oli raju kahakka, jossa osa venäläisistä ammuttiin. Melkoinen joukko pääsi kuitenkin lopulta pakoon eikä heitä koskaan saatu kiinni.
Murhatuista siviileistä otettiin valokuvia todisteeksi. Ne olivat vuosikymmeniä sodan jälkeen julkaisukiellossa Puolustusvoimien arkistossa. Kuvat otettiin todisteiksi partisaanien tekemistä julmuuksista, mutta niistä tuli sodan jälkeen pitkäksi aikaa poliittisesti arkaluontoinen aihe. Myös iskusta selvinneet kyläläiset vaikenivat.
Nuorin surmatuista oli vain muutaman kuukauden ikäinen Ritva-vauva.
Ihmeellistä on, että yksi lapsista jäi henkiin teloituksesta. 8-vuotias Mirja-tyttö hengitti yhä, vaikka häntä oli survaistu pistimellä sydämen vierestä. Tyttö näytteli kuollutta, mutta uskalsi lopulta avata silmänsä, kun suomalaissotilaat saapuivat paikalle.
Hänet saatiin lennätettyä sairaalahoitoon ja hän selvisi. Seitajärven tragedia ulottui vielä vuosikymmenien päähän. Partisaanit olivat vieneet mukanaan kaksi nuorta, jotka oli teloitettu myöhemmin pakomatkan aikana. Heidän jäänteensä löydettiin vasta vuosien kuluttua ja siunattiin Savukoskella vuonna 2008.
Viikko Seitajärven iskun jälkeen heinäkuussa 1944 neuvostopartisaanit iskivät vähän pohjoisempana sijainneeseen Lokan kylään, jota ei oltu evakuoitu. Kylä poltettiin ja 19 kyläläistä tapettiin.
Paavo Saviaron koko haastattelun kuulut jutun pääkuvana olevalta videolta.
100 tarinaa sodasta -sarjassa haastatellaan miehiä ja naisia, jotka ovat itse kokeneet sodan todellisuuden etulinjassa, kotirintamalla ja sillä välillä. Kalevi Launiainen vei joukoille tietoa syyskuussa 1944 tietoa siitä, että rauha on tullut. Sitä ei uskottu.
Matti Jutila kuului viestijoukkoihin, joiden suurena kiusana olivat Sturmovik-maataistelukoneet. Niiden ilmestyminen puidenlatvojen takaa oli aina vakava paikka.
Sodan jälkeen Joensuussa pidettiin isot sankarihautajaiset, joissa oli erityisen paljon siirtoväkeä Karjalasta. Se teki tilaisuudesta erityisen surullisen.
Ahti Jokinen jäi sotavangiksi kesken taistelun kesällä 1944. Kuulusteluissa häneltä haluttiin tietää, kuka oli juuri ampunut ison joukon venäläisiä.
Olli Vuorio johti nuorena vänrikkinä joukkuetta Kannaksella syksyllä 1941. Sota näytti heti todelliset kasvonsa, kun ensimmäiset tutut pojat kaatuivat.
Kaikki 100 tarinaa sodasta -sarjan jaksot voit katsoa täältä.
Simo Holopainen
-NILS-