Sivu 1/1

"Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: To Heinä 25, 2019 7:14 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Jone Nikula mainitsi tänään Radio Rockin päivävuorossa että Louhimiehen Tuntematon sotilas (2017) on 2000-luvun paras kotimainen elokuva. Olen itse eri mieltä, mm. Louhimiehen oma Paha Maa (2005) on mielestäni toimivampi kokonaisuus. Myös herran ohjaamat Levottomat ja Käsky ovat erityisesti mieleeni. Jo kaksi kertaa aiemmin tehty Tuntematon oli ilman muuta suurtuotanto ja haasteellisen siitä teki väistämätön vertailu Laineen ja Mollbergin versioihin.

Muutamat väärät tekniset yksityiskohdat ja Linnan romaaniin kuulumattomat lisäykset kuten Rokan lomillaolo kotona Paula Vesalan esittämän vaimon kanssa olivat turhia. Kariluodon häät olivat toinen tällainen ylimääräinen lisäys. Kiljun ystävänä (sic) olisin kaivannut kiljunkeittoa ja -juomista Mannerheimin 75-vuotissynttärien aikaan sekä Hietasen ja Mäkilän kohtaamista seuraavana aamuna, jolloin Hietanen siis aneli edes yhtä suolasilakkaa krapulaansa. Paras kotimainen sotaelokuva mielestäni edelleen on realistinen ja sotaa romantisoimaton Talvisota. (Parikka 1989)

Mitä mieltä te muut olette? Onko Tuntematon sotilas vuoden 2000 jälkeen paras julkaistu kotimainen elokuva?

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: To Heinä 25, 2019 8:31 pm
Kirjoittaja otus
Paras on Häjyt

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: To Heinä 25, 2019 8:59 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
otus kirjoitti:Paras on Häjyt
Siinä on kyllä pääosien esittäjät parhaimmillaan, Veijonenkin elämänsä tikissä. Ei kylläkään ole 2000-luvulla tehty.

Tuli tuosta mieleen, Tie pohjoiseen (2012) on myös hyvä elokuva, ohjaus Mika Kaurismäki. Erityisesti on jäänyt mieleen Peter Franzenin sivuosa, lievästi bi-henkinen isäntä joka saunotti ja kestitsi yllätysvieraita isää ja poikaa. Ja Aake Kalliala katkerana hevostilan isäntänä. Ei ole ko. leffa saanut kriitikoilta juurikaan ylistystä mutta saan pitää jos tykkään.

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: To Heinä 25, 2019 9:38 pm
Kirjoittaja reijoreipas
Paras on "Pekka ja Pätkä neekereinä".

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: La Heinä 27, 2019 4:40 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Jos nyt lähdetään rönsyilemään, 2000-luvun paras sarja on Irtiottoja (ohj. Louhimies) josta on myös tehty spin-off-elokuva Valkoinen kaupunki. Elokuva on, yllätys yllätys,Louhiniemen ohjaama. Tapahtumat etenevät samoin kuin sarjassa, ymmärtääkseni mitään lisäkuvauksia ei tehty elokuvaa varten vaan se koostettiin Irtiottoja-materiaalista.

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: Su Heinä 28, 2019 3:08 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Kovasti se on kiinni henkilökohtaisesta kokemuksesta. Tuntemattoman kohdalla lisävärinsä tuo kaksi kirjaa, kolme elokuvaa ja yksi sarja, joukko näytelmäversioita ja kuunnelma(onkohan niitä useampia). Jokainen teos myös liittyy omaan aikaansa. Joten osittain kyseessä on myös sukupolvikokemus. Lisää samasta lähteestä ammentavia teoksia kai tässä vielä oman elämän aikana tulee. Jokaiselle suomalaiselle löytyy oma Tuntematon ja kokemus siitä. En näe mielekkäänä keskustella siitä että onko jossain teoksessa asiat esitetty väärin tai tehty sopimattomia lisäyksiä. Lopulta kyseessä on taide ja fiktio.

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: Ke Heinä 31, 2019 4:08 am
Kirjoittaja Jack the Ripper
ReissuLasse kirjoitti:Kovasti se on kiinni henkilökohtaisesta kokemuksesta. Tuntemattoman kohdalla lisävärinsä tuo kaksi kirjaa, kolme elokuvaa ja yksi sarja, joukko näytelmäversioita ja kuunnelma(onkohan niitä useampia). Jokainen teos myös liittyy omaan aikaansa. Joten osittain kyseessä on myös sukupolvikokemus. Lisää samasta lähteestä ammentavia teoksia kai tässä vielä oman elämän aikana tulee. Jokaiselle suomalaiselle löytyy oma Tuntematon ja kokemus siitä. En näe mielekkäänä keskustella siitä että onko jossain teoksessa asiat esitetty väärin tai tehty sopimattomia lisäyksiä. Lopulta kyseessä on taide ja fiktio.
Kyllä, mutta itse pitäisin siitä jos elokuva perustuu romaaniin ettei mitään lisättäisi, poisottoja luonnollisesti tulee tehdä käytännön syistä. Poikkeuksena ehkä suomalaisen filmihistorian hienoin sotaelokuva, Talvisota (1989). Antti Tuurin samanniminen kirja oli alle 200-sivuinen "vihkonen" joten lisää asioita ja kohtauksia piti pakosti käsikirjoittaa.

Re: "Vai että Barahnovin poika, mistä te sen tiedätte?"

Lähetetty: Ma Elo 19, 2019 5:14 pm
Kirjoittaja CSI
Jos haluaa romaania lukea (Tuntematon sotilas), niin se kannattaa lukea tai kuunnella äänikirjana eikä mennä elokuvateatteriin odottamaan orjallista toistoa.