ADVENTTIMURHAT

  Oranssinhohtoinen jalkapallo lensi poikien päiden tasalla, kunnes yksi heistä pysäytti sen otsallaan. Poika pudotti pallon eteensä ja potkaisi sen komeassa kaaressa kentän toiselle laidalle.  Molempien joukkueiden pojat ryntäsivät pallon perään toinen toistaan tönien.

 Kaikki muut, paitsi Veeti.  

Veeti seisoi aloillaan tarkkaillen pelin kulkua. Hän oli luokkatovereittensa silmissä kuin näkymätön kilometritolppa, joka ohitettiin tavattaessa. Oikeastaan Veeti ei edes kuulunut kumpaankaan joukkueeseen. Opettaja oli antanut poikien valita pelikaverinsa, eikä Veetiä ollut huolittu kummallekaan puolelle. Hänen oli tyytyminen seuraamaan muiden pelaamista.

  Joululoman alkamiseen olisi enää viikko jäljellä, ja se lohdutti Veetiä.

Isä oli huono pitämään salaisuuksia, joten Veetin ei tarvinnut aprikoida, löytyisikö lahjapakettien seasta Xbox. Taatusti löytyisi. Kuten löytyisivät pelikonsoliin tarvittavat ohjaimet, kuulokkeet ja kaiuttimet. Isä kyllä osasi järjestää sellaiset asiat.

   Ja nyt isä oli ilmestynyt yllättäen kentän laidalle.

Veeti teeskenteli, ettei hän olisi huomannut isänsä saapumista. Yksitoistavuotiaan ylpeys veti suupielet tiukaksi viivaksi. Veeti lähestyi palloa uhmaten muita poikia, jotka pitivät häntä pelkkänä surkimuksena. Pallo oli jo liki hänen jalkojaan, kun vihlova kipu viilsi pohjetta. Matiaksen taklaus sattui, mutta opettaja ei ollut huomaavinaan selvää rikettä.  

 Veeti makasi kylmällä tekonurmella kooten itsensä.

Isän läsnäolo sai hänet nousemaan pystyyn ja yrittämään uudelleen. Pallo poukkoili ympäri kenttää, ja yhtäkkiä Veetille avautui pieni mahdollisuus. Kaksi poikaa taisteli pallon hallinnasta, jolloin hän otti varovaisia askeleita kentän vasempaan laitaan. Jos kävisi oikein hyvä lykky, niin isä saisi parhaimman joululahjan ikinä. Veeti tiesi, että isä rakasti häntä enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa. Isä oli kuitenkin harvinaisen huono peittämään toivettaan, että Veetin pitäisi olla hänen kaltaisensa. Kovaksikeitetty. Se sana oli jäänyt kaikumaan Veetin korviin sellaisina iltoina, kun isä oli purkanut sisimpäänsä. Hänen humalaiset puheensa eivät pelottaneet Veetiä. Päinvastoin, ratkettuaan juomaan isä näytti itsestään herkemmän puolen. Pudotti maskinsa, kuten hän itse tapasi sanoa.

  Pallo liukui Veetin eteen täysin yllättäen.

Hän potkaisi palloa kenkänsä kärjellä ja riensi sen perään. Kaikki tapahtui kuin kohtalon armosta. Joku yritti estää Veetiä, mutta hän ehti antaa uuden banaanipotkun, jonka liikerata ei ollut ennustettavissa.

  Verkko heilahti.

Kentällä toljottavien poikien katseista erottui typertynyt hämmennys Veetin juuri tekemästä maalista.

  Eihän tämä voinut olla todellista.

Pallo lepäsi verkossa, mutta isää ei näkynyt enää missään.

                                                           ***

  Suljin Corollan oven avaimella, mikä kertoi kaiken autoni iästä. Pysäköintialueelta oli savukkeen mittainen kävelymatka KRP:n päämajaan, joten asetin Jean Nicotin mukaan nimetyn nautintoaineen huulieni väliin. Taakse olivat jääneet niin joulu, uusivuosi kuin isyyslomakin.  Olin pitänyt seuraa kolmevuotiaalle pojalleni, jolle pikkusisaren syntymä oli merkinnyt suurta menetystä. Luka oli menettänyt yksinoikeuden äitiinsä, eikä minun läsnäoloni tarjoama hyvitys ollut asiaa muuksi muuttanut.

  Poltin savukkeen loppuun ja tumppasin sen kengälläni.

Jokiniemen oopperatalon pääsisäänkäynnin ovelle oli enää muutama porrasaskelma, joita pitkin noustessani yritin muuntautua koti-isästä ammattirooliini. Astuin sisään aulaan nyökytellen aulavahdille ja valitsin hissiin päästyäni neljännen kerroksen. Siellä piti majaansa esimieheni Kari Sammalvuo, jonka huoneesta kuului remakkaa naurua. Koputin oveen ja avasin sen odottamatta kutsua. Sammalvuo yritti esittää asiallista, kun Rami Petänen ja Milla Fagerström nauroivat silmät kyynelissä.

• Puhuimme juuri väestöräjähdyksestä ja sieltä se meidän siemenlinkomme tulla tömistelee.
• Kun kaksi nisäkästä saa kaksi jälkeläistä, niin missä siinä on se väestöräjähdys?
• Tässä se tulee.

  Rami nousi yli kahden metrin lakikorkeuteensa ja teki jotakin, mitä en olisi osannut odottaa. Hän asetti lapiomaiset käsivartensa ympärilleni ja halasi minua. Ele oli niin odottamaton, että huomasin Millan nauravien silmien kosteassa kiillossa uuden vivahteen.

 Sammalvuon vakava ilme suli hymyyn.

• Kuten Riku juuri huomasit, olet erittäin tervetullut takaisin työelämään.
• Kiitos. Mutta halauksia otan jatkossa vastaan ainoastaan puskureilla varustetuilta työtovereiltani.

  Milla kohensi rintamustaan, Sammalvuo vilkuili vuoroin minua ja tummakutrista kaunotarta. Toinen meistä oli Karin suuri rakkaus, eikä kyse ollut minusta.

  Laskin kankkuni sille sohvalle, joka oli tarkoitettu päällikön vieraille.

• Minulla on ollut vähän raskasta esikoispojan kanssa. En halua jakaa sitä taakkaa teidän hartioillenne, joten kuuntelen mielelläni vain työasioita.
• Aika hiljaista täällä on ollut. Keravalaisesta vaimontappajasta on tehty kansainvälinen etsintäkuulutus ja hänestä on saatu melko varma havainto Espanjasta.
• Vai niin. Entä tämä Tammiston teloitusmurha?

  Rami laski ääntään oktaavin verran.

• Itä-Uusimaa hoitaa sitä. Pakaslahti on tutkinnanjohtaja.
• Täytyyhän teilläkin olla jotain tietoa asiasta.
• Eipä juuri enempää, mitä olet saanut lukea uutisista. Tero Lukinmaa oli tavallinen jokamies. Ikää 42 vuotta, vihitty vaimo ja peruskoulua käyvä poika. Taksinkuljettaja ilman rikosrekisteriä. Mies uurasti pitkää päivää tienatakseen leipää perheelleen. Aamupäivisin hänellä oli niukasti asiakkaita, joten hän tapasi piipahtaa seuraamaan poikansa Veetin liikuntatunteja. Juuri sellaisena aamupäivänä se tapahtui. Lukinmaa poistui metsän siimekseen polttaakseen savukkeen. Siellä hän kohtasi teloittajansa.
• Ilmeisen sattumalta?
• Ihan kaikkea et siis tiedä. Kolme laukausta äänenvaimentajalla varustetulla ysimillisellä: polveen, vatsaan ja kasvoille. Juuri tässä järjestyksessä. Tekijä on pyrkinyt maksimoimaan uhrinsa kärsimyksen, eikä siinä kaikki. Oikeuslääkärin mukaan ensimmäinen laukaus on annettu kauempaa, toinen lähietäisyydeltä ja se kolmas kasvoja vasten. Herättääkö tämä sinussa mitään ajatuksia?
• Murhaajalla on ollut taipumusta teatraalisuuteen. Hän on saattanut jopa suunnitella viimeiset vuorosanansa, jotta uhri tietäisi syyn julmalle kohtalolleen.

  Veljeni virassa loi minua kohden kysyvän katseen.

– Eli mistä siinä olisi voinut olla kysymys?

– Kostosta tai velan kuittauksesta. Eihän se todista mitään, ettei kaverilla ollut rikostaustaa.

  Ramin aataminomena heilahti tuttuun tapaansa.

– Lukinmaan raha-asiat olivat vatupassissa. Mikään ei viittaa siihen, että vainajalla olisi ollut viehtymystä uhkapeliin tai pulveriin. Pakaslahden mukaan ainoa käteen jäävä kortti on mustapekka.

– Mustapekka?

– Mustankipeä piruparka, joka on kuvitellut tai tiennyt Lukinmaan vehdanneen jonkun väärän naisen kanssa.

– Okei. Kuinka pitkälle Juha on edennyt tässä tutkintalinjassa?

  Rami kohautti olkapäitään.

– Sitä sinun pitää kysyä häneltä itseltään.

  Sammalvuo kulki pöytänsä taakse selaten joitakin papereita.

– Ei pidä. Keskitytään nyt vain näihin tapauksiin, jotka ovat KRP:n heiniä.

                                                               ***

  Olin tuijottanut tietokoneruutua hyvinkin kaksi tuntia vastaamalla lukuisiin sähköposteihin ja joidenkin kyselyiden kohdalla olin katsonut viisaammaksi tarttua puhelimeen. Karkeasti ottaen virkaveljeni edustivat kahta eri koulukuntaa siinä mielessä, että osa arvosti kirjoitettua sanaa ja niihin muihin piti ottaa kontakti kasvotusten tai luurin avulla.

  Juha Pakaslahti kuului jälkimmäisiin.

Valitsin tutun numeron ja kuuntelin pitkään odottavaa tuuttausääntä. Odotukseni palkittiin vihdoin.

– Pakaslahti.

– Riku tässä terve, palasin juuri isyyslomilta. Mitäpä kuuluu?

– Siinä tärkeimmät. Ai niin, onnea vaan kovasti perheenlisäyksen johdosta. Sinulla taitaa olla tätä nykyä yhtä kiireistä kotona kuin konttorillakin?

– En sanoisi ihan niinkään. Kotona jälkikasvu kilpailee pelkästään äidin huomiosta ja täällä laaditaan kansainvälisiä etsintäkuulutuksia. Vastauksia odotellessa aika kuluu kuin jäitä poltellessa. Miten sinä olet edistynyt sen teloitusmurhan kanssa?

  Kuulin linjan toisesta päästä raskasta hengitystä.

Juha Pakaslahdelle oli kertynyt vuosien mittaan muutakin kuin ikää. Vuosirenkailla kasvanutta runsasta vartaloa koristivat pyöreät kasvot, joiden punehtuneet rypyt kielivät raskaan ammatin varjopuolista. Mies hoiti leiviskänsä tyynenä kuin buddha-patsas, mutta tunsin hänet kyllin hyvin tietääkseni pinnan alla uinuvista menninkäisistä. Iso mies kätki herkkyytensä paksun nahkansa suojaan päästääkseen sen valloilleen korkeintaan yksin ollessaan. Varttuneen vanhanpojan oli helppo paeta paineitaan väkijuomien avulla, mutta peilikuvaansa hän ei voinut paeta. Silti miehestä pidettiin ammattikunnan keskuudessa. Juha Pakaslahti hoiti väkivaltatutkijan virkaansa jäädyttämättä sydäntään. Maksoiko hän siitä liian kovan hinnan, oli sitten toinen juttu.

– Juttu on edelleen täysin pimeä. Teknisessä tutkimuksessa käteen ei ole jäänyt muuta kuin ne kolme luotia ja hylsyt. Tekopaikan läheisyydestä saatiin eristettyä lukuisia jalanjälkiä, kuten myös koirien, kettujen ja muiden nelistäjien tassujen painautumia. Tupakantumppejakin on poimittu selkä vääränä.

– Ymmärrän. Onko taktisessa tutkinnassa ilmaantunut mitään, mistä voisi ottaa kopin?

– Olen ollut tekemisissä hyvin paljon tämän Lukinmaan perheen kanssa. Hoidimme yhdessä niin hautajaiset kuin perunkirjoituksenkin. Katista ja Veetistä on tullut minulle läheisiä. Se poika suree isäänsä kovin ja minusta on tullut käsi, joka ojentaa laastaria. Tiedä sitten, auttaako se haavoihin.

– Millainen poika tämä Veeti on?

  Juhan ääni muuttui astetta pirteämmäksi.

– Kova pelaamaan niitä hemmetin pelejään. Sai isältään postuumina joululahjana Xboxin ja kädet tuskin kirvoittavat otettaan ohjaimista, vaikka äitinsä korottaisi ääntään. Oikeastaan se on helvetin hyvä, että on keksitty sellaisia vempaimia.

– Unohtamaan todellisuuden?

– Siihen Veetillä on täysi oikeus. Hänellä, jos kenellä.

  Nyökyttelin päätäni, vaikka kukaan ei ollut sitä katsomassa.

Pakaslahti piti pienen tauon, kunnes kuulin odottamani ehdotuksen.

– Riku, minulla taitaa olla tässä helvetinmoinen pähkinä purtavaksi. En pistäisi ollenkaan pahaksi, jos saisin virka-apua.

– Mainitsin jo asiasta päällikölle. Punainen lyhty syttyi välittömästi kuin kurtisaanin ikkunassa. Vaan ei kai se estä meitä tapaamasta?

– Oletko pitänyt vielä ruokatuntia? Minä voisin tarjota pienen kävelyretken Tammistonmäen maisemissa. Mennäänkö kumman autolla?

– Jos minä koppaan sinut tuolla Corollalla. Voidaan vaikka poltella ne varpajaissavut matkan aikana.

                                                               ***

  Jätimme auton omakotialuetta halkovalle päätielle, josta risteytyi harvinaisen mielikuvituksettomasti nimettyjä sivuteitä. Ensimmäinen tie, Toinen tie, Kolmas tie ja niin edelleen. Pientaloalue päättyi metsään, joka erotti toisistaan Kartanonkosken ja Tammiston uudehkot asuinalueet. Metsäsaarekkeen eteläpuoleinen rinne oli avoimen valoisa jalopuulehto, jossa kasvoi niin tammia, lehmuksia, vaahteroita kuin pähkinäpensaitakin. Käveltyämme syvälle puiden siimekseen nousimme kalliolle, joka jakoi alueen kahtia. Pohjoispuoli kasvoi tiheää kuusikkoa näyttäen kaikkea muuta kuin luokseen kutsuvalta. Sinne minun oli kaikesta huolimatta patikoitava Juha Pakaslahden hientuoksuisessa vanavedessä.

  Raskastekoinen mies pysähtyi päästyään kallion juurelle.

Hän sytytti tupakan ja viittoili minua seuraamaan erästä polkua pitkin. Kuljimme peräkanaa läpi synkän metsän, kunnes edessä häämötti avoin maisema. Erotin kauempaa aidatun kentän, jossa koululaiset parhaillaan pelasivat jalkapalloa.

– Se tapahtui siis juuri tässä?

 Pakaslahti osoitti sormellaan metsää sivuavaa hiekkatietä.

– Tero Lukinmaa saapui tuosta suunnasta. Meillä on silminnäkijähavainto siitä, ettei kukaan seurannut häntä.

– Tekijä siis osasi odottaa Lukinmaata metsän suojassa?

– Eikä pelkästään odottaa, vaan hän osasi käyttää reittinään jotain näistä lukemattomista poluista, joita pitkin mekin tulimme tänne. Aikamoinen sattuma, vai mitä?

  Hieroin leukaperiäni tarkoituksellisen hartaasti.

– Jos sinulla on jokin teoria, niin olen pelkkänä korvana.

  Pakaslahti sammutti savukkeensa.

– Asetu hetkeksi tekijän asemaan. Sinulla on motiivi tappaa joku tietty ihminen, joka elää tiheään asutussa kaupungissa. Mihin tahansa hän meneekin, niin aina löytyy valvontakameroita seuraamassa hänen liikkeitään. Paitsi yhdessä paikassa, eli juuri tässä.

– Murhaaja on siis tehnyt hyvin huolellista taustatyötä. Seurannut kohdettaan kärsivällisesti ja löytänyt viimein päivärutiineista kaikista heikoimman lenkin. Pojan liikuntatunnit, joita isällä on ollut tapana seurata takavasemmalta. Mikä idea siinä muuten on ollut?

  Pakaslahti katsoi ohitseni jonnekin kauas.

– Veeti on omanlaisensa poika, hyvin älykäs ja herkkä. Seuraa asioita mieluummin pienen etäisyyden turvin. Varovaisella luonteella ei saavuteta suosiota peleissä, missä pojat ottavat mittaa toisistaan. Isä tunsi poikansa ja teki kaikkensa, jotta Veeti pärjäisi kovassa maailmassa.

– Pyrki olemaan mukana poikansa arjessa?

– Juuri niin. Kaipa hän antoi myös neuvoja, kuinka pallopeleissä pitää toimia. Hieman rohkeutta ja aloitekykyä ilman pelkoa omista virheistään. Ja kuinkas sattuikaan, Veeti laukaisi maalin juuri silloin, kun isäukko oli poistunut paikalta.

– Kuuliko poika ne toiset laukaukset?

  Pakaslahti pudisteli päätänsä.

– Etäisyys tuolta pelikentältä tänne metsään on liki kolmesataa metriä ja tekijä käytti äänenvaimenninta. Veeti oli hyvin murheissaan huomattuaan isänsä kadonneen. Kuvitteli tämän palanneen töihinsä pettyneenä poikansa pelisuoritukseen, mutta vielä suurempi murhe odotti häntä, kun me saavuimme suru-uutisen kera heidän kotiinsa samana iltana.

  Eräs asia juolahti mieleeni.

• Olet kuulemma sitä mieltä, että kyse voisi olla mustasukkaisuudesta?
• Muuta järjellistä syytä en ole keksinyt. Tero Lukinmaa oli taksikuski, jonka työaika venyi usein pikkutunneille. Yön pimeydessä kulkee paljon naisihmisiä, jotka ovat juoneet sihijuomalla päänsä pehmeiksi. Kaikille daameille ei riitä se tavanomainen kyyti.
• Onko leski maininnut tällaisesta mahdollisuudesta?

Pakaslahti puuskahti tuohtuneena.

• Kati vai? Hän nyt ei tiedä maailman pahuudesta mitään.

  Katsoin virkaveljen roikkuvia silmäpusseja, joiden ylle oli noussut kostea kiilto. Päätin härnätä miestä loppuun asti.

• Tai onhan se voinut olla toisinkin päin. Kuka tietää, vaikka joku olisi käynyt kuumana Lukinmaan vaimoon?
• Sellaisia kavaljeereja ei Katin ympärillä ole näkynyt!
• Sinulla näyttää olevan varsin syvälliset tiedot lesken yksityiselämästä.

  Pakaslahden mulkosilmät hakeutuivat kuusenoksalle, josta lehahti ilmoille piipittävä tiainen.

• Ehdotin Katille, että poika saattaisi tarvita jonkin luotettavan mieshenkilön isän korvikkeeksi. Kävimme yhdessä nettisivuilla, joissa esiteltiin mieskaveritoimintaa. Silloin Kati nosti kissan pöydälle. Hän kertoi minun edustavan heille molemmille sitä viimeistä toivoa, joka tuo tähän pimeään maailmaan edes hieman valoa.
• Eli sinusta tuli Veetille se mieskaveri?
• Japp.

  Rapsutin korvantaustaani kuin estääkseni itseäni kysymästä asiasta sen enempää. Uteliaisuus otti kuitenkin nopean selkävoiton häveliäisyydestä.

• Tuota noin. Poika siis on saanut sinusta lohtua isänsä kuoleman jälkeen. No, jos tämä leskirouva tuntisi tarvetta kyynelehtiä jonkun olkapäätä vasten, niin tarjoaisitko sinä hänelle tuon olkapään?

  Juha Pakaslahti katsoi minua suoraan silmiin.

• Luulin jo, ettet älyäisi kysyä. Kyllä minä olen tarjonnut Katille kaiken mahdollisen tuen. Olkapäätäni säästämättä.

                                                              ***

  Luka kirkui takapenkillä. Poika olisi halunnut kiinnittää turvavyönsä ihan omin kätösin, vaan Heini oli äidin roolissa riistänyt häneltä sen ilon. Yritimme tarjota uhmaikäiselle kauhukakaralle erilaisia ratkaisumalleja konfliktin kitkemiseksi, mutta turhaan. Kolmevuotiaalla pojalla ei ollut paljon kilometrejä takanaan, joten hän uskoi saavuttavansa kaikki päämäärät pelkän kiukun ja raivon voimalla. Tällä kerralla oli Heinin vuoro menettää ensimmäisenä hermonsa. Poika sai kuulla kunniansa, enkä minäkään jäänyt osattomaksi.

• Päätit sitten uhrata vapaapäivän juhliaksesi työkavereittesi kanssa?
• Ihminen täyttää vain kerran 52 vuotta. Viime kesänä Ramilla oli se kunnia. Hän päätti kuitenkin lykätä kestejä talven tylsille joutopäiville.

  Heini muljautteli silmiään kuin ne olisivat olleet liikkeelle lähteneitä biljardipalloja. Yritin madaltaa ääntäni.

• Haet minut sieltä sitten aamulla, kun kerkeät.
• Keitä kaikkia sinne on tulossa?
• Päällikkö ja Milla. He nukkuvat yläkerrassa. Minä otan leposijani saunan takkahuoneesta. Sieltä löytyy vuodesohva, varsin kovahko sellainen. En pane pahakseni, vaikka tulisit aamuvarhaisella.
• En tule. Lapsilla on oma aikataulunsa ja sinä saat nukkua humalasi pois.

  Kohautin olkapäitäni.

• Miten vain vaikeammaksi saamme sovittua.

  Corollan sisätiloihin laskeutui harras hiljaisuus.

Sitä olotilaa kesti yhtä kauan kuin ajomatkaakin. Heini luovi tiemme läpi uinuvan Järvenpään navigaattorin osoittamaan osoitteeseen, jossa Rami Petänen asui tilavassa paritalossaan. Vaimo oli lähtenyt jo aikoja sitten, lapsetkin lentäneet maailman tuuliin. Pitkällä miehellä ei ollut huolta siitä, että ovisummeriin nojattaisiin. Kenties juuri sen vuoksi me harvat vierailijat saimme osaksemme ylenpalttisen suosion.

  Heinin jätettyä minut taloyhtiön huoltorakennuksen eteen osasin suunnistaa perille pelkän tuoksun perusteella. Tammikuisen kylmyyden seasta erotin herkullisen grillilihan käryn, joka kulki savuvanana talon takapihalta. Nojatessani aitaa vasten näin pitkän miehen virttyneissä pilkkihaalareissaan kääntelemässä kassleria, joka sai niskaansa lisää marinadia. Rami sai omaan niskaansa nuoskaisen lumipallon.

• Katsos pojanviikaria. Voitit juuri itsellesi lumipesun, kunhan ilta tästä vanhenee.
• Lupaat vain. Olenko muuten ensimmäinen vieras?

 Rami pudisteli päätään osoittaen grillisudilla olohuoneen ikkunaa.

• Romeo y Juliet puristelevat toistensa pakaroita tuolla sohvalla. Ja nyt sinä saat mennä joukon jatkeeksi odottamaan illallisen valmistumista.

  Astuin ulko-ovelle ja painoin summeria.

Sammalvuo avasi minulle oven viittoillen astumaan peremmälle. Riisuttuani päällysvaatteet kuljin olohuoneeseen, jossa minulle osoitettiin vapaata nojatuolia.  Milla ja Kari istuivat liki toisiaan, kuten he tekivät aina virantoimituksen ulkopuolella. Siihen heillä oli ani harvoin mahdollisuus, sillä päällikkö oli siviilisäädyltään ukkomies, joka Millan kyljessä kuoriutui soidintanssia pyörähteleväksi ukkometsoksi. Ehkä juuri siinä oli heidän pitkän yhteisen taipaleensa salaisuus. Ei makeaa mahan täydeltä, vaan satunnaisesti annosteltuna.

 Milla nousi kaataakseen minulle oljenkeltaista juomaa.

Pikarien viereen oli katettu lautasia, joissa tumman saaristolaisleivän päälle oli rakennettu alkupaloiksi koristeellisia kekoja mädistä, kylmäsavuporosta, smetanasta ja sipulihakkeluksesta. Maistoin juomaa, jota olin kuvitellut valkoviiniksi. Suustani purskahti pisaroita rystyselle purskuteltuani poskissani jotain ihan muuta. Erotin mausta väkevän viinan ohessa kuminaa, fenkolia, anista ja pomeranssinkuorta.

• Hyi helvetti.
• Parempi kun pidät mölyt mahassasi ja nektarin poskissasi. Linie aquavit on Ramille pyhä asia. Saimme juuri kuulla siitä pitkän alustuksen.

Laskin pikarini pöydälle.

• Tiedän aiheesta jotain itsekin. Norjalaista akvaviittia, jota on kellutettu konteissa kauas päiväntasaajan yli ja sieltä takaisin vuonojen maahan. Tätä tulisi tarjota mahdollisimman kylmänä mahdollisimman pienistä snapsilaseista. Eli ei tällä tavalla.

  Pihalle johtava ulko-ovi kolahti kiinni kesken viimeisimmän lauseeni.

Rami piti kädessään vatia, jossa vastagrillattu kassler oli kääritty tiukasti folion suojiin. Jäyhän hongankolistajan elekieli kertoi kaiken oleellisen. Päivällinen oli valmis ja herrasväen tulisi siirtyä keittiön pöydän ääreen. Isäntä oli kattanut katosta roikkuvan tiffany-lampun molemmille puolille tarjoiluastiat kuin peilikuviksi. Otin paikkani Karia ja Millaa vastapäätä näkemättä selkäni takana ahertavaa Ramia. Pitkät käsivarret kuljettivat pöytään uunijuureksia, salaattia ja muita lisukkeita. Punaviinin etiketti kertoi kyseessä olevan Saint-Émilionin tunnetusti laadukasta vuosikertaa.

• Pisteet isännälle onnistuneesta päivällisestä.
• Ethän olet edes maistanut sitä.
• Korjataan se puute.

 Leikkasin kasslerista viipaleita ja nautin grillilihan mausta, kuten teki koko kvartettimme. Sammalvuo kohotti viinipikarinsa pitääkseen maljapuheen. Nousimme pystyyn pikareitamme kilistellen.

• Viisikymmentäkaksi vuotta tuli sinulle täyteen viime kesänä ja ensi suvena tulee taas yksi vuositolppa lisää. Onneksi olkoon! On se hienoa nähdä, kun aikamieskin vielä kukoistaa. Kukkii, kunnekkas kutsuu maa.

Rami joi pikarinsa nopeasti loppuun. Sen jälkeen hän ähkäisi kaataen itselleen lisää viiniä. Ymmärsimme eleen merkityksen entuudestaan. Ramin mielestä isännän rooliin kuului vieraiden passaaminen vain siihen pisteeseen asti, kun alkumaljat olivat kätösissä ja päivällinen pöydällä. Loppu sujuisi omalla painollaan. Jääkaapista sai hakea viileitä juomia ja lasivitriinistä ruskeita jalonektareita. Sauna oli ajastettu lämpiämään loppuillaksi, eikä aamulla sopinut kursailla laittaessaan itselleen hiukopalaa.

  Nautittuamme päivällisen siirryimme takaisin olohuoneen puolelle. Keskustelu alkoi soljua folk-musiikin ja single maltin siivittämänä, vaikka olisin kernaasti tyytynyt pelkästään jälkimmäiseen. Donovanin laulaessa honottavalla äänellään Hurdy Gurdy Mania mieleni sopukoista nousi ajatus siitä, että kyseinen kappale oli toiminut soundtrackina elokuvassa Zodiac. Leffa oli kertonut San Franciscoa aikoinaan piinanneesta sarjamurhaajasta, joka ei massiivisista tutkinnoista huolimatta jäänyt koskaan käpälälautaan.

 Rami oli lempimusiikkinsa lumoissa, kuinkas muuten.

• Ai, että tämä saa ihon kananlihalle.
• Kuin myös.
• Kuuntelisit sinäkin heviheikki enemmän tällaisia melodialla ryyditettyjä sulosointuja, joista löytyy niin melodiaa kuin kontrapunktia.
• Vaan yhtä jää vaille. Munaa.

 Ramin huulet levenivät arvoitukselliseen virnistykseen.

• Siitä voit syyttää studiomuusikoita.
• Ketkä tuossa rämpyttävät Donovanin ohella?
• Jimmy Page, John Paul Jones ja Bonzo Bonham.

  Kari ja Milla päästivät yhtäaikaisen röhönaurun.

• Päätit sitten haukkua omat kotijumalasi.
• Sen tein. Menin hyvin viritettyyn ansaan.

  Tavoistaan poiketen Rami nousi nojatuolistaan kaataakseen minulle lisää Ardbegia. Otin ystävällisen eleen vastaan asiaankuuluvalla tavalla.

• Oikeastaan minä diggaan tätä renkutusta. Siihen vaikutti paljon tietty elokuva, jonka soundtrack luo hypnoottista tunnelmaa, Zodiac.

  Milla laski oman tulppaanilasinsa olohuoneen massiiviselle pöydälle.

• Klassikko. Kerrankin raina, jossa tutkimus junnaa paikallaan kuin mutaan juuttunut peräkärry. Tekijä oli Viiltäjä-Jackin inkarnaatio, joka osasi houkutella uhrinsa ansaan ilman silmännäkijöitä ja lähetti vielä niitä omituisia viestejään niin poliisille kuin lehdistöllekin. Kumpaakaan näistä murhaajista ei ikinä pystytty paljastamaan.

 Kari tuhisi sieraimiensa kyllyydestä.

• Pohjimmiltaan kysymys on joko huonosta poliisityöstä tai resurssien puutteesta. Yleensä molemmista. Harvoin tässä ammatissa tapaa sellaisia epäiltyjä, joita voisi neroiksi mainita.
• Harvoin, mutta joskus kuitenkin.

Päällikkö katsoi minua haastavasti.

• Anna tulla joku hyvä esimerkki, jos sellaisen tiedät.

   Kohautin olkapäitäni.

• No, otetaan vaikka tämä Tammistonmäen murha. Tekijä oli seurannut kohteensa rutiineja pitkään löytäen pehmeän pisteen. Uhri tapasi tarkkailla poikansa liikuntatunteja ja hän poikkesi välistä metsän suojaan polttamaan hermosavuja. Paikalle johtaa lukuisia polkuja eri ilmansuunnasta, eikä mistään kolkasta löydy valvontakameroita.

  Rami otti käteensä kaukosäätimen, josta hän vaimensi musiikin ääntä.

• Komppaan Rikua. Ase oli äänenvaimentimella varustettu ja laukaukset noudattivat tiettyä käsikirjoitusta. Pysäytys, nöyryytys ja teloitus. Aivan kuin suoraan ennalta laaditusta kaavasta.
• Kaavan ominaisuuteen kuuluu toistettavuus.
• Sinäpä sen sanoit.

  Sammalvuo ei niellyt pureksimatta kuulemaansa.

• Tero Lukinmaan murhatutkinta on kuitenkin osaavissa käsissä.

  En ilmeisesti osannut peittää kasvoilleni noussutta nykimistä. Milla katsoi minua isoilla kauriinsilmillään.

• Riku, sinä tunnet Pakaslahden. Mikä siellä tutkimuksissa oikein mättää?
• En lähtisi kyseenalaistamaan Juhan ammattitaitoa. Mies tekee työtään suurella sydämellä. Ehkä liiankin suurella.

Kolme haastavaa silmäparia seurasi minua odottavin katsein.

• Te tiedätte miehen. Yksinäinen sielu karussa erämaassa. Hän on vihdoin löytänyt keitaan, joka tarjoaa suojan porottavalta paahteelta.

  Kari ja Milla odottivat jatkoa avautumiselleni, mutta Rami oli jo päässyt kärryille.

• Jumalauta. Onko Pakaslahti syönyt kuormasta?

  Nielin viskin loppuun nyökytellen päätäni.

• Näin siinä on päässyt käymään. Don’t judge him too harshly.

  Päällikön pöyristynyt katse oli näkemisen arvoinen.

• Tuollainen toiminta on täysin tuomittavaa!
• Niin, kukapa sitä kuormasta kehtaisi napata?

 Kari ja Milla katsoivat tiiviisti toisiaan. Ja sitten minua.

Päällikkö oli jo avaamaisillaan suunsa, mutta Milla laittoi kätensä viime hetkellä sen eteen.

• Me olemme työkavereita, Juha seikkailee tutkimuksen kannalta keskeisen henkilön kanssa. Siinä on vissi ero.

  Levittelin käsiäni.

• En ole pinkkiin mekkoon pukeutunut imaami jakamassa karkeimpia tuomioita. Pyydän vain pientä inhimillisyyttä, kun arvostettu rikostutkija on saanut yksinäiseen elämäänsä ihokosketuksen tuomaa lämpöä.

  Ääneni oli kohonnut turhankin kireäksi.

Ymmärsin vaieta hetkeksi, kuunnella muiden ajatuksia. Sammalvuo oli tehnyt saman tuijottaen vaitonaisena omaa juomalasiaan.

• Jos sinua kiinnostaa tuo kyseinen tutkinta, niin asia on hoidettavissa. Mainitsen ongelmasta Itä-Uudenmaan poliisin johtoryhmälle ja me otamme tutkinnan haltuumme. Muodollisena perusteena toimii se, etteivät he ole onnistuneet etenemään tutkinnoissaan. Ja mitä tekotapaan tulee, niin kyseessä saattaa olla järjestäytynyt rikollisuus.
• Tarvitseeko sinun mainita Pakaslahden hairahdusta ollenkaan?

  Sammalvuo suki sileää leukaansa.

• Mitä suotta. Pitäköön Juha huolta uhrin perheestä yksityishenkilönä. Hänen tilalleen astuu pari virkaheittoa keskusrikospoliisista.

  Katsoimme esimiestämme lievän ihmetyksen vallassa.

• Pari?
• Se vaimontappaja on nyt kiinniotettuna Malagan pääpoliisiasemalla odottaen noutajiaan. Ajattelin pelotella sitä helvetin metriheikkiä vallesmanneilla, joiden säkäkorkeus ylittää kaksi metriä. Rami saa olla toinen heistä. Mutta olkoon, otetaan Rami kolmanneksi pyöräksi, kun se noutokeikka on hoidettu alta pois.

  Päällikön jaettua tehtävät meidän illanviettomme jatkui tavanomaisissa merkeissä.

Saunoimme, söimme iltapalaa ja virkistimme itseämme viileillä juomilla. Loppuillasta virvokkeiden runsaus kääntyi jo itseään vastaan, ja laumaeläimien lailla päädyimme haukottelemaan kilpaa. Minun ja Ramin väsymys oli luonteeltaan aitoa, mutta niistä kahdesta muusta en olisi mennyt takuuseen.

  He kun jatkoivat haukottelua vielä aamiaispöydässä.

                                                               ***

   Valkoinen Skodamme kääntyi liikenneympyrästä Kartanonkoskea halkovalle tielle, jonka varrelle oli rakennettu monenkirjavia tiilitaloja. Paikallinen arkkitehtuuri kumarsi yhtä lailla perinteille kuin modernismille. Kapeat ristikkoikkunat ja jyrkät katonharjat kielivät siitä, että vaikutteita oli haettu mannermaisesta arkkitehtuurista, ellei peräti saarivaltakunnan puolelta. Värikkäät piparkakkutalot olivat kelvanneet lavasteiksi Risto Räppääjä-elokuville.

  Yksi taloista oli kelvannut myös kodiksi Lukinmaan perheelle.

Milla pysäköi automme Pointin monitoimitalon taakse, asetti pysäköintikiekon tuulilasia vasten ja savukkeen huulilleen.

• Perillä ollaan.
• Tästä on perille vielä tupakan ja pastillin mittainen matka.

  Nousimme autosta katsoen ympärillemme.

Kartanonkoski piti, minkä lupasi. Erillinen saareke keskellä Vantaata, josta pääsi lentokentälle silmänräpäyksessä ja Helsingin keskustaan puolessa tunnissa. Rakennuskanta ei pitänyt sisällään sosiaalista asumistuotantoa, joten alkuasukkaina oli ainoastaan sellaisia lähimmäisiä, joilla oli cashew-pähkinöitä pesäkolon täydeltä.

  Lukinmaiden kotitalo sijaitsi lähellä promenadia, joka erotti asuinrakennukset ulkoilualueista. Saavuttuamme alaovelle painoimme summeria. Pitkän odotuksen jälkeen ovelle ilmestyi nelikymppinen nainen, jonka kasvoilla nousi pinnistelty hymyntapainen.

– Te olette sieltä keskusrikospoliisista, tulkaa vain sisälle.

  Nainen kulki edellämme asuntoon, jossa olohuone ja keittiö olivat erotettu toisistaan pelkällä tarjoilupöydällä. Siihen pöytään oli valmiiksi katettu kahviastiasto leivoksien kera. Kati Lukinmaa kaatoi meille tummaa mokkaa osoittaen kädellään kahvileipiä. Sortimentti piti sisällään niin croissantteja kuin sacher-kakusta leikattuja viipaleita.

– Ottaa siitä vaan.

– Kiitos. Meille kyllä maistuu.

Katselin tarkoin asuntoa hakeutuessani istumaan nappanahkaiselle sohvalle. Lukinmaiden huoneistosta ei löytynyt moitteen sijaa. Sisustus oli kodikasta, ei mitään alleviivatun hillittyä tai tasaisen tylsää valkoista. Rönsyilevä väripaletti oli täynnä yksityiskohtia, jotka loivat vaikutelman kauniista sielusta, ja vieläpä hyvin hallitusta sellaisesta.

  Kati Lukinmaan ulkomuoto löi kättä interiöörin kanssa.

Naisen vaaleat, lainehtivat hiukset laskeutuivat olkapäitä vasten. Kasvot olivat veikeän ilmeikkäät, silmät kissamaisen vihreät. Katse oli utelias ja se haastoi minut avaamaan vihdoin keskustelun.

• Niin, me olemme täällä selvittämässä teidän miehenne kohtaloa. Oliko hänellä sellaisia vihamiehiä, jotka olisivat kyenneet tällaiseen tekoon?

 Kati Lukinmaa pudisteli päätään.

• Tämä on ihan turhaa. Olemme puhuneet Juhan kanssa näistä asioista kyllästymiseen saakka. Te saatte häneltä tarvitsemanne vastaukset.
• Niinkö? Juttu on siirtynyt meille juuri siksi, ettei Itä-Uudenmaan poliisi ole onnistunut etenemään tässä asiassa. Näin ollen haluaisimme teidän pinnistävän vielä kerran kaikkia sellaisia muistikuvia, joilla voisi olla tekemistä miehenne kuoleman kanssa. Älkää epäröikö käyttää mielikuvistanne, sillä joskus juuri sieltä löytyy se tarvittava ajatuskide.

  Naisen ilme muuttui haastavasta alistuneeksi.

• Kunpa minulla olisikin jokin ajatuskide tai edes rahtusen mielikuvitusta. Vaan kun en ole sellainen luonteeltani. Toisin kuin nuo netissä mellastavat besserwisserit.

Olin juuri sanomassa jotakin, kun Milla puuttui puheeseen.

• Besserwisserit?
• Piruparat, jotka saavat hupinsa muiden onnettomuuksista. Spekuloivat rikoksilla ja murhilla sälekaihtimien takana turvallisesti piilossa. Ja siltä porukalta löytyy kyllä teorioita joka lähtöön.
• Tarkoitat siis jotain tiettyjä nettisivustoja?
• Asiaa selviää teille kyllä, kun googletatte mieheni nimen.

  Lesken katse pysähtyi tarkastelemaan meidän kasvojamme.

• Te ette ole vaivautuneet tekemään edes sitä?
• Luotamme pääsääntöisesti viranomaisrekisterien kertomaan henkilöhistoriaan. Teidän miehenne oli niissä kansioissa täysin nuhteeton kansalainen.

  Kati Lukinmaan kasvoille oli noussut epäuskoinen ilme. Hän otti kahvikupista pienen siemauksen, jota hän huljutteli pitkään poskissaan.

• Juha antoi teistä ihan toisenlaisen vaikutelman.
• Millaisen vaikutelman?
• Hän mainitsi jotain rautaisista ammattilaisista.

 Sanat osuivat maaliinsa. Meidän välillemme oli syntynyt communication breakdown. Kaikkien kannalta olisi ollut järkevämpää, jos me olisimme ottaneet Juhan mukaan tähän tapaamiseen. Sitä oli nyt myöhäistä surra.

• Kuuntelemme oikein mielellämme, mitä te olette sieltä netistä löytäneet.
• Terosta puhutaan paljon pahaa, enkä minä osaa sanoa, pitävätkö ne väitteet paikkansa. Tutustuimme uuden vuosituhannen puolella ja minulla on oma käsitykseni miehestäni, heillä omansa. Juha tietää kaiken mieheni vanhoista edesottamuksista. Miksi ihmeessä te edes kyselette asioista, joista hän voisi valaista teitä minua paremmin?

  Ymmärsimme yskän.

Ehdimme jo nousta nappanahkaiselta sohvalta, kun Millan mieleen tuli vielä yksi kysymys.

• Kuules, Kati. Onko poikasi Veeti täällä paikalla? Me ottaisimme myös häneltä lausunnon, jos se vain passaa.

Leskirouva osoitti makuuhuoneen suuntaan.

• Veeti löytyy tuon suljetun oven takaa. Hän on taas uppoutunut niihin peleihinsä.

  Astuimme valkoisen oven luokse ja annoin rystyseni koputtaa sitä palokärkimäisellä rytmillä. Oven takaa erottui vaimeita ääniä, jotka kuulostivat laukauksilta ja räjähdyksiltä. Avattuani oven näin pikkumiehen muhkeat kuulokkeet päässään eläytyneenä taulutelevisiosta näkyvään keinotodellisuuteen. Sankarihahmo laskeutui saarelle, jossa hänen tehtävänään oli eliminoida kaikki vastaantulijat. 

  Otin kuulokkeet pois pojan päälaelta.

• Mikäs peli tuo on?
• Fortnite.
• Luulin sitä erääksi toiseksi peliksi.
• Minkä niminen peli se on?
• Breivik.

Pojanviikarin silmät sädehtivät innostuksesta.

• Mistä sen voi ladata?
• Todellisuudesta. Joskus ihmiset tekevät oikeasti tuollaisia asioita, eikä siinä ole mitään hauskaa. Sinun isäsi kohtasi tuollaisen pyssysankarin ja siksi me tulimme tänne tämän Milla-tädin kanssa. Me haluamme selvittää, kuka se ampuja oli ja miksi hän teki niin kauhean teon.

  Veetin huulet olivat menneet mutruun.

• En minä tiedä. Äitikään ei tiedä. Mutta Juhalta varmaan kannattaa kysyä.
• Onko Juha sinusta kiva?

  Veetin kasvot sulivat leveään hymyyn.

• Me pelataan tätä yhdessä ja me voitamme melkein aina, kun Juha on mukana. Tai no, ei nyt ihan aina.
• Ai jaa, miksi ei ihan aina?
• Juha tykkää saunoa.

  Yritin imeä hymyni syvälle sinne jonnekin.

Tiesin kokemuksesta, ettei Juha Pakaslahti säästellyt saunoessaan löylyvettä. Vielä vähemmän Juha kursaili saunaoluen kanssa, jota hän tapasi lipittää litratolkulla.

• Sinua ei häiritse, kun Juha juo niitä saunajuomiaan?
• Ei.
• Tuoko se mieleesi oman isäsi?

 Pojan kirkkaat silmät irrottivat tuijotuksensa taulutelevisiosta.

• Ei tuo. Isä oli toisenlainen.
• Millä tavalla toisenlainen?
• Kun iskä juhli, niin se muuttui surulliseksi. Me puhuttiin paljon kaikkea. Tai siis iskä puhui. Siitä, kun se oli ollut lapsi ja kaikkea muuta sellaista.

  Milla tarttui poikaa kädestä.

• Mieti oikein tarkkaan, mitä kaikkea isäsi sinulle kertoi. Oliko hänellä jokin erityinen huoli sydämellään?

  Veeti näytti mietteliäältä. Milla rohkaisi poikaa ristimällä sormensa limittäin hänen omiinsa.

• Kerro rohkeasti, vaikka se tuntuisi nololta.
• Isä kertoi kahdesta pojasta. Toinen oli Noikki ja toinen Eikki.
• Siis ne olivat heidän nimensä?

  Veeti näytti harmistuneelta.

• Ei, vaan pojat olivat erilaisia. Noikille kävi kaikki, Eikille ei mikään. Ne tulivat kuitenkin hyvin toimeen toistensa kanssa.
• Kuin Päiväsäde ja Menninkäinen?

  Veetin ilme riemastui.

• Iskä sanoi kerran juuri niin.
• Oliko sinun isäsi se Eikki?

  Tuijotin typertynyttä poikaa.

• Ei.
• Kuka sitten?
• Eikki ei jaksanut elää tässä maailmassa. Se halusi kuolla.
• Miten se tapahtui?
• Se teki itselleen jotain pahaa.

  Milla piti sormiaan edelleen Veetin sormien lomassa.

• Sinä olet joutunut kokemaan hyvin vaikeita asioita. Joskus elämä tuntuu epäreilulta ja sitä se voi myös olla. Nyt kun isäsi on poissa, niin sinä olet tämän talon ainoa mies. Pidä hyvää huolta äidistäsi.

  Pojan katse oli yhtä hämmentynyt kuin viaton.

Hän oli sanomaisillaan jotain, mutta ne sanat jäivät hänen sisälleen.

                                                             ***

  Vauvan itku raastoi hermojani, joten siirryin keittiön pirttipöydän ääreen tuijottamaan kannettavan tietokoneen sinertävää valonkajoa.  Ajoitus oli loistava, sillä makuuhuoneesta kantautui yhä voimallisempia hälyääniä pikkuisen kirkuessa äitinsä ja veljensä hereille. Siltä varalta, että Heini olisi sattunut kurkistamaan ovensuusta toimiani, olin tekeväni töitä.

  Mikä ei ollut täysin vailla katetta.

Selasin sellaisia nettisivuja, jotka käsittelivät kotimaisia rikoksia suurella uteliaisuudella ja kehnolla asiantuntemuksella. Surmatyöt kiihottivat ihmisten mieliä, kuten ne olivat tehneet historian aamuhämäristä saakka. Toisen hengen riistäminen oli äärimmäisen raukkamainen teko, sillä se vei yksilöltä mahdollisuuden elää ainutkertaisen elämänsä loppuun asti. Murhaaja oli varkaista sydämettömin, hän varasti lähimmäiseltään tulevaisuuden. Poliisi ei aina onnistunut työssään, mikä loi markkinat aihetta käsitteleville verkkosivuille.

  Kirjoitettuani Tero Lukinmaan nimen googlen hakukenttään löysin useita tuloksia. Liian useita.

Lisäsin uudeksi hakusanaksi murhan, mikä supisti osumien määrää. Silmieni eteen avautui tunnettujen rikossivujen linkkejä. Murhafoorumi ja Rikosnetti nousivat osumillaan muusta joukosta. Keskittyessäni näihin kahteen huomasin nopeasti yhtäläisyyksiä Tero Lukinmaan tapauksessa. Moni kirjoittaja oli tietävinään jotain synkkää tai vähintään hämärää murhatun perheenisän menneisyydestä.

  Yksikään vieraskynä ei kyennyt täsmentämään epäilyjään.

Siinä kuitenkin saattoi olla jotain. Jos tapahtumasta oli kulunut kylliksi aikaa, tietoa ei olisi enää haettavissa viranomaisjärjestelmistä. Vaikka meidän tinanappien joukossa olisi urkintaa harrastavia myyriä, heidän talttahampaansa eivät löytäisi tietosuojalain takana lymyileviä tekoja. Pohjoismainen armelias oikeuskäytäntö takasi kaikille uuden mahdollisuuden. Ihmisläheinen malli ei pelkästään muuttanut elinkautista vankeutta muutaman vesikesän mittaiseksi pingiksenpeluuksi, vaan pyyhki kumileimasimellaan kaikki tiedot vanhoista synneistä.

  Periaatteessa minun olisi pitänyt varata itselleni viikkokaupalla aikaa tonkiakseni keskusrikospoliisin ja oikeuslaitoksen kellareissa homehtuvia pahvimappeja. Laiskana miehenä päätin pirauttaa sen sijaan eräälle hyvin arvostamalleni rikostutkijalle.

  Juha Pakaslahden raskaasta hengityksestä ei voinut erehtyä.

• No, mitäs Riku?
• Pusken tässä sitä sinun murhatutkintaasi. Virka-apua olen penäämässä.
• Virka-apua virattomalta? Sinähän se lystikäs veikko olet.

  Pakaslahti piti tauon puheessaan, joka kuulosti yhtä sammaltavalta kuin katkonaiseltakin. Mies ähkäisi ja röyhtäisi. Odotin kärsivällisesti hänen jatkavan puhumistaan ja lopulta odotukseni myös palkittiin.

• Otin itselleni oikeuden pitää pienen virkavapaan keskellä kauneinta suomalaista talvea. Vietän täällä kodissani hämäränhyssyä menninkäisten ja näsien hilpeässä seurassa. Miten on, haluaisitko sinä Riku liittyä joukkoon tummaan?
• Tässä olisi omakin arki elettävänä.
• Minulla kun olisi vähän kerrottavaa niistä työasioista. Olen tässä petrannut loppukiriä, kun kalkkiviivoille asti minua ei huolita. Kiinnostaisiko herra Hietalahtea kuulla tutkimuksiin liittyvää uutta tietoa.

  Mietin asiaa muutaman hetken.

• Olkoon menneeksi. Lähden tulemaan kohti Vantaata.
• Tere tulemast!

Nousin pirttipöydän ääreltä ja puin ulkovaatteet ylleni. Tiesin Pakaslahden tiiliverhoillun omakotitalon sijaitsevan Kivistössä. Elettiin aamun ensimmäisiä tunteja, enkä uskonut Juhan kestävyyden venyvän enää kovinkaan pitkälle. Mies oli mitä ilmeisimmin virkistänyt itseään läpi yön saunan ja virvokkeiden tuomalla lisävirralla. Nukkumatille löytyisi pian äkillinen tilauspyyntö. Juuri siksi tämä oli otollisin mahdollinen hetki kurkistaa Juhan mielen syövereihin.

  Annoin Corollan kaasupolkimelle raskasta anturaa.

Matka taittui alta varttitunnin, vaikka noudatin tikkareiden sisällä näkyviä numeroita. Siitä huolimatta pelkäsin olevani myöhässä.

  Pelkotilani eivät olleet täysin vailla perusteita.

Noustuani autosta kiiruhdin ulko-ovelle koputtaen sitä rytmikkäästi. Pitkän odotuksen jälkeen Juha ilmestyi ovensuuhun samea kalvo silmissään.

                                                               ***

  Raskastekoisen miehen mietteet olivat mukailleet hänen paisunutta siluettiaan. Elämä oli tarjonnut hänelle parastaan, mitä miinusmerkkisiin yllätyksiin tuli. Lapsuus oli sujunut, kuten se alkoholistiperheessä sujui. Koulussa niskaan oli muistettu ujuttaa lunta, lukuisten lumipesujen saaminen oli ollut pienen Juhan pääsylippu talvisiin karkeloihin.

  Vasta armeijassa Juhan elämä sai uuden suunnan. Valtion pakollinen poikaleiri oli edustanut nuorukaiselle eräänlaista ylösnousemusta lapsuuden kivikkoisista sudenkuopista.

Hän oli totellut ja tehnyt kaiken tinkimättä mistään. Samaa hän oli vaatinut siltä saapumiserältä, joka joutui hänen käskytettäväkseen. Alikersantti Pakaslahti oli nauttinut alokkaiden silmissä suurta arvostusta johtaessaan taisteluharjoituksia ryhmän edessä. Jos vapaaehtoisia ei ollut löytynyt, hän oli tehnyt itsestään sellaisen. Mikäli uupumus oli vallannut muiden tomumajat, alikersanttimme oli toiminut heidän kantojuhtanaan.

  Siviiliin päästyään Juha Pakaslahti hakeutui välittömästi poliisikouluun.

Miehestä sukeutui Hervannassa kurssinsa priimus ja latu oli auki taivasta myöten. Tinanapin taivaassa katto vain ei ollut järin korkealla. Pystyvä mies sai nopeasti pestin Itä-Uudenmaan vakavien väkivaltarikosten osastolta ja virkapaikan Tikkurilan Kielotieltä.

  Se virka piti sisällään perheväkivaltaa, puukotuksia, itsemurhia ja sokerina pohjalla myös perinteisiä veritekoja. Juha ei ollut murtunut lapsuuden traumoihinsa, mutta kun hänen mieltään venytettiin kuin soittorasian vieteriä, niin mies rupesi lääkitsemään itseään voiteella, jonka muinaiset arabit olivat ristineet pyhäksi vedeksi, al kohol.

 Kova työtaakka ja pitkät päivät olivat tehneet miesparasta uutteran puurtajan, jonka työpöytä oli alati täynnä, mutta koti kumisi tyhjyyttään. Ainoat ystävät lepäsivät jääkaapin ovessa loppumattomana ketjuna. Ensimmäinen huurteinen maistui aina yhtä hunajaiselta, kun taas viimeisessä oli jo pieni ripaus seuraavan aamun liskonhäntää.

  Kaikki oli muuttunut Katin ja Veetin myötä.

Iso mies oli antanut ison sydämensä kahdelle rakastamalleen ihmiselle. Heti Veetin tavattuaan Juha oli päättänyt uhrata kaikkensa isänsä menettäneelle pojalle. Pinttyneenä vanhanapoikana Juhaa arvelutti ottaa ensimmäistä askelta, joka johdattaisi hänet lähemmäksi yksinäistä leskinaista.

  Aloite tuli toisesta suunnasta.

Kati oli laittanut lasagnen kiertoilmauuniin ja keittiön apupöydällä odotti pullollinen Ruffino Chiantia. Nektari ei kestäisi säilyttämistä, eikä Juhan ajokunto kotiin palaamista. Kati oli sijannut olohuoneeseen siskonpetin Juhaa varten. Turhaan, sillä mies päätyi pitkään venyneen illanvieton päätteeksi parisängylle satiinilakanoiden ja emännän väliin.

  Juha Pakaslahti oli kerrankin saavuttanut jotain positiivista työssään.

Kuolleet eivät koskaan palanneet takaisin elävien kirjoihin, mutta tällä kerralla surevat omaiset saivat helpotusta maalliseen vaellukseensa.

  Pakaslahden kasvoilla näkyi alkoholismin jättämiä juonteita, joiden reunoille oli ilmestynyt hymynkare. Viivat olivat kääntyneet ylöspäin kuin merkkinä kutterin saamasta uudesta kurssista.

  Mies oli matkalla kohti Hyväntoivonniemeä.

Hänen turpeat kasvonsa kääntyivät lopulta minun puoleeni.

• Riku. Miksi sinä istut siinä kuuntelemassa minua? Sinä olet saavuttanut oman perheonnesi jo kauan sitten. Miksi et ole heidän luonaan?
• Tiedät kysymättäkin.
• Niinpä taidan tietää. Stasin mies on lähetetty selvittämään aatteellista horjumistani. Minun, joka valitsin inhimillisyyden noudattamatta virkakyöstin doktriinia.

  Minun oli pidäteltävä rystysiäni, jotka janosivat kosketusta Pakaslahden lemmestä punehtuneisiin poskiin.

• Tulin tänne vain ja ainoastaan selvittääkseni Tero Lukinmaan murhaa. Onko sinulla tietoa siitä, että juorukellot kilkattavat miehen mustasta menneisyydestä?

 Pakaslahti painoi päätänsä alaspäin.

• Kati mainitsi siitä. Oli niissä tarinoissa perääkin. Tero ei ollut mikään enkelinkiharainen mallilapsi. Kovakourainen rettelöitsijä pikemminkin. Hänen nuoruutensa sujui vastamäkeä suksiessa.
• Oliko hänellä sattumoisin joku ystävä, joka oli viehtynyt väkivaltaan?
• Tommi Nordén. He kokeilivat rajojaan. Sellaista pientä nokittelua metroasemilla, ihmisten kiusaamista ihan vain huvin vuoksi. Ja sitten oli vielä tämä Anssi Tuomisto.
• Kuka hän on?

  Pakaslahti otti pitkän siivun oluestaan.

• Oli. Anssi Tuomisto sattui viettämän pikkujouluja Helsingin keskustassa eräänä joulukuisena lauantai-iltana.  Hänet oli valittu esteratsastuksen maajoukkueeseen ja kihlajaiset tyttöystävän kanssa oli sovittu kevään kynnykselle. Sitä kevättä Anssi ei koskaan nähnyt. Nuorukainen oli viettänyt juhlapäivää asiaankuuluvin menoin nelistäen kapakasta toiseen. Hän alkoi voida ylen huonosti ja päätti hakeutua kotiaan kohti. Mutta sinne asti poikapolo ei milloinkaan päässyt.
• Jotain odottamatonta tapahtui matkalla?
• Hänen hoiperteluaan seurasi kaksi silmäparia. Toiset kuuluivat Tommi Nordénille ja toiset Tero Lukinmaalle. He halusivat pitää hauskaa potkimalla paskat ulos jostakin satunnaisesta vastaantulijasta. Nyt se sattui olemaan juuri tuo Anssi Tuomisto.
• Tarkoitatko, että he pahoinpitelivät hänet kuoliaaksi?

  Juhan harittavat silmät nousivat minua kohden.

• Olen penkonut kellastuneita papereita ja vastaus on kyllä. Surmatyö tapahtui eräässä porttikongissa Korkeavuorenkadulla. Pojat otettiin kiinni jo seuraavana päivänä, mutta siinä oli yksi päivä liikaa. Nuoret herrat olivat laatineet yhteiset korulauseet kuulustelujen varalle, eikä mistään löytynyt tarpeeksi uskottavia silminnäkijöitä.
• Miten he selittivät tekonsa?
• Lukinmaa ja Nordén sepittivät tarinan, jonka mukaan aggressiivinen vastaantulija kävi heidän kimppuunsa ja heidän oli puolustettava itseään tuota väkivaltaista hyökkääjää vastaan.
• Niinpä niin. Mikä oli tuomioistuimen kanta?
• Käräjäoikeus päätyi molempien kohdalla törkyiseen pahoinpitelyyn ja kuolemantuottamukseen. Kundit istuivat kiinteää alta vuoden, kunnes sekin muuttui ehtoolliseksi. Uhrin omaiset ja syyttäjä veivät jutun hoviin, jossa se nuijittiin lopullisesti huonojen sattumusten summaksi.

  Oli minun vuoroni laskea katseeni.

• Teko saattoi olla tarkoin suunniteltu ja harkittu?
• Sellaisia epäilyjä liikkuu näillä tietyillä nettisivuilla.
• Kummallista, etten minä ole törmännyt sellaisiin.

  Pakaslahti naurahti.

• Moderaattorit siivoavat sivuja jatkuvalla syötöllä, ettei heille tulisi kunnianloukkaussyytteitä. Ja hyvä niin, jos ja kun siellä vihjaillaan vailla parempaa tietoa.
• Totta. No, onhan tuokin sitten yksi teoria muiden joukossa. Kosto nimittäin. Kauanko siitä muuten on kulunut aikaa?
• Kaksikymmentä vuotta.
• Kuulostaa turhan pitkältä ajalta.
• Aikajana on kieltämättä melkoinen. Mutta melkoinen yhteensattuma on se, että Anssi Tuomisto kohtasi loppunsa hieman yli puolenyön, eli sunnuntain puolella. Se oli kolmas adventtisunnuntai sinä vuonna.
• Ja mikä siitä kolmannesta adventista niin ihmeellisen tekee?

  Juhan ilme vakavoitui.

• Sinä vuonna se osui joulukuun neljänteentoista päivään.

Nielaisin hiljaa mietteissäni.

Tero Lukinmaa oli kohdannut murhaajansa perjantaina, joulukuun neljäntenätoista päivänä.

                                                               ***

 Helmikuu oli oikein sopiva kuukausi viettää aikaansa Jokiniemen kellarikerroksessa. Ruskeiden pahvimappien täyttämät loputtomat hyllyt pitivät sisällään menneiden aikojen tihutöitä ja niihin kohdistettuja tutkintoja. Millan mukana kulki pieni vedenkeitin ja purkillinen Kulta-Katriina pikakahvia. Kofeiinin tarpeemme hoitui työn ohessa, mutta nikotiininvaje tuli korjata pakkasen puremassa ulkoilmassa.

  Raikas talvikeli toimi vaihtelusta siinä missä savukkeetkin.

Kylmässä seisoessamme ehdimme vaihtaa ajatuksia kaikesta siitä, mitä olimme löytäneet homehtuvista mapeista.

• Huomasitko sen silminnäkijälausunnon, jonka Korkeavuorenkadulla asunut nainen oli antanut heti surmayön jälkeen?
• En. Anna tulla.
• Tällä rouvalla oli tapana kurkkia kadun elämää verhojensa lomasta. Hän oli rekisteröinyt humalaisen nuorukaisen, joka käveli katua etelänsuuntaisesti. Nainen seurasi silkkaa uteliaisuuttaan miekkosen etenemistä, kun hän huomasi tämän kannoille ilmestyneen parivaljakon. Tuntomerkit täsmäävät Nordénin ja Lukinmaan kanssa.
• Ja mitä sen jälkeen tapahtui?

  Milla sammutti savukkeensa.

• Ei mitään. Kolmikko jatkoi matkaansa, rouva painui pehkuihin.
• Vai niin. No, mitä todistusarvoa tuolla lausunnolla sitten on?
• Silminnäkijä oli kokenut tirkistelijä, joka osasi lukea kadun tapahtumia. Hänen mielestään tuossa asetelmassa oli jokin perin juurin vinossa. Lukiessaan myöhemmin lehdestä surmatyöstä hän otti yhteyttä viranomaisiin kertoakseen näkemyksensä. Nainen piti täysin selvänä, että nuorukaisen perässä kulkeneella parivaljakolla oli ollut pahat mielessään.
• Käytettiinkö häntä oikeudessa todistajana?

  Milla pudisteli päätänsä.

• Nope. Rouvalla oli silloin ikää rapiat kahdeksankymmentä. Nyt hän lienee jo taivaan tähtitarhoissa.

  Kirosin hiljaa mielessäni.

Olimme törmänneet samaan ongelmaan jo aiemmin. Tapahtumasta oli kulunut vain parikymmentä vuotta, mutta viikatemies oli niittänyt satoaan rankalla kädellä. Manan majoille olivat kadonneet uhrin lisäksi niin tekijät kuin todistajatkin. Veetin kertoma tarina kahdesta ystävästä, Eikistä ja Noikista oli osoittautunut vedenpitäväksi. Eikki alias Tommi Nordén oli päättänyt päivänsä edellisenä vuonna.

  Nimenomaan päättänyt.

Mies oli löydetty hajun perusteella vuokrayksiöstään Helsingin Pihlajanmäestä tammikuisena maanantaina. Hän oli valinnut oman exituksensa jeesuksenkeinun muodossa, joka oli sidottu ovenkahvaan. Viinaa, pillereitä ja se viimeinen joulu, jolloin pukki jätti tulematta.  

  Toisin sanoen kouluesimerkki tyypillisestä itsemurhasta.

Vai oliko? Yhtäkkiä mieleeni juolahti ajatus. Tai paremminkin ajoitus.

Katsoin Millaa kysyvästi.

• Sinähän luit Nordénin ruumiinavauspöytäkirjan.
• Sen tein.
• Satutko muistamaan, mitä parahin patologi oli määrittänyt vainajan kuolinajaksi?

  Milla teki nopean laskutoimituksen.

• Alta kuukauden, mutta kuitenkin useita viikkoja. Kuinka niin?
• Tuo haarukka osuu yhteen joulukuun neljännentoista päivän kanssa.
• Tahdot sanoa, että Tommi Nordén olisi murhattu Anssi Tuomiston kuolinpäivänä?
•  Aivan kuten Tero Lukinmaakin. Sama päivä, eri vuosi.

  Millan käsi hamusi nahkatakin kätköistä uuden tupakan. Sininen savu levisi välillemme kuin tuo ilmoille noussut uusi epäilys.

                                                               ***

  Pasilan poliisitalo oli meille molemmille entinen työpaikka, josta Millalla oli paljon hyviä muistoja. Minulla ei niinkään. Kulkiessamme pitkin kapeita käytäviä Millan katse haki tuttuja kasvoja minun tehdessä kaikkeni, jotta välttyisin katsekontakteilta. Pyrkimykseni oli sinänsä turha, sillä askeleet veivät meidät Jari Alasen ovelle. En ollut tavannut miestä viiteen vuoteen ja ne olivat olleet siunauksellisia vuosia.

  Nykäisin Millaa hihasta.

• Hoida sinä puhuminen. Me kun emme sattumoisin ole puheväleissä.

  Milla koputti oveen ja avasi sen raolleen.

Alanen istui työpöytänsä äärellä sivuttain meihin irrottamatta katsettaan tietokoneen näytöstä. Lupaa kysymättä istuuduimme häntä vastapäätä niille kahdelle tuolille, joita tavallisesti kuluttivat kuulusteltavat ja heidän avustajansa.

  Alanen ymmärsi naiskauneuden perään, eikä hän työkiireidensä keskelläkään osannut olla vilkuilematta Millan suuntaan.

• No mutta Milla, mitä kuuluu? Olet viime aikoina viihtynyt siellä kehä kolmosen toisella puolella?
• Meillä on hyvä tiimi, joten vastaus on kyllä.
• Kuitenkin päätit tulla pistäytymään?

  Milla kohotti vahvasti meikattuja kulmakarvojaan.

• Me tulimme yhden vanhan itsarikeissin tiimoilta. Satutko muistaa sellaisen ovenkahvassa kiikkujan kuin Tommi Nordén? Tutkit hänen kuolemaansa viime vuoden alussa.

  Alasen katse muuttui valppaaksi kuin petoeläimellä, joka oli juuri haistanut lähestyvän vaaran.

  Nyt hänen silmänsä mittailivat meitä molempia vuorotellen.

Se ei ollut mikään lämmin katse.

• Tommi Nordén? Mitä hänestä?
• Sinä toimit tutkinnanjohtajana ja me haluaisimme kuulla oman arvioisi niistä olosuhteista, joissa hänet löydettiin.
• Aivan normisettiä. Kämppä oli kuin Alibin keskiaukeamalta. Isäntä oli ripustanut itsensä kaulastaan makuuhuoneen ovenkahvaan.
• Hän ei ollut jättänyt mitään jäähyväisviestiä?

Alanen naurahti kireästi.

• Ehkä se ei kuulunut hänen tyyliinsä. Turmiolan Tommin käsi tapasi hypistellä vaikka mitä, mutta tuskin sentään sulkakynää.

 Katsoin asiakseni puuttua puheeseen.

• Tekotapa on ollut hyvin poikkeuksellinen. Yleensä tapana on solmia naru jonnekin korkealle, josta on matkaa alas lattiatasolle.

  Jari Alanen loi minuun halveksuvan katseen.

• Herra Hietalahti on varmaan kuullut sanonnan poikkeuksesta, joka vahvistaa säännön?
• Olen kyllä. Niin ikää olen perehtynyt rikosten toteuttamistapoihin ja sieltä löytyy mielenkiintoinen havainto koskien uhrin kuristamista hengiltä. Tekotapa harvoin pitää sisällään uhrin nostamista kattokruunun korkeudelle. Tämä seikka juontuu ihan fysiikan laeista.
• Niinkö? Ja ihmisen hirttäminen ovenkahvaan onnistuu tuosta vain?

  Yritin ottaa kasvoilleni mahdollisimman vittumaisen hymyn.

• Tommi Nordénin oli mitä ilmeisimmin nauttinut runsaasti viinaksia ennen kuolemaansa. Kuinka paljon arvelisit hänellä olleen promilleja tapahtumahetkellä? Kaksi, kolme vai peräti neljä?

  Alanen kohautti olkapäitään.

• Aivan sama. Mies oli mätänemistilassa, kun me saavuimme paikalle. Kaikki siinä asunnossa kieli surkean elämän vääjäämättömästä lopusta. Piruparka oli valinnut oman polkunsa ja löytänyt sateenkaaren sen päästä. Miksi ylipäätänsä edes tonkia moista murhenäytelmää?

  Milla katsoi minua kuin kysyäkseen lupaa kertoa asian oikeasta laidasta.

Pingotin huuleni tiivisti yhteen merkiksi siitä, että olimme hakemassa tietoa. Emme jakamassa. Milla ymmärsi eleeni aivan oikein.

• Meillä on eräs hatara tutkintalinja, joka nivoutuu repaleisesti Tommi Nordéniin. Sinä tiedät kokeneena tutkijana sanonnan kaikkien kivien kääntämisestä. Pitihän tämäkin tarkistaa.
• Työtähän te vain teette. Mutta nyt minun pitäisi jatkaa näitä omiani.

  Jari Alanen siirsi katseensa takaisin päätteelle.

Audienssi oli päättynyt.

                                                                ***

   Merihaan pallohalli piti sisällään useita lasiseinäisiä koppeja, joiden sisältä kantautui huudahduksia, kengänpohjien vinguntaa ja pallojen läjähdyksiä. Meillä oli meneillään KRP:n jäsentenvälinen squashturnaus, joka oli perinteinen tapamme viettää ystävänpäivää. Pelissä ei armoa tunnettu, mutta voittajan ratkettua vihamielisyydet haudattiin.

 Jos ei heti käteltäessä, niin ainakin viimeistään saunan ylisillä.  Varmemmaksi vakuudeksi tapaamista jatkettiin vielä huolella valitussa ruokaravintolassa.

Traditio edellytti päälliköltä lompakonnyörien avaamista.

Kari Sammalvuo johdatti seurueemme Siltasaarenkadun nepalilaiseen ravintolaan, jonka naanleipä oli pinnalta rapeaa ja sisältä suussa sulavan pehmeää. Lammasruukkua odotellessamme sammutimme janoamme oluella ja snapseilla. Tunnelma kohosi lasien kilistellessä toisiaan vasten äänten kohotessa yhteneväksi pauhuksi.

  Olin aina tuntenut itseni tuollaisissa illanistujaisissa sivustakatsojaksi.

En osannut antaa tunnelman viedä. Sen sijaan kuuntelin, tarkkailin ja esitin olevani seppä seppien joukossa. Saman havainnon saatoin tehdä myös parhaimmista työkavereistani. Sammalvuo otti harvakseltaan osaa keskusteluihin, Rami tyytyi olemaan oma jäyhä itsensä. Hiljainen ja tyyni. Milla istui päällikön vieressä kuin herran kukkarossa pitäen katsekontaktin turvallisissa henkilöissä, eli minussa ja Ramissa.

  Pöytään toimitettiin curryhaudutettua lammasta ja höyryävää riisiä kasvisten kera. Hikinen urheilupäivä ja nautitut virvokkeet kaipasivat kruunukseen kiinteää ravintoa. Laitoin ilokseni merkille tusinan huuliparin keskittyvän enemmän syömiseen kuin puhumiseen. Mikä parasta, ahmittu ape palautti monet pöytäseuralaiset takaisin maan pinnalle. Perhe odotti, puoliso velvoitti. Kellokin oli jo hyvin monta.

  Lähdimme ensimmäisten joukossa, heti kun Sammalvuo oli saanut laskun maksettua. Teeskentelimme ottavamme yhteisen taksin, ja sen myös teimme, mutta vain siirtyäksemme muutaman korttelin päähän panimoravintola Bryggerin tunnelmalliseen kellarikerrokseen. Olutpyhätössä vietettiin teemaviikkoa, jonka keskiössä olivat virolaiset pienpanimotuotteet. Edeskäyvän opastamina lunastimme pöytäämme neljä pulloa Põhjola Pime Öö-olutta, jossa ei ollut säästelty maun kuin alkoholinkaan määrässä. Valinta oli erinomainen digestiivi aasialaiselle ruoalle soijamaisine jälkimakuineen.

  Milla pyyhki vaahtoa suupielistään.

• Tämäpä maistuu raskaan urakan päätteeksi.

  Rami otti pitkän siivun mustaa nektaria.

• Sinun urakkasi mikään raskas ollut. Tipahdit heti toisella kierroksella ja teit sen vielä tahallasi. Seurasin sinun ja Loijaksen peliä kulisseista.
• Vitut minä siitä pallottelusta välitän. Puhun siitä taustaselvityksestä, jota me olemme Rikun kanssa tehneet. Kahlasimme Anssi Tuomiston jälkeenjääneet sukulaiset ja ystävät. Heidän joukostaan löytyi eräs sellainen henkilö, josta meidän on otettava tarkempi selko.

Sammalvuo katsoi meitä arvioivasti.

• Ja kuka tämä seurattava henkilö sitten on?

Pyyhin pisaroita huurteisesta lasistani.

• Mikko Tuomisto, eli uhrin isoveli. Mies elää nuhteetonta elämää, mitä rekisterimerkintöihin tulee, mutta se ei ole koko totuus.  Olemme tiedustelleet miekkosen ympäriltä kaiken mahdollisen ja lopputulemana on jotakuinkin sopiva profiili. Kyseessä on älykäs ja huumorintajuinen ihminen, joka on ammatiltaan datanikkari ja siviilisäädyltään kolmasti eronnut poikamies. Kaveri täyttää ulkoisesti pikkuporvarilliset tuntomerkit, vaan sisällä taitaa väijyä demoneja.
• Pelkkä olettamus?
• Ehkä. Joka tapauksessa Mikko Tuomiston ihmissuhteet näyttävät kariutuvan kuin itsekseen. Hänellä on tapana päivittää naisensa ja ystävänsä muutaman vuoden sykleissä. Yksinäinen susi, jonka reviirillä harva viihtyy pidemmän aikaa.

Rami hymähti.

• Eli vannoutunut vanhapoika. Ei hullumpi olomuoto lievittää elämän aikana koettuja surkeita sattumuksia. Hänen veljensä murhasta on kuitenkin pitkä tovi. Yleensä sellaiset ihmiset, jotka hakevat lohtua eristäytymisestä, eivät nouse siivilleen kostaakseen vanhoja kaunoja.

  Annoin Millan vastata Ramin epäilykseen.

• Anssi Tuomiston tragedia uutisoitiin aikoinaan tavanomaisena katutappeluna. Kolme humalaista nuorukaista törmäsivät väärässä paikassa väärään aikaan. Oikea tieto tapahtumien kulusta on noussut julkisuuteen vasta viime vuosina. Kiitos näiden murhissa rypevien nettisivujen.
• Juuri tässä piilee epäilyksiemme siemen. Mikko Tuomisto on tätä nykyä ehtinyt jo keski-ikään. Hänen elämänsä on ajautunut hiljalleen omille raiteilleen. Kahden vuosikymmenen jälkeen mies on saanut uutta tietoa veljensä kohtalosta. Pikkuveli ei kuollut vahingossa, vaan sellaisten paskiaisten toimesta, jotka murhasivat viattoman nuorukaisen saadakseen sadistista nautintoa hirveästä teostaan. Jäätyään kiinni he pääsivät pälkähästä valehdellen illan tapahtumat itselleen suotuisiksi.
• Tuo olettamus pitää sisällään olettamuksen siitä, että Mikko olisi piipahtanut tietyillä nettisivuilla.
• Miksi hän ei olisi? Kyse oli sentään veljen kuolemasta.
• Okei, mitä sieltä netistä sitten löytyy?

  Minun oli pakko kohauttaa olkapäitäni.

• Sitä me emme tarkalleen ottaen tiedä. Moderaattorit haravoivat pois kaikki sellaiset rikkaruohot, jotka rumentavat heidän takapihaansa. Periaatteessa siellä on voinut olla hyvinkin arkaluontoista tietoa, kuten tekijöiden nykyiset ammatit, osoitteet ja perhesuhteet.

 Sammalvuo nousi pöydästä puuteroidakseen nenänsä saniteettitiloissa. Herrasmiehenä hän palasi pian seuraamme kantaen tarjotinta, jonka päällä lepäsi neljä pientä tulppaanilasia. Tiiviisti pakattu ylämaan tisle antoi tervetullutta balanssia siirappiselle oluelle.

• Glenfarclasia, ellen ole ihan hakoteillä.
• Sano nyt vielä oikea ikäkin.
• Kahdeksantoista vuotta.
• Vuosi liikaa, muuten hyvä. Minä tuossa pohdiskelin sinun viimeisiä sanojasi.
• Anna tulla vain.
• Päällystön keskuudessa on ilmennyt vakava huoli näistä nettivuodoista. Meillä on selvää näyttöä siitä, että julkisella puolella työskentelee yhä vieläkin sellaisia sieluja, jotka urkkivat tietoja viranomaisrekistereistä. Enkä puhu pelkästään poliisista, vaan samaa aktiivisuutta on ilmennyt myös vankeinhoidon ja terveyspuolen keskuudessa. Jopa siinä mitassa, että salaisiksi luokiteltuja tietoja on levitelty sosiaalisessa mediassa.

   En ymmärtänyt esimieheni avautumista.

• Pitää varmasti paikkansa. Se olisi kuitenkin jo toisen tutkinnan paikka.
• Oletko Riku huomioinut sitä mahdollisuutta, että tekijä olisikin omia? Molemmat murhat on tehty ammattimaisin ottein. Naamioitu itsemurha ja teloitusta muistuttava ampuminen. Ei sormenjälkiä, ei valvontakameroiden taltioimia kuvia. Ei mitään.

  Huljuttelin tulppaanilasia nenäni alla. Laatuviskin syvät aromit nostivat veden kielelle, enkä voinut olla siemaisematta taikajuomaa poskieni purskuteltaviksi. Minun ei tarvinnut sulkea silmiäni kuvitellakseni olevani Ylämaan nummilla sateisena syyspäivänä rosvopaistin levittäessä sankkaa savuaan.

  Aivan kuin aavistaen minun uneksuvan, Sammalvuo tapitti minua jäänsinisillä silmillään.

• Niin, mitä sinä ajattelet asiasta?
• En osaa sanoa näin suoralta kädeltä. Ensin pitäisi kollata nuo rekisterit nähdäksemme mahdolliset urkinnat.
• Olen tehnyt sen jo. Tai pikemminkin teetättänyt työn laitoksen tietosuojavastaavilla. He ovat peranneet kahdeksan viranomaista, jotka ovat olleet poikkeuksellisen uteliaita Anssi Tuomiston kohtalosta. Osa heistä on poliiseja, osa ei. Kaikilta tulee ottaa perinpohjainen kuuleminen, sekä muistuttaa rekisteriurkinnan rikollisesta luonteesta. Tärkeintä on selvittää, onko kyseinen henkilö luovuttanut tietoja eteenpäin tai ollut yhteydessä tämän Mikko Tuomiston kanssa.
• Entä tämä velimies itse?

  Päällikkö katsoi Ramia haastavasti.

• Viranomaislausunnot ja tämän velipojan te voisitte hoitaa yhden miehen voimin ja siihen tehtävään sopii Rami. Te kaksi taas otatte haltuunne muut tutkintalinjat. Otetaan pakkokeinot käyttöön kaikessa ankaruudessaan; puhelimet kuunteluun ja kohteet seurantaan. Kaksi murhaa antaa meille valtuudet heittää lassoja joka ilmansuuntaan.
• Vaikka nutipäitä ei olisi edes näkyvissä?
• Vaikka ei.

                                                            ***

  Milla naputteli hermostuneesti keskikonsolia. Sen lopetettuaan hän alkoi tutkia puhelimensa näyttöä. Minäkin kaipasin jotain sijaistoimintoa, joten nousin autosta pienelle happihyppelylle. Raikas talvi-ilma antoi oman säväyksensä savukkeeni aromeille. Odotin Millan tekevän minulle seuraa, mutta turhaan. Huomasin hänen tuijottavan puhelimensa näyttöruutua poikkeuksellisen intensiivisesti.

  Tuulilasin takana erottuvat kasvot loistivat uutta hehkua.

Milla nosti katseensa minua kohden tehden sormellaan eleen, josta ei voinut erehtyä. Sammutin tupakan ja palasin paikalleni.

• What’s up?
• Katsopa tätä, Riku!

  Milla ojensi minulle luurinsa, josta tavasin oleellisen informaation. Rikosnetti mainosti kävelykierrosta Helsingin keskustassa, joka piti sisällään useita synkästä historiastaan tunnettuja tapahtumapaikkoja. Mikä kiinnostavinta, kävelykierros piti sisällään Korkeavuorenkadun tragedian, jossa Anssi Tuomiston lyhyt elämänlanka oli saanut synkän päätöksensä. Vilkaisin kelloa. Kävelykierros oli juuri alkamaisillaan Kruununhaan Liisankadulta.

  Vilkaisin kelloani.

• Taisimme missata tuon kattauksen.
• Niinkö luulet?

  Sen sanottuaan Milla käänsi Octavian kohti Mannerheimintietä, jota pitkin ajoimme keskustaan ja sieltä Kaisaniemenkadulle. Aamuruuhka ei ollut kokonaan ohitse, joten Milla käytti hyväkseen raitiovaunukiskoja.

  Olimme perillä alle kymmenessä minuutissa.

Silmäni perkasivat Liisankadulla kulkevia ihmisiä. Sopivaa joukkoa ei näkökenttääni kuitenkaan sattunut. Päästyämme kadun merenpuoleiseen päähän huomasin Tervasaaren puolella tavallista enemmän ulkoilijoita. Tarkemmassa katsannossa he muodostivat oman ryhmänsä, jota johti mustiin pukeutunut nainen.

• Tuo näyttää sopivalta sakilta. Aja ihan rauhallisesti heidän ohitseen venesataman parkkiin. Yritetään liittyä sulavasti tuohon porukkaan.

Milla ohjasi Octavian Pohjoisrannan ylitse kohti huvivenevalkamaa. Pysäköinti oli siellä kiellettyä ilman lupaa, joten Milla asetti tuulilasia vasten viranomaisautoa merkitsevän muoviplakaatin.

Avasimme auton etuovet ja kävelimme ihmisjoukon hännille. He olivat pysähtyneet meren äärelle, missä nainen mustissaan piti puhetta merestä löytyneistä ja rantaan ajautuneista henkirikosten uhreista. Vesiruumiiden määrä oli historian mittaan ollut lukuisa, puhe piti sisällään useita nimiä aina Maiju Lassilasta alkaen. Katselin väkijoukkoa, jossa näkyi monenlaista sukankuluttajaa. Naiset olivat hyvin edustettuina ja monet heistä olivat myös varsin edustavan näköisiä. Sen sijaan paikalle tulleista harvoista miehistä sai hakemalla hakea huolitellusti pukeutuneita ja menestyvän oloisia uroita. Tein päässäni karkean jaottelun rikosromaaneja ahmiviin akateemisiin toimihenkilönaisiin ja Alibin miespuolisiin kestotilaajiin.

  Eräs paikalla olevista miekkosista ei istunut tähän muottiin.

Pitkänhuiskea nelikymppinen mies seisoi ryhdikkäästi joukon sivustalla sivellen lyhyeksi leikattua partaansa. Hänen oranssinvaaleat hiuksensa laskeutuivat hieman yli korvien ja kasvonpiirteet toivat mieleen jonkin aristokraattisen suvun edustajan. Miehellä oli kirkkaanvihreät silmät, jotka seurasivat tarkkaavaisesti niin esitelmöijää kuin yleisöäkin.

  Ja sitten hänen katseensa osui meihin kahteen.

Mies hymyili ystävällisesti ottaessaan askeleitaan minun suuntaani.

• Komisario Hietalahti, I presume?
• Pitää paikkansa. Mistä tiesitte?
• Tähän harrastukseen kuuluu uteliaisuus, jota ruokitaan muistamalla nimiä ja kasvoja. Ja itse asiassa minä olen odottanut tätä tapaamista.

  Olin aidosti hämmentynyt, enkä yrittänyt peitellä sitä.

• Osasitte odottaa minun ilmestyvän tänne rikoskävelylle?
• En nyt sentään. Minulla oli ennakkotietoa siitä, että eräs tietty rikostutkinta on siirtynyt keskusrikospoliisille, eli teidän putiikkiinne.

  Hän ojensi kätensä Millalle.

• Henri Airaksinen.
• Milla Fagerström.

  Oli minun vuoroni paiskata kättä.

Esittelimme muodollisesti itsemme, vaikka siihen ei olisi ollut tarvetta.

• Me tulimme tänne hetken päähänpistosta. Entä sinä?
• Olen vetämässä tätä kiertokävelyä yhdessä Anita Karlssonin kanssa. Me pyöritämme kaksistaan Rikosnettiä ja nämä rikoskävelyt ovat osa meidän toimintaamme. Pääasiassa me kuitenkin ylläpidämme niitä nettisivuja, mikä sai kollegasi Pakaslahden kääntymään puoleemme. Hän muisti mainita tutkinnan siirtyvän krp:lle ja nimenomaan sinulle.
• No, suoraan sanoen tämä oli hetken päähänpisto. Olemme kuulleet näistä rikoskävelyistä, joten ajattelimme tsekata millä tasolla te askartelette.

  Henri Airaksinen purskahti hillittyyn nauruun.

• Siinä tapauksessa teidän on parasta antautua vain virran vietäväksi. Emme veloita pääsymaksua, mikäli lupaatte olla esittämättä kriittisiä välihuomautuksia.
• Sovittu.

                                                              ***

  Anita Karlsson osasi asiansa.

Hän oli johdattanut meidät Pohjoisrantaa pitkin Meritullinkadulle ja sieltä edelleen Kauppatorille. Henkirikoksiin liittyvien moninaisten kertomuksien jälkeen ryhmämme otti innostuneesti vastaan tiedon väliajasta, jonka aikana voisimme lämmittää luitamme Etelärannan kauppahallissa nauttien kuumista juomista ja vastaleivotuista lihapiiraista.

  Anita ja Henri istuutuivat meidän pöytäämme.

Olimme selostanut parivaljakolle tutkinnan vaiheista keskeisen rungon paljastamatta tiettyjä yksityiskohtia. He mutustelivat Ero Mangan kuuluisia vehnäsiä siinä missä juuri kuulemiaan sanoja.

• Oletteko te varmoja noista epäilyksistänne?
• Kyllä vain. Anssi Tuomiston tragediaan syyllistyneet miehet ovat molemmat päätyneet majan majoille. Joku on avittanut heidän lähtöään.

  Henri Airaksinen haroi puolipitkiä hiuksiaan.

• Tämä liittyy jotenkin Rikosnettiin, eikö niin?
• Te ylläpidätte nettisivuja kuin avoimien ovien päiviä. Kuka tahansa saa kirjoittaa mitä tahansa joutumatta vastaamaan sanoistaan.

  Anita Karlsson pudisteli päätänsä.

• Ei pidä paikkaansa. Me moderoimme sivuja, minkä suinkin ehdimme. Tämä ei ole meille kuitenkaan päivätyö, joten nuo päivitykset vievät oman aikansa.
• Mitkä ovat ne teidän päivätyönne?

  Henri Airaksinen katsoi minua veitikkamaisesti hymyillen.

• Minusta piti tulla maisema-arkkitehti, mutta olen tyytynyt muokkaamaan pelkkiä viheriöitä. Parturoin siis golfkenttiä.

 Maistoin kahviani, jossa ei liiemmälti makua ollut.

• Siellä tuskin riittää parturoitavaa näin talviaikaan?
• Juuri siksi me vedämme näitä kävelykierroksia. Valon ja ansioiden puute kun lyövät kättä keskenään.
• Puhutko sinä myös Anitan puolesta?

  Vastapäätäni istuva nainen pudisteli jälleen päätänsä. Musta oli hänen suojavärinsä, eikä kasvotkaan olleet säästyneet goottimaalaukselta. Kuten monet lajinsa edustajat, Anita Karlsson antoi synkällä ulkokuorellaan tahattoman vaikutelman herkästä sisäpuolesta.

• Opintoni ovat päässeet venähtämään. Aloitin teologiasta jatkaen sosiologiaan. Ollakseni rehellinen, luen tätä nykyä enimmäkseen antropologiaa.
• Joka eroaa sosiologiasta, miten?
• Antropologia tutkii ihmisryhmien välistä vuorovaikutusta eri aikoina kaikissa eri olosuhteissa. Eli se on kuin sosiologiaa, mutta isommassa mittakaavassa. Yksilöiden ja yhteisöjen muokkautumista niiden omien aikakausien ja kulttuurivirtausten virranpyörteissä.

  Henri Airaksisen kasvoille nousi tutuksi käynyt hymy.

• Meidän uutta ystäväämme tuskin kiinnostaa mikään muu tieteenala kuin patologia.
• Niinkö luulet?
• Tarkoituksenani ei ollut loukata.

  Nostin leukaani päättäväisesti ylöspäin.

• Rikostutkinta jakautuu kahteen suuntaan, tekniseen ja taktiseen. Mikäli minulla olisi osaamista ja intuitiota ensin mainittuun, tutkisin työkseni dna-näytteitä. Sitä minä en kuitenkaan tee. Sen sijaan kuuntelen ihmisiä ottaen selkoa heidän aivoituksistaan. Tämä tuskin poikkeaa kovin paljon siitä, mitä Anita kertoi omista opinnoistaan. Mitä tulee käsitteisiin, niin minä en menesty puhumalla munkkilatinaa.

  Nyt minua katsoi kaksi yhtä lailla myhäilevää kasvoa.

Henri Airaksinen viimeisteli lihapiirakkansa.

• Te tutkitte sitä Tero Lukinmaan murhenäytelmää. Antakaa minun viedä teidät aikamatkalle menneisyyteen. Se tarina on yhtä maukas kuin tämä piiras.
• Mikäpä siinä sitten? Minun puolestani voisimme jatkaa jo matkaa.

  Tyhjensimme tarjottimet kahvilan nurkassa olevalle keräyspöydälle. Meidän esimerkkiämme seuraten muutkin rikoskävelijät tekivät samoin.

Ulkoilmaan päästyämme Anita ja Henri kokosivat ryhmän Kauppahallin eteen. Kuljimme suojatien ylitse kohti Esplanadia, jonka lehmusten alla oli historian saatossa tapahtunut paljon kerrottavaa. Meidän päästyämme Korkeavuorenkadun risteykseen Henri Airaksinen kokosi kuulijat yhteen kuin varmistuakseen yleisönsä kuuntelevan erityisen valppaasti.

• Tästä alkaa Korkeavuorenkatu. Pitkä ylämäki, joka kuljettaa meidät kaupungin hienostoalueelle. Korkeavuorenkatu edustaa eteläisen Helsingin rauhaisaa tyyssijaa, jossa ei juuri tapahdu murhenäytelmiä. Eräänä sunnuntaisena aamuyönä kaksikymmentä vuotta sitten tämä idylli särkyi. Nuorukainen nimeltään Anssi Tuomisto kulki tätä samaa reittiä pitkin kotiaan kohti.

  Henri piti pienen tauon katsellen ympäristöä.

• Anssi Tuomisto ei ollut mikä tahansa kaduntallaaja. Nuoresta iästään huolimatta häntä pidettiin yhtenä maamme lupaavimmista esteratsastajista. Tuo harraste kuvasi Anssia myös ihmisenä. Hän edusti mitä jalorotuisinta ihmistyyppiä oikein kunniakkaasti. Tämä aikakausi ei tunne noblessen käsitettä, mutta juuri sellaiseksi hänet on mainittu lähimmäisten muistoissa. Muuta Anssi Tuomistosta ei sitten jäänytkään jäljelle, kun kohtalo johdatti hänet tälle kadulle tuona joulukuisena iltana. Tavoistaan poiketen nuorukainen oli maistanut miestä väkevämpää, kulkien hoiperrellen eteenpäin.

  Henri nosti kätensä pystyyn merkiksi siitä, että meidän tuli jatkaa matkaamme eteenpäin Korkeavuorenkatua pitkin.

  Sytytin savukkeen pysytellen joukkion häntäpään tuntumassa.

Korkeavuorenkatu edusti Helsingille tyypillistä arkkitehtuuria. Vanhimmat jugendtalot olivat tsaarinaikaisia, kun taas uusimmat pytingeistä oli pystytetty neukkukuutioiden aikakaudella. Ylämäki loiventui tasaiseksi ja edessä avautui Korkeavuorenkadun elegantimpi eteläpää, jossa häämötti merenrantaan johtava Kapteeninkatu. Sinne asti meidän ei tarvinnut kulkea, sillä Henri pysähtyi paikoilleen erään porttikongin edessä.

• Tämä on se paikka, jossa Anssi Tuomiston elämänlanka päättyi. Juuri tässä kohden kaksi antisankarin viittaa hamunnutta nuorisorikollista surmasivat satunnaisen uhrinsa. He olivat seuranneet hoipertelevaa nuorukaista varmistuakseen olevansa oikeilla jäljillä. Anssi oli heille sopiva suupala. Siisti, nuhteeton ja siksi vaaraton. Mikä parasta, hän oli voimakkaasti juovuksissa eli kansanomaisesti sanottuna sekaisin kuin seinäkello. Juuri sellainen kohde, josta ei olisi mitään vastusta. Verta janoavat murhamiehet toimivat kuin hyeenat savannilla, he etsivät laumasta heikoimman lenkin ja saartoivat sen suojaisessa paikassa.

  Kuulin yskähdyksen väkijoukosta.

Tanakka mies rehottavine partoineen muistutti punakkaa pihatonttua.

• En haluaisi keskeyttää, mutta satun tuntemaan tämän tapauksen. Käräjäoikeuden mukaan kyse oli kolmen humalaisen keskinäisestä nujakasta. Teillä on varmaan joku lähde näille olettamuksillenne?

  Henrin kasvoille nousi jo tavaramerkiksi tullut hymy.

• Olet aivan oikeassa. Oikeuden pöytäkirjoihin tämä tragedia on kirjattu silkkana vahinkona. Näkemykseni perustuvat Rikosnetin saamiin vihjetietoihin, joita on saapunut runsain mitoin. Anssi Tuomiston kohtalo jakaa ihmisiä eri koulukuntiin. Yhden niistä muodostavat epäilevät Tuomakset.

                                                               ***

 Valkoinen Octavia odotti meitä Tervasaaressa.

Henri ja Anita ottivat paikkansa auton takapenkiltä. Milla vilkaisi olkansa ylitse.

• Mihin te haluatte meidän ajavan teidät?
• Kuninkaantammeen.
• Siis minne?
• Se on uusi asuinalue Hämeenlinnan moottoritien varrella, Myyrmäen liittymän kohdalla.

  Henri halusi täsmentää asian oikean laidan.

• Minä asun siellä, Anita ei. Pyöritämme Rikosnettiä sieltä käsin, noin pääsääntöisesti. Käytännön pakosta Anita kyläilee luonani aika ajoin. Mitään romantiikkaa meidän välillämme ei kuitenkaan ole. Olemme pelkkä työpari, aivan kuin te kaksi. Vai olenko erehtynyt?
• Et ole. Vakavien väkivaltarikosten tutkinta on karua puuhaa.

  Amor ja muutkin mytologiset sankarit viritelkööt terskapäisiä nuoliaan, me emme sellaisesta piittaa.

  Takapenkiltä kuului pidäteltyjä hirnahduksia.

• Hieno asenne.
• Me olemme töissä, emme piknikillä. Ja meillä molemmilla on omat siviilielämänne. Kuten kai teilläkin?
• Kelläpä ei olisi?
• Monet elävät elämäänsä omassa kuplassaan.  Heräävät aamuisin laahustaen suihkuun ja kahvikupin äärelle. Menevät töihin tavatakseen siellä itsensä kaltaisia ihmisiä, jotka tulevat ei-mistään ja päätyvät ei-minnekään. Tällaiset ihmiset tarvitsevat muiden seuraa, vaikka sisimmässään he haluaisivat vain pysyä omassa kodissaan.

  Huomasin puhuneeni kuuroille korville.

Milla vilkuili minua epäuskoisesti. Hänellä oli kokemusta höpinöistäni. Viimeisimmät puheenparteni eivät edustaneet tavanomaista ulosantiani. Mutta minulla oli siihen omat syyni. Arvostin intellektuelleja ihmisiä, jotka hallitsivat henkevän keskustelun sarkastisine sivujuonineen. Luontainen uteliaisuuteni pakotti minut kuitenkin työntämään heidät jyrkänteen reunalle nähdäkseni, mitä väriä he tunnustivat. Kaikkein pelottavimpina minä pidin sellaisia sieluja, joiden väripaletti piti sisällään vain ja ainoastaan valkoisen ja mustan eri sävyjä. Anita Karlsson ja Henri Airaksinen pysyivät tyynen vaitonaisina reagoimatta ärsykkeisiini.

  Kaksikymmentä minuuttia ajettuamme saavuimme Myyrmäen liittymään, josta valitsimme vasemmalle johtavan kaistan. Kuninkaantammen lähiö oli vasta rakenteilla, mutta kaduille oli annettu jo nimet. Henri Airaksisen asunto sijaitsi Taidemaalarinkadun varrella, likellä Helena Schjerfbeckin puistoa. Osoite oli delikaatimpi kuin itse talo. Pihalla näkyi kaapuihin pukeutuneita äitejä, monenkirjavia lapsia ja miekkonen, joka piteli kitarakoteloa kädessään. Etäältä hän muistutti hyväntahtoista trubaduuria, mutta lähemmässä tarkastelussa hänen silmänsä olivat kuin kaksi nuppineulaa, jotka tarvitsivat ravinnokseen vahvempia opiaatteja.

  Olimme perillä.

Periaatteessa koko Kuninkaantammen alue oli kielletty autoilta ja ainoat pysäköintipaikat sijaitsivat syvällä kallion uumenissa. Meillä oli kuitenkin poliisitunnuksin varustettu läpyskä, joka tuulilasia vasten asennettuna säästi meidät maanalaiselta seikkailulta.

  Kuljimme keskeneräisen etupihan poikki rappukäytävään, josta oli pääsy hissin avulla ylimpään kerrokseen. Rakennus huokui uutuuttaan sulautumatta ympäristöönsä. Ei ainakaan vielä. Pihamaalta puuttui pensaiden väriloisto ja nurmikon vehreys. Aiemmin olisin osannut arvostaa tällaista modernisuutta, mutta omien lapsien myötä olin oppinut nauttimaan muustakin viihteestä kuin multimediasta.

  Henri avasi oven toivottaen meidät tervetulleeksi vaatimattomaan majaansa.

Toivotuksessa oli totta toinen puoli. Asunto piti sisällään ainoastaan yhden huoneen, makuualkovi ja keittiönurkkaus olivat erotettu muusta tilasta pienillä väliseinillä. Kalustus oli niukkaa ja tarkoin harkittua, sohvan ja sängyn virkaa toimitti vuodesohva ja ruokapöytään oli katettu yhden miehen toimisto. Kannettavan tietokoneen vierelle oli asetettu kaiuttimet, muistilehtiö ja kynäteline. Nappanahkainen työtuoli oli johtajamallisen korkea ja sen istuinosan alta löytyi runsaasti säätövipuja.

  Laskin kankkuni mukavalle alustalle.

• Tässä kelpaa istua.
• Ole hyvä vain.

  Henri kurotti käsiään olkapäideni ylitse avatessaan tietokoneen lukituksen. Hänen sormensa tanssivat hetken aikaa näppäimistöllä, kunnes ruutuun ilmestyi Rikosnetin etusivu.

• No niin. Otetaan siis valikoksi kotimaiset surmat ja selvitetyt sellaiset. Sitten vain kirjoitat hakusanaksi Anssi Tuomiston nimen.

 Näytölle ilmestyi keskustelupalsta, seitsemän sivun mittainen sellainen. Rullatessani viestejä vakuutuin nopeasti siitä, että olin lukenut ne kaikki jo aiemmin.

• Ihan mielenkiintoisaa läppää, vaan ei mitään uutta.

  Anita ja Henri katsoivat toisiinsa, sitten minua.

• Olemme kuorineet kerman pois. Kaikki paksut tarinat.
• Kuten esimerkiksi?
• Alatyyliset kommentit. Perättömät väitteet, rienaukset ja herjat.

  Siirsin katseeni jonnekin ruudun ohitse.

• Se oli teiltä viisaasti tehty. Olisiko noissa siivottomissa kommenteissa ollut kuitenkin jotain sellaista, joka meni jonkun ihon alle? Jotain liian koskettavaa ollakseen vain nettisurffaajien fantasioista kumpuavien laineiden liplatuksia?

  Henri pudisteli päätänsä, mutta Anitan huulet olivat menneet mutruun.

• Joulukuun alussa tuli eräs viesti, jonka lähetin takaisin bittiavaruuteen sen enempää ajattelematta. Sain siitä kylmiä väreitä.
• Miten se viesti kohdistui Anssi Tuomiston tragediaan?
• Kirjoittaja kertoi joulutraditioistaan, joihin kuului lastin laskeminen tietylle haudalle. Vai pitäisikö sanoa haudoille? Hän mainitsi erään hautapaikan Malmin itäisen kappelin liepeiltä ja uuden kohteen Pitäjän kirkolta.
• Lastin laskeminen? Siis hautakiven töhrimistä virtsalla ja ulosteella?
• Niin minä sen käsitin.
• Olisi ensiarvoisen tärkeää muistaa, mistä hautapaikoista siinä oli kysymys. Ne ovat kaikki numeroituja.

  Anita Karlsson epäröi vastaustaan.

• Malmilla hautapaikka sijaitsi lähellä Pihlajanmäkeä erään pysäköintialueen likellä. Pitäjän kirkosta en osaa sanoa mitään.

  Milla ojensi käyntikorttinsa Anitalle.

• Ei ole poissuljettua, etteikö kyseessä olisi yksi ja sama henkilö, joka on näiden murhien takana. Ja vaikka ei olisikaan, niin meitä kiinnostaa kaikki viestit liittyen Tuomistoon, Lukinmaahan ja Nordéniin.

  Henrin kasvoille nousi ystävällinen hymy.

• Onko tämä virallinen virka-apupyyntö?

  Nousin mukavalta tuoliltani.

• Te ette ole viranomaisia, joten kyseessä on vastikkeeton laupeudentyö. Rikosten maailma on teille pelkkä harrastus ja nyt te olette päässeet sen synkimpään ytimeen.
• Kuinka niin?
• Murhaaja saattaa käyttää Rikosnettiä kanavanaan. Eli toisin sanoen hän käyttää teitä ylläpitäjiä oman asiansa ajamiseen.

  Anita Karlsson nielaisi sisäänpäin.

• Mitä hän siitä hyötyisi?
• Tämä maailma pyörii informaatiota jakamalla. Rikosnetti on jakorasia, jota te pidätte tarjolla.

  Henri nyökkäsi hyväksyvästi.

• Sen teemme. Tieto vähentää tietämättömyyttä.

                                                             ***

      Puhelimeni pauhasi uutta herätystunnariaan Hurdy Gurdy Mania, mutta ajatus pikaisesta ylösnousemuksesta kuulosti liian haastavalta. Sormeni haroi kahta katkaisijaa, joilla sain aavemaisen musiikin pois korvistani ja yölampun valon silmiini. En jakanut vuodetta vaimoni kanssa, sillä kahden lapsen syntymän jälkeen vierashuoneesta oli tullut minun paikkani vetäytyä yöpuulle. Pienempi lapsi tarvitsi äitinsä palveluita myös öiseen aikaan ja vanhempi oli tarvitsevinaan. Olimme Heinin kanssa päättäneet olla järkeviä ja mennä eteenpäin lasten ehdoilla.

Päämäärä oli usvan peitossa, eikä matkalla ollut romantiikkaa tarjolla.

  Nousin vuoteestani keittääkseni nopeat pikakahvit.

Odottaessani vedenkeittimen merkkiääntä selasin netistä kaipaamani yhteystiedot. Malmin hautausmaan toimisto avasi ovensa aamuyhdeksältä, eli voisin aloittaa työpäiväni ajamalla suoraan Kalmistontiellä sijaitsevaan konttoriin. Jokiniemeen päästyäni voisin leimata itseni työmatkalta sisään, joten minulle jäisi vähän laatuaikaa myös perheeni kanssa.

  Heini ilmestyi eteiseen kukikkaassa yöpuvussaan.

• Oletko jo lähdössä?
• Järjestin itselleni tunnin lisäaikaa. Maistuisiko pikkurouvalle croissant?

  Heini ei vastannut, vaan tyytyi myhäilemään kävellessään toilettiin. Kiiruhdin jääkaapille, avasin pari croissanttölkkiä ja ladoin taikinalevyjen päälle ylikypsää palvikinkkua ja pieteetillä kypsytettyä juustoa. Siirsin leivonnaiset uuniin ja etsin Netflixistä ruokaohjelman, jossa kolme kokkia kierteli irlantilaisia linnoja valmistaakseen huikeita illallisia vuosisatoja vanhoilla resepteillä.

  Heini saapui teemukinsa kanssa olohuoneeseen, kun kaikki oli valmista.

Istuimme vierekkäin murustellen voisarvia piittaamatta sohvan kuosista. Servettien puutteessa nuolimme toistemme sormia. Heini kiusoitteli minua nyppimällä muruja sellaisistakin paikoista, mihin niitä tuskin oli pudonnut.

• Älä viitsi. Aikamme on rajattu pelkkään aamiaiseen.
• Tunnissa ehtii vaikka mitä. Ja etenkin sitä.

  Korvaani kuiskatut kiihkeät sanat saivat minut toisiin aatoksiin, kunnes

makuuhuoneesta kantautuva itku haihdutti hekumalliset aikeemme.

   Kun ei, niin ei.

Vaimon poistuessa vauvaa rauhoittelemaan sovitin ylleni päällysvaatteet. Kevääseen oli vielä aikaa ja ulkona minua odotti kirpeä pakkasilma. Corollan ikkunat olivat sulaneet lohkolämmittimen ja sisäpuhaltimen ansiosta. Asetin savukkeen suupieleeni käynnistäessäni auton. Aasialainen insinöörituote ei pitänyt sisällään tekniikan uusimpia trendejä, mutta täytti sille annetun tehtävänsä. Sulauduin liikennevirtaan, joka tuskin eteni. Edessä ja takana erottui laadukkaita premium-autoja, jotka matelivat siinä missä Corollakin. Tämä ei ollut Monza, eikä edes Alastaro.

  Tämä oli Klaukkalan aamuruuhka.

Otin puhelun edesmenneen Tommi Nordénin äidille. Sovimme tapaavamme haudalla kello yhdeksän jälkeen. Liikenne ei edelleenkään ottanut sujuakseen, joten tartuin uudestaan kapulaan kilauttaakseni kaverille.

Rami ei kuitenkaan vastannut heti, vaan jouduin odottelemaan tovin aikaa kuullakseni hänen äänensä. Rami edusti ikänsä puolesta vanhenevaa väestönosaa, ja jossain se myös näkyi. Pitkä mies ei enää hallinnut lyhyitä siirtymiä eri asioiden välillä. Ainakaan hän ei kyennyt vastaamaan pikaisesti puhelimeensa kesken aamutoimien.

• Rikuko se siellä? Mikä on miehellä meno?
• Hidasta on meno, mutta eipä tässä kiirettä ole. Päämääränä on Malmin hautausmaa.
• Minulla olisi tässä pekonit pannulla al dente omeletin koristeeksi. Voinko soittaa paremmalla ajankohdalla?
• Oli minulla asiaakin. Olen siis ajamassa kohti Malmia, sillä Rikosnettiin oli tullut viesti, jossa kirjoittaja uhosi häpäisseensä säännöllisesti erään haudan. Mielenkiintoista asiassa on se, että tämä öykkäri suunnitteli tulevaisuudessa piipahtavansa myös Pitäjän kirkolle samoissa aikeissa.

  Ramin matalasta äänestä erottui uusi kiinnostus.

• Milloin se viesti julkaistiin?
• Viime joulukuussa, vähän ennen Tero Lukinmaan murhaa. Rikosnetin moderaattori deletoi viestin saman tien. Meillä ei siis ole ip-osoitetta, eikä itse viestiä. Ajatuksenani on nyt tarkistaa, onko viestillä mitään katetta todellisuudessa. Ja jos näin olisi, niin meidän pitäisi varmaankin kysellä tutkintaan liittyviltä henkilöiltä heidän joulutraditioistaan. Kuka käy kenenkin haudalla ja mitä sinne kivelle oikein lasketaan?
• Kuten Mikko Tuomistolta?
• Juuri niin. Millainen kaveri tämä meidän Mikkomme muuten on?

  Rami mietti vastaustaan aterioinnin lomassa. Kuulin haarukan osuvan lautasta vasten, minkä jälkeen lievä maiskutus säesti miehen puhetta.

• Varsinainen Mikko Mallikas pikaisessa katsannossa. Hoitaa työnsä ja maksaa veronsa.
• Entä sosiaalinen puoli?
• Jaa-a, aika pahan laitoit. Puhelinta mies ei juurikaan käytä, eikä häntä näy missään iltariennoissa. Paitsi Janoisessa Lohessa työpäivän päätteeksi. Poikamiehen päivällinen eli täytetty toast kolpakon kera, muutama huurteinen lisää kyytipojaksi pitemmillä istunnoilla.
• Kanta-asiakkaalla lienee tuttuja pöytäseuraksi asti?
• Ajoittain kyllä, mutta enemmän tämä sankarimme seurustelee ruutujen kanssa. Räpeltää kännykkäänsä tai tuijottaa taulutelevisiota. Olemme me yhdessä katsottu jo eräskin lätkäturnaus. Mikko on HIFK:n miehiä.

  En yrittänyt pidätellä nauruani.

• Harvalle maksetaan palkkaa lätkän katsomisesta olutravintolassa.
• Harva siellä istuu pelkkää pilsneriä siemaillen. Siitä kidutuksesta on syytäkin maksaa, puhumattakaan HIFK:n matsien tuijottamisesta.
• Uskotaan. Mites nämä muut kohteemme, eli ne urkintaan syyllistyneet viranomaiset?

  Kuulin puhelimesta astioiden kilinää ja veden pauhua. Rami oli hotkinut aamiaisensa puhelun aikana ja nyt hän ahkeroi tiskien ja kysymykseni parissa.

• Muiden puolesta menisin takuuseen, mutta eräs ex-vanginvartija aiheuttaa pientä päänvaivaa.
• Millä tavoin?
• Hän teki pitkän päivätyönsä Riihimäellä, jonka vakiovieraisiin voitiin katsoa lukeutuvaksi muuan Tommi Nordén. Toisin kuin Lukinmaa, Nordén ei koskaan löytänyt sitä kaidaksi kutsuttua polkua. Laveampi väylä johdatti miekkosen aika ajoin juuri Riihimäelle, jossa nämä herrat kohtasivat toisensa. Mistään ystävyydestä siinä ei ollut kysymys.
• Ja kyseinen vanginvartija tapasi kurkistella rekistereistä Nordénin edesottamuksia?
• Säännöllisesti riippumatta siitä, oliko Nordén sisällä tai ulkona.
• Oletko ottanut tältä vanginvartijalta jo lausunnon?

Rami empi vastaustaan.

• Se meni hieman reisille. Miehen uteliaisuus vei häneltä jo viran, eikä hänellä ole juurikaan intoa avautua vanhoista synneistään. Rangaistus on langetettu, eli työpaikka on menetetty ja perään mätkitty pienet päiväsakot. Sen pahempaa seuraamusta ei urkkimisesta ole olemassakaan.
• Ymmärrän. Kai hänellä sentään joku meriselitys oli uteliaisuudelleen?
• Työturvallisuusnäkökohdat. Nordén oli paatunut väkivaltarikollinen, joten vanginvartija halusi selvittää hänen profiilinsa. Mikä herättää aggression ja miten se purkautuu toiminnaksi? Hyökkääkö edestä vai takaa, käyttääkö kättä pidempää ja muuta sellaista.
• Ihan järkeenkäypiä seikkoja kaikki tyynni. Ainakin sellaiselle ihmiselle, joka ammatikseen paimentaa moista mulkvistia. Miten hän jäi kiinni rekisterien luvattomasta käytöstä?

  Rami painotti sanojaan hyvin tarkoin.

• Nordén oli tullut tietoiseksi netissä liikkuvista väitteistä Anssi Tuomiston kuolemaan liittyen. Hänellä oli lainmukainen oikeus selvittää, ketkä viranomaiset olivat tutkineet hänen edesottamuksiansa ja mahdollisesti levittäneet tietoa digitaalisessa maailmassa. Yksi heistä oli Nordénille tuttu vanginvartija ja sekös miestä riemastutti. Hän teki asiasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle ja vanginvartija joutui jäähyaitioon.
• Onko asiasta tullut lopullista päätöstä?
• Kai se jossain oikeusasteessa vielä odottaa lopullista sinettiään. Joka tapauksessa Nordén on tätä nykyä vainaa ja vanginvartijamme pyörittää hyvällä menestyksellä yhden miehen remonttifirmaansa. Jos minulta kysytään, niin oikeus on toteutunut.
• Kieltämättä. Ota kuitenkin ylös kaikki tiedot ja päivämäärät tämän vanginvartijan rekisterikyselyistä. Haluan verrata niitä niihin tietoihin, joita Rikosnettiin on vuodatettu.
• Asia selvä. Hyvää aamua sinne Malmin hautausmaalle.

                                                               ***

  Suljettuani hautausmaan toimiston oven perässäni otin suunnaksi loputtoman pitkän lehmuskujan, joka johti kohti hautausmaan eteläpäätyä ja erästä tiettyä korttelia. Sinne oli haudattu niitä edesmenneitä, joiden viimeisenä toiveena oli ollut tuhkatuksi tuleminen ja uurnahautaus. Tommi Nordén ei ollut sellaista toivetta esittänyt, mutta hänen äitinsä oli.

  Taru Nordén odotti minua poikansa haudalla.

Vainajan äitinä hän oli ollut suntion ohessa ainoa vieras uurnan laskutilaisuudessa. Hän oli niin ikää yksinään sytyttänyt muistokynttilän poikansa haudalle viime jouluna. Kynttilän viereen Taru Nordén oli asettanut calluna-asetelman, joka oli koristeltu pienillä lasipalloilla. Joskus kauan sitten Tommi oli ollut pieni poika isoine silmineen, jotka loistivat kuusenkoristeita ihastellessaan. Pojan kuoltua oman kätensä kautta äiti oli pyyhkinyt mielestään kaikki ne hukatut vuodet, jolloin Tommi oli kulkenut kohti edessä häämöttävää päätyseinää. Nyt Tommi oli saanut vihdoin rauhan ja äiti paikan muistella pojan kultavuosia.

  Tai niin hän oli kuvitellut lapioituaan muodollisen multapaakun hautapaikalle.

  Joulupyhien jälkeen seurakunnasta oli otettu puhelimitse yhteyttä, ja virkailijan äänestä oli erottunut myötätuntoinen vivahde. Pojan hautapaikka oli häpäisty eritteillä. Tarulle ilmoitettiin, että kyseessä oli hautarauhan rikkominen, joka edellyttäisi viranomaistutkintaa. Hän kielsi ehdottomasti ottamasta yhteyttä poliisiin. Äitinä hän koki tarpeelliseksi vierailla poikansa haudalla kukkineen ja kynttilöineen ja se tulisi sallia myös niille, jotka saapuivat paikalle mustine sydämineen. Hänen poikansa oli saanut eläessään paljon pahaa aikaan, eikä Taru katsonut olevansa näiden katkeruuttaan vuodattavien yläpuolella.

  Hänkin oli saanut kärsiä poikansa edesottamuksista.

Tarjosin arvokkaasti vanhentuneelle naiselle savuketta.

• Palaako?
• Kiitos, ei. Mutta voisit ystävällisesti laittaa tähän tulen.

Taru Nordén ojensi minua kohden lasisen hautakynttilän. Sytytin sen samalla liekillä kuin oman savukkeeni. Pidimme hiljaisen hetken äidin laskettua kynttilän poikansa haudalle. Alkava tihkusade alleviivasi apeaa tunnelmaa. Taru käänsi katseensa minua kohden väkinäisesti hymyillen.

• Onko sinulla omia lapsia?
• Pieni poika ja vielä pienempi tyttö.
• Nauti siitä niin kauan kuin voit. Joskus heistä tulee isoja ihmisiä isoine virheineen.

  Puhalsin sinistä savua viileään ilmanalaan.

• Se jää nähtäväksi. Mitä sinä näit omassa pojassasi, kun hän oli vielä kasvuiässä? Näitkö juuren, joka oli kasvamassa vinoon?

  Taru Nordén katsoi graniittista hautakiveä.

• Äiti rakastaa lastaan, kun ei muutakaan voi. Toivoo parasta, vaikka tuntisi syvällä sisimmässään jotain ihan muuta. Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Sen jälkeen pelkästään muistoja, kauniita sellaisia. En minä muuten jaksaisi.
• Arvostan diplomaattisia vastauksia.
• Ymmärrän. No, olihan Tommilla ne demoninsa. Hänen isänsä yritti houkutella poikaa urheilun pariin ja onnistuikin siinä.
• Mikä siis meni pieleen?

  Taru Nordén sovitteli kaulahuiviaan parempaan asentoon.

• Tommilla oli luontainen viehtymys väkivaltaan. Se oli hänelle vastaus kaikkiin ongelmiin. Lyö tai tule lyödyksi. Keskustelut ja kompromissit olivat merkkejä heikkoudesta.
• Ja oppi tuli sisältäpäin. Ei kenenkään ohjauksesta?
• Me rakastimme poikaamme vilpittömästi. Markku ei ollut ehkä täydellinen aviomies, mutta parempaa isää pojalle en olisi voinut kuvitella. Hän osasi annostella tukea, lohtua ja rohkaisua oikeassa mittakaavassa. Markun huumorintaju oli omaa luokkaansa.
• Oli?

Taru Nordén nosti katseensa jonnekin lehmusten tasalle.

• Mieheni aika koitti hyvin varhain. Hänet on haudattu omalle kotipaikkakunnalleen, jonne täältä on pitkä matka. Käyn Limingassa joka vuosi. Olen tällainen haudoilla kävijä.

  Sammutin savukkeen kengänpohjaa vasten ja poljin sen maahan.

• Teidän poikanne oli jollain tavalla suistunut raiteiltaan. Millä tavalla?
• Taisin juuri mainita isänsä kuolleen varhaisessa vaiheessa? Tommi oli silloin vasta kahdeksantoista ikäinen.
• Siinä vaiheessa hänellä oli jo mittava rikosrekisteri. Meidän pitää mennä ajassa taaksepäin löytääksemme todellisen syyn poikasi käytökseen.

Vieressäni seisova nainen hymähti tuskin kuuluvasti.

• Vika löytyy aina vanhemmista, eikö niin? Jos ripottelisin tuhkaa päälleni ja pukeutuisin syntisäkkiin häpeämään kehnouttani, niin helpottaisiko se sinun oloasi?
• Saattaisi helpottaakin. Olen työssäni tottunut siihen, ettei kukaan halua ottaa vastuuta mistään. Tuo mitä sinä juuri ehdotit, no se kävisi kyllä vaihtelusta.

Taru Nordénin kasvojen juonteet kiristyivät viimeisten sanojeni myötä.

• Elämä on helppoa, kun tietää kaiken kaikesta.
• Onko?

Naisen katse kertoi minun menneen liian pitkälle.

  Päätin jatkaa samaan suuntaan.

– Sinun edesmennyt poikasi, kaikki mitä olen kuullut hänestä. Mistä sellainen ihminen oikein ammentaa kaiken negatiivisen energiansa?

– Puhut ihmisestä, jota et ole koskaan tavannut.

– Tero Lukinmaa oli poikasi hyvä ystävä. Hän kertoi pojalleen iltasatuja Päivänsäteestä ja Menninkäisestä. Ensin mainittu oli siis positiivinen, toinen negatiivinen. Jos muistat vielä Ahon laskuopin, niin tuosta yhtälöstä seuraa miinusmerkkinen lopputulos. Se vei nuorukaiset seikkailuihin, jotka päättyivät viattomien ohikulkijoiden painajaisiksi. Parivaljakon viimeisin uhri kohtasi loppunsa, kun Menninkäinen halusi iltahupinsa satunnaisesti valitun ihmisen kärsimyksestä ja kuolemasta.

– Pelkkää panettelua. Oikeus totesi, että siinä oli kysymys humalaisten keskinäisestä välienselvittelystä.

  Yritin antaa itsestäni mahdollisimman vakavan vaikutelman.

– Anssi Tuomiston tragediasta on erilaisia näkemyksiä. Kaikki eivät jaa tuota oikeuden julistamaa huonojen sattumusten summaa. Pahimmassa tapauksessa yksi tällainen toisinajattelija ei ole tyytynyt pelkästään häpäisemään murhaajina pitämiensä miesten hautoja, vaan myös toimittanut heidät sinne omakätisesti.

  Taru Nordénin iirikset tapittivat minua pistävästi.

– Omakätisesti? Minun poikani riisti itse itseltään hengen oman kätensä kautta.

– Vai riistikö? Siinä meillä onkin pähkinä purtavaksi.

– Asia on tutkittu ja itsemurhaksi kirjattu.

– Aivan kuten se menneisyydessä tapahtunut murhatyö laitettiin satunnaisen katutappelun mappiin. Tässä piilee tiettyä ironiaa, kukaties laskelmoitua sellaista.

  Taru Nordénin kasvoille oli kohonnut arvoituksellinen hymy.

– En erityisemmin pidä tavastasi esittää asioita, mutta tämä on ollut hyvin valaisevaa. Olen menettänyt kaikki läheiseni ja elän muistojeni varassa. Nyt sinä kiellät minulta kultaiset muistoni.

– Se kuuluu työhöni. Olen tietysti pahoillani.

– Älä ole. En halua elää missään kuplassa. Jos sinulla on jotain terävää sen puhkaisemiseksi, voit kertoa siitä minulle.

                                                               ***

  Jokiniemen oopperatalon lounaskanttiini tarjosi annoksen, joka oli siunattu nimellä Höyryävä pasta. Ramin mielestä lounaslistan laatijalle oli tullut virhe yhden kirjaimen kohdalla. Se oli tietysti liioittelua, mutta vettyneiden makaronien keosta oli turha etsiä mitään makunautintoja.

  Nimi piti, minkä lupasi.

Lautasen tyhjentäminen vaati tiettyä uhrimieltä. Meitä ruokailijoita enemmän säälin kokkia, joka oli Haaga-Helian läpikäyneenä päätynyt tällaiseen ratkaisuun.  

  Rami osasi lukea minun aivoituksiani.

– Jos se näyttää scheisselta, tuoksuu scheisselta ja maistuu scheisselta, niin mitä se on?

– Rikostutkijan muonaa. Tämä haarukallinen edustaa paitsi gastronomista pohjanoteerausta, myös suomalaisen rikostutkinnan tasoa.

– Niinkö?

– Let’s face it. Viaton ohikulkija murhattiin kahden mielipuolen toimesta. Kiinni jäätyään heitä kohdeltiin epäonnisina nuorukaisina, joita ei sopinut pitää kalterien takana. Joku korjasi vääryyden murhaamalla nuo pahantekijät. Ensimmäinen teko kuitattiin itsemurhaksi ja toisesta murhasta meillä on käsissämme kolme luotia hylsyineen.

  Rami nosti selkäruotonsa täyteen mittaan.

– Mikä siis neuvoksi?

  Kohautin olkapäitäni.

– Kansa kaipaa sirkushuveja. Me voisimme antaa heille sellaisen.

– Sirkushuvin?

– No, jotain sinne päin. Tarkoitan sellaista tutkintalinjaa, jonka päässä häämöttäisi edes pieni valontuikku.

  Rami pudisteli päätään.

– Nyt hän puhuu sekavia.

– Vuodetaan medialle tieto siitä, että meillä olisi jotain konkreettista käsissämme. Mainitsematta sitä, että pitelemme kourissamme pelkästään haarukallista vettyneitä makaroneja.

– Onko tutkinta tosiaan noin huonossa jamassa?

– On. Meillä oli tänä aamuna tilannepalaveri Sammalvuon kanssa. Päällikkö puhui ja minä kuuntelin korvat punaisina. Tero Lukinmaan teloituksesta on kulunut jo kuukausia ja Tommi Nordénin hirttomurhasta vuosi päälle. Yhtä ainoatakaan epäiltyä me emme ole vielä kopittaneet poliisivankilan suojiin. Olisi korkea aika saada tähän jokin muutos.

  Veljeni virassa näytti siltä, ettei hän ollut uskonut korviaan.

– Me siis ottaisimme jonkun kiinni tyydyttääksemme rahvaan alhaisimpia toiveita?

– Ei nyt sentään. Tarkoitan sellaista uutisvuotoa, joka valaisi suuren yleisön uskoa poliisin olevan oikeilla jäljillä. Tai ihan millä tahansa jäljillä, mutta ainakin liikekannalla.

– Enpä tiedä. Me olemme poliiseja ja meidän tulee pysytellä raamien sisäpuolella.

– Jos hetken mietit, niin eikö poliisin tehtävä ole ylläpitää järjestystä ja turvallisuutta yhteiskunnassa? Hieman lavennettuna meidän tulee myös luoda mielikuva siitä, että valtakunnassa kaikki hyvin. Vai oletko koskaan nähnyt iltauutisissa poliisipäällikköä, joka kyynelehtii kuin akka kertoessaan jostain synkästä murhenäytelmästä?

  Rami pudisteli päätänsä.

– Kansaa järisyttävät tragediat vaativat leuan kohottamista ylöspäin. Pyylevämpi päällikkö nostaa tarvittaessa jopa molemmat leukansa. Mitä sinä oikeastaan ajat takaa?

– Aluksi meidän pitää puhaltaa tutkinnan aikana kasattu korttitalo maan tasalle. Siitä käteen jää vain yksi valttikortti, murhien motiivi. Adventtimurhat olivat kosto Anssi Tuomiston julmasta kohtalosta. Tekijällä on täytynyt olla jokin yhteys uhriin. Löyhä tai vahva, mutta yhteys joka tapauksessa. Se on hänen heikko pisteensä.

Tähän asti hänellä on ollut onnea matkassa. Hän on saattanut jopa tuudittautua turvallisuuden tunteeseen. Tekijä kenties kuvittelee olevansa erinomaisen älykäs ja toisaalta meidän olevan yhtä lailla typeriä.

– Ja siinä hän osuu aivan oikeaan.

– Osukoot. Nyt on meidän vuoromme virittää oma nuolemme lentoon. Hyvällä tuurilla se lepattaa ilmojen halki päätyen piilossa lymyävään kohteeseen. Kivuliaasti ja viiltävästi.

  Rami teeskenteli venyttelevää haukotusta.

– Ja se nuoli on?

– Uutisilmoitus murhatutkimuksiin liittyen. Ilmoitamme, että meillä on uusi tutkintalinja, joka poikkeaa kaikista aiemmista. Olemme saaneet varteenotettavan vihjeen ja selvitämme sitä parhaillaan yötä päivää.

– Eli pyöritämme onnenpyörää toivoen sen pysähtyvän päävoiton kohdalle?

– Ainakin murhaajan katse seuraisi herkeämättä pyörän liikettä.  

– Ja entä sitten?

  Kysymys oli miettimisen arvoinen.

– Tekijä on aktiivinen sosiaalisessa mediassa. Otetaan se haltuumme ja katsotaan, josko hän uisi katiskaamme.

  Ramin ilme säilyi epäluuloisena.

– Miten sosiaalinen media otetaan haltuun?

– Käyttämällä oikeaa mediaa. Sohaistaan muurahaispesää ja seurataan muurahaisten liikettä. Kohteemme on julkaissut ajatuksiaan Rikosnetin sivuilla. Jos hän tekee sitä vielä jatkossakin, niin pääsemme seuramaan hänen vuodatuksiaan reaaliajassa. Olemme solmineet yhteistyösuhteen Rikosnetin ylläpitäjiin, eli he saavat toimia meidän pikku apulaisinamme. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

                                                               ***

 Uudistuneeseen Länsisatamaan oli entistä vaikeampi sompailla vanhalla autollamme. Asiaa ei helpottanut Heinin rooli rattia pyörittävinä käsinä. Lopulta saavuimme ison rakennuksen eteen, jonka oletimme olevan T2-terminaalin. Toivotin vaimolleni hyvää työpäivää ja kaivoin taskustani savukeaskin. Marlboroughin herttuan helpottava savu palautti mieleeni matkan tarkoituksen. Olin kutsunut matkalle henkilön, jolla oli keskeinen asema lehtimaailmassa. Leppoisa yhden yön hotellimatka Tallinnaan yhdistäisi ristiriitaiset ajatuksemme. Tai sitten ei.

  Astuin terminaalin liukuovista rakennuksen sisäpuolelle.

Lähtöaulaan oli pakkautunut satoja ihmisiä, osa heistä jonotti palvelutiskeille ja muut pyrkivät yläkertaan johtaville liukuportaille. Ihmismuurin seasta harjaantuneet silmäni erottivat tukevan siluetin, joka kuului Ilta-Sanomien Mika Hellmanille. Katseemme kohtasivat ja riensin lehtisentterin luokse.

• Pääsit tulemaan.
• Olen perso avokätiselle lobbaukselle.
• Esimieheni Sammalvuo ei ole. Meitä odottaa a-luokan hytti, b-luokan tarjoilut ja c-luokan majoitus. Sen kuulemma pitäisi kelvata.

  Mika Hellmanin pulleisiin poskiin ilmestyi kaksi hymykuoppaa kuin vartaassa pyörivälle porsaalle.

• Kelvata kenelle?
• Uutisankalle. Sellaiselle muodoltaan runsaalle, joka ui kylpyvedessä vaahtokerros huntunaan.

  Hellman katsoi minua kulmiaan kohottaen.

– Hetkinen. Ei kai tämä vain ole mikään ansa? Houkuttelet minut hytin hämärään, tarjoat virvokkeita ja käytät minua hyväksesi. Ja kaikki tämä vain dumpataksesi minut kuin arvottoman irtonumeron?

– Olet päässyt pelottavan lähelle. Asialle pitää tehdä jotain, kunhan me ensin pääsemme sinne hyttiin.

  Toimittaja hytkyi naurusta aiheuttaen pahennusta jonossa seisovien ihmisten keskuudessa. Heidän vakavuutensa oli ihan ymmärrettävä syy. Suomenlahden laivaliikenteen taloudellinen kannattavuus perustui kireisiin aikatauluihin, jonottamiseen ja asiakkaiden turhautumiseen. Ensimmäisestä kuulennosta oli kulunut jo puoli vuosisataa, mutta risteilyalukseen pääsi yhä edelleen yhtä ahdasta käytävää pitkin.  Luterilainen sielu nautti kärvistellessään kiirastulta muistuttavassa hornankattilassa, jonka jälkeen odottivat paratiisin portit. Niiden takana saattoi läikyttää kuplajuomia, laulaa aikuisesta naisesta tai koteloitua omaan hyttiinsä.

  Pääsimme aluksen uumeniin viimeisten matkustajien joukossa.

Luovimme tiemme kerrosta ylemmäs etsien hyttiä numero 1065.

Se oli ikkunalla varustettu, mutta konvehtia ei näkynyt tyynyn päällä.

Mika kiiruhti kokeilemaan omaa petiään ja minä avasin vuodesohvan.

Maatessamme vuoteillamme emme puhuneet mitään pitkään aikaan. Sen sijaan tyydyimme kuuntelemaan laivan moottoreiden käynnistymistä ja käytävältä kantautuvia ihmisääniä.

  Alus alkoi lipua ulos satama-altaasta kohti väljempiä vesiä. Helsinki ja Tallinna olivat kaupunkeina veljiä keskenään. Saaristoa oli tuskin nimeksi, tosin kuin Tukholman edustalla, jossa sai ihailla arkipelagoa tuntikausia.

  Otin taskumattini esille ja kaadoin aromilaseihin fingerporilliset skotlantilaista ruostevettä.

– Bon voyage!

– Santé! Näin aamutuimaan skoolaisin mielellään jollain raikkaammalla mallasjuomalla. Eikö lähdettäisi baarikierrokselle?

– Se ei ole tarpeen.

  Kaivoin kylmälaukustani sinisiä tölkkejä, jotka olivat yhä huurteessa pakastimen jäljiltä. Pyöreäposkinen hyttikaverini naksautti lieriönsä auki ja ähkäisi olutvaahdon levitessä suupielistään.

– Sitä on valmistauduttu kaikkeen, jotta jungmanni viihtyisi messissä. Mitä herralla kapteenilla oikein mahtaa olla sydämellään?

– Muistat varmaan Tammiston teloitusmurhan? Kolme laukausta, joilla surmattiin nuhteeton perheenpää.

– Mikäs sen nutipään nimi taas olikaan, Tero Lukki vai Heikki Hämähäkki? Hänen nuhteettomuudestaan taitaa liikkua eriäviä näkemyksiä?

– Tero Lukinmaalla oli nuoruudessaan kasvukipuja, joista saivat osansa viattomat ohikulkijat. Eräs heistä kuolettavasti. Meillä on syytä olettaa, että tämän uhrin lähipiirissä on ollut henkilö, joka hakee oikeutta kärsimälleen pahalle.

– Syytä olettaa?

– Lukinmaa ei ole ainoa kostovainaa. Hänen entinen kaverinsa, se toinen murhaan syyllistynyt heppu eli Tommi Nordén kohtasi viikatemiehen tasan vuosi ennen Lukinmaata. Molemmat heistä murhattiin tragedian kuolinpäivänä, neljäntenätoista päivänä joulukuuta. Eikä varmaan sattumalta.

  Hellman hörppi oluensa loppuun määrätietoisella kulauksella. Hän palasi takaisin viskin ääreen nuuhkien pikariaan hartaasti.

– Lähipiiri on käyty tarkoin lävitse?

– Velipoika oli siinä syynissä ainoa varteenotettava ehdokas, joten hänen ympärilleen on asetettu ansalankoja. Toistaiseksi tämä Mikko Tuomisto ei ole kompastunut niihin.

– Mitä teillä siis on?

– Rikosnetin sivuilla joku osasi pullistella tietävänsä molempien murhaan syyllistyneiden hautapaikat, vaikka Lukinmaa oli silloin vielä elossa. Ennustus piti kutinsa. Sama oraakkeli mainitsi häpäisseensä Nordénin haudan ja sekin tieto osoittautui vedenpitäväksi.

– Tekijä saattaa siis olla todellinen, vaikka hän seikkailee virtuaalisessa maailmassa?

– Sinäpä sen sanoit. Meillä ei ole ip-osoitteita, alkuperäisiä viestejä, ei yhtään mitään. Rikosnetin ylläpitäjät ovat poistaneet sivuiltaan kaikki arkaluontoiset meilit, mutta kertoneet meille niiden sisällöstä.

Mika Hellman tarttui jälleen määrätietoisesti pikariin. Tällä kertaa toimittajaystäväni ei tyytynyt tuoksuttelemaan juomaansa, vaan hän siemaisi siitä pitkiä siivuja. Hellmanin silmistä erottui jo aavistus lasittunutta ilmettä.

– Katso tuota kaunista luotoa. Sen nimi on Katajaluoto.

  Vilkaisin ohimennen hytinikkunan takana näkyvää maisemaa, josta erottui kookas saari. Sen rannoilla näkyi jälkiä ihmisen läsnäolosta. Rakennuksia, betonia ja terästä.

– Niinkö? Mitä sitten?

– Katajaluodolle on sijoitettu raskaita tykkejä viimeiset sata vuotta. Sen edustalle lasketaan kaupungin jätevedet. Tuo saari on idyllinen vain etäältä katsovalle.

  Yritin näyttää kysymysmerkiltä.

Hellman ymmärsi sanattoman viestini.

– Teitä on uunotettu kahdesti, eikä teillä ole mitään todellista käsissänne. Arvaa, miltä tuo kaikki haiskahtaa.

– En harrasta arvauksia.

– Sarjamurhaajalta.

                                                           ***

  Ravintola Wana Wiipuri sijaitsi vanhassa kaupungissa Pikk-kadulla, vastapäätä Ruotsin suurlähetystöä. Kolmen kruunun diplomaatteja tuskin houkutteli vorschmack Marskin ryypyllä ryyditettynä, mutta me ugrilaiset viihdyimme menneisyyden menukokonaisuuksia tarjoavassa ravintolassa.

Hellmanin annos käsitti pitkään haudutettua naudanposkea, tattikeittoa ja sysimustaa pienpanimomallasta. Minä lohmin rasvaisin sormin villisiankylkeä, jonka marinadissa ei ollut säästelty marjahilloketta.

Viinipikarini saattoi näyttää arvokkaalta, mutta sen sisältö vei minut hetki hetkeltä lähemmäksi päivällisseurani promillelukemia. Olin tilannut koko pullon Gran Appassoa unohtaen toimittajaystäväni makumieltymykset.

  Punaviini ei mahtunut siihen joukkoon.

Yhtäkkiä Mika Hellman laski aterimensa pöydälle.

– Taas se iski.

– Niin mikä?

– Närästys. Onneksi siihen on keksitty täsmälääke.

  Sen sanottuaan printtimedian edustaja napsautti sormiaan paikan originellille isännälle.

– Jägeriä, pakastekylmänä ja tuplana.

  Edeskäypä vilkaisi minun suuntaani.

– Ja teille sama kuin tälle paksulle herralle?

  En ehtinyt vastata, Hellman teki sen minun puolestani.

– Sama kattaus molemmille. Persereikä kestää merivettä, suuaukko väkijuomia. Ne ovat ihan eri miehet, jotka imevät nahkaista säkkipilliä. Viime sodan aikana te viropojat imitte sykkivää kaikista ilmansuunnasta. Mutta toisaalta, te teitte sen tunteella.

  Hovimestarin venytetystä mulkaisusta ei voinut erehtyä.

Me pohjoiset heimoveljet olimme ylittäneet sen seitinohuen kynnyksen, jonka toisella puolella häämötti pikainen poistuminen hansakorttelin pimeään iltaan. Yhdet vielä ja sitten ei enää kaskuja.

  Pöydälle kolahti kaksi lasia tummaa yrttinektaria.

Maksettuani laskun kilistimme maljat ykkösellä alas. Tämä lysti oli tässä. Horjuimme kohti hotellia savukkeet suupielissämme. Hotel Metropol ei ollut viidellä tähdellä pilattu, mutta se täytti asiansa. Respan viehkeä neitokainen ohjasi meidät hissiin painottaen sitä, että huoneemme sijaitsi toisessa kerroksessa. Lisäksi hän muistutti meidän varanneen tunniksi saunaosaston, jonne oli pääsy aivan huonettamme vastapäätä.

Jätimme päällysvaatteemme hotellihuoneen naulakkoon ja marssimme peräkanaa saunatiloihin. Kylpeminen vuoroin virkistävässä suihkussa ja aavistuksen liian kuumassa löylyhuoneessa teki eetvarttia kahdelle väsyneelle matkamiehelle. Mikan nuokkuva pää alkoi kohota jokaisen kuupallisen myötä.

  Vielä oli iltaa jäljellä.

Suihkutimme vielä viimeisen kerran löylyn nostattamat hiet lattiaviemärin vietäväksi ja siirryimme pukuhuoneeseen. Emme viitsineet enää pukeutua kuin pelkkiin kylpytakkeihin. Siirryttyämme takaisin hotellihuoneeseen loin Hellmaniin katsekontaktin hänen kaataessaan meille virvokkeita.

– No, mitä sanot? Laitetaanko etusivu uusiksi?

– Kaikin mokomin. Onhan meillä yksi vanha ja kaksi uutta murhaa, jotka ovat kytkeytyneet toisiinsa. Adventtimurhat.

– Miten onnistut kuulostamaan siltä, ettet ole järin innostunut koko aiheesta?

  Mika näytti pohtivan asiaa mielessään.

– Päinvastoin. Tarinasta löytyvät kaikki perinteisen draaman ainekset. Olen otettu ojentamastasi uutisideasta.

– Missä viipyvät siis yläfemmat?

– Ajattelen asiaa teidän paikallaan polkevan tutkinnan kannalta. Pelkään pahoin sen tekevän samaa uutisoinnista huolimatta. Ehkä tekijä ei ole sellainen luonnollinen henkilö, joka olisi löydettävissä Anssi Tuomiston lähipiiristä. Siinä tapauksessa hänellä ei olisi mitään syytä reagoida uutiseen, joka yhdistää nämä murhat toisiinsa.

  Siemaisin pitkän kulauksen juomaa ja laskin lasin takaisin yöpöydälle.

– Sinä höpötit laivalla jostain sarjamurhaajasta. Onko sinulla oma kotikutoinen teoriasi juuri sarjamurhaajasta?

– Saattaa ollakin.

– Anna tulla ihan omilla sanoilla. Kakaise ilmoille, kun satut istumaan sopivasti siinä minua vastapäätä.

  Hellman vilkaisi minua epäröiden.

– Olkoon menneeksi. Oletko koskaan miettinyt, miksi juuri prostituoidut ovat yliedustettuja surmatöiden uhreina?

– He ovat helppoja saaliita. Uivat sameissa vesissä ja lähtevät kiiltävän katiskan matkaan.

• Ja siinä kaikki?

  Kohotin kulmakarvojani.

• Mitä vielä uupuu?
• Oikeutus tekoon. Motiivi rumalle väkivallanteolle. Sarjamurhaajat ovat pohjimmiltaan narsismin kourissa kärvisteleviä psykopaatteja. Levottomia kokovartalokyrpiä ilman joustavaa esinahkaa. Sellaisen sontaläjän kuihtunut itsetunto vaatii oikeutuksen brutaalille väkivallalleen. Nopein tie on maalittaa kohde epäkelvoksi yksilöksi. Huoraksi, hylkiöiksi tai vaikkapa murhamieheksi.
• Tarkoitat siis, että Lukinmaan ja Nordénin murhaaja olisi satunnainen Viiltäjä-Jack? Joku piruparka, jonka mielestä heidän ihmisarvonsa olisi valunut viemäristä alas murhatyön myötä?

  Hellmanin mukia pitelevä käsi teki epämääräisen sivuliikkeen.

• Jos tekijä olisi löydettävissä lähipiiristä, me emme istuisi tässä.
• Älä sano. Meillä on eräs tutkintalinja, joka pitää sisällään sen vaihtoehdon.
• Se on teidän kehnouttanne. Pitelette käsissänne suitsia ilman ratsuja. Sellaisesta matkasta tulee pitkä, mutta raskas.

                                                            ***

  Operaatiohuoneen päätyseinälle ripustetusta taulutelevisiosta saattoi katsella Ilta-Sanomien uutista, joka oli julkaistu samana päivänä. Sisältönsä puolesta juttu olisi soveltunut julkaistavaksi vasta kuukautta myöhemmin, aprillipäivänä. Mika Hellman oli laatinut valeuutisen, jonka mukaan KRP oli edennyt Tero Lukinmaan murhatutkinnassa siihen vaiheeseen, jossa saalis odotti vain putoamistaan viranomaisten tiheään verkkoon.

  Toinen puoli tarinasta piti kutinsa.

Jokiniemen bittinikkarit seurasivat parhaillaan herkeämättä Rikosnetin dataliikennettä. Lukinmaan kohtaloa käsittelevällä palstalla oli ollut sangen vilkasta koko iltapäivän. Keskustelijoiden ip-osoitteet syynättiin asian edellyttämällä hartaudella, mutta sitäkin tarkemmassa valvonnassa olivat Mikko Tuomisto ja Nordénin vihamies, vanginvartija Toni Lämsä. Molemmat herrat viettivät laatuaikaa kotioloissaan tietämättä olevansa suurennuslasin alla.  Heidän puhelimensa ja tietoliikenneyhteytensä olivat jatkuvassa kontrollissa.

  Sammalvuo astui operaatiohuoneeseen Milla vanavedessään. He olivat lievästi sanottuna ylipukeutuneita tilanteeseen.

Päällikkö käveli selkäni taakse ja siirsi kannettavan tietokoneeni näytön kursoria. Nyt seinäruudusta erottui Rikosnetin keskustelupalsta reaaliajassa. Kari ja Milla lukivat samoja viestejä, joita olin itse kahlannut hetkeä aiemmin.

• Nothing new?
• No news. Istukaa alas seurakseni.
• Hyvä on, mutta vain hetkeksi. Meillä on liput La Traviataan.

  Nyt ymmärsin ylipukeutumisen.

Salasuhteestaan huolimatta nuo kyyhkyläiset kujersivat estoitta harvojen ja valittujen seurassa. Tällaiset iltamyöhään venyvät seurantaoperaatiot antoivat pariskunnalle suojakilven viettää laatuaikaa kahden kesken. Osasin arvostaa saamaani luottamusta ja annoin hyvän kiertää.

• Kyllä tämä hoituu pienemmälläkin kokoonpanolla. Siellä oopperassa on varmaan tarjolla enemmän tapahtumia kuin täällä Jokiniemessä.

  Sammalvuo mutristi huuliaan.

• La Traviata on lempioopperani. Se perustuu Dumasin Kamelianaiseen.
• Ei kerro mitään. Vanhat klassikot kun eivät tahdo löytää tietään minun yöpöydälleni.
• Kamelianainen on kertomus tuberkuloosia sairastavan kurtisaanin ja aatelismiehen rakkaudesta. Tarina on tullut tutuksi, mutta esiintyjien suoritukset ovat aina yhtä kutkuttavia. Nyt siellä pitäisi olla todella lupaava ensemble.

  Millan hymy oli avoimen innostunut.

• Ainakin siellä on smokkeja ja samppanjaa. Ja meillä on pöytävaraus Farangiin ennen itse esitystä.

Millan katse tavoitti omani muuttuen arkisen valjuksi.

• Onko sinne Rikosnettiin tullut mitään kiinnostavia kommentteja?
• Tämä muistuttaa tyhjän pilkkimistä. Vapa liikkuu ainoastaan, kun kalastaja ravistaa rannettaan. Pinnan alla ei ole mitään elämää, ahteri on jäässä ja kahvikin korventaa vatsaa.
• Ymmärrän. Mutta älä välitä, Riku. Olet meidän ajatuksissamme, vaikka me olisimme toisaalla. Kun sopraano virittää kurkustaan korkean c:n, saatamme jopa tuntea kaipuuta tänne.
• Hyvää operetti-iltaa siitä huolimatta.

Milla myhähti jotakin, joka ei tarttunut korviini.

  Rakastavaiset sulkivat oven perässään.

Hetkeä myöhemmin huomasin puhelimeni soivan vaativasti.

• Hietalahti.
• Airaksinen Rikosnetistä. Oletko vilkaissut viestejä?
• Koko ajan ja koko lailla turhaan.
• Tämän uusimmankin?

 Havahduin ruudulle ilmestyneeseen tekstiin, joka poikkesi kaikista aiemmista. Kirjoitus oli laadittu huolella ja siitä oli korjattu pois tyypilliset kirjoitusvirheet. Se vaikutti eräänlaiselta novellilta, joka oli ilmeisesti copypastea käyttäen liimattu keskusteluketjuun.

  ’Satun edustamaan samaa ikäluokkaa kuin Nordén ja Lukinmaa. Tunsin molemmat herrat joidenkin yhteisten tuttujen kautta, pieni maailma ja pieni kaupunki. Tommihan oli aika cool lyhyestä varrestaan huolimatta. Nopeat kädet ja voimaa niiden takana. Kaverilla oli vaikeuksia koulussa, jopa ammattikoulussa. Tänä päivänä hänet olisi luokiteltu varmaan keskittymishäiriöiseksi, mutta ei silloin. Nordén raivasi itselleen elintilaa luuvitosella, kun ei muustakaan ymmärtänyt. Tämä Lukinmaa oli aivan eri puusta veistetty, hiljainen nysvääjä. Kumpikaan urho ei kunnostautunut sen paremmin urheilukentällä kuin naismaailmassakaan. Omasta mielestään he olivat sitäkin kovempia tekijöitä, Nordén toki se kovempi. Kuten jo mainitsin, tapasin näitä miekkosia milloin missäkin yhteydessä. Mieleeni jäi vaikutelma kahdesta reppanasta, jotka kuvittelivat olevansa yhdessä jotenkin voittamattomia.

  Nyt minä eksyin kertomuksestani.

Ravintola Happy Days ja tuo kohtalokas ilta. Minulla ei sattunut olemaan valuuttaa, joten tyydyin vajuuttamaan baaritiskillä yhtä ja samaa tuoppia. Selvinpäin näkee tarkemmin. Olisin kernaasti nähnyt hylätyn tuopin, hövelin seuramiehen tai edes jonkun vanhan tutun. Se ei tainnut olla minun iltani, sillä ainoaksi kiintopisteeksi verkkokalvoilleni jäi entuudestaan tuttu parivaljakko, Nordén ja Lukinmaa. Jokin heidän elekielessään herätti huomioni. Kumppanukset eivät olleet hekään humalassa, eivät hakeneet katseillaan kenestäkään kontaktia. Heillä näytti olevan jokin yhteinen suunnitelma, joka kohosi tavanomaista illanviettoa merkittävämmäksi. Jotakin tavallista arkielämää suurempaa. Sitten he nousivat lähteäkseen.

  Minäkin jätin baarijakkarani.

Seurasin kaveruksia Esplanadin puistoon, joka oli lyhdyillä valaistu. He pysähtyivät sytyttämään savukkeitaan Eino Leinon patsaan luona. Olin käveleväni heidän ohitseen kohti Kappelia, mutta käännyin kannoillani.

  Nordén ja Lukinmaa olivat hävinneet kuin maan nieleminä.

Otin haparoivia askeleita tulosuuntaani ja muutin vauhtini puolijuoksuksi. Korkeavuorenkadun alkupäässä erotin tummia hahmoja siluetteina erään kivitalon seinää vasten. Olin päässyt uudestaan heidän jäljilleen. Tunsin itseni typeräksi seuratessani kahta moista mitättömyyttä, mutta ilmassa oli jotakin erikoista väreilyä. Samassa hetkessä katseeni osui heidän mielenkiinnon kohteeseensa. Joku nuorukainen hoiperteli eteenpäin epävarmoin askelin, huojuen ja kompuroiden. Sellaisessa humalatilassa on hankalaa kontrolloida askeleitaan, tasapainosta puhumattakaan.

  Saatikka sitten havaita perässä väijyviä torpedoja.

Syy siihen, miksi kirjoitan nämä rivit johtuvat pelostani. Pelkäsin silloin kuollakseni. Pelko sai minut jähmettymään kivipatsaaksi. Minä olisin voinut estää tulevan, ellen olisi ollut toimintakyvytön. Kykenin ainoastaan seuramaan kammottavaa näytelmää, jonka käsikirjoitus oli jo valmiiksi laadittu. Satunnaisesti valitulle uhrille ei annettu mitään mahdollisuutta jatkaa nuorta elämäänsä. Lyönnit ja potkut olivat tarkoin harkittuja. Nordén ja Lukinmaa ottivat Anssi Tuomistosta tukevan otteen murskaten hänen päätään porttikongin kiviseinää vasten.

  Silmäni todistivat likaista murhaa sieluni kärventyessä karrelle.

Noihin aikoihin tavattiin sanoa, että kalat kääritään eilisiin sanomalehtiin. Se aforismi ei toiminut omalla kohdallani.

  En olisi päässyt pelostani, ellen olisi jalostanut sitä raivoksi. Tuo ilta vei minulta kaikki sellaiset tunteet, jotka tekevät elämästä elämisen arvoista.

No, eivätpä tunne enää mitään myöskään herrat Nordén ja Lukinmaa. Heidän päälleen on asetettu kylmä kivi, josta voi nähdä syntymän ja kuoleman päivämäärät. Mikäli ne ovat näkyvillä ulostemassani alta.’

                                                          ***

  Kellon lyödessä yhtätoista Sammalvuo palasi pääkallonpaikalle ilman oopperadaamiaan. Rikostarkastajan hengityksestä saattoi aistia parempien ihmisten illanviettoa, kaviaaria ja Champagnen porejuomaa.

Päällikön katse pyyhki meidän läsnäolijoiden odottavia ilmeitä.

• Aloitetaan teknisestä tutkinnasta. Meriläinen?

 Ida Meriläisen sormet osoittivat hänen läppärinsä näyttöä.

• Kirjoittajan ip-osoitetta ei ole mahdollista identifioida. Viesti on sylkäisty sivuille vpn-palvelimen avulla. Mikä tarkoittaa sitä, että lähettäjä on laatinut tekstin etukäteen. Fonttikoko on 12 ja tekstityyppi vino calibri.
• Eli se siitä. Mitä sanoo Riku?

  Tuijotin pöydän pintaa kuin olisin voinut koota ajatukseni paperilta luettavaan muotoon.

• Olen ollut puhelimitse yhteydessä Rikosnetin ylläpitäjiin, joiden muistikuvan mukaan se hautakivien töhrimisviesti oli hyvin samankaltainen kuin tämä. Kieliasu, vinoteksti ja kaikki muu täsmäävät. Harmillista kyllä, he lähettivät sen vanhemman viestin bittiavaruuteen, eikä vertailua voi tehdä. Vaikuttaa tosiaan siltä, että ensimmäisessä viestissä tämä mahdollinen tekijä tyytyi ainoastaan raottamaan hillopurkin kantta, mutta nyt hän valutti astiaansa pohjaa myöten.

  Sammalvuo kohotti kulmakarvojaan.

• Vai valuttiko? Tuossa kuvataan Anssi Tuomiston surmatyö hyvin uskottavasti ja annetaan samalla motiivi kostolle. Yksi edelleen puuttuu, eli todisteiden kuningatar.
• Todisteiden kuningatar?
• Eihän tuo teksti pidä sisällään varsinaista murhatunnustusta.
• Aika rajoilla kyllä mennään. No, joka tapauksessa meillä on nyt profiili todennäköisestä tekijästä. Hän on iältään hieman yli nelikymppinen mies, kotoisin pääkaupunkiseudulta ja omaa yhteistä taustaa Nordénin ja Lukinmaan kanssa. Sama naapurusto, koulu tai yhteisiä tuttavia. Kenties jopa kaikkia kolmea.
• Siinä sitä riittää perkaamista.

Yritin loihtia kasvoilleni välinpitämättömän ilmeen. Väsymys edesauttoi pyrkimystäni.

• Tutkinnanjohtajana se taitaa olla minun ikioma murheeni. Teen työtä tauotta, kunnes me löydämme oikean langanpään. Todennäköisesti tekijä ehtii sitä ennen lähettää uusia viestejä, hyvässä lykyssä myös nimensä ja sosiaaliturvatunnuksensa.

Päällikkö vilkaisi minua intensiivisesti.

• Tarvitset urakkaasi auttavia käsiä.
• Milla ja Rami kuuluvat jo tiimiini. En tarvitse lisää kokkeja hämmentämään tästä keitoksesta entistä sakeampaa.
• No, ainakin Pakaslahteen kannattaisi ottaa uudelleen yhteyttä.
• Miksi ihmeessä?
• Mies seurustelee Lukinmaan lesken kanssa. Hänen kirjahyllystään voisi kuvitella löytyvän vainajoituneen Lukinmaan valokuva-albumeja ja niistä menneisyyden kasvoja. Tarvitseeko minun vielä jatkaa tästä aiheesta?
• Ei sinun tarvitse.
• Hyvä.  Olisin nyt omasta puolestani kyydin tarpeessa.

Kohautin olkapäitäni kaivaen Corollan avaimia taskustani. Kuljimme käytävää pitkin hissille ja laskeuduimme pohjakerrokseen. Ilta oli hyvin pimeä, tähdet kirkkaita taivaalla. Sytytin savukkeen samalla tikulla, jolla Sammalvuo havannalaisensa. Päällikkö osoitti sikarikädellään eteläistä taivaankantta.

• Näetkö tuon oranssisen hehkun kuun oikealla puolella?
• Näen. Kaksin kappalein.
• En nyt tarkoita tätä kuubalaista käsityönäytettä, vaan planeettaa nimeltä Mars.

  Vihelsin hiljaa kevätyöhön.

• Sinusta on alkanut paljastua uusia piirteitä. Oopperaa, astronomiaa ja romantiikkaa.
• Mitä sinä tuolla tarkoitat?
• Millaa ja sinua. Tehän olette kuin Mars ja Venus.
• Vai niin. Jos jälkimmäisen mielit nähdä, sinun tulee odottaa ensi viikkoon. Silloin Venus näyttäytyy kirkkaana kuunsirpin kyljessä.

 Tapa, jolla esimieheni kykeni vaihtamaan lennosta puheenaihetta, teki minuun kieltämättä vaikutuksen.

Kuljimme Corollan luokse, jonka viereen pudotin tupakannatsani.

• Voit polttaa sikarisi automatkan aikana, jos haluat. Kollegat kun ovat jo valmiiksi ristineet tämän antiikkivaununi Columboksi.

 Sammalvuo pudisteli päätänsä leikaten sikarinsa asianmukaisilla saksilla.

• Columbolla oli vaimo, vaan ei jälkikasvua. Minä en ikimaailmassa tohtisi pilata sinun perheautosi pullantuoksuista interiööriä.

Astuimme etuistuimille, ja pian auton valot halkoivat pimeää kevätiltaa. Matkaa Sammalvuon kotiovelle ei ollut edes kymmentä minuuttia. Minulla oli ollut ennakkoaavistus siitä, että päällikkö halusi avata sanaista arkkuansa jostain mieltään hiertävästä asiasta. Lyhyen ajomatkamme aikana meidän keskustelunaiheemme eivät kuitenkaan kohonneet enää taivaankannen tasolle, vaan tyydyimme vaihtamaan tavanomaisia latteuksia kevään viivästymisestä.

                                                               ***

  Heini asetteli pirttipöydälle aamiaistarpeita ylitsevuotavalla innolla. Pekonit ja munakas olisivat menneet vielä hyvän mielen piikkiin, mutta paahtoleivät appelsiinimarmeladilla kallistivat kattauksen liehittelyn puolelle. Varauduin siihen, että vaimollani olisi minulle jotain vähemmän miellyttävää kerrottavaa.

  Silti se tuli yllätyksenä.

• Minulla oli eilen työhaastattelu Arkadiankadulla.
• Eduskunnassa?
• Just joo. Monopolin hallinnossa.

  Mutustellessani rapeaa pekonia sain ajatuskiteen siitä, että Alkon uusi pääkonttori sijaitsi Arkadiankadulla. Heini työskenteli myymälävastaavana Klaukkalan haarakonttorissa, joka mahdollisti työ- ja perhe-elämän yhteensovittamisen.

  Tai ainakin se oli tehnyt sitä tähän aamiaiseen asti.

• Sinä olet viihtynyt nykyisessä toimessasi.
• Olenko? Muutaman kerran päivässä sisään astelee asiakas, jolla on tarina. Ystävättärensä kuusikymppisiä suunnitteleva kukkahattutäti, joka haluaa tarjota rieslingiä karitsan kera. Tai joku rastatukkainen friikki tivaamassa, miksi liuottimien ohessa hyllyistä ei löydy kukkaa.
• Ymmärrän. Olet lukenut itsellesi maisterin paperit, haluat koulutustasi vastaavaa työtä. Mikä tässä on ongelma?

Heini katsoi minua niin tiiviisti, että minun oli haettava omalle katseelleni vähemmän kuumottavaa kiintopistettä.

• Lapset. Jonkun pitää olla paikalla ja läsnä.
• Mitä ehdotat?
• Onhan tästä puhuttu. Sinä hoidit hyvin sen isyyslomasi. Miksi et jatkaisi koti-isänä oloa vuorotteluvapaan merkeissä? Minulla saattaisi olla tarjolla iso mahdollisuus, fat chanche. Alko hakee väkevien viinien puolelle uutta hankintakoordinaattoria. Tehtävään halutaan henkilö sopivalla koulutustaustalla ja kokemuksella. Päteviä hakijoita on kaikkiaan kolme, mutta minulla on etulyöntiasema.
• Ja mikä se sitten on?
• Olen nuori nainen. Samaa ei voi sanoa niistä kahdesta muusta.
• Okei, paljonko sellainen hankintakoordinaattori oikein tienaa?

  Heinin mainittua tehtävästä maksettavan korvauksen huomasin viheltäväni ääneen.

  Sellaiset tulot riittäisivät pitämään meidän velkaisen wigwamimme pystyssä kovimmissakin preeriatuulissa.  Ainoa este oli meneillään oleva tutkinta, johon olin tukevasti sitoutunut. Milla ja Rami olisivat ehkä valmiita astumaan kumisaappaisiini, mutta jos minun tilalleni valittaisiin toinen tutkinnanjohtaja, hänen keltaiset nokialaisensa eivät välttämättä kulkisi tasatahtia kollegoideni kanssa.

• Tarvitsen hieman aikaa.
• Pestini alkaisi kesän kynnyksellä. Valehtelin, ettei minulla ole esteitä.

Kohotin kulmakarvojani.

• Valehtelit? Missä kohden?
• Unohdin mainita puolisoni ammatin, jossa työajat venyvät kaikkiin ilmansuuntiin, paitsi kodin suuntaan.

  Laskin kahvikuppini pöydälle.

– Me olemme moderni aviopari. Se päättää, joka tuo talouteen pätäkkää.

  Heinin silmät katsoivat minua haastavasti.

– Sinä olet aina ollut niin hemmetin omistautunut työllesi. Jos hetkeksi himmentäisit liekkisi paloa, niin minullekin riittäisi happea.  

– Murhatutkimus poikkeaa janojuomien myyntipiikeistä. Läpimurto saattaa tulla vappuna, juhannuksena tai milloin vain. Joskus se myös jää tyystin tulematta.

  Heini voiteli kaksi paahtoleipää voilla ja appelsiinimarmeladilla. Hän ojensi ne minulle kuin sovinnon merkiksi.

– Olen lukenut niistä murhista. Joku on malttanut odottaa tilaisuutta kostaakseen kärsimänsä pahan. Te vain ette tiedä, kenestä on kysymys.

                                                               ***

 Maaliskuun kuudes päivä osui tiistaille, räntäsade piiskasi kaupunkia ja auton sisällä vallitsi harras hiljaisuus. Tai ainakin melkein. Ramin ollessa kuskina radio suolsi hänen valitsemaansa nostalgiakanavaa.  Elton John ja Kiki Dee ilakoivat teennäisen lempensä pauloissa minun pälyillessäni ohikiitäviä maisemia.

  Vantaanportin kohdalla automme kääntyi kauppakeskus Jumbon ohitse kohti Kartanokoskea.

  Tuttu osoite oli helppo löytää, vapaata parkkipaikka ei.

Nousimme autosta sadatellen kunnallispolitiikkoja, joiden unelmissa maapalloa ei kuormitettaisi henkilöautoilla. Joka paikkaan sopisi kulkea fillarilla, julkisilla tai pelkästään ajatuksen voimalla. Paitsi eksoottisiin ja lämpimiin maihin, joihin pääsi kätevästi lentämällä.

  Oikean oven luokse päästyämme Rami painoi summeria.

Kati Lukinmaa ilmestyi ovelle toivottamaan meidät tervetulleiksi peremmälle. Astuin sisälle kuullen makuuhuoneesta Juhan ja Veetin kovaäänistä meteliä heidän pitäessään yhteistä kivaa Xboxin äärellä.

   Koputin rystyselläsi makuuhuoneen ovenkarmia. Juhan matala ääni kohosi muiden hälyäänien yläpuolelle.  Avasin oven kohdaten Pakaslahden katseen, joka oli kirvonnut televisioruudusta.

• Malta hetki, Riku. Taistellemme juuri kärkisijoista.
• Meidän pitäisi ottaa teiltä kuulemiset, mielellään vielä erikseen.
• Sen kun otatte.  Minäkin olen tässä vähän ottanut.

Juha röhnötti ruskeassa nojatuolissa oluttölkki vasemmassa kädessään.

Silmäni tekivät pyyhkivää liikettä miehen ja hänen kädessään puristuvan metallilieriön välillä.

• Normipäivä?
• Tiedä häntä. Ainakin vapaapäivä, joten voit pitäytyä kysymyksinesi ihan pelkissä työasioissa.
• Viitsisitkö siirtyä keittiöön. Petänen odottaa sinua siellä pirttipöydän ääressä. Milla kuulustelee Katia ja minä jään hetkeksi tänne Veetin kaveriksi.

  Juha Pakaslahti nosti takamuksensa vaivalloisesti nojatuolista luoden pitkiä silmäyksiä niin minun kuin Veetinkin suuntaan.

• Riku-setä haluaa rupatella. Tehän tunnettekin jo toisenne.

  Poika nyökkäsi ja minä otin istuinsijakseni Pakaslahdelta vapautuneen nojatuolin. Sen kuosi oli virttynyttä, pehmusteet ihmishajun kyllästämiä.

  Jäimme huoneeseen kahdestaan.

• Sitä isäsi kuolemaa tässä edelleen tutkitaan. Kuinka sinä olet jaksanut?

  Yksitoistavuotias poika katsoi minua epäröiden.

Hän ei vielä ollut siinä iässä, jossa latteuksiin vastattiin latteuksilla.

Asetin sanani uudelleen.

• Muistat varmaan, kun puhuimme Päivänsäteestä ja Menninkäisestä?

  Veeti tuijotti televisioruutua. Pysäytyskuvasta erottui maastopukuinen sankari tehopisteineen. Kolmetoista kuollutta vihollista, kunnes kohtalokas virhe oli lähettänyt hänet Haadeksen valtakuntaan.

• Joo.
• Mainitsiko isäsi koskaan ketään muita poikia näiden kahden lisäksi?
• Ei.
• Kuulostat hyvin varmalta. Oletko sinä?

Veetin lapsekkailta kasvoilta erottui jotain närkästyksen tapaista.

• Olen. Mitään muita poikia ei ollut.
• Uskotaan sitten. Nuori herra voi nyt jatkaa sitä pelaamistaan.

  Nousin ylös ja kävelin keittiöön.

Milla, Rami ja Kati istuivat pirttipöydän ääressä valokuva-albumeja selaten. Pakaslahti nuokkui heitä vastapäätä oluttölkki kädessään.

Kati Lukinmaa osoitti sormellaan tiettyjä kasvoja luokkakuvista.

• Nuo ovat jääneet mieleeni. Ja tuossa ylärivissä on lisäksi pari kaveria, joista Tero taisi mainita jotakin. Kun vain muistaisin, mitä.

Karautin kurkkuani.

• Pelkät nimet riittäisivät tässä vaiheessa.

Rami asetti paksun sormenpäänsä luokkakuvan alalaitaan, jossa neulepaitainen poika piti käsissään informatiivisesti kiinnostavaa taulua.

• Oulunkylän yhteiskoulun yläaste, 8B ja vuosi 1993. Tuo opinahjo toimii tänä päivänäkin, joten meidän kannattaisi pirauttaa koulun kansliaan.

  Milla kaivoi puhelimensa esille.

Linjan toisessa päässä kesti pitkään, kunnes kanslisti uskoi olevansa puheissa poliisiviranomaisen kanssa. Vielä kauemmin kului hänen hakiessaan pyydettyä tietoa. Milla viittoi Katia tuomaan pöydälle läppärin. Seurasin tummakutrisen kaunottaren sujuvaa työskentelyä ihaillen, jopa kateellisena. Milla ui sosiaalisessa mediassa kuin sähköankerias ydinvoimalan lauhdealtaassa. Hän valitsi useista vaihtoehdoista sopivimman nimen ja laski puhelimensa keskelle pöytää.

  Kaiutin tuuttasi soittoääntä.

Otin muistiinpanovälineeni esille.

• Nyblin.
• Ilse Nyblin?
• Mitä asiaa?

Milla esitti toiveensa vaihtaa ajatuksia naisen entisistä koulukavereista. Ilse Nyblin ei kiinnostunut ehdotuksesta, vaan sulki tylysti linjan. Kipinä ei saanut tulta alleen seuraavallakaan yrityksellä, mutta kolmas puhelu johdatti vihdoin toivottuun tulokseen. Marjut Saariluoma kuulosti kiltiltä ja yksinäiseltä sielulta. Sellaiselta, jonka elämässä oli oma tilansa valokuville ja muistoille.

  Hän pyysi malttia hakeakseen saman valokuvan eteensä.

Kuuntelimme vaieten ääniä, jotka tassuttelivat huoneen toiseen päähän ja takaisin. Nainen selasi albumiaan tuskastuttavan hitaasti.

• Tässä taitaa olla se luokkakuva. Olen itse alarivissä toinen vasemmalta.

  Millan kasvoille nousi teennäinen hymy.

• Blondi kiharapilvi ja keltainen angoravillapaita? Onpa kaunis neito.
• Jos suodatetaan finnit ja silmälasit, kauneus jää katsojan silmille.
• Löydätkö kuvasta Tommi Nordénin ja Tero Lukinmaan?
• Ylärivin vasemmalla laidalla. Vierekkäin, kuten aina. Nuo pojat osasivat todella tukea toinen toistaan. Etenkin kiusatessaan muita.
• Keitä nämä kiusatut olivat? Muistatko yhtään nimeä?
• Rehellisesti sanottuna en saa nimiä mieleeni.

  Tuijotimme Millan kanssa toisiamme.

• Et muista luokkatovereittesi nimiä?
• Heidät kyllä, vaan en nuorempia. Nämä kaksi sankaria uskalsivat kiusata vain pienempiä ja heikompia. Sellaisia löytyi alemmilta luokilta.

  Huokaisin tahattoman äänekkäästi.

Pelkästään yhden koululuokan edesottamuksien taustoittaminen olisi ollut kylliksi työsarkaa. Tutkimuksen laajentaminen eri vuosiluokkiin olisi silkka mahdottomuus.

  Annoin Millalle merkin lopettaa puhelunsa.

Hän teki sen muutamalla tarkoin valitulla korulauseella kohauttaen olkapäitään.

• Mikä on, Riku?
• Tämä tutkintalinja ei taida olla se naru, jota vetämällä pääsisimme yhtään mihinkään. Onko kellään parempia ideoita?

  Kati ja Juha vilkaisivat toisiaan, Milla ja Rami minua.

Viimeksi mainitun aataminomena kohosi lupaavasti.

• Anssi Tuomiston surmatyön aikoihin voimakaksikkomme tuskin kulutti housujensa takamuksia missään opinahjossa. Otetaan yhteys verokarhuun, ja kysytään heidän mahdollisia työpaikkojaan viime vuosituhannen puolelta.

  Pakaslahti nousi istuimeltaan kävellen pöydän toiselle puolelle hieromaan naisensa hartioita.

• Kati-kulta, hiero vähän aivonystyröitäsi. Tero varmaan mainitsi sinulle entisistä jobeistaan. Eikös hänestä tullut vossikkakuski vasta vanhoilla päivillään?
• Tuli, joo. Aiemmin Tero oli tehnyt jotain kiinteistöhuoltohommia. Saattoi olla myös jossain raksalla tai remppafirmassa. Hän kuitenkin halusi pyyhkiä mielestään nuo vanhat ajat, emmekä me juuri koskaan puhuneet niistä. Teidän kannattaa siis ottaa yhteyttä sinne verottajaan.
• Sen teemme.

  Milla oli noussut seisomaan ja hänen katseensa oli paljonpuhuva.

• Sovitaan sitten niin. Minä haluan edelleen tavata tuon Marjut Saariluoman kasvokkain.

Hämmästyksekseni myös Rami Petänen nousi täyteen pituuteensa.

• Teen Millalle seuraa. Tutkinnanjohtaja Hietalahti pärjää kyllä oman itsensä seurassa.
• Mikäs siinä, jos katsotte sen tarpeelliseksi. Ollaan yhteyksissä.

                                                          ***

Tattarisuon alue ei kuulunut niihin Helsingin nähtävyyksiin, joita esiteltiin tärkeille valtiovieraille. Rämettyneelle suoalueelle oli vuosien varrella noussut toksiselta maskuliinisuudelta lemuavia yrityksiä, jotka puuhastelivat autonraatojen ja muiden ongelmajätteiden kimpussa. Valuraudantie edusti nimestään huolimatta alueen elegantimpaa sivuhaaraa. Havumetsän reunaan puhkottu kaareva teollisuustie piti sisällään autokorjaamoiden ja rengashallien ohessa pari tunnettua tuontialan yritystä. Hedman Oy oli niistä kahdesta se, jonka pihalle käänsin autoni. Vapaista parkkipaikoista ei ollut puutetta, eikä lastauslaiturillakaan näkynyt mitään liikettä. Yrityksen loisteliaasta historiasta kieli kuitenkin rakennuskompleksin mahtipontinen koko. Silmäilyäni pitkään tuota pytinkiä otin suunnakseni toimistosiiven, jonka seinää koristivat ikkunaruudut kolmessa kerroksessa.

  Timo Hedman odotti minua ylimmässä kerroksessa.

Hän ohjasi minut neuvotteluhuoneeseen, jossa nelikymppinen nainen kaatoi juuri kahvia pahvimukeihin. Istuimme alas, kuten teki kahvia tarjoava nainenkin.

• Maarit Purjo, sihteerini. Riku Hietalahti keskusrikospoliisista. Tämä Riku haluaisi kuulla siitä entisestä työntekijästämme, Tero Lukinmaasta. Sinähän tunsit hänet, vai kuinka?

  Maarit Purjon poskipäistä erottuivat punehtuvat läikät.

• Olimme saman ikäisiä.
• Ja työskentelitte samalla osastolla.

  Purjo nyökkäsi.

• Yläkerran keräyksessä. Tulostin sylki tilauksia, joita me noukimme hyllyistä ja laskimme liukumäkeen. Alakerran kundeilla riitti hommaa, kun ne paketoivat tilaukset ja kirjoittivat rahtikirjat. Me pääsimme paljon helpommalla.
• Teillä oli aikaa tutustua toisiinne?

  Maarit Purjo nyppi paidastaan jotain, joka ei sinne kuulunut.

• Lukki oli ookoo. Ei mikään ruudinkeksijä tai myöhempien aikojen Romeo, mutta ihan kelpo kundi kuitenkin.

  Yritin tavoittaa naisen katsetta, mutta turhaan.

• Te siis työskentelitte yhdessä. Oliko teillä jotain muutakin yhteistä?
• Lukki esitti kovaa kaveria. Ja aika huonosti, jos minulta kysytään. Tapasin sen pari kertaa jossain kaupungilla ja molemmilla kerroilla Lukin kyljessä oli tämä Tommi Nordén.

  Laskin pöytälevylle pahvisen kahvimukini, joka oli polttavan kuuma.

• Mistä tiesit hänen ystävänsä nimen olevan Tommi Nordén?
• En mistään, kunnes luin lehdistä kaiken siitä tragediasta. Käräjäoikeus antoi nahkatuomionsa, mutta tekijöiden nimet tulivat sentään julki. Tero Lukinmaa ja Tommi Nordén. Se ei voinut olla pelkkää sattumaa.
• Hetkinen. Tapahtuiko tuo surmatyö silloin, kun Tero Lukinmaa oli täällä töissä?

  Maarit Purjo nosti katseensa minua kohden.

• Se oli jouluaikaa. Vanha Hedman ilmestyi ovelle liimatakseen siihen pienen post it-lapun. Siitä saattoi tavata, että Lukinmaa oli jäänyt pois yhtiön palveluksesta. Lukki oli tipahtanut verkosta.

  Timo Hedman näperteli solmiotaan.

• Isäni ei hiiskunut asiasta kenellekään, mutta kyllä kaikki sen saivat pian tietoonsa. Yritimme turhaan pitää salassa tämän surmaan syyllistyneen henkilön olevan meidän oma työntekijämme.

  Nostin molemmat käteni sovittelevasti pystyyn.

• Tutkin nykyajassa tapahtuneita kuolemantapauksia. Minua kiinnostavat kaikki Tero Lukinmaan liikkeet ennen kuin hänet otettiin kiinni epäiltynä Anssi Tuomiston surmasta. Tulisiko teidän mieleenne mitään poikkeuksellista hänen käytöksessään tuona kyseisenä syksynä? Ihan mitä tahansa.

Maarit Purjo kohautti olkapäitään.

• Jälkikäteen sitä kuvittelee helposti kaikenlaista. Tero vaikutti sinä syksynä hieman sulkeutuneena. Olihan meillä hetkemme, mutta silti. Lukki piti sisällään jotakin, josta en saanut otetta. Tavattuani tämän Nordénin mieleeni tuli, että juuri hänellä oli se ote hallussaan.
• Ote Lukinmaasta?
• Niin juuri. Tero oli pohjimmiltaan pehmeä poikapolo. Nordénista minulla ei ole mitään hyvää sanottavaa. Tapasimme pari kertaa ja silloinkin vain ohimennen, mutta vastenmielisempää ihmistä saa hakea.
• Sinä siis tuet sitä näkemystä, että Tommi Nordén oli dueton lead singer?
• Lukki teki mitä käskettiin, oli siitä omaakin kokemusta. Kundi oli helposti manipuloitavissa. Kun vastaan sattui Nordénin kaltainen päällepäsmäri, niin asiasta ei voinut jäädä epäselvyyttä. Toinen vei ja toinen vikisi. Lukki oli se vikisijä.

  Kirjoitin asioita muistiin pieneen vihkooni, jonka olin juuri kaivanut

povitaskustani. Tein sitä vain ärsyttääkseni vastapuolta. 

• Noista päivistä on kulunut liki kaksikymmentä vuotta. Muistisi pelaa kunnioittavan mainiosti.

  Maarit Purjon poskipäät punoittivat uudemman kerran.

• Olenhan minä lukenut tapahtumista.
• Mistä lähteistä?
• Teron murhasta on revitty isoja otsikoita. Olen tehnyt aikamatkoja menneisyyteen ihan tahtomattani.

  Yritin hymyillä siten, ettei se näyttäisi irvistykseltä.

• Meillä on ollut sama harraste. Minä olen joutunut turvautumaan ulkoisiin lähteisiin, kun sinä olet saanut tietosi ihan kokemuspohjalta.

  Vastapäätäni istuvan naisen pingottunut kestoilme alkoi hiljalleen murentua.

• Murhafoorumissa ja Rikosnetissä on kirjoitettu paljon asian tiimoilta. Osa tarinoista on silkkaa mielikuvitusta, osa tukee omia käsityksiäni. Etenkin se kirjoitus, joka ilmestyi Rikosnettiin kadoten sieltä nopeasti kuin tuhka tuuleen. Kirjoittaja väitti seuranneensa Nordénia ja Lukinmaata juuri sinä joulunaluspäivänä, kun Anssi Tuomisto koki julman kohtalonsa. Hän oli siis tämän surmatyön silminnäkijä.

Olin raapustavinani vihkooni jotain sellaista, joka askarrutti mieltäni. Annoin kynän pysähtyä äkkiarvaamatta kuin olisin ollut suuren oivalluksen äärellä.

• Satuin olemaan itsekin koneen ääressä juuri silloin. Olen aprikoinut siitä lähtien ainoastaan yhtä asiaa.
• Mitä asiaa?
• Laatiko tuon tekstin sama ihminen, joka murhasi Nordénin ja Lukinmaan?

  Maarit Purjo ei peitellyt hämmästystään.

• Eikö se ole ilmiselvää?
• Ilmiselvästi kirjoittaja tunsi parivaljakon jollain tavalla. Kenties hänellä oli samanlainen suhde tekijöihin kuin sanotaan nyt vaikkapa sinulla. Loput kirjoituksesta saattaa hyvinkin olla taidokasta kondiittorityötä. Viestin laatija on osannut yhdistellä julkitulleita tiedonmurusia leipoakseen niistä kuohkean kakkupohjan. Sen jälkeen hän on mehustanut luomustaan, pursottanut täytteeksi hilloa, kermavaahtoa ja koristanut lopulta koko komeuden kirsikalla.
• Kirsikalla?
• Rikosnettiin kirjoittanut henkilö on melko suurella varmuudella sama ihminen, joka häpäisi Tommi Nordénin hautakiven viime joulukuussa. Oliko hän myös meidän etsimämme murhaaja, on jo toinen juttu. Nettikirjoittelu ja paskan lapioiminen voisivat vielä kulkea käsi kädessä. Mutta tuskin sellaisessa kädessä, joka pitelee äänenvaimentimella varustettua asetta vakaasti ja kylmäverisesti.

  Edessäni näkyivät kalvenneet kasvot.

• Miten tämä kaikki minuun liittyy?
• No, se lehtijuttu Adventtimurhista oli ansa. Me odotimme jonkun reagoivan ja niin myös kävi. Koho kellui vedessä, kunnes tärppäsi. Joku nielaisi syötin ja lähetti oman näkemyksensä tapahtumien kulusta. Teksti oli niin kuumottavaa, että minä tutkinnanjohtajan valtuuksilla poistin sen Rikosnetistä saman tien. Toisin sanoen kirjoitus oli esillä viisi minuuttia kadoten sen jälkeen bittiavaruuteen ja meidän omiin tiedostoihimme. Hämmästyttävää kyllä, sinäkin ehdit perehtyä siihen sen kapean aikaikkunan kuluessa. Vai kuinka?

  Maarit Purjo haki katseellaan tukea omasta esimiehestään.

   Timo Hedman oli tilanteen tasalla.

• Paljonko siellä Rikosnetissä oli kävijöitä teidän lehtijuttunne ansiosta? Satoja, ellei peräti tuhansia?
• Uteliaita varmaan ihan riittävästi, mutta sen kirjoituksen takana oli asiaan perehtynyt ihminen.

  Hedman virnisti koko suun leveydeltä.

• Tarkkaa kävijälukua kannattaisi varmaan kysyä nettisivujen ylläpitäjiltä. Mistä juolahti mieleeni toinenkin ajatus.
• Anna tulla.
• Ne nettisivujen ylläpitäjät. Oletteko muistaneet tsekata heidät? Heillähän sitä tietoa luulisi olevan riittämiin. Eikä pelkkää tietoa, vaan valtaa lisätä, poistaa ja suodattaa kaikkea oman halunsa mukaan.
• Kuulen heitä, kun sen aika koittaa. Nyt odotan vastausta siltä henkilöltä, jolle tämän kysymykseni esitin.

  Maarit Purjo katsoi minua avoimin silmin.

• Minulla kävi huono flaksi. Olin väärässä paikassa väärään aikaan. Juuri silloin, kun se kirjoittaja ilmestyi niille nettisivuille. Hän tiesi, mitä teki. Minä en osannut edes aavistaa, mitä oli tekeillä.

                                                             ***

    Ikean rullaportaat johdattivat perheemme Moolokin kitaan, joka tulisi sylkemään meidät ulos kaiken tarpeettoman roinan kera. Toki oli myönnettävä, että uusi asuntomme oli sisustettu yhtä hätäisesti kuin mauttomasti. Muutettuamme vanhasta kyläkoulusta tiiliverhoiltuun lukaaliimme osa kalusteista oli kieltäytynyt kotiutumasta uusien seinien sisälle. Heini hallitsi ekonomian esittäessään minulle tarkat laskelmat siitä, kuinka kallista oli makuuttaa vanhoja piironkeja ja senkkejä kalliissa velkaneliöissä. Ingvar Kamprad oli luonut nerokkaan liikeidean, jossa jokaiseen tarpeeseen löytyi juuri oikea ratkaisu.

  Niitä ratkaisuja hakiessa korimme täyttyi shoppailua harrastavan puolisoni heräteostoksista. Kynttilänalustat, puiset lelut ja huopakorit olivat todella huokeita, mutta GUBBE-vitriini oli hinnoiteltu kuin se olisi ollut aitoa käsityötä. Ja sitä se tulisi myös olemaan, kun avaisimme sen kotona pahvikääreistään.

  Pyrin nostattamaan kasvoilleni mahdollisimman närkästyneen ilmeen.

• Luopuisimme siis massiivipuusta valmistetusta piirongistamme kootaksemme tuon lastulevykasan huojuvaksi torniksi?

Heini pysähtyi paikoilleen tuijottaen minua sillä ilmeellä, jota hän käytti esikoiseen tämän juostessa persialaismatolla kuraisilla saappaillaan.

Hän otti taskustaan mittanauhan demonstroidakseen GUBBE-vitriinin vaatimaa lattiatilaa. Se oli kolmannes piirongin vastaavasta. Sitä paitsi lasioviseen vitriiniin mahtuisivat näytille kaikki piirongin piilottamat koriste-esineet.

  Olin muotoilemassa omaa vasta-argumenttiani, kun silmäni erottivat tutun pariskunnan tepastelevan aivan likellä.

  Kari Sammalvuo ja Milla Fagerström olivat tismalleen samoilla asioilla. He hypistelivät kulmasohvia ihailtavalla hartaudella. Päällikkö vaikutti suosivan konjakinruskeaa kuosia, kun taas hänen rakastajattarensa kädet hamusivat pastellinsävyistä pintaa.

  Ja sitten meidän katseemme kohtasivat.

Sammalvuo kohensi ryhtiään ojentaessaan Heinille kättään.

• Siitä on jo aikaa, kun viimeksi tapasimme? Oliko se teidän häissänne?
• Oli. Kolme vuotta sitten.

  Hätäisestä vastauksestaan huolimatta Heini vaikutti hämmentyneeltä. Hän tunsi ulkonäöltä päällikön ja Kleopatraa muistuttavan virkasisareni. Mitä nuo kaksi tekivät vapaa-aikana yhdessä, siitä hänellä ei voinut olla pienintä aavistustakaan. En ollut katsonut tarpeelliseksi valistaa puolisoani työtovereideni keskinäisistä suhteista. Olisi ehkä pitänyt.

  Sammalvuo osasi lukea tilannetta kuin suunnistaja maastokarttaa.

Hänen intensiivinen katseensa siirtyi meidän lastenvaunuihimme.

• Pikkuinen ei nuku, kun ympärillä tapahtuu kaikkea kiinnostavaa.
• Kotona Ani Maria ottaa kyllä vahingon takaisin.

  Päällikkö laski kätensä paavillisesti vauvan otsalle ja Heinin olkapäälle.

• Pidä hyvää huolta perheestäsi, Riku. He ovat sen ansainneet. Olet etuoikeutettu, kaikille ei ole suotu tällaista onnea.

  Sen sanottuaan Kari otti Millan käsikynkkään ja he purjehtivat pois näkökentästämme. Heinin silmät tuijottivat minua rävähtämättä.

• Sinä tiesit tästä.
• Nyt sinäkin voit laskea kuuluvasi viisaiden tietäjien joukkoon.
• Helvetti, Riku. Mitä kaikkea sinä salaat minulta?
• Kaiken turhan.

Vaimoni silmät muistuttivat teatraalisia teevateja.

• Kaiken turhan? Mistä kaikesta turhasta sinä olet minut säästänyt?
• Työni pitää sisällään likaisia asioita. Erottaakseni ne mielikuvat arjesta suljen mielestäni tiettyjä asioita astuessani kynnyksen ylitse kotiimme. Kari ja Milla ovat olleet yhdessä jo vuosia. Mitä heidän suhteeseensa tulee, niin se ei taida olla minun murheeni. Eikä sinun.

  Olin korottanut ääntäni siinä määrin, että meihin alettiin luoda jo varovaisia katseita. Vaimoni kunniaksi oli luettava se, ettei hän harrastanut kohtauksia julkisilla paikoilla.

  Jatkoimme kulkuamme merkittyämme muistilappuun GUBBE:n hyllypaikan. Seurasimme opastekylttejä alakerran hehtaarivarastoon ja oikealle hyllypaikalle. Kookas paketti edellytti kunnollisia työntökärryjä, jotka minun piti noutaa jostain kaukaa. Lapset alkoivat turhautua odottamiseen minun yrittäessäni sovittaa pitkää pakkausta sen alta pakeneville kärryille.

  Pelastavaksi enkeliksi paikalle lehahti varastomies, joka asetti etusormen pystyyn huuliensa keskelle. Me emme olleet maksaneet palvelusta, mutta tämä parrakas miekkonen avitti meitä silkasta hyväntahtoisuudesta.

  Siirryimme kassalle, maksoimme vitriinin ja onnistuimme tunkemaan sen Corollan uumeniin. Joskus perheonni palautui yhtä pienistä palasista kuin se oli särkynytkin.

                                                               ***

 Alppibaari löytyi pienen hakemisen jälkeen Kulttuuritalon lähettyviltä. En lukeutunut baarien kanta-asiakkaisiin. Minulta puuttui kyky istua muina miehinä tyhjää tuijottamassa. Vielä vähemmän minua kiinnosti olla ulkopuolisten katseiden kiintopisteenä vajuuttaessani oluttuoppia.

 Astuin tuulikaapista peremmälle hakien tiettyä henkilöä.

  Hän ei ollut paikalla.

Tilasin kyypparilta oluen snapsin kera ja laskin juomani perimmäiselle nurkkapöydälle. Yritin sulautua joukkoon seuraamalla seinätaulussa käytävää jalkapallo-ottelua. Leeds johti kahdella maalilla kehnosti pelaavaa Hullia, jolle nöyryyttävä tappio näytti enää ajan kysymykseltä.

  Lasini kolahti tahattoman kovaäänisesti pöydän pintaa vasten. Puhelimen näyttö pysyi pimeänä. Henri Airaksinen oli vartin myöhässä, eikä hän ollut jättänyt mitään viestiä viivästymisestään.

Join molemmat juomani loppuun ja poistuin ulos tupakoimaan. Kadun pinta oli illan aikana muuttunut kiiltävän liukkaaksi uhmaten lähestyvää kevättä. Tupakansavun takaa erotin lähestyvän hahmon tutun siluetin.

Henri Airaksisen katse seurasi petollista kadunpintaa kuin se voisi viedä häneltä jalat alta koska tahansa.

   Hän huomasi minut vasta lähietäisyydeltä.

• Mitä päällikkö?
• Siinä tärkeimmät. Olen varannut meille nurkkapöydän ja sinä saat tarjota ensimmäisen kierroksen.
• Miksi ihmeessä?

  Avasin juottolan oven osoittaen kädelläni sisätilojen suuntaan.

• Peremmälle, ole hyvä. Myöhäinen tulija on aikainen maksaja.

  Henri Airaksinen kaivoi povitaskustaan vastentahtoisesti lompakon tilatakseen meille hanaoluet. Ne kädessään hän seurasi minua pöytään, joka oli edelleen vapaana. Maistoin minulle ojennettua olutta tarkkaillen baarin asiakaskuntaa. Kukaan ei kiinnittänyt meihin pienintäkään huomiota. Siinä sivussa minulla oli tilaisuus ottaa tuntumaa Rikosnetin verkkosivujen vastuuhenkilöön, joka sippaili vaitonaisesti omaa tuoppiaan.  

  Henri Airaksinen kohdisti katseensa minun vaeltaviin silmiin.

• No, oliko siitä mitään iloa?
• Mistä?
• Rikosnetin kirjoituksesta. Siitä tyypistä, joka reagoi Ilta-Sanomien uutiseen kertomalla oman näkemyksensä illan tapahtumista.
• Kyllä ja ei. Saimme avattua uusia langanpätkiä, vaan ne eivät johtaneet mihinkään. Aivan kuten kirjoittaja oli laskelmoinutkin.

  Vastapäätäni istuvan rikosharrastajan poskipäihin kohosivat aikuiselle ihmiselle harvinaiset hymykuopat.  

• Miksi ja miten hän olisi sen tehnyt?
• Lukemalla ahkerasti Rikosnettiä. Tai kirjoittamalla siihen.

  Siunauksellisesti Airaksisen kasvoilta katosi typerä hymynkare.

• Tarkoitatko sinä, että joku kirjoittajistamme olisi pannut omiaan?

   Pyyhin vaahtoa suupielistäni.

• Maistuisiko herralle tuliliemi? Täällä myydään museoikäistä Taliskeria. Ikää tisleellä on 25 vuotta.
• Sellainen single malt maksaa varmaan maltaita?
• Älä huoli, minä tarjoan. Me molemmat tarvitsemme jotakin, joka huuhtoo kitalaesta paskan maun. Viskinystävä puhuu vähän, mutta asiaa. Oletko sinä sellainen?

  Henri kohautti olkapäitään.

• Viskeillä machoilu ei ole minun juttuni.

  Terävöitin katsettani vastapäätäni istuvaan mieheen.

• Mikä on sinun juttusi?

  Henrin silmät laskeutuivat pöytälevyn tasalle.

• Ihmisellä on korvia ja silmiä kaksin kappalein, mutta vain yksi suu. Kuuntelen, katselen ja puhun siinä suhteessa.

  Edeskäypä sattui juuri kulkemaan meidän ohitsemme.

Napsautin sormiani.

• Saisimmeko parit Taliskerit? Sitä vanhinta vuosikertaa, mitä tästä krouvista löytyy.
• Hetki pieni.

  Tarjoilija tulkitsi tunteitamme palaten pöytäämme rispaantuneella etiketillä varustetun pullon kera. Hän ei unohtanut mainita nektarin hintaa. Ymmärsin varotoimenpiteen, mutta esitin ymmärtämätöntä.

• Lienee vaikeasti lähestyttävä vuosikerta? Jos ottaisimmekin kopsut tuplana, niin makuaistimme saattaisivat tottua kimuranttiin kokonaisuuteen.

  Viiksekäs tarjoilija hyväksyi pyyntöni.

Hän kaatoi tulppaanipikareihin ruosteenväristä viskiä vapaalla kädellä.     Ylitsevuotavasti.

  Henri epäröi tarttua juomaansa.

Näytin hänelle mallia sivelemällä pikarinjalkaa, kunnes nostin lasin sieraimieni tasalle. Nuuhkin aromeja sillä pieteetillä, minkä iäkäs single malt ansaitsi. Aistikokemus vei minut kauas menneisyyteen.

• Suksipohjatervaa.

  Henri pyöritti pikaria klyyvarinsa tuntumassa.

• Tai miksei ihan vain tervapastillia?
• Ei. Pastillin olemus on kova ja eloton. Tämä aistikimara kattaa kaiken oleellisen minun lapsuudestani. Faija tapasi siveli puusuksia tervalla, ja se tuoksu jäi ilmaan leijumaan. Hiihtopäivinä mutsi leipoi jotain lämpimäisiä meille pakkasesta palaaville. Taatelikakun tai vaikkapa omenahyveen. Sellaisia päiviä muistellessa saatan herkistyä nostalgian valtaan.

Henri Airaksisen silmissä ei ollut syttynyt toivomaani kipinää.

Hän lipitti juomaansa kuin mitä tahansa kurkunkostuketta. Lopulta hän siirsi innottoman katseensa minuun.

• No, elääkö faijasi vielä?
• Kyllä, omaa elämäänsä. Minä en ole enää osa siitä. En ole ollut sitä tämän uuden vuosituhannen aikana.
• Meillä sitten jotain yhteistä. Isä uupuu, mutta äiti kyllä löytyy. Voimakastahtoinen, itsenäinen nainen, joka moralisoi hyvien asioiden puolesta, kunhan ne ovat riittävän etäisiä.

Huljuttelin viskipikaria sieraimieni alla.

• Olet siis perinyt sen ominaisuuden häneltä.
• Kuinka niin?
• Nettisivuillasi surmatyöt näyttäytyvät juuri siinä valossa kuin itse haluat. Moderoit ja moralisoit rikostarinoita omien näkemyksiesi mukaiseksi. Sinun ei tarvitse kohdata tekijöitä tai uhreja kasvokkain. Kaikki kiva tapahtuu kodin suojista käsin, sormet näppäimistöllä tanssien.

  Henri oli sanomaisillaan jotain vastaan, mutta hän tyytyi vilauttamaan pelkästään hymykuoppiaan.

• Saatat olla oikeassa. Me juttelemme Anitan kanssa paljon näistä asioista. Surmatyöt eivät ole identtisiä, paitsi ne humalaisten kesken tapahtuneet. Tosin niissäkin esiintyy kvalitatiivista hajontaa teon tahallisuuden kohdalla, kuten tämä äärimmäinen Anssi Tuomiston tapaus.
• Niinpä. Lukinmaalla ja Nordénilla oli pakkomielle viattoman ohikulkijan surmaamisesta. Teillä taas on oma obsessionne heidän tekonsa viheliäisyyden paljastamisesta.
• Voihan sen noinkin tulkita.
• Kyse ei ole tulkinnasta. Olen ollut yhteydessä moniin Rikosnetin vakiokävijöihin, ja minulle on muodostunut selkeä kuva siitä, miten te valitsette julkaistavia kirjoituksia. Lukinmaan ja Nordénin kohdalla ette ole milloinkaan hyväksyneet poikkipuolisia näkemyksiä.

  Henri pudisteli päätänsä.

• Ei pidä paikkaansa. Asiallinen kommentointi on aina tervetullutta, emme poista huviksemme kenenkään postauksia.
• Ettekö? Voin näyttää sinulle muutamia niistä viesteistä tässä ja nyt.

Otin puhelimeni esille ja ojensin sen Henrille. Hän rullasi lukemiaan rivejä puolisen minuuttia.

• Mistä sinä olet saanut nämä?
• Se on yhdentekevää. Miksi te poistitte nämä, se on oikea kysymys.

  Henrin katse oli eloton kuin tammikuisen kalatiskin mateella.

• Sivustojen ylläpitäjinä meillä on se etu. Rikokset ovat aina kiinnostavia, tylsä spekulointi ei. Julkaisemme kernaasti kehnojakin kokemuksia, mutta emme turhia näkemyksiä. Siinä on se veteen piirretty viiva.

  Viimeistelin viskini kaataen sen kulauksella alas.

• Saanko sanoa oman mielipiteeni?
• Anna tulla.
• Te haistoitte veren oikeassa paikassa. Anssi Tuomiston kuolema ei ollut mikä tahansa rutiinitapaus, vaan kylmäverinen murha. Nostitte tapahtuneen vääryyden julkisuuden valokeilaan, haitte uhrille oikeutta. Ja samalla te avasitte helvetin portit.
• Kenelle?
• Murhaajalle.

  Airaksinen pyöritteli päätänsä epäuskoisesti.

• Pelkkä olettamus.
• Oletetaan siis, että tekijä on ravinnut itseään teidän tarinoistanne. Anssi Tuomiston tragedia on kostettu vihalla ja verenvuodatuksella. Kenen vuoro on seuraavaksi? Rikosnetin sivuilta löytyy kosolti murhatarinoita, joiden uhrit huutavat oikeutta maan povesta. Te olette saattaneet luoda hirviön ja antaneet hänen raivolleen sopivia kohteita.

  Henri ei katsonut minua kohden, vaan jonnekin olkapääni ylitse.

• Surullista huomata virkavallan epäonnistuneen työssään. Mutta kai ne perinteet velvoittavat.

                                                             ***

  Valkoisen citymaasturin kiiltäväksi harjattu keula luovi kantatieltä hiekkapohjaiselle sivutielle, joka oli rospuuton jäljiltä hankala alusta ajettavaksi. Tai olisi ollut, ellei uudenkarhean Mercedeksen rattia olisi sompaillut kyseisen automerkin myyntiedustaja. Nelikymppinen mies oli kuin luotu ohjaamaan premium-luokan maasturia kiharaista hiekkatietä pitkin. Edustaja tunsi yhtä lailla myyntituotteensa kuin edessä näkyvät maisematkin. Salojensaartentie kiemurteli halki peltojen ja pientilojen syvälle havumetsien siimekseen, josta oli turha hakea muuta merkkiä sivilisaatiosta kuin ojanpientareille ladotut tukkipuupinot. Nekin olivat järjestäen ylivuotisia ja vettyneitä.  

  Mies ohjasi maasturinsa mäentöyräälle, jossa nökötti yksinäinen hirsimökki. Rakennus oli vaatimaton, mutta perustaltaan vankka. Etelänsuuntainen terassi avasi näkymät erämaajärven suuntaisesti, josta kuului parhaillaan voimakasta kaakatusta. Laulujoutsenet olivat palanneet kiirastorstaina kalevalaisiin maisemiin, omille pesimissijoilleen. Uljaiden lintujen muuttorituaali muistutti hirsimökin isännän omaa vuosirytmiä. Keväisin oli aina yhtä miellyttävä piipahtaa Salojensaarille, lehtien lähdettyä puista oli korkea aika vetäytyä kaupunkiin talveksi.

  Myyntiedustaja vei kantamuksensa terassille. Tykötarpeita oli riittämiin pitkää viikonloppua ajatellen. Hän ehtisi kalastaa, samoilla ja saunoa kylliksi palatakseen päivätyöhönsä vantaalaiseen automyymälään. Täällä hän ehtisi käydä valoisan vuodenajan mittaan useamman kerran, joskus lyhyeksi viikonlopuksi, mutta kesemmällä jopa viikoksi.

  Sitä pidempään hän ei erakkona viihtynyt.

Mies avasi oven ja näppäili hälytysjärjestelmään nelinumeroisen koodin. Pohjois-Satakunnan syrjäseuduilta löytyi harvakseltaan autiotaloja, joista olisi löytynyt mitään varkaille kelpaavaa, mutta silti ne houkuttelivat pitkäkyntisiä puoleensa. Myyntiedustaja oli asentanut tontille massiiviset turvajärjestelyt, ettei kukaan satunnainen joutomies eksyisi piskuisen hirsirakennuksen pihapiiriin. Jos kamerat, valonheittimet ja varoituskyltit eivät olisi kylliksi, niin talon sisäpuolelle murtautuminen laukaisisi infernaalisen kakofonian desibelien kivutessa aina kipurajaan asti.

  Myyntiedustaja asetteli jääkaappiin vähäisen muonituksensa, sillä luonnon helmassa asuessaan hän nautti pääsääntöisesti järven ja metsän antimia. Siinä tapauksessa, etteivät Ahti ja Tapio suoneet sellaisia, miehen oli tyytyminen ruokakomeron säilykkeisiin. Tölkkilihapullat riisipedillä ei ollut gourmet-ateria, mutta maistui sekin poikkeuksetta tyhjin käsin metsästä palanneelle.

  Eikä sellaista juuri sattunut asiansa osaavalle metsämiehelle.

Hän palasi takaisin terassille sytyttääkseen savukkeen. Se maistui naavakuusien keskellä aivan toiselta kuin vantaalaisen automyymälän pysäköintialueella. Metsäaukealta kantautui teerien soidinpulputusta, joka voimistuisi aamun valjetessa. Lyyrapyrstöiset kanalinnut eivät huomaisi varovaisesti lähestyvää saalistajaa. Hän hallitsi äänettömän kulkemisen ja matalalla ryömimisen. Vuosikymmenten kokemus auttoi lukemaan siivekkäiden liikkeitä. Niiden likelle oli päästävä, vaan ei liiaksi. Paras ampumasuoja olisi suppa tai muu painautuma, josta käsin saattaisi laukaista aseensa tulematta nähdyksi. Pienoiskivääri ja äänenvaimennin oli voittamaton parivaljakko. Teeriparvi ei lehahtaisi yläilmoihin heti ensimmäisen laukauksen jälkeen, eikä kukaan ohikulkija älyäisi soittaa viranomaisille luvattomasta metsästyksestä.

  Myyntiedustaja myhäili ikkunasta heijastuvalle peilikuvalleen.

Oli luvatonta pyytää metsäkanoja niiden rauhoitusaikana. Hänelle sellaisilla luvilla ei ollut enää mitään merkitystä.

                                                           ***

  Milla Fagerström istui työtuolillaan katsoen tiiviisti näyttöruutua.

Kollegani oli ollut jo viikkoja omituisen hiljainen ja poissaoleva, kuin masentuneena kehnoudestamme. Esimiehemme Sammalvuo osasi pitää yllä arvokasta julkisivua ymmärtämällä tutkinnan moninaisia haasteita. Kenties yön pimeinä tunteina lusikka-asennossa maatessaan hän lausui rakastajattarensa korvaan suorasukaisempia näkemyksiä. Ja nyt Milla uurasti etsiäkseen mitä tahansa oljenkortta.

  Kauriinsilmät kääntyivät hitaasti minua kohden.

• Riku, tulepa katsomaan. Minusta tässä voisi olla jotain.

  Nousin tuoliltani Millan takapiruksi lukemaan jotain kuolemansyyn selvittämiseen liittyvää tutkintamuistiota;

’Joona Laitisen huoneisto epäsiisti, naapurit valittaneet ummehtuneesta hajusta exituksen jälkeen, joka Tivolin mukaan tapahtunut pääsiäisenä, mädäntymisasteen perusteella todennäköisesti joko ensimmäisenä tai toisena pääsiäispäivänä. Asunnossa viitteitä pitkällisestä sekakäytöstä, vainajasta saatu eristettyä näytteitä midatsolaamista, buprenorfiinista ja heroiinista. Todennäköisin kuolinsyy itseaiheutettu yliannostus, pistojälkiä raajoissa ja niveltaipeissa. Vainajassa ei nähtävissä ulkoisen väkivallan merkkejä, käytetty ruisku löytyi sängyn alta n. 40cm vasemmasta käsivarresta. Ruiskun männässä jäämiä heroiinista. Paikalla Pelastuslaitoksen yksikkö 547, partio Kangas/Niinimäki ja Laitisen obduktiosta vastasi siis Tivoli.’

  Milla siirsi kursoria siten, että näytölle ilmestyi vainajan rikoshistoria. Se antoi aivan yhtä lohduttoman kuvan miehen elämästä kuin mitä edellinen selostus kuolemasta. Näpistyksiä, pahoinpitelyjä, huumausainerikoksia ja sokerina pohjalla törkeä pahoinpitely ja kuolemantuottamus. Teonkuvauksessa mainittiin kahden humalaisen välisestä nujakasta, joka johtanut toisen osapuolen kuolemaan. Ymmärsin kysymättäkin, mitä Millan mielessä liikkui. Tekotapa toi mieleen Nordénin ja Lukinmaan muinaisen verityön.

• Okei, kuka tuossa vanhassa jutussa on ollut teejii?

  Millan poskipäät kiristyivät.

• Holappa. Siis muodollisesti. Tämä tapahtui silloin, kun olin vielä Helsingin väkivallassa.

  En yrittänyt peitellä suupielteni leviämistä korvia kohden.

• Eli sinä olit tutkijana?
• Japp.
• Ja nyt alkaa tuntua siltä, että syyttäjän pöydälle meni kevyttä faktaa?

  Kleopatramaiset kasvot kääntyivät puoleeni.

• Muistan Kari Mantilan tapauksen oikein hyvin. Puistolassa oli tapeltu paikallisen lähipubin edessä synkin seurauksin. Ambulanssi korjasi kylmän kropan, meidän partiomme koppasi tuoreelta viinalta höyryävän tekijän. Kävin itse paikalla ottamassa asianmukaiset kuulemiset. Tapauksella ei ollut silminnäkijöitä, sillä surmatyön tekijä eli Joona Laitinen oli poistunut yksin ulos tupakalle.
• Ja mistä tämä Mantila tupsahti siihen paikalle?
• Paikallisjunasta. Oikaisi ostoskeskuksen kautta kotiinsa. Säästi minuutin ja menetti loppuelämänsä.
• Mantila oli siis uhri ja Laitinen tekijä? Siinä näkijä, missä tekijä. Ja sinä laadit kirjelmät tekijän näkemyksiä myötäillen?
• Kaikki materiaali kahlattiin huolellisesti läpi. Syyttäjän eteen päätyivät niin kuulustelupöytäkirjat kuin oikeuslääkärin lausuntokin. Syyttäjä teki niistä omat johtopäätöksensä, joiden antamalla vipuvarrella haettiin tuomiota törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta. Nuija kopautti kolme vuotta kiinteää kakkua. Hovi laski piirun verran alas ja hyvän käytöksen omaava Laitinen istui lopulta puolitoista vuotta.

  Otin puhelimen käteeni.

Tivoli alias Markus Kääriä vastasi välittömästi, kuten hänellä tapana oli. Kytösuontiellä sijaitsevan oikeuslääketieteellisen laitoksen ylilääkäri oli olemukseltaan jopa karumpi kuin mitä hänen ammattinsa edellytti. Miehen naama muistutti kuun pintaa ilman sitä loistoa, jossa maata kiertävä taivaankappale hehkui auringon valoa. Edes hänen äänensä puhelimessa ei vapauttanut kuulijaa rosoiselta mielikuvalta.

• Päivystävä oikeuslääkäri.
• Päivällisiä arvostava tutkijanrenttu.
• Rikuko se siellä? Kuulostat hengästyneeltä. Oletko juuri kavunnut portaita ylimpään kerrokseen? Suosittelin sinulle ikäkausitarkastusta.
• Mielisit tähystää eturauhastani työntämällä fingerisi takalistooni? No, unohdetaan arkiset fantasiat ja siirrytään työasioihin.

  Langan toisesta päästä kuului näppäimistön nakutusta.

• Kenestä me puhumme?
• Joona Laitisesta.
• Mitä hänestä?
• Yliannostus vai tahallisesti ylitetty annostus?

Tivoli huokaisi luuriinsa.

• Mitä väliä? Addikti kohtasi polkunsa pään.
• Me tämän Milla Fagerströmin kanssa epäilemme ulkopuolista tekijää.
• Siinähän epäilette. Kroppa oli kuin neulatyyny ja vielä mädäntynyt sellainen. Siitä oli seulottavissa monenlaista päihdettä, heroiinia jopa yli odotusten.
• Kuinka paljon ylitse?
• Normikäyttäjä piikittää kerralla ainoastaan sen verran, että saavuttaa miellyttävän euforian. Laitinen oli päättänyt vetää varastoon hieman runsaammalla kädellä, mikä oli aiheuttanut välittömän nukahtamisen. Harmi kyllä, aineen vaikutuksiin kuuluu se, että reporanka Nukkumatti ikään kuin unohtaa hengittää. Näitä sattuu ja tapahtuu.

  Lausuin oman mielipiteeni painottaen jokaista sanaani.

• Sattuu ja tapahtuu. Näitä sattumia ja tapahtumia on kertynyt jo aivan liiaksi. Manan majoille päätyneitä surmaajia, jotka ovat saaneet lyhyen tuomion ja vapauduttuaan vielä lyhyemmän elämänlangan.

Tivoli vihelsi jotain tuttua melodiaa puhelimensa ohitse. Minulta kesti hetken aikaa tunnistaakseni kiusallisen korvamadon.

  Aamu toi, ilta vei.

• Sitä ollaan niin hilpeällä tuulella.
• Kukaan Jamppa Tuomista viheltävä ei ole hilpeällä tuulella. Oulun kultakurkku hallitsi siniset sävelet. Yritetään yhdessä vielä kuulostaa siltä kuin lemmenpari olisi yhdessä ripustautumassa jeesuksenkeinuun.
• Palataan nyt tähän Joona Laitiseen. Näkyikö kropassa ulkoisen väkivallan merkkejä?
• Puhumme rumasta raadosta. Ja samalla lajityypillisestä. Vainaja tuotiin obduktiopöydälle yliannostuksen ottaneena sekatyömiehenä, jonka mädäntyminen oli päässyt jo hyvään vauhtiin. Minäkin olen vain viranomainen. Löysin kalmosta kaiken oleellisen, joka tuki esitutkintaa.
• Mitä ihmeen esitutkintaa?

  Tivoli kuulosti närkästyneeltä.

• Partion suorittamaa. Kokeneet poliisimiehet osaavat kyllä erottaa turman surmasta.
• No, jaa. Tämä kyseinen tutkinta kuulostaa haaksirikkoon ajautuneen laivan ankkurilta, jonka kaikki lenkit ovat olleet yhtä heikosti taottuja. Mutta kiitos valaisevista tiedoista.

Suljin puhelun ja yritin saada aikaan hymyntapaisen katsoessani Millan odottavaa ilmettä.

• Saatat olla oikeassa arvailuissasi. Nyt meidän varmaan pitäisi kahlata Rikosnetistä kaikki postaukset liittyen Kari Mantilan kuolemaan.

  Millan oli helppo hymyillä takaisin.

• Ei pidä. Olen tehnyt sen jo.

                                                          ***          

  Kuninkaantammen upouusi asuinalue oli heräämässä ensimmäiseen kevääseensä. Varhaisimmat muuttolinnuista aloittelivat jo lauluaan viestittääkseen reviirivaltauksistaan uusille tulijoille. Puolivillaisena lintuharrastajana erotin peipon, punarinnan ja sepelkyyhkyn äänet muiden serenadien seasta.

  Poljin savukkeen maahan ja hakeuduin oikean rappukäytävän suojiin. Hissi nosti minut haluamaani kerrokseen. En ehtinyt soittaa ovikelloa, kun uksi jo aukaistiin. Henri Airaksinen oli pukeutunut harmaaseen oloasuun ja hänen poskipäiltään erottui ilkikurinen virne.

• Mihin sinä jätit sen paremman puoliskosi?
• Meillä pitää kiirettä tutkinnan edistyessä.  Milla tutkii parhaillaan erään Puistolasta löydetyn vainajan viimeisten päivien vaiheita. Ottaa lausuntoja naapureilta ja tuttavilta. Vaan eipä ole sinullakaan daamiseuraa talossa.

  Henri viittoi minut sisään ja sulki oven perässään. Hän osoitti sohvakaluston suuntaan ja istuutui omalle nojatuolilleen asettaen kätensä ristiin polvensa päälle.

• Anitan aikataulu oli tukossa. Mutta kyllä minäkin osaa kertoa kaiken oleellisen. Teillä oli jokin uusi tapaus suurennuslasin alla?
• Pitää paikkansa. Tämä Puistolan kalmo on nimeltään Joona Laitinen. Pikkurikollinen, joka oli istunut lyhyen tuomion miestaposta.

  Henrin katse kertoi hänen olevan kartalla.

• Ruma juttu, josta lankesi lievä kakku. Laitinen oli baarissa vietetyn illan mittaan retostellut hakkaavansa jonkun pahanpäiväisesti. Kukaan ei ollut uskaltanut lähteä hänen seurakseen tupakalle, ettei olisi joutunut itse nyrkkeilysäkiksi.
• Joten sellaiseksi päätyi täysin ulkopuolinen henkilö?
• Kari Mantila oli veistetty aivan eri puusta kuin tämä Laitinen. Mantila työskenteli kondiittorina pienessä leipomossa vaivaten piirastaikinaa pehmeillä käsillään. Hänellä oli vaimo, lapsi ja koira, jotka kaikki kolme saivat säännöllistä rapsutusta hellistä käsistä. Ne osasivat rakastaa, toisin kuin Laitisen kädet. Se ei ollut mikään reilu ottelu. Kari Mantila joutui yllätetyksi ja piestyksi. Maassa avuttomana maatessaan hän otti vastaan rajuja potkuja, jotka johtivat verenpurkauksiin ja kivuliaaseen kuolemaan. Hänen ainoa syntinsä oli korkea humalatila, joka avitti oikeusoppineet hakemaan tekijälle lievää tuomiota.

 En jaksanut enää esittää tyhmää.

• Kaikki tuo on tuttua teidän omilta sivuiltanne. Olette hehkuttaneet Laitisen syyllisyyttä, kuten teitte myös Nordénin ja Lukinmaan kanssa. Nyt nuo kaikki kolme murhamiestä ovat manan majoilla. Helpottaako?

  Henri Airaksinen myhäili sisäänpäin.

• Viestinviejät saavat aina vihat niskoilleen. Don’t shoot me, I’m a only a piano player.
• Pirunpolskaa soittava pianisti. Kai sinä tajuat, mihin olet lukijoitasi lietsonut?
• En tajua. Kerro sinä viisaampana.
• Jakamaan omaa oikeuttaan. Kuulostaa reilulta, vaan sitä se ei ole. Moraalisesti oikeamielinen teko edellyttää oikeamielistä motiivia, tekoa ja seurauksia. Pahaa tehnyt henkilö on ansainnut kiirastulensa, mutta ei pyövelikseen toista samankaltaista paatunutta rikollista.

  Henrin aristokraattisille kasvoille nousi tuttu hymy. Ylimielinen, ilkikurinen ja ärsyttävä.

• Tulitko tänne asti paheksumaan Rikosnetin kirjoituksia, vai oliko sinulla joku muukin syy vierailuusi?
• Rikokseen yllyttämisestä on kirjattu oma lakipykälänsä. Se, joka tahallaan taivuttaa toisen henkilön rikokseen tai sellaisen yritykseen, on tuomittava yllytyksestä rikokseen aivan kuten tekijäkin.
• Laissa on paljon kuolleita kirjaimia.
• Niinkö luulet?

  Henri Airaksinen levitteli käsiään.

• No, teidän pitää haastaa kaikki meidän sivuillemme kirjoittaneet. Vuosien mittaan nimimerkkejä on kertynyt tuhatmäärin.
• Meitä ei kiinnosta satunnaisten nettiraapustelijoiden näkemykset. Olemme keskittyneet niihin harvoihin, jotka ovat onnistuneet peittämään jälkensä vpn-palvelun tai tor-verkon avulla. Heitä on sivuillanne käynyt vain kourallinen. Erikoinen yhteensattuma piilee siinä, että te olette poistaneet kovalla kädellä juuri näitä salaperäisten vierailijoiden kirjoituksia.
• Mitä erikoista siinä on? Puskista huudetaan suulla suuremmalla ja me karsimme juuri niitä mädimpiä oksia.

  Nyt oli minun vuoroni hymyillä.

• Sen teette, mutta aina viiveellä. Annatte pahan muhia muutaman päivän, jotta se varmasti leviäisi yleiseen tietoon. Rikosnetin lukijat saavat perusteelliset tiedot julmista teoista ja lievistä tuomiosta. Kauniiksi lopuksi näissä kirjoituksissa valaistaan sopivassa määrin tekijöiden nykyisistä taustatiedoista. Melkein voisi kuvitella, että teillä on jossain jemmassa laite, josta nuo kaikki kirjoitukset ovat peräisin. Mikäli sellainen läppäri löytyisi, niin siitä varmaan löytyisi asianmukainen vpn-palvelu.

  Henrin ilmeestä oli hävinnyt hilpeys.

• Onko sinulla kotietsintälupaa?
• Saan sen puhelimitse varttitunnissa. Samassa ajassa kuin tänne saapuu tekniikan väki valkoisine hanskoineen.

  Välillemme nousi hiljaisuuden näkymätön muuri.

Henri Airaksinen tuijotti pöytälevyä kunnioitettavalla hartaudella. Tarkkaavainen silmäpari nousi pöytälevyn tasalta tiiviiseen katsekontaktiin omien iiriksieni kanssa.

• Muistat varmaan teidän ensikäyntinne täällä. Se merkitsi meille hyvin paljon. Anita ja minä elämme kai jossain rinnakkaistodellisuudessa näitä murhia vatvoessamme. Me olemme pelkkä virtuaalinen versio teistä kahdesta, pelkkiä bändäreitä.

  Oli minun vuoroni hakea uusia ideoita tiikkipuun pinnalta.

• Vaatimattomuus ei pue sinua. Olet älykäs, itsevarma ja analyyttinen ja tiedät sen. Kaltaisesi persoona ei milloinkaan anelisi nimmareita tai selfieitä. Rikosnetti on sinun oma nukketeatterisi, jossa esität hyvin näkymätöntä roolia. Vetelet naruja kulissien takana.

  Huokaus oli miltei äänetön, mutta Henri ei peitellyt sitä.

• Aluksi Rikoskanava oli meille pelkkä kanava, jossa saimme esiteltyä mieltä kiehtovia rikostapauksia. Tiesimme niiden vetoavan kansan uteliaisuuteen. Hyvin pian Rikosnetistä tuli varteenotettava kilpailija Murhafoorumille. Ehkä liian pian, sillä meihin taisi iskeä vauhtisokeus.

  Kurtistin kulmiani.

• Voisitko täsmentää tuota määritelmää?
• Kirjoituksia saapui tulvimalla. Tulvat estetään rakentamalla patoja. Aloimme lokeroida viestejä sen mukaan, millaisen vaikutuksen ne saivat aikaan. Tylsät jorinat vedettiin vessanpöntöstä alas, mieltä kiihottavat kirjoitukset nostettiin kepinnokkaan.
• Kuten se silminnäkijäkuvaus Anssi Tuomiston viimeisestä illasta?
• Se oli täysin poikkeuksellinen viesti millä tahansa mittapuulla. Sen kirjoittaja oli hyvin syvällä siinä maailmassa, josta hän kertoi. Kukaties jopa osallinen illan tapahtumiin.

  Kohautin olkapäitäni.

• Tai sitten kirjoittajalla oli pelkästään hyvä mielikuvitus.
• Olen kahlannut tuhansia viestejä lävitse. Siinä tekstissä oli ilmaa siipien alla.
• Älä aliarvioi fantasian lentoa. Sitä paitsi tuo kirjoittaja ei herennyt herkuttelemaan Tommi Nordénin kuolemalla, vaan aktivoitui vasta Lukinmaan teloituksen jälkeen.

  Henri Airaksinen katsoi minua haastavasti.

• Syytetäänkö minua murhaan yllyttämisestä? Voisin viettää muutaman yön Pasilan pahnoilla ja raapustaa kokemuksesta originellin päiväkirjan. Uskottavuuteni kipuaisi hetkessä arvoon arvaamattomaan.
• Sitä iloa en sinulle suo. Meidän tekniikka kaappaa tästä hetkestä lukien Rikosnetin sivuston sinun myötäsukaisella avustuksellasi. Odotamme tekijän saapumista areenalle verkot kireällä. Hänellä lienee pakottava tarve avautua Joona Laitisen kuolemasta ja silloin me iskemme. Valjastamme tehtävään legioonallisen it-nörttejä ja kaikki mahdolliset teleoperaattorit. Tällä kerralla kukaan ei pääse livistämään mistään raosta raikkaaseen ulkoilmaan.

                                                               ***

   Pitkä rivi Mercedeksiä hohti huhtikuisen ilta-auringon valossa. Lentokentän lähelle pystytetty tähtimerkkimyymälä veti puoleensa maksukykyisiä mobilisteja, merkkiuskollisia mersumiehiä ja takuuhuoltoa penääviä taksikuskeja.

  Yksi sellainen kaarsi ajokkinsa pihamaalle kiukkuisena kuin ampiainen. Hänen upouusi Mercedeksensä oli osoittautunut kelvottomaksi kulkupeliksi. Kääntyvät sivupeilit olivat jumittuneet paikoilleen, eikä pulmaan ollut järjellistä ratkaisua.

   Vanha mies nousi autostaan nenä tuhisten.

Hän näki edessään myyntiedustajan, jonka pikkutakista erottui vivahdus sinistä. Sama väri toistui tupakansavusta, jota tuo vaaleahiuksinen mies puhalsi kevätiltaan. Silmälasien takana tuikkivat kapeat silmät, joiden sävymaailma oli sekoitus harmaata ja sinistä. Vanha tolppakenraali menetti parhaimman ryhtinsä tiukan katseen puristuksessa.

  Hän ojensi vapisevan kätensä myyntiedustajalle.

• Kaukonen.
• Tuttu mies. Sinulla taitaa olla jokin probleema autosi kanssa?
• No, todellakin on. Peilit ovat viturallaan, kuten näkyy.
• Eikä siihen auta edes painonappi?

  Sen sanottuaan myyntiedustaja kapusi auton ohjaamon, käynnisti virtapiirin ja antoi sormensa hyväillä ovenkahvassa sijaitsevaa katkaisijaa. Kuin noiduttuna peilit palautuivat perinteiseen asentoonsa. Tämä oli noloa vanhalle miehelle, jonka harventuneissa hiuksissa oli pelkkää harmaata, eikä pääkopan sisäpuolikaan loistanut enää vanhaan malliin.

  Myyntiedustaja nousi mersun nahkapenkiltä.

• Laatujärjestelmämme on pettänyt opastuksen osalta. Kun sinulle sattuu seuraava vapaapäivä, niin pistäydy täällä oikein ajan kanssa. Katsotaan läpi kaikki nippelit ja nappelit. Maistuisiko herralle kupillinen kuumaa?

  Iäkäs taksikuski nojasi mietteliäänä autoaan vasten.

• Kiitosta vaan, mutta jos sitten toisella kerralla. Hörpitään mokkaa ja otetaan tuntumaa tähän uuteen menopeliin.
• Näin me teemme. Tapaamisiin!

  Myyntiedustaja katsoi loittonevan Mercedeksen takavaloja.

Höperö vanhus edusti sitä konservatiivisinta asiakassegmenttiä, joka ajaisi mukisematta hautaan teiden johtotähdellään. Nuoremmat sukupolvet asettivat asioita kyseenalaisiksi moninaisilla epäilyksillään. Korvaisiko sähkö perinteiset polttoaineet ja jos korvaisi, niin säilyisikö fossiilista menovettä hörppivän auton arvo ajan rattaissa? Siinä sitä riitti miettimistä. Saapuessaan autokauppaan asiakkailla oli tavallisesti mielipide tästäkin asiasta. Hyvän myyjän tuli nähdä pinnan alle, haistaa vastapuolen päähänpinttymät. Arpaonnen suosiessa automyyjän onnistui ohjata puheensa sille puolelle, jonka asiakas oli itse jo valinnut.

  Myyntiedustaja vilkaisi ympärilleen, käveli talon kulman taakse ja istuutui vanhaan c-mallin pikkumersuun. Eräs asiakas oli tuonut sen aikoinaan Saksasta huokeaan hintaan, kunnes oli päätynyt kokeilemaan laatumerkin todellisia lippulaivoja. Hänelle oli laskettu reilu väliraha, mikä teki vaihtoauton myymisestä kivuliasta. Tuulilasin sisäpuolelle oli teipattu alle kymppitonnin hintalappu, jossa siinäkin oli liiaksi ilmaa.

  Vaaleahiuksinen mies käynnisti auton.

Hän antoi sen käydä pitkään saadakseen sisätilan lämpimäksi ja ikkunat kirkkaiksi.

  Myhäilevä myyntiedustaja ohjasi ajokkinsa kohti Tikkurilaa. Kosla ei ollut kummoinen ajettava, mutta se täytti tehtävänsä. Muutamassa minuutissa auto vei hänet kävelymatkan etäisyydelle Tikkurilan kirjastosta. Myyntiedustaja poimi takapenkiltä muovipussin, joka sisälsi sopivaa rekvisiittaa. Silmälasit vaihtuivat aurinkolaseihin ja pellavahiukset peittyivät kalmansynkkään peruukkiin. Varmemmaksi vakuudeksi hän vetäisi päähänsä lippalakin, jonka etupuolelle oli kirjoitettu Soldiers of Kodin, takapuolelle Kodinturvajoukot.

  Myyntiedustaja kulki puiston poikki ja harppoi portaita pitkin pääovelle kääntyäkseen aulasta vasemmalle musiikkiosastoon. Tiskin takana istuva kirjastovirkailija näytti yhtä friikiltä kuin sisään tallusteleva asiakas. Pälvikaljun koristama päänuppi nyökkäsi tulijalle tervehdyksentapaisen ja miltei huomaamaton kädenliike osoitti sivuhuoneen suuntaan. Se oli varustettu viimeisimmällä tekniikalla, jolla asiakas saattoi sämplätä, masteroida ja kikkailla omien äänitystensä parissa.

  Sellaiselle ei ollut nyt tarvetta.

Peruukkiin pukeutunut pseudoartisti tyytyi avaamaan kirjaston internet-selaimen ja sieltä etsimänsä verkkosivun. Rikosnetin etusivulta hän valitsi kotimaiset rikostapaukset ja Kari Mantilan kuolemasta kertovan keskusteluketjun.

  Hän veti sormikkaat käteensä ja aloitti sormitanssin näppäimistöllä.

  Teksti tuli suoraan sydämestä ja vimmalla.

Nuoruudessani koin olevani vailla tarkoitusta. En haaveillut mistään loistosta tai menestyksestä, jota niin monet muut tuntuivat janoavan. Pikemmin olin kuin jokin Guy de Maupassantin novellihahmo etsimässä helppoa elämää ympärilleni. Vaatimaton asuinsija, nukkavieru morsian ja kaksi paria tähtisilmiä kehtoa koristamassa. Pelkkä kotilieden lämpö ja ihokosketuksen tuoma riemu päivieni rattona.

  No, sitä riemua minulle ei suotu.

Kari Mantila oli minua onnekkaampi. Hänellä oli suuri sydän ja se lämmitti hänen läheisiään. Pehmeillä sormillaan tuo kiltti sokerileipuri vaivasi niin taikinaa, vaimoa, lasta kuin myös koiraansa. Kilttinä ihmisenä hän ei tavannut juhlia kotinsa ulkopuolella.

  Paitsi kerran.

Entiset kondiittoriopiskelijat tapasivat kokoontua joka vuosi menneitä muistelemaan. Paikka oli aina se yksi ja sama, kuten myös osallistujat. Eräänä vuonna paikalle saapui hieman yllättäen myös Kari Mantila. Hän ei pitänyt itsestään mitään suurta meteliä, eikä luisuinut raiteiltaan, vaikka juhlajuomia nauttikin. Jopa siinä määrin, että taksi olisi ollut tarpeen, mutta Kari sattui olemaan tarkan markan mies. Hän käytti yksinomaan julkisia liikennevälineitä. Muiden illanvietto oli vielä ylimmillään, kun raitiovaunu vei tunnollisen perheenisän kaupungin keskustaan, josta hänen onnistui tavoittaa oikea paikallisjuna. Matka Puistolaan kesti varttitunnin ja se jäi hänen viimeisekseen.

 Saatan nähdä sieluni silmin tuon pyylevän miehen myhäilemässä humalaista hymyä kanssamatkustajilleen.

Kari Mantila laskeutui portaita alas, hoiperteli kotiaan kohden tietäen pääsevänsä pian paikkaan armahaan. Hän ei ollut siinä mielentilassa, jossa lasketaan evoluution algoritmeja. Kun paviaani näkee herkullisen banaanitertun roikkuvan nukkuvan leijonan pään päällä, niin paviaani puntaroi mielessään eri vaihtoehdot, joita banaanitertun saaminen edellyttää. Pelko vai nälkä? Molemmat näistä voivat koitua paviaanin kuolemaksi. Kari Mantilan kohtaloksi tuli valita lyhin reitti kotiin ostoskeskuksen halki. Kenties hän jossain sisimmissään kavahti mahdollista kohtaamista baarin ulkopuolella notkuvien retkujen kanssa. Mantila oli kuitenkin valintansa tehnyt. Hän valitsi väärin ja kohtasi Joona Laitisen. Siinä kohtaamisessa ei ollut mitään inhimillistä.

  Kunpa olisin ollut paikalla.

Minun vuoroni olla paikalla tuli vasta muutama vuosi myöhemmin. Laitinen oli päässyt vankilasta pois nauttien vapaudestaan täysin siemauksin. Miehelle kelpasi kaikki mahdolliset myrkyt jokaisesta ruumiinaukosta työnnettynä. Niiden lisäksi tuo levoton sielu piikitti itseään kuin olisi ollut ompelukerhon ainoa neulatyyny. Päätin auttaa miestä alamäessä. Hakeuduin hänen seuraansa ja annoin paskiaiselle kunnon tujauksen.

  Mikä parasta, teurasjäte kärsi pitkään kivuliaista kuolemaansa.

Vittuilin sille siinä vieressä, kunnes viikatemies saapui paikalle.

                                                         ***

   Kari Sammalvuo otti oman päätypaikkansa neuvottelutilan pöydässä. Hän napsautti kannettavan tietokoneensa päälle, joka käynnisti samalla seinälle ripustetun taulutelevision.  Pienen hakemisen jälkeen päällikkö löysi haluamansa videoklipin. Se oli kooste kirjastossa vierailleen hiipparin liikkeistä. Kyseessä oli naamioitunut mies, joka kulki määrätietoisin askelin ala-aulasta musiikkiosastolle ja siellä sivuhuoneeseen, jossa oli mahdollista toteuttaa musiikillisia ideoitaan. Mies oli varannut itselleen tilan salanimellä Markku Ohtava. Typerä aliasnimi ei ollut herättänyt virkailijoiden uteliaisuutta puhelimessa, eikä hänen saapuessaan paikalle.

  Olin ottanut bibliofiililtä lausunnon, mutta siitä ei ollut paljon apua. Varaus oli kirjattu kirjaston järjestelmään muutama päivä ennen oudon vierailijan saapumista. Missään vaiheessa kukaan ei ollut tullut kysyneeksi miekkosen kirjastokorttia, sillä sitä ei edellytetty studiotilan käyttöön.

  Päällikkö sulki koneensa.

Hän antoi katseensa kiertää jokaisessa läsnäolijassa.

• Meillä on siis se kaikista haastavin tapaus käsissämme, sarjamurhaaja. Nyt se on sanottu. Kuka meistä ehtii ensimmäisenä vuotamaan tämän tiedon medialle?

  Vapaaehtoisia ei ilmaantunut.

  Sammalvuo nousi tuoliltaan kävelläkseen edestakaisin kuin häkkiin suljettu leijona. Lopulta hän pysähtyi minun kohdalleni.

• Tutkinnanjohtajana Hietalahti voi valaista meitä viimeisistä vaiheista.

  Nostin kahvimukin huulilleni kostuttaakseni kuivunutta kitalakeani.

• Alkuvuodesta me aloitimme tutkinnan Tammiston teloitusmurhasta. Pian ilmeni, että vuotta aiemmin menehtyneen Tommi Nordénin itsemurhaksi luultu tragedia oli mitä ilmeisimmin tapahtunut saman tekijän kädestä. Yhteistä näissä kostomurhissa oli ajankohta, neljästoista päivä joulukuuta. Juuri sama ajankohta, kun Anssi Tuomisto oli kohdannut julman kohtalonsa. Sinä vuonna tuo päivä sattui olemaan kolmas adventtisunnuntai, joten me kutsumme näitä kostoiskuja adventtimurhiksi.

Petänen keskeytti yksinpuheluni.

• Vaikka ei pitäisi. Aluksi luulimme murhaajan kostaneen vain Anssi Tuomiston puolesta, mutta Joona Laitisen surmatyö selvensi asiaa. Nyt on täysin selvää, että kyse on sarjamurhaajasta. Hänen motiivinsa on kostaa niille, jotka ovat saaneet liian lempeitä tuomioita armottomista teoistaan. Mielenkiintoista tässä on se, että murhaaja kommunikoi teoistaan Rikosnetin kautta. Haluatteko kuulla kallonkutistajan näkemyksen tekijän profiilista?

  Kukaan ei pudistanut päätään.

• Tekijällä on voimakas fiksaatio asettua uhrin asemaan. Hän ei piehtaroi murhien rumilla yksityiskohdilla, vaan suree uhrin menetettyä elämää. Tekijällä lienee vahva käsitys siitä, että elämä on ainutkertainen kokemus, jonka riistäminen toiselta ihmiseltä on mitä kammottavin teko. Niinpä hän tiedostanee myös omien murhatöidensä peruuttamattoman luonteen.

Loijas rykäisi kämmeneensä.

• Jospa me vielä kävisimme läpi näitä ulkoisia tunnusmerkkejä?
• Olkoon menneeksi. Kuten valvontakameran kuvista saatoitte havaita, mies on iältään nelikymppinen, hoikka ja hyväryhtinen. Ilmeisen spartalainen luonne. Hän on seurannut ahkerasti Rikosnetin sivuja, sekä kirjoittanut sinne omia kuvauksiaan murhista ja murhatuista. Anssi Tuomiston hänellä täytyy olla jokin side, kun taas Kari Mantilan kohdalla näyttäisi kyseessä olevan pelkkä Rikosnetin kautta saatu kimmoke. Kaikki hänen kirjoituksessaan mainitut seikat kun ovat olleet selvitettävissä pelkästään Rikosnettiä seuraamalla. Tätä tukee sekin yksinkertainen toteamus, ettei Laitista murhattu Kari Mantilan kuolinpäivänä, eli sama kaava ei toistu kuin näissä adventtimurhissa.
• Tai sitten tekijä on kiristämässä tahtiaan. Miten kattavasti tuo kameravalvonta muuten on perattu?

  Milla selasi omia papereitaan.

• Ulko-ovelle, josta hän kääntyi vasemmalle aseman suuntaan. Sen jälkeen miehestä ei ole mitään ruutua. Oletamme hänen tienneen etukäteen kameroiden katvealueen, ja missä on ollut turvallisinta muuttaa omaa habitustaan.

  Sammalvuo katsoi minua kysyvästi.

• Lippalakin, peruukin ja aurinkolasien poistaminen päästä keskellä kirkasta päivää ja vilkasta kävelykatua olisi varmasti herättänyt vastaantulijoiden huomion. Paitsi siinä tapauksessa, jos miehemme  saapui paikalle autolla. Oletteko ehtineet perehtyä alueella liikkuviin ajoneuvoihin?

  Hain jälleen lisävirtaa kahvista.

• Kirjaston läheisyydessä on useita pysäköintialueita ja olemme seuranneet valvontakameroista ajankohtaa, jolloin kohde oli poistunut kirjastosta. Yhdenkään tuulilasin takaa ei erottunut tätä peruukkimiestä, mikä ei tietenkään tarkoita vielä yhtään mitään. Jos hän oli riisunut naamionsa, niin tunnistamisesta ei ole toivoakaan.
• Hyvä on. Tarkoittaako tämä sitä, ettemme jatka valvontakameroiden perkaamista?
• Päinvastoin. Ajatellaanpa kirjaston sijaintia. Sen takana on rautatie, eli tekijän todennäköinen reitti on ollut saapua ja poistua Kielotien kautta. Siinä tapauksessa hänellä on ollut kaksi eri reittivaihtoehtoa. Niiden varrella olevista liikkeistä löytyy kameroita ja aikahaarukka voisi olla vaikka kaksi minuuttia ennen tekijän saapumista kirjastoon, sama myös toiseen suuntaan. Fagerström voisi ottaa kopin tästä.

  Milla nyökkäsi hyväksyvästi ja käänsi katseensa Petäseen.

• Kaikesta päätellen murhaaja pyrkii kommunikoimaan tekojensa taustoista. Oliko sillä psykologilla mitään epäilyksiä tämän asian suhteen?

  Rami vaikutti mietteliäältä.

• Hänestä tekijä saattaa käyttää julkisuutta aiheuttaakseen pelkoa, luoden itsestään vaikutelman eräänlaisena yli-ihmisenä. Mitä hän myös onkin siihen hetkeen saakka, kun me raudoitamme hänen kätensä.
• Ei kuitenkaan siviilissä. Läheisille ihmisille hänen on teeskenneltävä fiksua ja filmaattista jokamiestä, vaikka todellisuudessa onkin brutaali sarjamurhaaja.  Sellainen käy hermojen päälle. Sinnitellä kaapissa, kun ovensaranat huutavat hoosiannaa. Ajan myötä se vain pahenee, ellei kyseessä ole täysi erakko.

  Sammalvuo siveli huolellisesti ajeltua leukaansa.

• Samoja asioita on noussut mieleeni tätä henkilöprofiilia pohtiessani. Jos tuohon uusimpaan kirjoitukseen on uskomista, niin hänellä ei ole perhettä. Etsimme siis yksinäistä sutta, joka ei kuitenkaan ole mikään sosiopaatti. Työskentelee hyvässä ammatissa, tulee ihmisten kanssa toimeen. Verbaalisesti kyvykäs, hallitsee manipuloimisen jalon taidon. Puhumme siis sen ikäisestä miehestä, jolla on jokin kosketuspinta menneisyydessään Tommi Nordénin ja Tero Lukinmaan, eli omien ikätoveriensa kanssa. Hän tuntee hyvin alueet, joilla hänen tiedetään liikkuneen. Kaksi näistä sijaitsee Vantaalla, Tammisto ja Tikkurila. Tästä voisimme päätellä hänen joko asuvan tai työskentelevän Vantaalla. Ehkä jopa molempia.

  Oli minun vuoroni osallistua keskusteluun.

• Lukinmaa työskenteli taksikuskina. Meidän on käytävä läpi niin monta vantaalaista taksikuskia kuin mahdollista. Työmäärä on melkoinen, mutta Itä-Uusimaa ojentaa varmasti auttavan kätensä. Pakaslahden känsäisen kämmenen.

  Sammalvuo näytti mietteliäältä.

• Ihan miten haluat. Tarvitseeko minun painottaa, että kyseinen tutkinta herättää voimallisia mielipiteitä yleisön keskuudessa?
• Ei tarvitse.
• Hyvä. Käärikää siis hihanne ja tuokaa valmiiksi käsiteltyä paistia pitopöytään. Kansa kaipaa lihaa luiden ympärille.

                                                            ***

  Lumivaippa oli peittänyt maan alleen kuin varkain ja kevättä odottava kansa sai jälleen kerran muistutuksen siitä arktisesta leveyspiiristä, jossa Suomenmaa sijaitsi. Avattuani television tunsin lievää vahingoniloa meteorologin selittäessä parhain päin pieleen menneitä ennustuksiaan. Tiesin hänen ammattikuntansa inhoavan tuota sanaa, mutta tuulet puhaltelivat hyvin oikukkaasti kuin kiusatakseen säätieteilijöiden uskoa omiin kykyihinsä.

  Kaadoin mokkaa kuppiin ja avasin tietokoneen.

Kaikesta tieteestä ja teknologiasta huolimatta myös meidän tutkintamme polki paikallaan. Meillä oli käsissämme kolme eri murhaa, joita kaikkia yhdisti sama dilemma. Uhrien teletiedot eivät olleet tuottaneet ainuttakaan johtolankaa. Sarjamurhaaja ei ollut lähestynyt kohteitaan puhelimitse. Kaikki kolme olivat soittaneet ja vastaanottaneet ainoastaan sellaisia puheluja, jotka kuuluivat heidän arkirutiineihinsa. Päihdeongelmaisina Nordén ja Laitinen olivat olleet tekemisissä itsensä kaltaisten sielujen kanssa. Vapisevista ihmisrauniosta ei olisi ollut mihinkään suunnitelmalliseen tekoon, saatikka kirjoittamaan Rikosnettiin kouliintunutta tekstiä. Lukinmaan kohdalla asia oli toisin.

  Sähköposteja kahlatessani huomasin Millan lähettämän liitetiedoston, jossa oli perinpohjainen selvitys Tero Lukinmaan viimeisistä puheluista. Aikahaarukka oli kuukauden mittainen, eivätkä teletiedot aiheuttaneet mitään suurempia hurraahuutoja. Useimmat puhelut olivat käyty oman perheen kesken, eli Katin ja Veetin kanssa. Puhelinmyyjät olivat hekin kantaneet oman kortensa kekoon, mutta nämä dialogit olivat jääneet ymmärrettävän lyhyiksi. Lisäksi oli joitakin yksittäisiä yhteydenottoja päivittäisten asioiden hoitamiseksi. Vakuutusyhtiö, autoliike ja vastaavat instanssit olivat olleet tekemisissä kohdehenkilön kanssa. Lukinmaa oli tarttunut puhelimeensa vain pakottavista syistä.

  Tässä ei ollut minulle mitään uutta, olihan vainajan teletiedot käyty läpi perin pohjin jo Itä-Uudenmaan poliisin toimesta.

  Hetken pohdittuani tartuin itsekin puhelimeen.

• Pakaslahti.
• Niin piti ollakin. Kuinka kulkee?
• Kevättä odotellessa.
• Ja mitä kevään pitäisi tuoda tullessaan?

  Langan toisesta päästä kuului raskasta hengitystä.

• Kati nyt tuossa juputtaa kaikenlaista. Kasviksia ja vissyä tulisi suosia. Ottaa itseään niskasta kiinni, jotta pojalla olisi isänmallia muuallakin kuin mullan alla.
• Hyvä juttu.
• Mikä?
• No, että joku välittää sinusta.
• En nyt välittäisi kuulla asiasta sen enempää. Keski-ikäisenä ja omenavartaloisena tiedän rajalliset mahdollisuuteni muuntua yhdessä yössä rusketusraitojaan esitteleväksi surffaajapojaksi.
• Anna olla. Me perkaamme parhaillaan Lukinmaan teletietoja. Olisiko sinulla sisäpiirin tietoa hänen tuttavapiiristään?

  Pakaslahden kolkko nauru kuulosti pikantilta sekoitukselta katkonaista korahtelua ja matalaa murinaa.

• Katin miesmaku pitää sisällään tietyn prototyypin. Sellaisen, joka puhuu selvin päin kolme sanaa päivässä ja liuottimien siivittämänä jopa kokonaisen lauseen. Tässä minä tervehdin edesmennyttä edeltäjääni.
• Niin varmaan. Jos sinun pitäisi nimetä edes yksi henkilö, jonka kanssa tämä edeltäjäsi vaihtoi ajatuksia, niin kuka se voisi olla?
• Nyt pistit pahan, kuoma hyvä. Taksimiehenä Lukinmaa joutui pakosta kommunikoimaan kyytiläisten kanssa. Olisiko murhaaja ollut niin ovela, että olisi tieten hakeutunut juuri uhrinsa kyytiin?
• Ihan mahdollista. Siinä tapauksessa hänestä olisi jäänyt myös kuva taksin turvakameraan. Sen me olemme käyneet läpi jo monta kertaa, ihan turhaan. Nyt meitä kiinnostaisi tietää, missä Tero Lukinmaa vietti aikaansa silloin, kun hänellä ei ollut pokaa takapenkillä. Oliko hänellä joku kantapaikka, huoltoasema tai kahvila?

  Pakaslahti pohti kysymystä kotvan verran.

• Tammistossa on se Citymarket, jossa me tehdään ruokaostokset. Joskus siellä käydessämme Kati mainitsi Teron viihtyneen Citymarketin aulatiloissa työvuorojensa aikana. Yleensä peliautomaattien ääressä, mutta toisinaan myös kahvion puolella.
• Niinkö? Mistä hän sen niin tarkkaan tiesi?
• Käydessään kaupassa asioimassa. Onhan hänellä silmät päässään. Tai jos ei Katilla, niin jollain naapurin rouvalla. Naiset tapaavat juoruta keskenään.
• Okei. Tapaatko sinä käydä siellä itse ostoksilla?
• Pari kertaa viikossa. Kuinka niin?
• No, jos ottaisit tehtäväksesi jutella kahvion kanta-asiakkaiden kanssa. Esitä niille kuvaa Lukinmaan pärstästä. Jollain voi olla arvokasta tietoa.

  Korviini kantautui epämääräistä puhkumista.

• Katsotaan nyt. Jaksaako tässä enää innostua vanhoilla päivillään?
• Parempi olisi jaksaa, kun olet yhä kruunun leivissä. Sitä paitsi minulla olisi sinulle ihan räätälöity virka-apupyyntö. Kun vaikutat siellä Vantaan suunnalla, niin voisit ottaa tehtäväksi haastatella myös paikallisia taksikuskeja. Otatko tästä jobin itsellesi?

  Kuulin korvissani naksahduksen Pakaslahden avatessa oluttölkkiään.

• Olen otettu ja otankin.

                                                              ***

  Veromies oli vuosisatoja sitten ollut nimitys sille alueelle, joka erotti Helsingin sitä ympäröivistä maalaispitäjistä. Siellä verotettiin kaupunkiin saapuvia maajusseja ottamalla heidän kuormistaan parhaat päältä. Asetelma oli pysynyt muuttumattomana markkinatalouden rattaissa. Helsinkiin mielivät turistit tapasivat majoittua Flamingossa, joka sijaitsi Kehä Kolmosen varrella pitäen sisällään kaiken tarpeellisen lomanviettoa ajatellen. Se, mitä sieltä ei ollut saatavilla, löytyi viereisestä Jumbon kauppakeskuksesta. Paikalliset hypermarketit olivat tulleet itsellenikin tutuiksi, kun ne sattuivat sijaitsemaan työmatkani varrella.

 Tällä kertaa ajoin kauppakeskuksen ohitse Keikarinkujalle, jossa asui muuan Sampo Tähtinen. Autokauppias, naistenmies ja ikisinkku. Viimeinen määritelmä ontui siinä mielessä, että Sammolla tapasi olla naissuhteita kuin eri vuodenaikoja. Talvi edusti mennyttä rakkautta, jonka lumi ja jää olivat peittäneet jo alleen. Syksy taas sitä epätoivoista nautaa, joka edelleen lähetti niitä syyllistäviä tekstiviestejään. Kesä tarkoitti nykyistä daamia, joka oli bright and bon vivant. Siis aivan mahtava kumppani lenkkipoluille, puhumattakaan nyt treenien jälkeisistä lätkytyksistä saunan alalauteilla. Viimeisin, eikä suinkaan vähäisin oli Neiti Kevät, lupaus tulevista nautinnoista naisen smaragdinvihreissä silmissä. Hartaan postimerkkeilijän tavoin Sampo arvosti eniten sitä harvinaisuutta, joka ei ollut vielä päätynyt hänen pinsettiensä väliin.  Ja sen tehdäkseen hän sukelsi yhä uudelleen altaan syvään päähän suljetuin silmin ja avoimin mielin.

  Löydettyäni vapaan pysäköintiruudun kipusin portaita ylimpään kerrokseen. Herra Tähtisen mielestä hissejä käyttivät ainoastaan liikuntarajoitteiset, hekin yleensä siksi, etteivät olleet pitäneet huolta itsestään. Painettuani ovikelloa kohtasin ystävällisesti virnuilevan autokauppiaan, joka ohjasi minut eteiseen riisumaan kenkiäni.

• Riku, vanha kärppä. Vieläkö ne pitävät sinua poliisivoimissa?
• Miksi eivät pitäisi?
• Niin, miksipä eivät. Sinähän olet iän myötä alkanut muistuttaa komisario Beckiä. Tai pikemminkin sitä parvekenaapuria. Maistuisiko sinulle muuten huurteinen bisse?
• Jos ei tällä kertaa. Sinulle näyttää maistuneen.

  Sampo kiiruhti keittiösyvennykseen kahvinkeittopuuhiin. Huomasin pöydällä tyhjennettyjä oluttölkkejä ja pari pesemätöntä juomalasia. Niiden takana näkyi antiikkipylvästä muistuttava pullo, Tsantali ouzo. Tunsin tisleen ja tiesin sen toimivan etenkin kolajuomien kanssa.

  Sampo osasi rekisteröidä tarkan katseeni.

• Herranjestas, onko täällä nautittu olutta ja väkijuomia? Olisinko minä sortunut juopottelun syntiin?
• Isäntä tekee, minkä parhaakseen näkee. Minulle tuo kahvi edustaa sitä parhautta.

  Otin lempipaikkani sohvakalustosta lupaa kysymättä.

Lyhyt silmäys keittiösyvennyksellä varustettuun yksiöön kertoi kaiken olevan ennallaan. Sosiaalisesti levoton sielu arvosti ulkonaista harmoniaa. Maisemataulu ja sen alapuolella oleva taulu-tv olivat piskuisen asunnon keskipisteitä ovaalinmuotoisen lasipöydän ohessa. Lattiaa koristi matto, joka jäljitteli persialaista käsinkudottua taidonnäytettä olematta sitä. Televisio suolsi jotakin reality-sarjaa, jossa vähäpukeiset ja runsaasti tatuoidut julkkistyrkyt kisasivat keskenään autiosaaren hiekkarannalla.

  Sampo kantoi lasipöydälle kaksi kahvikuppia.

Oman kuppinsa viereen hän kolautti pikarillisen calvadosia.

• Vinoviettisten eli teikäläisten konjakkia, mutta menköön. Vedin tänään köyhän miehen triathlonin ja kuupallisen löylyvettä siihen päälle. Illalla pitäisi käydä muutama ravitsemusliike läpi, jos radalta löytyisi joku pumppaamista kaipaava mummo.
• Köyhän miehen triathlonin?

  Sampo kolisteli kahvikuppiaan omaani vasten.

• Tunti kevyttä hölköttelyä ja rapiat sata leuanvetoa. Eivät ne mitään tyylipuhtaita vetoja olleet, mutta kevättä kohden mennään ja kuntoa kohennetaan. Pesää on kohta tarjolla joka ilmansuunnalta, pitäisi kai hommata kutrien koristeeksi sellainen aito neljäntuulenhattu. Tämä ei tietenkään koske sinua, avioliittoon vihittyä miestä.
• Vaimo panostaa uraansa, kuten teen minäkin. Heinillä on nykyään hyvä pesti Alkossa ja meillä on kaksi yhteistä lasta. Ei valittamista.
• Kenelläpä olisi? Ja kun oikein intohimolla jatkat sitä vaimosi uraan panostamista, niin tuota pikaa te löydätte itsenne lestadiolaisten suviseuroilta.

  Oli korkea aika vaihtaa puheenaihetta.

• Sinä kauppaat mersuja. Asiakkaittesi joukosta löytyy varmasti myös ammattiautoilijoita?
• Vehon helppoheikkinä vastaukseni on kyllä.

  Otin taskustani passikuvan, josta erottuivat Tero Lukinmaan vakavat kasvot.

• Näyttääkö tämä mies yhtään tutulta?
• Odotas hetki. No joo, kaikki tolppatoteemit ovat tuon näköisiä, vahanaamaisia tuulilasin tuijottajia. Paitsi ne paahtavan auringon alla kamelia taluttaneet uussuomalaiset.
• Pystyt parempaan.

  Sampo otti pikarista muutaman helmen jaloa omppujuomaa.

• Millä kalustolla tämä herra kuljettaa pokiaan?
• Kuljetti. Hänet murhattiin viime joulukuussa, mutta siihen asti hän ajoi Messerschmittillä, teidän liikkeestänne ostetulla sellaisella. Voisit tiedustella, jos tämä Lukinmaa olisi jollekin teidän myyjällenne tai asiakkaallenne tuttu mies.

  Sampo laski pikarinsa takaisin lasipöydälle.

• Tuota noin. Kun tällä Lukinmaalla on ollut meiltä ostettu auto, niin silloin hänellä on täytynyt olla myös huoltosopimus Vehon kanssa. Toisin sanoen yhteishenkilö, jolle hän on voinut soittaa auton huoltoon liittyvissä asioissa. Sinun tarvitsee vain marssia liikkeeseen sisälle ja etsiä oikea automyyjä käsiisi.
• Been there, done that.
• Mikä siis on ongelma?

Mietin itsekin samaa asiaa.

• Sanotaan nyt vaikka niin, että auton myynyt henkilö meni kipsiin, kun ehdotin hänelle pientä tarkkailutehtävää. Se kun ei kuulemma palvele yrityksen etua, ei edusta hänen käsitystään hyvästä asiakaspalvelusta.
• Jestas sentään, millaisia puusilmiä on päässyt rekrytointisiivilän läpi. No, mitä tietoja tästä kuolleesta ja kuopatusta suharista pitäisi saada irrotettua?
• Kaveri eli koteloitunutta elämää. Neljäntuulenhattu oli jäänyt naulakkoon. Autoilijana hän kenties haki juttuseuraa siitä liikkeestä, josta oli kieselinsä hankkinut. Olisi mielenkiintoista tietää, pitikö Lukinmaa johonkin yhteyttä ja jos piti, niin mitä hänestä tiedettiin. Kaikki mitä tapahtui joulukuussa, kuumottaa aivan erityisesti.

  Sampo näytti ymmärtävän asiani.

• Okei, mikäpäs siinä. Pidän silmät ja korvat auki. Pidä sinäkin piikki auki, kun joskus satumme samaan soittoruokalaan.

                                                               ***

  Myyntiedustaja puhalsi savua huulien välistä avaten samalla parvekelasia. Raittiina ja perheettömänä hän koki vapaat lauantait pitkästyttäviksi päiviksi. Oli asioita, jotka eivät olleet hänen juttujaan. Televisioviihde, shoppailu ja sauvakävely olivat sen listan kärjessä. Eikä huhtikuisessa räntäsohjossa huvittanut ajaa edes viikonlopuksi mökille, vaikka sielu sinne kaipasikin.

  Hän oli juuri karistamaisillaan viimeiset tuhkat lasiseen tuhkakuppiinsa, kun liikenneympyrän toisella puolella olevan talon parvekkeelle saapasteli sisätiloista kaksi mieshenkilöä. Toinen heistä sytytti savukkeen ojentaen rasiaa vierustoverilleen, joka pudisteli päätänsä. Silmälasiensa takaa tapahtumia tarkkaileva myyntimies osasi tehdä nopean johtopäätöksen siitä, että tupakoiva mies oli vieras ja savuton taasen isäntä. Jos asia olisi ollut päinvastoin, hän olisi kyllä tunnistanut naapuritalon kessuttelijan.

  Jokin käsittämätön intuitio sai myyntiedustajan istumaan styroksipakin päälle ollakseen paremmassa näkösuojassa. Varmemmaksi vakuudeksi hän kaivoi uuden savukkeen sivutaskustaan. Etäisyyttä vastapäiseen kerrostaloon oli riittävästi, mutta havaintoja saattoi tehdä molempiin suuntiin. Parivaljakon hoikemmassa miehessä oli jotakin etäisesti tuttua puolipitkine hiuksineen ja elehtivine kädenliikkeineen. Niinpä tietysti! Sampo Tähtinen, jonka suu kävi taukoamatta. Ei ihan turha ominaisuus, kun miehen ammatti piti sisällään hintavien autojen kauppaamista.

  Katsoessaan suupaltin tupakoivaa vierasta myyntiedustaja tunsi kuin hänen sisäänsä olisi kaadettu mustaa, jääkylmää nestettä.

Nuo kasvot olivat tulleet tutuiksi harrasteessa, johon kuului vakavat väkivaltarikokset. Vastapäätä tuprutteleva sänkihiuksinen mies ei ollut enempää eikä vähempää kuin itse Riku Hietalahti. Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja, jonka ilmestyminen maisematauluun oli merkinnyt monelle murhamiehelle pitkäkestoista kalterirusketusta.

  Myyntiedustaja terästi paitsi katseensa, myös ajatuksena.

Hän ei välttämättä ollut tarkkailun alla. Mikään noiden kahden miehen elekielessä ei antanut osviittaa siitä, että he olisivat huomanneet hänet. Toinen oli autokauppias, toinen poliisi. Teatteritaustaa heillä ei ollut. Ehkä kyseessä oli sittenkin vain sattuma. Kundit tunsivat toisensa jostain syystä ja chillailivat siinä parhaillaan lauantain ratoksi. Ainakin niin sopi toivoa.

  Myyntiedustaja pyyhki kelmeän hien otsaltaan ja siirtyi syvässä kumarassa olohuoneen puolelle. Oven suljettuaan hän riensi hakemaan eteisen yläkaapista Leican kattoprismakiikarit. Säädettyään sälekaihtimet alaviistoon hän pystyi seuraamaan vastapäisen parvekkeen tapahtumia. Kaikki oli ennallaan, miehet keskustelivat keskenään leppoisaan sävyyn. Lopulta Hietalahti tumppasi tupakan kengänpohjaansa vasten ja neppasi sen huolettomasti parvekkeelta alas.

  Miehet poistuivat ovesta asunnon sisäpuolelle.

Vaara oli ohi, vitutus ei. Ihmeellisiä asioita tapahtui juuri silloin, kun niitä vähiten osasi odottaa. Hän oli suunnitellut alusta alkaen kaiken viimeistä piirtoa myöten, mutta siinä matkassa ei ollut onnea mukana. Nordénin ripustaminen narunjatkeeksi oli sujunut kuin tanssi, jopa liiankin kanssa. Kuolinsyyksi oli kirjattu itsemurha. Totta toinen puoli, se jälkimmäinen. Siirryttyään yhdestä paikasta toiseen, eli Pihlajanmäestä Kartanokoskelle, hän oli kohdannut yllättäen eteen vedetyt verhot ja pimennetyn asunnon. Lukinmaat olivat päättäneet viettää adventtimurhan vuosipäivää sukulaisissa tai jossain kylpylässä. Kotona he eivät kuitenkaan olleet.

  Idea identtisistä adventtimurhista piti venyttää seuraavalle vuodelle.

Jos hyviä puolia piti hakemalla hakea, niin Lukinmaan lasauttaminen hengiltä sai siipiensä alle kokonaisen vuoden kestäneen pohjatyön.  

  Ja taas kaiken piti kääntyä ylösalaisin.

Poliisivoimat eivät olleet osanneet yhdistää hänen kättensä töitä. Sen sijaan Kartanokoskelle oli ilmestynyt pyylevä rikostutkija, jonka otsalta valui hikikarpaloita jo miehen astuessa autostaan ylös. Kaikista maailman uroksista juuri tämä ihratiinu hurmasi Lukinmaan tuoreen leskirouvan. Myyntiedustajan itse laatimassa käsikirjoituksessa hän olisi juonut piripintaisen koston maljan pohjaan asti ottamalla rakkaakseen leskivaimon ja maannut tämän kanssa vainajan maatuessa kirkkomaalla.

  Pahinta kaikessa oli se, ettei kukaan älynnyt puhua sarjamurhaajasta.

Hänen piti tehdä se ihan itse, kirjoittaa viestinsä Rikosnettiin. Poliisi oli tilanteen tasalla ja sivusto alistettiin nopeasti sensuurin kouriin. Kaikille mielenkiintoisille viesteille kävi kuten laulussa Return to sender.

  Ne palautettiin bittiavaruuteen.

Oli ollut pakko kiristää ruuvia myötäpäivään. Myyntiedustaja löysi Rikosnetistä kolmannen kohteensa. Luettuaan kaiken mahdollisen Kari Mantilan julmasta kohtalosta hän varmistui olevansa oikeilla jäljillä. Joona Laitisen profiili tuli niistä koko lailla kirkkaaksi.

 Kokovartalokyrpä.

Typerä sekakäyttäjä, joka kuvitteli olevansa oikeutettu purkamaan omaa surkeuttansa muita mukiloimalla. Sellaisen surkimuksen murhaaminen ei vaatinut kummempaa mielikuvitusta. Myyntiedustaja oli seurannut kohdettaan parin päivän ajan, kunnes painoi tämän naarmuista ovikelloa. Hän ui törkyisen läävän sisäpuolelle esittäen hyvää haltijaa. Se teki toivotun vaikutuksen typerykseen. Tai jos ei tulija itsessään, niin ainakin seitsemän kasipalloa painopakkauksessaan.  Rotankolon asukas suorastaan veti yllätysvieraansa oven sisäpuolelle. Tietysti häntä kiinnostivat uuden lähiödiilerin tarjoamat ilmaiset maistiaiset.

  Joona Laitinen murskasi kokemuksen tuomalla tarkkuudella Subutex-tabletin ja liuotti siitä neljänneksen kuumaan veteen.

Keittiön kaapista löytyivät tarvittavat tykötarpeet. Innokas addikti kääri hihansa ylös kuin olisi valmistautunut tukinuittoon ja ohikiitävän hetken ajan, hien noruessa otsaltaan hänestä huokui jopa tiettyä miehekkyyttä. Vaikutelma häipyi kiristysremmin ja injektioneulan myötä. Buprenorfiini imeytyi vereen, isäntä vaipui makuuhuoneen sängylle reporankana.

   Yllätysvieras valmisti sillä aikaa keittiössä varsinaisen yllätyspomminsa.

Kuinka paljon puhdasta herskaa tarvittaisiin totaaliseen annokseen? Kolme vai neljä geetä? Myyntiedustaja arvosti tarkkuutta. Jos kalatiskillä asiakas tilasi kolmesataa grammaa mätiä ja rasiaan tungettiin neljäsataa grammaa, niin missä oli kalamestarin ammattiylpeys?

  Hän päätyi kolmeen geehen.

Ruskea jauhe tuoksui vienolta ja viattomalta kuin punainen unikkoniitty.  Myyntiedustaja sulatti roinan ruokalusikassa, upotti piikin nesteeseen ja veti ruiskun männän pohjaan asti vakaalla liikkeellä.

  Laiva oli lastattu kuolemalla.

Hän kulki eteisen kautta makuuhuoneeseen, jossa Laitinen tuijotti tupakansavun tummentamaa kattoaan räkättirastaan silmin.

• Tekeekö tuliaiseni gutaa?

  Laitinen ei vastannut, mutta hänen silmänsä kääntyivät tulijan puoleen.

• Eli tekee. Taidat uskoa vielä joulupukkiin?
• Mitä vittua?
• Soitin ovikelloasi ja esittäydyin sellaiseksi. Ja sinä hölmö uskoit minua.
• Aivan vitun sama, kuka sinä olet.
• Onko ihan todella? Et siis välitä minusta. Etkä ylipäätänsä kenestäkään. Jos sinulla on iso kiukku, muutut uhmaikäiseksi prinssipojaksi, jolle olisi pitänyt antaa heti remmiä. Vaan eipä annettu, sinä kun sait aina kaiken anteeksi. Oletko muuten lukenut sen kirjan?
• Minkä vitun kirjan?
• Antoine de Saint-Exupéryn teoksen, jossa pikkuprinssi vaeltaa planeetalta toiselle etsien elämän tarkoitusta. Mikä se muuten voisi olla, sinun elämäsi tarkoitus?

  Laitisen silmistä erottui terävöitynyt pilkahdus.

• Olet päästäsi sekaisin. Mistä vitun pilleripurkista sinä saatanan mulkero olet ammentanut kaiken tuon hulluutesi?

  Myyntiedustaja otti ruiskun näkyville.

• Siinä sinulla riittäisi miettimistä, mutta voi, voi.
• Lähde vittuun siitä voivottelemasta.
• Tämä on todellakin lähdön hetki molemmille meistä. Tiimalasin hiekka on jo valumassa vyötärön alapuolelle, joten meidän tulee vaihtaa jäähyväiset ennen exitusta. Minulla on sinulle viimeiset terveiset eräältä perheenisältä. Hänellä oli täällä maan päällä hyvää jaettavaksi asti. Ja on sitä minullakin tässä muutama millilitra.

Joona Laitisen kojoottimaisista kasvoista erottui kasvava kauhu. Hän yritti viimeisillä voimillaan nousta makuusijaltaan, mutta turta vartalo ei totellut isäntänsä toiveita. Terävä piikki puhkaisi hänen orvasketensä ja tappava linimentti imeytyi sekunneissa verenkiertoon.

  Joona Laitisen viimeinen näky tästä maailmasta oli silmälasien kehystämä vahingoniloinen katse, joka sai tyydytyksensä sadistisesta nautinnosta.

                                                              ***

 Vaimoni oli jo pitkään muistuttanut minua mahdollisuudesta saapua avecin ominaisuudessa hänen työnantajansa tilaisuuksiin. Yleensä se ei ollut aivan välttämätöntä, nyt oli. Arkadiankadun pääkonttorissa kevättä otettiin vastaan jo ennen vapun tuloa, pääsiäispyhien aikaan. Jos ajankohta oli kaukaa haettu, samaa sopi sanoa myös kinkerien tarjoilusta. Uusi-Seelantilaisen karitsan ja perulaisen parsan kyytipojaksi tarjottiin tasmanialaista valkoviiniä nokkosenlehteä jäljittelevine jälkimakuineen.

  Seurasin tilaisuutta yhtä suurella innostuksella kuin kaalia pureksiva etana. Alkon hallinnollisen henkilöstön ydinmehu oli puristettu lähinnä akateemisista naisista, jotka halusivat ohjata kansaa vastuulliseen kulutukseen painottaen sellaisia käsitteitä kuin laatu ja kohtuullisuus.  

  Näissä kesteissä en ajatellut mainita paheestani tilata hansakauppiaiden tukkureilta omituisen painavia pahvilaatikoita. Ne kun kustansivat kotiovellekin toimitettuna alle puolet Alkon vastaavista hinnoista.

  Huljuttelin valtavankokoista pikaria sieraimieni tuntumassa.

Heinin esimies, jakkuasuinen Stella Koivula, suvaitsi kääntyä puoleeni.

• Taidat olla Riku, Heinin aviosiippa?
• Taidan olla. Ja sinä olet varmaankin Stella?

 Keski-ikäinen madame hymyili lämpimästi.

• Tietomme täsmäävät. Mitä muuten pidät karitsan ja parsan liitosta?
• Käy ja kukkuu. Varsinkin kun pikarissa sattuu olemaan lempijuomaani.
• Katsos vain, onko hapokas ja limettinen riesling sinunkin Akilleen kantapääsi?

  Nyökkäsin esittäen vakavaa sielua.

• Onhan se. Kuten kaikki alkoholi.

Jakkutäti osasi levittää monimielisen idioottihymyn kasvoilleen.

• No, hyvä. Ja hei, oikein viihtyisää iltaa teille molemmille.

 Stella katosi takavasemmalle minun tuijottaessani hänen loittonevaa selkäänsä.

   Heini maistoi omaa juomaansa.

• Yrittäisit edes. Enemmän small talkia ja vähemmän sarkasmia.
• Ainakin täällä riittää virvokkeita ja vaimokkeita.
• Naisiako sinä tulit tänne toljottamaan?
• Vaikea teitä on olla täällä huomaamatta. Rekrytointipolitiikkanne on silmin nähden sukupuolittunutta. Se toinen puoli puuttuu kokonaan.

  Heini kallisti omaa pikariaan.

• Sinusta alkaa paljastua vanhoillisia ajatusmalleja. Pelkäätkö sinä naisten hallinnoimaa organisaatiota?
• Pelkään. Aivan kuten pelkään miesten keskinäistä muniin puhaltelua. Sisäsiittoisuus on mahoa, siitä ei voi seurata mitään hedelmällistä.
• Puhu vain omasta puolestasi. Sinullahan on niin miehinen ammatti, ettei siihen sovi nainen kuin huoraksi tai ruumiiksi. Yleensä vielä samassa paketissa.

  Puhelimeni soitti tuttua soittoääntään.

Kuin rukousvastauksena näytössä luki soittajan nimenä Milla Fagerström.

• Moi, Milla. Olen hieman pahassa paikassa.
• Patologian laitoksella?
• Ei nyt sentään, vaan Heinin työpaikan juhlissa. Voin puhua lyhyesti.
• Kävin läpi niitä taksiautoilijoita. Ei osumia. Kukaan ei tuntenut Tero Lukinmaata.
• Ei kukaan?
• Pari kollegaa, hekin hyvin huonosti. Mutta sieltä Citymarketin kahviosta löysin eläkeläismiehen, joka päivystää kantapöydässään päivät pääksytysten ohikulkijoita tarkkaillen. Lukinmaan pärstä oli hänelle tuttuakin tutumpi. Ukko oli jopa ihmetellyt miehen katoamista myymälän vakioasiakkaiden joukosta, kunnes tunnisti uutisista tutut kasvot. Tämä kun oli notkunut peliautomaattien vaiheilla miltei päivittäin.
• Oliko heille syntynyt mitään kontaktia keskenään?
• Ei ollut.

  Tuijotin ympärilleni typertyneenä.

• Eli tutkinnan kannalta tämä eläkeläinen on pelkkä hupiukko.

  Millan korosti sanojensa jokaista tavua.

• Päinvastoin. Hänellä on jäätävä epäilys siitä, että Lukinmaan kintereillä oli stalkkeri juuri murhapäivän tienoilla.
• Perässähiihtäjä?
• Juuri niin. Mies, joka oli pelaavinaan omaa peliään vilkuillen samalla selkänsä takana pelaavaa Lukinmaata. Kun taksisuhari poistui paikalta, väijy seurasi varjona perässä.
• Kuulostaa tarkastamisen arvoiselta. Sinä voisit käydä läpi Citymarketin valvontakameroita.
• Delegoin tehtävän kiinteistöstä vastaavalle turvafirmalle. Pyysin heitä aloittamaan seulomisen joulukuun neljännentoista päivän perjantaista taaksepäin. Koho tärppäsi saman tien.
• Murhapäivänä?
• Puoli tuntia ennen kuolettavia laukauksia.

  Laskin mielessäni etäisyyksiä ja olosuhteita.

Automatka tavaratalosta urheilukentän laidalle vei viidestä kymmeneen minuuttia. Tekijän olisi pitänyt ehtiä tekemään oman ketunlenkkinsä Tammistonmäen toiselle puolelle jatkaen sieltä kinttupolkuja pitkin murhapaikalle. Siihen olisi tuhriutunut ainakin vartin verran.

   Aikaikkuna täsmäsi kuin nakutettu.

• Onko meillä tekijästä liikkuvaa ruutua?
• Malta pieni hetki, bittivirtaa alkaa tulla ihan kohta.

  Räpelsin luuriani pikarista vapaalla kädelläni.

Eläkeläismiehen kertomus oli pitänyt kutinsa. Tero Lukinmaata jäljesti eriskummallinen miehenkuvatus, jonka pipo oli syvällä päässä ja silmiä peittivät kellertäviksi värjätyt okulaarit, oikein klassiset ampujanlasit. Maskistaan huolimatta miehen siluetti oli helppo yhdistää Tikkurilan kirjastossa patsastelleen hiipparin kanssa. Hänen ryhtinsä oli ylväs, askeleensa määrätietoisia.

  Ne askeleet johdattivat hänet mustan Mercedeksen luokse.

Auton kattoa koristi keltainen valo. Kameran pikselit eivät olleet kyenneet tarkentamaan rekisterinumeroa, saatikka sitten taksinumeroa.

                                                               ***

  Keskusrikospoliisin kanttiinissa tarjottiin uunimakkaraa perunamuusin kera. Lounastarjotinta kantaessani kuvittelin, ettei edes Jokiniemen oopperatalon kyökkiväki kykenisi pilaamaan niin simppeliä reseptiä.

  Sain todeta erehtyneeni jälleen kerran.

Sammalvuo siirsi haarukalla kyrsänsiivuja servietin alle piiloon ja Petänen manasi tulikivenkatkuisia loitsuja yksisarvinen otsallaan. Milla oli kaukaa viisaasti koonnut salaattipöydältä itselleen värikkään annoksen, jota ryyditti kaksi grahamsämpylää. Sammalvuo johti keskustelua, kuten aina.

• En ole ihan varma siitä ideastasi.
• Se on toimiva lähestymistapa, usko pois. Tämä ystäväni on uniikki laatuaan, osaa uida lähimmäisen liiveihin.

Petänen hörähti nauramaan.

• Ainakin rintaliiveihin.
• Sitäkin. Hyvä myyntiedustaja myy ensin itsensä ja sitten tuotteensa. Sampo Tähtisestä puhuttaessa tuota lahjaa hyödynnetään eittämättä myös leipätyön ulkopuolella.

  Sammalvuo vilkaisi Millaa sivusilmällä leukaansa hieroen.

• Hänellä on siis heikkous naisiin, mutta ohitetaan se probleema. Miten ajattelit edetä asian suhteen?
• Lyödään faktat pöydälle. Meillä on kuvamateriaalia naamioituneesta tekijästä, eli tiedämme habituksen, ryhdin, kävelytyylin ja niin edelleen. Melko varmasti voidaan olettaa hänet nelikymppiseksi taksikuskiksi, joka saattaa asua Vantaalla ja asioida Veho Airportissa. Allaan hänellä oli murhapäivänä musta e-sarjan Mercedes. Ehkä on edelleen.
• Tuo on selvää. Mutta miksi käyttäisimme ulkopuolista täkyä?
• Veho Airportissa käy päivittäin satoja asiakkaita, monet heistä ovat taksikuskeja. Ammattilainen tunnistaa ammattilaisen. Jos laitamme sinne Petäsen päivystämään, niin hänelle nauravat aidanseipäätkin. Kaikki tunnistavat poliisimiehen jo pelkästä aataminomenasta.

Ramia vertaus ei naurattanut ollenkaan.

• Otatko sinä vastuun, jos tämä kultamunasi munii kaiken?

  Sammalvuo rykäisi serviettiinsä.

• Vastuu tästä operaatiosta kuuluu yksinomaan minulle. Me tutkimme rikoskokonaisuutta, josta kansankielellä kutsutaan sarjamurhaksi. Aikaa on niukasti, tekemistä paljon. Kaikki oikopolut kannattaa kokeilla.
• Kokeilla vaikka kepillä jäätä?

  Halusin osoittaa tukea esimieheni siunaamalle päätökselle.

• Parempi sekin kuin odottaa kevään sulattavan jään.

  Sammalvuo nyökkäsi kuin huomaamatta.

•  Meidän kannaltamme oleellisinta on se, että myyrä on sisäpuolella.

Milla katosi minua arvioivasti.

• Voisithan se olla sinäkin. Olisit hyvä siinä roolissa.
• Niin olisin. Sampo vain on minua parempi, paras mahdollinen.
• Ei kuitenkaan viranomainen.

  Kohautin olkapäitäni.

• Etsimme aktiivista sarjamurhaajaa, emme omenavarasta. Sääntöjä tutkiessamme meidän kannattaa jättää lukulasit piirongin lipastoon.

 Sammalvuo nosti tarjottimensa pöydältä ja me seurasimme esimiehemme esimerkkiä. Aterintähteet päätyivät laskiämpäriin kuin pisteenä kehnoon lounaskokemukseen. Laskin mielessäni hinnan sille, että joku olisi tehnyt toimituksen meidän puolestamme.  

  Se olisi ollut sen arvoista.

Päällikkö astui hissiin meidän muiden hakeutuessa ulos tupakoimaan.

Petänen sytytti pikkusikarinsa, minä tarjosin Millalle kevyeksi mainitun Marlboroughin herttuan. Sininen savu leijui koleassa ilmanalassa, jossa oli jo hienoinen häivähdys saapuvaa kevättä.

  Sellaista oli turha hakea Ramin kasvoilta.

• Et onnistunut vakuuttamaan minua.
• En. Eikä minun edes tarvitse.
• Otan kopin tuosta asenteestasi, osaan itsekin olla koppava kloppi. En kuitenkaan paukuttele sillä henkseleitäni.

  Milla tulkitsi olevansa keskellä kukkotappelua, mikä oli oikea tulkinta.

• Annetaan Rikun kaverille mahdollisuus. Saanko muuten kysyä, mitä hän itse kostuu tästä mahdollisuudesta?

  Kysymys vaati muutaman henkosen Jean Nicotin amerikanterveisiä.

• Kunpa tietäisin. Sampo on seikkailija, jolla riittää sankaritarinoita yöllisistä urotöistä. Olisiko tämä sitten sellainen uusi sulka päälaelle, oikea riikinkukon pyrstösulka?
• Kuinka niin?
• Sellaista pelimiestä ei ole vielä keksittykään, joka ei lämmittelisi hiipuneen nuotion hiilloksien ääressä. Sampo tapaa kertoa aina uusimmista valloituksistaan. Miksi ei myös ansioistaan sarjamurhaajan jahtaamisessa?
• Toisin sanoen ulkoistamme peitetoiminnan narsistille, joka palaa halusta laverrella kaikki salaisuudet ensimmäiselle vastaantulijalle.
• Kaikella on hintansa, paitsi tämän tutkinnan kohdalla. Sen kohdalla mitään hintalappua ei ole olemassa.

                                                              ***

  Myyntiedustaja tunsi itsensä virkeämmäksi kuin pitkään aikaan. Salojensaarilla vietetty viikonloppu oli tehnyt tehtävänsä. Naavakuusien hallitsemissa havumetsissä samoilu tuntui kipuiluna pohkeissa ja hymynkareena suupielissä. Luodikon tähtäimeen oli sattunut riekko, pohjoinen vieras. Sellaista ei sopisi ampua, reviiriään levittänyttä. Satakunnan erämaat vetivät puoleensa lajeja, joita oli vainottu omilla asuinalueillaan, jolloin ne ottivat suunnakseen etelän. Pohjanmaan lakeuksilta lentäneet yksilöt löysivät havupuiden saartamat nevat, joita koristivat rahkasammal ja suopursu. Täällä niiden oli turvallista olla.

  Täällä oli pienen pojankin ollut lokoisat olot viettäessään kesälomiaan.

Isoäidin pientila oli rämettynyt hänen kuolemansa jälkeen viimeistä herukkapensasta myöden. Neljä vuodenaikaa oli tehnyt selvää ristikkäin pinotuista hirsistä ja vanerisista väliseinistä. Marjapensaat ja kukkarivit olivat omenapuiden ohessa kuihtuneet kastelun puutteesta, perunapelto ja yrttimaa ruohottuneet hoivaavien käsien hylättyä arkiset askareensa.

Ainoastaan Honkapirtiltä tilattu erämaamökki piti pintansa. Se olikin pystytetty korkealle kalloille, vankan perustuksen päälle.

  Myyntiedustaja laski kahvikupin pirttipöydälle.

Jopa mummon hautapaikka oli kehnossa kunnossa. Jouluna jätetyt kanervat ja lasikynttilä olivat kaatuneet kevättalvella myyrän jäljiltä. Hautakivi repsotti vinossa kuin maa olisi nielaisemassa sen uumeniinsa. Mikään ei ollut pyhää tässä kirotussa maailmassa. Jos sellaista mieli etsiä, niin piti ottaa oikeus omiin käsiinsä. 

  Pyhittää omat tekonsa.

Nordén ja Lukinmaa olivat olleet läsnä hänen elämänsä heikoimpina hetkinä. Hän ei ollut silloin tapahtumien keskipisteessä, vaan jossain aition pimeydessä. Sieltä käsin hän oli seurannut irvokasta näytelmää, jossa sieluista mustimmat peittivät valon synkillä varjoillaan.

 Pahinta kaikessa oli sivustakatsojien välinpitämättömyys.

Ja hän oli tyytynyt rooliinsa sellaisena. Pelko esti reagoimasta, ellei sellaiseksi laskettu uhrien syyllistämistä. Mitäs eivät pitäneet puoliaan. Jälkikirjoituksissa kiusaajat haluttiin lokeroida syrjäytyneiksi, mitä he eivät tässä tapauksessa olleet. He olivat pirullisia shakinpelaajia. Anssi Tuomiston murha oli elävä todiste pahuuden puhtaimmasta olemuksesta.

  Tomi Railo ei ollut sinä iltana paikalla.

Hän oli elänyt omaa elämäänsä Ruoholahden villoissa, lähellä ja silti kaukana Korkeavuorenkadulta. Vasta seuraavana maanantaina Tomi Railo luki sanomalehdestä yöllisestä murhenäytelmästä, jossa nuorukainen oli saanut surmansa. Alibin seuraava irtonumero oli valottanut pohjamutia myöten tapahtumien taustat mainiten samalla epäiltyjen nimet. Nordénin ja Lukinmaan nimillä oli ollut hänelle erityistä painoarvoa.  

  Painoarvoa, joka katkaisi kamelin selän.

Tomi Railo oli pakahtua omaan raivoonsa. Hän tunsi parivaljakon temput, osasi lukea heidän aivoituksensa. Kiusanhenget nuuskivat pelon kuin vainukoira kohteensa. Koulun käytävillä se oli ollut heille hyvin helppoa. Pieninkin ele, joka osoitti merkkejä epätoivosta tai perääntymisestä, sai vainoajat valppaiksi. Kerran oli valjennut se kirottu päivä, jolloin koitti Tomi Railon vuoro. He olivat lähestyneet häntä askel askeleelta, eikä pakotietä ollut. Hän oli ottanut kasvoilleen uhmakkaan ilmeen, jolla hän toivoi viestivänsä järkkymätöntä luonteenlujuutta.

  Ne perkeleet näkivät hänen bluffinsa läpi.

 Railoon ei kajottu, vaan hänen vieressään haavanlehtenä värisevään luokkakaveriin. Tämän käsiä väännettiin luonnottomiin asentoihin, kunnes toinen kiusaajista haki viereisestä luokkahuoneesta kookkaan jäteastian.  Se nostettiin uhrin päälle, minkä jälkeen parivaljakon armottomat lyönnit ja potkut kolisivat äänekkäästi kylmää muovia vasten. Järkyttynyt luokkakaveri ei kyennyt peittämään kyyneleitään kiusaajien nostaessa lopulta jäteastian pois hänen päältään. Itkevä koulupoika nosti silmälasinsa otsalle pyyhkiessään poskiaan niille valuvista kyynelistä.

  Tomi Railo ei ollut koskaan unohtanut Tero Lukinmaan vahingoniloista lausetta.

–  Hommaisit homo pyyhkijät noihin rilleihisi.

Tuosta hetkestä alkaen Tomi Railo oli hekumoinut ajatuksella kostosta. Rangaistuksesta, joka täyttäisi mullalla nuo pahuudesta kumpuavia sanoja sylkevät suut. Hän oli kuitenkin pelkkä surkea pelkuri, joka eli suojattua elämäänsä.

 Anssi Tuomiston murha oli toiminut käännekohtana, jonka jälkeen Railon omaatuntoa kolkuttivat Tuonelan kellot antamatta hetken rauhaa. Kysymys ei ollut enää kuolemanrangaistuksen oikeutuksesta, vaan sopivimmasta ajankohdasta.

  Tarvittiin vielä useita vuosia, kunnes aika oli kypsä. Tuomiopäivän vihdoin koittaessa hänen vihansa oli kasvanut yli äyräidensä.

  Lukki oli satimessa, itse kutomassaan verkossa.

Heidän kahden kohtaamisensa metsän siimeksessä oli ollut suoraan kuin dramaturgian oppitunnilta. Lukinmaa oli tajunnut tilanteensa täydellisen toivottomuuden ja vedonnut hädissään omaan poikaansa. Ensimmäisen laukauksen jälkeen, polvilumpionsa jo murskaannuttua, hänen äänensä oli kuulostanut epätoivoisen närhen käheältä rääkäisyltä. Keskivartaloon suunnattu laukaus oli saanut polvilleen pudonneen piruparan suorastaan hengelliseksi hänen anoessaan armoa.

  Tomi Railo osasi olla armelias.

Vakaalla kädellä tähdätty laukaus ohimoon takasi lopun kaikille tuskille.

Tomi Railo ei malttanut olla lausumatta ennen viimeistä laukaustaan uhrinsa vanhaa aforismia. Tällä kun sattui olemaan kuolemansa hetkellä huurteiset silmälasit vinosti nenänsä päällä.

• Hommaisit homo pyyhkijät noihin rilleihisi.

Ne olivat viimeiset sanat, jotka Tero Lukinmaa kuuli tässä maailmassa.

                                                               ***

  Kevät toi viimein lämpöaallot tullessaan.

Yksinäinen mehiläishaukka liiteli taivaansinessä piittaamatta alapuolellaan lepattelevasta kyyhkyparvesta. Lenseä lounaistuuli sai koivutyttöperhosen nousemaan siivilleen ja ylittämään aidan, joka erotti kaksi autoliikettä toistaan.

  Sampo Tähtinen ei piitannut lentävistä luontokappaleista.

Hän ohjasi autonsa Veho Airportin sisäpuolelle ja etsi vapaan parkkiruudun henkilökunnan pysäköintialueelta. Tuulilasin takaa erottui tukevahko mieshenkilö kurttuisine kulmineen.

  Sampo nousi autostaan ja suuntasi askeleensa esimiehensä luokse.

• Mattiko se täällä patsastelee komistuksena kevätauringon paisteessa?
• Minäpä minä. Samaa ei voi sanoa noista koeajossa olleista autoistamme.
• Jopas ovat rypeneet kurassa.
• Niinpä. Jonkun pitäisi kiireen vilkkaa käydä pesemässä ne. Pistän sinulle avuksi kaverin, ettei tarvitse yksin uurastaa.

  Sampo yritti säilyttää jähmeän hymynsä.

Myymäläpäällikkö Matti Nisosen suupielet eivät pitäneet turhaa meteliä. Harvoin mies pyysi palveluksia, ja juuri siksi niitä kannatti noudattaa nöyrällä pieteetillä. Sampo kiiruhti myymälään hakeakseen ensimmäisen auton avaimet. Pihamaalle palattuaan hän huomasi valojen välkehtivän indigonsinisessä cla-mersussa. Tähtinen kapusi ohjaamoon ja ajoi auton kulman taakse, jossa sijaitsi automyymälän oma drive in-pesulinja. Hän ei voinut olla huomaamatta taustapeilistä valkoista maasturia, joka liukui hänen takapuskurinsa tuntumassa odottaen omaa pesuvuoroaan.

  Suuttimet ruiskuttivat pesuainetta tuulilasin täydeltä ja vesipatsaat alkoivat moukaroida auton koria niin voimallisesti, että sisäpuolella olisi voinut kuvitella olevansa Mikki Hiiri merihädässä. Rytkytyksen lakattua saippuavesi valui alas ja Sampo vilkaisi jälleen taustapeiliin. Valkoisen mersun kuskinpukilla istui tuttu mies, myyntiedustaja Tomi Railo. He vaihtoivat peilin välityksellä katseita, jotka kertoivat molempien olevan samassa nesteessä. Myymäläpäällikkö Nisosen määräämässä vaahtokylvyssä.

  Sampon auto eteni lopulta linjaston toiselle puolelle, jossa vihreä liikennevalo kehotti kuljettajaa siirtämään ajokkinsa ulos pesuhallista. Hän luovi auton vapaaseen parkkiruutuun ja nousi siitä ylös hakeakseen seuraavan auton pestäväksi. Valkoinen maasturi lipui hänen eteensä estäen matkanteon.

  Tomi Railo väläytti valkoisia hampaitaan.

• Olisiko lounastunnin aika?
• Mikä jottei, mutta hoidetaan nämä ensin alta pois. Molemmille on korvamerkitty enää kolme mobiilia. Ne hoituvat alta aikayksikön.
• Minulla on vielä neljä vankkuria pilttuussa. Tämä kun sattuu olemaan oma kulkupeli.

  Sanojensa vakuudeksi Railo taputti autonsa ovipieltä.

Sampo teki hyväksyvän nyökkäyksen läimäisten kevyesti maasturin kattopeltiä. Hän ei oikeastaan tuntenut koko miestä, kuten ei kukaan muukaan. Railon tavaramerkki oli jäyhä mykkyys, jossa turhille sanoille ei ollut sijaa. Oli olemassa suppea asiakassegmentti, joka tarttui hänen kaltaistensa myyjien sanattomaan viestintään. Renkaita potkittiin, tupakkeja poltettiin. Omia näkemyksiä ei tyrkytetty. Nimet laitettiin alle, käsiä puristeltiin kiusallisen hiljaisuuden vallitessa.

  He saivat urakkansa loppuun puolessa tunnissa.

Sampo kapusi valkoisen citymaasturin pelkääjänpaikalle ja he ottivat suunnakseen Koivuhaassa sijaitsevan aasialaisravintolan. Railo vilkaisi vierustoveriaan.

• Katso niiden verkkosivuilta, mitä tänään olisi tarjolla.
• Katsotaan. Ramen-nuudeleita ja naudanlihawokkia. Eikä mitä tahansa härjästä kyhättyä, vaan ihan ehtaa filettä.
• Kookosmaidossa?
• Sitä ja punaista currya.

  Railo hymyili muikeasti.

• Lukitaan tuo vaihtoehto. Minä tarjoan tämän kierroksen.
• Ei ole tarpeen.
• Seuraavalla kerralla on sinun vuorosi. Saat toki valita paikan.

  Sampo ei voinut olla huomioimatta kollegansa tuttavallista asennetta. Pyytäisikö hilpeästi myhäilevä Railo hänet seuraavaksi elokuviin vai suoraan lämpimään suihkuun? Tavallisesti tuo vaitelias myyntiedustaja muistutti ilmapuntaria, jonka viisari osoitti koleaa ilmanalaa ja alituista matalapainetta. Nyt mies vihelteli Anttilan Keväthuumausta kuin olisi tanssinut lehmihaassa kukkaseppele pellavaisilla kutreillaan. Sampo ei arvostanut arvoituksia. Vielä vähemmän arvoituksellisesti käyttäytyviä ihmisiä.

• Pitäisikö meidän käydä Kielotien poliisiasemalla?

  Tomi Railo hätkähti silminnähden.

• Miksi ihmeessä?
• Saattaisi vislailusi loppua seinään, jos suuhusi työnnettäisiin muovipilli.
• Minulla kuule on sellainen alkoholiongelma, etten juo sitä ollenkaan.  Promillet pysyvät nollassa, katsos kun minulla ei ole tarvetta nollata olotilaani.

  Sampo loi varsin intensiivisen katseen vierustoveriinsa.

• Ehkä sinunkin joskus pitäisi, ettei meidän muiden tarvitsisi tehdä sitä niin usein.

  Railo naurahti kohteliaasti, vaikka hän ei liiemmälti lämmennyt tuollaiselle huumorille. Se oli kuin suoraan koulukiusaajien oppikirjasta. Vastapuoli saarrettiin nurkkaan, etsittiin sen arimpia kipupisteitä. Ja sitten niitä tökittiin pitkillä, piikikkäillä kepeillä.

  He olivat päässeet perille muutamassa minuutissa.

Tomi Railo peruutti maasturinsa ahtaaseen rakoon hyödyntäen pysäköintiavustusjärjestelmää. Miehet nousivat autosta ja kulkivat piskuisen kauppakeskuksen tuulikaapista sisälle vasemmalla puolella käytävää sijaitsevaan ravintolaan.

Paikan suosio perustui tuoreisiin raaka-aineisiin, joita ei ollut kaivettu tölkeistä päivänvaloon. Korealainen omistaja hallitsi reseptien ohessa kantasuomalaisen kansanluonteen. Asiakkaat protestoivat jaloillaan. Palvelun ei tarvinnut olla ylitsevuotavaisen ystävällistä, kunhan se oli supisuomalaisen sujuvaa.

  Sampo Tähtinen ja Tomi Railo maksoivat lounaansa kassatiskillä.

Sen tehtyään he olivat oikeutettuja poimimaan lämpöastioista wokkia, jossa kookosmaidon lempeys yhdistyi tulisiin mausteisiin. Pöydän luokse päästyään he maistelivat hiljaisuuden vallitessa aterian makukimaraa, kunnes Railo nosti katseensa lautaseltaan.

• Tämähän suorastaan sulaa suussa. Vai mitä sanoo naapuri?
• Ei hullumpaa sapuskaa.

  Railo pyöritti ramen-nuudelia haarukassaan laittamatta sitä suuhunsa.

• Sinulta meni jotain ohi.
• Minulta on mennyt tässä elämässä aika helvetin paljon ohitse. Muuten en istuisi tässä sinua vastapäätä.

  Railon pakotti kasvoilleen väkinäisen hymyn.

• Pidän tuosta asenteestasi. Olet oman tiesi kulkija, eikö niin?  Et taida edes tietää meidän olevan naapureita keskenämme?
• Ihanko tosiaan?
• Kyllä vain. Tämä selvisi minulle vasta viime lauantaina nähdessäni sinut parvekkeeltani.

  Sampo oli sylkäistä bambunverson takaisin lautaselle. Kakominen ei johtunut pelkästään pistävältä virtsalta maistuvasta vihanneksesta.

• Asutko sinäkin Keikarinkujalla?
• Junkkarinkaaren varrella, siinä oikeanpuoleisessa talossa. Meidän parvekkeiltamme on suora näköyhteys, sitä paitsi minulla on pahe törsätä rahaa optiikkaan.
• Optiikkaan?
• Kelvollisiin silmälaseihin. Oletko itse käynyt näkötestissä?

  Sampo pudisteli päätään.

• Ei ole ollut tarvetta. Näössäni ei ole mitään vikaa.
• Eikö? Vilkaise ikkunasta ulos ja lue, mitä tuossa kyltissä seisoo.

  Sampo teki työtä käskettyä.

• Pysäköinti sallittu ainoastaan kauppakeskuksen asiakkaille, kaksi tuntia maksimissaan.
• Ja mitä muuta?
• Siinä kaikki. Ota nyt noista hieroglyfeistä selvää.

  Tomi Railo kohensi silmälasiensa asentoa nenänpäällään.

• Täsmennetään: arkisin 07-17 ja lauantaisin 09-17, muina aikoina kieltoa ei ole. Tässä on se ero meidän kahden välillä. Sinä pidät vahvuutena heikkouksien kieltämistä, mutta tulet vielä toisiin ajatuksiin.

  Sampo Tähtinen pyöritteli silmiään.

Vastapäätä istuva miekkonen näki kirkkaasti, mutta hänen aivoituksensa olivat sameita kuin jätepuhdistamon lieteallas.

                                                              ***

  Heini oli täpinöissään työpaikkansa suomasta mahdollisuudesta pitää hieman lomaa jo huhtikuussa.

  Minä en ollut.

Kahden pienen lapsen kanssa olisi yhtä työlästä päästä maan kamaralta lentokoneeseen kuin toisinpäin. Eikä se lentäminenkään itsessään mitään laatuaikaa ollut kahden tenavan kirkuessa kilpaa milloin mistäkin syystä. Niin ikää idea automatkasta Lapin hiihtokeskuksiin kuulosti jäätävän typerältä. Juuri kun luminietoksista oli päästy eroon, niiden perässä olisi pitänyt ajaa tuhat kilometriä suuntaansa, juuri alle vaihdetuissa kesärenkaissa.

  Heini pysyi pyrkimyksissään yhtä sitkeänä kuin minä nihkeydessäni.

Löysin lopulta itseni Haikon kartanon kylpylän lämpöaltaasta. Pidin sylissäni puolen vuoden ikäistä tytärtäni, joka oli kevättalvella kastettu nimellä Ani Maria. Ensimmäinen osa oli ytimekäs, jälkimmäinen toimisi useimmissa maankolkissa, mikäli maailma nielisi tyttäremme.

  Huljuttelin pienokaista vedenrajassa.

Vauvan katse kertoi hänen olevan liki sitä olotilaa, josta hänet oli riistetty tähän maailmaan. Itsekin tunsin oloni kohtuullisen mukavaksi. Haikon kartanossa nautittu illallinen oli ollut hintalappunsa arvoinen. Savustettu härkä oli valmistettu samalla reseptillä jo yli puoli vuosisataa, ja minä osasin arvostaa huolella kypsennettyä rotukarjaa. Olihan noita pinnalta käristettyjä ja sisältä raakoja sisäfileitä tullut vastaan ihan riittämiin. Viinissäkään ei ollut valittamista, mutta yksi pikari oli riittänyt tyyristä etikettiä. Kaukaa viisaasti olin sijoittanut hotellihuoneen jääkaappiin pullon Châteua Musaria, robustia viiniä juustolajitelmalle, joka odotti illanviettoa samassa kylmätilassa.

  Heinin tuntien jostain komeron kätköistä löytyisi vielä linssilastuja, pähkinöitä ja suolakeksejä.

Kylpylähotellissa viettämäämme päivää ei voinut parhaalla tahdollakaan kutsua eroottisesti latautuneeksi, siitä olivat lapset pitäneet huolen. Tai kenties he vain olivat darwinismin tahdottomia sätkynukkeja. Ehkä lapset turvasivat oman tulevaisuutensa estämällä vanhempiaan kuhertelemasta keskenään.

  Noustuani vauva sylissäni lämpöaltaasta kaakelilattialle kävelin suihkun kautta miesten pukuhuoneeseen ylpein askelin. Minulla ei ollut runsasta karvoitusta tai kuvauksellisia kiveksiä, mutta sylissäni oli jokelteleva ihmisentaimi. Vanhempien miesten katseista erotin haikeata nostalgiaa, nuoremmat välttivät katsomasta tulevaisuutensa kristallipalloon. Omat ikätoverini jakautuivat kahteen leiriin sen mukaan, oliko heille vielä siunaantunut omia lapsia. 

  Sama juttu kuin koiraa ulkoiluttaessa.

Kuljin valkoinen kylpytakki ylläni ja Ani Maria sylissäni läpi sokkeloisten käytävien. Lopulta saavuimme hissiaulaan, josta nousimme ylimpään kerrokseen. Koputin oven ja ojensin pienen nyytin aviosiipalleni. Heini otti pienokaisen vastaan äidilliseen tapaansa. Minulle jäi aikaa pukeutua ja osoittaa huomiota Lukalle, joka oli purnannut aamusta lähtien kaikkia ja kaikkea vastaan. Suurin rikokseni oli ollut se, etten ottanut häntä mukaan allasosastolle, vaan pojan oli ollut tyytyminen äitinsä seuraan tämän pistäytyessä kylpylässä. Pukuhuoneen tädit olivat olleet äänekkäitä ja runsasvartaloisia. Sellaisessa seurassa pikkumies oli tuntenut itsensä pieneksi.  

  Osasimme hoitaa iltatoimet rutiininomaisesti.

Lapsukaiset eivät nähneet sitä kiirettä, joka leijui kaiken toiminnan yläpuolella Damokleen miekkana. Ani Maria nukahti äitinsä käsivarsille, Luka lisävuoteeseen, joka oli kasattu hotellihuoneemme eteiskäytävään.

  Kaadoin meille molemmille muhkeat pikarilliset Libanonin nektaria.

• Maistuuko?
• Aika tymäkkää. Vaatii hieman hiukopalaa kyytipojaksi.

  Heini kävi komerolla ja väliimme ilmestyi lautasvalikoima pientä purtavaa. Napostelimme niitä viinin kera, kunnes syömingit ehtyivät. Television viihdetarjonta oli sekin niukkaa, joten vaihtoehdot kävivät vähiin. Loin venytteleviä katseita siippani suuntaan.

• Vetäydytäänkö mekin jo yöpuulle?
• Viiniä olisi vielä jäljellä. Tämä on liian arvokasta pois kaadettavaksi.

  Osasin lukea rivien välistä.

Tänään emme välttämättä harrastaisi aikuisten omaa kivaa. Lasten kaitseminen oli vienyt mehut passionhedelmästä. Tilalle tarjottiin auringon paahtamista rypäleistä tehtyä juomaa, konsentroitunutta keski-iän eliksiiriä. En edes yrittänyt peittää pettymystäni räplätessäni puhelintani paremman tekemisen puutteessa.

  Juuri silloin se rupesi soimaan.

• Minun on pakko vastata, jos se on työasioita.

  Sen sanottuani sonnustauduin kenkiin ja päällystakkiin. Riensin käytävää pitkin hissiaulaan ja monta kerrosta alas kylpylähotellin ulko-ovelle, jonka sulkeuduttua takanani sytytin vihdoin kaipaamani savukkeen. Valitsin puhelimesta sen numeron, josta minulle oli soitettu. Kellonajan huomioon ottaen kysymys tuskin oli puhelinmyyjästä.

• Marjut Saariluoma.
• Täällä on Riku Hietalahti. Tuota, te taisitte juuri äsken soittaa minulle.
• Niin tein. Et taida muistaa minua?
• Jokin lamppu hehkuu pääkopassa, mutta ei ota syttyäkseen.
• Olet kuullut minun ääneni puhelimessa, tai niin sinun kollegasi Milla Fagerström kertoi. Hän se juuri pyysi ottamaan sinuun yhteyttä.

  Nyt mieleeni palautui nainen, jolle olimme soittaneet Lukinmaan ja Nordénin entisiä koulukavereita tavoitellessamme. Vuoden 1993 luokkakuvassa oli istunut angoravillapaitainen blondi silmälaseineen.

• Syy, miksi soitan, on se, että satuin mainitsemaan teistä yhdelle vanhalle koulukaverilleni. Me istuimme iltaa ja tämä Lukinmaan tragedia tuli siinä puheeksi. Astan mieleen juolahti eräs tavallista räikeämpi kohtaus Oulunkylän yläasteen käytävällä, kun Lukinmaa ja Nordén rääkkäsivät erästä monnia. Kun Asta oikein pinnisti muistiaan, hän osasi nimetä kiusatun henkilön nimen.
• Ja se nimi on?
• Marko Koski 7A-luokalta.

  Neppasin savukkeeni pitkässä kaaressa kohti tuhka-astiaa.

• Kiitos vinkistä. Tarkastamme tämän johtolangan erityisen suurella pieteetillä.

Suljin puhelun tuhahtaen turhautumistani.

Hetken asioita pohdittuani päätin polttaa vielä toisenkin savukkeen. Tällä kertaa valitsin yhteystiedoista Millan numeron.

• Moi, Riku. Mikä hätänä?
• Meillä oli rouvan kanssa oma tuokiomme, jonka muuan Marjut Saariluoma sattui keskeyttämään. Sinä olit kuulemma se sentraalisantra, joka ohjasi puhelun minulle. Lämmin kiitos siitä hyvästä.

  Millan nauru pulppusi jostain todella syvältä.

• Ihanaa kuulla, että teilläkin on vielä romantiikkaa lapsista huolimatta. Synkimpinä hetkinäni olen kuvitellut sinun kuivattaneen genitaalisi maustehyllylle pippurin ja suolan väliin. Mekin vietämme parhaillaan hämäränhyssyä Karin kanssa, enkä ehtinyt kuunnella tämän naisen avautumista. Tässähän ihan masentuu, kun tajuaa mitä on mennyt tekemään.
• Älä suotta masennu. Huomenna sinulla on siihen mahdollisuus. Saat käydä Marjut Saariluoman luona, piipahtaa Oulunkylän yläasteen kansliassa ja perata läpi oppilaita vuosien takaa. Ota ylös nimilistat kaikista yläasteen oppilaista ja käy ne läpi väestötietojärjestelmässä. Kuka asuu missäkin, ja jos jollakulla olisi vaikka nimi sattunut vaihtumaan. Ai niin, kerro vielä terveisiä päällikölle.
• Voi, kiitos. Minä välitän terveiset suukkojen kera.

Poltin tupakan loppuun nautinnollisin imaisuin.

Joskus oli paikallaan muistuttaa, kuka nokki ylemmällä orrella. Jopa senkin uhalla, että tiesin Millan makaavan ylimmän orren kukon kanssa.

  Ja olihan minulla vielä se omakin kana kynimättä.

                                                          ***

  Heräsin siinä mielentilassa, jossa ruumis kaipaa virvoitusta ja sielu lepoa. Lasten huudot kantautuivat vaativina, Heinin komennot ehdottomina. Kylpylähotellissa vietetty laatuaika oli lähestymässä loppuaan, mutta ehtisimme vielä nauttia aamiaisen ja piipahtaa allasosastolla. Molemmat vekarat tulisivat jatkamaan päiväänsä isovanhempien hellässä huomassa, Heini ja minä omissa töissämme.

  Maatessani percale-lakanoiden välissä käsitin vetäneeni hatusta oikean arvan. Olin hoitanut edellisenä iltana aviolliset velvoitteet kunnialla. Mukulat olivat saaneet vesihupinsa ja emäntä kokovartalohierontansa.

  Hyvä palkittiin hyvällä.

Minulla oli lisenssi levätä ja kääntää kylkeäni. Sängyssä piehtarointia häiritsi puhelimen soittoääni. Kaikista maailman ihmisistä yhteyttä minuun penäsi Jokiniemen laboratoriomaestro Joel Ignatius.

• Huomenta, Riku. Minulla olisi isoja uutisia.  
• No, kakaise ne ilmoille.

  Joel ryki kurkkuaan.

• Tammistonmäen maisemista olemme saaneet tähän mennessä eristettyä 874 dna-näytettä. Valtaosa näytteistä kuuluu ihmisen nelijalkaisille ystäville.
• Koirille?
• Niille ja jänöjusseille. Oli siellä kaksi supikoiraakin mukana. Plus kettu.
• Wau.
• Kuuntele loppuun asti. Myös Tero Lukinmaan autoa on tullut pyyhittyä kuin Vapahtajan käärinliinaa. Ja lopulta meitä näyttää onnistaneen.
• Löysitte moottorista karstaa?

  Ignatius pidätteli sanojaan.

• Kyynisyys on taitolaji. Nyt sinä kuulostat pelkästään juuri heränneeltä. Saimme kaksi osumaa, jotka käyvät yksi yhteen. Ensimmäinen löytyi eräästä tupakantumpista sadan metrin päästä tekopaikasta. Se oli poimittu talteen murhapäivänä yhtenä niistä natsoista, jotka vaikuttivat tuoreilta.
• Ja sen toisen?

  Joel antoi sanojensa pudota alleviivatulla painotuksella.

• Uhrin autosta. Tarkemmin sanottuna pelkääjänpuoleisen istuimen päänojasta.

  Tunsin kitalakeni kuivaksi, eikä yöpöydältä käteen osunut vichypullo tuonut helpotusta asiantilaan.

• Sehän sekoittaa pakan täysin uusiksi. Olisiko tekijä ollut Lukinmaan kyydissä heidän saapuessaan murhapaikalle?
• Kannattaa ottaa huomioon sekin mahdollisuus, että dna-näyte, tässä tapauksessa vajaan parin sentin mittainen niskakarva, on saattanut törröttää paikoillaan hyvinkin pitkän ajan.
• Siitä dna-tuloksesta. Mitä tiedämme itse henkilöstä?
• Kantasuomalainen geeniperimä vaaleaa karvoitusta myöten. Ei osumaa rikollisesta menneisyydestä. Joka tapauksessa meillä on hallussamme raskauttava todiste.

  Siemaisin kuplavettä poskiini turhan ahnaasti. Neste tuli takaisin ylös purskahtaen leukapielille, lakanoille ja puhelimen näytölle.

• Voi luoja sinua, Riku. Puhutko portugalia vai puklaatko oksennusta?
• Ime sykkivää. Porejuoma vain solahti väärään kurkkuun. Eikä meillä mitään ässää vielä pakasta löydy. Oletuksena on edelleen se, että tekijä olisi taksikuski, vantaalainen ja jollakin tavalla Lukinmaan tuttavapiiriin kuuluva henkilö. Näillä oletusarvoilla ketään on hankala ripustaa ristille siitä, että hän on sattunut joskus istumaan uhrin kyydissä ja samoillut Tammistossa nortti suupielessään.
• Ei nortti, vaan Marlboro light.

  Pidättelin huokaustani.

Aina välillä tunsin syvää masennusta siitä pedanttisuudesta, josta tekniikan väki oli tunnettua. Joel oli mukava heppu, joka analysoi asiat turhan pieniksi atomeiksi. Ramille ja Millalle saattoi heittää löysää läppää ilman pelkoa siitä, että Sigmund Freud osallistuisi keskusteluun viittaamalla lapsuusaikojen yökasteluihin.

• Olipa dna-ketjun takan piilevän henkilön savukemieltymykset sitä tai tätä, niin murhaaja se ei hänestä vielä tee.
• Tarvitseeko minun mainita, että teillä on nyt jotain kättä pidempää, jos löydätte sopivan kellokkaan Tuhkimoksi?
• Ei sinun tarvitse. Olette tehneet kovan urakan sillä aikaa, kun me olemme lyöneet päätä seinään. Väärään sellaiseen. Teillä on tarjota jotain konkreettista ja te voitte olla siitä ylpeitä.

  Joel Ignatius oli kuunnellut viimeisiä sanojani hiljaisuuden vallitessa.

Aivan kuin hän ei olisi ollut vakuuttunut sanoistani.

                                                           ***

  Keltavihreä tennispallo lensi matalassa kaaressa verkon ylitse ja Sampo Tähtinen palautti sen viekkaalla rystylyönnillä takaisin. Tomi Railo ei ollut kehno vastustaja, mutta ottelun mittaan oli tullut selväksi miesten keskinäinen paremmuusjärjestys. Sampo hallitsi lajin Railon tyytyessä tekemään parhaansa. Sillä ei pitkälle pötkitty. Tässä seurassa hänelle oli tarjolla pelkästään hopeaa.

  Ratkaisevan ottelupallon jälkeen molemmat miehet laittoivat mailat suojapusseihinsa. He kulkivat vaitonaisina pukuhuoneeseen ja sieltä saunan lämpöön. Ylälauteella istuessa oli helpompi kohdata kylmä totuus. Railo heitti löylyä vilkaisten samalla sivulleen.

• Ei meistä taida olla pelikavereiksi.
• Ei taida. Ja vielä vähemmän petikavereiksi.

  Railo nauroi omintakeisella tavallaan. Katkonaisesti, kuin pakotettuna.

• Sinusta ei kyllä pirukaan ota selvää.
• On meillä sentään sitten jotain yhteistä.

  Tomi Railon katse naulautui Sampon hikoilevaan käsivarteen, joka parhaillaan toimitti lisää märkää kiuaskiville.

• Sinulla on naistenmiehen maine, mutta missä ovat naisesi?
• Pieninä murusina maailmalla. Entä omasi?

  Railo tuijotti lauteiden rakoihin.

• Kerran avasin oven rakkauden tulla. Tulikin lunta tupaan ja jäitä porstuaan. Sen jälkeen uksi on pysynyt säpissä.

  Sampo käänsi ilkikuriset kasvonsa laudetoverinsa suuntaan.

• Pohjanmaan poikia? Yksillä puheilla mennään, vaikka sydän märkänisi?
• Läheltä liippaa. Sukujuureni ovat Satakunnassa, likellä Pohjanmaata. Kyllikki Saaren suohaudalle on muutama peninkulma matkaa mummoni mökiltä. Paikan nimi on Salojensaari. Pitkä hiekkatie, joka johtaa ei minnekään. Erämaajärviä, hakkuuaukeita ja tutkimatonta rämettä. Yhtä karua kuin kotoisaakin.
• Nappaako siellä kala koukkuun?
• Tuppihauet etunenässä. Kyllä niistä aina keiton saa kyhättyä, teerestä jopa paistin. Rauhoitusaikaa ei tarvitse noudattaa, kun vallesmannin virka on lakkautettu. Lähimmät löytyvät Porista ja Kankaanpäästä, eikä sieltä asti tulla turhan päiten käymään. Jokainen pitää huolen vain omista asioistaan.

  Sampoa nauratti.

• Viidakon laki. Vahvimmat porskuttavat ja heikot sortuvat elon tiellä. 

  Railo pysyi vakavana itsenään.

• Päinvastoin. Luoja antoi meille elämän, Samuel Colt tasa-arvon. Vielä löytyy sydänmaita, missä tuo fraasi ei ole pelkkä huoneentaulu.
• Kuulostaa lupaavalta. Tie paratiisiin on päällystetty nikkelillä ja ruudilla.
• Tie Salojensaarille on päällystetty pelkästään hiekalla ja soralla. Jos et usko, niin tule itse käymään. Niissä maisemissa sielu lepää.

Sampo ei näyttänyt vakuuttuneelta.

• Me kaksi jossain syrjäisessä eräpirtissä? Jos haluat avautua sinun seksuaalisuudestasi, voit tehdä sen tässä ja nyt.

  Tomi Railon naurusta ei ollut tulla loppua.

Hän hytkyi riemusta heittäessään lisää löylyä kiukaalle.

• On sinulla jutut. Mistä ihmeestä sinä niitä oikein ammennat?
• Saan virtaa voiton tunteesta. Naisten valloittamisesta, myydyistä autoista tai piestyäni vaikka jonkun surkimuksen tennisottelussa.
• Yhtä uupuu. Varhainen kevätaamu, pulputtava teeri ja savuava piippu.
• Niinkö meinaat? Happiness is a warm gun?

Railo kohautti olkapäitään.

• Toimii minulle, miksi ei myös sinulle.
• Se jää nähtäväksi. Mutta olkoon menneeksi, otan kutsun vastaan.

                                                               ***

  Panoraamaikkunoilla varustettu pulpettitalo sijaitsi puistomaisen Yliskylänkaarteen varrella, mistä avautui näkymä Degerön kanavaan. Pysäköimme auton kieltokylttiä uhmaten tien varteen viranomaiskortin suomalla erioikeudella.

  Postiluukusta oli turha tavata Kosken nimeä, sillä se oli muuttunut Kuohukoskeksi, mikä oli tullut ilmi miehen taustoja selvitettäessä.

  Kuten paljon muutakin.

Oulunkylän yläasteella koulukiusattu Marko oli saanut siipensä levitettyä sellaisiin korkeuksiin, joissa maisema näyttäytyi alapuolella pelkkänä tilkkutäkkinä ja sen myötä tavalliset tallaajat maan matosina, pieninä pisteinä taivaallisessa maalauksessa. Informaatioalalla menestynyt visionääri asui suorastaan vaatimattomasti hänen varallisuuteensa nähden.

  Kolkutin oveen ripustettua merileijonaa.

Pitkän odotuksen jälkeen eteeni ilmestyivät soikeat naisenkasvot.

• Te olette poliisista?
• Olemme. Ja sinä lienet Markon puoliso Kati?
• Kyllä. Mieheni odottaakin jo teitä.

  Nainen viittoi meitä astumaan peremmälle tai pikemminkin yläkertaan johtaville portaille.

Ne harpottuamme löysimme itsemme avarasta salista, jonka ikkunat avautuivat kanavanpuoleiselle julkisivulle. Talon isäntä istui takkatulen ääressä pikarillinen oranssia juomaa kädessään. Hän oli kuullut saapumisemme kääntymättä puoleemme.

• Ilma on lämmin, meri kolea. Sama toistuu joka ikinen kevät.
• Syksyllä se menee päinvastoin. Meri lämmittää rannikkoseutua.

  Marko Kuohukoski joi pikarinsa tyhjäksi.

• Metamorfoosi, joka tapahtui omassa elämässäni. Te ette kuitenkaan tulleet tänne kuullaksenne menestystarinaani?
• Emme varsinaisesti. Kuten puhelimessa mainitsin, meillä on tutkinnassa nämä mediassa kohutut surmatyöt. Kaksi uhreista oli sinulle tuttuja kasvoja menneisyydestä. Nordén ja Lukinmaa.

Talon isäntä otti sherrypullon pöydältä kaataakseen itselleen lisää juomaa.

• Tuttuja nimiä molemmat. Ja kun oikein pinnistelen muistiani, niin mehän törmäsimme toisiimme vanhoina hyvinä kouluaikoina. Törmäsimme oikein kirjaimellisesti.

  Milla käveli ohitseni saliin ja istuutui lupaa kysymättä retrohenkiselle nojatuolille. Isäntä oli pakotettu kohtaamaan kollegani kohtalokkaan katseen.

• Sinua kiusattiin Oulunkylän yläasteella. Molemmat kiusaajasi ovat kohdanneet polkunsa pään. Nordénin hihaan laskettiin kuolettava määrä myrkkyä, Lukinmaa sai yliannostuksen nikkeliä.

  Marko Kuohukoski tuijotti takassa hiipuvia kekäleitä.

• Se luoti tiesi paikkansa.
• Voisitko täsmentää?
• Karman laki. Tai vuorisaarnan, ihan yhdentekevää. Hyvä palkitaan hyvällä ja vice versa. Joku kosti minun puolestani, enkä pane sitä lainkaan pahakseni. Tervehdin tekijää hattu kourassa nöyrin mielin.
• Meiltä on tekijä edelleen kateissa, mikä on myös vierailumme syy. Olisiko sinulla mitään ajatusta siitä, kuka hän saattaisi olla?

  Kuohukoski pudisti päätään.

• Harmillista. Vaikka kuinka asiaa pohtisin, niin vastausta minulla ei ole antaa.

Milla kaivoi olkalaukustaan luokkakuvan vuosikymmenten takaa.

• Marjut Saariluoma todisti tapausta, jossa ylävartalosi peitettiin muovisella jäteastialla. Puhkesit kyyneliin, josta Tero Lukinmaa sai revittyä lisää riemua sairaalle sielulleen. Ketkä näistä oppilaista olivat silloin läsnä?

  Sherrylasi laskeutui tammiviiluiselle pöydälle.

Marko Kuohukosken kasvot olivat kuin vahakabinetin mainoksesta.  Jokin hänessä oli kuollut heräämättä enää henkiin.

  Kanavarannan isäntä tarttui luokkakuvaan voimakkaalla otteella.

Hänen silmänsä liukuivat vanhojen aikojen kasvoissa kiinnekohtaa hakien.

• Tekijää en osaa nimetä. Mutta jos luotan intuitioon, niin voisin lukea pois jotkut näistä pojista. Tehän etsitte nimenomaan miestä?
• Kyllä. Ole hyvä ja kirjoita nimet paperille.
• En muista nimiä, mutta voin ympyröidä kasvot.
• Teepä se.

  Marko Kuohukosken käsi ei pysynyt täysin vakaana kynää pidellessään. Luokkakuvassa esiintyvistä pojista useimmat saivat vapauttavan sädekehän kasvojensa ympärille. Kun kynä lopulta kirposi Kuohukosken kädestä, tein saman laskutoimituksen kuin kuvaan tarttunut Millakin. 

  Viisi poikaa oli jäänyt ilman kuulakärkikynän kosketusta.

                                                          ***

  Perjantai oli hiljainen päivä autokaupalle. Veho Airportin automyyjät pitivät seuraa lähinnä toisilleen, kunnes yksi toisensa jälkeen he liukenivat viikonlopunviettoon. Myöhäiseltä lounaalta palattuaan myös Sampo Tähtinen lampsi myyntipäällikön toimistoon.  

  Matti Nisonen katosi tulijaa arvioivasti.

• Taidan arvata aikeesi. Millä verukkeella sinä ajattelit nostaa kytkintä?
• Railo kutsui viettämään viikonloppua erämaamökilleen. Sinne on liki neljän tunnin ajomatka. Olisi kiva nauttia saunaoluet ennen keskiyötä.

  Nisosen katse kävi jossakin Sampon selän takana.

Sampo ymmärsi vihjeen sulkien lasisen liukuoven perässään. Hän istuutui vastapäätä esimiestään, jonka kasvoilta erottui kysyvä ilme.

• En pidä itseäni mitenkään erityisenä ihmistuntijana, mutta oudoksun teidän kahden orastavaa ystävyyttänne.
• Ottelimme pari erää tennistä. Kylvetin kollegan ja nyt hän hakee revanssia omalla mukavuusalueellaan. Railo haluaa päästää pari kyyhkyä päiviltä ja valuttaa niiden päälle boysenmarjahilloa. Jos mies ei muuten pääse pätemään, niin ehkä hän kykenee kynimään siivekkäiltä höyhenet pois. Annetaan kaverille mahdollisuus. Mikä siinä yhtälössä mättää?
• Teidän ystävyytenne. Olette kovin erisorttisia ukkoja.

  Sampo mietti juuri kuulemiaan sanoja.

• Olisihan minulla muutakin toimitettavaa. Vaan onhan noita viikonloppuja edessä, joten kai sitä voi yhden viettää naavakuusien keskellä. Railo kehui tekevänsä koivunmahlasta poolia kovalla peellä.
• Raittiusmiesten lupauksiin ei ole luottamista. Puhuvat kuivin kurkuin, saranat voitelematta. Teiltä saattaa vielä jäädä ne poolit juomatta.

  Myyntipäällikön sanoissa saattoi piillä totuuden siemen, mutta hänen

kädenliikkeestään ei voinut erehtyä. Nisonen ei ollut pyynnöstä hyvillään, mutta antoi sille hiljaisen siunauksensa. Samalla hän viittasi kohti liukuovea, josta sopisi liueta omille teilleen. Sampo noudatti kehotusta ja luovi tiensä automyymälän puolelle. Hän iski Railolle silmää merkiksi siitä, että lupa oli myönnetty. Tämä vastasi silmäniskuun heiluttaen autonsa avaimia.

  Parivaljakko siirtyi valkoisella maasturilla Kehä Kolmoselle ja sitä kautta Vihdintielle. Kakkostielle päästyään heidän edessään avautui maisema, joka erotti Kanta-Hämeen ja Varsinais-Suomen. Kulon polttamaa sekametsää, tiheää kuusikkoa ja ruohottuneita ojanpientareita. Mäet ja laaksot vuorottelivat, mutta tasaista maalaismaisemaa sai odottaa  Humppilaan asti, jota lähestyttäessä he näkivät tuulilasin takana peltoaukeiden lisäksi niiden yllä riippuvia tummia pilviä.

  Rattia pitelevä Tomi Railo vilkaisi viereensä.

• Lasitehtaan kohdalla olen tavannut pitää taukoa jo oskarinkokoisesta lähtien. Sopiiko sinulle tällainen järjestely?
• Jo vain. Minä voin pistouvaa kaffet ja paakkelssit.

 Railo ohjasi maasturinsa valkoisen tiilirakennuksen eteläpäätyyn. Heti autosta noustuaan myyntiedustaja pisti tupakaksi. Hän teki käsistään kupin, jonka sisälle navakka tuuli ei yltänyt. Sampo otti taskustaan puhelimensa selatakseen netin uutistarjontaa.

  Tomi Railo kurtisti kulmiaan.

• Häiritseekö tämä sinua? Tupakointi?
• Ei millään muotoa. Sen kun poltat.
• Et kuulosta lainkaan vakuuttavalta.
• Jos olet saanut itsesi tuon avulla vieroitettua tutista, niin mikä minä olen sitä kyseenalaistamaan?

  Railon kasvoille nousi monimielinen virne.

• Kaikilla meillä on korviketoimintomme. Minä imen tupakkia, sinä hypistelet puhelinta kuin viimeistä oljenkortta. Tehdäänkö vaihtokaupat?
• Vaihtaisin iPhonen vajaaseen malluaskiin? No, ehkä en kuitenkaan.
• Edes yhdeksi päiväksi. Tai sovitaan, että saat luurisin takaisin illalla saunan jälkeen ja minä pääsen puhaltamaan savua kuulaaseen kevätiltaan.

  Sampo yritti olla näyttämättä syvimpiä ajatuksiaan.

Niissä hän ajatteli tehneensä pahanpäiväisen virhearvioin lähdettyään vastapäätä seisovan äärispeden matkaan. Yleinen elämänkokemus oli opettanut hänelle, että omituisiin ehdotuksiin suostuessa oli vaarassa astua kynnyksen ylitse sellaiseen kartanoon, josta ei olisi enää ulospääsyä.

• Minun puolestani sinä voit vaikka syödä tuon askisi. Sitä katsellessa minä juon olutta. Onko sinulla siellä erämaamökissä yhtään bisseä komeron kätköissä?

  Railo pudisteli varovasti päätään.

• Ei ole. Koivunmahlasta saamme hyvää juomaa. Isävainaan jäljiltä pitäisi löytyä sitä kaipaamaasi liuotinmyrkkyäkin.
• Pitäisi vai löytyy?

  Tomi Railo kohautti olkapäitään.

Sampo Tähtinen teki oman siirtonsa. Hän käveli mielenosoituksellisesti kahviomyymälään siirtäen oikealla kädellä tarjottimelle kaksi kahvikuppia munkkeineen. Vasemmassa kädessään hän piteli olutlaatikkoa, jonka oli napannut eurolavalta.

                                                              ***

   Sammalvuo astui neuvotteluhuoneeseen kysyvän näköisenä.

Päällikön pälyilevä katse osui lopulta Millan suuntaan.

• Joko te saitte perattua sen viisikon taustat?
• Saimme.
• Mainiota. Keneltä me lähdemme hakemaan sylkinäytettä poskesta?

  Huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus.

• Ette ilmeisesti löytäneet perfect matchia?
• Emme. Ainoastaan kaksi kuollutta, eikä niistä elävistä olisi ollut näihin surmatöihin. Yksi miehistä asuu tätä nykyä torikauppiaana Kokkolassa, toinen taas toimii opettajana yläasteella ja se kolmas…
• Riittää. Luotan teidän ammattitaitoonne. Otetaan pöydälle muut tutkintalinjat.

  Milla siveli korkeita poskipäitään.

• Siinä Kuohukoskessa oli jotain piiloteltua pinnan alla. Katsoin miestä silmiin saamatta vastakaikua.

  Rami naputti kynällä pöytälevyä. Tunnistin tutun rytmin, Sweet dreams.

• Tyypillinen it-alan ammattilainen. Tapittaa tiukasti ruutua, mutta väistelee kauniin naisen katsetta.

  Milla tuhahti ottaen luokkakuvan esille. Hän ojensi sen Sammalvuolle.

• Herättääkö tämä sinussa mitään ajatuksia?

  Päällikkö otti lukulasit rintataskustaan ja tutki oppilaiden rivejä hartaan oloisena.

• Merkillepantavaa on se, että kaikki nämä sädekehän ympärilleen saaneet pojat näyttävät hyvin säyseiltä ja kilteiltä.
• Niin pitääkin. Kuohukoski takasi heidän syyttömyytensä.
• Ja te tarkastitte taustat ja ammatit myös heidän osaltaan?
• Japp. Puhtoisia poikia porvarillisine ammatteineen. Joukosta ei löytynyt yhtään ammattiautoilijaa ja ainoastaan yksi vantaalainen.

  Sammalvuo laski luokkakuvan pöydälle.

• Mitä se vantaalainen toimittaa leipätyökseen?

  Milla selasi muistiinpanojaan.

• Hän taisi olla jonkin sortin myyntiedustaja.

  Päällikkö siirsi katseensa minua kohden.

• Ja hänen edustamansa yritys on mikä?
• Katsotaan.

  Googletin nimen saaden useita eri vaihtoehtoja. Tomi Railo oli uransa aikana saattanut edustaa moniakin yrityksiä, mutta eniten osumia antoi yksi ja sama liikeyritys.

  Veho Airport.

Tuijotin vuorotellen puhelimeni ruutua ja kysyviä katseita.

• Toivottavasti kenelläkään teistä ei ole tänään kiirettä kotiin.

  Rami otti puhelimen kädestäni näyttäen sitä Millalle ja Karille.

  Tilanne oli nöyryyttävä tutkintamme kannalta, eikä Sammalvuo tehnyt sitä ollenkaan helpommaksi ottaessaan ohjat omiin käsiinsä.

• Annetaan määräys Railon kiinniotosta epäiltynä kolmeen murhaan ja hautarauhan rikkomiseen. Telekuuntelu välittömästi käyntiin ja suoritetaan kotietsintä kaikkiin mahdollisiin kohteen hallitsemiin kiinteistöihin. Käytetään tarvittaessa kotietsinnän tukena viivytysperustetta. Dna-näyte pikana labraan, päivystäkööt siellä vaikka yötä myöten. Mitä tähän sanoo herra Hietalahti?

  Yritin olla näyttämättä mielentilaani, jota ei olisi voinut kuvailla millään säädyllisillä sanakäänteillä.

• Eipä tuohon ole paljon lisättävää. No, jos me vielä vertailisimme tämän Railon passikuvaa niihin valvontakameroiden poseerauksiin. Marko Kuohukoskellakin voisi olla oma sanansa sanottavana heidän yhteisestä henkilöhistoriastaan asian saamien uusien käänteiden valossa. Joka tapauksessa meidän pitää koota nopeasti kasaan operatiivinen ryhmä. Vai teemmekö kaiken tällä kokoonpanolla?

  Sammalvuon olkapäät laskeutuivat toivotulla tavalla.

• Ette helvetissä. Varaa käyttöösi operaatiohuone, josta käsin johdat tapahtumia.

  Ramin aataminomena heilahti kellarista kattokerrokseen ja takaisin.

• Joku saa toimittaa meille pikaisesti evästä ja emalisen keijan.

                                                                ***

  Valkoinen maasturi kulki rivakkaa vauhtia kapealla hiekkatiellä, joka halkoi jumalanhylkäämää takametsää. Sampo ei voinut olla huomaamatta vierellään istuvan kuljettajan paikallistuntemusta. Railo osasi ennakoida serpentiinitien jyrkimmätkin mutkat ja rospuuton aiheuttamat kuopat. Mies nautti silminnähden sompaillessaan rattia kuin kyseessä olisi ollut rallikilpailun pikataipale. Tuttu mökkitie oli varmasti se paras paikka ottaa maasturista mittaa, kunhan vastaan ei sattuisi mitään estettä.

• Täällä ei taida liikkua satunnaisia ulkoilijoita?
• Kuinka niin?
• Voi tehdä aika juttantutaa, kun pari tonnia saksalaista autoteollisuutta törmää verryttelypukuiseen sauvakävelijään.
• Niin varmasti tekisi, jos täällä olisi sellaisia. Eipä ole näkynyt yhtään kulkijaa pariin vuosikymmeneen. Tämä tie johtaa vain minun tontilleni, siitä eteenpäin on jatkettava apostolinkyydillä.

  Sampoa harmitti, ettei Railo höllentänyt kaasujalkaansa ollenkaan.

• Mutta silti. Kai tässäkin pitäjässä kansa käy vielä marjassa ja metsästämässä?

  Railo käänsi katseensa tuulilasin takana avautuvasta maisemasta Sampon puoleen.

• Tähän vuodenaikaan? Olet sinä melkoinen humoristi.
• Pidä nyt hyvä mies yleisön pyynnöstä edes tuo huvudisi kohti kokkaa. Olisi perin vittumaista odottaa ojanpohjalla apua pari vuosikymmentä.

  Railo ymmärsi rauhoittaa hurjasteluaan.

Se saattoi johtua siitäkin, että he olivat tulossa määränpäähänsä.

Erämaajärven rannalle pykätty mökki sulautui maisemaan niin hyvin, ettei Sampo huomannut sitä ennen kuin he saapuivat korkealla kalliolla sijaitsevalle pihamaalle. Rakennus oli hirrestä pinottu yksikerroksinen tupamökki, jonka terassi avautui järvensuuntaisesti. Isännän elkein Railo käänsi Mercedeksen tulosuuntaansa siten, ettei auto pilaisi näkymiä.

  He nousivat autosta ja kantoivat kantamuksensa terassille.

Tomi Railo sytytti savukkeen, Sampo Tähtinen avasi oluttölkin. Niillä ei voinut skoolata, mutta miehet tekivät käsillään samansuuntaisen eleen.

• Hienot on puitteet.
• Nykyajan mittapuulla huonot, pieni tupa ja vähän mukavuuksia.  Aina metsältä palatessa tämä tuntuu silti suoranaiselta palatsilta. Pehmeä vuode, takkatuli ja sauna. Tätä nykyä jopa sähköliittymä ja porakaivo.
• Pehmeä vuode? Et kai vain tarkoita parisänkyä?

  Railo otti tupakan suusta nauraakseen kysymykselle.

• Tuvassa ei olisi sellaiselle ylellisyydelle tilaa. Kerrossängylle on ja se on pykätty samoista hirsistä kuin itse rakennus. Kestävää tekoa, mutta yläpetiin kapuaminen vaatii tiettyä notkeutta. Kaljaveikkona saat kunnian kuorsata alapunkassa.

  Sampo rutisti tölkkinsä kasaan.

• Valmista tuli. Selvinpäin vedän sata leukaa, lärveissä viisikymmentä. Yläpeti ei tuota minulle mitään ongelmia, mutta sinä olet isäntä ja valitset toki oman leposijasi. Nuku ylisillä, jos mielesi tekee.

  Tomi Railo hymyili väkinäisesti.

• Tietäisitpä kuinka uni maistaa millä tahansa pedillä, kun olet samoillut lintumetsällä aamun ensi hetkistä alkaen. Kaikki se tihenevä odotus, kaikki se jännitys. Urbaani keskikaljacowboy saa silmiinsä uuden kipinän odottaessaan teeripaistin kypsymistä hiilloksen päällä.
• Näen jo itseni istumassa pihkaisen kannon päällä hiiltyneen kevätuhrin luita järsiessäni. Voisin viettää tulevaa iltaa myös Hotelli Vantaan Tulisuudelmassa puristaen kukkakuvioiseen mekkoon verhottua naisenpakaraa. Tietysti minä koen enemmän hekumaa sylkiessäni suustani hauleilla suolatun kanalinnun jänteitä ja sulkia.

Tomi Railo sammutti savukkeensa laittaen tumpin lasipurkkiin.

• Joskus on hyvä rikkoa rutiinejaan. Luulisin tämän eräreissun koituvan sinulle sellaiseksi, jonka muistat vielä Terhokodissakin.

 Hirsimökin isäntä avasi oven ja he astuivat vihdoin talon sisäpuolelle. Tupa oli tummanpuhuva ja vaatimaton, mutta piti sisällään kaiken oleellisen kahden metsämiehen tarpeita ajatellen. Sampo Tähtinen nyökkäsi hyväksyvästi nähdessään kerrossängyn, pirttipöydän ja jääkaapin, jonka vieressä oli liesi keittolevyineen.  Vasemmalla laidalla erottui tiilistä muurattu takka ja terassilta oli kulku pesutiloihin ja saunaan. Kyllä täällä kelpaisi viettää yön ja toisenkin.

                                                             ***           

   Operaatiohuoneen tunnelma oli niin tiheä, että sitä olisi voinut leikata veitsellä. Milla Fagerström siirteli pöydällä olevia papereitaan merkkinä siitä, että hänellä oli jotain uutta tiedotettavaa.

• Junkkarinkaaren varrella olevaan asuntoon on juuri tehty kotietsintä. Kohdetta ei ole löytynyt sieltä, mutta sen sijaan paljon evidenssiä näihin murhiin liittyen. Railon hallitsemasta huoneistosta on takavarikoitu perinteinen pöytäkone sekä kannettava läppäri. Molemmista on saatu viitteitä murhatöihin. Railo on vieraillut aktiivisesti Rikosnetin sivuilla, ja tiedostokansioista löytyvät alkuperäiset kopiot näistä julkisuuteen levinneistä kirjotuksista. Sanalla sanoen meillä on tekijä käsissämme.

  Ramin ylimielinen katse pysähtyi Millan kohdalle.

• Käsissämme?
• Jos konkretiaa vaadit, niin ainakin kiinnioton päässä siitä. Pallo on siirtynyt tutkinnanjohtajalle eli Rikulle.

  Huomasin olevani molempien kollegoideni katseiden kohteena.

• Viimeisin elonmerkki Railosta on hänen työpaikaltaan varhain iltapäivällä. Sen jälkeen puhelin on pysynyt sammutettuna.

  Milla nosti puhelimen korvaansa vasten valittuaan numeron, jonka hän oli poiminut tietokoneen ruudulta. Puhelun aikana virkasisar antoi silmiensä kertoa, että olimme jonkin äärellä. Hän keskusteli rauhoittavin äänenpainoin, ilmeisesti peittääkseen vastapuolelta asian merkityksen.

• Langan toisessa päässä oli Matti Nisonen, Veho Airportin esimies. Hän tiesi kertoa kohteemme lähteneen erämaamökilleen. Eikä siinä kaikki, mukanaan hänellä on Sampo Tähtinen.

  Kiroilin ääneen peittämättä syvimpiä tuntojani.

• Voi vittujen kevät. Pyysin sitä shemeikkaa katsomaan hieman ympärilleen, en esittämään mitään sherlokkia. Jos Railo pääsee selville tästä meidän yhteydestämme, niin Sampo on seuraavana jonossa.

  Rami katsoi minua lakikorkeudestaan surullisin silmin.

• Eikös tämä ystäväsikin asu jossain Junkkarinkaaren likellä?
• Keikarinkujalla, kuinka niin?
• Autokauppiaat ovat siinä tapauksessa toistensa naapureita. On siinä yksi liikenneympyrä välissä, mutta silti.

  Pääni sisäpuolella pyöri muistikuva, jossa olimme viettäneet rentoa lauantaita kerrostalon parvekkeella. Minulla oli ollut tupakka suussani, Sampolla ei. Olisiko Railo saattanut seurata meitä vastapäisen talon suojista?

  Ja oliko se saanut hänet laatiaan oman käsikirjoituksensa, jonka casting pitää sisällään Sampo Tähtisen roolisuorituksen.

  Ellemme me ehtisi tapahtumien edelle.

• Onko operatiivinen ryhmä kasassa?

  Milla aprikoi vastaustaan.

• Porukka taitaa paraikaa odottaa lähtökäskyä tietämättä ilmansuuntaa. Pitäisi varmaan selvittää se saman tien.

  Milla soitti KRP:n tiedusteluyksikköön, jonka kokoonpanosta oli turha hakea raamikkaita alfauroksia. Sen sijaan he osasivat yllättää kyvyllään etsiä silmänräpäyksessä mitä ihmeellisimpiä taustatietoja. Tomi Railon hallinnoima kiinteistö Satakunnan Salojensaarilla löytyi muutamassa minuutissa. Erämaamökki sijaitsi järven rannalla, kaukana muusta asutuksesta.

  Pakkokeinolain suomilla valtuutuksilla otin yhteyden teleoperaattoriin selvittääkseni Sampo Tähtisen nykyisen sijainnin.

  Tulos tuki meidän olettamuksiamme.

Miehen liittymä eli ja voi mainiosti juuri sillä karttaruudulla, mitä Milla oli ounastellutkin.

  Tartuin puhelimeeni vapisevin käsin ja valitsin Sampon numeron.

                                                                 ***

  Sampo Tähtisen puhelin olisi soittanut Just a gigoloa, ellei Tomi Railo olisi hetkeä aikaisemmin mykistänyt pirttipöydälle jätettyä viestikapulaa. Ruudussa näkyvä soittajan yhteistieto, Riku Ricardo kertoi kaiken oleellisen. Sinivuokot olivat nousemassa pitkän talven jälkeen roudasta ja niiden terälehdet kutittelivat jo varpaita.

  Tomi Railo sijoitti mökkivieraansa yhteydenpitovälineen yläpatjan alle ja otti tyhjäksi jääneille käsilleen jääkaapista kaksi huurteista olutlieriötä. Ne mukanaan hän kulki terassin kautta saunan pukutiloihin. Riisuuduttuaan itsensä Railo astui varsinaiseen löylyhuoneeseen.

  Sampo istui lauteiden ylisillä olkapäät kumarassa.

• Pääsit sitten tulemaan?
• Takka ei meinannut ottaa syttyäkseen, mutta nyt siellä roihuaa jo lupaavasti. Maistuuko miehelle mallasjuoma?

  Sampo otti molemmat oluttölkit vastaan hämmennystään peitellen.

Absolutisti isäntä tarjosi alkoholia runsaalla kädellä, oikeastaan jopa kahdella.

• Kappas, kappas. Tattista vaan, vaikka omiahan tässä juodaan.
• Ole hyvä vain. Rentoudutaan, jotta saamme aikaisin unen päästä kiinni. Aamuviideltä pitää olla täydessä iskussa laavupaikalla. Oikeastaan meidän olisi viisaampaa yöpyä siellä paikan päällä, ettei aikamme tuhraannu siirtymiseen.

  Sampo ihmetteli juuri kuulemiansa sanoja.

• Miksi jättää näin hyvä mökki? Oravat uinukoot sammalvuoteillansa, minä suosin untuvapatjaa ja timpurin nikkaroimaa sateensuojaa.
• Mukavuuksista meidän ei tarvitse tinkiä. Paikallinen metsästysseura on yhdistänyt voimansa talkootyöllä, jonka tuloksena otollisimmille pyyntimaille on noussut näyttävä laavu, kota ja ulkohuussi. Syksyllä siellä on tunkua heijastinliivimiesten kokoontuessa jahtiin, mutta nyt siellä ei parveile edes hyttysiä. Yö aarnimetsässä on äärimmäinen kokemus, jonka kruunaa varhainen herätys lintumetsälle.
• Äärimmäinen kokemus tai äärimmäinen vitutus, viisari saattaa pysähtyä myös jälkimmäisen kohdalle.

  Tomi Railon virnuilu kohosi uuteen lentoonsa.

• Otetaan sinulle matkaan poolia kovalla peellä, isävainaan reseptillä sekoitettua tislettä. Koivunmahlaa, korpikuusenkyyneltä ja raikasta lähdevettä. Sellainen nektari vaatii oikean ajan ja paikan, kuten Pappilanniemen ja juuri tällaisen kevätillan.

  Sampo pudisti olkapäiltään löylyhuoneen lämmön nostattamia vesipisaroita.

• Aamulla voisimme ajaa pelipaikoille autolla sikeiden unien jälkeen.
• Vaan kun emme voi. Sinne päästäkseen tarvitaan venettä ja uhrimieltä. Olen sen verran luterilainen luonne, että työ ensin ja sitten vasta huvi. Jos me hieman kastamme kenkiämme rantakaislikossa, niin olemme tuota pikaa laavunuotion ääressä laulamassa rippileirin ikivihreitä. Ukki teki tunkion eteiseen, Hän hymyilee kuin japsi ja mitä kaikkia niitä oikein olikaan.
• Olihan niitä. Ja on minullakin seikkailumieltä. Mennään metsään samoilemaan, mutta yhdellä ehdolla.
• Anna tulla.
• Palataan heti jahdin jälkeen tänne kunnon pahnoille.

  Railo ojensi jäntevän käsivartensa ja he löivät asiasta kättä.

Saunat oli saunottu, puheet pidetty. Erämaa kutsui katajaisen kansan kruununprinssejä. Miehet huuhtoivat iholle kohonneet hikipisarat sekoituksella, jossa oli yksi osa Porin Matin tulikuumana porisevaa keitosta ja kolme osaa viileää porakaivovettä. Sampo nautti terassilla saunaoluensa loppuun isännän pakatessa mökin sisätiloissa tykötarpeita leiriytymistä ajatellen.

  Kun Railo vihdoin ilmestyi oviaukosta, hänen vieraansa hämmästeli kantamusten suurta määrää.

• Tässä on molemmille kaikkea mahdollista mukavuutta. Ei kuitenkaan kantamisen mukavuutta.

Sen sanottuaan Railo viskasi osan kuormasta Sampolle.

Reima isäntä otti suunnakseen erämaajärven rannan ja Sampo seurasi miehen jalanjälkiä. Siellä heitä odotti oranssinhopea pulpetti-Buster, joka oli varustettu Yamahan nelikymppisellä perämoottorilla. Railolle ei tuottanut ongelmia liu’uttaa alumiinivenettä vesille ja tarttua rattiin. Sampo sen sijaan tunsi olonsa huteroksi istuessaan kaltevalla alustalla, jossa takamus sai kyytiä veneen nostattamien aaltojen myötä. Veneen tylppä keula halkoi kitukasvuisten mäntyjen valtaamaa korpimaisemaa, kunnes he saapuivat järven pohjoislaidalle.

  Nyt Tomi Railo pääsi esittämään oman bravuurinumeronsa.

Hän ohjasi Busterinsa rämettyneeseen joenuomaan raivolla, jota Sampo ei voinut olla ihailematta. Kaakkurit kaakattivat, kurjet huusivat ja korskea ruorimies jodlasi kuin alppijääkäri hääyönään. Mielipuolinen venematka jatkui korpikannaksen toiselle puolelle, missä heidän edessään siinsi avarana odottava järvenselkä. Railo kiihdytti vauhtia kapeassa joessa. Busterin pohja tömisi pohjaa vasten, mutta piti pintansa. He pääsivät plaanissa järvelle ja siellä aina suojaisaan lahdenpoukamaan, jota koristi yksinäinen lintutorni.

  Tomi Railo suuntasi veneensä kokan kohti lahden kätkössä näkyvää kaislikkoa. Keulan liukuessa rantaviivan pohjamutiin hän komensi Sampon avukseen irrottamaan moottorin ja kääntämään pulpettijollan ylösalaisin. Hommassa ei ollut mitään järkeä, sillä huomenna he palaisivat takaisin tulosuuntaansa.

  Vai palaisivatko?

Sampo Tähtisen mieleen oli juolahtanut epäilys siitä, kuka ohjasi purtta ja mihin suuntaan. Naisten kanssa askarrellessa lopputulos oli aina joko matti tai patti. Herra Railon shakinpeluun sääntökirja oli kuin haihtuvalla musteella tuhrittu hepreankielinen raapustus, joka ei noudattanut mitään yleisesti tunnettua runomittaa.

   Illan isäntä viittoi vierastaan seuraamaan itseään kapeita pitkospuita pitkin metsän siimekseen, josta löytyi monia risteäviä kinttupolkuja. Raskaan talsimisen jälkeen he saapuivat pienelle metsäaukealle, joka vastasi täysin Railon kuvausta. Laavu, kota ja ulkohuussi edustivat hyvän kirvesmiestaidon kädenjälkeä, eivätkä ne olleet ajan patinoimia.

  Railo viittasi kädellään kodan suuntaan.

• Lapinäijien maja käy meille mainiosti. Mennään yksillä tulilla.
• Jo vain se sopii.

Miehet astuivat taidokkaasti kyhättyyn rakennukseen, jonka keskellä sijaitsi kookas tulipesä ja seinää kiersi laudoista naputettu istuinlavitsa. Yöpymistä ajatellen kuusikulmaisen kehikon kahdelle sivulle oli tehty levennetyt kulmat, joiden avulla makuupusseissa saattaisi uinua suorin vartaloin.

  Nopea nukahtaminen ei ollut Railon suunnitelmissa.

Hän sytytti valmiiksi kyhätyn tulipesän parilla pitkällä tikulla ja kaivoi rinkastaan lupaamansa koivunmahlatisleen. Sampon hörppiessä tulilientä Railo otti esille puolitoista kiloa huolella marinoitua Hereford-härän sisäfilettä. Sopivaa hiillosta odotellessaan he vajuuttivat niin savukerasiaa kuin viinapulloakin. Railon kunnostautuessa pelkästään savurenkaiden puhalteluun kutsuvieras sai kunnian humaltua ihan itsekseen.

Sampo osoitti juomapulloaan.

• Tällainen kuivempi valkoviini ei ihan toimi aterian kyytipoikana. Olisiko sinulla mitään muuta kostuketta sisäkumin kastikkeeksi?

  Railo noukki rinkkansa pohjilta pari oluttölkkiä.

• Loppasuu on hyvä ja ottaa, jos suuta noin naksaa. Mutta nyt me pojat laitetaan läskit tummumaan.

Railo leikkasi veitsellä neljä reilunkokoista pihviä ritilälle. Hän seurasi herkeämättä lihan kypsymistä kääntäen välistä pihvejä haarukallaan.

• Medium vai welldone?
• Rosé miinus.
• Pidä hyvänäsi!

Sampo sai kertakäyttölautaselleen kaksi tuhtia pihviä, joiden piteleminen tasapainossa oli haastavaa siitäkin huolimatta, että hänen oli onnistunut kaataa huomaamatta lähes kaikki viinakset kodan lattialle.

  Asetelmassa ei ollut enää uskottavuuden rippeitäkään jäljellä.

Tomi Railo ei olisi omana itsenään tarjonnut edes viinantilkkaa, kokonaisesta pullosta nyt puhumattakaan.

  Sampo näki edessään miehen, joka kävi läpi jonkinlaista epämääräistä muodonmuutosta. Tylsän myyntiedustajan valjuille kasvoille oli noussut uusi hehku hänen ottaessaan kantamuksistaan teknisiä vempaimia. Mies kokosi pystyyn kolmijalkaisen jalustan, johon hän kiinnitti kameransa. Apparaatin linssi oli suunnattu kohti Sampoa ja sokerina rinkan pohjalta löytyi nivaska papereita, jotka Railo ojensi kohteliaasti hiilloksen ylitse silmiään räpyttelevälle Sampolle.

• Nämä sinun pitäisi nyt lukea isolle yleisölle naama näkkärillä. Kykenetkö humalaltasi?
• Tokkopa. Voin kyllä tehdä näistä sievän rullan ja työntää sen sinun tulevaan vankilalompakkoosi.

  Railo ei pidätellyt nauruaan.

• Miksi minut vankilaan laitettaisiin? Haluan ainoastaan kertoa kansalle, millaisia mätämunia meidän keskuudessamme kulkee.

  Sampo selasi nopeasti paria ensimmäistä liuskaa.

• Nimet, osoitteet ja yhteystiedot. Tuomionsa kärsineitä surkimuksia, jotka ovat vapauduttuaan perustaneet perheitä ja valinneet kapean kinttupolun. Kenelle sinä luulet kostosi kipeimmin osuvan, heidän vaimoilleen vai lapsilleen?

  Railo ei katsonut asiakseen vastata kysymykseen, sillä hänellä riitti puhdetöitä laitteiden ja kaapelien yhdistämisessä.

  Sisäfileetä nieleskellessään Sampo huomasi tuijottavansa kolmea silmää. Yksi niistä oli mustanpuhuvan ysimillisen piippu.

                                                            ***

  Skoda Octavia ei ollut nopein mahdollinen kulkuneuvo, mutta sen katolle magneetilla kiinnitetty sireenivalo antoi meille mahdollisuuden ajaa ohituskaistaa ilman edessä hidastelevia kiusankappaleita. Ainakin teoriassa. Todellisuudessa me kohtasimme tuon tuostakin lippalakeilla koristeltuja jokamiehiä, jotka purkivat arkisia ahdistuksiaan antamatta meille tietä.

  Milla ei tuntenut käsitettä autoraivo hänen sietäessään edessämme jumittavia jääräpäitä. Ja juuri siksi hän oli ratissa minun tai Ramin sijaan.

  Otin puhelimen kouraani ja kuulin Sammalvuon tutun rykäisyn.

• Kuules, Riku. Soita heti niille Rikosnetin ylläpitäjille. Nyt on piru merrassa!
• Mitä tarkoitat?
• Se selviää sinulle tuota pikaa, kun teet mitä pyysin.

  Noudatin esimieheni ohjetta ja valitsin Henri Airaksisen numeron.

• Riku täällä. Mikä hätänä?
• Esimiehesi vaatii meidän julkaisevan suorana lähetyksenä sellaista materiaalia, joka rikkoo kaikkia mahdollisia lakipykäliä. Joku humalainen jurpo haluaisi luetella nettisivuillamme tuomittujen ja vapautettujen murhamiesten nimiä mainiten myös heidän nykyiset ammattinsa, osoitteensa ja puhelinnumeronsa.
• Löytyykö tälle humalikolle papin antama ristimänimi?
• Kyllä löytyy, Sampo Tähtinen.

  Minun oli mietittävä tarkoin sanojani.

• Pidätkö sinä minua ystävänäsi?
• Jos laajalla harpilla vedetään, niin kai sinä jonkinlainen ystävä olet.
• Kyllä vai ei?
• Hemmetti sinun kanssasi. Lopullinen vastaukseni on nihkeä kyllä.
• Hyvä. Tämä Tähtinen kun sattuu olemaan minulle hyvin läheinen ystävä. Minä olen mokannut raskaasti ja Sampo on saanut kärsiä virheistäni. Siitä on tehtävä loppu. Sinä pidät sen linjan avoimena, vaikka mitä tulisi.

  Henri Airaksinen ei päästänyt minua helpolla.

• Oikeusjuttuhan siitä seuraa. Tämä undulaattisi laulaa parhaillaan nuotteja, jotka eivät ole kotoisin Koraalikirjasta, vaan oikeuden pöytäkirjoista. Jos minua tullaan syyttämään tietovuodosta, niin vedän sinut mukanani rikintuoksuiseen suonsilmäkkeeseen. Tämä puhelu on sivumennen sanottuna nauhoitettu ja sinut on siten korvamerkitty. Vieläkö haluat jatkaa valitsemallasi tiellä?
• Tässä mennään kirjaimellisesti tuhatta ja sataa kohti tuntematonta. Saat sanani.
• Olkoon menneeksi. Jos syöt sanasi, niin sinua odottaa viimeisellä ehtoollisella tämä nauhoitettu äänite öylätin muodossa. Minulta löytyy tarvittaessa viiniäkin palan painikkeeksi.

  Olisin halunnut vastata samalla mitalla, mutta puhelimeni koputti jo uutta puhelua. Suljin entisen keskustelun siirtyäkseni uuteen.

• Lepistö Kankaanpään poliisista. Mikä mahtaa olla teidän positionne?
• Lempäälän Ideapark jäi juuri taaksemme.
• Asia selvä. Ehditte tänne puolessatoista tunnissa ja perille menee vielä puoli tuntia lisää. Millaisella kalustolla te liikutte?
• Juuri sellaisella. Sinisellä Octavialla, jota kollegani Milla ajaa. Teillä tuskin tulee ongelmia erottaa sireenillä varustettua koslaa maajussien traktoreista.

  Luulin puhelun päättyneeksi, mitä se ei ollut.

• Tuota, onko teillä iskuryhmä valmiina?
• He ovat jo matkalla kohdepaikalle. Karhuryhmän taktinen esikunta vastaa iskusta, ja he päättävät voimakeinojen käytöstä. Meidän jäljestä saapuvien osaksi jäävät pelkät jälkitoimet.
• Jaa, tuli vain mieleen sellainen vaihtoehto, että tämä kohdehenkilö saattaa ottaa ritolat ja siellä Salojensaarilla riittää erämaata joka suuntaan. Helikopteri olisi varmasti hyvä apu siinä tapauksessa.
• Kyseessä on panttivankitilanne, joten Karhu könyää paikalle niin sensitiivisesti kuin mahdollista. Lähellä pörräävä helikopteri voisi laukaista tilanteen sijasta aseen.

  Lepistö ei luovuttanut helpolla.

• Kai meidän pitäisi sopia marssijärjestyksestä, jos saamme yllättäen kontaktin tekijään?
• Niin varmaan pitäisi. Nyt minulla olisi muuta toimitettavaa, joten laaditaan ne pelisäännöt, kun olemme pitäneet ensin pienen aivoriihen eri mahdollisuuksista.

  Laitoin puhelimen äänettömäksi.

Millan katse tutki minua taustapeilin kautta.

• Riku, jäitä hattuun. Ota mallia Skodasta, kone käy ylikierroksilla, mutta jäähdytys estää moottoria leikkaamasta kiinni.
• Puhut vähän, mutta asiaa. Mielessä vain pyörii liikaa asioita, joihin en tiedä vastausta.
• Kuten?
• Tomi Railon motiivi murhatöihin näin pitkän ajan jälkeen. Olisiko lääkäri todennut ikäkausitarkastuksessa tappavan syövän tai jotain muuta yhtä ikävää?

  Rami kääntyi taaksepäin kohdistaen katseensa minuun.

• Minulla sattuu olemaan tuosta aivan omakohtaista kokemusta. Juuri siksi en osta tuota ajatustasi. Kuoleman miekan heiluessa pään päällä oppii arvostamaan kaikkea elämää.
• Mennään siis seuraavaan dilemmaan. Jos Railon harrastus on murhamiesten murhaaminen, niin tekisikö hän saman vitsejä viljelevälle työkaverilleen?
• Kolmen murhan jälkeen en epäilisi sitäkään mahdollisuutta. Asioiden epäröinti ei taida kuulua kohteemme sanavarastoon. Hän tekee, mitä lystää ja sitä lystiä hänellä on viime aikoina pidellyt.

  Milla siirsi otsalleen pudonneita kutreja.

• Omituista, että Railo toimii nyt näin suoraviivaisesti. Sama mies, joka on harhauttanut meitä naamioilla, peileillä ja savuilla.
• Kai hän huomasi joutuneensa umpikujaan.

  Ramin matala ääni kaikui auton sisätiloissa pahaenteisesti.

• Suunnitelmallisesti toimiva rikollinen ei jättäydy tahallaan umpikujaan, vaan pyrkii aina luovimaan sieltä tiensä ulos. Olisi perin omituista, jos Railo vahvistaisi säännön poikkeuksella.

                                                              ***

  Karhuryhmän esimies Tobias Eklund kuunteli Virve-verkon suljetusta ryhmästä odottamiaan tietoja.  Kohteen auto oli kyllä paikalla, mutta rakennuksesta ei erottunut merkkejä kenenkään läsnäolosta. Kärkiryhmä eteni taloa kohden kahden koirapartion tukemana. Nelijalkaisista ystävistä oli moneen, nyt ne saivat toimia nuuskimisen ohessa mahdollisten ansalankojen laukaisijoina ja katseenvangitsijoina.

  Jos kävisi kuin Pihtiputaalla puoli vuosisataa aiemmin, kunniamerkit myönnettäisiin postuumisti märkäkuonoisille schäfereille ja konstaapelit saisivat jatkaa kohti uusia seikkailuja.

  Radiopuhelinliikenne pysyi kiusallisen mykkänä.

• Kärki, Topi.
• Kärki kuulee.
• Onko talo hallussa?
• Täällä painitaan parhaillaan, mutta vain lukkojen kanssa. Kohde on mitä ilmeisimmin poistunut paikalta.
• Hän voi olla edelleen sisätiloissa. Nyt niitä ruutuja säpäleiksi. Kuuleeko Topi?
• Kärki, Topi. Minulla on absoluuttinen sävelkorva. Kyllä minä kuulen, ja nyt sieltä pitäisi kuulua jo lasien kilinää.

  Linjan toisesta päästä ei kuulunut vähään aikaan yhtään mitään.

Ei puhetta, ei toiminnan ääniä. Jotain siellä siis täytyi tapahtua. Radiopuhelin rapsahti jonkun painaessa tangenttia hermostuneesti.

• Koirat saivat vainun. Molemmat nelistävät juuri rantaa kohden. Voihan vittu, siinä ne nyt seisovat korvat luimussa.
• Aivan kuten sinäkin. Mene nyt hyvä mies sinne rantaan perässä ja etsi jälkiä veneestä.

  Kärkiryhmä teki nopean työnjaon.

Osa miehistä murtautui mökin sisälle muiden juostessa kohti rantaviivaa.

Pieni tupa oli nopeasti käännetty ylösalaisin tuloksena muutama tyhjäksi rutistettu oluttölkki ja patjan alle kätketty älypuhelin. Sammutettuna se oli täysin hyödytön kapine, kunnes tekniikan pojat purkaisivat laitteen.

Rantaan sännännyt ryhmä onnistui tehtävässään astetta paremmin.

• Tuosta on vedetty vene veteen.
• Eikä siitä ole kulunut kovinkaan paljon aikaa. Sammalpinta on painunut parin metrin leveydeltä alas aivan äskettäin.
• Millainen paatti jättäisi noin tasaisen jäljen, paitsi pulpettivene? Tyypillisin malli lienee oranssinhopea Buster. Laitetaan sellainen etsintään, kunhan selvitämme ensin vesistön laajuuden. On meillä toinenkin vaihtoehto.
• Ja se on mikä?
• Annetaan Topin selvittää. Pidetään sillä aikaa tauko paikalla.

  Kaikkien suupielet vetäytyivät veljelliseen hymyyn.

• Topi, Kärki kutsuu.
• Topi kuulee.
• Kuinka pitkälle tuota märkää täällä riittää?
• Että siis mitä?
• Kuinka pitkälle tästä rannasta pääsee melomalla, kunnes kanootti pitää ottaa kantoon?

  Tobias Eklund vilkaisi karttaruutua.

• Ei kovinkaan kauas. Ottakaa koirat mukaanne ja peratkaa rantaviiva tiheällä kammalla. Lurjus saattaa lymyillä aivan lähimaastossa.

                                                              ***

  Kankaanpään keskustan kohdalla taaksemme ilmestyi Volkswagen Transporter, jonka ohjaamosta kuikuili pari rotevaa jässikkää. Heilautin taustapeilissä oikeaa kättäni merkiksi siitä, että heidän läsnäolonsa oli huomioitu. Vasen käteni piteli tiukasti esillä puhelimen ruutua, jossa Sampo luetteli sammaltavalla äänellään loppumattomalta kuulostavaa listaa väärintekijöiden rikoksista.

  Jokin ystäväni käytöksessä herätti epäilykseni.

Teatterialan ihmiset tapasivat mainita, että uskottavan humalatilan esittäminen onnistui parhaiten, kun näytteli päihtynyttä henkilöä, joka pyrki antamaan itsestään selvän vaikutelman.

  Nyt Sampo teki juuri päinvastoin.

Hän soperteli sanojaan kuin olisi voinut hetkellä minä hyvänsä rojahtaa edessään näkyvän nuotion liekkeihin. Olin ottanut miehen kanssa maljaa kerran, jos toisenkin ja näin hänen pelinsä läpi. Vaikka Sampon olemus oli kuin ryvetetyllä ajokoiralla, niin hänen silmiensä tuike oli täysin kirkas. Laitoin varmuuden vuoksi nappikuulokkeet korvilleni, sillä herra Petänen oli juuri löytänyt autoradiosta äänensäätönappulan voimistaakseen Cat Stevensin naukumista.

  Hetken kuluttua näin Sampon silmistä tavallista intensiivisemmän tuijotuksen, jonka hän kohdisti kameran linssin kautta kuin hakeakseen sitä kautta yhteyttä. Hän piti kädessään jo ties kuinka monetta paperiliuskaa, jotka olivat lukemisen jälkeen päätyneet liekkien nuoltavaksi. Ilmeisesti Tomi Railo halusi tällä eleellä symbolisoida rikollisten tulevaa kohtaloa.

  Sampo mongerteli tavallistakin tokkuraisemmalla äänellään.

• Seuraava mätämuna on kunnostautunut vaimonhakkaajana, lapsiaan säästämättä. Esa Papinniemi on avioitunut kolmasti ja yhtä monta kertaa onnistunut luomaan väkivaltaisen perhehelvetin. Viimeinen vaimo ei ollut yhtä onnekas kuin ne kaksi muuta. Hän pääsi kyllä ovesta ulos, mutta helmat liekeissä. Rouvaparka kuoli ensimmäisen asteen palovammoihin ambulanssissa. Tämä itseään miehenä pitävä teurasjäte nyyhkytti oikeudessa kuultuaan tuomionsa, joka oli taitavan advokaatin avituksella kahdeksan vuotta ja todellisuudessa ainoastaan puolet siitä. Tätä nykyä Pappilanniemi, ei kun Papinniemi asustaa Hyvinkään Torikadulla ja on tuttu näky paikallisessa Prismassa. Kas tässä tuore potretti ihrakasasta, olkaa hyvä!

  Sampo nosti kuvan esille ja siirtyi seuraavaan henkilöön.

Minä ravistelin Petäsen olkapäätä voimallisesti.

• Pistä se radio pienemmälle ja katso kännykästäsi, löytyykö Salojensaarelta mitään kirkontapaista.
• Katsotaan. No, eipä kyllä löydy. Lähin piruntorjuntapatteristo sijaitsee Siikaisissa.
• Onko paikallinen pappila lähellä mitään vesistöä?

  Ramin kunniaksi oli sanottava, että isopeukaloiseksi mieheksi hän osasi etsiä pikkuisesta ruudusta nopeasti sen oleellisimman tiedon.

• Itäjärven rantaan johtaa kapea tie, joka on ristitty Pappilantieksi. Hetkinen vain, zoomaan tätä aluetta. Itäjärveltä kulkee jonkinlainen vesireitti sinne Niemijärvelle, jossa Karhu parhaillaan operoi. Mistä tällainen paikka juolahti mieleesi?

  En vastannut kysymykseen, vaan otin Virvellä yhteyden takanamme ajavaan poliisipartioon.

• Lepistö, Kankaanpään liikkuva.
• Hietalahti tästä edestä. Kuule, onko sellainen paikka tuttu kuin Siikaisten Pappilanniemi?
• On siellä tullut piipahdettua. Siitä on kyllä kulunut jo muutama vesikesä, kun eräs paikallinen metsästäjä esitteli jahtitoverilleen Jägermeisterin antamalla puhdilla uutta luodikkoaan. Onneksi vahinkolaukaus ei lävistänyt kuin kelottuneen puunrungon.
• Satutko muistamaan, oliko alueella paljon mökkejä tai mitä tahansa muita rakennuksia?

  Lepistö ei pidätellyt nauruaan.

• Pappilanniemi on luonnonsuojelualuetta. Sieltä et löydä ainoatakaan tönöä.
• Entä ne metsästäjät? Pitävätkö he sadetta suuren kuusen suojassa?

Konstaapelilta kului pieni tovi hänen muistellessaan tuota ajan patinoimaa partiotehtävää.

• Kun me saavuimme paikalle, niin ukot istuivat laavun ääressä. Sen vieressä taisi olla ulkohuussi ja olihan siellä se kotakin. Metsästäjät tarjosivat innokkaasti käristemakkaraa, mutta piti kieltäytyä viran takia. Ei me siitä vahinkolaukauksesta kirjausta tehneet, kaveri selvisi pelkällä puhuttelulla.
• Okei, nyt tilanne on se, että siellä kodassa saattaa olla mies, joka ei tule selviämään pelkällä puhuttelulla. Tarkoitan Tomi Railoa. Paljonko sinne on vielä ajomatkaa?
• Jos lyödään poljin konehuoneeseen, niin olemme siellä alta puolen tunnin. Taitaa olla parempi, jos me otamme vetovastuun.
• Ilman muuta. Ottakaa keulapaikka ja olkaa kuulolla. Kun olemme päässeet kyllin lähelle kohdetta, niin jalkaudutaan ja suoritetaan kohdepaikan saartaminen äänettömästi. Kyseessä on kuitenkin panttivankitilanne.

                                                               ***

  Tomi Railon hymy oli vilpitön.

• Pidit juuri elämäsi parhaimman puheen. Kaikki on sujunut oikein mallikkaasti ja iso osa kiitoksesta kuuluu sinulle.

  Sampo Tähtinen ei kyennyt vastaamaan leveään hymyyn.

• Tattista vaan itsellesi. Kätesi täytyy olla puuduksissa tuon pistoolin heiluttelusta, joten sinähän se tässä varsinainen sankari olet. Mihin sinä minua ylipäätänsä edes tarvitsit? Vaivaako sinua autismin ohessa lukihäiriö?

  Railon suusta pääsi kireä naurahdus.

• Minua mikään vaivaa. Julkisuuden estradille vaaditaan isoja rooleja, sarjamurhaajan panttivankina sinä olet sellainen.
• Sehän on selvä. Nyt sinä voit antaa minulle armeliaan luotisi.

  Tomi Railo puuskahti närkästyneenä.

• Tappaisin sanansaattajan? Sinut tullaan ikuisesti muistamaan miehenä, joka kertoi kansalle totuuden meidän oikeusjärjestelmämme valuvioista. En olisi pystynyt parempaan suoritukseen.
• Etkä edes yrittänyt.
• Siihen on omat syynsä. Tarvitsen julkisuutta esittääkseni oman agendani, yksityisyyttä paetakseni. Sinulle lankesi uhrilampaan rooli, mutta en minä sinua teurasta. Olet ansainnut jopa hieman evästä selvitäksesi huomiseen puoleenpäivään.  

  Railo kaivoi rinkastaan vesipullon, kahvinpuruja sekä paketin näkkileipää.

• Ystäväsi Hietalahti saa koordinaatit sijainnistasi kello yksitoista. Hitaana miehenä hän saapunee paikalle tuntia myöhemmin. Älä vaan sitä virhettä tee, että lähtisit hortoilemaan omin jaloin kodan ulkopuolelle. Siellä sinua odottaa säkkipimeä yö ja eksyminen loputtomaan erämaahan. Täällä voit tunnelmoida nuotion äärellä ja vetäytyä mukavaan makuupussiin.
• Olkoon menneeksi. Ei sinulla sattuisi sitä unilääkettä olemaan jäljellä edes pientä tilkkaa?

  Railon kasvoille palasi lämmin hymy.

• Näin kavereiden kesken kehottaisin sinua hieman miettimään noita juomatottumuksiasi. Mutta ei nyt kursailla, kun sinä olet suoriutunut tehtävästäsi puhtain purjein.

  Tomi Railo ojensi sanojensa vakuudeksi rinkkansa kätköistä taskumatin, jonka hän oli saanut 40-vuotislahjaksi Vehon myyntiorganisaatiolta. Se piti sisällään varttilitran kolmen tähden Jaloviinaa. Sampo otti lahjan vastaan alkaen ujuttaa itseään samalla makuupussiin.

  Teatteriesitys meni täydestä yhden miehen yleisöön.

Sipaistuaan suullisen jallua Sampo teeskenteli sammunutta saunalyhtyä. Railo ei aikaillut noustessaan pystyyn rinkka selässään. Mies loi yleiskatsauksen lähiympäristöön ja katosi vaivihkaa yön selkään.

 Sampo kiemurteli saman tien itsensä ulos makuupussista.

Hän kiiruhti kodan toiselle puolen ja vilkaisi oviaukosta ulkopuolella näkyvää pimeyttä. Hiljaisuuden rikkoi tuskin kuuluva ääni, joka syntyi Railon kävellessä sepelillä päällystettyä tietä pitkin. Sampo kulki ääntä kohden löytääkseen tuon saman väylän, joka johdattaisi hänet sivistyksen pariin.

  Kuutamo valaisi sinertäviä kiviä, joiden päästä ei löytyisi kenties muuta aarretta kuin pappila, kirkko, hautausmaa ja niiden ympärille rakennettu kirkonkylä.

  Siinä sitä olisi aarretta kylliksi.

                                                               ***

   Edessämme näkyvä maantie oli halkonut tuskastuttavan pitkän matkan keskellä asumatonta korpimaisemaa, kunnes pimeyden seasta alkoi erottua hajanaisia merkkejä ihmisten läsnäolosta.

 Peltoaukeita, latoja, sivuteitä ja postilaatikoita.

Kirkonkylä ilmestyi tuulilasin eteen yllättävän nopeasti, eikä se pitänyt sisällään kuin yhden risteyksen, jonka ympäriltä löytyivät kaikki palvelut. Volkswagen Transporterin sivuvilkku johdatti meidät kääntymään vasemmalle kohti kirkonmäkeä. Siikaisten keltainen puukirkko oli suhteettoman iso kylän nykyiseen kokoon nähden ja samalla muistutus maaseudun kuolemasta. Kirkkoa ympäröivä hautausmaa oli imenyt maan multiin kaiken sen suuruuden ja loistokkuuden, jota pitäjällä oli menneisyydessään ollut.

  Partioauto hiljensi vauhtiaan kuin epätietoisena oikeasta suunnasta. Oikea tie löytyi seurakuntakodin ja ruumishuoneen välistä, rengaskotelot alkoivat ropista siihen malliin, että allamme täytyi olla sepelipäällysteinen sivutie. Pappila sijaitsi puistomaisella aukealla, jonka kierrettyämme sukelsimme umpipimeään sysimetsään. Milla oli sammuttanut kattovilkun ja hän hiljensi vauhtia entisestään.

  Yhtäkkiä Transporter pysähtyi edessämme kuin seinään.

Painoin tangentin pohjaan.

• Lepistö, Hietalahti. Mikä hätänä?
• Kohde on suoraan edessämme. Näkyy ajovaloissa ja kävelee tähän suuntaan käsiään heiluttaen. Ei näkyvää aseistusta.
• Käskyttäkää mies maihin. Me voimme suorittaa kiinnioton.
• Tämä selvä. Lepistö kuittaa.

  Avasin sivuoven ja nousin autosta. Transporterin megafonista kaikui kehotus antautua ja laskeutua polvilleen maahan. Otin etälamauttimen esille ja astuin esille poliisiauton vasemmalta puolelta tietäen Ramin pitelevän Glockia kädessään auton toisella puolen. Transporterin lyhdyt valaisivat pimeyttä riittävästi, jotta tunnistin kohdehenkilön jo matkan päästä.

• Nouse ylös, Sampo. Painajainen on päättynyt.
• Riku, perkele. Näetkö sinä painajaisia? Kerro niistä avoimesti, niin haetaan sinulle yhdessä apua.

  Jokin Sampon sanoissa laukaisi sen jännityksen, joka oli virittynyt pitkän ajomatkan aikana. Kiersin käsivarteni Sampon ympärille ja halasin häntä. Ystäväni ei kuitenkaan luopunut omaksumastaan roolista.

• Tämä ei tuntuisi niin vastenmieliseltä, ellei sinulla pullottaisi tuo etumuksesi. Minä taidan sittenkin olla kriisiavun tarpeessa.
• Taksin tarpeessa sinä olet. Valtion kustantaman pirssin tarpeessa, joka vie sinut kotiovellesi. Olet aamulla perillä ja otat kunnon tirsat. Herättyäsi käyt lenkillä ja menet suihkunraikkaana katsastamaan Mummotunnelin tarjonnan. Mutta sitä ennen tarvitsemme kaiken tiedon tämän päivän tapahtumista.

  Sampo katsoi minua arvioivasti.

• Olet tietoinen siitä Rikosnetin suorasta lähetyksestä?
• Japp.
• No niin. Railo kutsui minut mökilleen, mikä oli pelkkää harhautusta. Jollain verukkeella me siirryimme tänne Pappilanniemeen veneellä ja perille päästyämme Tomi näytti todellisen minänsä ottaen aseensa esille. Tein siinä sitten työtä käskettyä eli luin niitä valmiiksi rustattuja papereita.
• Ja sen jälkeen?
• Railo liukeni paikalta kuin hauki kaislikosta. Raittiusmiehenä hän kuvitteli minun olevan tuhannen jurrissa, kun riiputin silmäluomiani ja madalsin ääntäni. Lupasin hänelle odottaa keskipäivään asti siellä kodan suojassa, mutta seurasin miestä turvallisen matkan päästä.
• Miksi ihmeessä?
• Tiesin hänen johdattavan minut ulos pimeästä korpimetsästä.  Jos tämän paikan nimi on Pappilanniemi, niin kai täältä pappilakin löytyy?

  Vierellemme ilmestynyt Rami ymmärsi akuutin ongelmamme.

• Paljonko teidän välillänne oli sitä välimatkaa?
• Joitakin satoja metrejä, kuitenkin alle puoli kilometriä.

  Rami heilautti pitkää käsivarttaan metsän suuntaan.

• Railo on huomannut tulomme ja siirtynyt metsähallituksen puolelle. Toisin sanoen hänellä on kylässä piilopaikka tai pakoauto odottamassa.
• Veikkaan jälkimmäistä.  

  Sen sanottuani otin yhteyden Karhuryhmän Tobias Eklundiin. He olivat jo matkalla tueksemme, mutta tilanne vaati uusia ohjeistuksia. Päätimme asettaa tiesulut kaikille tarvittaville ulosmenoteille ja partioida aluetta herkeämättä. Kaksi koirapartiota saapuisi Pappilanniemeen etsien vainua Railosta. Komentopaikaksemme sovimme kirkonkylän K-marketin paikoitusalueen, joka sijaitsi keskellä saartorengasta. Tiesulut tulisi sijoittaa puolen kilometrin säteelle komentopaikasta, mikä tarkoitti konfliktitilanteessa sitä, että me ehtisimme paikalle alle minuutissa ja loputkin partioyksiköt nopeasti perässämme.

  Railo oli ollut onnekas, mutta nyt neliapilat ja hevosenkengät olivat käymässä häneltä vähiin.

                                                               ***

  Tomi Railo otti savukerasiansa esille ja kopautti sen kätköistä hyvin ansaitsemansa tupakan. Audentes Fortuna iuvat. Onnetar suosii rohkeaa, kuten jo muinainen Vergilius loihe lausumaan. Vielä paremmin asian oli kiteyttänyt Lappeenrannan Rakuunarykmentin ylikersantti Puolakka. Röyhkeys kovankin onnen voittaa.

  Raskas urakka oli jäänyt taakse.

Hän oli tehnyt sen, mistä monet näkivät vain märkiä päiväunia. Ottanut koston jumalattaren miekan omiin käsiinsä jakamalla oikeutta niille, joiden elämänlanka oli katkennut turmeltuneiden sielujen toimesta.

Nyt hänen oma maallinen vaelluksensa Tomi Railo-nimisenä miehenä oli saavuttanut päätepisteensä. Rinkkaan oli tungettu kaiken muun ohessa turhiksi käyneet rekvisiitat, kuten valkoinen peruukki ja silmälasit. Kirkonkylän laidalla sijaitsi vanhuksille tarkoitettuja rivitaloja, joista yhden päädyssä häntä odotti kartanomallinen Volvo ruotsalaisilla rekisterikilvillä. Kohta sen puikkoihin tarttuisi muuan Pelle Gröndahl, Skellefteån oma poika, jonka kaljun päälaen alta tuikkivat ruskeat silmät, kiitos taiten sävytettyjen piilolinssien. Haaparannan puolella hän olisi hyvissä ajoin ennen Sampo Tähtisen heräämistä todellisuuteen, jossa hänen piti auttaa ihan itse itseään. Miesparka kärsisi krapulasta, mutta veden ja kahvin siivittämänä hän kyllä luovisi tiensä ulos korpimaastosta.

  Onnistuihan se näin säkkipimeässäkin, kunhan muisti kulkea sepelikivien päällä. Kaikki onnistui pedantille ihmiselle, joka osasi laskea seuraavan siirtonsa kyllin ajoissa.

  Jostain kaukaa kuului ajoneuvon ääni ja se voimistui hetki hetkeltä.

Kenellä olisi asiaa umpimetsään kello kahdelta yöllä? Asiaa enempää pohtimatta Tomi Railo juoksi metsän suojaan, eikä hetkeäkään liian myöhään. Kaksi autoa ilmestyi pimeyden keskeltä ja ne pysähtyivät lyhyen matkan päähän hänen piilopaikastaan. Railo hiipi varovaisin askelin kohti autoja, joista ensimmäinen oli perinteinen poliisiauto ja sen taakse oli pysähtynyt farmarimallinen Skoda Octavia. Aivan kuin autojen moottorit eivät olisi kylliksi rikkoneet yöllistä hiljaisuutta, niiden luota kaikui kovaäänisen tyly käsky antautua ja mennä polvilleen maahan.

  Railo hivuttautui yhä lähemmäs seuratakseen omituista näytelmää.

Käsittämätöntä kyllä, mutta Transporterin etulyhtyjen valokiilassa räpisteli Sampo Tähtinen. Miten humalikko oli paikalle eksynyt, oli kuitenkin täysin toisarvoista.

 Paljon kiinnostavampaa oli seurata Sampon syleilyynsä ottaneen miehen seuraavia toimia. Tutkinnanjohtaja Riku Hietalahti kailotti kovalla äänellä radiopuhelimeensa käskyjä, ja yhtä äänekäs vastapuoli toisti nuo käskyt kuin vähämielinen papukaija.

  Railoa mieleen juolahti vanha sanaparsi metsästä, joka vastasi, kuten sinne huudettiin. Kiinniottokiimassaan sinivuokot uskoivat hänen päässeen heidän ohitseen kirkonkylään asti, mikä ei pitänyt paikkaansa. Nyt poliisi käytti kaikki resurssinsa saartorenkaan pystyttämiseksi, vaikka hän olisi puun takana piileskellessään ollut helppo saalis taskulampun valokiilalle. Äkkinäisempi murhamies olisi aloittanut tulitaistelun metsän suojasta hyvin valaistujen maalien kanssa, mutta sellainen ei palvellut Tomi Railon pyrkimyksiä.

  Hän odotti kaikessa rauhassa viranomaisten poistuvan paikalta kaivaakseen esille maastokartan. Volvo oli viisaasti sijoitettu sellaiselle sektorille, josta olisi ulospääsy kahteen eri ilmansuuntaan, pohjoiseen ja itään. Harmillista kyllä, auton luokse ei ollut helppoa oikoreittiä. Se oli pysäköitynä kirkonkylää halkovan kantatien toiselle puolen ja sinne päästääkseen piti kulkea joko tarkoin vartioituja teitä pitkin tai harppoa pihojen poikki. Kiinnijäämisen riski olisi hälyttävän korkea kummassakin vaihtoehdossa.

  Railo kiristi rinkan hihnoja patikoidessaan kompassin antamaa suuntaa kohden. Kengät lipsuivat alinomaa epätasaisella alustalla ja päätä piti suojata petollisilta oksilta. Välistä jalat upposivat märkiin lampareihin, eikä ojia ylitetty pelkällä tahdonvoimalla.

  Aamuneljältä hän vihdoin saapui kapealle maantielle, uupuneena ja kaikkensa antaneena. Railo tarkasti sijaintinsa, joka oli alle sata metriä oletetulta tiesululta. Hän laskeutui ojanpohjalle kulkien sitä pitkin kohti kirkonkylää. Seuraavan mutkan takana näkyi vanha ja rapistunut maatila. Rakennuksen seinät hilseilivät, kattohuovat lepattivat repaleisina. Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Keskellä pihaa seisoi uljaana Massey Ferguson.

  Traktori kuin unelma.

Tomi Railo hiipi aittarakennukseen, jonka ylisille hän nukahti tuota pikaa kuin hyvin ravittu juottovasikka.

                                                              ***

  Väsymys hiipi puseroidemme alle yhtä hitaasti kuin varmasti. Aamuyön ensimmäisinä tunteina olimme adrenaliinin voimalla odottaneet nopeaa ratkaisua. Virve-verkko ei tukenut odotuksiamme. Kukaan ei liikkunut missään, eikä kenelläkään ollut mitään raportoitavaa. Pitääksemme itsemme hereillä haravoimme kirkonkylän keskustaa sammutetuin lyhdyin.

 Tienoo oli ja pysyi autiona.

Ohjasin lopulta Octavian K-marketin pysäköintialueelle. Sieltä käsin saatoimme valvoa risteystä, josta oli pääsy kaikkiin eri ilmansuuntiin. Rami ei pettänyt odotuksiani protestoidessaan kohtaloamme.

• Samoilla silmillä jo eilisaamusta asti. Riku, tee asialle jotakin.
• Meitä on täällä viisi partiota tulitikut silmissämme. Puoleenpäivään mennessä tilallemme saapuvat uudet ihmiset. Kyläkauppa aukaisee ovensa seitsemältä ja sitten pääsemme nauttimaan aamupalaa. Nyt sinä voit ottaa pienet nokoset.

  Rami yritti napata tirsaköyden päästä kiinni huonoin tuloksin, toisin kuin takapenkille makuuasentoon käpertynyt Milla, jonka nenä tuhisi lupaavan tasaisesti. Etsin Yle Areenasta vanhoja schlagereita taatakseni hänen harmoniansa jatkuvuuden.

  Annikki Tähden laulaessa Muistojen Monrepos’n Rami avasi sivuikkunan ja sytytti pikkusikarinsa.

Katsahdin vierustoveriini.

• Vain sika polttaa sikaria sisätiloissa.
• Älä nalkuta, kalkkuna. Minä voin kyllä valvoa. Pistä päätä niskatukeen.
• Kun ei nukuta.
• Käytä hyväksi koettuja keinoja. Älä laske lampaita, vaan kaikkia niitä naisia, joille olet kyennyt tarjoamaan kunnon ilotulituksen. Jos saldosi on pyöreä nolla, jatka laskemista kaikilla tekemisillä munauksilla. Niitä muistellessasi aikasi kuluu kuin siivilässä. Ennen pitkää silmäluomesi painuvat alas ja sielu seuraa perässä. Hiljaisuuden valtamereen, jossa uni on todellisuutta ja todellisuus unta.

  Nyt nappasi.

Annoin silmieni sulkeutua, korvieni muurautua umpeen. Rami höpötti omiaan, Milla tuhisi syvässä unessa. Kuulin muutaman kerran oman kuorsaukseni, kunnes uni sai minusta vallan.

  Käteeni tartuttiin ja siihen asetettiin kaksi pyöreää ruisleipää.

• Mitä nämä ovat?
• Porin poikia. Kaunista huomenta, herra Hietalahti. Otatko höysteeksi metukkaa vai kinkkua?
• Ihan sama. Paljon kello on?

 Rami heilautti aikaraitaansa

• Viittä yli seitsemän. Päivän ensimmäisenä asiakkaana sain meille ilmaiset kaffet. Otapa siitä kuppi käteesi, niin pääset takaisin todellisuuteen.

  Takapenkillä istuma-asentoon noussut Milla kumartui eteenpäin kertoakseen yön tapahtumista.

• Rami hoiti konttoria meidän uinuessamme. Koirapartiot pääsivät aloittamaan työnsä viiden aikoihin, helikopteri on partioinut kuudesta alkaen.
• Hyvä. Entä tiesulut?
• Liikenne on ollut todella hiljaista. Näin lauantaina työmatkaliikenne on olematonta ja valtaosa väestöstä vetää vielä zetaa peitto korvillaan. Kesälomanviettäjiäkin kirkonkylä joutuu odottamaan ensi kuuhun.

  Kahvin ja ruisleivän yhdistelmä tepsi tuttuun tapaansa.

Tunsin piristymisen ohessa tarvetta pistäytyä asioimassa toiletissa.

• Missähän täällä voisi puuteroida nenänsä?
• Tuolta K-marketista löytyy yleisö-wc. Siinä pullonpalautusautomaatin ja pelikoneiden välissä.

  Kiitin tiedosta ja poistuin tarpeilleni. Huomioiden paikallisen kauppiaan elinkeinoharrasteen lunastin kassalta ulos lähtiessäni askin savukkeita. Päästyäni takaisin pihamaan pysäköintialueelle avasin rasian ja asetin savukkeen huulieni väliin.

  Päivän ensimmäinen mallukka maistui poikkeuksetta erityisen maukkaalta. Tunsin oloni rennon tyyneksi ja silmieni edessä näkyvä maaseutukeskus vaikutti harmonian tyyssijalta.

  Voimakas, repivä ääni särki tunnelmointini.

Jostain kaupan takaa, kirkonmäen suunnalta lähestyi äänekäs ajoneuvo. Iso traktori puski näkökenttääni vetäen kyntöauraa perässään. Likaiseen työtakkiin sonnustautunut maajussi saapui risteykseen turhan rapsakalla vauhdilla välittämättä stop-merkistä tai fysikaalisista lainalaisuuksista. Kyntöaura ei meinannut pysyä matkassa mukana, kun maajussi käänsi ajoneuvoyhdistelmänsä tiukasti oikealle.

  Napsautin radiopuhelimen tangentin pohjaan.

• Lepistö, Hietalahti.
• Kuulolla ollaan.
• Tämä ei liity mitenkään päivän epistolaan, mutta sinnepäin rymistelee traktori, jonka kuski kannattaisi varmuuden vuoksi puhalluttaa.
• Mikäpä siinä. Jos aavistuksesi osuu oikeaan, niin kuka pesee pyykin?
• Hoitakaa te se puoli, me voimme tulla sinne teidän tilallenne.

  Linja hiljeni, kävelin takaisin Octavian kuskinpukille. Hetken odotettuani otin Virvellä uuden yhteyden Lepistöön.

• No, paukkuiko promillet?
• Nollat puhalsi, kuulemma oikein vannoutunut raittiusmies. Kehui meidän tekevän hyvää työtä pelotellessamme tätä juoppouden vaivaamaa kansaa. Mutta sivumennen sanottuna hän itse oli kaikkea muuta kuin ajomies. Kollega tuossa naureskeli äijän nykivää ajoa, joka kuulosti siltä kuin miekkonen olisi tottunut automaattilaatikkoon. Luistatti kytkintä niin, että pahaa teki.
• Vai niin. No, asia tuli kuitenkin hoidettua. Pidetään yhteyksiä.
• Näin tehdään.

  Laskin katseeni ratin tasalle miettiessäni kaikkea tapahtunutta.

Sampo oli taksia odotellessaan maininnut useampaan kertaan Railon raivoraittiudesta, johon liittyi tiettyä ylimielisyyttä janoisia lähimmäisiä kohtaan. Maajussi ei osannut ajaa traktoria, vaikka teki sitä leipätyökseen. Tomi Railo hallitsi naamioitumisen jalon taidon.

  Käynnistin auton ja loin arvioivan katseen kollegoiden suuntaan.

• Aamiaiset nautittu?
• Jotakuinkin.
• Hyvä. Sammuttakaa savukkeenne ja kiinnittäkää turvavyönne. Tsekataan se traktorilla hurjasteleva rämekuukkeli.

                                                           ***

  Tomi Railon suupielet vetäytyivät tyytyväiseen virneeseen.

Pelle Gröndahl oli juuri selviytynyt ensimmäisestä vastoinkäymisestään. Lisää seuraisi, sehän nyt oli selvää. Tulevana kesänä hänen pitäisi viettää hiljaiseloa pienessä mökissä Högfjärdenin rannalla. Kaiken omaisuutensa hän oli muuttanut kahiseviksi seteleiksi jo hyvissä ajoin, lukuun ottamatta autoaan ja erämaamökkiään. Niistä saatavilla rahoilla viranomaiset voisivat hyvittää korvauksia Tero Lukinmaan perikunnalle.

  Viattomalle pikkupojalle ja hänen herttaiselle äidilleen.

Harmillista kyllä, siitä samasta hyvästä pääsisi osalliseksi myös eräs tietty möhömahainen poliisiviskaali.

  Tomi Railo näki edessään kaipaamansa risteyksen.

Siikaisten teollisuusalue piti sisällään kourallisen teollisuushalleja, joista osa oli lopettanut toimintansa. Tekstiili- ja kenkätehtaat olivat siirtyneet lahden toiselle puolen, jotkut paljon kauemmas. Tomi Railo käänsi traktorinsa Teollisuustielle pohtien samalla sille parhainta mahdollista loppusijoituspaikkaa. Se löytyi aution lvi-alan yrityksen pysäköintialueelta.

  Railo hyppäsi kuskinpukilta maankamaralle rinkka selässään.

Hän kiirehti askeleitaan tietäen olevansa jo voiton puolella. Vanhusten rivitalot näkyivät mutkan takana, ja Volvo seisoi juuri siellä, minne hän oli sen jättänytkin.

  Tomi Railo avasi takaluukun ja heitti rinkkansa sen uumeniin.

Auton sisälle päästyään hän käynnisti moottorin ja nautti siirtäessään automaattivaihteen p:stä d:hen. Yhdellä ja samalla vaihteella ajaisi niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Aluksi Högfjärdeniin, syksymmällä aina Portugalin luoteisrannikolle asti. Verenhimoiset viranomaiset saisivat imeä suonikasta pamppua häntä haikaillessaan.

  Volvon keula lähti halkomaan taivalta, josta tulisi pitkä ja nautinnollinen.

Tomi Railo oli varustautunut ajatukseen katkeamattomasta ajomatkasta, jota ryydittäisivät pelkääjänpaikalla lepäävään kylmälaukkuun sijoitetut eväsrullat. Voipaperin sisään oli kääritty rieskan täytteeksi graavilohta, ruohosipulia ja maustevoita. Juomana maittaisi vappusima, jonka resepti oli siirtynyt Railojen perheessä äidiltä pojalle. Sitrushedelmänä toimi limetti ja fariinisokerissa ei ollut säästelty. Rusinat tuli uittaa punssissa ennen pullottamista ja hiivan kanssa piti olla erityisen tarkkana. Jos erehtyi laittamaan tipankin liikaa, niin käyminen yltyisi yli äyräiden.

  Liian moni vapunviettäjä oli jäänyt kiinni poreileviin kuplajuomiin. Heidän rääppiäisensä jatkuivat aina siihen pisteeseen asti, jossa virkaa tekevä pastori teeskenteli vainajan olleen eläessään mitä mallikelpoisin kansalainen.

  Tuulilasin takana avautui jälleen tuo piskuinen teollisuusalue.

Laatikkomaiset tuotantorakennukset, asvaltoidut pysäköintialueet ja erään sellaisen pihassa Massey Ferguson perävaunuineen. Railo painoi kaasupoljinta sydämensä kyllyydestä. Kantatieltä hän kääntyi vasemmalle Honkajokea kohden. Siellä häntä odottaisi leveämpi väylä Pohjanmaalle ja samalla uuteen elämään. Nyt hän oli jättänyt kaiken vihdoin taakseen.

  Vai oliko?

Taustapeiliin oli liimaantunut tavanomainen tšekkiläinen farmariauto. Määritelmä ontui siinä mielessä, että tämän kotteron katolla vilkkui sininen sireeni ja jostain jäähdytysritilän kätköstä loimotti punainen pysäytysvalo. Tomi Railo päätti pysähtyä tien laitaan ja rauhoittaa mielensä.

  Nyt piti vain keskittyä rooliinsa.

Kookas mies nousi Skodasta lähestyen Railon Volvoa kuin hidastetuin askelin.  Kiirettä pitämättä toteemipaalu koputti kuljettajan puoleista sivuikkunaa.

• Löytyisikö herralta papereita ja pahveja?

  Railo väänsi suunsa tötterölle.

• Jag snackar inte finska, men pratar ni svenska?

 Jäyhänoloinen poliisiviskaali pyöritteli päätään.

• Bara lite. Tyvärr, för lite.

Dialogista selvittyään kookas mies palasi autolleen ja kutsui avukseen tummakutrisen naisen. Tämä oli pukeutunut siniseen farkkuasuun, joka nuoli naisen hyvin muodostunutta vartaloa.

• Hej, jag är Milla Fagerström från Centralkriminalpolisen. Kan ni presentera ert körkort?

  Tomi Railo ojensi väärennytyn ajokorttinsa.

Nainen tutki laminoitua asiakirjaa huolella. Jopa siinä määrin huolella, että hän vei sen virkaveljiensä ihmeteltäväksi. Riku Hietalahdeksi osoittautunut kolmas poliisi heijasti sinertävää valoa ajokorttia vasten. Nyt Railo tiesi, että peli oli menetetty. Pakeneminen olisi turhaa, eikä olisi mitään mieltä käyttää väkivaltaa viranomaisia vastaan. Se pilaisi kaiken sen, minkä hän oli halunnut viestittää kanssaihmisille.

  Milla Fagerström palasi hänen autonsa luokse.

• Vi har lite problem med ert körkort. Ny måste ni följa mig, var så god.

Tomi Railo totteli pyyntöä nousten autostaan. Naispoliisi asettui hänen vanaveteensä ja he kulkivat peräkkäin kohti poliisiautoa, jonka vieressä Hietalahti ja pitkä mies odottivat heitä. Jälkimmäinen asetti lapiomaiset kouransa Railon hartioille ja sieltä alaspäin tunnustellakseen kätkettyjä esineitä. Sellaisia ei löytynyt.

  Riku Hietalahti otti häneen kiinteän katsekontaktin.

• Tomi Railo, eller hur?
• Sama mies.
• Teidät on kiinniotettu epäiltynä kolmesta murhasta ja panttivangin ottamisesta. Nyt meidän tulisi kuljettaa teidät Vantaan poliisivankilaan. Haluatteko jotain autostanne mukaan?
• Savukkeet ja matkaeväät nyt ainakin.
• Sehän on selvää. Mistä ne löytyvät?
• Pelkääjänpaikalta ja hansikaslokerosta. Ne savukerasiat ovat sen pistoolin alla.

  Hietalahti nyökkäsi naispoliisille, joka lähti hakemaan pyydettyjä tykötarpeita.

  Hetken aikaa kumpikaan miehistä ei keksinyt oikein mitään sanottavaa. Tomi Railo nuoli rohtuneita huuliaan.

• Olin varautunut pitkään ajomatkaan.
• Vantaallekin on täältä matkaa. Pitäähän sitä evästä sellaiselle matkalle olla.

  Kiinniotetun sarjamurhaajan silmät kirkastuivat.

• Riittää sitä simaa ja rieskarullia teillekin, jos vain maistuu.

                                                           LOPPU