Vuosi 1971 ja viimeinen yhteinen joulusauna. Kuva Laitisten kotialbumista.

49-vuotias nastolalainen yrittäjä Hilkka Tuulikki Laitinen katosi kotoaan osoitteesta Ratsutie 48, 19.7.1972. Vaikka monet ovat varmoja, että katoamisen taustalla on oma aviomiehensä Urho Laitinen, niin virallisesti tapaus on yhä pimeä. Ruumista ei ole löydetty, eikä kukaan ole tunnustanut olleensa katoamisen takana.

Ratsutie 48 etupihaa 1970-luvulla.

Hilkka Laitinen asui tässä talossa yhdessä Urho-miehensä ja Satu-tyttärensä kanssa. Urhon mukaan Hilkan on täytynyt poistua kodistaan kello 16 – 18:45 välisenä aikana. Mutta miksi kukaan Hilkan hyvin tuntemista nastolalaisista ei nähnyt häntä?

Tapausta heti alusta tutkinut ylikonstaapeli Lauri Heikkilä oli varma siitä, että Hilkka ei katoamispäivänään eikä sen jälkeen koskaan poistunut kotoaan elävänä. Hän oli myös sitä mieltä, että juttu ratkeaisi nopeasti.

Viimeisen kerran Hilkka nähtiin ulkopuolisen (so. ei perheen jäsenen) toimesta elossa 19.7. n klo 14:30, jolloin hän poistui omistamansa kiinteistön baarista kellarin kautta talon toisella puolella sijaitsevaan kotiinsa.

Kotona kahdestaan

Miehensä Urho Laitinen, 53, tuli töistä Lahden Mallasjuomalta noin kello 15 ja omien sanojensa mukaan he joivat kahvit, jonka jälkeen Urho ryhtyi maalaamaan kiinteistön aitaa. Urhon kertoman mukaan Hilkka kysyi häneltä kyytiä Villähteelle, jossa hänen piti käydä ompelijan luona sovittamassa uutta housupukuaan, mutta Urho kieltäytyi aidanmaalaamiskiireisiinsä vedoten.

– Tämän jälkeen Urho Laitinen ei kuulemma vaimoaan enää koskaan nähnyt ja Villähteelle Hilkka ei koskaan saapunut.

Seuraavana päivänä Hilkan piti käydä Lahden poliisiasemalla passia uusimassa, sillä hänellä oli suunnitelmissa käydä etelänmatkalla.

Katoamisaikaan Urho ja Hilkka olivat kahdestaan asunnossa. Tuona päivänä, kello 15:45 eräs Hilkan sukulainen sai oudon puhelinsoiton. Taustalla kuului meteliä, kukaan ei sanonut mitään. Jostain syystä ei kait koskaan tutkittu mistä puhelu tuli? Oliko Hilkka saanut linjan auki ja yritti huutaa apua?

Illalla klo 18 Hilkan sukulainen soitti ja kysyi Hilkkaa. Urho sanoi, ettei tiedä. Kello 19 Urho kävi uimassa heidän perheystävänsä ja tämän pojan kanssa. Päästyään kotiin Urho joutui taas rientämään puhelimeen; Hilkkaa kysyttiin yhtenään.

Katoamisilmoitus tehtiin torstaina 27.7. Urho olisi halunnut vielä odottaa, mutta Hilkan tyttären painostuksesta tuo ilmoitus tehtiin.

Öinen ajelu

Urho Laitinen kävi keskiviikon ja torstain välisenä yönä jossain. Näin väitti viereisessä kiinteistössä toimivan ravintola Onnimannin portieri. Hän näki, kun Laitisen pihaan saapui kello 01:00 iso musta auto – jollainen Urholla tuolloin oli. Urho kielsi käyneensä missään ja väitti todistusta vääräksi.

Ravintola Onnimannin edustaa. Taustalla Laitisten kiinteistöä.

Urholla oli ollut suhde jo pidemmän aikaa lähellä asuvan kemikalioyrittäjän Riitan kanssa. Hilkan katoaminen ei suinkaan masentanut Urhoa, vaan jo samalla viikolla Riitta vietti öitään Urhon luona. Urhon ja Hilkan yhteisessä aviovuoteessa!

Perheen vielä kotona asunut lapsi Satu oli tuolloin sukulaistensa kanssa lomamatkalla.

Urho Laitinen pidätettiin epäiltynä vaimonsa surmasta toukokuussa 1975, mutta todisteiden puuttuessa hänet vapautettiin. Edes verinen päiväpeitto ei siihen riittänyt. Perusteita vangitsemiseen ei ollut. Urho oli kovin haluton auttamaan poliisia tutkinnassa ja jäi kiinni muutamasta valheesta. Samaisena vuonna kaivettiin kadun puolen piha auki, sillä erään selvänäkijän mukaan Hilkka on haudattu sinne. Kuparilanka ja pajunvitsa olivat vihjeinä, mutta kuten arvata saattaa – maahan ei ollut haudattu ketään eikä mitään.

Selvännäkijä työssään.”Taikavarpuni osoittaa, että olemme saapuneet kohteeseen”.

Kaivuutyö ei johtanut toivottuun eikä pelättyyn tulokseen.

Tuolloin, vuonna 1975 ja siitä eteenpäin Ratsutie 48:n kiinteistössä asui virallisesti vain Urho Laitinen. Yksin.

Urho Laitinen suhtautui epäilyihin sekä katoamiseen tyynesti; ”Minä jätän koko jutun viranomaisten käsiin. Heillä on parhaat mahdollisuudet ratkaista tämä asia”.

Uutinen sanomalehdessä 10.5.1978.

Vuonna 1978 kiinteistön pihalla ollut kaivo tutkittiin – turhaan.

Elämä jatkui. Urho ja Riitta eristäytyivät muista ihmisistä yhteisön ulkopuolelle.

Hilkka Laitinen julistettiin kuolleeksi 9.8.1983. Kuolinpäiväksi merkittiin katoamispäivä. Tämän jälkeen Urhon ja Hilkan omaisuus jaettiin. Urho ja Riitta muuttivat Norjaan.

Hilkka Laitisen muistelupaikka on Iitin uudella hautausmaalla.

Kutsut iäisyyteen

Urho Laitinen kuoli sydänkohtaukseen yöllä kotonaan Norjassa heinäkuussa 1985. Kemikalioyrittäjä Riitta kuoli hänkin muutama vuosi sitten. Ei ole enää ketään kuka tietäisi mitä todellisuudessa tapahtui. Virallisesti Hilkka Laitinen on kadonnut. Todennäköisesti hänet surmattiin Urho Laitisen toimesta ja ruumis on hävitetty tavalla tai toisella. Ehkä Asikkalan Salonsaareen, jossa Urhon tiedetään käyneen.

Urho Laitinen suhtautui lehdistön edustajiin hyvin nihkeästi alun alkaen. Vuonna 1976 hän kuitenkin sanoi että, ”minulle riittää se tietoisuus, että olen täysin syytön vaimoni katoamiseen. Mitään haastatteluja minä en tästä jupakasta anna. Vähin erin minun maljani on kuitenkin täyttymässä ja kun ensimmäinen pisara menee sen yli, minä paljastan tietoni. Ja takaan, että siitä puhutaan”.

Tuo malja ei sitten koskaan läikkynyt yli. Emme saaneet tietää mitä Urho tiesi.

Keskustelua aiheesta

Vantaan Kaivokselassa, osoitteessa Kaivokselantie 4 C asunut 32-vuotias tullaaja Erik Johan Sarin katosi jäljettömiin lähes 29 vuotta sitten, keskiviikon ja torstain välisenä yönä, 2.-3. marraskuuta 1988. Katoamisensa on edelleen suuri mysteeri: Mitä tapahtui tasapainoista elämää viettäneelle, säntillisenä tunnetulle miehelle, jolla ei tiettävästi ollut sairauksia?

Erik Sarin oli naimisissa ja katoamisilmoituksen teki poliisille hänen vaimonsa, illalla 3.11.

Helsingin Sanomat 8.11.1988.

Keilailta

Yksityisen helsinkiläisen maahantuontiyrityksen palveluksessa ollut Sarin oli tuona kohtalokkaana iltana, 2.11. ollut kolmen muun työkaverinsa kanssa keilaamassa Talissa Helsingissä. Illan aikana oli saunottu ja nautittu olutta. Kavereiden mukaan Sarin nautti keilatessa muutaman oluen ja saunomisen yhteydessä kolme olutta.

Keilahallilta porukka oli matkannut Helsingin keskustaan, hotelli Torniin jatkamaan illanviettoa. Tornissa Sarin oli juonut kolme ”pitkää olutta”. Tornista lähtemisen jälkeen hän oli ollut ilmeisesti voimakkaasti päihtynyt, sillä seurueensa ei ollut päässyt sisään ravintola Säkkipilliin, juurikin Sarinin päihtymistilan vuoksi.

– Kyseinen ravintola sijaitsi Mannerheimintien ja Kalevankadun kulmauksessa.

Säkkipillin luota seurue suuntasi työpaikalleen, osoitteeseen Tehtaankatu 24. Kello oli tuolloin n 22:00. Konttorissa oli nautittu muutamat viskit ja Sarin oli päihtynyt vielä enemmän; lätrännyt kahvia ja viskiä pöydälle, kaatunut ja lyönyt tiettävästi päänsä.

Hieman ennen puolta yötä, noin klo 23:40 – 23:45 miehet päättivät mennä ulos syömään. Erik Sarin oli sen verran heikossa kunnossa ja jäi nukkumaan Tehtaankadun konttorin tiloihin.
Syömisestä ei kuitenkaan tullut mitään, sillä miehet eivät päässeet haluamaansa ravintolaan, jolloin kaksi miehistä lähti taksilla kotiinsa. Seurueen kolmas mies, Sarinin esimies, meni takaisin konttorille n klo 00:10. Siellä ei kuitenkaan ollut enää ketään! Erik Sarin oli poistunut. ”Olin poissa vain 20-30 minuuttia ja sillä välin hän oli kadonnut”, luulin, että hän oli lähtenyt kotiinsa”, kertoi johtaja Roland Lauritzon.

Tehtaankatu 24. Erik Sarin oli töissä tässä talossa. Sama yritys toimii edelleen. Kuva vuodelta 2009. Googlemaps.

Katoaminen

Erik Sarinista tehtiin katoamisilmoitus. Takseilta kyseltiin; kukaan ei muistanut kyytiä Kaivokselaan, saati nähneensä Sarinin näköistä miestä. Kaivokselaan ajaneiden yöbussien kuljettajilta kysyttiin, mutta heistäkään ei kukaan muistanut nähneensä kadonneen näköistä miestä tuona yönä kyydissään.

Sairaalat soitettiin läpi; ei mitään. Helsingin rikospoliisin väkivaltaosasto otti katoamisen tutkittavakseen; he tutkivat Tehtaankadun ympäristöä ja meren rantoja. Tuloksetta. “Suhtaudumme tapaukseen hyvin vakavasti”, sanoi jaoksen silloinen johtaja, rikoskomisario Paul Kokko.

Sarinin vaimon mukaan miehensä katoaminen oli hänelle täydellinen yllätys. Koskaan aiemmin ei ollut tapahtunut ilmoittamattomia poissaoloja. Sarinilla ei ollut muassaan minkäänlaisia henkilöllisyyspapereita ja rahaakin vain muutama sata markkaa. ”Meidän piti lähteä viikonlopuksi kotiseudulleni Saaren kuntaan. Varasimme jo junaliput ja odotimme matkaa kovasti”.

Työkaverit olivat yhtä lailla kummissaan katoamisesta; ”hän on erittäin miellyttävä ja pidetty työpaikallaan”.

175 senttiä pitkä ja hoikka Erik Sarin oli kadotessaan avopäin, ilman käsineitä. Pukeutunut irtohihalliseen sinipunaiseen Sail Ski-toppapuseroon ja sinisiin farmarihousuihin, sekä mustiin kävelykenkiin. Hänellä oli ruskeat silmät ja hiukset.

Sää tuolloin katoamisiltana oli vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen kylmä. Pakkasta oli jopa -16 astetta.

Uutta tietoa

Katoamiseen saatiin lisävalaistusta kolmestakin suunnasta: Noin kolmen viikon kuluttua katoamisestaan saatiin tietoa, että Erik Sarin oli todennäköisesti ottanut taksin, valkoisen Mercedes-Benzin, Kapteeninkadun taksitolpalta noin puolen yön aikoihin. Kuljettaja – ilmeisesti tuuraaja, joka ei ollut seurannut lehtiuutisia – oli nähnyt ilmoituksen Erik Sarinista taksitolpalla ja kertoi poliisille kyydinneensä Sarinin Kaivokselantie 4:n eteen.

Kuljettajan mukaan kyyditettävä ei hänestä vaikuttanut mitenkään poikkeuksellisen päihtyneeltä ja oli mutissut itsekseen, että ”mitäköhän vaimo sanoo kun tulen vähän huppelissa kotiin”. Mies oli ollut rauhallinen ja päässyt taksista hyvin ulos. Taksinkuljettaja näki miehen kävelevän Kaivokselantien ja Kaivosvoudintien väliseen puistoon. Tämä näköhavainto on viimeinen mitä Sarinista on tiettävästi tehty.

Kartta ja tekstit Alibi 6/1993.

Missään ei ole (julkisesti) kait mainittu mihin aikaan tuo taksikyyti Kaivokselaan oli. Tuolloin kyydit maksettiin lähestulkoot aina käteisellä, joten tarkka kellonaika jäänee epäselväksi. Matkaa Tehtaankatu 24:stä Kaivokselantie 4:ään on 14,5 kilometriä. Jos Sarin otti taksin n klo 24:00, hän ollut Kaivokselassa n 00:30.

Tehtaankatu 24:stä on Kapteeninkadun taksitolpalle vain noin 100 metriä.

Lisäksi tuli tieto, että Sarinille läheinen henkilö oli menehtynyt jokin aikaa sitten ja että tämä oli vaikuttanut Sarinin mielentilaan. Sarin myös päihtyi helposti ja töppäili kännissä, potien käytöksestään myös moraalista krapulaa.

Erik Sarin jäi kyydistä pois noin 100 metriä ennen kotitaloaan 4 C:tä.

Erik Sarin jäi pois taksin kyydistä Kaivokselantie 4:n kohdalla, (talo oikealla). Hänet nähtiin viimeksi elossa nuolen osoittamassa kohdassa. Kuva Alibi 6/1993

Kaivokselantie 4 C. Tänne ei Erik Sarin keilaillan jälkeen 2.11. 1988 enää koskaan saapunut. Kuva vuodelta 2011. Googlemaps.

Etsintä jatkuu

Poliisi suuntasi etsinnät nyt Kaivokselan alueelle. Yksi mahdollisista katoamiskohteista olisi ns Sillbölen kaivokset; 15 kuilua sekä onkaloa, joista syvin jopa 51 metriä. Nuo yksityisalueella sijaitsevat kaivannot olivat suurelta osin aidattuja vahinkoputoamisten välttämiseksi, mutta ne olivat kyllä ylitettävissä, jos halua ja tahtoa riitti.

Yksi Sillbölen kuiluista. Ken tänne putoaa, saa kaiken toivon heittää… Kuva Alibi 6/1993.

Kuilut, kaivannot ja onkalot olivat aikoinaan tehdyt rautamalmin kaivamista varten, mutta toiminta oli loppunut kannattamattomana jo 1800-luvulla.
Kohdasta missä Erik Sarin nähtiin tiettävästi viimeistä kertaa, on matkaa kaivoksille n 600 metriä.

Kaivokselantie 4 – Sillbölen kuilut. 600 metrin kävely sujuisi muutamassa minuutissa. Googlemaps.

Palokunnan sukeltajat tutkivat mahdollisuuksien mukaan kaikki veden täyttämät kuilut ja onkalot. Kuiluihin heitetty romu ja samea vesi haittasivat tutkimista, mutta se tehtiin mikä voitiin. Erik Sarinia ei kuitenkaan löydetty. Poliisi suunnitteli jopa kuilujen tyhjentämistä vedestä, mutta se jäi tekemättä mahdollisten ympäristötuhojen vuoksi. Myös helikopteria käytettiin etsinnöissä Kaivokselan yllä.

Erik Sarin oli ja pysyi kadoksissa. Hänen pankkitiliään ei ollut käytetty katoamisensa jälkeen.

Tutkinta siirtyi Keskusrikospoliisille 19.4.1989. Oli otettava huomioon monta mahdollisuutta. Yksi niistä on se, että Erik Sarin on joutunut henkirikoksen kohteeksi.

Epätietoisuus Erik Sarinin kohtalosta kalvoi raskaasti hänen omaisiaan. He lupasivat 10 000 markan palkkion hänelle, jonka tietojen perusteella Erik Sarin löytyisi.

Erik Sarin on virallisesti julistettu kuolleeksi vuonna 2004 ilmestyneessä Virallisessa lehdessä nro 40, ja kuolinpäiväksi on merkitty 1.1.1999. Hautakivessään kuolinpäiväksi on merkitty 2.11.1998.

Erik Sarin on “haudattu” Helsingin pitäjän kko:n hautausmaalle. Toistaiseksi hän on vain nimi kivessä. Paikka missä muistella. Kuva billiongraves.com

Olettamuksia

Mihin Erik Sarin katosi? Mitä hänelle tapahtui tuona kylmänä marraskuun yönä? Vaihtoehtoja on paljon:

Erään tiedon mukaan Sarin tunsi Vantaan Havumetsässä kotitalonsa kellarissa viitisen vuotta myöhemmin puukotetun Jukka Karleniuksen ja he molemmat olivat ”talopoliiseja”, ts. pitivät huolta, että taloyhtiön tiloissa ei olisi epäjärjestystä eikä epämääräistä porukkaa. Jos näin olikin, niin tuskinpa näillä seikoilla on mitään yhteistä.

Entä oliko tuon kohtalokkaana yönä ollut tekeillä esim. murtokeikka läheiseen ostoskeskukseen? Tuo vuonna 1962 valmistunut ”ostari” sijaitsee n 300 metrin päässä siitä, missä Sarin jäi pois taksista. Kävelikö hän päätään selvittääkseen pienen lenkin, törmäsi murtomiehiin, hakattiin ja vietiin autolla jonnekin – ehkä juuri veden täyttämän kaivoskuilun reunalle ja pudotettiin sinne. Jää kuilussa ei vielä voinut olla kovinkaan paksua. Ehkä mahdollinen murto jäi tuon takia kesken ja mitään murtojälkiä ei siksi ole.

Ajoiko rattijuoppo Sarinin ylitse? Nosti kuolleen tai pahasti loukkaantuneen miehen kyytiin ja kiinnijäämisen ynnä tuomion pelossa skippasi jonnekin. Olisiko yliajosta kuitenkin aiheutunut sen verran meteliä, että joku olisi havainnut? Yliajon olisi pitänyt tapahtua hyvin lähellä Sarinin kotia, sillä tuskin Sarin kovinkaan kauas lähti päätään selvittämään – siis jos se olisi ollut syynä kävelyyn ennen kotiin menoa.

Oliko ostoskeskuksessa tuohon aikaan, n 00:30 eteenpäin, enää ravintoloita avoinna? Tuskin, elettiin marraskuuta ja arkipäiviä oli molemmin puolin. Jos oli avoinna, niin kukaan ei kuitenkaan nähnyt eikä tavannut Erik Sarinia? Sulkemassa ollut henkilö?

Vai kävikö niin, että Erik Sarin oli kuitenkin sen verran humalassa, että kulkunsa oli epävarmaa ja tämän epävarmuuden huomasi sattumalta autossaan istunut tai ohiajanut henkilö tai seurue? Kaappasivat Sarinin kyytiin ja veivät hänet jonnekin. Pahoinpideltiin hakkaamisen ilosta ja rahojen sekä pankkikortin toivossa. Ruumis kätkettiin jonnekin. Ei mitenkään ennen kuulumatonta.

– Vuonna 2006 Porissa houkuteltiin tai pakotettiin nuori mies auton kyytiin. Hakattiin ja heitettiin ulos. Hän kuoli saamiinsa vammoihin. Nuoren opiskelijan muilutussurma Porissa 2006.

– Vuonna 1994 hakattiin ja lopulta kiduttamalla saatiin pankkikortin tunnusluku Vantaan Myyrmäessä. Uhri, Pekka Veijola, kuoli saamiinsa vammoihin. Matkaa Kaivokselantielle Myyrmäen Putouskujalta n 2,5 kilometriä. Sama tekijä tai tekijät? Ryöstömurha Vantaalla 1994.

Yleensä näissä ryöstöissä, kuten esimerkeissä, uhri jätetään niille sijoilleen, mutta on myös huomioitava, että harvoin ryöstöissä ketään myöskään tapetaan. Jos Sarin ryöstettiin, niin tekijällä (tekijöillä) on täytynyt olla auto lähellä tapahtumapaikkaa. Uhri on viety ja haudattu jonnekin. Ei ruumista. Ei ryöstöä. Ei mitään.

On olemassa myös se mahdollisuus, että taksin kyydissä on sittenkin ollut joku muu kuin Erik Sarin. Kyyditettävä ei kuljettajan mukaan ollut mitenkään erityisen päihtynyt. Sarin sen sijaan oli jäädessään työpaikalleen nukkumaan. On kuitenkin herännyt ja humalaisen aivoituksella sitten lähtenyt johonkin. Sattumaa on sekin, että Sarinin esimies ei ole takaisin konttorille käveltyään nähnyt Sarinia edes tuolla taksitolpalla, tai sitten hän saapui konttorille toisesta suunnasta. Sarin on kuitenkin lähtenyt melko nopeasti muun seurueen jälkeen. Mihin? Oliko tolpalla auto valmiina vai jäikö hän odottamaan? Menikö hän edes taksitolpalle? Vai veivätkö askeleensa hänet meren rantaan, jonne matkaa on muutama sata metriä. Jos hän meni mereen, miksi ruumista ei ole löydetty. Monet kuitenkin löytyvät. Tai kohtasiko hän surmaajansa kaupungin yössä? Mutta missä ruumis?

Vai päätyikö Erik Sarin itsemurhaan? Läheisen kuolema, humalatilassa koettu alakulo, jokin josta emme tiedä. Mutta missä ruumis?

Kuilut ja onkalot nyt

Kuilut kiehtovat yhä. Kätkevätkö ne Erik Sarinin katoamisen salaisuuden. Sittenkin. Kuvat HS.

Kuluihin ja onkaloihin on vuosien saatossa tehty erilaisia ”extremetutkimuksia” kiipeilyharrastajien toimesta. Viimeksi niissä käytiin ainakin vuonna 2014. Onkaloiden kautta saattaa olla pääsy viereisiin kuiluihin, mutta onkalot ovat täynnä vettä, joten se mitä siellä on – sitä ei tiedetä. Kuilujen pohjalla käyneet ovat kertoneet, että ”kun ihmiset näkevät maassa ison kolon, niin sen kuvitellaan olevan kaatopaikka”. Kuilusta löytyi roskaa, tölkkejä ja polkupyöriä.

– Helsingin Sanomissa oli 1.10.2014 artikkeli “Kaivokselan kaivos on luolahörhön paratiisi – tältä kuilun uumenissa näyttää”. Artikkeli aukeaa vain tilaajille, mutta linkki siihen on täällä.

Erik Sarinin katoamisesta keskustelua täällä

Entinen nuorempi konstaapeli, sittemmin juristiksi kouluttautunut, vuonna 1952 syntynyt, varatuomari Aki Aleksander Salmela surmasi vihityn vaimonsa Pia Satu Elina Salmelan heidän yhteisessä kodissaan maanantaina 26. marraskuuta 2001. Surmatyö tehtiin Helsingin Maunulassa, osoitteessa Männikkötie 10 C 21.

Henkirikos tehtiin tässä talossa ja kuvassa näkyvän C-rappukäytävän asunnossa. Kuvat googlemaps.

Myötämäestä vastamäkeen

Aki Salmela oli vuoteen 1995 ollut pitkäaikaisessa parisuhteessa, mutta tuo suhde päättyi, kun hän löysi rinnalleen uuden rakkaan; 16 vuotta itseään nuoremman Pian. Pialla oli edellisestä suhteestaan kaksi lasta, joista toinen muutti heidän kanssaan Maunulasta ostettuun kerrostaloasuntoon. Muutaman vuoden kuluttua perhe kasvoi kun Pia synnytti tytön.

Ajan myötä suhteessa alkoi ilmetä ongelmia. Akin mukaan Pia oli äkkipikainen ja toisinaan jopa väkivaltainenkin. Aki puolestaan oli sanavalmis ja osasi loukkaamisen taidon, jos kuka. Pian mukaan Aki oli myös lyönyt häntä pariin otteeseen. Aki oli Pian mielestä ”heikko”, joka tarkoitti lähinnä laiskuutta kotitöiden jakamisessa. Pia taasen oli raha-asioiden kanssa huolettomampi ja hänelle alkoi kertyä jos jonkinmoista rästiä pikavipeistä. Pian sairastuttua kudosreumaan oli Aki saanut syyn moittia tätä entistä enemmän.

Eräällä jouluisella mökkireissulla Juvalla oli mukana ollut myös Pian sisko. Hän kertoi, että tuolloin Aki oli haukkunut Piaa aivan järkyttävin sanakääntein, ottaen puheeksi myös reuman sekä Pian surkean taloudellisen tilanteen. Perheen lapset olivat riidasta järkyttyneet. Riidat olivat jo aiemmin nakertaneet perheen sisäistä rauhaa siinä määrin, että lapset olivat sijoitetut perhetukikeskukseen, mutta vierailivat kotonaan viikonloppuisin sekä juhlapyhinä.

Avioero alkoi olla se paras vaihtoehto, vaikka naimisiin mennessä luvataankin jotain ihan muuta.
– Oli siis syytä laittaa suhde tauolle. Hakemus tehtiin, mutta peruttiin. Erilleen muutettiin. Mutta palattiin yhteen.

Riitaisan parisuhteen pato murtuu

Surmapäivä alkoi kolkosti, mutta tuttuun tapaan; riitelyllä. Pia oli löytänyt Akin matkapuhelimesta tekstiviestin, jonka oli lähettänyt Akin edellisen kesän ”hoito”. Riita oli taas riitelyä vailla. Aki lähti kuitenkin viemään pienempää lasta päiväkotiin. Hän itse oli sairaslomalla 1.9.2001 alkaen. Oli ollut jo useampia jaksoja. Masennus vei miestä.

Saapuessaan kotiin Aki Salmela huomasi, että vaimonsa ei ollut vielä lähtenytkään töihin, sillä hänellä oli koulutuspäivä ja lähtö sinne olisi ollut tavanomaista myöhemmin.

Akin mukaan Pia oli alkanut heti haukkua häntä ja jopa tönäissytkin. Riita jatkui. Pia kulki huoneistossa edellä ja Aki perässä. Kertomansa mukaan riitaa sovitellen. Pia uhkasi uudella avioerohakemuksella ja Akin kysyttyä mitä hän voisi tehdä, oli Pia sanonut; ”tapa ittes”. Tällöin Akilla oli ”sumahtanut”, kuten hän itse asian myöhemmin ilmaisi. Hän otti lipastosta kaksi narua – 140 cm ja 320 cm pituiset – kietoen ne Pian kaulan ympärille, samalla kaikin voimin vetäen. Pia oli ehtinyt nostaa vain toisen kätensä ja sanoa ”Aki”, kunnes hän menetti tajuntansa.

Vedettyään naruja arvionsa mukaan noin 10 minuuttia hänen kätensä olivat puutuneet ja hän oli hiestä aivan märkä. Akin päässä oli vain ajatus; nyt lasten ei enää tarvitse kuunnella riitelyä. Laskettuaan Pian lattialle Aki oli hakenut hanskat ja jatkanut kuristamista, vaikka arveli Pian jo kuolleen.

Ylivarovaisena hän halusi kuitenkin vielä varmistaa, että Pia ei jää aivokuolleeksi ja teippasi ns. ilmastointiteipillä tämän pään, suun ja sieraimet. Lisäksi hän kietoi teippiä vielä Pian jalkojen ympärille ja sitoi kädet narulla.

Tajuttuaan mitä oli tehnyt, hän otti teipit sekä narut pois, riisui paitansa ja meni sängylle lepäämään. Olonsa oli kuitenkin huonontunut, joten hän meni suihkuun, ja sen jälkeen terästi oloaan parilla annoksella sekä mietoa että väkevää alkoholia.

Hän halusi ilmoittaa tekonsa. Soitto pojan terapeutille; ”olen surmannut vaimoni” – viesti meni vastaajaan. Tämän jälkeen Aki Salmela ajoi päiväkotiin, kertoi henkilökunnan edustajalle mitä oli tehnyt ja poistui Männikkötielle. Siellä hän meni B-rapussa asuvan talonmiehen luokse ja pyysi tätä tulemaan Salmeloiden kotiin ja olemaan vastassa kun poika tulee koulusta kotiin. Talonmies huomasi Pian ruumiin ja Aki kertoi, että kohta tulevat poliisit.

Iltapäivälehdet uutisovat Maunulan henkirikoksen näyttävästi. Tässä Iltalehden etusivu 28.11.2001.

Terapeutti oli soittanut Akille, tämä kertoi tekonsa, jonka jälkeen terapeutti soitti poliisille klo 14:16. Poliisit saapuivat Salmeloiden kotiin klo 14:25. Aki Salmela pidätettiin ja parin päivän kuluttua hänet vangittiin Helsingin käräjäoikeudessa. Tapausta ryhdyttiin tutkimaan murhana.

Jo alkuvaiheessa syyksi kerrottiin pitkään jatkunut riitaisa avioelämä. IL 30.11.2001.

Se ei ollut murha

Aki Salmela passitettiin mielentilatutkimukseen. Sen mukaan hän oli toiminut täydessä ymmärryksessä.

Tapaus oli esillä oikeudessa kesäkuussa 2002. Syyttäjä vaati elinkautista murhasta. Puolustus onnistui torjumaan pahimmat syytökset; teko ei ollut ennalta harkittu ja vaikka olikin julma sekä raaka uhrin nopeasta tajunnan menetyksestä huolimatta, niin sen ei voitu katsoa olleen törkeä. Teko oli tehty ”hillittömästi”, täydellisen itsekontrollin menettämisen seurauksena. Aki Salmela oli myös luullut, että kotona ei ole ketään kun hän saapuu päiväkodilta lastaan viemästä, joten hänellä ei ollut minkäänlaisia surmaamissuunnitelmia.

– Entä ne narut? Olivatko ne ”sattumalta” pöytälaatikossa? Olivat. Narut olivat veneen irtaimiston kiinnipitämiseen tarkoitettuja ja tuodut kotiin, koska perheen tyttö oli innostunut tekemään ”veneköysisolmuja”.

Aki Salmela tuomittiin taposta 11 vuodeksi vankeuteen. Rangaistus oli taposta annettavan asteikon (8-12 vuotta) yläpäässä teon raakuuden ja julman toteuttamistavan vuoksi. Lisäksi Salmela pantiin viralta ja tuomittiin menettämään sotilasarvonsa, joka saadun tiedon mukaan oli vänrikki. Lisäksi hänet tuomittiin maksamaan erisuuruisia korvauksia kymmenien tuhansien eurojen edestä.

Helsingin Sanomat 29.6.2002.

Aki Salmela työskenteli valtionvarainministeriössä ylitarkastajana. Sitä ennen hän oli ollut siellä esittelijänä. Ennen uraa ministeriössä hän oli toiminut poliisina, nimismiehenä, kaupunginviskaalina sekä ulosottotehtävissä.

– Salmelan tekemän henkirikoksen aikaan hänen työpaikkaansa johti valtionvarainministeri, Kokoomuksen Sauli Niinistö. Korkein virkamies ministeriössä on kansliapäällikkö.

Syyttäjä ei valittanut, ja Salmelakin katsoi, että antaa olla, joten käräjäoikeuden antama tuomio jäi voimaan.

Ensikertalaisena hän suoritti rangaistuksestaan puolet ja vapautui kesällä 2007. Aki Salmela elää edelleen.

Keskustelua aiheesta ei juurikaan ole täällä

Ruumis löytyy

Torstaina 20. elokuuta 2015 varhain aamulla löytyi Kouvolan Harjusta, Saarennonväylän varrelta miehen ruumis. Kuolemansa oli ollut väkivaltainen – nuorehko mies oli surmattu ampumalla. KRP otti jutun hoitaakseen ja tapausta ryhdyttiin tutkimaan murhana heti alusta asti teon raakuuden vuoksi.
– Mies oli surmattu 19.-20. elokuuta välisenä yönä.

Ruumis löytyi tienpientareelta. Löytökohta osoitettu nuolella. Kuva Iltalehti.

Kävi ilmi, että mies oli noudettu Kouvolan keskustasta, Salpausselänkadun varrella sijaitsevasta kerrostaloasunnosta, viety autoon, surmattu, sekä viety edelleen paikkaan mistä hänet myöhemmin löydettiin. Uhria oli ammuttu käsiaseella kolme kertaa selkään lähietäisyydeltä.

– Jo asunnossa miestä oli ammuttu olkapäähän. Valvontakameran kuvissa näkyi miten uhri kävelee huterasti talosta autoon kahden miehen kanssa ja hänen vasemman kätensä olkapäässä on iso tumma läiskä.

Uhri haettiin tapettavaksi tästä kerrostalosta sijaitsevasta asunnosta. Kuva Alibi 7/2016.

Tutkintaa, vangitsemisia, vähän Hollantia ja hiukan Saksaa

Poliisi pääsi melko nopeasti epäiltyjen jäljille. Molemmat päätekijöiksi epäillyt vangittiin. Toinen heistä poissaolevana. Hänen tiedettiin luikkineen karkuun ulkomaille “bisneksiä hoitamaan”. Hänet etsintäkuulutettiin. Poliisi pyysi virka-apua Hollannin poliisilta, sillä miehen epäiltiin olevan Hollannissa.

Surman motiiviksi paljastui kosto; uhri oli kuuleman mukaan piikittänyt toisen tekijän tyttöystävään aikoinaan suonensisäistä huumetta, tämän ollessa 17-vuotias. Tästä oli jäänyt kaunaa ja sitä oli Kouvolan elokuisessa yössä selvitelty. Tumma Audi, jolla uhria oli kuljettu, löytyi poltettuna.

Heti surmatyön jälkeen nyt etsintäkuulutetuksi julistettu mies oli lähtenyt autollaan kohti pohjoista. Parin päivän kuluttua hän poikkesi Sukevan vankilassa tapaamassa kaveriaan.

Joroisten Nesteen valvontakamera tallensi Ville Tohkan tankkaamassa autoaan 22.8.2015 klo 13:32.

Pariin otteeseen autoa vaihtaen mies lopulta päätyi Hollantiin, josta hänet tavoitettiin 17. syyskuuta. Kiinnijäämistään edelsi takaa-ajo. Epäilty pakeni pakettiautolla yhdessä kolmen muun suomalaismiehen kanssa, mutta he jäivät kiinni ylitettyään Saksan rajan. Mies palautettiin Suomeen joulukuussa 2015.

Poliisi suoritti jos jonkinlaista tutkintaa tapauksen yhteydessä; televalvontatiedot, DNA-näytteet, asetutkimus, kuidut… Tutkimuksissa oltiin myös yhteydessä Yhdysvaltoihin, josta pyydettiin tietoja osallisten Facebook-tilien sisällöstä.

Käräjille

Kumpikin epäillyistä kiisti murhan. Toinen myönsi hätävarjeluksessa tehdyn tapon ja toinen taasen lievän väkivallan käytön; hätävarjeluksesssa tehdyn nyrkillä lyönnin. Syyttäjä oli vahvasti eri mieltä. Hänen mielestään teko oli murha ja kumpainenkin miehistä on yhtälailla syyllinen tekoon.

Kymenlaakson käräjäoikeus otti asian hoitaakseen toukokuussa 2016. Tuomio annosteltiin 26.5. Käräjäoikeuden mielestä kyseessä oli tappo ja sen tekijäksi todettu Esa Antero Pajuvesi sai 11 vuoden tuomion. Mukana häärännyt Ville Juhani Tohka sen sijaan tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä 3 vuoden 6 kuukauden vankeuteen.

Syyttäjä valitti heti – vaatien edelleen elinkautista murhasta molemmille.  Niin teki myös Tohka, joka katsoi edelleen, että hän oli toiminut hädässä ja vain kerran lyönyt. Käsityksensä syyttäjän kanssa teosta ja tekijästä olivat niin kovin erilaiset.

Hoviin ja päätökseen

Itä-Suomen hovioikeus käsitteli asian maaliskuun puolivälissä. Pohti kuukauden verran ja antoi tuomion ns kansliapäätöksenä tänään perjantaina 28.4. Kumpikin tekijä tuomittiin murhasta elinkautiseen vankeuteen. Tohkan alioikeudessa saama runsas kolme vuotta, joka alennuksineen olis tehnyt reilut kaksi vuotta, ja johon hän odotti saavansa edelleen alennusta, muuttui vähintään 12 vuoden suorittamiseksi.

Esa Pajuveden saama 11 vuoden tuomio taposta koheni hovissa elinkautiseksi. Kuva Alibi 7/2016

Käräjäoikeudessa runsaan kolmen vuoden tuomion saanut Ville Juhani Tohka tuomittiin hovioikeudessa murhasta elinkautiseen vankeuteen. Kuva Alibi 7/2016.

Tohka on pitkän linjan väkivaltarikollinen. Hänen kontollaan on mm. lokakuussa 2008 Kouvolassa tehtyyn tappoon suoritettu avunanto. Siitä Tohka oli saanut kolmen vuoden tuomion.

Hyvää vappua!

Keskustelua aiheesta

10 vuotta sitten, 26.3.2007 aloitti toimintansa pääasiassa rikosaiheinen portaali www.murha.info. Jo ensimmäisenä päivänä oli muutama rikosaiheista kiinnostunut rekisteröitynyt palstalle.

“Tätä oli odotettu!” “Jo oli aikakin!” 10 vuotta on osoittanut, että tälläiselle palstalle oli tarve; selkeä tilaus.

s24.fi

10 vuoden jälkeen on aika katsoa taaksepäin, mutta myös tehdä tilastoa ja kurkistaa mitä meistä on muualla joskus kirjoitettu:

Ainoat henkirikokset, joista on kokonaan oma osastonsa ovat Espoon Bodom-järvellä helluntaina 5.6.1960 tapahtunut kolmoismurha, sekä Ulvilan Tähtisentiellä 1.12.2006 tehty henkirikos.
Ketjuja kummastakin on useita. Bodomista on 26.3.2017 klo 17:00 56076 viestiä ja 226 ketjua, joista suosituimmat ovat Gustafssonin vammat, Kuka murhien takana? ja Lintupojat.

Ulvilasta on 111468 viestiä 225 ketjussa. Ulvila eroaa siinä suhteessa Bodomista, että alussa kaikki keskustelu Ulvilan henkirikoksesta käytiin yhdessä ketjussa; Ulvilan tapaus. Yksityiskohtaisemmin ne eroteltiin muistaakseni vuonna 2009. Suosituin on odotetusti se ”perusketju” Ulvilan tapaus.

Ulvilan tapauksesta käyty keskustelu murha.infossa herätti poliisin selvittelemään onko Anneli Auer itse yksi keskustelijoista nimimerkin takana:

-Sekä Bodomissa että Ulvilassa on – mielipiteistä ja syyllisyysolettamuksista riippumatta – erittäin pitkälle meneviä analyysejä mallinnuksineen ja äänitallenteineen. Kirjoittajat ovat selvästikin perehtyneet käsittelemäänsä aiheeseen.

Henkirikokset kotimaa – osastolla on tällä hetkellä (26.3) yhteensä peräti 1528 ketjua ja niissä yhteensä 92925 viestiä. Yli 100 000 kertaa luettuja ketjuja on yli 50. Eniten luettu ketju on odotetusti Seinäjoen teinisurma, 1 466 000 lukukertaa. Muita runsaasti keskusteluja herättäneitä ketjuja ovat Kokemäellä surmatun lenkkeilijätytön tapaus 617900, Vilja-Eerikan tapaus, 571250, Kauhajoen kouluammuskelu 481 000, Oulussa 5 lasta surmanneen äidin tarina 457600 lukukertaa, Jyväskylän laukkusurma 361150, Ylistarossa tehty 18-vuotiaan murha 348600, Joutsenossa murhatun 16-vuotiaan tytön kohtalo 336000, Kuopiossa 2 lasta surmanneen äidin tapaus 328800, Hyrylässä surmattu perheenäiti 322000 sekä Jokelan kouluammuskelu 312500. Nämä 11 tapausta ovat saaneet siis yli 300000 lukukertaa. Mediaseksikkäitä jos mitkä.

Luvut siis lukukertoja ja lukemat ovat noin arvoja, sillä tilanne elää ja rintama liikkuu kaiken aikaa.
– Tilastoa toki vääristää se, että ketjujen aloituksia on 10 vuoden ajalta ja yksikään ketju/tapaus ei lähtökohtaisesti ole ”samalla viivalla”. Onhan selvää, että jos vuonna 1983 tehtyä ns bunkkerisurmaa vastaava tapahtuisi nyt, ketju saavuttaisi aivan erilaiset viestimäärät ja mittasuhteet kuin mitä tuo aikansa uutispommi nyt on saanut.

yle.fi

Selvittämättömissä kotimaan henkirikoksissa on 151 ketjua ja 22629 viestiä. Ylivoimaisesti eniten on luettu tamperelaisen Petri Salosen tapauksesta, 855270. Seuraavina Järvenpään sarjamurhaajan ketju 360650, Tulilahti 299000, Kyllikki Saari 274000, Susanne Lindholm 259400 ja Kirkkonummen kolmoissurma 210350 lukukertaa. Muita yli 100000 lukukertaa keränneitä on 8 tapausta.

Henkirikokset ulkomaat-osastolla on 1724 aihetta ja lukijoita ovat kiinnostaneet eniten Jenna Lepomäen surma Espanjassa 341700, Lisa Holmin tapaus Ruotsissa 331350, Eric Harris & Dylan Klebold 280 680. Juha Valjakkalan tekemisistä kertova ketju on seuraavana, mutta jäänyt jo näistä selvästi 122950 lukukerrallaan. Viimeisenä sadantuhannen lukukerran ylittävien listalle pääsi Zodiac killer, 104000.
-Monet ulkomailla tehdyt henkirikokset eivät ole Suomessa uutiskynnystä ylittäneet, mutta kiitos ahkerien rikosharrastajien, murha.infon kautta he ovat tuoneet tietoomme useita mielenkiintoisia ja keskustelua herättäviä tapauksia eri katsanto- ja pohdintokantoineen. Erityismaininnan ansaitsee Eric Harris & Dylan Klebold -ketju, jossa tietoja sekä taustoja on etsitty ja tuotu julki pieteetillä.

Kadonneet – osastolla on luettavissa 459 ketjua. Suosituimpana ovat Raisa Räisänen 906570, Madeleinen tapaus 755860, Piia Ristikankare 374800 ja neljäntenä Birgitta Silanderin mystinen katoaminen 346520 lukukerralla.
-Jälkimmäinen osoittaa, että kadonneen ei tarvitse olla nuori, että ketju saavuttaisi huomiota ja lukijoita.

ess.fi

Kadonneet – löydetyt-osastolla on 1349 aihetta ja eniten on luettu Nela Saglenovan ketjua, 1 658910, lukukertaa. Toiseksi eniten on luettu Karoliina Kestin tapausta, 1 028350 lukukertaa!
-Karoliina -ketju aiheutti aikoinaan murha.infon serverin ”kaatumisen”, ja tapauksen saama huomio murha.infossa ylitti mm. mtv:n uutiskynnyksen:

Muut rikokset-osastolla suosituin ketju on Huumausaineet ja huumausainerikollisuus, lukukertoja 189640. Sinne on yhdistetty jo kymmeniä eri tapauksia. Toiseksi eniten huomiota on kerännyt Helsingin asema-aukiolla syyskuussa 2016 tapahtunut pahoinpitely. Tämä mielipiteitä voimakkaastikin polarisoinut teko on kerännyt 158450 lukukertaa.
-Tässä jonkinlaisena ”tilastovääristymänä” se, että osa Muut rikokset -osastoon kuuluvista on vielä Ajankohtaista Juuri Nyt! osastolla ”odottamassa pääsyä terminaalivaiheeseen”.

Muut rikokset -osaston huumausainerikollisuus-ketjusta on yksi ketju siirretty osastolle Järjestäytynyt rikollisuus, ja se on – kuten odottaa saattaa – vuonna 1987 Vuoden Poliisiksi valitun Jari Aarnion “kootut työtapaturmat”. Ne ovat saavuttaneet lukijoiden jakamattoman suosion, 1 216250 lukukertaa.
-Poliisin työnkuva siis kiinnostaa…

Järjestäytynyt rikollisuus on aihe joka puhuttaa; suosituimmaksi ketjuksi on vuosien saatossa osoittautunut Cannonball MC ketju, jolla yli 1 800000 lukukertaa. Sen jälkeen tulevat ketjut Hells Angels, 1 213000 ja Mongols MC 1 095000, United Brotherhood 989400 ja Bandidos 960 650 lukukertaa.

Seksuaalirikoksissa on 1221 aihetta ja yli 29500 viestiä. Eniten edustettuina ovat Aino-yhtyeen Rami Aallon törkeydet, 296060 lukukertaa ja mediapersoona Axl Smithin sänkykamarikuvaukset 162510 lukukertaa saaneena. Muita huomiota saaneita ovat Muuramen tapaus (johon mainittu Rami Aalto liittyy), 139930 sekä Helsingin Tapanilan aseman joukkoraiskaus 112330 lukukertaa.

Kaikissa tilastoa vääristää siis se, että jokainen on eri aloitusaikoineen eri lähtökohdissa suosituimmuuteensa nähden.

Alussa murha.infossa ei ollut etusivua, vaan sivut avautuivat suoraan foorumille. Etusivu otettiin käyttöön syksyllä 2007 ja ensimmäinen aihe siellä oli Imatralla 1958 tehty laajennettu mustasukkaisuustragedia, jossa kuoli 5 ihmistä.

Päivitetty Nelan tapauksen osalta 26.3. klo 23:04

Päivitetty Muut rikokset -osaston tilastointia 27.3. 02:40

Uutinen Patolan ruumislöydöstä. Iltalehti 11.6.1984.

Helsingin Patolassa, Tuusulantien ja Kivipadontien välisellä ulkoilualueella oli kolme naista ulkoiluttamassa koiriaan lauantaina 9.6.1984 puoli kuuden jälkeen iltapäivällä. Kello 17:50 labradorinnoutajat Epeli ja Lari vainusivat pusikossa jotain, ja se jotain oli kammottavalla tavalla surmatun naisen ruumis.

Suurpiirteinen kartta alueesta ja ruumiin löytöpaikka.

Julma verityö
Verinen, ruhjottu ja alaston ruumis löytyi noin 150 metriä Kivipadontieltä pohjoisen suuntaan lähtevän ulkoilupolun varrelta, pajupensaiden takaa ruohikolta. Surmatyön arveltiin tehdyn edellisenä yönä ja kuolemastaan löytymiseen oli vähintään 12 tuntia. Uhrille kuuluvia vaatteita löytyi noin sadan metrin päästä polun varrelta. Vaatteissa oli uhrin verta. Surmatyö oli tehty kuristamalla sekä tylpällä esineellä, mahdollisesti kivellä, hakkaamalla.

Uhri tunnistettiin nopeasti. Hän oli 31-vuotias, Posiolta kotoisin oleva ja joitakin vuosia sitten Helsingin seudulle muuttanut Ulla-Maija Poussu. Hänen tiedettiin olleen vailla vakituista asuntoa. Tuntomerkeistä julkisuuteen kerrottiin pituus 165 cm ja vartaloltaan pyöreähkö, hiukset tummat ja pitkät. Tiilenpunainen villatakki, jossa leveitä tummanpunaisia poikkiraitoja, punainen paita, tummanharmaat samettifarkut, mustat puolikengät ja päässään vaalea huivi.

Kuva on otettu useita vuosia ennen väkivaltaista kuolemaansa. Elämänsä viimeisinä vuosina Poussu ei enää prikulleen ollut ”kuvansa näköinen”, vaan sairaus ja välinpitämättömyys itseensä oli lyönyt leimansa ulkoiseen habitukseensa.

”Tuolta se tuli ja tuonne se meni”

Poussun meno- ja tuloarvioita ryhdyttiin selvittämään. Hänet oli nähty perjantaiaamuna 8.6. kello 8 jälkeen Mäkitorpantien Primulan kahvilassa. Sieltä hän oli lähtenyt kävelemään edestakaisin ”omaa reittiään” Mäkitorpantien, Yhdyskunnantien ja Siltavuodintien kulmille.

Poussu oli tuttu näky noilla tienoilla ja olemuksensa jäi monelle mieleen; hän kulki verkkaisesti ja selkävikansa vuoksi hieman takakenossa. Hän viihtyi yksinään, mutta silloin tällöin hänet oli havaittu joidenkin miesten seurassa Oulunkylän Kesoil-huoltoaseman baarissa.

Oulunkylän Kesoil. Sen baarissa Poussun tiedettiin viettäneen aikaansa. Puolitoistavuotta aiemmin samaisen huoltoaseman luona olevalla pysäkillä jäi kyydistä pois nainen, joka hetkeä myöhemmin surmattiin raa´asti. Kuva Seura 1984.

Tiedettiin, että Poussulla oli työpaikka koneapulaisena, mutta jostain syystä hän ei enää käynyt töissä. Syynä saattoi olla liikkumistaan rajoittava selkävikansa ja siitä johtuva yhä kasvava eristäytyneisyytensä.

Posiosta saadut tiedot eivät tuoneet valaistusta asiaan. Poussu piti yhteyttä sukulaisiinsa enää harvoin, jos ollenkaan.

Poliisi arvioi jo heti alkuvaiheilla, että selvitystyöstä tulee vaikea, sillä uhrilla ei ollut vakituista osoitetta, ei tiedossa olevia ystäviä ja hänestä tiedettiin ylipäätään sangen vähän, sekä liikkumisensa oli epämääräistä, joskin hänellä oli se jo mainittu ”oma reittinsä”. Hänen taustansa tarkistettiin Helsinkiin saapumisestaan lähtien, sekä pohdittiin miksi hän ylipäätään oli Patolassa ja Oulunkylässä; hänellä ei ollut siellä tuttavia, eikä tiedetty kenen luona hän majaili – jos kenenkään. Mutta ehkä joku olisi hänet nähnyt. Poliisi haastatteli lähes jokaista täysi-ikäistä alueella, uhrin kuvia jaettiin jokaiseen talouteen, lähistön kaksi baaria ja ravintolaa sekä kioskit ja kaupat käytiin läpi. Onko näkynyt, onko käynyt ja jos niin yksin vai ei?

Saatiin tieto, että hänet oli nähty kulkevan perjantain ja lauantain välisenä yönä n klo 01:40 Kivipadontien ja Käskynhaltijantien kulmauksessa. Poliisin suorittamat kuulustelut metsien miesten keskuudessa eivät tuottaneet tulosta. Osa asukeista oli häipynyt saman tien kuultuaan surmasta ja poliisien kiinnostuksesta uhrin mahdollisiin tuttaviin. Poliisi oli myös erittäin kiinnostunut miehistä, joiden seurassa uhri oli nähty lauantaina aamuyöllä Oulunkylän ja Itä-Pakilan alueella. Silminnäkijähavaintojen mukaan miehet olivat olemukseltaan rinnastettavissa irtolaisiin.

Sama tekijä kuin puolitoistavuotta aiemmin?

Hyvässä muistissa oli 1.1.1983 lähistöllä tehty henkirikos. Tuolloin, noin kilometrin päässä Poussun surmapaikalta olevan Oulunkylän tekojääradan luota löytyi kuoliaaksi pahoinpidellyn 57-vuotiaan Elsa Argillanderin ruumis. Tekijää ei teolle ollut löytynyt ja se saikin aikaan mediassa hurjat huhut; onko liikkeellä sadistinen sarjamurhaaja!? Kuka on seuraava uhri!?

Surmien silloinen päätutkija, komisario Martti Latikka mainitsikin, että surmilla on niin paljon yhtäläisyyksiä; yksinäinen nainen, raaka pahoinpitely, teon ajankohta, että tekijä on mahdollisesti yksi ja sama henkilö. Tästä linjasta oli sittemmin kuitenkin luovuttu, sillä vuonna 2001 mainittiin, että ”tapauksilla ei kuitenkaan ole yhteyttä toisiinsa, tekijän ja uhrin uskotaan kohdanneen sattumalta”.

Lisätietoa astalosta

Mielenkiintoista lisävalaistusta surmatyössä käytettyyn astaloon toi Helsingin väkivaltarikostutkijoiden Murharyhmä-lehden numero 1/2012. Siinä kerrotaan, että ”vainajan päässä ja vartalolla oli useita ruhjehaavoja ja ihon pinta kauttaaltaan verinen”. Aikoinaan annettiin tietoa, että astalo oli tylppä, mahdollisesti kivi, mutta ruhjevammat viittaavat kyllä mahdollisesti johonkin muuhunkin astaloon kuin tylppään.

Samaisessa lehdessä esitetään epäilyjä, että tekijä on saattanut asua alueella tai ainakin siinä suunnassa mistä vaatteita löytyi. Entä miksi tekijä olisi kantanut vaatteita muassaan? Tuskin hän uhria on ulkoilupolulla ryhtynyt väkisin riisumaan ja sitten veivannut pöheikköön, jossa henkirikos on tehty.

Toinen henkirikos samaisena viikonloppuna
Samana viikonloppuna kun Poussu murhattiin raa´asti, tehtiin Helsingissä toinenkin henkirikos; Töölönlahdesta, vanhan sokeritehtaan rannasta, nykyisen oopperatalon kohdalta löytyi 48-vuotiaan miehen ruumis. Tästä tekijästä poliisi sai hyvät tuntomerkit ja tekoon syylliseksi sittemmin todettu parikymppinen mies tavoitettiinkin muutaman päivän kuluttua. Hänellä ei ollut osuutta Ulla-Maija Poussuun kohdistuneeseen henkirikokseen.

Pohdiskelua tekijästä

Ratkaisematon henkirikos synnyttää aina arvuutteluja tekijästä. Jo aiemmin mainittu yhtäläisyys Argillanderin surmaan lienee nyt alasammuttu, mutta on varmasti jäänyt ainakin pieneksi mahdollisuudeksi – tosin se tie ei johda mihinkään, koska Argillanderin surmaaja on tavoittamatta. Keski-Uudellamaalla vaikuttanutta – tosin olemassaolonsa ei ole mitenkään aukottomasti todistettua – ns Järvenpään sarjamurhaajaa on soviteltu tekijäksi myös Poussun surmaan. Motiiveiksi on veikattu vihaa tummatukkaisia ja alkoholisoituneita naisia kohtaan.

Vahvimmat veikkaukset tekijästä ovat alueella yksin asunut noin 3-kymppinen mies, joka on purkanut vihaansa ja kieroutunutta seksuaalisuuttaan uhriin tai ns irtolaisporukassa mukana ollut mies – ei välttämättä kuin hetken tuon alueen porukoissa mukana viihtynyt henkilö.
– Mikään ns randomryöstäjä tekijä ei ole, sillä Poussu oli jo olemukseltaan luokiteltavissa vähävaraiseksi laitapuolen kulkijaksi, jolla ei ole mitään ryöstettävää.

Yhä pimeänä

Ulla-Maija Poussun surmasta saatiin runsaasti yleisövihjeitä ja vaikka henkirikosta tutkittiin pitkään aktiivisesti, niin tekijää ei ole tähän päivään mennessä löytynyt.

Tapaus numero R/8922/84 odottaa yhä ratkaisuaan. On odottanut kohta jo 33 vuotta.

Keskustelua aiheesta

Lahden Paavolassa, osoitteessa Kyminkatu 1, sijaitsevan liikekiinteistön parturiliikkeen tiloista löydettiin perjantaina 24.7.1981 surmattuna 33-vuotias parturi Eila Kaarina Kanervikko. Hänen todettiin olleen kuolleena jo pidemmän aikaa; ruumis oli pitkälle ehtineessä mätänemistilassa.

Ruumis löytyy

Uhri löytyi, kun parturiliikkeen naapurissa pukuvuokraamoa pitänyt rouva meni kertomaan kiinteistön talonmiehelle naapuritiloista tulevasta pahasta hajusta ja runsaasta kärpästen määrästä liikkeen ovella sekä ikkunalla. Talonmies meni liikkeeseen, havaitsi takahuoneessa ruumiin ja soitti poliisille.
Liikkeen oven ikkunalla oli lappu ”Olen lomalla, tulen 31.7.”. Uhrin viereen lattialle oli punaisella kynällä kirjoitettu toteamus ”Huorille käy aina näin”. Vahvistaakseen sanomaansa oli tekijä alleviivannut aina-sanan. Lisäksi liikkeen pöydällä oli lappu, jossa myös kirjoitus ”huorasta”.

Uhri oli löydettäessä lattialla kasvot alaspäin. Hänen yllään oli siniset farmarihousut ja punainen puuvillapaita. Pää oli pahoin ruhjottu ja huoneisto yltä päältä veriroiskeissa. Päähän tulleesta tulitikkuaskin kokoisesta reiästä olivat madot ja toukat löytäneet tiensä uhrin aivoihin.

Teksti ja kuva Ratto 10/1981.

Siitä Ratto-lehti saikin mojovan, aikansa klikkiotsikon: ”Madot ja toukat söivät surmatun kampaajan aivot”.

Tutkintaa

Uhrin elämää ryhdyttiin kartoittamaan. Hän oli kotoisin Keski-Suomesta, kahdesti eronnut, asui yksin Lahden keskustassa, eikä hänellä ollut työntekijöitä. Kanervikko tiedettiin innokkaana lottoajana, huoneistosta löytyi mm. kierroksen 28 palauttamaton lottokuponki.

Ruumiinavauksessa kävi ilmi, että Kanervikolla oli veressään alkoholia 0,58 promillea. Selvyyttä siihen, kuinka kauan alkoholi ihmisen veressä säilyy kuoleman jälkeen, ei saatu.
Lisäksi saatiin tieto, että tuo lomailu-ilmoitus olisi todennäköisesti hämäystä, sillä liikkeen ovella oli 9.7. käynyt ajan tilanneita asiakkaita, mutta heidän yllätyksekseen liike oli suljettu ja tuo jo mainittu ”Lomalla”-lappu ikkunalla.

Lahden poliisi oli jo muutenkin ylikuormitettu; seksuaalirikoksia, pahoinpitelyitä ja muuta häiriökäyttäytymistä oli enemmän kuin tarpeeksi. ”Parturisurmassa tekijä on saanut parin viikon etumatkan, mutta kyllä me tämän rikoksen selvitämme”, sanoi ylikomisario toiveikkaana. Lahdessa oli viimeksi ollut selvittämätön henkirikos 1960-luvulla.

Saatiin tieto, että Kanervikko oli ollut 7.7. Vääksyssä erään Jussi – nimisen miehen seurassa. Tätä Jussia pyydettiin ilmoittautumaan poliisille. Kuolinuutisesta tyrmistynyt Jussi saapuikin kertomaan tuosta illasta ja hänet voitiin todeta syyttömäksi Eila Kanervikon surmaan.

Vihjeitä alkoi suorastaan tulvia poliisille. Kanervikon tiedettiin pörränneen ahkerasti Lahden yöelämässä, mutta keskiviikon 8.7. jälkeen hänestä ei enää ollut havaintoja. Viimeinen varma havainto oli 8.7. klo 15. Tuolloin liikkeessä oli asioinut henkilö ja hänet tavoitettiin myöhemmin. Taustansa olivat puhtaat ja alibi varmistettiin.

Teksti ja kuva Ratto 10/1981.

Lisäksi tiedettiin, että Kanervikko oli saanut uhkauksia ja että hänellä oli luvallinen kaasusumutin mahdollisten ikävyyksien varalle.

Vääriä vihjeitä ja oikea päätelmä

Kuuma vihje oli eräältä parturin asiakkaalta saatu tieto, että Kanervikko oli nähty liikkeensä lähistöllä 8.7. klo 23 aikoihin erään tukevan keski-ikäisen miehen seurassa. Ajankohtaa silminnäkijä piti varmana, sillä samoihin aikoihin oli loppunut tv-ohjelma Mummoni ja Mannerheim. Parturiliikkeen lähistöllä oli elokuvateatteri ja ravintoloita, joten melua ja liikkujia oli runsaasti, eikä meteliin sen erikoisemmin kiinnitetty huomiota.
Saatiin myös vihje, että Eila Kanervikon entisellä aviomiehellä saattaisi olla jotain tekemistä surmatyön kanssa. Hänet haettiin kuulusteluihin, mutta osallisuutensa veritekoon oli poissuljettu. Tämän vihjeen antaja paljastui myöhemmin surmaajaksi
Poliisia työllisti turhaan myös ”oranssi iso auto”, joka oli kiivaasti kiihdyttänyt parturiliikkeen edustalta illalla 8.7. Sikäläinen sanomalehti kertoi myös, että ”Kymintien surmasta epäillään porukkaa”.

ESS 1.8.1981. Oranssin auton omistajaksi paljastui lopulta uhrin entinen aviomies, jolla ei ollut osuutta surmaan.

Kaikkiaan erilaisia vihjeitä saatiin yli 200. Jostain syystä osa vihjeistä, mm. ”Kanervikko nähty 8.7 klo 23” oli täyttä soopaa. Tuolloin hän jo lojui surmattuna liikkeensä takahuoneessa.

Poliisi päätyi tutkimuksissaan lopulta siihen, että Kanervikko ei ole poistunut liikkeestään 8.7. klo 17 jälkeen. Yksi olettamuksista oli se, että tuolloin lottokupongin palautuspäivä oli keskiviikko ja täytetty kuponki oli edelleen pöydällä, ja että liike oli siivoamatta, mm. asiakkaiden hiuksia oli vielä lattialla.

Surmaajan jäljille

Lattialla, lähellä Kanervikon ruumista oli ollut pankin ilmoitus vekselin erääntymisestä. Ilmoitus oli osoitettu Yngve Aimo Sippola -nimiselle henkilölle. Hänet haettiin kuulusteluihin. Hän kertoi käyneensä Kanervikon parturoitavana 8.7 päiväsaikaan, koska hänellä oli 30-vuotispäivät parin päivän kuluttua. Lappu oli pudonnut, kun otti taskustaan parturimaksun. Selitys tuntui tuolloin uskottavalta.

Sippolalle tuli kuitenkin kutsu uudelleen kuultavaksi. Hän oli huoleton mies ja oletti selviävänsä kuulusteluista nopeasti, jättäen autonsa max 30 minuutin pysäköintiruutuun. Kuulusteluissa Sippola sekosi puheissaan ja tekemisissään oli puolen tunnin mittainen aukko. Sippola kertoi taloudellisista ongelmistaan ja että Kanervikko oli häntä silloin tällöin auttanut pienillä summilla. Sippolan suhde Kanervikkoon rajoittui pelkkään ystävyyteen ja toisinaan he kävivät yhdessä ”drinksuilla”.

Lopulta Sippola murtui ja kertoi surmanneensa Kanervikon. Kuulusteluissa hän kertoi, että oli aikeissa ryöstää Salpausselän Säästöpankin pääkonttorin. Aseeksi hän oli valinnut ison, 30-senttisen jakoavaimen ja että sillä uhkailemalla, tai jopa lyömällä, olisi rahaa saanut. Sippola uskaltautui pankin asiakastiloihin saakka, mutta ryöstö jäi aikeeksi. Hänet pidätettiin 12.8.

Mikä mies ?

Surman aikoihin Mukkulassa, Kevätkatu 1:ssä asunut 30-vuotias Aimo Sippola oli lahtelaisen liikemiehen poika, joka ei saanut otetta työelämästä. Kaikki hänelle annetut työtehtävät epäonnistuivat. Rahat hän kyllä otti etukäteen. Ensimmäinen avioliitto epäonnistui, mutta toinen liitto, varakkaasta kodista lähtöisin olevan Anjan kanssa sujui paremmin. Keväällä 1980 perheeseen oli syntynyt jo toinen lapsi. Aimo sai myös työpaikan ravintola Duunarista ja monen mielestä Aimo oli Lahden paras viinuri.

Kun Duunari vähensi väkeä, niin Aimo joutui lähtemään. Hänelle tosin jäi vielä tiskijukan työ ja sen lisäksi hän perusti ilmaisjakelulehtien jakeluyrityksen, hankkien vuokrapuhelimen sekä tummanpunaisen Peugeot-farmariauton. Hankinnat Sippola rahoitti vekselillä ja kun eräpäivä koitti, niin tuota 14000 markan summaa ei ollutkaan. Tulossa olevat 30-vuotispäivät vaatisivat nekin rahaa.

Syntyi ajatus ryöstöstä.

Verityön jälkeen huvielämän pyörteisiin

Pankin jälkeen Sippola suunnisti Kanervikon luokse, sai hiustenleikkuun, jonka lupasi maksaa myöhemmin. Sippolalle jäi kuitenkin paha mieli, kun Kanervikko oli tokaissut, että ”oletko sinä samanlainen pukki kuin isäsikin”. Lähdettyään parturista hän jätti sinne markiisikassinsa, jossa oli iso jakoavain…

Sippola meni ravintola Hoijakkaan muutamalle vodkapaukulle, palaten parturiliikkeeseen sen sulkemisajan kynnyksellä, n klo 16:30, tarkoituksenaan viedä Kanervikko syntymäpäiväkonjakille Hoijakkaan. Kanervikko suhtautui Sippolan tarjoukseen kuitenkin kylmäkiskoisesti. Sippola kiivastui, huitaisi kädellä Kanervikkoa kasvoihin. Tämän alkaessa huutamaan, Sippola otti kassista jakoavaimen, lyöden sillä Kanervikkoa voimalla päähän. Sippolan kertoman mukaan Kanervikko yritti pakoon ja että hän löi ainakin kuusi kertaa.

Surmatyön jälkeen hän juoksi pihan poikki isänsä turkisliikkeen tyhjään verstaaseen. Puolisen tuntia teosta hän palasi rikospaikalle. Pyyhki sormenjäljet, vetäisi verhot ikkunoiden eteen, otti rahat ja kirjoitti laput sekä viestit. Lukitsi liikkeen oven ja poistui rahan jo polttaessa taskussa. Surmassa käytetyn jakoavaimen hän pudotti roskalaatikkoon ja liikkeen avaimet heitti auton ikkunasta tienvarteen.

Nyt Pikku-Amiksi kutsutulla oli rahaa. Ne 400 markkaa hän käytti juhlimiseen 50 kilometrin päässä Lahdesta sijaitsevan ravintola Nelosmutkan diskossa. Siellä hän söi, joi ja tanssitti tyttöjä sekä tarjosi heille. Surmaamansa parturin rahat hupenivat yhdessä illassa.

Oikeuteen

Uutinen Sippolan pidätyksestä johti epäuskoon; ”ei, ei se voi olla meidän pikku-Ami”. Kolmen tiskijukan ryhmä yritti saada Sippolan vapaaksi poliisivankilasta.

“Aimon vapautusliikkeen” puuhahenkilöt. Kuva Alibi 11/1981.

He olivat täysin varmoja työtoverinsa syyttömyydestä. Oikeudenkäynnin aikana Sippolan kohtaloa surkuteltiin ja eräs hänen ihailijoistaan ehti kapsahtaa kaulaansa, ennen kuin vartijat saivat ihailijan aloilleen. Pikku-Amissa oli ”sitä jotakin”.

“Pikku-Ami”. Aimo Sippola. Kuva Alibi 11/1981.

Parturisurmaa tutkittiin murhana. Samoin syyttäjä haki tuomiota murhasta. Sippola joutui mielentilatutkimukseen. Hänellä todettiin olevan narsistinen persoonallisuushäiriö ja että surma on ollut itsemurhan tai sen yrityksen vaihtoehto!

17.6.1982 Lahden raastuvanoikeus pääsi antamaan tuomion: Sippola tuomittiin täyttä ymmärrystä vailla olevana taposta 9 vuodeksi vankeuteen ja hänet passitettiin Hämeenlinnan vankilaan rangaistustaan suorittamaan.

Uutinen ESS 18.6.1982.

Sippola valitti Kouvolan hovioikeuteen, joka 21.9.1982 antamallaan päätöksellä alensi tuomion 8 vuoteen 4 kuukauteen vankeutta. Alentunut syyntakeisuus oli tuohon aikaan pikemminkin maan tapa, joten Sippola selvisi raa´asta teostaan vain runsaan 4 vuoden lusimisella.

Parturiliikkeen tiloissa toimi muutama vuosi sitten taidegalleria.

Aimo Sippola elää edelleen. Huhutaan, että vuonna 1986 hän poltti Lahden Okeroistentiellä olleen ravintolan.

Rikospoliisit sanovat, että ”paennut aika on paennut totuus”. Kanervikon surmaa tutkinut komisario Aimo Ojanen sanoi oikeudenkäynnin jälkeen, että ”Tässä tapauksessa suurimpana vaikeutena oli se, että tapaus paljastui vasta niin myöhään. Silti, yhdessäkään vaiheessa ei tullut tunnetta, että tapaus ei edisty. Ainekset eivät loppuneet”.

Kanervikon surman ajankohdan ja tutkimuksen aikoihin surmattiin ainakin kaksi muuta naispuolista henkilöä; Helena Mäntylä Helsingissä ja Riitta Väkevä Anjalankoskella.

Keskustelua aiheesta

Päivitetty 21.1. klo 12:57 

Otsikko sanomalehti Karjalaisen sivuilta.

Taloudellista hyväksikäyttöä, seksuaalista väkivaltaa, pelottelua, kostonhimoa, uhkailua, painostusta, parittamista, hukuttamisyrityksiä ja hukuttamisia. Niistä oli sarjahukutustragedia tehty.

Pekka Tapani Seppänen.

Kontiolahdella asuva Pekka Tapani Seppänen (s.1965) tuomittiin tiistaina 17.1. Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, heitteillepanosta, törkeästä kuolemantuottamuksesta, alkoholirikoksesta, parituksesta ja pahoinpitelystä 14 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Sijoituspaikaksi määrättiin Pyhäselän vankila. Kaksi syytettä taposta hylättiin näytön puutteessa. Korvauksia hänen tulee maksaa noin 62000 euroa.

Seppänen vastasi vapaalta, mikä on melko harvinaista, kun kyseessä sentään oli syyte useammasta henkirikoksesta. Vapaalta vastaamisen mahdollisti Itä-Suomen hovioikeuden päätös, jonka mukaan Seppäsen vaarallisuus ei ollut ilmeistä. Mutta mikäli oikeudella olisi tuolloin ollut käytössä se tieto mikä poliisilla ja syyttäjällä oli myöhemmin, niin Seppänen olisi vangittu. Hän oli tutkintavankeudessa vuodenvaihteessa 2015-2016, mutta valitti hovioikeuteen, joka katsoi, että tutkintavankeuteen ei ollut riittävästi näyttöä.

Yleisesti ottaen henkirikoksesta syytetty odottaa tuomiotaan tutkintavankeudessa.

Seppänen ei ollut oikeussalissa kun tuomio julistettiin, joten häntä lähdettiin poliisipartion toimesta noutamaan kotiosoitteestaan Jaamankankaantieltä Kontiolahdelta. Pitäisihän mies saada rangaistustaan suorittamaan.

Jaamankankaantielle, Lehmon suuntaan. Kuva googlemaps.

Mutta kuinka ollakaan; ovikellon rimpautteluun, lukuisiin koputuksiin, saati ilmoitettuihin pyyntöihin tulla ulos, ei vastattu. Seppäsen auto oli pihassa, eikä hänellä pitäisi olla passia.
Pekka Seppänen etsintäkuulutettiin ja hänestä julkaistiin valokuva. Tähänastiset julkiset kuvat olivat oikeussalissa otetut ja näyttivät vain visusti karvalakkiin päänsä peittäneen miehen.

Päivitys: Seppänen jäi kiinni lauantaina 21.1. aamupäivällä Joensuussa. Hänet tavoitettiin toisen henkilön kuljettamasta autosta. Etsintäkuulutetun Seppäsen kiinniotto sujui rauhallisesti. Seppänen toimitetaan välittömästi Pyhäselän vankilaan.

Suurin osa ikävyyksistä tapahtui Seppäsen mökillä Polvijärvellä, Viinijärven itäisimmässä kolkassa, ns. Myhkyränselällä ja sen rannalla.

Suuri-Myhkyrän saari oli usein näiden “elämysmatkojen” kohteena. Kuva googlemaps.

Seppäsen uhrit olivat alkoholisoituneita ja/tai muutoin vajavaisia toiminnoiltaan.

”Mökille ei jää sitten kukaan”

Seppänen tunnettiin miehenä, jota oli syytä totella ja vieraansa olivat häneen nähden alisteisessa asemassa. Kun tuli pyyntö lähteä veneilemään läheiseen Suuri-Myhkyrän saareen, niin silloin lähdettiin. Ilman vastaväitteitä.

Seppänen tiedettiin erittäin hyvänä uimarina, mutta useimmat hänen ”ystävistään” omasivat sangen puutteelliset uimataidot. Seppänen oli näistä puutteista hyvin tietoinen.

“Uimatodistus”.

Näillä ”elämysmatkoilla” on sitten Seppäsen toimesta vene kaadettu ja kukin sai selvitä parhaansa mukaan. Seppänen on suhtautunut muiden hätään välinpitämättömästi, joko uinut rantaan tai katsellut vierestä muiden selviämistä. Parissa tapauksessa veneen kaatuminen on nähty rannalta ja apuun on lähdetty sekä ehditty.

Tahallisuutta.

Välinpitämättömyyttä.

Eräällä reissulla vahvassa humalatilassa ollut henkilö oli kuitenkin sen verran hyvä uimari, että selvisi rantaan, mutta siellä odotti Seppänen ja hukutti hänet noin puolenmetrin syvyiseen rantaveteen. Mainittakoon, että kun muilla seurueessa oli jopa 3 – 4 promillen humalatila, niin Seppäsellä sen todettiin olleen ainakin kahdesti vain 0,01 promillea.

Häpäisyä, painostusta ja raiskaamista

Tiedottomaan tilaan saattamansa naisen Seppänen häpäisi törkeästi:

Tapahtumainkuvausta.

Seppänen piti uhreja otteessaan; hän takavarikoi puhelimet ja vastasi niihin itse. Erään uhriksi valikoidun piti tehdä salakieli, jota hän käytti siskonsa kanssa. Yhteydenpitoa mm. rajoitettiin ja uhri kertoi, että hän on Seppäsen maatilalla, mutta ei pääse pois ja pelkää.
– Uhri teki sittemmin rikosilmoituksen kahdesta raiskauksesta. Hän oli kertomansa mukaan herännyt siihen, kun Seppäsen sukuelin oli hänen peräsuolessaan. Pyynnöstä huolimatta Seppänen ei ollut lopettanut, vaan oli nauraen jatkanut penetroimista.

Rikosilmoitusten takia Seppänen uhkasi uhrin henkeä. Uhri piiloutui Seppäseltä mennen jopa hänelle tuntemattoman ihmisen kotiin ja paeten sängyn alle. Seppänen oli käynyt monissa taloissa kyselemässä, onko kukaan nähnyt kyseistä miestä. Seppänen oli omien sanojensa mukaan saanut ”parantumattoman virustautinsa” juuri tältä, sittemmin hukuttamaltaan uhrilta.

Yksi uhreista oli apukoulun käynyt, heikkolahjainen mies, jota Seppänen piti seurustelukumppaninaan. Tämä uhri kuoli syyskuussa 2012. Hän asui yhdessä Seppäsen parittaman naisen kanssa Seppäsen omistamassa talossa Tohmajärvellä.

Seppänen otti myös joidenkin uhriensa pankkikortit itselleen, nostaen tileiltä rahaa itselleen. Alkoholin myynti tapahtui pääosin Seppäsen Tohmajärvellä omistamastaan talosta. Tileiltä Seppänen on nostanut 9500 euroa.

Parittaminen suoritettiin Seppäsen mökillä. Ilmoitukset julkaistiin mm. mtv:n senssisivuilla, mahdollistaen laajan asiakaskunnan. Saadut rahat Seppänen piti itsellään ”velanlyhennyksenä”.

Yksi uhreista hukutettiin 4.6.2011.

Ikävän miehen maineessa

Alueella liikkunut postinkantaja ja entinen postinkantaja ovat kertoneet, että naispostinkantajia oli kielletty menemästä Seppäsen talolle. Postipaketteja viedessä piti soittaa miehelle etukäteen, jotta hän tulee talolta vastaan. Seppäsen käytös on ollut öykkärimäistä ja kostonhimonsa laajalti tunnettua. Oikeudessa todistajat esiintyivät sermin takaa. Useimmat miehen tuntevat kertovat ympärillään vallinneesta pelon ilmapiiristä.

Tuomion täytäntöönpanon välttelyä

Tähän mennessä (18.1. klo 15) Seppästä ei ole saatu kiinni. Mihin hän on mennyt? Siitä keskustellaan niin somessa kuin turuilla ja toreillakin. Arvellaan hänen tehneen itsemurhan, paenneen Venäjälle tai jopa Etelä-Eurooppaan. Mahdollisuuksia on monia; edelleen Suomessa, mm. piilopirtissä tai kaverinsa luona. Yhtä kaikki; pakeneminen vaatii rahaa sekä ystäviä.

Poliisi ei ole Seppäsen etsintää varten rakentanut mitään erityistä, vaan häntä etsitään normaalin valvonnan puitteissa. “Tuoreille jäljille pitäisi päästä ja kuumia vihjeitä kaivataan”.

Päivitys: Seppänen jäi kiinni 21.1. Joensuussa.

Seppäsen asianajaja Jukka Ketonen aikoo ilmoittaa tyytymättömyyden Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden langettamaan vankeustuomioon, vaikka hänen päämiestään ei saataisi kiinni määräaikaan mennessä.

Entä mikä Pekka Seppäsestä, maanviljelijästä, teki öykkärimäisen hukuttajan?

Keskustelu sarjahukuttajasta täällä

Kertomus siitä, miten kahden ihmisen sattumanvarainen kohtaaminen voi johtaa kammottavaan tragediaan.

Huostaanotosta itsenäistymiseen

Harri Antero Hyttinen, s.1971, oli murrosikäisenä otettu huostaan äitinsä sairauden vuoksi. Aika sijaiskodissa ei suinkaan ollut huoletonta, vaan apua tarvittiin; taannoin edesmennyt lastenpsykiatri Terttu Arajärvi oli aikoinaan analysoinut Harri Hyttisen, ja todennut tämän olevan kuin ”isossa rukkasessa oleva pieni ihminen, joka eksyy rukkasen peukaloon”.

Kontaktit biologiseen äitiin olivat huostaanoton jälkeen jääneet vähäisiksi ja vasta armeija-ajan jälkeen, itsenäistyttyään, Harri alkoi pitää yhteyttä äitiinsä.

Harri Hyttinen suoritti ajoneuvoyhdistelmänkuljettajan ammattitutkinnon Jalasjärven aikuiskoulutuskeskuksessa ja hän asui osoitteessa Keskustie 15 A 6.

Harri Hyttinen. Kuva Alibi 1/1996.

Nivalaan

Vuosi 1995 oli kääntynyt jo reilusti syksyn puolelle. Keskiviikkona 4. lokakuuta 23-vuotias jalasjärveläinen Harri Hyttinen nousi Seinäjoelta Oulun suuntaan menevän junan kyytiin. Hänen tarkoituksenaan oli mennä yllätysvierailulle äitinsä luokse Nivalaan. Äiti oli muuttanut sinne Haapavedeltä keväällä 1995. Lokakuinen reissu oli ensimmäinen, jolloin Harri ei ilmoittanut äidille etukäteen saapumisestaan.

Harri Hyttinen jäi pois junasta Ylivieskassa ja suuntasi Asemakadulla sijaitsevaan ravintola Jokeriin. Siellä hän tilasi tuopillisen keskiolutta. Noin puolisen tuntia saapumisena jälkeen hän tapasi 28-vuotiaan, työkyvyttömyyseläkkeellä olevan kahden lapsen yh-äidin, Anne Hintsalan (os. Sikala). Kun tuli puhe Hyttisen matkasta äidin luo Nivalaan, niin Hintsala sanoi, että mennään yhdessä, sillä hänkin asuu Nivalassa. Ennen poistumistaan ravintolasta Hyttinen ehti nauttia 10 tuoppia keskiolutta. Mutta ei Hintsalakaan kuivin suin istunut.

He matkustivat linja-autolla Nivalaan ja toiveikkaalla Hyttisellä lie tässä vaiheessa pimpsan kaipuu jo ohittanut äidin kaipuun. Niinpä Hyttinen oikopäätä suostui Hintsalan linjurissa tekemään ehdotukseen tämän asunnolle menemisestä.

Saavuttuaan Nivalaan he kävelivät vajaan kilometrin matkan Anne Hintsalan asunnolle osoitteeseen Niittykuja 3-4. Se on Nivalan kaupungin omistama rivitalo. Anne Hintsala asui kolmen huoneen ja keittiön sekä saunan käsittävässä asunnossa, yhdessä 1- ja 5-vuotiaiden lastensa kanssa.

Niittykujan viihtyisää asuinaluetta. Kuva googlemaps.

Asunnolle saavuttuaan Hintsala lähti noutamaan lapsiaan päivähoidosta Hyttisen jäädessä siivoamaan.

Illanviettoa

Anne Hintsala saapui kotiinsa viimeisen kerran noin kello 18:30. Hyttinen odotti illalta paljon. Alkuunsa ilta sujuikin mukavasti vodkasta paukkuja tehden ja televisiosta ohjelmia katsellen. Anne Hintsala laittoi lapset nukkumaan noin kello 21 aikoihin. 5-vuotias poika nukkui omassa huoneessaan ja 1-vuotias tyttö äitinsä makuuhuoneessa omassa pinnasängyssään.
Hintsalan ja Hyttisen riita alkoi saunanlämmityksen tarpeellisuudesta ja lopulta sanaharkka kääntyi toisten henkilökohtaisten ominaisuuksien arvosteluun. Tästä huolimatta he lähestyivät toisiaan ja Hyttisen mukaan seksuaalinen kanssakäyminen oli ”hyväilyasteella”. Sen pidemmälle Hintsala ei halunnut. Tultuaan kolmasti kielletyksi Hyttinen äkämystyi. Hän otti Hintsalan otteeseensa ja puristi tätä kyynärtaipeellaan kurkusta puolisen minuuttia. Otteen löystyessä Hintsala oli tokaissut, että ”miksi sä teet…” Lause jäi kesken Hyttisen kuristaessa uudelleen ja pian Hintsala valahti veltoksi. Hyttinen oli tätä ihmetellyt ja omien sanojensa mukaan miettinyt, että ”kävikö tämä näin nopeasti”. Todettuaan Anne Hintsalan kuolleen hän otti tältä housut pois ja päätti katsoa kiellettyä hedelmää. Mutta sen enempiä hän ei naiseen kajonnut.

Makuuhuoneessa nukkunut tyttö oli herännyt. Hyttiselle tuli mieleen, että hän ei voi antaa tytön elää ilman äitiä ja kuristi tyttöä ehkä noin 15-20 sekuntia. Kuristamisen jälkeen tyttö oli korahdellut. Tämän jälkeen Hyttinen otti lasta jaloista kiinni ja löi hänet pää edellä pinnasängyn yläpuolella olevaan seinään.

Sitten hän laski lapsen sängylle ja lähti keittiöön etsimään syötävää. Nautittuaan pari voileipää Hyttinen havahtui tytön korinaan. Hyttinen otti mukaansa veitsen ja meni uudelleen makuuhuoneeseen. Hän löi tyttöä kahdesti rintalastan yläpuolelle. Tämän jälkeen hän otti tyttöä taas jaloista kiinni, lyöden tämän päätä lattiaan takaraivo edellä. Lapsen välitön kuolinsyy oli kallonmurtuma ja aivoruhjeet.

Pieni tyttö surmattiin julmasti. Kuva poliisi.

Hyttinen iski tytön pään seinään nuolen osoittamassa kohdassa. Kuva poliisi.

Tekonsa jälkeen Hyttinen asetti surmaamansa lapsen takaisin sängylle, soitti kaverilleen pyytäen tätä hakemaan hänet linja-autoasemalta, keräsi tavaransa ja lähti pois. Asuntoon jäi kahden ihmisen ruumiit. 5-vuotias poika jatkoi untaan.

Pidätys

Ruumiit löysi asuntoon seuraavana päivänä mennyt henkilö. Poliisi tiedotti asiasta perjantaina 6. lokakuuta.

HS 7.10.1995

KRP:n Oulun aluetoimisto otti tapauksen hoitaakseen ja mahdollisesta tekijästä saatiinkin jonkin verran tuntomerkkejä. ”Jonkun miehen” oli nähnyt muun muassa Hintsalan lasten hoitaja, näiden kävellessä linjuriasemalta Niittykujalle.

Tekijäehdokkaalle löytyi nimi; Harri Hyttinen. Hänet jäljitettiin Jalasjärvelle, mutta ennen pidättämistään poliisit mm. keskustelivat Hyttisen äidin kanssa ja tämä antoi ohjeita siitä, miten Harri-pojan kanssa tulisi menetellä, ettei tulisi lisää ruumiita.

Hyttinen noudettiin kotoaan, pidätettiin, kuulusteltiin ja vangittiin kahdesta murhasta epäiltynä.

Täällä Harri Hyttinen asui vuonna 1995. Kuva googlemaps.

Hyttinen myönsi tekonsa, mutta piti Anne Hintsalaan kohdistamaansa väkivaltaa tunnekuohussa tehtynä surmana. Lapsen osalta hän myönsi tapon.

Oikeuteen

Ensimmäinen oikeuskäsittely pidettiin Haapajärven käräjäoikeudessa jo kolmen viikon kuluttua surmatöistä. Hyttinen sai asianajajakseen Haapajärven entisen kaupunginjohtajan, sittemmin Hiihtoliiton puheenjohtajankin tunnetun varatuomari Paavo M Petäjän. Hyttinen lähettiin mielentilatutkimukseen. Hänen todettiin ymmärtäneen tekonsa.

Harri Hyttinen kirjoitti oikeudelle selonteon.

Otteita selonteosta.

Pääkäsittely oli 1.4.1996. Harri Hyttinen tuomittiin taposta sekä murhasta elinkautiseen vankeuteen. Anne Hintsalan osalta kyseessä oli tappo, mutta lapsen kohdistunut väkivalta oli julmaa sekä raakaa ja sen katsottiin olleen murha.

Hyttinen passitettiin Oulun lääninvankilaan suorittamaan rangaistustaan. Hän valitti Vaasan hovioikeuteen.
Elokuussa 1996 hovioikeus katsoi, että mitään syytä muuttaa käräjäoikeuden tuomiota ei ole, joten elinkautinen jäi voimaan.

Hyttisen kovastikin odottama päätös vuosituomiosta koki pahan kolauksen.

Lopullinen ratkaisu

Jostain syystä Hyttinen siirrettiin Konnunsuon vankilaan. Mahdollisesti hän koki edessään olevat vankilavuodet – tai ehkä jopa tekemänsä teot – niin raskaiksi, että hän teki itsemurhan sellissään heinäkuussa 1998.

Kahden ihmisen satunnainen kohtaaminen toi surua ja murhetta moneen kotiin. Orvoksi jäänyt poika adoptoitiin.

Äidin tuska

Harri Hyttisen vielä eläessä, hänen äitinsä tilitti tuntemuksiaan joulukuussa 1996 ilmestyneessä Nivala-lehdessä:

Artikkelin otsikko Nivala-lehdessä.

Keskustelua aiheesta