Eino Ilmari Talvio Jyväskylä 1945
Lähetetty: Su Syys 19, 2010 4:47 pm
Pääsiäisaaton sää Jyväskylässä vuonna 1945 heijasteli kansakunnan jatkosodan jälkeistä tilaa. Oli pilvistä ja harmaata, lämpötilakin vain niukasti plussan puolella. Illan hiipiessä kohti yötä tihkusade loppui. Kolmen lapsen isä Eino Ilmari Talvio lähti iltayhdeksältä kotoaan Kypärämäestä vuokra-ajoon 1936-vuosimallin Dodgella, jonka ostamista kokonaan itselleen hän oli suunnitellut. Vaimolleen Vienolle Eino kertoi ajavansa yöhön asti ja tulevansa sen jälkeen kotiin.
Kymmeneltä illalla Eino Talvio nähtiin ottamassa hiiliä posti- ja lennätinlaitoksen autokorjaamolla. Puolenyön maissa hän kyyditsi miehen Vaajakoskelle. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja. Jossain vaiheessa Talvion kyytiin kuitenkin hyppäsi uusi matkustaja. Matka alkoi mahdollisesti Aren pirssiasemalta jossa hän normaalisti päivysti. Suunta otettiin kohti Säynätsaloa. Säynätsalontielle Jyväskylän maalaiskunnan ja Muuramen rajalle Eino Talvion maallinen taival myös päättyi, märälle maantielle. Häntä oli lyöty kirveellä päähän.
Eino Talvion löysi linja-autolla Säynätsalon suunnasta paikalle sattunut hääseurue. Auton ulkopuolella maassa maannut Talvio kuljetettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi. Eino Talvion tapaus ei ole tähän päivään mennessä ratkennut.
Ei puhuttu, eikä kyselty
Hautaustilaisuudelle antoi erikoisen leimansa Jyväskylän autonkuljettajien runsaslukuinen surusaatto, joka seurasi ruumisvaunua surunauhoin verhotuin kymmenlukuisin autoin surutalosta, Kypärämäestä, maaseurakunnan hautausmaalle, missä vainaja siunattiin viimeiseen lepoon lähes 700-henkisen saattojoukon läsnäollessa. (Keskisuomalainen 16.4.1945)
Eino Talvio oli syntynyt Helsingissä 9. tammikuuta 1914. Hän avioitui Kintaudella asuneen Vieno Alina Grönlundin kanssa.
-Silloin kun oli hitaat junat, niin Eino hyppäsi vauhdissa junaan ja jäi vauhdissa pois Kintaudella. Ainakin siellä he riiustelivat, muistelee Einon ja Vienon nuorin poika Matti Eino Juhani, 66, Lohikoskella sijaitsevan rivitaloasuntonsa olohuoneessa kesällä 2010.
Seinällä on puisia eläinkoristeita isän lapsuudenkodista Munkkiniemestä.
Matin sisarukset, häntä kuusi vuotta vanhempi Pekka Aatos Ilmari ja neljä vuotta vanhempi Tyyne Tuulikki täydensivät perheen, joka ehti asustella Kypärämäen Kalliokadulla viisihenkisenä alle yhdeksän kuukautta. Isän murha oli Talvion perheessä aina vaiettu asia.
-Äiti ei siitä puhunut, mutta emme me kyllä kyselleetkään.
Huippu-urheilija
Mutta minkälainen mies oli Eino Talvio, jonka henki raa'alla tavalla 31-vuotiaana riistettiin? Tavoitettavissa-elossakaan-ei ole enää paljon ihmisiä, jotka asiasta pystyisivät jotain kertomaan. Pitkäaikainen Taksiliiton puheenjohtaja, laukaalainen Veikko Kauranen, 82, työskenteli posteljoonina posti- ja lennätinlaitoksella vuonna 1945.
-Miellyttävä, hiljainen herrasmies Eino oli, hän muistelee puhelimessa.
-Minä jaoin postia Jyväskylän ja Kokkolan väliä, Eino ajoi Mäntyharjun linjaa. Tietysti tutuksi tultiin, kun samassa talossa työskenneltiin.
Talvio tunnettiin myös huippu-urheilijana, erityisesti 1500 ja 5000 metrin juoksijana. Hänen tähtäimessään olivat vuoden 1949 Helsingin olympialaiset, joita ei sodan takia koskaan järjestetty.
Lisäksi tuli urheilu-uran päättänyt loukkantuminen.
-Lehmä potkaisi. Osui ilmeisesti jalkaan. Muistan, että palkintoja oli satoja, mutta ei yhtään enää vuoden 1939 jälkeen, Matti Talvio sanoo.
-Minä muistan kun mentiin junalla Helsinkiin. Kun juna pysähtyi pikkuasemilla, Niin Talvion Eikka lähti juoksemaan junaa ympäri. Hän harjoitteli. Juoksi niin pitkälle kuin ehti ennen kuin juna lähti jatkamaan.
Nyt langan päässä on jyväskyläläinen Otto Kaipio, 92, talvisodan veteraani ja Eino Talvion urheilukaveri Jyväskylän Weikoista.
-Rautavaaran Tapsa otti meitä Helsingissä vastaan ja oli vihainen, jos ei tultu hänen luokseen.
Weikkojen urheilijat harjoittelivat useita eri lajeja. Toimintapaikkana oli "puupolsu" työväentalolla, jossa harrastettiin muun muassa painia ja voimistelua.
-Eikka pyöri siinäkin porukassa. Hän oli monipuolinen, otti osaa joka lähtöön.
Yksityiskohtia Talvion murhasta Kaipiokaan ei enää muista, mutta vanhan kaverin poismeno ei koskaan unohdu.
-Mahdottoman kiva kaveri oli. Semmoista elämän huumoria oli mukana.
-Liian hyvä mies pantiin lähtemään.
Vaaran ammatti
Meitä on paljon. Me liikumme kaikkialla. Me emme hellitä ennen kuin murhamies on kiinni. Vainoamme heitä heidän viimeiseen vapaaseen askeleeseensa asti. Sen jälkeen täyttäköön tuomioistuin tehtävänsä, johon emme tahdo puuttua. (Ammattiautoilija-lehti, 1946)
Eino Talvio ei ollut ainut heti sotien jälkeen murhattu vuokra-autoilija Suomessa. Esimerkiksi vuonna 1945 peräti seitsemän kuljettajaa sai surmansa toinen toistaan raaemmissa ryöstömurhissa.
Jo ensimmäisistä, 1920-luvulla tapahtuneista autoilijasurmista lähtien kuljettajat olivat yksituumaisina taistelemassa kohtaamaansa väkivaltaa vastaan.
Poliisin kiinniottamia murhaajia vastaan mentiin joukolla. Väkivallan käyttökään ei ollut kaukana hurjistuneiden ammattiautoilijoiden tavatessa kollegoidensa hengen riistäneitä rikollisia.
Taksikuskin ammattia sanottiin vaaran ammatiksi. Koskaan ei tiennyt, istuuko takapenkillä murhamies.
Veikko Kauranen on ollut näköalapaikalla seuraamassa taksialan kehitystä. Hän ajoi itse pirssiä vuodesta 1950 vuoteen 1998 ja toimi Taksiliiton puheenjohtajana 1979-1991.
-Monta kertaa sai pelätä juovuspäissään olevia, välillä teot kohdistuivat kuljettajaan.
Liiton puheenjohtajana surunvalittelujen vieminen surmattujen kuskien perheille tuli turhankin tutuksi.
-Ne ovat aika vaikeita paikkoja. Jollakin tavalla sitä vastuuta piti kantaa, ettei sellaista enää tapahtuisi.
Puutteen aika
Väkivallan uhan lisäksi vuokra-autoilijoiden arkista työtä vaikeutti sotien jälkeen vaivannut tarvikepula. Bensiinivarat olivat vähissä, autojen renkaista ja rasvoista oli puutetta. Ajoneuvot olivat pääasiassa 1930-luvulta.
-Ajoa oli vähän vähemmän, eikä uusia autoja saatu. Kyllä se aika työlästä oli, Veikko Kauranen toteaa.
Vuoden 1947 tilastojen mukaan Jyväskylässä oli myönnetty käyttölupa noin 40:lle vuokra-autolle, koko maassa reilulle 1700:lle.
Pirssillä ei enää ajeltu huvikseen kuten vielä 1930-luvulla. Usein kyyditettiin sairaita lääkäreiden tai lääkäreitä sairaiden luo. Myös synnytyskyydit olivat yleisiä. Yksityisautoja oli hyvin vähän.
Taksinvälityskeskuksista ei ollut vielä kuultukaan. Asiakkaat soittivat asemilla olleisiin puhelimiin tilatakseen itselleen kyydin. Kuskit painoivat hommia välillä vuorokaudet läpeensä.
-Työvuoroja ei ollut. Vaimot toivat kahvia ja pullaa, kun mies päivysteli, Kauranen sanoo.
-Mitä ahkerampi oli, sitä enemmän rahaa sai. Pakollisia taukoja tuli kun vehkeet eivät olleet kunnossa, toteaa Matti Talvio.
Vanhojen valokuvien perusteella pystyy päättelemään että esimerkiksi Eino Talvion ajamassa Dodgessa olleet renkaat oli otettu jostakin vanhasta autosta uusikäyttöön.
Surman yhteydessä Talviolta vietiin myös pienikokoinen pistooli. Oli aivan yleistä, että vuokra-autoilijatkin olivat aseistautuneita.
-Taksinkuljettajat ovat selväjärkisiä ihmisiä, joten oli aikamoista, jos asetta käytettiin, Kauranen sanoo.
Rauhaton kaupunki
Ei kaupungilla muutenkaan aivan rauhallisin mielin voinut liikkua. Lehdissä kirjoitettiin harva se päivä puukkotappeluista, ryöstöistä ja onnettomuuksista. Väkivaltarikollisuus kohosi tilastojenkin valossa huippulukemiin rintamalta koteihinsa palanneiden sotilaiden myötä. Sotatraumojen ja alkoholin yhdistelmästä muotoutui kansakunnan synkkä omakuva.
-Miehiltä oli hermot menneet sodassa, ja moni oli varmaan kovastikin katkeroitunut, Matti Talvio sanoo.
Jyväskylä oli vuonna 1945 reilun 22000 asukkaan kaupunki. Kauppakatu oli jo silloin liiketoiminnan keskus. Ravintolaelämä keskittyi Kaupunginhotelliin eli nykyiseen Nikolainkulmaan, Jyväshoviin sekä Polsuun, työväentalossa toimineeseen Kansanravintolaan.
-Kaupunginhotelli oli tanssiravintolapaikka, Jyväshovi eliittipaikka ja Polsussa oli vähän heikompikuntoista väkeä. Siellä ei ollut mitään viihdettä, siellä vain ryypättiin, kertoo vuonna 1951 pirssissä aloittanut Voitto Toivainen.
-Ravintolat menivät aikaisin kiinni, yhdentoista-kahdentoista maissa.
Siirtoväkeä oli liikkeellä paljon. Esimerkiksi Jyväskylän rautatieasemalta lähteneiden matkustajien määrä tuplaantui vuodessa lähes 450 000:een. Rautateitse liikkuivat myös rikolliset.
Inkeriläisten karkumatka
Jyväskylässä kuluvan kuun 1 päivää vasten yöllä tapahtunut mieltäkuohuttava autoilija E. Talvion murhajuttu alkaa nyt saada valaistusta. Rikospoliisi on saanut varmuuden, että tekoon syyllisiä ovat aikaisemminkin raakoja autoilijamurhia tehneet inkeriläiset ent. Heimopataljoona 3:n sotilaat Juhana (Ivan) Paavonpoika Virolainen, Aleksander (Eino) Pukki ja Valerian (Valte, Vilke) Patsaneneli Feodor, joiden rikoskumppanina lisäksi on ollut aikaisemmissa autoilijamurhissa Soikka-niminen inkeriläinen. (Keskisuomalainen 13.4.1945)
Kun paikallisia ihmisiä kuulustelemalla ja puhuttamalla Talvion murhan selvittämisessä ei enää päästy eteenpäin, keskitti poliisi tutkintansa inkeriläissotilaiden liikkeisiin.
Surmasta epäillyt heimopataljoonalaiset olivat sotavangeiksi jääneitä Neuvostoliiton kansalaisia, jotka taistelivat jatkosodassa vapaaehtoisina sinivalkoisten puolella synnyinmaataan vastaan. Taistelujen tauottua Neuvostoliitto vaati rauhansopimuksen 10. artiklaan vedoten heidän palauttamistaan.
Heimosotilaita vangittiin uudelleen Raahen seudulla ja lähdettiin kuljettamaan leirille Naarajärvelle. Jo silloin 13 heistä karkasi. Pelkona oli että maanpettureita rankaistaisiin itärajan takana joko kuolemalla tai vuosien pakkotyöllä.
-Oli paljon heimo- ja maanpuolustushenkisiä piirejä, esimerkiksi Akateemisen Karjala-Seuran jäseniä, jotka tukivat heimosotilaide piileskelyä, kertoo dosentti Heikki Roiko-Jokela Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta.
Asia saa vahvistuksen Pekka Nevalaisen kirjassa Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla.
Siinä kerrotaan, kuinka kesken matkan Naarajärvelle marraskuun alkupuolella 1944, Pieksämäen kohdalla, inkeriläisiä kuljettanut juna hiljensi vauhtiaan niin, että 445 miestä pääsi livahtamaan pimeyteen lukitsemattomista vaunuista. Vartijoilla oli aseet, mutta niitä ei käytetty.
Vaiettu asia
Tässä porukassa saattoivat juosta vapauteen myös Virolainen, Pukki, Patsanen ja Soikka. Heistä kolmen myöhempi kohtalo on selvillä. Kauk Karen kirjassa Ammattina autokyyditys kerrotaan, että Juho Soikka on tuomittu sekä Lopella että Uskelassa alkuvuodesta 1945 tehdyistä murhista, joissa kuoli kolme vuokra-autoilijaa. Hänet määrättiin elinkaudeksi kuritushuoneeseen, mutta palautettiin myöhemmin rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Neuvostoliittoon.
Patsanen ja Virolainen puolestaan tavoitettiin Ruotsista. Selvisi, että he olivat olleet länsinaapurissa jo Talvion murhan aikaan.
Karanneiden inkeriläissotilaiden vaiheista on kaiken kaikkiaan vähän tutkimustietoa.
-Dokumentteja on säilynyt vähän, lähinnä Valpon arkistossa. Kyse oli pitkään vaietusta asiasta, heidäthän oli määrätty luovutettaviksi. Liikkuvan poliisin alaisuuteen perustettiin kesällä 1947 hakuryhmä, joka etsi ja pidätti rauhansopimuksen mukaisesti palautettavaksi kuuluvia henkilöitä, Roiko-Jokela sanoo.
Nevalaisen teoksessa mainitaan että vuoden 1953 loppuun mennessä Neuvostoliittoon oli varmuudella luovutettu noin 700 Heimopataljoona 3:n sotilasta. 171 oli varmuudella Ruotsissa ja 122:n olinpaikasta ei ollut tietoa.
Oliko Talvion surmaaja sittenkään heimosotilas?
Jäljet loppuvat
Eino Talvion kuolemaa seuranneena aamuna ilmaantui Muuramen kylälläerääseen taloon Vaajakoskella asunut työtön autonkuljettaja, joka käyttäytyi oudosti, eikä osannut vastailla talonväen kysymyksiin.
Myöhemmin poliisin kuulusteluissa hän ei muistanut, missä oli ollut murhayönä. Vaimokaan ei pystynyt vahvistamaan miehensä liikkeitä.
Pääsiäisen pyhinä 1945 huomattiin erään Mäki-Matissa asuneen perheen liiteristä kadonneen pienikokoisen kirveen. Epäilykset osuivat perheen luona asustelleeseen 39-vuotiaaseen sekatyömieheen, jolla oli mahdollisesti ollut aiemmin riitoja erään vuokra-autoilijan kanssa.
Lisäksi erään kuulustellun lausunnon perusteella sekatyömies olisi tokaissut Työväenravintolan pöydässä Talvion murhan jälkeisinä päivinä että "kuka tietää, vaikka murhaaja istuisi samassa pöydässä".
Kesällä 1945 palasi Virroilla asuneen, hieman alle 40-vuotiaan kirvesmiehen veli reissuiltaan kotipitäjään mukanaan 13000 markkaa rahaa, vähän käytetty puku ja kello. Kirvesmies ei uskonut veljensä hankkineen rahoja rehellisin keinoin, joten hän ilmoitti asiasta poliisille.
Omissa tutkimuksissaan poliisi selvitti, että rahat tai tavarat eivät liittyneet Eino Talvioon, vaikka hänellä tiettävästi joitakin tuhansia markkoja rahaa olikin mukanaan.
Mikään edellä kerrotuista tapauksista ei johtanut ratkaisevaan läpimurtoon murhamysteerin tutkinnassa.
Vuoden 1952 jälkeen uusia vihjeitä Eino Talvion tapauksesta ei ole tullut.
Viivyttelikö poliisi?
Kauko Karen kirjassa jyväskyläläinen taksimies Aaro Ojanen kertoo seuraavaa:"Vähintään yhtä suurta huomiota herätti paikkakunnalla ja koko maassa toinen murhenäytelmä, joka tapahtui pääsiäislauantaina 1945. Uhriksi joutui kelpo taksimies Eino Talvio kaupungin ja maalaiskunnan rajalla. Poliisien viivyttely antoi murhaajalle niin suuren etumatkan, että häntä ei koskaan tavoitettu".
Nämä puheet muistaa myös Voitto Toivainen, joka oli tapahtumahetkellä 14-vuotias. Hänen isänsä oli ajanut vuokra-autoa 1920-luvun lopulta lähtien.
-Silloin menivät taksien ja poliisin välit pitkäksi aikaa, toivainen sanoo nyt.
Matti Talviokaan ei paljon muuta isänsä surmasta tiedä.
-En minäkään viranomaisilta tästä ole ikinä kuullut sanaakaan. En ikipäivänä, hän tuhahtaa.
Paluu murhapaikalle
Elokuun 31. päivän sää Jyväskylässä vuonna 2010 osoittaa kesän päättyneen. On pilvistä ja koleaa, helle-ennätykset muisto vain.
28 vuotta taksia ajanut Jukka Ruusila odottaa Matkakeskuksen pirssissä uudenkarhealla Volvollaan. Hyppään kyytiin Harjun iltasoiton kajahtaessa. Suunta otetaan Säynätsalontielle Jyväskylän ja Muuramen rajalle.
Ruusila ohjaa automaattivaihteista autoaan tottunein ottein. Kojelauta kiiltää, digitaalinen taksamittari näyttää hinnan ja poliisikin on tarvittaessa puhelinsoiton päässä. Ajat ovat muuttuneet 65 vuodessa.
-Nykyään on niin paljon erilaisia valmiuksia, aina pääsee yhteyksiin vaikka joutuisi auton ulkopuolelle, Ruusila sanoo.
Hän ei ole pitkällä urallaan joutunut sanaharkkaa kummempiin tilanteisiin. Keskisuomalaisia taksimiehiä on historian saatossa murhattu kolme.
-Aika vähällä on selvitty. Sisämaa ehkä suojaa, ei olla satamassa.
Mahtoiko Eino Talvio pelätä viimeisen matkansa aikana?
Saavutaan kuntien rajalle. Pyörätien puoleisen metsän reunassa, hivenen lehtien peitossa on muistokivi. "Autoilija Eino Ilmari Talvio murhattiin tällä paikalla 1.4.1945"
65 vuotta sitten ei paljon liikennettä ollut, pyörätiestä puhumattakaan.
1. huhtikuuta 1945 kello 1.30 saapui Jyväskylän keskustaan Säynätsalosta auto, jonka matkustajat eivät olleet nähneet matkalla mitään erikoista. Henkihieveriin lyöty Talvio puolestaan löydettiin kello 3.20.
Kirves löytyi maantieojasta murhapaikasta parisataa metriä Jyväskylän suuntaan.
Lähteenä jutulle Keskisuomalaisen paperiversio 18.9.2010
Kymmeneltä illalla Eino Talvio nähtiin ottamassa hiiliä posti- ja lennätinlaitoksen autokorjaamolla. Puolenyön maissa hän kyyditsi miehen Vaajakoskelle. Sen jälkeen hänestä ei ole havaintoja. Jossain vaiheessa Talvion kyytiin kuitenkin hyppäsi uusi matkustaja. Matka alkoi mahdollisesti Aren pirssiasemalta jossa hän normaalisti päivysti. Suunta otettiin kohti Säynätsaloa. Säynätsalontielle Jyväskylän maalaiskunnan ja Muuramen rajalle Eino Talvion maallinen taival myös päättyi, märälle maantielle. Häntä oli lyöty kirveellä päähän.
Eino Talvion löysi linja-autolla Säynätsalon suunnasta paikalle sattunut hääseurue. Auton ulkopuolella maassa maannut Talvio kuljetettiin sairaalaan, missä hänet todettiin kuolleeksi. Eino Talvion tapaus ei ole tähän päivään mennessä ratkennut.
Ei puhuttu, eikä kyselty
Hautaustilaisuudelle antoi erikoisen leimansa Jyväskylän autonkuljettajien runsaslukuinen surusaatto, joka seurasi ruumisvaunua surunauhoin verhotuin kymmenlukuisin autoin surutalosta, Kypärämäestä, maaseurakunnan hautausmaalle, missä vainaja siunattiin viimeiseen lepoon lähes 700-henkisen saattojoukon läsnäollessa. (Keskisuomalainen 16.4.1945)
Eino Talvio oli syntynyt Helsingissä 9. tammikuuta 1914. Hän avioitui Kintaudella asuneen Vieno Alina Grönlundin kanssa.
-Silloin kun oli hitaat junat, niin Eino hyppäsi vauhdissa junaan ja jäi vauhdissa pois Kintaudella. Ainakin siellä he riiustelivat, muistelee Einon ja Vienon nuorin poika Matti Eino Juhani, 66, Lohikoskella sijaitsevan rivitaloasuntonsa olohuoneessa kesällä 2010.
Seinällä on puisia eläinkoristeita isän lapsuudenkodista Munkkiniemestä.
Matin sisarukset, häntä kuusi vuotta vanhempi Pekka Aatos Ilmari ja neljä vuotta vanhempi Tyyne Tuulikki täydensivät perheen, joka ehti asustella Kypärämäen Kalliokadulla viisihenkisenä alle yhdeksän kuukautta. Isän murha oli Talvion perheessä aina vaiettu asia.
-Äiti ei siitä puhunut, mutta emme me kyllä kyselleetkään.
Huippu-urheilija
Mutta minkälainen mies oli Eino Talvio, jonka henki raa'alla tavalla 31-vuotiaana riistettiin? Tavoitettavissa-elossakaan-ei ole enää paljon ihmisiä, jotka asiasta pystyisivät jotain kertomaan. Pitkäaikainen Taksiliiton puheenjohtaja, laukaalainen Veikko Kauranen, 82, työskenteli posteljoonina posti- ja lennätinlaitoksella vuonna 1945.
-Miellyttävä, hiljainen herrasmies Eino oli, hän muistelee puhelimessa.
-Minä jaoin postia Jyväskylän ja Kokkolan väliä, Eino ajoi Mäntyharjun linjaa. Tietysti tutuksi tultiin, kun samassa talossa työskenneltiin.
Talvio tunnettiin myös huippu-urheilijana, erityisesti 1500 ja 5000 metrin juoksijana. Hänen tähtäimessään olivat vuoden 1949 Helsingin olympialaiset, joita ei sodan takia koskaan järjestetty.
Lisäksi tuli urheilu-uran päättänyt loukkantuminen.
-Lehmä potkaisi. Osui ilmeisesti jalkaan. Muistan, että palkintoja oli satoja, mutta ei yhtään enää vuoden 1939 jälkeen, Matti Talvio sanoo.
-Minä muistan kun mentiin junalla Helsinkiin. Kun juna pysähtyi pikkuasemilla, Niin Talvion Eikka lähti juoksemaan junaa ympäri. Hän harjoitteli. Juoksi niin pitkälle kuin ehti ennen kuin juna lähti jatkamaan.
Nyt langan päässä on jyväskyläläinen Otto Kaipio, 92, talvisodan veteraani ja Eino Talvion urheilukaveri Jyväskylän Weikoista.
-Rautavaaran Tapsa otti meitä Helsingissä vastaan ja oli vihainen, jos ei tultu hänen luokseen.
Weikkojen urheilijat harjoittelivat useita eri lajeja. Toimintapaikkana oli "puupolsu" työväentalolla, jossa harrastettiin muun muassa painia ja voimistelua.
-Eikka pyöri siinäkin porukassa. Hän oli monipuolinen, otti osaa joka lähtöön.
Yksityiskohtia Talvion murhasta Kaipiokaan ei enää muista, mutta vanhan kaverin poismeno ei koskaan unohdu.
-Mahdottoman kiva kaveri oli. Semmoista elämän huumoria oli mukana.
-Liian hyvä mies pantiin lähtemään.
Vaaran ammatti
Meitä on paljon. Me liikumme kaikkialla. Me emme hellitä ennen kuin murhamies on kiinni. Vainoamme heitä heidän viimeiseen vapaaseen askeleeseensa asti. Sen jälkeen täyttäköön tuomioistuin tehtävänsä, johon emme tahdo puuttua. (Ammattiautoilija-lehti, 1946)
Eino Talvio ei ollut ainut heti sotien jälkeen murhattu vuokra-autoilija Suomessa. Esimerkiksi vuonna 1945 peräti seitsemän kuljettajaa sai surmansa toinen toistaan raaemmissa ryöstömurhissa.
Jo ensimmäisistä, 1920-luvulla tapahtuneista autoilijasurmista lähtien kuljettajat olivat yksituumaisina taistelemassa kohtaamaansa väkivaltaa vastaan.
Poliisin kiinniottamia murhaajia vastaan mentiin joukolla. Väkivallan käyttökään ei ollut kaukana hurjistuneiden ammattiautoilijoiden tavatessa kollegoidensa hengen riistäneitä rikollisia.
Taksikuskin ammattia sanottiin vaaran ammatiksi. Koskaan ei tiennyt, istuuko takapenkillä murhamies.
Veikko Kauranen on ollut näköalapaikalla seuraamassa taksialan kehitystä. Hän ajoi itse pirssiä vuodesta 1950 vuoteen 1998 ja toimi Taksiliiton puheenjohtajana 1979-1991.
-Monta kertaa sai pelätä juovuspäissään olevia, välillä teot kohdistuivat kuljettajaan.
Liiton puheenjohtajana surunvalittelujen vieminen surmattujen kuskien perheille tuli turhankin tutuksi.
-Ne ovat aika vaikeita paikkoja. Jollakin tavalla sitä vastuuta piti kantaa, ettei sellaista enää tapahtuisi.
Puutteen aika
Väkivallan uhan lisäksi vuokra-autoilijoiden arkista työtä vaikeutti sotien jälkeen vaivannut tarvikepula. Bensiinivarat olivat vähissä, autojen renkaista ja rasvoista oli puutetta. Ajoneuvot olivat pääasiassa 1930-luvulta.
-Ajoa oli vähän vähemmän, eikä uusia autoja saatu. Kyllä se aika työlästä oli, Veikko Kauranen toteaa.
Vuoden 1947 tilastojen mukaan Jyväskylässä oli myönnetty käyttölupa noin 40:lle vuokra-autolle, koko maassa reilulle 1700:lle.
Pirssillä ei enää ajeltu huvikseen kuten vielä 1930-luvulla. Usein kyyditettiin sairaita lääkäreiden tai lääkäreitä sairaiden luo. Myös synnytyskyydit olivat yleisiä. Yksityisautoja oli hyvin vähän.
Taksinvälityskeskuksista ei ollut vielä kuultukaan. Asiakkaat soittivat asemilla olleisiin puhelimiin tilatakseen itselleen kyydin. Kuskit painoivat hommia välillä vuorokaudet läpeensä.
-Työvuoroja ei ollut. Vaimot toivat kahvia ja pullaa, kun mies päivysteli, Kauranen sanoo.
-Mitä ahkerampi oli, sitä enemmän rahaa sai. Pakollisia taukoja tuli kun vehkeet eivät olleet kunnossa, toteaa Matti Talvio.
Vanhojen valokuvien perusteella pystyy päättelemään että esimerkiksi Eino Talvion ajamassa Dodgessa olleet renkaat oli otettu jostakin vanhasta autosta uusikäyttöön.
Surman yhteydessä Talviolta vietiin myös pienikokoinen pistooli. Oli aivan yleistä, että vuokra-autoilijatkin olivat aseistautuneita.
-Taksinkuljettajat ovat selväjärkisiä ihmisiä, joten oli aikamoista, jos asetta käytettiin, Kauranen sanoo.
Rauhaton kaupunki
Ei kaupungilla muutenkaan aivan rauhallisin mielin voinut liikkua. Lehdissä kirjoitettiin harva se päivä puukkotappeluista, ryöstöistä ja onnettomuuksista. Väkivaltarikollisuus kohosi tilastojenkin valossa huippulukemiin rintamalta koteihinsa palanneiden sotilaiden myötä. Sotatraumojen ja alkoholin yhdistelmästä muotoutui kansakunnan synkkä omakuva.
-Miehiltä oli hermot menneet sodassa, ja moni oli varmaan kovastikin katkeroitunut, Matti Talvio sanoo.
Jyväskylä oli vuonna 1945 reilun 22000 asukkaan kaupunki. Kauppakatu oli jo silloin liiketoiminnan keskus. Ravintolaelämä keskittyi Kaupunginhotelliin eli nykyiseen Nikolainkulmaan, Jyväshoviin sekä Polsuun, työväentalossa toimineeseen Kansanravintolaan.
-Kaupunginhotelli oli tanssiravintolapaikka, Jyväshovi eliittipaikka ja Polsussa oli vähän heikompikuntoista väkeä. Siellä ei ollut mitään viihdettä, siellä vain ryypättiin, kertoo vuonna 1951 pirssissä aloittanut Voitto Toivainen.
-Ravintolat menivät aikaisin kiinni, yhdentoista-kahdentoista maissa.
Siirtoväkeä oli liikkeellä paljon. Esimerkiksi Jyväskylän rautatieasemalta lähteneiden matkustajien määrä tuplaantui vuodessa lähes 450 000:een. Rautateitse liikkuivat myös rikolliset.
Inkeriläisten karkumatka
Jyväskylässä kuluvan kuun 1 päivää vasten yöllä tapahtunut mieltäkuohuttava autoilija E. Talvion murhajuttu alkaa nyt saada valaistusta. Rikospoliisi on saanut varmuuden, että tekoon syyllisiä ovat aikaisemminkin raakoja autoilijamurhia tehneet inkeriläiset ent. Heimopataljoona 3:n sotilaat Juhana (Ivan) Paavonpoika Virolainen, Aleksander (Eino) Pukki ja Valerian (Valte, Vilke) Patsaneneli Feodor, joiden rikoskumppanina lisäksi on ollut aikaisemmissa autoilijamurhissa Soikka-niminen inkeriläinen. (Keskisuomalainen 13.4.1945)
Kun paikallisia ihmisiä kuulustelemalla ja puhuttamalla Talvion murhan selvittämisessä ei enää päästy eteenpäin, keskitti poliisi tutkintansa inkeriläissotilaiden liikkeisiin.
Surmasta epäillyt heimopataljoonalaiset olivat sotavangeiksi jääneitä Neuvostoliiton kansalaisia, jotka taistelivat jatkosodassa vapaaehtoisina sinivalkoisten puolella synnyinmaataan vastaan. Taistelujen tauottua Neuvostoliitto vaati rauhansopimuksen 10. artiklaan vedoten heidän palauttamistaan.
Heimosotilaita vangittiin uudelleen Raahen seudulla ja lähdettiin kuljettamaan leirille Naarajärvelle. Jo silloin 13 heistä karkasi. Pelkona oli että maanpettureita rankaistaisiin itärajan takana joko kuolemalla tai vuosien pakkotyöllä.
-Oli paljon heimo- ja maanpuolustushenkisiä piirejä, esimerkiksi Akateemisen Karjala-Seuran jäseniä, jotka tukivat heimosotilaide piileskelyä, kertoo dosentti Heikki Roiko-Jokela Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitokselta.
Asia saa vahvistuksen Pekka Nevalaisen kirjassa Inkeriläinen siirtoväki Suomessa 1940-luvulla.
Siinä kerrotaan, kuinka kesken matkan Naarajärvelle marraskuun alkupuolella 1944, Pieksämäen kohdalla, inkeriläisiä kuljettanut juna hiljensi vauhtiaan niin, että 445 miestä pääsi livahtamaan pimeyteen lukitsemattomista vaunuista. Vartijoilla oli aseet, mutta niitä ei käytetty.
Vaiettu asia
Tässä porukassa saattoivat juosta vapauteen myös Virolainen, Pukki, Patsanen ja Soikka. Heistä kolmen myöhempi kohtalo on selvillä. Kauk Karen kirjassa Ammattina autokyyditys kerrotaan, että Juho Soikka on tuomittu sekä Lopella että Uskelassa alkuvuodesta 1945 tehdyistä murhista, joissa kuoli kolme vuokra-autoilijaa. Hänet määrättiin elinkaudeksi kuritushuoneeseen, mutta palautettiin myöhemmin rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Neuvostoliittoon.
Patsanen ja Virolainen puolestaan tavoitettiin Ruotsista. Selvisi, että he olivat olleet länsinaapurissa jo Talvion murhan aikaan.
Karanneiden inkeriläissotilaiden vaiheista on kaiken kaikkiaan vähän tutkimustietoa.
-Dokumentteja on säilynyt vähän, lähinnä Valpon arkistossa. Kyse oli pitkään vaietusta asiasta, heidäthän oli määrätty luovutettaviksi. Liikkuvan poliisin alaisuuteen perustettiin kesällä 1947 hakuryhmä, joka etsi ja pidätti rauhansopimuksen mukaisesti palautettavaksi kuuluvia henkilöitä, Roiko-Jokela sanoo.
Nevalaisen teoksessa mainitaan että vuoden 1953 loppuun mennessä Neuvostoliittoon oli varmuudella luovutettu noin 700 Heimopataljoona 3:n sotilasta. 171 oli varmuudella Ruotsissa ja 122:n olinpaikasta ei ollut tietoa.
Oliko Talvion surmaaja sittenkään heimosotilas?
Jäljet loppuvat
Eino Talvion kuolemaa seuranneena aamuna ilmaantui Muuramen kylälläerääseen taloon Vaajakoskella asunut työtön autonkuljettaja, joka käyttäytyi oudosti, eikä osannut vastailla talonväen kysymyksiin.
Myöhemmin poliisin kuulusteluissa hän ei muistanut, missä oli ollut murhayönä. Vaimokaan ei pystynyt vahvistamaan miehensä liikkeitä.
Pääsiäisen pyhinä 1945 huomattiin erään Mäki-Matissa asuneen perheen liiteristä kadonneen pienikokoisen kirveen. Epäilykset osuivat perheen luona asustelleeseen 39-vuotiaaseen sekatyömieheen, jolla oli mahdollisesti ollut aiemmin riitoja erään vuokra-autoilijan kanssa.
Lisäksi erään kuulustellun lausunnon perusteella sekatyömies olisi tokaissut Työväenravintolan pöydässä Talvion murhan jälkeisinä päivinä että "kuka tietää, vaikka murhaaja istuisi samassa pöydässä".
Kesällä 1945 palasi Virroilla asuneen, hieman alle 40-vuotiaan kirvesmiehen veli reissuiltaan kotipitäjään mukanaan 13000 markkaa rahaa, vähän käytetty puku ja kello. Kirvesmies ei uskonut veljensä hankkineen rahoja rehellisin keinoin, joten hän ilmoitti asiasta poliisille.
Omissa tutkimuksissaan poliisi selvitti, että rahat tai tavarat eivät liittyneet Eino Talvioon, vaikka hänellä tiettävästi joitakin tuhansia markkoja rahaa olikin mukanaan.
Mikään edellä kerrotuista tapauksista ei johtanut ratkaisevaan läpimurtoon murhamysteerin tutkinnassa.
Vuoden 1952 jälkeen uusia vihjeitä Eino Talvion tapauksesta ei ole tullut.
Viivyttelikö poliisi?
Kauko Karen kirjassa jyväskyläläinen taksimies Aaro Ojanen kertoo seuraavaa:"Vähintään yhtä suurta huomiota herätti paikkakunnalla ja koko maassa toinen murhenäytelmä, joka tapahtui pääsiäislauantaina 1945. Uhriksi joutui kelpo taksimies Eino Talvio kaupungin ja maalaiskunnan rajalla. Poliisien viivyttely antoi murhaajalle niin suuren etumatkan, että häntä ei koskaan tavoitettu".
Nämä puheet muistaa myös Voitto Toivainen, joka oli tapahtumahetkellä 14-vuotias. Hänen isänsä oli ajanut vuokra-autoa 1920-luvun lopulta lähtien.
-Silloin menivät taksien ja poliisin välit pitkäksi aikaa, toivainen sanoo nyt.
Matti Talviokaan ei paljon muuta isänsä surmasta tiedä.
-En minäkään viranomaisilta tästä ole ikinä kuullut sanaakaan. En ikipäivänä, hän tuhahtaa.
Paluu murhapaikalle
Elokuun 31. päivän sää Jyväskylässä vuonna 2010 osoittaa kesän päättyneen. On pilvistä ja koleaa, helle-ennätykset muisto vain.
28 vuotta taksia ajanut Jukka Ruusila odottaa Matkakeskuksen pirssissä uudenkarhealla Volvollaan. Hyppään kyytiin Harjun iltasoiton kajahtaessa. Suunta otetaan Säynätsalontielle Jyväskylän ja Muuramen rajalle.
Ruusila ohjaa automaattivaihteista autoaan tottunein ottein. Kojelauta kiiltää, digitaalinen taksamittari näyttää hinnan ja poliisikin on tarvittaessa puhelinsoiton päässä. Ajat ovat muuttuneet 65 vuodessa.
-Nykyään on niin paljon erilaisia valmiuksia, aina pääsee yhteyksiin vaikka joutuisi auton ulkopuolelle, Ruusila sanoo.
Hän ei ole pitkällä urallaan joutunut sanaharkkaa kummempiin tilanteisiin. Keskisuomalaisia taksimiehiä on historian saatossa murhattu kolme.
-Aika vähällä on selvitty. Sisämaa ehkä suojaa, ei olla satamassa.
Mahtoiko Eino Talvio pelätä viimeisen matkansa aikana?
Saavutaan kuntien rajalle. Pyörätien puoleisen metsän reunassa, hivenen lehtien peitossa on muistokivi. "Autoilija Eino Ilmari Talvio murhattiin tällä paikalla 1.4.1945"
65 vuotta sitten ei paljon liikennettä ollut, pyörätiestä puhumattakaan.
1. huhtikuuta 1945 kello 1.30 saapui Jyväskylän keskustaan Säynätsalosta auto, jonka matkustajat eivät olleet nähneet matkalla mitään erikoista. Henkihieveriin lyöty Talvio puolestaan löydettiin kello 3.20.
Kirves löytyi maantieojasta murhapaikasta parisataa metriä Jyväskylän suuntaan.
Lähteenä jutulle Keskisuomalaisen paperiversio 18.9.2010