Vasta radiosta kuultu pommiuhkaus sai naapurin miehen pelkäämään – 25 vuotta Lahden piirityksestä
Vankikarkuri
Ilpo Larhan itsemurha on vieläkin kova pala hänen kanssaan neuvotelleelle entiselle poliisille
Esko Heinoselle. Piiritetyssä talossa asunut
Juha Heinonen taas kertoo hieman jännittäneensä, kun saman kerroksen asunnossa uhattiin olevan räjähteitä.
Mies oli tappanut liikuntakyvyttömän 77-vuotiaan rahaa vastaan, paennut vankilasta ja ryöstänyt pakomatkalla pankin. Lahdessa hän oli linnoittautunut kerrostaloon kolmeksi päiväksi ja tulittanut asuntoon pyrkineitä poliiseja. Hän oli uhannut räjäyttää talon ilmaan ja ammuskellut useaan kertaan autoja ja viereisiä taloja.
Piirityksen aikana käydyissä neuvotteluissa 25-vuotias vankikarkuri oli silti ollut sanojensa mittainen. Siksi poliisin johtoautossa kolmatta päivää istunut Esko Heinonen rohkeni nostaa NMT-puhelimen luurin yli sadannen kerran ja pyytää vielä jotakin itsetuhoiseksi käyneeltä linnoittautujalta.
– Sanoin hänelle, että olet pitänyt kaiken, mitä olet luvannut, ja minä olen pitänyt kaiken, mitä olen luvannut. Lupaa mulle yksi juttu vielä, Heinonen muisteli taannoisessa tv-ohjelmassa Rikostarinoita Suomesta.
– Älä ammu itseäsi silloin, kun olen puhelimessa.
Ohjelma lähetettiin jo kymmenen vuotta sitten, ja pian 70 täyttävä Heinonen on eläkkeellä ollessaan ehtinyt unohtaa monet tutkimansa henkirikokset, ryöstöt, raiskaukset ja tulipalot.
25 vuotta sitten Metsäpellontiellä annettu viimeinen lupaus on kuitenkin edelleen niin syvä muisto, että haastattelussa täytyy pitää tauko.
Vastapäätä haisi pilvi
Oli keväinen tiistaipäivä 15. maaliskuuta 1994 ja maassa oli hankea, kun
Juha Heinonen heräsi keittelemään aamukahvia. Kello oli jo noin 12, koska myöhäinen iltavuoro lehtipainossa oli päättynyt vasta kolmen maissa yöllä. Vaimo oli lähtenyt töihin aiemmin aamulla.
Pariskunta oli asunut Metsäpellontie 55:n toisen kerroksen kaksiossa jo useita vuosia.
Juha Heinosen pitkäaikaiselle työpaikalle Esan Kirjapainoon Ilmarisentielle oli matkaa vain puolisen kilometriä. Tänään tiistaina pariskunta menisi kuitenkin pankkiin neuvottelemaan lainaa uutta asuntoa varten.
Läpitalon asunto levittäytyi talon päätyyn, joten siitä aukeni näkymä kolmeen suuntaan: parvekkeelta länteen viereiselle kolmikerroksiselle talolle, keittiön matalasta ikkunasta pohjoiseen korkeammille kerrostaloille ja idän puolelta kolmikerroksiselle talolle.
Näkymä on nykyäänkin lähes sama, mutta silloin idän puoleisen talon päädyssä oli Taifun-baari. Se oli kaljakuppila, jossa oli tuolloin tiistaina meneillään huutokauppa.
Juha Heinosen kerroksessa vastapäätä asui vuokralla nuori nainen ja tämän nuori poikaystävä, ja asunnosta oli tullut usein pilven käryä. Siellä majailevista kahdesta vankikarkurista Heinonen ei kuitenkaan tiennyt.
"Mikä ropina rupesi käymään?"
- Larha_kartta.jpg (65.46 KiB) Katsottu 15007 kertaa
Sitten rappukäytävässä alkoi tapahtua.
– Olin siinä aamutoimilla ja ihmettelin, että mikäs helvetin ropina täällä rupesi käymään.
Vastapäätä olevassa asunnossa alettiin ampua, ja sieltä sinkosi metallia Heinosen asunnon oveen.
- Oveen tuli neljä viisi luotia. Siinä vaiheessa rupesi jännittämään, että mitäs täällä tapahtuu.
Käytävästä kuului huutoja, kun asuntoon menneistä poliiseista etummaisen reiteen oli uponnut suojakilven sirpale. Luoteja tuli vastapäisen oven läpi vielä senkin jälkeen, kun poliisit olivat perääntyneet käytävälle.
– Sitten mä katsoin ikkunasta ulos, niin siellähän oli poliisia muistaakseni jo siinä vaiheessa niin vallan perkeleesti, Juha Heinonen kertoo.
Käskyyn vastaus keskisormella
Kymmenet poliisit alkoivat saartaa taloa, jonka helsinkiläisvankilasta karanneet Ilpo Larha ja
Kullervo Haikas olivat nyt ottaneet linnakkeekseen.
Ensimmäisenä päällystön edustajana paikalle saapui rikoskomisario Esko Heinonen, Lahden poliisin huumetoimiston päällikkö.
Hänen lähestyessään taloa päädyn suunnasta paikalla kuului laukauksia. Silti Taifun-baarin edustalla notkui väkeä.
– En ollut vielä edes ihan talon päädyssä, kun huusin, että menkää helkutissa pois siitä, että tuolta ammutaan. Sitten he lähtivät veipustelemaan siitä.
Yksi mies reagoi kehotukseen erityisen hitaasti ja näytti mennessään keskisormea.
Asuntoon saatiin yhteys
Ensimmäiset kontaktit linnoitettuun asuntoon otettiin huutamalla. Pian kävi selväksi, että tarvitaan puhelin.
– Siinä vaiheessa kiinnosti kovasti, että keitä siellä on ja mitä he tahtovat, Esko Heinonen kertoo.
Silitysrautaa muistuttava NMT-puhelin toimitettiin asuntoon paikalle tuodun nosturin korissa. Yksi akku ei kestänyt kauan, joten myös vara-akkuja piti alkaa haalia.
– Muistan kyllä sen ensimmäisen kontaktin. Larha kertoi ihan suoraan, että keitä siellä asunnossa on, ja sitten tulivat vaatimukset: pakoauto ja esteetön poistuminen.
Auto hankittiin, mutta vain varuiksi.
– Keskeinen periaate oli, että pakoautoa ei anneta. Kun Larha kysyi, että miksi ei, sanoin vain, että me emme voi luottaa, että kaikki menisi hyvin ja että tilanne voi eskaloitua vielä pahemmaksi, Heinonen sanoo.
Esko Heinonen siirtyi nyt kenttäjohtajasta pääneuvottelijaksi, ja samalla alkoi yli 50 tuntia kestänyt yhteys Heinosen ja Larhan välillä.
Johtoautoon tuotiin Heinosen tueksi neljä psykologia: tunnettu
Pirkko Lahti, vankilapsykologi
Kaisu Eerikäinen ja poliisiopiston psykologit
Tarmo Välitalo ja
Lasse Nurmi. He auttoivat luurin varressa ollutta Heinosta muun muassa kirjoittamalla ohjeita paperilapuille.
Kuin toimintaelokuvaa
Samalla Juha Heinonen seurasi toimintaelokuvaa talonsa pihamaalla. Paikalla oli Karhu-ryhmä, ja poliiseja juoksi metsikössä. Heitä näkyi myös keittiön ikkunan puolella ja autojen takana.
Aseistuksena oli ison maailman tyyliin konepistooleita, haulikoita ja kiikarikiväärejä. Vastapäisistä taloista tähdättiin taloa kohti.
– Totta kai poliisit pyrkivät liikkumattomina ja näkymättöminä olemaan, mutta ne katolla olevat jätkät kyllä näkyivät ihan selkeästi, Juha Heinonen kertoo.
Sitten hänet vedettiin elokuvan sivurooliin.
Uhkaus herätti pakohalun
Larha soitti tiistaina Radio 99:n studioon Lahden keskustaan. Radiojuontaja
Joni Heinonen löi soittajalle luurin korvaan, mutta sitten Larha uhkasi talon räjäytyksellä, jos pakoautoa ei saada.
Niinpä Larha ja Haikas pääsivät suoraan lähetykseen, jota Juha Heinonen kuunteli muutaman metrin päässä.
Haikas sanoi, että ”puoli taloa lentää tästä vittuun kohta, jos ei tapahdu jotain”. Larha taas kertoi saaneensa pioneerikoulutuksen ja väitti, että hänellä on hallussaan ”sellaista kivaa ainetta kuin C4”, joka on voimakas räjähde. Hän toivotti poliisit tervetulleiksi ”ovesta ja ikkunoista”.
– Joni (Heinonen) haastatteli tätä Larhaa radiossa livenä, ja Larha uhkasi, että tästä tulee isompi pommi kuin Mikkelissä, Juha Heinonen kertaa.
Vuoden 1986 pankkiryöstö Helsingin Jakomäessä ja ryöstäjän pakoa seurannut 10 kilon dynamiittiräjähdys Mikkelissä olivat vielä tuoreessa muistissa. Pommi tappoi räjäyttäjänsä lisäksi yhden panttivangeista, ja yhdeksän poliisia haavoittui.
– Mua rupesi sitten vähän jännittämään, että jumalauta, jos se räjäyttää tämän koko paskan ilmaan. Sen takia ajattelin, että hoitakaa mut täältä pihalle.
Uutta Mikkeliä ei haluttu
Poliisi oli alusta asti valmistautunut räjähteisiin. Tapaus haluttiin hoitaa nimenomaan fiksummin kuin Mikkelissä, Esko Heinonen kertoo.
Muutaman tunnin kuluttua Larha ilmoittikin räjähteiden olemassaolosta johtoautoon. Hän kuvaili niitä uskottavasti.
Jossain vaiheessa linjalle saatiin myös toinen asunnon asukkaista, joista alkoi tulla poliisin silmissä panttivankeja.
– Kysyin häneltä, että onko siellä olemassa räjähteitä. Hän sanoi, että siellä on pakkauksia, jotka voivat olla sellaisia, Heinonen sanoo.
Poliisi uskoi siksi operaation loppuun asti eli torstai-iltaan asti, että räjähteitä todella voi olla asunnossa.
Larhan mieli sahasi
Esko Heinonen ja Larha kävivät jo ensimmäisenä päivänä lukuisia keskusteluita.
Ensimmäiseen yöhön tultaessa tunnelma heidän välillään alkoi olla jo niin vapautunut, että puhelimessa myös vitsailtiin. He puhuttelivat toisiaan etunimillä.
Keskiviikkoaamuun tultaessa Heinonen päätti pitää tauon. Hän kävi kotona ja yritti nukkua, mutta ei adrenaliineiltaan onnistunut siinä. Pian hänet soitettiinkin takaisin, jotta neuvottelut saataisiin etenemään.
– Kun tulin takaisin, Larha ilahtui, että "helkutin hyvä, että tulit".
Keskiviikkoillan lähestyessä ilmapiiri oli taas rento. Heinoselle tuli tunne, että tilanteen purkaminen taitaa onnistua, kun alettiin puhua konkreettisista asioista.
Sitten käynnistyi moottori.
Talon päädyn nosturiautosta oli mennyt jotain epäkuntoon, mistä Heinonen oli kertonut Larhalle puhelimessa.
– Oltiin varmaan yhdentoista kahdentoista paikkeilla yöllä, kun joku käynnisti nosturiauton. Kun se piti kovaa ääntä, tuli heti kiukkuinen soitto ja sanottiin, että ”mä olen puhunut paskaa, ja nyt ei enää luottamusta ole”. Vaikka kuinka yritin selittää, että mistä siinä on kysymys, se ei tahtonut mennä perille millään.
Heinonen kertoo, että Larhan mieli sahasi ensimmäisestä illasta asti.
– Hänellä oli varmaan sellainen tunne, että tänne kohta hyökätään ja voi tapahtua mitä vain hänellekin. Hän korosti kovasti sitä, että jos sitä yritätte, tulee pahat seuraukset.
Yritti viittoilla poliiseilta apua
- Poliisi kasasi hiekkasäkkejä kadulle suojaksi ja myös linnoitetun talon portaisiin. Ovessa näkyy luodinreikiä. Kuva: ESS-arkisto / Eila Väisänen
- Larha_hiekkasäkit.jpg (51.33 KiB) Katsottu 15007 kertaa
Tiistai-iltapäivällä Juha Heinonen oli jo odottanut jonkin aikaa ja yritti ottaa yhteyttä poliiseihin elehtimällä.
– Yritin viittilöidä, että ilmoittakaa joku, että miten täällä pitää toimia, mutta kukaan ei soittanut.
Lopulta Heinonen kirjoitti puhelinnumeronsa isolle lapulle ja näytti sitä ikkunasta.
Noin varttitunnin päästä joku poliiseista soitti.
– Hän puhui perinteiseen tyyliin ja kysyi hyvin rauhallisesti, että "mites siellä menee". Yritin vain sitten kysellä, että "mites tässä toimitaan, että pääseekö tästä pihalle vai mitä".
Poliisi kysyi myös, onko rapussa muita paikalla.
– Sanoin, että on, "tuolla yläkerrassa asuu vanha mummo, joka ei kuule mitään". Sieltä tuli pitkä huokaisu.
Jonkin ajan kuluttua paikalle saatiin tikasauto. Tikkaat asetettiin pohjoispään keittiön matalan ikkunan alle, jotta piiritetystä asunnosta ei voisi havaita pakoa. Tikkaat olivat kuitenkin liian alhaalla.
Heinonen kampesi itsensä matalasta ikkunasta ja kurotti itsensä ylimmälle askelmalle.
Maankamaralle päästyään hän istui poliisiautossa noin varttitunnin ja kertoi mitä tiesi.
– Eihän siinä sen kummempia. Eivät he edes luvanneet ottaa yhteyttä eikä mitään, tilanne jäi vain siihen. Sitten he sanoivat vaan, että "koita pärjätä".
Yläkerran rouva saatiin turvaan Juha Heinosen jälkeen.
– Kympin uutisissa näin, kun seuraavasta rapusta evakuoitiin ihmisiä, joitakin mummoja.
Vahva side
Esko Heinosella oli läpi operaation käytössään varamies, mutta Larhan ja Heinosen välille oli syntynyt luottamus, eikä Larha halunnut keskustella muiden kanssa. Myöskään rikoskomisario itse ei halunnut päästää irti.
Poliisikoulutuksessakin oli puhuttu Tukholma-syndroomasta eli siteen muodostumista kaappaajan ja panttivangin välille. Vaikka Heinonen oli tästä tietoinen, hänen ja Larhan välille pääsi syntymään side.
– Varoin koko ajan Tukholma-syndrooman vaikutusta, mutta ihmisen psykologia on vain sellainen, että vaikutus tulee.
Torstaina Larha oli jo ainakin pariin kertaan antanut ymmärtää, että voi tappaa itsensä puhelun aikana. Piirityksen viimeisenä päivänä hän myös purki muistojaan ja kertoi Heinoselle sellaisia asioita, joista ei ollut avautunut kellekään muulle.
Heinonen ja Larhan tuntenut vankilapsykologi Kaisu Eerikäinen saivat miehen taivuteltua pois itsemurha-aikeista pariin otteeseen. Heinonen yritti myös taivutella Larhaa antautumaan hyvin monenlaisilla keinoilla.
Epäonnistunut olo
Sillä hetkellä kun Larha päätyi itsemurhaan, Esko Heinonen oli valvonut jo kolme päivää yhteen soittoon, noin 60 tuntia.
– Minua ei määrätty siihen, vaan tunsin, että saatan edetä tässä. Jälkeenpäin ajatellen en ollut enää kovin työkykyinen torstai-iltapäivänä.
Nyt Heinonen kuitenkin näkee, että neuvottelijaa olisi pitänyt vaihtaa neuvottelujen notkahduksista huolimatta.
– Ei ole mitään järkeä, että vedetään noin pitkälle yhden varassa. Mutta se johtui minusta, hän sanoo.
Heinonen meni kotiinsa nukkumaan. Hän nukkui pitkään, mutta tapauksesta jäi erittäin tuskainen olo ja tunne ammatillisesta epäonnistumisesta.
Herättyään perjantaina Heinonen keskusteli tunnin ajan poliisiopiston psykologi Tarmo Välitalon kanssa. Se jäi ainoaksi purkutilaisuudeksi.
– Sitten rupesi tulemaan paljon myönteistä palautetta, että olin monen mielestä hoitanut asiaa tyylikkäästi. Mutta jotenkin tuli sellainen tunne, että en pitkään aikaan pystynyt ajattelemaan sitä asiaa. Se piti painaa pois.
"Panimme joka solun likoon"
Juha Heinonen lähti asunnosta selvittyään illaksi töihin painamaan Etelä-Suomen Sanomia ja uutisia piiritystilanteesta.
Päivän tilanteiden takia asuntolainaneuvottelut jäivät siltä päivältä käymättä. Metsäpellontien asunto meni muutaman kuukauden päästä kaupaksi, vaikka asuntonäytössä ovessa oli vielä luodinreikiä.
Esko Heinonen palkittiin poliisin ansioristillä tammikuussa 1995 ainoana operaatiossa mukana olleista. Hän omisti mitalin kaikille piiritykseen osallistuneille.
- Niin minä kuin kaikki muutkin panimme joka solun likoon, hän painottaa kotonaan.
Rikoskomisario jäi eläkkeelle Lahden väkivaltarikosyksiköstä vuonna 2012.