Maire Ekmanin raiskaussurma Tampereella 1983
Lähetetty: Ma Helmi 02, 2009 4:45 pm
Maire Marjatta Ekman ( 60-v) surmattiin ja raiskattiin Kaupin ulkoilupuistossa Tampereella 10.10.1983. Maire Ekmanin surma oli sikäli erikoinen, että surmaaja kuristi ensin uhrinsa ja raiskasi uhrin vasta sen jälkeen kun tämä oli jo menehtynyt. Surman tekijä oli Jukka Väinämö Laurikainen (20-v).
Varsinkin Tampereen suunnan ihmiset saattavat muistaa tämän tapauksen hyvin. Rikoslehti Alibin mukaan surma herätti runsaasti pelkoa varsinkin Tampereen seudun vanhempien naishenkilöiden keskuudessa. Pelkoa lisäsi se, että kaksi viikkoa aikaisemmin Tampereen naapurikunnassa Kangasalalla oli tehty melkein täsmälleen samanlainen rikos. Sekä Kaupin että Kangasalan surmaajien uhrit olivat molemmat 60-vuotiaita.
Maire Ekman lähti surmailtana liikkeelle asunnostaan Tammelantorin laidalta klo 17-18 väillä. Päivä oli maanantai ja Aleksis Kiven päivä. Hänen osittain riisuttu ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna Marjatan sairaalan aidan vierestä. Rikoksen tutkintaa hankaloitti se, että yöllinen kova sade oli huuhtonut pois maastoon jääneitä jälkiä. Lisäksi poliisi sai surmasta varsin niukasti yleisövihjeitä, vaikka peräänkuulutti niitä sanomalehdissä, mm. Aamulehdessä. Surmalla ei ollut yhtään silminnäkijää.
Rikostutkijoilla oli tässä vaiheessa tutkintaa muutamia epäilyksen alaisia, joiden joukosta he kokemuksensa perusteella uskoivat tekijän löytyvän ja näin myös tapahtui. Kukaan epäillyistä ei kuitenkaan osoittanut sellaisia merkkejä, että heidän hermot olisivat pettämässä ja että he olisivat pian tunnustamassa surmaa. Niinpä rikostutkijat päättelivät kokemusperäiseen tietoon nojautuen, että rikollinen palaa hyvin usein rikospaikalle ja virittivät ansan. Näin myös kävi. Laurikainen kävi surman jälkeen kivipenkereellä, johon hän oli surmailtana kätkenyt uhrin käsilaukun ja housut. Alibi ei taktisista syistä kertonut tarkemmin kuinka Laurikainen saatiin kiinni. Käsilaukun ja housujen piilopaikka oli Naistenlahden lämpövoimalaan johtavan tien kivipenkereessä.
Vaikka Laurikainen ei olisi koskaan tunnustanut tekoaan, olisi todistusaineisto ollut häntä vastaan silti varsin raskauttava. Hänen puseronsa kuituja löytyi uhrin tavaroista, sperma-tutkimus antoi omat viitteensä, tekijä pudotti rikospaikalle tupakansytyttimensä. Tärkein todiste oli kuitenkin tekijän palaaminen rikospaikalle.
Laurikainen oli aiemmin tuomittu pahoinpitelystä, kun hän löi erästä kaveriaan viinapullolla päähän. Pahoinpitely tapahtui samassa Kaupin ulkoilupuistossa kuin Maire Ekmanin surmakin. Surmapäivänä Laurikainen kävi sosiaalitoimistossa, josta hän sai 240 mk rahaa ja nautiskeli sen jälkeen puoli pulloa Koskenkorvaa, jonka jälkeen jatkoi matkaa Armonkalliolla sijaitsevaan Haka-baariin, joka oli hänen kantapaikkansa. Alibi luonnehti Laurikaista "hienostuneen maun omaavaksi juopottelijaksi". Poliisikuulusteluissa hän kertoi makunsa kehittyneen niin tarkaksi, että hän joi ainoastaan Lapin Kultaa. Ellei sitä ollut saatavilla, hän jätti kaljat kokonaan juomatta.
Surmailtana sopivan merkkistä kaljaa riitti. Sitä aikansa tutussa seurassa nautittuaan Laurikainen otti taksin ja meni linja-autoasemalle. Hän ei päässyt humalatilansa takia ensimmäiseen pyrkimäänsä baariin, mutta toisessa, Voiman ravintolan ovella lykästi jo paremmin. Tammelassa Laurikainen joi olutta valomerkkiin saakka ja kertoi tutkijoille heränneensä seuraavana aamuna erään talon pihasta ruusupensaasta kuraisena, märkänä ja viluissaan. Kertomus piti näiltä osin paikkansa. Siitä puuttui vain tieto, että ennen Voimaan menoaan Laurikainen kävi Kaupin puistossa, tappoi ja ryösti naisen sekä raiskasi lopuksi ruumiin.
Aluksi Laurikainen oli vain yksi monista kuulustelluista. Hän kertoi kuulusteluissa vain hillittömästä juopottelustaan ja viinan aiheuttamasta muistinmenetyksestään. Maire Ekmanin surmasta hän kertoi lukeneensa vain lehdistä. Laurikainen päästettiin vapaaksi, koska pidätyksen suorittamiseksi ei ollut vielä näyttöä. Heti surman jälkeisenä päivänä Laurikainen oli uskoutunut eräälle ystävälleen ja kertoi tehneensä "seitsemän-kahdeksan vuoden virheen, tapoin yhden ämmän". Ystävän mukaan Laurikainen ei vaikuttanut lainkaan järkyttyneeltä, eikä uskonut tätä. Hänen mukaansa Laurikaisella oli tapana keksiä kaikenlaisia juttuja. Eräs todistaja kertoi Laurikaisen olleen aina arka naisseurassa.
Laurikainen tunnusti surman 28.10. Surmailtana Laurikainen kulutti sosiaalitoimistosta saamansa rahat nopeasti viinaan ja taksiin. Rahapulassaan hän päätti ryöstää jonkun ja lähti Kaupin ulkoilupuistoon kyttämään ryöstettäväksi sopivaa uhria. Tuo uhri sattui olemaan Maire Ekman. Laurikainen kertoi hiipineensä Ekmanin taakse ja ottaneensa tätä takaapäin kaulasta kiinni. Hän kuristi uhria voimakkaasti melko kauan aikaa ja raahasi uhrin mättään suojaan Marjatan sairaalan verkkoaidan viereen. Siellä Laurikainen vielä raiskasi uhrinsa. Hän kertoi, ettei huomannut uhriaan kuolleeksi eikä iäkkäämmäksi. Raiskaus kesti tekijän mukaan noin puoli tuntia. Sen jälkeen hän piilotti uhrin käsilaukun ja housut kivipenkereeseen, haki jemmasta Koskenkorva-pullonsa, tyhjensi sen ja meni ravintolaan. Rahapulassaan Laurikainen meni myöhemmin kätköpaikalle tarkistamaan, löytyisikö surmaamansa naisen laukusta lisää rahaa ja jäi kiinni.
Syyttäjä vaati Laurikaiselle rangaistusta taposta, törkeästä ryöstöstä ja ruumiin ilkivaltaisesta pitelemisestä. Syyttäjän mukaan teko oli tehty kylmäverisesti laskelmoiden ja erityistä julmuutta ja raakuutta osoittavalla tavalla. Syyttäjä muutti myöhemmin tapposyytteen murhasyytteeksi. Laurikaisen puolustusasianajajan mukaan kysymys oli lähinnä kuolemaan johtaneesta törkeästä pahoinpitelystä ja tavallisesta, ei siis törkeästä ryöstöstä. Jukka Laurikainen tuomittiin Tampereen raastuvanoikeudessa 15.12.1983 taposta ja törkeästä ryöstöstä 9 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Samalla hän menetti ehdonalaisen vapautensa, jolle hänet oli päästetty saman vuoden syyskuussa. Alibin mukaan Laurikainen hymyili oikeudessa ivallisesti, eikä hänen ilmekään värähtänyt oikeuden langettaessa tuomion.
Alibi 2/1984
Varsinkin Tampereen suunnan ihmiset saattavat muistaa tämän tapauksen hyvin. Rikoslehti Alibin mukaan surma herätti runsaasti pelkoa varsinkin Tampereen seudun vanhempien naishenkilöiden keskuudessa. Pelkoa lisäsi se, että kaksi viikkoa aikaisemmin Tampereen naapurikunnassa Kangasalalla oli tehty melkein täsmälleen samanlainen rikos. Sekä Kaupin että Kangasalan surmaajien uhrit olivat molemmat 60-vuotiaita.
Maire Ekman lähti surmailtana liikkeelle asunnostaan Tammelantorin laidalta klo 17-18 väillä. Päivä oli maanantai ja Aleksis Kiven päivä. Hänen osittain riisuttu ruumiinsa löydettiin seuraavana aamuna Marjatan sairaalan aidan vierestä. Rikoksen tutkintaa hankaloitti se, että yöllinen kova sade oli huuhtonut pois maastoon jääneitä jälkiä. Lisäksi poliisi sai surmasta varsin niukasti yleisövihjeitä, vaikka peräänkuulutti niitä sanomalehdissä, mm. Aamulehdessä. Surmalla ei ollut yhtään silminnäkijää.
Rikostutkijoilla oli tässä vaiheessa tutkintaa muutamia epäilyksen alaisia, joiden joukosta he kokemuksensa perusteella uskoivat tekijän löytyvän ja näin myös tapahtui. Kukaan epäillyistä ei kuitenkaan osoittanut sellaisia merkkejä, että heidän hermot olisivat pettämässä ja että he olisivat pian tunnustamassa surmaa. Niinpä rikostutkijat päättelivät kokemusperäiseen tietoon nojautuen, että rikollinen palaa hyvin usein rikospaikalle ja virittivät ansan. Näin myös kävi. Laurikainen kävi surman jälkeen kivipenkereellä, johon hän oli surmailtana kätkenyt uhrin käsilaukun ja housut. Alibi ei taktisista syistä kertonut tarkemmin kuinka Laurikainen saatiin kiinni. Käsilaukun ja housujen piilopaikka oli Naistenlahden lämpövoimalaan johtavan tien kivipenkereessä.
Vaikka Laurikainen ei olisi koskaan tunnustanut tekoaan, olisi todistusaineisto ollut häntä vastaan silti varsin raskauttava. Hänen puseronsa kuituja löytyi uhrin tavaroista, sperma-tutkimus antoi omat viitteensä, tekijä pudotti rikospaikalle tupakansytyttimensä. Tärkein todiste oli kuitenkin tekijän palaaminen rikospaikalle.
Laurikainen oli aiemmin tuomittu pahoinpitelystä, kun hän löi erästä kaveriaan viinapullolla päähän. Pahoinpitely tapahtui samassa Kaupin ulkoilupuistossa kuin Maire Ekmanin surmakin. Surmapäivänä Laurikainen kävi sosiaalitoimistossa, josta hän sai 240 mk rahaa ja nautiskeli sen jälkeen puoli pulloa Koskenkorvaa, jonka jälkeen jatkoi matkaa Armonkalliolla sijaitsevaan Haka-baariin, joka oli hänen kantapaikkansa. Alibi luonnehti Laurikaista "hienostuneen maun omaavaksi juopottelijaksi". Poliisikuulusteluissa hän kertoi makunsa kehittyneen niin tarkaksi, että hän joi ainoastaan Lapin Kultaa. Ellei sitä ollut saatavilla, hän jätti kaljat kokonaan juomatta.
Surmailtana sopivan merkkistä kaljaa riitti. Sitä aikansa tutussa seurassa nautittuaan Laurikainen otti taksin ja meni linja-autoasemalle. Hän ei päässyt humalatilansa takia ensimmäiseen pyrkimäänsä baariin, mutta toisessa, Voiman ravintolan ovella lykästi jo paremmin. Tammelassa Laurikainen joi olutta valomerkkiin saakka ja kertoi tutkijoille heränneensä seuraavana aamuna erään talon pihasta ruusupensaasta kuraisena, märkänä ja viluissaan. Kertomus piti näiltä osin paikkansa. Siitä puuttui vain tieto, että ennen Voimaan menoaan Laurikainen kävi Kaupin puistossa, tappoi ja ryösti naisen sekä raiskasi lopuksi ruumiin.
Aluksi Laurikainen oli vain yksi monista kuulustelluista. Hän kertoi kuulusteluissa vain hillittömästä juopottelustaan ja viinan aiheuttamasta muistinmenetyksestään. Maire Ekmanin surmasta hän kertoi lukeneensa vain lehdistä. Laurikainen päästettiin vapaaksi, koska pidätyksen suorittamiseksi ei ollut vielä näyttöä. Heti surman jälkeisenä päivänä Laurikainen oli uskoutunut eräälle ystävälleen ja kertoi tehneensä "seitsemän-kahdeksan vuoden virheen, tapoin yhden ämmän". Ystävän mukaan Laurikainen ei vaikuttanut lainkaan järkyttyneeltä, eikä uskonut tätä. Hänen mukaansa Laurikaisella oli tapana keksiä kaikenlaisia juttuja. Eräs todistaja kertoi Laurikaisen olleen aina arka naisseurassa.
Laurikainen tunnusti surman 28.10. Surmailtana Laurikainen kulutti sosiaalitoimistosta saamansa rahat nopeasti viinaan ja taksiin. Rahapulassaan hän päätti ryöstää jonkun ja lähti Kaupin ulkoilupuistoon kyttämään ryöstettäväksi sopivaa uhria. Tuo uhri sattui olemaan Maire Ekman. Laurikainen kertoi hiipineensä Ekmanin taakse ja ottaneensa tätä takaapäin kaulasta kiinni. Hän kuristi uhria voimakkaasti melko kauan aikaa ja raahasi uhrin mättään suojaan Marjatan sairaalan verkkoaidan viereen. Siellä Laurikainen vielä raiskasi uhrinsa. Hän kertoi, ettei huomannut uhriaan kuolleeksi eikä iäkkäämmäksi. Raiskaus kesti tekijän mukaan noin puoli tuntia. Sen jälkeen hän piilotti uhrin käsilaukun ja housut kivipenkereeseen, haki jemmasta Koskenkorva-pullonsa, tyhjensi sen ja meni ravintolaan. Rahapulassaan Laurikainen meni myöhemmin kätköpaikalle tarkistamaan, löytyisikö surmaamansa naisen laukusta lisää rahaa ja jäi kiinni.
Syyttäjä vaati Laurikaiselle rangaistusta taposta, törkeästä ryöstöstä ja ruumiin ilkivaltaisesta pitelemisestä. Syyttäjän mukaan teko oli tehty kylmäverisesti laskelmoiden ja erityistä julmuutta ja raakuutta osoittavalla tavalla. Syyttäjä muutti myöhemmin tapposyytteen murhasyytteeksi. Laurikaisen puolustusasianajajan mukaan kysymys oli lähinnä kuolemaan johtaneesta törkeästä pahoinpitelystä ja tavallisesta, ei siis törkeästä ryöstöstä. Jukka Laurikainen tuomittiin Tampereen raastuvanoikeudessa 15.12.1983 taposta ja törkeästä ryöstöstä 9 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Samalla hän menetti ehdonalaisen vapautensa, jolle hänet oli päästetty saman vuoden syyskuussa. Alibin mukaan Laurikainen hymyili oikeudessa ivallisesti, eikä hänen ilmekään värähtänyt oikeuden langettaessa tuomion.
Alibi 2/1984