Sivu 7/8

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: To Maalis 28, 2024 8:05 pm
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Minne kirjoitti: To Maalis 21, 2024 4:54 pm Pitäisikö tätä otsikkoa muuttaa, sillä henkirikosten osalta eivät kaikki otsikossa mainitut kaupungit keiku kärjessä? Vai mihin tilastoon nämä nimet perustuu?
Otsikkoa ei pitäisi muuttaa. Ne viisi kaupunkia jotka siellä nyt ovat, edustavat henkirikostilastossa kaupunkeja joissa on tehty keskimääräistä enemmän henkirikoksia, tai ollaan jopa kärjessä; Eniten tapauksia on kirjattu Keski-Lahteen.

Absoluuttisen määrän perusteella eniten tapauksia on vuosina 2000-2020 Helsingissä, Vantaalla, Oulussa, Espoossa, Lahdessa, Tampereella, Turussa, Kuopiossa, Porissa ja Jyväskylässä.

Näistä mainituista 10 kaupungista on kartalla neljä kaupunkia. Eikä missään ole sanottu, etteikö niitä tulisi lisää

Poliisihallituksen tilastot ovat sikäli harhaisia, että niissä on jostain syystä mukana henkirikosten yrityksetkin ja niitä ei ole karttaan merkitty.

Väkilukuun suhteutettuna ensimmäisenä on Pelkosenniemi Lapin itäosassa 12 tapauksella 20 vuoden aikana.

Pelkosenniemeä ei olla vielä toistaiseksi harkittu ottaa kartalle.

Kursivoidut tekstit eri uutislähteistä, mutta samasta tilastosta.

Huom! Useita karttoja päivitetty, tapauksia lisätty, kuvia ja uutisotsikoita sekä tekstiä inforuutuihin lisätty. Käykää katsomassa.

Hyvää pääsiäistä!

t: tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: Pe Maalis 29, 2024 12:52 pm
Kirjoittaja Xalpel
Vuoden 1973 Poliisin tietoon tullut rikollisuus asiakirjan mukaan Jyväskylän maalaiskunnassa tapahtui vuonna 1973 kolme henkirikosta, mutta nolla henkirikoksen yritystä. Syytä olettaa, että tammikuun perhetragediassa myös kolmas uhri kuoli vammoihinsa?

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: To Huhti 04, 2024 5:52 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Tähän listaan toivoisin syystäkin lisättävän Vantaan. Varmasti henkirikosten määrä ylittää reippaasti valtakunnallisen keskiarvon väestön lukumäärään verrattuna.

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: Su Huhti 07, 2024 12:02 am
Kirjoittaja mikko1979
Helsingin Sanomien 10.8.1970 ilmestyneestä lehdestä löytyi uutinen otsikolla Vauvan ruumis kaatopaikalla Jyväskylässä. Joku taitavampi voisi lisätä tuon uutisen tuonne Jyväskylän listaan. Eli, Helsingin Sanomat 10.8.1970 ja sivu 10.

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: Ti Huhti 09, 2024 1:21 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
mikko1979 kirjoitti: Su Huhti 07, 2024 12:02 am Helsingin Sanomien 10.8.1970 ilmestyneestä lehdestä löytyi uutinen otsikolla Vauvan ruumis kaatopaikalla Jyväskylässä. Joku taitavampi voisi lisätä tuon uutisen tuonne Jyväskylän listaan. Eli, Helsingin Sanomat 10.8.1970 ja sivu 10.
Lisätty karttaan. Kiitos vihjeestä.

t: tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: Su Huhti 21, 2024 9:55 am
Kirjoittaja Martti Vanne
Ainakin Jyväskylän ja Porin kartat on tyhjiä.

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori

Lähetetty: Su Huhti 21, 2024 11:31 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Martti Vanne kirjoitti: Su Huhti 21, 2024 9:55 am Ainakin Jyväskylän ja Porin kartat on tyhjiä.
Eivät ole.

kaupunkikartat.jpg
kaupunkikartat.jpg (169.52 KiB) Katsottu 1928 kertaa
Klikkaa vasemmasta reunasta ruutuun ruksi ja sen kaupungin henkirikokset tulevat näkyviin. Ruudut saa näkyviin kun klikkaa vasemmassa yläreunassa olevaa nuoliruutua.

T. tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: La Huhti 27, 2024 7:18 pm
Kirjoittaja murha.infon tiimi
Uusi kartta julkaistu!

Siirryimme Hämeeseen ja tarkastelun kohteena Hämeenlinna ja Hattula. Sekä Hämeenlinnaan vuoden 2009 alusta kuuluneet Hauho, Kalvola, Lammi, Renko ja Tuulos.

Mielenkiintoisia lukuhetkiä. Mikäli sinulla on tiedossa tapaus mikä puuttuu, tai lisätietoja kartalla jo oleviin tapauksiin, niin kirjoita ne tähän tai tiimin postilaatikkoon.

Kartta löytyy etusivulta: https://www.murha.info/2024/04/27/suome ... n-koskaan/

t: tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: La Huhti 27, 2024 10:42 pm
Kirjoittaja McCall
Kartasta näyttäisi puuttuvan Willa Katinalassa tapahtunut naisasukkaan kuolemaan johtanut pahoinpitely. Tosin en osaa sanoa, että mikä tässä oli lopputulema, joten täytynee vähän pöyhiä arkistoja.
viewtopic.php?t=29036

Lisäksi puuttuu Hattulassa tapahtunut kuolemaan johtanut pahoinpitely vuodelta 2011:
viewtopic.php?t=11798

Vartiopalveluksessa ollut panssariprikaatin varusmies kuoli vahingonlaukaukseen Suomen kasarmissa Hämeenlinnassa 1993.
viewtopic.php?p=819993#p819993

Isä ampui tyttärensä ja itsensä Hämeenlinnan keskustan asunnossa vuonna 1982:
viewtopic.php?t=9101

Pirttikoskelta löytyi ihmisen jäänteitä vuonna 2018. Tekopaikka ei tiedossa, mutta kyseessä oli siis Keravalla asustellut ja kateissa ollut mies.
viewtopic.php?t=26045


En tiedä kuuluisiko tämä nyt ehkä kuitenkin Lahden alle kun Padasjoki on Päijät-Hämeessä, mutta tämä on jäänyt katveeseen:
Jukka Mäkelän surma Padasjoen työleirillä 1982.
viewtopic.php?t=14743

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: La Huhti 27, 2024 11:21 pm
Kirjoittaja L'amourha
1909 syntynyt Reinhold Laakso ammuttiin Leiniälässä (jossa jo Kaarlo Albert Niemisen täppä), tapahtui 21.10.1962 Laakson talon pihasaunalla. Jukka Siitoin (toisessa uutisessa Siitoinen) ampui Laaksoa kolmesti, kaksi osui vatsaan ja yksi sääreen. Laakson takana seissyt Martti Laine haavoittui vatsaan samoista luodeista, laakeista oli isoin puhti jo pois ja Laine selvisi hengissä. Ampuja oli tullut Laaksolle vasikan ostoaikeissa.

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: Su Huhti 28, 2024 1:15 am
Kirjoittaja L'amourha
Putkasurma Hämeenlinnan poliisilaitoksella 1985, täppä on väärässä paikassa. Hämeenlinnan pollarilaitos sijaitsi osoitteessa Kasarmikatu 14 vuoteen 2013 saakka.

Kiitos tiedosta. Siirretty.

t: tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: Su Huhti 28, 2024 1:38 am
Kirjoittaja L'amourha
Hattulan Suojärventieltä löytynyt Jorma Kestolan ruumis, täppä on violetilla, jos siihen leikkeen haluaapi niin tuossa:

HS 05.03.1997 Jorma Kestola Matti Koivula 31.12.1996 Hämeenlinna.jpg
HS 05.03.1997 Jorma Kestola Matti Koivula 31.12.1996 Hämeenlinna.jpg (48.68 KiB) Katsottu 1115 kertaa
Jutusta on lyhyt ketjukin:
viewtopic.php?t=6133

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: Su Huhti 28, 2024 9:40 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
L'amourha kirjoitti: Su Huhti 28, 2024 1:38 am Hattulan Suojärventieltä löytynyt Jorma Kestolan ruumis, täppä on violetilla, jos siihen leikkeen haluaapi niin tuossa:


HS 05.03.1997 Jorma Kestola Matti Koivula 31.12.1996 Hämeenlinna.jpg

Jutusta on lyhyt ketjukin:
viewtopic.php?t=6133
Ei tarvitse lisätä. Tämä tapaus siellä jo on! Suomen mestari ammuttiin 1996. Uutiset ja kuvat sekä linkki. Myös tuo lehtileike tuomiosta. Kestola oli ihan ensimmäisiä kun karttaa kasattiin.

t: tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: Su Huhti 28, 2024 9:48 am
Kirjoittaja L'amourha


Ok, itselleni tuo violetti täppä aukaisee jostain syystä vain tekstin "Kestola löytyi Suojärventien varrelta", ei linkkiä tai mitään muuta mainittua.

Muoks, tajunta palailee pätkittäin, Kestolalle onkin näemmä kaksi täppää, tekopaikka ja ruumiin löytöpaikka.

Lisätty violettiin täppään infoa.
t: tiimiläiset

Re: Suomen synkimmät kaupungit: Kotka & Lahti & Tampere & Jyväskylä & Pori & Hämeenlinna

Lähetetty: Su Huhti 28, 2024 10:52 am
Kirjoittaja murha.infon tiimi
McCall kirjoitti: La Huhti 27, 2024 10:42 pm Kartasta näyttäisi puuttuvan Willa Katinalassa tapahtunut naisasukkaan kuolemaan johtanut pahoinpitely. Tosin en osaa sanoa, että mikä tässä oli lopputulema, joten täytynee vähän pöyhiä arkistoja.
viewtopic.php?t=29036

Lisäksi puuttuu Hattulassa tapahtunut kuolemaan johtanut pahoinpitely vuodelta 2011:
viewtopic.php?t=11798

Vartiopalveluksessa ollut panssariprikaatin varusmies kuoli vahingonlaukaukseen Suomen kasarmissa Hämeenlinnassa 1993.
viewtopic.php?p=819993#p819993

Isä ampui tyttärensä ja itsensä Hämeenlinnan keskustan asunnossa vuonna 1982:
viewtopic.php?t=9101

Pirttikoskelta löytyi ihmisen jäänteitä vuonna 2018. Tekopaikka ei tiedossa, mutta kyseessä oli siis Keravalla asustellut ja kateissa ollut mies.
viewtopic.php?t=26045

En tiedä kuuluisiko tämä nyt ehkä kuitenkin Lahden alle kun Padasjoki on Päijät-Hämeessä, mutta tämä on jäänyt katveeseen:
Jukka Mäkelän surma Padasjoen työleirillä 1982.
viewtopic.php?t=14743
Kiitos huomioista! Kolme tapausta lisätty. Tarkkana olit, osa oli jäänyt puuttumaan.

Jukka Mäkelä, Padasjoki ei kuulu Lahden karttaan.
Pirttikosken tapauksesta emme tiedä missä henkilö on surmattu.
Willa Katinalan tapaus on mielenkiintoinen eikä siitä ole tosiaan uutisoitu aikoihin. Odotellaan lisätietoja.
Parolannumen tapaus lisätty karttaan.
Keskustassa tapahtunut ampuminen lisätty karttaan.
Hattulan pahoinpitely lisätty.

t: tiimiläiset