Netistä löytyy tietoa pääpiirteittäin Haapojasta, Rannanjärvestä ja Isoo-Antista. Jos tarkemmin haluaa aiheeseen perehtyä tai tietoa ei niin kuuluisista häjyistä, joutuu kyllä turvautumaan kirjastolaitoksen apuun.
Matti Haapojasta löytyy mm. tämä kirja:
http://www.vhkk.fi/murhamiehen_muotokuva.html
Puukkojunkkarit
Valvoja: Moderaattorit
Kaarlo Juho Ståhlberg oli Haapojan kanssa 7. serkuksia. Yhteiset esivanhemmat olivat Matti ja Kaisa Lång Vetelistä. Mm. Långin talossa Vetelin Räyringissä Haapoja piileskeli virkavaltaa karkureissunsa aikana. Muita poliitikkoja ei ainakaan näin äkkiseltään tule mieleen. Haapojahan oli naimaton ja käsittääkseni myös lapseton, joten suoraan alenevassa polvessa sukulaisia ei voi olla.
Pohjankyrö-lehden 28.9.1992 julkaisema juttu Haapojasta
http://www.strang.ch/SUKU/Haapoja%20Poh ... -lehti.htm
Pohjankyrö-lehden 28.9.1992 julkaisema juttu Haapojasta
http://www.strang.ch/SUKU/Haapoja%20Poh ... -lehti.htm
Viimeksi muokannut Samarina, Ke Elo 29, 2007 11:15 am. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Myös Johan Wilhelm Snellman oli Haapojan serkuksiakahvitar kirjoitti:Entinen pääministeri Esko Aho on kaukaista sukua Matti Haapojalle.Tiina kirjoitti:Eikös joku poliitikomme ole Haapojalle sukua?
Jostain muistan lukeneeni ja olikos se juuri tämän miekkosen maallinen tomumajakin jossain museossa näytillä?
Siis sen Haapojan, ei sen poliitikon?
-
Tuntematon Mies
- Remington Steele
- Viestit: 238
- Liittynyt: Ke Heinä 04, 2007 10:20 am
Juurikin tämän saman Matti Haapojan luut preparoitiin kaiketi "tieteellisen tutkimuksen" nimissä tulevien kriminaaliantropologien ja muiden uteliaiden ihmeteltäviksi. Luuranko oli näytteillä lasivitriinissä Rikosmuseossa sen sijaitessa vielä KRP:n tiloissa Ratakadulla. Kun KRP muutti Vantaalle, päätettiin Mattikin viimein päästää haudan lepoon. Käsittääkseni maalliset jäännökset on haudattu jonnekin kotiseudulleen, Pohjanmaalle.Tiina kirjoitti:Jostain muistan lukeneeni ja olikos se juuri tämän miekkosen maallinen tomumajakin jossain museossa näytillä?
Thx! Pitääpä yrittää etsiä kirjatosta tuota, anna vaan lisää kirjavinkkejä jos tiedätSamarina kirjoitti:Netistä löytyy tietoa pääpiirteittäin Haapojasta, Rannanjärvestä ja Isoo-Antista. Jos tarkemmin haluaa aiheeseen perehtyä tai tietoa ei niin kuuluisista häjyistä, joutuu kyllä turvautumaan kirjastolaitoksen apuun.
Matti Haapojasta löytyy mm. tämä kirja:
http://www.vhkk.fi/murhamiehen_muotokuva.html
Näin äkkiseltään muutamia mieleen tulleita:
Yleisiä teoksia häjyistä
Yrjö Alanen: Puukkojunkkarien aika
Samuli Paulaharju; Härmän aukeilta
Heikki Ylikangas: Härmän häijyt ja Kauhavan herra
Keski-suomalaisista häjyistä Matti, Kitti, Oskari ja Samuli Parantaisesta
J.P.Parantainen: Parantalan häjyt veljekset
Yleisiä teoksia häjyistä
Yrjö Alanen: Puukkojunkkarien aika
Samuli Paulaharju; Härmän aukeilta
Heikki Ylikangas: Härmän häijyt ja Kauhavan herra
Keski-suomalaisista häjyistä Matti, Kitti, Oskari ja Samuli Parantaisesta
J.P.Parantainen: Parantalan häjyt veljekset
-
jannekkk
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 58
- Liittynyt: Su Elo 19, 2007 2:17 pm
- Paikkakunta: pietarsaari
antti isotalo
HÄRMÄN HÄJY - ANTTI ISOTALO
Antti Isotalo syntyi 24.8. 1831 Alahärmän Hanhimäessä ja kuoli kotonaan Isotalossa vuonna 1911, muutamaa päivää vaille 80-vuotiaana. Antti oli kolmesta veljeksestä nuorin. Hän meni naimisiin Liisa Wilhelmiina Jaakontytär Hillin kanssa vuonna 1854. Ensimmäisen vaimon kanssa Antti sai kaikki kymmenen lastaan. Vaimo Miina kuoli vuonna 1888 ja Antti meni uudelleen naimisiin Kaisa Kaapontytär Huhtalan kanssa 1889. Kun toinen vaimo kuoli vuonna 1910 katseli Antti itselleen kolmannen vaimon. Vuonna 1911 Antti meni naimisiin Liisa Matintytär Mäenpään kanssa.
Antti oli kuuluisa rotevasta ruumiinrakenteestaan ja voimistaan. "Vielä 80-vuotiaana Antilla oli tavallisen miehen voimat ja jaloilleen hän kuolikin. Heinäaikana 1911 Antti tunsi lopun lähestyvän. Pojanpojalle Antti antoi neuvoja mistä laudasta arkku tehdään ja valmisteli itse hautajaisiaan, antoi ohjeet kellonsoitosta ja kantamisesta ym. Kun viimeiset heinät oli korjattu tuli Antti tupaan, horjahti ja putosi polvilleen. Siitä autettiin sänkyyn suuri persoonallisuus, …"(Kujanen 1997). Antti Isotalo kuoli elokuun 8. päivänä 1911.
1850- luvun puolivälissä Antti osti oman tilan lapsettomalta sukulaisleskeltä. Tila sijaitsi Alahärmän Voltissa. Pellon raivaus ja tilan kehittäminen aloitettiin heti. Lisämaata Antti osti tervarahoilla. Antti oli ostanut naapuritilan ja huomannut, että tilalla oli tervaksia, joista pystyi rakentamaan ruukin. Tervasta saamillaan rahoilla Antti maksoi velkansa (Kujanen 1997).
Maanviljely oli Antin sydäntä lähellä mutta levoton veri ajoi myös muihin harrastuksiin. Antti oli mainio hevosmies. Hän osasi käsitellä hevosta ja myös myydä niitä. Markkinamiehen puhelahjoja hänellä myös ilmeisesti oli. Antin levoton luonne veti markkinoille ja tappeluihin. Isoon-Antin ei tarvinnut kerätä joukkoa vaan sitä kertyi itsestään hänen ympärilleen. Hän oli pelkäämätön ja hurja tappelija - juuri sellainen, kuin siihen aikaan kunnioitettavan miehen tuli olla.
Antin luonteessa sanotaan kuitenkin löytyneen hyvyyttä. Hän osoitti käytöksellään kunnioitusta ja huomaavaisuutta naisille. Naisten kanssa hän ei alkanut tappelemaan. Isontalon -Antti oli myös suosittu "järjestysmies" häihin ja hautajaisiin. Antin suuri koko ja maine piti huolen siitä, ettei tilaisuudessa esiintynyt kähinöitä.
Antti sai kuitenkin kärsiä teoistansa. Hän sai raipparangaistuksia ja sakkoja sekä sai 12 vuotta vankeutta miehen taposta. Tätä tappoa hän ei kuitenkaan koskaan tunnustanut. Antti Isotalon lapsenlapsi Laina Isotalo muisteli vuonna 1971, että Antti oli aikanaan vakuuttanut heille olevansa syytön mies tappoon vaikka olikin syyllistynyt moneen muuhun tekoon:
"Muistakaa te ja tietäkää - tullaanpa minusta sanomaan hyvää tai pahaa, en ole koskaan ketään tappanut, enkä tapattanut. Minä olen taposta kärsinyt, jota en ole tehnyt, ettei mun tarvittisi sitä kieltää, mua on toteltu ja uskottu muutenkin ilman puukkoa. Niissä häissä, missä minä olen ollut kenkärinä, ei tapeltu."
Linnareissun jälkeen Antti paransi tapansa kunnostautui yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän oli mm. perustamassa Härmään kansakoulua ja oli mukana nuorisoseuraa perustamassa. Isoo-Antti seurusteli mielellään ihmisten kanssa ja antoi tunnustuksen nk. herroille, jotka virkansa täyttivät oikeamielisesti. Antin luona kävikin keskustelemassa mm. kirkkoherra Leidenius. Isontalon Antti on jäänyt historiaan voimakkaana persoonana, joka niin hyvillä kuin pahoillakin teoillansa vaikutti aikalaisten elämään Alahärmässä ja lähiseuduilla.
Antti Isotalo syntyi 24.8. 1831 Alahärmän Hanhimäessä ja kuoli kotonaan Isotalossa vuonna 1911, muutamaa päivää vaille 80-vuotiaana. Antti oli kolmesta veljeksestä nuorin. Hän meni naimisiin Liisa Wilhelmiina Jaakontytär Hillin kanssa vuonna 1854. Ensimmäisen vaimon kanssa Antti sai kaikki kymmenen lastaan. Vaimo Miina kuoli vuonna 1888 ja Antti meni uudelleen naimisiin Kaisa Kaapontytär Huhtalan kanssa 1889. Kun toinen vaimo kuoli vuonna 1910 katseli Antti itselleen kolmannen vaimon. Vuonna 1911 Antti meni naimisiin Liisa Matintytär Mäenpään kanssa.
Antti oli kuuluisa rotevasta ruumiinrakenteestaan ja voimistaan. "Vielä 80-vuotiaana Antilla oli tavallisen miehen voimat ja jaloilleen hän kuolikin. Heinäaikana 1911 Antti tunsi lopun lähestyvän. Pojanpojalle Antti antoi neuvoja mistä laudasta arkku tehdään ja valmisteli itse hautajaisiaan, antoi ohjeet kellonsoitosta ja kantamisesta ym. Kun viimeiset heinät oli korjattu tuli Antti tupaan, horjahti ja putosi polvilleen. Siitä autettiin sänkyyn suuri persoonallisuus, …"(Kujanen 1997). Antti Isotalo kuoli elokuun 8. päivänä 1911.
1850- luvun puolivälissä Antti osti oman tilan lapsettomalta sukulaisleskeltä. Tila sijaitsi Alahärmän Voltissa. Pellon raivaus ja tilan kehittäminen aloitettiin heti. Lisämaata Antti osti tervarahoilla. Antti oli ostanut naapuritilan ja huomannut, että tilalla oli tervaksia, joista pystyi rakentamaan ruukin. Tervasta saamillaan rahoilla Antti maksoi velkansa (Kujanen 1997).
Maanviljely oli Antin sydäntä lähellä mutta levoton veri ajoi myös muihin harrastuksiin. Antti oli mainio hevosmies. Hän osasi käsitellä hevosta ja myös myydä niitä. Markkinamiehen puhelahjoja hänellä myös ilmeisesti oli. Antin levoton luonne veti markkinoille ja tappeluihin. Isoon-Antin ei tarvinnut kerätä joukkoa vaan sitä kertyi itsestään hänen ympärilleen. Hän oli pelkäämätön ja hurja tappelija - juuri sellainen, kuin siihen aikaan kunnioitettavan miehen tuli olla.
Antin luonteessa sanotaan kuitenkin löytyneen hyvyyttä. Hän osoitti käytöksellään kunnioitusta ja huomaavaisuutta naisille. Naisten kanssa hän ei alkanut tappelemaan. Isontalon -Antti oli myös suosittu "järjestysmies" häihin ja hautajaisiin. Antin suuri koko ja maine piti huolen siitä, ettei tilaisuudessa esiintynyt kähinöitä.
Antti sai kuitenkin kärsiä teoistansa. Hän sai raipparangaistuksia ja sakkoja sekä sai 12 vuotta vankeutta miehen taposta. Tätä tappoa hän ei kuitenkaan koskaan tunnustanut. Antti Isotalon lapsenlapsi Laina Isotalo muisteli vuonna 1971, että Antti oli aikanaan vakuuttanut heille olevansa syytön mies tappoon vaikka olikin syyllistynyt moneen muuhun tekoon:
"Muistakaa te ja tietäkää - tullaanpa minusta sanomaan hyvää tai pahaa, en ole koskaan ketään tappanut, enkä tapattanut. Minä olen taposta kärsinyt, jota en ole tehnyt, ettei mun tarvittisi sitä kieltää, mua on toteltu ja uskottu muutenkin ilman puukkoa. Niissä häissä, missä minä olen ollut kenkärinä, ei tapeltu."
Linnareissun jälkeen Antti paransi tapansa kunnostautui yhteiskunnallisena vaikuttajana. Hän oli mm. perustamassa Härmään kansakoulua ja oli mukana nuorisoseuraa perustamassa. Isoo-Antti seurusteli mielellään ihmisten kanssa ja antoi tunnustuksen nk. herroille, jotka virkansa täyttivät oikeamielisesti. Antin luona kävikin keskustelemassa mm. kirkkoherra Leidenius. Isontalon Antti on jäänyt historiaan voimakkaana persoonana, joka niin hyvillä kuin pahoillakin teoillansa vaikutti aikalaisten elämään Alahärmässä ja lähiseuduilla.
I don't play icehockey, I ride motorcycles you pussies!
-
jannekkk
- Alibin satunnaislukija
- Viestit: 58
- Liittynyt: Su Elo 19, 2007 2:17 pm
- Paikkakunta: pietarsaari
rannanjärvi
ANNANJÄRVI, Antti, talollinen, puukkojunkkari, syntynyt Ylihärmässä huhtikuun 4. päivänä 1828 kuollut siellä elokuun 12. päivänä 1882. Vanhemmat: talollinen Tuomas Tuomaanpoika Rannanjärvi ja Maria Antintytär Haapoja.
Rannanjärvi oli kotoisin Ylihärmän Haapojan kylään kuuluvasta Rannanjärvestä. Hänen elämästaän kertomaan esitämme ensinnä hänen rikosrekisteriotteensa. Tuomittu Vöyrin käräjillä 1847 tappelusta, kotirauhan rikkomisesta ja puukolla uhkailemisesta. V. 1852 tuomittu taposta menettämään oikean kätensä ja henkensä. Hovioikeus muutti tuomiota 15. 1. 1853 antamallaan päätöksellä siten että Antti Rannanjärvi tuomittiin osallisuudesta tappoon, kotirauhan rikkomisesta, sapattirikoksesta, puukon kantamisesta ja aseella uhkaamisesta saamaan rangaistukseksi 40 paria raippoja ja pidettäväksi yleisessä työssä Viaporin linnoituksessa 5 vuotta. Tämä Viaporissa olo johti avioeroon, vaimo synnytti 2. 7.1856 aviottoman lapsen. Tämän rangaistusajan jälkeen Antti Rannanjärvi tuomittiin Kauhavan käräjillä 1864 luvattomasta viinanpoltosta sakkoihin. V. 1869 tuli sitten monien vaiheiden jälkeen Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän kihlakunnanoikeuden tuomio: Antti Rannanjärvi tuomittiin ensikertaisesta juopumuksesta käräjäpaikalla, ensikertaisesta murtovarkaudesta, väärennyksestä, ensikertaisesta kotieläimen varastamisesta laitumelta saamaan 40 paria raippoja, menettämään kunniansa, seisomaan 2 tuntia häpeäpaalussa, rauta kaulassa ja sen jälkeen varkautensa hyvitykseksi olemaan linnoituksen yleisessä työssä. Hovioikeuden päätös 13. 10. 1869 poisti linnatuomion. 30. 5. 1870 annetulla keisarilIisella päätöksellä rangaistusta lievennettiin siten, että häpeärangaistus poistettiin, samoin raipparangaistuksen sijaan tuomittiin 28 päivää vesileipävankeutta. Näin kertoo virallinen rikoskirja, johon liittyy merkintä, että Antti Rannanjärvi oli rikoksistaan suorittanut yksityisen ripin ja saanut synninpäästön 10. 5. 1872. Ylihärmässä oli silloin kirkkoherrana Johan Frans Sahlberg. — Rannanjärveä koskettaa jossakin määrin 3. 10.1868 pidettyjen ”härmän häiden” muisto. Näissä häissä, jotka pidettiin Haapojan kylässä sijaitsevassa varusmestarin virkatalossa, oli morsiamena Antti Rannanjärven erotettu vaimo Maria Elisabet, sulhasena virkatalon vuokraaja Juha Matinpoika Haapoja. Kun sulhanen oli jalkaviallinen, oli häätansseissa sulhasen virantoimittajana Juha Rintanen, myöhemmin saman virkatalon vuokraaja, lopuksi talolIinen Rannanjärven kylässä. Antti Rannanjärvi on jälkimaailmalta saanut runsasta mainintaa jopa eräänlaisena maakunnan Kansallissankarina jota on lauluissakin ylistetty. Edellä esitetty rikosluettelo on varsin ”vaatimaton”. Antin elämän tiellä on varmaan tapahtunut paljon sellaista, joka ei ole tullut viranomaisten kuuluville. On tahdottu eroittaa ”Puukkojunkkarit” sekä tavalliset varkaat ja rosvot. Rannanjärvi on tuomittu osallisuudesta varkauteen, jossa lukkari Juho Flink'in aitasta oli varastettut 10 tynnyriä viljaa, olipa omavaltaisesti anastanut hevosen toisen laitumelta. Eiköhän liene vaikeaa toisinaan eroittaa ”punkkojunkkaria” ja tavallista rikollista toisistaan? Väkijuomien käyttö oli useimmiten suuri tekijä ”häjyjen” otteisiin. Kerrotaan, että Antti Rannanjärvi ryyppyseurassa saattoi varoittaa tovereitaan, etteivät sopimattomilla puheilla häntä loukkaisi, sillä hänellä oli paha sisu., vaan mieluummin kehukaa minua ja toinen toistanne. Siten vältetään tappelu. Ei ole tunnettua, oliko Antti Rannanjärvi 1840—1850 vaikuttaneen herännäishenkisen julistuksen kosketuksessa. Pahin ”häjyjen aika” Ylihärmässä oli 1850— 1860-luvulla. Jo aikaisempi, Niilo Kustaa Malmbergin ja Kaarle Kustaa von Essenin aika oli antanut virikettä omatoimiseen ”häjyjen vallan” vastustamiseen. 1860-luvun katovuodet olivat ”murtavia voimia”. ”Kauhavan herra”, Adolf Hägglund tuli Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän nimismieheksi 1864 ja vaikutti ryhdikkäällä jopa hengenvaaraa uhmaavalla toiminnallaan huomattavassa määrässä rikollisuuden vastustamiseksi. Osakseen sai Antti Rannanjärvikin nimismiehen pampusta, toisinaan enemmän kuin tarpeeksi. — 1880-luvun taitteessa Kauhavalla ja Härmässä vaikutti evankelinen herätys: Kauhavalla Johannes Granö, Ylihärmässä Kaarle Sanfrid Nyman olivat voimakkaita saarnaajia, jotka ulospäinkin, oman ystäväpiirin ulkopuolelle, vaikuttivat viimeisten häjyjen vallan nujertamiseksi. Antti Rannanjärvi ei ole saanut oikeuden pöytäkirjoissa mainintaa edellä esitettyjen lisäksi. Hänet kutsuttiin pitoihin, erityisesti häihin ”kenkkäriksi”, jonka tehtävänä oli pitää huolta tarjoilusta ja myöskin järjestyksestä. Ja järjestys oli hyvä silloin: roteva mies saattoi nostella häiriön tekijöitä ylös ja heittää lujasti maahan. Mutta juopottelu ja monenlainen pieni kurittomuus ilmeni vielä senkin jälkeen, kun Antti oli rangaistuksensa kärsinyt. Kerrotaan, että kirkkoherra Nyman, Ylihärmässä vv. 1878—1886, oli toisinaan saarnoissa lausunut toivomuksen, että Jumala johtaisi "häjyt" totuuden tuntoon ja palauttaisi heidät huonoilta retkiltään. Rannanjärvikin oli lausunut tovereilleen: ”Mennään mekin kirkkoon, ettei sen papin tarvitse meidän puolesta rukoilla”. Niin tapahtuikin jonkun aikaa. Mutta vielä 1880-luvun taitteessa ilmeni monenlaista raakuutta., Rannanjärven poikia oli, Antti mukana, mennyt Yliluomalle mekastamaan Isännät olivat valinneet keskuudestaan muutamia miehiä järjestystä valvomaan: Rannanjärveläiset saivat tervettä ojennusta, innokkaampana häjyjen kurittajana oli Prännin Erkki (Erkki Fränti, kotoisin Kortesjärveltä). Siitä Antti Rannanjärvi hautoi kostoa. Kesällä 1882 oli ”leikkuukökkä” Prännissä, siellä oli Antti Rannanjärvikin. Hän halusi kostaa Erkille ja heitti hänet ”vesikrooppiin”. Oli sen verran nautittu väkeviä, että sisu oli noussut. Erkki veti puukkonsa esille ja iski Rannanjärveen kuolettavan haavan. Se oli Antti Rannanjärven elämänkaaren surullinen loppu.
Rannanjärvi oli kotoisin Ylihärmän Haapojan kylään kuuluvasta Rannanjärvestä. Hänen elämästaän kertomaan esitämme ensinnä hänen rikosrekisteriotteensa. Tuomittu Vöyrin käräjillä 1847 tappelusta, kotirauhan rikkomisesta ja puukolla uhkailemisesta. V. 1852 tuomittu taposta menettämään oikean kätensä ja henkensä. Hovioikeus muutti tuomiota 15. 1. 1853 antamallaan päätöksellä siten että Antti Rannanjärvi tuomittiin osallisuudesta tappoon, kotirauhan rikkomisesta, sapattirikoksesta, puukon kantamisesta ja aseella uhkaamisesta saamaan rangaistukseksi 40 paria raippoja ja pidettäväksi yleisessä työssä Viaporin linnoituksessa 5 vuotta. Tämä Viaporissa olo johti avioeroon, vaimo synnytti 2. 7.1856 aviottoman lapsen. Tämän rangaistusajan jälkeen Antti Rannanjärvi tuomittiin Kauhavan käräjillä 1864 luvattomasta viinanpoltosta sakkoihin. V. 1869 tuli sitten monien vaiheiden jälkeen Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän kihlakunnanoikeuden tuomio: Antti Rannanjärvi tuomittiin ensikertaisesta juopumuksesta käräjäpaikalla, ensikertaisesta murtovarkaudesta, väärennyksestä, ensikertaisesta kotieläimen varastamisesta laitumelta saamaan 40 paria raippoja, menettämään kunniansa, seisomaan 2 tuntia häpeäpaalussa, rauta kaulassa ja sen jälkeen varkautensa hyvitykseksi olemaan linnoituksen yleisessä työssä. Hovioikeuden päätös 13. 10. 1869 poisti linnatuomion. 30. 5. 1870 annetulla keisarilIisella päätöksellä rangaistusta lievennettiin siten, että häpeärangaistus poistettiin, samoin raipparangaistuksen sijaan tuomittiin 28 päivää vesileipävankeutta. Näin kertoo virallinen rikoskirja, johon liittyy merkintä, että Antti Rannanjärvi oli rikoksistaan suorittanut yksityisen ripin ja saanut synninpäästön 10. 5. 1872. Ylihärmässä oli silloin kirkkoherrana Johan Frans Sahlberg. — Rannanjärveä koskettaa jossakin määrin 3. 10.1868 pidettyjen ”härmän häiden” muisto. Näissä häissä, jotka pidettiin Haapojan kylässä sijaitsevassa varusmestarin virkatalossa, oli morsiamena Antti Rannanjärven erotettu vaimo Maria Elisabet, sulhasena virkatalon vuokraaja Juha Matinpoika Haapoja. Kun sulhanen oli jalkaviallinen, oli häätansseissa sulhasen virantoimittajana Juha Rintanen, myöhemmin saman virkatalon vuokraaja, lopuksi talolIinen Rannanjärven kylässä. Antti Rannanjärvi on jälkimaailmalta saanut runsasta mainintaa jopa eräänlaisena maakunnan Kansallissankarina jota on lauluissakin ylistetty. Edellä esitetty rikosluettelo on varsin ”vaatimaton”. Antin elämän tiellä on varmaan tapahtunut paljon sellaista, joka ei ole tullut viranomaisten kuuluville. On tahdottu eroittaa ”Puukkojunkkarit” sekä tavalliset varkaat ja rosvot. Rannanjärvi on tuomittu osallisuudesta varkauteen, jossa lukkari Juho Flink'in aitasta oli varastettut 10 tynnyriä viljaa, olipa omavaltaisesti anastanut hevosen toisen laitumelta. Eiköhän liene vaikeaa toisinaan eroittaa ”punkkojunkkaria” ja tavallista rikollista toisistaan? Väkijuomien käyttö oli useimmiten suuri tekijä ”häjyjen” otteisiin. Kerrotaan, että Antti Rannanjärvi ryyppyseurassa saattoi varoittaa tovereitaan, etteivät sopimattomilla puheilla häntä loukkaisi, sillä hänellä oli paha sisu., vaan mieluummin kehukaa minua ja toinen toistanne. Siten vältetään tappelu. Ei ole tunnettua, oliko Antti Rannanjärvi 1840—1850 vaikuttaneen herännäishenkisen julistuksen kosketuksessa. Pahin ”häjyjen aika” Ylihärmässä oli 1850— 1860-luvulla. Jo aikaisempi, Niilo Kustaa Malmbergin ja Kaarle Kustaa von Essenin aika oli antanut virikettä omatoimiseen ”häjyjen vallan” vastustamiseen. 1860-luvun katovuodet olivat ”murtavia voimia”. ”Kauhavan herra”, Adolf Hägglund tuli Kauhavan, Ala- ja Ylihärmän nimismieheksi 1864 ja vaikutti ryhdikkäällä jopa hengenvaaraa uhmaavalla toiminnallaan huomattavassa määrässä rikollisuuden vastustamiseksi. Osakseen sai Antti Rannanjärvikin nimismiehen pampusta, toisinaan enemmän kuin tarpeeksi. — 1880-luvun taitteessa Kauhavalla ja Härmässä vaikutti evankelinen herätys: Kauhavalla Johannes Granö, Ylihärmässä Kaarle Sanfrid Nyman olivat voimakkaita saarnaajia, jotka ulospäinkin, oman ystäväpiirin ulkopuolelle, vaikuttivat viimeisten häjyjen vallan nujertamiseksi. Antti Rannanjärvi ei ole saanut oikeuden pöytäkirjoissa mainintaa edellä esitettyjen lisäksi. Hänet kutsuttiin pitoihin, erityisesti häihin ”kenkkäriksi”, jonka tehtävänä oli pitää huolta tarjoilusta ja myöskin järjestyksestä. Ja järjestys oli hyvä silloin: roteva mies saattoi nostella häiriön tekijöitä ylös ja heittää lujasti maahan. Mutta juopottelu ja monenlainen pieni kurittomuus ilmeni vielä senkin jälkeen, kun Antti oli rangaistuksensa kärsinyt. Kerrotaan, että kirkkoherra Nyman, Ylihärmässä vv. 1878—1886, oli toisinaan saarnoissa lausunut toivomuksen, että Jumala johtaisi "häjyt" totuuden tuntoon ja palauttaisi heidät huonoilta retkiltään. Rannanjärvikin oli lausunut tovereilleen: ”Mennään mekin kirkkoon, ettei sen papin tarvitse meidän puolesta rukoilla”. Niin tapahtuikin jonkun aikaa. Mutta vielä 1880-luvun taitteessa ilmeni monenlaista raakuutta., Rannanjärven poikia oli, Antti mukana, mennyt Yliluomalle mekastamaan Isännät olivat valinneet keskuudestaan muutamia miehiä järjestystä valvomaan: Rannanjärveläiset saivat tervettä ojennusta, innokkaampana häjyjen kurittajana oli Prännin Erkki (Erkki Fränti, kotoisin Kortesjärveltä). Siitä Antti Rannanjärvi hautoi kostoa. Kesällä 1882 oli ”leikkuukökkä” Prännissä, siellä oli Antti Rannanjärvikin. Hän halusi kostaa Erkille ja heitti hänet ”vesikrooppiin”. Oli sen verran nautittu väkeviä, että sisu oli noussut. Erkki veti puukkonsa esille ja iski Rannanjärveen kuolettavan haavan. Se oli Antti Rannanjärven elämänkaaren surullinen loppu.
I don't play icehockey, I ride motorcycles you pussies!
Veikkaisin, että muutokset sosiaalisessa ilmapiirissä osuu noista oikeaan. Häjyilyhän loppui 1880-luvulla, jolloin alkoivat herätä ja levitä aatteet mm. kansan sivistämisestä ja itsenäistymisestä. Perustettiin kansakouluja sekä raittiusliikkeitä/nuorisoliikkeitä, joiden pariin remuavia nuoria ohjattiin, pois kyliltä tappelemasta ja ryyppäämästä.
Jatketaas tätäkin hieman tuntemattomimmilla häjyillä, eli Parantalan veljeksillä. Juha-Pekka Parantainen on kirjoittanut veljeksistä kirjan "Parantalan häjyt veljekset" (julkaistu 1995)
Veljeksiä oli viisi:
Matti jota kutsuttiin Iso-Matiksi, koska oli aikalaisekseen melkoisen pitkä noin 185 cm.
Herman eli "Kitti" joka sai lempinimensä veljesten välisestä ketteryyskisasta jossa mitattiin kuka juoksisi hirsiseinää korkeimmalle. Herman pääsi yhdeksännelle hirrelle ja "pysyi siinä kuin kitti". Kittikin oli melkoisen pitkä mies, 170 cm ja Matin ohella maineikkan häjy.
Samuli oli veljeksistä "kiltein ja hänen ainoaksi rikkeekseensä jäi veljensä Juhon puukottaminen. 170cm pitkä vaalea mies.
Oskari oli huithapeli ja hulivili, joka kahdessa vuodessa hävitti perintönsä, Parantalan talon taivaan tuuliin. Veljessarjan kuopus ja kulkuri.
Alla oleva on Hannu Hytösen kirjoittama lyhennelmä edellä mainittuun kirjaan pohjautuen:
"Veljeksistä Matti oli vanhin, mutta hänkin 15 vuotta Rannanjärveä, ja 12 vuotta Isontalon Anttia nuorempi. Antit loivat ympärilleen "mafian" , ja olivat 1800-luvulla maineensa kukkuloilla, eikä edes virkavalta saanut heitä kuriin. Matti ei kuitenkaan kuvia kumarrellut, eikä Härmän häjyjä pelännyt. Kannuksiaan hän hankki 18-vuotiaana puukottamalla Rannanjärveä, joka tuolloin oli 33-vuotias. Lempi ja Paavo Halttusen kertoman mukaan myöhemmin kaksi mahlulaista miestä kauppamatkallaan Vaasaan menivät pyytämään yösijaa eräästä pohjalaisesta talosta. Isäntä sanoi, että vieraat voisivat kyllä jäädä, jos vain uskaltavat, sillä Isontalon Antti olisi tulossa samana iltana taloon. Kun Antti sitten saapui ja kuuli, että matkamiehet olivat kotoisin Saarijärven seudulta, hän tiedusteli, tuntevatko vieraat Parantalan Mattia. Myöntävän vastauksen kuultuaan oli Antti sanonut, että hänen täytyisi tavata "se Matti, koska siitä on kasvamassa mies". Tuolla sanomallaan hän viittasi siihen, että Matti oli puukottanut Rannanjärveä. Poikasiltahan sellainen teko ei onnistuisi. Sen lisäksi, että Rannanjärvi oli jo saanut maistaa Matin puukkoa, myös Isontalon Antti sai myöhemmin kunnian tutustua Parantalan veljeksiin, joiden kanssa härmäläiset sittemmin ottivat usein yhteen ja kävivät toistensa luona kostoretkillä. Maineikkain veljesten uroteoista oli hevosenhakumatka Pohjanmaalle. Kaikki haastattelemani henkilöt muistivat tapauksen, mutta kertomuksissa oli pieniä eroja. Tapahtumat olivat seuraavat:
Härmän häjyt olivat joukolla tulleet Ison Antin johdolla Jyväskylän markkinoille, jossa tapasivat Parantalan veljekset ja muut paikalliset häjyt. Ja siitähän ei seurauksena voi olla muuta kuin tappelu. Härmäläiset joutuivat lähtemään karkuun, mutta veivät mukanaan Matin hevosen. Toisen version mukaan he olisivat kotimatkallaan varastaneet Parantalan talosta Hermanin hevosen. Joka tapauksessa ori oli erittäin komea ja kovakulkuinen, joten pitihän se lähteä hakemaan takaisin. Matin johdolla kostoretkelle lähteneistä miehistä ei ole varmaa tietoa, ne vaihtelevat eri kertomusten mukaan. Matilla oli kavereina veljiään sekä Heikki Hummer tai Honkolan Matti, joista myöskin kaksi viimeksi mainittua olivat isokokoisia ja tunnettuja voimistaan. Miehet saapuivat Härmään, ja löysivät Isontalon Antin talon, joka vaikutti rauhalliselta. Antti oli nimittäin huomannut Keski-Suomen miesten tulon. Tällöin hän oli vienyt oriin peräkammariin piiloon ja laittanut ovet lukkoon yrittäen antaa vaikutelman, ettei ketään olisi kotona. Kaverinaan Antilla oli sisällä Rannanjärvi, joittenkin kertomusten mukaan 5-6 miestä. Kun hevosenhakijat eivät päässeet sisälle, otti Parantalan Matti pihasta havupölkyn, ja löi sillä oven rikki. Heikki Hummer jäi ulko-ovelle pitämään puukon kanssa vahtia, kun Matti kaatoi samalla havupölkyllä Ison Antin nurin. Joittenkin kertomusten mukaan Matti tämän jälkeen olisi tuvassa riehunut tervapamppunsa kanssa, ja hakannut vastustajansa tappelukyvyttömäksi. Toisen version mukaan tuossa vaiheessa ei enää suurempaa yhteenottoa olisi ollut. Peräkammarissa ollut hevonen kuitenkin kuuli tuvasta isäntänsä äänen ja hirnahti, jolloin sen piilopaikka paljastui Matille. Kun vihainen hevosenhakija oli aikansa oriaan Isontalon Antin tuvassa tanssittanut, pääsivät Parantalan pojat kotimatkalleen.
Matille komeat ja kovakulkuiset hevoset olivat tärkeä osa elämää. Paitsi, että niillä ajettiin pohjalaisten häjyjen kanssa kilpaa, hurjalla ja äänekkäällä ajolla osoitettiin muille kuka kylässä hallitsee. Sen lisäksi, että teillä olevista porteista Matti ajoi läpi niitä avaamatta, hän ajoi usein hevosellaan sisälle taloihin. Anja Hyytiäisen mukaan Matti suoritti kerran "komian" sisääntulon Autioniemen tupaan, jossa talonväki oli ruokailemassa. Matti oli paikallisten häjyjen johtaja, joka oli ympärilleen kerännyt joukon "hyysäreitä". Yksi noista apureista "Lemppa-Kalle", oli Autioniemessä Matin tullessa taloon. Kun vieras oli sisällä pysäyttänyt ajopelinsä pöydän eteen, hevonen alkoi syödä pöydältä ruokaa. Pelokas ja hiljainen talonväki yritti pöydän toisella puolella jatkaa omaa ruokailuaan. "Lemppa-Kalle" yritti sitä vastoin miellyttää kaveriaan, ja rupesi nauramaan. Tuota Matti ei kuitenkaan ottanut kunnianosoituksena, vaan iski puukkonsa sanaa sanomatta apurinsa hartiaan.
Kovin paljoa ei siis tarvittu kun Matti näytti mahtinsa. Kitti oli veljeksistä toinen, joka aiheutti kyläläisissä pelkoa ja kauhua. Perimätiedon mukaan muuan pikkuhäjy oli mennyt erääseen taloon rettelöimään ja kokeilemaan kykyjään häjynä. Kuitenkin hän joutui myöhemmin tunnustamaan, että "olin olevinani miestä, mutta kun Parantalan Kitti ajoi pihaan, kiipesin uunille ja vedin portaat perässäni.". Vaikka muut veljekset eivät yhtä paljon häjyilleetkään, olivat hekin toki oppineet puolensa pitämään. Parantalan talossa käytiinkin usein kiivaita yhteenottoja veljesten kesken, mutta jos kylään tuli vieraita häjyjä, "toppuuteltiin" nämä yksissä tuumin pakosalle. Eräänkin kerran Parantalassa oltiin juhlatuulella kun Pohjanmaan häjyt markkinamatkallaan aikoivat tulla kylään. Veljekset huomasivat vierailijat, ja päättivät järjestää kunnon vastaanoton. Vieraat eivät kuitenkaan uskaltautuneet sisälle, vaan katsoivat parhaimmaksi kääntyä ovelta takaisin. Parantalasta takaisin tullessaan pohjalaiset kertoivat kyläläisille, että siellä on veljekset pahalla päällä.
Anna-Liisa Salmisen mukaan joulut olivat Parantalassa aina rajuja juhlia. Kun veljekset olivat ryypänneet tarpeeksi, alkoivat voimainkoitokset. Kun tuvassa rupesivat vestopölkyt lentelemään, katsoi naisväki viisaimmaksi lähteä karkuun. Tapana kuuluikin olevan, että aina jouluna naisväki vietti yönsä navetassa kun isännät juhlivat tuvassa. Elämä oli siis raisua, paitsi Parantalan talossa, myös muualla kylällä milloin veljekset olivat liikkeellä. Kalevi Nieminen kertoi kuulleensa mm. että usein sunnuntaisin pappi saarnatuolista varoittelikin kirkossakävijöitä menemästä likelle Parantalaa, koska "veljekset tuntuvat olevan taas hurjalla tuulella"
Veljeksiä oli viisi:
Matti jota kutsuttiin Iso-Matiksi, koska oli aikalaisekseen melkoisen pitkä noin 185 cm.
Herman eli "Kitti" joka sai lempinimensä veljesten välisestä ketteryyskisasta jossa mitattiin kuka juoksisi hirsiseinää korkeimmalle. Herman pääsi yhdeksännelle hirrelle ja "pysyi siinä kuin kitti". Kittikin oli melkoisen pitkä mies, 170 cm ja Matin ohella maineikkan häjy.
Samuli oli veljeksistä "kiltein ja hänen ainoaksi rikkeekseensä jäi veljensä Juhon puukottaminen. 170cm pitkä vaalea mies.
Oskari oli huithapeli ja hulivili, joka kahdessa vuodessa hävitti perintönsä, Parantalan talon taivaan tuuliin. Veljessarjan kuopus ja kulkuri.
Alla oleva on Hannu Hytösen kirjoittama lyhennelmä edellä mainittuun kirjaan pohjautuen:
"Veljeksistä Matti oli vanhin, mutta hänkin 15 vuotta Rannanjärveä, ja 12 vuotta Isontalon Anttia nuorempi. Antit loivat ympärilleen "mafian" , ja olivat 1800-luvulla maineensa kukkuloilla, eikä edes virkavalta saanut heitä kuriin. Matti ei kuitenkaan kuvia kumarrellut, eikä Härmän häjyjä pelännyt. Kannuksiaan hän hankki 18-vuotiaana puukottamalla Rannanjärveä, joka tuolloin oli 33-vuotias. Lempi ja Paavo Halttusen kertoman mukaan myöhemmin kaksi mahlulaista miestä kauppamatkallaan Vaasaan menivät pyytämään yösijaa eräästä pohjalaisesta talosta. Isäntä sanoi, että vieraat voisivat kyllä jäädä, jos vain uskaltavat, sillä Isontalon Antti olisi tulossa samana iltana taloon. Kun Antti sitten saapui ja kuuli, että matkamiehet olivat kotoisin Saarijärven seudulta, hän tiedusteli, tuntevatko vieraat Parantalan Mattia. Myöntävän vastauksen kuultuaan oli Antti sanonut, että hänen täytyisi tavata "se Matti, koska siitä on kasvamassa mies". Tuolla sanomallaan hän viittasi siihen, että Matti oli puukottanut Rannanjärveä. Poikasiltahan sellainen teko ei onnistuisi. Sen lisäksi, että Rannanjärvi oli jo saanut maistaa Matin puukkoa, myös Isontalon Antti sai myöhemmin kunnian tutustua Parantalan veljeksiin, joiden kanssa härmäläiset sittemmin ottivat usein yhteen ja kävivät toistensa luona kostoretkillä. Maineikkain veljesten uroteoista oli hevosenhakumatka Pohjanmaalle. Kaikki haastattelemani henkilöt muistivat tapauksen, mutta kertomuksissa oli pieniä eroja. Tapahtumat olivat seuraavat:
Härmän häjyt olivat joukolla tulleet Ison Antin johdolla Jyväskylän markkinoille, jossa tapasivat Parantalan veljekset ja muut paikalliset häjyt. Ja siitähän ei seurauksena voi olla muuta kuin tappelu. Härmäläiset joutuivat lähtemään karkuun, mutta veivät mukanaan Matin hevosen. Toisen version mukaan he olisivat kotimatkallaan varastaneet Parantalan talosta Hermanin hevosen. Joka tapauksessa ori oli erittäin komea ja kovakulkuinen, joten pitihän se lähteä hakemaan takaisin. Matin johdolla kostoretkelle lähteneistä miehistä ei ole varmaa tietoa, ne vaihtelevat eri kertomusten mukaan. Matilla oli kavereina veljiään sekä Heikki Hummer tai Honkolan Matti, joista myöskin kaksi viimeksi mainittua olivat isokokoisia ja tunnettuja voimistaan. Miehet saapuivat Härmään, ja löysivät Isontalon Antin talon, joka vaikutti rauhalliselta. Antti oli nimittäin huomannut Keski-Suomen miesten tulon. Tällöin hän oli vienyt oriin peräkammariin piiloon ja laittanut ovet lukkoon yrittäen antaa vaikutelman, ettei ketään olisi kotona. Kaverinaan Antilla oli sisällä Rannanjärvi, joittenkin kertomusten mukaan 5-6 miestä. Kun hevosenhakijat eivät päässeet sisälle, otti Parantalan Matti pihasta havupölkyn, ja löi sillä oven rikki. Heikki Hummer jäi ulko-ovelle pitämään puukon kanssa vahtia, kun Matti kaatoi samalla havupölkyllä Ison Antin nurin. Joittenkin kertomusten mukaan Matti tämän jälkeen olisi tuvassa riehunut tervapamppunsa kanssa, ja hakannut vastustajansa tappelukyvyttömäksi. Toisen version mukaan tuossa vaiheessa ei enää suurempaa yhteenottoa olisi ollut. Peräkammarissa ollut hevonen kuitenkin kuuli tuvasta isäntänsä äänen ja hirnahti, jolloin sen piilopaikka paljastui Matille. Kun vihainen hevosenhakija oli aikansa oriaan Isontalon Antin tuvassa tanssittanut, pääsivät Parantalan pojat kotimatkalleen.
Matille komeat ja kovakulkuiset hevoset olivat tärkeä osa elämää. Paitsi, että niillä ajettiin pohjalaisten häjyjen kanssa kilpaa, hurjalla ja äänekkäällä ajolla osoitettiin muille kuka kylässä hallitsee. Sen lisäksi, että teillä olevista porteista Matti ajoi läpi niitä avaamatta, hän ajoi usein hevosellaan sisälle taloihin. Anja Hyytiäisen mukaan Matti suoritti kerran "komian" sisääntulon Autioniemen tupaan, jossa talonväki oli ruokailemassa. Matti oli paikallisten häjyjen johtaja, joka oli ympärilleen kerännyt joukon "hyysäreitä". Yksi noista apureista "Lemppa-Kalle", oli Autioniemessä Matin tullessa taloon. Kun vieras oli sisällä pysäyttänyt ajopelinsä pöydän eteen, hevonen alkoi syödä pöydältä ruokaa. Pelokas ja hiljainen talonväki yritti pöydän toisella puolella jatkaa omaa ruokailuaan. "Lemppa-Kalle" yritti sitä vastoin miellyttää kaveriaan, ja rupesi nauramaan. Tuota Matti ei kuitenkaan ottanut kunnianosoituksena, vaan iski puukkonsa sanaa sanomatta apurinsa hartiaan.
Kovin paljoa ei siis tarvittu kun Matti näytti mahtinsa. Kitti oli veljeksistä toinen, joka aiheutti kyläläisissä pelkoa ja kauhua. Perimätiedon mukaan muuan pikkuhäjy oli mennyt erääseen taloon rettelöimään ja kokeilemaan kykyjään häjynä. Kuitenkin hän joutui myöhemmin tunnustamaan, että "olin olevinani miestä, mutta kun Parantalan Kitti ajoi pihaan, kiipesin uunille ja vedin portaat perässäni.". Vaikka muut veljekset eivät yhtä paljon häjyilleetkään, olivat hekin toki oppineet puolensa pitämään. Parantalan talossa käytiinkin usein kiivaita yhteenottoja veljesten kesken, mutta jos kylään tuli vieraita häjyjä, "toppuuteltiin" nämä yksissä tuumin pakosalle. Eräänkin kerran Parantalassa oltiin juhlatuulella kun Pohjanmaan häjyt markkinamatkallaan aikoivat tulla kylään. Veljekset huomasivat vierailijat, ja päättivät järjestää kunnon vastaanoton. Vieraat eivät kuitenkaan uskaltautuneet sisälle, vaan katsoivat parhaimmaksi kääntyä ovelta takaisin. Parantalasta takaisin tullessaan pohjalaiset kertoivat kyläläisille, että siellä on veljekset pahalla päällä.
Anna-Liisa Salmisen mukaan joulut olivat Parantalassa aina rajuja juhlia. Kun veljekset olivat ryypänneet tarpeeksi, alkoivat voimainkoitokset. Kun tuvassa rupesivat vestopölkyt lentelemään, katsoi naisväki viisaimmaksi lähteä karkuun. Tapana kuuluikin olevan, että aina jouluna naisväki vietti yönsä navetassa kun isännät juhlivat tuvassa. Elämä oli siis raisua, paitsi Parantalan talossa, myös muualla kylällä milloin veljekset olivat liikkeellä. Kalevi Nieminen kertoi kuulleensa mm. että usein sunnuntaisin pappi saarnatuolista varoittelikin kirkossakävijöitä menemästä likelle Parantalaa, koska "veljekset tuntuvat olevan taas hurjalla tuulella"
-
Jaakko Terävä
- Harjunpää
- Viestit: 340
- Liittynyt: Ma Joulu 31, 2007 1:16 am
- Paikkakunta: Vantaa
Herännäisyydellä eli körttiläisyydellä oli oma merityksensä häjyjen taltuttamisessa. Tuosta tosiosta on muun muassa Olavi Kareksen N.G. Malmbergista tekemässä elämäkerrassa Palava kynttilä. Herännäisyys oli väkevä liike eri aikoina 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella.
N.G. Malmberg on mainittu tässä ketjussa hiemana ylempänä.
N.G. Malmberg on mainittu tässä ketjussa hiemana ylempänä.
Elämässä on mielenkiintoisia asioita enemmän kuin mitä on aikaa niihin perehtymiseen