MURHA.INFO

Johan Filip Nordlund

Johan Filip Nordlund oli syntynyt Säterissä 23. maaliskuuta 1875. Hänellä oli isoveli nimeltään Joel, joka oli kuuro, sekä pikkuveli jonka nimi oli Rikard. Vuonna 1882 perhe muutti Faluniin, jossa Filip Nordlund aloitti koulunkäynnin. Hän oli kuitenkin levoton luonne ja hän karkasi kotoa jo vuonna 1886, jolloin hän oli yhdentoista vuoden ikäinen. Hän kuljeksi ympäri Taalainmaata yhdessä ilman vanhempia olevan orvon luokkatoverinsa kanssa. Myöhemmin hän palasi Faluniin ja asui lyhyen aikaa vanhempiensa luona ennen kuin jälleen lähti tiehensä vuonna 1887.

Koska Filip Nordlund oli isokokoinen riski mies, hän saattoi saada vähäisestä iästään huolimatta työpaikan. Erään kerran hänet palkattiin sahatyöntekijäksi Korsnäsiin, ja se oli hänen omien sanojensa mukaan ainoa kunniallinen työ, joka hänellä oli elämänsä aikana ollut. Puolentoista vuoden kuluttua hän sai potkut työstään, koska hän oli väärentänyt laskuja. Hänen vanhempansa olivat tällä välin muuttaneet Falunista Gävleen ja Filip muutti sinne myöhemmin.

Filip Nordlundista tuli rikollinen ja vuonna 1891 hänet tuomittiin hevosvarkaudesta neljäksi kuukaudeksi pakkotyöhön Ljusdaliin. Kun hän vapautui, hän ei ehtinyt olla kovin kauaa aikaa vankilan ulkopuolella, kun hän jäi taas kiinni varkaudesta, tällä kertaa Halmstadissa. Koska Nordlund oli iso ja 187 cm pitkä mies, hän vastusti virkavaltaa pidätyksen yhteydessä, mutta se ei auttanut vaan hänet otettiin kiinni. Nyt hän joutui istumaan vankilassa Malmössa seuraavat kolme vuotta. Sieltä hän vapautui elokuun 30. päivänä 1895.

Kun Filip Nordlund pääsi vankilasta, jossa hän oli ollut vastaamassa Halmstadissa tekemistään rikoksistaan, hän oli vapaana useita kuukausia ennen kuin taas syyllistyi rikoksiin. Hän joutui jälleen tuomarin edessä vastaamaan toistuvista varkauksista ja murhapoltoista. Tällä kertaa hänet sijoitettiin Långholmeniin, jossa hän joutui viettämään seuraavat viisi vuotta. Hän vapautui sieltä 24vuotiaana 20. huhtikuuta 1900. Vapautuessaan hän sai kymmenen kruunua palkaksi vankilassa tekemästään työstä ja sillä rahalla hän osti itselleen revolverin. Sen lisäksi hän onnistui vielä varastamaan jostakin toisen revolverin. Nyt hän muutti asumaan Arbogaan, ja hänellä oli suuri suunnitelma.

Vaikka hänet oli tuomittu kolme kertaa varkaudesta, niin joka kerta kirjattiin tietoihin, että kyse oli ensimmäisestä kerrasta. Se johtui siitä, että eri läänien tuomioistuimien ja vankiloiden väliset kommunikaatiomahdollisuudet olivat olemattomat, jonka Nordlund oli oivaltanut ja sen vuoksi hän vaihtoi paikkakuntaa jokaisen vankilatuomion jälkeen.

Prins Carl

Toukokuun 16. päivänä 1900 oli Arbogan satamassa Mälarilla höyrylaiva Prins Carl odottamassa lähtöä kohti Tukholmaa. Laivan kapteenina toimi Olof Rönngren (45), joka oli ollut laivan kapteenina jo neljä ja puoli vuotta. Mälarella seilaavat laivat tarjosivat matkustajille idyllisiä maisemia, mutta nyt laivasta tuli paikka, jossa tapahtui viime vuosisadan pahin massamurha Ruotsissa. Myös Filip Nordlund oli ostanut matkalipun Arbogasta Tukholmaan.

Kyseisenä päivänä Nordlund kävi useita kertoja tutkimassa laivaa, kun se seisoi satamassa. Hän kulki laivan kannella ja katseli ympärilleen. Välillä hän poistui sieltä, mutta meni monta kertaa takaisin päivän mittaan. Hän katsoi yhtä lailla konehuoneeseen kuin skanssiin, jotka voitiin molemmat lukita ulkoapäin riippulukolla. Niinpä Nordlund lähti käymään kaupassa, josta osti kaksi riippulukkoa.

Nordlund oli suunnitellut ryöstää laivan matkustajien rahat ja arvoesineet, ja sen jälkeen hänellä oli aikomuksena sytyttää laiva palamaan peittääkseen rikostensa jäljet.
Kun Prins Carl lähti matkaan klo 19.00, ei matkustajia ollut paljon. Viisi miestä istui tupakkahytissä yläkannella pelaamassa korttia. Keskikannella istui eräs äiti kahden poikansa kanssa, minkä lisäksi siellä oli yksi mies ja eräs 13vuotias poika. Salongissa istui perämies, ravintolan henkilökunta ja muutama matkustaja.

Nordlund kiinnitti riippulukkonsa, joilla hän sulki konehuoneen oven sekä kortinpelaajien pakotien salongista yläkannelle. Miehet kertoivat myöhemmin, että he olivat luulleet jonkun aluksen henkilökuntaan kuuluvan palvelijan lukinneen oven, koska he olivat pyytäneet saada olla rauhassa keskiyöhön saakka.

Kapteenin murha

Keskiyöllä tuli laivan päällikkö, kapteeni Rönngren, alas komentosillalta. Nordlund puukotti häntä ensin selkään ja sen jälkeen rintaan. Iskut osuivat sydämeen. Rönngren vuoti runsaasti verta ja hän kuoli muutamassa minuutissa. Toisten matkustajien mukaan hän ehti vain sanoa: ”Ei ei, miksi näin?”

Mutta Nordlundin tarkoitus oli tappaa tai joka tapauksessa tehdä itselleen vaarattomaksi kaikki kannella olevat, jotta hän sen jälkeen pääsee voitolle niin monesta kuin mahdollista ja voi sitten sytyttää laiva palamaan. Perämies Julin tuli silloin ylös salongista ja huusi: ”Mikä meteli täällä on?” Filip Nordlund vastasi hänelle yrittämällä ampua perämiehen, mutta tämä haavoittui vain pinnallisesti. Hän ryntäsi salonkiin ja huusi toisille salongissa oleville, että näiden täytyy suojautua. Kun Nordlund tuli perässä, hän ei nähnyt yhtään ihmistä sisällä, joten hän meni ylös komentosillalle ja ampui siellä peränpitäjän.

Sen jälkeen Nordlund juoksi hytille ylimmäisellä kannella, jossa kortinpelaajat oli lukittu sisälle hyttiin. Hän ampui lukuisia laukauksia avoimen ikkunan kautta. Eräs räätäli haavoittui ja leipuriin osui kaksi luotia.

Eräs tarjoilija onnistui antamaan merkkejä höyrylaiva Köpingille, joka ohitti Prins Carlin. Köpingin päällikkö näki silloin, että Prins Carlilla ei ole kaikki kohdallaan ja hän halusi nähdä mitä on tapahtunut ja yritti olla avuksi, hyvien merimiestapojen mukaisesti. Prins Carlin konehuoneessa oli kone pysäytetty. Nordlund, joka näki, että Köping lähestyi, meni takaisin konesillalle ja huusi puhetorveen: "Eteenpäin! Kone täysille!"Hän toisti sanat uudelleen, mutta koneenkäyttäjä sen sijaan laittoi koneen peruuttamaan. Silloin Nordlund ryntäsi konehuoneeseen ja pakotti koneenkäyttäjän revolveripiippu päätä vasten suuntaamaan aluksen eteenpäin.

Mutta höyrylaiva Köping lähestyi koko ajan ja kun Nordlund käsitti mitä on tapahtumassa, hän ampui alusta kohti. Mutta Köping jatkoi kurssiaan, jolloin Nordlund laski pelastusveneen veteen ja souti sillä rantaan.

Nordlund oli saanut mukaansa 845 kruunua, joka vastaa tämän päivän rahanarvon mukaan (vuonna 2012) 45 000 kruunua. Hän nousi maihin Tidössä, lounaaseen Västeråsista, ja sieltä hän lähti Strömsholmiin.

http://www.magasinetparagraf.se/histori ... p-nordlund
https://zenzafacta.wordpress.com/2015/0 ... -nordlund/

jatkuu

Kuolleet ja haavoittuneet

Prins Carlin kannella oli nyt viisi kuollutta ja kahdeksan haavoittunutta, heitä oli joko ammuttu tai isketty puukolla. Haavoittuneita oli sekä miehistön että matkustajien joukossa.

Ensimmäinen Nordlundin uhri oli laivan kapteeni Olof Rönngren. Hänet Nordlund murhasi, jotta saa laivankannelle aikaan kaaoksen. Toinen uhri oli renki Julius Åkerlind (19) kotipaikka Finnåkers Bruk. Hän oli nukkumassa, kun Nordlund ampui hänet. Seuraavaksi Nordlund puukotti Lovisa Carlsson nimisen äidin, jolla oli kaksi poikaa mukanaan laivalla. Äiti kuoli, pojat haavoittuivat. Karjakauppias Lars-Erik Falk (68) Arbogasta sai luodin päähänsä ja hän kuoli viikon päästä sairaalassa. Viides uhri oli teurastaja Carl-Henrik Holmér (38), joka oli kotoisin Kungsöristä. Häntä Nordlund ampui rintaan ja hän kuoli ennen kuin ehti saamaan mitään apua.

Haavoittuneiden joukossa olivat laivan miehistöön kuuluvat perämies Emil Julin ja peränpitäjä Gustaf Hellström, jotka haavoittuivat vain vähän huolimatta siitä, että Nordlund jahtasi koko ajan heitä laivalla. Lisäksi laivalla loukkaantui Lovisa Carlssonin pojat työmies Gottfrid Carlsson ja nuorukainen Oskar Carlsson, naimattomat naiset Karolina Magnusson Fellingsbrosta ja naimaton nainen Charlotta Hjelm Kungsöristä, sekä kondiittori Otto Lindquist Arbogasta ja räätäli Gustaf Adolf Carlsson Arbogasta.

Perämies Emil Julin ohjasi aluksen Tukholmaan, vaikka myös hän oli haavoittunut, mutta koska vamma ei ollut vakavasti niin hän pärjäsi. Prins Carl saapui Tukholmaan noin klo 8.00 aamulla toukokuun 17. päivänä.

Tukholma

Tukholmassa ilmestyvät sanomalehdet julkaisivat artikkeleita "Prins Carlin" tapahtumista, ja sankka utelias väkijoukko saapui katsomaan laivaa. Osa uteliaasta väestä kapusi höyrylaiva ”Siriukselle” nähdäkseen paremmin "Prins Carlille", koska ”Sirius” sijaitsi "Prins Carliin" lähellä.

Kun poliisi oli valokuvannut paikat, joissa ruumiit olivat sijainneet, alkoi paikkojen perusteellinen puhdistus. Miehistö siirsi ketjussa vesiämpäreitä eteenpäin menemään. Kansi ja hytit putsattiin mopilla. Sen jälkeen paikalle tuli lasimestari, joka asensi uudet ikkunaruudut murhaajan rikkomien ruutujen tilalle.

Perämies Emil Julin

Perämies Emil Julin oli käynyt Tukholmassa sairaalassa paikkauttamassa itseään, koska hän oli haavoittunut käteen. Vamma ei kuitenkaan ollut vakava ja hän palasi pian takaisin laivalle, jossa laivan henkilökuntaa ja matkustajia kuulusteltiin tapahtuman johdosta. Perämies Julin kertoi nähneensä Nordlundin heti aamulla 16. päivä maaliskuuta, kun laiva oli saapunut Arbogaan. Nordlund oli tullut laivaan ja kysynyt Julinilta mihin aikaan laiva lähtee Tukholmaan. Perämies oli antanut tarkat tiedot, mutta siitä huolimatta mies oli tullut takaisin vielä kolme kertaa ja kysynyt joka kerta samat kysymykset uudelleen.

Komisario Lidberg kysyi perämieheltä murhaajan tuntomerkkejä. Julin tiesi kertoa, että Nordlund oli suurikokoinen ja epätavallisen pitkä mies, suunnilleen 1,90 cm pitkä. Hänellä oli siniset silmät ja ruskea parta. Mies oli vaikuttanut hyvin pukeutuneelta työläiseltä, jolla oli runsaasti rahaa ja joka oli ajatellut rentoutua kunnolla pääkaupungissa. Yllään hänellä oli musta sadetakki ja lierillinen musta huopahattu. Mutta Julin lisäsi, että hänen mielestään mies vaikutti olemukseltaan jotenkin luihulle ja epäluotettavalle.

Perämies Julin kertoi juuri menneensä salonkiin kahville, kun hän kuuli keskikannelta äänen, joka muistutti laukausta. Hulda neiti, joka oli laivan tarjoilija, syöksyi ulos ja tuli muutaman minuutin kuluttua takaisin salonkiin. Hän kirkui, että ylhäällä on mies, joka ampui ihmisiä ja puukotti joitakin uhreja. Julin aikoi rynnätä keskikannelle, mutta puolivälissä rappuja hän näki saman miehen, joka ennen laivan lähtöä kävi kysymässä häneltä lähtöaikaa useita kertoja.
Mies seisoi revolveri kädessä ja hän oli juuri ampunut naisen, joka makasi puolittain penkillä.

Kun ampuja näki Julinin, hän tähtäsi ja ampui, mutta laukaus osui hätäisesti käsivarteen. Se sai silti aikaan sen, että Julin oli vähällä menettää tasapainonsa, mutta hän onnistui kuitenkin pysymään pystyssä sen sijaan, että olisi kierinyt rappuja alas. Hän palasi takaisin salonkiin.
Salongissa perämies huusi toisille, että laivalla on murhaaja, joka oli ampunut häntä. Mutta kaikki ihmiset vain seisoivat ja tuijottivat peloissaan toisiaan. Sitten murhaaja oli yllättäen salongissa. Hän kysyi, missä laivan perämies on ja lisäsi, että hän haluaa ampua tämän. Kun hän huomasi Julinin, hän ampui kohti, mutta ei osunut. Julin selvisi, mutta eräs toinen salongissa ollut ei.

Teurastaja Holmer heittäytyi eteenpäin ja yritti tarttua revolveriin, mutta murhaaja ampui häntä päähän ja Holmer kuoli välittömästi.

Tämän jälkeen Julin ryntäsi raput ylös keskikannelle, jossa useat ihmiset kirkuivat. Keskikansi oli kuin verinen taistelukenttä, jossa oli kuolleita ja haavoittuneita pitkin poikin. Julin olisi halunnut jäädä kannelle auttamaan ihmisiä, mutta ei voinut koska murhaaja jahtasi häntä koko ajan. Sen sijaan hän yritti päästä yläkannelle, josta toivoi löytävänsä laivan kapteenin. Hän ei kuitenkaan löytänyt yläkannelta ketään. Ohjaamo oli tyhjä, eikä kukaan seisonut ruorissa. Navigaatiohytti oli myös tyhjä, eikä edes peränpitäjä ollut paikalla. Tässä vaiheessa Julin alkoi todella olla huolissaan.

Sitten hän kuuli jälleen askelia, ja hän ehti syöksyä hyttiin sekä lukita oven ennen kuin murhaaja olisi paikalla. Kun Nordlund käsitti, että hytin ovi on lukossa, löi hän revolverilla oven lasin rikki, laittoi kätensä reiästä sisälle ja otti hytin avaimen lukosta. Perämies pakeni hytin toisesta ovesta toiselle puolelle komentosillalle, josta hän hyppäsi alas etukannelle eläimien sekaan.

Sitten hän juoksi salonkiin uudestaan. Samalla hän kuuli murhaajan huutavan, että hänen pitäisi heittää ankkuri. Sitä Julin ei kuitenkaan tehnyt, koska laivalla vain kapteeni Rönngren oli se, jolta hän otti vastaan käskyjä. Eräs matkustaja ehti laittaa salongin oven lukkoon ennen kuin murhaaja oli paikalla.

Kun höyrylaiva "Köping" lähestyi "Prins Carlia", kielsi Nordlund sitä tulemasta lähemmäksi, muuten hän ampuisi kohti. Kun "Köping" vain jatkoi lähestymistä, murhaaja ampui sitä kohti useita laukauksia.

Salongissa oli nyt yllättäen kuoleman hiljaista. Osa naisista rukoili, jotkut toiset vain istuivat ja odottivat. Höyrylaiva "Köping" tuli "Prins Carlin" viereen ja sen kapteeni uskalsi astua "Prins Carlin" kannelle, koska hän oli nähnyt Nordlundin ottavan pelastusveneen, jolla lähti soutamaan laivalta poispäin.

Julin käveli kapteeni Wistrandin kanssa koko laivan läpi nähdäkseen mitä vahinkoa Nordlund oli saanut siellä aikaan. Murhaaja oli mm. lukinnut hyttien ovia, joten useat matkustajat olivat jääneet lukkojen taakse. Kun he ymmärsivät pelastuneensa, alkoivat he kaikki huutaa ja jyskyttää ovea. Avaimet olivat tietysti kateissa, joten ovet piti murtaa.

Otto Grönberg

Lämmittäjä Otto Grönbergiä kuulusteli komisario Ekelund. Grönberg kertoi olleensa kauhun lamaannuttama, sen jälkeen kun murhaaja oli käskyttänyt koneenkäyttäjä Edlundia ja peränpitäjä Gustaf Hellströmiä. Grönberg hiipi konehuoneesta ja piiloutui potkuriakselin alle. Siellä hän oli niin kauan kunnes höyrylaiva "Köping" saapui lähelle "Prins Carlia".

Hän oli sitä mieltä, että se ei ollut häneltä mikään sankarillinen teko, mutta hän oli kuitenkin nähnyt murhaajan aluksella. Sillä välin olivat muut vahdit nukkumassa skanssissa eivätkä he kuulleet mitään ennen kuin Hellström tuli ja herätti heidät puoli kahdelta.

Grönbergin vahtivuoro oli alkanut klo 23.00. Oli hieno ilta ja hän meni kannelle, otti piippunsa ja poltteli konehuoneen vieressä. Grönberg kertoi pelästyneensä, kun äkkiä syöksyi esille mies, jolla oli iso puukko kädessään. Keskikannella aivan oven vieressä istui muutamia matkustajia, joista eräs mies makuupussissa ja muutama nainen penkillä. Äkkiä puukkomies iski puukkonsa erään naisen rintaan. Nainen huusi ja liikkui yrittääkseen paeta, mutta silloin mies löi häntä takaapäin.

Grönberg kertoi nähneensä kuinka nainen lyyhistyi kasaan, mutta että hän oli itse kuin halvaantunut eikä voinut auttaa naista. Silloin Grönberg käsitti, että laivalla oli murhaaja ja hän kiirehti takaisin äkkiä konehuoneeseen. Poliisin kysyessä oliko Grönberg nähnyt murhaajaa aiemmin, tämä vastasi nähneensä hänet Arbogassa kun laiva oli lähdössä matkaan. Mies oli kysynyt onko laivassa mukava ja kiltti kapteeni sekä onko hän uskovainen. Grönberg tiesi, että kapteeni kuului erääseen lähetysyhdistykseen ja että koko laivan miehistön mielestä tämä oli hyvä ihminen, joten hän saattoi vastata molempiin kysymyksiin myönteisesti. Eihän hän voinut tietää, että pyöveli kyseli uhrinsa tietoja..

Wiktoria Jansson

Komisario Ekelund tarkasteli naista, joka istui tuolissa häntä vastapäätä. Toisin kuin osa aluksen miespuolisesta henkilökunnasta ei tarjoilija Wiktoria Jansson ollut lainkaan shokissa. Nainen kertoi, että ei koskaan unohtaisi murhaajan katsetta, kun hän ajoi takaa perämies Julinia voidakseen tappaa tämän. Jansson ei ollut ehtinyt ajatella itseään koko aikana, kun hän oli lohduttanut matkustajaparkoja, jotka olivat järkyttyneitä.

Wiktoria Jansson ei pitänyt itseään sankarina. Hän ja laivan siivooja Widblom makasivat sohvan alla seurusteluhytissä yläkannella silloin, kun murhaaja ampui Julinia. Naiset lähtivät piilopaikastaan vasta silloin, kun höyrylaiva ”Köping” oli saapunut "Prins Carlin" luokse. Piilossa olleet naiset olivat kuulleet jonkun värkkäävän pelastusveneen luona ja he kuulivat kuinka vene laskettiin veteen. He eivät kuitenkaan uskaltaneet tehdä mitään ennen kuin tajusivat, että jokin oli tullut heidän avukseen viime hetkillä.

Neiti Jansson palasi vieraidensa luokse, jotka tarvitsivat hänen apuaan. Matkustajat olivat järkyttyneitä siitä mitä laivalla oli tapahtunut. Oli ryhdyttävä työhön, jota riitti koko yön, jotta tilanteen sai laivalla rauhoittumaan. Kaikki tarvitsivat nyt juotavaa ja syötävää.

Hulda Hellquist

Konstaapeli Frick oli valmiina lyijykynän kanssa. Oli hänen tehtävänsä kuulustella Hulda neitiä. Konstaapeli kysyi, mitä neiti oli tehnyt, kun draama alkoi. Neiti vastasi, että hän juoksi pois etusalongista taaksepäin. Aivan yläkannelle menevien rappujen luona hän oli lähellä törmätä kapteeni Rönngreniin, joka makasi käytävän yläpuolella ja tämän jalat roikkuivat laidan yli.

Hulda neiti ei kuitenkaan uskaltanut jäädä tarkistamaan oliko kapteeni kuollut. Hän ryömi pressun alle, joka sijaitsi peräkannella. Siitä oli vain muutama metri sinne, missä kapteeni Rönngren makasi ja neiti oli koko ajan nähnyt kapteenin ruumiin.

Sitten Hulda neiti näki jonkun tulevan kapteenin luokse. Tulija nosti kapteenia ja pudotti tämän sitten takaisin kannelle. Neiti uskaltautui katsomaan ja häneltä melkein hengitys salpautui, kun hän huomasi kuka tämä saapuja oli. Murhaaja!!

Myös Hulda neiti oli kuullut miten murhaaja värkkäsi pelastusveneen kanssa samaan aikaan, kun höyrylaiva ”Köpingin” vislaus kuului. Kun Hulda neiti tuli esiin ja heilutti lautasliinaa, ihmiset osoittivat häntä sormella ja kirkuivat. Myös murhaaja näki hänet. Nordlund lopetti hetkeksi pelastusveneen laskemisen ja otti esille revolverin, jonka osoitti kohti neitiä. Vaikka Nordlund ampui neljästi, ei hän osunut Huldaan.

Viestin viejä

Etsivät kokoontuivat keskikannelle, kun kuulustelut olivat päättyneet. Johtaja Förselius tömisteli kärsimättömänä. Hän halusi tietää onko mitään esteitä siihen, että laiva lähtisi tavalliseen aikaan liikkeelle Tukholmasta. Laivayhtiölle oli tärkeää se, että sillä olisi edelleen matkustajien luottamus. Poliisi oli tehnyt kaiken mitä piti tehdä laivalla, joten mikään ei estänyt laivan lähtöä.

Eräs konstaapeli, joka seisoi vahtina maihinnoususillan luona estämässä uteliaiden pääsemistä laivalle. Hän tuli kertomaan, että eräs nainen –kapteeni Rönngrenin puoliso- oli soittanut useita kertoja ja halusi puhua miehensä kanssa. Johtaja Förselius kertoi sanoneensa, että kapteeni ei voi tulla puhelimeen. Hän sanoi, ettei hän tunne kapteenin perhettä, joten eikö se ole poliisin tehtävä käydä ilmoittamassa…
Perämies Emil Julin ilmoittautui vapaaehtoiseksi viestin viejäksi, koska hän tunsi perheen ja oli ollut heidän luonaan jopa vierailulla joskus. Hänen kävi sääliksi kapteenin vanhimpaa poikaa Teodoria. Kaiken tämän tapahtuneen johdosta ei pojan haave ehkä koskaan toteudu, hän olisi halunnut isona tulla merimieheksi.

Lähde: Året runt 4/1980

Jatkuu

Ostoksilla Eskilstunassa

Poliisi oli sitä mieltä, että Nordlund ei ole voinut soutaa kovin pitkää matkaa, joten hän on ehkä saapunut Eskilstunaan. Tukholman poliisi otti yhteyttä Eskilstunan poliisiin, jotta siellä oltaisiin valmiita nappaamaan Nordlund kiinni tämän ilmestyttyä kaupunkiin.

Eskilstunassa Nordlund meni Rydströmin miesten vaatetusliikkeeseen. Hän ei ollut ollenkaan tyytyväinen. Tällä hetkellä hänen pitäisi olla rannikolla. Mutta ennen kaikkea hänellä pitäisi olla enemmän rahaa. Ja yhä keveämmäksi hänen lompakkonsa tuli niinä tunteina, jotka hän oli pakotettu olemaan Eskilstunassa. Hänen täytyisi hankkia uudet vaatteet. Hän ymmärsi sen, että poliisi oli saanut hälytyksen yön tapahtumista. Nyt pitäisi hävittää tuntomerkit, jotta häntä ei tunnistettaisi vaatteiden perusteella.

Murhaaja kaivoi lompakostaan rahat maksaakseen ostoksensa. Hän kysyi saako hän vaihtaa liikkeessä vaatteita, ja saatuaan luvan teki sen huoneessa, jonne myyjätär opasti hänet. Kun hän tuli ulos huoneesta yllään uudet vaatteet, häntä ei meinannut tunnistaa äskeiseksi mieheksi. Hänellä oli uudet housut, takki, liivit, valkoinen kaulus ja solmuke.

Kelloseppä Gottfrid Hasselblad teki arvioinnin suurikokoisesta miehestä, joka seisoi tiskin toisella puolella ja kysyi saako hän nähdä kellon. Tosin hyvin pukeutunut, mutta silti työmies. Hasselblad näytti erästä 55 kruunun hintaista kelloa ja murhaaja päätti ostaa sen. Hän halusi myös ostaa kompassin ja kysyi myydäänkö liikkeessä myös niitä. Liikkeessä oli kompasseja, joten hän osti sellaisen sekä vielä kiikarin. Entä oliko tässä lähellä joku hyvä kenkäkauppa? Kyllä, Jonssonin kenkäkauppa, joka oli paras kenkäkauppa koko kaupungissa.

Kenkäkauppias Jonsson seurasi asiakastaan sohvalle ja haki useita pareja miesten kenkiä kokeiltavaksi. Kun he kokeilivat ensimmäistä kenkäparia, kävi ovi ja sanomalehden myyjä ryntäsi sisään. ”Sörmlandspostens ylimääräinen lehti. Prins Carlin murha!” Kenkäkauppias jätti asiakkaansa sohvalle ja tuli lehtipojan luokse. ”Onko kuninkaan poika murhattu?” Lehtipoika vastasi, että kyse oli höyrylaivasta ”Prins Carl”, jossa oli tapahtunut murhia. Hän antoi molemmille lehden, kenkäkauppiaalle ja tämän asiakkaalle.

Kauhea uutinen! Jonsson piti lehteä vapisevissa käsissään. Murhaaja istui lähellä liikkumatta kengät jaloissaan. Hän sanoi, että oli kummallista, kun laivan väki ei ollut kyennyt puolustautumaan yhtä miestä vastaan. Kenkäkauppias oli sitä mieltä, että murhaajan on täytynyt olla hullu.

Murhaaja nousi sohvalta ja laittoi lehden taskuunsa. Hän halusi ostaa kengät, jotka sopivat hänelle hyvin. Samalla hän päätti jättää vanhat kenkänsä liikkeeseen. Kenkäkauppias ei seurannut miestä ovelle, kuten hänellä yleensä oli tapana tehdä. Sen sijaan hän ryhtyi lukemaan lehteä.

Lehdessä luki murhaajan tuntomerkit: ”Murhaaja on tummaverinen mies, mutta jolla on kirkkaat silmät ja huomiota herättävät kasvojenpiirteet. Siististi pukeutunut, pitkä ja hyvin laiha mies. Hänen olemuksensa muistuttaa amerikkalaista, mutta puhuu täydellistä ruotsia. Suuretsintä käynnistyi aikaisin aamulla Tidölandetissa, kun hän jätti verisen höyrylaivan.."

Herranjestas! Kenkäkauppias Jonsson oikaisi nopeasti selkänsä ja tuijotti ovelle. Hän katsoi poikaa, joka seisoi oven sisäpuolella ja osoitti tiskin alaosaa. Sitten poika, Konrad, kysyi oliko kaupassa käynyt asiakkaana mies, jonka kengät olivat siinä tiskin juurella. Jonsson ei heti ymmärtänyt, mitä hänen poikansa tarkoitti. Konrad sanoi tuntevansa kengät. Ne olivat samat kuin miehellä, joka oli ostanut vaatteita noin tunti sitten vaatekaupasta. Calle Liljalla ei ollut ollut sellaista suurostajaa aikoihin.

Jonsson sanoi, että mies oli ostanut hänen liikkeestä kengät. Mukava nuori mies, jolla oli paljon rahaa. Konrad näytti lehdessä olevaa etsintäkuulutusta. Isän asiakas oli murhaaja, joka tappoi useita ihmisiä laivalla. Konradin mielestä isän piti soittaa poliisille, mutta tämä oli sitä mieltä, että mies saattoi olla joku syytön ihminen.

Murhaaja pakenee

Nordlund peilasi näyteikkunan kautta itseään ja totesi, että hyvältä näytti. Nyt ei kukaan voinut aavistaa, että hän oli kuukausi sitten päässyt Långholmenilta vapaaksi. Uusien asusteiden kanssa hän näytti varakkaalta turistilta.

Nordlund lähestyi toria, jossa sijaitsi hevosvaunut kuskeineen. Hän pani merkille, että monet kuskit lukivat parhaillaan juuri ilmestynyttä erikoislehteä, jossa kerrottiin laivan tapahtumista. Heidän keskustelunsa keskeytyi, kun Nordlund saapui paikalle. Jos joku heistä nyt päättäisi rientää poliisin puheille, olisi murhaajan vapaus mennyttä.

Mutta kaikki seisoivat paikallaan ja tarkastelivat uteliaana vierasta. Tämä kysyi kenen vuoro olisi seuraavana lähteä ajamaan. Oli tiedossa pitkä matka. Oli Olof Stenmanin vuoro ja tämä aukaisi ajoneuvonsa oven. Nordlund ilmoitti haluavansa lähteä Eskilstunasta ja hän halusi lisäksi, että Stenman ajaisi mieluummin metsäteitä pitkin, jotta hän ei jäisi kiinni heti.

Stenman vilkaisi syrjäsilmällä matkustajaa. Omalaatuinen kyyti, ajatteli hän. Mutta turisteilta saattoi odottaa mitä hyvänsä.

Kun he olivat tulleet kaupungin asutuksen ulkopuolelle, pyysi murhaaja että vaunun kuomu nostettaisiin ylös. Hän sanoi, että ei kestä tuulta, koska on juuri ollut sairaana. Hän yski, jotta ajuri uskoisi häntä. Kuski pysäytti vaunut ja nousi täyttääkseen matkustajan toivomuksen. Mutta hän itsekseen hän ajatteli, että matkustaja ei näyttänyt mitenkään huonolta ulospäin. Korkeintaan vähän kalpealta.

Kuski halusi tietää miten kauas matkustaja halusi ajettavan. Murhaaja halusi päästä lähimmälle rautatieasemalle, joka sijaitsi Skogstorpissa. Se sijaitsi melko kaukana, mutta Nordlund halusi päästä joka tapauksessa sinne. Seuraavan puolen tunnin kuluttua oltiin perillä Skogstorpin rautatieasemalla. Ajuri kantoi matkustajan matkalaukun ja muut tavarat asemalla toisen luokan odotussaliin, jonne Nordlund jäin odottamaan junaa.

Poliisijahti alkaa

Poliisikomissaari Gustaf Ramström oli juuri saapunut Eskilstunassa poliisilaitokselle, kun eräs lehtimies Eskilstuna- Kuriirista soitti. Lehtimies halusi tietää pitivätkö paikkaansa huhut, joita hän oli kuullut Tukholmasta ja jotka koskivat höyrylaivalla tapahtuneista hirmuteoista. Ramström pyysi, ettei lehden pitäisi tässä vaiheessa alkaa pelottelemaan ihmisiä turhan takia. Hän ei tiennyt asiasta siinä vaiheessa mitään, joten hän tyynnytteli toimittajaa ja laittoi luurin kiinni.

Entä jos toimittaja olikin oikeassa!!

Ramström sai vastauksen heti. Puhelin soi uudelleen ja huolimatta asian vakavuudesta komissaari hymyili. Hän lopetti puhelun heti, ja soitti Tukholmaan poliisietsivälle ja kaupunginviskaali Stendahlille.

Sen jälkeen Ramström kutsui koolle työvuorossa olleet konstaapelit ja antoi heille lyhyesti selostuksen draamasta, samalla hän otti esille sen huolen, että murhaaja saattoi olla Eskilstunassa tai jossakin läheisyydessä.

Ramström oli hyvin tyytyväinen, kun toimittaja soitti tuntia myöhemmin. Hän kertoi toimittajalle, että huhut murhamiehestä pitävät paikkansa. Lisäksi hän kertoi puhuneensa tukholmalaisen poliisietsivän kanssa ja että he olivat päättäneet saada revolverimiehen mahdollisimman pian kiinni. Parhaillaan oli menossa ajojahti Tidössä ja oli ajan kysymys milloin mies jää kiinni.

Keskipäivään mennessä oli valtavasti työtä. Nimismies Essénillä ei ollut vaikeuksia saada paikallisia asukkaita mukaan etsintöihin. Lähemmäs sata miestä muodosti ketjun nimismiehen kanssa, joka oli paikalla mustan hevosensa kanssa.

Etsintä tuotti nopeasti tuloksia. Eräs renki tuli juosten etsintäketjua kohti. ”Tilanomistaja Schinkel Tidössä pyysi minua tekemään hälytyksen”, sanoi hän hengästyneenä. Aamukävelynsä aikana oli tilanomistaja huomannut soutuveneen, joka oli vedetty rannalle.

Essén kiihdytti hevosen vauhtiin ja oli löytöpaikalla kauan ennen toisia. Hiekalla näkyi olevan selvät jäljet kengistä, joissa oli uurretut kengänpohjat. ”Sillä, joka on soutanut tätä venettä, on ollut kiire”, sanoi Essén. Hän osoitti kultakelloa, joka lojui veneen pohjalla. Sellaista muistoesinettä ei jätetä ilman syytä.

lähde: Året runt 4/1980

jatkuu

Todistajia ilmestyy

Pian tämän jälkeen saatiin seuraava vahvistus siitä, että etsintäkuulutettu mies oleskelee seudulla. Eräs mies etsintäketjusta tuli erään vanhemman torpparin kanssa Essénin luokse.
”Kertokaa kokemuksestanne”, sanoi Essén.
”Puoli kolme yöllä tuli eräs mies ja koputti oveen”, sanoi torppari. Hän yritti tehdä äänensä vakavaksi.
”Kun avasin oven raolleen, ulkopuolella seisoi tuntematon mies. Hän halusi tietää, kuinka hän pääsisi isolle maantielle ja sieltä lähimmälle rautatieasemalle".
"Puhuitteko hänen kanssaan?" kysyi Essén.
”Sanoin miehelle, että hän voisi mennä linnan ohitse ja siitä maantielle. Siitä olisi vähintään pari tuntia Strömsholmesin rautatieasemalle."

Kruununnimismiehen raportin mukaan soitti komisario Strömsholmin asemapäällikölle. Luurin päässä tuli hiljaisuus.

”Tarkoittaako komisario , että olen ollut massamurhaajan seurassa? Se olisin voinut olla vaikka minä, joka ammuttiin tai hakattiin kirveellä kuoliaaksi..”, sanoi asemapäällikkö.
”Koska juna tulee Eskilstunaan?” kysyi Ramström.
”Kymmenen yli yhdeksän. joten te saatte hänet varmasti kaupungissa, mikäli hän ei ole jo ehtinyt livistää.”

Välittömästi puhelun jälkeen tuli konstaapeli Robert Lindberg sisälle huoneeseen.
”Olen käynyt kenkäkauppias Jonssonin luona. Hänellä oli ”tuuria” saada meidän epäilemämme murhaaja vierailemaan puotiinsa.”

Jonsson huudettiin takaisin ja pian hän istui komisarion luona. Hän toisti yksityiskohdat, jotka hän oli juuri kertonut Lindbergille.
”Milloin mies tuli liikkeeseen?”
”Noin tunti sitten.”
”Miksi Jonsson ei tehnyt ilmoitusta aikaisemmin?"
"Kävin vaikean taistelun itseni kanssa. Ajattelin, että jos hän onkin vain joku syytön ihminen, jolle minä hankkisin vaikeuksia. Mutta en päässyt irti ajatuksista ja loppujen lopuksi päätin tulla tänne”.

”No, jaa. parempi myöhään kuin ei milloinkaan”, sanoi Ramström. ”Kiitos, Jonsson. Nyt, Lindberg, saamme lähteä matkaan. On varmaa, että saamme murhaajan kiinni kaupungissa. Mene Rydströmin ja Jonssonin luo ja etsi jälkiä. Ota kengät, jotka murhaaja jätti jälkeensä, niin voimme ottaa kenkien pohjasta kipsijäljennöksen. Siitä voi tulla sitova todiste vähitellen. Yritä saada selville hänen uudet tuntomerkit. Mutta on kiire, konstaapeli. En halua mitään verilöylyä tänne Eskilstunaan”.

Lindberg katosi ja toimi nopeasti. Kun hän palasi takaisin jonkun ajan kuluttua, kokosi Ramström kaikki miehet ja antoi heille murhaajan uudet tuntomerkit.
Päivystävä konstaapeli tuli sisälle huoneeseen ja keskeytti käskynjaon.
”Ajuri Larsson kyytiasemalta on ollut täällä. He uskovat, että murhaaja on jättänyt kaupungin vuokravaunu 2:lla. ”
Komisario nousi ja sanoi: ”Menemme jututtamaan miehiä!”

Kuskien luona torilla vallitsi onnettomuutta ennustava hiljaisuus. Kuskit seisoivat yhteen liittyneenä ryhmänä ja he kohtasivat poliisien saapumisen liikkumattomin kasvoin.
”Haluaako Larsson kertoa epäilyistään?” kysyi Ramström. ”Varmaan ymmärrätte, että asialla on kiire”.

”Kuriiri oli epätavallisen nopea ekstra-lehtensä kanssa ja me tiesimme aikaisin draamasta. Seisoimme ja keskustelimme tapahtumasta, kun tämä muukalainen saapui. Hänellä oli myssy ja pitkä harmaa takki ja hän näytti ihan harmittomalta mieheltä. Mutta olimme kuitenkin sitä mieltä, että hänessä oli jotakin kummallista. Oli Olof Stenmanin vuoro ajaa ja mitä hän olisi voinut tehdä? Emme kieltäydy tilauksesta sen takia, että joku järkyttyy ekstra-lehden takia, joka ehkä liioittelee koko tapausta.”

”Voiko hän olla ”Prins Carlin” murhaaja?” kysyi toinen ajuri.
”Ei näytä yhtään paremmalta”, vastasi Ramström. ”Jahaa, se oli Stenman, joka on liikkeellä. Minä seison tässä ja odotan hänen paluutaan”, lisäsi hän konstaapeleille.

Vihdoin Stenman ilmestyi paikalle. Hänen viimeistä välimatkaa asemalle reunustivat riemuitsevat ajurit.
”Oletteko hulluja?” huusi hän hämmästyneen. ”Mistä on kysymys?”
”Sinä olet kyydinnyt murhaajaa”, huusi joku joukosta. ”Kiitä luojaasi, että tulit takasin ehjin nahoin”.

”Stenman ja minä keskustelemme kahden kesken”, sanoi Ramström.
”Siksi hän halusi, että ajamme metsäteitä pitkin”, sanoi kuljettaja jälkeen päin sisällä vaunuasemalla. ”Ja siksi hän ehdottomasti halusi kuomun ylös. Ei siksi, että lurjus olisi ollut sairas.”
”Minne te veitte hänet?”

Niin pian kuin Ramström sai vastauksen, hän soitti Skogstorpin asemalle ja sai tietää, että eräs matkustaja oli ostanut matkalipun Oxelsundiin ja istui parastaikaa asemalla toisen luokan odotussalissa.
”Tehkää mitä tahansa, että saatte pidettyä miehen siellä! Tulemme siinä silmänräpäyksessä!”
”Kuka on..”, aloitti asemapäällikkö, mutta ei koskaan saanut vastausta kysymykseensä.

Kolme rohkeaa miestä

Komisario oli laittanut luurin paikoilleen ja kutsui itsellensä lähimmän miehen, etsiväkonstaapeli nr 12 Adolf Brolin.

"Tämä on erittäin vaikea tehtävä”, lopetti hän kertomuksensa. ”Mutta tiedän, että Brolin on oikea mies menemään Skogstorpiin pidättämään epäillyn.

Hän sai valita itse kenet halusi mukaan. He ovat rohkeita ja luotettavia miehiä, jotka eivät juokse metsään vain nähdäkseen revolverin piipun kasvojensa edessä. Oli otettava huomioon, että ”Prins Carlin” mies oli aseistautunut. Yhtä varmasti oli otettava huomioon, että mies käyttäisi asettaan tilaisuuden tullen.

”Minä haluan konstaapeli nro 1 Vilhelm Öfling ja konstaapeli nro 6 Erik Fröst. Olemme olleet yhdessä aiemminkin..”.
”Lähtekää”, sanoi Ramström lyhyesti ja kolmikko hyppäsi vaunuun päämääränään Skogstorp. Brolin katsoi hermostuneena taskukelloansa. Ajuri ajoi liian hitaasti.

”Juna Oxelsundiin lähtee koska tahansa. Emme voi vaatia asemanhoitajaa pitämään tallessa rikollista”.

Etsivä pisti päänsä ulos sivuikkunasta.
”Tuolla on hevonen ja vaunut, joilla on suurempi vauhti. Minä otan sen ja pidän tilannetta yllä kunnes te saavutte".

Brolin juoksi kiinni edessä olevan vaunun ja hyppäsi vaunun askelmalle.
”Tarvitsen kyydin. Heti”, sanoi hän innokkaana.
Brolin tuli muutamaa minuuttia ennen toisia Skogstorpiin ja odotti kollegoitaan metsän siimeksessä.

Kun Fröst ja Öfling saapuivat, pidettiin sotaneuvottelu.

”Minä menen sisälle asemasillalta”, sanoi Brolin.” Jotta emme herättäisi huomiota, on parempi että muistutamme tavallisilta työläisiltä. Sellaiset miehet kuin me tapaavat haista poliisilta jo kaukaa. Minuutin kuluttua menemme sisälle molemmista sisäänkäynneistä”.

Brolin avasi odotussalin oven ja vangitsi katseellaan heti miehen, jolla oli myssy. Mies istui penkillä lippuluukun lähellä. Hänen voisi olettaa olevan täysin tavallinen matkustaja, joka odottaa junaa.

jatkuu

Etsivät hyökkäävät

Brolin huomasi, että miehellä oli kädet takin taskussa ja hän ymmärsi tilanteen vakavuuden. Oli otettava etsintäkuulutettu kiinni yllätyshyökkäyksellä, muuten mies voisi tulla vaaralliseksi. Fröst meni Brolinin luokse ja miehet alkoivat keskustella junan aikataulusta Fleniin. Jonkin ajan kuluttua Öfling meni pienen pöydän luokse, jossa oli vesikarahvi ja täytti yhden lasin.

Sen vuoksi etsivien hyökkäys tuli melkoisen yllättäen. Öfling laittoi vesilasin pois ja heittäytyi miehen kimppuun. Brolinin epäluulot osoittautuivat oikeaksi samassa silmänräpäyksessä, kun kollega teki hyökkäyksensä, vetäisi mies revolverin takkinsa taskusta ja osoitti sillä suoraan etsivään.

Mutta Öfling onnistui saada ote miehen oikeasta kädestä, jonka hän taivutti taakse päin. Miehen oli pakko päästää irti revolverista, joka putosi lattialle. Nyt oli myös molemmat muut etsivät murhaajan kimpussa. Brolin tarttui hänen vasempaan käteensä. Fröst piti miestä vyötäröstä kiinni.

Edes ylivoima ei auttanut. Mies onnistui päästä vapaaksi ja hän potkaisi ympärilleen ja etsivät päästivät otteensa. Mies juoksi ovelle ja näytti siltä, että hän pääsee pakoon. Silloin Brolin kävi hänen kimppuunsa, tarttui hänen toiseen jalkaan ja sai hänet kumoon. Kollegat väänsivät miehen kädet hänen selkänsä taakse ja pian makasi mies lattialla.

Nyt oli myös asemapäällikkö uskaltautunut esille ja hän vartioi vankia metsästyskiväärin kanssa. Brolin käänsi murhaajan selälleen. Mies makasi pitkin pituuttaan silmät suljettuina ja hän hengitti raskaasti.

”Voiko hän olla pyörtynyt vai teeskenteleekö hän vain”, kysyi asemapäällikkö. ”Koskaan ei näistä tiedä”, vastasi Brolin. ”Laittakaa jalat niin, että hän ei ala potkia, kun hän herää”. Brolin aukaisi vyönsä sitoakseen vangin kunnolla.

Öfling tutki miehen taskut ja löysi vielä revolverin. Ase oli lyhytpiippuinen ja se oli amerikkalaista mallia. Yksi aski patruunoita oli yhdessä takin taskussa, jossa oli myös punainen lompakko. Öfling löysi myös kaksi korttia: Tukholman Luterilaisen lähetysyhdistyksen jäsenkortti ja Tukholman merimiesten lähetysyhdistyksen jäsenkortti. Molemmat olivat kapteeni Olof Rönngrenin.

”Tämä on oikea mies”, sanoi Brolin. ”Rönngren oli ”Prins Carlin” kapteeni. Tästä hän on myös itse lukenut itsestään”. Hän otti esille Sörmlandspostenin ekstra-lehtisen, joka oli miehen toisessa taskussa.

”Luitteko te, että hänen uskottiin olevan mielisairas henkilö? Mutta kaukana siitä. Tämä on minun kostoni ihmiskunnalle. Jos ette olisi saaneet minua kiinni, olisi tullut monta ruumista junaan, joka menee Oxelösundiin”, sanoi murhaaja. Vanki vietiin pois vaunuihin, jotka olivat metsän lähellä.

Pidätetty istui kolmen leveän etsivän keskellä. Kukaan ei lausunut sanaakaan kotimatkalla. Vasta kun vaunut rullasivat Rinmanin torille, murhaaja aukaisi suunsa: "Jos olisin epäillyt, että te väijytte minua, olisin ampunut ensimmäisen, joka pisti puupäänsä ovesta sisään. Ja jos ette olisi niin kirotun nopeita, olisitte nyt kaikki kuolleita”.

Sidottuna Brolinin vyöhön vietiin mies poliisilaitokselle.
Brolin koputti komisarion ovelle. ”Tehtävä suoritettu”, hän raportoi.

Året runt 5/1980

Nordlundin tuomio ja sen täytäntöönpano

Nordlund kirjoitti viimeisen kirjeen perheelleen 5. joulukuuta sen jälkeen, kun hän sai tietää, että hänet mestataan joulukuun 10. päivä. Tämän jälkeen yhteydet vanhempiin päättyivät.

Klo 08:01 aamulla joulukuun 10. päivä Nordlund vietiin mestauslavalle vankilan puistoon. Hänet oli kahlittu rautoihin ja silmät oli peitetty.
”Olipa jättiläinen mieheksi”, sanoi A.G. Dahlmanin poika, joka avusti isäänsä Nordlundin teloituksessa.

Nordlund lauloi hengellistä laulua sillä aikaa, kun hänet kiinnitettiin mestauspölkylle. Kirveen isku keskeytti psalmin. Kun pää putosi, oli se viimeinen kerta Ruotsissa, kun tämän kaltainen mestaus sallittiin ihmisille.

Mestauksen aikana paikalla oli viranomaisia ja muita arvohenkilöitä todistamassa tapahtumaa.

Nordlundin mestauksen jälkeen keskusteltiin siitä oliko rikollisuus perinnöllistä vai ei. Keskustelu oli kiusallista ja rasittavaa heille molemmille, jotka puolsivat teesiä perintötekijöistä ja samoin heille, jotka puolsivat ympäristötekijöitä, koska Nordlundilla ei ollut koskaan mitään muuta kuin hyvää sanottavaa vanhemmistaan. Vanhemmat tukivat poikaansa loppuun asti. Nordlund ei myöskään tullut mistään rikollissuvusta.

Ei ollut mitään yksinkertaista teesiä hänen rikollisuudestaan. Tänä päivänä todennäköisesti yritettäisiin toista yksinkertaista teoriaa leimaamalla hänet psykopaatiksi.

94 vuotta oli Nordlund Ruotsissa se, joka oli murhannut eniten ihmisiä samassa tilaisuudessa. Hän oli Ruotsin historiassa pahin massamurhaaja – vuoteen 1994, jolloin Mattias Flink ampui seitsemän ihmistä kuoliaaksi Falunissa.

https://www.magasinetparagraf.se/nyhete ... -nordlund/

*Slut*