Nainen surmattu Virroilla

Suomessa tapahtuneet henkirikokset.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Nainen surmattu Virroilla

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Noin 55-vuotias nainen tapettiin Virroilla - epäiltynä paikkakuntalainen mies

Vuonna 1962 syntynyt nainen sai surmansa lauantai-iltana tapahtuneessa puukotuksessa Pirkanmaan Virroilla.

Sisä-Suomen poliisi sai tiedon tapauksesta lauantai-iltana kello 21.42.
- Paikalle mennyt poliisi ja sairaanhoidon yksikkö totesivat, että uhrin hyväksi ei ollut enää mitään tehtävissä, Sisä-Suomen poliisilaitos kertoo tiedotteessaan.

Poliisi epäilee naisen puukotuksesta vuonna 1959 syntynyttä miestä.
- He eivät asuneet yhdessä, mutta olivat tuttuja keskenään. Asunnossa on ollut myös yksi vuonna 1979 syntynyt paikkakuntalainen mies. Epäilty otettiin kiinni varsin pian ennen puoltayötä lähistöltä eikä kiinniottoon liittynyt mitään erityistä.

Poliisi on suorittanut paikalla teknistä ja taktista tutkintaa viime yöstä lähtien.

Poliisin mukaan tutkimukset viittaavat siihen, että puukotusta edelsi "suusanallinen riita alkoholin nauttimisen yhteydessä".
- Riidan on kerrottu jatkuneen naisen asunnossa ja päättyneen naisen kuolemaan.

Epäilty on tänään pidätetty ja häntä tullaan esittämään vangittavaksi mahdollisesti jo maanantaina.

Iltalehti
21.5.2017 klo 16.17

Liekö liian pitkä ryyppy ollut syynä? Näistä kännitapoista kaikkitietävät, kaukaa viisaat ja etevät viranomaisemme ovat kovasti huolissaan, vaikka näistä ei koidu ulkopuolisille vaaraa.
- Sen sijaan kun Ruotsissa tapahtuu jengimurhia, niin niistä ei olla huolissaan, koska poliisin mukaan ulkopuolisille niistä ei aiheudu vaaraa.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1618
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Nainen surmattu Virroilla

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Näillä kyseessä olevilla on säännöllisen alkoholinkäytön pitkä historia takana. Väkivaltaisuuteen taipuvainen mieshenkilö kyseessä. Ja lopputulos sitten tällainen.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Avatar
On Anoi Kaa
James Bond (George Lazenby)
Viestit: 11798
Liittynyt: To Kesä 23, 2011 8:04 pm
Paikkakunta: Syvä joki

Re: Nainen surmattu Virroilla

Viesti Kirjoittaja On Anoi Kaa »

Henkirikos Virroilla II

22.05.2017
Sisä-Suomi

Sis-Suomen poliisi on jatkanut lauantaina 20.05.2015 Virroilla tapahtuneen puukotuksen tutkintaa kuulustelemalla lukuisia henkilöitä. Rikoksesta epäilty, v-59 syntynyt paikkakuntalainen mies on tänään vangittu Pirkanmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä taposta.

Tapahtumien kulku on pääosin riidaton, mutta esitutkinta tulee siitä huolimatta jatkumaan varsin pitkään, koska tekoon johtaneiden syiden selvittely vaatii lukuisten henkilöiden kuulemista. Syytteen nostamisen määräpäiväksi on tänään määrätty 18.8.2017.

Asiasta tiedotetaan seuraavan kerran kun esitutkinta päättyy ja asia siirtyy syyttäjän harkittavaksi.
Poliisi
Ironiainjektio: Mitä enemmän injektiot, sitä enemmän infektoit (tuore tutkimus). Tästä syystä virustaudit ja syövät saavat usein vallan boostaamisen jälkeen. Olkaa viisaita ja pysähtykää hetkeksi.
Doctor Lecter
James Bond (Daniel Graig)
Viestit: 17102
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Re: Nainen surmattu Virroilla

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter »

Tämä oli näitä ei-ketään-kiinnostavia tappoja:

Miehelle kymmenen vuoden tuomio Virtain puukotuksesta

Vuonna 1959 syntynyt virtolainen mies on tuomittu pitkään vankeusrangaistukseen Virroilla viime toukokuussa tapahtuneesta puukotuksesta.

Pirkanmaan käräjäoikeuden mukaan tuomittu Jari Matti Olavi Leinonen iski viisikymppistä naista useita kertoja pitkäteräisellä veitsellä. Puukotus tapahtui uhrin asunnossa, jossa Leinonen, uhri ja kolmas henkilö olivat viettämässä aikaa.

Leinonen myönsi oikeudessa aiheuttaneensa naisen kuoleman, mutta kiisti, että se olisi ollut hänen tarkoituksensa. Leinonen oli tekoaikaan humalassa, ja hänen mukaansa puukotusta oli edeltänyt riita.

Mielentilatutkimuksen mukaan Leinonen oli kuitenkin puukotushetkellä syyntakeinen eli ymmärsi tekonsa seuraukset.

Leinonen tuomittiin kymmenen vuoden vankeuteen. Oikeus antoi tuomionsa viime viikolla.


mtv.fi
16.01.2018 16:35

Pitääkö nämä kaikki kännitapotkin nyt jonkun mtt:n kautta käyttää?
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!
kakkosurpo
Sherlock John Holmes
Viestit: 8247
Liittynyt: Pe Joulu 24, 2010 11:53 pm
Paikkakunta: Jupiter

Re: Nainen surmattu Virroilla

Viesti Kirjoittaja kakkosurpo »

Näitä, ei ketään kiinnosta, kännitappoja löytyy aika paljon tältä sivustolta, jopa sellaisia yhden viestin juttuja, tuomioista ei tietoakaan. Ja niitä löytyy ihan sivuston perustamisesta lähtien.

Mitä tulee tuohon mielentilan tutkimiseen, niin se on epäiltyjen perusoikeuksia henkirikoksissa, mikäli käräjäoikeus niin katsoo.
Uskoisin että tulevaisuudessa se tullaan kirjaamaan jopa lakiin. Näin vältytään siltä riskiltä että oikeakin hullu voisi joutua vankilaan.

Itse otsikon juttuhan tulee matkaamaan hovioikeuden puntariin.
Odota vain, sinäkin kuolet. Ajankohta on vielä hiukan auki, mutta kuolet kuitenkin. :mrgreen:
Avatar
jukuripää
Christopher Lorenzo
Viestit: 1618
Liittynyt: Pe Loka 05, 2012 6:30 am
Paikkakunta: Nyhtänköljä

Re: Nainen surmattu Virroilla

Viesti Kirjoittaja jukuripää »

Toiveikkaasti jotkut haluavat tuonne mielentilatutkimukseen. Luulevat kai pääsevänsä jotenkin vähemmällä, jos pystyvät huijaamaan ja teeskentelemään sen verran päänvikaista, että eivät ole syyntakeisia.

Virrat on pieni tuppukylä, jossa samantyyppisiä hönöseurueita on enemmänkin. Ihmeen vähän siellä silti loppuviimein tapahtuu vakavia väkivallantekoja siihen nähden, että rähiseminen määrättyjen alueitten kerrostaloissa on lähes päivittäistä.
Kaikki eiliset ovat menetettyjä päiviä.
Vastaa Viestiin