ADVENTTIMURHAT
Oranssinhohtoinen jalkapallo lensi poikien
päiden tasalla, kunnes yksi heistä pysäytti sen otsallaan. Poika pudotti pallon
eteensä ja potkaisi sen komeassa kaaressa kentän toiselle laidalle. Molempien joukkueiden pojat ryntäsivät pallon
perään toinen toistaan tönien.
Kaikki muut, paitsi Veeti.
Veeti
seisoi aloillaan tarkkaillen pelin kulkua. Hän oli luokkatovereittensa silmissä
kuin näkymätön kilometritolppa, joka ohitettiin tavattaessa. Oikeastaan Veeti
ei edes kuulunut kumpaankaan joukkueeseen. Opettaja oli antanut poikien valita pelikaverinsa,
eikä Veetiä ollut huolittu kummallekaan puolelle. Hänen oli tyytyminen seuraamaan
muiden pelaamista.
Joululoman alkamiseen olisi enää viikko
jäljellä, ja se lohdutti Veetiä.
Isä
oli huono pitämään salaisuuksia, joten Veetin ei tarvinnut aprikoida,
löytyisikö lahjapakettien seasta Xbox. Taatusti löytyisi. Kuten löytyisivät
pelikonsoliin tarvittavat ohjaimet, kuulokkeet ja kaiuttimet. Isä kyllä osasi
järjestää sellaiset asiat.
Ja nyt isä oli ilmestynyt yllättäen kentän
laidalle.
Veeti
teeskenteli, ettei hän olisi huomannut isänsä saapumista. Yksitoistavuotiaan
ylpeys veti suupielet tiukaksi viivaksi. Veeti lähestyi palloa uhmaten muita
poikia, jotka pitivät häntä pelkkänä surkimuksena. Pallo oli jo liki hänen
jalkojaan, kun vihlova kipu viilsi pohjetta. Matiaksen taklaus sattui, mutta
opettaja ei ollut huomaavinaan selvää rikettä.
Veeti makasi kylmällä tekonurmella kooten
itsensä.
Isän
läsnäolo sai hänet nousemaan pystyyn ja yrittämään uudelleen. Pallo poukkoili
ympäri kenttää, ja yhtäkkiä Veetille avautui pieni mahdollisuus. Kaksi poikaa taisteli
pallon hallinnasta, jolloin hän otti varovaisia askeleita kentän vasempaan
laitaan. Jos kävisi oikein hyvä lykky, niin isä saisi parhaimman joululahjan ikinä.
Veeti tiesi, että isä rakasti häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.
Isä oli kuitenkin harvinaisen huono peittämään toivettaan, että Veetin pitäisi
olla hänen kaltaisensa. Kovaksikeitetty. Se sana oli jäänyt kaikumaan Veetin
korviin sellaisina iltoina, kun isä oli purkanut sisimpäänsä. Hänen humalaiset
puheensa eivät pelottaneet Veetiä. Päinvastoin, ratkettuaan juomaan isä näytti
itsestään herkemmän puolen. Pudotti maskinsa, kuten hän itse tapasi sanoa.
Pallo
liukui Veetin eteen täysin yllättäen.
Hän
potkaisi palloa kenkänsä kärjellä ja riensi sen perään. Kaikki tapahtui kuin kohtalon
armosta. Joku yritti estää Veetiä, mutta hän ehti antaa uuden banaanipotkun,
jonka liikerata ei ollut ennustettavissa.
Verkko heilahti.
Kentällä
toljottavien poikien katseista erottui typertynyt hämmennys Veetin juuri tekemästä
maalista.
Eihän tämä voinut olla todellista.
Pallo
lepäsi verkossa, mutta isää ei näkynyt enää missään.
***
Suljin Corollan oven avaimella, mikä kertoi
kaiken autoni iästä. Pysäköintialueelta oli savukkeen mittainen kävelymatka KRP:n
päämajaan, joten asetin Jean Nicotin mukaan nimetyn nautintoaineen huulieni
väliin. Taakse olivat jääneet niin joulu, uusivuosi kuin isyyslomakin. Olin pitänyt seuraa kolmevuotiaalle pojalleni,
jolle pikkusisaren syntymä oli merkinnyt suurta menetystä. Luka oli menettänyt yksinoikeuden
äitiinsä, eikä minun läsnäoloni tarjoama hyvitys ollut asiaa muuksi muuttanut.
Poltin savukkeen loppuun ja tumppasin sen
kengälläni.
Jokiniemen
oopperatalon pääsisäänkäynnin ovelle oli enää muutama porrasaskelma, joita pitkin
noustessani yritin muuntautua koti-isästä ammattirooliini. Astuin sisään aulaan
nyökytellen aulavahdille ja valitsin hissiin päästyäni neljännen kerroksen.
Siellä piti majaansa esimieheni Kari Sammalvuo, jonka huoneesta kuului remakkaa
naurua. Koputin oveen ja avasin sen odottamatta kutsua. Sammalvuo yritti
esittää asiallista, kun Rami Petänen ja Milla Fagerström nauroivat silmät
kyynelissä.
- Puhuimme juuri
väestöräjähdyksestä ja sieltä se meidän siemenlinkomme tulla tömistelee.
- Kun kaksi nisäkästä
saa kaksi jälkeläistä, niin missä siinä on se väestöräjähdys?
- Tässä se tulee.
Rami
nousi yli kahden metrin lakikorkeuteensa ja teki jotakin, mitä en olisi osannut
odottaa. Hän asetti lapiomaiset käsivartensa ympärilleni ja halasi minua. Ele
oli niin odottamaton, että huomasin Millan nauravien silmien kosteassa
kiillossa uuden vivahteen.
Sammalvuon vakava ilme suli hymyyn.
- Kuten Riku juuri huomasit,
olet erittäin tervetullut takaisin työelämään.
- Kiitos. Mutta halauksia
otan jatkossa vastaan ainoastaan puskureilla varustetuilta työtovereiltani.
Milla
kohensi rintamustaan, Sammalvuo vilkuili vuoroin minua ja tummakutrista kaunotarta.
Toinen meistä oli Karin suuri rakkaus, eikä kyse ollut minusta.
Laskin
kankkuni sille sohvalle, joka oli tarkoitettu päällikön vieraille.
- Minulla on ollut
vähän raskasta esikoispojan kanssa. En halua jakaa sitä taakkaa teidän
hartioillenne, joten kuuntelen mielelläni vain työasioita.
- Aika hiljaista
täällä on ollut. Keravalaisesta vaimontappajasta on tehty kansainvälinen
etsintäkuulutus ja hänestä on saatu melko varma havainto Espanjasta.
- Vai niin. Entä
tämä Tammiston teloitusmurha?
Rami
laski ääntään oktaavin verran.
- Itä-Uusimaa
hoitaa sitä. Pakaslahti on tutkinnanjohtaja.
- Täytyyhän
teilläkin olla jotain tietoa asiasta.
- Eipä juuri
enempää, mitä olet saanut lukea uutisista. Tero Lukinmaa oli tavallinen
jokamies. Ikää 42 vuotta, vihitty vaimo ja peruskoulua käyvä poika. Taksinkuljettaja
ilman rikosrekisteriä. Mies uurasti pitkää päivää tienatakseen leipää perheelleen.
Aamupäivisin hänellä oli niukasti asiakkaita, joten hän tapasi piipahtaa seuraamaan
poikansa Veetin liikuntatunteja. Juuri sellaisena aamupäivänä se tapahtui.
Lukinmaa poistui metsän siimekseen polttaakseen savukkeen. Siellä hän kohtasi
teloittajansa.
- Ilmeisen
sattumalta?
- Ihan kaikkea et
siis tiedä. Kolme laukausta äänenvaimentajalla varustetulla ysimillisellä:
polveen, vatsaan ja kasvoille. Juuri tässä järjestyksessä. Tekijä on pyrkinyt
maksimoimaan uhrinsa kärsimyksen, eikä siinä kaikki. Oikeuslääkärin mukaan
ensimmäinen laukaus on annettu kauempaa, toinen lähietäisyydeltä ja se kolmas
kasvoja vasten. Herättääkö tämä sinussa mitään ajatuksia?
- Murhaajalla on
ollut taipumusta teatraalisuuteen. Hän on saattanut jopa suunnitella viimeiset
vuorosanansa, jotta uhri tietäisi syyn julmalle kohtalolleen.
Veljeni virassa loi minua kohden kysyvän katseen.
– Eli mistä siinä olisi voinut olla kysymys?
– Kostosta tai velan kuittauksesta. Eihän se
todista mitään, ettei kaverilla ollut rikostaustaa.
Ramin
aataminomena heilahti tuttuun tapaansa.
– Lukinmaan raha-asiat olivat vatupassissa.
Mikään ei viittaa siihen, että vainajalla olisi ollut viehtymystä uhkapeliin
tai pulveriin. Pakaslahden mukaan ainoa käteen jäävä kortti on mustapekka.
– Mustapekka?
– Mustankipeä piruparka, joka on kuvitellut
tai tiennyt Lukinmaan vehdanneen jonkun väärän naisen kanssa.
– Okei. Kuinka pitkälle Juha on edennyt tässä
tutkintalinjassa?
Rami
kohautti olkapäitään.
– Sitä sinun pitää kysyä häneltä itseltään.
Sammalvuo kulki pöytänsä taakse selaten joitakin papereita.
– Ei pidä. Keskitytään nyt vain näihin tapauksiin,
jotka ovat KRP:n heiniä.
***
Olin
tuijottanut tietokoneruutua hyvinkin kaksi tuntia vastaamalla lukuisiin
sähköposteihin ja joidenkin kyselyiden kohdalla olin katsonut viisaammaksi
tarttua puhelimeen. Karkeasti ottaen virkaveljeni edustivat kahta eri
koulukuntaa siinä mielessä, että osa arvosti kirjoitettua sanaa ja niihin
muihin piti ottaa kontakti kasvotusten tai luurin avulla.
Juha
Pakaslahti kuului jälkimmäisiin.
Valitsin tutun numeron ja kuuntelin pitkään
odottavaa tuuttausääntä. Odotukseni palkittiin vihdoin.
– Pakaslahti.
– Riku tässä terve, palasin juuri
isyyslomilta. Mitäpä kuuluu?
– Siinä tärkeimmät. Ai niin, onnea vaan
kovasti perheenlisäyksen johdosta. Sinulla taitaa olla tätä nykyä yhtä
kiireistä kotona kuin konttorillakin?
– En sanoisi ihan niinkään. Kotona jälkikasvu
kilpailee pelkästään äidin huomiosta ja täällä laaditaan kansainvälisiä
etsintäkuulutuksia. Vastauksia odotellessa aika kuluu kuin jäitä poltellessa. Miten
sinä olet edistynyt sen teloitusmurhan kanssa?
Kuulin
linjan toisesta päästä raskasta hengitystä.
Juha Pakaslahdelle oli kertynyt vuosien
mittaan muutakin kuin ikää. Vuosirenkailla kasvanutta runsasta vartaloa koristivat
pyöreät kasvot, joiden punehtuneet rypyt kielivät raskaan ammatin
varjopuolista. Mies hoiti leiviskänsä tyynenä kuin buddha-patsas, mutta tunsin
hänet kyllin hyvin tietääkseni pinnan alla uinuvista menninkäisistä. Iso mies
kätki herkkyytensä paksun nahkansa suojaan päästääkseen sen valloilleen korkeintaan
yksin ollessaan. Varttuneen vanhanpojan oli helppo paeta paineitaan väkijuomien
avulla, mutta peilikuvaansa hän ei voinut paeta. Silti miehestä pidettiin
ammattikunnan keskuudessa. Juha Pakaslahti hoiti väkivaltatutkijan virkaansa
jäädyttämättä sydäntään. Maksoiko hän siitä liian kovan hinnan, oli sitten toinen
juttu.
– Juttu on edelleen täysin pimeä. Teknisessä
tutkimuksessa käteen ei ole jäänyt muuta kuin ne kolme luotia ja hylsyt.
Tekopaikan läheisyydestä saatiin eristettyä lukuisia jalanjälkiä, kuten myös
koirien, kettujen ja muiden nelistäjien tassujen painautumia. Tupakantumppejakin
on poimittu selkä vääränä.
– Ymmärrän. Onko taktisessa tutkinnassa
ilmaantunut mitään, mistä voisi ottaa kopin?
– Olen ollut tekemisissä hyvin paljon tämän
Lukinmaan perheen kanssa. Hoidimme yhdessä niin hautajaiset kuin
perunkirjoituksenkin. Katista ja Veetistä on tullut minulle läheisiä. Se poika
suree isäänsä kovin ja minusta on tullut käsi, joka ojentaa laastaria. Tiedä
sitten, auttaako se haavoihin.
– Millainen poika tämä Veeti on?
Juhan
ääni muuttui astetta pirteämmäksi.
– Kova pelaamaan niitä hemmetin pelejään. Sai
isältään postuumina joululahjana Xboxin ja kädet tuskin kirvoittavat otettaan
ohjaimista, vaikka äitinsä korottaisi ääntään. Oikeastaan se on helvetin hyvä,
että on keksitty sellaisia vempaimia.
– Unohtamaan todellisuuden?
– Siihen Veetillä on täysi oikeus. Hänellä, jos
kenellä.
Nyökyttelin
päätäni, vaikka kukaan ei ollut sitä katsomassa.
Pakaslahti piti pienen tauon, kunnes kuulin
odottamani ehdotuksen.
– Riku, minulla taitaa olla tässä
helvetinmoinen pähkinä purtavaksi. En pistäisi ollenkaan pahaksi, jos saisin
virka-apua.
– Mainitsin jo asiasta päällikölle. Punainen
lyhty syttyi välittömästi kuin kurtisaanin ikkunassa. Vaan ei kai se estä meitä
tapaamasta?
– Oletko pitänyt vielä ruokatuntia? Minä voisin
tarjota pienen kävelyretken Tammistonmäen maisemissa. Mennäänkö kumman autolla?
– Jos minä koppaan sinut tuolla Corollalla.
Voidaan vaikka poltella ne varpajaissavut matkan aikana.
***
Jätimme auton omakotialuetta halkovalle päätielle, josta risteytyi
harvinaisen mielikuvituksettomasti nimettyjä sivuteitä. Ensimmäinen tie, Toinen tie, Kolmas tie ja niin edelleen.
Pientaloalue päättyi metsään, joka erotti toisistaan Kartanonkosken ja Tammiston
uudehkot asuinalueet. Metsäsaarekkeen eteläpuoleinen rinne oli avoimen valoisa
jalopuulehto, jossa kasvoi niin tammia, lehmuksia, vaahteroita kuin
pähkinäpensaitakin. Käveltyämme syvälle puiden siimekseen nousimme kalliolle,
joka jakoi alueen kahtia. Pohjoispuoli kasvoi tiheää kuusikkoa näyttäen kaikkea
muuta kuin luokseen kutsuvalta. Sinne minun oli kaikesta huolimatta patikoitava
Juha Pakaslahden hientuoksuisessa vanavedessä.
Raskastekoinen mies pysähtyi päästyään kallion juurelle.
Hän sytytti tupakan ja viittoili minua
seuraamaan erästä polkua pitkin. Kuljimme peräkanaa läpi synkän metsän, kunnes
edessä häämötti avoin maisema. Erotin kauempaa aidatun kentän, jossa koululaiset
parhaillaan pelasivat jalkapalloa.
– Se tapahtui siis juuri tässä?
Pakaslahti osoitti sormellaan metsää sivuavaa
hiekkatietä.
– Tero Lukinmaa saapui tuosta suunnasta.
Meillä on silminnäkijähavainto siitä, ettei kukaan seurannut häntä.
– Tekijä siis osasi odottaa Lukinmaata metsän
suojassa?
– Eikä pelkästään odottaa, vaan hän osasi
käyttää reittinään jotain näistä lukemattomista poluista, joita pitkin mekin
tulimme tänne. Aikamoinen sattuma, vai mitä?
Hieroin leukaperiäni tarkoituksellisen hartaasti.
– Jos sinulla on jokin teoria, niin olen
pelkkänä korvana.
Pakaslahti sammutti savukkeensa.
– Asetu hetkeksi tekijän asemaan. Sinulla on
motiivi tappaa joku tietty ihminen, joka elää tiheään asutussa kaupungissa.
Mihin tahansa hän meneekin, niin aina löytyy valvontakameroita seuraamassa
hänen liikkeitään. Paitsi yhdessä paikassa, eli juuri tässä.
– Murhaaja on siis tehnyt hyvin huolellista
taustatyötä. Seurannut kohdettaan kärsivällisesti ja löytänyt viimein
päivärutiineista kaikista heikoimman lenkin. Pojan liikuntatunnit, joita isällä
on ollut tapana seurata takavasemmalta. Mikä idea siinä muuten on ollut?
Pakaslahti katsoi ohitseni jonnekin kauas.
– Veeti on omanlaisensa poika, hyvin älykäs ja
herkkä. Seuraa asioita mieluummin pienen etäisyyden turvin. Varovaisella
luonteella ei saavuteta suosiota peleissä, missä pojat ottavat mittaa
toisistaan. Isä tunsi poikansa ja teki kaikkensa, jotta Veeti pärjäisi kovassa
maailmassa.
– Pyrki olemaan mukana poikansa arjessa?
– Juuri niin. Kaipa hän antoi myös neuvoja,
kuinka pallopeleissä pitää toimia. Hieman rohkeutta ja aloitekykyä ilman pelkoa
omista virheistään. Ja kuinkas sattuikaan, Veeti laukaisi maalin juuri silloin,
kun isäukko oli poistunut paikalta.
– Kuuliko poika ne toiset laukaukset?
Pakaslahti pudisteli päätänsä.
– Etäisyys tuolta pelikentältä tänne metsään
on liki kolmesataa metriä ja tekijä käytti äänenvaimenninta. Veeti oli hyvin
murheissaan huomattuaan isänsä kadonneen. Kuvitteli tämän palanneen töihinsä
pettyneenä poikansa pelisuoritukseen, mutta vielä suurempi murhe odotti häntä,
kun me saavuimme suru-uutisen kera heidän kotiinsa samana iltana.
Eräs
asia juolahti mieleeni.
- Olet kuulemma
sitä mieltä, että kyse voisi olla mustasukkaisuudesta?
- Muuta järjellistä
syytä en ole keksinyt. Tero Lukinmaa oli taksikuski, jonka työaika venyi usein
pikkutunneille. Yön pimeydessä kulkee paljon naisihmisiä, jotka ovat juoneet sihijuomalla
päänsä pehmeiksi. Kaikille daameille ei riitä se tavanomainen kyyti.
- Onko leski
maininnut tällaisesta mahdollisuudesta?
Pakaslahti puuskahti tuohtuneena.
- Kati vai? Hän nyt
ei tiedä maailman pahuudesta mitään.
Katsoin virkaveljen roikkuvia silmäpusseja, joiden ylle oli noussut
kostea kiilto. Päätin härnätä miestä loppuun asti.
- Tai onhan se
voinut olla toisinkin päin. Kuka tietää, vaikka joku olisi käynyt kuumana
Lukinmaan vaimoon?
- Sellaisia
kavaljeereja ei Katin ympärillä ole näkynyt!
- Sinulla näyttää olevan
varsin syvälliset tiedot lesken yksityiselämästä.
Pakaslahden
mulkosilmät hakeutuivat kuusenoksalle, josta lehahti ilmoille piipittävä
tiainen.
- Ehdotin Katille,
että poika saattaisi tarvita jonkin luotettavan mieshenkilön isän korvikkeeksi.
Kävimme yhdessä nettisivuilla, joissa esiteltiin mieskaveritoimintaa. Silloin
Kati nosti kissan pöydälle. Hän kertoi minun edustavan heille molemmille sitä
viimeistä toivoa, joka tuo tähän pimeään maailmaan edes hieman valoa.
- Eli sinusta tuli
Veetille se mieskaveri?
- Japp.
Rapsutin korvantaustaani kuin estääkseni itseäni kysymästä asiasta sen
enempää. Uteliaisuus otti kuitenkin nopean selkävoiton häveliäisyydestä.
- Tuota noin. Poika
siis on saanut sinusta lohtua isänsä kuoleman jälkeen. No, jos tämä leskirouva
tuntisi tarvetta kyynelehtiä jonkun olkapäätä vasten, niin tarjoaisitko sinä hänelle
tuon olkapään?
Juha
Pakaslahti katsoi minua suoraan silmiin.
- Luulin jo, ettet
älyäisi kysyä. Kyllä minä olen tarjonnut Katille kaiken mahdollisen tuen.
Olkapäätäni säästämättä.
***
Luka
kirkui takapenkillä. Poika olisi halunnut kiinnittää turvavyönsä ihan omin
kätösin, vaan Heini oli äidin roolissa riistänyt häneltä sen ilon. Yritimme
tarjota uhmaikäiselle kauhukakaralle erilaisia ratkaisumalleja konfliktin
kitkemiseksi, mutta turhaan. Kolmevuotiaalla pojalla ei ollut paljon
kilometrejä takanaan, joten hän uskoi saavuttavansa kaikki päämäärät pelkän kiukun
ja raivon voimalla. Tällä kerralla oli Heinin vuoro menettää ensimmäisenä
hermonsa. Poika sai kuulla kunniansa, enkä minäkään jäänyt osattomaksi.
- Päätit sitten
uhrata vapaapäivän juhliaksesi työkavereittesi kanssa?
- Ihminen täyttää
vain kerran 52 vuotta. Viime kesänä Ramilla oli se kunnia. Hän päätti kuitenkin
lykätä kestejä talven tylsille joutopäiville.
Heini
muljautteli silmiään kuin ne olisivat olleet liikkeelle lähteneitä
biljardipalloja. Yritin madaltaa ääntäni.
- Haet minut sieltä
sitten aamulla, kun kerkeät.
- Keitä kaikkia
sinne on tulossa?
- Päällikkö ja
Milla. He nukkuvat yläkerrassa. Minä otan leposijani saunan takkahuoneesta. Sieltä
löytyy vuodesohva, varsin kovahko sellainen. En pane pahakseni, vaikka tulisit
aamuvarhaisella.
- En tule. Lapsilla
on oma aikataulunsa ja sinä saat nukkua humalasi pois.
Kohautin olkapäitäni.
- Miten vain
vaikeammaksi saamme sovittua.
Corollan sisätiloihin laskeutui harras hiljaisuus.
Sitä olotilaa kesti yhtä kauan kuin
ajomatkaakin. Heini luovi tiemme läpi uinuvan Järvenpään navigaattorin
osoittamaan osoitteeseen, jossa Rami Petänen asui tilavassa paritalossaan.
Vaimo oli lähtenyt jo aikoja sitten, lapsetkin lentäneet maailman tuuliin.
Pitkällä miehellä ei ollut huolta siitä, että ovisummeriin nojattaisiin. Kenties
juuri sen vuoksi me harvat vierailijat saimme osaksemme ylenpalttisen suosion.
Heinin
jätettyä minut taloyhtiön huoltorakennuksen eteen osasin suunnistaa perille pelkän
tuoksun perusteella. Tammikuisen kylmyyden seasta erotin herkullisen
grillilihan käryn, joka kulki savuvanana talon takapihalta. Nojatessani aitaa
vasten näin pitkän miehen virttyneissä pilkkihaalareissaan kääntelemässä kassleria,
joka sai niskaansa lisää marinadia. Rami sai omaan niskaansa nuoskaisen lumipallon.
- Katsos
pojanviikaria. Voitit juuri itsellesi lumipesun, kunhan ilta tästä vanhenee.
- Lupaat vain. Olenko
muuten ensimmäinen vieras?
Rami
pudisteli päätään osoittaen grillisudilla olohuoneen ikkunaa.
- Romeo y Juliet puristelevat toistensa pakaroita tuolla
sohvalla. Ja nyt sinä saat mennä joukon jatkeeksi odottamaan illallisen valmistumista.
Astuin
ulko-ovelle ja painoin summeria.
Sammalvuo avasi minulle oven viittoillen
astumaan peremmälle. Riisuttuani päällysvaatteet kuljin olohuoneeseen, jossa
minulle osoitettiin vapaata nojatuolia. Milla
ja Kari istuivat liki toisiaan, kuten he tekivät aina virantoimituksen
ulkopuolella. Siihen heillä oli ani harvoin mahdollisuus, sillä päällikkö oli
siviilisäädyltään ukkomies, joka Millan kyljessä kuoriutui soidintanssia
pyörähteleväksi ukkometsoksi. Ehkä juuri siinä oli heidän pitkän yhteisen
taipaleensa salaisuus. Ei makeaa mahan täydeltä, vaan satunnaisesti
annosteltuna.
Milla
nousi kaataakseen minulle oljenkeltaista juomaa.
Pikarien viereen oli katettu lautasia, joissa tumman
saaristolaisleivän päälle oli rakennettu alkupaloiksi koristeellisia kekoja
mädistä, kylmäsavuporosta, smetanasta ja sipulihakkeluksesta. Maistoin juomaa,
jota olin kuvitellut valkoviiniksi. Suustani purskahti pisaroita rystyselle
purskuteltuani poskissani jotain ihan muuta. Erotin mausta väkevän viinan ohessa
kuminaa, fenkolia, anista ja pomeranssinkuorta.
- Hyi helvetti.
- Parempi kun pidät
mölyt mahassasi ja nektarin poskissasi. Linie
aquavit on Ramille pyhä asia. Saimme juuri kuulla siitä pitkän alustuksen.
Laskin pikarini pöydälle.
- Tiedän aiheesta
jotain itsekin. Norjalaista akvaviittia, jota on kellutettu konteissa kauas päiväntasaajan
yli ja sieltä takaisin vuonojen maahan. Tätä tulisi tarjota mahdollisimman kylmänä
mahdollisimman pienistä snapsilaseista. Eli ei tällä tavalla.
Pihalle
johtava ulko-ovi kolahti kiinni kesken viimeisimmän lauseeni.
Rami piti kädessään vatia, jossa vastagrillattu
kassler oli kääritty tiukasti folion suojiin. Jäyhän hongankolistajan elekieli
kertoi kaiken oleellisen. Päivällinen oli valmis ja herrasväen tulisi siirtyä
keittiön pöydän ääreen. Isäntä oli kattanut katosta roikkuvan tiffany-lampun
molemmille puolille tarjoiluastiat kuin peilikuviksi. Otin paikkani Karia ja
Millaa vastapäätä näkemättä selkäni takana ahertavaa Ramia. Pitkät käsivarret
kuljettivat pöytään uunijuureksia, salaattia ja muita lisukkeita. Punaviinin
etiketti kertoi kyseessä olevan Saint-Émilionin tunnetusti laadukasta
vuosikertaa.
- Pisteet isännälle
onnistuneesta päivällisestä.
- Ethän olet edes
maistanut sitä.
- Korjataan se
puute.
Leikkasin kasslerista viipaleita ja nautin
grillilihan mausta, kuten teki koko kvartettimme. Sammalvuo kohotti
viinipikarinsa pitääkseen maljapuheen. Nousimme pystyyn pikareitamme
kilistellen.
- Viisikymmentäkaksi
vuotta tuli sinulle täyteen viime kesänä ja ensi suvena tulee taas yksi
vuositolppa lisää. Onneksi olkoon! On se hienoa nähdä, kun aikamieskin vielä
kukoistaa. Kukkii, kunnekkas kutsuu maa.
Rami joi pikarinsa nopeasti loppuun. Sen
jälkeen hän ähkäisi kaataen itselleen lisää viiniä. Ymmärsimme eleen
merkityksen entuudestaan. Ramin mielestä isännän rooliin kuului vieraiden
passaaminen vain siihen pisteeseen asti, kun alkumaljat olivat kätösissä ja
päivällinen pöydällä. Loppu sujuisi omalla painollaan. Jääkaapista sai hakea
viileitä juomia ja lasivitriinistä ruskeita jalonektareita. Sauna oli ajastettu
lämpiämään loppuillaksi, eikä aamulla sopinut kursailla laittaessaan itselleen
hiukopalaa.
Nautittuamme päivällisen siirryimme takaisin olohuoneen puolelle.
Keskustelu alkoi soljua folk-musiikin ja single maltin siivittämänä, vaikka
olisin kernaasti tyytynyt pelkästään jälkimmäiseen. Donovanin laulaessa
honottavalla äänellään Hurdy Gurdy Mania
mieleni sopukoista nousi ajatus siitä, että kyseinen kappale oli toiminut soundtrackina
elokuvassa Zodiac. Leffa oli kertonut San Franciscoa aikoinaan piinanneesta
sarjamurhaajasta, joka ei massiivisista tutkinnoista huolimatta jäänyt koskaan
käpälälautaan.
Rami oli
lempimusiikkinsa lumoissa, kuinkas muuten.
- Ai, että tämä saa
ihon kananlihalle.
- Kuin myös.
- Kuuntelisit
sinäkin heviheikki enemmän tällaisia melodialla ryyditettyjä sulosointuja,
joista löytyy niin melodiaa kuin kontrapunktia.
- Vaan yhtä jää vaille.
Munaa.
Ramin
huulet levenivät arvoitukselliseen virnistykseen.
- Siitä voit
syyttää studiomuusikoita.
- Ketkä tuossa
rämpyttävät Donovanin ohella?
- Jimmy Page, John
Paul Jones ja Bonzo Bonham.
Kari
ja Milla päästivät yhtäaikaisen röhönaurun.
- Päätit sitten
haukkua omat kotijumalasi.
- Sen tein. Menin hyvin
viritettyyn ansaan.
Tavoistaan poiketen Rami nousi nojatuolistaan kaataakseen minulle lisää Ardbegia.
Otin ystävällisen eleen vastaan asiaankuuluvalla tavalla.
- Oikeastaan minä
diggaan tätä renkutusta. Siihen vaikutti paljon tietty elokuva, jonka soundtrack
luo hypnoottista tunnelmaa, Zodiac.
Milla
laski oman tulppaanilasinsa olohuoneen massiiviselle pöydälle.
- Klassikko.
Kerrankin raina, jossa tutkimus junnaa paikallaan kuin mutaan juuttunut peräkärry.
Tekijä oli Viiltäjä-Jackin inkarnaatio, joka osasi houkutella uhrinsa ansaan ilman
silmännäkijöitä ja lähetti vielä niitä omituisia viestejään niin poliisille kuin
lehdistöllekin. Kumpaakaan näistä murhaajista ei ikinä pystytty paljastamaan.
Kari
tuhisi sieraimiensa kyllyydestä.
- Pohjimmiltaan
kysymys on joko huonosta poliisityöstä tai resurssien puutteesta. Yleensä
molemmista. Harvoin tässä ammatissa tapaa sellaisia epäiltyjä, joita voisi
neroiksi mainita.
- Harvoin, mutta
joskus kuitenkin.
Päällikkö katsoi minua haastavasti.
- Anna tulla joku
hyvä esimerkki, jos sellaisen tiedät.
Kohautin olkapäitäni.
- No, otetaan
vaikka tämä Tammistonmäen murha. Tekijä oli seurannut kohteensa rutiineja
pitkään löytäen pehmeän pisteen. Uhri tapasi tarkkailla poikansa
liikuntatunteja ja hän poikkesi välistä metsän suojaan polttamaan hermosavuja. Paikalle
johtaa lukuisia polkuja eri ilmansuunnasta, eikä mistään kolkasta löydy
valvontakameroita.
Rami
otti käteensä kaukosäätimen, josta hän vaimensi musiikin ääntä.
- Komppaan Rikua.
Ase oli äänenvaimentimella varustettu ja laukaukset noudattivat tiettyä käsikirjoitusta.
Pysäytys, nöyryytys ja teloitus. Aivan kuin suoraan ennalta laaditusta kaavasta.
- Kaavan
ominaisuuteen kuuluu toistettavuus.
- Sinäpä sen
sanoit.
Sammalvuo ei niellyt pureksimatta kuulemaansa.
- Tero Lukinmaan
murhatutkinta on kuitenkin osaavissa käsissä.
En ilmeisesti
osannut peittää kasvoilleni noussutta nykimistä. Milla katsoi minua isoilla
kauriinsilmillään.
- Riku, sinä tunnet
Pakaslahden. Mikä siellä tutkimuksissa oikein mättää?
- En lähtisi
kyseenalaistamaan Juhan ammattitaitoa. Mies tekee työtään suurella sydämellä.
Ehkä liiankin suurella.
Kolme haastavaa silmäparia seurasi minua odottavin
katsein.
- Te tiedätte miehen.
Yksinäinen sielu karussa erämaassa. Hän on vihdoin löytänyt keitaan, joka
tarjoaa suojan porottavalta paahteelta.
Kari
ja Milla odottivat jatkoa avautumiselleni, mutta Rami oli jo päässyt kärryille.
- Jumalauta. Onko
Pakaslahti syönyt kuormasta?
Nielin
viskin loppuun nyökytellen päätäni.
- Näin siinä on
päässyt käymään. Don’t judge him too
harshly.
Päällikön pöyristynyt katse oli näkemisen arvoinen.
- Tuollainen
toiminta on täysin tuomittavaa!
- Niin, kukapa sitä
kuormasta kehtaisi napata?
Kari ja
Milla katsoivat tiiviisti toisiaan. Ja sitten minua.
Päällikkö oli jo avaamaisillaan suunsa, mutta
Milla laittoi kätensä viime hetkellä sen eteen.
- Me olemme
työkavereita, Juha seikkailee tutkimuksen kannalta keskeisen henkilön kanssa.
Siinä on vissi ero.
Levittelin käsiäni.
- En ole pinkkiin
mekkoon pukeutunut imaami jakamassa karkeimpia tuomioita. Pyydän vain pientä inhimillisyyttä,
kun arvostettu rikostutkija on saanut yksinäiseen elämäänsä ihokosketuksen
tuomaa lämpöä.
Ääneni
oli kohonnut turhankin kireäksi.
Ymmärsin vaieta hetkeksi, kuunnella muiden ajatuksia.
Sammalvuo oli tehnyt saman tuijottaen vaitonaisena omaa juomalasiaan.
- Jos sinua
kiinnostaa tuo kyseinen tutkinta, niin asia on hoidettavissa. Mainitsen ongelmasta
Itä-Uudenmaan poliisin johtoryhmälle ja me otamme tutkinnan haltuumme. Muodollisena
perusteena toimii se, etteivät he ole onnistuneet etenemään tutkinnoissaan. Ja
mitä tekotapaan tulee, niin kyseessä saattaa olla järjestäytynyt rikollisuus.
- Tarvitseeko sinun
mainita Pakaslahden hairahdusta ollenkaan?
Sammalvuo suki sileää leukaansa.
- Mitä suotta. Pitäköön
Juha huolta uhrin perheestä yksityishenkilönä. Hänen tilalleen astuu pari
virkaheittoa keskusrikospoliisista.
Katsoimme esimiestämme lievän ihmetyksen vallassa.
- Pari?
- Se vaimontappaja
on nyt kiinniotettuna Malagan pääpoliisiasemalla odottaen noutajiaan. Ajattelin
pelotella sitä helvetin metriheikkiä vallesmanneilla, joiden säkäkorkeus
ylittää kaksi metriä. Rami saa olla toinen heistä. Mutta olkoon, otetaan Rami
kolmanneksi pyöräksi, kun se noutokeikka on hoidettu alta pois.
Päällikön
jaettua tehtävät meidän illanviettomme jatkui tavanomaisissa merkeissä.
Saunoimme, söimme iltapalaa ja virkistimme
itseämme viileillä juomilla. Loppuillasta virvokkeiden runsaus kääntyi jo itseään
vastaan, ja laumaeläimien lailla päädyimme haukottelemaan kilpaa. Minun ja
Ramin väsymys oli luonteeltaan aitoa, mutta niistä kahdesta muusta en olisi
mennyt takuuseen.
He kun
jatkoivat haukottelua vielä aamiaispöydässä.
***
Valkoinen Skodamme kääntyi liikenneympyrästä Kartanonkoskea halkovalle
tielle, jonka varrelle oli rakennettu monenkirjavia tiilitaloja. Paikallinen
arkkitehtuuri kumarsi yhtä lailla perinteille kuin modernismille. Kapeat
ristikkoikkunat ja jyrkät katonharjat kielivät siitä, että vaikutteita oli
haettu mannermaisesta arkkitehtuurista, ellei peräti saarivaltakunnan puolelta.
Värikkäät piparkakkutalot olivat kelvanneet lavasteiksi Risto Räppääjä-elokuville.
Yksi
taloista oli kelvannut myös kodiksi Lukinmaan perheelle.
Milla pysäköi automme Pointin monitoimitalon
taakse, asetti pysäköintikiekon tuulilasia vasten ja savukkeen huulilleen.
- Perillä ollaan.
- Tästä on perille vielä
tupakan ja pastillin mittainen matka.
Nousimme autosta katsoen ympärillemme.
Kartanonkoski piti, minkä lupasi. Erillinen
saareke keskellä Vantaata, josta pääsi lentokentälle silmänräpäyksessä ja Helsingin
keskustaan puolessa tunnissa. Rakennuskanta ei pitänyt sisällään sosiaalista
asumistuotantoa, joten alkuasukkaina oli ainoastaan sellaisia lähimmäisiä,
joilla oli cashew-pähkinöitä pesäkolon täydeltä.
Lukinmaiden kotitalo sijaitsi lähellä promenadia, joka erotti asuinrakennukset
ulkoilualueista. Saavuttuamme alaovelle painoimme summeria. Pitkän odotuksen
jälkeen ovelle ilmestyi nelikymppinen nainen, jonka kasvoilla nousi pinnistelty
hymyntapainen.
– Te olette sieltä keskusrikospoliisista, tulkaa
vain sisälle.
Nainen
kulki edellämme asuntoon, jossa olohuone ja keittiö olivat erotettu toisistaan
pelkällä tarjoilupöydällä. Siihen pöytään oli valmiiksi katettu kahviastiasto
leivoksien kera. Kati Lukinmaa kaatoi meille tummaa mokkaa osoittaen kädellään
kahvileipiä. Sortimentti piti sisällään niin croissantteja kuin sacher-kakusta
leikattuja viipaleita.
– Ottaa siitä vaan.
– Kiitos. Meille kyllä maistuu.
Katselin tarkoin asuntoa hakeutuessani
istumaan nappanahkaiselle sohvalle. Lukinmaiden huoneistosta ei löytynyt
moitteen sijaa. Sisustus oli kodikasta, ei mitään alleviivatun hillittyä tai
tasaisen tylsää valkoista. Rönsyilevä väripaletti oli täynnä yksityiskohtia,
jotka loivat vaikutelman kauniista sielusta, ja vieläpä hyvin hallitusta
sellaisesta.
Kati
Lukinmaan ulkomuoto löi kättä interiöörin kanssa.
Naisen vaaleat, lainehtivat hiukset
laskeutuivat olkapäitä vasten. Kasvot olivat veikeän ilmeikkäät, silmät
kissamaisen vihreät. Katse oli utelias ja se haastoi minut avaamaan vihdoin keskustelun.
- Niin, me olemme
täällä selvittämässä teidän miehenne kohtaloa. Oliko hänellä sellaisia
vihamiehiä, jotka olisivat kyenneet tällaiseen tekoon?
Kati
Lukinmaa pudisteli päätään.
- Tämä on ihan
turhaa. Olemme puhuneet Juhan kanssa näistä asioista kyllästymiseen saakka. Te saatte
häneltä tarvitsemanne vastaukset.
- Niinkö? Juttu on
siirtynyt meille juuri siksi, ettei Itä-Uudenmaan poliisi ole onnistunut
etenemään tässä asiassa. Näin ollen haluaisimme teidän pinnistävän vielä kerran
kaikkia sellaisia muistikuvia, joilla voisi olla tekemistä miehenne kuoleman
kanssa. Älkää epäröikö käyttää mielikuvistanne, sillä joskus juuri sieltä
löytyy se tarvittava ajatuskide.
Naisen
ilme muuttui haastavasta alistuneeksi.
- Kunpa minulla
olisikin jokin ajatuskide tai edes rahtusen mielikuvitusta. Vaan kun en ole
sellainen luonteeltani. Toisin kuin nuo netissä mellastavat besserwisserit.
Olin juuri sanomassa jotakin, kun Milla
puuttui puheeseen.
- Besserwisserit?
- Piruparat, jotka
saavat hupinsa muiden onnettomuuksista. Spekuloivat rikoksilla ja murhilla sälekaihtimien
takana turvallisesti piilossa. Ja siltä porukalta löytyy kyllä teorioita joka
lähtöön.
- Tarkoitat siis
jotain tiettyjä nettisivustoja?
- Asiaa selviää
teille kyllä, kun googletatte mieheni nimen.
Lesken
katse pysähtyi tarkastelemaan meidän kasvojamme.
- Te ette ole
vaivautuneet tekemään edes sitä?
- Luotamme
pääsääntöisesti viranomaisrekisterien kertomaan henkilöhistoriaan. Teidän
miehenne oli niissä kansioissa täysin nuhteeton kansalainen.
Kati
Lukinmaan kasvoille oli noussut epäuskoinen ilme. Hän otti kahvikupista pienen
siemauksen, jota hän huljutteli pitkään poskissaan.
- Juha antoi teistä
ihan toisenlaisen vaikutelman.
- Millaisen
vaikutelman?
- Hän mainitsi
jotain rautaisista ammattilaisista.
Sanat
osuivat maaliinsa. Meidän välillemme oli syntynyt communication breakdown. Kaikkien kannalta olisi ollut järkevämpää,
jos me olisimme ottaneet Juhan mukaan tähän tapaamiseen. Sitä oli nyt myöhäistä
surra.
- Kuuntelemme
oikein mielellämme, mitä te olette sieltä netistä löytäneet.
- Terosta puhutaan
paljon pahaa, enkä minä osaa sanoa, pitävätkö ne väitteet paikkansa.
Tutustuimme uuden vuosituhannen puolella ja minulla on oma käsitykseni
miehestäni, heillä omansa. Juha tietää kaiken mieheni vanhoista edesottamuksista.
Miksi ihmeessä te edes kyselette asioista, joista hän voisi valaista teitä
minua paremmin?
Ymmärsimme
yskän.
Ehdimme jo nousta nappanahkaiselta sohvalta,
kun Millan mieleen tuli vielä yksi kysymys.
- Kuules, Kati.
Onko poikasi Veeti täällä paikalla? Me ottaisimme myös häneltä lausunnon, jos
se vain passaa.
Leskirouva osoitti makuuhuoneen suuntaan.
- Veeti löytyy tuon
suljetun oven takaa. Hän on taas uppoutunut niihin peleihinsä.
Astuimme valkoisen oven luokse ja annoin rystyseni koputtaa sitä palokärkimäisellä
rytmillä. Oven takaa erottui vaimeita ääniä, jotka kuulostivat laukauksilta ja
räjähdyksiltä. Avattuani oven näin pikkumiehen muhkeat kuulokkeet päässään eläytyneenä
taulutelevisiosta näkyvään keinotodellisuuteen. Sankarihahmo laskeutui
saarelle, jossa hänen tehtävänään oli eliminoida kaikki vastaantulijat.
Otin
kuulokkeet pois pojan päälaelta.
- Mikäs peli tuo
on?
- Fortnite.
- Luulin sitä erääksi
toiseksi peliksi.
- Minkä niminen
peli se on?
- Breivik.
Pojanviikarin silmät sädehtivät innostuksesta.
- Mistä sen voi
ladata?
- Todellisuudesta.
Joskus ihmiset tekevät oikeasti tuollaisia asioita, eikä siinä ole mitään
hauskaa. Sinun isäsi kohtasi tuollaisen pyssysankarin ja siksi me tulimme tänne
tämän Milla-tädin kanssa. Me haluamme selvittää, kuka se ampuja oli ja miksi
hän teki niin kauhean teon.
Veetin
huulet olivat menneet mutruun.
- En minä tiedä.
Äitikään ei tiedä. Mutta Juhalta varmaan kannattaa kysyä.
- Onko Juha sinusta
kiva?
Veetin
kasvot sulivat leveään hymyyn.
- Me pelataan tätä yhdessä
ja me voitamme melkein aina, kun Juha on mukana. Tai no, ei nyt ihan aina.
- Ai jaa, miksi ei
ihan aina?
- Juha tykkää
saunoa.
Yritin
imeä hymyni syvälle sinne jonnekin.
Tiesin kokemuksesta, ettei Juha Pakaslahti
säästellyt saunoessaan löylyvettä. Vielä vähemmän Juha kursaili saunaoluen
kanssa, jota hän tapasi lipittää litratolkulla.
- Sinua ei
häiritse, kun Juha juo niitä saunajuomiaan?
- Ei.
- Tuoko se mieleesi
oman isäsi?
Pojan
kirkkaat silmät irrottivat tuijotuksensa taulutelevisiosta.
- Ei tuo. Isä oli
toisenlainen.
- Millä tavalla
toisenlainen?
- Kun iskä juhli,
niin se muuttui surulliseksi. Me puhuttiin paljon kaikkea. Tai siis iskä puhui.
Siitä, kun se oli ollut lapsi ja kaikkea muuta sellaista.
Milla
tarttui poikaa kädestä.
- Mieti oikein
tarkkaan, mitä kaikkea isäsi sinulle kertoi. Oliko hänellä jokin erityinen
huoli sydämellään?
Veeti
näytti mietteliäältä. Milla rohkaisi poikaa ristimällä sormensa limittäin hänen
omiinsa.
- Kerro rohkeasti,
vaikka se tuntuisi nololta.
- Isä kertoi
kahdesta pojasta. Toinen oli Noikki
ja toinen Eikki.
- Siis ne olivat
heidän nimensä?
Veeti
näytti harmistuneelta.
- Ei, vaan pojat
olivat erilaisia. Noikille kävi kaikki, Eikille ei mikään. Ne tulivat kuitenkin
hyvin toimeen toistensa kanssa.
- Kuin Päiväsäde ja
Menninkäinen?
Veetin
ilme riemastui.
- Iskä sanoi kerran
juuri niin.
- Oliko sinun isäsi
se Eikki?
Tuijotin typertynyttä poikaa.
- Ei.
- Kuka sitten?
- Eikki ei jaksanut
elää tässä maailmassa. Se halusi kuolla.
- Miten se tapahtui?
- Se teki itselleen
jotain pahaa.
Milla
piti sormiaan edelleen Veetin sormien lomassa.
- Sinä olet
joutunut kokemaan hyvin vaikeita asioita. Joskus elämä tuntuu epäreilulta ja
sitä se voi myös olla. Nyt kun isäsi on poissa, niin sinä olet tämän talon
ainoa mies. Pidä hyvää huolta äidistäsi.
Pojan
katse oli yhtä hämmentynyt kuin viaton.
Hän oli sanomaisillaan jotain, mutta ne sanat
jäivät hänen sisälleen.
***
Vauvan
itku raastoi hermojani, joten siirryin keittiön pirttipöydän ääreen
tuijottamaan kannettavan tietokoneen sinertävää valonkajoa. Ajoitus oli loistava, sillä makuuhuoneesta
kantautui yhä voimallisempia hälyääniä pikkuisen kirkuessa äitinsä ja veljensä
hereille. Siltä varalta, että Heini olisi sattunut kurkistamaan ovensuusta
toimiani, olin tekeväni töitä.
Mikä
ei ollut täysin vailla katetta.
Selasin sellaisia nettisivuja, jotka
käsittelivät kotimaisia rikoksia suurella uteliaisuudella ja kehnolla
asiantuntemuksella. Surmatyöt kiihottivat ihmisten mieliä, kuten ne olivat
tehneet historian aamuhämäristä saakka. Toisen hengen riistäminen oli
äärimmäisen raukkamainen teko, sillä se vei yksilöltä mahdollisuuden elää
ainutkertaisen elämänsä loppuun asti. Murhaaja oli varkaista sydämettömin, hän
varasti lähimmäiseltään tulevaisuuden. Poliisi ei aina onnistunut työssään,
mikä loi markkinat aihetta käsitteleville verkkosivuille.
Kirjoitettuani Tero Lukinmaan nimen googlen
hakukenttään löysin useita tuloksia. Liian useita.
Lisäsin uudeksi hakusanaksi murhan, mikä supisti osumien määrää. Silmieni eteen avautui tunnettujen
rikossivujen linkkejä. Murhafoorumi ja Rikosnetti nousivat osumillaan muusta
joukosta. Keskittyessäni näihin kahteen huomasin nopeasti yhtäläisyyksiä Tero
Lukinmaan tapauksessa. Moni kirjoittaja oli tietävinään jotain synkkää tai
vähintään hämärää murhatun perheenisän menneisyydestä.
Yksikään vieraskynä ei kyennyt täsmentämään epäilyjään.
Siinä kuitenkin saattoi olla jotain. Jos
tapahtumasta oli kulunut kylliksi aikaa, tietoa ei olisi enää haettavissa
viranomaisjärjestelmistä. Vaikka meidän tinanappien joukossa olisi urkintaa
harrastavia myyriä, heidän talttahampaansa eivät löytäisi tietosuojalain takana
lymyileviä tekoja. Pohjoismainen armelias oikeuskäytäntö takasi kaikille uuden
mahdollisuuden. Ihmisläheinen malli ei pelkästään muuttanut elinkautista
vankeutta muutaman vesikesän mittaiseksi pingiksenpeluuksi, vaan pyyhki
kumileimasimellaan kaikki tiedot vanhoista synneistä.
Periaatteessa minun olisi pitänyt varata itselleni viikkokaupalla aikaa
tonkiakseni keskusrikospoliisin ja oikeuslaitoksen kellareissa homehtuvia
pahvimappeja. Laiskana miehenä päätin pirauttaa sen sijaan eräälle hyvin
arvostamalleni rikostutkijalle.
Juha
Pakaslahden raskaasta hengityksestä ei voinut erehtyä.
- No, mitäs Riku?
- Pusken tässä sitä
sinun murhatutkintaasi. Virka-apua olen penäämässä.
- Virka-apua
virattomalta? Sinähän se lystikäs veikko olet.
Pakaslahti piti tauon puheessaan, joka kuulosti yhtä sammaltavalta kuin
katkonaiseltakin. Mies ähkäisi ja röyhtäisi. Odotin kärsivällisesti hänen jatkavan
puhumistaan ja lopulta odotukseni myös palkittiin.
- Otin itselleni
oikeuden pitää pienen virkavapaan keskellä kauneinta suomalaista talvea. Vietän
täällä kodissani hämäränhyssyä menninkäisten ja näsien hilpeässä seurassa. Miten
on, haluaisitko sinä Riku liittyä joukkoon tummaan?
- Tässä olisi
omakin arki elettävänä.
- Minulla kun olisi
vähän kerrottavaa niistä työasioista. Olen tässä petrannut loppukiriä, kun
kalkkiviivoille asti minua ei huolita. Kiinnostaisiko herra Hietalahtea kuulla
tutkimuksiin liittyvää uutta tietoa.
Mietin
asiaa muutaman hetken.
- Olkoon menneeksi.
Lähden tulemaan kohti Vantaata.
- Tere tulemast!
Nousin pirttipöydän ääreltä ja puin ulkovaatteet
ylleni. Tiesin Pakaslahden tiiliverhoillun omakotitalon sijaitsevan Kivistössä.
Elettiin aamun ensimmäisiä tunteja, enkä uskonut Juhan kestävyyden venyvän enää
kovinkaan pitkälle. Mies oli mitä ilmeisimmin virkistänyt itseään läpi yön
saunan ja virvokkeiden tuomalla lisävirralla. Nukkumatille löytyisi pian
äkillinen tilauspyyntö. Juuri siksi tämä oli otollisin mahdollinen hetki
kurkistaa Juhan mielen syövereihin.
Annoin
Corollan kaasupolkimelle raskasta anturaa.
Matka taittui alta varttitunnin, vaikka
noudatin tikkareiden sisällä näkyviä numeroita. Siitä huolimatta pelkäsin
olevani myöhässä.
Pelkotilani eivät olleet täysin vailla perusteita.
Noustuani autosta kiiruhdin ulko-ovelle
koputtaen sitä rytmikkäästi. Pitkän odotuksen jälkeen Juha ilmestyi ovensuuhun
samea kalvo silmissään.
***
Raskastekoisen miehen mietteet olivat mukailleet hänen paisunutta
siluettiaan. Elämä oli tarjonnut hänelle parastaan, mitä miinusmerkkisiin
yllätyksiin tuli. Lapsuus oli sujunut, kuten se alkoholistiperheessä sujui. Koulussa
niskaan oli muistettu ujuttaa lunta, lukuisten lumipesujen saaminen oli ollut
pienen Juhan pääsylippu talvisiin karkeloihin.
Vasta
armeijassa Juhan elämä sai uuden suunnan. Valtion pakollinen poikaleiri oli edustanut
nuorukaiselle eräänlaista ylösnousemusta lapsuuden kivikkoisista sudenkuopista.
Hän oli totellut ja tehnyt kaiken tinkimättä
mistään. Samaa hän oli vaatinut siltä saapumiserältä, joka joutui hänen
käskytettäväkseen. Alikersantti Pakaslahti oli nauttinut alokkaiden silmissä
suurta arvostusta johtaessaan taisteluharjoituksia ryhmän edessä. Jos
vapaaehtoisia ei ollut löytynyt, hän oli tehnyt itsestään sellaisen. Mikäli
uupumus oli vallannut muiden tomumajat, alikersanttimme oli toiminut heidän
kantojuhtanaan.
Siviiliin päästyään Juha Pakaslahti hakeutui välittömästi
poliisikouluun.
Miehestä sukeutui Hervannassa kurssinsa
priimus ja latu oli auki taivasta myöten. Tinanapin taivaassa katto vain ei
ollut järin korkealla. Pystyvä mies sai nopeasti pestin Itä-Uudenmaan vakavien
väkivaltarikosten osastolta ja virkapaikan Tikkurilan Kielotieltä.
Se
virka piti sisällään perheväkivaltaa, puukotuksia, itsemurhia ja sokerina
pohjalla myös perinteisiä veritekoja. Juha ei ollut murtunut lapsuuden
traumoihinsa, mutta kun hänen mieltään venytettiin kuin soittorasian vieteriä,
niin mies rupesi lääkitsemään itseään voiteella, jonka muinaiset arabit olivat ristineet
pyhäksi vedeksi, al kohol.
Kova
työtaakka ja pitkät päivät olivat tehneet miesparasta uutteran puurtajan, jonka
työpöytä oli alati täynnä, mutta koti kumisi tyhjyyttään. Ainoat ystävät
lepäsivät jääkaapin ovessa loppumattomana ketjuna. Ensimmäinen huurteinen maistui
aina yhtä hunajaiselta, kun taas viimeisessä oli jo pieni ripaus seuraavan
aamun liskonhäntää.
Kaikki
oli muuttunut Katin ja Veetin myötä.
Iso mies oli antanut ison sydämensä kahdelle
rakastamalleen ihmiselle. Heti Veetin tavattuaan Juha oli päättänyt uhrata kaikkensa
isänsä menettäneelle pojalle. Pinttyneenä vanhanapoikana Juhaa arvelutti ottaa ensimmäistä
askelta, joka johdattaisi hänet lähemmäksi yksinäistä leskinaista.
Aloite
tuli toisesta suunnasta.
Kati oli laittanut lasagnen kiertoilmauuniin
ja keittiön apupöydällä odotti pullollinen Ruffino
Chiantia. Nektari ei kestäisi säilyttämistä, eikä Juhan ajokunto kotiin
palaamista. Kati oli sijannut olohuoneeseen siskonpetin Juhaa varten. Turhaan,
sillä mies päätyi pitkään venyneen illanvieton päätteeksi parisängylle satiinilakanoiden
ja emännän väliin.
Juha
Pakaslahti oli kerrankin saavuttanut jotain positiivista työssään.
Kuolleet eivät koskaan palanneet takaisin elävien
kirjoihin, mutta tällä kerralla surevat omaiset saivat helpotusta maalliseen vaellukseensa.
Pakaslahden kasvoilla näkyi alkoholismin jättämiä juonteita, joiden
reunoille oli ilmestynyt hymynkare. Viivat olivat kääntyneet ylöspäin kuin
merkkinä kutterin saamasta uudesta kurssista.
Mies oli matkalla kohti Hyväntoivonniemeä.
Hänen turpeat kasvonsa kääntyivät lopulta
minun puoleeni.
- Riku. Miksi sinä
istut siinä kuuntelemassa minua? Sinä olet saavuttanut oman perheonnesi jo
kauan sitten. Miksi et ole heidän luonaan?
- Tiedät
kysymättäkin.
- Niinpä taidan
tietää. Stasin mies on lähetetty selvittämään aatteellista horjumistani. Minun,
joka valitsin inhimillisyyden noudattamatta virkakyöstin doktriinia.
Minun
oli pidäteltävä rystysiäni, jotka janosivat kosketusta Pakaslahden lemmestä punehtuneisiin
poskiin.
- Tulin tänne vain
ja ainoastaan selvittääkseni Tero Lukinmaan murhaa. Onko sinulla tietoa siitä,
että juorukellot kilkattavat miehen mustasta menneisyydestä?
Pakaslahti painoi päätänsä alaspäin.
- Kati mainitsi
siitä. Oli niissä tarinoissa perääkin. Tero ei ollut mikään enkelinkiharainen
mallilapsi. Kovakourainen rettelöitsijä pikemminkin. Hänen nuoruutensa sujui
vastamäkeä suksiessa.
- Oliko hänellä sattumoisin
joku ystävä, joka oli viehtynyt väkivaltaan?
- Tommi Nordén. He
kokeilivat rajojaan. Sellaista pientä nokittelua metroasemilla, ihmisten kiusaamista
ihan vain huvin vuoksi. Ja sitten oli vielä tämä Anssi Tuomisto.
- Kuka hän on?
Pakaslahti otti pitkän siivun oluestaan.
- Oli. Anssi
Tuomisto sattui viettämän pikkujouluja Helsingin keskustassa eräänä joulukuisena
lauantai-iltana. Hänet oli valittu esteratsastuksen
maajoukkueeseen ja kihlajaiset tyttöystävän kanssa oli sovittu kevään
kynnykselle. Sitä kevättä Anssi ei koskaan nähnyt. Nuorukainen oli viettänyt
juhlapäivää asiaankuuluvin menoin nelistäen kapakasta toiseen. Hän alkoi voida ylen
huonosti ja päätti hakeutua kotiaan kohti. Mutta sinne asti poikapolo ei
milloinkaan päässyt.
- Jotain
odottamatonta tapahtui matkalla?
- Hänen
hoiperteluaan seurasi kaksi silmäparia. Toiset kuuluivat Tommi Nordénille ja
toiset Tero Lukinmaalle. He halusivat pitää hauskaa potkimalla paskat ulos jostakin
satunnaisesta vastaantulijasta. Nyt se sattui olemaan juuri tuo Anssi Tuomisto.
- Tarkoitatko, että
he pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi?
Juhan
harittavat silmät nousivat minua kohden.
- Olen penkonut
kellastuneita papereita ja vastaus on kyllä. Surmatyö tapahtui eräässä
porttikongissa Korkeavuorenkadulla. Pojat otettiin kiinni jo seuraavana
päivänä, mutta siinä oli yksi päivä liikaa. Nuoret herrat olivat laatineet
yhteiset korulauseet kuulustelujen varalle, eikä mistään löytynyt tarpeeksi
uskottavia silminnäkijöitä.
- Miten he
selittivät tekonsa?
- Lukinmaa ja
Nordén sepittivät tarinan, jonka mukaan aggressiivinen vastaantulija kävi
heidän kimppuunsa ja heidän oli puolustettava itseään tuota väkivaltaista
hyökkääjää vastaan.
- Niinpä niin. Mikä
oli tuomioistuimen kanta?
- Käräjäoikeus
päätyi molempien kohdalla törkyiseen pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen.
Kundit istuivat kiinteää alta vuoden, kunnes sekin muuttui ehtoolliseksi. Uhrin
omaiset ja syyttäjä veivät jutun hoviin, jossa se nuijittiin lopullisesti
huonojen sattumusten summaksi.
Oli
minun vuoroni laskea katseeni.
- Teko saattoi olla
tarkoin suunniteltu ja harkittu?
- Sellaisia
epäilyjä liikkuu näillä tietyillä nettisivuilla.
- Kummallista,
etten minä ole törmännyt sellaisiin.
Pakaslahti naurahti.
- Moderaattorit
siivoavat sivuja jatkuvalla syötöllä, ettei heille tulisi
kunnianloukkaussyytteitä. Ja hyvä niin, jos ja kun siellä vihjaillaan vailla
parempaa tietoa.
- Totta. No, onhan
tuokin sitten yksi teoria muiden joukossa. Kosto nimittäin. Kauanko siitä
muuten on kulunut aikaa?
- Kaksikymmentä
vuotta.
- Kuulostaa turhan
pitkältä ajalta.
- Aikajana on
kieltämättä melkoinen. Mutta melkoinen yhteensattuma on se, että Anssi Tuomisto
kohtasi loppunsa hieman yli puolenyön, eli sunnuntain puolella. Se oli kolmas adventtisunnuntai
sinä vuonna.
- Ja mikä siitä kolmannesta
adventista niin ihmeellisen tekee?
Juhan
ilme vakavoitui.
- Sinä vuonna se
osui joulukuun neljänteentoista päivään.
Nielaisin hiljaa mietteissäni.
Tero Lukinmaa oli kohdannut
murhaajansa perjantaina, joulukuun neljäntenätoista päivänä.
***
Helmikuu oli oikein sopiva kuukausi viettää
aikaansa Jokiniemen kellarikerroksessa. Ruskeiden pahvimappien täyttämät
loputtomat hyllyt pitivät sisällään menneiden aikojen tihutöitä ja niihin
kohdistettuja tutkintoja. Millan mukana kulki pieni vedenkeitin ja purkillinen
Kulta-Katriina pikakahvia. Kofeiinin tarpeemme hoitui työn ohessa, mutta
nikotiininvaje tuli korjata pakkasen puremassa ulkoilmassa.
Raikas
talvikeli toimi vaihtelusta siinä missä savukkeetkin.
Kylmässä seisoessamme ehdimme vaihtaa ajatuksia
kaikesta siitä, mitä olimme löytäneet homehtuvista mapeista.
- Huomasitko sen
silminnäkijälausunnon, jonka Korkeavuorenkadulla asunut nainen oli antanut heti
surmayön jälkeen?
- En. Anna tulla.
- Tällä rouvalla
oli tapana kurkkia kadun elämää verhojensa lomasta. Hän oli rekisteröinyt
humalaisen nuorukaisen, joka käveli katua etelänsuuntaisesti. Nainen seurasi
silkkaa uteliaisuuttaan miekkosen etenemistä, kun hän huomasi tämän kannoille
ilmestyneen parivaljakon. Tuntomerkit täsmäävät Nordénin ja Lukinmaan kanssa.
- Ja mitä sen
jälkeen tapahtui?
Milla sammutti
savukkeensa.
- Ei mitään.
Kolmikko jatkoi matkaansa, rouva painui pehkuihin.
- Vai niin. No, mitä
todistusarvoa tuolla lausunnolla sitten on?
- Silminnäkijä oli
kokenut tirkistelijä, joka osasi lukea kadun tapahtumia. Hänen mielestään
tuossa asetelmassa oli jokin perin juurin vinossa. Lukiessaan myöhemmin
lehdestä surmatyöstä hän otti yhteyttä viranomaisiin kertoakseen näkemyksensä.
Nainen piti täysin selvänä, että nuorukaisen perässä kulkeneella parivaljakolla
oli ollut pahat mielessään.
- Käytettiinkö
häntä oikeudessa todistajana?
Milla
pudisteli päätänsä.
- Nope.
Rouvalla oli silloin ikää rapiat kahdeksankymmentä. Nyt hän lienee jo taivaan
tähtitarhoissa.
Kirosin hiljaa mielessäni.
Olimme törmänneet samaan ongelmaan jo aiemmin.
Tapahtumasta oli kulunut vain parikymmentä vuotta, mutta viikatemies oli
niittänyt satoaan rankalla kädellä. Manan majoille olivat kadonneet uhrin
lisäksi niin tekijät kuin todistajatkin. Veetin kertoma tarina kahdesta
ystävästä, Eikistä ja Noikista oli osoittautunut vedenpitäväksi. Eikki alias
Tommi Nordén oli päättänyt päivänsä edellisenä vuonna.
Nimenomaan päättänyt.
Mies oli löydetty hajun perusteella
vuokrayksiöstään Helsingin Pihlajanmäestä tammikuisena maanantaina. Hän oli
valinnut oman exituksensa jeesuksenkeinun muodossa, joka oli sidottu
ovenkahvaan. Viinaa, pillereitä ja se viimeinen joulu, jolloin pukki jätti
tulematta.
Toisin
sanoen kouluesimerkki tyypillisestä itsemurhasta.
Vai oliko? Yhtäkkiä mieleeni juolahti ajatus.
Tai paremminkin ajoitus.
Katsoin Millaa kysyvästi.
- Sinähän luit
Nordénin ruumiinavauspöytäkirjan.
- Sen tein.
- Satutko
muistamaan, mitä parahin patologi oli määrittänyt vainajan kuolinajaksi?
Milla teki
nopean laskutoimituksen.
- Alta kuukauden,
mutta kuitenkin useita viikkoja. Kuinka niin?
- Tuo haarukka osuu
yhteen joulukuun neljännentoista päivän kanssa.
- Tahdot sanoa,
että Tommi Nordén olisi murhattu Anssi Tuomiston kuolinpäivänä?
- Aivan kuten Tero Lukinmaakin. Sama päivä, eri
vuosi.
Millan
käsi hamusi nahkatakin kätköistä uuden tupakan. Sininen savu levisi välillemme
kuin tuo ilmoille noussut uusi epäilys.
***
Pasilan poliisitalo oli meille molemmille entinen työpaikka, josta
Millalla oli paljon hyviä muistoja. Minulla ei niinkään. Kulkiessamme pitkin
kapeita käytäviä Millan katse haki tuttuja kasvoja minun tehdessä kaikkeni,
jotta välttyisin katsekontakteilta. Pyrkimykseni oli sinänsä turha, sillä
askeleet veivät meidät Jari Alasen ovelle. En ollut tavannut miestä viiteen
vuoteen ja ne olivat olleet siunauksellisia vuosia.
Nykäisin Millaa hihasta.
- Hoida sinä
puhuminen. Me kun emme sattumoisin ole puheväleissä.
Milla
koputti oveen ja avasi sen raolleen.
Alanen istui työpöytänsä äärellä sivuttain
meihin irrottamatta katsettaan tietokoneen näytöstä. Lupaa kysymättä
istuuduimme häntä vastapäätä niille kahdelle tuolille, joita tavallisesti
kuluttivat kuulusteltavat ja heidän avustajansa.
Alanen
ymmärsi naiskauneuden perään, eikä hän työkiireidensä keskelläkään osannut olla
vilkuilematta Millan suuntaan.
- No mutta Milla,
mitä kuuluu? Olet viime aikoina viihtynyt siellä kehä kolmosen toisella
puolella?
- Meillä on hyvä
tiimi, joten vastaus on kyllä.
- Kuitenkin päätit
tulla pistäytymään?
Milla
kohotti vahvasti meikattuja kulmakarvojaan.
- Me tulimme yhden
vanhan itsarikeissin tiimoilta. Satutko muistaa sellaisen ovenkahvassa
kiikkujan kuin Tommi Nordén? Tutkit hänen kuolemaansa viime vuoden alussa.
Alasen
katse muuttui valppaaksi kuin petoeläimellä, joka oli juuri haistanut lähestyvän
vaaran.
Nyt
hänen silmänsä mittailivat meitä molempia vuorotellen.
Se ei ollut mikään lämmin katse.
- Tommi Nordén?
Mitä hänestä?
- Sinä toimit
tutkinnanjohtajana ja me haluaisimme kuulla oman arvioisi niistä olosuhteista,
joissa hänet löydettiin.
- Aivan
normisettiä. Kämppä oli kuin Alibin keskiaukeamalta. Isäntä oli ripustanut
itsensä kaulastaan makuuhuoneen ovenkahvaan.
- Hän ei ollut
jättänyt mitään jäähyväisviestiä?
Alanen naurahti kireästi.
- Ehkä se ei
kuulunut hänen tyyliinsä. Turmiolan Tommin käsi tapasi hypistellä vaikka mitä,
mutta tuskin sentään sulkakynää.
Katsoin
asiakseni puuttua puheeseen.
- Tekotapa on ollut
hyvin poikkeuksellinen. Yleensä tapana on solmia naru jonnekin korkealle, josta
on matkaa alas lattiatasolle.
Jari
Alanen loi minuun halveksuvan katseen.
- Herra Hietalahti
on varmaan kuullut sanonnan poikkeuksesta, joka vahvistaa säännön?
- Olen kyllä. Niin
ikää olen perehtynyt rikosten toteuttamistapoihin ja sieltä löytyy
mielenkiintoinen havainto koskien uhrin kuristamista hengiltä. Tekotapa harvoin
pitää sisällään uhrin nostamista kattokruunun korkeudelle. Tämä seikka juontuu
ihan fysiikan laeista.
- Niinkö? Ja
ihmisen hirttäminen ovenkahvaan onnistuu tuosta vain?
Yritin
ottaa kasvoilleni mahdollisimman vittumaisen hymyn.
- Tommi Nordénin oli
mitä ilmeisimmin nauttinut runsaasti viinaksia ennen kuolemaansa. Kuinka paljon
arvelisit hänellä olleen promilleja tapahtumahetkellä? Kaksi, kolme vai peräti
neljä?
Alanen
kohautti olkapäitään.
- Aivan sama. Mies
oli mätänemistilassa, kun me saavuimme paikalle. Kaikki siinä asunnossa kieli
surkean elämän vääjäämättömästä lopusta. Piruparka oli valinnut oman polkunsa ja
löytänyt sateenkaaren sen päästä. Miksi ylipäätänsä edes tonkia moista
murhenäytelmää?
Milla
katsoi minua kuin kysyäkseen lupaa kertoa asian oikeasta laidasta.
Pingotin huuleni tiivisti yhteen merkiksi
siitä, että olimme hakemassa tietoa. Emme jakamassa. Milla ymmärsi eleeni aivan
oikein.
- Meillä on eräs
hatara tutkintalinja, joka nivoutuu repaleisesti Tommi Nordéniin. Sinä tiedät
kokeneena tutkijana sanonnan kaikkien kivien kääntämisestä. Pitihän tämäkin
tarkistaa.
- Työtähän te vain
teette. Mutta nyt minun pitäisi jatkaa näitä omiani.
Jari
Alanen siirsi katseensa takaisin päätteelle.
Audienssi oli päättynyt.
***
Merihaan pallohalli piti sisällään useita lasiseinäisiä koppeja, joiden
sisältä kantautui huudahduksia, kengänpohjien vinguntaa ja pallojen läjähdyksiä.
Meillä oli meneillään KRP:n jäsentenvälinen squashturnaus, joka oli perinteinen
tapamme viettää ystävänpäivää. Pelissä ei armoa tunnettu, mutta voittajan
ratkettua vihamielisyydet haudattiin.
Jos ei
heti käteltäessä, niin ainakin viimeistään saunan ylisillä. Varmemmaksi vakuudeksi tapaamista jatkettiin
vielä huolella valitussa ruokaravintolassa.
Traditio edellytti päälliköltä lompakonnyörien
avaamista.
Kari Sammalvuo johdatti seurueemme Siltasaarenkadun
nepalilaiseen ravintolaan, jonka naanleipä oli pinnalta rapeaa ja sisältä
suussa sulavan pehmeää. Lammasruukkua odotellessamme sammutimme janoamme
oluella ja snapseilla. Tunnelma kohosi lasien kilistellessä toisiaan vasten
äänten kohotessa yhteneväksi pauhuksi.
Olin
aina tuntenut itseni tuollaisissa illanistujaisissa sivustakatsojaksi.
En osannut antaa tunnelman viedä. Sen sijaan
kuuntelin, tarkkailin ja esitin olevani seppä seppien joukossa. Saman havainnon
saatoin tehdä myös parhaimmista työkavereistani. Sammalvuo otti harvakseltaan osaa
keskusteluihin, Rami tyytyi olemaan oma jäyhä itsensä. Hiljainen ja tyyni.
Milla istui päällikön vieressä kuin herran kukkarossa pitäen katsekontaktin
turvallisissa henkilöissä, eli minussa ja Ramissa.
Pöytään toimitettiin curryhaudutettua lammasta ja höyryävää riisiä
kasvisten kera. Hikinen urheilupäivä ja nautitut virvokkeet kaipasivat
kruunukseen kiinteää ravintoa. Laitoin ilokseni merkille tusinan huuliparin
keskittyvän enemmän syömiseen kuin puhumiseen. Mikä parasta, ahmittu ape palautti
monet pöytäseuralaiset takaisin maan pinnalle. Perhe odotti, puoliso velvoitti.
Kellokin oli jo hyvin monta.
Lähdimme ensimmäisten joukossa, heti kun Sammalvuo oli saanut laskun
maksettua. Teeskentelimme ottavamme yhteisen taksin, ja sen myös teimme, mutta
vain siirtyäksemme muutaman korttelin päähän panimoravintola Bryggerin tunnelmalliseen
kellarikerrokseen. Olutpyhätössä vietettiin teemaviikkoa, jonka keskiössä
olivat virolaiset pienpanimotuotteet. Edeskäyvän opastamina lunastimme
pöytäämme neljä pulloa Põhjola Pime Öö-olutta, jossa ei ollut säästelty maun
kuin alkoholinkaan määrässä. Valinta oli erinomainen digestiivi aasialaiselle
ruoalle soijamaisine jälkimakuineen.
Milla
pyyhki vaahtoa suupielistään.
- Tämäpä maistuu raskaan
urakan päätteeksi.
Rami
otti pitkän siivun mustaa nektaria.
- Sinun urakkasi
mikään raskas ollut. Tipahdit heti toisella kierroksella ja teit sen vielä
tahallasi. Seurasin sinun ja Loijaksen peliä kulisseista.
- Vitut minä siitä
pallottelusta välitän. Puhun siitä taustaselvityksestä, jota me olemme Rikun
kanssa tehneet. Kahlasimme Anssi Tuomiston jälkeenjääneet sukulaiset ja
ystävät. Heidän joukostaan löytyi eräs sellainen henkilö, josta meidän on
otettava tarkempi selko.
Sammalvuo katsoi meitä arvioivasti.
- Ja kuka tämä
seurattava henkilö sitten on?
Pyyhin pisaroita huurteisesta
lasistani.
- Mikko Tuomisto,
eli uhrin isoveli. Mies elää nuhteetonta elämää, mitä rekisterimerkintöihin
tulee, mutta se ei ole koko totuus. Olemme
tiedustelleet miekkosen ympäriltä kaiken mahdollisen ja lopputulemana on
jotakuinkin sopiva profiili. Kyseessä on älykäs ja huumorintajuinen ihminen,
joka on ammatiltaan datanikkari ja siviilisäädyltään kolmasti eronnut
poikamies. Kaveri täyttää ulkoisesti pikkuporvarilliset tuntomerkit, vaan
sisällä taitaa väijyä demoneja.
- Pelkkä olettamus?
- Ehkä. Joka
tapauksessa Mikko Tuomiston ihmissuhteet näyttävät kariutuvan kuin itsekseen.
Hänellä on tapana päivittää naisensa ja ystävänsä muutaman vuoden sykleissä.
Yksinäinen susi, jonka reviirillä harva viihtyy pidemmän aikaa.
Rami hymähti.
- Eli vannoutunut
vanhapoika. Ei hullumpi olomuoto lievittää elämän aikana koettuja surkeita
sattumuksia. Hänen veljensä murhasta on kuitenkin pitkä tovi. Yleensä sellaiset
ihmiset, jotka hakevat lohtua eristäytymisestä, eivät nouse siivilleen
kostaakseen vanhoja kaunoja.
Annoin
Millan vastata Ramin epäilykseen.
- Anssi Tuomiston
tragedia uutisoitiin aikoinaan tavanomaisena katutappeluna. Kolme humalaista
nuorukaista törmäsivät väärässä paikassa väärään aikaan. Oikea tieto
tapahtumien kulusta on noussut julkisuuteen vasta viime vuosina. Kiitos näiden
murhissa rypevien nettisivujen.
- Juuri tässä piilee
epäilyksiemme siemen. Mikko Tuomisto on tätä nykyä ehtinyt jo keski-ikään.
Hänen elämänsä on ajautunut hiljalleen omille raiteilleen. Kahden vuosikymmenen
jälkeen mies on saanut uutta tietoa veljensä kohtalosta. Pikkuveli ei kuollut
vahingossa, vaan sellaisten paskiaisten toimesta, jotka murhasivat viattoman
nuorukaisen saadakseen sadistista nautintoa hirveästä teostaan. Jäätyään kiinni
he pääsivät pälkähästä valehdellen illan tapahtumat itselleen suotuisiksi.
- Tuo olettamus
pitää sisällään olettamuksen siitä, että Mikko olisi piipahtanut tietyillä nettisivuilla.
- Miksi hän ei
olisi? Kyse oli sentään veljen kuolemasta.
- Okei, mitä sieltä
netistä sitten löytyy?
Minun
oli pakko kohauttaa olkapäitäni.
- Sitä me emme
tarkalleen ottaen tiedä. Moderaattorit haravoivat pois kaikki sellaiset rikkaruohot,
jotka rumentavat heidän takapihaansa. Periaatteessa siellä on voinut olla
hyvinkin arkaluontoista tietoa, kuten tekijöiden nykyiset ammatit, osoitteet ja
perhesuhteet.
Sammalvuo nousi pöydästä puuteroidakseen
nenänsä saniteettitiloissa. Herrasmiehenä hän palasi pian seuraamme kantaen
tarjotinta, jonka päällä lepäsi neljä pientä tulppaanilasia. Tiiviisti pakattu
ylämaan tisle antoi tervetullutta balanssia siirappiselle oluelle.
- Glenfarclasia, ellen ole ihan hakoteillä.
- Sano nyt vielä oikea
ikäkin.
- Kahdeksantoista
vuotta.
- Vuosi liikaa,
muuten hyvä. Minä tuossa pohdiskelin sinun viimeisiä sanojasi.
- Anna tulla vain.
- Päällystön
keskuudessa on ilmennyt vakava huoli näistä nettivuodoista. Meillä on selvää
näyttöä siitä, että julkisella puolella työskentelee yhä vieläkin sellaisia
sieluja, jotka urkkivat tietoja viranomaisrekistereistä. Enkä puhu pelkästään
poliisista, vaan samaa aktiivisuutta on ilmennyt myös vankeinhoidon ja
terveyspuolen keskuudessa. Jopa siinä mitassa, että salaisiksi luokiteltuja
tietoja on levitelty sosiaalisessa mediassa.
En
ymmärtänyt esimieheni avautumista.
- Pitää varmasti
paikkansa. Se olisi kuitenkin jo toisen tutkinnan paikka.
- Oletko Riku
huomioinut sitä mahdollisuutta, että tekijä olisikin omia? Molemmat murhat on
tehty ammattimaisin ottein. Naamioitu itsemurha ja teloitusta muistuttava
ampuminen. Ei sormenjälkiä, ei valvontakameroiden taltioimia kuvia. Ei mitään.
Huljuttelin tulppaanilasia nenäni alla. Laatuviskin syvät aromit
nostivat veden kielelle, enkä voinut olla siemaisematta taikajuomaa poskieni
purskuteltaviksi. Minun ei tarvinnut sulkea silmiäni kuvitellakseni olevani
Ylämaan nummilla sateisena syyspäivänä rosvopaistin levittäessä sankkaa savuaan.
Aivan
kuin aavistaen minun uneksuvan, Sammalvuo tapitti minua jäänsinisillä
silmillään.
- Niin, mitä sinä
ajattelet asiasta?
- En osaa sanoa
näin suoralta kädeltä. Ensin pitäisi kollata nuo rekisterit nähdäksemme mahdolliset
urkinnat.
- Olen tehnyt sen
jo. Tai pikemminkin teetättänyt työn laitoksen tietosuojavastaavilla. He ovat peranneet
kahdeksan viranomaista, jotka ovat olleet poikkeuksellisen uteliaita Anssi
Tuomiston kohtalosta. Osa heistä on poliiseja, osa ei. Kaikilta tulee ottaa
perinpohjainen kuuleminen, sekä muistuttaa rekisteriurkinnan rikollisesta
luonteesta. Tärkeintä on selvittää, onko kyseinen henkilö luovuttanut tietoja
eteenpäin tai ollut yhteydessä tämän Mikko Tuomiston kanssa.
- Entä tämä
velimies itse?
Päällikkö katsoi Ramia haastavasti.
- Viranomaislausunnot
ja tämän velipojan te voisitte hoitaa yhden miehen voimin ja siihen tehtävään sopii
Rami. Te kaksi taas otatte haltuunne muut tutkintalinjat. Otetaan pakkokeinot
käyttöön kaikessa ankaruudessaan; puhelimet kuunteluun ja kohteet seurantaan.
Kaksi murhaa antaa meille valtuudet heittää lassoja joka ilmansuuntaan.
- Vaikka nutipäitä
ei olisi edes näkyvissä?
- Vaikka ei.
***
Milla
naputteli hermostuneesti keskikonsolia. Sen lopetettuaan hän alkoi tutkia
puhelimensa näyttöä. Minäkin kaipasin jotain sijaistoimintoa, joten nousin
autosta pienelle happihyppelylle. Raikas talvi-ilma antoi oman säväyksensä savukkeeni
aromeille. Odotin Millan tekevän minulle seuraa, mutta turhaan. Huomasin hänen tuijottavan
puhelimensa näyttöruutua poikkeuksellisen intensiivisesti.
Tuulilasin takana erottuvat kasvot loistivat
uutta hehkua.
Milla nosti katseensa minua kohden tehden
sormellaan eleen, josta ei voinut erehtyä. Sammutin tupakan ja palasin paikalleni.
- What’s up?
- Katsopa tätä,
Riku!
Milla
ojensi minulle luurinsa, josta tavasin oleellisen informaation. Rikosnetti
mainosti kävelykierrosta Helsingin keskustassa, joka piti sisällään useita
synkästä historiastaan tunnettuja tapahtumapaikkoja. Mikä kiinnostavinta,
kävelykierros piti sisällään Korkeavuorenkadun tragedian, jossa Anssi Tuomiston
lyhyt elämänlanka oli saanut synkän päätöksensä. Vilkaisin kelloa.
Kävelykierros oli juuri alkamaisillaan Kruununhaan Liisankadulta.
Vilkaisin kelloani.
- Taisimme missata
tuon kattauksen.
- Niinkö luulet?
Sen
sanottuaan Milla käänsi Octavian kohti Mannerheimintietä, jota pitkin ajoimme
keskustaan ja sieltä Kaisaniemenkadulle. Aamuruuhka ei ollut kokonaan ohitse,
joten Milla käytti hyväkseen raitiovaunukiskoja.
Olimme
perillä alle kymmenessä minuutissa.
Silmäni perkasivat Liisankadulla kulkevia
ihmisiä. Sopivaa joukkoa ei näkökenttääni kuitenkaan sattunut. Päästyämme kadun
merenpuoleiseen päähän huomasin Tervasaaren puolella tavallista enemmän
ulkoilijoita. Tarkemmassa katsannossa he muodostivat oman ryhmänsä, jota johti
mustiin pukeutunut nainen.
- Tuo näyttää
sopivalta sakilta. Aja ihan rauhallisesti heidän ohitseen venesataman parkkiin.
Yritetään liittyä sulavasti tuohon porukkaan.
Milla ohjasi Octavian Pohjoisrannan ylitse
kohti huvivenevalkamaa. Pysäköinti oli siellä kiellettyä ilman lupaa, joten Milla
asetti tuulilasia vasten viranomaisautoa merkitsevän muoviplakaatin.
Avasimme auton etuovet ja kävelimme ihmisjoukon
hännille. He olivat pysähtyneet meren äärelle, missä nainen mustissaan piti
puhetta merestä löytyneistä ja rantaan ajautuneista henkirikosten uhreista. Vesiruumiiden
määrä oli historian mittaan ollut lukuisa, puhe piti sisällään useita nimiä aina
Maiju Lassilasta alkaen. Katselin väkijoukkoa, jossa näkyi monenlaista
sukankuluttajaa. Naiset olivat hyvin edustettuina ja monet heistä olivat myös varsin
edustavan näköisiä. Sen sijaan paikalle tulleista harvoista miehistä sai
hakemalla hakea huolitellusti pukeutuneita ja menestyvän oloisia uroita. Tein
päässäni karkean jaottelun rikosromaaneja ahmiviin akateemisiin toimihenkilönaisiin
ja Alibin miespuolisiin kestotilaajiin.
Eräs
paikalla olevista miekkosista ei istunut tähän muottiin.
Pitkänhuiskea nelikymppinen mies seisoi
ryhdikkäästi joukon sivustalla sivellen lyhyeksi leikattua partaansa. Hänen
oranssinvaaleat hiuksensa laskeutuivat hieman yli korvien ja kasvonpiirteet
toivat mieleen jonkin aristokraattisen suvun edustajan. Miehellä oli
kirkkaanvihreät silmät, jotka seurasivat tarkkaavaisesti niin esitelmöijää kuin
yleisöäkin.
Ja
sitten hänen katseensa osui meihin kahteen.
Mies hymyili ystävällisesti ottaessaan
askeleitaan minun suuntaani.
- Komisario
Hietalahti, I presume?
- Pitää paikkansa.
Mistä tiesitte?
- Tähän
harrastukseen kuuluu uteliaisuus, jota ruokitaan muistamalla nimiä ja kasvoja.
Ja itse asiassa minä olen odottanut tätä tapaamista.
Olin
aidosti hämmentynyt, enkä yrittänyt peitellä sitä.
- Osasitte odottaa
minun ilmestyvän tänne rikoskävelylle?
- En nyt sentään.
Minulla oli ennakkotietoa siitä, että eräs tietty rikostutkinta on siirtynyt
keskusrikospoliisille, eli teidän putiikkiinne.
Hän
ojensi kätensä Millalle.
- Henri Airaksinen.
- Milla Fagerström.
Oli
minun vuoroni paiskata kättä.
Esittelimme muodollisesti itsemme, vaikka
siihen ei olisi ollut tarvetta.
- Me tulimme tänne
hetken päähänpistosta. Entä sinä?
- Olen vetämässä
tätä kiertokävelyä yhdessä Anita Karlssonin kanssa. Me pyöritämme kaksistaan Rikosnettiä
ja nämä rikoskävelyt ovat osa meidän toimintaamme. Pääasiassa me kuitenkin
ylläpidämme niitä nettisivuja, mikä sai kollegasi Pakaslahden kääntymään
puoleemme. Hän muisti mainita tutkinnan siirtyvän krp:lle ja nimenomaan
sinulle.
- No, suoraan
sanoen tämä oli hetken päähänpisto. Olemme kuulleet näistä rikoskävelyistä,
joten ajattelimme tsekata millä tasolla te askartelette.
Henri Airaksinen
purskahti hillittyyn nauruun.
- Siinä tapauksessa
teidän on parasta antautua vain virran vietäväksi. Emme veloita pääsymaksua,
mikäli lupaatte olla esittämättä kriittisiä välihuomautuksia.
- Sovittu.
***
Anita
Karlsson osasi asiansa.
Hän oli johdattanut meidät Pohjoisrantaa
pitkin Meritullinkadulle ja sieltä edelleen Kauppatorille. Henkirikoksiin
liittyvien moninaisten kertomuksien jälkeen ryhmämme otti innostuneesti vastaan
tiedon väliajasta, jonka aikana voisimme lämmittää luitamme Etelärannan
kauppahallissa nauttien kuumista juomista ja vastaleivotuista lihapiiraista.
Anita
ja Henri istuutuivat meidän pöytäämme.
Olimme selostanut parivaljakolle tutkinnan
vaiheista keskeisen rungon paljastamatta tiettyjä yksityiskohtia. He
mutustelivat Ero Mangan kuuluisia vehnäsiä siinä missä juuri kuulemiaan sanoja.
- Oletteko te varmoja
noista epäilyksistänne?
- Kyllä vain. Anssi
Tuomiston tragediaan syyllistyneet miehet ovat molemmat päätyneet majan majoille.
Joku on avittanut heidän lähtöään.
Henri Airaksinen
haroi puolipitkiä hiuksiaan.
- Tämä liittyy
jotenkin Rikosnettiin, eikö niin?
- Te ylläpidätte
nettisivuja kuin avoimien ovien päiviä. Kuka tahansa saa kirjoittaa mitä
tahansa joutumatta vastaamaan sanoistaan.
Anita
Karlsson pudisteli päätänsä.
- Ei pidä
paikkaansa. Me moderoimme sivuja, minkä suinkin ehdimme. Tämä ei ole meille kuitenkaan
päivätyö, joten nuo päivitykset vievät oman aikansa.
- Mitkä ovat ne
teidän päivätyönne?
Henri Airaksinen
katsoi minua veitikkamaisesti hymyillen.
- Minusta piti
tulla maisema-arkkitehti, mutta olen tyytynyt muokkaamaan pelkkiä viheriöitä.
Parturoin siis golfkenttiä.
Maistoin kahviani, jossa ei liiemmälti makua
ollut.
- Siellä tuskin
riittää parturoitavaa näin talviaikaan?
- Juuri siksi me
vedämme näitä kävelykierroksia. Valon ja ansioiden puute kun lyövät kättä
keskenään.
- Puhutko sinä myös
Anitan puolesta?
Vastapäätäni istuva nainen pudisteli jälleen päätänsä. Musta oli hänen
suojavärinsä, eikä kasvotkaan olleet säästyneet goottimaalaukselta. Kuten monet
lajinsa edustajat, Anita Karlsson antoi synkällä ulkokuorellaan tahattoman vaikutelman
herkästä sisäpuolesta.
- Opintoni ovat
päässeet venähtämään. Aloitin teologiasta jatkaen sosiologiaan. Ollakseni
rehellinen, luen tätä nykyä enimmäkseen antropologiaa.
- Joka eroaa sosiologiasta,
miten?
- Antropologia
tutkii ihmisryhmien välistä vuorovaikutusta eri aikoina kaikissa eri
olosuhteissa. Eli se on kuin sosiologiaa, mutta isommassa mittakaavassa. Yksilöiden
ja yhteisöjen muokkautumista niiden omien aikakausien ja kulttuurivirtausten
virranpyörteissä.
Henri Airaksisen
kasvoille nousi tutuksi käynyt hymy.
- Meidän uutta ystäväämme
tuskin kiinnostaa mikään muu tieteenala kuin patologia.
- Niinkö luulet?
- Tarkoituksenani
ei ollut loukata.
Nostin
leukaani päättäväisesti ylöspäin.
- Rikostutkinta
jakautuu kahteen suuntaan, tekniseen ja taktiseen. Mikäli minulla olisi
osaamista ja intuitiota ensin mainittuun, tutkisin työkseni dna-näytteitä. Sitä
minä en kuitenkaan tee. Sen sijaan kuuntelen ihmisiä ottaen selkoa heidän
aivoituksistaan. Tämä tuskin poikkeaa kovin paljon siitä, mitä Anita kertoi omista
opinnoistaan. Mitä tulee käsitteisiin, niin minä en menesty puhumalla
munkkilatinaa.
Nyt
minua katsoi kaksi yhtä lailla myhäilevää kasvoa.
Henri Airaksinen viimeisteli lihapiirakkansa.
- Te tutkitte sitä
Tero Lukinmaan murhenäytelmää. Antakaa minun viedä teidät aikamatkalle
menneisyyteen. Se tarina on yhtä maukas kuin tämä piiras.
- Mikäpä siinä
sitten? Minun puolestani voisimme jatkaa jo matkaa.
Tyhjensimme tarjottimet kahvilan nurkassa olevalle keräyspöydälle.
Meidän esimerkkiämme seuraten muutkin rikoskävelijät tekivät samoin.
Ulkoilmaan päästyämme Anita ja Henri kokosivat
ryhmän Kauppahallin eteen. Kuljimme suojatien ylitse kohti Esplanadia, jonka
lehmusten alla oli historian saatossa tapahtunut paljon kerrottavaa. Meidän
päästyämme Korkeavuorenkadun risteykseen Henri Airaksinen kokosi kuulijat
yhteen kuin varmistuakseen yleisönsä kuuntelevan erityisen valppaasti.
- Tästä alkaa
Korkeavuorenkatu. Pitkä ylämäki, joka kuljettaa meidät kaupungin
hienostoalueelle. Korkeavuorenkatu edustaa eteläisen Helsingin rauhaisaa
tyyssijaa, jossa ei juuri tapahdu murhenäytelmiä. Eräänä sunnuntaisena aamuyönä
kaksikymmentä vuotta sitten tämä idylli särkyi. Nuorukainen nimeltään Anssi
Tuomisto kulki tätä samaa reittiä pitkin kotiaan kohti.
Henri
piti pienen tauon katsellen ympäristöä.
- Anssi Tuomisto ei
ollut mikä tahansa kaduntallaaja. Nuoresta iästään huolimatta häntä pidettiin
yhtenä maamme lupaavimmista esteratsastajista. Tuo harraste kuvasi Anssia myös
ihmisenä. Hän edusti mitä jalorotuisinta ihmistyyppiä oikein kunniakkaasti.
Tämä aikakausi ei tunne noblessen käsitettä,
mutta juuri sellaiseksi hänet on mainittu lähimmäisten muistoissa. Muuta Anssi
Tuomistosta ei sitten jäänytkään jäljelle, kun kohtalo johdatti hänet tälle
kadulle tuona joulukuisena iltana. Tavoistaan poiketen nuorukainen oli
maistanut miestä väkevämpää, kulkien hoiperrellen eteenpäin.
Henri
nosti kätensä pystyyn merkiksi siitä, että meidän tuli jatkaa matkaamme eteenpäin
Korkeavuorenkatua pitkin.
Sytytin
savukkeen pysytellen joukkion häntäpään tuntumassa.
Korkeavuorenkatu edusti Helsingille tyypillistä
arkkitehtuuria. Vanhimmat jugendtalot olivat tsaarinaikaisia, kun taas uusimmat
pytingeistä oli pystytetty neukkukuutioiden aikakaudella. Ylämäki loiventui
tasaiseksi ja edessä avautui Korkeavuorenkadun elegantimpi eteläpää, jossa
häämötti merenrantaan johtava Kapteeninkatu. Sinne asti meidän ei tarvinnut
kulkea, sillä Henri pysähtyi paikoilleen erään porttikongin edessä.
- Tämä on se
paikka, jossa Anssi Tuomiston elämänlanka päättyi. Juuri tässä kohden kaksi antisankarin
viittaa hamunnutta nuorisorikollista surmasivat satunnaisen uhrinsa. He olivat
seuranneet hoipertelevaa nuorukaista varmistuakseen olevansa oikeilla jäljillä.
Anssi oli heille sopiva suupala. Siisti, nuhteeton ja siksi vaaraton. Mikä
parasta, hän oli voimakkaasti juovuksissa eli kansanomaisesti sanottuna
sekaisin kuin seinäkello. Juuri sellainen kohde, josta ei olisi mitään
vastusta. Verta janoavat murhamiehet toimivat kuin hyeenat savannilla, he
etsivät laumasta heikoimman lenkin ja saartoivat sen suojaisessa paikassa.
Kuulin
yskähdyksen väkijoukosta.
Tanakka mies rehottavine partoineen muistutti
punakkaa pihatonttua.
- En haluaisi
keskeyttää, mutta satun tuntemaan tämän tapauksen. Käräjäoikeuden mukaan kyse
oli kolmen humalaisen keskinäisestä nujakasta. Teillä on varmaan joku lähde
näille olettamuksillenne?
Henrin
kasvoille nousi jo tavaramerkiksi tullut hymy.
- Olet aivan
oikeassa. Oikeuden pöytäkirjoihin tämä tragedia on kirjattu silkkana vahinkona.
Näkemykseni perustuvat Rikosnetin saamiin vihjetietoihin, joita on saapunut
runsain mitoin. Anssi Tuomiston kohtalo jakaa ihmisiä eri koulukuntiin. Yhden
niistä muodostavat epäilevät Tuomakset.
***
Valkoinen Octavia odotti meitä Tervasaaressa.
Henri ja Anita ottivat paikkansa auton
takapenkiltä. Milla vilkaisi olkansa ylitse.
- Mihin te haluatte
meidän ajavan teidät?
- Kuninkaantammeen.
- Siis minne?
- Se on uusi
asuinalue Hämeenlinnan moottoritien varrella, Myyrmäen liittymän kohdalla.
Henri
halusi täsmentää asian oikean laidan.
- Minä asun siellä,
Anita ei. Pyöritämme Rikosnettiä sieltä käsin, noin pääsääntöisesti. Käytännön
pakosta Anita kyläilee luonani aika ajoin. Mitään romantiikkaa meidän
välillämme ei kuitenkaan ole. Olemme pelkkä työpari, aivan kuin te kaksi. Vai
olenko erehtynyt?
- Et ole. Vakavien
väkivaltarikosten tutkinta on karua puuhaa.
Amor ja
muutkin mytologiset sankarit viritelkööt terskapäisiä nuoliaan, me emme sellaisesta
piittaa.
Takapenkiltä kuului pidäteltyjä hirnahduksia.
- Hieno asenne.
- Me olemme töissä,
emme piknikillä. Ja meillä molemmilla on omat siviilielämänne. Kuten kai teilläkin?
- Kelläpä ei olisi?
- Monet elävät
elämäänsä omassa kuplassaan. Heräävät
aamuisin laahustaen suihkuun ja kahvikupin äärelle. Menevät töihin tavatakseen siellä
itsensä kaltaisia ihmisiä, jotka tulevat ei-mistään ja päätyvät ei-minnekään.
Tällaiset ihmiset tarvitsevat muiden seuraa, vaikka sisimmässään he haluaisivat
vain pysyä omassa kodissaan.
Huomasin
puhuneeni kuuroille korville.
Milla vilkuili minua epäuskoisesti. Hänellä
oli kokemusta höpinöistäni. Viimeisimmät puheenparteni eivät edustaneet
tavanomaista ulosantiani. Mutta minulla oli siihen omat syyni. Arvostin
intellektuelleja ihmisiä, jotka hallitsivat henkevän keskustelun sarkastisine
sivujuonineen. Luontainen uteliaisuuteni pakotti minut kuitenkin työntämään
heidät jyrkänteen reunalle nähdäkseni, mitä väriä he tunnustivat. Kaikkein
pelottavimpina minä pidin sellaisia sieluja, joiden väripaletti piti sisällään vain
ja ainoastaan valkoisen ja mustan eri sävyjä. Anita Karlsson ja Henri Airaksinen
pysyivät tyynen vaitonaisina reagoimatta ärsykkeisiini.
Kaksikymmentä minuuttia ajettuamme saavuimme
Myyrmäen liittymään, josta valitsimme vasemmalle johtavan kaistan.
Kuninkaantammen lähiö oli vasta rakenteilla, mutta kaduille oli annettu jo
nimet. Henri Airaksisen asunto sijaitsi Taidemaalarinkadun varrella, likellä Helena
Schjerfbeckin puistoa. Osoite oli delikaatimpi kuin itse talo. Pihalla näkyi
kaapuihin pukeutuneita äitejä, monenkirjavia lapsia ja miekkonen, joka piteli
kitarakoteloa kädessään. Etäältä hän muistutti hyväntahtoista trubaduuria, mutta
lähemmässä tarkastelussa hänen silmänsä olivat kuin kaksi nuppineulaa, jotka tarvitsivat
ravinnokseen vahvempia opiaatteja.
Olimme
perillä.
Periaatteessa koko Kuninkaantammen alue oli
kielletty autoilta ja ainoat pysäköintipaikat sijaitsivat syvällä kallion
uumenissa. Meillä oli kuitenkin poliisitunnuksin varustettu läpyskä, joka
tuulilasia vasten asennettuna säästi meidät maanalaiselta seikkailulta.
Kuljimme keskeneräisen etupihan poikki rappukäytävään, josta oli pääsy
hissin avulla ylimpään kerrokseen. Rakennus huokui uutuuttaan sulautumatta ympäristöönsä.
Ei ainakaan vielä. Pihamaalta puuttui pensaiden väriloisto ja nurmikon vehreys.
Aiemmin olisin osannut arvostaa tällaista modernisuutta, mutta omien lapsien myötä
olin oppinut nauttimaan muustakin viihteestä kuin multimediasta.
Henri
avasi oven toivottaen meidät tervetulleeksi vaatimattomaan majaansa.
Toivotuksessa oli totta toinen puoli. Asunto
piti sisällään ainoastaan yhden huoneen, makuualkovi ja keittiönurkkaus olivat
erotettu muusta tilasta pienillä väliseinillä. Kalustus oli niukkaa ja tarkoin
harkittua, sohvan ja sängyn virkaa toimitti vuodesohva ja ruokapöytään oli katettu
yhden miehen toimisto. Kannettavan tietokoneen vierelle oli asetettu kaiuttimet,
muistilehtiö ja kynäteline. Nappanahkainen työtuoli oli johtajamallisen korkea
ja sen istuinosan alta löytyi runsaasti säätövipuja.
Laskin
kankkuni mukavalle alustalle.
- Tässä kelpaa
istua.
- Ole hyvä vain.
Henri
kurotti käsiään olkapäideni ylitse avatessaan tietokoneen lukituksen. Hänen
sormensa tanssivat hetken aikaa näppäimistöllä, kunnes ruutuun ilmestyi
Rikosnetin etusivu.
- No niin. Otetaan siis
valikoksi kotimaiset surmat ja selvitetyt sellaiset. Sitten vain kirjoitat
hakusanaksi Anssi Tuomiston nimen.
Näytölle
ilmestyi keskustelupalsta, seitsemän sivun mittainen sellainen. Rullatessani
viestejä vakuutuin nopeasti siitä, että olin lukenut ne kaikki jo aiemmin.
- Ihan
mielenkiintoisaa läppää, vaan ei mitään uutta.
Anita
ja Henri katsoivat toisiinsa, sitten minua.
- Olemme kuorineet
kerman pois. Kaikki paksut tarinat.
- Kuten
esimerkiksi?
- Alatyyliset kommentit.
Perättömät väitteet, rienaukset ja herjat.
Siirsin
katseeni jonnekin ruudun ohitse.
- Se oli teiltä viisaasti
tehty. Olisiko noissa siivottomissa kommenteissa ollut kuitenkin jotain
sellaista, joka meni jonkun ihon alle? Jotain liian koskettavaa ollakseen vain
nettisurffaajien fantasioista kumpuavien laineiden liplatuksia?
Henri
pudisteli päätänsä, mutta Anitan huulet olivat menneet mutruun.
- Joulukuun alussa
tuli eräs viesti, jonka lähetin takaisin bittiavaruuteen sen enempää
ajattelematta. Sain siitä kylmiä väreitä.
- Miten se viesti
kohdistui Anssi Tuomiston tragediaan?
- Kirjoittaja
kertoi joulutraditioistaan, joihin kuului lastin laskeminen tietylle haudalle. Vai
pitäisikö sanoa haudoille? Hän mainitsi erään hautapaikan Malmin itäisen
kappelin liepeiltä ja uuden kohteen Pitäjän kirkolta.
- Lastin
laskeminen? Siis hautakiven töhrimistä virtsalla ja ulosteella?
- Niin minä sen
käsitin.
- Olisi
ensiarvoisen tärkeää muistaa, mistä hautapaikoista siinä oli kysymys. Ne ovat
kaikki numeroituja.
Anita
Karlsson epäröi vastaustaan.
- Malmilla
hautapaikka sijaitsi lähellä Pihlajanmäkeä erään pysäköintialueen likellä.
Pitäjän kirkosta en osaa sanoa mitään.
Milla
ojensi käyntikorttinsa Anitalle.
- Ei ole
poissuljettua, etteikö kyseessä olisi yksi ja sama henkilö, joka on näiden
murhien takana. Ja vaikka ei olisikaan, niin meitä kiinnostaa kaikki viestit
liittyen Tuomistoon, Lukinmaahan ja Nordéniin.
Henrin
kasvoille nousi ystävällinen hymy.
- Onko tämä
virallinen virka-apupyyntö?
Nousin
mukavalta tuoliltani.
- Te ette ole
viranomaisia, joten kyseessä on vastikkeeton laupeudentyö. Rikosten maailma on
teille pelkkä harrastus ja nyt te olette päässeet sen synkimpään ytimeen.
- Kuinka niin?
- Murhaaja saattaa
käyttää Rikosnettiä kanavanaan. Eli toisin sanoen hän käyttää teitä ylläpitäjiä
oman asiansa ajamiseen.
Anita
Karlsson nielaisi sisäänpäin.
- Mitä hän siitä
hyötyisi?
- Tämä maailma
pyörii informaatiota jakamalla. Rikosnetti on jakorasia, jota te pidätte tarjolla.
Henri nyökkäsi
hyväksyvästi.
- Sen teemme. Tieto
vähentää tietämättömyyttä.
***
Puhelimeni pauhasi uutta herätystunnariaan Hurdy Gurdy Mania, mutta ajatus pikaisesta ylösnousemuksesta
kuulosti liian haastavalta. Sormeni haroi kahta katkaisijaa, joilla sain aavemaisen
musiikin pois korvistani ja yölampun valon silmiini. En jakanut vuodetta
vaimoni kanssa, sillä kahden lapsen syntymän jälkeen vierashuoneesta oli tullut
minun paikkani vetäytyä yöpuulle. Pienempi lapsi tarvitsi äitinsä palveluita
myös öiseen aikaan ja vanhempi oli tarvitsevinaan. Olimme Heinin kanssa
päättäneet olla järkeviä ja mennä eteenpäin lasten ehdoilla.
Päämäärä oli usvan peitossa, eikä matkalla
ollut romantiikkaa tarjolla.
Nousin
vuoteestani keittääkseni nopeat pikakahvit.
Odottaessani vedenkeittimen merkkiääntä
selasin netistä kaipaamani yhteystiedot. Malmin hautausmaan toimisto avasi
ovensa aamuyhdeksältä, eli voisin aloittaa työpäiväni ajamalla suoraan
Kalmistontiellä sijaitsevaan konttoriin. Jokiniemeen päästyäni voisin leimata
itseni työmatkalta sisään, joten minulle jäisi vähän laatuaikaa myös perheeni
kanssa.
Heini
ilmestyi eteiseen kukikkaassa yöpuvussaan.
- Oletko jo
lähdössä?
- Järjestin itselleni
tunnin lisäaikaa. Maistuisiko pikkurouvalle croissant?
Heini
ei vastannut, vaan tyytyi myhäilemään kävellessään toilettiin. Kiiruhdin
jääkaapille, avasin pari croissanttölkkiä ja ladoin taikinalevyjen päälle
ylikypsää palvikinkkua ja pieteetillä kypsytettyä juustoa. Siirsin leivonnaiset
uuniin ja etsin Netflixistä ruokaohjelman, jossa kolme kokkia kierteli
irlantilaisia linnoja valmistaakseen huikeita illallisia vuosisatoja vanhoilla
resepteillä.
Heini
saapui teemukinsa kanssa olohuoneeseen, kun kaikki oli valmista.
Istuimme vierekkäin murustellen voisarvia
piittaamatta sohvan kuosista. Servettien puutteessa nuolimme toistemme sormia. Heini
kiusoitteli minua nyppimällä muruja sellaisistakin paikoista, mihin niitä
tuskin oli pudonnut.
- Älä viitsi.
Aikamme on rajattu pelkkään aamiaiseen.
- Tunnissa ehtii
vaikka mitä. Ja etenkin sitä.
Korvaani
kuiskatut kiihkeät sanat saivat minut toisiin aatoksiin, kunnes
makuuhuoneesta kantautuva itku haihdutti
hekumalliset aikeemme.
Kun
ei, niin ei.
Vaimon poistuessa vauvaa rauhoittelemaan
sovitin ylleni päällysvaatteet. Kevääseen oli vielä aikaa ja ulkona minua
odotti kirpeä pakkasilma. Corollan ikkunat olivat sulaneet lohkolämmittimen ja
sisäpuhaltimen ansiosta. Asetin savukkeen suupieleeni käynnistäessäni auton. Aasialainen
insinöörituote ei pitänyt sisällään tekniikan uusimpia trendejä, mutta täytti
sille annetun tehtävänsä. Sulauduin liikennevirtaan, joka tuskin eteni. Edessä
ja takana erottui laadukkaita premium-autoja, jotka matelivat siinä missä
Corollakin. Tämä ei ollut Monza, eikä edes Alastaro.
Tämä
oli Klaukkalan aamuruuhka.
Otin puhelun edesmenneen Tommi Nordénin
äidille. Sovimme tapaavamme haudalla kello yhdeksän jälkeen. Liikenne ei
edelleenkään ottanut sujuakseen, joten tartuin uudestaan kapulaan kilauttaakseni
kaverille.
Rami ei kuitenkaan vastannut heti, vaan
jouduin odottelemaan tovin aikaa kuullakseni hänen äänensä. Rami edusti ikänsä
puolesta vanhenevaa väestönosaa, ja jossain se myös näkyi. Pitkä mies ei enää
hallinnut lyhyitä siirtymiä eri asioiden välillä. Ainakaan hän ei kyennyt
vastaamaan pikaisesti puhelimeensa kesken aamutoimien.
- Rikuko se siellä?
Mikä on miehellä meno?
- Hidasta on meno,
mutta eipä tässä kiirettä ole. Päämääränä on Malmin hautausmaa.
- Minulla olisi
tässä pekonit pannulla al dente omeletin
koristeeksi. Voinko soittaa paremmalla ajankohdalla?
- Oli minulla
asiaakin. Olen siis ajamassa kohti Malmia, sillä Rikosnettiin oli tullut viesti,
jossa kirjoittaja uhosi häpäisseensä säännöllisesti erään haudan.
Mielenkiintoista asiassa on se, että tämä öykkäri suunnitteli tulevaisuudessa
piipahtavansa myös Pitäjän kirkolle samoissa aikeissa.
Ramin
matalasta äänestä erottui uusi kiinnostus.
- Milloin se viesti
julkaistiin?
- Viime joulukuussa,
vähän ennen Tero Lukinmaan murhaa. Rikosnetin moderaattori deletoi viestin
saman tien. Meillä ei siis ole ip-osoitetta, eikä itse viestiä. Ajatuksenani on
nyt tarkistaa, onko viestillä mitään katetta todellisuudessa. Ja jos näin
olisi, niin meidän pitäisi varmaankin kysellä tutkintaan liittyviltä
henkilöiltä heidän joulutraditioistaan. Kuka käy kenenkin haudalla ja mitä
sinne kivelle oikein lasketaan?
- Kuten Mikko
Tuomistolta?
- Juuri niin.
Millainen kaveri tämä meidän Mikkomme muuten on?
Rami
mietti vastaustaan aterioinnin lomassa. Kuulin haarukan osuvan lautasta vasten,
minkä jälkeen lievä maiskutus säesti miehen puhetta.
- Varsinainen Mikko
Mallikas pikaisessa katsannossa. Hoitaa työnsä ja maksaa veronsa.
- Entä sosiaalinen
puoli?
- Jaa-a, aika pahan
laitoit. Puhelinta mies ei juurikaan käytä, eikä häntä näy missään
iltariennoissa. Paitsi Janoisessa Lohessa työpäivän päätteeksi. Poikamiehen
päivällinen eli täytetty toast kolpakon kera, muutama huurteinen lisää
kyytipojaksi pitemmillä istunnoilla.
- Kanta-asiakkaalla
lienee tuttuja pöytäseuraksi asti?
- Ajoittain kyllä,
mutta enemmän tämä sankarimme seurustelee ruutujen kanssa. Räpeltää
kännykkäänsä tai tuijottaa taulutelevisiota. Olemme me yhdessä katsottu jo
eräskin lätkäturnaus. Mikko on HIFK:n miehiä.
En
yrittänyt pidätellä nauruani.
- Harvalle
maksetaan palkkaa lätkän katsomisesta olutravintolassa.
- Harva siellä
istuu pelkkää pilsneriä siemaillen. Siitä kidutuksesta on syytäkin maksaa,
puhumattakaan HIFK:n matsien tuijottamisesta.
- Uskotaan. Mites
nämä muut kohteemme, eli ne urkintaan syyllistyneet viranomaiset?
Kuulin
puhelimesta astioiden kilinää ja veden pauhua. Rami oli hotkinut aamiaisensa
puhelun aikana ja nyt hän ahkeroi tiskien ja kysymykseni parissa.
- Muiden puolesta
menisin takuuseen, mutta eräs ex-vanginvartija aiheuttaa pientä päänvaivaa.
- Millä tavoin?
- Hän teki pitkän
päivätyönsä Riihimäellä, jonka vakiovieraisiin voitiin katsoa lukeutuvaksi
muuan Tommi Nordén. Toisin kuin Lukinmaa, Nordén ei koskaan löytänyt sitä
kaidaksi kutsuttua polkua. Laveampi väylä johdatti miekkosen aika ajoin juuri
Riihimäelle, jossa nämä herrat kohtasivat toisensa. Mistään ystävyydestä siinä
ei ollut kysymys.
- Ja kyseinen
vanginvartija tapasi kurkistella rekistereistä Nordénin edesottamuksia?
- Säännöllisesti
riippumatta siitä, oliko Nordén sisällä tai ulkona.
- Oletko ottanut
tältä vanginvartijalta jo lausunnon?
Rami empi vastaustaan.
- Se meni hieman
reisille. Miehen uteliaisuus vei häneltä jo viran, eikä hänellä ole juurikaan
intoa avautua vanhoista synneistään. Rangaistus on langetettu, eli työpaikka on
menetetty ja perään mätkitty pienet päiväsakot. Sen pahempaa seuraamusta ei
urkkimisesta ole olemassakaan.
- Ymmärrän. Kai
hänellä sentään joku meriselitys oli uteliaisuudelleen?
- Työturvallisuusnäkökohdat.
Nordén oli paatunut väkivaltarikollinen, joten vanginvartija halusi selvittää
hänen profiilinsa. Mikä herättää aggression ja miten se purkautuu toiminnaksi?
Hyökkääkö edestä vai takaa, käyttääkö kättä pidempää ja muuta sellaista.
- Ihan
järkeenkäypiä seikkoja kaikki tyynni. Ainakin sellaiselle ihmiselle, joka
ammatikseen paimentaa moista mulkvistia. Miten hän jäi kiinni rekisterien
luvattomasta käytöstä?
Rami
painotti sanojaan hyvin tarkoin.
- Nordén oli tullut
tietoiseksi netissä liikkuvista väitteistä Anssi Tuomiston kuolemaan liittyen.
Hänellä oli lainmukainen oikeus selvittää, ketkä viranomaiset olivat tutkineet
hänen edesottamuksiansa ja mahdollisesti levittäneet tietoa digitaalisessa
maailmassa. Yksi heistä oli Nordénille tuttu vanginvartija ja sekös miestä riemastutti.
Hän teki asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle ja vanginvartija joutui
jäähyaitioon.
- Onko asiasta
tullut lopullista päätöstä?
- Kai se jossain
oikeusasteessa vielä odottaa lopullista sinettiään. Joka tapauksessa Nordén on
tätä nykyä vainaa ja vanginvartijamme pyörittää hyvällä menestyksellä yhden
miehen remonttifirmaansa. Jos minulta kysytään, niin oikeus on toteutunut.
- Kieltämättä. Ota
kuitenkin ylös kaikki tiedot ja päivämäärät tämän vanginvartijan
rekisterikyselyistä. Haluan verrata niitä niihin tietoihin, joita Rikosnettiin
on vuodatettu.
- Asia selvä. Hyvää
aamua sinne Malmin hautausmaalle.
***
Suljettuani
hautausmaan toimiston oven perässäni otin suunnaksi loputtoman pitkän
lehmuskujan, joka johti kohti hautausmaan eteläpäätyä ja erästä tiettyä
korttelia. Sinne oli haudattu niitä edesmenneitä, joiden viimeisenä toiveena
oli ollut tuhkatuksi tuleminen ja uurnahautaus. Tommi Nordén ei ollut sellaista
toivetta esittänyt, mutta hänen äitinsä oli.
Taru
Nordén odotti minua poikansa haudalla.
Vainajan äitinä hän oli ollut suntion ohessa
ainoa vieras uurnan laskutilaisuudessa. Hän oli niin ikää yksinään sytyttänyt
muistokynttilän poikansa haudalle viime jouluna. Kynttilän viereen Taru Nordén
oli asettanut calluna-asetelman, joka oli koristeltu pienillä lasipalloilla.
Joskus kauan sitten Tommi oli ollut pieni poika isoine silmineen, jotka
loistivat kuusenkoristeita ihastellessaan. Pojan kuoltua oman kätensä kautta äiti
oli pyyhkinyt mielestään kaikki ne hukatut vuodet, jolloin Tommi oli kulkenut
kohti edessä häämöttävää päätyseinää. Nyt Tommi oli saanut vihdoin rauhan ja
äiti paikan muistella pojan kultavuosia.
Tai
niin hän oli kuvitellut lapioituaan muodollisen multapaakun hautapaikalle.
Joulupyhien jälkeen seurakunnasta oli otettu puhelimitse yhteyttä, ja
virkailijan äänestä oli erottunut myötätuntoinen vivahde. Pojan hautapaikka oli
häpäisty eritteillä. Tarulle ilmoitettiin, että kyseessä oli hautarauhan rikkominen,
joka edellyttäisi viranomaistutkintaa. Hän kielsi ehdottomasti ottamasta
yhteyttä poliisiin. Äitinä hän koki tarpeelliseksi vierailla poikansa haudalla
kukkineen ja kynttilöineen ja se tulisi sallia myös niille, jotka saapuivat
paikalle mustine sydämineen. Hänen poikansa oli saanut eläessään paljon pahaa
aikaan, eikä Taru katsonut olevansa näiden katkeruuttaan vuodattavien
yläpuolella.
Hänkin
oli saanut kärsiä poikansa edesottamuksista.
Tarjosin arvokkaasti vanhentuneelle naiselle savuketta.
- Palaako?
- Kiitos, ei. Mutta
voisit ystävällisesti laittaa tähän tulen.
Taru Nordén ojensi minua kohden lasisen
hautakynttilän. Sytytin sen samalla liekillä kuin oman savukkeeni. Pidimme
hiljaisen hetken äidin laskettua kynttilän poikansa haudalle. Alkava tihkusade
alleviivasi apeaa tunnelmaa. Taru käänsi katseensa minua kohden väkinäisesti
hymyillen.
- Onko sinulla omia
lapsia?
- Pieni poika ja
vielä pienempi tyttö.
- Nauti siitä niin
kauan kuin voit. Joskus heistä tulee isoja ihmisiä isoine virheineen.
Puhalsin
sinistä savua viileään ilmanalaan.
- Se jää
nähtäväksi. Mitä sinä näit omassa pojassasi, kun hän oli vielä kasvuiässä?
Näitkö juuren, joka oli kasvamassa vinoon?
Taru
Nordén katsoi graniittista hautakiveä.
- Äiti rakastaa
lastaan, kun ei muutakaan voi. Toivoo parasta, vaikka tuntisi syvällä
sisimmässään jotain ihan muuta. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Sen
jälkeen pelkästään muistoja, kauniita sellaisia. En minä muuten jaksaisi.
- Arvostan
diplomaattisia vastauksia.
- Ymmärrän. No,
olihan Tommilla ne demoninsa. Hänen isänsä yritti houkutella poikaa urheilun
pariin ja onnistuikin siinä.
- Mikä siis meni
pieleen?
Taru Nordén
sovitteli kaulahuiviaan parempaan asentoon.
- Tommilla oli luontainen
viehtymys väkivaltaan. Se oli hänelle vastaus kaikkiin ongelmiin. Lyö tai tule
lyödyksi. Keskustelut ja kompromissit olivat merkkejä heikkoudesta.
- Ja oppi tuli
sisältäpäin. Ei kenenkään ohjauksesta?
- Me rakastimme
poikaamme vilpittömästi. Markku ei ollut ehkä täydellinen aviomies, mutta
parempaa isää pojalle en olisi voinut kuvitella. Hän osasi annostella tukea,
lohtua ja rohkaisua oikeassa mittakaavassa. Markun huumorintaju oli omaa
luokkaansa.
- Oli?
Taru Nordén nosti katseensa jonnekin
lehmusten tasalle.
- Mieheni aika
koitti hyvin varhain. Hänet on haudattu omalle kotipaikkakunnalleen, jonne täältä
on pitkä matka. Käyn Limingassa joka vuosi. Olen tällainen haudoilla kävijä.
Sammutin savukkeen kengänpohjaa vasten ja poljin sen maahan.
- Teidän poikanne oli
jollain tavalla suistunut raiteiltaan. Millä tavalla?
- Taisin juuri
mainita isänsä kuolleen varhaisessa vaiheessa? Tommi oli silloin vasta
kahdeksantoista ikäinen.
- Siinä vaiheessa
hänellä oli jo mittava rikosrekisteri. Meidän pitää mennä ajassa taaksepäin
löytääksemme todellisen syyn poikasi käytökseen.
Vieressäni seisova nainen hymähti
tuskin kuuluvasti.
- Vika löytyy aina
vanhemmista, eikö niin? Jos ripottelisin tuhkaa päälleni ja pukeutuisin
syntisäkkiin häpeämään kehnouttani, niin helpottaisiko se sinun oloasi?
- Saattaisi
helpottaakin. Olen työssäni tottunut siihen, ettei kukaan halua ottaa vastuuta mistään.
Tuo mitä sinä juuri ehdotit, no se kävisi kyllä vaihtelusta.
Taru Nordénin kasvojen juonteet kiristyivät
viimeisten sanojeni myötä.
- Elämä on helppoa,
kun tietää kaiken kaikesta.
- Onko?
Naisen katse kertoi minun menneen liian
pitkälle.
Päätin
jatkaa samaan suuntaan.
– Sinun edesmennyt poikasi, kaikki mitä olen
kuullut hänestä. Mistä sellainen ihminen oikein ammentaa kaiken negatiivisen
energiansa?
– Puhut ihmisestä, jota et ole koskaan
tavannut.
– Tero Lukinmaa oli poikasi hyvä ystävä. Hän
kertoi pojalleen iltasatuja Päivänsäteestä ja Menninkäisestä. Ensin mainittu
oli siis positiivinen, toinen negatiivinen. Jos muistat vielä Ahon laskuopin,
niin tuosta yhtälöstä seuraa miinusmerkkinen lopputulos. Se vei nuorukaiset
seikkailuihin, jotka päättyivät viattomien ohikulkijoiden painajaisiksi.
Parivaljakon viimeisin uhri kohtasi loppunsa, kun Menninkäinen halusi iltahupinsa
satunnaisesti valitun ihmisen kärsimyksestä ja kuolemasta.
– Pelkkää panettelua. Oikeus totesi, että siinä
oli kysymys humalaisten keskinäisestä välienselvittelystä.
Yritin
antaa itsestäni mahdollisimman vakavan vaikutelman.
– Anssi Tuomiston tragediasta on erilaisia
näkemyksiä. Kaikki eivät jaa tuota oikeuden julistamaa huonojen sattumusten
summaa. Pahimmassa tapauksessa yksi tällainen toisinajattelija ei ole tyytynyt
pelkästään häpäisemään murhaajina pitämiensä miesten hautoja, vaan myös toimittanut
heidät sinne omakätisesti.
Taru
Nordénin iirikset tapittivat minua pistävästi.
– Omakätisesti? Minun poikani riisti itse itseltään
hengen oman kätensä kautta.
– Vai riistikö? Siinä meillä onkin pähkinä
purtavaksi.
– Asia on tutkittu ja itsemurhaksi kirjattu.
– Aivan kuten se menneisyydessä tapahtunut
murhatyö laitettiin satunnaisen katutappelun mappiin. Tässä piilee tiettyä
ironiaa, kukaties laskelmoitua sellaista.
Taru
Nordénin kasvoille oli kohonnut arvoituksellinen hymy.
– En erityisemmin pidä tavastasi esittää
asioita, mutta tämä on ollut hyvin valaisevaa. Olen menettänyt kaikki läheiseni
ja elän muistojeni varassa. Nyt sinä kiellät minulta kultaiset muistoni.
– Se kuuluu työhöni. Olen tietysti pahoillani.
– Älä ole. En halua elää missään kuplassa. Jos
sinulla on jotain terävää sen puhkaisemiseksi, voit kertoa siitä minulle.
***
Jokiniemen oopperatalon lounaskanttiini tarjosi annoksen, joka oli
siunattu nimellä Höyryävä pasta.
Ramin mielestä lounaslistan laatijalle oli tullut virhe yhden kirjaimen
kohdalla. Se oli tietysti liioittelua, mutta vettyneiden makaronien keosta oli
turha etsiä mitään makunautintoja.
Nimi
piti, minkä lupasi.
Lautasen tyhjentäminen vaati tiettyä
uhrimieltä. Meitä ruokailijoita enemmän säälin kokkia, joka oli Haaga-Helian
läpikäyneenä päätynyt tällaiseen ratkaisuun.
Rami
osasi lukea minun aivoituksiani.
– Jos se näyttää scheisselta, tuoksuu
scheisselta ja maistuu scheisselta, niin mitä se on?
– Rikostutkijan muonaa. Tämä haarukallinen
edustaa paitsi gastronomista pohjanoteerausta, myös suomalaisen rikostutkinnan
tasoa.
– Niinkö?
– Let’s
face it. Viaton ohikulkija murhattiin kahden mielipuolen toimesta. Kiinni
jäätyään heitä kohdeltiin epäonnisina nuorukaisina, joita ei sopinut pitää
kalterien takana. Joku korjasi vääryyden murhaamalla nuo pahantekijät.
Ensimmäinen teko kuitattiin itsemurhaksi ja toisesta murhasta meillä on
käsissämme kolme luotia hylsyineen.
Rami
nosti selkäruotonsa täyteen mittaan.
– Mikä siis neuvoksi?
Kohautin olkapäitäni.
– Kansa kaipaa sirkushuveja. Me voisimme antaa
heille sellaisen.
– Sirkushuvin?
– No, jotain sinne päin. Tarkoitan sellaista
tutkintalinjaa, jonka päässä häämöttäisi edes pieni valontuikku.
Rami
pudisteli päätään.
– Nyt hän puhuu sekavia.
– Vuodetaan medialle tieto siitä, että meillä
olisi jotain konkreettista käsissämme. Mainitsematta sitä, että pitelemme
kourissamme pelkästään haarukallista vettyneitä makaroneja.
– Onko tutkinta tosiaan noin huonossa jamassa?
– On. Meillä oli tänä aamuna tilannepalaveri
Sammalvuon kanssa. Päällikkö puhui ja minä kuuntelin korvat punaisina. Tero
Lukinmaan teloituksesta on kulunut jo kuukausia ja Tommi Nordénin
hirttomurhasta vuosi päälle. Yhtä ainoatakaan epäiltyä me emme ole vielä
kopittaneet poliisivankilan suojiin. Olisi korkea aika saada tähän jokin
muutos.
Veljeni virassa näytti siltä, ettei hän ollut uskonut korviaan.
– Me siis ottaisimme jonkun kiinni
tyydyttääksemme rahvaan alhaisimpia toiveita?
– Ei nyt sentään. Tarkoitan sellaista
uutisvuotoa, joka valaisi suuren yleisön uskoa poliisin olevan oikeilla
jäljillä. Tai ihan millä tahansa jäljillä, mutta ainakin liikekannalla.
– Enpä tiedä. Me olemme poliiseja ja meidän
tulee pysytellä raamien sisäpuolella.
– Jos hetken mietit, niin eikö poliisin
tehtävä ole ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta yhteiskunnassa? Hieman
lavennettuna meidän tulee myös luoda mielikuva siitä, että valtakunnassa kaikki
hyvin. Vai oletko koskaan nähnyt iltauutisissa poliisipäällikköä, joka
kyynelehtii kuin akka kertoessaan jostain synkästä murhenäytelmästä?
Rami
pudisteli päätänsä.
– Kansaa järisyttävät tragediat vaativat leuan
kohottamista ylöspäin. Pyylevämpi päällikkö nostaa tarvittaessa jopa molemmat
leukansa. Mitä sinä oikeastaan ajat takaa?
– Aluksi meidän pitää puhaltaa tutkinnan
aikana kasattu korttitalo maan tasalle. Siitä käteen jää vain yksi
valttikortti, murhien motiivi. Adventtimurhat olivat kosto Anssi Tuomiston
julmasta kohtalosta. Tekijällä on täytynyt olla jokin yhteys uhriin. Löyhä tai
vahva, mutta yhteys joka tapauksessa. Se on hänen heikko pisteensä.
Tähän asti hänellä on ollut onnea matkassa.
Hän on saattanut jopa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Tekijä kenties
kuvittelee olevansa erinomaisen älykäs ja toisaalta meidän olevan yhtä lailla
typeriä.
– Ja siinä hän osuu aivan oikeaan.
– Osukoot. Nyt on meidän vuoromme virittää oma
nuolemme lentoon. Hyvällä tuurilla se lepattaa ilmojen halki päätyen piilossa
lymyävään kohteeseen. Kivuliaasti ja viiltävästi.
Rami
teeskenteli venyttelevää haukotusta.
– Ja se nuoli on?
– Uutisilmoitus murhatutkimuksiin liittyen. Ilmoitamme,
että meillä on uusi tutkintalinja, joka poikkeaa kaikista aiemmista. Olemme saaneet
varteenotettavan vihjeen ja selvitämme sitä parhaillaan yötä päivää.
– Eli pyöritämme onnenpyörää toivoen sen
pysähtyvän päävoiton kohdalle?
– Ainakin murhaajan katse seuraisi herkeämättä
pyörän liikettä.
– Ja entä sitten?
Kysymys oli miettimisen arvoinen.
– Tekijä on aktiivinen sosiaalisessa mediassa.
Otetaan se haltuumme ja katsotaan, josko hän uisi katiskaamme.
Ramin
ilme säilyi epäluuloisena.
– Miten sosiaalinen media otetaan haltuun?
– Käyttämällä oikeaa mediaa. Sohaistaan
muurahaispesää ja seurataan muurahaisten liikettä. Kohteemme on julkaissut
ajatuksiaan Rikosnetin sivuilla. Jos hän tekee sitä vielä jatkossakin, niin
pääsemme seuramaan hänen vuodatuksiaan reaaliajassa. Olemme solmineet
yhteistyösuhteen Rikosnetin ylläpitäjiin, eli he saavat toimia meidän pikku
apulaisinamme. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.
***
Uudistuneeseen Länsisatamaan oli entistä
vaikeampi sompailla vanhalla autollamme. Asiaa ei helpottanut Heinin rooli
rattia pyörittävinä käsinä. Lopulta saavuimme ison rakennuksen eteen, jonka oletimme
olevan T2-terminaalin. Toivotin vaimolleni hyvää työpäivää ja kaivoin taskustani
savukeaskin. Marlboroughin herttuan helpottava savu palautti mieleeni matkan
tarkoituksen. Olin kutsunut matkalle henkilön, jolla oli keskeinen asema lehtimaailmassa.
Leppoisa yhden yön hotellimatka Tallinnaan yhdistäisi ristiriitaiset
ajatuksemme. Tai sitten ei.
Astuin
terminaalin liukuovista rakennuksen sisäpuolelle.
Lähtöaulaan oli pakkautunut satoja ihmisiä,
osa heistä jonotti palvelutiskeille ja muut pyrkivät yläkertaan johtaville
liukuportaille. Ihmismuurin seasta harjaantuneet silmäni erottivat tukevan
siluetin, joka kuului Ilta-Sanomien Mika Hellmanille. Katseemme kohtasivat ja
riensin lehtisentterin luokse.
- Pääsit tulemaan.
- Olen perso avokätiselle
lobbaukselle.
- Esimieheni
Sammalvuo ei ole. Meitä odottaa a-luokan hytti, b-luokan tarjoilut ja c-luokan
majoitus. Sen kuulemma pitäisi kelvata.
Mika
Hellmanin pulleisiin poskiin ilmestyi kaksi hymykuoppaa kuin vartaassa pyörivälle
porsaalle.
- Kelvata kenelle?
- Uutisankalle. Sellaiselle
muodoltaan runsaalle, joka ui kylpyvedessä vaahtokerros huntunaan.
Hellman katsoi minua kulmiaan kohottaen.
– Hetkinen. Ei kai tämä vain ole mikään ansa?
Houkuttelet minut hytin hämärään, tarjoat virvokkeita ja käytät minua hyväksesi.
Ja kaikki tämä vain dumpataksesi minut kuin arvottoman irtonumeron?
– Olet päässyt pelottavan lähelle. Asialle
pitää tehdä jotain, kunhan me ensin pääsemme sinne hyttiin.
Toimittaja hytkyi naurusta aiheuttaen pahennusta jonossa seisovien
ihmisten keskuudessa. Heidän vakavuutensa oli ihan ymmärrettävä syy.
Suomenlahden laivaliikenteen taloudellinen kannattavuus perustui kireisiin
aikatauluihin, jonottamiseen ja asiakkaiden turhautumiseen. Ensimmäisestä
kuulennosta oli kulunut jo puoli vuosisataa, mutta risteilyalukseen pääsi yhä edelleen
yhtä ahdasta käytävää pitkin. Luterilainen sielu nautti kärvistellessään
kiirastulta muistuttavassa hornankattilassa, jonka jälkeen odottivat paratiisin
portit. Niiden takana saattoi läikyttää kuplajuomia, laulaa aikuisesta naisesta
tai koteloitua omaan hyttiinsä.
Pääsimme aluksen uumeniin viimeisten matkustajien joukossa.
Luovimme tiemme kerrosta ylemmäs etsien hyttiä
numero 1065.
Se oli ikkunalla varustettu, mutta konvehtia
ei näkynyt tyynyn päällä.
Mika kiiruhti kokeilemaan omaa petiään ja minä
avasin vuodesohvan.
Maatessamme vuoteillamme emme puhuneet mitään
pitkään aikaan. Sen sijaan tyydyimme kuuntelemaan laivan moottoreiden käynnistymistä
ja käytävältä kantautuvia ihmisääniä.
Alus
alkoi lipua ulos satama-altaasta kohti väljempiä vesiä. Helsinki ja Tallinna
olivat kaupunkeina veljiä keskenään. Saaristoa oli tuskin nimeksi, tosin kuin Tukholman
edustalla, jossa sai ihailla arkipelagoa
tuntikausia.
Otin
taskumattini esille ja kaadoin aromilaseihin fingerporilliset skotlantilaista
ruostevettä.
– Bon voyage!
– Santé! Näin aamutuimaan skoolaisin
mielellään jollain raikkaammalla mallasjuomalla. Eikö lähdettäisi baarikierrokselle?
– Se ei ole tarpeen.
Kaivoin kylmälaukustani sinisiä tölkkejä, jotka olivat yhä huurteessa
pakastimen jäljiltä. Pyöreäposkinen hyttikaverini naksautti lieriönsä auki ja
ähkäisi olutvaahdon levitessä suupielistään.
– Sitä on valmistauduttu kaikkeen, jotta jungmanni
viihtyisi messissä. Mitä herralla kapteenilla oikein mahtaa olla sydämellään?
– Muistat varmaan Tammiston teloitusmurhan?
Kolme laukausta, joilla surmattiin nuhteeton perheenpää.
– Mikäs sen nutipään nimi taas olikaan, Tero Lukki
vai Heikki Hämähäkki? Hänen nuhteettomuudestaan taitaa liikkua eriäviä näkemyksiä?
– Tero Lukinmaalla oli nuoruudessaan
kasvukipuja, joista saivat osansa viattomat ohikulkijat. Eräs heistä
kuolettavasti. Meillä on syytä olettaa, että tämän uhrin lähipiirissä on ollut henkilö,
joka hakee oikeutta kärsimälleen pahalle.
– Syytä olettaa?
– Lukinmaa ei ole ainoa kostovainaa. Hänen
entinen kaverinsa, se toinen murhaan syyllistynyt heppu eli Tommi Nordén
kohtasi viikatemiehen tasan vuosi ennen Lukinmaata. Molemmat heistä murhattiin tragedian
kuolinpäivänä, neljäntenätoista päivänä joulukuuta. Eikä varmaan sattumalta.
Hellman hörppi oluensa loppuun määrätietoisella kulauksella. Hän palasi
takaisin viskin ääreen nuuhkien pikariaan hartaasti.
– Lähipiiri on käyty tarkoin lävitse?
– Velipoika oli siinä syynissä ainoa varteenotettava
ehdokas, joten hänen ympärilleen on asetettu ansalankoja. Toistaiseksi tämä Mikko
Tuomisto ei ole kompastunut niihin.
– Mitä teillä siis on?
– Rikosnetin sivuilla joku osasi pullistella
tietävänsä molempien murhaan syyllistyneiden hautapaikat, vaikka Lukinmaa oli
silloin vielä elossa. Ennustus piti kutinsa. Sama oraakkeli mainitsi
häpäisseensä Nordénin haudan ja sekin tieto osoittautui vedenpitäväksi.
– Tekijä saattaa siis olla todellinen, vaikka
hän seikkailee virtuaalisessa maailmassa?
– Sinäpä sen sanoit. Meillä ei ole
ip-osoitteita, alkuperäisiä viestejä, ei yhtään mitään. Rikosnetin ylläpitäjät
ovat poistaneet sivuiltaan kaikki arkaluontoiset meilit, mutta kertoneet meille
niiden sisällöstä.
Mika Hellman tarttui jälleen määrätietoisesti
pikariin. Tällä kertaa toimittajaystäväni ei tyytynyt tuoksuttelemaan
juomaansa, vaan hän siemaisi siitä pitkiä siivuja. Hellmanin silmistä erottui
jo aavistus lasittunutta ilmettä.
– Katso tuota kaunista luotoa. Sen nimi on
Katajaluoto.
Vilkaisin ohimennen hytinikkunan takana näkyvää maisemaa, josta erottui
kookas saari. Sen rannoilla näkyi jälkiä ihmisen läsnäolosta. Rakennuksia,
betonia ja terästä.
– Niinkö? Mitä sitten?
– Katajaluodolle on sijoitettu raskaita
tykkejä viimeiset sata vuotta. Sen edustalle lasketaan kaupungin jätevedet. Tuo
saari on idyllinen vain etäältä katsovalle.
Yritin
näyttää kysymysmerkiltä.
Hellman ymmärsi sanattoman viestini.
– Teitä on uunotettu kahdesti, eikä teillä ole
mitään todellista käsissänne. Arvaa, miltä tuo kaikki haiskahtaa.
– En harrasta arvauksia.
– Sarjamurhaajalta.
***
Ravintola Wana Wiipuri sijaitsi vanhassa kaupungissa Pikk-kadulla, vastapäätä
Ruotsin suurlähetystöä. Kolmen kruunun diplomaatteja tuskin houkutteli vorschmack
Marskin ryypyllä ryyditettynä, mutta me ugrilaiset viihdyimme menneisyyden
menukokonaisuuksia tarjoavassa ravintolassa.
Hellmanin annos käsitti pitkään haudutettua
naudanposkea, tattikeittoa ja sysimustaa pienpanimomallasta. Minä lohmin
rasvaisin sormin villisiankylkeä, jonka marinadissa ei ollut säästelty
marjahilloketta.
Viinipikarini saattoi näyttää arvokkaalta,
mutta sen sisältö vei minut hetki hetkeltä lähemmäksi päivällisseurani
promillelukemia. Olin tilannut koko pullon Gran Appassoa unohtaen
toimittajaystäväni makumieltymykset.
Punaviini ei mahtunut siihen joukkoon.
Yhtäkkiä Mika Hellman laski aterimensa
pöydälle.
– Taas se iski.
– Niin mikä?
– Närästys. Onneksi siihen on keksitty
täsmälääke.
Sen
sanottuaan printtimedian edustaja napsautti sormiaan paikan originellille
isännälle.
– Jägeriä, pakastekylmänä ja tuplana.
Edeskäypä
vilkaisi minun suuntaani.
– Ja teille sama kuin tälle paksulle herralle?
En ehtinyt
vastata, Hellman teki sen minun puolestani.
– Sama kattaus molemmille. Persereikä kestää
merivettä, suuaukko väkijuomia. Ne ovat ihan eri miehet, jotka imevät nahkaista
säkkipilliä. Viime sodan aikana te viropojat imitte sykkivää kaikista
ilmansuunnasta. Mutta toisaalta, te teitte sen tunteella.
Hovimestarin
venytetystä mulkaisusta ei voinut erehtyä.
Me pohjoiset heimoveljet olimme ylittäneet sen
seitinohuen kynnyksen, jonka toisella puolella häämötti pikainen poistuminen
hansakorttelin pimeään iltaan. Yhdet vielä ja sitten ei enää kaskuja.
Pöydälle
kolahti kaksi lasia tummaa yrttinektaria.
Maksettuani laskun kilistimme maljat ykkösellä
alas. Tämä lysti oli tässä. Horjuimme kohti hotellia savukkeet suupielissämme. Hotel
Metropol ei ollut viidellä tähdellä pilattu, mutta se täytti asiansa. Respan viehkeä
neitokainen ohjasi meidät hissiin painottaen sitä, että huoneemme sijaitsi toisessa
kerroksessa. Lisäksi hän muistutti meidän varanneen tunniksi saunaosaston,
jonne oli pääsy aivan huonettamme vastapäätä.
Jätimme päällysvaatteemme hotellihuoneen
naulakkoon ja marssimme peräkanaa saunatiloihin. Kylpeminen vuoroin
virkistävässä suihkussa ja aavistuksen liian kuumassa löylyhuoneessa teki
eetvarttia kahdelle väsyneelle matkamiehelle. Mikan nuokkuva pää alkoi kohota jokaisen
kuupallisen myötä.
Vielä
oli iltaa jäljellä.
Suihkutimme vielä viimeisen kerran löylyn
nostattamat hiet lattiaviemärin vietäväksi ja siirryimme pukuhuoneeseen. Emme
viitsineet enää pukeutua kuin pelkkiin kylpytakkeihin. Siirryttyämme takaisin
hotellihuoneeseen loin Hellmaniin katsekontaktin hänen kaataessaan meille
virvokkeita.
– No, mitä sanot? Laitetaanko etusivu uusiksi?
– Kaikin mokomin. Onhan meillä yksi vanha ja
kaksi uutta murhaa, jotka ovat kytkeytyneet toisiinsa. Adventtimurhat.
– Miten onnistut kuulostamaan siltä, ettet ole
järin innostunut koko aiheesta?
Mika
näytti pohtivan asiaa mielessään.
– Päinvastoin. Tarinasta löytyvät kaikki
perinteisen draaman ainekset. Olen otettu ojentamastasi uutisideasta.
– Missä viipyvät siis yläfemmat?
– Ajattelen asiaa teidän paikallaan polkevan tutkinnan
kannalta. Pelkään pahoin sen tekevän samaa uutisoinnista huolimatta. Ehkä tekijä
ei ole sellainen luonnollinen henkilö, joka olisi löydettävissä Anssi Tuomiston
lähipiiristä. Siinä tapauksessa hänellä ei olisi mitään syytä reagoida uutiseen,
joka yhdistää nämä murhat toisiinsa.
Siemaisin pitkän kulauksen juomaa ja laskin lasin takaisin yöpöydälle.
– Sinä höpötit laivalla jostain
sarjamurhaajasta. Onko sinulla oma kotikutoinen teoriasi juuri sarjamurhaajasta?
– Saattaa ollakin.
– Anna tulla ihan omilla sanoilla. Kakaise
ilmoille, kun satut istumaan sopivasti siinä minua vastapäätä.
Hellman vilkaisi minua epäröiden.
– Olkoon menneeksi. Oletko koskaan miettinyt,
miksi juuri prostituoidut ovat yliedustettuja surmatöiden uhreina?
– He ovat helppoja saaliita. Uivat sameissa
vesissä ja lähtevät kiiltävän katiskan matkaan.
Kohotin kulmakarvojani.
- Mitä vielä uupuu?
- Oikeutus tekoon.
Motiivi rumalle väkivallanteolle. Sarjamurhaajat ovat pohjimmiltaan narsismin
kourissa kärvisteleviä psykopaatteja. Levottomia kokovartalokyrpiä ilman joustavaa
esinahkaa. Sellaisen sontaläjän kuihtunut itsetunto vaatii oikeutuksen
brutaalille väkivallalleen. Nopein tie on maalittaa kohde epäkelvoksi
yksilöksi. Huoraksi, hylkiöiksi tai vaikkapa murhamieheksi.
- Tarkoitat siis,
että Lukinmaan ja Nordénin murhaaja olisi satunnainen Viiltäjä-Jack? Joku
piruparka, jonka mielestä heidän ihmisarvonsa olisi valunut viemäristä alas murhatyön
myötä?
Hellmanin
mukia pitelevä käsi teki epämääräisen sivuliikkeen.
- Jos tekijä olisi löydettävissä
lähipiiristä, me emme istuisi tässä.
- Älä sano. Meillä
on eräs tutkintalinja, joka pitää sisällään sen vaihtoehdon.
- Se on teidän
kehnouttanne. Pitelette käsissänne suitsia ilman ratsuja. Sellaisesta matkasta
tulee pitkä, mutta raskas.
***
Operaatiohuoneen
päätyseinälle ripustetusta taulutelevisiosta saattoi katsella Ilta-Sanomien
uutista, joka oli julkaistu samana päivänä. Sisältönsä puolesta juttu olisi
soveltunut julkaistavaksi vasta kuukautta myöhemmin, aprillipäivänä. Mika
Hellman oli laatinut valeuutisen, jonka mukaan KRP oli edennyt Tero Lukinmaan
murhatutkinnassa siihen vaiheeseen, jossa saalis odotti vain putoamistaan
viranomaisten tiheään verkkoon.
Toinen
puoli tarinasta piti kutinsa.
Jokiniemen bittinikkarit seurasivat parhaillaan
herkeämättä Rikosnetin dataliikennettä. Lukinmaan kohtaloa käsittelevällä
palstalla oli ollut sangen vilkasta koko iltapäivän. Keskustelijoiden ip-osoitteet
syynättiin asian edellyttämällä hartaudella, mutta sitäkin tarkemmassa
valvonnassa olivat Mikko Tuomisto ja Nordénin vihamies, vanginvartija Toni
Lämsä. Molemmat herrat viettivät laatuaikaa kotioloissaan tietämättä olevansa
suurennuslasin alla. Heidän puhelimensa ja
tietoliikenneyhteytensä olivat jatkuvassa kontrollissa.
Sammalvuo astui operaatiohuoneeseen Milla vanavedessään. He olivat
lievästi sanottuna ylipukeutuneita tilanteeseen.
Päällikkö käveli selkäni taakse ja siirsi
kannettavan tietokoneeni näytön kursoria. Nyt seinäruudusta erottui Rikosnetin
keskustelupalsta reaaliajassa. Kari ja Milla lukivat samoja viestejä, joita
olin itse kahlannut hetkeä aiemmin.
- Nothing new?
- No news.
Istukaa alas seurakseni.
- Hyvä on, mutta
vain hetkeksi. Meillä on liput La Traviataan.
Nyt ymmärsin
ylipukeutumisen.
Salasuhteestaan huolimatta nuo kyyhkyläiset
kujersivat estoitta harvojen ja valittujen seurassa. Tällaiset iltamyöhään
venyvät seurantaoperaatiot antoivat pariskunnalle suojakilven viettää
laatuaikaa kahden kesken. Osasin arvostaa saamaani luottamusta ja annoin hyvän
kiertää.
- Kyllä tämä hoituu
pienemmälläkin kokoonpanolla. Siellä oopperassa on varmaan tarjolla enemmän tapahtumia
kuin täällä Jokiniemessä.
Sammalvuo mutristi huuliaan.
- La Traviata on lempioopperani.
Se perustuu Dumasin Kamelianaiseen.
- Ei kerro mitään. Vanhat
klassikot kun eivät tahdo löytää tietään minun yöpöydälleni.
- Kamelianainen on
kertomus tuberkuloosia sairastavan kurtisaanin ja aatelismiehen rakkaudesta. Tarina
on tullut tutuksi, mutta esiintyjien suoritukset ovat aina yhtä kutkuttavia.
Nyt siellä pitäisi olla todella lupaava ensemble.
Millan
hymy oli avoimen innostunut.
- Ainakin siellä on
smokkeja ja samppanjaa. Ja meillä on pöytävaraus Farangiin ennen itse esitystä.
Millan katse tavoitti omani muuttuen arkisen
valjuksi.
- Onko sinne Rikosnettiin
tullut mitään kiinnostavia kommentteja?
- Tämä muistuttaa tyhjän
pilkkimistä. Vapa liikkuu ainoastaan, kun kalastaja ravistaa rannettaan. Pinnan
alla ei ole mitään elämää, ahteri on jäässä ja kahvikin korventaa vatsaa.
- Ymmärrän. Mutta
älä välitä, Riku. Olet meidän ajatuksissamme, vaikka me olisimme toisaalla. Kun
sopraano virittää kurkustaan korkean c:n, saatamme jopa tuntea kaipuuta tänne.
- Hyvää
operetti-iltaa siitä huolimatta.
Milla myhähti jotakin, joka ei tarttunut
korviini.
Rakastavaiset sulkivat oven perässään.
Hetkeä myöhemmin huomasin puhelimeni soivan
vaativasti.
- Hietalahti.
- Airaksinen
Rikosnetistä. Oletko vilkaissut viestejä?
- Koko ajan ja koko
lailla turhaan.
- Tämän
uusimmankin?
Havahduin ruudulle ilmestyneeseen tekstiin,
joka poikkesi kaikista aiemmista. Kirjoitus oli laadittu huolella ja siitä oli
korjattu pois tyypilliset kirjoitusvirheet. Se vaikutti eräänlaiselta
novellilta, joka oli ilmeisesti copypastea käyttäen liimattu keskusteluketjuun.
’Satun edustamaan samaa ikäluokkaa kuin
Nordén ja Lukinmaa. Tunsin molemmat herrat joidenkin yhteisten tuttujen kautta,
pieni maailma ja pieni kaupunki. Tommihan oli aika cool lyhyestä varrestaan
huolimatta. Nopeat kädet ja voimaa niiden takana. Kaverilla oli vaikeuksia
koulussa, jopa ammattikoulussa. Tänä päivänä hänet olisi luokiteltu varmaan
keskittymishäiriöiseksi, mutta ei silloin. Nordén raivasi itselleen elintilaa
luuvitosella, kun ei muustakaan ymmärtänyt. Tämä Lukinmaa oli aivan eri puusta
veistetty, hiljainen nysvääjä. Kumpikaan urho ei kunnostautunut sen paremmin urheilukentällä
kuin naismaailmassakaan. Omasta mielestään he olivat sitäkin kovempia
tekijöitä, Nordén toki se kovempi. Kuten jo mainitsin, tapasin näitä miekkosia
milloin missäkin yhteydessä. Mieleeni jäi vaikutelma kahdesta reppanasta, jotka
kuvittelivat olevansa yhdessä jotenkin voittamattomia.
Nyt minä eksyin kertomuksestani.
Ravintola
Happy Days ja tuo kohtalokas ilta. Minulla ei sattunut olemaan valuuttaa, joten
tyydyin vajuuttamaan baaritiskillä yhtä ja samaa tuoppia. Selvinpäin näkee
tarkemmin. Olisin kernaasti nähnyt hylätyn tuopin, hövelin seuramiehen tai edes
jonkun vanhan tutun. Se ei tainnut olla minun iltani, sillä ainoaksi kiintopisteeksi
verkkokalvoilleni jäi entuudestaan tuttu parivaljakko, Nordén ja Lukinmaa. Jokin
heidän elekielessään herätti huomioni. Kumppanukset eivät olleet hekään humalassa,
eivät hakeneet katseillaan kenestäkään kontaktia. Heillä näytti olevan jokin
yhteinen suunnitelma, joka kohosi tavanomaista illanviettoa merkittävämmäksi.
Jotakin tavallista arkielämää suurempaa. Sitten he nousivat lähteäkseen.
Minäkin jätin baarijakkarani.
Seurasin
kaveruksia Esplanadin puistoon, joka oli lyhdyillä valaistu. He pysähtyivät sytyttämään
savukkeitaan Eino Leinon patsaan luona. Olin käveleväni heidän ohitseen kohti
Kappelia, mutta käännyin kannoillani.
Nordén ja Lukinmaa olivat hävinneet kuin maan
nieleminä.
Otin
haparoivia askeleita tulosuuntaani ja muutin vauhtini puolijuoksuksi.
Korkeavuorenkadun alkupäässä erotin tummia hahmoja siluetteina erään kivitalon
seinää vasten. Olin päässyt uudestaan heidän jäljilleen. Tunsin itseni
typeräksi seuratessani kahta moista mitättömyyttä, mutta ilmassa oli jotakin
erikoista väreilyä. Samassa hetkessä katseeni osui heidän mielenkiinnon
kohteeseensa. Joku nuorukainen hoiperteli eteenpäin epävarmoin askelin, huojuen
ja kompuroiden. Sellaisessa humalatilassa on hankalaa kontrolloida askeleitaan,
tasapainosta puhumattakaan.
Saatikka sitten havaita perässä väijyviä
torpedoja.
Syy
siihen, miksi kirjoitan nämä rivit johtuvat pelostani. Pelkäsin silloin kuollakseni.
Pelko sai minut jähmettymään kivipatsaaksi. Minä olisin voinut estää tulevan,
ellen olisi ollut toimintakyvytön. Kykenin ainoastaan seuramaan kammottavaa
näytelmää, jonka käsikirjoitus oli jo valmiiksi laadittu. Satunnaisesti
valitulle uhrille ei annettu mitään mahdollisuutta jatkaa nuorta elämäänsä.
Lyönnit ja potkut olivat tarkoin harkittuja. Nordén ja Lukinmaa ottivat Anssi
Tuomistosta tukevan otteen murskaten hänen päätään porttikongin kiviseinää
vasten.
Silmäni todistivat likaista murhaa sieluni
kärventyessä karrelle.
Noihin
aikoihin tavattiin sanoa, että kalat kääritään eilisiin sanomalehtiin. Se aforismi
ei toiminut omalla kohdallani.
En olisi päässyt pelostani, ellen olisi
jalostanut sitä raivoksi. Tuo ilta vei minulta kaikki sellaiset tunteet, jotka
tekevät elämästä elämisen arvoista.
No,
eivätpä tunne enää mitään myöskään herrat Nordén ja Lukinmaa. Heidän päälleen
on asetettu kylmä kivi, josta voi nähdä syntymän ja kuoleman päivämäärät.
Mikäli ne ovat näkyvillä ulostemassani alta.’
***
Kellon
lyödessä yhtätoista Sammalvuo palasi pääkallonpaikalle ilman oopperadaamiaan. Rikostarkastajan
hengityksestä saattoi aistia parempien ihmisten illanviettoa, kaviaaria ja Champagnen
porejuomaa.
Päällikön katse pyyhki meidän läsnäolijoiden
odottavia ilmeitä.
- Aloitetaan
teknisestä tutkinnasta. Meriläinen?
Ida
Meriläisen sormet osoittivat hänen läppärinsä näyttöä.
- Kirjoittajan
ip-osoitetta ei ole mahdollista identifioida. Viesti on sylkäisty sivuille vpn-palvelimen
avulla. Mikä tarkoittaa sitä, että lähettäjä on laatinut tekstin etukäteen.
Fonttikoko on 12 ja tekstityyppi vino calibri.
- Eli se siitä.
Mitä sanoo Riku?
Tuijotin pöydän pintaa kuin olisin voinut koota ajatukseni paperilta
luettavaan muotoon.
- Olen ollut
puhelimitse yhteydessä Rikosnetin ylläpitäjiin, joiden muistikuvan mukaan se
hautakivien töhrimisviesti oli hyvin samankaltainen kuin tämä. Kieliasu, vinoteksti
ja kaikki muu täsmäävät. Harmillista kyllä, he lähettivät sen vanhemman viestin
bittiavaruuteen, eikä vertailua voi tehdä. Vaikuttaa tosiaan siltä, että
ensimmäisessä viestissä tämä mahdollinen tekijä tyytyi ainoastaan raottamaan
hillopurkin kantta, mutta nyt hän valutti astiaansa pohjaa myöten.
Sammalvuo kohotti kulmakarvojaan.
- Vai valuttiko?
Tuossa kuvataan Anssi Tuomiston surmatyö hyvin uskottavasti ja annetaan samalla
motiivi kostolle. Yksi edelleen puuttuu, eli todisteiden kuningatar.
- Todisteiden
kuningatar?
- Eihän tuo teksti
pidä sisällään varsinaista murhatunnustusta.
- Aika rajoilla
kyllä mennään. No, joka tapauksessa meillä on nyt profiili todennäköisestä
tekijästä. Hän on iältään hieman yli nelikymppinen mies, kotoisin pääkaupunkiseudulta
ja omaa yhteistä taustaa Nordénin ja Lukinmaan kanssa. Sama naapurusto, koulu tai
yhteisiä tuttavia. Kenties jopa kaikkia kolmea.
- Siinä sitä
riittää perkaamista.
Yritin loihtia kasvoilleni
välinpitämättömän ilmeen. Väsymys edesauttoi pyrkimystäni.
- Tutkinnanjohtajana
se taitaa olla minun ikioma murheeni. Teen työtä tauotta, kunnes me löydämme oikean
langanpään. Todennäköisesti tekijä ehtii sitä ennen lähettää uusia viestejä, hyvässä
lykyssä myös nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa.
Päällikkö vilkaisi minua intensiivisesti.
- Tarvitset
urakkaasi auttavia käsiä.
- Milla ja Rami
kuuluvat jo tiimiini. En tarvitse lisää kokkeja hämmentämään tästä keitoksesta
entistä sakeampaa.
- No, ainakin Pakaslahteen
kannattaisi ottaa uudelleen yhteyttä.
- Miksi ihmeessä?
- Mies seurustelee
Lukinmaan lesken kanssa. Hänen kirjahyllystään voisi kuvitella löytyvän vainajoituneen
Lukinmaan valokuva-albumeja ja niistä menneisyyden kasvoja. Tarvitseeko minun
vielä jatkaa tästä aiheesta?
- Ei sinun
tarvitse.
- Hyvä. Olisin nyt omasta puolestani kyydin
tarpeessa.
Kohautin olkapäitäni kaivaen Corollan avaimia
taskustani. Kuljimme käytävää pitkin hissille ja laskeuduimme pohjakerrokseen.
Ilta oli hyvin pimeä, tähdet kirkkaita taivaalla. Sytytin savukkeen samalla
tikulla, jolla Sammalvuo havannalaisensa.
Päällikkö osoitti sikarikädellään eteläistä taivaankantta.
- Näetkö tuon
oranssisen hehkun kuun oikealla puolella?
- Näen. Kaksin
kappalein.
- En nyt tarkoita
tätä kuubalaista käsityönäytettä, vaan planeettaa nimeltä Mars.
Vihelsin hiljaa kevätyöhön.
- Sinusta on
alkanut paljastua uusia piirteitä. Oopperaa, astronomiaa ja romantiikkaa.
- Mitä sinä tuolla
tarkoitat?
- Millaa ja sinua.
Tehän olette kuin Mars ja Venus.
- Vai niin. Jos
jälkimmäisen mielit nähdä, sinun tulee odottaa ensi viikkoon. Silloin Venus
näyttäytyy kirkkaana kuunsirpin kyljessä.
Tapa,
jolla esimieheni kykeni vaihtamaan lennosta puheenaihetta, teki minuun kieltämättä
vaikutuksen.
Kuljimme Corollan luokse, jonka viereen
pudotin tupakannatsani.
- Voit polttaa
sikarisi automatkan aikana, jos haluat. Kollegat kun ovat jo valmiiksi ristineet
tämän antiikkivaununi Columboksi.
Sammalvuo pudisteli päätänsä leikaten
sikarinsa asianmukaisilla saksilla.
- Columbolla oli vaimo,
vaan ei jälkikasvua. Minä en ikimaailmassa tohtisi pilata sinun perheautosi
pullantuoksuista interiööriä.
Astuimme etuistuimille, ja pian auton valot
halkoivat pimeää kevätiltaa. Matkaa Sammalvuon kotiovelle ei ollut edes
kymmentä minuuttia. Minulla oli ollut ennakkoaavistus siitä, että päällikkö
halusi avata sanaista arkkuansa jostain mieltään hiertävästä asiasta. Lyhyen
ajomatkamme aikana meidän keskustelunaiheemme eivät kuitenkaan kohonneet enää
taivaankannen tasolle, vaan tyydyimme vaihtamaan tavanomaisia latteuksia kevään
viivästymisestä.
***
Heini
asetteli pirttipöydälle aamiaistarpeita ylitsevuotavalla innolla. Pekonit ja
munakas olisivat menneet vielä hyvän mielen piikkiin, mutta paahtoleivät
appelsiinimarmeladilla kallistivat kattauksen liehittelyn puolelle. Varauduin
siihen, että vaimollani olisi minulle jotain vähemmän miellyttävää kerrottavaa.
Silti
se tuli yllätyksenä.
- Minulla oli eilen
työhaastattelu Arkadiankadulla.
- Eduskunnassa?
- Just joo. Monopolin
hallinnossa.
Mutustellessani rapeaa pekonia sain ajatuskiteen siitä, että Alkon uusi
pääkonttori sijaitsi Arkadiankadulla. Heini työskenteli myymälävastaavana Klaukkalan
haarakonttorissa, joka mahdollisti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen.
Tai ainakin
se oli tehnyt sitä tähän aamiaiseen asti.
- Sinä olet
viihtynyt nykyisessä toimessasi.
- Olenko? Muutaman
kerran päivässä sisään astelee asiakas, jolla on tarina. Ystävättärensä
kuusikymppisiä suunnitteleva kukkahattutäti, joka haluaa tarjota rieslingiä
karitsan kera. Tai joku rastatukkainen friikki tivaamassa, miksi liuottimien
ohessa hyllyistä ei löydy kukkaa.
- Ymmärrän. Olet
lukenut itsellesi maisterin paperit, haluat koulutustasi vastaavaa työtä. Mikä
tässä on ongelma?
Heini katsoi minua niin tiiviisti, että
minun oli haettava omalle katseelleni vähemmän kuumottavaa kiintopistettä.
- Lapset. Jonkun
pitää olla paikalla ja läsnä.
- Mitä ehdotat?
- Onhan tästä
puhuttu. Sinä hoidit hyvin sen isyyslomasi. Miksi et jatkaisi koti-isänä oloa
vuorotteluvapaan merkeissä? Minulla saattaisi olla tarjolla iso mahdollisuus, fat chanche. Alko hakee väkevien viinien
puolelle uutta hankintakoordinaattoria. Tehtävään halutaan henkilö sopivalla
koulutustaustalla ja kokemuksella. Päteviä hakijoita on kaikkiaan kolme, mutta minulla
on etulyöntiasema.
- Ja mikä se sitten
on?
- Olen nuori
nainen. Samaa ei voi sanoa niistä kahdesta muusta.
- Okei, paljonko
sellainen hankintakoordinaattori oikein tienaa?
Heinin
mainittua tehtävästä maksettavan korvauksen huomasin viheltäväni ääneen.
Sellaiset
tulot riittäisivät pitämään meidän velkaisen wigwamimme pystyssä kovimmissakin preeriatuulissa.
Ainoa este oli meneillään oleva
tutkinta, johon olin tukevasti sitoutunut. Milla ja Rami olisivat ehkä valmiita
astumaan kumisaappaisiini, mutta jos minun tilalleni valittaisiin toinen
tutkinnanjohtaja, hänen keltaiset nokialaisensa eivät välttämättä kulkisi
tasatahtia kollegoideni kanssa.
- Tarvitsen hieman
aikaa.
- Pestini alkaisi
kesän kynnyksellä. Valehtelin, ettei minulla ole esteitä.
Kohotin kulmakarvojani.
- Valehtelit? Missä
kohden?
- Unohdin mainita
puolisoni ammatin, jossa työajat venyvät kaikkiin ilmansuuntiin, paitsi kodin
suuntaan.
Laskin
kahvikuppini pöydälle.
– Me olemme moderni aviopari. Se päättää, joka
tuo talouteen pätäkkää.
Heinin
silmät katsoivat minua haastavasti.
– Sinä olet aina ollut niin hemmetin omistautunut
työllesi. Jos hetkeksi himmentäisit liekkisi paloa, niin minullekin riittäisi happea.
– Murhatutkimus poikkeaa janojuomien myyntipiikeistä.
Läpimurto saattaa tulla vappuna, juhannuksena tai milloin vain. Joskus se myös jää
tyystin tulematta.
Heini
voiteli kaksi paahtoleipää voilla ja appelsiinimarmeladilla. Hän ojensi ne
minulle kuin sovinnon merkiksi.
– Olen lukenut niistä murhista. Joku on malttanut
odottaa tilaisuutta kostaakseen kärsimänsä pahan. Te vain ette tiedä, kenestä on
kysymys.
***
Maaliskuun kuudes päivä osui tiistaille,
räntäsade piiskasi kaupunkia ja auton sisällä vallitsi harras hiljaisuus. Tai
ainakin melkein. Ramin ollessa kuskina radio suolsi hänen valitsemaansa nostalgiakanavaa. Elton John ja Kiki Dee ilakoivat teennäisen
lempensä pauloissa minun pälyillessäni ohikiitäviä maisemia.
Vantaanportin kohdalla automme kääntyi kauppakeskus
Jumbon ohitse kohti Kartanokoskea.
Tuttu osoite oli helppo löytää, vapaata
parkkipaikka ei.
Nousimme autosta
sadatellen kunnallispolitiikkoja, joiden unelmissa maapalloa ei kuormitettaisi
henkilöautoilla. Joka paikkaan sopisi kulkea fillarilla, julkisilla tai pelkästään
ajatuksen voimalla. Paitsi eksoottisiin ja lämpimiin maihin, joihin pääsi
kätevästi lentämällä.
Oikean oven luokse päästyämme Rami painoi
summeria.
Kati Lukinmaa ilmestyi
ovelle toivottamaan meidät tervetulleiksi peremmälle. Astuin sisälle kuullen
makuuhuoneesta Juhan ja Veetin kovaäänistä meteliä heidän pitäessään yhteistä
kivaa Xboxin äärellä.
Koputin
rystyselläsi makuuhuoneen ovenkarmia. Juhan matala ääni kohosi muiden
hälyäänien yläpuolelle. Avasin oven
kohdaten Pakaslahden katseen, joka oli kirvonnut televisioruudusta.
- Malta
hetki, Riku. Taistellemme juuri kärkisijoista.
- Meidän
pitäisi ottaa teiltä kuulemiset, mielellään vielä erikseen.
- Sen kun otatte. Minäkin olen tässä vähän ottanut.
Juha röhnötti ruskeassa nojatuolissa
oluttölkki vasemmassa kädessään.
Silmäni tekivät pyyhkivää liikettä miehen ja
hänen kädessään puristuvan metallilieriön välillä.
- Normipäivä?
- Tiedä häntä.
Ainakin vapaapäivä, joten voit pitäytyä kysymyksinesi ihan pelkissä
työasioissa.
- Viitsisitkö siirtyä
keittiöön. Petänen odottaa sinua siellä pirttipöydän ääressä. Milla kuulustelee
Katia ja minä jään hetkeksi tänne Veetin kaveriksi.
Juha
Pakaslahti nosti takamuksensa vaivalloisesti nojatuolista luoden pitkiä
silmäyksiä niin minun kuin Veetinkin suuntaan.
- Riku-setä haluaa
rupatella. Tehän tunnettekin jo toisenne.
Poika
nyökkäsi ja minä otin istuinsijakseni Pakaslahdelta vapautuneen nojatuolin. Sen
kuosi oli virttynyttä, pehmusteet ihmishajun kyllästämiä.
Jäimme
huoneeseen kahdestaan.
- Sitä isäsi kuolemaa
tässä edelleen tutkitaan. Kuinka sinä olet jaksanut?
Yksitoistavuotias poika katsoi minua epäröiden.
Hän ei vielä ollut siinä iässä, jossa latteuksiin
vastattiin latteuksilla.
Asetin sanani uudelleen.
- Muistat varmaan,
kun puhuimme Päivänsäteestä ja Menninkäisestä?
Veeti
tuijotti televisioruutua. Pysäytyskuvasta erottui maastopukuinen sankari tehopisteineen.
Kolmetoista kuollutta vihollista, kunnes kohtalokas virhe oli lähettänyt hänet
Haadeksen valtakuntaan.
- Joo.
- Mainitsiko isäsi
koskaan ketään muita poikia näiden kahden lisäksi?
- Ei.
- Kuulostat hyvin
varmalta. Oletko sinä?
Veetin lapsekkailta kasvoilta erottui
jotain närkästyksen tapaista.
- Olen. Mitään
muita poikia ei ollut.
- Uskotaan sitten.
Nuori herra voi nyt jatkaa sitä pelaamistaan.
Nousin
ylös ja kävelin keittiöön.
Milla, Rami ja Kati istuivat pirttipöydän
ääressä valokuva-albumeja selaten. Pakaslahti nuokkui heitä vastapäätä oluttölkki
kädessään.
Kati Lukinmaa osoitti sormellaan tiettyjä
kasvoja luokkakuvista.
- Nuo ovat jääneet
mieleeni. Ja tuossa ylärivissä on lisäksi pari kaveria, joista Tero taisi mainita
jotakin. Kun vain muistaisin, mitä.
Karautin kurkkuani.
- Pelkät nimet
riittäisivät tässä vaiheessa.
Rami asetti paksun sormenpäänsä luokkakuvan
alalaitaan, jossa neulepaitainen poika piti käsissään informatiivisesti
kiinnostavaa taulua.
- Oulunkylän
yhteiskoulun yläaste, 8B ja vuosi 1993. Tuo opinahjo toimii tänä päivänäkin,
joten meidän kannattaisi pirauttaa koulun kansliaan.
Milla
kaivoi puhelimensa esille.
Linjan toisessa päässä kesti pitkään, kunnes
kanslisti uskoi olevansa puheissa poliisiviranomaisen kanssa. Vielä kauemmin
kului hänen hakiessaan pyydettyä tietoa. Milla viittoi Katia tuomaan pöydälle läppärin.
Seurasin tummakutrisen kaunottaren sujuvaa työskentelyä ihaillen, jopa
kateellisena. Milla ui sosiaalisessa mediassa kuin sähköankerias ydinvoimalan
lauhdealtaassa. Hän valitsi useista vaihtoehdoista sopivimman nimen ja laski
puhelimensa keskelle pöytää.
Kaiutin
tuuttasi soittoääntä.
Otin muistiinpanovälineeni esille.
- Nyblin.
- Ilse Nyblin?
- Mitä asiaa?
Milla esitti toiveensa vaihtaa ajatuksia
naisen entisistä koulukavereista. Ilse Nyblin ei kiinnostunut ehdotuksesta,
vaan sulki tylysti linjan. Kipinä ei saanut tulta alleen seuraavallakaan
yrityksellä, mutta kolmas puhelu johdatti vihdoin toivottuun tulokseen. Marjut
Saariluoma kuulosti kiltiltä ja yksinäiseltä sielulta. Sellaiselta, jonka elämässä
oli oma tilansa valokuville ja muistoille.
Hän
pyysi malttia hakeakseen saman valokuvan eteensä.
Kuuntelimme vaieten ääniä, jotka tassuttelivat
huoneen toiseen päähän ja takaisin. Nainen selasi albumiaan tuskastuttavan
hitaasti.
- Tässä taitaa olla
se luokkakuva. Olen itse alarivissä toinen vasemmalta.
Millan
kasvoille nousi teennäinen hymy.
- Blondi
kiharapilvi ja keltainen angoravillapaita? Onpa kaunis neito.
- Jos suodatetaan finnit
ja silmälasit, kauneus jää katsojan silmille.
- Löydätkö kuvasta
Tommi Nordénin ja Tero Lukinmaan?
- Ylärivin
vasemmalla laidalla. Vierekkäin, kuten aina. Nuo pojat osasivat todella tukea
toinen toistaan. Etenkin kiusatessaan muita.
- Keitä nämä
kiusatut olivat? Muistatko yhtään nimeä?
- Rehellisesti
sanottuna en saa nimiä mieleeni.
Tuijotimme Millan kanssa toisiamme.
- Et muista luokkatovereittesi
nimiä?
- Heidät kyllä,
vaan en nuorempia. Nämä kaksi sankaria uskalsivat kiusata vain pienempiä ja
heikompia. Sellaisia löytyi alemmilta luokilta.
Huokaisin tahattoman äänekkäästi.
Pelkästään yhden koululuokan edesottamuksien
taustoittaminen olisi ollut kylliksi työsarkaa. Tutkimuksen laajentaminen eri vuosiluokkiin
olisi silkka mahdottomuus.
Annoin
Millalle merkin lopettaa puhelunsa.
Hän teki sen muutamalla tarkoin valitulla korulauseella
kohauttaen olkapäitään.
- Mikä on, Riku?
- Tämä
tutkintalinja ei taida olla se naru, jota vetämällä pääsisimme yhtään mihinkään.
Onko kellään parempia ideoita?
Kati
ja Juha vilkaisivat toisiaan, Milla ja Rami minua.
Viimeksi mainitun aataminomena kohosi
lupaavasti.
- Anssi Tuomiston
surmatyön aikoihin voimakaksikkomme tuskin kulutti housujensa takamuksia
missään opinahjossa. Otetaan yhteys verokarhuun, ja kysytään heidän mahdollisia
työpaikkojaan viime vuosituhannen puolelta.
Pakaslahti nousi istuimeltaan kävellen pöydän toiselle puolelle
hieromaan naisensa hartioita.
- Kati-kulta, hiero
vähän aivonystyröitäsi. Tero varmaan mainitsi sinulle entisistä jobeistaan.
Eikös hänestä tullut vossikkakuski vasta vanhoilla päivillään?
- Tuli, joo. Aiemmin
Tero oli tehnyt jotain kiinteistöhuoltohommia. Saattoi olla myös jossain
raksalla tai remppafirmassa. Hän kuitenkin halusi pyyhkiä mielestään nuo vanhat
ajat, emmekä me juuri koskaan puhuneet niistä. Teidän kannattaa siis ottaa
yhteyttä sinne verottajaan.
- Sen teemme.
Milla
oli noussut seisomaan ja hänen katseensa oli paljonpuhuva.
- Sovitaan sitten
niin. Minä haluan edelleen tavata tuon Marjut Saariluoman kasvokkain.
Hämmästyksekseni myös Rami Petänen nousi
täyteen pituuteensa.
- Teen Millalle
seuraa. Tutkinnanjohtaja Hietalahti pärjää kyllä oman itsensä seurassa.
- Mikäs siinä, jos
katsotte sen tarpeelliseksi. Ollaan yhteyksissä.
***
Tattarisuon alue ei kuulunut niihin Helsingin
nähtävyyksiin, joita esiteltiin tärkeille valtiovieraille. Rämettyneelle
suoalueelle oli vuosien varrella noussut toksiselta maskuliinisuudelta lemuavia
yrityksiä, jotka puuhastelivat autonraatojen ja muiden ongelmajätteiden
kimpussa. Valuraudantie edusti nimestään huolimatta alueen elegantimpaa
sivuhaaraa. Havumetsän reunaan puhkottu kaareva teollisuustie piti sisällään
autokorjaamoiden ja rengashallien ohessa pari tunnettua tuontialan yritystä.
Hedman Oy oli niistä kahdesta se, jonka pihalle käänsin autoni. Vapaista
parkkipaikoista ei ollut puutetta, eikä lastauslaiturillakaan näkynyt mitään liikettä.
Yrityksen loisteliaasta historiasta kieli kuitenkin rakennuskompleksin
mahtipontinen koko. Silmäilyäni pitkään tuota pytinkiä otin suunnakseni toimistosiiven,
jonka seinää koristivat ikkunaruudut kolmessa kerroksessa.
Timo
Hedman odotti minua ylimmässä kerroksessa.
Hän ohjasi minut neuvotteluhuoneeseen, jossa
nelikymppinen nainen kaatoi juuri kahvia pahvimukeihin. Istuimme alas, kuten
teki kahvia tarjoava nainenkin.
- Maarit Purjo,
sihteerini. Riku Hietalahti keskusrikospoliisista. Tämä Riku haluaisi kuulla
siitä entisestä työntekijästämme, Tero Lukinmaasta. Sinähän tunsit hänet, vai
kuinka?
Maarit
Purjon poskipäistä erottuivat punehtuvat läikät.
- Olimme saman
ikäisiä.
- Ja työskentelitte
samalla osastolla.
Purjo
nyökkäsi.
- Yläkerran
keräyksessä. Tulostin sylki tilauksia, joita me noukimme hyllyistä ja laskimme
liukumäkeen. Alakerran kundeilla riitti hommaa, kun ne paketoivat tilaukset ja
kirjoittivat rahtikirjat. Me pääsimme paljon helpommalla.
- Teillä oli aikaa
tutustua toisiinne?
Maarit
Purjo nyppi paidastaan jotain, joka ei sinne kuulunut.
- Lukki oli ookoo.
Ei mikään ruudinkeksijä tai myöhempien aikojen Romeo, mutta ihan kelpo kundi
kuitenkin.
Yritin
tavoittaa naisen katsetta, mutta turhaan.
- Te siis
työskentelitte yhdessä. Oliko teillä jotain muutakin yhteistä?
- Lukki esitti
kovaa kaveria. Ja aika huonosti, jos minulta kysytään. Tapasin sen pari kertaa jossain
kaupungilla ja molemmilla kerroilla Lukin kyljessä oli tämä Tommi Nordén.
Laskin
pöytälevylle pahvisen kahvimukini, joka oli polttavan kuuma.
- Mistä tiesit
hänen ystävänsä nimen olevan Tommi Nordén?
- En mistään,
kunnes luin lehdistä kaiken siitä tragediasta. Käräjäoikeus antoi nahkatuomionsa,
mutta tekijöiden nimet tulivat sentään julki. Tero Lukinmaa ja Tommi Nordén. Se
ei voinut olla pelkkää sattumaa.
- Hetkinen.
Tapahtuiko tuo surmatyö silloin, kun Tero Lukinmaa oli täällä töissä?
Maarit
Purjo nosti katseensa minua kohden.
- Se oli
jouluaikaa. Vanha Hedman ilmestyi ovelle liimatakseen siihen pienen post
it-lapun. Siitä saattoi tavata, että Lukinmaa oli jäänyt pois yhtiön
palveluksesta. Lukki oli tipahtanut verkosta.
Timo
Hedman näperteli solmiotaan.
- Isäni ei
hiiskunut asiasta kenellekään, mutta kyllä kaikki sen saivat pian tietoonsa. Yritimme
turhaan pitää salassa tämän surmaan syyllistyneen henkilön olevan meidän oma työntekijämme.
Nostin
molemmat käteni sovittelevasti pystyyn.
- Tutkin nykyajassa
tapahtuneita kuolemantapauksia. Minua kiinnostavat kaikki Tero Lukinmaan liikkeet
ennen kuin hänet otettiin kiinni epäiltynä Anssi Tuomiston surmasta. Tulisiko
teidän mieleenne mitään poikkeuksellista hänen käytöksessään tuona kyseisenä
syksynä? Ihan mitä tahansa.
Maarit Purjo kohautti olkapäitään.
- Jälkikäteen sitä
kuvittelee helposti kaikenlaista. Tero vaikutti sinä syksynä hieman
sulkeutuneena. Olihan meillä hetkemme, mutta silti. Lukki piti sisällään
jotakin, josta en saanut otetta. Tavattuani tämän Nordénin mieleeni tuli, että
juuri hänellä oli se ote hallussaan.
- Ote Lukinmaasta?
- Niin juuri. Tero
oli pohjimmiltaan pehmeä poikapolo. Nordénista minulla ei ole mitään hyvää
sanottavaa. Tapasimme pari kertaa ja silloinkin vain ohimennen, mutta vastenmielisempää
ihmistä saa hakea.
- Sinä siis tuet
sitä näkemystä, että Tommi Nordén oli dueton lead singer?
- Lukki teki mitä
käskettiin, oli siitä omaakin kokemusta. Kundi oli helposti manipuloitavissa.
Kun vastaan sattui Nordénin kaltainen päällepäsmäri, niin asiasta ei voinut
jäädä epäselvyyttä. Toinen vei ja toinen vikisi. Lukki oli se vikisijä.
Kirjoitin
asioita muistiin pieneen vihkooni, jonka olin juuri kaivanut
povitaskustani. Tein sitä vain ärsyttääkseni vastapuolta.
- Noista päivistä
on kulunut liki kaksikymmentä vuotta. Muistisi pelaa kunnioittavan mainiosti.
Maarit
Purjon poskipäät punoittivat uudemman kerran.
- Olenhan minä
lukenut tapahtumista.
- Mistä lähteistä?
- Teron murhasta on
revitty isoja otsikoita. Olen tehnyt aikamatkoja menneisyyteen ihan
tahtomattani.
Yritin
hymyillä siten, ettei se näyttäisi irvistykseltä.
- Meillä on ollut
sama harraste. Minä olen joutunut turvautumaan ulkoisiin lähteisiin, kun sinä
olet saanut tietosi ihan kokemuspohjalta.
Vastapäätäni
istuvan naisen pingottunut kestoilme alkoi hiljalleen murentua.
- Murhafoorumissa
ja Rikosnetissä on kirjoitettu paljon asian tiimoilta. Osa tarinoista on
silkkaa mielikuvitusta, osa tukee omia käsityksiäni. Etenkin se kirjoitus, joka
ilmestyi Rikosnettiin kadoten sieltä nopeasti kuin tuhka tuuleen. Kirjoittaja
väitti seuranneensa Nordénia ja Lukinmaata juuri sinä joulunaluspäivänä, kun
Anssi Tuomisto koki julman kohtalonsa. Hän oli siis tämän surmatyön
silminnäkijä.
Olin raapustavinani vihkooni jotain sellaista,
joka askarrutti mieltäni. Annoin kynän pysähtyä äkkiarvaamatta kuin olisin
ollut suuren oivalluksen äärellä.
- Satuin olemaan
itsekin koneen ääressä juuri silloin. Olen aprikoinut siitä lähtien ainoastaan
yhtä asiaa.
- Mitä asiaa?
- Laatiko tuon
tekstin sama ihminen, joka murhasi Nordénin ja Lukinmaan?
Maarit
Purjo ei peitellyt hämmästystään.
- Eikö se ole
ilmiselvää?
- Ilmiselvästi
kirjoittaja tunsi parivaljakon jollain tavalla. Kenties hänellä oli samanlainen
suhde tekijöihin kuin sanotaan nyt vaikkapa sinulla. Loput kirjoituksesta
saattaa hyvinkin olla taidokasta kondiittorityötä. Viestin laatija on osannut
yhdistellä julkitulleita tiedonmurusia leipoakseen niistä kuohkean kakkupohjan.
Sen jälkeen hän on mehustanut luomustaan, pursottanut täytteeksi hilloa, kermavaahtoa
ja koristanut lopulta koko komeuden kirsikalla.
- Kirsikalla?
- Rikosnettiin
kirjoittanut henkilö on melko suurella varmuudella sama ihminen, joka häpäisi
Tommi Nordénin hautakiven viime joulukuussa. Oliko hän myös meidän etsimämme murhaaja,
on jo toinen juttu. Nettikirjoittelu ja paskan lapioiminen voisivat vielä
kulkea käsi kädessä. Mutta tuskin sellaisessa kädessä, joka pitelee
äänenvaimentimella varustettua asetta vakaasti ja kylmäverisesti.
Edessäni
näkyivät kalvenneet kasvot.
- Miten tämä kaikki
minuun liittyy?
- No, se lehtijuttu
Adventtimurhista oli ansa. Me odotimme jonkun reagoivan ja niin myös kävi. Koho
kellui vedessä, kunnes tärppäsi. Joku nielaisi syötin ja lähetti oman
näkemyksensä tapahtumien kulusta. Teksti oli niin kuumottavaa, että minä
tutkinnanjohtajan valtuuksilla poistin sen Rikosnetistä saman tien. Toisin
sanoen kirjoitus oli esillä viisi minuuttia kadoten sen jälkeen bittiavaruuteen
ja meidän omiin tiedostoihimme. Hämmästyttävää kyllä, sinäkin ehdit perehtyä
siihen sen kapean aikaikkunan kuluessa. Vai kuinka?
Maarit
Purjo haki katseellaan tukea omasta esimiehestään.
Timo Hedman oli tilanteen tasalla.
- Paljonko siellä
Rikosnetissä oli kävijöitä teidän lehtijuttunne ansiosta? Satoja, ellei peräti
tuhansia?
- Uteliaita varmaan
ihan riittävästi, mutta sen kirjoituksen takana oli asiaan perehtynyt ihminen.
Hedman
virnisti koko suun leveydeltä.
- Tarkkaa
kävijälukua kannattaisi varmaan kysyä nettisivujen ylläpitäjiltä. Mistä
juolahti mieleeni toinenkin ajatus.
- Anna tulla.
- Ne nettisivujen
ylläpitäjät. Oletteko muistaneet tsekata heidät? Heillähän sitä tietoa luulisi
olevan riittämiin. Eikä pelkkää tietoa, vaan valtaa lisätä, poistaa ja
suodattaa kaikkea oman halunsa mukaan.
- Kuulen heitä, kun
sen aika koittaa. Nyt odotan vastausta siltä henkilöltä, jolle tämän kysymykseni
esitin.
Maarit
Purjo katsoi minua avoimin silmin.
- Minulla kävi
huono flaksi. Olin väärässä paikassa väärään aikaan. Juuri silloin, kun se
kirjoittaja ilmestyi niille nettisivuille. Hän tiesi, mitä teki. Minä en
osannut edes aavistaa, mitä oli tekeillä.
***
Ikean rullaportaat johdattivat perheemme Moolokin
kitaan, joka tulisi sylkemään meidät ulos kaiken tarpeettoman roinan kera. Toki
oli myönnettävä, että uusi asuntomme oli sisustettu yhtä hätäisesti kuin
mauttomasti. Muutettuamme vanhasta kyläkoulusta tiiliverhoiltuun lukaaliimme
osa kalusteista oli kieltäytynyt kotiutumasta uusien seinien sisälle. Heini
hallitsi ekonomian esittäessään minulle tarkat laskelmat siitä, kuinka kallista
oli makuuttaa vanhoja piironkeja ja senkkejä kalliissa velkaneliöissä. Ingvar
Kamprad oli luonut nerokkaan liikeidean, jossa jokaiseen tarpeeseen löytyi
juuri oikea ratkaisu.
Niitä
ratkaisuja hakiessa korimme täyttyi shoppailua harrastavan puolisoni
heräteostoksista. Kynttilänalustat, puiset lelut ja huopakorit olivat todella
huokeita, mutta GUBBE-vitriini oli hinnoiteltu kuin se olisi ollut aitoa käsityötä.
Ja sitä se tulisi myös olemaan, kun avaisimme sen kotona pahvikääreistään.
Pyrin
nostattamaan kasvoilleni mahdollisimman närkästyneen ilmeen.
- Luopuisimme siis massiivipuusta
valmistetusta piirongistamme kootaksemme tuon lastulevykasan huojuvaksi
torniksi?
Heini pysähtyi paikoilleen tuijottaen minua
sillä ilmeellä, jota hän käytti esikoiseen tämän juostessa persialaismatolla
kuraisilla saappaillaan.
Hän otti taskustaan mittanauhan
demonstroidakseen GUBBE-vitriinin vaatimaa lattiatilaa. Se oli kolmannes piirongin
vastaavasta. Sitä paitsi lasioviseen vitriiniin mahtuisivat näytille kaikki
piirongin piilottamat koriste-esineet.
Olin
muotoilemassa omaa vasta-argumenttiani, kun silmäni erottivat tutun pariskunnan
tepastelevan aivan likellä.
Kari
Sammalvuo ja Milla Fagerström olivat tismalleen samoilla asioilla. He
hypistelivät kulmasohvia ihailtavalla hartaudella. Päällikkö vaikutti suosivan konjakinruskeaa
kuosia, kun taas hänen rakastajattarensa kädet hamusivat pastellinsävyistä pintaa.
Ja
sitten meidän katseemme kohtasivat.
Sammalvuo kohensi ryhtiään ojentaessaan
Heinille kättään.
- Siitä on jo
aikaa, kun viimeksi tapasimme? Oliko se teidän häissänne?
- Oli. Kolme vuotta
sitten.
Hätäisestä
vastauksestaan huolimatta Heini vaikutti hämmentyneeltä. Hän tunsi ulkonäöltä päällikön
ja Kleopatraa muistuttavan virkasisareni. Mitä nuo kaksi tekivät vapaa-aikana
yhdessä, siitä hänellä ei voinut olla pienintä aavistustakaan. En ollut
katsonut tarpeelliseksi valistaa puolisoani työtovereideni keskinäisistä
suhteista. Olisi ehkä pitänyt.
Sammalvuo osasi lukea tilannetta kuin suunnistaja maastokarttaa.
Hänen intensiivinen katseensa siirtyi meidän lastenvaunuihimme.
- Pikkuinen ei
nuku, kun ympärillä tapahtuu kaikkea kiinnostavaa.
- Kotona Ani Maria ottaa
kyllä vahingon takaisin.
Päällikkö laski kätensä paavillisesti vauvan otsalle ja Heinin
olkapäälle.
- Pidä hyvää huolta
perheestäsi, Riku. He ovat sen ansainneet. Olet etuoikeutettu, kaikille ei ole
suotu tällaista onnea.
Sen
sanottuaan Kari otti Millan käsikynkkään ja he purjehtivat pois
näkökentästämme. Heinin silmät tuijottivat minua rävähtämättä.
- Sinä tiesit tästä.
- Nyt sinäkin voit
laskea kuuluvasi viisaiden tietäjien joukkoon.
- Helvetti, Riku. Mitä
kaikkea sinä salaat minulta?
- Kaiken turhan.
Vaimoni silmät muistuttivat teatraalisia
teevateja.
- Kaiken turhan? Mistä kaikesta
turhasta sinä olet minut säästänyt?
- Työni pitää
sisällään likaisia asioita. Erottaakseni ne mielikuvat arjesta suljen
mielestäni tiettyjä asioita astuessani kynnyksen ylitse kotiimme. Kari ja Milla
ovat olleet yhdessä jo vuosia. Mitä heidän suhteeseensa tulee, niin se ei taida
olla minun murheeni. Eikä sinun.
Olin
korottanut ääntäni siinä määrin, että meihin alettiin luoda jo varovaisia
katseita. Vaimoni kunniaksi oli luettava se, ettei hän harrastanut kohtauksia
julkisilla paikoilla.
Jatkoimme kulkuamme merkittyämme muistilappuun GUBBE:n hyllypaikan. Seurasimme
opastekylttejä alakerran hehtaarivarastoon ja oikealle hyllypaikalle. Kookas
paketti edellytti kunnollisia työntökärryjä, jotka minun piti noutaa jostain
kaukaa. Lapset alkoivat turhautua odottamiseen minun yrittäessäni sovittaa pitkää
pakkausta sen alta pakeneville kärryille.
Pelastavaksi enkeliksi paikalle lehahti varastomies, joka asetti etusormen
pystyyn huuliensa keskelle. Me emme olleet maksaneet palvelusta, mutta tämä parrakas
miekkonen avitti meitä silkasta hyväntahtoisuudesta.
Siirryimme
kassalle, maksoimme vitriinin ja onnistuimme tunkemaan sen Corollan uumeniin. Joskus
perheonni palautui yhtä pienistä palasista kuin se oli särkynytkin.
***
Alppibaari
löytyi pienen hakemisen jälkeen Kulttuuritalon lähettyviltä. En lukeutunut
baarien kanta-asiakkaisiin. Minulta puuttui kyky istua muina miehinä tyhjää
tuijottamassa. Vielä vähemmän minua kiinnosti olla ulkopuolisten katseiden kiintopisteenä
vajuuttaessani oluttuoppia.
Astuin
tuulikaapista peremmälle hakien tiettyä henkilöä.
Hän ei
ollut paikalla.
Tilasin kyypparilta oluen snapsin kera ja
laskin juomani perimmäiselle nurkkapöydälle. Yritin sulautua joukkoon seuraamalla
seinätaulussa käytävää jalkapallo-ottelua. Leeds johti kahdella maalilla
kehnosti pelaavaa Hullia, jolle nöyryyttävä tappio näytti enää ajan
kysymykseltä.
Lasini
kolahti tahattoman kovaäänisesti pöydän pintaa vasten. Puhelimen näyttö pysyi
pimeänä. Henri Airaksinen oli vartin myöhässä, eikä hän ollut jättänyt mitään
viestiä viivästymisestään.
Join molemmat juomani loppuun ja poistuin ulos
tupakoimaan. Kadun pinta oli illan aikana muuttunut kiiltävän liukkaaksi
uhmaten lähestyvää kevättä. Tupakansavun takaa erotin lähestyvän hahmon tutun
siluetin.
Henri Airaksisen katse seurasi petollista
kadunpintaa kuin se voisi viedä häneltä jalat alta koska tahansa.
Hän huomasi minut vasta lähietäisyydeltä.
- Mitä päällikkö?
- Siinä tärkeimmät.
Olen varannut meille nurkkapöydän ja sinä saat tarjota ensimmäisen kierroksen.
- Miksi ihmeessä?
Avasin
juottolan oven osoittaen kädelläni sisätilojen suuntaan.
- Peremmälle, ole
hyvä. Myöhäinen tulija on aikainen maksaja.
Henri
Airaksinen kaivoi povitaskustaan vastentahtoisesti lompakon tilatakseen meille
hanaoluet. Ne kädessään hän seurasi minua pöytään, joka oli edelleen vapaana. Maistoin
minulle ojennettua olutta tarkkaillen baarin asiakaskuntaa. Kukaan ei
kiinnittänyt meihin pienintäkään huomiota. Siinä sivussa minulla oli tilaisuus
ottaa tuntumaa Rikosnetin verkkosivujen vastuuhenkilöön, joka sippaili vaitonaisesti
omaa tuoppiaan.
Henri Airaksinen
kohdisti katseensa minun vaeltaviin silmiin.
- No, oliko siitä mitään
iloa?
- Mistä?
- Rikosnetin kirjoituksesta.
Siitä tyypistä, joka reagoi Ilta-Sanomien uutiseen kertomalla oman näkemyksensä
illan tapahtumista.
- Kyllä ja ei.
Saimme avattua uusia langanpätkiä, vaan ne eivät johtaneet mihinkään. Aivan
kuten kirjoittaja oli laskelmoinutkin.
Vastapäätäni
istuvan rikosharrastajan poskipäihin kohosivat aikuiselle ihmiselle harvinaiset
hymykuopat.
- Miksi ja miten
hän olisi sen tehnyt?
- Lukemalla
ahkerasti Rikosnettiä. Tai kirjoittamalla siihen.
Siunauksellisesti
Airaksisen kasvoilta katosi typerä hymynkare.
- Tarkoitatko sinä,
että joku kirjoittajistamme olisi pannut omiaan?
Pyyhin vaahtoa suupielistäni.
- Maistuisiko
herralle tuliliemi? Täällä myydään museoikäistä Taliskeria. Ikää tisleellä on
25 vuotta.
- Sellainen single
malt maksaa varmaan maltaita?
- Älä huoli, minä
tarjoan. Me molemmat tarvitsemme jotakin, joka huuhtoo kitalaesta paskan maun. Viskinystävä
puhuu vähän, mutta asiaa. Oletko sinä sellainen?
Henri
kohautti olkapäitään.
- Viskeillä
machoilu ei ole minun juttuni.
Terävöitin
katsettani vastapäätäni istuvaan mieheen.
Henrin
silmät laskeutuivat pöytälevyn tasalle.
- Ihmisellä on korvia
ja silmiä kaksin kappalein, mutta vain yksi suu. Kuuntelen, katselen ja puhun siinä
suhteessa.
Edeskäypä sattui juuri kulkemaan meidän ohitsemme.
Napsautin sormiani.
- Saisimmeko parit Taliskerit?
Sitä vanhinta vuosikertaa, mitä tästä krouvista löytyy.
- Hetki pieni.
Tarjoilija tulkitsi tunteitamme palaten pöytäämme rispaantuneella
etiketillä varustetun pullon kera. Hän ei unohtanut mainita nektarin hintaa. Ymmärsin
varotoimenpiteen, mutta esitin ymmärtämätöntä.
- Lienee vaikeasti
lähestyttävä vuosikerta? Jos ottaisimmekin kopsut tuplana, niin makuaistimme saattaisivat
tottua kimuranttiin kokonaisuuteen.
Viiksekäs
tarjoilija hyväksyi pyyntöni.
Hän kaatoi tulppaanipikareihin ruosteenväristä
viskiä vapaalla kädellä. Ylitsevuotavasti.
Henri
epäröi tarttua juomaansa.
Näytin hänelle mallia sivelemällä
pikarinjalkaa, kunnes nostin lasin sieraimieni tasalle. Nuuhkin aromeja sillä
pieteetillä, minkä iäkäs single malt ansaitsi. Aistikokemus vei minut kauas
menneisyyteen.
Henri pyöritti
pikaria klyyvarinsa tuntumassa.
- Tai miksei ihan
vain tervapastillia?
- Ei. Pastillin
olemus on kova ja eloton. Tämä aistikimara kattaa kaiken oleellisen minun lapsuudestani.
Faija tapasi siveli puusuksia tervalla, ja se tuoksu jäi ilmaan leijumaan. Hiihtopäivinä
mutsi leipoi jotain lämpimäisiä meille pakkasesta palaaville. Taatelikakun tai vaikkapa
omenahyveen. Sellaisia päiviä muistellessa saatan herkistyä nostalgian valtaan.
Henri Airaksisen silmissä ei ollut
syttynyt toivomaani kipinää.
Hän lipitti juomaansa kuin mitä tahansa kurkunkostuketta.
Lopulta hän siirsi innottoman katseensa minuun.
- No, elääkö
faijasi vielä?
- Kyllä, omaa
elämäänsä. Minä en ole enää osa siitä. En ole ollut sitä tämän uuden
vuosituhannen aikana.
- Meillä sitten
jotain yhteistä. Isä uupuu, mutta äiti kyllä löytyy. Voimakastahtoinen,
itsenäinen nainen, joka moralisoi hyvien asioiden puolesta, kunhan ne ovat
riittävän etäisiä.
Huljuttelin viskipikaria sieraimieni alla.
- Olet siis perinyt
sen ominaisuuden häneltä.
- Kuinka niin?
- Nettisivuillasi surmatyöt
näyttäytyvät juuri siinä valossa kuin itse haluat. Moderoit ja moralisoit rikostarinoita
omien näkemyksiesi mukaiseksi. Sinun ei tarvitse kohdata tekijöitä tai uhreja kasvokkain.
Kaikki kiva tapahtuu kodin suojista käsin, sormet näppäimistöllä tanssien.
Henri oli
sanomaisillaan jotain vastaan, mutta hän tyytyi vilauttamaan pelkästään
hymykuoppiaan.
- Saatat olla
oikeassa. Me juttelemme Anitan kanssa paljon näistä asioista. Surmatyöt eivät
ole identtisiä, paitsi ne humalaisten kesken tapahtuneet. Tosin niissäkin
esiintyy kvalitatiivista hajontaa teon tahallisuuden kohdalla, kuten tämä
äärimmäinen Anssi Tuomiston tapaus.
- Niinpä. Lukinmaalla
ja Nordénilla oli pakkomielle viattoman ohikulkijan surmaamisesta. Teillä taas on
oma obsessionne heidän tekonsa viheliäisyyden paljastamisesta.
- Voihan sen
noinkin tulkita.
- Kyse ei ole tulkinnasta.
Olen ollut yhteydessä moniin Rikosnetin vakiokävijöihin, ja minulle on
muodostunut selkeä kuva siitä, miten te valitsette julkaistavia kirjoituksia.
Lukinmaan ja Nordénin kohdalla ette ole milloinkaan hyväksyneet poikkipuolisia
näkemyksiä.
Henri pudisteli
päätänsä.
- Ei pidä
paikkaansa. Asiallinen kommentointi on aina tervetullutta, emme poista huviksemme
kenenkään postauksia.
- Ettekö? Voin
näyttää sinulle muutamia niistä viesteistä tässä ja nyt.
Otin puhelimeni esille ja ojensin sen Henrille.
Hän rullasi lukemiaan rivejä puolisen minuuttia.
- Mistä sinä olet saanut
nämä?
- Se on
yhdentekevää. Miksi te poistitte nämä, se on oikea kysymys.
Henrin
katse oli eloton kuin tammikuisen kalatiskin mateella.
- Sivustojen
ylläpitäjinä meillä on se etu. Rikokset ovat aina kiinnostavia, tylsä spekulointi
ei. Julkaisemme kernaasti kehnojakin kokemuksia, mutta emme turhia näkemyksiä. Siinä
on se veteen piirretty viiva.
Viimeistelin
viskini kaataen sen kulauksella alas.
- Saanko sanoa oman
mielipiteeni?
- Anna tulla.
- Te haistoitte veren
oikeassa paikassa. Anssi Tuomiston kuolema ei ollut mikä tahansa rutiinitapaus,
vaan kylmäverinen murha. Nostitte tapahtuneen vääryyden julkisuuden valokeilaan,
haitte uhrille oikeutta. Ja samalla te avasitte helvetin portit.
- Kenelle?
- Murhaajalle.
Airaksinen pyöritteli päätänsä epäuskoisesti.
- Pelkkä olettamus.
- Oletetaan siis,
että tekijä on ravinnut itseään teidän tarinoistanne. Anssi Tuomiston tragedia
on kostettu vihalla ja verenvuodatuksella. Kenen vuoro on seuraavaksi?
Rikosnetin sivuilta löytyy kosolti murhatarinoita, joiden uhrit huutavat oikeutta
maan povesta. Te olette saattaneet luoda hirviön ja antaneet hänen raivolleen sopivia
kohteita.
Henri
ei katsonut minua kohden, vaan jonnekin olkapääni ylitse.
- Surullista huomata
virkavallan epäonnistuneen työssään. Mutta kai ne perinteet velvoittavat.
***
Valkoisen
citymaasturin kiiltäväksi harjattu keula luovi kantatieltä hiekkapohjaiselle sivutielle,
joka oli rospuuton jäljiltä hankala alusta ajettavaksi. Tai olisi ollut, ellei uudenkarhean
Mercedeksen rattia olisi sompaillut kyseisen automerkin myyntiedustaja. Nelikymppinen
mies oli kuin luotu ohjaamaan premium-luokan maasturia kiharaista hiekkatietä pitkin.
Edustaja tunsi yhtä lailla myyntituotteensa kuin edessä näkyvät maisematkin.
Salojensaartentie kiemurteli halki peltojen ja pientilojen syvälle havumetsien siimekseen,
josta oli turha hakea muuta merkkiä sivilisaatiosta kuin ojanpientareille
ladotut tukkipuupinot. Nekin olivat järjestäen ylivuotisia ja vettyneitä.
Mies ohjasi
maasturinsa mäentöyräälle, jossa nökötti yksinäinen hirsimökki. Rakennus oli vaatimaton,
mutta perustaltaan vankka. Etelänsuuntainen terassi avasi näkymät erämaajärven
suuntaisesti, josta kuului parhaillaan voimakasta kaakatusta. Laulujoutsenet
olivat palanneet kiirastorstaina kalevalaisiin maisemiin, omille pesimissijoilleen.
Uljaiden lintujen muuttorituaali muistutti hirsimökin isännän omaa vuosirytmiä.
Keväisin oli aina yhtä miellyttävä piipahtaa Salojensaarille, lehtien lähdettyä
puista oli korkea aika vetäytyä kaupunkiin talveksi.
Myyntiedustaja
vei kantamuksensa terassille. Tykötarpeita oli riittämiin pitkää viikonloppua ajatellen.
Hän ehtisi kalastaa, samoilla ja saunoa kylliksi palatakseen päivätyöhönsä
vantaalaiseen automyymälään. Täällä hän ehtisi käydä valoisan vuodenajan mittaan
useamman kerran, joskus lyhyeksi viikonlopuksi, mutta kesemmällä jopa viikoksi.
Sitä
pidempään hän ei erakkona viihtynyt.
Mies avasi oven ja näppäili
hälytysjärjestelmään nelinumeroisen koodin. Pohjois-Satakunnan syrjäseuduilta löytyi
harvakseltaan autiotaloja, joista olisi löytynyt mitään varkaille kelpaavaa, mutta
silti ne houkuttelivat pitkäkyntisiä puoleensa. Myyntiedustaja oli asentanut tontille
massiiviset turvajärjestelyt, ettei kukaan satunnainen joutomies eksyisi piskuisen
hirsirakennuksen pihapiiriin. Jos kamerat, valonheittimet ja varoituskyltit eivät
olisi kylliksi, niin talon sisäpuolelle murtautuminen laukaisisi infernaalisen kakofonian
desibelien kivutessa aina kipurajaan asti.
Myyntiedustaja
asetteli jääkaappiin vähäisen muonituksensa, sillä luonnon helmassa asuessaan
hän nautti pääsääntöisesti järven ja metsän antimia. Siinä tapauksessa, etteivät
Ahti ja Tapio suoneet sellaisia, miehen oli tyytyminen ruokakomeron
säilykkeisiin. Tölkkilihapullat riisipedillä ei ollut gourmet-ateria, mutta
maistui sekin poikkeuksetta tyhjin käsin metsästä palanneelle.
Eikä sellaista
juuri sattunut asiansa osaavalle metsämiehelle.
Hän palasi takaisin terassille sytyttääkseen
savukkeen. Se maistui naavakuusien keskellä aivan toiselta kuin vantaalaisen
automyymälän pysäköintialueella. Metsäaukealta kantautui teerien soidinpulputusta,
joka voimistuisi aamun valjetessa. Lyyrapyrstöiset kanalinnut eivät huomaisi varovaisesti
lähestyvää saalistajaa. Hän hallitsi äänettömän kulkemisen ja matalalla ryömimisen.
Vuosikymmenten kokemus auttoi lukemaan siivekkäiden liikkeitä. Niiden likelle
oli päästävä, vaan ei liiaksi. Paras ampumasuoja olisi suppa tai muu painautuma,
josta käsin saattaisi laukaista aseensa tulematta nähdyksi. Pienoiskivääri ja
äänenvaimennin oli voittamaton parivaljakko. Teeriparvi ei lehahtaisi
yläilmoihin heti ensimmäisen laukauksen jälkeen, eikä kukaan ohikulkija älyäisi
soittaa viranomaisille luvattomasta metsästyksestä.
Myyntiedustaja myhäili ikkunasta heijastuvalle peilikuvalleen.
Oli luvatonta pyytää metsäkanoja niiden
rauhoitusaikana. Hänelle sellaisilla luvilla ei ollut enää mitään merkitystä.
***
Milla Fagerström
istui työtuolillaan katsoen tiiviisti näyttöruutua.
Kollegani oli ollut jo viikkoja omituisen
hiljainen ja poissaoleva, kuin masentuneena kehnoudestamme. Esimiehemme
Sammalvuo osasi pitää yllä arvokasta julkisivua ymmärtämällä tutkinnan moninaisia
haasteita. Kenties yön pimeinä tunteina lusikka-asennossa maatessaan hän lausui
rakastajattarensa korvaan suorasukaisempia näkemyksiä. Ja nyt Milla uurasti
etsiäkseen mitä tahansa oljenkortta.
Kauriinsilmät kääntyivät hitaasti minua kohden.
- Riku, tulepa
katsomaan. Minusta tässä voisi olla jotain.
Nousin
tuoliltani Millan takapiruksi lukemaan jotain kuolemansyyn selvittämiseen
liittyvää tutkintamuistiota;
’Joona
Laitisen huoneisto epäsiisti, naapurit valittaneet ummehtuneesta hajusta exituksen
jälkeen, joka Tivolin mukaan tapahtunut pääsiäisenä, mädäntymisasteen
perusteella todennäköisesti joko ensimmäisenä tai toisena pääsiäispäivänä. Asunnossa
viitteitä pitkällisestä sekakäytöstä, vainajasta saatu eristettyä näytteitä midatsolaamista,
buprenorfiinista ja heroiinista.
Todennäköisin kuolinsyy itseaiheutettu yliannostus, pistojälkiä raajoissa ja
niveltaipeissa. Vainajassa ei nähtävissä ulkoisen väkivallan merkkejä, käytetty
ruisku löytyi sängyn alta n. 40cm vasemmasta käsivarresta. Ruiskun männässä
jäämiä heroiinista. Paikalla Pelastuslaitoksen
yksikkö 547, partio Kangas/Niinimäki ja Laitisen obduktiosta vastasi siis Tivoli.’
Milla siirsi
kursoria siten, että näytölle ilmestyi vainajan rikoshistoria. Se antoi aivan yhtä
lohduttoman kuvan miehen elämästä kuin mitä edellinen selostus kuolemasta. Näpistyksiä,
pahoinpitelyjä, huumausainerikoksia ja sokerina pohjalla törkeä pahoinpitely ja
kuolemantuottamus. Teonkuvauksessa mainittiin kahden humalaisen välisestä
nujakasta, joka johtanut toisen osapuolen kuolemaan. Ymmärsin kysymättäkin,
mitä Millan mielessä liikkui. Tekotapa toi mieleen Nordénin ja Lukinmaan
muinaisen verityön.
- Okei, kuka tuossa
vanhassa jutussa on ollut teejii?
Millan
poskipäät kiristyivät.
- Holappa. Siis
muodollisesti. Tämä tapahtui silloin, kun olin vielä Helsingin väkivallassa.
En
yrittänyt peitellä suupielteni leviämistä korvia kohden.
- Eli sinä olit tutkijana?
- Japp.
- Ja nyt alkaa
tuntua siltä, että syyttäjän pöydälle meni kevyttä faktaa?
Kleopatramaiset kasvot kääntyivät puoleeni.
- Muistan Kari
Mantilan tapauksen oikein hyvin. Puistolassa oli tapeltu paikallisen lähipubin
edessä synkin seurauksin. Ambulanssi korjasi kylmän kropan, meidän partiomme koppasi
tuoreelta viinalta höyryävän tekijän. Kävin itse paikalla ottamassa
asianmukaiset kuulemiset. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä, sillä surmatyön
tekijä eli Joona Laitinen oli poistunut yksin ulos tupakalle.
- Ja mistä tämä
Mantila tupsahti siihen paikalle?
- Paikallisjunasta.
Oikaisi ostoskeskuksen kautta kotiinsa. Säästi minuutin ja menetti loppuelämänsä.
- Mantila oli siis uhri
ja Laitinen tekijä? Siinä näkijä, missä tekijä. Ja sinä laadit kirjelmät tekijän
näkemyksiä myötäillen?
- Kaikki materiaali
kahlattiin huolellisesti läpi. Syyttäjän eteen päätyivät niin
kuulustelupöytäkirjat kuin oikeuslääkärin lausuntokin. Syyttäjä teki niistä
omat johtopäätöksensä, joiden antamalla vipuvarrella haettiin tuomiota törkeästä
pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Nuija kopautti kolme vuotta kiinteää
kakkua. Hovi laski piirun verran alas ja hyvän käytöksen omaava Laitinen istui
lopulta puolitoista vuotta.
Otin
puhelimen käteeni.
Tivoli alias Markus Kääriä vastasi välittömästi,
kuten hänellä tapana oli. Kytösuontiellä sijaitsevan oikeuslääketieteellisen
laitoksen ylilääkäri oli olemukseltaan jopa karumpi kuin mitä hänen ammattinsa
edellytti. Miehen naama muistutti kuun pintaa ilman sitä loistoa, jossa maata
kiertävä taivaankappale hehkui auringon valoa. Edes hänen äänensä puhelimessa
ei vapauttanut kuulijaa rosoiselta mielikuvalta.
- Päivystävä
oikeuslääkäri.
- Päivällisiä
arvostava tutkijanrenttu.
- Rikuko se siellä?
Kuulostat hengästyneeltä. Oletko juuri kavunnut portaita ylimpään kerrokseen? Suosittelin
sinulle ikäkausitarkastusta.
- Mielisit tähystää
eturauhastani työntämällä fingerisi takalistooni? No, unohdetaan arkiset
fantasiat ja siirrytään työasioihin.
Langan
toisesta päästä kuului näppäimistön nakutusta.
- Kenestä me
puhumme?
- Joona Laitisesta.
- Mitä hänestä?
- Yliannostus vai
tahallisesti ylitetty annostus?
Tivoli huokaisi luuriinsa.
- Mitä väliä? Addikti
kohtasi polkunsa pään.
- Me tämän Milla
Fagerströmin kanssa epäilemme ulkopuolista tekijää.
- Siinähän
epäilette. Kroppa oli kuin neulatyyny ja vielä mädäntynyt sellainen. Siitä oli
seulottavissa monenlaista päihdettä, heroiinia
jopa yli odotusten.
- Kuinka paljon ylitse?
- Normikäyttäjä piikittää
kerralla ainoastaan sen verran, että saavuttaa miellyttävän euforian. Laitinen oli
päättänyt vetää varastoon hieman runsaammalla kädellä, mikä oli aiheuttanut
välittömän nukahtamisen. Harmi kyllä, aineen vaikutuksiin kuuluu se, että reporanka
Nukkumatti ikään kuin unohtaa hengittää. Näitä sattuu ja tapahtuu.
Lausuin
oman mielipiteeni painottaen jokaista sanaani.
- Sattuu ja
tapahtuu. Näitä sattumia ja tapahtumia on kertynyt jo aivan liiaksi. Manan
majoille päätyneitä surmaajia, jotka ovat saaneet lyhyen tuomion ja vapauduttuaan
vielä lyhyemmän elämänlangan.
Tivoli vihelsi jotain tuttua melodiaa
puhelimensa ohitse. Minulta kesti hetken aikaa tunnistaakseni kiusallisen
korvamadon.
Aamu toi, ilta vei.
- Sitä ollaan niin
hilpeällä tuulella.
- Kukaan Jamppa
Tuomista viheltävä ei ole hilpeällä tuulella. Oulun kultakurkku hallitsi
siniset sävelet. Yritetään yhdessä vielä
kuulostaa siltä kuin lemmenpari olisi yhdessä ripustautumassa jeesuksenkeinuun.
- Palataan nyt
tähän Joona Laitiseen. Näkyikö kropassa ulkoisen väkivallan merkkejä?
- Puhumme rumasta
raadosta. Ja samalla lajityypillisestä. Vainaja tuotiin obduktiopöydälle yliannostuksen
ottaneena sekatyömiehenä, jonka mädäntyminen oli päässyt jo hyvään vauhtiin. Minäkin
olen vain viranomainen. Löysin kalmosta kaiken oleellisen, joka tuki
esitutkintaa.
- Mitä ihmeen
esitutkintaa?
Tivoli
kuulosti närkästyneeltä.
- Partion
suorittamaa. Kokeneet poliisimiehet osaavat kyllä erottaa turman surmasta.
- No, jaa. Tämä kyseinen
tutkinta kuulostaa haaksirikkoon ajautuneen laivan ankkurilta, jonka kaikki
lenkit ovat olleet yhtä heikosti taottuja. Mutta kiitos valaisevista tiedoista.
Suljin puhelun ja yritin saada aikaan
hymyntapaisen katsoessani Millan odottavaa ilmettä.
- Saatat olla oikeassa
arvailuissasi. Nyt meidän varmaan pitäisi kahlata Rikosnetistä kaikki
postaukset liittyen Kari Mantilan kuolemaan.
Millan
oli helppo hymyillä takaisin.
- Ei pidä. Olen
tehnyt sen jo.
***
Kuninkaantammen
upouusi asuinalue oli heräämässä ensimmäiseen kevääseensä. Varhaisimmat muuttolinnuista
aloittelivat jo lauluaan viestittääkseen reviirivaltauksistaan uusille
tulijoille. Puolivillaisena lintuharrastajana erotin peipon, punarinnan ja
sepelkyyhkyn äänet muiden serenadien seasta.
Poljin
savukkeen maahan ja hakeuduin oikean rappukäytävän suojiin. Hissi nosti minut haluamaani
kerrokseen. En ehtinyt soittaa ovikelloa, kun uksi jo aukaistiin. Henri
Airaksinen oli pukeutunut harmaaseen oloasuun ja hänen poskipäiltään erottui ilkikurinen
virne.
- Mihin sinä jätit
sen paremman puoliskosi?
- Meillä pitää kiirettä
tutkinnan edistyessä. Milla tutkii
parhaillaan erään Puistolasta löydetyn vainajan viimeisten päivien vaiheita. Ottaa
lausuntoja naapureilta ja tuttavilta. Vaan eipä ole sinullakaan daamiseuraa
talossa.
Henri viittoi
minut sisään ja sulki oven perässään. Hän osoitti sohvakaluston suuntaan ja
istuutui omalle nojatuolilleen asettaen kätensä ristiin polvensa päälle.
- Anitan aikataulu
oli tukossa. Mutta kyllä minäkin osaa kertoa kaiken oleellisen. Teillä oli
jokin uusi tapaus suurennuslasin alla?
- Pitää paikkansa.
Tämä Puistolan kalmo on nimeltään Joona Laitinen. Pikkurikollinen, joka oli
istunut lyhyen tuomion miestaposta.
Henrin
katse kertoi hänen olevan kartalla.
- Ruma juttu, josta
lankesi lievä kakku. Laitinen oli baarissa vietetyn illan mittaan retostellut hakkaavansa
jonkun pahanpäiväisesti. Kukaan ei ollut uskaltanut lähteä hänen seurakseen
tupakalle, ettei olisi joutunut itse nyrkkeilysäkiksi.
- Joten sellaiseksi
päätyi täysin ulkopuolinen henkilö?
- Kari Mantila oli
veistetty aivan eri puusta kuin tämä Laitinen. Mantila työskenteli kondiittorina
pienessä leipomossa vaivaten piirastaikinaa pehmeillä käsillään. Hänellä oli
vaimo, lapsi ja koira, jotka kaikki kolme saivat säännöllistä rapsutusta hellistä
käsistä. Ne osasivat rakastaa, toisin kuin Laitisen kädet. Se ei ollut mikään
reilu ottelu. Kari Mantila joutui yllätetyksi ja piestyksi. Maassa avuttomana maatessaan
hän otti vastaan rajuja potkuja, jotka johtivat verenpurkauksiin ja
kivuliaaseen kuolemaan. Hänen ainoa syntinsä oli korkea humalatila, joka avitti
oikeusoppineet hakemaan tekijälle lievää tuomiota.
En
jaksanut enää esittää tyhmää.
- Kaikki tuo on tuttua
teidän omilta sivuiltanne. Olette hehkuttaneet Laitisen syyllisyyttä, kuten
teitte myös Nordénin ja Lukinmaan kanssa. Nyt nuo kaikki kolme murhamiestä ovat
manan majoilla. Helpottaako?
Henri
Airaksinen myhäili sisäänpäin.
- Viestinviejät saavat
aina vihat niskoilleen. Don’t shoot me,
I’m a only a piano player.
- Pirunpolskaa
soittava pianisti. Kai sinä tajuat, mihin olet lukijoitasi lietsonut?
- En tajua. Kerro
sinä viisaampana.
- Jakamaan omaa
oikeuttaan. Kuulostaa reilulta, vaan sitä se ei ole. Moraalisesti oikeamielinen
teko edellyttää oikeamielistä motiivia, tekoa ja seurauksia. Pahaa tehnyt henkilö
on ansainnut kiirastulensa, mutta ei pyövelikseen toista samankaltaista
paatunutta rikollista.
Henrin
aristokraattisille kasvoille nousi tuttu hymy. Ylimielinen, ilkikurinen ja ärsyttävä.
- Tulitko tänne
asti paheksumaan Rikosnetin kirjoituksia, vai oliko sinulla joku muukin syy
vierailuusi?
- Rikokseen
yllyttämisestä on kirjattu oma lakipykälänsä. Se, joka tahallaan taivuttaa
toisen henkilön rikokseen tai sellaisen yritykseen, on tuomittava yllytyksestä
rikokseen aivan kuten tekijäkin.
- Laissa on paljon
kuolleita kirjaimia.
- Niinkö luulet?
Henri
Airaksinen levitteli käsiään.
- No, teidän pitää
haastaa kaikki meidän sivuillemme kirjoittaneet. Vuosien mittaan nimimerkkejä
on kertynyt tuhatmäärin.
- Meitä ei
kiinnosta satunnaisten nettiraapustelijoiden näkemykset. Olemme keskittyneet
niihin harvoihin, jotka ovat onnistuneet peittämään jälkensä vpn-palvelun tai tor-verkon
avulla. Heitä on sivuillanne käynyt vain kourallinen. Erikoinen yhteensattuma piilee
siinä, että te olette poistaneet kovalla kädellä juuri näitä salaperäisten vierailijoiden
kirjoituksia.
- Mitä erikoista
siinä on? Puskista huudetaan suulla suuremmalla ja me karsimme juuri niitä mädimpiä
oksia.
Nyt
oli minun vuoroni hymyillä.
- Sen teette, mutta
aina viiveellä. Annatte pahan muhia muutaman päivän, jotta se varmasti leviäisi
yleiseen tietoon. Rikosnetin lukijat saavat perusteelliset tiedot julmista teoista
ja lievistä tuomiosta. Kauniiksi lopuksi näissä kirjoituksissa valaistaan
sopivassa määrin tekijöiden nykyisistä taustatiedoista. Melkein voisi
kuvitella, että teillä on jossain jemmassa laite, josta nuo kaikki kirjoitukset
ovat peräisin. Mikäli sellainen läppäri löytyisi, niin siitä varmaan löytyisi asianmukainen
vpn-palvelu.
Henrin
ilmeestä oli hävinnyt hilpeys.
- Onko sinulla
kotietsintälupaa?
- Saan sen
puhelimitse varttitunnissa. Samassa ajassa kuin tänne saapuu tekniikan väki
valkoisine hanskoineen.
Välillemme nousi hiljaisuuden näkymätön muuri.
Henri Airaksinen tuijotti pöytälevyä kunnioitettavalla
hartaudella. Tarkkaavainen silmäpari nousi pöytälevyn tasalta tiiviiseen
katsekontaktiin omien iiriksieni kanssa.
- Muistat varmaan teidän
ensikäyntinne täällä. Se merkitsi meille hyvin paljon. Anita ja minä elämme kai
jossain rinnakkaistodellisuudessa näitä murhia vatvoessamme. Me olemme pelkkä virtuaalinen
versio teistä kahdesta, pelkkiä bändäreitä.
Oli
minun vuoroni hakea uusia ideoita tiikkipuun pinnalta.
- Vaatimattomuus ei
pue sinua. Olet älykäs, itsevarma ja analyyttinen ja tiedät sen. Kaltaisesi
persoona ei milloinkaan anelisi nimmareita tai selfieitä. Rikosnetti on sinun
oma nukketeatterisi, jossa esität hyvin näkymätöntä roolia. Vetelet naruja
kulissien takana.
Huokaus
oli miltei äänetön, mutta Henri ei peitellyt sitä.
- Aluksi Rikoskanava
oli meille pelkkä kanava, jossa saimme esiteltyä mieltä kiehtovia rikostapauksia.
Tiesimme niiden vetoavan kansan uteliaisuuteen. Hyvin pian Rikosnetistä tuli
varteenotettava kilpailija Murhafoorumille. Ehkä liian pian, sillä meihin taisi
iskeä vauhtisokeus.
Kurtistin kulmiani.
- Voisitko
täsmentää tuota määritelmää?
- Kirjoituksia
saapui tulvimalla. Tulvat estetään rakentamalla patoja. Aloimme lokeroida viestejä
sen mukaan, millaisen vaikutuksen ne saivat aikaan. Tylsät jorinat vedettiin
vessanpöntöstä alas, mieltä kiihottavat kirjoitukset nostettiin kepinnokkaan.
- Kuten se silminnäkijäkuvaus
Anssi Tuomiston viimeisestä illasta?
- Se oli täysin
poikkeuksellinen viesti millä tahansa mittapuulla. Sen kirjoittaja oli hyvin
syvällä siinä maailmassa, josta hän kertoi. Kukaties jopa osallinen illan
tapahtumiin.
Kohautin olkapäitäni.
- Tai sitten
kirjoittajalla oli pelkästään hyvä mielikuvitus.
- Olen kahlannut tuhansia
viestejä lävitse. Siinä tekstissä oli ilmaa siipien alla.
- Älä aliarvioi fantasian
lentoa. Sitä paitsi tuo kirjoittaja ei herennyt herkuttelemaan Tommi Nordénin
kuolemalla, vaan aktivoitui vasta Lukinmaan teloituksen jälkeen.
Henri
Airaksinen katsoi minua haastavasti.
- Syytetäänkö minua
murhaan yllyttämisestä? Voisin viettää muutaman yön Pasilan pahnoilla ja raapustaa
kokemuksesta originellin päiväkirjan. Uskottavuuteni kipuaisi hetkessä arvoon
arvaamattomaan.
- Sitä iloa en
sinulle suo. Meidän tekniikka kaappaa tästä hetkestä lukien Rikosnetin sivuston
sinun myötäsukaisella avustuksellasi. Odotamme tekijän saapumista areenalle
verkot kireällä. Hänellä lienee pakottava tarve avautua Joona Laitisen kuolemasta
ja silloin me iskemme. Valjastamme tehtävään legioonallisen it-nörttejä ja
kaikki mahdolliset teleoperaattorit. Tällä kerralla kukaan ei pääse livistämään
mistään raosta raikkaaseen ulkoilmaan.
***
Pitkä
rivi Mercedeksiä hohti huhtikuisen ilta-auringon valossa. Lentokentän lähelle
pystytetty tähtimerkkimyymälä veti puoleensa maksukykyisiä mobilisteja,
merkkiuskollisia mersumiehiä ja takuuhuoltoa penääviä taksikuskeja.
Yksi
sellainen kaarsi ajokkinsa pihamaalle kiukkuisena kuin ampiainen. Hänen upouusi
Mercedeksensä oli osoittautunut kelvottomaksi kulkupeliksi. Kääntyvät
sivupeilit olivat jumittuneet paikoilleen, eikä pulmaan ollut järjellistä
ratkaisua.
Vanha
mies nousi autostaan nenä tuhisten.
Hän näki edessään myyntiedustajan, jonka
pikkutakista erottui vivahdus sinistä. Sama väri toistui tupakansavusta, jota
tuo vaaleahiuksinen mies puhalsi kevätiltaan. Silmälasien takana tuikkivat
kapeat silmät, joiden sävymaailma oli sekoitus harmaata ja sinistä. Vanha
tolppakenraali menetti parhaimman ryhtinsä tiukan katseen puristuksessa.
Hän
ojensi vapisevan kätensä myyntiedustajalle.
- Kaukonen.
- Tuttu mies.
Sinulla taitaa olla jokin probleema autosi kanssa?
- No, todellakin
on. Peilit ovat viturallaan, kuten näkyy.
- Eikä siihen auta
edes painonappi?
Sen
sanottuaan myyntiedustaja kapusi auton ohjaamon, käynnisti virtapiirin ja antoi
sormensa hyväillä ovenkahvassa sijaitsevaa katkaisijaa. Kuin noiduttuna peilit
palautuivat perinteiseen asentoonsa. Tämä oli noloa vanhalle miehelle, jonka
harventuneissa hiuksissa oli pelkkää harmaata, eikä pääkopan sisäpuolikaan
loistanut enää vanhaan malliin.
Myyntiedustaja nousi mersun nahkapenkiltä.
- Laatujärjestelmämme
on pettänyt opastuksen osalta. Kun sinulle sattuu seuraava vapaapäivä, niin
pistäydy täällä oikein ajan kanssa. Katsotaan läpi kaikki nippelit ja nappelit.
Maistuisiko herralle kupillinen kuumaa?
Iäkäs
taksikuski nojasi mietteliäänä autoaan vasten.
- Kiitosta vaan,
mutta jos sitten toisella kerralla. Hörpitään mokkaa ja otetaan tuntumaa tähän
uuteen menopeliin.
- Näin me teemme.
Tapaamisiin!
Myyntiedustaja katsoi loittonevan Mercedeksen takavaloja.
Höperö vanhus edusti sitä konservatiivisinta
asiakassegmenttiä, joka ajaisi mukisematta hautaan teiden johtotähdellään.
Nuoremmat sukupolvet asettivat asioita kyseenalaisiksi moninaisilla
epäilyksillään. Korvaisiko sähkö perinteiset polttoaineet ja jos korvaisi, niin
säilyisikö fossiilista menovettä hörppivän auton arvo ajan rattaissa? Siinä sitä
riitti miettimistä. Saapuessaan autokauppaan asiakkailla oli tavallisesti mielipide
tästäkin asiasta. Hyvän myyjän tuli nähdä pinnan alle, haistaa vastapuolen
päähänpinttymät. Arpaonnen suosiessa automyyjän onnistui ohjata puheensa sille
puolelle, jonka asiakas oli itse jo valinnut.
Myyntiedustaja vilkaisi ympärilleen, käveli talon kulman taakse ja
istuutui vanhaan c-mallin pikkumersuun. Eräs asiakas oli tuonut sen aikoinaan
Saksasta huokeaan hintaan, kunnes oli päätynyt kokeilemaan laatumerkin
todellisia lippulaivoja. Hänelle oli laskettu reilu väliraha, mikä teki
vaihtoauton myymisestä kivuliasta. Tuulilasin sisäpuolelle oli teipattu alle
kymppitonnin hintalappu, jossa siinäkin oli liiaksi ilmaa.
Vaaleahiuksinen mies käynnisti auton.
Hän antoi sen käydä pitkään saadakseen
sisätilan lämpimäksi ja ikkunat kirkkaiksi.
Myhäilevä myyntiedustaja ohjasi ajokkinsa kohti Tikkurilaa. Kosla ei
ollut kummoinen ajettava, mutta se täytti tehtävänsä. Muutamassa minuutissa
auto vei hänet kävelymatkan etäisyydelle Tikkurilan kirjastosta. Myyntiedustaja
poimi takapenkiltä muovipussin, joka sisälsi sopivaa rekvisiittaa. Silmälasit
vaihtuivat aurinkolaseihin ja pellavahiukset peittyivät kalmansynkkään
peruukkiin. Varmemmaksi vakuudeksi hän vetäisi päähänsä lippalakin, jonka
etupuolelle oli kirjoitettu Soldiers of
Kodin, takapuolelle Kodinturvajoukot.
Myyntiedustaja
kulki puiston poikki ja harppoi portaita pitkin pääovelle kääntyäkseen aulasta vasemmalle
musiikkiosastoon. Tiskin takana istuva kirjastovirkailija näytti yhtä friikiltä
kuin sisään tallusteleva asiakas. Pälvikaljun koristama päänuppi nyökkäsi tulijalle
tervehdyksentapaisen ja miltei huomaamaton kädenliike osoitti sivuhuoneen
suuntaan. Se oli varustettu viimeisimmällä tekniikalla, jolla asiakas saattoi
sämplätä, masteroida ja kikkailla omien äänitystensä parissa.
Sellaiselle ei ollut nyt tarvetta.
Peruukkiin pukeutunut pseudoartisti tyytyi
avaamaan kirjaston internet-selaimen ja sieltä etsimänsä verkkosivun. Rikosnetin
etusivulta hän valitsi kotimaiset rikostapaukset ja Kari Mantilan kuolemasta
kertovan keskusteluketjun.
Hän
veti sormikkaat käteensä ja aloitti sormitanssin näppäimistöllä.
Teksti tuli suoraan sydämestä ja vimmalla.
Nuoruudessani
koin olevani vailla tarkoitusta. En haaveillut mistään loistosta tai
menestyksestä, jota niin monet muut tuntuivat janoavan. Pikemmin olin kuin jokin
Guy de Maupassantin novellihahmo etsimässä helppoa elämää ympärilleni. Vaatimaton
asuinsija, nukkavieru morsian ja kaksi paria tähtisilmiä kehtoa koristamassa. Pelkkä
kotilieden lämpö ja ihokosketuksen tuoma riemu päivieni rattona.
No, sitä riemua minulle ei suotu.
Kari
Mantila oli minua onnekkaampi. Hänellä oli suuri sydän ja se lämmitti hänen
läheisiään. Pehmeillä sormillaan tuo kiltti sokerileipuri vaivasi niin taikinaa,
vaimoa, lasta kuin myös koiraansa. Kilttinä ihmisenä hän ei tavannut juhlia
kotinsa ulkopuolella.
Paitsi kerran.
Entiset
kondiittoriopiskelijat tapasivat kokoontua joka vuosi menneitä muistelemaan. Paikka
oli aina se yksi ja sama, kuten myös osallistujat. Eräänä vuonna paikalle
saapui hieman yllättäen myös Kari Mantila. Hän ei pitänyt itsestään mitään
suurta meteliä, eikä luisuinut raiteiltaan, vaikka juhlajuomia nauttikin. Jopa
siinä määrin, että taksi olisi ollut tarpeen, mutta Kari sattui olemaan tarkan markan
mies. Hän käytti yksinomaan julkisia liikennevälineitä. Muiden illanvietto oli
vielä ylimmillään, kun raitiovaunu vei tunnollisen perheenisän kaupungin
keskustaan, josta hänen onnistui tavoittaa oikea paikallisjuna. Matka
Puistolaan kesti varttitunnin ja se jäi hänen viimeisekseen.
Saatan nähdä sieluni silmin tuon pyylevän
miehen myhäilemässä humalaista hymyä kanssamatkustajilleen.
Kari
Mantila laskeutui portaita alas, hoiperteli kotiaan kohden tietäen pääsevänsä
pian paikkaan armahaan. Hän ei ollut siinä mielentilassa, jossa lasketaan
evoluution algoritmeja. Kun paviaani näkee herkullisen banaanitertun roikkuvan nukkuvan
leijonan pään päällä, niin paviaani puntaroi mielessään eri vaihtoehdot, joita banaanitertun
saaminen edellyttää. Pelko vai nälkä? Molemmat näistä voivat koitua paviaanin
kuolemaksi. Kari Mantilan kohtaloksi tuli valita lyhin reitti kotiin ostoskeskuksen
halki. Kenties hän jossain sisimmissään kavahti mahdollista kohtaamista baarin
ulkopuolella notkuvien retkujen kanssa. Mantila oli kuitenkin valintansa tehnyt.
Hän valitsi väärin ja kohtasi Joona Laitisen. Siinä kohtaamisessa ei ollut
mitään inhimillistä.
Kunpa olisin ollut paikalla.
Minun
vuoroni olla paikalla tuli vasta muutama vuosi myöhemmin. Laitinen oli päässyt
vankilasta pois nauttien vapaudestaan täysin siemauksin. Miehelle kelpasi
kaikki mahdolliset myrkyt jokaisesta ruumiinaukosta työnnettynä. Niiden lisäksi
tuo levoton sielu piikitti itseään kuin olisi ollut ompelukerhon ainoa
neulatyyny. Päätin auttaa miestä alamäessä. Hakeuduin hänen seuraansa ja annoin
paskiaiselle kunnon tujauksen.
Mikä parasta, teurasjäte kärsi pitkään kivuliaista
kuolemaansa.
Vittuilin
sille siinä vieressä, kunnes viikatemies saapui paikalle.
***
Kari Sammalvuo otti oman päätypaikkansa
neuvottelutilan pöydässä. Hän napsautti kannettavan tietokoneensa päälle, joka käynnisti
samalla seinälle ripustetun taulutelevision. Pienen hakemisen jälkeen päällikkö löysi haluamansa
videoklipin. Se oli kooste kirjastossa vierailleen hiipparin liikkeistä. Kyseessä
oli naamioitunut mies, joka kulki määrätietoisin askelin ala-aulasta
musiikkiosastolle ja siellä sivuhuoneeseen, jossa oli mahdollista toteuttaa musiikillisia
ideoitaan. Mies oli varannut itselleen tilan salanimellä Markku Ohtava. Typerä aliasnimi
ei ollut herättänyt virkailijoiden uteliaisuutta puhelimessa, eikä hänen
saapuessaan paikalle.
Olin
ottanut bibliofiililtä lausunnon, mutta siitä ei ollut paljon apua. Varaus oli kirjattu
kirjaston järjestelmään muutama päivä ennen oudon vierailijan saapumista. Missään
vaiheessa kukaan ei ollut tullut kysyneeksi miekkosen kirjastokorttia, sillä sitä
ei edellytetty studiotilan käyttöön.
Päällikkö sulki koneensa.
Hän antoi katseensa kiertää jokaisessa
läsnäolijassa.
- Meillä on siis se
kaikista haastavin tapaus käsissämme, sarjamurhaaja. Nyt se on sanottu. Kuka meistä
ehtii ensimmäisenä vuotamaan tämän tiedon medialle?
Vapaaehtoisia ei ilmaantunut.
Sammalvuo nousi tuoliltaan kävelläkseen edestakaisin kuin häkkiin
suljettu leijona. Lopulta hän pysähtyi minun kohdalleni.
- Tutkinnanjohtajana
Hietalahti voi valaista meitä viimeisistä vaiheista.
Nostin
kahvimukin huulilleni kostuttaakseni kuivunutta kitalakeani.
- Alkuvuodesta me aloitimme
tutkinnan Tammiston teloitusmurhasta. Pian ilmeni, että vuotta aiemmin
menehtyneen Tommi Nordénin itsemurhaksi luultu tragedia oli mitä ilmeisimmin tapahtunut
saman tekijän kädestä. Yhteistä näissä kostomurhissa oli ajankohta, neljästoista
päivä joulukuuta. Juuri sama ajankohta, kun Anssi Tuomisto oli kohdannut julman
kohtalonsa. Sinä vuonna tuo päivä sattui olemaan kolmas adventtisunnuntai,
joten me kutsumme näitä kostoiskuja adventtimurhiksi.
Petänen keskeytti yksinpuheluni.
- Vaikka ei
pitäisi. Aluksi luulimme murhaajan kostaneen vain Anssi Tuomiston puolesta,
mutta Joona Laitisen surmatyö selvensi asiaa. Nyt on täysin selvää, että kyse
on sarjamurhaajasta. Hänen motiivinsa on kostaa niille, jotka ovat saaneet
liian lempeitä tuomioita armottomista teoistaan. Mielenkiintoista tässä on se,
että murhaaja kommunikoi teoistaan Rikosnetin kautta. Haluatteko kuulla
kallonkutistajan näkemyksen tekijän profiilista?
Kukaan
ei pudistanut päätään.
- Tekijällä on voimakas
fiksaatio asettua uhrin asemaan. Hän ei piehtaroi murhien rumilla
yksityiskohdilla, vaan suree uhrin menetettyä elämää. Tekijällä lienee vahva käsitys
siitä, että elämä on ainutkertainen kokemus, jonka riistäminen toiselta ihmiseltä
on mitä kammottavin teko. Niinpä hän tiedostanee myös omien murhatöidensä
peruuttamattoman luonteen.
Loijas rykäisi kämmeneensä.
- Jospa me vielä
kävisimme läpi näitä ulkoisia tunnusmerkkejä?
- Olkoon menneeksi.
Kuten valvontakameran kuvista saatoitte havaita, mies on iältään nelikymppinen,
hoikka ja hyväryhtinen. Ilmeisen spartalainen luonne. Hän on seurannut
ahkerasti Rikosnetin sivuja, sekä kirjoittanut sinne omia kuvauksiaan murhista
ja murhatuista. Anssi Tuomiston hänellä täytyy olla jokin side, kun taas Kari
Mantilan kohdalla näyttäisi kyseessä olevan pelkkä Rikosnetin kautta saatu
kimmoke. Kaikki hänen kirjoituksessaan mainitut seikat kun ovat olleet selvitettävissä
pelkästään Rikosnettiä seuraamalla. Tätä tukee sekin yksinkertainen toteamus,
ettei Laitista murhattu Kari Mantilan kuolinpäivänä, eli sama kaava ei toistu kuin
näissä adventtimurhissa.
- Tai sitten tekijä
on kiristämässä tahtiaan. Miten kattavasti tuo kameravalvonta muuten on
perattu?
Milla
selasi omia papereitaan.
- Ulko-ovelle,
josta hän kääntyi vasemmalle aseman suuntaan. Sen jälkeen miehestä ei ole
mitään ruutua. Oletamme hänen tienneen etukäteen kameroiden katvealueen, ja missä
on ollut turvallisinta muuttaa omaa habitustaan.
Sammalvuo
katsoi minua kysyvästi.
- Lippalakin, peruukin
ja aurinkolasien poistaminen päästä keskellä kirkasta päivää ja vilkasta
kävelykatua olisi varmasti herättänyt vastaantulijoiden huomion. Paitsi siinä
tapauksessa, jos miehemme saapui
paikalle autolla. Oletteko ehtineet perehtyä alueella liikkuviin ajoneuvoihin?
Hain jälleen
lisävirtaa kahvista.
- Kirjaston
läheisyydessä on useita pysäköintialueita ja olemme seuranneet
valvontakameroista ajankohtaa, jolloin kohde oli poistunut kirjastosta.
Yhdenkään tuulilasin takaa ei erottunut tätä peruukkimiestä, mikä ei tietenkään
tarkoita vielä yhtään mitään. Jos hän oli riisunut naamionsa, niin tunnistamisesta
ei ole toivoakaan.
- Hyvä on. Tarkoittaako
tämä sitä, ettemme jatka valvontakameroiden perkaamista?
- Päinvastoin. Ajatellaanpa
kirjaston sijaintia. Sen takana on rautatie, eli tekijän todennäköinen reitti
on ollut saapua ja poistua Kielotien kautta. Siinä tapauksessa hänellä on ollut
kaksi eri reittivaihtoehtoa. Niiden varrella olevista liikkeistä löytyy kameroita
ja aikahaarukka voisi olla vaikka kaksi minuuttia ennen tekijän saapumista
kirjastoon, sama myös toiseen suuntaan. Fagerström voisi ottaa kopin tästä.
Milla nyökkäsi
hyväksyvästi ja käänsi katseensa Petäseen.
- Kaikesta
päätellen murhaaja pyrkii kommunikoimaan tekojensa taustoista. Oliko sillä
psykologilla mitään epäilyksiä tämän asian suhteen?
Rami vaikutti
mietteliäältä.
- Hänestä tekijä
saattaa käyttää julkisuutta aiheuttaakseen pelkoa, luoden itsestään vaikutelman
eräänlaisena yli-ihmisenä. Mitä hän myös onkin siihen hetkeen saakka, kun me
raudoitamme hänen kätensä.
- Ei kuitenkaan
siviilissä. Läheisille ihmisille hänen on teeskenneltävä fiksua ja filmaattista
jokamiestä, vaikka todellisuudessa onkin brutaali sarjamurhaaja. Sellainen käy hermojen päälle. Sinnitellä
kaapissa, kun ovensaranat huutavat hoosiannaa. Ajan myötä se vain pahenee, ellei
kyseessä ole täysi erakko.
Sammalvuo siveli huolellisesti ajeltua leukaansa.
- Samoja asioita on
noussut mieleeni tätä henkilöprofiilia pohtiessani. Jos tuohon uusimpaan
kirjoitukseen on uskomista, niin hänellä ei ole perhettä. Etsimme siis yksinäistä
sutta, joka ei kuitenkaan ole mikään sosiopaatti. Työskentelee hyvässä
ammatissa, tulee ihmisten kanssa toimeen. Verbaalisesti kyvykäs, hallitsee
manipuloimisen jalon taidon. Puhumme siis sen ikäisestä miehestä, jolla on
jokin kosketuspinta menneisyydessään Tommi Nordénin ja Tero Lukinmaan, eli
omien ikätoveriensa kanssa. Hän tuntee hyvin alueet, joilla hänen tiedetään
liikkuneen. Kaksi näistä sijaitsee Vantaalla, Tammisto ja Tikkurila. Tästä
voisimme päätellä hänen joko asuvan tai työskentelevän Vantaalla. Ehkä jopa molempia.
Oli
minun vuoroni osallistua keskusteluun.
- Lukinmaa työskenteli
taksikuskina. Meidän on käytävä läpi niin monta vantaalaista taksikuskia kuin mahdollista.
Työmäärä on melkoinen, mutta Itä-Uusimaa ojentaa varmasti auttavan kätensä. Pakaslahden
känsäisen kämmenen.
Sammalvuo näytti mietteliäältä.
- Ihan miten
haluat. Tarvitseeko minun painottaa, että kyseinen tutkinta herättää
voimallisia mielipiteitä yleisön keskuudessa?
- Ei tarvitse.
- Hyvä. Käärikää siis
hihanne ja tuokaa valmiiksi käsiteltyä paistia pitopöytään. Kansa kaipaa lihaa
luiden ympärille.
***
Lumivaippa
oli peittänyt maan alleen kuin varkain ja kevättä odottava kansa sai jälleen
kerran muistutuksen siitä arktisesta leveyspiiristä, jossa Suomenmaa sijaitsi. Avattuani
television tunsin lievää vahingoniloa meteorologin selittäessä parhain päin
pieleen menneitä ennustuksiaan. Tiesin hänen ammattikuntansa inhoavan tuota
sanaa, mutta tuulet puhaltelivat hyvin oikukkaasti kuin kiusatakseen säätieteilijöiden
uskoa omiin kykyihinsä.
Kaadoin mokkaa kuppiin ja avasin tietokoneen.
Kaikesta tieteestä ja teknologiasta huolimatta
myös meidän tutkintamme polki paikallaan. Meillä oli käsissämme kolme eri
murhaa, joita kaikkia yhdisti sama dilemma. Uhrien teletiedot eivät olleet
tuottaneet ainuttakaan johtolankaa. Sarjamurhaaja ei ollut lähestynyt
kohteitaan puhelimitse. Kaikki kolme olivat soittaneet ja vastaanottaneet
ainoastaan sellaisia puheluja, jotka kuuluivat heidän arkirutiineihinsa.
Päihdeongelmaisina Nordén ja Laitinen olivat olleet tekemisissä itsensä
kaltaisten sielujen kanssa. Vapisevista ihmisrauniosta ei olisi ollut mihinkään
suunnitelmalliseen tekoon, saatikka kirjoittamaan Rikosnettiin kouliintunutta
tekstiä. Lukinmaan kohdalla asia oli toisin.
Sähköposteja
kahlatessani huomasin Millan lähettämän liitetiedoston, jossa oli perinpohjainen
selvitys Tero Lukinmaan viimeisistä puheluista. Aikahaarukka oli kuukauden
mittainen, eivätkä teletiedot aiheuttaneet mitään suurempia hurraahuutoja. Useimmat
puhelut olivat käyty oman perheen kesken, eli Katin ja Veetin kanssa. Puhelinmyyjät
olivat hekin kantaneet oman kortensa kekoon, mutta nämä dialogit olivat jääneet
ymmärrettävän lyhyiksi. Lisäksi oli joitakin yksittäisiä yhteydenottoja päivittäisten
asioiden hoitamiseksi. Vakuutusyhtiö, autoliike ja vastaavat instanssit olivat
olleet tekemisissä kohdehenkilön kanssa. Lukinmaa oli tarttunut puhelimeensa vain
pakottavista syistä.
Tässä
ei ollut minulle mitään uutta, olihan vainajan teletiedot käyty läpi perin pohjin
jo Itä-Uudenmaan poliisin toimesta.
Hetken
pohdittuani tartuin itsekin puhelimeen.
- Pakaslahti.
- Niin piti
ollakin. Kuinka kulkee?
- Kevättä odotellessa.
- Ja mitä kevään
pitäisi tuoda tullessaan?
Langan
toisesta päästä kuului raskasta hengitystä.
- Kati nyt tuossa
juputtaa kaikenlaista. Kasviksia ja vissyä tulisi suosia. Ottaa itseään
niskasta kiinni, jotta pojalla olisi isänmallia muuallakin kuin mullan alla.
- Hyvä juttu.
- Mikä?
- No, että joku välittää
sinusta.
- En nyt välittäisi
kuulla asiasta sen enempää. Keski-ikäisenä ja omenavartaloisena tiedän
rajalliset mahdollisuuteni muuntua yhdessä yössä rusketusraitojaan esitteleväksi
surffaajapojaksi.
- Anna olla. Me
perkaamme parhaillaan Lukinmaan teletietoja. Olisiko sinulla sisäpiirin tietoa hänen
tuttavapiiristään?
Pakaslahden kolkko nauru kuulosti pikantilta sekoitukselta katkonaista korahtelua
ja matalaa murinaa.
- Katin miesmaku pitää
sisällään tietyn prototyypin. Sellaisen, joka puhuu selvin päin kolme sanaa
päivässä ja liuottimien siivittämänä jopa kokonaisen lauseen. Tässä minä tervehdin
edesmennyttä edeltäjääni.
- Niin varmaan. Jos
sinun pitäisi nimetä edes yksi henkilö, jonka kanssa tämä edeltäjäsi vaihtoi
ajatuksia, niin kuka se voisi olla?
- Nyt pistit pahan,
kuoma hyvä. Taksimiehenä Lukinmaa joutui pakosta kommunikoimaan kyytiläisten
kanssa. Olisiko murhaaja ollut niin ovela, että olisi tieten hakeutunut juuri uhrinsa
kyytiin?
- Ihan mahdollista.
Siinä tapauksessa hänestä olisi jäänyt myös kuva taksin turvakameraan. Sen me olemme
käyneet läpi jo monta kertaa, ihan turhaan. Nyt meitä kiinnostaisi tietää,
missä Tero Lukinmaa vietti aikaansa silloin, kun hänellä ei ollut pokaa
takapenkillä. Oliko hänellä joku kantapaikka, huoltoasema tai kahvila?
Pakaslahti pohti kysymystä kotvan verran.
- Tammistossa on se
Citymarket, jossa me tehdään ruokaostokset. Joskus siellä käydessämme Kati mainitsi
Teron viihtyneen Citymarketin aulatiloissa työvuorojensa aikana. Yleensä peliautomaattien
ääressä, mutta toisinaan myös kahvion puolella.
- Niinkö? Mistä hän
sen niin tarkkaan tiesi?
- Käydessään
kaupassa asioimassa. Onhan hänellä silmät päässään. Tai jos ei Katilla, niin
jollain naapurin rouvalla. Naiset tapaavat juoruta keskenään.
- Okei. Tapaatko
sinä käydä siellä itse ostoksilla?
- Pari kertaa
viikossa. Kuinka niin?
- No, jos ottaisit tehtäväksesi
jutella kahvion kanta-asiakkaiden kanssa. Esitä niille kuvaa Lukinmaan
pärstästä. Jollain voi olla arvokasta tietoa.
Korviini
kantautui epämääräistä puhkumista.
- Katsotaan nyt. Jaksaako
tässä enää innostua vanhoilla päivillään?
- Parempi olisi
jaksaa, kun olet yhä kruunun leivissä. Sitä paitsi minulla olisi sinulle ihan
räätälöity virka-apupyyntö. Kun vaikutat siellä Vantaan suunnalla, niin voisit
ottaa tehtäväksi haastatella myös paikallisia taksikuskeja. Otatko tästä jobin
itsellesi?
Kuulin
korvissani naksahduksen Pakaslahden avatessa oluttölkkiään.
***
Veromies oli vuosisatoja sitten ollut nimitys sille alueelle, joka
erotti Helsingin sitä ympäröivistä maalaispitäjistä. Siellä verotettiin kaupunkiin
saapuvia maajusseja ottamalla heidän kuormistaan parhaat päältä. Asetelma oli
pysynyt muuttumattomana markkinatalouden rattaissa. Helsinkiin mielivät turistit
tapasivat majoittua Flamingossa, joka sijaitsi Kehä Kolmosen varrella pitäen
sisällään kaiken tarpeellisen lomanviettoa ajatellen. Se, mitä sieltä ei ollut saatavilla,
löytyi viereisestä Jumbon kauppakeskuksesta. Paikalliset hypermarketit olivat
tulleet itsellenikin tutuiksi, kun ne sattuivat sijaitsemaan työmatkani
varrella.
Tällä
kertaa ajoin kauppakeskuksen ohitse Keikarinkujalle, jossa asui muuan Sampo
Tähtinen. Autokauppias, naistenmies ja ikisinkku. Viimeinen määritelmä ontui
siinä mielessä, että Sammolla tapasi olla naissuhteita kuin eri vuodenaikoja. Talvi
edusti mennyttä rakkautta, jonka lumi ja jää olivat peittäneet jo alleen. Syksy
taas sitä epätoivoista nautaa, joka edelleen lähetti niitä syyllistäviä
tekstiviestejään. Kesä tarkoitti nykyistä daamia, joka oli bright and bon vivant. Siis aivan mahtava kumppani lenkkipoluille,
puhumattakaan nyt treenien jälkeisistä lätkytyksistä saunan alalauteilla. Viimeisin,
eikä suinkaan vähäisin oli Neiti Kevät, lupaus tulevista nautinnoista naisen smaragdinvihreissä
silmissä. Hartaan postimerkkeilijän tavoin Sampo arvosti eniten sitä
harvinaisuutta, joka ei ollut vielä päätynyt hänen pinsettiensä väliin. Ja sen tehdäkseen hän sukelsi yhä uudelleen
altaan syvään päähän suljetuin silmin ja avoimin mielin.
Löydettyäni vapaan pysäköintiruudun kipusin portaita ylimpään kerrokseen.
Herra Tähtisen mielestä hissejä käyttivät ainoastaan liikuntarajoitteiset,
hekin yleensä siksi, etteivät olleet pitäneet huolta itsestään. Painettuani
ovikelloa kohtasin ystävällisesti virnuilevan autokauppiaan, joka ohjasi minut
eteiseen riisumaan kenkiäni.
- Riku, vanha kärppä.
Vieläkö ne pitävät sinua poliisivoimissa?
- Miksi eivät
pitäisi?
- Niin, miksipä eivät.
Sinähän olet iän myötä alkanut muistuttaa komisario Beckiä. Tai pikemminkin sitä
parvekenaapuria. Maistuisiko sinulle muuten huurteinen bisse?
- Jos ei tällä
kertaa. Sinulle näyttää maistuneen.
Sampo kiiruhti
keittiösyvennykseen kahvinkeittopuuhiin. Huomasin pöydällä tyhjennettyjä oluttölkkejä
ja pari pesemätöntä juomalasia. Niiden takana näkyi antiikkipylvästä muistuttava
pullo, Tsantali ouzo. Tunsin tisleen
ja tiesin sen toimivan etenkin kolajuomien kanssa.
Sampo osasi
rekisteröidä tarkan katseeni.
- Herranjestas,
onko täällä nautittu olutta ja väkijuomia? Olisinko minä sortunut juopottelun
syntiin?
- Isäntä tekee,
minkä parhaakseen näkee. Minulle tuo kahvi edustaa sitä parhautta.
Otin lempipaikkani
sohvakalustosta lupaa kysymättä.
Lyhyt silmäys keittiösyvennyksellä
varustettuun yksiöön kertoi kaiken olevan ennallaan. Sosiaalisesti levoton
sielu arvosti ulkonaista harmoniaa. Maisemataulu ja sen alapuolella oleva
taulu-tv olivat piskuisen asunnon keskipisteitä ovaalinmuotoisen lasipöydän ohessa.
Lattiaa koristi matto, joka jäljitteli persialaista käsinkudottua
taidonnäytettä olematta sitä. Televisio suolsi jotakin reality-sarjaa, jossa
vähäpukeiset ja runsaasti tatuoidut julkkistyrkyt kisasivat keskenään
autiosaaren hiekkarannalla.
Sampo
kantoi lasipöydälle kaksi kahvikuppia.
Oman kuppinsa viereen hän kolautti
pikarillisen calvadosia.
- Vinoviettisten eli
teikäläisten konjakkia, mutta menköön. Vedin tänään köyhän miehen triathlonin
ja kuupallisen löylyvettä siihen päälle. Illalla pitäisi käydä muutama ravitsemusliike
läpi, jos radalta löytyisi joku pumppaamista kaipaava mummo.
- Köyhän miehen
triathlonin?
Sampo kolisteli
kahvikuppiaan omaani vasten.
- Tunti kevyttä hölköttelyä
ja rapiat sata leuanvetoa. Eivät ne mitään tyylipuhtaita vetoja olleet, mutta
kevättä kohden mennään ja kuntoa kohennetaan. Pesää on kohta tarjolla joka
ilmansuunnalta, pitäisi kai hommata kutrien koristeeksi sellainen aito neljäntuulenhattu.
Tämä ei tietenkään koske sinua, avioliittoon vihittyä miestä.
- Vaimo panostaa
uraansa, kuten teen minäkin. Heinillä on nykyään hyvä pesti Alkossa ja meillä
on kaksi yhteistä lasta. Ei valittamista.
- Kenelläpä olisi? Ja
kun oikein intohimolla jatkat sitä vaimosi uraan panostamista, niin tuota pikaa
te löydätte itsenne lestadiolaisten suviseuroilta.
Oli
korkea aika vaihtaa puheenaihetta.
- Sinä kauppaat mersuja.
Asiakkaittesi joukosta löytyy varmasti myös ammattiautoilijoita?
- Vehon helppoheikkinä
vastaukseni on kyllä.
Otin
taskustani passikuvan, josta erottuivat Tero Lukinmaan vakavat kasvot.
- Näyttääkö tämä mies
yhtään tutulta?
- Odotas hetki. No
joo, kaikki tolppatoteemit ovat tuon näköisiä, vahanaamaisia tuulilasin
tuijottajia. Paitsi ne paahtavan auringon alla kamelia taluttaneet uussuomalaiset.
- Pystyt parempaan.
Sampo otti
pikarista muutaman helmen jaloa omppujuomaa.
- Millä kalustolla
tämä herra kuljettaa pokiaan?
- Kuljetti. Hänet
murhattiin viime joulukuussa, mutta siihen asti hän ajoi Messerschmittillä, teidän
liikkeestänne ostetulla sellaisella. Voisit tiedustella, jos tämä Lukinmaa
olisi jollekin teidän myyjällenne tai asiakkaallenne tuttu mies.
Sampo
laski pikarinsa takaisin lasipöydälle.
- Tuota noin. Kun
tällä Lukinmaalla on ollut meiltä ostettu auto, niin silloin hänellä on
täytynyt olla myös huoltosopimus Vehon kanssa. Toisin sanoen yhteishenkilö,
jolle hän on voinut soittaa auton huoltoon liittyvissä asioissa. Sinun
tarvitsee vain marssia liikkeeseen sisälle ja etsiä oikea automyyjä käsiisi.
- Been there, done that.
- Mikä siis on
ongelma?
Mietin itsekin samaa asiaa.
- Sanotaan nyt vaikka
niin, että auton myynyt henkilö meni kipsiin, kun ehdotin hänelle pientä
tarkkailutehtävää. Se kun ei kuulemma palvele yrityksen etua, ei edusta hänen käsitystään
hyvästä asiakaspalvelusta.
- Jestas sentään,
millaisia puusilmiä on päässyt rekrytointisiivilän läpi. No, mitä tietoja tästä
kuolleesta ja kuopatusta suharista pitäisi saada irrotettua?
- Kaveri eli koteloitunutta
elämää. Neljäntuulenhattu oli jäänyt naulakkoon. Autoilijana hän kenties haki
juttuseuraa siitä liikkeestä, josta oli kieselinsä hankkinut. Olisi mielenkiintoista
tietää, pitikö Lukinmaa johonkin yhteyttä ja jos piti, niin mitä hänestä tiedettiin.
Kaikki mitä tapahtui joulukuussa, kuumottaa aivan erityisesti.
Sampo
näytti ymmärtävän asiani.
- Okei, mikäpäs
siinä. Pidän silmät ja korvat auki. Pidä sinäkin piikki auki, kun joskus
satumme samaan soittoruokalaan.
***
Myyntiedustaja puhalsi savua huulien välistä avaten samalla parvekelasia.
Raittiina ja perheettömänä hän koki vapaat lauantait pitkästyttäviksi päiviksi.
Oli asioita, jotka eivät olleet hänen juttujaan. Televisioviihde, shoppailu ja
sauvakävely olivat sen listan kärjessä. Eikä huhtikuisessa räntäsohjossa huvittanut
ajaa edes viikonlopuksi mökille, vaikka sielu sinne kaipasikin.
Hän
oli juuri karistamaisillaan viimeiset tuhkat lasiseen tuhkakuppiinsa, kun liikenneympyrän
toisella puolella olevan talon parvekkeelle saapasteli sisätiloista kaksi mieshenkilöä.
Toinen heistä sytytti savukkeen ojentaen rasiaa vierustoverilleen, joka pudisteli
päätänsä. Silmälasiensa takaa tapahtumia tarkkaileva myyntimies osasi tehdä
nopean johtopäätöksen siitä, että tupakoiva mies oli vieras ja savuton taasen
isäntä. Jos asia olisi ollut päinvastoin, hän olisi kyllä tunnistanut naapuritalon
kessuttelijan.
Jokin käsittämätön
intuitio sai myyntiedustajan istumaan styroksipakin päälle ollakseen paremmassa
näkösuojassa. Varmemmaksi vakuudeksi hän kaivoi uuden savukkeen sivutaskustaan.
Etäisyyttä vastapäiseen kerrostaloon oli riittävästi, mutta havaintoja saattoi
tehdä molempiin suuntiin. Parivaljakon hoikemmassa miehessä oli jotakin
etäisesti tuttua puolipitkine hiuksineen ja elehtivine kädenliikkeineen. Niinpä
tietysti! Sampo Tähtinen, jonka suu kävi taukoamatta. Ei ihan turha ominaisuus,
kun miehen ammatti piti sisällään hintavien autojen kauppaamista.
Katsoessaan
suupaltin tupakoivaa vierasta myyntiedustaja tunsi kuin hänen sisäänsä olisi
kaadettu mustaa, jääkylmää nestettä.
Nuo kasvot olivat tulleet tutuiksi harrasteessa,
johon kuului vakavat väkivaltarikokset. Vastapäätä tuprutteleva sänkihiuksinen
mies ei ollut enempää eikä vähempää kuin itse Riku Hietalahti. Keskusrikospoliisin
tutkinnanjohtaja, jonka ilmestyminen maisematauluun oli merkinnyt monelle
murhamiehelle pitkäkestoista kalterirusketusta.
Myyntiedustaja
terästi paitsi katseensa, myös ajatuksena.
Hän ei välttämättä ollut tarkkailun alla.
Mikään noiden kahden miehen elekielessä ei antanut osviittaa siitä, että he
olisivat huomanneet hänet. Toinen oli autokauppias, toinen poliisi. Teatteritaustaa
heillä ei ollut. Ehkä kyseessä oli sittenkin vain sattuma. Kundit tunsivat
toisensa jostain syystä ja chillailivat siinä parhaillaan lauantain ratoksi. Ainakin
niin sopi toivoa.
Myyntiedustaja
pyyhki kelmeän hien otsaltaan ja siirtyi syvässä kumarassa olohuoneen puolelle.
Oven suljettuaan hän riensi hakemaan eteisen yläkaapista Leican
kattoprismakiikarit. Säädettyään sälekaihtimet alaviistoon hän pystyi seuraamaan
vastapäisen parvekkeen tapahtumia. Kaikki oli ennallaan, miehet keskustelivat
keskenään leppoisaan sävyyn. Lopulta Hietalahti tumppasi tupakan kengänpohjaansa
vasten ja neppasi sen huolettomasti parvekkeelta alas.
Miehet
poistuivat ovesta asunnon sisäpuolelle.
Vaara oli ohi, vitutus ei. Ihmeellisiä asioita
tapahtui juuri silloin, kun niitä vähiten osasi odottaa. Hän oli suunnitellut alusta
alkaen kaiken viimeistä piirtoa myöten, mutta siinä matkassa ei ollut onnea
mukana. Nordénin ripustaminen narunjatkeeksi oli sujunut kuin tanssi, jopa
liiankin kanssa. Kuolinsyyksi oli kirjattu itsemurha. Totta toinen puoli, se jälkimmäinen.
Siirryttyään yhdestä paikasta toiseen, eli Pihlajanmäestä Kartanokoskelle, hän
oli kohdannut yllättäen eteen vedetyt verhot ja pimennetyn asunnon. Lukinmaat
olivat päättäneet viettää adventtimurhan vuosipäivää sukulaisissa tai jossain kylpylässä.
Kotona he eivät kuitenkaan olleet.
Idea identtisistä
adventtimurhista piti venyttää seuraavalle vuodelle.
Jos hyviä puolia piti hakemalla hakea, niin
Lukinmaan lasauttaminen hengiltä sai siipiensä alle kokonaisen vuoden kestäneen
pohjatyön.
Ja
taas kaiken piti kääntyä ylösalaisin.
Poliisivoimat eivät olleet osanneet yhdistää
hänen kättensä töitä. Sen sijaan Kartanokoskelle oli ilmestynyt pyylevä rikostutkija,
jonka otsalta valui hikikarpaloita jo miehen astuessa autostaan ylös. Kaikista
maailman uroksista juuri tämä ihratiinu hurmasi Lukinmaan tuoreen leskirouvan. Myyntiedustajan
itse laatimassa käsikirjoituksessa hän olisi juonut piripintaisen koston maljan
pohjaan asti ottamalla rakkaakseen leskivaimon ja maannut tämän kanssa vainajan
maatuessa kirkkomaalla.
Pahinta kaikessa oli se, ettei kukaan älynnyt puhua sarjamurhaajasta.
Hänen piti tehdä se ihan itse, kirjoittaa viestinsä
Rikosnettiin. Poliisi oli tilanteen tasalla ja sivusto alistettiin nopeasti sensuurin
kouriin. Kaikille mielenkiintoisille viesteille kävi kuten laulussa Return to sender.
Ne palautettiin
bittiavaruuteen.
Oli ollut pakko kiristää ruuvia myötäpäivään. Myyntiedustaja
löysi Rikosnetistä kolmannen kohteensa. Luettuaan kaiken mahdollisen Kari
Mantilan julmasta kohtalosta hän varmistui olevansa oikeilla jäljillä. Joona
Laitisen profiili tuli niistä koko lailla kirkkaaksi.
Kokovartalokyrpä.
Typerä sekakäyttäjä, joka kuvitteli olevansa
oikeutettu purkamaan omaa surkeuttansa muita mukiloimalla. Sellaisen surkimuksen
murhaaminen ei vaatinut kummempaa mielikuvitusta. Myyntiedustaja oli seurannut
kohdettaan parin päivän ajan, kunnes painoi tämän naarmuista ovikelloa. Hän ui
törkyisen läävän sisäpuolelle esittäen hyvää haltijaa. Se teki toivotun vaikutuksen
typerykseen. Tai jos ei tulija itsessään, niin ainakin seitsemän kasipalloa painopakkauksessaan.
Rotankolon asukas suorastaan veti
yllätysvieraansa oven sisäpuolelle. Tietysti häntä kiinnostivat uuden lähiödiilerin
tarjoamat ilmaiset maistiaiset.
Joona
Laitinen murskasi kokemuksen tuomalla tarkkuudella Subutex-tabletin ja liuotti
siitä neljänneksen kuumaan veteen.
Keittiön kaapista löytyivät tarvittavat
tykötarpeet. Innokas addikti kääri hihansa ylös kuin olisi valmistautunut
tukinuittoon ja ohikiitävän hetken ajan, hien noruessa otsaltaan hänestä huokui
jopa tiettyä miehekkyyttä. Vaikutelma häipyi kiristysremmin ja injektioneulan
myötä. Buprenorfiini imeytyi vereen, isäntä vaipui makuuhuoneen sängylle
reporankana.
Yllätysvieras
valmisti sillä aikaa keittiössä varsinaisen yllätyspomminsa.
Kuinka paljon puhdasta herskaa tarvittaisiin
totaaliseen annokseen? Kolme vai neljä geetä? Myyntiedustaja arvosti
tarkkuutta. Jos kalatiskillä asiakas tilasi kolmesataa grammaa mätiä ja rasiaan
tungettiin neljäsataa grammaa, niin missä oli kalamestarin ammattiylpeys?
Hän
päätyi kolmeen geehen.
Ruskea jauhe tuoksui vienolta ja viattomalta kuin
punainen unikkoniitty. Myyntiedustaja sulatti
roinan ruokalusikassa, upotti piikin nesteeseen ja veti ruiskun männän pohjaan
asti vakaalla liikkeellä.
Laiva
oli lastattu kuolemalla.
Hän kulki eteisen kautta makuuhuoneeseen,
jossa Laitinen tuijotti tupakansavun tummentamaa kattoaan räkättirastaan
silmin.
- Tekeekö tuliaiseni
gutaa?
Laitinen ei vastannut, mutta hänen silmänsä kääntyivät tulijan puoleen.
- Eli tekee. Taidat
uskoa vielä joulupukkiin?
- Mitä vittua?
- Soitin
ovikelloasi ja esittäydyin sellaiseksi. Ja sinä hölmö uskoit minua.
- Aivan vitun sama,
kuka sinä olet.
- Onko ihan todella?
Et siis välitä minusta. Etkä ylipäätänsä kenestäkään. Jos sinulla on iso
kiukku, muutut uhmaikäiseksi prinssipojaksi, jolle olisi pitänyt antaa heti remmiä.
Vaan eipä annettu, sinä kun sait aina kaiken anteeksi. Oletko muuten lukenut
sen kirjan?
- Minkä vitun
kirjan?
- Antoine de Saint-Exupéryn teoksen, jossa pikkuprinssi vaeltaa planeetalta
toiselle etsien elämän tarkoitusta. Mikä se muuten voisi olla, sinun elämäsi tarkoitus?
Laitisen
silmistä erottui terävöitynyt pilkahdus.
- Olet päästäsi sekaisin.
Mistä vitun pilleripurkista sinä saatanan mulkero olet ammentanut kaiken tuon
hulluutesi?
Myyntiedustaja otti ruiskun näkyville.
- Siinä sinulla riittäisi
miettimistä, mutta voi, voi.
- Lähde vittuun
siitä voivottelemasta.
- Tämä on
todellakin lähdön hetki molemmille meistä. Tiimalasin hiekka on jo valumassa
vyötärön alapuolelle, joten meidän tulee vaihtaa jäähyväiset ennen exitusta. Minulla
on sinulle viimeiset terveiset eräältä perheenisältä. Hänellä oli täällä maan
päällä hyvää jaettavaksi asti. Ja on sitä minullakin tässä muutama millilitra.
Joona Laitisen kojoottimaisista kasvoista
erottui kasvava kauhu. Hän yritti viimeisillä voimillaan nousta makuusijaltaan,
mutta turta vartalo ei totellut isäntänsä toiveita. Terävä piikki puhkaisi hänen
orvasketensä ja tappava linimentti imeytyi sekunneissa verenkiertoon.
Joona
Laitisen viimeinen näky tästä maailmasta oli silmälasien kehystämä vahingoniloinen
katse, joka sai tyydytyksensä sadistisesta nautinnosta.
***
Vaimoni
oli jo pitkään muistuttanut minua mahdollisuudesta saapua avecin ominaisuudessa
hänen työnantajansa tilaisuuksiin. Yleensä se ei ollut aivan välttämätöntä, nyt
oli. Arkadiankadun pääkonttorissa kevättä otettiin vastaan jo ennen vapun tuloa,
pääsiäispyhien aikaan. Jos ajankohta oli kaukaa haettu, samaa sopi sanoa myös kinkerien
tarjoilusta. Uusi-Seelantilaisen karitsan ja perulaisen parsan kyytipojaksi
tarjottiin tasmanialaista valkoviiniä nokkosenlehteä jäljittelevine
jälkimakuineen.
Seurasin tilaisuutta yhtä suurella innostuksella kuin kaalia pureksiva
etana. Alkon hallinnollisen henkilöstön ydinmehu oli puristettu lähinnä akateemisista
naisista, jotka halusivat ohjata kansaa vastuulliseen kulutukseen painottaen sellaisia
käsitteitä kuin laatu ja kohtuullisuus.
Näissä
kesteissä en ajatellut mainita paheestani tilata hansakauppiaiden tukkureilta omituisen
painavia pahvilaatikoita. Ne kun kustansivat kotiovellekin toimitettuna alle puolet
Alkon vastaavista hinnoista.
Huljuttelin valtavankokoista pikaria sieraimieni tuntumassa.
Heinin esimies, jakkuasuinen Stella Koivula,
suvaitsi kääntyä puoleeni.
- Taidat olla Riku,
Heinin aviosiippa?
- Taidan olla. Ja
sinä olet varmaankin Stella?
Keski-ikäinen
madame hymyili lämpimästi.
- Tietomme
täsmäävät. Mitä muuten pidät karitsan ja parsan liitosta?
- Käy ja kukkuu.
Varsinkin kun pikarissa sattuu olemaan lempijuomaani.
- Katsos vain, onko
hapokas ja limettinen riesling sinunkin Akilleen kantapääsi?
Nyökkäsin esittäen vakavaa sielua.
- Onhan se. Kuten
kaikki alkoholi.
Jakkutäti osasi levittää monimielisen idioottihymyn
kasvoilleen.
- No, hyvä. Ja hei,
oikein viihtyisää iltaa teille molemmille.
Stella katosi
takavasemmalle minun tuijottaessani hänen loittonevaa selkäänsä.
Heini maistoi omaa juomaansa.
- Yrittäisit edes.
Enemmän small talkia ja vähemmän sarkasmia.
- Ainakin täällä
riittää virvokkeita ja vaimokkeita.
- Naisiako sinä tulit
tänne toljottamaan?
- Vaikea teitä on olla
täällä huomaamatta. Rekrytointipolitiikkanne on silmin nähden sukupuolittunutta.
Se toinen puoli puuttuu kokonaan.
Heini kallisti
omaa pikariaan.
- Sinusta alkaa
paljastua vanhoillisia ajatusmalleja. Pelkäätkö sinä naisten hallinnoimaa organisaatiota?
- Pelkään. Aivan
kuten pelkään miesten keskinäistä muniin puhaltelua. Sisäsiittoisuus on mahoa, siitä
ei voi seurata mitään hedelmällistä.
- Puhu vain omasta
puolestasi. Sinullahan on niin miehinen ammatti, ettei siihen sovi nainen kuin
huoraksi tai ruumiiksi. Yleensä vielä samassa paketissa.
Puhelimeni soitti tuttua soittoääntään.
Kuin rukousvastauksena näytössä luki soittajan
nimenä Milla Fagerström.
- Moi, Milla. Olen
hieman pahassa paikassa.
- Patologian
laitoksella?
- Ei nyt sentään,
vaan Heinin työpaikan juhlissa. Voin puhua lyhyesti.
- Kävin läpi niitä taksiautoilijoita.
Ei osumia. Kukaan ei tuntenut Tero Lukinmaata.
- Ei kukaan?
- Pari kollegaa, hekin
hyvin huonosti. Mutta sieltä Citymarketin kahviosta löysin eläkeläismiehen,
joka päivystää kantapöydässään päivät pääksytysten ohikulkijoita tarkkaillen. Lukinmaan
pärstä oli hänelle tuttuakin tutumpi. Ukko oli jopa ihmetellyt miehen katoamista
myymälän vakioasiakkaiden joukosta, kunnes tunnisti uutisista tutut kasvot.
Tämä kun oli notkunut peliautomaattien vaiheilla miltei päivittäin.
- Oliko heille
syntynyt mitään kontaktia keskenään?
- Ei ollut.
Tuijotin ympärilleni typertyneenä.
- Eli tutkinnan
kannalta tämä eläkeläinen on pelkkä hupiukko.
Millan
korosti sanojensa jokaista tavua.
- Päinvastoin.
Hänellä on jäätävä epäilys siitä, että Lukinmaan kintereillä oli stalkkeri juuri
murhapäivän tienoilla.
- Perässähiihtäjä?
- Juuri niin. Mies,
joka oli pelaavinaan omaa peliään vilkuillen samalla selkänsä takana pelaavaa Lukinmaata.
Kun taksisuhari poistui paikalta, väijy seurasi varjona perässä.
- Kuulostaa
tarkastamisen arvoiselta. Sinä voisit käydä läpi Citymarketin valvontakameroita.
- Delegoin tehtävän
kiinteistöstä vastaavalle turvafirmalle. Pyysin heitä aloittamaan seulomisen
joulukuun neljännentoista päivän perjantaista taaksepäin. Koho tärppäsi saman
tien.
- Murhapäivänä?
- Puoli tuntia
ennen kuolettavia laukauksia.
Laskin
mielessäni etäisyyksiä ja olosuhteita.
Automatka tavaratalosta urheilukentän laidalle
vei viidestä kymmeneen minuuttia. Tekijän olisi pitänyt ehtiä tekemään oman
ketunlenkkinsä Tammistonmäen toiselle puolelle jatkaen sieltä kinttupolkuja
pitkin murhapaikalle. Siihen olisi tuhriutunut ainakin vartin verran.
Aikaikkuna täsmäsi kuin nakutettu.
- Onko meillä
tekijästä liikkuvaa ruutua?
- Malta pieni
hetki, bittivirtaa alkaa tulla ihan kohta.
Räpelsin luuriani pikarista vapaalla kädelläni.
Eläkeläismiehen kertomus oli pitänyt kutinsa. Tero
Lukinmaata jäljesti eriskummallinen miehenkuvatus, jonka pipo oli syvällä
päässä ja silmiä peittivät kellertäviksi värjätyt okulaarit, oikein klassiset ampujanlasit.
Maskistaan huolimatta miehen siluetti oli helppo yhdistää Tikkurilan
kirjastossa patsastelleen hiipparin kanssa. Hänen ryhtinsä oli ylväs, askeleensa
määrätietoisia.
Ne
askeleet johdattivat hänet mustan Mercedeksen luokse.
Auton kattoa koristi keltainen valo. Kameran
pikselit eivät olleet kyenneet tarkentamaan rekisterinumeroa, saatikka sitten
taksinumeroa.
***
Keskusrikospoliisin
kanttiinissa tarjottiin uunimakkaraa perunamuusin kera. Lounastarjotinta
kantaessani kuvittelin, ettei edes Jokiniemen oopperatalon kyökkiväki kykenisi
pilaamaan niin simppeliä reseptiä.
Sain
todeta erehtyneeni jälleen kerran.
Sammalvuo siirsi haarukalla kyrsänsiivuja
servietin alle piiloon ja Petänen manasi tulikivenkatkuisia loitsuja yksisarvinen
otsallaan. Milla oli kaukaa viisaasti koonnut salaattipöydältä itselleen
värikkään annoksen, jota ryyditti kaksi grahamsämpylää. Sammalvuo johti
keskustelua, kuten aina.
- En ole ihan varma
siitä ideastasi.
- Se on toimiva
lähestymistapa, usko pois. Tämä ystäväni on uniikki laatuaan, osaa uida lähimmäisen
liiveihin.
Petänen hörähti nauramaan.
- Ainakin rintaliiveihin.
- Sitäkin. Hyvä
myyntiedustaja myy ensin itsensä ja sitten tuotteensa. Sampo Tähtisestä puhuttaessa
tuota lahjaa hyödynnetään eittämättä myös leipätyön ulkopuolella.
Sammalvuo vilkaisi Millaa sivusilmällä leukaansa hieroen.
- Hänellä on siis
heikkous naisiin, mutta ohitetaan se probleema. Miten ajattelit edetä asian
suhteen?
- Lyödään faktat
pöydälle. Meillä on kuvamateriaalia naamioituneesta tekijästä, eli tiedämme
habituksen, ryhdin, kävelytyylin ja niin edelleen. Melko varmasti voidaan
olettaa hänet nelikymppiseksi taksikuskiksi, joka saattaa asua Vantaalla ja asioida
Veho Airportissa. Allaan hänellä oli murhapäivänä musta e-sarjan Mercedes. Ehkä
on edelleen.
- Tuo on selvää.
Mutta miksi käyttäisimme ulkopuolista täkyä?
- Veho Airportissa
käy päivittäin satoja asiakkaita, monet heistä ovat taksikuskeja. Ammattilainen
tunnistaa ammattilaisen. Jos laitamme sinne Petäsen päivystämään, niin hänelle
nauravat aidanseipäätkin. Kaikki tunnistavat poliisimiehen jo pelkästä
aataminomenasta.
Ramia vertaus ei naurattanut ollenkaan.
- Otatko sinä
vastuun, jos tämä kultamunasi munii kaiken?
Sammalvuo rykäisi serviettiinsä.
- Vastuu tästä operaatiosta
kuuluu yksinomaan minulle. Me tutkimme rikoskokonaisuutta, josta kansankielellä
kutsutaan sarjamurhaksi. Aikaa on niukasti, tekemistä paljon. Kaikki oikopolut
kannattaa kokeilla.
- Kokeilla vaikka kepillä
jäätä?
Halusin
osoittaa tukea esimieheni siunaamalle päätökselle.
- Parempi sekin
kuin odottaa kevään sulattavan jään.
Sammalvuo nyökkäsi kuin huomaamatta.
- Meidän kannaltamme oleellisinta on se, että myyrä
on sisäpuolella.
Milla katosi minua arvioivasti.
- Voisithan se olla
sinäkin. Olisit hyvä siinä roolissa.
- Niin olisin. Sampo
vain on minua parempi, paras mahdollinen.
- Ei kuitenkaan
viranomainen.
Kohautin olkapäitäni.
- Etsimme
aktiivista sarjamurhaajaa, emme omenavarasta. Sääntöjä tutkiessamme meidän kannattaa
jättää lukulasit piirongin lipastoon.
Sammalvuo
nosti tarjottimensa pöydältä ja me seurasimme esimiehemme esimerkkiä. Aterintähteet
päätyivät laskiämpäriin kuin pisteenä kehnoon lounaskokemukseen. Laskin
mielessäni hinnan sille, että joku olisi tehnyt toimituksen meidän puolestamme.
Se
olisi ollut sen arvoista.
Päällikkö astui hissiin meidän muiden
hakeutuessa ulos tupakoimaan.
Petänen sytytti pikkusikarinsa, minä tarjosin
Millalle kevyeksi mainitun Marlboroughin herttuan. Sininen savu leijui koleassa
ilmanalassa, jossa oli jo hienoinen häivähdys saapuvaa kevättä.
Sellaista
oli turha hakea Ramin kasvoilta.
- Et onnistunut
vakuuttamaan minua.
- En. Eikä minun
edes tarvitse.
- Otan kopin tuosta
asenteestasi, osaan itsekin olla koppava kloppi. En kuitenkaan paukuttele sillä
henkseleitäni.
Milla
tulkitsi olevansa keskellä kukkotappelua, mikä oli oikea tulkinta.
- Annetaan Rikun
kaverille mahdollisuus. Saanko muuten kysyä, mitä hän itse kostuu tästä
mahdollisuudesta?
Kysymys vaati muutaman henkosen Jean Nicotin amerikanterveisiä.
- Kunpa tietäisin. Sampo
on seikkailija, jolla riittää sankaritarinoita yöllisistä urotöistä. Olisiko
tämä sitten sellainen uusi sulka päälaelle, oikea riikinkukon pyrstösulka?
- Kuinka niin?
- Sellaista
pelimiestä ei ole vielä keksittykään, joka ei lämmittelisi hiipuneen nuotion
hiilloksien ääressä. Sampo tapaa kertoa aina uusimmista valloituksistaan. Miksi
ei myös ansioistaan sarjamurhaajan jahtaamisessa?
- Toisin sanoen ulkoistamme
peitetoiminnan narsistille, joka palaa halusta laverrella kaikki salaisuudet ensimmäiselle
vastaantulijalle.
- Kaikella on
hintansa, paitsi tämän tutkinnan kohdalla. Sen kohdalla mitään hintalappua ei ole
olemassa.
***
Myyntiedustaja tunsi itsensä virkeämmäksi kuin pitkään aikaan. Salojensaarilla
vietetty viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä. Naavakuusien hallitsemissa
havumetsissä samoilu tuntui kipuiluna pohkeissa ja hymynkareena suupielissä. Luodikon
tähtäimeen oli sattunut riekko, pohjoinen vieras. Sellaista ei sopisi ampua, reviiriään
levittänyttä. Satakunnan erämaat vetivät puoleensa lajeja, joita oli vainottu omilla
asuinalueillaan, jolloin ne ottivat suunnakseen etelän. Pohjanmaan lakeuksilta
lentäneet yksilöt löysivät havupuiden saartamat nevat, joita koristivat rahkasammal
ja suopursu. Täällä niiden oli turvallista olla.
Täällä
oli pienen pojankin ollut lokoisat olot viettäessään kesälomiaan.
Isoäidin pientila oli rämettynyt hänen kuolemansa
jälkeen viimeistä herukkapensasta myöden. Neljä vuodenaikaa oli tehnyt selvää ristikkäin
pinotuista hirsistä ja vanerisista väliseinistä. Marjapensaat ja kukkarivit olivat
omenapuiden ohessa kuihtuneet kastelun puutteesta, perunapelto ja yrttimaa ruohottuneet
hoivaavien käsien hylättyä arkiset askareensa.
Ainoastaan Honkapirtiltä tilattu erämaamökki
piti pintansa. Se olikin pystytetty korkealle kalloille, vankan perustuksen
päälle.
Myyntiedustaja
laski kahvikupin pirttipöydälle.
Jopa mummon hautapaikka oli kehnossa kunnossa.
Jouluna jätetyt kanervat ja lasikynttilä olivat kaatuneet kevättalvella myyrän jäljiltä.
Hautakivi repsotti vinossa kuin maa olisi nielaisemassa sen uumeniinsa. Mikään
ei ollut pyhää tässä kirotussa maailmassa. Jos sellaista mieli etsiä, niin piti
ottaa oikeus omiin käsiinsä.
Pyhittää omat tekonsa.
Nordén ja Lukinmaa olivat olleet läsnä hänen
elämänsä heikoimpina hetkinä. Hän ei ollut silloin tapahtumien keskipisteessä, vaan
jossain aition pimeydessä. Sieltä käsin hän oli seurannut irvokasta näytelmää,
jossa sieluista mustimmat peittivät valon synkillä varjoillaan.
Pahinta
kaikessa oli sivustakatsojien välinpitämättömyys.
Ja hän oli tyytynyt rooliinsa sellaisena. Pelko
esti reagoimasta, ellei sellaiseksi laskettu uhrien syyllistämistä. Mitäs eivät
pitäneet puoliaan. Jälkikirjoituksissa kiusaajat haluttiin lokeroida syrjäytyneiksi,
mitä he eivät tässä tapauksessa olleet. He olivat pirullisia shakinpelaajia. Anssi
Tuomiston murha oli elävä todiste pahuuden puhtaimmasta olemuksesta.
Tomi Railo
ei ollut sinä iltana paikalla.
Hän oli elänyt omaa elämäänsä Ruoholahden
villoissa, lähellä ja silti kaukana Korkeavuorenkadulta. Vasta seuraavana
maanantaina Tomi Railo luki sanomalehdestä yöllisestä murhenäytelmästä, jossa
nuorukainen oli saanut surmansa. Alibin seuraava irtonumero oli valottanut pohjamutia
myöten tapahtumien taustat mainiten samalla epäiltyjen nimet. Nordénin ja
Lukinmaan nimillä oli ollut hänelle erityistä painoarvoa.
Painoarvoa,
joka katkaisi kamelin selän.
Tomi Railo oli pakahtua omaan raivoonsa. Hän
tunsi parivaljakon temput, osasi lukea heidän aivoituksensa. Kiusanhenget
nuuskivat pelon kuin vainukoira kohteensa. Koulun käytävillä se oli ollut heille
hyvin helppoa. Pieninkin ele, joka osoitti merkkejä epätoivosta tai perääntymisestä,
sai vainoajat valppaiksi. Kerran oli valjennut se kirottu päivä, jolloin koitti
Tomi Railon vuoro. He olivat lähestyneet häntä askel askeleelta, eikä pakotietä
ollut. Hän oli ottanut kasvoilleen uhmakkaan ilmeen, jolla hän toivoi viestivänsä
järkkymätöntä luonteenlujuutta.
Ne
perkeleet näkivät hänen bluffinsa läpi.
Railoon
ei kajottu, vaan hänen vieressään haavanlehtenä värisevään luokkakaveriin. Tämän
käsiä väännettiin luonnottomiin asentoihin, kunnes toinen kiusaajista haki viereisestä
luokkahuoneesta kookkaan jäteastian. Se nostettiin
uhrin päälle, minkä jälkeen parivaljakon armottomat lyönnit ja potkut kolisivat
äänekkäästi kylmää muovia vasten. Järkyttynyt luokkakaveri ei kyennyt
peittämään kyyneleitään kiusaajien nostaessa lopulta jäteastian pois hänen
päältään. Itkevä koulupoika nosti silmälasinsa otsalle pyyhkiessään poskiaan niille
valuvista kyynelistä.
Tomi
Railo ei ollut koskaan unohtanut Tero Lukinmaan vahingoniloista lausetta.
– Hommaisit homo
pyyhkijät noihin rilleihisi.
Tuosta hetkestä alkaen Tomi Railo oli
hekumoinut ajatuksella kostosta. Rangaistuksesta, joka täyttäisi mullalla nuo pahuudesta
kumpuavia sanoja sylkevät suut. Hän oli kuitenkin pelkkä surkea pelkuri, joka eli
suojattua elämäänsä.
Anssi
Tuomiston murha oli toiminut käännekohtana, jonka jälkeen Railon omaatuntoa kolkuttivat
Tuonelan kellot antamatta hetken rauhaa. Kysymys ei ollut enää kuolemanrangaistuksen
oikeutuksesta, vaan sopivimmasta ajankohdasta.
Tarvittiin
vielä useita vuosia, kunnes aika oli kypsä. Tuomiopäivän vihdoin koittaessa hänen
vihansa oli kasvanut yli äyräidensä.
Lukki
oli satimessa, itse kutomassaan verkossa.
Heidän kahden kohtaamisensa metsän siimeksessä
oli ollut suoraan kuin dramaturgian oppitunnilta. Lukinmaa oli tajunnut
tilanteensa täydellisen toivottomuuden ja vedonnut hädissään omaan poikaansa. Ensimmäisen
laukauksen jälkeen, polvilumpionsa jo murskaannuttua, hänen äänensä oli kuulostanut
epätoivoisen närhen käheältä rääkäisyltä. Keskivartaloon suunnattu laukaus oli
saanut polvilleen pudonneen piruparan suorastaan hengelliseksi hänen anoessaan
armoa.
Tomi
Railo osasi olla armelias.
Vakaalla kädellä tähdätty laukaus ohimoon
takasi lopun kaikille tuskille.
Tomi Railo ei malttanut olla lausumatta ennen
viimeistä laukaustaan uhrinsa vanhaa aforismia. Tällä kun sattui olemaan kuolemansa
hetkellä huurteiset silmälasit vinosti nenänsä päällä.
- Hommaisit homo pyyhkijät noihin rilleihisi.
Ne olivat viimeiset sanat, jotka Tero Lukinmaa
kuuli tässä maailmassa.
***
Kevät
toi viimein lämpöaallot tullessaan.
Yksinäinen mehiläishaukka liiteli taivaansinessä
piittaamatta alapuolellaan lepattelevasta kyyhkyparvesta. Lenseä lounaistuuli
sai koivutyttöperhosen nousemaan siivilleen ja ylittämään aidan, joka erotti
kaksi autoliikettä toistaan.
Sampo
Tähtinen ei piitannut lentävistä luontokappaleista.
Hän ohjasi autonsa Veho Airportin sisäpuolelle
ja etsi vapaan parkkiruudun henkilökunnan pysäköintialueelta. Tuulilasin takaa
erottui tukevahko mieshenkilö kurttuisine kulmineen.
Sampo
nousi autostaan ja suuntasi askeleensa esimiehensä luokse.
- Mattiko se täällä
patsastelee komistuksena kevätauringon paisteessa?
- Minäpä minä.
Samaa ei voi sanoa noista koeajossa olleista autoistamme.
- Jopas ovat rypeneet
kurassa.
- Niinpä. Jonkun
pitäisi kiireen vilkkaa käydä pesemässä ne. Pistän sinulle avuksi kaverin, ettei
tarvitse yksin uurastaa.
Sampo yritti
säilyttää jähmeän hymynsä.
Myymäläpäällikkö Matti Nisosen suupielet eivät
pitäneet turhaa meteliä. Harvoin mies pyysi palveluksia, ja juuri siksi niitä kannatti
noudattaa nöyrällä pieteetillä. Sampo kiiruhti myymälään hakeakseen ensimmäisen
auton avaimet. Pihamaalle palattuaan hän huomasi valojen välkehtivän
indigonsinisessä cla-mersussa. Tähtinen kapusi ohjaamoon ja ajoi auton kulman
taakse, jossa sijaitsi automyymälän oma drive in-pesulinja. Hän ei voinut olla
huomaamatta taustapeilistä valkoista maasturia, joka liukui hänen takapuskurinsa
tuntumassa odottaen omaa pesuvuoroaan.
Suuttimet ruiskuttivat pesuainetta tuulilasin täydeltä ja vesipatsaat
alkoivat moukaroida auton koria niin voimallisesti, että sisäpuolella olisi
voinut kuvitella olevansa Mikki Hiiri merihädässä. Rytkytyksen lakattua saippuavesi
valui alas ja Sampo vilkaisi jälleen taustapeiliin. Valkoisen mersun
kuskinpukilla istui tuttu mies, myyntiedustaja Tomi Railo. He vaihtoivat peilin
välityksellä katseita, jotka kertoivat molempien olevan samassa nesteessä.
Myymäläpäällikkö Nisosen määräämässä vaahtokylvyssä.
Sampon
auto eteni lopulta linjaston toiselle puolelle, jossa vihreä liikennevalo
kehotti kuljettajaa siirtämään ajokkinsa ulos pesuhallista. Hän luovi auton
vapaaseen parkkiruutuun ja nousi siitä ylös hakeakseen seuraavan auton pestäväksi.
Valkoinen maasturi lipui hänen eteensä estäen matkanteon.
Tomi
Railo väläytti valkoisia hampaitaan.
- Olisiko
lounastunnin aika?
- Mikä jottei,
mutta hoidetaan nämä ensin alta pois. Molemmille on korvamerkitty enää kolme
mobiilia. Ne hoituvat alta aikayksikön.
- Minulla on vielä
neljä vankkuria pilttuussa. Tämä kun sattuu olemaan oma kulkupeli.
Sanojensa vakuudeksi Railo taputti autonsa ovipieltä.
Sampo teki hyväksyvän nyökkäyksen läimäisten
kevyesti maasturin kattopeltiä. Hän ei oikeastaan tuntenut koko miestä, kuten
ei kukaan muukaan. Railon tavaramerkki oli jäyhä mykkyys, jossa turhille sanoille
ei ollut sijaa. Oli olemassa suppea asiakassegmentti, joka tarttui hänen
kaltaistensa myyjien sanattomaan viestintään. Renkaita potkittiin, tupakkeja
poltettiin. Omia näkemyksiä ei tyrkytetty. Nimet laitettiin alle, käsiä
puristeltiin kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.
He
saivat urakkansa loppuun puolessa tunnissa.
Sampo kapusi valkoisen citymaasturin
pelkääjänpaikalle ja he ottivat suunnakseen Koivuhaassa sijaitsevan
aasialaisravintolan. Railo vilkaisi vierustoveriaan.
- Katso niiden
verkkosivuilta, mitä tänään olisi tarjolla.
- Katsotaan.
Ramen-nuudeleita ja naudanlihawokkia. Eikä mitä tahansa härjästä kyhättyä, vaan
ihan ehtaa filettä.
- Kookosmaidossa?
- Sitä ja punaista
currya.
Railo
hymyili muikeasti.
- Lukitaan tuo
vaihtoehto. Minä tarjoan tämän kierroksen.
- Ei ole tarpeen.
- Seuraavalla
kerralla on sinun vuorosi. Saat toki valita paikan.
Sampo
ei voinut olla huomioimatta kollegansa tuttavallista asennetta. Pyytäisikö
hilpeästi myhäilevä Railo hänet seuraavaksi elokuviin vai suoraan lämpimään
suihkuun? Tavallisesti tuo vaitelias myyntiedustaja muistutti ilmapuntaria,
jonka viisari osoitti koleaa ilmanalaa ja alituista matalapainetta. Nyt mies
vihelteli Anttilan Keväthuumausta kuin olisi tanssinut lehmihaassa kukkaseppele
pellavaisilla kutreillaan. Sampo ei arvostanut arvoituksia. Vielä vähemmän
arvoituksellisesti käyttäytyviä ihmisiä.
- Pitäisikö meidän
käydä Kielotien poliisiasemalla?
Tomi
Railo hätkähti silminnähden.
- Miksi ihmeessä?
- Saattaisi
vislailusi loppua seinään, jos suuhusi työnnettäisiin muovipilli.
- Minulla kuule on
sellainen alkoholiongelma, etten juo sitä ollenkaan. Promillet pysyvät nollassa, katsos kun minulla
ei ole tarvetta nollata olotilaani.
Sampo
loi varsin intensiivisen katseen vierustoveriinsa.
- Ehkä sinunkin
joskus pitäisi, ettei meidän muiden tarvitsisi tehdä sitä niin usein.
Railo naurahti
kohteliaasti, vaikka hän ei liiemmälti lämmennyt tuollaiselle huumorille. Se
oli kuin suoraan koulukiusaajien oppikirjasta. Vastapuoli saarrettiin nurkkaan,
etsittiin sen arimpia kipupisteitä. Ja sitten niitä tökittiin pitkillä,
piikikkäillä kepeillä.
He
olivat päässeet perille muutamassa minuutissa.
Tomi Railo peruutti maasturinsa ahtaaseen
rakoon hyödyntäen pysäköintiavustusjärjestelmää. Miehet nousivat autosta ja
kulkivat piskuisen kauppakeskuksen tuulikaapista sisälle vasemmalla puolella
käytävää sijaitsevaan ravintolaan.
Paikan suosio perustui tuoreisiin
raaka-aineisiin, joita ei ollut kaivettu tölkeistä päivänvaloon. Korealainen omistaja
hallitsi reseptien ohessa kantasuomalaisen kansanluonteen. Asiakkaat protestoivat
jaloillaan. Palvelun ei tarvinnut olla ylitsevuotavaisen ystävällistä, kunhan
se oli supisuomalaisen sujuvaa.
Sampo
Tähtinen ja Tomi Railo maksoivat lounaansa kassatiskillä.
Sen tehtyään he olivat oikeutettuja poimimaan
lämpöastioista wokkia, jossa kookosmaidon lempeys yhdistyi tulisiin
mausteisiin. Pöydän luokse päästyään he maistelivat hiljaisuuden vallitessa aterian
makukimaraa, kunnes Railo nosti katseensa lautaseltaan.
- Tämähän
suorastaan sulaa suussa. Vai mitä sanoo naapuri?
- Ei hullumpaa
sapuskaa.
Railo
pyöritti ramen-nuudelia haarukassaan laittamatta sitä suuhunsa.
- Sinulta meni
jotain ohi.
- Minulta on mennyt
tässä elämässä aika helvetin paljon ohitse. Muuten en istuisi tässä sinua
vastapäätä.
Railon
pakotti kasvoilleen väkinäisen hymyn.
- Pidän tuosta
asenteestasi. Olet oman tiesi kulkija, eikö niin? Et taida edes tietää meidän olevan naapureita
keskenämme?
- Ihanko tosiaan?
- Kyllä vain. Tämä selvisi
minulle vasta viime lauantaina nähdessäni sinut parvekkeeltani.
Sampo
oli sylkäistä bambunverson takaisin lautaselle. Kakominen ei johtunut
pelkästään pistävältä virtsalta maistuvasta vihanneksesta.
- Asutko sinäkin
Keikarinkujalla?
- Junkkarinkaaren
varrella, siinä oikeanpuoleisessa talossa. Meidän parvekkeiltamme on suora
näköyhteys, sitä paitsi minulla on pahe törsätä rahaa optiikkaan.
- Optiikkaan?
- Kelvollisiin
silmälaseihin. Oletko itse käynyt näkötestissä?
Sampo
pudisteli päätään.
- Ei ole ollut
tarvetta. Näössäni ei ole mitään vikaa.
- Eikö? Vilkaise
ikkunasta ulos ja lue, mitä tuossa kyltissä seisoo.
Sampo
teki työtä käskettyä.
- Pysäköinti
sallittu ainoastaan kauppakeskuksen asiakkaille, kaksi tuntia maksimissaan.
- Ja mitä muuta?
- Siinä kaikki. Ota
nyt noista hieroglyfeistä selvää.
Tomi
Railo kohensi silmälasiensa asentoa nenänpäällään.
- Täsmennetään:
arkisin 07-17 ja lauantaisin 09-17, muina aikoina kieltoa ei ole. Tässä on se
ero meidän kahden välillä. Sinä pidät vahvuutena heikkouksien kieltämistä,
mutta tulet vielä toisiin ajatuksiin.
Sampo
Tähtinen pyöritteli silmiään.
Vastapäätä istuva miekkonen näki kirkkaasti, mutta
hänen aivoituksensa olivat sameita kuin jätepuhdistamon lieteallas.
***
Heini
oli täpinöissään työpaikkansa suomasta mahdollisuudesta pitää hieman lomaa jo
huhtikuussa.
Minä
en ollut.
Kahden pienen lapsen kanssa olisi yhtä työlästä
päästä maan kamaralta lentokoneeseen kuin toisinpäin. Eikä se lentäminenkään itsessään
mitään laatuaikaa ollut kahden tenavan kirkuessa kilpaa milloin mistäkin syystä.
Niin ikää idea automatkasta Lapin hiihtokeskuksiin kuulosti jäätävän typerältä.
Juuri kun luminietoksista oli päästy eroon, niiden perässä olisi pitänyt ajaa tuhat
kilometriä suuntaansa, juuri alle vaihdetuissa kesärenkaissa.
Heini
pysyi pyrkimyksissään yhtä sitkeänä kuin minä nihkeydessäni.
Löysin lopulta itseni Haikon kartanon kylpylän
lämpöaltaasta. Pidin sylissäni puolen vuoden ikäistä tytärtäni, joka oli
kevättalvella kastettu nimellä Ani Maria. Ensimmäinen osa oli ytimekäs,
jälkimmäinen toimisi useimmissa maankolkissa, mikäli maailma nielisi tyttäremme.
Huljuttelin pienokaista vedenrajassa.
Vauvan katse kertoi hänen olevan liki sitä
olotilaa, josta hänet oli riistetty tähän maailmaan. Itsekin tunsin oloni
kohtuullisen mukavaksi. Haikon kartanossa nautittu illallinen oli ollut
hintalappunsa arvoinen. Savustettu härkä oli valmistettu samalla reseptillä jo
yli puoli vuosisataa, ja minä osasin arvostaa huolella kypsennettyä rotukarjaa.
Olihan noita pinnalta käristettyjä ja sisältä raakoja sisäfileitä tullut
vastaan ihan riittämiin. Viinissäkään ei ollut valittamista, mutta yksi pikari
oli riittänyt tyyristä etikettiä. Kaukaa viisaasti olin sijoittanut hotellihuoneen
jääkaappiin pullon Châteua Musaria, robustia viiniä juustolajitelmalle, joka
odotti illanviettoa samassa kylmätilassa.
Heinin
tuntien jostain komeron kätköistä löytyisi vielä linssilastuja, pähkinöitä ja suolakeksejä.
Kylpylähotellissa viettämäämme päivää ei
voinut parhaalla tahdollakaan kutsua eroottisesti latautuneeksi, siitä olivat
lapset pitäneet huolen. Tai kenties he vain olivat darwinismin tahdottomia
sätkynukkeja. Ehkä lapset turvasivat oman tulevaisuutensa estämällä vanhempiaan
kuhertelemasta keskenään.
Noustuani
vauva sylissäni lämpöaltaasta kaakelilattialle kävelin suihkun kautta miesten
pukuhuoneeseen ylpein askelin. Minulla ei ollut runsasta karvoitusta tai
kuvauksellisia kiveksiä, mutta sylissäni oli jokelteleva ihmisentaimi.
Vanhempien miesten katseista erotin haikeata nostalgiaa, nuoremmat välttivät
katsomasta tulevaisuutensa kristallipalloon. Omat ikätoverini jakautuivat
kahteen leiriin sen mukaan, oliko heille vielä siunaantunut omia lapsia.
Sama
juttu kuin koiraa ulkoiluttaessa.
Kuljin valkoinen kylpytakki ylläni ja Ani
Maria sylissäni läpi sokkeloisten käytävien. Lopulta saavuimme hissiaulaan,
josta nousimme ylimpään kerrokseen. Koputin oven ja ojensin pienen nyytin
aviosiipalleni. Heini otti pienokaisen vastaan äidilliseen tapaansa. Minulle
jäi aikaa pukeutua ja osoittaa huomiota Lukalle, joka oli purnannut aamusta
lähtien kaikkia ja kaikkea vastaan. Suurin rikokseni oli ollut se, etten
ottanut häntä mukaan allasosastolle, vaan pojan oli ollut tyytyminen äitinsä
seuraan tämän pistäytyessä kylpylässä. Pukuhuoneen tädit olivat olleet äänekkäitä
ja runsasvartaloisia. Sellaisessa seurassa pikkumies oli tuntenut itsensä
pieneksi.
Osasimme hoitaa iltatoimet rutiininomaisesti.
Lapsukaiset eivät nähneet sitä kiirettä, joka
leijui kaiken toiminnan yläpuolella Damokleen miekkana. Ani Maria nukahti
äitinsä käsivarsille, Luka lisävuoteeseen, joka oli kasattu hotellihuoneemme
eteiskäytävään.
Kaadoin meille molemmille muhkeat pikarilliset Libanonin nektaria.
- Maistuuko?
- Aika tymäkkää.
Vaatii hieman hiukopalaa kyytipojaksi.
Heini
kävi komerolla ja väliimme ilmestyi lautasvalikoima pientä purtavaa.
Napostelimme niitä viinin kera, kunnes syömingit ehtyivät. Television
viihdetarjonta oli sekin niukkaa, joten vaihtoehdot kävivät vähiin. Loin
venytteleviä katseita siippani suuntaan.
- Vetäydytäänkö
mekin jo yöpuulle?
- Viiniä olisi
vielä jäljellä. Tämä on liian arvokasta pois kaadettavaksi.
Osasin
lukea rivien välistä.
Tänään emme välttämättä harrastaisi aikuisten omaa
kivaa. Lasten kaitseminen oli vienyt mehut passionhedelmästä. Tilalle
tarjottiin auringon paahtamista rypäleistä tehtyä juomaa, konsentroitunutta
keski-iän eliksiiriä. En edes yrittänyt peittää pettymystäni räplätessäni
puhelintani paremman tekemisen puutteessa.
Juuri
silloin se rupesi soimaan.
- Minun on pakko
vastata, jos se on työasioita.
Sen
sanottuani sonnustauduin kenkiin ja päällystakkiin. Riensin käytävää pitkin
hissiaulaan ja monta kerrosta alas kylpylähotellin ulko-ovelle, jonka
sulkeuduttua takanani sytytin vihdoin kaipaamani savukkeen. Valitsin
puhelimesta sen numeron, josta minulle oli soitettu. Kellonajan huomioon ottaen
kysymys tuskin oli puhelinmyyjästä.
- Marjut
Saariluoma.
- Täällä on Riku
Hietalahti. Tuota, te taisitte juuri äsken soittaa minulle.
- Niin tein. Et
taida muistaa minua?
- Jokin lamppu
hehkuu pääkopassa, mutta ei ota syttyäkseen.
- Olet kuullut
minun ääneni puhelimessa, tai niin sinun kollegasi Milla Fagerström kertoi. Hän
se juuri pyysi ottamaan sinuun yhteyttä.
Nyt mieleeni
palautui nainen, jolle olimme soittaneet Lukinmaan ja Nordénin entisiä
koulukavereita tavoitellessamme. Vuoden 1993 luokkakuvassa oli istunut
angoravillapaitainen blondi silmälaseineen.
- Syy, miksi soitan,
on se, että satuin mainitsemaan teistä yhdelle vanhalle koulukaverilleni. Me
istuimme iltaa ja tämä Lukinmaan tragedia tuli siinä puheeksi. Astan mieleen
juolahti eräs tavallista räikeämpi kohtaus Oulunkylän yläasteen käytävällä, kun
Lukinmaa ja Nordén rääkkäsivät erästä monnia. Kun Asta oikein pinnisti muistiaan,
hän osasi nimetä kiusatun henkilön nimen.
- Ja se nimi on?
- Marko Koski 7A-luokalta.
Neppasin savukkeeni pitkässä kaaressa kohti tuhka-astiaa.
- Kiitos vinkistä.
Tarkastamme tämän johtolangan erityisen suurella pieteetillä.
Suljin puhelun tuhahtaen turhautumistani.
Hetken asioita pohdittuani päätin polttaa
vielä toisenkin savukkeen. Tällä kertaa valitsin yhteystiedoista Millan
numeron.
- Moi, Riku. Mikä
hätänä?
- Meillä oli rouvan
kanssa oma tuokiomme, jonka muuan Marjut Saariluoma sattui keskeyttämään. Sinä
olit kuulemma se sentraalisantra, joka ohjasi puhelun minulle. Lämmin kiitos
siitä hyvästä.
Millan
nauru pulppusi jostain todella syvältä.
- Ihanaa kuulla,
että teilläkin on vielä romantiikkaa lapsista huolimatta. Synkimpinä hetkinäni
olen kuvitellut sinun kuivattaneen genitaalisi maustehyllylle pippurin ja
suolan väliin. Mekin vietämme parhaillaan hämäränhyssyä Karin kanssa, enkä ehtinyt
kuunnella tämän naisen avautumista. Tässähän ihan masentuu, kun tajuaa mitä on
mennyt tekemään.
- Älä suotta
masennu. Huomenna sinulla on siihen mahdollisuus. Saat käydä Marjut Saariluoman
luona, piipahtaa Oulunkylän yläasteen kansliassa ja perata läpi oppilaita
vuosien takaa. Ota ylös nimilistat kaikista yläasteen oppilaista ja käy ne läpi
väestötietojärjestelmässä. Kuka asuu missäkin, ja jos jollakulla olisi vaikka
nimi sattunut vaihtumaan. Ai niin, kerro vielä terveisiä päällikölle.
- Voi, kiitos. Minä
välitän terveiset suukkojen kera.
Poltin tupakan loppuun nautinnollisin
imaisuin.
Joskus oli paikallaan muistuttaa, kuka nokki
ylemmällä orrella. Jopa senkin uhalla, että tiesin Millan makaavan ylimmän orren
kukon kanssa.
Ja
olihan minulla vielä se omakin kana kynimättä.
***
Heräsin
siinä mielentilassa, jossa ruumis kaipaa virvoitusta ja sielu lepoa. Lasten
huudot kantautuivat vaativina, Heinin komennot ehdottomina. Kylpylähotellissa
vietetty laatuaika oli lähestymässä loppuaan, mutta ehtisimme vielä nauttia
aamiaisen ja piipahtaa allasosastolla. Molemmat vekarat tulisivat jatkamaan
päiväänsä isovanhempien hellässä huomassa, Heini ja minä omissa töissämme.
Maatessani
percale-lakanoiden välissä käsitin vetäneeni hatusta oikean arvan. Olin
hoitanut edellisenä iltana aviolliset velvoitteet kunnialla. Mukulat olivat
saaneet vesihupinsa ja emäntä kokovartalohierontansa.
Hyvä
palkittiin hyvällä.
Minulla oli lisenssi levätä ja kääntää kylkeäni.
Sängyssä piehtarointia häiritsi puhelimen soittoääni. Kaikista maailman
ihmisistä yhteyttä minuun penäsi Jokiniemen laboratoriomaestro Joel Ignatius.
- Huomenta, Riku. Minulla
olisi isoja uutisia.
- No, kakaise ne
ilmoille.
Joel
ryki kurkkuaan.
- Tammistonmäen
maisemista olemme saaneet tähän mennessä eristettyä 874 dna-näytettä. Valtaosa
näytteistä kuuluu ihmisen nelijalkaisille ystäville.
- Koirille?
- Niille ja
jänöjusseille. Oli siellä kaksi supikoiraakin mukana. Plus kettu.
- Wau.
- Kuuntele loppuun
asti. Myös Tero Lukinmaan autoa on tullut pyyhittyä kuin Vapahtajan
käärinliinaa. Ja lopulta meitä näyttää onnistaneen.
- Löysitte moottorista
karstaa?
Ignatius pidätteli sanojaan.
- Kyynisyys on
taitolaji. Nyt sinä kuulostat pelkästään juuri heränneeltä. Saimme kaksi
osumaa, jotka käyvät yksi yhteen. Ensimmäinen löytyi eräästä tupakantumpista sadan
metrin päästä tekopaikasta. Se oli poimittu talteen murhapäivänä yhtenä niistä
natsoista, jotka vaikuttivat tuoreilta.
- Ja sen toisen?
Joel antoi
sanojensa pudota alleviivatulla painotuksella.
- Uhrin autosta.
Tarkemmin sanottuna pelkääjänpuoleisen istuimen päänojasta.
Tunsin
kitalakeni kuivaksi, eikä yöpöydältä käteen osunut vichypullo tuonut helpotusta
asiantilaan.
- Sehän sekoittaa
pakan täysin uusiksi. Olisiko tekijä ollut Lukinmaan kyydissä heidän saapuessaan
murhapaikalle?
- Kannattaa ottaa
huomioon sekin mahdollisuus, että dna-näyte, tässä tapauksessa vajaan parin
sentin mittainen niskakarva, on saattanut törröttää paikoillaan hyvinkin pitkän
ajan.
- Siitä
dna-tuloksesta. Mitä tiedämme itse henkilöstä?
- Kantasuomalainen
geeniperimä vaaleaa karvoitusta myöten. Ei osumaa rikollisesta menneisyydestä. Joka
tapauksessa meillä on hallussamme raskauttava todiste.
Siemaisin kuplavettä poskiini turhan ahnaasti. Neste tuli takaisin ylös purskahtaen
leukapielille, lakanoille ja puhelimen näytölle.
- Voi luoja sinua,
Riku. Puhutko portugalia vai puklaatko oksennusta?
- Ime sykkivää.
Porejuoma vain solahti väärään kurkkuun. Eikä meillä mitään ässää vielä pakasta
löydy. Oletuksena on edelleen se, että tekijä olisi taksikuski, vantaalainen ja
jollakin tavalla Lukinmaan tuttavapiiriin kuuluva henkilö. Näillä
oletusarvoilla ketään on hankala ripustaa ristille siitä, että hän on sattunut
joskus istumaan uhrin kyydissä ja samoillut Tammistossa nortti suupielessään.
- Ei nortti, vaan
Marlboro light.
Pidättelin huokaustani.
Aina välillä tunsin syvää masennusta siitä
pedanttisuudesta, josta tekniikan väki oli tunnettua. Joel oli mukava heppu,
joka analysoi asiat turhan pieniksi atomeiksi. Ramille ja Millalle saattoi heittää
löysää läppää ilman pelkoa siitä, että Sigmund Freud osallistuisi keskusteluun viittaamalla
lapsuusaikojen yökasteluihin.
- Olipa dna-ketjun
takan piilevän henkilön savukemieltymykset sitä tai tätä, niin murhaaja se ei hänestä
vielä tee.
- Tarvitseeko minun
mainita, että teillä on nyt jotain kättä pidempää, jos löydätte sopivan
kellokkaan Tuhkimoksi?
- Ei sinun
tarvitse. Olette tehneet kovan urakan sillä aikaa, kun me olemme lyöneet päätä
seinään. Väärään sellaiseen. Teillä on tarjota jotain konkreettista ja te voitte
olla siitä ylpeitä.
Joel
Ignatius oli kuunnellut viimeisiä sanojani hiljaisuuden vallitessa.
Aivan kuin hän ei olisi ollut vakuuttunut
sanoistani.
***
Keltavihreä
tennispallo lensi matalassa kaaressa verkon ylitse ja Sampo Tähtinen palautti
sen viekkaalla rystylyönnillä takaisin. Tomi Railo ei ollut kehno vastustaja,
mutta ottelun mittaan oli tullut selväksi miesten keskinäinen paremmuusjärjestys.
Sampo hallitsi lajin Railon tyytyessä tekemään parhaansa. Sillä ei pitkälle
pötkitty. Tässä seurassa hänelle oli tarjolla pelkästään hopeaa.
Ratkaisevan ottelupallon jälkeen molemmat miehet laittoivat mailat
suojapusseihinsa. He kulkivat vaitonaisina pukuhuoneeseen ja sieltä saunan
lämpöön. Ylälauteella istuessa oli helpompi kohdata kylmä totuus. Railo heitti
löylyä vilkaisten samalla sivulleen.
- Ei meistä taida
olla pelikavereiksi.
- Ei taida. Ja
vielä vähemmän petikavereiksi.
Railo
nauroi omintakeisella tavallaan. Katkonaisesti, kuin pakotettuna.
- Sinusta ei kyllä pirukaan
ota selvää.
- On meillä sentään
sitten jotain yhteistä.
Tomi
Railon katse naulautui Sampon hikoilevaan käsivarteen, joka parhaillaan
toimitti lisää märkää kiuaskiville.
- Sinulla on
naistenmiehen maine, mutta missä ovat naisesi?
- Pieninä murusina
maailmalla. Entä omasi?
Railo
tuijotti lauteiden rakoihin.
- Kerran avasin
oven rakkauden tulla. Tulikin lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Sen jälkeen uksi
on pysynyt säpissä.
Sampo
käänsi ilkikuriset kasvonsa laudetoverinsa suuntaan.
- Pohjanmaan
poikia? Yksillä puheilla mennään, vaikka sydän märkänisi?
- Läheltä liippaa.
Sukujuureni ovat Satakunnassa, likellä Pohjanmaata. Kyllikki Saaren suohaudalle
on muutama peninkulma matkaa mummoni mökiltä. Paikan nimi on Salojensaari.
Pitkä hiekkatie, joka johtaa ei minnekään. Erämaajärviä, hakkuuaukeita ja
tutkimatonta rämettä. Yhtä karua kuin kotoisaakin.
- Nappaako siellä
kala koukkuun?
- Tuppihauet
etunenässä. Kyllä niistä aina keiton saa kyhättyä, teerestä jopa paistin.
Rauhoitusaikaa ei tarvitse noudattaa, kun vallesmannin virka on lakkautettu.
Lähimmät löytyvät Porista ja Kankaanpäästä, eikä sieltä asti tulla turhan
päiten käymään. Jokainen pitää huolen vain omista asioistaan.
Sampoa
nauratti.
- Viidakon laki.
Vahvimmat porskuttavat ja heikot sortuvat elon tiellä.
Railo
pysyi vakavana itsenään.
- Päinvastoin.
Luoja antoi meille elämän, Samuel Colt tasa-arvon. Vielä löytyy sydänmaita,
missä tuo fraasi ei ole pelkkä huoneentaulu.
- Kuulostaa lupaavalta.
Tie paratiisiin on päällystetty nikkelillä ja ruudilla.
- Tie
Salojensaarille on päällystetty pelkästään hiekalla ja soralla. Jos et usko, niin
tule itse käymään. Niissä maisemissa sielu lepää.
Sampo ei näyttänyt vakuuttuneelta.
- Me kaksi jossain syrjäisessä
eräpirtissä? Jos haluat avautua sinun seksuaalisuudestasi, voit tehdä sen tässä
ja nyt.
Tomi
Railon naurusta ei ollut tulla loppua.
Hän hytkyi riemusta heittäessään lisää löylyä
kiukaalle.
- On sinulla jutut.
Mistä ihmeestä sinä niitä oikein ammennat?
- Saan virtaa
voiton tunteesta. Naisten valloittamisesta, myydyistä autoista tai piestyäni vaikka
jonkun surkimuksen tennisottelussa.
- Yhtä uupuu.
Varhainen kevätaamu, pulputtava teeri ja savuava piippu.
- Niinkö meinaat? Happiness is a warm gun?
Railo kohautti olkapäitään.
- Toimii minulle,
miksi ei myös sinulle.
- Se jää
nähtäväksi. Mutta olkoon menneeksi, otan kutsun vastaan.
***
Panoraamaikkunoilla
varustettu pulpettitalo sijaitsi puistomaisen Yliskylänkaarteen varrella, mistä
avautui näkymä Degerön kanavaan. Pysäköimme auton kieltokylttiä uhmaten tien
varteen viranomaiskortin suomalla erioikeudella.
Postiluukusta oli turha tavata Kosken nimeä, sillä se oli muuttunut
Kuohukoskeksi, mikä oli tullut ilmi miehen taustoja selvitettäessä.
Kuten
paljon muutakin.
Oulunkylän yläasteella koulukiusattu Marko oli
saanut siipensä levitettyä sellaisiin korkeuksiin, joissa maisema näyttäytyi
alapuolella pelkkänä tilkkutäkkinä ja sen myötä tavalliset tallaajat maan
matosina, pieninä pisteinä taivaallisessa maalauksessa. Informaatioalalla
menestynyt visionääri asui suorastaan vaatimattomasti hänen varallisuuteensa
nähden.
Kolkutin oveen ripustettua merileijonaa.
Pitkän odotuksen jälkeen eteeni ilmestyivät soikeat
naisenkasvot.
- Te olette poliisista?
- Olemme. Ja sinä
lienet Markon puoliso Kati?
- Kyllä. Mieheni
odottaakin jo teitä.
Nainen viittoi meitä astumaan peremmälle tai pikemminkin
yläkertaan johtaville portaille.
Ne harpottuamme löysimme itsemme avarasta
salista, jonka ikkunat avautuivat kanavanpuoleiselle julkisivulle. Talon isäntä
istui takkatulen ääressä pikarillinen oranssia juomaa kädessään. Hän oli
kuullut saapumisemme kääntymättä puoleemme.
- Ilma on lämmin,
meri kolea. Sama toistuu joka ikinen kevät.
- Syksyllä se menee
päinvastoin. Meri lämmittää rannikkoseutua.
Marko
Kuohukoski joi pikarinsa tyhjäksi.
- Metamorfoosi,
joka tapahtui omassa elämässäni. Te ette kuitenkaan tulleet tänne kuullaksenne
menestystarinaani?
- Emme
varsinaisesti. Kuten puhelimessa mainitsin, meillä on tutkinnassa nämä mediassa
kohutut surmatyöt. Kaksi uhreista oli sinulle tuttuja kasvoja menneisyydestä.
Nordén ja Lukinmaa.
Talon isäntä otti sherrypullon pöydältä
kaataakseen itselleen lisää juomaa.
- Tuttuja nimiä
molemmat. Ja kun oikein pinnistelen muistiani, niin mehän törmäsimme toisiimme vanhoina
hyvinä kouluaikoina. Törmäsimme oikein kirjaimellisesti.
Milla käveli
ohitseni saliin ja istuutui lupaa kysymättä retrohenkiselle nojatuolille. Isäntä
oli pakotettu kohtaamaan kollegani kohtalokkaan katseen.
- Sinua kiusattiin Oulunkylän
yläasteella. Molemmat kiusaajasi ovat kohdanneet polkunsa pään. Nordénin hihaan
laskettiin kuolettava määrä myrkkyä, Lukinmaa sai yliannostuksen nikkeliä.
Marko
Kuohukoski tuijotti takassa hiipuvia kekäleitä.
- Se luoti tiesi
paikkansa.
- Voisitko
täsmentää?
- Karman laki. Tai
vuorisaarnan, ihan yhdentekevää. Hyvä palkitaan hyvällä ja vice versa. Joku kosti minun puolestani, enkä pane sitä lainkaan
pahakseni. Tervehdin tekijää hattu kourassa nöyrin mielin.
- Meiltä on tekijä
edelleen kateissa, mikä on myös vierailumme syy. Olisiko sinulla mitään
ajatusta siitä, kuka hän saattaisi olla?
Kuohukoski pudisti päätään.
- Harmillista. Vaikka
kuinka asiaa pohtisin, niin vastausta minulla ei ole antaa.
Milla kaivoi olkalaukustaan luokkakuvan
vuosikymmenten takaa.
- Marjut Saariluoma
todisti tapausta, jossa ylävartalosi peitettiin muovisella jäteastialla. Puhkesit
kyyneliin, josta Tero Lukinmaa sai revittyä lisää riemua sairaalle sielulleen.
Ketkä näistä oppilaista olivat silloin läsnä?
Sherrylasi
laskeutui tammiviiluiselle pöydälle.
Marko Kuohukosken kasvot olivat kuin vahakabinetin
mainoksesta. Jokin hänessä oli kuollut
heräämättä enää henkiin.
Kanavarannan
isäntä tarttui luokkakuvaan voimakkaalla otteella.
Hänen silmänsä liukuivat vanhojen aikojen
kasvoissa kiinnekohtaa hakien.
- Tekijää en osaa
nimetä. Mutta jos luotan intuitioon, niin voisin lukea pois jotkut näistä
pojista. Tehän etsitte nimenomaan miestä?
- Kyllä. Ole hyvä
ja kirjoita nimet paperille.
- En muista nimiä,
mutta voin ympyröidä kasvot.
- Teepä se.
Marko
Kuohukosken käsi ei pysynyt täysin vakaana kynää pidellessään. Luokkakuvassa
esiintyvistä pojista useimmat saivat vapauttavan sädekehän kasvojensa
ympärille. Kun kynä lopulta kirposi Kuohukosken kädestä, tein saman
laskutoimituksen kuin kuvaan tarttunut Millakin.
Viisi
poikaa oli jäänyt ilman kuulakärkikynän kosketusta.
***
Perjantai
oli hiljainen päivä autokaupalle. Veho Airportin automyyjät pitivät seuraa lähinnä
toisilleen, kunnes yksi toisensa jälkeen he liukenivat viikonlopunviettoon. Myöhäiseltä
lounaalta palattuaan myös Sampo Tähtinen lampsi myyntipäällikön toimistoon.
Matti
Nisonen katosi tulijaa arvioivasti.
- Taidan arvata
aikeesi. Millä verukkeella sinä ajattelit nostaa kytkintä?
- Railo kutsui viettämään
viikonloppua erämaamökilleen. Sinne on liki neljän tunnin ajomatka. Olisi kiva nauttia
saunaoluet ennen keskiyötä.
Nisosen
katse kävi jossakin Sampon selän takana.
Sampo ymmärsi vihjeen sulkien lasisen liukuoven
perässään. Hän istuutui vastapäätä esimiestään, jonka kasvoilta erottui kysyvä
ilme.
- En pidä itseäni
mitenkään erityisenä ihmistuntijana, mutta oudoksun teidän kahden orastavaa
ystävyyttänne.
- Ottelimme pari
erää tennistä. Kylvetin kollegan ja nyt hän hakee revanssia omalla
mukavuusalueellaan. Railo haluaa päästää pari kyyhkyä päiviltä ja valuttaa
niiden päälle boysenmarjahilloa. Jos mies ei muuten pääse pätemään, niin ehkä hän
kykenee kynimään siivekkäiltä höyhenet pois. Annetaan kaverille mahdollisuus.
Mikä siinä yhtälössä mättää?
- Teidän
ystävyytenne. Olette kovin erisorttisia ukkoja.
Sampo
mietti juuri kuulemiaan sanoja.
- Olisihan minulla
muutakin toimitettavaa. Vaan onhan noita viikonloppuja edessä, joten kai sitä
voi yhden viettää naavakuusien keskellä. Railo kehui tekevänsä koivunmahlasta
poolia kovalla peellä.
- Raittiusmiesten
lupauksiin ei ole luottamista. Puhuvat kuivin kurkuin, saranat voitelematta. Teiltä
saattaa vielä jäädä ne poolit juomatta.
Myyntipäällikön
sanoissa saattoi piillä totuuden siemen, mutta hänen
kädenliikkeestään ei voinut erehtyä. Nisonen
ei ollut pyynnöstä hyvillään, mutta antoi sille hiljaisen siunauksensa. Samalla
hän viittasi kohti liukuovea, josta sopisi liueta omille teilleen. Sampo
noudatti kehotusta ja luovi tiensä automyymälän puolelle. Hän iski Railolle
silmää merkiksi siitä, että lupa oli myönnetty. Tämä vastasi silmäniskuun
heiluttaen autonsa avaimia.
Parivaljakko
siirtyi valkoisella maasturilla Kehä Kolmoselle ja sitä kautta Vihdintielle. Kakkostielle
päästyään heidän edessään avautui maisema, joka erotti Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen.
Kulon polttamaa sekametsää, tiheää kuusikkoa ja ruohottuneita ojanpientareita.
Mäet ja laaksot vuorottelivat, mutta tasaista maalaismaisemaa sai odottaa Humppilaan asti, jota lähestyttäessä he
näkivät tuulilasin takana peltoaukeiden lisäksi niiden yllä riippuvia tummia
pilviä.
Rattia
pitelevä Tomi Railo vilkaisi viereensä.
- Lasitehtaan
kohdalla olen tavannut pitää taukoa jo oskarinkokoisesta lähtien. Sopiiko sinulle
tällainen järjestely?
- Jo vain. Minä
voin pistouvaa kaffet ja paakkelssit.
Railo
ohjasi maasturinsa valkoisen tiilirakennuksen eteläpäätyyn. Heti autosta
noustuaan myyntiedustaja pisti tupakaksi. Hän teki käsistään kupin, jonka sisälle
navakka tuuli ei yltänyt. Sampo otti taskustaan puhelimensa selatakseen netin
uutistarjontaa.
Tomi
Railo kurtisti kulmiaan.
- Häiritseekö tämä sinua?
Tupakointi?
- Ei millään
muotoa. Sen kun poltat.
- Et kuulosta
lainkaan vakuuttavalta.
- Jos olet saanut
itsesi tuon avulla vieroitettua tutista, niin mikä minä olen sitä
kyseenalaistamaan?
Railon
kasvoille nousi monimielinen virne.
- Kaikilla meillä
on korviketoimintomme. Minä imen tupakkia, sinä hypistelet puhelinta kuin viimeistä
oljenkortta. Tehdäänkö vaihtokaupat?
- Vaihtaisin
iPhonen vajaaseen malluaskiin? No, ehkä en kuitenkaan.
- Edes yhdeksi
päiväksi. Tai sovitaan, että saat luurisin takaisin illalla saunan jälkeen ja
minä pääsen puhaltamaan savua kuulaaseen kevätiltaan.
Sampo yritti
olla näyttämättä syvimpiä ajatuksiaan.
Niissä hän ajatteli tehneensä pahanpäiväisen
virhearvioin lähdettyään vastapäätä seisovan äärispeden matkaan. Yleinen
elämänkokemus oli opettanut hänelle, että omituisiin ehdotuksiin suostuessa oli
vaarassa astua kynnyksen ylitse sellaiseen kartanoon, josta ei olisi enää
ulospääsyä.
- Minun puolestani sinä
voit vaikka syödä tuon askisi. Sitä katsellessa minä juon olutta. Onko sinulla siellä
erämaamökissä yhtään bisseä komeron kätköissä?
Railo pudisteli
varovasti päätään.
- Ei ole. Koivunmahlasta
saamme hyvää juomaa. Isävainaan jäljiltä pitäisi löytyä sitä kaipaamaasi liuotinmyrkkyäkin.
- Pitäisi vai
löytyy?
Tomi
Railo kohautti olkapäitään.
Sampo Tähtinen teki oman siirtonsa. Hän käveli
mielenosoituksellisesti kahviomyymälään siirtäen oikealla kädellä tarjottimelle
kaksi kahvikuppia munkkeineen. Vasemmassa kädessään hän piteli olutlaatikkoa, jonka
oli napannut eurolavalta.
***
Sammalvuo
astui neuvotteluhuoneeseen kysyvän näköisenä.
Päällikön pälyilevä katse osui lopulta Millan
suuntaan.
- Joko te saitte
perattua sen viisikon taustat?
- Saimme.
- Mainiota. Keneltä
me lähdemme hakemaan sylkinäytettä poskesta?
Huoneessa
vallitsi täydellinen hiljaisuus.
- Ette ilmeisesti
löytäneet perfect matchia?
- Emme. Ainoastaan kaksi
kuollutta, eikä niistä elävistä olisi ollut näihin surmatöihin. Yksi miehistä
asuu tätä nykyä torikauppiaana Kokkolassa, toinen taas toimii opettajana yläasteella
ja se kolmas…
- Riittää. Luotan
teidän ammattitaitoonne. Otetaan pöydälle muut tutkintalinjat.
Milla
siveli korkeita poskipäitään.
- Siinä
Kuohukoskessa oli jotain piiloteltua pinnan alla. Katsoin miestä silmiin
saamatta vastakaikua.
Rami naputti
kynällä pöytälevyä. Tunnistin tutun rytmin, Sweet
dreams.
- Tyypillinen it-alan
ammattilainen. Tapittaa tiukasti ruutua, mutta väistelee kauniin naisen katsetta.
Milla
tuhahti ottaen luokkakuvan esille. Hän ojensi sen Sammalvuolle.
- Herättääkö tämä
sinussa mitään ajatuksia?
Päällikkö otti lukulasit rintataskustaan ja tutki oppilaiden rivejä hartaan
oloisena.
- Merkillepantavaa
on se, että kaikki nämä sädekehän ympärilleen saaneet pojat näyttävät hyvin
säyseiltä ja kilteiltä.
- Niin pitääkin. Kuohukoski
takasi heidän syyttömyytensä.
- Ja te tarkastitte
taustat ja ammatit myös heidän osaltaan?
- Japp. Puhtoisia
poikia porvarillisine ammatteineen. Joukosta ei löytynyt yhtään ammattiautoilijaa
ja ainoastaan yksi vantaalainen.
Sammalvuo laski luokkakuvan pöydälle.
- Mitä se
vantaalainen toimittaa leipätyökseen?
Milla
selasi muistiinpanojaan.
- Hän taisi olla jonkin
sortin myyntiedustaja.
Päällikkö siirsi katseensa minua kohden.
- Ja hänen
edustamansa yritys on mikä?
- Katsotaan.
Googletin
nimen saaden useita eri vaihtoehtoja. Tomi Railo oli uransa aikana saattanut edustaa
moniakin yrityksiä, mutta eniten osumia antoi yksi ja sama liikeyritys.
Veho
Airport.
Tuijotin vuorotellen puhelimeni ruutua ja kysyviä
katseita.
- Toivottavasti kenelläkään
teistä ei ole tänään kiirettä kotiin.
Rami
otti puhelimen kädestäni näyttäen sitä Millalle ja Karille.
Tilanne oli nöyryyttävä tutkintamme kannalta, eikä Sammalvuo tehnyt sitä
ollenkaan helpommaksi ottaessaan ohjat omiin käsiinsä.
- Annetaan määräys Railon
kiinniotosta epäiltynä kolmeen murhaan ja hautarauhan rikkomiseen. Telekuuntelu
välittömästi käyntiin ja suoritetaan kotietsintä kaikkiin mahdollisiin kohteen
hallitsemiin kiinteistöihin. Käytetään tarvittaessa kotietsinnän tukena
viivytysperustetta. Dna-näyte pikana labraan, päivystäkööt siellä vaikka yötä
myöten. Mitä tähän sanoo herra Hietalahti?
Yritin
olla näyttämättä mielentilaani, jota ei olisi voinut kuvailla millään säädyllisillä
sanakäänteillä.
- Eipä tuohon ole
paljon lisättävää. No, jos me vielä vertailisimme tämän Railon passikuvaa niihin
valvontakameroiden poseerauksiin. Marko Kuohukoskellakin voisi olla oma sanansa
sanottavana heidän yhteisestä henkilöhistoriastaan asian saamien uusien
käänteiden valossa. Joka tapauksessa meidän pitää koota nopeasti kasaan
operatiivinen ryhmä. Vai teemmekö kaiken tällä kokoonpanolla?
Sammalvuon olkapäät laskeutuivat toivotulla tavalla.
- Ette helvetissä. Varaa
käyttöösi operaatiohuone, josta käsin johdat tapahtumia.
Ramin
aataminomena heilahti kellarista kattokerrokseen ja takaisin.
- Joku saa toimittaa
meille pikaisesti evästä ja emalisen keijan.
***
Valkoinen maasturi kulki rivakkaa vauhtia kapealla hiekkatiellä, joka
halkoi jumalanhylkäämää takametsää. Sampo ei voinut olla huomaamatta vierellään
istuvan kuljettajan paikallistuntemusta. Railo osasi ennakoida serpentiinitien
jyrkimmätkin mutkat ja rospuuton aiheuttamat kuopat. Mies nautti silminnähden
sompaillessaan rattia kuin kyseessä olisi ollut rallikilpailun pikataipale. Tuttu
mökkitie oli varmasti se paras paikka ottaa maasturista mittaa, kunhan vastaan
ei sattuisi mitään estettä.
- Täällä ei taida liikkua
satunnaisia ulkoilijoita?
- Kuinka niin?
- Voi tehdä aika
juttantutaa, kun pari tonnia saksalaista autoteollisuutta törmää verryttelypukuiseen
sauvakävelijään.
- Niin varmasti
tekisi, jos täällä olisi sellaisia. Eipä ole näkynyt yhtään kulkijaa pariin
vuosikymmeneen. Tämä tie johtaa vain minun tontilleni, siitä eteenpäin on
jatkettava apostolinkyydillä.
Sampoa
harmitti, ettei Railo höllentänyt kaasujalkaansa ollenkaan.
- Mutta silti. Kai
tässäkin pitäjässä kansa käy vielä marjassa ja metsästämässä?
Railo
käänsi katseensa tuulilasin takana avautuvasta maisemasta Sampon puoleen.
- Tähän vuodenaikaan?
Olet sinä melkoinen humoristi.
- Pidä nyt hyvä
mies yleisön pyynnöstä edes tuo huvudisi kohti kokkaa. Olisi perin vittumaista
odottaa ojanpohjalla apua pari vuosikymmentä.
Railo ymmärsi
rauhoittaa hurjasteluaan.
Se saattoi johtua siitäkin, että he olivat
tulossa määränpäähänsä.
Erämaajärven rannalle pykätty mökki sulautui
maisemaan niin hyvin, ettei Sampo huomannut sitä ennen kuin he saapuivat korkealla
kalliolla sijaitsevalle pihamaalle. Rakennus oli hirrestä pinottu
yksikerroksinen tupamökki, jonka terassi avautui järvensuuntaisesti. Isännän
elkein Railo käänsi Mercedeksen tulosuuntaansa siten, ettei auto pilaisi näkymiä.
He
nousivat autosta ja kantoivat kantamuksensa terassille.
Tomi Railo sytytti savukkeen, Sampo Tähtinen
avasi oluttölkin. Niillä ei voinut skoolata, mutta miehet tekivät käsillään
samansuuntaisen eleen.
- Hienot on puitteet.
- Nykyajan
mittapuulla huonot, pieni tupa ja vähän mukavuuksia. Aina metsältä palatessa tämä tuntuu silti
suoranaiselta palatsilta. Pehmeä vuode, takkatuli ja sauna. Tätä nykyä jopa
sähköliittymä ja porakaivo.
- Pehmeä vuode? Et
kai vain tarkoita parisänkyä?
Railo
otti tupakan suusta nauraakseen kysymykselle.
- Tuvassa ei olisi
sellaiselle ylellisyydelle tilaa. Kerrossängylle on ja se on pykätty samoista
hirsistä kuin itse rakennus. Kestävää tekoa, mutta yläpetiin kapuaminen vaatii tiettyä
notkeutta. Kaljaveikkona saat kunnian kuorsata alapunkassa.
Sampo
rutisti tölkkinsä kasaan.
- Valmista tuli. Selvinpäin
vedän sata leukaa, lärveissä viisikymmentä. Yläpeti ei tuota minulle mitään
ongelmia, mutta sinä olet isäntä ja valitset toki oman leposijasi. Nuku
ylisillä, jos mielesi tekee.
Tomi
Railo hymyili väkinäisesti.
- Tietäisitpä
kuinka uni maistaa millä tahansa pedillä, kun olet samoillut lintumetsällä aamun
ensi hetkistä alkaen. Kaikki se tihenevä odotus, kaikki se jännitys. Urbaani keskikaljacowboy
saa silmiinsä uuden kipinän odottaessaan teeripaistin kypsymistä hiilloksen
päällä.
- Näen jo itseni
istumassa pihkaisen kannon päällä hiiltyneen kevätuhrin luita järsiessäni. Voisin
viettää tulevaa iltaa myös Hotelli Vantaan Tulisuudelmassa puristaen kukkakuvioiseen
mekkoon verhottua naisenpakaraa. Tietysti minä koen enemmän hekumaa sylkiessäni
suustani hauleilla suolatun kanalinnun jänteitä ja sulkia.
Tomi Railo sammutti savukkeensa laittaen
tumpin lasipurkkiin.
- Joskus on hyvä
rikkoa rutiinejaan. Luulisin tämän eräreissun koituvan sinulle sellaiseksi,
jonka muistat vielä Terhokodissakin.
Hirsimökin
isäntä avasi oven ja he astuivat vihdoin talon sisäpuolelle. Tupa oli
tummanpuhuva ja vaatimaton, mutta piti sisällään kaiken oleellisen kahden
metsämiehen tarpeita ajatellen. Sampo Tähtinen nyökkäsi hyväksyvästi nähdessään
kerrossängyn, pirttipöydän ja jääkaapin, jonka vieressä oli liesi keittolevyineen. Vasemmalla laidalla erottui tiilistä muurattu
takka ja terassilta oli kulku pesutiloihin ja saunaan. Kyllä täällä kelpaisi
viettää yön ja toisenkin.
***
Operaatiohuoneen
tunnelma oli niin tiheä, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. Milla
Fagerström siirteli pöydällä olevia papereitaan merkkinä siitä, että hänellä
oli jotain uutta tiedotettavaa.
- Junkkarinkaaren
varrella olevaan asuntoon on juuri tehty kotietsintä. Kohdetta ei ole löytynyt sieltä,
mutta sen sijaan paljon evidenssiä näihin murhiin liittyen. Railon
hallitsemasta huoneistosta on takavarikoitu perinteinen pöytäkone sekä
kannettava läppäri. Molemmista on saatu viitteitä murhatöihin. Railo on vieraillut
aktiivisesti Rikosnetin sivuilla, ja tiedostokansioista löytyvät alkuperäiset kopiot
näistä julkisuuteen levinneistä kirjotuksista. Sanalla sanoen meillä on tekijä
käsissämme.
Ramin
ylimielinen katse pysähtyi Millan kohdalle.
- Käsissämme?
- Jos konkretiaa
vaadit, niin ainakin kiinnioton päässä siitä. Pallo on siirtynyt tutkinnanjohtajalle
eli Rikulle.
Huomasin
olevani molempien kollegoideni katseiden kohteena.
- Viimeisin
elonmerkki Railosta on hänen työpaikaltaan varhain iltapäivällä. Sen jälkeen
puhelin on pysynyt sammutettuna.
Milla nosti
puhelimen korvaansa vasten valittuaan numeron, jonka hän oli poiminut
tietokoneen ruudulta. Puhelun aikana virkasisar antoi silmiensä kertoa, että
olimme jonkin äärellä. Hän keskusteli rauhoittavin äänenpainoin, ilmeisesti
peittääkseen vastapuolelta asian merkityksen.
- Langan toisessa
päässä oli Matti Nisonen, Veho Airportin esimies. Hän tiesi kertoa kohteemme
lähteneen erämaamökilleen. Eikä siinä kaikki, mukanaan hänellä on Sampo
Tähtinen.
Kiroilin ääneen peittämättä syvimpiä tuntojani.
- Voi vittujen
kevät. Pyysin sitä shemeikkaa katsomaan hieman ympärilleen, en esittämään mitään
sherlokkia. Jos Railo pääsee selville tästä meidän yhteydestämme, niin Sampo on
seuraavana jonossa.
Rami
katsoi minua lakikorkeudestaan surullisin silmin.
- Eikös tämä ystäväsikin
asu jossain Junkkarinkaaren likellä?
- Keikarinkujalla,
kuinka niin?
- Autokauppiaat
ovat siinä tapauksessa toistensa naapureita. On siinä yksi liikenneympyrä
välissä, mutta silti.
Pääni
sisäpuolella pyöri muistikuva, jossa olimme viettäneet rentoa lauantaita kerrostalon
parvekkeella. Minulla oli ollut tupakka suussani, Sampolla ei. Olisiko Railo saattanut
seurata meitä vastapäisen talon suojista?
Ja oliko
se saanut hänet laatiaan oman käsikirjoituksensa, jonka casting pitää
sisällään Sampo Tähtisen roolisuorituksen.
Ellemme
me ehtisi tapahtumien edelle.
- Onko
operatiivinen ryhmä kasassa?
Milla aprikoi
vastaustaan.
- Porukka taitaa
paraikaa odottaa lähtökäskyä tietämättä ilmansuuntaa. Pitäisi varmaan selvittää
se saman tien.
Milla
soitti KRP:n tiedusteluyksikköön, jonka kokoonpanosta oli turha hakea raamikkaita
alfauroksia. Sen sijaan he osasivat yllättää kyvyllään etsiä silmänräpäyksessä mitä
ihmeellisimpiä taustatietoja. Tomi Railon hallinnoima kiinteistö Satakunnan
Salojensaarilla löytyi muutamassa minuutissa. Erämaamökki sijaitsi järven
rannalla, kaukana muusta asutuksesta.
Pakkokeinolain suomilla valtuutuksilla otin yhteyden teleoperaattoriin
selvittääkseni Sampo Tähtisen nykyisen sijainnin.
Tulos
tuki meidän olettamuksiamme.
Miehen liittymä eli ja voi mainiosti juuri
sillä karttaruudulla, mitä Milla oli ounastellutkin.
Tartuin puhelimeeni vapisevin käsin ja valitsin Sampon numeron.
***
Sampo
Tähtisen puhelin olisi soittanut Just a
gigoloa, ellei Tomi Railo olisi hetkeä aikaisemmin mykistänyt pirttipöydälle
jätettyä viestikapulaa. Ruudussa näkyvä soittajan yhteistieto, Riku Ricardo kertoi kaiken oleellisen. Sinivuokot
olivat nousemassa pitkän talven jälkeen roudasta ja niiden terälehdet
kutittelivat jo varpaita.
Tomi
Railo sijoitti mökkivieraansa yhteydenpitovälineen yläpatjan alle ja otti tyhjäksi
jääneille käsilleen jääkaapista kaksi huurteista olutlieriötä. Ne mukanaan hän
kulki terassin kautta saunan pukutiloihin. Riisuuduttuaan itsensä Railo astui varsinaiseen
löylyhuoneeseen.
Sampo istui
lauteiden ylisillä olkapäät kumarassa.
- Pääsit sitten
tulemaan?
- Takka ei meinannut
ottaa syttyäkseen, mutta nyt siellä roihuaa jo lupaavasti. Maistuuko miehelle mallasjuoma?
Sampo
otti molemmat oluttölkit vastaan hämmennystään peitellen.
Absolutisti isäntä tarjosi alkoholia runsaalla
kädellä, oikeastaan jopa kahdella.
- Kappas, kappas.
Tattista vaan, vaikka omiahan tässä juodaan.
- Ole hyvä vain. Rentoudutaan,
jotta saamme aikaisin unen päästä kiinni. Aamuviideltä pitää olla täydessä
iskussa laavupaikalla. Oikeastaan meidän olisi viisaampaa yöpyä siellä paikan
päällä, ettei aikamme tuhraannu siirtymiseen.
Sampo
ihmetteli juuri kuulemiansa sanoja.
- Miksi jättää näin
hyvä mökki? Oravat uinukoot sammalvuoteillansa, minä suosin untuvapatjaa ja
timpurin nikkaroimaa sateensuojaa.
- Mukavuuksista
meidän ei tarvitse tinkiä. Paikallinen metsästysseura on yhdistänyt voimansa talkootyöllä,
jonka tuloksena otollisimmille pyyntimaille on noussut näyttävä laavu, kota ja ulkohuussi.
Syksyllä siellä on tunkua heijastinliivimiesten kokoontuessa jahtiin, mutta nyt
siellä ei parveile edes hyttysiä. Yö aarnimetsässä on äärimmäinen kokemus, jonka
kruunaa varhainen herätys lintumetsälle.
- Äärimmäinen kokemus
tai äärimmäinen vitutus, viisari saattaa pysähtyä myös jälkimmäisen kohdalle.
Tomi
Railon virnuilu kohosi uuteen lentoonsa.
- Otetaan sinulle matkaan
poolia kovalla peellä, isävainaan reseptillä sekoitettua tislettä.
Koivunmahlaa, korpikuusenkyyneltä ja raikasta lähdevettä. Sellainen nektari
vaatii oikean ajan ja paikan, kuten Pappilanniemen ja juuri tällaisen kevätillan.
Sampo
pudisti olkapäiltään löylyhuoneen lämmön nostattamia vesipisaroita.
- Aamulla voisimme ajaa
pelipaikoille autolla sikeiden unien jälkeen.
- Vaan kun emme voi.
Sinne päästäkseen tarvitaan venettä ja uhrimieltä. Olen sen verran luterilainen
luonne, että työ ensin ja sitten vasta huvi. Jos me hieman kastamme kenkiämme rantakaislikossa,
niin olemme tuota pikaa laavunuotion ääressä laulamassa rippileirin
ikivihreitä. Ukki teki tunkion eteiseen, Hän
hymyilee kuin japsi ja mitä kaikkia niitä oikein olikaan.
- Olihan niitä. Ja
on minullakin seikkailumieltä. Mennään metsään samoilemaan, mutta yhdellä ehdolla.
- Anna tulla.
- Palataan heti
jahdin jälkeen tänne kunnon pahnoille.
Railo
ojensi jäntevän käsivartensa ja he löivät asiasta kättä.
Saunat oli saunottu, puheet pidetty. Erämaa
kutsui katajaisen kansan kruununprinssejä. Miehet huuhtoivat iholle kohonneet
hikipisarat sekoituksella, jossa oli yksi osa Porin Matin tulikuumana porisevaa
keitosta ja kolme osaa viileää porakaivovettä. Sampo nautti terassilla saunaoluensa
loppuun isännän pakatessa mökin sisätiloissa tykötarpeita leiriytymistä ajatellen.
Kun
Railo vihdoin ilmestyi oviaukosta, hänen vieraansa hämmästeli kantamusten
suurta määrää.
- Tässä on
molemmille kaikkea mahdollista mukavuutta. Ei kuitenkaan kantamisen mukavuutta.
Sen sanottuaan Railo viskasi osan kuormasta Sampolle.
Reima isäntä otti suunnakseen erämaajärven
rannan ja Sampo seurasi miehen jalanjälkiä. Siellä heitä odotti oranssinhopea
pulpetti-Buster, joka oli varustettu Yamahan nelikymppisellä perämoottorilla. Railolle
ei tuottanut ongelmia liu’uttaa alumiinivenettä vesille ja tarttua rattiin.
Sampo sen sijaan tunsi olonsa huteroksi istuessaan kaltevalla alustalla, jossa
takamus sai kyytiä veneen nostattamien aaltojen myötä. Veneen tylppä keula
halkoi kitukasvuisten mäntyjen valtaamaa korpimaisemaa, kunnes he saapuivat järven
pohjoislaidalle.
Nyt
Tomi Railo pääsi esittämään oman bravuurinumeronsa.
Hän ohjasi Busterinsa rämettyneeseen
joenuomaan raivolla, jota Sampo ei voinut olla ihailematta. Kaakkurit
kaakattivat, kurjet huusivat ja korskea ruorimies jodlasi kuin alppijääkäri
hääyönään. Mielipuolinen venematka jatkui korpikannaksen toiselle puolelle, missä
heidän edessään siinsi avarana odottava järvenselkä. Railo kiihdytti vauhtia
kapeassa joessa. Busterin pohja tömisi pohjaa vasten, mutta piti pintansa. He pääsivät
plaanissa järvelle ja siellä aina suojaisaan lahdenpoukamaan, jota koristi yksinäinen
lintutorni.
Tomi
Railo suuntasi veneensä kokan kohti lahden kätkössä näkyvää kaislikkoa. Keulan
liukuessa rantaviivan pohjamutiin hän komensi Sampon avukseen irrottamaan
moottorin ja kääntämään pulpettijollan ylösalaisin. Hommassa ei ollut mitään
järkeä, sillä huomenna he palaisivat takaisin tulosuuntaansa.
Vai
palaisivatko?
Sampo Tähtisen mieleen oli juolahtanut epäilys
siitä, kuka ohjasi purtta ja mihin suuntaan. Naisten kanssa askarrellessa
lopputulos oli aina joko matti tai patti. Herra Railon shakinpeluun sääntökirja
oli kuin haihtuvalla musteella tuhrittu hepreankielinen raapustus, joka ei
noudattanut mitään yleisesti tunnettua runomittaa.
Illan isäntä viittoi vierastaan seuraamaan
itseään kapeita pitkospuita pitkin metsän siimekseen, josta löytyi monia
risteäviä kinttupolkuja. Raskaan talsimisen jälkeen he saapuivat pienelle
metsäaukealle, joka vastasi täysin Railon kuvausta. Laavu, kota ja ulkohuussi
edustivat hyvän kirvesmiestaidon kädenjälkeä, eivätkä ne olleet ajan
patinoimia.
Railo
viittasi kädellään kodan suuntaan.
- Lapinäijien maja käy
meille mainiosti. Mennään yksillä tulilla.
- Jo vain se sopii.
Miehet astuivat taidokkaasti kyhättyyn
rakennukseen, jonka keskellä sijaitsi kookas tulipesä ja seinää kiersi
laudoista naputettu istuinlavitsa. Yöpymistä ajatellen kuusikulmaisen kehikon
kahdelle sivulle oli tehty levennetyt kulmat, joiden avulla makuupusseissa
saattaisi uinua suorin vartaloin.
Nopea
nukahtaminen ei ollut Railon suunnitelmissa.
Hän sytytti valmiiksi kyhätyn tulipesän
parilla pitkällä tikulla ja kaivoi rinkastaan lupaamansa koivunmahlatisleen.
Sampon hörppiessä tulilientä Railo otti esille puolitoista kiloa huolella
marinoitua Hereford-härän sisäfilettä. Sopivaa hiillosta odotellessaan he
vajuuttivat niin savukerasiaa kuin viinapulloakin. Railon kunnostautuessa pelkästään
savurenkaiden puhalteluun kutsuvieras sai kunnian humaltua ihan itsekseen.
Sampo osoitti juomapulloaan.
- Tällainen
kuivempi valkoviini ei ihan toimi aterian kyytipoikana. Olisiko sinulla mitään muuta
kostuketta sisäkumin kastikkeeksi?
Railo
noukki rinkkansa pohjilta pari oluttölkkiä.
- Loppasuu on hyvä
ja ottaa, jos suuta noin naksaa. Mutta nyt me pojat laitetaan läskit tummumaan.
Railo leikkasi veitsellä neljä reilunkokoista
pihviä ritilälle. Hän seurasi herkeämättä lihan kypsymistä kääntäen välistä pihvejä
haarukallaan.
- Medium vai
welldone?
- Rosé miinus.
- Pidä hyvänäsi!
Sampo sai kertakäyttölautaselleen kaksi tuhtia
pihviä, joiden piteleminen tasapainossa oli haastavaa siitäkin huolimatta, että
hänen oli onnistunut kaataa huomaamatta lähes kaikki viinakset kodan lattialle.
Asetelmassa
ei ollut enää uskottavuuden rippeitäkään jäljellä.
Tomi Railo ei olisi omana itsenään tarjonnut edes
viinantilkkaa, kokonaisesta pullosta nyt puhumattakaan.
Sampo
näki edessään miehen, joka kävi läpi jonkinlaista epämääräistä muodonmuutosta.
Tylsän myyntiedustajan valjuille kasvoille oli noussut uusi hehku hänen
ottaessaan kantamuksistaan teknisiä vempaimia. Mies kokosi pystyyn
kolmijalkaisen jalustan, johon hän kiinnitti kameransa. Apparaatin linssi oli
suunnattu kohti Sampoa ja sokerina rinkan pohjalta löytyi nivaska papereita,
jotka Railo ojensi kohteliaasti hiilloksen ylitse silmiään räpyttelevälle
Sampolle.
- Nämä sinun pitäisi
nyt lukea isolle yleisölle naama näkkärillä. Kykenetkö humalaltasi?
- Tokkopa. Voin
kyllä tehdä näistä sievän rullan ja työntää sen sinun tulevaan
vankilalompakkoosi.
Railo
ei pidätellyt nauruaan.
- Miksi minut
vankilaan laitettaisiin? Haluan ainoastaan kertoa kansalle, millaisia mätämunia
meidän keskuudessamme kulkee.
Sampo
selasi nopeasti paria ensimmäistä liuskaa.
- Nimet, osoitteet
ja yhteystiedot. Tuomionsa kärsineitä surkimuksia, jotka ovat vapauduttuaan
perustaneet perheitä ja valinneet kapean kinttupolun. Kenelle sinä luulet kostosi
kipeimmin osuvan, heidän vaimoilleen vai lapsilleen?
Railo
ei katsonut asiakseen vastata kysymykseen, sillä hänellä riitti puhdetöitä
laitteiden ja kaapelien yhdistämisessä.
Sisäfileetä
nieleskellessään Sampo huomasi tuijottavansa kolmea silmää. Yksi niistä oli
mustanpuhuvan ysimillisen piippu.
***
Skoda
Octavia ei ollut nopein mahdollinen kulkuneuvo, mutta sen katolle magneetilla kiinnitetty
sireenivalo antoi meille mahdollisuuden ajaa ohituskaistaa ilman edessä hidastelevia
kiusankappaleita. Ainakin teoriassa. Todellisuudessa me kohtasimme tuon
tuostakin lippalakeilla koristeltuja jokamiehiä, jotka purkivat arkisia ahdistuksiaan
antamatta meille tietä.
Milla
ei tuntenut käsitettä autoraivo hänen sietäessään edessämme jumittavia
jääräpäitä. Ja juuri siksi hän oli ratissa minun tai Ramin sijaan.
Otin
puhelimen kouraani ja kuulin Sammalvuon tutun rykäisyn.
- Kuules, Riku.
Soita heti niille Rikosnetin ylläpitäjille. Nyt on piru merrassa!
- Mitä tarkoitat?
- Se selviää
sinulle tuota pikaa, kun teet mitä pyysin.
Noudatin esimieheni ohjetta ja valitsin Henri Airaksisen numeron.
- Riku täällä. Mikä
hätänä?
- Esimiehesi vaatii
meidän julkaisevan suorana lähetyksenä sellaista materiaalia, joka rikkoo
kaikkia mahdollisia lakipykäliä. Joku humalainen jurpo haluaisi luetella
nettisivuillamme tuomittujen ja vapautettujen murhamiesten nimiä mainiten myös heidän
nykyiset ammattinsa, osoitteensa ja puhelinnumeronsa.
- Löytyykö tälle
humalikolle papin antama ristimänimi?
- Kyllä löytyy,
Sampo Tähtinen.
Minun
oli mietittävä tarkoin sanojani.
- Pidätkö sinä
minua ystävänäsi?
- Jos laajalla
harpilla vedetään, niin kai sinä jonkinlainen ystävä olet.
- Kyllä vai ei?
- Hemmetti sinun
kanssasi. Lopullinen vastaukseni on nihkeä kyllä.
- Hyvä. Tämä
Tähtinen kun sattuu olemaan minulle hyvin läheinen ystävä. Minä olen mokannut
raskaasti ja Sampo on saanut kärsiä virheistäni. Siitä on tehtävä loppu. Sinä
pidät sen linjan avoimena, vaikka mitä tulisi.
Henri
Airaksinen ei päästänyt minua helpolla.
- Oikeusjuttuhan
siitä seuraa. Tämä undulaattisi laulaa parhaillaan nuotteja, jotka eivät ole
kotoisin Koraalikirjasta, vaan oikeuden pöytäkirjoista. Jos minua tullaan
syyttämään tietovuodosta, niin vedän sinut mukanani rikintuoksuiseen
suonsilmäkkeeseen. Tämä puhelu on sivumennen sanottuna nauhoitettu ja sinut on siten
korvamerkitty. Vieläkö haluat jatkaa valitsemallasi tiellä?
- Tässä mennään
kirjaimellisesti tuhatta ja sataa kohti tuntematonta. Saat sanani.
- Olkoon menneeksi.
Jos syöt sanasi, niin sinua odottaa viimeisellä ehtoollisella tämä nauhoitettu äänite
öylätin muodossa. Minulta löytyy tarvittaessa viiniäkin palan painikkeeksi.
Olisin
halunnut vastata samalla mitalla, mutta puhelimeni koputti jo uutta puhelua.
Suljin entisen keskustelun siirtyäkseni uuteen.
- Lepistö
Kankaanpään poliisista. Mikä mahtaa olla teidän positionne?
- Lempäälän
Ideapark jäi juuri taaksemme.
- Asia selvä. Ehditte
tänne puolessatoista tunnissa ja perille menee vielä puoli tuntia lisää.
Millaisella kalustolla te liikutte?
- Juuri
sellaisella. Sinisellä Octavialla, jota kollegani Milla ajaa. Teillä tuskin
tulee ongelmia erottaa sireenillä varustettua koslaa maajussien traktoreista.
Luulin
puhelun päättyneeksi, mitä se ei ollut.
- Tuota, onko
teillä iskuryhmä valmiina?
- He ovat jo matkalla
kohdepaikalle. Karhuryhmän taktinen esikunta vastaa iskusta, ja he päättävät voimakeinojen
käytöstä. Meidän jäljestä saapuvien osaksi jäävät pelkät jälkitoimet.
- Jaa, tuli vain
mieleen sellainen vaihtoehto, että tämä kohdehenkilö saattaa ottaa ritolat ja
siellä Salojensaarilla riittää erämaata joka suuntaan. Helikopteri olisi
varmasti hyvä apu siinä tapauksessa.
- Kyseessä on
panttivankitilanne, joten Karhu könyää paikalle niin sensitiivisesti kuin
mahdollista. Lähellä pörräävä helikopteri voisi laukaista tilanteen sijasta
aseen.
Lepistö
ei luovuttanut helpolla.
- Kai meidän
pitäisi sopia marssijärjestyksestä, jos saamme yllättäen kontaktin tekijään?
- Niin varmaan
pitäisi. Nyt minulla olisi muuta toimitettavaa, joten laaditaan ne pelisäännöt,
kun olemme pitäneet ensin pienen aivoriihen eri mahdollisuuksista.
Laitoin
puhelimen äänettömäksi.
Millan katse tutki minua taustapeilin kautta.
- Riku, jäitä
hattuun. Ota mallia Skodasta, kone käy ylikierroksilla, mutta jäähdytys estää
moottoria leikkaamasta kiinni.
- Puhut vähän,
mutta asiaa. Mielessä vain pyörii liikaa asioita, joihin en tiedä vastausta.
- Kuten?
- Tomi Railon
motiivi murhatöihin näin pitkän ajan jälkeen. Olisiko lääkäri todennut
ikäkausitarkastuksessa tappavan syövän tai jotain muuta yhtä ikävää?
Rami
kääntyi taaksepäin kohdistaen katseensa minuun.
- Minulla sattuu
olemaan tuosta aivan omakohtaista kokemusta. Juuri siksi en osta tuota
ajatustasi. Kuoleman miekan heiluessa pään päällä oppii arvostamaan kaikkea
elämää.
- Mennään siis
seuraavaan dilemmaan. Jos Railon harrastus on murhamiesten murhaaminen, niin tekisikö
hän saman vitsejä viljelevälle työkaverilleen?
- Kolmen murhan
jälkeen en epäilisi sitäkään mahdollisuutta. Asioiden epäröinti ei taida kuulua
kohteemme sanavarastoon. Hän tekee, mitä lystää ja sitä lystiä hänellä on viime
aikoina pidellyt.
Milla
siirsi otsalleen pudonneita kutreja.
- Omituista, että
Railo toimii nyt näin suoraviivaisesti. Sama mies, joka on harhauttanut meitä
naamioilla, peileillä ja savuilla.
- Kai hän huomasi
joutuneensa umpikujaan.
Ramin
matala ääni kaikui auton sisätiloissa pahaenteisesti.
- Suunnitelmallisesti
toimiva rikollinen ei jättäydy tahallaan umpikujaan, vaan pyrkii aina luovimaan
sieltä tiensä ulos. Olisi perin omituista, jos Railo vahvistaisi säännön
poikkeuksella.
***
Karhuryhmän
esimies Tobias Eklund kuunteli Virve-verkon suljetusta ryhmästä odottamiaan tietoja. Kohteen auto oli kyllä paikalla, mutta rakennuksesta
ei erottunut merkkejä kenenkään läsnäolosta. Kärkiryhmä eteni taloa kohden kahden
koirapartion tukemana. Nelijalkaisista ystävistä oli moneen, nyt ne saivat
toimia nuuskimisen ohessa mahdollisten ansalankojen laukaisijoina ja
katseenvangitsijoina.
Jos
kävisi kuin Pihtiputaalla puoli vuosisataa aiemmin, kunniamerkit myönnettäisiin
postuumisti märkäkuonoisille schäfereille ja konstaapelit saisivat jatkaa kohti
uusia seikkailuja.
Radiopuhelinliikenne
pysyi kiusallisen mykkänä.
- Kärki, Topi.
- Kärki kuulee.
- Onko talo
hallussa?
- Täällä painitaan
parhaillaan, mutta vain lukkojen kanssa. Kohde on mitä ilmeisimmin poistunut
paikalta.
- Hän voi olla
edelleen sisätiloissa. Nyt niitä ruutuja säpäleiksi. Kuuleeko Topi?
- Kärki, Topi. Minulla
on absoluuttinen sävelkorva. Kyllä minä kuulen, ja nyt sieltä pitäisi kuulua jo
lasien kilinää.
Linjan
toisesta päästä ei kuulunut vähään aikaan yhtään mitään.
Ei puhetta, ei toiminnan ääniä. Jotain siellä siis
täytyi tapahtua. Radiopuhelin rapsahti jonkun painaessa tangenttia
hermostuneesti.
- Koirat saivat
vainun. Molemmat nelistävät juuri rantaa kohden. Voihan vittu, siinä ne nyt
seisovat korvat luimussa.
- Aivan kuten
sinäkin. Mene nyt hyvä mies sinne rantaan perässä ja etsi jälkiä veneestä.
Kärkiryhmä
teki nopean työnjaon.
Osa miehistä murtautui mökin sisälle muiden
juostessa kohti rantaviivaa.
Pieni tupa oli nopeasti käännetty ylösalaisin
tuloksena muutama tyhjäksi rutistettu oluttölkki ja patjan alle kätketty älypuhelin.
Sammutettuna se oli täysin hyödytön kapine, kunnes tekniikan pojat purkaisivat
laitteen.
Rantaan sännännyt ryhmä onnistui tehtävässään
astetta paremmin.
- Tuosta on vedetty
vene veteen.
- Eikä siitä ole
kulunut kovinkaan paljon aikaa. Sammalpinta on painunut parin metrin leveydeltä
alas aivan äskettäin.
- Millainen paatti
jättäisi noin tasaisen jäljen, paitsi pulpettivene? Tyypillisin malli lienee
oranssinhopea Buster. Laitetaan sellainen etsintään, kunhan selvitämme ensin vesistön
laajuuden. On meillä toinenkin vaihtoehto.
- Ja se on mikä?
- Annetaan Topin selvittää.
Pidetään sillä aikaa tauko paikalla.
Kaikkien
suupielet vetäytyivät veljelliseen hymyyn.
- Topi, Kärki
kutsuu.
- Topi kuulee.
- Kuinka pitkälle
tuota märkää täällä riittää?
- Että siis mitä?
- Kuinka pitkälle tästä
rannasta pääsee melomalla, kunnes kanootti pitää ottaa kantoon?
Tobias
Eklund vilkaisi karttaruutua.
- Ei kovinkaan kauas.
Ottakaa koirat mukaanne ja peratkaa rantaviiva tiheällä kammalla. Lurjus saattaa
lymyillä aivan lähimaastossa.
***
Kankaanpään keskustan kohdalla taaksemme ilmestyi Volkswagen Transporter,
jonka ohjaamosta kuikuili pari rotevaa jässikkää. Heilautin taustapeilissä oikeaa
kättäni merkiksi siitä, että heidän läsnäolonsa oli huomioitu. Vasen käteni
piteli tiukasti esillä puhelimen ruutua, jossa Sampo luetteli sammaltavalla
äänellään loppumattomalta kuulostavaa listaa väärintekijöiden rikoksista.
Jokin
ystäväni käytöksessä herätti epäilykseni.
Teatterialan ihmiset tapasivat mainita, että
uskottavan humalatilan esittäminen onnistui parhaiten, kun näytteli päihtynyttä
henkilöä, joka pyrki antamaan itsestään selvän vaikutelman.
Nyt Sampo teki juuri päinvastoin.
Hän soperteli sanojaan kuin olisi voinut
hetkellä minä hyvänsä rojahtaa edessään näkyvän nuotion liekkeihin. Olin
ottanut miehen kanssa maljaa kerran, jos toisenkin ja näin hänen pelinsä läpi. Vaikka
Sampon olemus oli kuin ryvetetyllä ajokoiralla, niin hänen silmiensä tuike oli täysin
kirkas. Laitoin varmuuden vuoksi nappikuulokkeet korvilleni, sillä herra
Petänen oli juuri löytänyt autoradiosta äänensäätönappulan voimistaakseen Cat
Stevensin naukumista.
Hetken
kuluttua näin Sampon silmistä tavallista intensiivisemmän tuijotuksen, jonka
hän kohdisti kameran linssin kautta kuin hakeakseen sitä kautta yhteyttä. Hän
piti kädessään jo ties kuinka monetta paperiliuskaa, jotka olivat lukemisen
jälkeen päätyneet liekkien nuoltavaksi. Ilmeisesti Tomi Railo halusi tällä
eleellä symbolisoida rikollisten tulevaa kohtaloa.
Sampo
mongerteli tavallistakin tokkuraisemmalla äänellään.
- Seuraava mätämuna on kunnostautunut
vaimonhakkaajana, lapsiaan säästämättä. Esa Papinniemi on avioitunut kolmasti
ja yhtä monta kertaa onnistunut luomaan väkivaltaisen perhehelvetin. Viimeinen
vaimo ei ollut yhtä onnekas kuin ne kaksi muuta. Hän pääsi kyllä ovesta ulos,
mutta helmat liekeissä. Rouvaparka kuoli ensimmäisen asteen palovammoihin ambulanssissa.
Tämä itseään miehenä pitävä teurasjäte nyyhkytti oikeudessa kuultuaan tuomionsa,
joka oli taitavan advokaatin avituksella kahdeksan vuotta ja todellisuudessa ainoastaan
puolet siitä. Tätä nykyä Pappilanniemi, ei kun Papinniemi asustaa Hyvinkään
Torikadulla ja on tuttu näky paikallisessa Prismassa. Kas tässä tuore potretti ihrakasasta,
olkaa hyvä!
Sampo
nosti kuvan esille ja siirtyi seuraavaan henkilöön.
Minä ravistelin Petäsen olkapäätä
voimallisesti.
- Pistä se radio
pienemmälle ja katso kännykästäsi, löytyykö Salojensaarelta mitään
kirkontapaista.
- Katsotaan. No,
eipä kyllä löydy. Lähin piruntorjuntapatteristo sijaitsee Siikaisissa.
- Onko paikallinen pappila
lähellä mitään vesistöä?
Ramin
kunniaksi oli sanottava, että isopeukaloiseksi mieheksi hän osasi etsiä pikkuisesta
ruudusta nopeasti sen oleellisimman tiedon.
- Itäjärven rantaan
johtaa kapea tie, joka on ristitty Pappilantieksi. Hetkinen vain, zoomaan tätä
aluetta. Itäjärveltä kulkee jonkinlainen vesireitti sinne Niemijärvelle, jossa Karhu
parhaillaan operoi. Mistä tällainen paikka juolahti mieleesi?
En vastannut
kysymykseen, vaan otin Virvellä yhteyden takanamme ajavaan poliisipartioon.
- Lepistö,
Kankaanpään liikkuva.
- Hietalahti tästä edestä.
Kuule, onko sellainen paikka tuttu kuin Siikaisten Pappilanniemi?
- On siellä tullut piipahdettua.
Siitä on kyllä kulunut jo muutama vesikesä, kun eräs paikallinen metsästäjä esitteli
jahtitoverilleen Jägermeisterin antamalla puhdilla uutta luodikkoaan. Onneksi
vahinkolaukaus ei lävistänyt kuin kelottuneen puunrungon.
- Satutko
muistamaan, oliko alueella paljon mökkejä tai mitä tahansa muita rakennuksia?
Lepistö
ei pidätellyt nauruaan.
- Pappilanniemi on
luonnonsuojelualuetta. Sieltä et löydä ainoatakaan tönöä.
- Entä ne
metsästäjät? Pitävätkö he sadetta suuren kuusen suojassa?
Konstaapelilta kului pieni tovi hänen
muistellessaan tuota ajan patinoimaa partiotehtävää.
- Kun me saavuimme
paikalle, niin ukot istuivat laavun ääressä. Sen vieressä taisi olla ulkohuussi
ja olihan siellä se kotakin. Metsästäjät tarjosivat innokkaasti käristemakkaraa,
mutta piti kieltäytyä viran takia. Ei me siitä vahinkolaukauksesta kirjausta tehneet,
kaveri selvisi pelkällä puhuttelulla.
- Okei, nyt tilanne
on se, että siellä kodassa saattaa olla mies, joka ei tule selviämään pelkällä
puhuttelulla. Tarkoitan Tomi Railoa. Paljonko sinne on vielä ajomatkaa?
- Jos lyödään
poljin konehuoneeseen, niin olemme siellä alta puolen tunnin. Taitaa olla
parempi, jos me otamme vetovastuun.
- Ilman muuta.
Ottakaa keulapaikka ja olkaa kuulolla. Kun olemme päässeet kyllin lähelle
kohdetta, niin jalkaudutaan ja suoritetaan kohdepaikan saartaminen äänettömästi.
Kyseessä on kuitenkin panttivankitilanne.
***
Tomi
Railon hymy oli vilpitön.
- Pidit juuri
elämäsi parhaimman puheen. Kaikki on sujunut oikein mallikkaasti ja iso osa
kiitoksesta kuuluu sinulle.
Sampo
Tähtinen ei kyennyt vastaamaan leveään hymyyn.
- Tattista vaan
itsellesi. Kätesi täytyy olla puuduksissa tuon pistoolin heiluttelusta, joten sinähän
se tässä varsinainen sankari olet. Mihin sinä minua ylipäätänsä edes tarvitsit?
Vaivaako sinua autismin ohessa lukihäiriö?
Railon
suusta pääsi kireä naurahdus.
- Minua mikään
vaivaa. Julkisuuden estradille vaaditaan isoja rooleja, sarjamurhaajan
panttivankina sinä olet sellainen.
- Sehän on selvä.
Nyt sinä voit antaa minulle armeliaan luotisi.
Tomi
Railo puuskahti närkästyneenä.
- Tappaisin sanansaattajan?
Sinut tullaan ikuisesti muistamaan miehenä, joka kertoi kansalle totuuden meidän
oikeusjärjestelmämme valuvioista. En olisi pystynyt parempaan suoritukseen.
- Etkä edes
yrittänyt.
- Siihen on omat
syynsä. Tarvitsen julkisuutta esittääkseni oman agendani, yksityisyyttä
paetakseni. Sinulle lankesi uhrilampaan rooli, mutta en minä sinua teurasta. Olet
ansainnut jopa hieman evästä selvitäksesi huomiseen puoleenpäivään.
Railo
kaivoi rinkastaan vesipullon, kahvinpuruja sekä paketin näkkileipää.
- Ystäväsi
Hietalahti saa koordinaatit sijainnistasi kello yksitoista. Hitaana miehenä hän
saapunee paikalle tuntia myöhemmin. Älä vaan sitä virhettä tee, että lähtisit hortoilemaan
omin jaloin kodan ulkopuolelle. Siellä sinua odottaa säkkipimeä yö ja eksyminen
loputtomaan erämaahan. Täällä voit tunnelmoida nuotion äärellä ja vetäytyä mukavaan
makuupussiin.
- Olkoon menneeksi.
Ei sinulla sattuisi sitä unilääkettä olemaan jäljellä edes pientä tilkkaa?
Railon
kasvoille palasi lämmin hymy.
- Näin kavereiden
kesken kehottaisin sinua hieman miettimään noita juomatottumuksiasi. Mutta ei
nyt kursailla, kun sinä olet suoriutunut tehtävästäsi puhtain purjein.
Tomi
Railo ojensi sanojensa vakuudeksi rinkkansa kätköistä taskumatin, jonka hän oli
saanut 40-vuotislahjaksi Vehon myyntiorganisaatiolta. Se piti sisällään
varttilitran kolmen tähden Jaloviinaa. Sampo otti lahjan vastaan alkaen ujuttaa
itseään samalla makuupussiin.
Teatteriesitys meni täydestä yhden miehen yleisöön.
Sipaistuaan suullisen jallua Sampo teeskenteli
sammunutta saunalyhtyä. Railo ei aikaillut noustessaan pystyyn rinkka
selässään. Mies loi yleiskatsauksen lähiympäristöön ja katosi vaivihkaa yön selkään.
Sampo
kiemurteli saman tien itsensä ulos makuupussista.
Hän kiiruhti kodan toiselle puolen ja vilkaisi
oviaukosta ulkopuolella näkyvää pimeyttä. Hiljaisuuden rikkoi tuskin kuuluva
ääni, joka syntyi Railon kävellessä sepelillä päällystettyä tietä pitkin. Sampo
kulki ääntä kohden löytääkseen tuon saman väylän, joka johdattaisi hänet
sivistyksen pariin.
Kuutamo
valaisi sinertäviä kiviä, joiden päästä ei löytyisi kenties muuta aarretta kuin
pappila, kirkko, hautausmaa ja niiden ympärille rakennettu kirkonkylä.
Siinä
sitä olisi aarretta kylliksi.
***
Edessämme näkyvä maantie oli halkonut
tuskastuttavan pitkän matkan keskellä asumatonta korpimaisemaa, kunnes pimeyden
seasta alkoi erottua hajanaisia merkkejä ihmisten läsnäolosta.
Peltoaukeita,
latoja, sivuteitä ja postilaatikoita.
Kirkonkylä ilmestyi tuulilasin eteen
yllättävän nopeasti, eikä se pitänyt sisällään kuin yhden risteyksen, jonka
ympäriltä löytyivät kaikki palvelut. Volkswagen Transporterin sivuvilkku johdatti
meidät kääntymään vasemmalle kohti kirkonmäkeä. Siikaisten keltainen puukirkko
oli suhteettoman iso kylän nykyiseen kokoon nähden ja samalla muistutus maaseudun
kuolemasta. Kirkkoa ympäröivä hautausmaa oli imenyt maan multiin kaiken sen suuruuden
ja loistokkuuden, jota pitäjällä oli menneisyydessään ollut.
Partioauto
hiljensi vauhtiaan kuin epätietoisena oikeasta suunnasta. Oikea tie löytyi
seurakuntakodin ja ruumishuoneen välistä, rengaskotelot alkoivat ropista siihen
malliin, että allamme täytyi olla sepelipäällysteinen sivutie. Pappila sijaitsi
puistomaisella aukealla, jonka kierrettyämme sukelsimme umpipimeään
sysimetsään. Milla oli sammuttanut kattovilkun ja hän hiljensi vauhtia
entisestään.
Yhtäkkiä Transporter pysähtyi edessämme kuin seinään.
Painoin tangentin pohjaan.
- Lepistö,
Hietalahti. Mikä hätänä?
- Kohde on suoraan edessämme.
Näkyy ajovaloissa ja kävelee tähän suuntaan käsiään heiluttaen. Ei näkyvää
aseistusta.
- Käskyttäkää mies maihin.
Me voimme suorittaa kiinnioton.
- Tämä selvä.
Lepistö kuittaa.
Avasin
sivuoven ja nousin autosta. Transporterin megafonista kaikui kehotus antautua ja
laskeutua polvilleen maahan. Otin etälamauttimen esille ja astuin esille poliisiauton
vasemmalta puolelta tietäen Ramin pitelevän Glockia kädessään auton toisella
puolen. Transporterin lyhdyt valaisivat pimeyttä riittävästi, jotta tunnistin
kohdehenkilön jo matkan päästä.
- Nouse ylös,
Sampo. Painajainen on päättynyt.
- Riku, perkele. Näetkö
sinä painajaisia? Kerro niistä avoimesti, niin haetaan sinulle yhdessä apua.
Jokin
Sampon sanoissa laukaisi sen jännityksen, joka oli virittynyt pitkän ajomatkan
aikana. Kiersin käsivarteni Sampon ympärille ja halasin häntä. Ystäväni ei kuitenkaan
luopunut omaksumastaan roolista.
- Tämä ei tuntuisi
niin vastenmieliseltä, ellei sinulla pullottaisi tuo etumuksesi. Minä taidan
sittenkin olla kriisiavun tarpeessa.
- Taksin tarpeessa
sinä olet. Valtion kustantaman pirssin tarpeessa, joka vie sinut kotiovellesi. Olet
aamulla perillä ja otat kunnon tirsat. Herättyäsi käyt lenkillä ja menet suihkunraikkaana
katsastamaan Mummotunnelin tarjonnan. Mutta sitä ennen tarvitsemme kaiken
tiedon tämän päivän tapahtumista.
Sampo katsoi
minua arvioivasti.
- Olet tietoinen
siitä Rikosnetin suorasta lähetyksestä?
- Japp.
- No niin. Railo kutsui
minut mökilleen, mikä oli pelkkää harhautusta. Jollain verukkeella me
siirryimme tänne Pappilanniemeen veneellä ja perille päästyämme Tomi näytti
todellisen minänsä ottaen aseensa esille. Tein siinä sitten työtä käskettyä eli
luin niitä valmiiksi rustattuja papereita.
- Ja sen jälkeen?
- Railo liukeni
paikalta kuin hauki kaislikosta. Raittiusmiehenä hän kuvitteli minun olevan
tuhannen jurrissa, kun riiputin silmäluomiani ja madalsin ääntäni. Lupasin
hänelle odottaa keskipäivään asti siellä kodan suojassa, mutta seurasin miestä turvallisen
matkan päästä.
- Miksi ihmeessä?
- Tiesin hänen
johdattavan minut ulos pimeästä korpimetsästä.
Jos tämän paikan nimi on Pappilanniemi, niin kai täältä pappilakin
löytyy?
Vierellemme ilmestynyt Rami ymmärsi akuutin ongelmamme.
- Paljonko teidän
välillänne oli sitä välimatkaa?
- Joitakin satoja
metrejä, kuitenkin alle puoli kilometriä.
Rami heilautti
pitkää käsivarttaan metsän suuntaan.
- Railo on
huomannut tulomme ja siirtynyt metsähallituksen puolelle. Toisin sanoen hänellä
on kylässä piilopaikka tai pakoauto odottamassa.
- Veikkaan
jälkimmäistä.
Sen
sanottuani otin yhteyden Karhuryhmän Tobias Eklundiin. He olivat jo matkalla
tueksemme, mutta tilanne vaati uusia ohjeistuksia. Päätimme asettaa tiesulut
kaikille tarvittaville ulosmenoteille ja partioida aluetta herkeämättä. Kaksi koirapartiota
saapuisi Pappilanniemeen etsien vainua Railosta. Komentopaikaksemme sovimme kirkonkylän
K-marketin paikoitusalueen, joka sijaitsi keskellä saartorengasta. Tiesulut
tulisi sijoittaa puolen kilometrin säteelle komentopaikasta, mikä tarkoitti konfliktitilanteessa
sitä, että me ehtisimme paikalle alle minuutissa ja loputkin partioyksiköt
nopeasti perässämme.
Railo
oli ollut onnekas, mutta nyt neliapilat ja hevosenkengät olivat käymässä häneltä
vähiin.
***
Tomi
Railo otti savukerasiansa esille ja kopautti sen kätköistä hyvin ansaitsemansa
tupakan. Audentes Fortuna iuvat. Onnetar suosii rohkeaa, kuten jo
muinainen Vergilius loihe lausumaan. Vielä paremmin asian oli kiteyttänyt Lappeenrannan
Rakuunarykmentin ylikersantti Puolakka. Röyhkeys kovankin onnen voittaa.
Raskas
urakka oli jäänyt taakse.
Hän oli tehnyt sen, mistä monet näkivät vain märkiä
päiväunia. Ottanut koston jumalattaren miekan omiin käsiinsä jakamalla oikeutta
niille, joiden elämänlanka oli katkennut turmeltuneiden sielujen toimesta.
Nyt hänen oma maallinen vaelluksensa Tomi
Railo-nimisenä miehenä oli saavuttanut päätepisteensä. Rinkkaan oli tungettu
kaiken muun ohessa turhiksi käyneet rekvisiitat, kuten valkoinen peruukki ja silmälasit.
Kirkonkylän laidalla sijaitsi vanhuksille tarkoitettuja rivitaloja, joista
yhden päädyssä häntä odotti kartanomallinen Volvo ruotsalaisilla rekisterikilvillä.
Kohta sen puikkoihin tarttuisi muuan Pelle Gröndahl, Skellefteån oma poika,
jonka kaljun päälaen alta tuikkivat ruskeat silmät, kiitos taiten sävytettyjen
piilolinssien. Haaparannan puolella hän olisi hyvissä ajoin ennen Sampo
Tähtisen heräämistä todellisuuteen, jossa hänen piti auttaa ihan itse itseään. Miesparka
kärsisi krapulasta, mutta veden ja kahvin siivittämänä hän kyllä luovisi tiensä
ulos korpimaastosta.
Onnistuihan
se näin säkkipimeässäkin, kunhan muisti kulkea sepelikivien päällä. Kaikki onnistui
pedantille ihmiselle, joka osasi laskea seuraavan siirtonsa kyllin ajoissa.
Jostain kaukaa kuului ajoneuvon ääni ja se voimistui hetki hetkeltä.
Kenellä olisi asiaa umpimetsään kello kahdelta
yöllä? Asiaa enempää pohtimatta Tomi Railo juoksi metsän suojaan, eikä hetkeäkään
liian myöhään. Kaksi autoa ilmestyi pimeyden keskeltä ja ne pysähtyivät lyhyen
matkan päähän hänen piilopaikastaan. Railo hiipi varovaisin askelin kohti
autoja, joista ensimmäinen oli perinteinen poliisiauto ja sen taakse oli
pysähtynyt farmarimallinen Skoda Octavia. Aivan kuin autojen moottorit eivät
olisi kylliksi rikkoneet yöllistä hiljaisuutta, niiden luota kaikui kovaäänisen
tyly käsky antautua ja mennä polvilleen maahan.
Railo hivuttautui
yhä lähemmäs seuratakseen omituista näytelmää.
Käsittämätöntä kyllä, mutta Transporterin
etulyhtyjen valokiilassa räpisteli Sampo Tähtinen. Miten humalikko oli paikalle
eksynyt, oli kuitenkin täysin toisarvoista.
Paljon
kiinnostavampaa oli seurata Sampon syleilyynsä ottaneen miehen seuraavia
toimia. Tutkinnanjohtaja Riku Hietalahti kailotti kovalla äänellä radiopuhelimeensa
käskyjä, ja yhtä äänekäs vastapuoli toisti nuo käskyt kuin vähämielinen papukaija.
Railoa
mieleen juolahti vanha sanaparsi metsästä, joka vastasi, kuten sinne huudettiin.
Kiinniottokiimassaan sinivuokot uskoivat hänen päässeen heidän ohitseen
kirkonkylään asti, mikä ei pitänyt paikkaansa. Nyt poliisi käytti kaikki
resurssinsa saartorenkaan pystyttämiseksi, vaikka hän olisi puun takana
piileskellessään ollut helppo saalis taskulampun valokiilalle. Äkkinäisempi
murhamies olisi aloittanut tulitaistelun metsän suojasta hyvin valaistujen
maalien kanssa, mutta sellainen ei palvellut Tomi Railon pyrkimyksiä.
Hän
odotti kaikessa rauhassa viranomaisten poistuvan paikalta kaivaakseen esille
maastokartan. Volvo oli viisaasti sijoitettu sellaiselle sektorille, josta
olisi ulospääsy kahteen eri ilmansuuntaan, pohjoiseen ja itään. Harmillista
kyllä, auton luokse ei ollut helppoa oikoreittiä. Se oli pysäköitynä kirkonkylää
halkovan kantatien toiselle puolen ja sinne päästääkseen piti kulkea joko
tarkoin vartioituja teitä pitkin tai harppoa pihojen poikki. Kiinnijäämisen
riski olisi hälyttävän korkea kummassakin vaihtoehdossa.
Railo kiristi
rinkan hihnoja patikoidessaan kompassin antamaa suuntaa kohden. Kengät
lipsuivat alinomaa epätasaisella alustalla ja päätä piti suojata petollisilta
oksilta. Välistä jalat upposivat märkiin lampareihin, eikä ojia ylitetty
pelkällä tahdonvoimalla.
Aamuneljältä hän vihdoin saapui kapealle maantielle, uupuneena ja kaikkensa
antaneena. Railo tarkasti sijaintinsa, joka oli alle sata metriä oletetulta tiesululta.
Hän laskeutui ojanpohjalle kulkien sitä pitkin kohti kirkonkylää. Seuraavan
mutkan takana näkyi vanha ja rapistunut maatila. Rakennuksen seinät hilseilivät,
kattohuovat lepattivat repaleisina. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin.
Keskellä pihaa seisoi uljaana Massey Ferguson.
Traktori kuin unelma.
Tomi Railo hiipi aittarakennukseen, jonka
ylisille hän nukahti tuota pikaa kuin hyvin ravittu juottovasikka.
***
Väsymys hiipi puseroidemme alle yhtä hitaasti kuin varmasti. Aamuyön
ensimmäisinä tunteina olimme adrenaliinin voimalla odottaneet nopeaa ratkaisua.
Virve-verkko ei tukenut odotuksiamme. Kukaan ei liikkunut missään, eikä
kenelläkään ollut mitään raportoitavaa. Pitääksemme itsemme hereillä haravoimme
kirkonkylän keskustaa sammutetuin lyhdyin.
Tienoo
oli ja pysyi autiona.
Ohjasin lopulta Octavian K-marketin pysäköintialueelle.
Sieltä käsin saatoimme valvoa risteystä, josta oli pääsy kaikkiin eri ilmansuuntiin.
Rami ei pettänyt odotuksiani protestoidessaan kohtaloamme.
- Samoilla silmillä
jo eilisaamusta asti. Riku, tee asialle jotakin.
- Meitä on täällä viisi
partiota tulitikut silmissämme. Puoleenpäivään mennessä tilallemme saapuvat uudet
ihmiset. Kyläkauppa aukaisee ovensa seitsemältä ja sitten pääsemme nauttimaan
aamupalaa. Nyt sinä voit ottaa pienet nokoset.
Rami
yritti napata tirsaköyden päästä kiinni huonoin tuloksin, toisin kuin
takapenkille makuuasentoon käpertynyt Milla, jonka nenä tuhisi lupaavan tasaisesti.
Etsin Yle Areenasta vanhoja schlagereita taatakseni hänen harmoniansa
jatkuvuuden.
Annikki
Tähden laulaessa Muistojen Monrepos’n Rami avasi sivuikkunan ja sytytti
pikkusikarinsa.
Katsahdin vierustoveriini.
- Vain sika polttaa
sikaria sisätiloissa.
- Älä nalkuta,
kalkkuna. Minä voin kyllä valvoa. Pistä päätä niskatukeen.
- Kun ei nukuta.
- Käytä hyväksi
koettuja keinoja. Älä laske lampaita, vaan kaikkia niitä naisia, joille olet kyennyt
tarjoamaan kunnon ilotulituksen. Jos saldosi on pyöreä nolla, jatka laskemista
kaikilla tekemisillä munauksilla. Niitä muistellessasi aikasi kuluu kuin siivilässä.
Ennen pitkää silmäluomesi painuvat alas ja sielu seuraa perässä. Hiljaisuuden
valtamereen, jossa uni on todellisuutta ja todellisuus unta.
Nyt
nappasi.
Annoin silmieni sulkeutua, korvieni muurautua
umpeen. Rami höpötti omiaan, Milla tuhisi syvässä unessa. Kuulin muutaman
kerran oman kuorsaukseni, kunnes uni sai minusta vallan.
Käteeni
tartuttiin ja siihen asetettiin kaksi pyöreää ruisleipää.
- Mitä nämä ovat?
- Porin poikia. Kaunista
huomenta, herra Hietalahti. Otatko höysteeksi metukkaa vai kinkkua?
- Ihan sama. Paljon
kello on?
Rami
heilautti aikaraitaansa
- Viittä yli
seitsemän. Päivän ensimmäisenä asiakkaana sain meille ilmaiset kaffet. Otapa
siitä kuppi käteesi, niin pääset takaisin todellisuuteen.
Takapenkillä istuma-asentoon noussut Milla kumartui eteenpäin kertoakseen
yön tapahtumista.
- Rami hoiti
konttoria meidän uinuessamme. Koirapartiot pääsivät aloittamaan työnsä viiden
aikoihin, helikopteri on partioinut kuudesta alkaen.
- Hyvä. Entä tiesulut?
- Liikenne on ollut
todella hiljaista. Näin lauantaina työmatkaliikenne on olematonta ja valtaosa
väestöstä vetää vielä zetaa peitto korvillaan. Kesälomanviettäjiäkin kirkonkylä
joutuu odottamaan ensi kuuhun.
Kahvin
ja ruisleivän yhdistelmä tepsi tuttuun tapaansa.
Tunsin piristymisen ohessa tarvetta pistäytyä asioimassa
toiletissa.
- Missähän täällä
voisi puuteroida nenänsä?
- Tuolta K-marketista
löytyy yleisö-wc. Siinä pullonpalautusautomaatin ja pelikoneiden välissä.
Kiitin
tiedosta ja poistuin tarpeilleni. Huomioiden paikallisen kauppiaan elinkeinoharrasteen
lunastin kassalta ulos lähtiessäni askin savukkeita. Päästyäni takaisin pihamaan
pysäköintialueelle avasin rasian ja asetin savukkeen huulieni väliin.
Päivän
ensimmäinen mallukka maistui poikkeuksetta erityisen maukkaalta. Tunsin oloni
rennon tyyneksi ja silmieni edessä näkyvä maaseutukeskus vaikutti harmonian
tyyssijalta.
Voimakas,
repivä ääni särki tunnelmointini.
Jostain kaupan takaa, kirkonmäen suunnalta
lähestyi äänekäs ajoneuvo. Iso traktori puski näkökenttääni vetäen kyntöauraa
perässään. Likaiseen työtakkiin sonnustautunut maajussi saapui risteykseen
turhan rapsakalla vauhdilla välittämättä stop-merkistä tai fysikaalisista
lainalaisuuksista. Kyntöaura ei meinannut pysyä matkassa mukana, kun maajussi
käänsi ajoneuvoyhdistelmänsä tiukasti oikealle.
Napsautin radiopuhelimen tangentin pohjaan.
- Lepistö,
Hietalahti.
- Kuulolla ollaan.
- Tämä ei liity mitenkään
päivän epistolaan, mutta sinnepäin rymistelee traktori, jonka kuski kannattaisi
varmuuden vuoksi puhalluttaa.
- Mikäpä siinä. Jos
aavistuksesi osuu oikeaan, niin kuka pesee pyykin?
- Hoitakaa te se
puoli, me voimme tulla sinne teidän tilallenne.
Linja
hiljeni, kävelin takaisin Octavian kuskinpukille. Hetken odotettuani otin
Virvellä uuden yhteyden Lepistöön.
- No, paukkuiko
promillet?
- Nollat puhalsi, kuulemma
oikein vannoutunut raittiusmies. Kehui meidän tekevän hyvää työtä
pelotellessamme tätä juoppouden vaivaamaa kansaa. Mutta sivumennen sanottuna hän
itse oli kaikkea muuta kuin ajomies. Kollega tuossa naureskeli äijän nykivää
ajoa, joka kuulosti siltä kuin miekkonen olisi tottunut automaattilaatikkoon. Luistatti
kytkintä niin, että pahaa teki.
- Vai niin. No, asia
tuli kuitenkin hoidettua. Pidetään yhteyksiä.
- Näin tehdään.
Laskin
katseeni ratin tasalle miettiessäni kaikkea tapahtunutta.
Sampo oli taksia odotellessaan maininnut useampaan
kertaan Railon raivoraittiudesta, johon liittyi tiettyä ylimielisyyttä janoisia
lähimmäisiä kohtaan. Maajussi ei osannut ajaa traktoria, vaikka teki sitä
leipätyökseen. Tomi Railo hallitsi naamioitumisen jalon taidon.
Käynnistin auton ja loin arvioivan katseen kollegoiden suuntaan.
- Aamiaiset
nautittu?
- Jotakuinkin.
- Hyvä. Sammuttakaa
savukkeenne ja kiinnittäkää turvavyönne. Tsekataan se traktorilla hurjasteleva
rämekuukkeli.
***
Tomi
Railon suupielet vetäytyivät tyytyväiseen virneeseen.
Pelle Gröndahl oli juuri selviytynyt
ensimmäisestä vastoinkäymisestään. Lisää seuraisi, sehän nyt oli selvää. Tulevana
kesänä hänen pitäisi viettää hiljaiseloa pienessä mökissä Högfjärdenin
rannalla. Kaiken omaisuutensa hän oli muuttanut kahiseviksi seteleiksi jo hyvissä
ajoin, lukuun ottamatta autoaan ja erämaamökkiään. Niistä saatavilla rahoilla viranomaiset
voisivat hyvittää korvauksia Tero Lukinmaan perikunnalle.
Viattomalle
pikkupojalle ja hänen herttaiselle äidilleen.
Harmillista kyllä, siitä samasta hyvästä
pääsisi osalliseksi myös eräs tietty möhömahainen poliisiviskaali.
Tomi
Railo näki edessään kaipaamansa risteyksen.
Siikaisten teollisuusalue piti sisällään kourallisen
teollisuushalleja, joista osa oli lopettanut toimintansa. Tekstiili- ja
kenkätehtaat olivat siirtyneet lahden toiselle puolen, jotkut paljon kauemmas. Tomi
Railo käänsi traktorinsa Teollisuustielle pohtien samalla sille parhainta
mahdollista loppusijoituspaikkaa. Se löytyi aution lvi-alan yrityksen
pysäköintialueelta.
Railo
hyppäsi kuskinpukilta maankamaralle rinkka selässään.
Hän kiirehti askeleitaan tietäen olevansa jo
voiton puolella. Vanhusten rivitalot näkyivät mutkan takana, ja Volvo seisoi juuri
siellä, minne hän oli sen jättänytkin.
Tomi
Railo avasi takaluukun ja heitti rinkkansa sen uumeniin.
Auton sisälle päästyään hän käynnisti
moottorin ja nautti siirtäessään automaattivaihteen p:stä d:hen. Yhdellä ja
samalla vaihteella ajaisi niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Aluksi
Högfjärdeniin, syksymmällä aina Portugalin luoteisrannikolle asti. Verenhimoiset
viranomaiset saisivat imeä suonikasta pamppua häntä haikaillessaan.
Volvon
keula lähti halkomaan taivalta, josta tulisi pitkä ja nautinnollinen.
Tomi Railo oli varustautunut ajatukseen katkeamattomasta
ajomatkasta, jota ryydittäisivät pelkääjänpaikalla lepäävään kylmälaukkuun sijoitetut
eväsrullat. Voipaperin sisään oli kääritty rieskan täytteeksi graavilohta,
ruohosipulia ja maustevoita. Juomana maittaisi vappusima, jonka resepti oli siirtynyt
Railojen perheessä äidiltä pojalle. Sitrushedelmänä toimi limetti ja
fariinisokerissa ei ollut säästelty. Rusinat tuli uittaa punssissa ennen pullottamista
ja hiivan kanssa piti olla erityisen tarkkana. Jos erehtyi laittamaan tipankin
liikaa, niin käyminen yltyisi yli äyräiden.
Liian
moni vapunviettäjä oli jäänyt kiinni poreileviin kuplajuomiin. Heidän rääppiäisensä
jatkuivat aina siihen pisteeseen asti, jossa virkaa tekevä pastori teeskenteli vainajan
olleen eläessään mitä mallikelpoisin kansalainen.
Tuulilasin
takana avautui jälleen tuo piskuinen teollisuusalue.
Laatikkomaiset tuotantorakennukset,
asvaltoidut pysäköintialueet ja erään sellaisen pihassa Massey Ferguson
perävaunuineen. Railo painoi kaasupoljinta sydämensä kyllyydestä. Kantatieltä
hän kääntyi vasemmalle Honkajokea kohden. Siellä häntä odottaisi leveämpi väylä
Pohjanmaalle ja samalla uuteen elämään. Nyt hän oli jättänyt kaiken vihdoin
taakseen.
Vai
oliko?
Taustapeiliin oli liimaantunut tavanomainen tšekkiläinen
farmariauto. Määritelmä ontui siinä mielessä, että tämän kotteron katolla
vilkkui sininen sireeni ja jostain jäähdytysritilän kätköstä loimotti punainen
pysäytysvalo. Tomi Railo päätti pysähtyä tien laitaan ja rauhoittaa mielensä.
Nyt
piti vain keskittyä rooliinsa.
Kookas mies nousi Skodasta lähestyen Railon
Volvoa kuin hidastetuin askelin. Kiirettä
pitämättä toteemipaalu koputti kuljettajan puoleista sivuikkunaa.
- Löytyisikö
herralta papereita ja pahveja?
Railo
väänsi suunsa tötterölle.
- Jag snackar
inte finska, men pratar ni svenska?
Jäyhänoloinen
poliisiviskaali pyöritteli päätään.
- Bara lite. Tyvärr,
för lite.
Dialogista selvittyään kookas mies palasi
autolleen ja kutsui avukseen tummakutrisen naisen. Tämä oli pukeutunut siniseen
farkkuasuun, joka nuoli naisen hyvin muodostunutta vartaloa.
- Hej, jag är
Milla Fagerström från Centralkriminalpolisen. Kan ni presentera ert körkort?
Tomi
Railo ojensi väärennytyn ajokorttinsa.
Nainen tutki laminoitua asiakirjaa huolella.
Jopa siinä määrin huolella, että hän vei sen virkaveljiensä ihmeteltäväksi. Riku
Hietalahdeksi osoittautunut kolmas poliisi heijasti sinertävää valoa ajokorttia
vasten. Nyt Railo tiesi, että peli oli menetetty. Pakeneminen olisi turhaa, eikä
olisi mitään mieltä käyttää väkivaltaa viranomaisia vastaan. Se pilaisi kaiken
sen, minkä hän oli halunnut viestittää kanssaihmisille.
Milla
Fagerström palasi hänen autonsa luokse.
- Vi har lite problem med ert körkort. Ny måste
ni följa mig, var så god.
Tomi Railo totteli pyyntöä nousten autostaan.
Naispoliisi asettui hänen vanaveteensä ja he kulkivat peräkkäin kohti poliisiautoa,
jonka vieressä Hietalahti ja pitkä mies odottivat heitä. Jälkimmäinen asetti
lapiomaiset kouransa Railon hartioille ja sieltä alaspäin tunnustellakseen
kätkettyjä esineitä. Sellaisia ei löytynyt.
Riku Hietalahti
otti häneen kiinteän katsekontaktin.
- Tomi Railo, eller
hur?
- Sama mies.
- Teidät on
kiinniotettu epäiltynä kolmesta murhasta ja panttivangin ottamisesta. Nyt meidän
tulisi kuljettaa teidät Vantaan poliisivankilaan. Haluatteko jotain autostanne
mukaan?
- Savukkeet ja matkaeväät
nyt ainakin.
- Sehän on selvää.
Mistä ne löytyvät?
- Pelkääjänpaikalta
ja hansikaslokerosta. Ne savukerasiat ovat sen pistoolin alla.
Hietalahti nyökkäsi naispoliisille, joka lähti hakemaan pyydettyjä tykötarpeita.
Hetken
aikaa kumpikaan miehistä ei keksinyt oikein mitään sanottavaa. Tomi Railo nuoli
rohtuneita huuliaan.
- Olin varautunut
pitkään ajomatkaan.
- Vantaallekin on
täältä matkaa. Pitäähän sitä evästä sellaiselle matkalle olla.
Kiinniotetun
sarjamurhaajan silmät kirkastuivat.
- Riittää sitä simaa
ja rieskarullia teillekin, jos vain maistuu.
LOPPU