18-vuotias Jenna joutui henkirikoksen uhriksi Espanjassa kesä-heinäkuun välisenä aikana. Jenna löydettiin kuolleena lokakuussa. Teosta syytetään kahta tamperelaista nuorta miestä.
Jenna pystytään sittenkin hautaamaan Suomessa, josta isä iloitsi. ”Karmea ajatus, että Jenna olisi haudattu Espanjaan” Jennan isä Kim Pellinen kertoi MTV3 Uutisille.
Iltalehden mukaan vanhemmat olivat saaneet viime viikolla sähköpostia, jossa kerrottiin Jennan ruumiin olevan valmis haudattavaksi Espanjassa. Siinä kerrottiin myös, että viiden vuoden kuluttua hautajaisista haudan olisi voinut purkaa ja suorittaa tuhkauksen. Tämän jälkeen tuhkat olisi vasta voitu lähettää Suomeen.
Viime vuoden lopulla vanhemmille puolestaan ilmoitettiin, että Jenna lennätetään arkussa Suomeen. Tarkkaa aikaa ei tiedetä, milloin ruumis lennätetään suomeen, mutta todennäköisesti hänet saadaan huhtikuun aikana Suomeen.