Moni on täällä jo aiemmin hieman syyttävään ja kyseenalaistavaan sävyyn kommentoinut poliisin toimia, erityisesti etsinnän hidasta aloittamista. Kun tapauksen ikävä lopputulema nyt osoittautui tällaiseksi, lienee ryöppyä odotettavissa enemmänkin.
Mitä tästä tapauksesta voitaisiin ottaa opiksi? Miten kadonneiden etsintää voitaisiin tehostaa entisestään? Syyttämisen sijaan, tulisi ottaa analyyttinen ja rakentava asennoituminen ja yrittää löytää selkeitä parannusehdotuksia.
Tässä alkajaisiksi muutama, osa tosin jo muiden keskustelijoiden aiemmin sivuamia:
1) Vuoden vaihteessa toteutunut poliisilaitosuudistus tulisi hyödyntää täysimittaisesti katoamistapauksissa. Koska väitetysti nimenomaan tutkintaresurssien määrä useimmiten kasvoi toiminnan keskittämisen myötä, lienee useimpien poliisilaitosten väestöpohja nyt sellainen, että pysyvä tai nopeasti muodostettava erikoistunut tutkintaryhmä kyettäisiin muodostamaan keskuspaikkakunnan rikososastoon.
Tässä tapauksessa median antaman tiedon perusteella tutkinnan ohjakset olivat paikallispoliisin, siis Pirkanmaan poliisilaitoksen Akaan toimipisteen käsissä. Hyvänä puolena tietysti voidaan pitää paikallistuntemusta, mutta huonoja puolia on tällaisessa järjestelyssä mielestäni enemmän - keskittämällä kadonneiden etsintä riittävän suuriin yksiköihin, saadaan vuositasolla riittävä tapausvolyymi ja sitä myöden käytännön kokemusta, erityisesti jos tällaisten tapausten tutkinta korvamerkitään tietyille henkilöille.
Konkreettinen ehdotukseni siis on, että jokaiseen poliisilaitokseen perustettaisiin esim. väkivaltaryhmän/toimiston yhteyteen katoamistapauksiin erikoistunut 3-4 tutkijan ryhmä, joka olisi joko kiinteä (riippuen tapausmäärästä) tai tarvittaessa koottava. Ryhmän vetäjän tulisi olla katoamistapauksiin sekä taktisesta että teknisestä näkökulmasta perehtynyt ja kokenut rikospoliisimies.
2) Kohtaan 1. liittyen, koska nykyaikana varsinkin nuoria koskettavissa katoamistapauksissa web 2.0 näyttelee erittäin keskeistä roolia, tulisi ryhmällä olla hyvä perusymmärrys internetin sosiaalisesta luonteesta ja erityisesti siitä, miten nuoret toimivat verkossa. Kynnys teknisten asiantuntijapalvelujen käyttöön esim. tietokoneiden tutkinnassa ja nettikontaktien jäljittämisessä tulisi olla etupainotteinen ja matala, tässä KRP:n erityisyksikkö voisi toimia aktiivisemmin paikallispoliisin apuna.
Käytännön ehdotus: Vähintään yhden "katoamisryhmän" tutkijoista tulisi tuntea erittäin hyvin keskeisimmät suomalaiset nettikulttuurin piirteet ja paikat: yhteisöpalvelut ja pikaviestimet. Niiden tarjoama informaatiotulva (olkoonkin usein täynnä virheellistä tietoa) tulisi kyetä hyödyntämään nykyistä nopeammin ja tehokkaammin.
Mikäli nuori henkilö katoaa, hänen fyysisten tuntomerkkiensä lisäksi olisi tärkeää kyetä muodostamaan hänen "nettiprofiilinsa": käyttämänsä nimimerkit ja tunnukset, joiden perusteella voidaan tehdä laajempaa etsintää erilaisissa yhteisöpalveluissa ja kartoittaa henkilön sosiaalisia verkkoja tehokkaasti.
3) Tutkinnan hermokeskuksen lisäksi tarvitaan aktiivisempaa paikallistason etsintää. Tässäkin tapauksessa tuntui resurssien käyttö olevan melkoisen varovaista ja etupainotteisuutta ei ollut nähtävissä. Kuitenkin alle sadan kilometrin säteellä olisi saatavilla:
- 2 varuskuntaa virka-apuryhmineen (henkilöetsintä on varuskunnan keskimääräiselle virka-apuryhmälle soveltuva suorite)
- poliisikoulu joka toimii enemmän tai vähemmän poliisin henkilöreservinä koko valtakunnan alueella
- useita vapaaehtoisia palokuntia, metsästys- ja urheiluseuroja, partiolippukuntia ja harrastuskerhoja joilla on keskimäärin hyvä sisäinen hierarkia ja valmius maastossa tapahtuvaan etsintään
Käytännön ehdotus: Poliisin ja vapaaehtoisryhmien yhteistyötä voitaneen tehostaa harjoituksilla ja mahdollisesti vaikkapa valmiuspalkkiojärjestelmällä (sotii tosin vapaaehtoisuuden periaatetta vastaan, mutta nyky-yhteiskunnassa voisi olla harkinnanarvoinen vaihtoehto). Fyysisen etsinnän etupainotteisuus nykyistä suuremmaksi! Ensimmäisten 12 tunnin aikana tulisi 50-80% potentiaalisista etsijöistä olla aktivoituna, nykyisin luku lienee 5-10% luokkaa ja kasvaa yli 50%:n vasta keskimäärin 3-4 päivän jälkeen - joka on usein jo liian myöhäistä.
Kadonneen löytämiseksi hengissä olisi toimittava erittäin nopeasti ja koordinoidusti, käyttäen
hyvin runsaasti resursseja. Tutkinnan hermokeskuksessa tulisi olla kaksin- tai kolminkertainenkin miehitys tietojenkeruu- ja alkuselvittelyvaiheessa. Varuskuntien hälytysryhmiä tulisi hyödyntää nykyistä enemmän, sillä erotuksena muihin etsintätahoihin, nämä ryhmät ovat jatkuvassa n. 20 minuutin lähtövalmiudessa etsintään soveltuvalla varustuksella. Myös koirapartioiden käyttöä tulisi lisätä ja priorisoida: ensimmäisten 24 tunnin aikana tulisi alueen koirakapasiteetista olla yli 50% etsintätehtävään sijoitettuna, etenkin huonon sään tai muiden erityissyiden vallitessa.
Siinä hieman pohdintaa tämänpäiväisestä murheellisesta uutisesta.
Korostan että äskeinen oli etsintätaktiikan ja rikospoliisityön suhteen maallikon pähkäilemää ja mahdolliset ammattilaiset voivat oikaista väärät käsitykset resurssien saatavuudesta ja allokoinnista
.