Näkyjen näkeminen

Parapsykologia, PSI, rajatieto, kummitukset, salaliitot.

Valvoja: Moderaattorit

C Starling
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ke Syys 05, 2007 9:10 am

Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja C Starling »

Otsikoin näin, sillä itse en usko, enkä ole ainakaan koskaan nähnyt näkyjä.
Kysympä teiltä kanssaminfoilevat, mitä pitäisi tehdä seuraavanlaisessa tilanteessa?

Teini-ikäisen tyttäreni ystävätär oli kertonut näille kavereilleen, näkevänsä hahmoja.
Tai, hahmon, on kuulema alle kouluikäisestä nähnyt aina saman hahmon. Hahmo on musta, jolla on välkkyvät silmät. Hän pelkää tätä hahmoa, kerran olen itsekin todistanut, kun hän itki meillä ihan oikeasti. Silloin, en tiennyt tästä "hallusinaatiosta" mitään, vaan luulin, että olivat katselleet läppäriltä kauhu elokuvaa. Asia oli tullut puheeksikin tyttöjen kesken, kun tämä tyttö saattaa siis yhtäkkiä itkeä ihan kunnolla.

Tämä tyttö oli nyt kertonut tästä näystään, samoin sen, ettei ole koskaan kertonut tästä kenellekään.
Olivat nyt yhteydessä yhteen meidän "ringin" äitiin, ja ilmeisesti toive oli, että tämä äiti kertoisi nyt tytön äidille.
Uskomaton tilanne, hirvittävä jopa. Itse olen aina pitänyt tyttöä ihan muuten normina, mutta jotain pohjatonta silmissään on mielestäni aina ollut. Tyttö on normisti rauhallinen, ja ihan mukava.

Tässä sitä nyt sitten on mietitty mitä tehdä, mennä nyt soittamaan melkein uppo oudolle äidille, että lapsesi näkee näkyjä. Mietittiin jo, että otettais tytön luvalla yhteys koulukuraattoriin. Meidän mielestä tässä tarvitaan ammattilaisen apua, jolla kanavat antaa apua. MAallikko mutsin on aikasta hankala mennä sörkkimään tällaista tilannetta.

No, eilen oli yhtäkkiä ilmoittanut kertoneensa jo itse äidilleen, jota me ei oikeen tahdota uskoa.
mietitty sitäkin vaihtoehtoa, jos hakee huomiota kavereiltaan tällä, ja ns. valehtelee tällaisesta asiasta.
Joka sekin meidän mielestä on aika huolestuttavaa.

Pikkasen mietityttää, millainen kaveri on tällaine näkyjen näkijä, ja toisaalta taas, ei voisi oikeen jättää yksinkään, eikä ilman kavereita.

Nyt vaan ollaan jo huomattu, että ei tällainen ihan terveesti vaikuta meidänkään "terveisiin" lapsiin, ja pientä pelkoa on liikenteessä.

Oma tyttöni ei eilen suostunut juttelemaan mun kanssa aiheesta. senverran väkisin selvitin hänelle, että ei ole ihan normaalia moinen näkeminen.

Hahmo saattaa esim. olla jossain puskassa, ja tuijottaa sieltä välkkyvillä silmillään, kun tämä tyttö pyöräilee ohi.

HUHHUH......
BloodSucker
Poliisikoira Rex
Viestit: 271
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 3:06 pm

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja BloodSucker »

Ei kyllä tosiaankaan kuullosta ihan normaalilta tällainen.

Tumma hahmo? Pystyykö hän kuvailemaan tarkemmin tätä mm. Mitä hänellä on päällään? Minkälaiset silmät tällä hahmolla on muutakuin vilkkuvat, eli esim: minkä värisenä ne vilkkuvat? Monet näyt voivat järkyttää monia, mikäli niihin ei ole tottunut, mutta kysymys kuuluu seuraavasti: Tekeekö tämä hahmo muuta? Jos se vaan "tuijottaa", niin sit sanoisin että en menisi uskomaan. Koska ihminen, joka on nuoresta asti nähnyt tuollaista, niin ei alkaisi enään tuossa vaiheessa ikää itkemään pelkästään tuijotuksesta, vaan siinä vaiheessa näyssä on tapahduttava muutakin.. Onko se hahmo sanonut mitään? Anteeksi, että kyselen.. Tutkin näitä asioita, ja olen pystynyt ennenkin kertomaan, jos on jotain, mikä on hälyyttävää, ja siksi minun pitäisi kaikki saada täysin tarkkaan tietää, eli juuri mitä näyssä tapahtuu tjtn..

Ja tosiaan, jos vaan häneltä kysyt noita, niin älä kerro tuosta minkä lauseessa mainitsin eli:" Koska ihminen, joka on nuoresta asti nähnyt tuollaista, niin ei alkaisi enään tuossa vaiheessa ikää itkemään pelkästään tuijotuksesta, vaan siinä vaiheessa näyssä on tapahduttava muutakin.." Koska sen jälkeen, mikäli hän keksii omasta päästään, niin alkaisi värittämään nopeasti asiaa ja keksisi päästään ns: "hahmon tekoja" ja se hankaloittaa tietämistä sitten..

Tällaiset ohjeet.. Toivottavasti jotain selvää sait :)
Jos haluat, niin voit ottaa joko tänne tai sit yksityisviestillä yhteyttä :)
~ Some crimes are so brutal. That if you survive, your only option is revenge. ~
tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

jos on pienestä asti kokenut kaikenlaista yliluonnollista,niin teini-iässä,varsinkin tytö ovat voimakkaimmillaan ottamaan vastaan viestejä,hahmoja ym.Samalla tuli mieleeni,että jos pelkää kovasti niin asia kannattaa ottaa esille ihan rohkeasti.ja nyt skeptikot mun kimppuun :wink:
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
Avatar
devil_doll
Javier Pena
Viestit: 1885
Liittynyt: Su Huhti 04, 2010 5:22 am
Paikkakunta: From Hell

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja devil_doll »

Tuollaisten mustien apparitioiden näkeminen viittaa johonkin neurologiseen sairauteen. Valitettavasti en nyt suoralta kädeltä muista, mikä on sen kyseisen sairauden nimi, joka nimenomaan aiheuttaa mustia hahmoja näkökentässä. Kyse ei siis ole varsinaisesta mielisairaudesta! Toivottavasti tyttö tutkitaan kunnolla, eikä vain aleta heti pumppaamaan skitsofrenialääkkeitä. Ehkä sinä voit tytön ystävänä hieman valvoa, että näin tapahtuu.
Sika naiseksi

There's nothing in my dreams, just some ugly memories. Kiss me like the ocean breeze.
C Starling
Alibin satunnaislukija
Viestit: 58
Liittynyt: Ke Syys 05, 2007 9:10 am

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja C Starling »

Pientä lisäinfoo.
Hahmolla on silmät, ja ne ovat yllätys yllätys punaiset, ja siis sellaiset kirkkaat ja välkkyvät.
Omien puheidensa mukaan hahmolla ei ole tunnistettavia vaatekappaleita, vaan on kauttaaltaan mustahko.

Ei kuulema ole tehnyt muuta, kun katsellut tämä hahmo, ei puhetta, eikä oikeen liikettäkään. Se vaan ON aina jossain.

Ei olisi kuulema halunnut kavereilleenkaan kertoa, mutta oli sitten kertonut, kun itki niin paljon.
Ja todistettavasti myös perjantaina oli itkenyt paljon, kun tytöt olivat yhdessä. Tämä meillä itkeminen oli muistaakseni keskiviikko. Tässä piirissä on 3-5 tyttöä, joista osa on ollut jo ihan tarhasta asti kavereita, tämä tyttö on enemmänkin nyt alkusyksystä liittynyt piiriin mukaan. Eli, ei pitkänmatkan kaveri vielä.

On kuulema nyt kertonut äidilleen ( jota en itse tunne), ja olivat sanoneet, että jos jatkuu, otetaan yhteyttä ammattilaiseen. Eiköös tuo nyt jatkunut aika kauankin oo?!

Itsekin toivon, ettei ketään pumpata täyteen pilereitä, jotka turruttaa, jollei se ole oikeasti tarpeen.
Hellävaraista hoitoa, ja keskusteluapua toivoisin.

Nythän on vain niin, etteivät nämä kaverinsa ole milläänmuotoa valmiita käsittelemään tällaista asiaa, eikä heidän tarvitsekaan olla. Itse olen jo yli nelikymppinen, enkä koskaan ole henkilökohtaisesti törmännyt tällaiseen. Saati sitten nämä itsekin herkässä teini-iässä olevat tytöt koittavat selvitä tällaisesta, ja kaverin itkemisistä heidän seurassaan, milloin ulkona, milloin jonkun kotona.

Sovittiin nyt tässä, että annetaan hetki olla, eikä härkitä asioita, jotka eivät sinällään meille kuulu, mutta jos tilanne jatkuu, ja apua ei kukaan hae, siihen sitten voidaan alkaa jo vaikuttamaan/ olemaan apuna. Mm. lastensuojeluilmoituksia tehdään turhemmistakin syistä, itse kannustettaisiin tyttöä puhumaan vaikkapa tosiaan ensin koulun kuraattorille.
Tiina
Sherlock Holmes
Viestit: 7241
Liittynyt: Ti Touko 01, 2007 6:48 pm
Paikkakunta: Suomessa ollaan.

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja Tiina »

Parawiki tietää kertoa:

Varjoihmiset

Varjoihmiset ovat tummia tai mustia ihmisen kaltaisia hahmoja, joita väitetään nähdyn lähinnä näkökentän laidoilla. Yleensä ne kuitenkin katoavat kun niihin kohdistaa katseensa. Toiset ovat näkevät tällaisia varjoihmisiä useammin kuin toiset. Valtaosa ihmisistä on kuitenkin joskus nähnyt sivusilmällään tällaisen näyn.

Taipumus nähdä tällaisia hahmoja näkökentän reunoilla selittyy silmien toiminnalla ja psykologialla, koska varsinaisen kohdealueen eli fokuksen ulkopuolella silmien erotuskyky on erittäin huono. Jokin kohde tai alue näkökentän reunalla voidaan helposti tulkita muuksi kuin mitä se on. Ihminen etsii luonnostaan ihmishahmoja ympäristöstään, ja on taipuvainen näkemään niitä satunnaisuuden joukossa. Tätä ilmiötä kutsutaan pareidoliaksi. Toisinaan epäselvä havainto tulkitaan ihmishahmoksi. Kun katse tarkentuu kohteeseen, aikaisempi tulkinta kumoutuu, jolloin voi tuntua, että ihmishahmo katosi. Myös suoranaiset aistiharhat voivat tulla kyseeseen joissakin yksittäistapauksissa.

Varjoihmisiksi kutsutaan kuitenkin myös sellaisia tummanpuhuvia hahmoja, jotka on nähty selkeästi ja päivänvalossa. Tällöin luonnollisista selityksistä voi kyseeseen tulla vain hallusinaatio tai huijaus, jos havaitsijoita on useampi kuin yksi. Monet kummitustapaukset ovatkin tämäntyyppisiä, joskin on vaikea vetää rajaa siihen, minkälaisena haamu tulisi kuvata, jotta sitä voitaisiin pitää varjoihmisenä. Kyse on nuorisokulttuurissa syntynyt väljä käsite, jolle on vaikea muodostaa tieteellistä määritelmää.

Usein varjoihmiset tulkitaan kummituksiksi tai demoneiksi. Joidenkin mukaan varjoihmiset ovat ihmisenkaltaisia olentoja tai henkiä, jotka jostain syystä eivät voi tai halua tulla nähdyiksi.

Välkkyvistä silmistä ei kyllä puhuta mitään... 8)
Bell
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 98
Liittynyt: Ke Syys 23, 2009 12:52 pm
Paikkakunta: Damnpere

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja Bell »

Mä olen lapsesta asti nähnyt yhtä ihmismäistä mustaa hahmoa. Se vaan seisoskelee ja katselee muutaman metrin päässä. Aina koen sen ahdistavana.

En ole koskaan puhunut kenellekkään tästä tummasta vierailijasta, vaikka se minua pelottaakin. Lähinnä olen huolestunut omasta maineestani :D

Joskus se hahmo saattaa olla vuosiakin kateissa, kun taas ilmestyy mun luokse, yleensä seisten ovenraossa. Vuorokaudenajalla ei ole väliä tässä asiassa. Se ei poistu silmiä räpäyttämällä, vaan se ikäänkuin vetäytyy kulman taakse eikä sitten palaa.
Lapsena aluksi luulin, että se on jompikumpi mun vanhemmista, joka mua käy öisin kurkkimassa että nukunko hyvin, tms.

Kaikenkaikkiaan toivon, ettei tämä mystinen tyyppi enää minulle ilmestyisi, vaan antaisi minun olla. Toisaalta, ei se nyt tähänkään päivään mennessä minua ole tappanut, aiheuttanut vaan ylimääräistä sydämensykettä.

Mulla ei ole todettu mitään mielisairauksia, ja yhden asiaan liittymättömän asian takia pääni on skannattu ja terveeksi todettu.
En oikein itse tiedä mikä lie roska silmässä tai vastaava se hahmo on, mutta uskon kyllä, kuinka se voi ahdistaa, itsekin kun olen sitä pienempänä todella paljon pelännyt.
Mitään vilkkusilmiä sillä ei kyllä ole.

AP:n kertomuksesta tuli eittämättä mothman mieleen.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

Joku oli pastennut pätkän varjoihmisistä tänne. Niillä ei esiinny noita valoja silmissä, vaan kyseessä on nimenomaan varjon kaltainen hahmo ilman erikoistehosteita.

Ja joku taas kertoi, että ei pelkkä tuijottaminen riitä. Miten tämä sama ihminen selittää esim. unihalvaukset, jossa se hahmo voi olla todellakin pelkkä tuijottava tapaus, mutta aiheuttaa silti äärettömän kauhureaktion? Ihan aikuisillakin, ei siinä tarvitse lapsi olla.

Eräs tuttavani vuosia sitten kertoi näkevänsä vähän samankaltaisia hahmoja, tosin niiden kauhukerroin oli vielä vähän astetta rankempi; hahmot olivat viilleltyjä ja verisiä, pään läpi meni rautaputkea jne. En tiedä enkä muista oliko tällä ihmisellä sitten joku skitsofrenia tai muu, todennäköisesti oli, sillä hän kävi psykiatrin juttusilla muutenkin.

Mikään kummituksen tapainenkaan hahmo tässä tuskin on kyseessä, sillä useimmiten nuo ns. seuraavat kummitukset (lapsuudesta asti) eivät omaa ymmärtääkseni hehkuvia silmiä, vaikka voivat olla muuten ahdistavia. Mikään hyväntahtoinen se kyllä ainakaan ei ole, jos aiheuttaa ahdistusta (tähän mennessä olisi kyllä tehnyt selväksi olevansa hyvä, jos olisi joku henkimaailman olento).

Minä veikkaan ihan puhtaasti sitä ketjussa mainittua neurologista seikkaa tai juurikin skitsofreniaa. Iän myötä voi siis vain paheta tuo tilanne ja muuttua vaaralliseksi sekä itselle, että ihmisille ympärillä. Sinällänsä ihan ymmärrettävää, etteivät vanhemmat heti tee mitään tai halua uskoa tätä, koska a) on aina vaikea myöntää oman lapsensa mt-ongelmat tai b) tuntevat lapsensa niin hyvin, että tietävät tämän valehtelijaksi. Jotkut lapset ovat niin loistavia valehtelijoita, että tarkemmallakin ihmisellä voi mennä todella pitkään, ennen kuin osaa yhdistää muutamia asioita ja huomata, ettei jokin tässä tarinassa pidäkään enää paikkaansa. (Useimmiten oman kokemuksen mukaan näitä valehtelijalapsia on perheissä, joissa on joko alkoholi- tai väkivaltaongelmia. Tosin myönnän, että ns. normiperheissä näitä tapauksia on tullut vastaan myös.)

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

debbie

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja debbie »

En tiedä, kivitetäänkö minut ulos täältä, mutta sanon kuitenkin mitä ajattelen.

Jos tapaisin tällaisen nuoren, joka itkee tuskissaan tällaisen hahmon ilmestymisen vuoksi, pyytäisin saada rukoilla hänen puolestaan. Sillä tavalla, että hänelle tulisi turvallinen olo.
Kyse on kuitenkin jostain pahasta, miksi se muuten pelottaisi.
Itse uskon hengelliseen todellisuuteen, tosin uskon myös, että kyseessä saattaa olla psyyken alueen ongelma - nämä eivät ole mun maailmankuvassani toisiaan poissulkevia.

Oli mörkö mikä tahansa, jostain pimeästä se on syntynyt. Nuorella on jokin kokemus haudattuna jonnekin, jotain mikä on ollut liian rankkaa. Sitten se on saanut ehkä tällaisen muodon.
OLisi varmaan tärkeää selvittää, onko jotain pahaa tapahtunut.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

debbie kirjoitti:En tiedä, kivitetäänkö minut ulos täältä, mutta sanon kuitenkin mitä ajattelen.

Jos tapaisin tällaisen nuoren, joka itkee tuskissaan tällaisen hahmon ilmestymisen vuoksi, pyytäisin saada rukoilla hänen puolestaan. Sillä tavalla, että hänelle tulisi turvallinen olo.
Millä tavalla rukous saisi turvallisen olon? Jos minulle tuon ikäisenä olisi joku tullut sössimään että rukoilen sun puolesta että kärsimykses helpottais, olisi se enemmänkin nolottanut minua kuin saanut mitenkään tuntemaan oloani turvallisemmaksi.

Uskonto on asia, joka on varmasti ihan kiva jos se on elämässä, mutta se on myös asia, joka saa toiset ihmiset häpeämään kun se tuodaan esille väärissä paikoissa väärään aikaan.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

tattooed fucker
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1436
Liittynyt: Pe Elo 13, 2010 1:48 pm

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja tattooed fucker »

komppaan vodkaa..eipä muuta tähän sen lisättävämpää ole.
I am not a man I am a fucking beast-Torture Killer-
Naattori
Sofia Karppi
Viestit: 428
Liittynyt: Su Syys 05, 2010 8:05 pm

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja Naattori »

debbie kirjoitti:Kyse on kuitenkin jostain pahasta, miksi se muuten pelottaisi.
Ihminen pelkää myös asioita, joita se ei pysty järjellä selittämään. Meillä on usein tarve saada selitys kaikeen, silloin kun sellaista ei ole tarjolla, se pelottaa.
Ihminen saattaa pelätä tälläisessä tapauksessa jo ihan oman itsensä takia - mitä tapahtuu, miksi näen tuota hahmoa, olenko hullu? Pelottava ajatus sekin, joka myös kulminoituu ihmisen tiedonjanoon saada vastauksia.
VoDKa kirjoitti:
debbie kirjoitti:Jos tapaisin tällaisen nuoren, joka itkee tuskissaan tällaisen hahmon ilmestymisen vuoksi, pyytäisin saada rukoilla hänen puolestaan. Sillä tavalla, että hänelle tulisi turvallinen olo.
Millä tavalla rukous saisi turvallisen olon? ...

Uskonto on asia, joka on varmasti ihan kiva jos se on elämässä, mutta se on myös asia, joka saa toiset ihmiset häpeämään kun se tuodaan esille väärissä paikoissa väärään aikaan.
Rukous varmasti helpottaa ihmistä, jolle se on tärkeää ja joka siihen uskoo. Ja hieno asiahan se on. Mutta ikinä koskaan missään tilanteessa, ei pidä mennä jeesusta tai rukousta tarjoamaan ihmiselle jota ei varmasti tiedä asian kiinnostavan. Jos itse itkisin nurkassa nähtyäni mustan selittämättömän hahmon ja joku tulisi siihen tarjoamaan rukousta.. :roll: ..saattaisin potkaista.
Agnostikkona väitän, että rukous ei kuitenkaan oikeasti auta mitään jos ongelma on todellinen, joten ennemmin kääntyisin asiaan koulutettujen ihmisten puoleen..
Conan kirjoitti:Naisvihaa pitäisi alkaa ymmärtämään. Kyllähän naiset on ihan vitun ärsyttäviä, on täysin ok vihata niitä.
debbie

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja debbie »

Vastasinkin vain ihan omasta puolestani, miten saattaisin toimia. En tietenkään väkisin tai tahdittomasti, mutta kysyisin haluaako näkyjä näkevä, että asia viedään Jumalan eteen.
Muistuttaisin hermostuneita kanssakirjoittajia, että tämä on Huu haa-osio,jossa myös hengellinen aspekti saa olla olemassa kun keskustellaan, ilman että sitä tarvitsee kokea uhkana tai tuputuksena. :)

Kirjoitin myös, että pidän mahdollisena mörön olevan psyykkisen stressin ilmentymä, eli jotain on haudattuna jonnekin mielen pohjalle, mitä ei ole pystytty käsittelemään. Sellainenkin voi synnyttää hallusinaation ilman, että kyse olisi psykoosista.
Avatar
VoDKa
Ainesta Watsoniksi
Viestit: 4913
Liittynyt: Ke Marras 07, 2007 5:17 am
Paikkakunta: Better place.

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja VoDKa »

debbie kirjoitti:Vastasinkin vain ihan omasta puolestani, miten saattaisin toimia. En tietenkään väkisin tai tahdittomasti, mutta kysyisin haluaako näkyjä näkevä, että asia viedään Jumalan eteen.
Muistuttaisin hermostuneita kanssakirjoittajia, että tämä on Huu haa-osio,jossa myös hengellinen aspekti saa olla olemassa kun keskustellaan, ilman että sitä tarvitsee kokea uhkana tai tuputuksena. :)
Uskonto on paskin asia mitä voi hädässä olevalle ihmiselle tarjota. Pahimmassa tapauksessa tämä jopa tarttuu siihen, mikä olisi taas eräänlaista hyväksikäyttöä; väsynyt tai kipeä ihminen herkästi tarttuu mihin tahansa oljenkorteen päästäkseen kivuistaan ja ainakaan minä en tuntisi minkäänlaista hyvää omaatuntoa jos jonkun vetäisin mukaan omiin hömpötyksiini vain siksi, että toisen heikolla hetkellä olisin osannut lyödä kiilan oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Vähän sama kuin houkuttelisi mielenterveyspotilaan mukaan rikollisiin juttuihin käyttämällä hyväksi niitä naruja, joita olisi helpoin kiskoa; lupaamalla asioita, joita ei varmasti voi pitää. (Samahan toistuu melkein kaikessa mahdollisessa maailmassa, mutta ei se tee siitä yhtään sen hyväksyttävempää.)

Uskonto lupaa Jeesuksen, Jumalan ja varman ylösnousun. Kyllä minua ainakin vituttaisi ja kiroaisin kaikki syvimpään helvettiin siinä vaiheessa kun kuolla kupsahtaisin ja vastassa olisi - no, pelkkä pimeys. Vituttaisi enemmän kuin sitä oravaa jäätyneen käpynsä kanssa.

One day I might just disappear and you will never find me. Nobody will ever find me.

debbie

Re: Näkyjen näkeminen

Viesti Kirjoittaja debbie »

Pysyttäisiinkö aiheessa? Uskonnosta sinänsä en puhunut sanaakaan. Hirveä vastustus vaan nousee sanasta rukous.
Vastaa Viestiin