Kouluammuskelu - Northern Illinois University

[VoDKa]

Jenkkiuutiset ilmoittivat telkkarissa, että Stephen käytti masennuslääkkeitä, mutta lääkitys oli vääränlainen ja aiheutti sekä maanisuutta että väkivaltaista käytöstä. Toisin kuin tähän asti on väitetty, ammuskelua ei aiheuttanut ilmeisestikään lääkkeiden lopettaminen, vaan niiden käyttäminen. Ilman lääkitystä Stephen oli kuulema mukava, lempeä ja huumorintajuinen.

Että kannattanee tosissaan miettiä se kaksi kertaa, ennen kuin oikeasti sanoo lääkitykselle kyllä.

[VoDKa]

Lääkekeskusteluun palatakseni.

Eräs tuttava oli töissä joitakin vuosia vankimielisairaalassa ja ihan tavallisessakin. Kyselin häneltä sitten noita lääkitysjuttuja ja hän ilmoitti minun olleen puolittain väärässä; isoa osaa myydään tosiaan ihan apteekeissakin, kuten joku täällä jo sanoikin, mutta ei ihan kaikkea kuitenkaan. Joitakin lääkkeiden nimiäkin hän luetteli, mutta ihan kuin muistaisin ne enää (keskustelustamme on noin pari viikkoa).

Mutta mikä minua hämmästytti enemmän tämän keskustelun aikana (vaikka ei ihan liitykään tähän topicciin) oli se, että hän kertoi miten toisinaan oikein häiriöksi olevia potilaita huumataan - jopa niin, että he nukkuvat viikon putkeen. Tässä nyt ei vielä mitään, mutta kuulema ei ole mitenkään erikoista että nämä samaiset potilaat kuolevat sitten tämän nukkumisputken aikana. Hän vihjaisi myös siitä (ei sanonut suoraan) että tätä toimenpidettä jopa harrastetaan Suomessa silloin ja tällöin tarkoituksella, eli häiriöksi oleva potilas saatetaan tosissaan laittaa semmoiseen tilaan, että hän kuolee sen seurauksena. Suoraan ei kuulema saa tappaa, mutta tällä tavalla hieman kiemurtelemalla kyllä onnistuu.

Tuli vain mieleen, että kuinkahan moni tälläisistä vankimielisairaaloissa tai muissa aikaansa viettävissä on lähtenyt tällä tavalla - onhan noissa henkirikosjutuissa aina tuomion saaneita murhaajia, jotka ovat kuolleet sitten yllättävänkin nuorella iällä "hoidossa" ollessaan.

[Mickey Knox]

Mutta mikä minua hämmästytti enemmän tämän keskustelun aikana (vaikka ei ihan liitykään tähän topicciin) oli se, että hän kertoi miten toisinaan oikein häiriöksi olevia potilaita huumataan - jopa niin, että he nukkuvat viikon putkeen. Tässä nyt ei vielä mitään, mutta kuulema ei ole mitenkään erikoista että nämä samaiset potilaat kuolevat sitten tämän nukkumisputken aikana. Hän vihjaisi myös siitä (ei sanonut suoraan) että tätä toimenpidettä jopa harrastetaan Suomessa silloin ja tällöin tarkoituksella, eli häiriöksi oleva potilas saatetaan tosissaan laittaa semmoiseen tilaan, että hän kuolee sen seurauksena. Suoraan ei kuulema saa tappaa, mutta tällä tavalla hieman kiemurtelemalla kyllä onnistuu.

Tuli vain mieleen, että kuinkahan moni tälläisistä vankimielisairaaloissa tai muissa aikaansa viettävissä on lähtenyt tällä tavalla - onhan noissa henkirikosjutuissa aina tuomion saaneita murhaajia, jotka ovat kuolleet sitten yllättävänkin nuorella iällä "hoidossa" ollessaan.

Kyllä tälläistä tapahtuu... Yhdelle tutulle annettiin nimeltämainitsemattomassa pirkanmaalaisessa mielisairaalassa (ei vankimielisairaala) tappava määrä levozinia. Eipähän kuollut, mikäs pahan tappais.

Häiriöksi olemiseksi lasketaan mm. itselleen kuuluvien lääkkeiden vaatiminen, itselleen kuuluvien oikeuksien vaatiminen, hoitajien häiritseminen turhilla asioilla ym.

Päivän pirkkaniksi
Jos joudut linnaan tai lataamoon niin kannattaa pyytää noita levareita, jos ei muuten niin ne voi polttaa jointissa. Viiskymppiset eivät vielä pärähdä mutta sataset toimivat oikein hyvin.
1. kääri tabletti paperiin 2. Ota joku raskas esine (metallinen tuhkakuppi joita on joka sellissä käy hyvin) 3. murskaa esineellä paperin sisällä olevat tabletit 4. pistä syntynyt jauhe tupakan seassa sätkään (käytä filtterinä rullaksi käärittyä pahvinpalaa esim. röökiaskista niinkuin normijointissakin)
4. polta jointti samalla tavalla kun polttaisit pilveä, eli pidä savua sisällä mahdollisimman pitkään. Tarjoa myös kavereillesi ettei heille tulisi paha mieli.
Kas näin olet muuttanut sinut kuolaavaksi hulluksi tekevän lääkkeen miellyttäväksi päihdekokemukseksi. Saattaa aiheuttaa päänsärkyä.

[VoDKa]

Keskityin. Ja pätkin, koska kerralla ei saanut kaikkea. (Virheet mahdollisia, saa huomauttaa. Lähteinä käytin Wikipediaa sekä erinäisiä nettisivustoja, uutisia ja lehtiä. Joitakin tarinassa esiintyvien nimiä on muutettu heidän suojelemisekseen.)

Stephen (Steve, Steven) P. Kazmierczak - I know they want me dead



s. xx . 08 - 1980 Elk Grove Village, Illinois
k. 14 . 02 - 2008 DeKalb, Illinois

Lyhyesti:

Steven (joka siis tunnettiin myös nimillä Stephen ja Steve) valmistui Elk Groven high schoolista 1998 ja siirtyi sen jälkeen opiskelemaan sosiologiaa Northern Illinois Universityyn, joka tunnetaan myös lyhenteellä NIU. Siitäkin huolimatta että hänen perheensä muutti Floridaan vuonna 2004 (he myivät talonsa 199 000 dollarilla syyskuussa 2005), jatkoi hän opiskelujaan Illinoisissa. Hän värväytyi Yhdysvaltojen armeijaan syyskuussa 2001 ja pudotettiin pois ennen lopullista koulutusta helmikuussa 2002, toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Kuusi vuotta myöhemmin, 14.2.2008, Steven käveli entiseen kouluunsa käsiaseiden ja haulikon kanssa tappaen viisi ihmistä ennen kuin käänsi aseen itseään kohden ja ampui itsensä. Loukkaantuneiden määrä nousi yhdeksääntoista.

Love burns it's casualties

Stevenin lapsuus oli varsin erilainen kuin mitä yleisesti ottaen lapsuudeksi mielletään. Hänen äitinsä Gail kärsi jonkinlaisista mielenterveysongelmista, jotka oli kuitenkin olivat sen verran lieväiä, ettei hän ollut vaaraksi perheelleen tai itselleen. Tämä kuitenkin johti siihen, että hän oli ylisuojelevainen poikaansa kohtaan ja piti tämän mieluummin sisällä kuin päästi ulos leikkimään. Stevenin isä Robert myönsi myöhemmin Gailin kärsineen erilaisista ongelmista, mutta ei suostunut tarkentamaan niitä. Päivät pitkät Gail ja Steven katselivat erilaisia kauhuelokuvia, joista poika tuntui nauttivan täysin siemauksin. Olohuoneen valtiaita olivatkin sekä kauhuelokuvat, että Raamattu. Ruttotauti, vitsaukset, kidutukset, Jumalan sadistiset leikit. Ne kaikki tulivat tutuiksi nuorelle Stevenille jo varhaisessa vaiheessa. Stevenin perhehistoria ei ollut muutenkaan valoisimmista päästä, sillä hänen äitinsä ei kärsinyt vain masennuksesta ja unettomuudesta, vaan Stevenin isän isä oli erittäin paha alkoholisti. Silti he jatkavat elämäänsä kuin mikään ei olisi koskaan ollutkaan vinossa.


1-vuotiaana

Koulussa Steven oli aluksi keskiverto oppilas. Hän oli liian impulsiivinen tarkistaakseen sen mitä oli saanut juuri aikaan, jonka vuoksi tehtävissä oli usein virheitä. Muutamaa vuotta myöhemmin hän osoitti joitakin ahdistuksen merkkejä koulussa ja yrittää paeta, löytää jotain samanlaista kuin kotona oleva olohuone. Viimein hän päätyy musiikkiluokkaan, jossa liittyy yhtyeeseen, soittaen saksofonia. Hän on kasvanut jo reilusti lapsuudestaan ja murrosikäisen piirteet ovat jo osittain nähtävillä. Kasvot ovat epäsuhtaiset, leukaa ei tunnu olevan ollenkaan ja se kiinnittää muiden oppilaiden huomion. Keskittyessään kovasti johonkin tekemiseensä hän painaa toisen käden nyrkissä takaraivolleen, toisen roikkuessa vapaasti sivulla. Muut oppilaat alkavat kiusaamaan häntä, kutsuen Steveniä hinttariksi vain siksi, että hän nyt sattuu olemaan sopiva saalis heille. Steven ja hänen kaverinsa Adam Holzer alkavat saamaan säännöllisesti lappuja, joissa heitä käsketään häipymään koulusta.


Steven ala-asteikäisenä.

Koulun jälkeen Adam ja Steven menevät Kazmierczakeille, sillä Stevenin äiti työskentelee nyt sihteerinä ja isä postinkantajana. He eivät tule kotiin vielä tunteihin, joten kaikki mitä pojilla sillä hetkellä on, on aikaa. Steven etsii käsiinsä pienen aseen, heikkotehoisen ilmakiväärin. He menevät ulos ja pian Adam kuulee koiran raskaan hengityksen lähistöllä, nähden pienen koiran tulevan heitä kohden. Kyseessä on lyttynaamainen mopsi, joka ei pysty hengittämään kunnolla liian pitkälle menneen jalostuksen vuoksi. Steven tarttuu koiraa takajaloista ja paiskaa sen seinää vasten. Tämä jää Adamin mieleen ja hän kertoo sen vuosia myöhemmin lehdistölle.

Nyt he voivat keskittyä. Ohiajavat autot ovat täydellinen tähtäyskohde, varsinkin kun he itse saattoivat olla piilossa pihalla olevien pensaiden takana. Laukaus, muutaman sekunnin hiljaisuus ja sitten metallinen ääni, kun kuti osuu vasten metallista auton koria. He hihkuvat riemusta, täydellinen osuma.

Myöhemmin Steve opiskelee pienten pommien tekoa koulututtavansa Peten avulla. Hän haluaa lisäksi tehdä vaikutukseen poikaan nimeltä Joe Russo, joka on hänen uusi kaverinsa. Yhdessä he opiskelevat pienen pommin teon ja hiipivät sitten eräänä lauantaiyönä pimeänä olevan talon luokse. Pommista kuuluu paljon isompi ääni kuin kumpikaan heistä olisi osannut odottaa. Se on upeaa, ja pojat ovatkin innoissaan samalla kun juoksevat takaisin kotiin. Täydellinen ilta.

Viisi päivää myöhemmin Peten, pojan joka opetti pomminteon Stevenille ja Joelle, äiti löytää poikansa repusta pommiaineet ja ohjeet niiden tekemiseksi. Hän kertoo niistä poliisille ja pian Pete paljastaakin Stevenin ja Joen nimet. Stevenin vanhemmat tuovat pojan kuulusteluihin. Poliisiraportti 10.2.1994 paljastaa, että Steven on käyttäytynyt hyvin hermostuneesti ja tiedostaa tehneensä väärin. Hän pääsee pälkähästä toruilla ja vanhempiensa lupauksella pitää poikaansa silmällä niin, ettei tämä enää kajoaisi pommeihin. Steven on peloissaan ja paljastaa poliisille usean muunkin oppilaan nimen, jotka osaavat tehdä pommeja. Hän menettää suurimman osan ystävistään. Jonkin ajan kuluttua hän menettää loputkin, kun selviää, että hän puhuu Adamin selän takana.


Steven yläasteella

Yhdeksännen ja kymmenennen luokan ajan Steven hoiti pilalle menneitä kaverisuhteitaan. Tänä aikana hän alkoi myös pukeutumaan pelkästään mustiin vaatteisiin ja alkaa muuttumaan entistä synkemmäksi. Lisäksi kuvioihin tulee tupakointi ja uusi pukeutumistyyli, johon ei käy mitkä tahansa mustat vaatteet; musta pitkä trenssitakki, mustat nahkaiset saappaat, piikkejä ja ketjuja. Muut koulussa kutsuvat tätä porukkaa gooteiksi ja laskevat automaattisesti Stevenin kuuluvaksi tuohon porukkaan. Kukaan heistä ei tiedä, että Steven ei ole osa tuota porukkaa, vaan ulkopuolinen, jopa kavereidensa keskuudessa. Sitten, tuntuu kuin ihme tapahtuisi: Beth King samasta koulusta alkaa pitämään Stevenistä jostain syystä ja kaikkien yllätykseksi heistä tulee pari. Talvella kuitenkin Beth kyllästyy jo uuteen leikkikaluunsa ja ilmoittaa eroavansa Stevenistä. Samalla hän kertoo kaikille miten Stevenillä on pieni penis ja ettei tämä pysty tyydyttämään häntä sängyssä. Stevenin maailma tuhotaan kertarysäyksellä. Tämä johtaa siihen, että hän tekee sen surkeimman tempun mikä epätoivoinen teini voi siinä vaiheessa tehdä; Hän alkaa kulkemaan Kim-nimisen tytön kanssa, joka muiden oppilaiden mukaan jakaa kenelle tahansa. Salaista seksiä, josta eivät saa tietää Stevenin vanhemmat, mutta josta tietävät hänen kaverinsa, jatkuu koko kesän kymmennen luokan jälkeen. He kokeilevat seksiä kaikkialla missä se on mahdollista; jopa silloinkin, kun joku nukkuu viereisessä sängyssä. Kim kuitenkin katoaa jossain vaiheessa Stevenin elämästä ennen yhdennentoista luokan alkua.


Yläasteen viimeisillä luokilla.

Yhdennentoista vuosiluokan syksyn Steven pysyttelee poissa kotoa. Hän asuu ystäviensä nurkissa ja välttelee kotiin menoa. Hän tutustuu paremmin tyttöön nimeltä Julie Creamer ja he alkavatkin viettämään paljon aikaa yhdessä. He molemmat käyttävät lääkitystä kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja se saattoikin olla yksi syy, miksi he viihtyvät niin hyvin yhdessä. Kun tietää toisen olevan samalla tavalla sekaisin, on helpompi ilmaista itseään ja kertoa todelliset tunteensa. He molemmat kuuluvat pienehköön nuorisoporukkaan joka hengailee toisinaan viemäriputkien luona, räjäytellen pieniä pommeja, polttaen ruohoa ja ammuskellen ilmakivääreillä. Aina kun he ampuvat, muistaa Steven kertoa kuuluvansa NRA:an (Yhdysvaltalainen kivääriyhdistys).

Adam ja Steven ovat ystävystyneet jälleen Stevenin todisteltua kunnollisuuttaan nyt jo parin vuoden ajan. Eräänä päivänä he ovat maalaamassa spraymaaleilla tageja lähelle putkia, kun Steven maalaa valkoisen swastikan. Adam huomauttaa hänen tekevän sen väärin, johon Steven kertoo isoon ääneen Adamin olevan väärässä. Sen jälkeen hän ojentaa Adamille KKK:n (Klu Klux Klan) käyntikortin ja maalaa Metallica-tekstin alle sanan "blow" siitäkin huolimatta, että hän itseasiassa pitää Metallicasta.


Putket, joiden luona Steven roikkui ystäviensä kanssa. Huomaa seinämissä Stevenin tekemä valkoinen swastika ensimmäisessä putkessa sekä Metallica-teksti seuraavassa.

Steven alkaa muuttumaan yhä oudommaksi ja oudommaksi. Muut eivät sitä tiedä, mutta hän on harrastanut tuohon mennessä seksiä miehenkin kanssa. Tämän hän paljastaa Jessicalle, tulevalle tyttöystävälleen, vuosia myöhemmin. Stevenistä tulee kylmä ja epäsosiaalinen. Julie tiedustelee useaan otteeseen siitä, onko jokin pielessä, mutta Steven kieltäytyy kuitenkin puhumasta siitä. Sen sijaan hänen päässään kehittyy suunnitelma, joka tulisi koitumaan hänen omaksi kohtalokseen, mikäli kaikki menisi oikein; hän on päättänyt suorittaa itsemurhan lääkkeillä. Hän myy ja lahjoittaa kaiken omaisuutensa, jopa kaikkein tärkeimmät tavaransa. Jason, yksi hänen tuttavistaan, saa sähkökitaran. Videopelit menevät Leelle.

Joulukuun 14. päivä Steven ottaa yliannostuksen Tylenolia ja soittaa sen jälkeen Bethille, tytölle joka oli hänen ensimmäinen tyttöystävänsä ja joka nolasi hänet koko koulun kuullen. Stevenin vanhemmat kuitenkin osuvat paikalle ajoissa ja vievät hänet kiireellä sairaalaan. Hän jää eloon. Viikko sairaalassa ei muuta tilannetta kuitenkaan mihinkään suuntaan, tuntuu vain pahentavan sitä. Steven on masentunut ja ahdistunut, hän ei pysty enää nukkumaan ja alkaa laihtumaan. Vain muutamassa kuukaudessa hän lihoaa erittäin laihasta lähes 140 kiloa painavaksi. Kukaan ei ymmärrä mikä hänellä on. Julie yrittää usein jutella hänen kanssaan, mutta useimmiten Steven vain tuijottaa eteensä, sanomatta sanaakaan.

Eräänä päivänä Julie seisoo Stevenin vieressä peilin edessä Julien kotona. Julie on juuri meikkaamassa, kun Steven päättää viimein puhua. Hänellä on runsas akne, yksi lääkityksen ja henkisen tilan sivuvaikutuksista.

"Et sinä tarvitse meikkiä. Sinä olet kaunis. Minä näytän paskalta. Katso minua. Tämä on kamalaa."

Sinä talvena ihmiset puhuvat Stevenistä. Hän käy taas koulua ja istuu useimmiten Julien kanssa ruokalassa kahdestaan. Ihmiset tietävät missä mennään ja mitä Steven on tehnyt. He myös näkevät muutoksen hänessä.
Yhtenä noista monista piinaavista koulupäivinä Steven on jälleen ruokalassa, kun kaksi koulun urheilijaa saapuu paikalle. "Hei, Itsari-Steve. Miten menee?" Toinen urheilijoista nauraa heitolle. "Älä sano noin. Hullu Mierczak saattaa seota." Ensimmäinen urheilija kumartuu sen jälkeen Stevenin puoleen ja tönäisee tämän tarjottimen alas ruokineen kaikkineen. Steven nousee ja kävelee pois ruokalasta, kohti paikkaa jossa gooteiksi kutsutut nuoret kokoontuivat tupakoimaan. "Kuka heistä jaksaa välittää," Julie yrittää. "Painu hittoon," Steven toteaa, eikä puhu enää mitään tuona päivänä.

Seuraavana päivänä Julie ja hän keskustelevat aiheesta.

"Rakastan koulua, koska voin tehdä töitä. Mutta vihaan sitä kaikkien luokallani olevien vuoksi. Vihaan kaikkia," Steven sanoo keskustelun aikana.

"Et sinä voi vihata kaikkia. Et vihaa minuakaan." Julie toteaa.

"En niin."

"Joten, entäpä ne muut?" Julie kysyy.

"Heitä vihaan. Joitakin heistä haluan satuttaa." Steven vastaa hiljaa.

Stevenin muutos vaikuttaa koulussa myös opettajiin. Huhtikuun 8. päivä 1997 Elk Grove high schoolin johto antaa Stevenin vanhemmille kirjasen, missä on ohjeita ongelmaisen oppilaan kanssa pärjäämiseen. 4. marraskuuta seniorivuotenaan Steven kertoo äidilleen, ettei halua mennä enää kouluun. He riitelevät pahasti ja yhdentoista aikaan aamulla Steven ottaa 50 Depakotea ja käy nukkumaan. Hän herää omaksikin yllätyksekseen seuraavana aamuna ja onnistuu pukeutumaan ja menemään kouluun. Opettaja kuitenkin huomaa oppilaansa tokkuraisuuden ja vie hänet terveydenhoitajalle, missä Steven saa soperrettua ettei halua enää elää. Terveydenhoitaja kiiruhtaa hänet sairaalaan, jossa hän viettää kolme seuraavaa päivää. Tuota käyntiä seuraa useita uusia sairaalakäyntejä itsemurhaisen käytöksen vuoksi. Steven on sairaalassa seuraavan kerran jo tammikuun 10. pvä 1998. Tätä seuraava käynti on välillä helmikuun 7. - 11. pvä. Hänen isänsä Richard ilmoittaa tällä välin poliisille Peten, yhden Stevenin ystävistä, käyttävän ja myyvän marihuanaa. Steven palaa sairaalaan jo seuraavana päivänä mielialanvaihteluiden, itsemurhaisen käytöksen ja 120 otetun Depakoten vuoksi. Normaalisti 120 Depakotea tappaisi ihmisen, mutta Steven jää eloon kuin ihmeen kaupalla.

Maaliskuun 10. päivä Steven ja Gail tappelevat jälleen. Gail ei halua Stevenin enää roikkuvan Peten porukoissa ja Steven vastustaa tätä jyrkästi. Hän juoksee ulos talosta eikä kumpikaan hänen vanhemmistaan tiedä, minne hän on matkalla. He tekevät hänestä saman tien katoamisilmoituksen ja kertovat poikansa kärsivän masennuksesta ja ettei tämä ole ottanut kahta viimeisintä annosta lääkkeitään. Kaksi päivää myöhemmin Steven kuitenkin palaa kotiin ja takaisin osa-aikaiseen työhönsä kirjastossa.

Sitten, kirjaston ollessa lähes tyhjillään eräänä iltana Pete saapuu sinne. Hän pakottaa Stevenin nurkkaan ja ilmoittaa tälle, ettei kuluisi kuin muutama hetki ja hän saisi ihmiset "pitämään huolta Stevenistä". Steven pyytää Peteä jättämään hänet rauhaan, mutta Pete ilmoittaa seuraavaksi kuinka Kazmierczakien talo "saattaisi vahingossa palaa maan tasalle." Steven on peloissaan Peten uhkauksen vuoksi ja tekee siitä myöhemmin ilmoituksen poliisille, joka ei kuitenkaan johda mihinkään.

Viimeinen vuosi koulussa menee joten kuten. Steven käy tunneilla, mutta kärsii yhä itsemurha-ajatuksista ja kiusaamisesta. Hänen vanhempansa ovat alkaneet pelkäämään poikaansa, eivätkä haluaisi pitää tätä enää kotona. Siinä missä muiden vanhemmat laittavat viimeisen vuoden vuosikirjaan lastensa lapsuudenkuvat ja onnittelukirjeen valmistumisesta, Steven ei saa mitään. Hänen vanhempansa ovat päättäneet hankkiutua eroon pojastaan, maksoi mitä maksoi. Steven valmistuu koulustaan vain päätyäkseen seuraavana ryhmäkotiin.

(jatkuu alempana.)

[VoDKa]

In all my past lives I played an asshole

Stevenille esitellään vuonna 1998 The Mary Hill Residence, linnamaisen oloinen rakennus seudulla, jonka tiet ovat kapeita ja niiden sivustoille parkkeeratut autot usein vandaalien jäljiltä. Hän käy esittelykierroksella paikassa vanhempiensa pakottamana, sekä paikan psykiatrin arvioitavana, joka kirjoittaakin pian raporttinsa nuoresta miehestä.

Kuvaus jäsenestä: Steve on 17-vuotias kaukaasialainen mies jolla vaikuttaa ikäiseltään. Hän on pitkä ja ylipainoinen. Kierroksen aikana Steve on hyvin hiljaa, eikä kysy monia kysymyksiä. Hänen ajatuksensa vaikuttavat normaaleilta ja käytöksensä tylsältä (tylsiintyneeltä). Hänessä ei näkynyt mitään epäsuotavia tai outoja käytösmalleja kierroksen aikana --.

Lääkitys: Steve käyttää parhaillaan Prozacia 20 milligrammaa aamuisin, Zyprexaa 10 mg päivisin ja Depakotea 500mg aamuisin sekä 1000 mg päivisin. Aiempia lääkkeitä ovat olleet Paxil, Cogentin, Risperdal, Lithium ja Cylert.

Oireet: Steven oireillessa hänestä tulee ahdistunut, masentunut ja nukkumaan kykenemätön. Hän kertoo menettävänsä kiinnostuksen kaikkeen normaaliin aktiviteettiin . . . omistaa itsetuhoisia ajatuksia ja tuntee olonsa merkityksettömäksi --."

Ryhmäkodissa Steven joutuu elämään tiukkojen sääntöjen mukaan. Hänet herätetään aikaisin ja hän joutuu tekemään töitä. Tiskaamaan astioita ja työskentelemään keittiössä. Työvuoron jälkeen hän menee ryhmäterapiaan maanantaisin ja keskiviikkoisin. Ryhmäterapian lisäksi hän käy puheharjoituksissa perjantaisin ja keskustelemassa terapeutin kanssa kahden kesken viikoittain. Tästäkin huolimatta hänen olonsa pahenee vastoin kaikkia odotuksia ja Steven alkaa tuntemaan olonsa täysin turhaksi ja mitättömäksi. Hän haluaa vain kuolla, eikä olla osa tätä yhteiskuntaa enää. Aiemmin tarkkaan seuratusta lääkityksestä tulee taakka, eikä hän halua enää ottaa sitä. Hän alkaa näkemään hallusinaatioita ja kuvittelemaan omiaan. Psykiatri saa kuulla hänellä olevan yliluonnollisia voimia, mahdollisuuden nähdä halutessaan vanha tyttöystävänsä Beth ja lukea tämän ajatuksia. Hän kertoo omistaneensa vastaavia voimia koko ikänsä, mutta että ne ovat voimistuneet viime aikoina, jostain syystä. Hän tietää, että ihmiset puhuvat hänen selkänsä takana ja kuiskivat. Ettei kukaan usko häntä.

Kuukaudet kuluvat hitaammin kuin koskaan aiemmin. Hän vihaa The Mary Hill Residenceä ja sen asukkaita ja työntekijöitä. Steven jopa karkaa useaan otteeseen, palaa takaisin kotiinsa ja rukoilee vanhempiaan ottamaan hänet takaisin. Gail ja Robert kuitenkin ajavat hänet joka kerta takaisin ryhmäkotiin Stevenin kirkuessa takapenkillä, syytellen äitiään ämmäksi, huoraksi ja lutkaksi. Päivät etenivät samanlaisina ryhmäkotiin takaisin joouduttuaan, tylsinä ja puuduttavina.
Sitten tulee helmikuu. Steven laitetaan mukaan SRO-ohjelmaan, jossa hän saa oman huoneen läheisestä rakennuksesta, mutta jossa hänen pitää jalkaa kylpyhuone muiden asukkaiden kanssa. Steven ei ole koskaan voinut pahemmin. Myöhemmin hän kertoo kuulleensa ensimmäisenä yönä aseen laukauksen ja jonkun hakanneen koko yön hänen huoneensa ovea, kuvitellen edellisen asukkaan yhä asuvan tuossa huoneessa. Steven on peloissaan ja työntää huonekaluja oven eteen.

Ohjelma vie Stevenin myös mukaan työelämään. Hänelle hommataan työpaikka Walgreensiltä, mutta erotetaan jo kuukauden päästä huonon asenteen vuoksi. Seuraava pysähdyspaikka on Osco, eräänlainen lääkefirma, mutta kuuden viikon päästä hänet erotetaan myös sieltä. Syyskuussa Steven menee töihin Kmartiin, kauppaketjuun, josta niin ironisesti Columbinen kouluammuskelun toteuttaneet pojat hankkivat luotinsa. Sillä hetkellä Steven käyttää Seroquelia ja Clozarilia. Hänestä tulee entistä vainoharhaisempi ja hän uskoo ihmisten seuraavan häntä ja olevan häntä vastaan. Muu maailma nousee kuin seinänä hänen ympärilleen, eikä hän voi lakata kuvittelemasta, kuinka työtoverit ja tuttavat haluavat vain pilkata häntä. Hän rupeaa neuroottiseksi ja tarkistaa oven olevan kiinni yhä uudestaan ja uudestaan, sekä koskettelee esineitä useita kertoja. Fyysinen maailma on muuttunut painajaiseksi.

Muutamaa viikkoa myöhemmin Steven kokee tulleensa loukatuksi erään toisen asukkaan toimesta. Hän törmää tyyppiin tupakointialueella, jolloin tämä iskee Steveniä kasvoihin. Steven murtaa kätensä hakattuaan loukkaajaa useita kertoja päähän.

Samaan aikaan lääkitys alkaa pahentamaan hänen fyysisiä oireitaan ja Steven huomaa pian alkaneensa kastelemaan sänkyään öisin. Hän yrittää piilotella sitä, mutta viimein tunnustaa sen terapeutilleen. He vähentävät lääkityksestä Clorazilin määrää ja lisäävät Seroquelia siitäkin huolimatta, että se saa hänen olonsa uniseksi. Steven on mieluummin zombie kuin sängynkastelija.

Kuluu jälleen joitakin viikkoja ja Steven menee tapaamaan siskoaan University of Illinoisiin. Hän näkee lääkkeittä kulkevia onnellisen oloisia ihmisiä ja ymmärtää viimein kaiken tapahtuneen. Hänet on murrettu lääkityksellä, muutettu tahdottomaksi unissakävelijäksi jonka elämällä ei ole mitään päämäärää. Steven haluaa muuttua. Hän päättää päästä eroon lääkityksestä ja alkaa opiskelemaan. Hänen elämälleen täytyy olla jokin merkitys jokaisen itsemurhayrityksen mentyä mönkään. Hän haluaa alkaa normaaliksi jälleen.

Seuraavana tammikuuna hän alkaa opiskelemaan lyhyitä pätkiä kaksivuotisessa koulussa. Psykiatri varoittaa häntä opiskelun vaaroista, kertoo kuinka se saattaisi tuhota kaiken minkä Steven on siihen mennessä ansainnut. Steven ei kuitenkaan välitä, vaan jatkaa opiskelemista. Pikkuhiljaa hän alkaa myös vieroittamaan itseään lääkkeistä muiden tietämättä. He uskovat hänen yhä ottavan pillerit säännöllisesti, sillä Steven ei ole tyhmä; hän jopa raportoi sivuoireista säännöllisesti ja aloittaa kaksoiselämän elämisen. Hän hankkii itsetehdyn tatuoinnin "FTW" (Fuck The World), ehkä merkkinä muutoksesta johon hän tietää pystyvänsä. Jonka hän aikoo yksin toteuttaa. Pitkänä olleet hiukset saavat kyytiä ja hän ajaakin ne kaikki pois.

Viisi kuukautta myöhemmin hän kertoo terapeutilleen missä mennään. Samalla hetkellä se on hänen menolippunsa pois ryhmäkodista, sillä tapausta hoitava henkilö päättää Stevenin olevan liian yhteistyöhaluton heille enää. Hän vetoaa siihen, ettei Steven ole käynyt terapiassa, ei suostu osallistumaan ryhmiin, ei pysty pitämään työtään (hän sai potkut myös Kmartista) ja käyttäytyy muutenkin epäsoveliaalla tavalla ryhmäkodin normeihin verrattuna. Steven ei voisi vähempää välittää. Hänestä tulee nyt Chicagon yleisterveydenhuollon asiakas, mutta he pitävät häntä liian vaikeana tapauksena ja pyytävät häntä osallistumaan yksityiseen hoitoon. Steven kuitenkin ratkaisee ongelman melko ovelalla tavalla; hän liittyy armeijaan syyskuun 5. päivä 2001.

The dogs slaughter each other softly

Steve saa eteensä armeijan paperit, jotka he pyytävät häntä täyttämään. Hän kirjoittaa ylös nimensä ja osoitteensa, puhelinnumeronsa ja muut perinteiset tiedot mitä valtion laitokset ja muut yleensä haluavatkin. Paperissa on myös kohta, jossa hänen pitää kertoa terveydellisestä taustastaan.

Käytätkö lääkkeitä tai huumeita? Steven raksii kohdan "en". Oletko ollut laitoksessa hoidettavana mielenterveydellisten syiden vuoksi? Jälleen raksi kohtaan "en". Onko sinulla ongelmia nukkumisen kanssa tai kärsitkö ahdistuksesta? Yksi rasti lisää samalle riville.

Sitten tulee kysymys, joka saa Stevenin hetkeksi pysähtymään.

Kärsitkö mielenterveysongelmista tai itsemurha-ajatuksista? Steven tuijottaa kysymystä ja muistaa sitten päätöksensä olla normaali tästä eteenpäin. Se ihminen, joka oli hoidossa, ei ollut hän itse, vaan joku muu, sellainen, jonka valtio hänen halusi olla; lääkkeillä turrutettu tahdoton ihminen, jota pystyi pompottamaan hetken mielijohteesta mihin tahansa suuntaan. Raksi. "En."

Tervetuloa armeijaan. Steven saa 4000 dollaria bonusta armeijaan liittymisestä ja hänet kirjataan sisälle koneistoon, jonka tarkoitus on luoda täydellisiä sotilaita ilman mielenterveysongelmia tai muutakaan epämääräistä. Yhdysvaltain sotilaat ovat hienoimpia ihmisiä maan päällä, julistaa yhdysvaltalainen ajattelutapa. Sillä hetkellä paperin vastaanottanut henkilö ei tiennyt heidän olevan jälleen mukana yhden vaurioituneen mielen muokkaamisessa.

Steven määrätään Fort Sillin tukikohtaan Oklahomaan peruskoulutukseen. Hän ei tule toimeen punkkakaverinsa kanssa, mutta rakastaa armeijaa muuten. Jokainen päivä on tarkkaan suunniteltu ja jokaisella päivällä tuntuu olevan merkitys. Ei enää pitkiä päiviä miettien miten seuraava olisi tismalleen samanlainen. Ei ongelmia heräämisen kanssa eikä päiväsuunnitelmien, sillä armeija määräsi nyt hänen elämänsä jokaisesta sekunnista. Todellinen helpotus ryhmäkodin turruttavan hiljaisuuden jälkeen. Täällä kaikki olivat samanarvoisia, ei tarvinnut miettiä mitä muut hänestä ajattelivat.
Armeija opettaa hänet tunnekylmäksi tappajaksi, juuri kuten sodassa tulisikin toimia. He opettavat häntä ampumaan erilaisilla aseilla, toimimaan stressitilanteissa. Ja mikä parasta, hänen ei tarvinnut ajatella mitään, tehdä vain kuten pyydettiin. Vuosia myöhemmin hän kertoo armeija-ajastaan Jessicalle ja Kevinille, kertoo sen olleen hänen elämänsä parasta aikaa.

Steven valmistuu peruskoulutuksesta (lyhyt video tuosta YouTubessa: http://www.youtube.com/watch?v=hNv3mylH128 ) ja 1. joulukuuta hänelle kerrotaan, että hänet siirretään Fort Blissiin, Texasiin. Siellä hänet otettaisiin mukaan 6. ilmapuolustusrykmenttiin. Steven jättää Oklahoman taakseen ja siirtyy Texasiin.

Sitten tapahtuu jotain. On epäselvää, mikä tarkalleen sai armeijan epäilemään Steveniä. Ehkä hän koki pahan depressiohetken tai puhui ohi suunsa, mutta armeijalle selviää, että Steven oli ollut hoidettavana psykiatrisessa laitoksessa. Koska Steven ei ole vain ollut hoidettavana siellä vaan myös valehdellut pääsykoepaperissaan, hänet hyllytetään ja vaaditaan osallistumaan psykiatriseen testiin. Steven on huolissaan, sillä hän ei tiedä mitä kaikkea armeija tietää. Hän ei voi olla edes varma siitä, onko tuo testi normaali käytäntö vai ei. Hän yrittää saada lääkäriä kertomaan siitä, mutta tämä kieltäytyy. Sitten, yllättäen, kolme päivää myöhemmin he vievät hänet suoraan armeijan psykiatriselle osastolle. Hänelle ei kerrota muuta kuin se, että hän saattaa olla vaaraksi itselleen tai muille. Steven saa kuulla asiasta tarkemmin vasta seuraavana päivänä, oltuaan jo vuorokauden osastolla. Stevenille selviää, että armeija tietää hänestä lähes kaiken; kaiken itsemurhayrityksistä, äänten kuulemisesta, hallusinaatioista, mielenterveysongelmista, laitoshoidosta.. Koko Stevenin lääketieteellisen historian. Armeija kertoo Stevenille epäilevänsä hänen tulleen armeijaan vain bonusrahan sekä collegerahojen vuoksi, jotka armeija antaa armeijan käyneille ja sieltä seuraavaksi collegeen siirtyville. Steven saa määrittelemättömän vapautuksen ja helmikuun 13. päivä hänet kuljetetaan kotiin. Steven on murtunut erotuksensa vuoksi ja puhuisi siitä vielä vuosia myöhemminkin niille ihmisille, jotka koki läheiseksi myöhemmin. Samaan aikaan hän kuitenkin ymmärtää millaisen ihmeen on saanut aikaan; hän on ollut ilman lääkkeitä jo vuoden nyt.

We are damaged provider modules

Elokuu 2002. Steven on saanut opiskelupaikan NIU:sta ja juuri alkanut tutustumaan huonetoveriinsa Ahron Mackiin. Ahron kutsuu häntä nimellä Kummajais-Steve ja kertoo kaikille Stevenin olevan psykopaatti. He jakavat pienen asunnontapaisen kampuksella kolmen muun pojan kanssa. Steven ei pidä juurikaan muista, mutta on päättänyt käyttäytyä niin normaalisti kuin vain mahdollista. Tämä on ehkä hänen ainoa hetkensä todistaa olevansa normaali, voivansa oikeasti olla ilman lääkkeitä. Lisäksi hän tietää, että jos mokaa nyt tämän, hän olisi pian laitoksella taas. Joten oli pakko vetää se rooli täysillä.
Ruokailun aikaan hän käy hakemassa ruoan tarjottimella ja palaa sitten huoneeseensa, istuen yksin pöydän ääressä syömässä, katsellen samalla televisiota. Hän raataa tosissaan vaikuttaakseen edes joten kuten normaalilta. Stevenille on kuitenkin jo nyt kehittynyt addiktio, jota Ahron ei ole voinut olla huomaamatta; hän pelaa päivät pitkät Xboxilla Haloa, eräänlaista sotapeliä jossa tapetaan vihollisia erilaisilla aseilla. Ahron yrittää saada Stevenin lopettamaan usein pelaamisen ja tekemään jotain muuta, mutta ei onnistu siinä. Steven on mieluummin sisällä, eikä poistu huoneesta kuin tunneille tai hakemaan syötävää. Suihkussa hän käy keskiyön aikoihin, pimeässä, jottei kukaan näe niitä muutamaa itse tehtyä tatuointia vartalossa. Samasta syystä hän käyttää pitkähihaisia paitoja silloinkin kun on liian kuuma sellaisten pitämiseen.

Stevenin vanha tuttu, unettomuus, on myös palannut kuvioihin. Hän makaa öisin valveilla ja miettii tulevia kokeita ja testejä. Hän on valveilla vielä silloinkin kun Ahronin herätyskello alkaa soimaan. Ahron itse ei herää siihen juuri koskaan, joten Steven heittelee häntä sinä aamuna tennispalloilla. Ahron herää kiukkuisena pallon osuttua häneen ja alkaa meuhkaamaan siitä Stevenille. Steven ei välitä, kääntää vain CNN-uutiskanavan isommalle.

Tuntien jälkeen Steven törmäsä yhteen pojista, joka jakaa hänen kanssaan huoneiston: Phillipiin. Phillip oli hyvä kuuntelija ja Steven koki hänet mukavaksi seuraksi. Hän kertoi usein Phillipille Hitleristä, Ted Bundysta ja Jeffrey Dahmerista. Hän puhuu heistä melkein kuin ihailisi heitä. Phillip kertoi myöhemmin poliisille miten Steven oli tiennyt heistä kaiken, varsinkin tappamistilanteista. Phillip kuitenkin joutui keskeyttämään Stevenin läksyjensä vuoksi ja lähtee omaan huoneeseensa ehkä oikeasti opiskelemaan, ehkä vain viettämään aikaansa. Myöhemmin illalla Steven yrittää jälleen keskustelua Hitleristä Phillipin kanssa, mutta Phillip on liian väsynyt, eikä jaksa kuunnella enää samoja juttuja uudestaan, sillä Steven on kertonut niistä usein ennenkin. Steven tajuaa Phillipin olevan juuri kuten Ahron ja päättää hankkiutua pois heidän seurastaan.

Syksyllä 2003 asiat tuntuvat olevan paljon paremmin. Stevenillä on oma huone ja hän käyttää lähes jokaisen hereilläolotuntinsa opiskeluun. Vaikuttaisi siltä, että hän jopa oli löytänyt viimein oman paikkansa ja alansa. Hän alkaa opiskelemaan krimonologiaa ja käyttäytyy aina hyvin pahoillaan-olevan oloisesti professorin läsnäollessa. Hän on hyvin kohtelias ja kysyy aina kaikesta pahoittelevaan sävyyn, melkein kuin häiritsisi mielestään muita jo pelkällä olemassaolollaan. Hän kuitenkin pitää aineesta ja alkaa ymmärtämään sen avulla muunmuassa vankiloita ja niiden käyttäytymismalleja. Aihe kiinnostaa häntä.


Professorin kuvaamasta videosta otettu screencap Stevenistä.

Syksyllä 2004 Steven tutustuu Keviniin, poikaan jolla on puoliksi palanut Bush / Cheney-lippu huoneensa ovessa. Steven ihailee Kevinin rohkeutta ja kertoo, ettei itse uskaltaisi koskaan tehdä mitään samankaltaista. Hänellä on antiBush -tarra, mutta friikiksi leimaamisen pelossa lippua hän ei olisi koskaan uskaltanut esille ripustaa. Steven huomaa pian Kevinin olevan hänelle täydellinen juttukaveri. He pystyvät puhumaan Columbinesta, asevalinnoista, siitä miten itse toteuttaisivat sen ja missä ja milloin. Steven ihaili silminnähden Virginian ampujan Seung-Hui Chon keksintöä lukita ovet ennen ammuskelua ketjuilla, sekä Columbinen ampujien, Eric Harrisin ja Dylan Kleboldin suunnitelmallisuutta. Kevin on fhyvä puhumaan ja erittäin fiksu, mutta myös hiljainen ja rauhallinen. Hänen kanssaan pystyy puhumaan aiheesta kuin aiheesta, joten he kahlaavat läpi politiikan, historian, Nietzschen, joka on Stevenin lempikirjoittaja, puhuvat Hitleristä ja siitä, mitä valtio tekee ja on tekemättä oikein.
Steven muuttuu sosiaalisemmaksi ja alkaa ottamaan osaa opintoihin ihan uudella tavalla. Ennen pitkää hän on täysin mukana rikosopissa, opiskelee sitä pääaineenaan. Hänestä äänestetään yliopiston kasvatusyhdistyksen varapresidentiksi.

VICE-PRESIDENT: Steve Mazmierczak. Steve served as an undergrad teaching
aid for Sociology 388 (corrections) and 488 (juvenile delinquency) in
spring, 2004. He has strong interests in justice reform and, as an older
sociology/criminal justice major, he brings experience and ideas to the group.

My name is Steve Kazmierczak, and I'm a 3rd year student here at NIU.
During my sophomore year I served as an aid for the SOCI170 web-board and
last semester, I was fortunate to have the opportunity to be a team leader
for SOCI488-Juvenile Delinquency. Since attending NIU, I've worked very
hard as a student, and I know that I would be able to forth the same effort
as an officer of the ACA. I feel that I'm committed to social justice, and
if elected as treasurer I promise to serve the NIU chapter of the ACA to the
best of my ability.

( http://venus.soci.niu.edu/%7Eniu-aca/Docs/Old/steve )

Hänellä on myös uusi tyttöystävä, Deyana. Kaikki tuntuu valoisalta ja kauniilta, elämä suorastaan hymyilee Stevenille. Hän on viimeinkin läpäissyt ne esteet, jotka pitivät häntä taka-alalla niin kauan. Hänet aletaan hyväksymään ahkerana ja työtätekevänä oppilaana, ei pelkästään "itsari-Stevenä" tai "kummajais-Stevenä". Kukaan koulussa ei tiedä Stevenin historiasta ja se kelpaa hänelle mainiosti.

Seniorivuotenaan Steven saa parhaan mahdollisen arvosanan vaikemmasta kurssista koko kouluhistoriansa aikana. Hän pyytää professoria tämän vuoksi kirjoittamaan suosituskirjeen seuraavaa koulua varten. Professori muistaa hänet lempeänä ja erittäin kärsivällisenä oppilaana, joka oli todella hyvä muiden oppilaiden tutoroinnissa. Hänen mukaansa Steven oli empaattinen ja erittäin hyvä ihmistuntija. Ei ole vaikea ymmärtää miksi nämä oppilaat pitivät Stevenistä; ilman pitkää trenssitakkiaan, hihojen peittäessä hänen tatuointinsa ja puheen ollessa selvää, ei lääkkeiden vuoksi sammaltavaa, hän vaikuttaa täysin normaalilta. Hän pystyy selvittämään muiden ongelmia, osaa neuvoa juuri oikeat asiat heille. Hän vaikuttaa neuvomiensa oppilaiden elämään positiivisella tavalla ja se on yksi monista syistä, miksi oppilaat lähes rakastivat häntä.

Yksi näistä oppilaista oli Jessica Baty, samoilla tunneilla käyvä brunette. Jessica muistaa Stevenin tehneen hänestä hyvin stressaantuneen tunneilla, sillä yleensä aina kun Jessica halusi sanoa jotain tuntiin tai sen aiheeseen liittyvää, Steven sanoi sen ensin. Silti, Steven kiinnostaa Jessicaa myös muilla tasoilla kuin vain ärsyttäjänä. Hän lähettää Stevenille anonyymin sähköpostiviestin, kysyy, mitä tytön pitää tehdä saadakseen Stevenin huomion. Steven vastaa, vitsaillen, kertoo jo omistavansa tyttöystävän. Siitä huolimatta he jatkavat sähköpostin lähettelyä, kunnes Steven yhdistää postin lähettäjän Jessicaan. Pian hän eroaa Deyanasta ja pyytää Jessicaa kanssaan ulos.

(jatkuu alempana.)

[VoDKa]

Now I found you, its almost too late

Ensimmäisillä treffeillä Jessican kanssa Steven tulee jo hyvin toimeen tytön kanssa. He ovat DeKalbissa eräässä paikallisessa baarissa, jossa Steven kehuu Jessicaa kauniiksi ja kertoo tämän saavan hänet nauramaan. Jessica pitää Stevenistä, joka tuntuu kovin huolehtivaiselta ja ihmiseltä, jonka kanssa on luonteva puhua mistä tahansa aiheesta. Baarin jälkeen he päättävät lähteä ruokapaikkaan, joka on auki vuorokauden ympäri. He ovat molemmat nauttineet jo jonkin verran ja horjuvat matkallaan kohti ravintolaa. Steven kietoo kätensä Jessican ympärille ja Jessica rakastuu lopullisesti Steveniin.


Jessica ja Steven yhdessä.

Keväällä 2006 Steven valitsee lisäaineiksi kaksi kurssia arabiaa sekä kurssin nimeltä "politiikka keski-Euroopassa". Hänen tutkintopaperinsa näiltä kursseilta kertoo Hamas-liikkeestä ja sosiaalisesti palvelevista toimista. Samana vuonna, toiseksi viimeisenä opiskeluvuotenaan, Steven ja Jessica valmistuvat yhdessä NIU:sta. Steven saa samalla myös Deanin palkinnon, joka on korkein mahdollinen saavutus yliopisto-opiskelijalle ja Steven on todella ylpeä siitä. Hän on muuttunut alun hiljaisesta ja erakkoluonteisesti oppilaasta kouluvuosiensa aikana avoimeksi ja lempeäksi ihmiseksi, jolla on paljon tuttavia ja ystäviä. Hän on yleisesti arvossa pidetty ja suosittu henkilö. Jopa kampuksen oma poliisi kuvaili häntä melko normaaliksi" ja "epästressaantuneeksi henkilöksi" tuossa vaiheessa. Henkilökunta, oppilaat ja laitoksen muut jäsenet kertoivat, ettei hänellä ollut koskaan mitään ongelmia tai yhteenottoja. NIU:n presidentti John G. Pteres sanoi Kazmierczakilla olleen "erittäin hyvä akateeminen tausta, eikä ongelmia listattuna."



Vuonna 2006 Steven kirjoitti kahden muun valmistuneen oppilaan ja nimettömänä pysytelleen sosiologian professorin kanssa akateemisen tekstin, joka sai nimekseen "Self-injury in Correctional Settings: 'Pathology' of Prisons or of Prisoners?". Teksti julkaistiin akateemisessa Crimonology & Public Policyssa.

Vuosi 2006 oli kuitenkin muutoksen aikaa myös muutenkin. Stevenin äiti Gail, jonka kanssa hän ei ollut ollut läheinen enää vuosiin, menehtyy syyskuussa. Steven on vihannut äitiään siksi, että uskoi tämän vihanneen itseään. Nyt hän katuu, sillä kaikesta huolimatta hän oli kuvitellut voivansa joskus vielä sopia asiat äitinsä kanssa, sitten kun kaikki olisi jälleen hyvin. Nyt se oli kuitenkin myöhäistä. Steven kuitenkin pysyy hiljaa aiheesta, hän ei kerro siitä muille, tai ota edes vapaata. Hän soittaa Jessicalle ja pyytää tätä tulemaan luokseen voidakseen jutella jonkun kanssa. Steven ei mene äitinsä ruumiinvalvojaisiin, eikä päästä Jessicaakaan sinne.

Gail M. Kazmierczak Services for Gail M. Kazmierczak (nee Drost), 58, of Lakeland, Fla., will be held at 11 a.m. Friday, at St. Paul United Church of Christ, 144 E. Palatine Road, Palatine, where she will lie in state from 10 a.m. until the time of the services.

( http://goliath.ecnext.com/coms2/gi_0199 ... tuary.html )

Lisää muutoksia oli luvassa. Yliopisto joutuu pienentämään budjettiaan ja ensimmäisenä kärsivät sosiologian ja yleensäkin kriminologian puolet. Professori kuitenkin kirjoittaa suosituskirjeen sekä Jessicalle että Stevenille, jotta he voisivat jatkaa opiskelujaan kolmen tunnin päässä olevassa pienemmässä koulussa. He ovat valmiita muuttamaan sen vuoksi, mutta Steven vihaa silti ajatusta siitä, että kaikki olisi aloitettava alusta. Hänen olisi hankittava uudet tuttavat ja uudet sosiaaliset kontaktit muuton myötä. Koulu on nimeltään University of Illinois at Urbana-Champaign ja on erikoistunut opettamaan nimenomaan sosiaalialaa oppilailleen. Virallisesti Jessica ja Steven ovat NIU:n kirjoilla, vaikka käytätkin koulua UIUC:ssä.

Suhde Jessican kanssa on myös koetuksilla. He eroavat ja palaavat takaisin yhteen tasaisin väliajoin. Kerran Jessica tulee itkeneenä luokkaan ja saa Stevenin häpeämään tilannetta. Hän tietää olevansa syyllinen Jessican tilaan, mutta ei silti halua kaikkien näkevän sitä.

Syksyllä opiskelujen jo alettua UIUC:ssä Steven alkaa oireilemaan jälleen. Hän jättää menemättä tunneille ja viimein häntä pyydetään jäämään pois hetkeksi koulutuksesta, pitämään jonkinlaista sairaslomaa. Steven ei kuitenkaan kerkeä lomailemaan ja hän hankkiutuu töihin tuona aikana Rockvillen Correctional Facility for Womenille, jossa aloittaa työntä 24. syyskuuta. Kuitenkin, lokakuun 10. päivä hän ei enää ilmaannu töihin tuntemattomasta syystä ja työsopimus puretaan.

Joulukuussa 2006 Steven on ollut yli viisi vuotta poissa psykiatrisesta hoidosta, mikä antaa hänelle oikeuden hakea aselupaa. Hän jättää hakemuksensa jossain välissä joulukuuta ja se postitetaankin hänelle tammikuussa. Syyskuussa, vain muutamaa kuukautta aiemmin hän on kirjoittanut aineen "(No) Crazies with Guns", jonka aiheena oli Yhdysvaltain asepolitiikka niitä ihmisiä kohtaan, joilla oli taustalla mielenterveydellisiä ongelmia. Samaan aikaan kun aseenkantolupa toimitettiin hänelle ilmoitti UIUC ottavansa hänet takaisin kouluun.

Tammikuussa Steven hankkii ensimmäisen aseensa, .45 Glockin. Seuraavassa kuussa hän ostaa haulikon ja toisen käsiaseen. Hän alkaa käymään ampumaradoilla ja unohtaa jälleen koulunkäynnin. Numerot laskevat rankasti ja hän alkaa saamaan huonoimpia mahdollisia arvosanoja. Steven ei kuitenkaan tunnu enää välittävän.

Huhtikuun 16. päivä on yksi niistä päivistä, mitä Steven oli vain odottanut varmistuksena elämänsä suunnalle. Opiskelija nimeltään Seung-Hui Cho on tappanut omassa koulussaan juuri 32 oppilasta ja itsensä. Steven on innoissaan ja lähettelee Jessicalle Chon kirjoituksia otsikon "hullu" alla. Kevin ja Steven ovat löytäneet jälleen yhteisen aiheen ja he tutkivat Chon kirjoituksia, kuvia, suunnitelmia, jopa lempimusiikkia. He saavat myös selville mistä Cho oli aseensa hankkinut, tieto, joka myöhemmin tulisi olemaan Stevenille hyödyksi. Kevin kertoi vuoden päästä lehdistölle kuvitelleensa Stevenin olevan kiinnostunut enemmän siitä mitä Chon päässä oli liikkunut tuona aikana ja miksi tapahtuma oli niin onnistunut, kuin sen vuoksi, että hän haluaisi toteuttaa itse samanlaisen. Steven oli innoissaan siitä, miten tarkkaan Cho oli suunnitellut kaiken ja vielä onnistunut siinä, juuri kuten 8 vuotta aiemmin oli tapahtunut Columbinen High Schoolissa.

Kesäkuussa Steven ja Jessica muuttavat yhteiseen asuntoon Champaignessa. He eivät ole enää pari, joten he tarvitsevat erilliset makuuhuoneet. Muutto yhteen eksän kanssa ei ole ehkä paras mahdollinen idea ja Steven tiedostaa sen, mutta samaan aikaan vaakakupissa painavat rahallinen tilanne ja tieto siitä, että he voisivat säästää vuokrassa asumalla yhdessä. Lisäksi he voisivat jakaa kirjat ja koska Jessica oli yhä Stevenin paras kaveri, pystyivät he jakamaan myös salaisuudet yhä keskenään.

Elämä muuttuu kuitenkin koko ajan vaikeammaksi. Stevenin neuroottiset taipumukset tekevät tuloaan takaisin, seurauksella että hänen on pakko tarkistaa auton oven olevan lukossa jopa viisi kertaa. Ulko-oven hän tarkistaa kolme kertaa. Hella on tarkistettava tietyn väliajoin. He saattavat lähteä Jessican kanssa jonnekin ja päästyään perille Steven kääntää auton, ajaa takaisin, varmistaa että ovi on lukossa ja he palaavat takaisin sinne, minne olivatkaan matkalla. Hän pesee käsiään jopa parikymmentä kertaa päivässä. Hänen on pestävä kätensä jos Jessican kissa koskee häneen. TV:n kaukosäädin on pestävä jos joku toinen koskee siihen. Hän vihaa kissankarvoja ja hiuksia kaikkialla. Hän ei enää nuku, tarkistaa herätyskellon kolme kertaa ja nousee sitten tarkistamaan, että on varmasti maksanut kaikki laskunsa. Hän kaipaa ystäviään NIU:ssa, kaipaa sosiologian laboratoriota ja professoriaan. Hän alkaa kärsimään mielialanvaihteluista ja haastaa riitaa Jessican kanssa.

Viimein Jessica ei enää kestä.

"Sinun on käytävä jonkun luona. Saatava jotain noihin mielialanvaihteluihin," hän sanoo Stevenille eräänä päivänä.

Niinpä Steven hakeutuu terveyskeskukseen elokuun 3. päivä 2007. Steven ei kuitenkaan kerro juuri mitään. Hän ei mainitse historiastaan sanaakaan, ei puhu itsemurhayrityksistään. Yksinkertaisesti hän ei sano oikein mitään, kertoo vain olevansa huolissaan painostaan. Niinpä hänelle varataan aika psykiatrille kolme päivää myöhemmin. Samana päivänä Steven ajaa asekauppaan ja vaihtaa .45 kaliiberin Glockinsa, .22 kaliiberin pistoolinsa ja haulikkonsa. Hän ostaa .380 Sig Sauerin. Ehkä hän uskoo, että tapaaminen lääkärin kanssa oli merkki, tai kenties että hänen aselupansa saatetaan perua sen vuoksi.

Psykiatripäivänä hän ei haluaisi mennä, mutta menee kuitenkin, koska tietää hajoavansa muuten.

Psykiatri kirjoittaa tämän jälkeen mietteitään potilaastaan. Hän on havainnut Stevenissä sosiaalista ahdistuneisuutta, häiriökäyttäytymistä. Hän määrää Stevenille 10mg Prozacia otettavaksi aamuisin. Steven palaa Prozaciin kuuden ja puolen vuoden tauon jälkeen. Takaisin lähtöpisteeseensä.

Lääkitys ei kuitenkaan tehoa, sillä Stevenin istuessa tunnilla eräänä päivänä hän tuntee yhtäkkiä kuristavan tunteen ja sen, kuinka hänen sydämensä alkaa takomaan hullun lailla. Steveniä alkaa pyörryttämään, eikä hän ole lainkaan varma siitä, voisiko hän pysyä tajuissaan. Hän puristaa pöytää, yrittää rentoutua ja kun tuntee olonsa edes hieman paremmaksi, lähtee tunnilta. Ahdistus - ja paniikkikohtaukset alkavat tehdä tuloaan.

Syyskuun 4. päivä hän palaa psykiatrin luokse. Hän kertoo äidistään, siitä kuinka tämän kuolema traumatisoi hänet. Steven kertoo myös diabeetikkoisästään, jolla on vain hetki sitten ollut halvaus. Hän kertoo haluavansa piilotella koko ajan, sillä on epävarma ja miettii jatkuvasti sitä, mitä ihmiset sanovat hänestä. Psykiatri tiedustelee Stevenin halua tappaa itsensä tai joku muu. Vastaus on ei. Niinpä Prozacia lisätään 40mg, annoksen ollessa nyt 50mg per päivä. Lisäksi mukaan otetaan Xanax, jota voi ottaa tarpeen mukaan 0.5 mg ahdistukseen korkeintaan pari kertaa päivässä.

Steven tuntee olonsa yhä surkeammaksi. Hän hakee turvaa isosiskostaan Susanista ja alkaa soittelemaan tälle. Heidän välinsä eivät ole koskaan olleet hyvät, sillä siinä missä Steven oli hyljeksitty ja kiusattu, oli Susan suosittu. Susanille Steven paljastaa epäilynsä homoudestaan. Viimein Susan suostuu lähtemään syömään Stevenin kanssa ja heillä on jopa lähes normaali ilta sisarusten kesken. Ruokailun lopuksi Susan huomauttaa Stevenin olevan vainoharhainen, sillä Steven ei suostu käyttämään maksuvälineenä luottokorttiaan pelätessään, että joku varastaa sen numeron. Steven loukkaantuu ja huomaa jälleen vihaavansa Susania, joka muistuttaa niin kovin häntä heidän yhteisestä äidistään. Hän uskoo molempien pitävän häntä pelkkänä luuserina. Välit sisarusten välillä katkeavat jälleen.

We are trembling in our crutches

Riitaa seuranneiden viikkojen aikana Stevenin onnistuu saada töitä Indianasta Rockville Correctional Facilitystä. Steven jättää jälleen kouluun menemisen, tutoroinnin ja tutkimisen keskittyessään työhönsä ja koulutukseen, joka jokaisen on käytävä ennen työn aloittamista. He opettavat Stevenin käyttämään Remingtonin haulikkoa, sillä työ edellyttää vankien siirtämistä paikasta toiseen. He opettavat Stevenin lataamaan ja ampumaan jälleen.
Vaikka työ ei ole sellaista mitä Steven oli toivonut, saa siitä kuitenkin palkkaa. Hänelle kerrotaan, ettei työstä saa myöhästyä minuuttiakaan, sillä jokaisena koulutuspäivänä jolloin hän myöhästyy, on koulutus rangaistuksena aloitettava alusta. Niinpä Steven noudattaa kellonaikoja tarkalleen ja on aina ajoissa töissä. Kunnes eräänä aamuna puhuessaan puhelimessa Jessican kanssa samalla kun ajoi töihin hän ajaa vahingossa risteyksen ohi. Hän ei löydä heti paikkaa missä kääntäisi autonsa ympäri, joten kun hän pystyy tekemään sen, hän ajaa huomattavaa ylinopeutta. Vajaan 90km/h alueella (55 mailia/h) hän ajaa 135km/h. Ei mene kuin hetki kun hän näkee taustapeilistään poliisiauton välkkyvät valot ja joutuu ajamaan sivuun. Tuo oli viimeinen niitti, joka varmisti hänen myöhästymisensä töistä.

Päästyään poliisien kynsistä (merkintä ajokorttiin ja sakko) hän ajaa häpeissään häntä kouluttavan konstaapelin talolle. Nopeasti hän kerää tavaransa sieltä (hän on toisinaan viettänyt yönsä siellä voidakseen aamulla mennä suoraan töihin) ja kirjoittaa sen jälkeen pahoittelevan kaksisivuisen kirjeen, jonka hän jättää pöydälle. Hän pyytää anteeksi mahdollista häpeää jonka on aiheuttanut typerällä käytöksellään, sekä kirjoittaa ymmärtävänsä viimeinkin miten kirjaviisaus ei korvaa sitä yleistä maalaisjärkeä mitä työ vaatii. Steve palaa autolleen tavaroineen ja ajaa pois talolta viimeisen kerran.

Joitakin päiviä myöhemmin Stevenillä on jälleen riita. Hän riitelee eräällä nettifoorumilla entisen NIU:n tuttavansa kanssa. Aiheena on seksirikolliset ja Steven kunnioittaa tuttavansa mielipidettä ja ajatuksia seksirikollisista. He molemmat tuomitsevat sen jyrkästi ja Steven kokee olevansa samoilla linjoilla toisen kirjoittajan kanssa. Kunnes Jessica etsii tietoa onlinesta samoihin aikoihin seksirikollisista kurssiaan varten ja löytää Stevenin juttukaverin listattuna yhdeksi tuomituista seksirikollisista. Steven haukkuu tuttavansa netissä julkisesti tekopyhäksi ja iljettäväksi ihmiseksi. Hyökkäys on niin häikäilemätön ja julma, että Stevenin tunteneet ihmiset eivät voi uskoa sen olevan hänen käsialaansa. Se, mitä he eivät tiedä on, että Steven on jälleen lopettanut Prozacin käytön, koska se aiheutti hänelle pahaa aknea. Itseasiassa, he eivät tiedä alunperinkään Stevenin käyttäneen Prozacia.


Aiemmin NIU:n aikoina otettu kuva Stevenistä.

Samoihin aikoihin Stevenillä on myös rahaongelmia. Hän kirjoittaa niistä nettimaksuohjelma PayPalin sivuille, kysyy apua maksuongelmaansa. Hän kertoo olevansa köyhä opiskelija joka joutuu käyttämään eBaysta, ja sitä kautta Paypalia hengissä pysyäkseen. Steven käyttää nimimerkkiä "statisticsgrad".

statisticsgrad 02-28-2007 17:27:

Hello, I've been using Paypal for years and they recently froze (or 'limited my account' as paypal claims) my account and I am unable to access a great deal of money (circa 1,000). I was told that I need to confirm a bank account, (which I did) and enter some 6 digit code that they claim to have mailed me. It has been 6 business days, but I still have yet to receive this code. Does anybody know how long it takes?

Also, I was in the middle of some auctions, and sellers paid me for some items, but I am hesitant to ship out these items if I cannot access my money from the PP account. Also, I cannot pay for auctions that I have won, because (..ready for it), my account access is limited.

In these cases, all hatred for paypal aside, is it possible that they will restore access if I enter the code in soon? Should I refund the ppl who bought the high value items from me, or should I ship them? Should I hold out for the code and see what the account review dept. says? Will they unfreeze my account? Is there any way to win, or am I @#$%ed?

Somebody please help me out, as I am desperate. I need this money to survive, as I am a poor graduate student just trying to make it by, which is why I started using Ebay in the first place, (to supplement the income I made through an assistantship).

What should I do?

Hän saa vastauksen kysymykseensä ja koko ongelma selviää lopulta.

Steven palaa lääkitykseen muutaman päivän kuluttua, mutta ei huomaa enää muutosta. Hän voi jälleen pahoin ja alkaa kokemaan uusia mielenkiinnon kohteita. Alunperin järjettömäksi muuttunut kiinnostus aseisiin on muuttumassa ja Steven huomaa itsessään yhä enenevissä määrin homoseksuaalisia piirteitä. Hän yrittää kieltää ne, kokeilee iskeä erästä tyttöä, mutta kun tyttö kieltäytyy, Steven etsii muuta seuraa. Viimein hän löytää erään miesprofessorin, jonka kanssa hän viettääkin aikaa jonkin verran seksuaalisessa mielessä.

Steven kaipaa kuitenkin yhä naisellista kosketusta, joten hän löytää ylioppilaan, Kellyn. Esittelyssään Steven kuvailee itseään "herrasmieheksi ja kunnioittavaksi persoonaksi, jolla kuitenkin on villi puolensa." Kelly vastaa hänelle julkista tapaamista koskevaan kysymykseen. "Se ei ole täysin välttämättätöntä niin kauan kun et pilko minua ja laita paloja pakkaseen - joten, älä tee sitä " Steven vakuuttaa, ettei ole psykopaatti tai tappaja, ja lopuksi heittää vielä koukun: "Pidän paljon oraaliseksistä ja rakastan antaa sitä. Tosi tarina: Minulla on erittäin vahva kieli, sillä soitin nuorempana saksofonia."
Kelly tarttuu syöttiin ja Steven ajaa hänen asunnolleen lokakuun 23. päivä. He jakavat samanlaisen synkän ja makaaberin huumorintajun, ovat molemmat innoissaan siitä kuinka Saw IV on tulossa teatteriin perjantaina. Kelly on pitkät, blondit hiukset omaava, täyteläinen ja hieman juntihko. Steven kuitenkin pitää hänestä, seksi heidän välillään on loistavaa ja seuraavien viikkojen aikana he käyvät paljon keskusteluja sähköpostitse ja puhelimitse. Lokakuun 27. päivä Kelly lähettää Stevenille sähköpostia ja kutsuu tätä "oh-hän-joka-on-niin-vanha-ja-viisaaksi". Steven tuntee olonsa väärinymmärretyksi ja tunnustaa Kellylle perhetilanteensa.

Mainitsin aiemmin perheen kun puhuin muiden kanssa ja sanoin heillä menevän hyvin, mutta totuus on, ettei minulla juurikaan ole perhettä. Oikeutukseni on etten halua kaikkien tietävän siitä jotta he eivät pitäisi minua outona. On harvinaista että edes näen perheeni jäseniä. En ole varma miksi kerron tämän kaiken sinulle, mutta kello on 4.45 aamulla, joten... -- anna minun muuten kertoa miten fantastinen Saw IV on!

Kelly ei kuitenkaan pian riitä enää Stevenin heränneelle ruokahalulle. Hän hankkiutuu väleihin Tracyn kanssa ja he tapaavat seuraavana yönä Phoenix-nimisessä baarissa Champaignessa. Poliisin saaman todistuksen mukaan he menevät seuraavana motelliin nimeltä Econo Lodge, joka sijaitsee crack-alueella moottoritien varressa. He harrastavat seksiä ja aamulla Steven käyttäytyy herrasmiehen tapaan, ostaen kahvia ja tupakkaa. Vain muutama yö myöhemmin hän ajaa Tracyn luokse mukanaan elokuvat Snakes on a Plane ja Mr. Brooks sekä tusina punaista ruusua. He viettävät yön jälleen yhdessä.

Steven kuitenkin huomaa, ettei vielä tämäkään riitä. Hän tuntee olonsa surkeaksi ja katuu tekojaan. Hän alkaa soittelemaan Jessicalle töihin ja jättämään tälle viestejä. Eräänä päivänä Jessican tullessa kotiin hän löytää Stevenin itkemässä olohuoneen matolta. Steven tunnustaa kaiken ja kertoo olevansa pahoillaan kaikesta. Hän ei myöskään ymmärrä miksi teki sen kaiken, kun Jessica oli kuitenkin asunut hänen kanssaan koko tämän ajan. Hän halusi Jessican takaisin.

(jatkuu alempana.)

[VoDKa]

High and dead our skin is glass

On halloween 2007. Steven on täysin rakastunut Saw-elokuvasarjaan ja oli hankkinut halloween-asunsakin sen mukaan. Hän ja Jessica eivät lähtisi minnekään yhdessä illalla, mutta hän oli silti päättänyt pukeutua elokuvien mukaisesti Billyksi. (Osa lähteistä väittää että Jigsawiksi, mutta Jigsaw käytti eräänlaista sikanaamaria, kun taas Billyn kasvot olivat valkoiset vatsastapuhujan nuken kasvot.) Steven oli pukeutunut täysin mustaan ja kasvoillaan hänellä oli valkoinen naamari. Jessica otti hänestä muutaman kuvan, joissa hän kurotti kohti kameraa, veitsi toisessa kädessään. Myöhemmin Steven lähetti nämä kuvat ystävilleen sähköpostissa. Eräs sähköpostin saaneista tytöistä kertoi kauhistuneensa kuvia, sillä vaikutti siltä kuin "Stevessä olisi ollut kaksi eri puolta."

Kaksi päivää myöhemmin Stevenin Saw-fanitus saa yliotteen ja hän hankkii Billy-tatuoinnin. Tatuointi maksaa 700 dollaria, mutta hän on ylpeä kuvasta käsivarressaan, jossa Billy ajaa kolmipyöräisellä katsojaa kohden, veristen viiltojen ollessa kuvan taustalla. Tatuointi ei peitä Stevenin aiempaa tatuointia. Tatuoinnin tekijä, Jason Donovan, julkaisee kuvan tuosta tatuoinnista pian Stevenin kuoleman jälkeen.


Kuva: Jason Donovan

Kiitospäivänä 2007 Steven paljastaa ison osan Jessicalle elämästään. Hän antaa tämän lukea sairashistoriansa, jopa vaatii tätä lukemaan ne. Jessican luettua viimeisenkin paperin Steven tuhoaa jokaikisen niistä, hävittäen osan menneisyydestään sitä myötä. He ovat nyt Lakelandissa, Floridassa, auttamassa Stevenin isää joka on mennyt diabeetikoille tyypilliseen shokkiin autokolarin jäljiltä. Steven ja hänen isänsä käyvät pitkiä keskusteluja lähes kaikesta elämässään. He puhuvat Susanista, menneestä ja jopa Stevenin äidistä Gailista. Se on sekä hyväksi Stevenille, että toisaalta myös raivostuttaa häntä entisestään. Hän ymmärtää, ettei Gail antanut koskaan hänelle anteeksi sitä kaikkea mitä hän nuorena oli. Gail ei koskaan luottanut häneen. Ei edes sen jälkeen kun hän aloitti koulunkäynnin ja sai lähes aina vain täydellisiä arvosanoja. Steven uskoo Susanin vihaavan häntä samasta syystä. "En voi uskoa että jaamme saman veren," hän kirjoittaa.


Steven kiitospäivänä 2007 Universal studiosilla.

Jouluna 2007 he ovat yhä Lakelandissa. Steven ja Jessica ovat menossa ulos syömään ja samalla heillä on tarkoitus viedä Robert Susanin luokse jouluksi. Koska Steven on päättänyt olla näkemättä siskoaan enää koskaan, hän haluaa Jessican saattavan isänsä Susanin ovelle ja antavan Susanille samalla tämän joululahjan. Jessica oli nauranut ensin kuultuaan mitä Steven oli suunnitellut Susanille joululahjaksi, mutta ei nauranut enää, kun selvisi että Steven oli tosissaan; hän oli paketoinut kauniisti Susanille rasiallisen kivihiiltä.
Jessica toimittaa tehtävänsä ja he lähtevät paikalta kahdestaan. Myöhemmin Susan kertoo poliisille olleensa yllättynyt, ettei Steven tullut ampumaan häntä ennen ammuskeluja, sillä hän oli hyvin tietoinen pikkuveljensä vihasta häntä itseään kohtaan.

Kaksi päivää joulun jälkeen Steven palaa Tony's Guns and Ammosiin, samaan paikkaan mistä Virginia Techin ampuja oli aseensa hankkinut. Hän ostaa kiväärin ja haulikon.

Uuteen vuoteen mennessä Steven on alkanut vieroittamaan itseään ystävistään. Hän ei pidä enää heihin yhteyttä, eikä vastaa puheluihin tai sähköposteihin.

Tammikuun 7. päivä hän menee jälleen käymään Jason Donovanin luona ja hankkii uuden tatuoinnin; kärjellään seisovan pentagrammin, joka kuvastaa pahuutta.


Kuva: Jason Donovan

Steven on aiemmin hankkinut myös kolmannen suurikokoisen tatuoinnin käsivarteensa. Päivämäärästä ei ole varmuutta tai tietoa.


Kuva: Jason Donovan

Jessica ei ole kotona tammikuun 20. päivän aikoihin ja Steven, joka on jo joitakin päiviä aiemmin ollut yhteydessä jälleen Kellyyn, kutsuu Kellyn asuntoon seksin harrastamista varten. Kelly kuitenkin kieltäytyy ja tarjoaa omaa paikkaansa sen sijaan. Hän myös vitsailee siitä, kuinka hänen (Kellyn) tehtävänä on ajaa hänet massamurhan partaalle. Steven, joka on pelannut viime aikoina paljon Call of Duty 4:sta (ammuskelupeli sekin) vastaa: "Harjoittelu virtuaaliaseilla muuttuu...?" Hän ei kirjoita enää muuta.

Steven on jälleen yhteydessä myös armeijaan, tarkemmin merijalkaväen puolelle. Hän juttelee värvääjän kanssa aiemmasta armeijahistoriastaan ja Prozacin käytöstä. Värvääjä epäröi, sanoo että Stevenin olisi vähintään läpäistävä psykiatrinen testi, sama, joka ajoi hänet viimeksi pois armeijasta. Lisäksi hänen tulisi lopettaa Prozacin käyttö, jota Steven oli nyt käyttänyt jälleen elokuusta lähtien. Steven ei epäröi. Hän jättää pois lääkkeensä, uskoen armeijan olevan jälleen tie pois täältä. Mutta kuten aiemminkin, oireet palaavat. Hänestä tulee neuroottinen, mielialat vaihtelevat jatkuvasti, hän tiuskii Jessicalle. Hän istuu sohvalla päivät pitkät läppärinsä kanssa, kuvaruutu suunnattuna poispäin Jessicasta. Mikäli Jessica tulee liian lähelle, Steven sulkee koneensa. Jessican huomautettua Stevenin muuttuneesta käytöksestä Steven myöntää jättäneensä lääkkeet pois ja kertoo jopa syyn sille. Jessican mielestä armeija on ajan ja koulutuksen täyttä ajanhukkaa. Steven on eri mieltä.

Tammikuun 31. päivä Steven lähettää Jessicalle linkkinä Virginia Tech-pelin.

Helmikuun kolmantena Steven ostaa lisää lippaita kivääriinsä.

Kelly lähettää hänelle sähköpostia helmikuun neljäntenä, kysyen mitä Steven tekee viikonloppuna.

En mitään erikoista. Suunnittelen maailmanvalloitusta ja ja sellaista. Kuulitko muuten jo siitä mustiin pukeutuneesta miehestä Lane Bryantilla? Hullu maailma!

Steven viittaa mustiin pukeutuneella miehellä ryöstäjään, joka teloitti viisi ihmistä ryöstön yhteydessä teloitustyyliin kaksi päivää aiemmin Chicagossa.

Viidentenä päivänä hän ostaa Bounty Huntersilta varusteita ja jousitoimisen veitsen. Lisäksi hän kirjoittaa itselleen 3000 dollarin shekin, jonka muuttaa myöhemmmin 3001 dollariin. Ehkä hän ajattelee sen olevan vaikeammin jäljitettävä.

Kuudentena päivänä hän jatkaa ostamista. Lippaita ysimilliseen ja asekotelo Tonylta. Hän maksaa ylimääräistä saadakseen ne kahden päivän lentolähetyksenä. Samana iltana hän menee Marilyn Mansonin keikalle Jessican kanssa. Kellylle hän lähettää keikan jälkeen sähköpostia.

Marilyn Manson oli livenä mahtava. Paras hetki oli kun hän poltti Raamatun lavalla. Huvittavaa oli, että katsojissa oli uusnatseja, jotka pitivät natsilippua ylhäällä suurimman osan konsertista.

Seitsemäntenä päivänä hän on jälleen ostoksilla Tonysilla. Hän ostaa ysimillisen Glockin ja 12 kaliiberisen haulikon, samanlaisen jolla häntä koulutettiin Rockvillessä. Samana päivänä hän varaa hotellihuoneen Best Western-hotellista DeKalbissa ja ostaa kitarakotelon haulikolle. Visan avulla hän nostaa pankista ulos 5000 dollaria.
Samana päivänä hän menee yhä kouluun. Sandra Thompsonilla ja hänellä syntyy riitaa, jonka seurauksena luokka alkaa puolustamaan Sandraa. Steven uskoo kaikkien liittoutuvan jälleen häntä vastaan ja lähtee.

Päivällä Steven loggautuu erotiikkasivustolle ja jättää sinne oman ilmoituksensa. Illalla hän tapaa tuota kautta Meganin, jolla on mukanaan ystävänsä Elyse. He parkkeeraavat lähelle Econo Lodgea ja harrastavat seksiä autossa. Myöhemmin Megan kertoo Stevenin olleen päällä.

Kahdeksantena päivänä Steven kirjoittaa itselleen 4 600 dollarin shekin ja vaihtaa sen sitten 4 601 dollariin. Hän ostaa postimerkkejä pakettia varten, jota suunnittelee lähettävänsä Jessicalle. Samana päivänä hän myös Katien kanssa, ajaa hänen kotiinsa ja he harrastavat seksiä. Steven ei ole puhetuulella, kertoo vain lähtevänsä pois kaupungista heidän jutellessaan hieman seksin jälkeen.

10. päivä helmikuuta Steven juttelee isänsä kanssa puhelimessa. Hän myös puhuu kummisetänsä kanssa ja he tekevät suunnitelmia viikonlopulle. Steven lupaa tulla käymään, jotta he voisivat pelata shakkia.

Puhelun päätyttyä Steven kertoo Jessicalle lähtevänsä seuraavana päivänä, maanantaina, kummisetänsä luokse tämän heikon kunnon vuoksi. Todellisuudessa suunnitelmissa ei ole matka kummisedän luokse, mutta sitä Jessica ei saisi tietää vielä aikoihin.

Steven on sopinut treffit Meganin kanssa ja he tapaavat yöllä Walgreensillä, päätyen jälleen harrastamaan seksiä. Yön aikana he soittelevat lisäksi toisilleen vielä 18 kertaa, tuhmia puhuen. Steven soittaa myös Elyselle.

Aamulla kymmenen maissa Steven kertoo Jessicalle jäävänsä kotiin. Hän yrittää suostutella myös Jessicaa jäämään, viettämään päivän hänen kanssaan. Jessica kuitenkin kieltäytyy, eikä Steven voi kertoa miksi niin haluaisi hänen jäävän luokseen sinä päivänä.

Jessican lähdettyä Steven katselee ostamiaan aseita. Hän teippaa kitarakotelon sisustan osittain mustalla teipillä, joka myöhemmin aiheuttaa hämmennystä poliiseissa. He yrittävät keksiä syitä sille, mutta eivät onnistu siinä.
Hän laittaa haulikon koteloon ladattuna. Steven jättää vanhan haulikkonsa komeroon. Pistooleja varten hän on ostanut pidemmät lippaat, mutta ongelma on, että lippaat ovat niin pitkiä, ettei hän pysty piilottamaan niitä enää trenssitakkinsa alle. Hän joutuisi kuljettamaan pistooleja käsissään, mikä on huono, sillä hän haluaa käyttää haulikkoa ensimmäisenä - dramaattisena sisääntulona, sekä luomaan kaaosta. Se on Kevinin teoria, jonka Steven on omaksunut nyt itselleen. Niinpä hän jättää pitkät lippaat kotiin, samoin suurimman osan ammuksista. Virginia Techin jälkeen hänellä ei kuitenkaan olisi kuin korkeintaan muutama minuutti aikaa ennen poliisien tuloa. Hän pakkaa ja lähtee sen jälkeen ajamaan kohti DeKalbaa.

Siellä hän kirjautuu sisään Best Western-hotelliin ja maksaa huoneesta Visallaan. Päästyään huoneeseensa, numeroon 134, hän istuu siellä vain kymmenen minuuttia ennen kuin kävelee tavaroineen takaisin tiskille ja kirjautuu ulos. Jokin on pielessä, mutta mikä? Ehkä hän pelkäsi jonkun voivan jäljittää Visa-korttinsa.

Niinpä hän palaa autolleen, nostaa tavaransa sisälle ja lähtee ajamaan. Seuraava pysähdys on rähjäisen ja nuhruisen Travelodge-motellin luona, jonka hän kuitenkin hyväksyy omakseen. Hän ottaa huoneen sieltä ja muistaen äskeisen virheensä, maksaa käteisellä. Päästyään huoneeseensa hän kirjoittaa Kellylle sähköpostia, kertoen katsovansa televisiota ja kuunnellen Marilyn Mansonin Coma Whitea. Hän myös lisäksi kirjoittaa, että aikoo sulkea sähköpostinsa pian, roskapostin vuoksi. Steven pyytää Kellyä soittamaan hänelle myöhemmin.

Jessica soittaa Stevenille samana päivänä. Puhelu on lyhyt, vain seitsemän ja puoli minuuttia. Steven kertoo arvostavansa kaikkea mitä Jessica oli kestänyt ja pitävänsä arvossa sitä, ettei Jessicalla ole mitään häntä vastaan. Lisäksi hän pahoittelee sitä, ettei mikään mennyt kuten oli suunniteltu ja kertoo rakastavansa Jessicaa. Koska Steven ei koskaan paljastanut rakkauttaan niin puhtaasti, Jessica epäilee hänen olevan vaipumassa taas depressiotilaan.
Myös Kelly soittaa Stevenille. He juttelevat noin puolen tunnin ajan. Kelly kysyy mitä Steven aikoo tehdä ystävänpäivänä ja Steven ilmoittaa, ettei olisi paikalla silloin. Hän myös kertoo toivovansa, että olisi tavannut Kellyn ennen kuin kaikki alkoi menemään "päin vittua."

Tiistaina, 12. helmikuuta Steven tilaa Jessicalle kasan kirjoja Amazonista apuna tämän opiskeluihin. Lisäksi hän liittää mukaan kirjeen.

Sinä olet paras, Jessica! Olet tehnyt niin paljon minun vuokseni ja minä todella rakastan sinua. Sinusta tulee jonain päivänä erinomainen psykologi tai sosiaalityöntekijä! Älä unohda minua! Rakkaudella, Steven Kazmierczak

Steven ostaa Jessicalle myös iPhonen ja muistitikkuja, käsilaukun, hopeiset korvakorut, datakaapeleita ja cd-levyjä, sekä haluaa ostaa tälle jopa kihlasormuksen. Hän soittaa Jessicalle, mutta Jessica on töissä. Jessica soittaa hänelle myöhemmin takaisin ja Steven kysyy missä sormessa naiset pitävät kihlasormusta. Hän myös kysyy Jessican sormuksen kokoa ja kertoo tämän saavan paketin pian postissa. Hän kieltää Jessicaa avaamasta pakettia ennen ystävänpäivää, tai siinä ei olisi mitään järkeä muuten.

Tämän jälkeen Steven puhuu isänsä kanssa viidentoista minuutin ajan. Tämän puhelun myötä media piirittäisi muutamien päivien päästä hänen vanhainkodissa Floridassa asuvaa isäänsä sitkeästi niin kauan, että tämä suostuu puhumaan pojastaan.

Isä sanoo ammuskelun motiivin olevan mysteeri

Robert Kazmierczak

Neljä päivää ennen kuin Steven Kazmierczak terrorisoi Northern Illinois Universityä, puhui hän Floridassa asuvan isänsä kanssa tulevaisuuden suunnitelmistaan ja siitä, että aikoi tulla tapaamaan tätä huhtikuussa.

Ensimmäisessä haastattelussaan NIU:n tragedian jälkeen Robert Kazmierczak kertoi Tribunelle että Steven vaikutti lannistuneelta helmikuun 10. pvän puhelun aikana. Seuraavana päivänä kuitenkin Kazmierczak kirjautui Travelodgen motelliin mailien päähän NIU:sta. (jatkuu alempana...)

Huone 105.


Siivooja on kerennyt jo kerätä petivaatteet sängystä jossa Kazmierczak nukkui. Sängyn päällä on kuitenkin Stevenin jälkeensä jättämiä vaatteita.


Huone oli täynnä useita energiajuomapulloja.


Osa kylpyhuoneeseen jätetyistä tavaroista.


Lipaston laatikosta poliisit löysivät tyhjien tölkkien ja juomapullojen lisäksi jonkin verran lääkkeitä.

14. helmikuuta hän avasi tulen, teurastaen viisi oppilasta ja haavoittaen kuuttatoista muuta ennen kuin riisti oman henkensä.

"Puhuin hänelle sunnuntaina ennen kuin hän teki mitä teki," Kazmierczak sanoi perjantaina. "Hän oli ok. Teimme ruokailusuunnitelmia. Hän puhui tulevaisuudesta."

Vaikka Steven Kazmierczakia olikin hoidettu mielenterveydellisten ongelmien ja käytöksen vuoksi aiemmin, hänen perheensä (yhä elossa olevat Robert, sekä Stevenin kaksi vuotta vanhempi isosisko Susan) uskoivat ongelmien olevan jo takana.

Hänen isänsä erityisesti oli ylpeä poikansa akateemisesta koulutuksesta ja hänen halustaan alkaa sosiaalityöntekijäksi. Kazmierczak, 27, tavoitteli valmistumista University of Illinoisin Sosiaalityöskentelyn koulusta.

Robert Kazmierczak, 66-vuotias eläköitynyt postimies sanoo katuvansa sitä, ettei koskaan tiedä mikä muutti hänen pojastaan niin väkivaltaisen.

Hän painii niiden pientenkin asioiden kanssa jotka voisivat selvittää miksi hänen poikansa koki niin radikaalin muutoksen ennen ammuskeluja.

Esimerkkinä hän sanoo ettei Steven polttanut, mutta poliisi löysi tupakkaa (Newport-merkkisiä) hänen hotellihuoneestaan ja nikotiiniä elimistöstään.

"En tiedä mitä tapahtui," Robert Kazmierczak sanoi, äänen murtuessa tunteiden voimasta. "Toivon että tietäisin. Toivon, että voisin löytää vastaukset."

Esseessä jonka Steven liitti kouluhakemukseensa, Steven kertoo hänen vanhempiensa osoittaneen terveydellisiä ongelmia jo ennen kuin hän täytti 11.

Heidän ennakoiva (lasten)hoitonsa sisälsi muunmuassa hänen lähettämisensä ryhmäkotiin, missä hän oppi käsittelemään stressiä ja epäsosiaalista käytöstä.

Robert Kazmierczak ei halua puhua poikansa hoidosta tai tehdyistä diagnooseista. Hän vahvisti kuitenkin että hän ja hänen vaimonsa, Gail, päättivät vihkiytyä heidän poikansa hyvinvoinnin hoitamiseen.

Gail Kazmierczak kuoli syyskuussa 2006, samoihin aikoihin kun Steven valmistautui hakemukseensa University of Illinoisiin.

Robert Kazmierczak kertoo miettivänsä ja itkevänsä poikansa tekoa päivittäin. "Rukoilen niiden NIU:n ihmisten puolesta," hän sanoi. "Rukoilen heidän puolestaan joka päivä."

Tuona päivänä myöskin merijalkaväestä soitetaan, mutta Steven ilmoittaa, ettei ole enää kiinnostunut. Viimeinen mahdollisuus vaihtaa suuntaa oli mennyt tuon puhelun myötä.

Puheluiden jälkeen Steven palaa Amazonin sivuille. Hän tilaa Jessicalle 1 400 dollarin sormuksen. Samana iltana he juttelevat Jessican kanssa vielä kolme kertaa, Stevenin valehdellessa joka kerta kummisetänsä voivan hyvin. Steven käy puhelun vielä myös Kevinin kanssa, sen kestäessä hieman yli puoli tuntia. Kevin ei huomaa puhelussa mitään outoa, ehkä hieman liiallisen jäähyväismeiningin, mutta ei mitään sen kummempaa.

Kelly lähettää Stevenille sähköpostia ja kyselee voisivatko he yhdessä mennä karaokeen tai kenties katsella leffan. Steven vastaa hänelle keskiviikkoaamuna, 13.2.

Perjantai saattaisi toimia, mutta minun on vielä tarkistettava mitä on tulossa.

Sinä päivänä Steven käy myös postitoimistossa. Hän on pakannut Jessican tavarat yhteen laatikkoon ja laittaa lähettäjän nimi-kohtaan nimekseen Robert Paulson. (Hahmo, joka esiintyy Fight Club-elokuvissa ja joka saa nimeä vasta kuoltuaan tappelussa.) Paluuosoitteeksi hän laittaa NIU:n osoitteensa, 1074 Stevenson C, NIU, DeKalb, IL 60115.

Yöllä hän soittaa hetkeä ennen puoltayötä Jessicalle, toivottaa hänelle hyvää ystävänpäivää ja lupaa näkevänsä tämän seuraavana päivänä. Hän päättää puhelun sanoihin "hyvästi, Jessica."

Sen jälkeen hän sulkee kaikki sähköpostitilinsä, poistaa SIM-kortin kännykästään ja kovalevyn koneeltaan ja piilottaa ne paikkaan, josta niitä ei koskaan löydetä.

Steven kuoli ystävänpäivänä itseaiheutettuun ampumahaavaan ampumisvälikohtauksen aikana. Hän oli kävellyt kesken meritieteen luennon Cole Hallille, luokkaan 100, suoraan näyttämölle. Siellä hän otti esille haulikon ja ampui kohti ensimmäistä riviä. Syntyi kaaosta ja paniikkia, juuri kuten Kevin oli arvellutkin. Taaimmaiset oppilaat eivät liiku, he epäilevät yhä tämän olevan jonkinlainen pila siinä missä etummaisen rivin oppilaat ovat kaikki ylhäällä ja ryntäilevät pakoon. Joe Peterson, joka pitää tuntia, ottaa muutaman askeleen taaksepäin suoraan ovelle ja kiskaisee sen kahvasta. Ovi ei aukea, vaan on lukittu ulkoapäin. Steven on osannut käyttää hyväkseen myös Virginia Techin ampujan, Chon, oppeja. Hän on lukinnut ovet tarkoituksella estääkseen ihmisiä pakenemasta. Steven ampuu kaksi uutta laukausta väkijoukkoa kohden, kunnes joutuu lataamaan. Oppilaat tajuavat sen ja käyttävät tilaisuutta hyväkseen, rynnätäkseen kauemmaksi ja piiloutuakseen nyt kun Steven ei pysty ampumaan ja joutui keskittymään aseen latamiseen. Suurin osa paikalla olleista oppilaista oli samalla puolella kuin minne Steven oli ilmaantunut, joten jokainen juoksee nyt hänestä poispäin. Steven lataa rauhallisesti, kiirettä pitämättä. Kun ase on ladattu, hän ampuu jälleen kolme kertaa oppilaita kohden. Etäisyyden vuoksi jokaisella laukauksella isoon osaan oppilaista osuu. Kaiku laukauksien jäljiltä kiirii ympäri luokkahuonetta. Joe piilottelee Stevenin lähistöllä ja saattaa kuulla jokaisen äänen; jokaisen latausäänen, jokaisen laukauksen lähes kuten Steven ne kuulee. Hän kertoo myöhemmin ettei voinut ajatella kuin sitä pöydän alla piilossa ollutta tyttöä Columbinella, joka tuli ammutuksi ja vaimoaan, sillä hän on mennyt juuri naimisiin. Hän ei aikoisi kuolla täällä tänään, pettää vaimoaan sillä. Hän nousee ja lähtee nopeasti kävelemään sitä ovea kohden, minne oppilaat ovat ryntäämässä. Joe ei käännä selkäänsä Stevenille, koska tietää tulevansa heti ammutuksi jos tekee sen. Sitten, yllättäen, Steven kääntyy katsomaan häntä. Hän on juuri ladannut haulikkonsa, mutta pudottaa sen silti lattialle ammuttuaan sillä nyt yhteensä kuusi kertaa. Joe ei kerkeä huomaamaan kuinka Steven nappaa käsiinsä Glockin ja osoittaa sillä häntä kohden, laukaisten aseen. Tämä on ensimmäinen luoti yhteensä niistä neljästäkymmenestäseitsemästä, jotka hän käsiaseella tulisi ampumaan. Luoti osui Joen käsivarteen ja hän kiitti luojaa mielessään siitä, että pystyisi yhä jäämään eloon, huolimatta siitä että oli saanut osuman.
Brian Karpes, joka toimi sinä päivänä Joen opetusavustajana, piilotteli siellä missä Joe oli hetkeä aiemmin ollut piilossa epäonnistuttuaan seuraamaan Joeta. Hän yritti nähdä Stevenin ja samalla hetkellä kun hän näki tämän, Steven huomasi Brianin. Steven kääntyi ja laukaisi Glockin useita kertoja Briania kohden. Brian tunsi päänsä oikealla puolella osuman ja kaatui lattialle silmät kiinni. Korvissaan hän kuuli kaikuvan äänen ja pystyi ainoastaan ajattelemaan saaneensa osuman ja nyt kuolevansa. Muutama lisäluoti osui hänen vartaloonsa, muiden mennessä ohi. Kun Steven lähti liikkeelle muita kohden, Brian tajusi olevansa yhä elossa ja järkeili tilanteen vaativan kuolleen leikkimistä. Se saattoi olla syy, joka pelasti hänen henkensä. "Kuulin jokaisen laukauksen ja hätkähdin niitä, mutta joka kerta myös huusin itselleni pääni sisällä, että nyt täytyisi pysyä täysin liikkumatta," saa lehdistö kuulla myöhemmin sen kysyessä Brianin ajatuksista tuona hetkenä.

Dan Parmenter oli vierailemassa luokassa Lauren Debrauweren vuoksi; he olivat seurusteleva pari ja koska oli ystävänpäivä, Dan halusi olla lähellä tyttöystäväänsä. Dan oli urheilija, hyvännäköinen ja suosittu. Nyt hän on eturivissä, yrittäen suojella Laurenia ruumiillaan. Steven tähtää ja ampuu Dania viisi kertaa, tappaen tämän. Sen jälkeen vuorossa on Lauren, jota seuraa tyttö tämän vieressä. Steven alkaa käymään rivejä läpi yksi kerrallaan. Hän ampuu jokaista näkemäänsä. Ihmiset kirkuvat, rukoilevat häntä lopettamaan. Stevenin kasvot ovat täysin ilmeettömät, hän vain tekee työtään. Gina Jaquez makaa lattialla yhdessä ystäviensä Cathyn ja Marian kanssa rivillä neljä tai viisi. Hän pystyy näkemään Stevenin lähestyvän, näkee tämän kengät jo seuraavalla rivillä, vain puolentoista metrin päässä. Hän makaa lattialla liikkumatta, peläten pahinta. Steven kuitenkin kääntyy yhtäkkiä ja palaa takaisin lavalle. Kuuluu yksi laukaus jota seuraa hiljaisuus. Gina makaa hiljaa, odottaa odottamistaan. Viimein hän kurottautuu hieman. "Mennään!," hän kuiskaa Marialle ja Cathylle. Kumpikaan heistä ei kuitenkaan liiku. Gina näkee vain veren Cathyn lantion kohdalla.

We'll never say goodbye

Kuukausi myöhemmin Jessica ottaa yhteyttää Keviniin. Hän haluaa tietää mihin kohtaan Steven ampui itseään. Yhdessä he päätyvät siihen, ettei Steven ollut "suuhun ampuvaa"-tyyppiä, joten he päätyvät ohimoon. Jessica kaipaa Steveniä yhä mielettömästi, hän nukkuu tämän paidoissa. Hän on muuttanut sieltä missä he asuivat yhdessä, mutta on koristellut uuden asuntonsa kuvilla hänestä ja Stevenistä yhdessä.


Ovi talolle, jossa Steven ja Jessica asuivat yhdessä.


Heidän yhteisen asuntonsa ulko-ovi.

Jessica kiroaa itseään siitä, ettei nähnyt varoitusmerkkejä.

Kuukausia aiemmin Steven oli pyytänyt Jessicalta erikoista toivetta, johon Jessica ei ollut osannut vastata mitään. "Jos jotain tapahtuu, älä kerro kenellekään minusta."

Marilyn Mansonin keikalle mennessään Steven oli kysellyt kuolemasta ja siitä, mitä sen jälkeen tulisi tapahtumaan. He olivat keskustelleet aiheesta, mutta Jessica ei ollut koskaan ajatellut sitä sen kummemmin.

"Yhtenä päivänä minä vain ehkä katoan, etkä voi enää koskaan löytää minua. Kukaan ei voi." Steven oli sanonut kerran masentuneena.

Ja viimeisenä päivänä kun Jessica oli Stevenin nähnyt, helmikuun yhdentenätoista:

"Voit kirjoittaa minusta kirjan jonakin päivänä," Steven sanoi silloin hänelle.

"Miksi minä haluaisin kirjoittaa kirjan sinusta?"

"Voisin olla tutkimuskohteesi, Steven toteaa.

Stevenin kuolema näkyy kaikessa, mitä Jessica tekee. Hän päivittää MySpaceaan kaksi päivää myöhemmin, jolloin teksti yläreunassa kertoo hänen kaipaavan "SK"ta. Nykyisin tili on varsin erinäköinen kuin tuolloin, eikä merkkejä Stevenistä juurikaan enää ole.

Kaiken kaikkiaan Stevenistä saatiin hyvin erilaisia kuvia myöhemmin. Osa hänet tunteneista ihmisistä rakasti ja kunnioitti häntä, osalla ei tuntunut olevan kuin pahaa sanottavaa. Yksi näistä joiden mielikuvissa Steven oli paha, oli yksi hänen kanssaan nuorena töitä tehnyt anonyymiksi jättäytynyt henkilö internetissä.

steve vitun kazmierczak. kyllä hän on juuri se ongelma täällä.

olin töissä pirates covessa myöhään 1995 ja sain tiedätkö 4.50 d /h lasten vahtimisesta ja kuten muistan steve kazmierczakin, sellaisen joka pennun joka on tekee outoja suihinottojuttuja koiransa kanssa, sellainen joka menee kylpyhuoneeseen runkkaamaan kun olet käymässä hänen luonaan, sellainen joka satuttaa lapsia juna-ajelulla koska hän on sekaisin ja hänelle ei pitäisi antaa kenttää keinotekoisissa junavaunuissa olevia lapsia kohtaan alumiinisen pesäpallomailan kanssa...kun steve vitun kazmierczak juoksi luokseni myöhään 95 aikaisin 96 ylpeänä esitellen omaa kopiotaan "i care because you do:sta" ihan kuin hän olisi yksi cooleista pennuista.

molemmat minä ja ystäväni joe kuoltiin sinä päivänä hieman.

Tuon tekstin pohjalta ilmestyi myös pieni uutinen, joka julkaistiin osoitteessa http://radaronline.com/exclusives/2008/ ... worker.php

Toiset taas muistelivat Steveniä lempeän perheen poikana, josta ei koskaan olisi voinut uskoa mitään sellaista mihin hän kuitenkin päätyi.

Gail Kazmierczak oli yksi mukavimmista ihmisistä jonka koskaan tunsin. Kävin koulua hänen poikansa Stephenin kanssa, joka päätti usean oppilaan elämän ennen omaansa syistä jotka vain hän yksin voisi ymmärtää. Hän valmistui high schoolistani vuosi ennen minua ja minä en tuntenut häntä kovin hyvin. Gail kuitenkin, sattuman kautta työskenteli samassa työpaikassa kuin äitini ja tuli hyvin läheiseksi perhetutuksi. Hän ja hänen miehensä Bob (Robert), joka nyt on toimittajien piirittämänä - ajatus joka murtaa sydämeni - olivat ihmisiä joita ei voinut olla rakastamatta.

Bob kehoitti minua taistelemaan kouluarvosanojeni puolesta, Gaililla taasen oli aina rohkaisevia sanoja minulle...he olivat niin lempeitä sydämeltään ja rakastavia. Bob, joka kyynelehtien pyysi mediaa jättämään hänet rauhaan tänä kamalana aikana, on diabeetikko ja Gail teki kaikkensa huolehtiakseen hänestä. He muuttivat Floridaan jotta hänellä olisi parempi olla ja yrittivät jopa vakuuttaa äitiäni muuttamaan heidän mukanaan - tai edes käymään siellä.

Käytyäni keskustelua äitini kanssa sain selville, että Gail oli menehtynyt syksyllä 2006. Olen tuplaten järkyttynyt nyt. Hän ja äitini puhuivat yleensä ongelmista joita heillä oli, tai sitten keräännyimme yhteen ruokailemaan ja kertomaan tarinoita. Kävi ilmi, että hänellä oli ALS (Amyotrofinen lateraaliskleroosi, tappava motoneuronisairaus, joka rappeuttaa sekä ylempiä että alempia liikehermoja) josta hän ei tiennyt - tai ei ainakaan koskaan puhunut siitä.

Olen täysin ja totaalisesti shokissa ja surullinen.

Sydämeni on niiden perheiden luona joilta kuoli omainen...ja erityisesti Bobin kanssa, jonka rakastava vaimo revittiin häneltä pois tuskan ja sydäntäsärkevän taudin vuoksi...ja sitten heidän poikansa, joka oli lahjakas ja kiinnostunut kielistä ja oppimisesta, mutta samalla myös hyvin hyvin sairas. Toivon että voisin löytää Bobin jotenkin ja halata häntä, suojata häntä kaikelta tältä.

Niin kovin surullista.

Friday, February 15, 2008
Now It's even closer to home...my heart is sick

This tragedy that happened at the NIU campus yesterday afternoon just got a little bit closer to home than just being a nearby campus from which many friends and my sister graduated from.

The shooter was the little boy next door....

( http://snicker-snak.blogspot.com/2008/0 ... rt-it.html )

Samainen kirjoittaja kirjoitti myöhemmin lisää Stevenistä.

Saturday, February 16, 2008
More on Steve

I can't get this kid or his family off of my mind.

Last night with Mike and in conversations with my daughter we struggled to try to find any signs in the past that Steve was mentally ill. ...

( http://snicker-snak.blogspot.com/2008/0 ... steve.html )

Median luodessa omaa kuvaansa ja Stevenin tunteneiden omaansa, oli vaikea sanoa millainen henkilö Steven Kazmierczak ihan oikeasti oli. Oliko hän liian peloissaan ja yritti esittää kovempaa kuin mitä olikaan, vai rauhoittuiko hän vain yksinkertaisesti iän myötä, kokien elämänsä kuitenkin yhä liian surkeaksi ja joutui turvautumaan sen vuoksi lääkkeisiin. Noiden muutaman vuoden aikana hän pärjäsi jopa melko hyvin ilman lääkkeitä, mutta jokin mursi puolustuksen jälleen myöhemmin.

Sanoivatpa ihmiset mitä tahansa, varmaa on se, että tuona aamuna Steven herää tyhjiä Red Bull ja Mountain Dew-pulloja täynnä olevassa huoneessaan. Hän pukeutuu, kerää osan vaatteistaan kasaksi sängylle ja kerää sitten aseet mukaansa. Nopea kävely parkkipaikan läpi valkoiselle Honda Civicille, autolle, joka ei koskaan osaisi herättää minkäänlaisia epäilyksiä. CD sisään soittimeen. Poliisi löytää myöhemmin tuon levyn jonka he toteavat itse poltetuksi ja kootuksi. Steven on nimennyt levyn pikkunäppärästi nimellä "Final CD". Koulun parkkipaikalla hän istuu autossa, kuuntelee levyn viimeisenkin kappaleen, Mansonin The Last Day on Earthin. "...I know its the last day on earth / Well never say goodbye..." Sanat katoavat musiikin myötä ja hän tietää olevansa valmis. Tai ei, ei ehkä valmis, mutta tietää joutuvansa tekemään sen nyt. Hän nousee ja ottaa kitarakotelonsa, vilkaisee vielä ympärilleen ja kävelee sitten sisään kouluun, luokan 100 oven taakse. Muut ovet on nyt lukittu, joten viimeinen henkäys, ennen kuin hän painaa kahvan alas ja kävelee lavalle. Viimeisen shown aika, viimeinen kerta kun hän seisoisi tällä lavalla siinä koulussa, joka joskus niin palkitsi hänet hyvin menneistä opinnoista ja ylisti loistavaksi oppilaaksi. Nyt oli loistavan oppilaan aika näyttää mihin hän kykeni. Pelko muiden silmissä, kauhu ja huudot. Kaikki se tuntui niin helvetin yhdentekevältä kuitenkin. Jossain vaiheessa hän kyllästyy lahtaamiseen ja päättää, että on aika. Paluu takaisin lavalle, ase ohimolle ja silmät kiinni.

It's time to say goodbye...

[Hippopotamus]

It's time to say goodbye...

Olipas mielenkiintoista lukea tämän hepun taustoja. Kiitoksia suomennoksesta ja hienosta koonnista sinulle.

[rimma]

Mielenkiintoinen teksti ja vaikka välillä tunteet kääntyvät säälimään Steveniä niin lopulta kuitenkin muistaa aina että tappoi viattomia ihmisiä. Tai no kuka meistä nyt on viaton oikeastaan mutta kellään ei ole tuollaiseen oikeutta.
On kuitenkin mukava perehtyä myös näidet tappajien taustoihin. Silloin saattaa ymmärtää asioita hieman paremmin ja tietää ainakin mistä puhuu.

[Sakara]

Kiitos VoDKalle ansiokkaasta tekstistä, mielenkiintoista luettavaa, jossa oli paljon minulle ihan uutta tietoa!

[Katsa]

Silloin saattaa ymmärtää asioita hieman paremmin ja tietää ainakin mistä puhuu.

Niin, onko sulla tapana useinkin puhua, vaikket tiedä?

[rimma]

Silloin saattaa ymmärtää asioita hieman paremmin ja tietää ainakin mistä puhuu.

Niin, onko sulla tapana useinkin puhua, vaikket tiedä?

Aistittavissa jonkinlaista sarkasmia. On asioita joita voi spekuloida loputtomiin mutta jos ei asiasta ole tietoa niin se on lähes tuhan kanssa. Etkö ole samaa mieltä?
Kun alkaa puhumaan esimerkiksi jostakin kouluammuskelu tapauksesta on ihan hyvä tietää taustoja ennen kun menee puhumaan niistä. Muuten se olisi vain spekulointia. Tosin vaikka ei olisi faktatietoa jostakin tapauksesta, siitä voi kyllä puhua muttei se johda mihinkään sen suurempaan ratkaisuun.
Mutta joo, ihan miten haluat.

[VoDKa]

Löytyi. Ei mitään erikoista, mutta jotakuta voisi ehkä kiinnostaakin. Ainakin minua kiinnosti, kahden sekunnin verran.

http://stephenkazmierczak.com/

Ja olkaa hyvä tuosta aiemmasta, hienoa että sen joku luki sitten kuitenkin, koska mielestäni Kazmierczakin elämä on ollut tavallisuudesta poikkeavuutensa vuoksi mielenkiintoinen. Oli myös hauska huomata miten niinkin selkeästi hoidon tarpeessa oleva ihminen pystyy vuosia näyttelemään ns. selväjärkistä.

Ystävänpäivällekin tuli ihan uusi merkitys tämän ammuskelun ja sen historian myötä. Kerrankin jokin syy keittää ystävänpäiväkahvit.

[Sakara]

^ Itse asiassa aika outoa, miten vähän (no vähän ja vähän, kaikki on suhteellista) kyseinen tapaus sai julkisuutta, sen verran mielenkiintoinen elämäntarina on kyseessä... Ehkä se on sitten tuo suhteellisen pieneksi jäänyt uhriluku. Melkoisen kirjan Kazmierczakin elämästä kyllä kirjoittaisi.

[Howler]

Vaikea kuvitella, että tästäkin olisi nyt sitten vuosi. Ei yhtään tunnu siltä.