Kuopion yliopisto yhteys
Lähetetty: Pe Joulu 01, 2023 8:52 pm
Eipä ole tätä yhteyttä vielä mediassa kerrottu, joka liittyy kaikki Ulvilan surmaan ja Kuopion yliopistoon
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007994258.html
Mikko Alanen (Veneilyalan miljonääri, joka pahoinpideltiin hengiltä Katajanokalla 2010 surma selvittämättä)
Alasen leski on miljonääriäidit ohjelmasta tuttu Maria Alanen, joka opiskeli 90-luvulla Kuopion yliopistolla psykologiaa kurssikavereinaan
Jukka S. Lahti ja Pekka Puputti.
Pekka Puputti oli taas tämä Jukan opiskelukaveri, jotka myös olivat samalla Kuopion yliopiston psykologian kurssilla, kuin myös Maria Alanen.
Puputti katosi heti seuraavana päivänä Helsingissä, kun Jukan surmasta Ulvilassa oli ehtinyt kulua vain vuorokausi aikaa.
Puputin ruumis löydettiin Rajasaaren rannasta jäistä kellumasta seuraavana keväänä ja poliisi epäili kuulemma aluksi rikosta, mutta myöhemmin väitti, ettei enää epäillyt rikoksen mahdollisuutta.
No Puputti asui kuitenkin Helsingin, Kalliossa päin. Että hän oli tuona perjantaina 2.12.2006 iltana vietetyn pikkujouluillan jälkeen kadonnut. Hän oli myös tuon pikkujouluillan aikana valitellut pahaa oloa.
Että miten voikaan olla mahdollista, että kaikki nämä 3 tapausta ovat mysteerejä?
- Jukka S. Lahden murha Ulvilassa
- Veneily-yrittäjä Mikko Alasen surma Katajanokalla
- Pekka Puputin katoamistapaus Helsingissä
Mitään näistä kolmesta tapauksesta ei ole vieläkään selvinnyt ja kuten Ulvilan surmastakin näemme, niin Poliisi on myös haluton selvittämään sitä, koska muuten jäljet veisivät tod. jopa näihin isonkenkäisten pedofiili rinkeihin asti, joiden jäljille Jukka tod. pääsi Porvoossa 29-30.04.2006
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000661723.html
Ulvila surmassa on vielä tämäkin veneilyyn liittyvä yhteys, kun Anneli Auerin veli osti sen 150 000 euron veneen, josta vielä hiiltyi, kun häneltä kysyttiin sen ostosta oikeudessa.
Ulvilalainen jo nykyään edesmennyt miljonääri Aimo Santaoja myi metallialan firmansa (San Meta oy) vuonna 2012 ja siirtyi sen jälkeen veneilyalalle.
https://anneliauerkirjoittaa.blogspot.c ... annan.html
Tämän Aimon veli oli taas se Porilainen poliisi Tapio Santaoja, joka siirtyi Ulvilan surma tutkintaan myöhemmin ja alkoi toimimaan siinä melkoisen hämäräperäisesti.