Palava helikopteri syöksyi yleisön joukkoon Ahvenistolla -84

[Arthur Nebe]

Olisi mielenkiintoista kuulla mahdollisesti paikalla olleiden/tilanteesta tuoreeltaan lukeneiden kuvausta tapahtuneesta. Kaikin puolin varsin poikkeuksellinen onnettomuus:

- yleisölennätysonnettomuuksia tapahtuu varsin harvoin ja niihin liittyy aina suuri dramatiikka onnettomuuden tapahtuessa suuren yleisön silmien edessä
- helikopteri oli aikalaistiedon mukaan "ylikuormattu", suosituksena oli kaksi matkustajaa mutta matkustajia oli ohjaajan lisäksi neljä
- kopteri kieri palavana jyrkkää rinnettä alas ja murskasi alleen katsojia, lisävahinkoa syntyi siitä lentäneistä kappaleista ja räjähdysmäisesti syttyneestä polttoaineesta
- onnettomuus oli potilasainekseltaan varsin epätavanomainen: sairaalaan tuotiin hetkessä useampi kymmenen vaikeasti palanutta potilasta ja jo yksittäisen palovammapotilaan hoidon hitaus ja vaikeus huomioiden voi kuvitella hoitoprosessin vaikeuden

Tässä muutaman viikkolehden kuvalliset reportaasit tapauksesta:
http://www.geocities.com/einofrom/ahvenisto.html

Ilmeisesti onnettomuudesta on olemassa myös liikkuvaa kuvaa, jonkun paikalla olleen videoimana. Tätä kuvaa oli muistikuvien mukaan näytetty myös televisiouutisissa pian onnettomuuden jälkeen. Ylen elävästä arkistosta en siitä kuitenkaan löytänyt viitteitä, saati Youtubesta.

[EuroJR]

Tuosta löytyy jossakin noista "Poliisi Kertoo" -kirjoista todella mittava paketti. Siellä on lukuisia silminnäkijähavaintoja jne. Referaatin tekoon kyllä menee aikaa varmasti koko päivä. Itselläni on aika pino jonossa, joten vapaaehtoisia kaivataan. Jos ei kettän löydy, joskus kauniina päivänä laitan tästä lisää tarinata.

[maija turjukka]

PPK-kirjasta 1989 löytyy kopterin matkustajienkin kertomukset tapahtumien kulusta. He olivat siis eräs rouva 11-vuotiaan poikansa kanssa ja 16-vuotias ammattikoululainen itseään kuutisen vuotta vanhemman serkkunsa kanssa. Näistä vain viimeisenä mainittu serkku menehtyi vammoihinsa seuraavana päivänä.

Tässä suoria lainauksia kirjasta:

-Rouva istuutui poikansa kanssa vasemmalle puolelle ja kaksi nuorukaista koneen oikealle puolelle. Matkustajat kiinnitettiin istuinvöihin kaksittainkertomatta tarkemmin, miten vyön saa avatuksi.

-Rouva kertoi, että vauhti tuntui kovalta laskeutumispaikkaa lähestyttäessä. laskeutuminen tuntui tapahtuvan normaalisti, kunnes yhtäkkiä tuntui, kuin kopteriin olisi tartuttu sen alapuolelta ja ravisteltu. Tuuli tuntui ravistelevan kopteria. Sitten kaikki tapahtui hyvin nopeasti.

-Kun helikopteri pysähtyi, rouva sai heti istuivyön lukon auki ja työnsi poikansa rikkoutuneesta matkustamosta ulos. Paikalla olleet ihmiset ottivat hänet vastaan ja hänet toimitettiin heti sairaalaan vakavasti loukkaantuneena.

Ammattikoululaisen (henkiin jääneen 16-vuotiaan) kertomus:

-"Laskeutumisalueelle tultaessa tuuli nappasi kopteriin, runko heilahti voimakkaasti ja tempaisi jonkin tolpan mukaansa. Lentäjä sanoi, että "laskeutumisteline katkesi". Sitten tuntui, että kone pääsisi jälleen ilmaan, mutta nokka nousikin ylös ja kopteri putosi rinteeseen. Siitä se lähti kierimään ja syttyi kierimisen aikana palamaan. Jossain vaiheessa se pysähtyi ja matkustamossa ollut nuori poika pääsi ensiksi koneesta ulos. Naisen ulospääsystä en tiedä mitään. Minun kaverini oli ihan paniikissa ja minä sain istuinvyön auki ja menin siitä alakautta ulos.
Lentäjä meni tuulilasista ulos. Sitten en kiinnittänyt huomiota muuhun. Päästyäni ulos minä juoksin ja minun housuni paloivat, hiuksetkin kärvähti ja minä menin kierimään sinne lähelle niitä nakkikojuja. Minulla on palovammoja käsissä ja ksvoissa, oikea jalka on täysin palanut... minun toverini... minulla on tunne, että se joutui paniikkiin, kun se oli kerran aikaisemmin jäänyt palavaan autoon", poika kertoi.

Tässä vielä piirroskuva laskeutumispaikasta ja kirjan kuvaus laskeutumisalueesta:
Helikopterin laskeutumispaikka sijaitsi ylätasanteella, jossa laskupaikan pituus laskeutumissuuntaan oli oikeassa reunassa 9m ja vasemmassa 13m. Alueen leveys rinteen reunalla oli 24m ja metsän puolella 21m. Varsinaisesta katsomorinteestä oli laskeutumispaikan kohdalta lippusiimalla eristetty suoja-alue, jonka leveys yläpäästä oli 24m ja alapäästä 32m.

LINKKI KUVAAN:

http://www.aijaa.com/img/b/00144/2112781.jpg


Jo kuvaa katsomalla selviää se, miksi alue oli laskeutumiseen täysin sopimaton... nelikulmaisen alueen asemesta käytettävissä oleva alue olikin pitkänomainen. Ja suuremmalta kuolleitten määrältä vältyttiin vain siksi, että kopteri onnekkaasti putosi tuolle lippusiimalla eristetylle alueelle rinteessä.

Pahoittelen liian leveää kuvaa, mutta nää skannaustaitoni ovat hieman vajavaiset... Tutkijalautakunnan raportista ja oikeudenkäynnin kulusta yritän vielä kasata jonkunlaista referaattia illemmalla.

EDIT: Muutettu kuva linkiksi kuvaan - RAID

[Tampereen Tyttö]

Sisareni oli paikalla. Kyselinkin häneltä vähän aikaa sitten tapauksesta. Ehkä saan informaatiota ja kirjoitan sitten tänne.

[Macchiavelli]

Itse olin tuolloin pelipaikoilla, tosin ikää oli jotain 7 v ehkä. Se vain jäänyt mieleen, että kopteri putosi yleisöön. Isompaa kaaosta tästä ei kuitenkaan muistaakseni syntynyt, ainakaan varikon puolella, jossa mekin olimme. Voisin kanssa faijalta kysellä tarkemmin kun seuraavan kerran oon yhteyksissä.

[Anna]

Jossain nuorten kirjassa päähenkilö kuolee kyseisessä helikopterionnettomuudessa. Luin kirjan joskus teininä ja en kyllä arvannut että tuo onnettomuus on joskus oikeasti tapahtunut

[maija turjukka]

Tuossa aiemmin lupailin lisää referaattia PPK-kirjasta...

Tutkijalautakunnan työskentelystä ja raportista kerrotaan seuraavaa:

Videonauhoituksia oli käytettävissä kolmen eri kameran kuvaamina. Nauhoitukset alkoivat kuitenkin vasta siitä vaiheesta, kun helikopteri oli jo törmännyt rinteeseen. Helikopterin lähestymisestä ja laskeutumisyrityksestä ylätasanteelle ei ollut videomateriaalia. Yhdeltä ääninauhalta kuultiin kopterin moottorin ääni lähestymisvaiheessa ja pystyttiin arvioimaan moottorin pyörimisnopeus.
Valokuvasarjoja putoamisvaiheen tapahtumista oli kuitenkin käytettävissä useita, samoin silminnäkijöiden lausuntoja.

Kopteri tutkittiin myös tarkasti: VTT tutki kopterin laskutelineen kiinnitysosien ja ohjausjärjestelmän vivun murtumat, Finnair Oy teki ohjausjärjestelmän hydraulilaitteiden tarkastuksen ja toimintakokeet, Ilmatieteen laitoksen lentosääosasto teki säätilaa koskevan analyysin ja jo edellä mainittu moottoriäänien äänite analysoitiin Ilmavoimien varikolla.
Lisäksi tutkijalautakunta lensi vertailulentoja rajavartiolaitoksen Augusta Bell -kopterilla ja haastatteli useita kokeneita helikopterilentäjiä.

Poimintoja tutkimustuloksista:

Helikopterilentäjällä oli kuuden eri helikopterin tyyppikelpuutus, mutta sekä kolutuksessa että koulutuksen toteuttamisen valvonnassa todettiin useita puutteita. Lentokokemusta ohjaajalla oli yhteensä 286 tuntia, joista 32 tuntia onnettomuuteen joutuneella konetyypillä. Varsinaista koulutusta onnettomuuskopterilla lentämiseen ohjaaja oli saanut 2 tuntia 15 minuuttia , mutta koulutuksen sisällöstä annetut todistukset olivat puutteellisia, eikä lentoja ollut tehty maksimilentopainossa. (koneen lentomassa oli 1272kg, kun suurin sallittu lentomassa oli 1338kg)
Tutkijalautakunta katsoikin, että tyyppikoulutuksen määrä ja laatu olivat olleet riittämättömiä ansiolentotoimintaan vaadittavan käsittelytaidon ja -varmuuden hankkimiseen vaikeasti käsiteltävälle kopterityypille.
Kopterista löydetyllä hydraulitehostuksen asennusvirheellä ei lautakunnan mukaan ollut merkittävää osuutta onnettomuuteen.

Laskeutumispaikka todettiin huonosti valituksi ja liian pieneksi (katso aiemmin linkittämäni kuva alueesta). Kaupallisista syistä lentäjä ei ollut hyväksynyt lennätyspaikaksi moottoriradan ulkopuolista raviradan aluetta, vaan paikaksi oli valittu moottoriradan ylätasanne. Lentoyhtiön lentotoiminnan johtaja ei ollut tarkistanut lentopaikan sijaintia ja soveltuvuutta vaan oli jättänyt tehtävän suhteellisen kokemattomalle lentäjälle, joka oli ollut yhtiön palveluksessa vasta kuukauden ajan.

Säätila oli puolipilvinen ja tuuli heikko, mutta yleisölennon aikana tuuli voimistui ja muuttui puuskittaiseksi. Lentäjä luuli yrittäneensä laskeutumista vastatuuleen, mutta hän oli tehnyt virhearvion (tuulen puuskaisuuden takia) ja tosiasiassa laskeutuminen tapahtui lähes myötätuuleen.

Yhteenvetona edellisistä vielä tutkijalautakunnan käsitys onnettomuuden syystä:
Tutkijalautakunta pitää onnettomuuden syynä myötätuuleen ja sopimattomalle laskupaikalle tehtyä laskeutumisyritystä, jolloin ohjaaja menetti helikopterin suuntaohjattavuuden. Pyrstön heilahdettua sivulle helikopterin laskuteline iskeytyi maahan ja irtosi. Helikopterin noustessa ja siirtyessä rinteen yläpuolelle laskuteline jäi riippumaan pyrstöroottorin ohjausvaijereitten varaan vaikeuttaen ohjausta. Pienenemään päässyt roottorin pyörimisnopeus aiheutti helikopterin vajoamisen katsomorinteeseen. Myötävaikuttavina tekijöinä ovat olleet olosuhteisiin nähden varsin suuri lentomassa ja ohjaajan vähäinen lentokokemus helikoptereilla ja erityisesti ko. helikopterityypillä.

lähde: Poliisi kertoo 1989 -kirja

[Arthur Nebe]

Kiitokset kaikille vastanneille tiedoistanne.

Jos jollakulla on tarkempaa tietoa vainajista/loukkaantuneista ja siitä kuinka moni menehtyneistä kuoli välittömästi ja kuinka moni myöhemmin sairaalassa, siitä olisi kiintoisa kuulla.

Tämäntapaisia onnettomuuksia joissa valtaosan loukkaantuneista tyyppivamma on vakava palovamma sattuu (onneksi) todella harvoin. Hoitokustannusten puolesta kuitenkin ehdottomasti "kallein" suuronnettomuustyyppi.

[maija turjukka]

^Mun käsittääkseni ne kaikki menehtyneet, jotka olivat laskeutumisrinteessä, kuolivat hetikohta ja vain se koneessa ollut serkkupoika seuraavana päivänä. Perustelen tätä sillä, että avauksessa linkitetyssä Apu-lehden artikkelissa mainittiin neljä menehtynyttä tunnistetuksi iltaan mennessä.

PPK-kirjassa kerrottiin myös, että vain yhdelle pahoin loukkaantuneelle määrättiin maksettavaksi korvauksia vuosikausia kestäneistä sairaala/kuntoutushoidoista (ihonsiirtoja pahoin palaneille alueille ja työkyvyn menetys).

Vielä lisäystä noista tuomioista: Vielä yli neljä vuotta onnettomuuden jälkeen oikeusprosessit olivat kesken. Alioikeuden päätös annettiin joulukuussa -87, mutta -89 PPK-kirjan artikkelia kirjoitettaessa ei vielä oltu käsitelty tuomioista tehtyjä valituksia. Ehkä joku osaisi kaivaa lopullisetkin tuomiot jostain arkistosta?

Tässä kuitenkin se Hämeenlinnan raastuvanoikeuden tuomio pääpiirteittäin:
-laskupaikka ei ollut turvallinen, vastuu laskupaikan riittävyyden ja turvallisuuden arvioimisesta oli lentäjällä (ei järjestäjillä eikä lentäjän työnantajalla/lentotoiminnan johtajalla)
-oikeus katsoi jääneen näyttämättä, että lasku olisi tapahtunut myötätuuleen ja että lentäjä olisi jättänyt riittävästi huomioimatta sääolosuhteet
-lentäjä on rikkonut laskeutumisalueen kokoa koskevaa ilmailumääräystä ja aiheuttanut huolimattomuudellaan onnettomuuden

Tuomioksi yksinteoin tehdystä ilmailuliikennerikkomuksesta, viidestä kuolemantuottamuksesta ja kymmenestä ruumiinvamman tuottamuksesta tuli rangaistukseksi 80 päiväsakkoa á 64 mk, eli yhteensä 5120 markkaa.
Jo aiemmin mainitsemani korvaus vaikeasti loukkaantuneelle henkilölle (100 000 markkaa) määrättiin vahingonkorvauslain perusteella lentäjän työnantajan maksettavaksi, koska loukkaantunut ei ollut ollut helikopterin kuljetettavana.

[Jaakos]

Meinasin jo tästä kirjoitella juttua, kun haku ei aluksi tuonut tietooni tätä ketjua. Itse olen ollut niin nuori, etten tuosta muista mitään, mutta jälkikäteen olen lukenut lehdestä. Silloin järkytti kuvat mustaksi ja karrelle palaneesta nuoresta lapsesta! Jotenkin tuntuisi ettei tänä päivänä julkaistaisi kuvia ruumiista aamun sanomalehdessä. Löysin muutaman linkin, joista osa jo aikaisemmin linkitetty tänne.

Apu-lehden juttu seuraavalta päivältä:
http://ahvenisto.webs.com/apu11584.jpg

Seura-lehden juttu seuraavalta päivältä:
http://ahvenisto.webs.com/Seura19_84.jpg

Lyhyt videopätkä, jossa laskeutumista ei näy vain rinnettä alaskieriminen:
http://www.youtube.com/watch?v=o_4_HhXBnNQ

YLEn Elävästä arkistosta onnettomuuden jälkipuintia:
http://www.yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=2&t=&a=8758

[Rocket]

Paljoa en muista, mutta tämän tapauksen tulen aina muistamaan. Yksityiskohdat siitäkin olivat tosin jo vähän hämärän peitossa. Olin tapahtuma-aikaan vähän toisella kymmenellä ja näin televisiosta videokuvan - moneen kertaan, kaikissa uutisissahan se pyöri. Meille tuli Apu-lehti ja varmaankin luin tuon jutunkin silloin, vaikutti ainakin aika tutulle. Vielä kun itse harrastin ja seurasin innokkaasti moottoriurheilua, niin tuo tuntui aika läheiseltä tapahtumalta vaikka välimatkaa olikin yli 200 km. Silloin en tosin vielä ollut Ahvenistolla koskaan käynyt.

Kiitokset Jaakokselle linkeistä. "Mukava" palautella mieleen tämäkin tapahtuma tarkemmin.

[solumbo]

Paikalla oltiin.Helikopterin rikkoontunut jalas oli tarttunut lippusiimaan ja repi irti maasta siiman tappeja/ankkureita.Kopterin roottorit kynsivät rinnettä aiheuttaen hiekkapöllähdyksiä kunnes koko roottorihässäkkä irtosi lentäen jonkun kojun päälle.

[Siru83]

Jossain nuorten kirjassa päähenkilö kuolee kyseisessä helikopterionnettomuudessa. Luin kirjan joskus teininä ja en kyllä arvannut että tuo onnettomuus on joskus oikeasti tapahtunut

Taru Väyrynen Pilven Varjo. Loistava ja koskettava kirja, jonka kirjoittaja ymmärtää ihmisistä paljon enemmän kuin monet psykologisedät ja -tädit yhteensä ja osaa pukea tuon ymmärryksen sanoiksi. Esim. kohta "varjoihmisistä" ja "elävistä ihmisistä". Tässä kuitenkin Ahveniston helikopterionnettomuudesta kirjoitetut fiktiiviset kohdat, joita kirja kuvaa todentuntuisesti:

Helikopteri putosi Ahvenistolla kauniina kevätpäivänä 1984 ja kieri väkijoukkoon surmaten viisi ihmistä. Noin uskomatonta asiaa ei kirjaan uskaltaisi keksiä, joten se onkin totta. Mutta Kristaa ja Jasua, jotka juoksivat pois helikopterin alta ja pelastuivat kokeakseen jo seuraavassa kuussa monin verroin pahempaa, ei koskaan ole ollut olemassa. Silti heidän tarinansa on tosi. Avaa lehti minä päivänä hyvänsä, aina löydät sen. Jossain toistuu joka päivä vain vähäisin muutoksin se mitä nämä nuoret kokivat.

Eihän meillä rahaa ollut silloinkaan tarpeeksi mihinkään pääsylippuihin, mutta Krista tapasi portilla tutun miehen ja puhui meidät sisään. Jasu ja Markus olivat ryömineet harjun puolelta moottoriradan aidan alta. Näimme heidät pariin otteeseen kauempaa mutta pojat taisivat muistaa varoituksen, eivät pyrkineetkään seuraan.

Kilpailu ei meitä suuremmin kiinnostanut. Kaunis ilma ja ihmispaljous josta saattoi löytää tuttuja tai vielä parempi uusia tuttavuuksia oli se minkä takia olimme tulleet. Meidän puolestamme autot saivat käryttää kumia ja ulvottaa renkaita minkä ehtivät. Me kuljimme rinteillä, istuskelimme välillä ja nauroimme herkästi kaikelle.

Seuraa olisi löytynyt kaiken aikaa, muttei meitä kiinnostavaa. Humalainen nuori mies seurasi meitä niin sitkeästi että Kristan oli lopulta pysähdyttävä puhumaan hänelle selviä sanoja.

– En mä susta välittäiskään mutta tuo sun sisko on söpö, humalainen puolustautui.

Nauroimme sitäkin kun hän viimein loukkaantuneena hoippui muualle.

– Söpö sisko, Krista sanoi. – Lasketaanko rahat jos saatais irti nakit?

– Ei tuhlata, sanoin. – Sitä tarttee jäädä tupakkaan. Mun alkaa olla loppu.

Hän aukoi kuitenkin kukkaroaan, laski. Nakinmyyntikoju oli alempana rinteessä, sen luona oli jonoa. Ulkoilma teki nälkäiseksi, vaikka lihapiirakka olisi kyllä maistunut.

– Ostetaan sit myöhemmin kun tulee enempi nälkä, Krista päätti. – Ellei sitä ennen löydetä ketään joka tarjoo.

Helikopteri laskeutui pöristen, vaappui tuulessa. Se lennätti yleisöä ja sen laskeutumiskoroke oli yläpuolellamme rinteessä. Katsoin sitä hetken ja ihmettelin että jotkut maksoivat päästäkseen tuollaiseen. Itse en olisi mennyt sillä lentämään pienestä rahastakaan.

– Istutaan tähän, ehdotin. – Maa tuntuu aika kuivalta. Laitetaan vaikka takit alle.

– Mä en tän päälle istu, Krista sanoi. Hän roikotti farkkutakkiaan käsivarrella, oli niin lämmin. Hänen takkinsa oli aika uusi ja kasvatusvanhempien ostama, kalliimmalla kuin mihin nuorisokoti myöntyi. Katsoin omaani. Se välttäisi istumisalustaksi, se alkoi olla melkoisen entinen.

Äkkiä Krista tarttui käsivarteeni lujalla otteella.

– Juokse! hän huusi.

Oli hyvä että olin niin tottunut tottelemaan Kristaa. Seurasin hänen mukanaan kompastellen ja ihmeissäni, en vastustellut. Edessämme oli pieni poika, Krista tarttui sitä takinselästä ja tempasi sen mukaamme.

Sitten vasta näin miksi juoksimme. Helikopteri oli pudonnut ja syttynyt palamaan, se kieri rinnettä alas juuri sen kohdan yli johon olimme aikoneet istua. Ihmiset huusivat ja juoksivat mutta kaikki eivät ehtineet alta. Tulipallo vyöryi nakkikioskia kohti.

Nostin kädet kasvoilleni ja huusin. Oma huutoni hukkui huutoihin ympärillä. Hetken ajattelin että tämä oli painajaisuni, että heräisin kohta. Tuntematon nainen takanani hoki:

– Voi hirveetä, voi hirveetä.

Otin kädet kasvoiltani ja mahdoton oli pakko ymmärtää todeksi. Eihän helikoptereita tipu ihmisten niskaan, eihän yllättävä kuolema iske kauniina kevätpäivänä iloiseen väkijoukkoon. Silti niin oli käynyt. Maassa oli ihmisten kappaleita, aivan edessäni käsi. Hiukan alempana rinteessä paloi mies soihtuna. Krista juoksi sen luo ja joku mies päinvastaiselta suunnalta, ne kaatoivat sen maahan ja Krista paineli takillaan liekkejä. Sitten hän seisoi hetken takki kädessään, katsoi jalkoihinsa ja lähti sitten tulemaan minun luokseni.

Apua huudettiin useassa paikassa. Olen käynyt ensiapukurssin ja olin kurssilla kuvitellut, että tottakai osaisin hätätilanteessa toimia. Mutta minä vain vapisin ja seisoin paikallani.

Autot ajoivat ohi.

– Nuo tollot ei edes tajua lopettaa kilpailuja, Krista sanoi.

Hän oli kalpea mutta toiminnanhaluisen näköinen, katsoi ympärilleen kuin etsien mitä vielä voisi tehdä.

– Tää takki tais mennä pilalle, hän sanoi ja katsoi vaatetta miettivästi. – Pitäiskö meidän yrittää auttaa? Sähän osaat ensiapua. Vaikka aika moni kyllä kuoli.

Se mitä hän sanoi tuntui sillä hetkellä jotenkin valtavan huvittavalta. Kaksi asiaa, pilalle mennyt takki ja ihmisten kuolema ikään kuin tasa-arvoisina huolina. Aloin nauraa, nauroin nikotellen, ja sitten tajusin että oikeastaan itkin. Kristan kasvot näkyivät sumeina kyynelien läpi.

– Mikä sun on? hän ihmetteli. – Sä tunnut ihan kummalliselta, et kai sä loukannu ittees mitenkään? Sun huulet on ihan valkoset. Et kai sä pyörtyä aio?

Pyyhin silmäni ja näin taas käden maassa. Siinä se oli, irtileikkautunut ihmiskäsi. Osoitin sitä.

– Joo, Krista sanoi asiallisesti. – Se on käsi. Se jonka se on silpoutui kai muutenkin. Semmonen pyörivä osa siinä helikopterissa leikkas niitä. Huomaatsä, nyt vasta kilpailu älytään keskeyttää. Mut kato, nyt tulee jo eka ambulanssi.

Vapisin yhä rajummin ja nyt vasta Krista alkoi tosissaan huolestua minusta.

– Tuu, mennään pois, hän sanoi. – Ei meistä täällä apua oo, ja tänne on jo tulossa niitä jotka osaa.

Hän talutti minua kuin vanhusta, tukevasti ja huolellisesti.

– Jos sua niin kauhistutti se käsi niin parempi ettet nyt kato yhtään minnekään, hän sanoi kun menimme alas kohti rataa.

Tottelin enkä katsonut, mutta silti kuulin että jossain joku itki ja lapsen ääni hoki ”äiti, mua sattuu” ja kauempana huudettiin ambulanssia.

Kävely ja pääseminen kauemmas onnettomuuspaikalta auttoi. Vapina lakkasi, mutta Krista oli silti päättänyt että nyt palattaisiin suoraan nuorisokodille.

– Onni ettei ostettu nakkeja, Krista sanoi. – Sinne se kieri. Ja onneks mä huomasin sen heti kun se tippui. Sä olisit vaan istunu siihen, just sen eteen. Ja mä sain sen lapsenkin siepattua pois alta, huomasiksä?

Hän oli tyytyväinen niin kuin ainakin ihminen joka yllättäen on joutunut ankaraan testiin ja selvinnyt kiitettävästi. Oma henkiinjääminen ei hänestä oikeastaan tuntunut miltään, eikä minustakaan. Ei nuori ihminen pidä kuolemaansa oikeastaan mahdollisena.

Portilla tuli ambulansseja vastaan, ne ulvoivat kuin hirmustunut susilauma. Kun kuljimme nuorisokotia kohti ne suhahtivat tasaisin välimatkoin ohi, nyt matkalla keskussairaalaan. Mutta aurinko paistoi edelleen ja askel alkoi taas olla kevyt. Vain kuin perhosen siiven varjo kukassa häivähti hetken ajatus, että kukaan niistäkään jotka eivät olleet päässeet pois alta ei ollut osannut odottaa juuri hänelle käyvän noin.

– Niil on sairaalassa nyt katastrofihälytys, Krista sanoi. – Mun mielestä olis hienoo olla jossain semmosessa työssä. Mutta kun mä en jaksa kouluja.

Krista oli aloittanut ammattikoululla maalariammattilinjan kun sille pääsi huonollakin todistuksella, mutta ei pitänyt siitä.

Pihoilla oli ihmisiä kuopsuttamassa kukkapenkkejään. Nuorisokotiin vievän tien varrella oli koko matkalta omakotitaloja. Eräässä leikkasi vanha mies pensasaitaa ja kysyi mitä oli tapahtunut kun ambulansseja oli liikkeellä niin paljon.

– Ahvenistolla tipahti helikopteri, Krista sanoi.

Mies katsoi hiukan moittivasti ja veti samalla suutaan hymyyn.

– Niin no, vitsit vitseinä, hän sanoi. – Joka tyhmiä kysyy sille tyhmiä vastataan, vai mitä tytöt?

– Ihan oikeesti, sanoin. – Se putosi yleisön joukkoon.

Mies katsoi tutkivasti silmiin, uskoi sitten. Hymy hävisi.

– Poika on siellä, hän sanoi.

Hän laski sakset aidan luo, lähti menemään taloon päin.

– Toivottavasti sen poika ei ollut se jonka kappaleet joutuu keräämään haravalla, Krista sanoi.

Katsoin häntä pyytävästi.

– Mä en ymmärrä mitä sä herkistelet, hän sanoi. – Ei asiat siitä muutu miten niistä puhuu. Paha ei tuu hyväksi vaikka siitä livertäis miten.

Niin kai. Ajattelin noita Kristan sanoja kun päätin kirjoittaa tämän kirjan. Tuska ja kuolema ovat olemassa, ne eivät häviä vaikka niistä ei koskaan puhuttaisi.

Kyllä se varmaan aika lailla noin dramaattista on ollut tai enemmänkin, kuten tästä Jaakosin laittamasta linkistä näkyy:

http://ahvenisto.webs.com/apu11584.jpg

Mahtaako vasemmalla ylhäällä makaavat kaksi henkilöä olla menehtyneitä? Vai silpoutuiko/paloivatko menehtyneet niin pahasti, ettei heitä erota?

Tämä muuten kuuluisi "muut rikokset"-osastoon, koska tapahtuman järjestäjät tuomittiin tästä.

[mikko1979]

Muistan tämän onnettomuuden siitä kun näin tv:n uutisista kun palava helikopteri pyöri rinnettä alas. Silloinen Palontorjuntalehti raportoi tästä onnettomuudesta lehdessään.

[Katumalta kajahtaa]

Muistan tapauksen se kosketti Hattulan parolannummella nihattulankylässä erästä sukua todella rajusti. Pahoin palanut Jope niminen nuori oli suvusta ainut joka kuoli turmassa ja muut olivat serkuksia keskenään. en muista muita jotka olivat kuolleet turmassa mutta nämä nuoret pojat tunsi kaikki Parolassa.