Sivu 2/9

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 10:43 am
Kirjoittaja Spekultantti
Miten on ollut mahdollista, että kaikki 70 ovat kuolleet kerralla? Varmasti sinne on täytynyt tallautua jalkoihin ja kitua hengiltä. Ihmetyttää, ettei kuljettaja pysähtynyt ja avannut luukkua, kun katastrofi alkoi paljastua. Ajoi vain eteenpäin, kunnes viimeinenkin oli hiljennyt, ja pötki sitten pakoon.

Tulee mieleen natsien kaasutusautot, joilla he tappoivat juutalaisia. Eikö Eurooppa opi ikinä?

Nyt Schengenin ulkorajat kiinni ja kaikella tällä rahalla, mitä Euroopassa kuluu hallitsemattoman muuton käsittelyyn, rakentamaan turvallisia pakolaisleirejä lähtömaihin. samalla ankara poliittinen painostus sikäläisiin hallituksiin, tai imaameihin, että olojen pitää rauhoittua ja ihmisten päästävä palaamaan koteihinsa.

Tällainen kansainvaellus, joita osa vielä kannustaa ja yllyttää oman pätemisen tarpeensa takia, on kauhistuttavaa, kuten nämä pakolaisten kuolemat osoittavat.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 10:50 am
Kirjoittaja Täysi Purenta
Joukkomurha. Erityisen julma ja röyhkeä vieläpä. Harvemmin noin julkiselta paikalta on massoittain ruumiita löydetty edes huumesotivista maista saati "sivistysvaltiosta". Mutta koska uhrit lienevät pakolaisia, ketään ei suuremmin hätkähdytä tahi kiinnosta.
Jos kuorma-autoon olisi tungettu tukehtumaan ja mädäntymään vaikka kaksi luokallista itävaltalaisia leirikouluilevia lapsia tai eläkeläisiä, olisi median metakka ihan toisenlainen.
Toivon todella että näille ihmisparoille löydetään mediassa nimet ja kasvot jotta he muuttuisivat suuren yleisön silmissä ihmisiksi.

Olisiko voinut olla niin, että konttiin olisi tihkunut pakokaasuja tai häkää? Kun kuski on tuossa kohtaa matkaa tajunnut miksi lasti on hiljaa, olisi seurannut paniikki ja pako.
Ainakin häkämyrkytys olisi kuumuuteen tai tallautumalla kuolemista armeliaampi loppu. Sillä tavoin voisi myös isompi ryhmä menehtyä melko yhtä aikaa, ilman että kukaan ehtisi huutaa tai pyrkiä ulos.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 11:08 am
Kirjoittaja vempele
bodycount on noussut, yli 70 jo..
Itävallan viranomaiset ovat nostaneet torstain paljastuneen tragedian uhrilukua. Maan itäosista moottoritieltä löytyneessä kuorma-autossa oli jopa yli 70 ruumista.

Viranomaiset vahvistivat tiedon uutistoimisto AFP:lle.

Poliisi arvioi vielä eilen, että kuolleita olisi ollut 20–50, mutta luku on tarkentunut, kun autoa tutkittiin yön yli.

Uhrien uskotaan olevan Itä-Euroopan läpi maahan tulleita pakolaisia.

Kuva
Moottoritien varrelta löytynyttä kuorma-autoa hinattiin pois torstaina. (KUVA: Dieter Nagl)


Poliisi etsii auton kuljettajaa, joka on kateissa. Autossa on unkarilaiset rekisterikilvet ja slovakialaisen yrityksen mainokset.

Poliisi ei kerro uhrien syntyperää, sukupuolta tai ikää.

Kylmäkuljetusauto oli tullut maahan Unkarista. Poliisin mukaan rikostekninen tutkinta on kesken.

Poliisi kertoi eilen illalla, että kuorma-autosta löydetyt ihmiset kuolivat mahdollisesti jo kaksi päivää ennen kuin auto saapui Itävaltaan. Ruumiit olivat pahoin mädäntyneet.

Poliisit tekivät löydön, kun he menivät tarkistamaan moottoritien levikkeelle hylättyä kylmäkuljetusautoa.

Poliisin on määrä kertoa tapauksesta lisää tiedotustilaisuudessa myöhemmin tänään.

IS
liikkuvaa kuvaa motarilta

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 11:49 am
Kirjoittaja Rescuer
70 ihmistä tuollaisessa lähes ilmatiiviissä kopissa... Ilman happipitoisuus laskee todella nopeasti ja jossain kahden tunnin paikkeilla se on on lähellä normaalia uloshengityksen happipitoisuutta. Tosin jo paljon aikaisemmin on kohonnut hiilidioksin määrä sotkenut hengityksen säätelyn.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 1:22 pm
Kirjoittaja URSA
Tuohan on ollut selvä onnettomuus. Ei auton kuljettajan ole ollut tarkoitus tukehduttaa kaikkia salakuljetettuja. Olisiko kuvissa näkyvä kuorma-auton ilmastointilaite mennyt epäkuntoon, eikä kuljettaja ole huomannut asiaa. Uhrit ovat pökertyneet pikkuhiljaa niin etteivät ole huutaneet apua ajoissa. Jossakin uutisessa kerrottiin auton takaovien olleen auki kun auto löydettiin, joten kuljettaja on järkyttynyt ovet avattuaan niin pahasti, ettei ole tajunnut sulkea niitä ennen pakoon lähtemistä. En hämmästyisi, vaikka kuljettaja löytyisi jostakin itsemurhan tehneenä.

Salakuljettaminen on ilman muuta ollut rikollista toimintaa, eikä salakuljetettavista ole huolehdittu tarpeeksi hyvin eikä heidän vointiaan ole tarkistettu ajoissa, mutta yhtä kaikki kuolemantapaukset ovat olleet onnettomuus. Ainakin jos kuolinsyyksi varmistuu tukehtuminen. Eri asia on sitten, jos kylmäkuljetusauton viilentimet tms. olivat olleet päällä ja uhrit olivat paleltuneet hengiltä, tai auto ei olisi edes soveltunut ihmisten kuljettamiseen.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 1:40 pm
Kirjoittaja Rescuer
Ei tuo ole ilmastointilaite, vaan jäähdytyslaitteen lauhdutin...
Lämpöeristettyinä nuo ovat todella tiiviitä ja happi loppuu sisältä todella nopeasti. Ja jos jäähdytys ei ole ollut päällä, niin lämpötilakin nousee todella nopeasti.

Joko tuota ei ole osattu huomioida, tai sitten ei ole välitetty asiasta.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 1:47 pm
Kirjoittaja URSA
^Kai siitä lauhduttimen kautta olisi kuitenkin pitänyt mennä ilmaa ulkoa sisälle autoon?

Kuljettaja on saatu kiinni.
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ty/5285110
Itävallan pakolaiskuolemista pidätetty kolme: Taustalla bulgarialais-unkarilainen rikollisryhmä

Itävallan poliisi uskoo, että pakolaiskuolemien taustalla on bulgarialais-unkarilainen ihmiskauppaa harjoittava rikollisryhmä.

Itävallan poliisi vahvistaa tiedon siitä, että Unkarissa on pidätetty kolme ihmistä. Poliisi uskoo, että pidätykset voivat johtaa päätekijöiden jäljille.

Unkarin poliisi kertoo pidättäneensä Itävallan pakolaiskuolemiin liittyvän kuorma-auton kuskin. Poliisin mukaan kuljettaja on Romanian kansalainen. Häntä epäillään poliisin mukaan ihmiskaupasta.

Itävallasta löytyi eilen yli 70 pakolaisen ruumiit moottoritien varressa olleesta kuorma-autosta. Ajoneuvo oli tullut maahan Unkarista.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201508 ... 0_ul.shtml
Itävallassa kuorma-autosta löytyneitä ruumiita 71

Perjantai 28.8.2015 klo 09.40 (päivitetty klo 13.21)

Viranomaislähteiden mukaan Itävallassa löytyneiden kuolleiden pakolaisten määrä on noussut.
Poliisi kertoi eilen illalla, että kuorma-autosta löydetyt ihmiset kuolivat mahdollisesti jo kaksi päivää ennen kuin kuorma-auto saapui Itävaltaan.

Itävallassa kuorma-autosta eilen löytyneiden kuolleiden pakolaisten kokonaismäärä on 71, kertoo maan sisäministeriö. Poliisin eilisen arvion mukaan kuolleita olisi ollut 20-50.

Poliisi epäilee pakolaisten kuoleman syyksi tukehtumista.

Kuolleista 59 oli miehiä, kahdeksan naisia ja neljä lapsia. Poliisin arvion mukaan he olivat syyrialaisia pakolaisia.

Poliisi kertoi eilen illalla, että kuorma-autosta löydetyt ihmiset kuolivat mahdollisesti jo kaksi päivää ennen kuin kuorma-auto saapui Itävaltaan. Ruumiit olivat pahoin mädäntyneet.

Poliisit tekivät löydön, kun he menivät tarkistamaan moottoritien levikkeelle hylättyä kylmäkuljetusautoa.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 2:28 pm
Kirjoittaja URSA
Kuvan perusteella ainakin osa paikallisista on järkyttynyt ruumislöydöstä. Kuvassa sytytetään kynttilöitä uhrien muistolle paikallisen poliisiaseman luokse.
Kuva
http://www.bbc.com/news/world-europe-34079759

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 2:52 pm
Kirjoittaja Rescuer
URSA kirjoitti:^Kai siitä lauhduttimen kautta olisi kuitenkin pitänyt mennä ilmaa ulkoa sisälle autoon?
Ei mene, vaan ainoastaan lauhduttaa jäähdyttämissä syntyvää lämpöä.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 7:26 pm
Kirjoittaja Marnie
URSA kirjoitti:Jossakin uutisessa kerrottiin auton takaovien olleen auki kun auto löydettiin, joten kuljettaja on järkyttynyt ovet avattuaan niin pahasti, ettei ole tajunnut sulkea niitä ennen pakoon lähtemistä. En hämmästyisi, vaikka kuljettaja löytyisi jostakin itsemurhan tehneenä.
En löydä tuollaista uutista. Tosin jossain ulkomaisessa uutispätkässä mainittiin, että rekasta valui verta joten kaipa siellä jokin luukku on raollaan ollut.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 8:11 pm
Kirjoittaja poikani
Siinä on hinausauton kuljettajalla ikimuistoinen työpäivä.

Oletettavasti ruumiit ovat yhä kuormurissa, joka hinataan paikalta jonnekin, jossa ruumiiden käsittely ynnä muut toimenpiteet sujuvat turvallisemmin ja ihmisten katseilta piilossa.

Mikäköhän on voinut olla syy auton hylkäämiselle? Polttoaine loppu? Tekninen vika? Kuljettajalla mennyt pupu pöksyihin kesken keikan? Vai saikohan kuljettaja jotenkin selville, että matkustajansa olivat tukehtuneet ja päätti saman tien pötkiä pakoon?

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 8:40 pm
Kirjoittaja Hellapoliisi
Ihmissalakuljettajat olivat jo rahansa saaneet eli heillehän ei varmaan ollut kovinkaan suurta merkitystä missä kunnossa kuljetettavat olivat. Ritolat on otettu koska on älytty tuollaisen lauman hautaamisen olevan isompi hanke.

Ihmissalakuljettajat tietävät ettei asiakaskunta lopu varmaan koskaan kesken vaikka keikka menisikin vituralleen. EU:n poliitikot ovat milteinpä yllyttäneet salakuljettajia lupaamalla tänne pääseville kaikkea kivaa.

Olen sitä mieltä, että Suomen hallituksen pitäisi irtisanoutua viimeistään nyt ihmissalakuljettajien kaveeraamisesta ja palata vanhaan systeemiin jonka mukaan pakolaisia otetaan leireiltä seulonnan jälkeen tänne se hallitusohjelmassa sovittu määrä.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: Pe Elo 28, 2015 9:08 pm
Kirjoittaja poikani
Hellapoliisi kirjoitti:Ihmissalakuljettajat olivat jo rahansa saaneet eli heillehän ei varmaan ollut kovinkaan suurta merkitystä missä kunnossa kuljetettavat olivat. Ritolat on otettu koska on älytty tuollaisen lauman hautaamisen olevan isompi hanke.
Kuka nyt moiseen paikkaan auton silloin jättäisi? Kuormuri motarin reunaan ja täyttä vauhtia pöpelikköön? Plussana on tietysti se, että kunniavieraiden avunhuudot eivät silloin kuulu, kun on motarin meteli, eikä jalankulkijoita lähellä, mutta eiköhän vähemmänkin huomiotaherättävä paikka olisi löytynyt.

Sinänsä kyllä samaa mieltä siitä, että on voinut olla ihan tahallinen joukkomurha, koska rahat on tosiaan jo saatu. Aika vittumainen täytyy ihmisen olla, että sellaista tekee, mutta valitettavasti sellaisiakin löytyy.
Ihmissalakuljettajat tietävät ettei asiakaskunta lopu varmaan koskaan kesken vaikka keikka menisikin vituralleen. EU:n poliitikot ovat milteinpä yllyttäneet salakuljettajia lupaamalla tänne pääseville kaikkea kivaa.

Olen sitä mieltä, että Suomen hallituksen pitäisi irtisanoutua viimeistään nyt ihmissalakuljettajien kaveeraamisesta ja palata vanhaan systeemiin jonka mukaan pakolaisia otetaan leireiltä seulonnan jälkeen tänne se hallitusohjelmassa sovittu määrä.
Näinhän se on. Ei se ole tyhmä joka pyytää, vaan se, joka maksaa.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: La Elo 29, 2015 1:29 am
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Kunniavieraiden avun huudot ei ole kuulunut muutamaan päivään jos kerta ovat kuolleet ennen kun kuljetus on tullut Itävaltaan.

Re: Itävallassa löydetyt kuolleet pakolaiset

Lähetetty: La Elo 29, 2015 5:20 am
Kirjoittaja chadspill
Kohta tätä nähdään sitten Suomessakin: http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artik ... aa/5285218
Uusi arvio hätkähdyttää: Enimmillään Suomeen saattaa tulla jopa 40 000 turvapaikanhakijaa

Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikön johtajan Jorma Kuuluvaisen mukaan Suomeen voi tulla tällä vauhdilla 12 kuukauden aikana 30 000, ehkä jopa 40 000 turvapaikanhakijaa.

Tämä on niin kova bisnes, että sen taustalla olevat toimivat keksivät kyllä uusia keinoja. Kesäaikana on ollut helpompaa tulla kumiveneellä Välimeren yli, mutta en usko, että talvi tuo turvapaikanhakijoiden virtaan suuria muutoksia, pohtii Kuuluvainen.

Kuuluvaisen mukaan lisätalousarviossa saadut 10 miljoonaa euroa eivät tule riittämään alkuunkaan.

– Toiminnan järjestämiseen tarvitaan ainakin vielä toiset 10 miljoonaa euroa. Nyt meillä on 25 vastaanottokeskusta, ja niitä tarvitaan kaiken kaikkiaan arviolta 40. Osaan jo olemassa olevista keskuksista kaavaillaan myös sivutoimipisteitä. Lopullinen määrä perustettavista keskuksista riippuu tästä.